Kivikko kukassa

Kivikkorinteen vanhimmasta osasta on muotoutunut aikojen saatossa oikea alkukesän kohokohta, vaikka kivikkohan on aina kaunis katsella. Nyt se on kauniin lisäksi myös värikäs, kun suurin osa rinteen kasveista kukkii.

Pinkki kissankäpälä

Enpä olisi uskonut, miten nopeasti Tutkimusmetsän puutarha -blogin Marjukalta kaksi vuotta sitten saamani pikkuruiset kissankäpälän alut kasvavat. Viime vuonna kuvan kasvustossa oli kymmenen kukintoa, nyt en edes viitsinyt laskea ja toinen mätäs on yhtä suuri. Pidän kyllä niiden hopeaisesta kasvustostakin mutta kyllähän tuollainen kukkapaljous ilahduttaa erityisen paljon. Värikin sopii täydellisesti muiden kivikkorinteen kukkijoiden sekaan.

Kuvan keskellä toinen kissankäpäläkasvusto.

Viime kesänä purin hieman kivikkorinteen alareunaa ja lisäsin kompostimultaa kasvualustan pohjalle. Se oli selvästi henkihieverissä kituneiden marmorimehitähtien mieleen, sillä ne ovat nyt paljon virkeämpiä ja kookkaampia. Niitä on heti ylläolevan kuvan vasemmassa alareunassa kissankäpälien alapuolella. Sähäkänpinkki levisia on tähtilevisia 'Little Raspberry', joka on osoittautunut yhtä luotettavaksi talvehtijaksi kuin minulla jo monta vuotta ollut 'Little Plum'. Löysin Raspberryn juurelta pari siementaintakin, joista isoimman otin ruukkuun kivikkokasviasetelmaan kasvamaan kokoa (siitä projektista kuvia myöhemmin). Kurkataanpa seuraavaksi, mitä hempeän liilansinistä pilkistää 'Little Raspberryn' yläpuolella keto-orvokkien seassa.

Kellarissa talvetettu unkarinsinililja sai seurakseen tarhamehiläisen.

Ainoastaan viisi sipulia viidestätoista suostui kukkimaan mutta ei se mitään. Parempi edes muutama kukka ja suurin osa sipuleista hengissä. Jos ostaa sipulit melko myöhään, niin ei voi varsinkaan pikkusipuleiden kohdalla olettaa, että kaikki olisivat selvinneet myymälässä kuivumatta liikaa. Jospa sinililjat viihtyisivät kivikkorinteessä ja kukkisivat runsaammin ensi keväänä. Tykkään niiden pitsimäisistä kukinnoista ja sävykin on oikein mieleinen. Kerrassaan ilahduttava tuttavuus.

Tähtilevisia 'Little Plum' siementaimineen.

'Little Plum' jurotti aluksi useamman vuoden mutta sen jälkeen se on kukkinut joka vuosi runsaasti ja pitkään, ja tehnyt paljon siementaimia ympärilleen. Olen siirtänyt niitä takapihallekin ja ne viihtyvät siellä aivan yhtä hyvin. Luulen, että jurotuksen syynä oli juuripaakkuun jäänyt turvemulta, josta kyllä poistin osan heti tuoreeltaan ja korvasin karkealla hiekalla. Jossain vaiheessa muistan kitkemisen yhteydessä kaivaneeni lisää turvetta pois levisian juurien seasta. Siementaimet, joiden juurissa ei luonnollisesti ole turpeen hitustakaan, ovat kasvaneet paljon reippaammin. Uudemmilta levisiahankinnoilta olen kaivanut varsinkin juuripaakun yläosasta turvetta niin paljon pois kun vain olen saanut. Sekään ei auttanut viime kesänä ostamaani valkoista tarhalevisiaa selviämään talvesta. Ehkä tarhalevisiat vain ovat tähtilevisioita talvenarempia. Kesälevisiakin minulla joskus oli yhden kesän ajan. Sen kohtaloksi koitui ainakin paha talvi mutta ehkä myös juuripaakkuun jäänyt turve. En silloin vielä ollut oppinut tuntemaan levisioiden sielunelämää.

Keto-orvokit pärjäävät ihan olemattomassa kasvualustassa.

En ole ollut kovin tiukkapipoinen keto-orvokkien kitkemisessä. Minusta ne näyttävät kauniilta kukkiessaan kivien kolosissa ja kukkia riittää vielä runsain mitoin koko kesäksi. Ne ovat niin pienijuurisia, että häiritseviin paikkoihin ilmestyneet taimet saa nyppäistyä milloin vain pois ilman työkaluja. Jos jossain kiven kolosessa ei kasva sammalta tai itse istuttamaani kasvia, sen valtaa kuitenkin joku inhottavampi rikkaruoho. Jokainen kukkiva keto-orvokki siis vie tilan potentiaaliselta hankalammin kitkettävältä nurkanvaltaajalta. Keto-orvokki taisi myös muistaakseni olla jonkun hopeatäpläperhosen toukan ravintokasvi, mikä on myös yksi syy lisää antaa orvokkien kasvaa.

Sammalleimuja ja keto-orvokki.

Oli tarkoitus pitää eriväriset sammalleimut pikkuisen erillään mutta niinpä vain punainen sammalleimu oli suikertanut kirjavakukkaisen 'Candy Stripesin' sekaan. En ollut aiemmin kiinnittänyt niin huomiota sammalleimujen kukkien muotoon mutta kuvasta huomasin, että pinkillähän on paljon leveämmät terälehdet kuin Candylla. Seuraavaksi pitänee siis verrata muidenkin värien kukkien muotoja keskenään. Pinkkejä minulla on ainakin kahta tai kolmea erilaista ja lisäksi liilaa ja valkoista. Ja valkoisiakin oli kaksi erilaista mutta ainakaan se toinen ei vielä kuki. Toivottavasti se ei ole kuollut talven aikana.

