Puutarhavuosi 2025

Vuosi 2025 on melkein lopussa, joten on jo korkea aika tehdä koostetta vuoden tapahtumista. Viimevuotinen haastepohja oli minusta edelleen käyttökelpoinen, joten mennään samalla tänä vuonna. 

Tähtisahrami 'Ruby Giant' huhtikuun puolivälissä.

1. Mitä uutta teit tai koit puutarhassa?

a. Suunnittelua / Suunnitelmissa pysymistä
b. Laiskottelua / Hullun lailla ahkerointia
c. Kasvattaa hyötykasveja / koristekasveja
d. Taidetta (mainitse myös materiaali)

Viime kesänä tuli laiskoteltua ennennäkemättömän paljon puutarhatöistä. Osan kesästä nielaisivat lomareissut ja yhden viikon olin opiskelumatkallakin. Asentohuimaus nielaisi heinäkuusta täysin yhden viikon eikä oikeastaan parin seuraavankaan viikon aikana tehnyt mieli hirveästi kumarrella. Jonkun verran sopivia puutarhapäiviä meni myös sadetta pitäessä, vaikkei mitenkään supermärkä kesä ollutkaan.

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?
a. Tarkasti
b. Ai missä?
c. Suunnilleen kyllä
d. Hmm... *viheltelyä*... "suunnilleen"...

Kun ei ollut suunnitelmia, niin eipä tullut niistä lipsuttuakaan.

3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
a. Ei
b. Vähän
c. Jonkun verran
d. Autolastillinen... eikun kaksi... eikun...

Aika vähän tuli hankintoja tai edes vaihtareita. En muista, että olisin hankkinut muuta kuin pari maksaruohoa, loistokärhön ja valkoisen levisian. Ja elokuussa ostin taimipäiviltä harvinaisemman nukin sekä keltakirjavan posliinirikkon. Ai niin, tulihan äidiltäni myös niitä itse lisättyjä alppiruusun taimia peräti 12 kappaletta tänne kasvamaan kokoa vähän kosteammissa olosuhteissa.

Alppiruusuntaimet odottamassa istutusta.

4. Menetitkö kasveja?
a. En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani.
b. Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi vähintään yksi kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa. Suurin osa kuitenkin selviää puutarhassani.
c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain uutta ja eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.
d. Älä edes kysy, kuinka monta!

Kyllä niitä taisi jokunen taas häippäistä paremmille kukkamaille. Alppiwulfenia ei ainakaan selvinnyt ensimmäisestä talvestaan. Tai ehkä sen tappoi kevät, sillä lumien sulaessa siinä oli vielä vihreitä lehtiä. Timjamille kävi taas kerran yhtä köpelösti. Yksi tarhakylmänkukista joutui niin pahasti myyrän syömäksi, ettei selvinnyt siitä. Muutama kärhökään ei noussut mutta ne saattoivat kuukahtaa jo toissa talven aikana. Toivon kyllä, että ne olisivat vain pitämässä toista välivuotta putkeen ja heräisivät tulevana kesänä.

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Puro ja kallio puuttuvat edelleen. Uusia toiveitakaan ei ole tullut vuoden mittaan, joten näillä vanhoilla mennään.

6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2025?
a. Sää
b. Kukkaloisto
c. Joku muu. Mikä?

Sää puhuttaa aina, varsinkin silloin kun se on poikkeuksellinen. Kesän säässä nyt ei mitään järin poikkeuksellista ollut, jos ei lasketa pitkälle heinäkuuhun jatkuneita kylmiä öitä. Ennen heinäkuun puoltaväliä ei montaa kertaa yön alin lämpötila ollut yli kymmentä astetta ja vielä 7.7. olin merkinnyt 7 astetta vuorokauden alimmaksi lämpötilaksi. Talvi sen sijaan oli leuto ja vähäluminen, huhti-toukokuu lämpimiä ja syksy harvinaisen sateinen ja lämmin. Ensilumet satoivat vasta marraskuun lopulla mutta nekin sulivat pois. Mustaa joulua ei täällä päin ole kovin usein näkynyt mutta nytpä tuli sellainenkin koettua. Tätä postausta 27.12. kirjoittaessa maa on juuri ja juuri valkoinen, sillä aamupäivällä satoi hetken aikaa räntää.

C-kohtaan sanoisin, että koskaan ennen meillä ei ole ollut näin pahaa myyrä- tai hiiriongelmaa puutarhan suhteen kuin tänä vuonna. Puoliksi syötyjä tomaatteja, mansikoita ja karviaisia löytyi pitkin pihamaata, kasvimaalta popsittiin mm. herneenversot poikki juuri silloin kun ne olisivat alkaneet kukkia. Myyriä vipelsi päivittäin siellä sun täällä, vaikka niitä loukutettiin ahkerasti. Karokin hoiti oman osansa...

Putsattu ja tasoitettu pihakiveys oli viime kesän rankimpia urakoita.

7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?

Varmaan myyrien loukutus. Pari piti listiä lapiolla, kun olivat onnistuneet tunkemaan itsensä loukkuun niin, että olivat vielä hengissä. Yöks. Aika iso ja fyysisesti myyränlistintää raskaampi urakka oli myös pihaantulon betonikiveyksen tasaaminen ja kitkeminen yhden viikonlopun aikana. Ai, että siitä olikin nautinnollista kolata lunta, kun sitä sen yhden kerran kolattavaksi asti satoi. Ei tössännyt kola ruohotupsuihin eikä tarvinnut käydä pienemmällä lapiolla tai harjalla viimeistelemässä kuoppien pohjalta lumia pois, kun kola ylsi laattoihin asti joka kohdassa. Ensi kesälle jäi kiveyksen loppuosa, ns. ajoväylä, joka aaltoilee jo erittäin paljon. Kukahan hullu sen jaksaisi tehdä?

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Ehkä aurinkokatos patiolle. Eipä paljon muuta tullut puutarhaan hankittuakaan. Katokselle ei ollut enää loppukesän aikana juuri käyttöä mutta ensi kesänä siitä on varmasti paljon iloa.

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?
a. Ei, on vain erilaisia kokeiluja!
b. Ehkä...
c. Aivan liian monta!
d. Virhe? Mitä? Minullako?! Eeei suinkaan...!

Loistokärhö 'Kaiser' yllätti jättisuurilla kukillaan.

10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Loistokärhö 'Kaiserin' mahtavan suurista kukista huolimatta valitsen tähän kohtaan kurjenmiekat. Eivät ne kaikki kukkineet mutta moni ilahdutti yllättävän runsaalla kukinnalla. Ehkä omat kurjenmiekkani ottivat mallia yltäkylläisen runsaasti kukkineesta Navettapiian kurjenmiekasta.

