Viikossa tapahtuu paljon

Kurjenmiekka vesipisaroiden koristamana.

Yksi puutarhani kauneimmista kurjenmiekoista oli päättänyt avata ainokaisen kukkansa juuri silloin kun olin viikon poissa kotoa. Onneksi sattui olemaan viileä sää, niin ehdin näkemään kukan parhaimmilleen avautuneena, kun heti ensitöikseni kipaisin kuvaamaan kyseisen kaunottaren. Olin ennen reissuun lähtöäni huomannut toisessa kurjenmiekassa nuppuja, joten osasin aavistella, että utuisen siniliila iiris saattaisi myös kukkia piakkoin. Harmikseni se ei ole yhtä innokas kukkija kuin seuraavan kuvan valkoinen kurjenmiekka, joka on samasta siemenerästä aikoinaan kylvetty.

Tässä kurjenmiekassa oli jo monta kuihtunutta kukkaa.

Melkein tekisi mieli siirtää sininen kurjenmiekka valkoisen viereen, jos vaikka sininenkin sitten innostuisi kukkimaan yhtä runsaasti. Ei niillä kyllä ole kuin pari metriä välimatkaa nytkään mutta sinisellä on ympärillään paljon kookkaaksi kasvavia kasveja, jotka saattavat sekä varjostaa liikaa että viedä voimia. Suht matalana se olisi myös paremmin edukseen vähän lähempänä kulkuväylää ja valkoisen vieressä olisi sopivasti sille tilaakin. Taidanpa laittaa siirto-operaation vakavasti harkintaan. Kurjenmiekkojen kukkia on tulossa lähiaikoina lisää, sillä molemmat vanhoista valkoisista siperiankurjenmiekoistani on päättänyt kukkia ja nuppujen määrästä päätellen vieläpä aika runsaasti. Onneksi en hävittänyt ihan kaikkia niistä. Vielä kun loput kaksi itse kylvetyistä innostuisi myös kukkimaan mutta se taitaa olla turha toivo ainakin tämän kesän osalta.

'Elina'-pioni oli saanut seuraa kärhöstä.

Sen lisäksi, että sade oli kaatanut pioneita pitkin pituuttaan, yksi perintöpioni 'Elinoista' oli saanut painolastia loistokärhö 'Jan Pawel II':n versosta. Kun puutarhuri on poissa, kärhöt lähtevät karkuteille. Aika monta kärhönversoa sain ohjailla takaisin tukiaan kohti. Pionin sekaan karannutta en edes lähtenyt irti repimään. Kukkikoon aikanaan pionin päällä. 'Elinan' takana vaaleanpunainen varjolilja on aloittanut kukinnan sointuen lähes täydellisesti pionin väriin.

Takapihalla myös valkoiset varjoliljat kukkivat.

Aurinkopenkin itse risteytetty 'Minna-Elina'-pioni oli ennen reissuani aloittelemassa kukintaa.

Menetin tänä vuonna aurinkopenkin ja pensasryhmän pionien pääkukinnan melkeinpä kokonaan. Matkalle lähtiessäni ensimmäiset kukat olivat avautuneet mutta suurin osa päänupuista oli vasta avautumaisillaan. Kotiin tultuani sain viettää hyvän tovin saksien ruskettuneita ja sateista lähmääntyneitä kukkia pois.

Kauniisti pionit olivat varmasti kukkineet ruskettuneista kukista päätellen.

Täytyy kyllä sanoa, että yleisilme virkistyi toimenpiteen seurauksena kummasti ja vielä jäljellä olevat sivunuput pääsivät nousemaan korkeammalle. Kuihtuneista kukista pystyin kuitenkin päättelemään sen, että 'Minna-Elinan' lopullinen kukan malli ja koko on selvästi nyt saavutettu. Kukinnan alussa leveän lautasmainen kukka kasvaa korkean kerrannaiseksi, melkein pallomaiseksi. Korkeutta pionilla on selvästi vähemmän kuin vieressä olevalla vaalealla 'Katharina Fontijnilla', mikä tekee siitä hieman helpomman tuettavan.