Pihaantulosta. Puolivälistä oikealle on vanhin osa, vasemmalle uudempaa.

Vaikka sammalleimut ovat kauniita, niin joudun ehkä vähän rajoittamaan ainakin 'Candy Stripesin' leviämistä, jotta se ei hautaa vanhan osan pikkuruisia aarteita kokonaan alleen. Viime syksynä hankittu nukki on aivan sen vieressä ja se ei tasan tarkkaan kestä kilpailua. Levisian siementaimiakin oli jo sammalleimun oksankärkien alla ja mielelläni antaisin myös kissankäpälälle mahdollisuuden levittäytyä laajemmalle alueelle kun se noin hyvin on alkanut viihtyä. Valkoinenkin kissankäpälä olisi kiva hankkia ja onhan tuollaisia pienempiä kivikon ihanuuksia vaikka mitä muitakin.

Sama paikka muutama askel kauempaa.

Viime syksynä rinteen alle siirretyt sammalleimut kukkivat myös. Sinne menikin iloisesti kahta eri punaista sekaisin mutta se ei haittaa. Seassa kasvava ketoneilikka alkaa myös nuppuilla, joten pinkinkirjavaa kukintaa tulee joka tapauksessa rinteen alle lisää. Huomaatteko muuten aidan oikeanpuoleisessa päässä valtavan kokoisen ja komeasti kukkineen tarhakylmänkukan? Voitteko uskoa, että minulta meni ilmeisesti sen paras kukinta ihan kokonaan ohi? Olin käynyt kuvaamassa 27.5. ensimmäiset avautuneet levisian kukat ja 3.6. tarhakylmänkukasta oli jo puolet kukista kuihtunut. Seasta toki nousi vielä vaikka miten paljon kukkia mutta ne hautautuivat kukkineiden joukkoon. Millainen puusilmä ei ole voinut huomata noin runsasta kukintaa sen ollessa parhaimmillaan? Olinko juuri silloin poissa kotoa vai satoiko vettä?

Ohikukkinut tarhakylmänkukka 3.6. ja sen pienempi kaveri hieman paremmassa kukinnan vaiheessa.

Noh, kerrankos sitä jää melkein puolimetrinen kukkapallo kymmenine kukkineen keskeisimmällä paikalla pihaantuloa huomaamatta. Ensi talvena tuon jättiläisen nakertaa kuitenkin myyrä viimeistä juurenkärkeä myöten ja montun pohjalla köllöttää melonin kokoiseksi palloksi pullistunut talttahammas röyhtäillen tyytyväisenä kuin Karvinen konsanaan. Jospa ei kuitenkaan. Pari kertaa myyrä on yrittänyt tuhota tuon monsterin mutta se ei ole moisista yrityksistä säikähtänyt.

Uudemmalla puolella kukkivat patjarikot.

Patjarikoilla meni myös hetkinen löytää omat paikkansa kivien kolosista mutta nyt nekin ovat päässeet alueenvaltauksen makuun. Vihreät mättäät patjarikon seassa ovat pääasiassa karpaattienkelloa, joka näyttää myös viihtyvän rinteessä. Keltatörmäkukkiakin kuvassa näkyy ainakin yksi. Ne ovat ilmeisesti melkein kaikki hengissä ja mielestäni löysin myös ainakin yhden taimen, jota en ollut itse istuttanut. Siementaimi siis. Törmäkukat ovat aika lyhytikäisiä, joten siementaimet saavat minun puolestani kukkia siellä, minkä paikan itselleen sattuvat valitsemaan. Valkoinen mätäs aidan heti edessä on amerikanvuokko.

Amerikanvuokko patjarikkoa juurellaan. Rikkaruohojakin on muutama.

Amerikanvuokkoja kukkii rinteessä nyt kaksi mutta onnistuin valikoimaan tähän postaukseen sellaiset kuvat, joissa sitä toista ei näy. Se ei ole vielä noin iso kuin edellisen kuvan kaunistus mutta näkyy kuitenkin kadulle kivasti. Siinä on myös kasvi, joka saisi minun puolestani hieman levittäytyä rinteeseen mutta en ole löytänyt puutarhastani vielä yhtäkään amerikanvuokon siementainta. Vuokkoja on kuitenkin kolmessa eri kukkapenkissä, joten voisi kuvitella edes johonkin tulevan siementaimia. Suurin osa istutetuista on kuollut, joten ehkä tämä primadonnavuokko ei vain suostu viihtymään ihan missä tahansa. Vaaleanpunainenkin amerikanvuokko olisi muuten kiva saada. Se sopisi aika kivasti kivikkorinteen värimaailmaan.

Ei kukkia mutta japaninmaksaruohon viereen oli tullut aivan ihana sammalmatto.

En tiedä, mikä tuo sammal on lajiltaan tai mistä se on keksinyt juuri tuohon tulla mutta se saa ehdottomasti jäädä. Maksaruohon lehtien sävy korostuu aivan eri tavalla kiviä kuin kirkkaan vihreää sammalta vasten. Oli muutenkin aika sopivaa minusta, että juuri japaninmaksaruohon viereen kasvoi samettisen pehmeä sammal. Rinteen ja oikeastaan koko puutarhani tyyli on kaukana japanista mutta ehkä pieni japani-viittaus on ihan hauska yksityiskohta kaiken sekametelin sekaan. Toisaalta tiivis sammal estää myös rikkaruohoja kylväytymästä kivien koloihin. Kitkin muutama päivä kuvaamisen jälkeen koko rinteen ja sain vain vajaan kottikärryllisen rikkaruohoja, vaikka nyhdin rinteestä useamman ison oreganon ja lemmikkimättään ihan pikkuisten rikkaruohojen lisäksi.

Puupioni kukkii ensimmäisen kerran.

Puupioni ei ole kivikkorinteessä mutta pakko oli sen ensikukinta ympätä mukaan ennen kuin kukinta on ohi. Joku (ehkä kotilo) oli vähän maistellut nuppua, joten terälehdissä on reikiä. Se ei kuitenkaan pionin kauneutta latista.