Olin melkein sanaton tämän kukkarunsauden edessä.

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Perenna- ja pensaspuolella ei tainnut pettymyksiä tulla, kasvimaalla sitäkin enemmän. Hokkaidokurpitsat, avomaan kurkut ja paprikat eivät tehneet kunnon satoa. Ne kaikki taisivat kärsiä kesäkuun ja heinäkuun alun kylmistä öistä eivätkä elokuun alkupuolella uudestaan alkaneet kylmät yöt auttaneet yhtään asiaa. Tomaatit kestivät kylmyyttä paljon paremmin, vaikka eivät nekään mitään huippusatoa tehneet.

12. Pitikö puutarhabudjettisi?
a. Kyllä vain ja osa jäi säästöön ensi kesää varten.
b. Suunnilleen
c. "Hieman" lipsahti lapasesta...
d. Mikä budjetti?

13. Mitä opit?

Tuholaisten määrä on vakio: jos kotiloiden ja hyönteisten kanssa pärjää, tulee myyräongelma. Niin, ja rusakotkin olivat tänä kesänä erityisen röyhkeitä; söivät loistokärhöjäkin ihan surutta sängelle, vaikka ne on yleensä jätetty rauhaan. Linnut taas söivät kaikki verkottamatta jääneet marjat. Ai, ja olihan täällä vielä narsissikärpäsongelmakin. Siitä huolimatta, että lapset saivat niitä napattua yllättävän taitavasti ja yhden sain itsekin kiinni, niin joku ehti munia kukkapenkissä olleeseen amaryllikseeni. Varmaan saan sanoa hyvästit myös kaikille lopuille narsisseilleni. Mutta etanoita ja kotiloita oli vain siedettävä määrä eivätkä nekään saaneet kovin suurta tuhoa aikaiseksi. Ensi kesänä varmaan tapellaan sitten niiden kanssa.

14. Vinkit ensi kasvukaudelle

Osta uusia hiirenloukkuja ja ruuvaa ne laudanpätkään kiinni (kiitos naapuri vinkistä!). Silloin loukut eivät "lähde kävelemään". Ja uusia loukkuja pitää hankkia siksi, että vanhoista on jo menneet jouset. Liikaa käytetty... Jätä myös paprikoiden kasvatus kasvihuoneellisille puutarhureille. Yhden chiliruukun voi laittaa tulemaan ja chilitkin kannattaa kylvää mieluummin heti alkuvuodesta kuin vasta maaliskuussa.

15. Miten odotat tulevaa kasvukautta?
a. Suurin suunnitelmin
b. Kunnianhimoisin odotuksin
c. Kauhunsekaisin tuntein
d. Into pinkeänä ja sormet syyhyten

En itse asiassa tiedä, sillä en ole päässyt vielä niin pitkälle, että osaisin pohdiskella tulevaa kesää. Syksy oli aika rankka ja joululoma on mennyt siitä toipuessa. Jatkuva pimeyskin on vienyt veronsa. Tarvitsen näemmä selvästi valoa jaksamiseen, sillä aurinkoisen päivän jälkeen tuntuu nukuttavan paremmin, mikä taas näkyy virkeämpänä olona seuraavana päivänä. Kun aurinkoa ei juurikaan näkynyt koko syksynä, niin ihmekös tuo, jos unen laatu heikkeni vuoden loppua kohti ja sitä myötä väsymys lisääntyi. Luultavasti valon ja aurinkoisten päivien lisääntyessä puutarhainnostuskin herää ja lopulta sormet syyhyävät kevättä odotellessa.

Loistokärhö 'Skyfall' oli uusin kärhöhankintani. Kuinkahan se talvehtii? Taustalla mantsuriankärhö.

16. Tuleeko mieleen vielä jotain, mitä haluaisit kertoa puutarhavuodestasi?

Vuosi 2025 jää pienimuotoisiin puutarhahistoriankirjoihin myös siitä, että kellari ja ulkoeteinen olivat talven tullessa melkein tyhjiä. Kellarissa taitaa olla vain seitsemän ruukkua omia talvetettavia (plus toinen mokoma äitini kasveja) ja eteisessä kuusi. Normaalivuonna kummassakin on ollut vähintään tuplamäärä kasveja ja ennätystalvena kellarissa taisi olla noin 70 ruukkua.

Haastan mukaan Kivipellon Sailan, Navettapiian ja Selättömän puutarhurin.

Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.

Täältä voit napata tyhjän haastepohjan ja käyttää sitä vastauksesi runkona. Muista vaihtaa kohtaan 6 oikea vuosiluku. Tai sitten voit toteuttaa haasteen täysin vapaamuotoisesti.

Kukkii ne rodot täälläkin!

'Haaga' tukikeppeineen.

Tänä keväänä on näkynyt blogeissa paljon upeasti kukkivia alppiruusuja ja atsaleoja. Kannanpa minäkin korteni kekoon nyt kun täälläkin on vihdoin päässyt rodojen kukinta kunnon vauhtiin. Aloituskuvan 'Haaga' on ollut minulla pari vuotta. Se on äitini vanhan alppiruusun taivukas ja siksi muodoltaan vähän eriskummallinen. Sen runko on paljas ja varsin vänkyrä, ja kaikki kasvu on keskittynyt latvaan. Sillä onkin tukikeppi apuna ympäri vuoden, jotta varsinkaan lumikuorma ei kaataisi sitä talvella nurin. Tuskinpa tuota haittaa kesälläkään nojailla samaan kepakkoon. 'Haagan' juurella on kolme siemenlisättyä alppiruusua kasvamassa. Ehkä ne antavat aikanaan 'Haagalle' lisätukea.

'Haaga' majailee suon takana. Etualalla kukkii muuten edelleen tarhajouluruusu.

Muutama metri suolta vasemmalla on seuraava kukkiva rodonsukuinen: revontuliatsalea 'Rosy Lights'. Sen ympärillä olikin melkoinen väripläjäys vielä viikko sitten, kun atsalean nuput alkoivat aueta. Samaan aikaan heti atsalean välittömässä läheisyydessä oli nimittäin kukassa myös vaaleansinistä lemmikkiä, viimeisiä tulipunaisia 'Big Love' -tulppaaneita, rönsyakankaalia, ensimmäisiä tarhavaleunikkoja sekä kaiken kukkuraksi jokunen voikukka. Nyt on onneksi hieman harmonisemmat näkymät, vaikka aika sähäkkä tuo valeunikon ja atsalean liitto onkin. Kumpaakaan en ole kuitenkaan siirtämässä ja tuskinpa lähden tulppaaneillekaan etsimään uutta sijoituspaikkaa.