Pitsipihlaja

En tiedä, johtuuko pitsipihlajan hirmuisen myöhäinen kukinta-aika nuoresta iästä vai jostain muusta mystisestä syystä mutta vihdoin senkin nuput ovat auenneet. Luulin jo, että se kuivattaisi nuppunsa jo alkumetreillä, kun ne eivät alkaneet aueta edes silloin kun muut pihlajat olivat jo kukkineet. Tuoksua noin pienessä määrässä kukkia ei juurikaan tuntunut, joten joudun odottelemaan tulevia vuosia. Yksittäisen kukan koko näytti minusta olevan pikkuisen suurempi kuin tavallisella kotipihlajalla mutta vertailukohtia ei tosiaan nyt ole.

Ensimmäiset tuoksuherneet kerätty maljakkoon.

Pari tuoksuhernettä kukki jo pari päivää ennen reissuunlähtöä mutta nyt useammassa oli kukkia. Toistaiseksi jokainen kukkiva tuoksuherne on tehnyt ilahduttavan pitkät kukkavarret; jokaisessa oli vähintään 25cm:n pituiset, joissain jopa yli 30-senttiset. Sellaiset saa aseteltua ihan maljakkoonkin pienimmän juomalasin sijaan. Monena vuonna tuoksuherneiden värimaailma on ollut enimmäkseen hempeän vaaleanpuna-kirsikanpunasävyinen valkoisella höystettynä mutta tänä vuonna halusin vahvempia värejä. Muut ovat omista siemenistä kerättyjä mutta kuvan luumunsävyiset ovat 'Spencer Beaujolais' -lajiketta, jota kylvin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Hempukka vaaleanliila oli kiva yllätys vahvempien sävyjen seassa. Valkoista on tänäkin vuonna mutta ne eivät ole vielä alkaneet kukkia.

Astetta villimpi valkosipuli

Valkosipulin kiekuraiset skeipit (kiepit, kukkavarret, miten itse kukin niitä haluaa kutsua) saavat joka kesä hymyn huulille. Miten ne osaavatkin tehdä niin taiteelliset kiekurat? Tänä vuonna kuitenkin yksi oli nostanut kiekuraisuuden aivan uusiin sfääreihin. Mikä lie kasvuhäiriö tullut sille? Kukkavarsiakin kun oli kaksin kappalein. Toinen valkosipuli oli tehnyt maasta lähtien kaksi vartta, joihin kumpaankin oli tullut normaali skeippi. Keräsin kaikki skeipit pois ja pätkin paistinpannulle. Herkkua niin siltään kuin muun ruuan seassa.

Samettikukkia kasvulavojen reunassa.

Kirpat, kaalikoit ja ties mitkä ovat popsineet kyssäkaalien lehdet reikäisiksi mutta itse kyssät näyttävät toistaiseksi olevan koskemattomia. Ehkä violetti väri hämää tuholaisia. Sen sijaan sametti-, kehä- ja hunajakukka tai tomaatti ovat tehottomia sen suhteen. Yhtä reikäisiä ovat ne lehdet, jotka ovat muiden kasvien seassa kuin nekin, jotka ovat kauempana hämäyskasveista. Sammarit ovat sekoituspussista ja osa omista vanhoista siemenistä ja sekä kukan värejä, malleja että kokovariaatioita on ihan laidasta laitaan. Pitää laittaa jossain vaiheessa kuvakavalkadia sammarivalikoimasta.

Palsta oli villiintynyt niin hyvässä kuin pahassa.

Kävin eilen puuhailemassa muutaman tunnin viljelypalstallakin. Vaikka kävin siellä muutama päivä ennen reissua kitkemässä isoimmat rikat ja ohjailemassa mm. herneenversoja tukiinsa, oli puolentoista viikon jälkeen iso urakka odottamassa. Tulipahan tutustuttua moniin rikkaruohoihin, joita ei omalla tontilla ole näkynyt. Iloinen yllätys olivat kollaasin vaaleanpuna-valkokirjavat perunankukat (lajike Acoustic), jotka olivat kuin kauniita kuin korut. Yhtä iloista oli se, että suurin osa palstalle istutetuista tai kylvetyistä kasveista oli lähtenyt kasvuun. Valkokaalit olivat verkosta huolimatta reikäisiä, mikä ei yllättänyt. Lapsetkin olivat jo kesäkuussa listineet kaalikoin toukkia kaaleista mutta eihän niitä kaikkia huomaa millään. Luultavasti verkko ei ole ollut joka kohdasta riittävän tiukasti maata vasten tai toukkia listiessä aikuisia koita pääsi livahtamaan lisää apajille. Sipulit, porkkanat ja perunanvarret kasvavat lupaavasti ja myskikurpitsat ovat alkaneet kukkia. Maissit ovat vasta polvenkorkuisia, joten epäilen kovasti, ehtivätkö ne tehdä yhtäkään tähkää. Katsotaan...

