Vihdoin auringonpaistetta!

Purppuraheisiangervo Tiny Wine

Ai että olin odottanut pakkassäätä ikuisen tihkusateen jälkeen. Olisin ollut aika tyytyväinen jo pelkkään pikkupakkaseen mutta kun sen kylkiäisinä tuli maanantaina kaunis auringonpaiste, niin olihan se aika luksusta. Ensimmäistä kertaa viikkokausiin lähdin ennen työpäivää kunnolla ulkoilemaan ja ehdinkin melkein tunnin verran puuhailla ennen kuin piti valmistautua töihin lähtöön. Maanantain jälkeen tosin palattiin takaisin samoihin masentaviin vesisadekeleihin mutta keskitytään nyt mieluummin niihin pakkaspäivän kuviin ja tunnelmiin.

Punahatun siemenkota

Purppurakeijunkukka 'Palace Purple'

Puuhailuni oli siis lähinnä puutarhassa haahuilua ja kuuraisien kasvien kuvaamista. Tyhjensin myös vihdoin viimeiset tomaatti- ja paprikaruukut ja nostelin ne sekä osan autotallin seinustalle kertyneistä ruukuista varaston hyllyille. Yksi ruukku tosin jäi vielä puutarhakompostoriin alassuin, sillä siihen oli päässyt satamaan vettä ja eihän multa silloin irtoa ilman väkivaltaa tai plussakeliä. Tyydyin odottamaan jälkimmäistä, mitä sitä suotta niin kaunista aamupäivää tuhlaamaan turhaan riehumiseen. Hajoaisi vielä ruukkukin siinä touhussa. Karon kanssa toki riehuin senkin edestä. Karokin intoutuu juoksemaan paljon enemmän pikkupakkasella kuin vesisateella märällä nurmikolla. En kyllä saanut yhtään onnistunutta kuvaa Karon hepuleista, joten joudutte tyytymään yhteen poseeraukseen.

Neiti Nätti aamuauringossa.

Karo taas vähän säikäytti meitä. Tai hänen purukalustonsa. Hammaskiven poistossa eläinlääkäri oli katsonut, että parissa hampaassa olisi aivan kuin hammassyöpymää, mikä on kai vanhemmilla kissoilla yleinen sairaus. Oma eläinlääkärimme ei ollut koirilla nähnyt sitä. Meidän käskettiin varata kiireesti aika hammaskuviin ja uhkailtiin hampaidenpoistolla. Nyt on koiran purukalusto kuvattu ja onneksi ei ollut sitä syöpymää eikä edes tarvetta poistaa yhtään hammasta. Paria leegoa pitää vain seurata ja yrittää pitää tarkasti puhtaana, jotta alkava parodontiitti ei pääse etenemään. Samoilla eläinlääkärireissuilla otettiin varmuuden vuoksi myös perusverikokeet, kun on kuitenkin seniorikoirasta kyse. Niissä oli kaikki viitearvojen sisällä, joten muuten ei ole Karon terveyden suhteen huolen häivää. Kuulokin tuli muuten puolivahingossa todistettua toimivaksi, sillä hammaskuvausta maksaessani ja toimenpiteistä kassahenkilön kanssa jutellessani alkoi takahuoneesta kuulua hyvin surkeaa uikutusta (Karo kommunikoi normaalistikin enemmän vikisemällä, uikuttamalla ja ulvomalla kuin haukkumalla). Ääntäkään ei kuulunut ennen kuin aloin puhua ja ainakin viisi minuuttia olin kuitenkin siinä jo ehtinyt odotella. Tästä lähtien tiedämme, että Karolla on vain valikoiva kuulo silloin kun se vaikuttaa olevan täysin kuuro.

Kasvit kellarissa.

Pakkasten tultua päätin nostaa kasvit ulkovarastosta kellarin puolelle talvehtimaan. Viimeistä ruukkua nostaessa tuli ihan tunne, että olenkohan unohtanut jotain, kun kellari näyttää niin tyhjältä. Pelargonilaatikoitakin laitoin sinne kaksi, vaikka ne olisivat mahtuneet ulkoeteiseenkin. Tänä vuonna oli vain sellainen tunne, että jossain murkassa voisi olla edes vähän vähemmän ruuhkaa. No nyt on: sekä kellarissa että eteisessä. Kellarin kasveistakin vain puolet on omia ja loput ovat tulleet äidiltäni talvihoitoon.

Myyrät/hiiret ne vaan jaksavat...