'Rosy Lights' kukkii vasemmalla, 'Haaga' pilkistelee kärhöportin taustalla näkyvän haavan rungon vieressä.

Atsalean olisi tarkoitus kasvaessaan peittää näkymää puutarhakompostorille. Sinne johtava polku on atsalean kohdalla ja siksi etupihalta katsoessa kompostori näkyy aika selvästi. Atsalea ottikin viime kesänä ihan hyvän kasvuspurtin, joten ehkäpä jo parin vuoden kuluttua kompostori ei enää pistä silmään kukkapenkin taustalta.

20.6. oli vielä tulppaneista jämät jäljellä.

Vielä kolmas kuva samasta puskasta (kuva 22.6.). Vilkaiskaapa vasempaan ylänurkkaan.

Eipä turhaan Navettapiika antanut kukkimistakuuta tälle siperiankurjenmiekalle.

Olen aivan häkeltynyt tuosta kurjenmiekan kukkamäärästä. Niin monta vuotta meni tuskaillessa viherkasveina käyttäytyviä kurjenmiekkoja ja nyt on jo toinen kesä putkeen, kun isompi kukkii komeasti ja pienempikin aikoo tänä kesänä kukkia useamman kukkavarren voimin. Tosin viime kesänä olin reissussa juuri pääkukinnan aikaan mutta näin silloinkin ensimmäiset ja viimeiset avonaiset kukat sekä mukavan määrän nuppuja. Kiitos vielä Navettapiialle näin kukkimishaluisesta kurjenmiekasta! Omat kurjenmiekkani ovat vielä paljon matalampia kuin Navettapiian siperialainen, joten niiden kukintaa joutuu odottelemaan aika pitkän tovin. Yleensäkin ovat kukkineet vasta heinäkuun puolella (jos edes kukkivat), joten jännitämme vielä ainakin pari viikkoa. Se siitä sivupolusta, takaisin rodoihin. Hilpaistaan kurjenmiekan luota kärhöportin läpi etupihalle pensasryhmän luo.

Kas näin. Se kukkiva kurjenmiekka jää kärhöportin oikealla puolella olevan pionin taakse piiloon.

Kumpikin puistoatsalea 'Illusia' kukkii ihan valtoimenaan. Niihin ei edes mahtuisi enempää kukkia ja miten vahva tuoksukin niistä nyt leviää pitkän matkan päähän! Pensasryhmän 'Illusia' on hieman korkeampi kuin aurinkopenkin puska mutta aurinkopenkissä 'Illusia' onkin keskittynyt levittäytymään enemmän sivusuuntaan. Yksi oksista on itse asiassa hieman hankalasti jo polun päällä mutta pääseehän sen yli vielä hyppäämään. Ehkä muutaman vuoden kuluttua pitää siirtää polkua, ellei raski leikata oksaa lyhyemmäksi. Toisaalta kapeampi pensas olisi helpompi suojata talvella jänöiltä.

Aurinkopenkin 'Illusia' on yhtä loistava kukkapallo kuin pensasryhmän kaverinsa.

Siirrytään seuraavaksi takapihalle, sillä sieltäkin löytyy raportoimisen arvoista kukintaa. Alppiruusu 'Mikkeli' on nyt parhaassa kukassa ja sen lähellä myös puistoatsalea 'Satomi' kukkii. Kärhökaaripenkissäkin olisi ollut 'Mikkeli', mutta siinä on vasta pari kukkaa auki. Varjoisa kasvupaikka viivästyttää kukintaa selvästi.

Etualalla lemmikkien rehotusta, taustalla komea 'Mikkeli' ja ukkolaukan kukinnon yläpuolella 'Satomi'.

Minun on pitänyt jo pitkään ottaa jänisverkkojen tukikeppeinä olleet kepakot pois mutta kaksi on vielä jäänyt poistamatta (ollaanpas sitä nyt saamattomia). Verkot sentään olen kerännyt jo pois. Etualan lemmikit kitkin tänään kokonaan pois, sillä niiden seassa oli aika paljon rikkaruohoja. Pitäisi vielä kehitellä sopivat kasvit lemmikkien tilalle mutta jatketaan siitä aiheesta jossain toisessa postauksessa. Samoin kivipolkujen kitkennästä, joka on edelleenkin tekemättä, sillä olen hävittänyt hyvin lahjakkaasti juuri kivien välien kitkentään räätälöidyn työkaluni.

Tässä lienee 'Mikkelin' kukintaennätys.

Luumutarhan 'Mikkeli' aukaisee aina kukkansa jotenkin hyvin yllättäen. Muutama päivä sitten ei ollut kuin pari yksittäistä kukkaa raottumassa, nyt melkein kaikki nuput ovat auki. Kärhökaaripenkin 'Mikkeli' taas aukoo nuppujaan hyvin verkkaisesti ja venyttää kukintaa pitkälle ajalle. Jännä, miten kasvupaikka voi vaikuttaa niin paljon.

'Satomin' tyylinäyte.

'Satomi' paleltui pahasti toissa talvena ja pelkäsin jo viime keväänä, että se on kokonaan heittänyt henkensä. Melko alhaalta rungosta alkoi kuitenkin hiljalleen versoa uutta kasvua ja syksyyn mennessä 'Satomi' olikin jo kasvanut oikein mallikkaasti. Viime syksy ja talvi olivat suotuisat ja vaikka lunta oli vähän, niin hädin tuskin puolisäären korkuinen pensas sai siitäkin vähästä riittävästi suojaa. Yllätyin ihan, miten hienosti se nyt kukkiikaan valtavan suurin kukin.

'Satomi' ja 'Mikkeli' sekä retkottava illakko. Risu oikeassa laidassa on puistoatsalea 'Tarleena'.

Jostain syystä 'Satomin' vieressä kasvava 'Tarleena' näyttää todella huonolta. Se selvisi toissa talvesta ja kukki viime kesänä yllättävän hyvin mutta nyt se on melkein kokonaan kuivunut käkkyrä. Muutama kukkasilmu oli selvästi rapisevan kuiva ja pari latvaa napsahti taivuttamalla poikki. Osa latvoista vaikuttaa kuitenkin vielä taipuisilta, joten odotellaan rauhassa. Pensaan alaosaan on myös puhjennut pari lehteä, joten ei se ihan kokonaan ole kuollut. Pitää vain muistaa kastella sitä ahkerasti ja antaa heinäkuun lopulla syyslannosta, niin eiköhän se siitä ala elpyä. Lopuksi vielä yksi ihan pikkuruinen sivupolku.