Lemmikit kuriin!

Nyt on yksi alkukesän yksi tärkeimmistä urakoista tehty, nimittäin takapihan lemmikkirehotuksen karsiminen. Lemmikit ovat todella kauniita kukkiessaan mutta sen jälkeen ne ovat rumia ja peittävät alleen kaiken muun. Lisäksi niiden siementuotantokin on niin valtavaa, että ne valloittaisivat helposti joka paikan, jos niille antaisi liikaa periksi. Nyt kun luumutarhassa alkaa monessa kohdassa olla muuta helpommin siistinä pysyvää maanpeitettä, niin ei ole tarvetta antaa lemmikkien kansoittaa ihan joka kohtaa.

Lemmikkien kukinta alkaa olla loppusuoralla.

'Laatokan helmen' alunen on ollut "työn alla" jo useamman vuoden. Se tarkoittaa siis käytännössä sitä, että sille olisi pitänyt tehdä jotain jo ajat sitten mutta kaikki muu on kiilannut eteen ja niille vähille yrityksillekin on käynyt yhtä hassusti kuin itse luumupuulle. Viimeisin yritys oli istuttaa alueen eteläsivulle hopeahärkkiä. Jostain syystä melkein neliömetrin alalta löytyi vain pari hentoa versoa, joten ei taida olla hopeahärkillekään sopiva kasvupaikka siellä. Liian multavaa ehkä? Sen sijaan kompostimullan mukana tullut nukkapähkämö ja ihan omia aikojaan ilmestynyt luonnon poimulehti rehottavat siellä iloisessa sekamelskassa keto-orvokin kanssa. Jätin niitä toistaiseksi pienen lämpäreen, jotta maa ei olisi ihan paljaana mutta leviämään niitä en päästä. Nepalinhanhikki viihtyi useamman vuoden etunurkassa mutta toissa talvi tappoi kaksi taimista ja kolmas, jo valmiiksi huonovointinen puska hävisi viime talvena.

"Eteläsivu" perkauksen jälkeen. Nepalinhanhikki oli lyhdyn juurella, hopeahärkkejä nukkapähkämön toisella puolella.

Vaihdoin taktiikkaa ja siirsin hopeahärkkien paikalle aurinkopenkistä punaisen pihaesikon, joka uhkasi hautautua sekä kevättähtien että puistoatsalean alle. Aika aurinkoinen paikkakin se oli pihaesikolle, joten ehkäpä luumutarhan hajavalo saa esikon rehevämpään kasvuun. Sen kaveriksi istutettiin täksi kesäksi lapsen kesäkurpitsa, jolle ei löytynyt muualta sopivaa paikkaa. Aion jakaa myöhemmin kesällä liilakukkaista sammalleimua ja kokeilla, viihtyisikö se tuolla reunalla aluskasvina. Samaa sammalleimua kun on jo luumutarhassa lähempänä nuotiopaikkaa.

Liilaa sammalleimua (peräisin Navettapiian puutarhasta) nuotiopaikan luona.

Alueen nurmikonpuoleisessa päässä (seuraavan kuvan etulaidassa) kasvaa nyppykurjenpolvea, jota lisäsin viime syksynä muutaman jakopalan vasempaan etukulmaukseen. Vihreä puska niistä seuraavana on hämyvuokkoa, jonka kurjenpolvi peittäisi mukavasti sitten kun vuokon lehdet alkavat lakastua. Jostain syystä kurjenpolven taimet eivät olleetkaan selvinneet talvesta ja lemmikkien kitkennän jälkeen jäi vain tyhjä mullos jäljelle. Kokeilen jakamista vielä tänä kesänä uudelleen ja lisään samalla taimia myös oikeaan etukulmaan nepalinhanhikkien tilalle. Kurjenpolvien takana ihan puun juurella on sinivalkoista kääpiöjapaninakileijaa. Ne saavat jäädä mutta pieniä siementaimia vähensin jonkun verran. Tarvitse senkään lähteä maailmanvalloitukseen... Älkää muuten katsoko noita kamalan rikkaruohottuneita kivipolkuja! Kitkemistyökaluani ei ole vieläkään löytynyt ja talikon piikeillä avustamalla sai ainoastaan reunan lähellä kasvaneiden voikukkien juuria löysättyä sen verran, että ne sai vedettyä pois kivien väleistä.

Taistelutantere talolta päin heti kitkennän jälkeen. Tässä kuvassa muuten myös osa eteläsivusta taitaa olla vielä kitkemättä.

Kylvin pari vuotta sitten siemenkirjeestä ripsureunaista tarhakylmänkukkaa. Kolme tainta iti ja istutin niistä kaksi 'Laatokan Helmen' alle polun lähelle. Ihme kyllä taimet löytyivätkin lemmikkien seasta mutta kovin olivat pieniä ja hentoja. Ehkä ne alkavat nyt kasvaa paremmin kun saavat vettä ja valoa enemmän. Päätin nyt pyhittää niiden kulmauksen kokonaan tarhakylmänkukille ja ripottelin neljän erilaisen tarhakylmänkukan siemeniä suoraan maahan. Pitää sitten siirrellä taimia aikanaan harvempaan, jos niistä kovin moni sattuisi itämään. Samassa kulmauksessa kasvaa huhtikurjenmiekkoja, joiden lakastuvat lehdet kylmänkukkien pitäisi peittää hyvin. Barlow-tyyppinen valkoinen akileija sai nyt vielä toistaiseksi jäädä samaan nurkkaan kylvösten keskelle, jotta siellä olisi edes jotain vihreää. Sitä paitsi akileija kukkii ihan kohta ja eihän sitä silloin kannata nyhtää pois.

Violetti nuoli: Liisan sekoitus punaista ja sinistä tarhakylmänkukkaa. Vaal. pun. nuoli: punaista. Kelt: ripsureunaista. Sininen nuoli: liila sammalleimu.