Huomasin kasveja siirrellessä, että toisesta pelakuulaatikosta oli käyty nyppimässä lehtiä pois. Ne löytyivät metrin päästä ämpäristä, johon olin aiemmin kesällä sullonut etanaraesäkin. Joku hiirulainen oli nimittäin käynyt jyrsimässä säkin alareunaan reiän, josta valui etanaraetta pitkin lattioita. Eipä paljoa ämpäri auttanut, sillä nyt säkin yläosaan oli jyrsitty useitakin reikiä ja ovelasti piilotettu ne pelargonin lehdillä ja kompostikuivikeämpäristä haetuilla valkosipulin kuorilla sekä juurilla. Kyllä näyttää olevan oikeaa hiirten herkkua tuo etanarae! Kantta ei ollut tähän hätään laittaa ämpärin päälle mutta nostin sen varaston kaappiin ja laitoin vielä rautakangenkin nojaamaan ovea vasten, jotta jyrsijät eivät herkuttelisi koko talvea etanarakeella. Varastossa on ollut hiirenloukkukin viritettynä mutta myyrä ei ole erehtynyt menemään siihen. Olisi varmaan pitänyt laittaa etanaraetta syötiksi. Siirsin kuitenkin loukun eri nurkkaan, jos vaikka sillä saisi tuholaisen nalkkiin.

Lahopuu oli puskenut pakkasella kosteutta sisältään hauskaksi lumipölyksi.

Vaikka puutarha vaikuttaa täysin mustanruskeankirjavalta, niin löytyi sieltä purppuraheisiangervojen lisäksi myös pikkuisen muita värejä. Keijun- ja haltiankukat pysyvät nätteinä talven tuloon saakka ja varsinkin luumutarhan laajennukseen oli tullut tehtyä oikein yllättävän lupaava loppusyksyn istutus. Perennojen kaverina on myös alppiruusu, joten edes yksi kohta puutarhasta on talven tuloon saakka katseltavan näköinen kunhan kasvit vielä vähän kasvavat.

Etualalla tupastiarella 'Pink Skyrocket', keskellä itse risteytettyjä keijunkukkia, ylälaidassa tarhavarjohiippoja.

Kellukkaristeymäkin yrittää pysyä edustuskelpoisena vielä tähän aikaan vuodesta.

Alan hiljalleen kallistua siihen, että ovat nuo kellukatkin ihan kivoja kasveja, vaikka niiden kukinta onkin vähän sellainen joka suuntaan harottava ja kukatkin ovat pienemmänpuoleisia. Kuvan kellukka odottaa edelleen lopullista paikkaansa, jonka ehkä pitäisi olla hieman kauempana polusta kuin mitä se nyt on. Ei kuitenkaan kovin kaukana, jotta sen ruska-asua pystyy hyvin ihastelemaan ja kyllähän ne kellukat taitavat keväälläkin herätä hyvissä ajoin. Näkyvälle paikalle olisi siis ihan hyvät perusteetkin.

Muut kärhöt ovat mustuneet ajat sitten mutta tarhaviinikärhö 'Krakowiak' on edelleen vihreänä.

Kuurainen kuutamohortensia

Leikkasin osan mustilan- ja syyshortensioiden kukinnoista pois, jotta lumi ei talvella taivuttaisi oksia ihan niin paljoa. Ei niitä aina ehdi käydä ravistelemassa ajallaan pois. Muutenkin minusta on kiva, jos pensaat pysyvät talvellakin suht ryhdikkäinä eivätkä hautaudu heti lumen alle. Pienemmät kukinnot ja vahvoihin oksiin vähän isommatkin jätin koristamaan pensaita. Ruskeasta väristään huolimatta ne ovat minusta kauniita kuuraisina ja puuterilumen hunnuttamina.

Sama heisiangervo Tiny Wine kuin aloituskuvassa.

Tämä aamu valkeni hyvin harmaana ja räntäsateisena. Maa on jo hitusen vaaleampi kuin kertaakaan tänä syksynä. Jokohan se nyt alkaisi kääntyä talveen? Hyvää viikonloppua!

Alkukesän unohdetut

Alkukesän hektisyydessä käy välillä niin, että jonkun kasvin kukinta jää huomioimatta arvoisellaan tavalla. Keräsin tähän juttuun kesäkuun aikana kukkineita kasveja, jotka eivät ole syystä tai toisesta mahtuneet muihin postauksiin mutta jotka ansaitsevat ilman muuta saada palstatilaa.

Patjarikko 'Peter Pan' muuttaa kauniisti kukan väriä tummanpunaisesta hempeään pinkkiin.