Päivän kärhönä 'Arabella'

Loppukesän kärhöistä tiukukärhö 'Arabella' ehti tänä vuonna ensimmäisenä kukkaan. Pari loistokärhöä on myös viittä vaille avannut ensimmäiset nuppunsa. Kitkettävää on runsain määrin, joten nyt lähden seuraavaksi jatkamaan sitä urakkaa. Tulevilla heinähelteillä se homma ei ehkä innosta niin paljoa kuin nyt, kun lämmintä on "vain" 24 astetta.

Ihmeiden aika ei ole ohi!

En olisi kyllä ikinä uskonut, että tällä tontilla voisi joskus kukkia tarhakurjenmiekka. Nyt sekin ihme on nähty ja oli se jo aikakin, kun kyseinen puska on tuotu alkukesällä 2019 ja kertaalleen jaettukin sen jälkeen kukinnan toivossa. Ei kukkinut ei mutta nyt, kun jo mietin, että pitäisi hävittää koko kasvi pois, niin yhtäkkiä sitä sitten innostuttiinkin kukkimaan.

Ensimmäinen kukka ties miten moneen vuoteen.

Eihän tuo nyt kovin runsas kukinta ole, kun vain yksi kukkavarsi nousi mutta onhan sitä siinäkin viisi nuppua ja mikä saavutus oli puskea sekin näkyville niin, että huomasin kukinnan vasta ensimmäisestä avautuneesta kukasta. Melkein päivittäin kyllä kävin tuossa vieressä etsimässä, joko loistokärhö 'Proteus' on noussut tai olisiko 'Warszawska Nike' vihdoin noussut niin korkeaksi että sitä voisi alkaa ohjailla tukeen. Ihme kyllä olisi ollut, jos en olisi kukkivaa kurjenmiekkaa lopulta huomannut, sillä kukkavarrella on korkeutta hulppeat 120cm eikä itse kukkakaan kovin pieni ja vaatimaton ole.

Siinäpä se huutomerkki on. Niin kiire oli kuvata moinen ihme, ettei voinut edes siistiä näkymiä ensin.

Olisi ehkä voinut vähän kitkeä ennen kuvan ottamista mutta sillä hetkellä ei ollut kitkemisfiilistä. Ja oikeastaan suurin osa tuonkin reunan sotkuisuudesta tulee aidan alta ja välistä kurkottelevista rikkaruohoista sekä kukkineista lemmikeistä. Kukkapenkin puolella ei edes kovin paljoa kitkettävää ole, kun osa heinämäisistä lehdistä on laukkoja, punatähkää tai sinikatanaa ja kuivan näköiset risut kärhöseinäkkeessä köynnöskuusaman versoja, joiden lehdet eivät kuvassa erotu. Kurjenmiekan edessä on tänä kesänä ensimmäistä kertaa kukkinut puupioni, joten tuossa oli sitten kaksi ensikertalaista vieretysten. Kurjenmiekan kohtalo oli minulle aiemmin ihan yksi ja sama mutta nyt jos se on kerta päättänyt tulleensa kukintaikään, niin se kai pitänee siirtää johonkin muualle. Pionihan alkaa muuten pian varjostaa sitä niin paljon, ettei se enää saa aurinkoa juuripötkylöilleen.

Kukka sisältä.

En toisaalta tiedä, onko juuri tämä kyseinen yksilö niin henkeäsalpaavan kaunis, että haluaisin säilyttää sen konstilla millä hyvänsä. Kukka haiseekin pahalle. Toisaalta kurjenmiekan kukissa on jotain lumoavaa ja kieltämättä tuntui hyvältä, kun vuosikaudet pelkkiä lehtiä pukannut kasvi ryhtyykin kukkimaan.

Kukinta jo hiljalleen loppusuoralla. Vieressä uusi, violetinmusta nuppu.