Sinisen nuolen kohdalle, vuokon "alapuolelle", istutin jo yhden liilakukkaisen sammalleimun, jonka taimi oli jäänyt vähän hassuun kohtaan muista erilleen, kun ei vain ollut istutushetkellä kaikille hyviä paikkoja. Samaa sammalleimua meinasin siis istuttaa puun toisellekin puolelle. Yllä olevassa kuvassa näkyykin jo se pihaesikko vasemmassa reunassa kivipolun ja astinkiven kulmassa. Kesäkurpitsan taimikin pilkottaa vähän luumun oksien seasta. 'Laatokan Helmeä' ei aiemmissa kuvissa ole kunnolla näkynyt, joten laitetaanpa seuraavaksi yleiskuva luumutarhasta. Samalla tulee laitettua muistiin luumupuiden tämänhetkinen tilanne.

Etualalla 'Kuntala', 'Laatokan Helmi' on valaisimen oikealla puolella ja 'Viipurin punaluumu' valaisimen takana.

Toissa talvi oli ankara kaikille luumupuillemme. 'Laatokan Helmi' oli valmiiksi huonossa kunnossa vanhojen pakkashalkeamien takia, joten sille oli jo jätetty juurivesa kasvamaan kokoa. Alkuperäinen puu kuoli pystyyn ja kaadettiin viime kesänä pois, jolloin juurivesa lähti reippaaseen kasvuun. 'Kuntala' näyttää nyt lähinnä lyhtypylväältä. Siitä selvisi hassusti oksankärki sieltä, toinen täältä ja harmillisesti juuri latva kukki hyvin, joten puu saa tehdä vielä viimeisen satonsa. Sahasin siitä kaikki kuivuneet oksat ja kiskoin yhtä vaille kaikki juurivesat pois. Viimeinen juurivesa jäi kasvamaan siltä varalta, jos päädymme myöhemmin kaatamaan alkuperäisen puun pois. Toinen vaihtoehto olisi varmaan typistää se puolivälistä ja kasvattaa alimmista oksista jonkinlainen käkkäräpuu. Sivupihan 'Kuntalasta' kuoli koko latva metrin korkeudelta ylöspäin mutta sen elossa säilynyt oksa kasvaa sentään ylöspäin eikä suoraan sivulle, joten puu näyttää typistyksen jälkeenkin vielä jollain lailla puulta.

Ja Viipurilaisesta on hengissä ainoastaan tämä alin oksa ja taaempana kaksi juurivesaa.

Viipurilaisesta selvisi ainoastaan hangen suojissa talvehtinut alin oksa mutta puu jätettiin vielä viime kesänä pystyyn, jos se vaikka versoisi ylempää tänä vuonna. Uusia lehtiä ei puhjennut, joten runko sahattiin nyt vihreän oksan yläpuolelta poikki. Oksassa on paljon raakileita tulossa, joten korjataan sato talteen ennen kuin sahataan loputkin pois. Varmaan tuosta lähempänä kuunliljoja kasvavasta juurivesasta kasvatetaan uusi puu, sillä toinen on purppuraheisiangervon keskellä.

Kolmiopenkissä oli tällainen lemmikki-varjorikko-leinikki-sekamelska.

Luumutarhasta olikin sujuva jatkaa lemmikkien raivausta grillikatoksen toiselle puolelle kolmiopenkkiin. Jostain syystä takimmainen hunajamarjoista ('Ilo' eli 'Vostorg') oli kuollut talven aikana. Toissa talvi toki kuritti hunajamarjojakin mutta kyllä niissä nyt sentään useampi vihreä oksa oli viime kesänä. Nyt kun sain aikaiseksi raivata lemmikit pois, tutkin samalla, onko 'Ilossa' mitään elämänmerkkejä. Kuoret irtosivat heti juuresta lähtien ja runkokin oli alkanut tummua toiselta puolelta kuoren alta. Kuollut siis, joten päätin kaivaa koko pensaan pois. Istumakiven päädyssä kasvava 'Jättiläisen tytär' on kasvanut sen verran leveäksi, että sen voisi siirtää syksymmällä tai ensi keväänä 'Ilolta' vapautuneeseen tilaan. Pensaiden suojaaminen jäniksiltä on nimittäin ollut hieman haastavaa, kun verkon tukikeppejä ei voi upottaa pation betonilaattojen läpi. Toki pensaan siirtämisessä voi muutama ärräpää päästä ja kaduttaa koko hommaan ryhtyminen, mutta 'Ilo' oli istutettu ensimmäisenä eikä sen juuristo niin iso ollut, etteikö uskaltaisi nuorempaa pensasta siirtää.

Kitketty pääty ja 'Ilon' jämät.

Otin varjorikkojen reunasta muutaman pienen jakopalan penkin reunaan mutta olkoon nyt loppu penkistä mulloksella. Helpompi sitten siirtää 'Jättiläisen tytärtä'. Kuten kuvasta näkyy, niin talviset jänisverkot ovat edelleen paikoillaan. Virittelin verkon varaan myös rastasverkon suojaamaan pensaat ylhäältä. Jospa tänä vuonna saadaan syödä hunajamarjojen sato ihan itse. Nyt olikin juuri sopiva hetki viritellä suojaukset, sillä ensimmäiset marjat alkavat jo sinertää.

Nyppykurjenpolvet aloittelevat kukintaa.

Meillä satoi tiistaina 25 milliä vettä ja eilenkin tuli muutama sadekuuro. Eipähän ole tarvinnut kastella vasta tehtyjä istutuksia ja kylvöksiä. Tänään oli poutasää mutta tuuli puhalsi hyvin kylmästi. Ei oikein tunnu keskikesältä.