Vihdoin minullakin on isotähtihyasintti.

Äidiltäni pari vuotta sitten tullut pieni isotähtihyasintin jakotaimi kukkii tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja sehän yllätti tekemällä suoraan peräti kaksi kukkavanaa. Oikein kivoja tällaiset yllätykset!

Ympäri käydään, yhteen tullaan

Tämä piirileikki alkoi jo viisi vuotta sitten, kesällä 2020. Keräsin silloin omista alppiruusuistani ('Mikkeli') siitepölyä, jonka kuskasin äitini puutarhassa majailevan 'Haaga'-alppiruusun emeihin. Äitini keräsi aikanaan siemenet, kylvi ne ja hoiti taimia (melkein 60kpl) kevään 2021. Ensimmäiset yhdeksän tainta tulivat minulle näihin aikoihin kesällä 2021. Loput taimista tulivat saman vuoden syksyllä meidän kellariin talvehtimaan. Silloin oli talvetettavana yhteensä 55 alppiruusua, joista kaksi heikointa kuukahti talven aikana. Keväällä 2022 äitini vei omat taimensa takaisin. Kesän aikana suurin osa taimista pääsi maahan, omista taimistani muutama talvehti kellarissa vielä seuraavankin talven yli.

Nämä 12 alppiruusuntainta ovat olleet ennenkin ulkovarastomme rappusella.

Ensimmäinen talvi ulkona (22-23) oli alppiruusuntaimille suotuisa; minulla selvisivät talven yli kaikki eikä äidiltänikään kuollut kuin pari surkeinta rääpälettä. Seuraava talvi (23-24) sen sijaan oli haastava eikä viime talvikaan ollut mikään unelma. Minun yhdeksästä taimestani on enää neljä hengissä ja äidille jääneistä 46 taimesta kaksitoista. Vanhempani asuvat paikassa, jonka sateet yleensä kiertävät hyvin tehokkaasti, maakin on enemmän hiekkaa ja kiveä kuin kosteaa savimultaa eikä vapaita varjopaikkoja löydy. Se ei siis ole alppiruusuille sitä ihan mieluisinta ympäristöä, joten tässä vaiheessa päätettiin laittaa taimet reissaamaan takaisin tänne sateiden ja savisen mullan luvattuun maahan.

Minun isoin rinnallaan pienin äitini taimista. Ja nämä siis todella ovat samasta kylvöksestä!

Kuivat kesät eivät selvästi ole alppiruusuille mieleen, sillä äidiltäni tulleista taimista isoin oli tällä hetkellä samankokoinen kuin minun taimistani pienin. Saman taimierän korkeimmalla ja matalimmalla taas oli eroa vähän yli puoli metriä. Aika hurjaa! Vähän jo odotin, olisiko tuo isoin puska tehnyt tänä keväänä ensimmäisen kukkansa, mutta niin pullea kuin yksi latvasilmuista olikin, niin pelkkää lehteä se sitten kuitenkin pukkasi. Jospa ensi keväänä olisi ensimmäisiä kukkia. Taimet olisivat silloin viisivuotiaita ja jossain luki, että niin kauan menee kasvattaa alppiruusu siemenestä kukintakokoiseksi. Jännittäen sitä odotan.

Näistä seitsemästä joku oli täällä kasvaneita taimia, ehkä eturivissä jompi kumpi keskimmäisistä.

Siinäpä sitä olikin miettimistä, mihin kaikki taimet mahduttaisi. Onneksi tuli viime syksynä tuhottua ne syreenit tontin rajalta. Vaikka istutin tuijan, pikkujasmikkeen, yhden alppiruusun ja sormivaleangervonkin niiltä vapautuneeseen tilaan, niin oli siellä vielä lääniä kuudelle ylimääräiselle rodolle ainakin vähäksi aikaa. Loput lykin vähän sinne sun tänne missä nyt oli vähänkin tyhjää tilaa. Havu-rodomultaa näille ei nyt ollut tarjota, mutta osa sai katteeksi haketettuja pihdan ja kuusen oksia. Saavat luvan pärjätä ainakin siihen saakka, että näkee, millaisia kukkia ne tekevät. Vaikka taimet ovat jo selvinneet useammasta talvesta, niin saattaahan niistä vielä joku heittää henkensä matkan varrella.

Isoimman alppiruusun luona kukkii nyt kääpiöjapaninakileija (rodo kuvan ulkopuolella vasemmalla).

Toinen, tosin pienemmän, piirileikin läpikäynyt puska on pitsipihlaja (tai ehkä hubeinpihlaja, 'Kiinan pitsi' luki kuitenkin lajikkeena. En ole oikein päässyt selvyyteen, mikä puu on virallisesti). Istutin sen syksyllä 2021 aurinkopenkkiin talvenaraksi osoittautuneen mongolianvaahteran tilalle. Pahuksen vesimyyrä vain keksi kaivaa tunnelinsa juuri sinä talvena suoraan pihlajan juuripaakkuun eikä pihlaja meinannut herätä henkiin lainkaan. Siinä vaiheessa kun tuho paljastui, istutin puun ruukkuun ja se on asustellut siitä saakka kesät ruukussaan ulkona ja talvet kellarin suojissa. Kolme vuotta sillä siis meni toipua tuhosta mutta nyt se oli viimein valmis palaamaan takaisin maahan. Tai oli valmis tai ei, niin kellariin se ei enää ensi talvena mahdu. Juuripaakku ei ollut vielä ihan läpijuurtunut mutta hiusjuuria kuitenkin oli ympäri paakkua ja kasvuhaluja selvästi enemmän kuin aiempina kesinä.

Pihlajan uusi koti on pionimuurin takana.

Täysin entiseen paikkaansa pihlaja ei päässyt, sillä istutin siihen pari vuotta sitten keltaheisiangervon. Sen jälkeen rivissä taas on mustilanhortensia, josta näkyykin ihan pikkuisen kylkeä yllä olevan kuvan oikeassa reunassa. Hortensian jälkeen seuraavana on neljä pionia vähän limittäin ja punahattua, keltatörmäkukkaa ja syysasteria sun muuta niiden väleissä. Arvelin, että pihlaja voisi olla paremmin turvassa pionien takana, sillä vesimyyrän tunneleita ei ole toistaiseksi tullut kertaakaan niiden ohi tuolle puolelle aurinkopenkkiä. Tulppaanitkin ovat säilyneet siellä monta vuotta, vaikka kaksi pioneista on vielä aika pieniä. Vähän ahdas rakonen puulle tuolla oli mutta isotähtiputki, purppurapunalatva ja muutama oikein tiheä tulppaanimätäs kun tekivät vähän tilaa, mahtui puukin sekaan. Kuvassa näkyvä tukikeppi on se latvaa ylöspäin ohjaava kepakko, jonka laitoin puulle, kun se sinnikkäästi yritti kasvattaa latvaversoaan sivulle. Laitoin kuvan ottamisen jälkeen tukevammat kepakot varsinaisiksi tukiseipäiksi. Lehdetkään eivät lurpota, vaan ne kasvavat ihan luonnostaan noin rentoina.

