Harvinaisempi ruokavieras

Olen ripustanut etupihamme siperianpihtaan limpparipullosta tehdyn ruokinta-automaatin, jolla on käynyt pääasiassa tiaisia. Varsinkin tuulisina ja lumisateisina päivinä meidän ruokintapisteellä käy kuhina ja naapurin lintulauta jää tyhjilleen, sillä tuuheaoksaisen pihdan suojissa on mukava aterioida myrskyisemmälläkin säällä. Lintuja on mukava katsella keittiön ikkunasta ja yrittää laskea yksilömäärääkin. Olen tullut siihen tulokseen, että ainakin neljä talitiaista, yksi hömötiainen ja kaksi sinitiaista ovat vakiovieraita. Pahoittelen kuvien laatua. Kamerani mielestä pihdan alla on pilvisenä päivänä liian hämärää tarkemmille kuville ja ikkunan läpi kuvaaminen sumentaa kuvia lisää.

Talitiaiset ruokailemassa.

Jotkut eivät siirry tuota oksaa kauemmas maahan karisseista siemenistä. Ei ainakaan tarvitse siipiä rasittaa uutta siementä hakiessa.

Hömötiainen on viimeisimpiä ruokavieraaksi uskaltautuneita.

Hömötiainen automaatilla.

Sinitiaiset uskaltautuivat automaatille heti kun ensimmäiset talitiaiset olivat sen löytäneet.

Tämän kuvan olen julkaissut jo äskettäin. Minusta se vain on niin hauska, että sopii tähänkin postaukseen.

Voin suositella muovipulloon tehtyä ruokinta-automaattia. Tällainen on ainakin hygieeninen, sillä linnut eivät pääse siementen sekaan sotkemaan niitä ulosteillaan. Siemeniäkään ei pysty roiskuttelemaan kymmeniä yhdellä nokan heilautuksella maahan, vaan ne pitää noukkia yksitellen sentin kokoisesta raosta. Leikkasin paperiveitsellä ylösalaisin olevan u-kirjaimen mallisen loven pullon kylkeen ja taivutin sitä alareunasta ulospäin pieneksi nokaksi. Se estää hyvin siemeniä karisemasta itsekseen aukosta maahan. Tässä mallissa tosin haittana on se, että pohjalle jää noin desin verran siemeniä. Mallia pitänee kehitellä ensi vuotta varten, tämä kelpaa vielä pari kuukautta vallan mainiosti.

Talitiaiset tiputtelevat tästäkin mallista siemeniä, mutta on se huomattavasti haasteellisempaa kuin perinteisellä lintulaudalla.

Keittiön ikkuna on aika kaukana ruokintapisteestä ja jo sen vuoksi lintujen kuvaaminen on hankalaa. Lisähaastetta tuo sään ja lasten sormenjälkien täyttämän ikkunan lisäksi lintujen nopeat liikkeet.

Sini- ja talitiainen sekä keltamusta superpallo...

Tässä oli kolme talitiaista. Yksi ehti lentää pois kuvasta ja toinen hypätä ilmaan juuri silloin kun painoin laukaisijaa.

Eräänä päivänä piti ihan hieraista silmiä ja hakea kamera, sillä pihdan rungolla kiipeili puukiipijä. Se kävi nopeasti tarkastamassa maahan pudonneet siemenet ja palasi takaisin puun rungolle. Koko tapahtuma kesti ehkä pari minuuttia, minkä jälkeen puukiipijä jatkoi matkaansa kohti pihdan latvaa. Kävin illemmalla laittamassa talipallon kiinni pihdan runkoon, jos vaikka puukiipijä tulisi toisenkin kerran kyläilemään. Kuorellisia auringonkukansiemeniä se ei hentoisella nokallaan saa avattua enkä ihan vielä ole valmis investoimaan pähkinänmurusiin, jotka olisivat myös puukiipijälle sopivaa sapuskaa. Jos kiipijästä tulee vakiovieras talipallolla, harkitsen myös pähkinänmurusia.

Puukiipijää ei olisi keittiön ikkunasta erottanut puunrungosta, jos se olisi pysynyt paikoillaan.

Puukiipijä on aika huvittavan näköinen ilmestys hangella. Vähän niin kuin pieni pingviini, joka on uponnut puoliksi hankeen!

Matka jatkui kohti puun latvaa. Toivottavasti pikkuinen löysi sieltä paljon ötököitä syötäväksi.

Puukiipijän olen nähnyt melkein joka kevät kiipeilemässä kunnan metsikössä olevien mäntyjen rungoilla. Viime vuonna en nähnyt siitä vilaustakaan, joten oli oikein iloinen yllätys nähdä se ruokintapisteellä, joka on kaiken lisäksi tontillamme mahdollisimman kaukana metsästä. Ylipäätään on ollut mukava huomata, että linnut ovat löytäneet ruokintapisteen, vaikka se on aika hyvin piilossa pihdan alla. Toistaiseksi oravat, närhet ja harakat ovat pysyneet poissa, vaikka niitä muuten liikuskelee välillä meidänkin pihallamme. Se ei minua haittaa, syökööt naapurin laskuun :D Onko kenenkään lintulaudalla tai ruokintapisteellä näkynyt iloisia yllätyksiä tänä talvena?