Vielä kukkii

Mitä myöhemmäksi syksy etenee, sitä vähäisemmäksi kukinta käy puutarhassa. Vielä ei ole kuitenkaan niin vähiin tämä kasvukausi käynyt, etteikö kukkijoita löytyisi useitakin. Kovin runsaaksi kukintaa ei voi moittia, mutta vielä ei tarvitse etsiä kukkia kissojen ja koirien kanssa, vaan melkein joka suunnasta löytyy jotain, edes pientä.

Nepalinhanhikki 'Ron McBeath' kukkii joka vuosi talven tuloon saakka.

Nepalinhanhikit eivät tänä vuonna kukkineet missään vaiheessa kovin runsaina mutta sinnikkäästi ne ovat päättäneet jatkaa taas kerran kukintaa mahdollisimman pitkään. Nuppuja on joka latvassa, joskin rentoina joka suuntaan levinneet versot eivät tuo kukkia nätisti samaan kimppuun. Niinpä kukin yksittäinen kukka katselee eri suuntiin. Onpahan väripilkkuja katsoipa miltä kantilta tahansa. Hieman pettymys kukkien määrän ja kukinnan alkamisajankohdan suhteen on myös pensashanhikki Lovely Pink. Se alkoi päästä vauhtiin vasta kun ensimmäiset yöpakkaset olivat puraisseet. Luultavasti viime talven kuritus ja sen myötä normaalia myöhäisempi kasvuunlähtö viivästytti kukinnan alkua. Onneksi hanhikit kestävät hyvin syksyn hallaöitä.

Pensashanhikki Lovely Pink ei kuki kovin runsasti mutta onhan se söpö näinkin.

Jos hanhikit eivät pienistä pakkasista hätkähdä, niin jouluruusut ne vasta ovatkin ihan oma lukunsa kylmänkestävyydessä. Joka syksy joku niistä aloittaa kukinnan ja hautautuu kesken kaiken lumeen. Se ei tahtia kuitenkaan haittaa, sillä keväällä kukinta jatkuu heti kun lumikerros ohenee sen verran, että kukat yltävät hangen pintaan. Yleensä pahin hoppuilija on kärhökaaripenkin vaaleajouluruusu, joka on toiseksi vanhin jouluruusuistani. Nytkin se on selvästi sitä mieltä, että on oikein hyvä aika kukkia. Ensimmäinen kukka alkaa olla jo kuihtumaan päin ja uusia nuppuja on tulossa vaikka miten paljon. Tuskin niistä ehtii aueta kuin korkeintaan pari ennen talvea, mutta on kiva tietää, että keväällä kukinta jatkuu heti kun vain on mahdollista.

Vaaleajouluruusu on aloittanut kukinnan hieman etuajassa.

Luumutarhassa on aika paljon väriä syksyisin. Vielä viikko sitten varsinkin luumutarhan takaosassa oli melkoista väri-iloittelua, kun syysasteri ja komeamaksaruohot kukkivat räikeän oranssin ruskan saaneiden pikkutöyhtöangervojen ja kanadanatsalean kanssa ja vähän matkan päässä oli kirkkaan keltaisia kuunliljoja. Nyt kuunliljat ovat lakastuneet, atsaleasta karisseet melkein kaikki lehdet ja pikkutöyhtöangervot muuttuneet ruskeiksi. Vaikka puistoatsalea 'Tarleena' on saanut heleän kellanoranssin ruskan ja atsalea 'Satomikin' alkaa hiljalleen värittyä samansävyiseksi, ei väriä ole enää niin paljoa, että se sattuisi silmiin. Väreistä ja atsaleoista puheenollen: tänä vuonna kaikki atsaleat näyttävät saavan normaalia oranssimman sävyn. Aurinkopenkin 'Illusia', joka normaalisti värittyy oikein hehkuvan tummanpunaiseksi, on alkanut karistaa lehtiään oranssin värisinä. Ei hyvä punaisen ystävälle. Moni pensasmustikkakin on saanut normaalia kellertävämmän ruska-asun ylleen.

Luumutarhan värimaailma on nyt astetta rauhallisempi.

Kaikki komeamaksaruohot ovat ehtineet tänä vuonna kukkia kunnolla, mikä ei välttämättä ole itsestäänselvyys näillä korkeuksilla. Tosin en muista kuin pari vuotta, jolloin niiden kukinta olisi keskeytynyt aikaisin tulevien kovien hallaöiden takia. Moni muu nelosvyöhykkeellä asuva sen sijaan on sanonut pakkasten yllättävän komeamaksaruohot melkein joka vuosi ennen kuin nuput ovat saaneet kunnolla väriä. Ehkä meille on sitten sattunut kylmänkestävämpää maksaruohokantaa tai sitten ne jostain muusta syystä tekevät nuppunsa aiemmin ja siten myös aloittavat värittymisen aikaisemmin.

Syysasteri 'Patricia Ballard' ei myöskään säikähdä pakkasia.

Kylmänkestäviä perennoja on komeamaksaruohojen ja syysastereiden lisäksi yllättävän monia. Bellikset pukkaavat kukkaa keväästä talventuloon saakka, karpaattienkellot ja myskimalvat alkukesästä pakkasiin ja törmäkukat keski- tai loppukesällä alkuun päästyään kukkivat niin ikään talveen saakka. Kaukasian- ja kivikkotörmänkukilleni kävi huonosti viime talven aikana ja osa keltatörmänkukistakin kuoli. Muutama talvesta selvinnyt aloitti kukkimisen aikaisin kesällä ja nyt joukkoon on liittynyt myös keväällä hartaasti hoivattuja siementaimia. Vaikka törmänkukkien talvenkesto ei mitään huippuluokkaa näytä olevan, niin taidanpa silti pitää ne puutarhan vakioasukkeina. Kasvatetaanhan sitä kesäkukkiakin ja törmänkukat sentään talvehtivat normaalitalvina ihan hyvin. Useamman vuoden vanhat yksilöt tuppaavat heittämään henkensä herkemmin, joten kasvustoa kannattaa uusia usein.

