Kotiinpaluu

Tulimme eilen kotiin vajaan viikon mittaiselta reissulta ja voitte arvata, että jännitti aika paljon jättää puutarha tähän aikaan kesästä niin pitkäksi aikaa. Ystävä kävi toki tarkistamassa ruukkukasvien voinnin mutta videoraporttia puutarhasta en häntä sentään pyytänyt lähettämään. Ennen kuin ehdin puutarhakierrosta tekemään, sain kuulla naapureilta, että täällä oli ollut eräänä yönä vain kolme astetta lämmintä. Hieman pelkäsin siinä vaiheessa joutuvani kylvämään vähintään basilikat uudelleen mutta onneksi niin basilikat, tomaatit kuin paprikatkin olivat selvinneet hienosti. Harsojen alla seinustalla ne toki olivatkin. Kurkut ja kurpitsat kylvin tarkoituksella niin myöhään, että sain jättää ne reissun ajaksi ruukuissaan ulkovaraston ikkunalle suojaan kylmältä. Puutarha oli suorastaan villiintynyt, kun sekä perennat että rikkaruohot olivat röyhähtäneet valtaisaan kasvuun.

Viime syksynä istutettu narsissi 'Papillon Blanc'

Yksi iloisimpia yllätyksiä oli se, että narsissikärpänen ei olekaan saanut ihan kaikkia narsissejani tuhottua. Viimesyksyisistä istutuksista ilmeisesti kaikki ovat nyt kukassa mutta vanhoistakin löytyi sieltä sun täältä yksittäisiä kukkia. 'Starlight Sensationin' näköistä matalaa "terttukukkaista" narsissia putkahtelee sieltä sun täältä. Joku hämärä muistikuva minulla on, että olisin viime syksynä päättänyt istuttaa kokeeksi narsisseja harvakseltaan voimakkaasti tuoksuvien kasvien lähelle kärpäsen harhauttamiseksi. Se selittäisi ainakin sen, miksi narsisseja on peittokurjenpolvien seassa.

Samat Papillonit ja kaksi pienempää, terttukukkaista narsissia. Ehkä 'Starlight Sensationia'.

Syyskiireissä minäkin taidan sortua lykkimään sipuleita mihin sattuu ja merkinnätkin jäävät sitten tekemättä. Ilmeisesti upottelin pation viereen kukkasipulisekoituksesta tulleet narsissinsipulit. Niistä nousi muutama oikein korkea ja siro narsissi sekä jotain matalaa, joista ainakin yksi on tehnyt samaan varteen kolme kukkaa. Jos näyttää siltä, että kaikki selviävät paholaiskärpäsen hyökkäyksiltä, pitää siirtää matalammat penkin etualalle, etteivät ne jää isompien jalkoihin.

Pation viereenkin olin istuttanut narsisseja.

Kaivelin loppukesällä kurjenpolvien seasta noita laukkoja pois mutta se olikin oletettua haastavampi operaatio. Minikokoisia sipuleita kun ei erottanut mullan seasta eikä minulla ollut edes tarkkaa muistikuvaa, missä niitä tarkalleen oli. Kourallisen löysin ja istutin parempaan paikkaan mutta näemmä sipuleita jäi vielä toinen mokoma keskemmälle penkkiä. Muuten ne olisivatkin sopineet loistavasti tuohon mutta niiden valkoiset kukat eivät erotu samaan aikaan ja samankorkuisina kukkivista valkoisista kurjenpolvista. Yritän tänä kesänä muistaa siirtää ne kukinnan loppupuolella.

Aurinkopenkistä löytyi peräti kaksi kunnon mätästä 'Starlight Sensationia'.

Alun perin 'Starlight Sensationia' oli aurinkopenkissä paljon enemmänkin mutta niille on selvästi käynyt huonosti. Onneksi kuitenkin kaksi mätästä on hyvävointisen näköisiä ja kukkii runsaasti. Pitää yrittää nyt hämätä narsissikärpäsiä, jotta ihanat narsissit saisivat kukoistaa rauhassa. Auttaisikohan, jos silputtaisi reilun kasan oreganonversoja niiden juureen? Sitä tavaraa kun täällä riittäisi yllin kyllin.

Narsissi 'Recurvus'.

Olen istuttanut 'Recurvusta' ainakin kolmena vuonna. Se taisi olla peräti ensimmäinen narsissi, jota olen hankkinut. Kukkia ei ole edes joka toinen vuosi näkynyt enkä enää edes uskonut, että yhtäkään olisi hengissäkään. Todistettavasti ainakin yksi sipuli on elossa, sillä kukka löytyi kärhökaaripenkistä heti pionin edestä. Milloinkahan olen sen sinne istuttanut? Parin metrin päästä löytyi myös orkideanarsissi 'Thaliaa'. Senkään istuttamisesta minulla ei ole mitään muistikuvaa. Olisivatko sitten olleet jotain ruukkunarsisseja? Yhden ruukullisen jotain narsissia taas muistan kaivaneeni tarhavaleunikoiden viereen mutta siellä on vain pikkuruinen lehtitupsu näkyvissä. Ehkä ne kukkivat jonain toisena vuonna.

Kärhökaaripenkin yksinäiset 'Thaliat'.

Majapenkistä löytyi myös yksi kukkiva 'White Lion' mutta siitä jäi kuva ottamatta, kun eksyin aivan toiseen suuntaan. Olipahan sitä tässäkin jo narsissiloistoa kerrakseen, haha. Siirrytäänpä sitten muihin mieltä ilahduttaneisiin kasvilöytöihin. Varaston edustalla ja ikkunalla olleiden ruukkuistutusten vointia tarkastaessani huomasin ilokseni, ettei mustaluumun kukinta ehtinyt sittenkään mennä minulta kokonaan ohi. Kukat olivat toki jo karisemispisteessä mutta näky oli kuitenkin parempi kuin pelkät varisseet terälehdet maassa. Vieressä pitsipihlaja on hurahtanut ainakin kymmenen senttiä pituutta sitten viime näkemän. Se on myös ilmeisesti viimein tajunnut, että latvan kuuluu kasvaa ylöspäin, sillä uusi kasvu on nätisti kohti taivasta tukikepin suuntaisena.