Pihaantulosta näkyy ukkolaukkojen pallomeri ja tiukukärhö 'Arabellan' uusi tuki.

Pitsipihlajaa ei juurikaan näy laukkojen takaa, mutta sen latva tulee juuri naapurin lautasantennin oikealle puolelle. Kasvaessaan se siis tuo useammasta kohdasta katsottuna mukavasti näkösuojaa naapureihin päin. Toivottavasti se nyt viihtyy tuossa, ettei ole kaikki vaivannäkö mennyt ihan hukkaan. En ole vielä päättänyt, suojaanko puuta ensi talvena pakkaselta ja tuulelta. Talvella kadulta käy aika raaka viima pahimpiin aikoihin. Ehkä päätän suojaustoimenpiteistä syksyllä, jos näyttää siltä, että tulee puuvartisten tuleentumista häiritsevä lämmin ja sateinen syksy tai oikein kovia pakkasia ennen kunnon lumisuojaa. Loppuun muutama kukkainen yksityiskohta puutarhasta.

Aurinkopenkistä löytyi näin hemaiseva parivaljakko: lemmikki ja espanjansinililja.

Joulukuun lopun tuoksuherneiden testi-idätys kukkii nyt.

Superaikainen testikylvös alkaa lähennellä metrin korkeutta ja kuten kuvasta näkyy, ensimmäiset kukat ovat jo auenneet. Kukinta siis ainakin aikaistui mutta vielä pitää seurata sitä, jaksavatko nämä kukkia talven tuloon saakka vai loppuuko puhti kesken kesän. Maaliskuun lopussa normaaliin aikaan kylvetyt tuoksuherneet ovat noin 25-senttisiä nyt eivätkä todellakaan kuki vielä muutamaan viikkoon.

Luhtaesikko 'Alba' (ilmeisesti) aloittelee kukintaa.

Nimettömänä lajikkeena saamani luhtaesikko pääsi kukinnan vauhtiin harmillisesti sadepäiväksi. Suuret kukat korkeissa varsissa retkottavat varmasti nyt pitkin pituuttaan, kun sataa kaatamalla. Sen verran ennakoin tälle päivälle ennustettuja sateita, että kuvasin kasvit jo eilen illasta, kun niissä alkoi olla sen verran avonaisia kukkia, ettei tarvinnut tyytyä pariin yksittäiseen kukkaan. Käytävän toisella puolella oli vielä muutama siperianesikoksi epäilemäni esikon kukka auki, joten sainpa molemmat yhteiskuvaan.

Melkoinen kokoero luhtaesikolla ja mahdollisesti siperianesikon kukalla.

Pidän kummastakin esikosta todella paljon, vaikka juuri kukinta-aikaan osuva sade on valkoiselle esikkokaunottarelle yhtä iso kammotus kuin rankkasade parhaimpaan pioniaikaan. Onneksi kaikki nuput eivät ole vielä alkaneet aueta, niin ei mene ihan koko kukinta sateiden takia pieleen. Sade tekee sitä paitsi hyvää pitsipihlajalle ja alppiruusun taimille.

Syksyn viimeisimpiä puutarhapuuhia

Pelargoni 'Appleblossom'.

Niin se vain tämäkin syksy on edennyt siihen pisteeseen, että oli kannettava jo pelargoneja ulkoeteiseen talvehtimaan. Ehkä ne olisivat vielä hetken aikaa pärjänneet lämpötilan puolesta ulkovarastossakin mutta valoahan sinne lattianrajaan ei kovin paljoa yhdestä pienestä ikkunasta tule. Mukavampi pelakuut oli kantaa sisällekin plussakelissä kuin pikkupakkasella ja nyppiä huonot lehdet ulkona pois. Paria ruukkua oli päässyt vähän jo kylmä nippaisemaan, mutta muuten pelakuut olivat aika hyvässä kunnossa. Nyt pääsee ainakin ilma kiertämään hyvin, kun isoimmat lehdet olivat paleltuneet ja joutivat tulla nypityiksi. Jotenkin kasvien talviteloille laittamisesta tulee aina pikkuisen haikea olo. Kesä on virallisesti ohi ja pitkät, pimeät talvikuukaudet alkavat.

Saa nähdä, talvehtivatko pelakuut nyt paremmin, kun eteisen seinät ovat valkoiset ja heijastavat siten paremmin valoa.

Pelakuiden kanssa saman kaapin päällä on viime joululta säästetty amaryllis. Se oli koko kesän eteisessä ja sen olisi kuulunut aloittaa lepokausi jo ajat sitten. Mullan ja ruukun väliin on tullut jo kunnon rakokin, kun multa on kuivunut rutikuivaksi köppyräksi. Amaryllis kuitenkin puskee koko ajan uuttaa vihreää lehteä, vaikka samaan aikaan on kuihduttanut jo monta vanhaa. Saa nähdä, mitä tuostakin taas tulee. Ehkä se pitäisi sulloa johonkin pimeään kaappiin, jotta se ymmärtäisi vihdoin lopettaa kasvamisen. Mutta nyt siihen ei ole ainakaan mikään narsissikärpänen päässyt munimaan! Muutama viikko sitten hankittu amarylliksen sipuli on työntänyt jo kaksi nuppua kunnolla esille sipulistaan, joten ainakaan noiden ensimmäisten nuppujen kukinta ei taida osua jouluksi. Siitä tuleekin varmaan pikkujoulukukka.

Eteiseen kasvimaalta ennen ensimmäisiä pakkasia ruukutettu vesikrassi on innostunut uuteen kasvuun.