Oikeastaan tässä vaiheessa kiinnostaisi ihan eniten tietää tuon lajike. Se tuli minulle äidiltäni 'Black Swanin' nimisenä mutta sen pitäisi nettikuvien mukaan olla paljon tummempi. Yksi vaihtoehto on 'Indian Chief' mutta sen taas pitäisi kai olla punaisempi. Tuo on ihan selvästi violetti-violetti, vaikkakin ehkä kuitenkin hitusen enemmän punaiseen kuin siniseen päin kallellaan. Kolmas ehdokas on 'Senlac Red' mutta sillä nimellä en itse löytänyt yhtään kurjenmiekkaa. Sen sijaan löytyi pelkkällä 'Senlac'-nimellä selvästi purppuraisemman värinen kukka. Ota näistä nyt sitten selvää! Luultavasti äidilleni on tullut väärää lajiketta aikana ennen kaiken tietävää internetiä. Vihjeitä oikeammasta lajike-ehdokkaasta otan mieluusti vastaan, jos jollain on sellaista tarjota.

Viime kesänä ensimmäistä kertaa kukkinut pioni on nyt saanut kypsempää ulkomuotoa.

Vaihdetaanpa kasvilajia ja otetaan maistiaiset parin pionin kukinnan alkutunnelmista. Ylläolevan kuvasarjan pioni on peräisin mummoni äidin kotipaikalta. Eilen ensimmäiset nuput alkoivat raottua eilen aamulla ja iltaan mennessä yksi kukista oli jo täysin auki. Pionin lajike on luultavasti 'Madame Calot' mutta sitähän ei näistä vanhoista pioneista varmaksi aina pysty selvittämään. Ulkonäkö täsmää minusta ainakin toistaiseksi ja vahva tuoksu sekä aikaisuus tukevat lajikkeen määritystä. Tämä kaunotar on selvästi aikaisin kukkija omasta, hyvin vaatimattomasta kiinanpionikokoelmastani. Vieressä kolme muuta pionia ovat vielä melko tiukalla nupulla, vaikka niissäkin jo alkaa väriä näkymään. Viime vuonna madame-oletetun pari kukkaa olivat vielä harsumpia mutta värit ja kukan malli olivat jo nähtävissä. Nyt kukkiin on tullut täyteläisyyttä ja myös kokoa. Ja nuppujakin on tulossa peräti kuusitoista. Toivottavasti kaikki jaksavat aueta.

Toinen pioni ehti avautua eilisen päivän aikana melkein puoleen väliin.

Viime kesänä löysin netin ja facebookin pioniryhmän avulla tälle pionille nimiehdokkaaksi 'Catharina Fontijn'. Vasta aukeamassa oleva kukka on selvästi vaaleanpunainen mutta pian se siitä muuttuu pehmeän valkoiseksi ja jättisuureksi hörselöksi. Ja ihmeiden ihme: lähimmille viidelle päivälle ennustetut vesisateet ovat täältä haihtuneet, joten ainakin pionien kukintakauden alkua vietetään poutasäässä. Ihmeiden aika ei siis todellakaan ole ohi.

Kurjenmiekkakuulumiset

Muistinpa, että lupaamani kurjenmiekkojen kuvat ovat edelleen julkaisematta. Ehtiipähän ne vieläkin, onhan viimeisessä sentään vielä muutama kukka auki, vaikka kaikki muut ovat jo varistaneet kukkansa.

Puutarhani uusin tulokas on jakopala tästä komistuksesta.

Heinäkuun alussa puutarhaani muutti muutama pikkuinen jakopala tumman violetinsinistä kurjenmiekkaa, kun olin äitini apuna kasvittamassa peruskorjauksessa olevaa kukkapenkin nurkkaa. Kurjenmiekka oli kasvanut paremman paikan puutteessa heinän keskellä täyspaahteessa mutta silti jaksoi kukkia joka vuosi. Jakopaloja tuli äitini tarpeisiin liiankin kanssa, joten pari lähti sitten minun mukaani. Aurinkopenkistä kuoli sopivasti talvella iso ritarinkannus eikä sen viereen keväällä siirretty jakopalakaan lähtenyt kasvuun, joten lykkäsin kurjenmiekat sinne. Toistaiseksi ovat hengissä. Tuskinpa kurjenmiekat juuri siihen kohtaan lopullisesti jäävät, sillä siihen tarvittaisiin jotain korkeampaa puskaa. Ovatpahan kuitenkin kasvamassa kokoa ritarinkannuksilta jääneessä muhevassa mullassa.