Mustaluumu kukinnan viime senteillä.

Mustaluumu ja varaston edessä sen seurana odotelleet pelakuut pääsivät vihdoin tänään patiolle vakiopaikoilleen. Pitsipihlajakin olisi päässyt sinne mutta rankkasade yllätti minut. Ihan ihme sää: aina kun yritän lähteä ulos, alkaa sataa. Yhden aurinkoisen puolituntisen odotin sisällä pyykkikoneen pesuohjelman päättymistä enkä sitten seuraavan koneellisen laittamisen jälkeen ehtinyt olla ulkona varttiakaan kun alkoi sataa. Sekin vartti meni pääasiassa kitkemiseen ja lehtokotiloiden liiskaamiseen. Niitä on nyt ihan hirveästi, vaikka olen ripotellut jo useamman kerran ferramolia ja koko kevät niitä on listitty. Naapuri oli kerännyt reilun viikon aikana omalta pihaltaan yli 2000 kotiloa. Eivät ole kuulemma aiempina vuosina niitä nähneet (=eivät vain ole osanneet etsiä, vaikka tiesivät kyllä niistä). Meillä lapset keräävät kerrallaan 30 kotiloa, millä he saavat puoli tuntia peliaikaa. Tosin nyt nostin määrän 40:een kun alkoi olla liian helposti tienattu peliaika.

Hämyvuokko oli edelleen kukassa.

Toistaiseksi mitään kasvia ei ole syöty pahasti mutta nyt ei passaa antaa kotiloille yhtään armoa, jotta tilanne pysyisi hallinnassa. Iloinen uutinen sentään on se, että olen löytänyt kitkiessäni myös muutamia etanahaiskiaisia ja aika paljon tyhjiä kotilonkuoria. Ehjät saattavat olla ferramolin aikaansaannoksia mutta rikkinäiset ovat varmasti jonkun muun suuhun joutuneita kotiloita. Etanahaiskiainen liuottaa syljellään kotilon kuoreen reiän, josta se sitten pääsee syömään itse nilviäisen. Etanakiitäjäisiä en ole vielä tänä kesänä nähnyt mutta ainakin viime kesänä niitäkin oli. Vielä kun harakat ja rastaat oppisivat käyttämään kunnolla kotiloita ruuakseen, niin olisin oikein tyytyväinen.

Keltaheisiangervo 'Dart's Gold' on kerrassaan loistava näky.

Keltaheisiangervoa olin ihastellut jo ennen reissuun lähtöä valokuidun asennukselle tilaa tehdessäni. Kuitu kun tuli kulkemaan purppura- ja keltaheisiangervon välistä. Asentajat olivat hoitaneet hommansa oikein siististi: ainoastaan yksi kurjenmiekan lehti oli katkennut ja yksi purppuraheisiangervon oksankärki taittunut. Isotähtiputkesta oli revennyt pieni pala, mutta se nyt on niin ehtymätön luonnonvara täällä, ettei moisesta väliä. Osa kukkapenkin mullasta oli kaivuutyössä siirtynyt aidan väärälle puolelle, joten hetkisen jouduin sitä kaapimaan takaisin ja muotoilemaan penkin pintaa entiselleen. Nurmikkoon oli jäänyt yksi tupas reilusti koholle. Ilmeisesti siinä oli tullut kivi vastaan ja olivat joutuneet vähän kiertämään. Hieman huvitti se, että työmiehet olivat vieneet mukanaan vanhan pyykkinarun, jolla merkitsin heille vielä varmuuden vuoksi reitin. Mitähän sillä meinasivat tehdä?

Majapenkin rikkoviuhka on vähintään tuplannut kokonsa. Taustalla kukkii komeasti valkoinen sinikämmen.

Tokihan minun piti tarkistaa myös kärhöjen heräämistilanne. Ennen reissua oli herännyt 18 isokukkaista kärhöä (mukaanluettuna mantsuriankärhö). Nyt heränneitä oli ilmestynyt neljä lisää. Alppi- ja tarha-alppikärhöt (6kpl) taitavat myös olla kaikki hereillä, samoin tietysti ruukkukärhöt. Minulla on 40 kärhöä, joten unten mailla on vielä yhdeksän kärhökaunotarta. Toivottavasti heräävät pian. Kärhöistä SAMARITAN JO ('Evipo075') pitäisi istuttaa maahan, sillä se on viettänyt ruukkuelämää syksystä 2021 saakka. Viime kesänä oli jo nähtävissä merkkejä siitä, että isoin saviruukkuni alkaa olla ahdas, joten joku paikka kärhölle nyt pitäisi keksiä. "Samariinin" väri on vain niin haastava yhdistää muihin, ettei paikanvalinta ole ihan yksinkertainen tehtävä. Miksi ihmeessä en ennakoinut tilannetta ja vertaillut kukkien värejä viime kesänä?

'Miss Bateman' on tämä superyllättäjä.

Monta kesää himmaillut 'Miss Bateman' yllätti jo kerran tänä keväänä lähtemällä erittäin pontevaan kasvuun viimekesäisestä versostaan. Nyt tuli uusi yllätys, kun pisimmän verson kärjestä löytyi komea nuppu. Se ei ole kukkinut kertaakaan, vaikka on kuitenkin hankittu jo syksyllä 2021 ja istutettu maahan keväällä 2023. Näiden syksyn viimeisistä alelaareista pengottujen raaskutaimien kanssa pitää olla joskus todella kärsivällinen mutta pitkä odotus taidetaan palkita aivan pian, ellei joku kaksi-, neli- tai kuusijalkainen tuholainen tee kiusaa.