Syksyn aikana tyystin unohtamani hyönteishotellin kattoterassi näytti jo uhkaavasti siltä, että siitä ei tarvitse kaivaa lankaköynnöksiä tai keijunkukkaa ensi vuotta varten talteen. Koska kaikkea on kokeiltava, kastelin heti laiminlyönnin huomattuani pahasti kuivuneen ruukun ja eipä mennyt tuntiakaan, kun kumpikin lankaköynnöksistä oli vironnut ja keijunkukankin lehdet sojottivat terhakkaasti pystyssä. Kellariin menee siis sittenkin yksi lankaköynnös odottamaan ensi kesää. Toisen istutin kukkapenkin reunaan keijunkukan kanssa. Ei se välttämättä siinä talvehdi, mutta onpahan keväällä iloinen yllätys, jos se sieltä kuitenkin herää.

Henkihieveriin kuivunut lankaköynnös virkosikin vettä saatuaan.

Vaikka osan kasveista toinkin jo ulkoeteiseen talvehtimaan, kellariin en ole nostanut vielä ruukun ruukkua. Muratit ovat olleet säästä riippumatta ulkona ja kestäneet oikein mainiosti jopa ensimmäisen -8 asteen pakkasyön. Tarkoituksella en niitä jättänyt siksikään yöksi ulos, vaan unohdin ne(kin) lahjakkaasti. Huonomuistisuutta taitaa nyt olla liikkeellä erityisen paljon. Onneksi muratit eivät pienistä hätkähdä. Jospa muistaisin kuitenkin nostaa ne edes talveksi kellariin, niin pääsevät taas ensi kesänä päivittelemään keskenään huithapelia puutarhuria.

Viimeinen rucola- ja tatsoisato kerätty talteen kasvimaalta.

Viime vuonna myöhästyin aikaisin alkaneiden pakkasten takia syyskylvöistä. Tänä vuonna säät eivät yllättäneet ja nyt on kylvetty aiemmin istutettujen valkosipulien seuraksi mustajuurta, palsternakkaa, porkkanaa ja vähän tilliäkin. Täytin myös kaikki loput kasvilavat ääriään myöten täyteen jälkikompostorin mullanjämillä ja samalla hautasin timjamin, salvian, suklaamintun ja ranskanrakuunan hieman syvemmälle. Niin niiden pitäisi talvehtia paremmin eikä ainakaan jää vesi seisomaan päälle. Timjamin päälle laitan lopullisten pakkasten tultua muutaman pihdan oksan lisäsuojaksi. Pakollisista syksyn puutarhatöistä on tekemättä vielä ruukkujen ja puutarhatyökalujen talviteloille laitto. Ne saakin oikeastaan tehtyä vasta sitten kun kellarissa talvetettavat kasvit on nostettu varastosta kellariin.

Rimpula 'Haaga' näyttää olevan kukkimiskone nuppujen määrästä päätellen.

Kesä oli kaikesta päätellen alppiruusuille mieleen, sillä kaikki kukkimisikäiset rodot ovat niin täynnä nuppuja kuin vain voivat olla. Vanhimmasta 'Mikkelistäkin' laskin melkein kolmekymmentä nuppua, mikä on varmasti tämän tontin ennätys. Vuosi sitten kesällä istutettu 'Haagan' taivukastaimi teki tänä vuonna kaksi kukintoa. Nyt pulleita nuppuja on peräti yhdeksän, vaikka puska ei ole muuten juuri kokoa kasvanut. Kävin läpi myös kaikki keväällä 2021 itäneet alppiruusuntaimet. Melkein kaikki tänne saakka selvinneet näyttävät tehneen pelkästään lehtisilmut mutta isoin on tehnyt yhteen latvaan selvästi pulleamman silmun. Taimi on puolen metrin korkeudellaan kaksi kertaa muita kookkaampikin, joten ehkäpä se on päättänyt olla riittävän iso ensikukkijaksi. Taidanpa varata sillekin muutaman kuusenoksan talvisuojaksi, ettei vain kevätaurinko tee tuhojaan.

Nuppu???

Olisipa ihanaa, jos alppiruusun taimi kukkisi ensi keväänä ja vielä ihanampaa olisi, jos se olisi selvästi eri näköinen kuin kumpikaan emoistaan. Jännityksellä jään odottamaan kevättä. Tämän jutun loppupuoliskon huurteiset kuvat on otettu kuun vaihteessa. Viime viikonloppuna meilläkin satoi sen verran lunta, että sitä pystyi kutsumaan ensilumiksi. Muistiinpanoja kun tarkastelee, niin ajoitus oli täsmälleen sama kuin viime vuonna, tosin sillä erotuksella, että viime vuoden 15 senttimetrin sijaan tänä vuonna lunta tuli vain pari senttiä, jos sitäkään. Ne myös sulivat parissa päivässä pois ja sen jälkeen on ollut vain pimeää ja märkää. Kuviakaan en ehtinyt lumista ottaa, sillä olimme sukuloimassa ja tulimme kotiin vasta hämärän laskettua. Viikko on taas ollut sen verran kiireinen, ettei ole ehtinyt miettiä puutarhakuvia.

Tarhavarjohiippa ehti saada aika hemaisevia sävyjä. Ne näyttivät erityisen hienoilta tumman keijunkukan rinnalla.

Ruskalehdet ovat aika tehokkaasti karisseet myrskytuulten, sateiden, pakkasten ja lumen takia, mutta erityisen suojaisissa paikoissa vielä saattaa jokunen värikäs lehti löytyä. Takapihan purppuraheisiangervo on pysynyt melko hyvässä lehdessä, vaikka etupihalla ihan samaa kantaa oleva lajitoveri on jo melkein paljas. Paikkavalinta vaikuttaa yllättävän paljon.

Purppuraheisiangervo on aina yhtä upea syksyisin.

Päivän pihakierroksella satuin huomaamaan myös pikkuisen vaaleajouluruusun siementaimen, joka oli jo täyttä päätä puskemassa nuppuja. Kävi jo mielessä, että siitäpä saisi helposti joulukukan eteiseen, kun kaivaisi varovasti isolla juuripaakulla ruukkuun ja pitäisi ulkovaraston ikkunalla niin pitkään kuin vain mahdollista. Jätin kuitenkin jouluruusun kukkapenkkiin. Pidempään se kuitenkin ilahduttaa keväällä paljastuessaan lumen seasta täysin kukintavalmiina.

Voiko olla suloisempaa loppusyksyn näkyä, kuin pieni nuppuinen jouluruusuvauva?

Hyvää isänpäiväviikonloppua!