Mattimyöhäinen hollanninkurjenmiekka kukkii tarhakeijunkukka 'Hansien' seassa.

Enpä muistanutkaan istuttaneeni yhtä hollanninkurjenmiekoista keijunkukkien sekaan. Paikkavalinta on jokseenkin kummallinen, sillä kurjenmiekka hädin tuskin näkyy keijunkukkien runsaiden kukkavarsien seasta. Puolustuksekseni voisin kuitenkin sanoa, että luulin istuttavani kevätkurjenmiekkaa ja todennäköisesti tuolla yksinäisellä oli pari kaveriakin, jotka eivät ole selvinneet. Jos muistan, voisin siirtää myöhemmin tuon yksinäisen lähemmäs muita lajitovereitaan, jotka nekin ovat vähän orpoina siellä sun täällä.

Monen vuoden takaisen siemenkirjeen tulos.

Blogin kätköistä löytyi tieto, että olisin napannut syksyllä 2018 siemenkirjeestä kurjenmiekkojen siemeniä. Se oli mielestäni erittäin hyvä päätös, sillä niistä kasvaneet taimet ovat suostuneet kukkimaan puutarhassani useamman kerran. Harmikseni upea taivaansininen kaunotar ei kukkinut tänä kesänä eikä tummemman sininenkään mätäs, jonka siirsin toissa kesänä pensasryhmän päätyyn. Luultavasti pensasryhmään siirretty ei pidä paikastaan, sillä se on kutistunut todella pieneksi. Pitänee siis siirtää se takaisin kärhökaaripenkkiin muiden luo. Taivaansinisen siirsin viime vuonna kärhökaaripenkin eri kohtaan ja se on kyllä kasvanut ihan hyvin, vaikkei kukikaan. Ehkä sille sattui liian varjoisa paikka. Valkoista en aio siirtää edes kuvitelmissani yhtään mihinkään, sillä se näyttää viihtyvän hyvin ja kukkiikin joka vuosi.

Kukkia aukesi tasaiseen tahtiin edellisten kuihtuessa.

'Elina'-pionin vieruskaveri viihtyy myös hyvin.

Pidän todella paljon myös tästä sumuisen sinisestä kurjenmiekasta, joka tuli valkoisen kanssa samasta siemenerästä. Sen väriä on yhtä haastavaa saada taltioitumaan kameralla todenmukaisena kuin jotain sametinpunaista kasvia. Yleensä se näyttää liian siniseltä kun oikea väri on harmaaseen päin taittavaa liilahtavan sinistä. Ehkä aurinkoisena iltapäivänä taivaanrannasta hiljalleen nousevan utuisen saderintaman sävy voisi olla lähimpänä totuutta. Oikein hieno ja uniikki sävy sillä kuitenkin on, voitte uskoa.

Sama iiris muutama päivä myöhemmin. Kukkaa pukkaa, kuten näkyy.

Kullanhehkuiset suonituksetkin sillä on.

Valkoinen "vanha" kurjenmiekka.

Yllättäen tänä vuonna kukki myös yksi vanhoista kurjenmiekoistani, joita olen joutunut katselemaan vuosi toisensa jälkeen viherkasveina. Viime kesänä aika hyvin kukkinut yksilö ei tehnyt tänä vuonna kukan kukkaa mutta harvemmin kukkinut nyt edes vähän yritti. Satunnaisesta kukinnasta huolimatta hankkiudun niistä sitä mukaa eroon kun saan tilalle uusia kasveja. Minusta perennan pitää kukkia joka kesä enemmän tai vähemmän runsaasti. Kukkien muotokaan ei niissä ole niin kaunis kuin noissa aiemmin esitellyissä, vaikka ihan soma tuollainen sirokin kukka on.

Näin kookas puska päätti sitten tehdä peräti viisi kukkaa. Ihan ei riitä olemassaolon puolustamiseksi.

