Metsässä

Edellisen postauksen luonnonkukista on hyvä jatkaa metsän parissa. Näytän teille kolmen karvakuonolaisen kanssa, missä olen viettänyt paljon aikaa lapsuudessani ja nuoruudessani. Tervetuloa kanssamme metsäretkelle! Ottakaa sadetakit mukaan, puiden oksilta tippuu vettä.

Alkumatkasta seuralaisillani riitti vielä vauhtia. Etummaisena Emma 11v, keskimmäisenä meidän Karo 6v ja takimmaisena Maisa 10v.

Olemme menossa lapsuudenkotini vieressä kasvavaan vanhaan kuusikkoon. Metsässä on runsaasti lahoavaa ja lahonnutta puuta; myös kaatuneita ja pystyyn kuolleitakin. Kevättalvella lumien sulaessa voi tiettyjen kuusten juurilta löytää liito-oravan papanoita, muutaman kerran olemme itse otuksen nähneetkin. Tällä reissulla en edes yrittänyt etsiä merkkejä liiturista, sillä edellisenä yönä oli satanut runsaasti lunta. Lintuja on paljon varsinkin kesällä. Talvella metsästä voi kuulla mm. tiaisten, närhien, hippiäisten sekä tikkojen ääniä. Niitä kuulimme tälläkin reissulla. Korppipariskunnan bongasin myös lentämässä metsän yli. Niillä alkaakin pian pesäpuuuhat.

Tämän kuusikon tunnen kuin omat taskuni. Metsällä on ikää sen verran paljon, ettei se ole juurikaan muuttunut lapsuusajoistani. Maa on pehmeää sammalikkoa. Kesällä täällä on aika hämärää, nyt lumi valaisee metsän.

Katsoipa mihin suuntaan vain, niin ei voi välttyä törmäämästä jäkäliin, naavaan tai luppoon.

Tämä puu oli vielä muutamia vuosia sitten pystyssä. En muista koskaan nähneeni sitä elävänä; se oli vain korkea, oksaton puunrunko, jota ei saanut mennä tönimään, ettei se kaadu päälle. Hippiäisten ja tiaisten sekaparvi liikkui äänistä päätellen puiden latvuksissa.

Vanhan kuusikon laidalla on puu, johon on todennäköisesti salama joskus iskenyt. Rungossa on korkealle ulottuva halkeama, jota tikat ovat käyneet nakuttelemassa. Aivan juuressa olevan onkalon on ehkä palokärki kaivanut. Tällä reissulla kuulin sekä käpytikan että palokärjen ääntelyä.

Olemme nyt vanhan metsän takareunassa. Edellisen ja parin seuraavan kuvan taustalla näkyy vajaa 30-vuotiasta lehtikuusikkoa. Lienee turha mainitakaan, että se alue ei ollut lapsuudessani saman näköinen kuin nyt.

Kuusivanhus kiemuraisine oksineen. Rungon paksuutta on ehkä tästä kuvasta vaikea hahmottaa enkä muistanut ottaa mittanauhaa mukaan, joten...

... otetaan pari pikkukoiraa mittakaavaksi. Neitoset ovat säkäkorkeudeltaan reilut 30-senttisiä. Aikamoiset juuretkin, eikö totta! Pahoittelen vesipisaroita kameran linssissä, huomasin ne vasta seuraavaa kuvaa ottaessani.

Tässä koivussa ei ole ollut montaa elävää oksaa enää vuosikausiin. En muuten muistanut, että siinä olisi ollut pahka kyljessä.

Metsä on ollut aikoinaan laidunalueena. Sen kummallakin reunalla on siitä muistona kivimuurit. Katsokaa tämänkin kuusen paksuutta! Koirilta alkaa vauhti jo hyytyä. Näillä main seurustelin yhtenä kevättalvisella metsäretkellä töyhtötiaispariskunnan kanssa. Ne tulivat lähimmillään parin metrin päähän ihmettelemään minua.

Tästähän jännä kuva tuli! Tällä kertaa ei näkynyt tikkoja eikä puukiipijää tämän pökkelön rungolla. Taaempana oli aikoinaan toinen, vähän matalampi runko, mutta se on jo kaatunut pois.