Eipä näy merkkejä tuholaisista kasvimaalla.

Kasvimaallakin piti tietysti tarkistaa lavakaulusten tilanne, kun oli kaikki kiireellisemmät tarkistukset tehty. Toukokuun alkupuolella tehdyt kylvöt ovat itäneet aika hyvin, juuri ennen reissua tehdyissä ei vielä näy juuri mitään. Kokeilin parissa lavassa ripotella siemeniä rivien sijaan ihan sikin sokin. Yllä olevassa kuvassa valko- ja ilmasipulien kanssa samassa lavassa kasvaa sekakylvös rucolaa, salaattia ja tilliä. Rucola on ainakin itänyt hyvin ja näyttää siellä jokunen salaattikin olevan, vaikka sen siemenet olivatkin vanhoja. Tilliäkin seasta löytyy mutta ylivoimaisesti parhaiten on itänyt vesiheinä. Sekin kai sopisi salaatiksi. Tuolta kun napsii tiheimmistä kohdista taimia syötäväksi, niin jäljelle jäävät saavat hyvin tilaa kasvaa isommiksi.

Rikkaruohojako? Ei, vaan ilmeisesti etelänmunkin taimia ja yksi keto-orvokki.

Aavistelinkin jo hankikylvöjen itämistä seuratessani, että etelänmunkin pikkutaimia saattaisi löytyä myös puutarhasta. Niinhän niitä sitten löytyikin. Hetken aikaa vain ihmettelin melkein "haavi auki", miten tällaista ongelmaa lähtisi purkamaan. Päädyin ensi alkuun nostamaan muutaman isoimman mättään ylemmäs rinteeseen aukkopaikkaan, jotta saisin raivattua vähän tilaa uudelle kasville. Ette kai luulleet, että olisin ihan ilman kasvituliaisia reissussa käynyt? Houkuttelevia kasveja toki oli muitakin mutta aika vähän sellaisia "pakko saada" -löytöjä. Tähtilevisiat ovat olleet meillä niin kestäviä, että uskalsin ostaa tarhalevisian, kun sellainen sattui tulemaan valkoisena vastaan. Söpönvärisen verbenan ostin kuistin kulman amppeliin mutta sille tarvittaisiin vielä kaveriksi vaikkapa hopeaputousta. Sellainen löytynee ihan omaltakin paikkakunnalta kunhan ehdin kiertelemään.

Matkatuliaiset. Valkoinen tarhalevisia pääsi etelänmunkin siementaimien tilalle.

Nyt kun reissunjälkeinen tarkistuskierros on tehty, alkaa vimmattu rehotuksen raivaus. Tai oikeastaan aloitin sen jo tänään sen mitä sateenrakosissa ehdin. Nyt illasta saimme kerättyä lasten kanssa viitisenkymmentä kotiloa, minkä jälkeen kiersin vielä ripottelemassa ferramolia tarkoilta silmiltä säästyneiden nilviäisten iltaherkuksi. Jospa mahdollisimman moni kotilo ahmisi sitä oikein hyvällä ruokahalulla. Hauskaa viikonlopun jatkoa!

Kukkapuita

Tontin kulman tuomi kukkii runsaasti.

Touko-kesäkuun vaihde on kukkapuiden aikaa. Meilläkin niitä on mutta todellisuus ei ole ihan yhtä runsaasti kukkiva kuin vaikkapa aloituskuvan tuomi. En ole kiinnittänyt siihen kovin paljoa huomiota aiempina vuosina mutta tänä keväänä se totisesti kerää katseet. Siitä on kasvanut koivun kyljessä jo melko kookas puuntapainen pöheikkö, jonka latvus näkyy hyvin patiolle saakka. Tuoksu ei ihan sinne saakka yllä mutta sopivalla säällä kuitenkin useamman metrin päähän.

Livenä tuomi on näyttävämpi kuin kuvassa.

Tällä hetkellä tuomea lähimpänä on kellarissa talvehtinut mustaluumu, joka ei ole vieläkään siirtynyt patiolle saakka. Se odotti aluskasveja mutta nyt nekin on istutettu, joten patiollehan puu pian päätyy. Mustaluumun latvus näyttää joltain mustekalalta, kun oksat pääasiassa roikkuvat rentoina alaspäin ja kukkia on siellä täällä kuin imukuppeja lonkeroissa konsanaan. Tuollainen riippamalli onkin hyvä, sillä pystykasvuista puuta olisi hankala saada mahtumaan talveksi kellariin. Yhden ylöspäin kasvavan oksan laitoin kuriin paksulla muovipäällysteisellä rautalangalla, jonka poistan loppukesästä, kun oksa alkaa pysyä asennossaan. Parille muulle pitää laittaa pienet painot. Luumussa on paljon nuppuja, mutta kukinta näyttäisi etenevän tänä vuonna asteittain sen sijaan että kaikki nuput avautuvat kertarysäyksellä. 

Kellarissa talvehtineet pikkupuut.

Mustaluumun kaverina on pitsipihlaja, joka ei suostunut kukkimaan vielä tänä keväänä. Hienosti se on kuitenkin kasvanut sitten viime kesän, jolloin se näytti lähinnä minikokoiselta palmulta. Pihlajan latva paleltui ensimmäisenä talvena, jolloin se joutui myös vesimyyrän hyökkäyksen kohteeksi ja sen seurauksena ruukkupuuksi. Taivutin viime kesänä ylintä versoa ylöspäin uudeksi latvaksi mutta tämän vuoden kasvu näyttää kasvavan silti sinnikkäästi sivulle. Pidin jopa koko kevään puuta latva poispäin auringosta suunnattuna, jotta se tajuaisi itse ohjautua oikeaan suuntaan, mutta puu vaikuttaa olevan vastarannan kiiski. Niinpä tökkäsin rungon viereen tukikepin ja sidoin koko oksan siihen niin suoraksi kuin mahdollista. Jos ei hyvällä usko, niin väännetään sitten väkisin. Pieni mutka runkoon joka tapauksessa jää mutta eiköhän se tasoitu sitten kun paksuutta tulee lisää. Vähemmän se kuitenkin on kuin 145 asteen kulmassa sojottava latva. Pitää kesän aikana keksiä pihlajalle paikka puutarhasta, sillä kellariin se ei enää mahdu. Mustaluumun latvallakaan ei ole kuin vajaa kymmenen senttiä pelivaraa ylöspäin ja se menetetään sitten kun koko puuta pitää nostaa ruukussaan ylöspäin multatilan lisäämiseksi.