Puukiipijän myötä minulla on tämän vuoden lintuhaasteessa nyt 14 lintua kasassa.  Miten teillä muilla 100 lintua -haasteeseen osallistuvilla haaste etenee?

Vuoden viimeisten päivien tilannekatsaus

Vaikka tapana on usein tehdä "tilinpäätös" kuluneesta vuodesta, jätän sen sujuvasti väliin. Viime kesänä tehdyistä puutarhapuuhista löytyy kooste Viisi puutarhamuistoa kesältä 2018 -postauksesta, eikä minua innosta palata viime talven superlumisiin tunnelmiin. Syksy on vielä tuoreessa muistissa (ja kuka sitä haluaisi muutenkaan muistella?), joten kurkataan talvehtivia kasveja ja tarkistetaan, tuliko 100 lintua -haaste voitettua. Eiköhän kuluneen vuoden saa näinkin taputeltua pakettiin :)

Kellarissa näyttää pääsääntöisesti sille, mitä normaalistikin. Uusia kellarikokeilujani ovat pelargoni, verenpisara ja leijonankidat. Verenpisara näyttää aivan samalta kuin eteisessäkin talvehtivat kaverinsa: kuivan näköisiä risuja, mutta oksankärkiä taivuttamalla ne eivät napsahtele poikki, joten elossa ovat. Pelargoneissakin on vielä jokunen vihreä lehti. Leijonankidat sen sijaan näyttävät siltä kuin eivät olisi pimeässä olleet hetkeäkään.

Joku ei-puutarhaihminen viskaisi nämä "kuolleet raaskut" kompostiin. 

Leijonankidat yllättivät vehreydellään. Myös tuo punertavalehtinen ja -versoinen yksilö, jota ihmettelin kesällä, on terhakan näköinen.

Vuoden viimeiset piipot? Vai pian kevään ensimmäiset? Sipulialesta löytämäni hyasintit (?) ovat nämä aikaiset kasvuunlähtijät.

Daalian ja karjalanneidon juurakot ovat myös ensimmäistä kertaa kokeilussa. Toistaiseksi niidenkin tilanne vaikuttaa lupaavalta: ovat napakan ja kiinteän tuntuisia, eivät kurttuisiksi kuivuneita tai pehmenneitä. Kärhöjä olen talvettanut joka vuosi ja aina ennen tähän aikaan vuodesta ne ovat näyttäneet tällaisilta:

'Multi Blue' on hyvän näköinen. 'Hagley Hybridissä on samanlaiset silmut.

Olisin enemmän kuin tyytyväinen, jos kaikki kärhöt näyttäisivät tuolta, mutta mihinkäs törmäsinkään? 'Voluceau' oli tehnyt kaksi parin sentin mittaista verson alkua ja 'Kaiser' pikalaskemalla 17!

Hänen Keisarillinen Korkeutensa on pelottavan pitkällä kasvuun lähdössään.

Eteisessä talvehtivat kasvit näyttävät pärjäävän normaalisti. Tarha-alppikärhö 'Pink Flamingo' on tehnyt pari pikkuista silmua ja pelargonit ovat edelleen vihreitä. Pelargonien juurella leikatut lobeliat puskevat uutta versoa. Loppusyksyllä löysin 0,5 eurolla jättiverbenan taimen ja ajattelin kokeilla sen talvetusta. Lehdet ovat kuivettuneet ajat sitten, mutta varret ovat edelleen vihreät.

'Pink Flamingo' pinkissä ruukussaan.

Kylmässä pelargonienkin kukat kestävät pitkään. Osan olen katkonut maljakkoon sisälle, mutta tuskinpa muutamasta kukinnosta on talvehtimiselle haittaa.

Rosmariinia olen yrittänyt talvettaa joka vuosi, mutta kertaakaan en ole siinä onnistunut. Kellarissa en ole vielä kokeillut, kun kaikki ohjeet käskevät talvettaa sen valoisassa ja viileässä tilassa. Tänä vuonna laitoin rosmariinin samaan diy-minikasvariin jouluasetelman pikkuhavun ja muratin kanssa. Siellä se on paremmin suojassa ulko-oven aukaisusta tulevalta pakkasilmalta ja toisaalta ilmankosteuskin pysyy vähän parempana kuin eteisessä muuten. Toistaiseksi rosmariini on hengissä, mutta ehkä vähän kituliaan näköisesti kuitenkin. Onko teillä antaa lisävinkkejä sen talvetukseen?

Muratti ja mikä lie havu viihtyvät muovihupun alla mainiosti, rosmariini kituuttelee vähän niin ja näin.