Tässä kukkiva keltatörmänkukka on tämänvuotisia taimia.

Kevään ja alkukesän kukkijoista moni innostuu kukkimaan uudelleen syksyllä. Tänä vuonna useampi sammalleimu on viritellyt kukkaa sen verran innokkaasti, että kukinnan huomaa pidemmän matkan päästäkin. Moni esikkokin on työntänyt yksittäisiä kukkia lehtien sekaan. Niitä pitää vain muistaa käydä etsimässä, sillä toisin kuin keväällä, syksyllä esikoiden kookkaat lehdet meinaavat peittää lyhyeen varteen ilmestyvät kukat.

Kivikkorinteen punainen sammalleimu on lajinsa innokkain syyskukkija.

Luonnonkasveistakin löytyy monta sinnikästä syyskukkijaa. Päivänkakkaroissa on kukkia siellä sun täällä, pari kissankelloakin kilkutteli vielä pikkuniityllä sinisiä kellojaan. Ihan oma lukunsa on keto-orvokki, jonka olen antanut kylväytyä vähän sinne sun tänne. Matalana ja pienijuurisena se ei haittaa muiden kasvien kasvua ja tarvittaessa ylimääräiset taimet on helppo kitkeä. Sen verran innokkaasti orvokit kukkivat läpi kesän, etten ole hennonut niitä juurikaan kurittaa. Vievätpähän tilaa hankalammilta rikkaruohoilta.

Keto-orvokki somistaa niin kivikkorinteen kuin niitytkin.

Löytyipäs vielä päivän kärhöksi loistokärhö 'Rouge Cardinalin' avautuva nuppu.

Vieläkö teiltä löytyy sinnikkäitä syyskukkijoita?

Alkukesän hienoja väripareja

Viimeisen parin viikon aikana olen kiinnittänyt puutarhassa huomiota toimiviin väriyhdistelmiin. Meillä on alkukesän kukkijoissa monta violetin sävyistä kasvia, joten väri pääsi nyt tämän jutun päärooliin. Erityisen hyvin violetti toimii limen sävyjen ja vastavärinsä keltaisen kanssa.

Kuunliljat, ukkolaukat ja kotkansiivet (vasemmassa reunassa ilmeisesti luonnon soreahiirenporrasta).

Kotkansiipi on melkoisen kova leviämään. Erityisen mieluusti se leviäisi keskelle kukkapenkkiä, metsän puolelle pihlajan alle sillä ei ole mikään hinku tunkea. Se olisi jo saanut lähtöpassit, ellei sopisi niin hyvin kuunliljojen, laukkojen ja aivan pian kukkivien valkoisten varjoliljojen kaveriksi. Kolme soreahiirenporrasta on ollut kukkapenkin takana siitä lähtien kun tähän muutimme ja ne ovat pysyneet kiltisti samoilla sijoillaan koko ajan. Se on vähän matalampaa kuin kotkansiipi mutta voisi olla silti erittäin potentiaalinen kotkansiiven korvaaja. Mielestäni se kestää kylmää paremmin kuin kotkansiipi, mikä olisi keväisin ja syksyisin erittäin toivottu ominaisuus kasvilta.

Viittakurjenmiekat ja taustalla oleva keltaheisiangervo 'Dart's Gold' tulevat olemaan räväkkä näky, kun pensas kasvaa suuremmaksi.

Viittakurjenmiekat (ns. vanhanajan saksankurjenmiekka) olivat jo hävityslistallani mutta keltaheisiangervon räväkän keltaiset lehdet saivat minut epäröimään. Ehkä annan kuitenkin kurjenmiekoille tilaisuuden. Ovathan ne melko takuuvarmoja kukkijoita toisin kuin nuo muut kurjenmiekat, joita olen kokeillut. Pitää vain kehitellä niiden ympärille jotain, mikä vie huomion pois kurjenmiekkojen aikaisin lakastuvista lehdistä. En enää edes muista, mitä niiden viereen viime kesänä istutin, mutta useampi kasvi siitä oli talven aikana kuollut ja jäljellä on vain lemmikkiä, bellistä ja rikkaruohoja. Ne eivät riitä, tarvitaan jotain korkeampaa ja tuuheampaa. Pitää pohdiskella jotain.

Penkin keskeltä katsottuna violetin kanssa näkyy keltaisen nurkan päivänliljat.

Ulko-ovelta näkyvät päivänliljat ja taustalla aidan edessä kurjenmiekat. Niistä vasemmalle on puska pikkuampiaisyrttiä ja oikealla purppuraheisiangervo, johon päivänliljat sopivat myös hienosti.

Violetti toimii myös vaaleanpunaisen kanssa. Kuvassa pikkuampiaisyrttiä ja bellistä sekä ihan vähän kaatunutta kurjenmiekan kukkaa oikeassa ylänurkassa.

Bellikset ovat samanlaisia joka paikkaan itsensä tunkijoita kuin lemmikit. Välillä syntyy hemaisevia yhdistelmiä, välillä enemmän tai vähemmän kummallisia kimppoja. Violettien ja tummanpunaisten kanssa hempeät bellikset toimivat hyvin, valko-pinkin sammalleimun kanssa eivät niinkään. Bellis hukkuu keltaisena loistavaa keskiosaa lukuun ottamatta sammalleimun sekaan. Sammalleimusta ja vaaleansinisestä lemmikistä taas tuli minulle vähän vauvamainen fiilis. En oikein tiedä, tykkäänkö yhdistelmästä vai en. Mitä mieltä te olette?

Lemmikkiä 'Candy Stripes' -sammalleimun kanssa. Olisiko tämä nyt joku pastellisävykimppa?

Aho-orvokki toimisi 'Candy Stripesin' kanssa lemmikkiä paremmin mutta sopii se punaiseenkin sammalleimuun.

Amerikanvuokko ja patjarikko ovat söpö pari. Näissä toistuu sama kukan muoto mutta väri on vain eri.