Mustaluumun kukat ovat suloisia.

Siirrytään feikkiluumusta oikeisiin luumuihin. Ensimmäisenä vastaan tulee kovia kokenut 'Sinikka'. Siitä paleltui parina ensimmäisenä talvena latva ja useita sivuoksia mutta tänä keväänä se lähti viimeistä versonkärkeä myöten kasvuun ja on siinä peräti kymmenkunta kukkaakin. Puun malli on paleltumisten seurauksena ihan järkyttävä. Jos mustaluumu muistuttaa mustekalaa, niin 'Sinikka' taitaa olla nuohousharja: suora runko ja joka suuntaan sojottava tupsu päässä. Silläkin on pitsipihlajan tapaan latvanmuodostusongelmia, sillä joka ikinen sivulle kasvava verso kasvoi viime kesänä suoraan ylöspäin, vaikka tein vaikka minkälaisia viritelmiä niiden hillitsemiseksi. Puulla kun oli latvaversokin, jonka kasvua halusin tukea painamalla muut versot selvästi sitä alemmas. Yhdessä oksassa roikkui rikkinäinen ämpäri, muutamassa kiviä ja pari oksaa oli sidottu latvan viereen isketyn talikon varteen. Talikko ei siis ollut käytössäni koko kesän aikana. Leikkasinkin ylöspäin yrittäviä versoja lyhyemmäksi heti kun tuli sopiva aika leikata luumua. Ei auttanut; monta oksaa nousi jo heti syksyllä takaisin ylöspäin, kun tuli aika irrottaa ylimääräiset härpäkkeet talven tieltä. Pitänee laittaa täksi kesäksi uudet painot.

On 'Sinikassa' kukkiakin, kun vain tarkasti katsoo. Ei niin paljoa kuin valkovuokoissa sen alla.

'Sinikkaa' odottaa taas loppukesällä leikkaus, sillä samasta kohdasta sen runkoa kasvaa kolme tasakokoista oksaa, joista joku pitäisi poistaa. Muuten voi käydä huonosti sitten kun puu kasvaa isommaksi. Oikeastaan oksista yksi tai jopa kaksi olisi pitänyt leikata pois jo alun alkaenkin mutta en raskinut poistaa jo muutenkin kärsineestä puusta suurinta osaa elävästä kasvusta. Silloin kun ei ollut varmuutta siitä, mikä oksa seuraavana talvena paleltuisi. Hellämielisyydestä selvästi sakotetaan mutta onneksi puu ei ollut kalliskaan, kun viimeisistä syysaleista sen aikanaan löysin.

'Viipurilaisen punaluumun' kukintaa.

Toissa talvi kuritti rajusti kaikkia luumuja mutta ainoastaan 'Laatokan Helmi' kaadettiin jo kesäkuun loppupuolella pois. Sen ainoat lehteen puhjenneet oksat kuihtuivat heti alkumetreillä ja ensimmäisten vuosien pakkashalkeamien takia puu oli ollut jo muutenkin henkihieverissä. Pari vuotta kasvateltu juurivesa sai emopuun kaatumisesta uutta puhtia ja on nyt yli kaksimetrinen. Kukkia siihen ei vielä tullut mutta ehkä ensi vuonna. Molemmat 'Kuntalat' ja Viipurilainen jätettiin vielä pystyyn, sillä ne tekivät sinne sun tänne yksittäisiä lehtiä eivätkä kuolleen näköiset versotkaan napsahdelleet taittamalla poikki. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että ei puista enää kunnollisia tule. 'Viipurin punaluumunkin' kukkaoksa on vain illuusiota. Se on nimittäin puun alin (ja ainoa elävä) oksa. Se oli tappotalven hangen alla suojissa eikä siksi kärsinyt kovista pakkasista ja sään vaihteluista.

Kas näin, tässä koko viipurilainen. Kukkaoksa on noin 40cm:n korkeudella kuvan etualalla.

Viipurilainen sahataan varmaan aluksi elävän oksan yläpuolelta poikki ja kokonaan sitten, jos/kun alimman oksan sato on kypsynyt. Tämänkin puun lähellä on pari hyvänkokoista juurivesaa jo kasvamassa, joten niistä saadaan pian uusi puu tilalle. Alkuperäinen oli kylläkin paremmassa kohdassa mutta eipä huonoille talville mitään voi. Sivupihan 'Kuntala' pitänee sahata puolivälistä poikki mutta siinä on sentään pari suht elävää oksaa, joissa on muutamia kukkia. Takapihan 'Kuntalasta' on käytännössä vain latva elossa ja sekin on suunnilleen neljän metrin korkeudella. Siinä on niin paljon kukkia, että odotetaan nyt syksyyn, jos saataisiin siitä vielä muutama luumu ennen kuin kaadetaan puu pois. Muuten tuollainen nelimetrinen ranka ei oikein edusta katseenkestävien puutarhapuiden tyypillistä mallia sen enempää kuin polven korkeudella sivusuuntaan kasvava viipurilainenkaan.

Rikkoviuhka eli vaahtera-angervo aloittelee kukintaa.