Osallistuin myös Birdlifen 100 lintua vuonna 2018 -haasteeseen. Kuinkas sille kävi? Lopputulos minulla on 68 tunnistettua lintua. Pikkuisen jäi harmittamaan, etten saanut yrityksistä huolimatta edes 70 lintua täyteen. Viime vuosi vaikutti minusta aika huonolta lintujen suhteen, sillä monta tuttuakin siivekästä jäi bongaamatta. Esimerkiksi puukiipijä on aiempina vuosina viihtynyt sivupihan mäntyjen rungoilla kiipeilemässä, tänä vuonna en nähnyt siitä vilaustakaan. Muita tänä vuonna näkemättä jääneitä minulle tuttuja tirppoja ovat helmipöllö, hernekerttu, huuhkaja, käenpiika, metsäkirvinen, pyrstötiainen, pyy, rautiainen, sirittäjä, taivaanvuohi, varpuspöllö sekä viirupöllö.

Tämä tuntematon siivekäs kävi ensin altaassa kylpemässä ja otti sitten hiekkakylvyt perään. Tunnistaako kukaan häntä näin epäselvästä kuvasta? Harmaasieppoko?

Harakka kuivatteli kylvyn jälkeen kuusen oksalla.

Pari kertaa kävin läheisellä lintutornillakin kiikaroimassa vesilintuja ja kahlaajia, mutta ajoitus oli ilmeisesti huono, sillä paikalla ei ollut kummallakaan kerralla kuin kourallinen lokkeja ja muutama sorsalintu. Kahlaajia en saanut koko kesän aikana listalle kuin pari.

Tummemmat linnut keskellä ovat mielestäni kaikki haapanoita.

Tässä on ilmeisesti tavipariskunta.

Birdlifella on taas vuonna 2019 lintujen tunnistushaaste. Haasteeseen on lisätty normaalisarjan lisäksi ekosarja, jossa on tarkoituksena havaita sata lintulajia käyttämättä mitään moottoriajoneuvoja. Lisää haasteesta ja muuta lintutietoa voit lukea Birdlife Suomen sivuilta. Aion itse yrittää taas sadan linnun bongaamista. Katsotaan, kuinka käy. Ainakin myyriä on nyt enemmän kuin viime talvena, mikä tietää parempaa pöllöjen soidinta. Viime kesäkin oli parempi lintujen pesinnän kannalta kuin kylmä ja märkä kesä vuonna 2017.

Tällaisia kuulumisia oli minulla vuoden viimeisinä päivinä. Ensi vuoden suunnitelmista sitten seuraavassa postauksessa. Iloista vuodenvaihdetta!

Tunnista 100 lintulajia

Tällä kertaa poikkean hieman puutarhan ulkopuolelle ja teen lintupostauksen. Loppuun laitan kuitenkin koomisen (tai ehkä tragikoomisen) kuvan, johon kuka tahansa viherpeukku voi samaistua.

Pihan vuosi -blogista löysin Birdlife Suomen Tunnista 100 lintulajia vuonna 2018 -haasteen, jossa on tavoitteena, että ainakin 2000 suomalaista havaitsisi ja tunnistaisi vähintään 100 lintulajia vuoden 2018 aikana. Sivuilta saa ladattua tunnistuslomakkeen joko sähköisenä tai paperisena. Sieltä löytyy myös tunnistusapua tarvittaessa. Haasteessa on nyt yksi osallistuja lisää, sillä minäkin päätin kokeilla, josko sata lintua tulisi havaittua.

Mustarastas. Ei tänä keväänä, mutta pari vuotta sitten huhtikuun alussa.

Harrastin vuosia sitten lintujen tarkkailua ja opettelin tunnistamaan niitä erityisesti laulun perusteella. Suurin syy tähän oli puutteellinen välineistö, jotta olisin voinut erottaa ulkonäöltä pitkän matkan päästä esim. tiltaltin pajulinnusta. Tai niitä muita ruskean-harmaankirjavia pikkulintuja, jotka näyttävät kaikki ihan samalta. Taidot ovat varmasti ruosteessa, kun en ole vuosikausiin aktiivisesti lintuja seuraillut, mitä nyt kukkapenkissä kontatessa tulee kuunneltua lintujen laulua. Linturetkille en välttämättä lasten kanssa pääse, joten sata lintua pelkästään kotipihalla ja mummoloissa voi olla aika tiukassa, mutta yritetään kuitenkin :)

Näitähän meillä riittää, siis voikukkia punatulkkujen evääksi.

Laitan omaan välilehteensä lajilistan näkyviin ja päivittelen sitä, kun saan lajeja ruksittua. Puhtaasti lintupostauksia tuskin tulee tämän enempää, sillä olen mielessäni rajannut blogin sisällön puutarhaan ja kukkiin. Jos joku tirppa sattuu somasti kukkien seassa olemaan ja saan vielä napattua kuvankin, niin sen saatan laittaa teillekin nähtäväksi. Ja nyt loppukevennys äitini taimipöydältä ;)


Suippopaprikaa riittää sitten koko kylälle ja vähän naapurikuntaankin!

Iloista loppuviikkoa!