Tarhakimalainen sopii ihan mihin tahansa. Tässä se on rönsyakankaalilla. Muistakaa Kuvaa kimalainen -haaste!

Tarhatiarella 'Pink Skyrocket' ja itse risteytetty tarhakeijunkukka ovat upea pari.

Tiarella ja keijunkukka ovat niin hieno pari, että päätin lisätä kumpaakin luumutarhan uusimpaan osaan. Osa esikoista ja kaksi pientä jouluruusua sieltä jo lähtikin mutta kunhan siirrän loput esikoista pois, tilaa tulee hyvin lisää tiarelloille ja keijunkukille. Tiarellaa voi jo jakaa tänä kesänä mutta keijunkukat saavat vielä pulskistua rauhassa. Tai sitten ryhdyn taas risteytyspuuhiin ja katson, tulisiko samasta sekoituksesta pari samannäköistä kasvia lisää. Viime kerralla tuli kolmea erilaista ja niistä kaksi samannäköistä on nyt tiarellan lähistöllä. Kukathan niissä saattavat olla eri näköiset mutta se on sitten sen ajan murhe.

Saaripalstan tummanpunainen jouluruusu on alkanut haalistua mutta vielä sen kukissa riittää väriä luhtaesikon parivaljakoksi.

Luhtaesikko on niin ihana, vaikka edellisyön sade olikin saanut sen kukat vähän retkottamaan.

Nyt kun majapenkkiin päästiin, niin pitää laittaa välikevennyksenä pieni majantuunausvideo. Karo on taas löytänyt majan penkin alta vakiokaivuupaikkansa. Videointihetken kostea hiekka oli vähän raskasta kaivaa ja joku on jättänyt kiviäkin riesaksi, mutta sopiva kuoppa siihenkin viimein syntyi.

Kuten videosta voi päätellä, Karolle kuuluu ihan hyvää. Kahden viikon häkkilevon noudattamisen kanssa oli vähän tekemistä, neljä viikkoa olisi ollut täysi mahdottomuus. Ensimmäinen viikko sujui kohtuullisen hyvin mutta toisella viikolla Karo oikein etsimällä etsi tilaisuuksia livahtaa karkuteille ja protestoi hyvin äänekkäästi kaikkia rajoituksia vastaan. Jopa ulkona se nosti kuononsa kohti taivasta ja ulisi kuin paraskin susi, vaikka olin parin metrin päässä näköetäisyydellä. Päätimme, että kaksi viikkoa lepoa saa riittää ja sitten koira saa tassutella omaan tahtiinsa sisällä ja ulkona niin kuin ennenkin. Ulina loppui kuin seinään, kun hihnoista, häkeistä ja lapsiporteista päästiin eroon. Karo on päässyt muutaman kerran lyhyelle kävelylle, mutta silloinkin ollaan menty Karon vauhtia ja annettu haistella toisten koirien terveisiä ihan riittämiin. Pidemmille kävelyille emme ole varmuuden vuoksi vielä lähteneet, vaikka tuskinpa niille mitään estettä olisi, kun koira näyttää liikkuvan ihan normaalisti ja ottaa ulkona oma-aloitteisesti juoksuspurtteja. Huomenna tulee neljä viikkoa eläinlääkärireissusta täyteen, joten sen jälkeen Karo saa taas elellä täysin normaalisti.

Päivän kärhökuvaksi teeman mukaisesti oikein kaunis väripari: tarha-alppikärhöt 'Purple Dream' ja 'Albina Plena'.

Mikäpä väripareista oli suosikkinne?

Rankkasateista myrskytuuleen

Bloggaamiseen meinaa huomaamatta livahtaa harvinaisen pitkiä taukoja. Sää on ollut osasyyllinen, sillä kameraa ei viitsi rankkasateeseen lähteä ulkoiluttamaan eikä toisaalta itseäänkään saa hilattua puutarhatöihin koiranilmalla. Viimeviikkoisen pakkasyön jäljiltä kukinta väheni huomattavasti ja nyt puhkuvat sellaiset tuulenpuhurit, että ei taida olla pian lehtiäkään jäljellä kasveissa. Onneksi on vielä muutamia sitkeitä sissejä, jotka uhmaavat niin pakkasta, sadetta kuin tuultakin. Ne piti saada ikuistettua vielä kun pystyi ja kun eilen aamulla sattui olemaan sateeton hetkikin kaiken kukkuraksi.

Kivikkotörmäkukka 'Pink Mist' on on yksi puutarhani ahkerimpia kukkijoita.

Kuvassa näyttää vaisulta, mutta livenä pinkit kukat näkyvät kauas.

Vaikka kuvassa kivikkotörmäkukka ei olekaan edustavimmillaan, kuka tahansa näkee kuihtuneiden varsien määrästä, kuinka ahkerasti se on kukkinut. Nuppuja on edelleen tulossa ja jos vain sää pysyy plussan puolella, nuput myös aukeavat. Kukinta-aikaakin voisi sanoa ihan kohtuulliseksi: ensimmäisiä kukkia aukesi nimittäin jo ennen kesäkuun puoliväliä eikä kukinta ole missään vaiheessa ollut tauolla. Ihan ihme kukka! Yhtä lupaavia merkkejä kukkimisinnokkuudesta näyttää keltatörmäkukka. Suurin osa tämänvuotisista siementaimista on ehtinyt vähintään nupulle mutta muutama kookkaampi yksilö on kukkinutkin jo kuukauden verran. Sillä on vähän pienemmät kukat kuin kivikkotörmäkukalla mutta voihan se johtua ihan vain taimien iästäkin. Toivottavasti taimet selviävät talven yli, niin pääsevät näyttämään todellisen luonteensa.

Keltatörmäkukka ei säikähtänyt hallaöitä, kuten ei kivikkotörmäkukkakaan.

Sammalleimut toisella kierroksella.