Nyt kun kurjenmiekkojen tämän kesän kukinta on raportoitu, niin olisi päivän kärhön vuoro. Tällä kertaa tyrkyllä on peräti kaksi tasavahvaa edokasta. Muistanette alkukesällä maasta nostamani jättiläismäisen 'Hagley Hybridin' juurakon ja sen jako-operaation? Kärhöhän nukkui koko viime kesän eikä tänä kesänäkään näyttänyt minkäänlaista heräämisen merkkiä. Epäilin syyksi sitä, että täysin tukkoon kasvanut juurakko ei vain saanut työnnettyä syvemmältä uusia versoja, kun toissa talvi oli palelluttanut sen pinnassa olevat vanhat osat. Aivan juurakon alaosasta löytyneet uudet versonalut nimittäin olivat suunnilleen haitarille ruttuuntuneet juurien puristuksessa. Lupaavimman näköisen juurakon istutin kärhökaaripenkin 'Hagley Hybridin' viereen ja merkitsin tikuilla. Pitkään niitä versoja piti odotella mutta nyt odotus palkittiin runsain mitoin.

Ensimmäinen päivän kärhöistä: vasta maasta noussut 'Hagley Hybridin' jakotaimi.

Jakaminen siis kannatti, vaikka siinä oli iso työ. Pitää viritellä vielä joku verkko suojaamaan rusakoilta ennen kuin kärhön versot kasvavat purkin yli. Vaikka kärhö elintarvikepurkin sisällä nyt kasvaakin, niin ei se tarkoita sitä, että kasvattelen siitä jäniksille valmista ateriakippoa. Toiseksi päivän kärhöksi valitsin tarhaviinikärhö 'Venosa Violacean', jonka istutin heinäkuun alussa kärhökaaripenkin etummaiseen lohkoon 'Blekitny Aniolin' ja 'Destinyn' kaveriksi. Kärhö oli viime kesän ruukussa ja talvehti kellarissa, minkä vuoksi se aloitti kukinnan yhtä aikaa kurjenmiekkojen kanssa. Siksipä se sopi erinomaisesti tämän postauksen kärhöksi.

Toinen päivän kärhö: 'Venosa Violacea'.

Iloista loppuviikkoa!

Tommolan tilan kurjenmiekkoja

Nimettömäksi jäänyt ryhmä kukki niin, ettei lehtiäkään juuri näkynyt.

Tämäkin juttu on kesäkuiselta lomamatkaltamme, sillä tokihan reissusta pitää päästä myös kotiin ja mikä olisi sen parempi pysähdyspaikka kuin matkan varrelle sattuva taimisto. En ollut käynyt ennen Tommolan tilalla ja odotukset olivat nousseet muiden kävijöiden kokemuksien ansiosta aika korkealle. Ja täytyy sanoa, että olihan siellä paljon kasveja niin näytepelloilla kuin taimistonkin puolella.

Peltonäkymää.

Lisää kukkapeltoa.

Kesäkuun puolivälissä huomiotaherättävin kasviryhmä oli kurjenmiekat. Vierailumme osui juuri täydellisesti niiden parhaaseen kukinta-aikaan. Harmi vain, että suurimmalle osalle ihanuuksia ei löytynyt nimilappuja tai sitten lapussa oli väärä nimi. En ole mikään kurjenmiekka-asiantuntija, joten en edes osaa veikata nimettömille lajiketta, mutta sehän ei haittaa kuvien katselua.

Muhkeakukkainen kaunotar.

Ihan toinen ääripää melkein samassa sävyssä. Tällä söpöläisellä oli todella sirot kukat.

Ihana röyhelöhelmainen kaunotar.

Välillä vähän yleisnäkymää. Keskellä tummanvioletti loisto(?)kurjenmiekka.

Kaunis vaaleansininen kurjenmiekka.

Kaksi nimetöntä kaunotarta.

Nimilapun perusteella tarhakurjenmiekka 'Susan Bliss'.

Näitä olikin paljon.

Taas nimetön. Viehättävät röyhelöt ja alempien terälehtien liukuvärjätyt reunat.

Tämän upeuden juurella oli vain pieni lapunpätkä, jossa luki Cadeau. Sillä nimellä en taas löytänyt netistä mitään.

Siperiankurjenmiekka "aikainen" luki tämän nimilapussa, tosin värin piti olla sininen.

Kirjokurjenmiekka 'Kermesiana'. Aika saman näköinen kuin edellisen kuvan puska. Samoja kenties?

Tarhakurjenmiekka 'Orkidea'.

Joku siperiankurjenmiekka ehkä.