Jostain syystä patjarikkojen suku oli jäänyt minulta melkein huomiotta aivan viime vuosiin saakka. Tummanpunaista patjarikkoa minulla on ollut kivikkorinteessä useamman vuoden ajan eikä minulla ollut mitään sitä vastaankaan mutta kasvi ei herättänyt missään vaiheessa sellaista innostuksen kipinää, että näitähän pitäisi ehdottomasti saada lisää. Toissa kesänä silmiini osui marketin hyllyssä 'Peter Pan', jolla ei ollut hintaakaan kuin pari euroa ja niinpä annoin kasville mahdollisuuden. Lykkäsin puskan muutamaan osaan jaettuna nuotiopaikalle kivireunuksen laitaan ja vaikka ne kukkivat viime vuonnakin ihan nätisti, ne eivät päässeet blogiin saakka. Eivät vain saaneet aikaiseksi sitä kuuluisaa vau-efektiä. Tänä kesänä patjarikot osoittivat, mihin niistä on. Niiden kukinta on ollut runsasta ja varsinkin nuotiopaikan Petereille annoin nyt luvan lähteä valloittamaan kukkapenkkitilaa ihan vapaasti. Taidanpa jopa avittaa niiden levittäytymistä jakamalla kasvia sopiviin paikkoihin.

Kivikkorinteen tummanpunaiset patjarikot kukkivat myös runsaasti.

Kivikkorinteessä tummanpunaisilla patjarikoilla on ollut lupa levittäytyä vapaasti kivien koloihin mutta ne ovat käyttäneet oikeuttaan hyvin maltillisesti. Toisaalta, eipähän ole myöskään tullut patjarikko-ongelmaa. Harmillisesti sammalleimujen ja patjarikkojen kukinta ajoittuu samaan aikaan enkä ole ihan varma, pidänkö tuosta tummanpunaisen ja räikeän pinkin liitosta. Taustalla on vielä keltaista kevätvuohenjuurtakin kukkimassa yhtä aikaa. Olisi mukavampaa, jos nuo massakukinta-ajat menisivät lomittain, niin ei tulisi isoja kukintataukoja eikä silmää häiritseviä riitasointuja.

Kivikkorinne kesäkuun puolivälissä.

Suunnitelmissa on pikku hiljaa kaivella rinteen alaosasta nurmikkoa pois ja korvata sitä sammalleimuilla. Nyt olen vähän tuumaillut, että takimmaisen mättään sammalleimua voisi siirtää kokonaan rinteen juurelle pihaantulon lähistölle ja laittaa sen tilalle jotain heinäkuun alkupuolella kukkivaa kasvia. Olisi kiva lisätä myös rinteen oikeassa laidassa olevaa vaaleakukkaista 'Candy Stripes' -sammalleimua. Ehkä sitä voisi laittaa yhden lämpäreen rinteen keskivaiheille tummanpunaisten patjarikkojen luo?

Tähtilevisia 'Little Plum' aloitti kukinnan jo heti kesäkuun alussa ja jatkaa edelleen.

Jos patjarikkojen tie sydäntäni lähelle on ollut hidas, niin levisiat valloittivat sen saman tien siitäkin huolimatta, että tähtilevisia 'Little Plum' kasvoi hyvin kituliaasti ensimmäiset pari vuotta ja syysaleista löydetty kesälevisia 'Elise' kuoli jo heti ensimmäisenä talvenaan. 'Little Plum' alkoi parin ensimmäisen vuoden jälkeen kasvaa reippaammin ja olen saanut siitä paljon siementaimiakin, joita kasvaa nyt eri puolilla puutarhaa. Se ei ole tarvinnut minkäänlaista talvisuojausta tai mitään muutakaan hyysäämistä ja kukkii runsaasti heti touko-kesäkuun vaihteesta ainakin heinäkuulle saakka ja usein elokuussa alkaa uusi kukinta. Miten upea kasvi!

'Little Raspberry' aloitti kukinnan hieman myöhemmin mutta sitäkin räväkämmin.

'Little Plumin' menestyksen rohkaisemana hankin viime kesänä sen kaveriksi tähtilevisia 'Little Raspberryn', joka on väriltään aika rohkea anilliininpunainen. Ei kuitenkaan ihan noin neon mitä kuvassa. Se talvehti yhtä hyvin kuin puolen metrin päässä asusteleva "vanhempi kollegansa" eikä todellakaan kursaillut kukkimisen kanssa. En tiedä, ottiko se mallia sammalleimuista, mutta kukinta myös meni niiden tapaan kerralla ohi. Onneksi olin kotona ihailemassa sitä. Nyt on jännä seurata, tuleeko tällekin uusintakukinta elokuussa. Ja koska vanhan sanonnankin mukaan ei kahta ilman kolmatta, tänä kesänä mukaan on tarttunut valkoinen tarhalevisia. Mieluummin hankin lajikenimellisiä kasveja mutta levisioita tulee sen verran harvemmin vastaan, että sen kerran kun löytyy mieleisenvärinen kukkiva yksilö, se pitää saada.