Ystäväni kanssa teimme ala-asteikäisinä majan kolmen kuusen keskelle. Seisomme nyt olohuoneessamme ja katselemme keittiötä kohti, makuuhuone oli kuvasta oikealle. Seinä on tosin hieman romahtanut ja muu sisustus lahonnut olemattomiin. Metsä oli hyvä leikkipaikka, vaikka itikoista olikin välillä riesaa.

Nyt kuppi kuumaa käteen ja ulkovaatteet kuivumaan leivinuunin kylkeen. Koirat laitettiin ensin suihkuun sulattelemaan tassu- ja vatsakarvoihin kerääntyneitä lumipaakkuja. Turkit kuivana unikin maistui.

Metsäretki vei koirilta voimat ihan kokonaan. Maisa (vasemmalla) ei aina ymmärrä Karon (keskellä) huumorintajua, mutta nyt ne pystyivät nukkumaan sulassa sovussa otsat vastakkain.

Tänään onneksi sää ei ole noin sateinen ja pilvinen kuin tuolla metsäreissulla. Aurinko paistaa kauniisti ja on mukava pikkupakkanen. Aurinkoista päivää teillekin!

Kevätaurinko

Eilisen lumimyräkkä on muisto vain, sillä tänään herättiin aurinkoiseen aamuun. Minulla on vapaapäivä, joten lähdin lasten kanssa "hankiaisretkelle". Vaikka pihalla näyttää lumiselle, todellisuudessa lunta on ehkä vain kymmenisen senttiä ja siitäkin puolet jäätä. Eipähän upottanut.

Aamupäivän aurinko sai pihavalon loistamaan aivan kuin lamppu olisi päällä.

Ongelmaksi metsäretkelle pääsyssä meinasi osoittautua kuohuva koski. No ei, tonttimme takana kulkeva syvä oja oli jäässä, mutta en ottanut lasten kanssa uimareissun riskiä, vaan kävelimme ojan viertä pitkin kohtaan, jossa ei ollut vettä. Matka piteni huomattavasti, sillä jouduimme tulemaan myös takaisin samaa reittiä.

Eikö näytäkin, kuin ojassa vesi virtaisi? Karo kävi kurkkaamassa jään reunalla, mutta ei uskaltanut sekään kokeilla jään kestävyyttä.

Ojanylityspaikkaa etsiessämme törmäsimme komeisiin kiviin. Näitä en ollut ennen edes huomannut, sillä ojan yli on päässyt yleensä paljon lähempää kotiamme.

Metsässä ei paljoa lunta ollutkaan.

Hakkuuaukealla kelottunut mängyn runko hohti hopeisena.

Kotiin palatessamme bongasin vajaa 30-päisen urpiaisparven ruokailemassa lepän siemenillä.

Rauhallisesti ruokailevia urpiaisia oli helpompi kuvata kuin lintulaudalla vilkkaasti liikehtiviä tiaisia.

Kotipihalla kiinnitin huomiota luumu 'Kuntalan' kauniin punaisiin nuoriin oksiin. Muissa luumuissa ne olivat ruskeampia.

Luumua kuvatessani huomasin myös, että sinitiainen kävi ainokaisessa linnunpöntössämme. Tarkkailin pönttöä aika pitkään, mutta lintua ei enää näkynyt. Pitää ikkunasta seurailla, nähtäisiinkö tänä vuonna pöntössä ihan pesintäkin. Suunnitelmissa on myös tehdä pari pönttöä lisää.

Tänä vuonna taimikasvatuksillani on ihan kissanpäivät verrattuna aiempiin vuosiin, sillä sain kasvivalon vihdoin ripustettua vierashuoneeseen. Valaisin on ajastimella pidentämässä vuorokauden valoisaa aikaa, joten ei tarvitse edes muistaa käydä sytyttelemässä ja sammuttelemassa sitä.

Pikkutaimia, talvehtijoita sekä keikistä kasvattamani pieni orkidea valohoidossa. Lamppu roikkuu ketjuilla kattoon kiinnitetyissä koukuissa, joten sitä on helppo nostaa tai laskea kasvien korkeuden mukaan. Kunhan taimia tulee lisää, isommat kasvit saavat siirtyä muualle.

Välipalaksi maistui samettisen pehmeä ruis-puolukkavispipuuro maidottoman kermavaahdonkorvikkeen kanssa. Laskiaispullien kaveriksi tarkoitettu "kermavaahto" oli muuttunut jääkaapissa entistäkin juoksevampaan muotoon, mutta sehän ei puolukkapuuron kanssa haitannut.