Ei suosikkini mutta onhan tämä nyt hätkähdyttävän värinen. Ihan liekeissä.

Mieli olisi tehnyt napata useampikin kurjenmiekka taimituliaisiksi itselle mutta sen verran kehno menestys minulla on kurjenmiekkojen kanssa ollut, etten tohtinut tuhlata rahojani. Jatkukoot kukituskokeilut omilla kasveilla.

Kurjenmiekkakesä!

Pitää ihan laittaa historiankirjoihin iso merkintä tälle kesälle. Täällä on nimittäin koettu sellaista kurjenmiekkojen kukkatykitystä, että oksat pois! En nyt laske tähän kevätkurjenmiekkoja, vaikka nekin kukkivat ihan hyvin. En myöskään hollanninkurjenmiekkoja, joista peräti puolet syksyllä istutetuista sipuleista kukki ja lisäksi yksi teki pienen lehtitupsun. Jätetään laskuista myöskin ne paksujuuriset viitta- ja tarhakurjenmiekat, sillä ensiksimainittu kukkii luotettavasti joka vuosi ja jälkimmäinen ei koskaan. Jäljelle jäävät siis siperiankurjenmiekat ja siemenestä kasvatetut kurjenmiekat, olivatpa ne loisto- tai siperiankurjenmiekkaa tai jotain niiden sekasikiötä.

Nämä 24.6.2023 kuvatut kukat ovat viimeisiä Navettapiian siperiankurjenmiekkojen kukista. Ensimmäinen aukesi jo 11.6.

Tämän kesän kurjenmiekkakauden aloitti toinen Navettapiialta viime kesänä saaduista kurjenmiekoista. Sen pääkukinta meni itseltäni vähän ohi, sillä olimme juuri silloin lomareissulla. Ehdin kuitenkin näkemään ensimmäiset auenneet kukat sekä kukinnan loppumetrit. Hassusti sekä ensimmäiset että viimeiset kukat aukesivat hyvin matalalla lehtien seassa, kun juuri se paras kukinta oli ollut korkealla niin kuin muillakin siperiankurjenmiekoilla. Ehkäpä ensi kesänä olen kotona silloin kun kurjenmiekat kukkivat vieläkin komeammin (tämä oli sitten hyvin vakavasti otettava vihje kurjenmiekoille).

Pensasryhmän ensikukkija näyttää vähän liian siniseltä tässä aurinkoisena päivänä otetussa kuvassa.

Heti Navettapiian kurjenmiekkojen jälkeen alkoi kukkia siemenestä kasvatettu kurjenmiekka, jonka siirsin viime kesänä kärhökaaripenkistä pensasryhmän päätyyn. Se olikin sille ensikukinta ja oli kiva nähdä, minkä värinen se on. Pensasryhmän kurjenmiekan jälkeen meni yli viikko ennen kuin seuraava kurjenmiekka alkoi aukoa nuppujaan. Kasvupaikan valoisuudella näyttääkin olevan selvä ero kukinta-ajassa ja ehkä asiaan vaikuttaa hitusen myös se, että pensasryhmästä sulaa lumet paljon ennen kärhökaaripenkkiä.

Seuraavaksi kukkansa avasi puhtaan valkoinen kaunotar, jolla on aavistus keltaista aivan terälehtien tyvillä.

Mielestäni siirsin toissa syksynä kärhökaaripenkistä upean taivaansinisen yksilön vähän väljemmille vesille saman penkin toiseen reunaan. Viime kesänä kurjenmiekat eivät suostuneet kukkimaan, joten salaisuus ei paljastunut ennen kuin vasta tänä kesänä. Siirretty yksilö olikin valkoinen ja omalle paikalleen jäänyt taimi, joka ei tänä vuonna kuki, on sitten pakosti se vaaleansininen kaunotar. Tältä vuodelta siitä ei siis ole kuvia mutta laitan kuvan sen ensikukinnasta vuodelta 2021. Hauskaa, että saman emokasvin siemenistä tuli neljä eri väristä kasvia, jotka kaikki näyttävät ainakin ensivaikutelman perusteella olevan suht helposti kukkivaista sorttia.

Tässä vielä kuva valkoisesta komeimmillaan. Tällä on kivan täyteläisen muotoiset kukat.

Ja tämän ihanuuden kuvittelin valkoisen kohdalle siirtäneeni (kuva 2021).