Rikkoviuhka on toisen nimensä ansiosta sopiva aasinsilta puista perennoihin. Se on kukkinut kerran ja teki silloin vain parin sentin korkuisen kukkavarren. Sehän ei lehtien alta paljoa edes näkynyt. Tämän kesän yritystä voi sanoa jo kukinnaksi. Kovin näyttävä kukkija se ei kyllä ole mutta kasvin juju taitaakin olla enemmän sen lehdissä. Sen pitäisi kasvaa kolmisenkymmentä senttiä korkeaksi mutta tämä minun kasvini on aina ollut paljon sitä matalampi. Tällä hetkellä korkeutta on hädin tuskin kymmenen senttiä. Kasvin juurakko tuntuu nousevan joka vuosi ylemmäs. Pitäisikö sitä peittää vai tykkääkö se vain olla ihan pinnassa?

Rikkoviuhkan kukka on läheltä hyvin kaunis.

Jotta ei eksytä liian kauas kukkivista puista, niin laitan lopuksi pari puiden alle sopivaa vuokkoa. Johonkin väliin kun niidenkin kuvat piti tunkea. Hämyvuokko kasvaa 'Laatokan Helmen' alla ja on ensimmäisten vuosien juromisen jälkeen alkanut kasvaa paljon reippaammin. Nyt mätäs on levinnyt jo A3-paperiarkin kokoiseksi ja kukkia on enemmän kuin koskaan. Aiemmin hämyvuokon kaverina on ollut valkoista lemmikkiä mutta nyt kitkin luumutarhasta suurimman osan varsinkin sinisistä lemmikeistä pois. Ne ovat turhan työllistäviä ja kukinnan jälkeen ränsistyvät rumiksi. Jätin pääosin valkoisia lemmikkejä vain sellaisiin kohtiin, joissa ei kasva muita kasveja. Sinisiä on ihan riittämiin vähän taaempana ja tontin laidoilla.

Hämyvuokko kukkii runsaasti.

Hämyvuokon kaltainen värillinen valkovuokko on kantopuutarhan vaaleanpunakukkainen ihanuus. Se kärsi paljon toissa talvesta mutta on nyt hieman runsaampi kuin viime keväänä. Samaa vuokkoa on metsämustikoiden luona mutta siellä sitä pitää hieman seurata, ettei se vain jyrää mustikoita alleen. Ihan niin nopea leviäjä vaaleanpunainen vuokko ei ole kuin valkoinen perusmalli.

Varjokujan vaaleanpunaiset valkovuokot.

Tällaisia kukkapuita ja pari niiden aluskasvia meiltä tänä keväänä löytyi. Aurinkoista kesäkuuta!

Suolla ja majapenkissä

Suontekeleestä ja majapenkistä oli tarkoitus raportoida jo paljon aikaisemmin mutta sopivaa hetkeä sille ei ole oikein tuntunut löytyvän. Niinpä luonnos on odotellut kuukausitolkulla julkaisemistaan ja täydentynyt pikkuhiljaa koko kasvukauden mittaiseksi jutuksi. Ehkä ei huono ratkaisu sekään. Käydäänpä kierroksella!

Toukokuun puolivälin jälkeen suon laidoilla kukkii valkovuokkoja ja imiköitä.

Majapenkki ja varsinkin suo pysyvät keväällä pitkään lumisina, sillä sinne kertyy talvisin reilusti lunta ja etelän puolella oleva metsä varjostaa jonkun verran. Onneksi juuri tällä puolella tonttia on paljon lehtipuita, niin varjostus ei ole yhtä tehokasta kuin takapihan kuusikolla. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että toivon jokaisen kesämyrskyn aikana jonkun ison koivun tai männyn kaatuvan tai katkeavan, jotta tontin tällekin laidalle tulisi enemmän valoa. Syvän savimultaisen kasvualustan ansiosta myös varjon kasvit menestyisivät aivan yhtä hyvin, vaikka valoa tulisi tuplamäärä nykyiseen verrattuna. Palataanpa takaisin aiheeseen. Myöhäisen sulamisen vuoksi kasvu käynnistyy alueella paljon hitaammin kuin muualla, joten aikaisimmatkaan kukkijat eivät pääse hyödyntämään täysin alkukevään valoisimpia hetkiä, jolloin puut ovat vielä lehdettömiä. Onneksi kasvu on nopeaa kunhan alkuun on päästy.

Suon päästä pääsee majapenkin takana kulkevalle salapolulle kohti puutarhakompostoria.

Salapolun oikealle puolelle olen istuttanut vain pari kulleroa ja luonnon poimulehteä sekä puutarhakompostorin viereen saksankirvelin. Valkovuokot, lehtoimikät, saniaiset, maahumala ja rönsyleinikki ovat joko olleet siellä alunperinkin tai levinneet metsän puolelta. Polku siis rajaa luonnontilaisen alueen istutuksista. Käyn kesällä pari kertaa repimässä polulle puskevat maahumalat ja rönsyleinikit pois, jotta polku ei häviäisi niiden alle, mutta muuten annan raja-alueen olla omillaan. Alkukesällä purimme vanhasta puutarhakompostista puolet pois ja hankimme tilalle Biolanin 900 litran puutarhakompostorin, joten kompostialuekin siistiytyi eikä ole enää niin silmiinpistävän näköinen.

Toukokuun lopussa kasvu on päässyt vauhtiin majapenkissäkin, johon palloesikot tuovat näyttävyyttä. Suon laidalla pilkistelee ensimmäisiä helmililjoja.