Olipa ihana vaihteeksi ulkoilla aurinkoisella säällä ja kuunnella lintujen sirkutusta. Pikkupakkanenkin oli oikein tervetullutta vaihtelua ainaisen plussakelin sijaan. Seuraavan viikon ennusteissa näkyy viidelle vuorokaudelle yli kymmenen asteen pakkasia. Luotan siihen, että kasvit selviävät, kun näyttävät vielä olevan turvalllisesti talviunilla. Toivottavasti siellä etelämpänäkään kasveille ei käy kuinkaan ja pakkaset jäisivät maltillisiksi. Aurinkoista viikon jatkoa!

Kukkia ja metsää

Välillä pitää vain ihastella kukkia ja ympäröivää luontoa. Tänään on sellainen päivä... tai siis pari päivää sitten oli, kun otin näitä kuvia. Aurinko paistoi ja oli lempeän lämpöinen sää. Sitä on mukava muistella, kun ulkona näyttää niin kolealta, että tekee mieli tehdä tulet uuniin.

Hempeän pinkkejä koreatörmäkukkia.

Aurinkopenkissä kukkii itsekseen kylväytynyt kirjokiurunkukka...

... jonka alta pomppasi pienen pieni sammakko. Kesällä meidän pihasta olivat pikkueläimet vähissä, mutta nyt niitä taas alkaa näkyä.

Portaille keräsin ämpäriin ison kimpun tarha- tai kanadanpiiskua metsästä sekä kasvimaan käytäville retkahtaneet samettiruusut ja kehäkukat. Oikea kukkakärpästen paratiisi!

Kärhökaaressa 'Jan Pawel II' kukkii aina vain. Toivottavasti muutaman vuoden kuluttua koko kaaren yläosa olisi kukkien peitossa.

Daalia 'Wittem' ujostelee ja yrittää piilottaa kukkansa pikkubasilikojen sekaan.

Olin juuri menossa kuvaamaan takapihan kukkia, kun orava kipaisi maasta läheiseen puuhun. Oravia on nyt näkynyt melkein joka päivä. Ilmeisesti joku tämän kesän poikue on lähtenyt tutkimaan maailmaa. Tämäkin orava oli aika pieni. Hetken aikaa tuijottelimme toisiamme, kunnes pikkukurre vipelsi matkoihinsa.

Pelkäsin kurren tipahtavan häntä edellä oksalta, sillä niin paljon se huojui edestakaisin. Tekniikka taisi olla vielä hakusessa.

Metsä houkutteli tekemään pienen kierroksen sielläkin. Seuraavat kuvat ovat takapihallamme olevasta pienestä metsiköstä, josta olisi mukava lainata taidokkaasti maisemia. Vielä pitää pohtia, mitä se "taidokkaasti lainaaminen" sitten olisi, mutta eiköhän sekin ajan kanssa loksahda kohdilleen.

Kuusten maanpintaa myöten menevät juurakot ovat hienoja. Takapihan nurmikosta näkyy pikkuisen kuvan oikeassa reunassa ylhäällä.

Tämä ei näy meidän pihalta, vaikka onkin vain muutaman metrin päässä tontin rajasta. Suoraan edessä näkyvät edellisen kuvan kuuset toiselta puolelta.

Tämän kuusen juurakko näkyisi happaman maan penkin takana, jos saisi hävitettyä nuo pihlaja-angervot kokonaan pois.

Komeita kivenjärkäleitäkin nököttää vähän joka puolella. Vaahteran siementaimet pitäisi myös käydä nykimässä pois, ettei koko metsänpohja pusikoidu.

Tästäpä pääsenkin takaisin kuvaamaan sitä minkä orava keskeytti. Luumutarhan tuoksumiekkalilja on avannut toisen kukkansa. Minusta sen tuoksu on tympeä, melko epämiellyttävä. Pitäisikö sen tuoksua sille vai onko hajuaistissani jotain vikaa? Kauniin näköinen se todellakin on.

Koreatörmäkukka ja tuoksumiekkalilja ovat viehkeä parivaljakko.

Tällainen kuvakierros tällä kertaa. Iloista viikonloppua!

P.S. Oletteko käyneet jo osallistumassa sipulikukka-arvontaan?