Sään lisäksi kaikenlaiset muut projektit niin töissä kuin kotonakin ovat työllistäneet viime aikoina sen verran paljon, ettei ole ollut enää intoa istua koneella kotona. Kahdesti vuoteen toistuva projekti, josta en niin välittäisi, on lasten ulkovaatevarastojen läpikäyminen. Keväisin ja syksyisin eteisen naulakko tulvii yli, kun lämpimämpien kelien varalta pitää olla vielä kevyempää tuulipukua, muutaman asteen plussakeliin jotain välikausikampetta ja pikkupakkaselle kevyttoppaa. Käsineitä ja kenkiäkin joka kelille. Elämä helpottuu, kun päästään syksystä ohi. Postauksiakin olen aloitellut mutta osasta on jäänyt testit kesken ja toisiin on kuvat etsimättä. Eräs blogiin liittyvä projekti on myös työllistänyt pitkin kesää, siitä sitten reilun kuukauden päästä enemmän... 

Maa-artisokat ovat vähän kärsineet tuulessa.

Puutarhan puolellakin riittäisi projektia. Kaikki jänisverkot on vielä laittamatta ja puutarha muutenkin ihan mullin mallin. Naapureilta tuli iso kasa paksuja syreeninrunkoja, jotka ovat toistaiseksi vain läjässä keskellä pihamaata. Ne pitäisi karsia jatkokäyttöön sopiviksi pätkiksi ja siirtää syrjemmälle. Paksuimmilla rungoilla saan uusittua ensi keväänä kärhökaaripenkin ja majapenkin reunuksia, keskipaksuista oksista tulee jänisverkoille tukikeppejä ja ohuet risut menevät haketettaviksi. Oksakasan käsittelyssä kuluu varmasti pari tuntia helposti. Viikolla ei sellaiseen urakkaan löydy aikaa, joten kompostiroskia viedessä tulee tehtyä vain jotain pientä parin minuutin hommaa. Eilen kävin pikaisesti siistimässä katkeilleita maa-artisokanvarsia niin, ettei tarvitse koko naapuruston niille naureskella. Keräsin myös tuulessa pitkin tonttia lennelleet kukkaruukut varastoon. Olin nimittäin ennen näitä sateita levittänyt nurmikolle ruukkuja peseytymään, kuten tein osalle varastoa jo kesällä. Totesin, että siistimpää jälkeä tulee kesäsateen jäljiltä, sillä tähän aikaan vuodesta tuuli lennättää ruukkuihin puunlehtiä. Siis niihin, jotka olivat pysyneet paikoillaan...

Puhdasta tai ainakin hieman puhtaampaa jälkeä. Pohjareikien tukkeitakin on jo valmiina.

Räväkkää ruskaa ei tänä vuonna taida tulla meille lainkaan. Pensasmustikoista osa punastelee mutta niistäkin alkavat lehdet jo karista tuulen takia. Puolet mustikkapensaista on edelleen vihreinä, samoin atsaleat, jotka yleensä saavat leiskuvat ruskavärit. Ensimmäisiin atsaleoihin tosin alkaa jo hitusen hiipiä punertavaa sävyä, joten ehkä ruskaa pääsee ihailemaan kuitenkin pienemmässä mittakaavassa. Kuten alla olevasta kuvasta näkee, lehtipuut ovat käytännössä kaljuja, joten niiden osalta peli on jo menetetty.

Kärhökaaripenkin syksyistä mutta ei vielä kovin ruskaista näkymää.

Patiolta kohti nuotiopaikkaa. Tykkään tästä näkymästä, vaikka 'Vanille Fraisen' vähäiset kukat ruskettuivatkin hallan takia.

Hyvin tarkkaan kun tihrustaa, ylläolevassa kuvassa näkyy vielä nuotiopaikan portissa kiipeilevä loistokärhö 'Ville de Lyon'. Se ei säikähtänyt juurikaan hallaa, joten kukat ilahduttavat niin olohuoneen ikkunasta katsottuna kuin patiolta nuotiopaikalle kulkiessa. Myös polun varren rivistö komeamaksaruoho 'Herbstfreudea' näkyy komeasti moneen suuntaan. Ne erottuvat kuvassakin kärhöä selvemmin heti purppuraheisiangervon taustalla. Niiden vaaleanpunainen väri sopii minusta kivasti heisiangervon lehtiin.

'Ville de Lyonin' juurella on monta retkottajaa: syysasteri, kurjenpolvi 'Birch Double' ja jostain syystä myös yksi komeamaksaruohoista.

Ritarinkannuksesta ei juurikaan iloa näin syksyisin ole. Nuo mustat töröt syysasterin oikealla puolella ovat nimittäin sitä. Sen ja asterin väliin siirsin aiemmin syksyllä kaukasiankirahvinkukan, jolla on sentään vielä komeat vihreät lehdet, vaikka kukkavarsi onkin jo mennyt mustaksi. Ehkä kirahvinkukka peittää isommaksi kasvettuaan vähän paremmin ritarinkannusta ja antaa myös tukea asterille. Kurjenpolven aion häätää pois tuolta, sillä se ei ole ollut missään vaiheessa kesää edustavan näköinen. Joko paikka on sille aivan väärä tai sitten sen lajikeominaisuutena on olla retkottavainen. Tässä on talvi aikaa miettiä sen kohtaloa. Hyvällä tuurilla sen poistamisen jäljiltä penkkiin tulee niin paljon tilaa, että Villelle voisi saada ujutettua kärhökaverin. Muistaakseni kellariin on menossa joku uusi valkokukkainen kärhö mutta enpä nyt saa sen nimeä päähäni. Kenties 'First Love'? Suunnittelin sillekin kyllä yhtä toista paikkaa mutta ainahan suunnitelmia voi muuttaa (varsinkin silloin, jos sen seurauksena saa hankkia uuden kärhön...). Villen kaverina se olisi kerrassaan upea.

Päivän kärhönä hieman piilotteleva 'Piilu'.

Hyvää viikonloppua!