Kesäkuun alun kuvamaratoni

Kesäkuun alku on ollut puutarhassa yhtä haipakkaa; hellelukemat ja sopivasti sadetta saivat kaiken kasvamaan hurjaa vauhtia ja ruukkujen kasteluun on mennyt aikaa joka päivä. Nyt tahti selvästi hidastui, kun helteet vaihtuivat suorastaan koleisiin lukemiin. Öisin lämpötila tipahtaa jopa kymmenen asteen alapuolelle eikä päivisinkään enää ole päästy hamekeleihin. Kuvia on kertynyt enemmän kuin laki sallii mutta ei ole vain malttanut kaiken touhun ohella istua tietokoneelle naputtelemaan niitä postauksiksi. Sitten käy juuri niin kuin nyt, eli puuduttavan pitkä juttu sinkoilee aiheesta toiseen kuin västäräkki sudenkorennon perässä. Koettakaa kestää!

Tähtitulppaani 'Little Beauty' kukki tänä vuonna ihan itsekseen.

Sateiset pari kesää eivät selvästikään ole olleet tulppaanien mieleen, sillä aiemmin reippaasti lisääntyneet 'Little Beauty' -tähtitulppaanit olivat hävinneet melkein kokonaan. Muutamia pieniä lehtiä löytyi ja vain yksi kukka. Pudotus parissa vuodessa yli viidestäkymmenestä kukasta yhteen tuntui surkealta. Muissa tulppaaneissa oli nähtävissä sama kehitys, joten syksyllä lienee tarpeen hankkia täydennystä. Myös narsisseja kukki ennätyksellisen vähän mutta niissä osasyyllisenä saattoi olla myös narsissikärpänen. Jos yksi eksyi amaryllikseeni, niin niitä on varmasti ollut puutarhassakin paljon. Olen yrittänyt tänä keväänä tutkia narsissimättäitä tarkasti mutta ne harvat nousseet ovat kasvaneet aivan normaalisti. Jos ne olisivat kellastuneet kesken kasvun, niin se olisi kertonut sipuleita tuhoavista toukista. Luulen, että toukat ovatkin popsineet jo viime kesänä sipulit suihinsa, jolloin tänä vuonna ei ole ollut mitään noustavaksi.

Tämä sipulikukkaistutus ei ihan mennyt putkeen...

Sain viime syksynä loistoidean istuttaa kevättähtiä nukkapähkämön sekaan. Kevätkurjenmiekkojen sipuleita harventaessa kun nousi myös kevättähden sipuleita. Tai niin luulin. Ihmettelinkin keväällä, miksi nukkapähkämöiden seasta ei ala nousta piipon piippoa, vaikka monta isoa sipulia sinne syksyllä upottelin. Arvoitus ratkesi vasta toukokuun lopulla, kun ensimmäiset piiponkärjet alkoivatkin nousta juuri siitä missä niitä pitikin olla. Laji vain oli väärä: olin istuttanut nukkapähkämöiden sekaan espanjansinililjaa, joka kukkii meillä vasta lähempänä kesäkuun puoltaväliä. Enpä syksyllä yhtään muistanut, että niitäkin oli kevätkurjenmiekkojen seassa. Pitää kukinnan jälkeen nostaa sinililjat muualle ja laittaa niiden tilalle kevättähteä.

Kivikkorinteessä sammalleimut ovat vallanneet runsaasti tilaa.

Kivikkorinteen talvitappioita ei kauempaa juurikaan erota, kun holtittomasti levittäytyvät sammalleimut ovat ottaneet tilaa haltuunsa. Onhan se hyvä, että joku laji viihtyy, vaikka säät olisivat mitä tahansa, mutta tasapainon vuoksi osa sammalleimuista saa luvan siirtyä loppukesällä rinteen alle korvaamaan nurmikkoa. Olen istuttanut yläreunan aukkopaikkoihin kevään perennakylvöksistä tulleita taimia, mm. keltatörmänkukkaa, lapinvuokkoa sekä kaukasiantörmäkukkaa. Osa talvesta selvinneistä sai hitusen lisää tilaa, kun siirtelin niiden ympäriltä pikkukiviä kuolleen naapurin kolosta kohti. Näin osa aukkopaikoista hävisi helposti näkyvistä.

Tähtilevisia 'Little Plum' alkaa kukkia. Levisia on yksi superselviytyjistä.

Myöskään patjarikko ei hätkähtänyt kummallisia säitä.

Itselle uusien kasvien istuttamisessa tulee helposti virhearviointeja. Viime vuonna istuttelin valtavasti esikontaimia luumutarhan uuteen osaan. Yleensähän esikoilla ei ole niin väliä, miten ne sijoittelee, vaan kasvi näyttää joka suunnasta suunnilleen samanlaiselta. Toisin kävi näiden uusien esikoiden kanssa, sillä ne tekevät kukinnon korkean kukkavarren päähän ja tietysti joka ikinen kukka kääntyy valoa kohti. Niinpä ne kääntävät selkänsä polulle, jonka puolelta niitä oli tarkoitus katsella. Samaisessa penkin osassa katsojalle pyllistelee myös pieniä jouluruusun taimia (jotka oli tarkoituskin siirtää muualle), tarhavarjohiippa ja japaninakileija. Varjohiippa saa jäädä, kun kerta viihtyy muuten hyvin, mutta pienet esikot ja jouluruusut on helppo nostella toiseen paikkaan.

Himalajanesikko? Viime kesänä ihastelemani valkokirjavalehtinen on myös hengissä mutta ei kuki vielä.

Talvi oli ankara myös atsaleoille, joista kuivui paljon kukkasilmuja. Onneksi ainoastaan 'Satomi' kärsi isompia vaurioita ja siitä jää jäljelle ainoastaan puolet yhdestä oksasta, jos muihin ei ala kesän mittaan tulla yhtään vihreää. Kestävimmäksi osoittautui kanadanatsalea 'Violetta' mutta myös puistoatsalea 'Tarleena' kukkii aika hyvin juuri nyt. Puistoatsalea 'Illusia' talvehti muuten hyvin mutta aurinkopenkin yksilöstä paleltuivat melkein kaikki kukkasilmut ja pensasryhmän puskasta paksu hanki katkoi monta oksaa. Ne kuitenkin kukkivat maljakossa, joten kukkasilmujen talvehtiminen onnistui. Pensas taisikin saada vieruskavereiltaan suojaa pahimmilta tuulilta.

'Tarleenan' toinen puolisko. Alempana oikealla on vielä yksi kukkiva oksa.

Pensasryhmän 'Illusia' kukkii kohtuullisen hyvin.

Revontuliatsalea 'Rosy Lights' on vähän vaatimattomampi esitys, vaikka on siinäkin kukkia siellä sun täällä.