Järjestelin majapenkin etureunan esikot kesällä uudelleen, sillä palloesikot rehevine lehtineen eivät sopineet pienempien kasvien eteen. Ensi keväänä palloesikkojen pitäisi kukkia komeana ryhmänä aivan ylläolevan kuvan vasemmassa laidassa majan edessä ja vaaleankeltaisten, matalampien esikoiden polun keskivaiheilla jouluruusun ja himalajanesikon kaverina. Toivottavasti supermärkä syksy, sitä seuranneet parin viikon pakkanen, lumisade, pitkä suojasää vesisateineen ja nyt taas uusi lumisade ja talvikeli eivät ole tehneet tuhojaan. Onneksi istutusalueet ovat edes hieman koholla ympäristöstään, niin ei ehkä vesi jäänyt lainehtimaan jäisen maan päälle.

Vaahtera-angervokin (rikkoviuhka) kukki ensimmäistä kertaa. Ei vielä jaksanut kukinto nousta kovin korkealle...

Alueen kehitystä on ollut mielenkiintoista seurata, sillä majapenkki täyttyi hyvin nopeasti isoilla taimilla rehevän näköiseksi kun taas suon kehkeytymistä on saanut odotella pidempään. Se onneksi jää aika hyvin piiloon omaan notkelmaansa, niin ei ole keskeneräisyys haitannut. Vaikka sammal tuntuukin ilmestyvän mihin tahansa kukkapenkkiin jo sillä välin kun selkänsä kääntää, se ei tee sitä samaa juuri siihen, mihin sitä haluaisi, eli suon pohjalle. Tai tekee kyllä mutta ei niin nopeasti, minkä lisäksi linnut käyvät välillä repimässä sammalia irti. Nyt parin kesän odottelun jälkeen rikkaruohoja alkaa olla vähemmän ja sammalta enemmän, mutta vielä ei ole suon pohjalla sellaista paksua sammalmattoa millaisen sinne haluaisin saada. Koko ajan kuitenkin paranee.

Nyt lähestytään jo kesäkuun puoliväliä. Suon takana kukkii rotkolemmikki 'Alexander's Great' ja sivummalla salapolun varrella tarhakullero.

Maja verhoutui jo puoliksi alppikärhöihin. Taustalla pilkistää kompostorin vieressä kukkiva saksankirveli.

Kesäkuun puolivälin jälkeen tuoksumatara tuo näyttävän valkoisen kukkapilven suon laitaan.

Tuoksumatarat ovat ottaneet suon laidan haltuunsa hyvin tehokkaasti. Vähän hirvitti nähdä, kuinka nopeasti ne valtaavat alaa, mutta onneksi suon alareunaan haudatut puunrungot olivat estäneet juuria vaeltamasta suon pohjalle. Hyvän kokoinen kaistale mataraa olikin vain alaspäin roikkuvia varsia. Eikä sillä näyttänyt kovin syvälle ulottuvat juuret muutenkaan olevan. Niinpä ylimääräisen kasvuston repiminen oli kuviteltua helpompi urakka. Nyt kun saisi mataran viihtymään myös suon yläreunassa kuunliljojen ja alppiruusujen välissä (ylläolevassa kuvassa rotkolemmikin takana ei vielä ole alppiruusuja, vaan raparperi, jonka revin aika pian kuvan oton jälkeen pois). Kuvassa etualalla olevat nukkapähkämöt poistin syksyllä lopullisesti. Niiden tilalla on nyt keijunkukkia.

Majapenkkiä suolta päin tarkasteluna kesäkuun puolivälissä. Salapolku lähtee kuvan oikeasta laidasta.

Ilmeisesti unohdin ottaa kesällä kuvan salapolulta tai sitten se vain ei osunut silmiin muiden kuvien seasta. Tänä kesänä polussa alkoi jo vihdoin näkyä aavistus visiostani, jossa metsän puolelta kurkotteleva kookas pihlaja kaareutuu polun ylle toiselta puolelta ja majapenkkiin istutettu kuutamohortensia toiselta. Vielä oksat eivät kohdanneet toisiaan polun yllä, mutta "seinät" olivat jo havaittavissa. Majapenkissä on ensi vuonna hieman raivattavaa, sillä jaloangervoja pitää kaivaa pois kuutamohortensian edestä ja tuijan vierestä vähentää akileijoja. Silloin kun puuvartiset olivat vielä pieniä, täytin tilan perennoilla ja nyt kun kaikki ovat kasvaneet, alkaa olla jo ahdasta. Eipähän ole mahtunut kasvamaan rikkaruohoja väleissä. Myös tuijan kasvua ja lopullista muotoa pitää alkaa miettiä tarkemmin, ettei se ehdi kasvaa liian hallitsevaksi. Toistaiseksi leikkaamisen tavoitteena on ollut vain tuuheuttaa kasvua ja tasapainottaa toispuolista olemusta. Tuskin alan tuijasta mitään sen erikoisempaa muotopuuta tekemään, mutta ehkä joku siisti kartio, pallo tai kananmunan muotoinen hahmo voisi olla sopiva. Korkeutta ei tarvitsisi tulla kovin paljoa lisää, jotta maja ja sen vieressä oleva kuutamohortensia jäisivät penkin korkeimmiksi elementeiksi.

Kesäkuun lopussa näkymä on aika rauhallinen. Valkoiset barlow-tyypin akileijat kukkivat tuijan edessä, mutta muuta kukintaa ei juurikaan ole.

Heinäkuun puolivälissä suolla ei kuki muuta kuin salaa sinne tunkeutunut bellis. Suon takana metsän puolella kukkii yksi mesiangervo.

Samaan aikaan majapenkin puolella on värikkäämpää, tosin suurimmaksi osaksi lehtivärien ansiosta. Näkyvin kukinto on majan vieressä valkoisella ritarinkannuksella.