Neljäntenä (ihan hurjaa, ei täällä ole koskaan näin montaa kurjenmiekkaa kukkinut!) nuppujaan alkoi aukoa kesällä 2022 kukkinut utuisen sininen kurjenmiekka. Siemenkirjeen satoa sekin. Pidän kovasti sen sävystä ja kuvioinnit terälehtien tyvellä ovat lumoavat. Kukan malli on tälläkin oikein kaunis.

Kärhökaaren kurjenmiekka. Eikö olekin kaunis sävy!

Kurjenmiekan sävy sopii oikein kauniisti 'Elina'-pioniinkin.

Yllä olevassa kuvassa kurjenmiekka näyttää kääpiökokoiselta mutta se johtuu vain siitä, että pionin kukka on poikkeuksellisen korkeassa varressa. Kurjenmiekan lehdet ovat kuitenkin suunnilleen 70cm korkeita ja kukat nousevat vielä pikkuisen niitä korkeammalle, joten ihan hyvin ne näkyivät ympäristöönsä. Vähän kun taimi vielä vankistuu, niin eiköhän korkeuttakin tule pikkuisen lisää. Samalla alueella on nyt kolmea eri sinisen/liilan sävyä: kurjenmiekkojen utuinen sininen, kurjenpolvien selkeä violetti ja tarhavaleunikon kirkas taivaansininen (ylläolevan kuvan yläreunassa). Luulen, että unikko saa ehkä väistyä kärhökaaripenkin toiselle puoliskolle lajitoverinsa seuraan. Voisin siirtää sinne myös sen taivaansinisen kurjenmiekan, joka nyt on tuon utuisensinisen kurjenmiekan edessä. Silloin puhtaamman siniset olisivat valkokukkaisten kavereiden kanssa yhdessä ryhmässä ja tälle puolelle jäisi murretumpia sävyjä. 

Näin pieneksi puskaksi kukkia oli oikein mukavasti.

Yllätyin erittäin iloisesti jo siitä, että Navettapiian kurjenmiekat ja omat siemenkasvatukset yhtä tainta lukuunottamatta kukkivat. Kurjenmiekkojen juhlat eivät kuitenkaan ole vielä ohi, sillä myös osa vanhoista valkoisista siperiankurjenmiekoistani on päättänyt vihdoin kukkia ja yksi suorastaan räjäyttää potin melkoisella määrällä kukkanuppuja. Taisi ottaa mallia viereen istutetuista Navettapiian kurjenmiekoista. Parissa muussa on vain muutamia nuppuja, mutta olen niistäkin erittäin iloinen. Johan niitä viherkasveja on monta vuotta ihmeteltykin.

Katsokaa, mikä määrä nuppuja on vielä avautumatta! Tämä on legendaarista!

Liekö syy sateisissa kesissä vai tarvitsivatko kurjenmiekat oikeasti viime syksyn kaltaisen kidutuksen kukkiakseen? Laitoin kyllä osalle kurjenmiekoista viime kesänä palanutta hevosenlantaakin, mutta tuskinpa se on kuitenkaan ratkaissut peliä, sillä kaikki eivät lantaa saaneet ja kukkivat silti. Ja aurinkopenkin valkoinen siperiankurjenmiekka (ihan samaa lajiketta kuin yllä olevan kuvan superkukkija) sai myös lantaa ja samat sademäärät, mutta ei kukkinut siltikään. Mystisiä ovat kurjenmiekkojen kukintakonstit.

Päivän kärhönä on loistokärhö 'Omoshiro', jota ympäröivät kaikki muut tämän postauksen kurjenmiekat paitsi pensasryhmän tummansininen.

Tänä vuonna 'Omoshiro' aloitti sen verran myöhään kukinnan, että se ei ehtinyt kukkia yhtä aikaa muiden kuin valkoisen siperiankurjenmiekan kanssa. Ensimmäiset nuput olivat kyllä ihan viittä vaille auki yhtä aikaa sen utuisen sinisen kurjenmiekan kanssa, mutta yhteiskukinta jäi kuitenkin yhdestä päivästä kiinni. Ehkä jonain vuonna kärhö kukkii hitusen aiemmin ja kurjenmiekoissa on niin runsaasti nuppuja, että kukinta kestää tarpeeksi pitkään.