Seuraavan kuvan tarkoitus on lähinnä olla itselle muistutuksena aika kivasti ajoitetusta kukinnasta. Livenä vasemmassa reunassa kuuliljojen ja pionin välissä pilkistävät vuorijumaltenkukat, muutamat laukat keskemmällä penkkiä ja suon laidalla, kolme vaaleaa 'Finola'-tulppaania sekä aivan metsän reunassa tuijan oikealta puolelta hitusen kurkkiva alppiruusu 'Haaga' sopivat väreiltään kauniisti yhteen. Majapenkissä ensimmäiset alppikärhön kukat alkavat aueta ja metsän reunassa on myös viimeisiä pihlajan kukkia täydentämässä kukintaa. Kukkaloistosta ei voi tässä vaiheessa puhua, mutta ehkä parin vuoden päästä sitten. Myöhemmin kesällä voisi ottaa isommasta vuorijumaltenkukasta jakopalan ja siirtää aurinkopenkistä lisää laukkoja alueelle. Syksyn kukkasipulilistalle laitetaan pussillinen tai pari 'Finolaa'. Tässä penkissä ei ole vesimyyräkään riesana.

Osa kärhökaaripenkkiä, majapenkkiä ja taustalla vähän suotakin.

Vuorijumaltenkukat selvästi viihtyvät täällä. Edessä jakopala, jonka otin viime kesänä taaemmasta yksilöstä.

Viime kesänä istutettu 'Haaga' kukkii tontin rajalla aivan suon takana.

'Haagan' taimen sain äidiltäni, jolla yksi iso alppiruusu oli juurtunut maahan. Äidilläni ei ollut sille paikkaa, joten se päätyi minulle. Olin jo miettinyt kaivavani raparperin kokonaan pois, joten yllättäen minulle tullut alppiruusu vain vauhditti sen päätöksen tekemistä. Isompien alppiruusujen seassa kasvanut taivukas on tyveltään pitkältä matkalta paljas mutta se ei tuossa paikassa haittaa. Rehevinä rodon edessä rehottavat rotkolemmikit tuovat riittävästi vehreyttä. Alppiruusulle pitää vain järjestää kunnon tuenta, sillä se kaatui talven aikana paksun hangen takia melkein pötkölleen ja on nytkin selvästi takakenossa. Onneksi runko ei kuitenkaan katkennut eikä juuristo noussut ylös mullasta. Ehkä kaatuminen suojasi myös kahta nuppua paleltumiselta.  'Haagan' kummallekin puolelle on istutettu siemenestä kasvatetut alppiruusut, jotka toivon mukaan kukkivat lähivuosina, jos selviävät tulevista talvista.

Äidin uusi kärhöseinä.

Kävimme viikko sitten vanhempieni luona. Isäni oli taiteillut varsin persoonallisen kärhöseinämän vanhan haravakoneen piikeistä. Tuossa kohdassa oli ennen iso vuorimänty, joka oli nyt tullut tiensä päähän. Istutin äitini apuna seinämän vierelle neljä kärhöä ja niiden taakse on tulossa itoh-pioneita sun muuta mukavaa. Kärhöihin kun päästiin, niin kärhökuulumisia on omallakin pihalla. Hyviä ja vähemmän hyviä. Huonoista uutisista huonoin on se, että patiopenkin 'Hagley Hybrid' ja 'Multi Blue' eivät ole vieläkään nousseet. Melkein yhtä huono uutinen on se, että kärhökaaripenkin kaariportin kuudesta kärhöstä vain kahdessa on elonmerkkejä. Luumutarhassa 'Diamond Ball' sekä 'Madame Julia Correvon' eivät ole myöskään nousseet eikä aurinkopenkissä ilmeisesti PERNILLE, mutta kaikki ne ovat nuorempia kärhöjä, joilta en edes odottanut kovin pikaista heräämistä. Nuo vanhat konkarit aiheuttivat isomman pettymyksen senkin vuoksi, että ne ovat olleet puutarhani näyttävimpiä kärhöjä.

'Hagley Hybridin' ja 'Multi Bluen' kesätuuraajat.

Jotta pation seinäke ei jäisi ihan tyhjäksi, lykkäsin pari ruukussa kokoa kasvavaa kärhöä seinäkkeeseen kiipeilemään. Itsestään kylväytynyt päivänkakkarakin sai jäädä niille sijoilleen varjostamaan pienempää kärhöä (ehkä loistokärhö 'Rouge Cardinal'). Isompaa ruukkua (tarhaviinikärhö 'Venosa Violacea') en saanut edes kaivettua niin syvälle kuin oli tarkoitus, sillä vastaan alkoi tulla maassa kasvavien kärhöjen juuristoa. Sen verran eläväisiltä juuret vaikuttivat, että eiköhän jossain vaiheessa kesää nouse edes joku verso tai sitten viimeistään vuoden, parin unosten jälkeen. Jos olisin tiennyt, että nuo "vanhukset" eivät meinaa nousta, olisin istuttanut osan tuoksuherneistä seinäkkeeseen. Nyt ne kaikki ovat mikä missäkin eikä yhtään jäänyt patiolle. Onneksi oli noita ruukkukärhöjä, joita ei vielä tänä kesänä voinut istuttaa maahan.

Todellinen superyllätys oli viime kesänä maahan istutetun loistokärhö 'Beautiful Briden' nuppu.

Se, mikä yllätti minut totaalisesti, oli erityisesti nuorimpien loistokärhöjen reipas herääminen. 'Beautiful Bride' on siitä erinomainen todiste, mutta myös viime kesän kituutellut 'Miss Bateman' on lähtenyt oikein hyvin kasvuun. 'Krakowiak', 'Warszawska Nike' ja 'Proteus' ovat myös oikein reippaina. Muissa on vähintään yksi verso. 'Arabella' huitelee jo melkein metrin korkuisena, mutta se onkin ollut hyvin luotettava, melkein takuuvarma kärhö. Ensimmäinen mantsuriankärhöni kuoli parin vuoden jälkeen ankarana talvena ja vähän pelkäsin, käykö viime keväänä maahan istutetulle samoin. Sepä onkin melkein yhtä reippaana kasvussa kuin 'Arabella'. Kaikista ohjeista poiketen istutin sen yhtä syvälle kuin loistokärhöt ja ainakin tämän yhden talven perusteella se kannatti. Versojen määrästä päätellen kärhöä ei lainkaan haitannut joutua ohjeistusta reilusti syvemmälle.

Päivän kärhö on alppikärhö 'Pink Flamingon' ensimmäinen kukka.

Toivottavasti jaksoitte kahlata loppuun asti. Yritän tehdä seuraavasta jutusta vähän siedettävämmän mittaisen.