Tuijan, kuutamohortensian ja jaloangervojen kirkkaampi vihreä sopii minusta hienosti taustalla kasvavan pihlajan tummanvihreisiin lehtiin. Tuoksumatara toistaa samaa sävyä ja kaikki muut vihreät täydentävät näkymää. Purppuraista sävyä toistavat etualan keijunkukat 'Midnight Rose', hieman taaempana purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' ja aivan penkin vasemmassa etulaidassa haltiankukka 'Twilight' (Karon luona). Niin kauniisti kuin hopeanharmaa nukkapähkämö sopisi väriltään kokonaisuuteen, se ei kasvutavaltaan sopinut rehevään, kosteaan ja varjoisaan penkkiin. Niinpä ne kaikki on poistettu. Hieman hopeista sävyä tuovat sentään valkotäplä- ja tarhaimikät, jotka pääsevät nyt paremmin esille, kun pähkämöt eivät retkota niiden päällä.

Tarha-alppikärhö 'Purple Dream' tekee suuret, kerrannaiset kukat.

Majassa kiipeilevät alppikärhöt kukkivat kesäkuun puolivälistä alkaen. Niiden jälkeen aloittaa tarha-alppikärhö 'Purple Dream', joka kukkii komeimmillaan heinäkuun puolivälissä. Yksittäisiä kukkia riitti pääkukinnan jälkeen pitkälle syksyyn saakka, vaikka oma taimeni ei ole vielä edes kovin vanha. Tarha-alppikärhö ja majan toisella puolella kasvava valkoinen ritarinkannus täyttävät sopivasti akileijojen ja jaloangervojen väliin jäävää kukinta-aukkoa. Yllättävän hyvin ritarinkannuskin pärjää varjossa. Ensimmäisenä kesänä kukkavarsia taisi olla vain yksi, tänä vuonna jo useampia ja korkeuttakin tuli komeasti.

Kuukautta myöhemmin, elokuun puolivälissä, kukkivat jaloangervo ja kuutamohortensia sekä suon laidalla kuunliljat.

Jaloangervojen ja hortensian kukinnan päätyttyä majapenkki ja suo vain odottavat syksyä. Ensimmäiset hallat ruskettavat herkimmät, kuten jaloangervot, kuunliljat ja hortensian, Napakammissa ja pidempikestoisissa pakkasissa menevät mm. esikot, kärhöt, rotkolemmikit ja tuoksumatarat. Imikät, jouluruusut, keijunkukat, alppiruusut ja tuija säilyvät edustuskelpoisina talveen saakka. Niin ja se sammal, joka oikein villiintyy syyssateissa.

Lokakuun puolivälissä hallat olivat jo tehneet hieman tuhojaan.

Purppuraheisiangervo pitää lehdistään kiinni pitkään ja varsinkin leudompina syksyinä saa näyttävän tummanpunaisen ruskan juuri ennen talven tuloa. Tänä vuonna pitkä pakkanen ja sen jälkeinen lämmin jakso sai kuitenkin senkin lehdet ruskettumaan. Nyt joka paikka on kuitenkin taas 10-15 sentin lumikerroksen alla odottamassa ensi kevättä.

Verkkokalvoille viimeiseksi aurinkoinen kuva tarhajouluruususta toukokuun lopulta.

Sellainen oli suon ja majapenkin kasvukausi tänä vuonna. Hyvää viikonloppua ja huomista isänpäivää kaikille isiksi itsensä laskeville!

Syyskuun loppu sateenkaaren väreissä

Eilen oli upea sää puutarhailuun ja minähän ahkeroin oikein urakalla. Lapion heiluessa ihastelin päivä päivältä syveneviä ruskan sävyjä ja syyskuun lopun ahkeria kukkijoita. Alun perin ajattelin, että kerään tähän postaukseen talteen kaikki kasvien paikanvaihdokset, mutta kamera täyttyi kuin huomaamatta huikeilla ruskan sävyillä ja räiskyvillä väriyhdistelmillä. Siispä laitetaan niitä postauksen täydeltä. Ehkä väliin sopii jotain tarinaakin.

Loistokärhö 'Piilu' taustallaan komeasti leiskuva pensasmustikka 'Alvar'.

Pensasmustikat saavat joka vuosi takuuvarmasti komean ruskavärityksen. 'Northblue' on edelleen vihreä, mutta kaikki muut vanhoista mustikoista loistavat tummanpuhuvia rönsyakankaaleja vasten. Puutarhakompostorin sisältö pursuaa jo yli äyräidensä, vaikka puolet kukkapenkeistä on vielä kitkemättä. Teki mieli jo tyhjentää kompostorin vasemmalta puolelta viimevuotinen tavara pois, jotta saisi kasattua sen tilalle uutta tavaraa. Keväällä valmiista kompostimullasta on kuitenkin paljon enemmän iloa kuin nyt, joten päätin jättää kompostin tyhjentämisen sikseen. Takapihan "mörkö" mutustelkoot tämän syksyn kitkentäjätteet. Kärhökaaripenkin askareisiin kuului uuden pensasmustikan istuttaminen ja mesimarjojen siirto penkin reunaan. Alkukesällä vanhempieni metsästä tuodut taimet olivat lähteneet hyvin kasvuun ja kasvattaneet maavarsiaan pitkälle. Jospa ensi vuonna tulisi satoa, kun seassa on kahdesta eri paikasta kerättyä kasvustoa ja yksi ostotaimi, jossa oli kahta eri lajiketta. Vaikka joku näistä neljästä olisikin jonain talvena kuollut, on hyvin todennäköistä, ettei koko rivi ole yhtä ja samaa kantaa. Vuorijumaltenkukalle löysin vinkkienne avulla paikan loistokärhö 'Omoshiron' luota. Sieltä sen pitäisi kukkiessaan näkyä, mutta piiloutua kukinnan jälkeen muiden kasvien sekaan. Paikka on syvämultainen, ja valoisa, muttei paahteinen eikä kuiva.

Leiskuvat mustikat ja hiljalleen kellastuvat syreenit. Aivan kuvan oikeassa laidassa puutarhakompostin sisältö kiipeää kohti pihlajan latvusta.

Pensasryhmän 'Illusia' leiskuu oranssinpunaisena. Myös aurinkopenkin 'Illusia' on alkanut punertaa. Hortensiat ja pensashanhikit ('Creme Brule') kukkivat edelleen. Kuvan oikean laidan mullokselle istutin eilen vaaleakukkaisen pionin.

Nurkan takana itsekseen kylväytyneet jättiverbenat kukkivat edelleen runsaasti. Syyssyrikkä on ymmärtänyt jo hidastaa tahtia.

Aidantolpan juuresta löytyi komean keltaisia sieniä. Toki tiesin ilman niitäkin tolpan olevan jo laho.

Vaahtera-angervo eli rikkoviuhka saa myös näyttävän syysvärin. En ole ihan varma, pidänkö tällaisesta ruskeankirjavasta väristä. Ehkä en. Onneksi tämä ei kasva ihan näkyvimmällä paikalla.

Syksyyn kuuluu myös vihreä väri, vaikka sen osuus on koko ajan pienempi. Myskimalvat eivät osoita merkkiäkään syksyyn valmistautumisesta. Muutaman vuoden vanha yksilö tekee koko ajan uutta kukkaa ja viime kesän siementaimetkin kukkivat. Siirtelin kesällä pikkutaimia useampaankin kukkapenkkiin. Kärhökaaren viimeisimpään laajennukseen pääsi muutama normaalin näköinen taimi ja yksi vaaleankirjavalehtinen yksilö. Oletin, että sekin muuttuisi pian tummanvihreäksi, mutta olin väärässä. Taimi on kasvattanut komean tupsun uusia limenvihreitä lehtiä, mutta on kooltaan kääpiökokoinen samaan aikaan siirrettyihin kavereihinsa verrattuna. Geenicocktail on kyllä sattunut värityksen puolesta sopivasti kohdalleen tämän yksilön perimässä.

Toivottavasti kirkkaan limenvihreä kääpiömalva selviäisi hyvin talvesta ja kukkisi ensi vuonna. Tämä penkki on vielä kitkemättä, joten voikukat ja heinätupsut ovat siis juuri niitä miltä näyttävätkin.

Tumman sinivihreää ja valkoista näkyy ruusukaaleissa. Tänä vuonna näyttäisi siltä, että näistä saadaan jo maistiaisiakin. Isoimmat ovat arviolta 1,5cm:n pituisia.

Vaaleanpunainen sopii mihin vuodenaikaan tahansa! Tässä kivikkotörmäkukka 'Pink Mist'.

Ja tässä kivikkorinteen päädyn vaaleanpunainen myskimalva. Kiven takana punainen pihlaja ja keltaisen haavantaimen latvus.

Hailakan siniliila kaukasiantörmäkukka 'Perfecta' kukkii aina vaan. Nuppuja nousee samaa tahtia lehtitupsun keskeltä kun vanhat kukat kuihtuvat.

Eilen meidän yli lensi kolme hanhiparvea pohjoisesta etelään. Isoin oli tämä yli satapäinen parvi.

Väri se on mullallakin ja paljasta multapintaa meillä riittää nykyään. Aurinkopenkki piti myllätä uudelleen, sillä viikonloppuna tapahtui pieni pioninnosto-operaatio, jonka seurauksena minulle tuli viisi pionia lisää. Alunperin piti tulla vain yksi hyvin kaunis vaaleakukkainen pensasryhmän jatkoksi. Ylimääräisille tuliaisille piti kehitellä paikat ja aurinkopenkissä sattui olemaan edelleen alueita, joissa on ollut pelkästään kesäkukkia. Aivan niin helposti homma ei kuitenkaan käynyt, että olisin vain kiskonut kosmoksen pois ja lykännyt pioninjuurakon tilalle. Ei suinkaan. Ensin piti kaivaa loputkin saksankurjenmiekat ja pari isotähtiputkea pois, jotta saan siirrettyä niiden tilalle valkoisen punatähkän. Ensimmäinen pioni tuli punatähkän paikalle. Toisen pionin tieltä piti purkaa viime kesänä tehty huoltopolku, eli kolme juuri ja juuri kengänkokoista kiveä. Kolmas pioni sentään mahtui poistetun kosmoksen ja leijonankidan paikalle. Tosin olin istuttanut viikko sitten juuri siihen kohtaan laukkoja... Onneksi vain yksi sipuleista meni keskeltä halki. Viimeinen pioneista pääsi takapihalle luumutarhaan. Toivottavasti pionit lähtevät keväällä hyvin kasvuun. Aurinkopenkkiin istutetuista pioneista kaksi on 'Elina'-pionin siementaimia, jotka saivat alkunsa vuosia sitten vesivärisivellinleikkien seurauksena. Leikin itse mehiläistä ja pölytin 'Elinan' kukkia 'Karl Rosenfieldin' siitepölyllä. Viikonloppuna jaettu yksilö on kukkinut parina kesänä tummanpinkein, hyvin kerrannaisin kukin. Pitää ensi kesään mennessä keksiä kaunottarelle sopiva nimi.

Valkoinen nuoli osoittaa vaaleakukkaista pionia. Punaisilla nuolilla merkityt yksilöt ovat 'Elina'-pionin jälkeläisestä otettuja jakopaloja. Sain ujutettua penkkiin myös ostamani syysasteri 'Patricia Ballardin'.

Ensi kesänä aurinkopenkkiin ei tarvitsekaan välttämättä esikasvattaa kesäkukkia. Jos keväällä on ylimääräistä ikkunatilaa, niin pari kosmosta mahtuu vielä mustilanhortensian ympärille. Kosmokset ehtivät kukkia myös suorakylvettyinä, joten niiden esikasvatuksesta ei tarvitse ottaa stressiä.

Loppuun vielä yksi kärhökuva. Loistokärhö 'Voluceau' on tehnyt hauskat raidat kukkiinsa. Taustalla yhä punaisemmaksi muuttuva 'Prim White'.

Mukavaa syyskuun viimeistä päivää!