Hyvin kukkii uusin hankintakin.

Hieman jännittää tarhalevisian talvenkesto mutta jospa se menisi siinä missä muutkin. Kaikki kivikkorinteen levisiat kasvavat samalla alueella noin puolen metrin välein toisistaan, joten niillä luulisi olevan samanlaiset kasvuolosuhteet. Levisioiden alue onkin varsinaista herkkunurkkausta, sillä siellä kasvaa myös viime kesänä Tutkimusmetsän puutarha -blogin Marjukalta saadut kissankäpälät. Isoin taimi kukkii nyt peräti kymmenen kukkavarren voimin ja toisessa pienemmistä on yksi kukkavarsi. Kerrassaan hurmaava kasvi on tämäkin!

Pinkki kissankäpälä olikin erittäin haastava kuvattava. Tämä on se isoin yksilö.

Yritin kuvata mäkitervakkoa mutta kuvaan pölähtikin puutarha-apulainen.

Takapihan niittyrinne ei ole ollut kovin runsaskukkainen vielä kesäkuussa. Keväällä siellä kukki pari esikkoa ja myöhemmin muutama ahomansikka. Metsäkurjenpolvista toinen kukkii kolmen kukan voimin, ojakellukka on hengissä mutta ei jaksanut kukkia. Muutama koiranputki aloitti kukinnan samoihin aikoihin mäkitervakon kanssa ja päivänkakkaroita on jokunen nupullaan. Olen istuttanut niitylle myös kissankellon pikkutaimia mutta niitä on hankala ohikulkiessa huomata enkä ole asiakseen ottautunut niitä etsimään. Löytyvät ne viimeistään sitten kun joskus kukkivat. Niittyrinne on hyvin kuiva ja varmasti myös hapan ympärillä olevan kuusikon takia, joten istuttelen tai kylvän sinne vähän sitä sun tätä ja katson, mitkä kasvit siellä alkavat viihtyä.

Karhunlaukkaa ja joku salamatkustaja. Ehkä sitruunamelissa?

Karhunlaukan vuosia sitten tehdyt siemenkylvökset eivät koskaan itäneet mutta onneksi sitä oli myynnissä viime vuonna taimipäivillä. Pikkutaimet selvisivät hyvin talvesta mustaherukan alla ja pääsin näkemään ensimmäisen kukinnankin. Maistoin yhdestä lehdenkärjestä pikku palan ja odotan kovasti sitä, että kasvusto leviää isommaksi ja pääsen käyttämään laukkaa ruuanlaitossa. Karhunlaukan mukana tuli myös joku sitruunantuoksuinen salamatkustaja, joka näyttää leviävän vähän turhan innokkaasti. Kitkin kaikki karhunlaukan ympärille ilmestyneet taimet pois mutta kauimmaisen verson jätin vielä odottamaan lopullista päätöstä. Sen voisi ehkä siirtää yrttilavaan, niin se ei valloittaisi karhunlaukalle varattua aluetta.

Kamomillasta on nyt kerätty ensimmäinen sato teeaineksia.

Kasvimaalla kasvu etenee koleasta kesäkuusta huolimatta tasaiseen tahtiin. Retiisit on syöty, melkein kaikki jopa itse. Ainoastaan viimeisissä retiiseissä alkoi näkyä kaalikärpäsen toukkia ja niistäkin vain yksi piti viskata kokonaisena kompostoriin. Tuleville vuosille laitetaan siis muistiin, että retiisiä kannattaa kylvää niin varhain kuin mahdollista eikä lainkaan enää toukokuun lopulla, jolloin kaikki menisivät todennäköisesti toukkien suihin. Kylvin muutama päivä sitten pikkuisen erän tomaattien juurelle. Katsotaan, kuinka niiden käy. Varmaan teen vielä heinä-elokuun vaihteessa uuden kylvöksen. Syksymmällä ei yleensä ole ollut niin suurta riesaa tuholaisista.

Viime kesänä suolle siirretty kellukka.

Viime vuonna kaksi siemenkirjeestä peräisin olevaa kellukkaa kukki ensimmäistä kertaa. Kumpikin on hengissä ja on kukkinut runsaasti kesäkuun alkupuolelta lähtien. Kolmas taimista kukki ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Siemenet oli kerätty 'Mai Taista' mutta toistaiseksi ainoastaan yksi taimista on emonsa tapaan kerrannainen. Persikkaisen kerrottukukkaisen siirsin suolle tavallisen ojakellukan tilalle. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kukkiva taimi on aikalailla samanvärinen kuin suolle siirretty yksilö, mutta se ei ole ainakaan vielä kerrannainen. Saatan kuitenkin siirtää sen vielä suolle toisen kaveriksi, sillä ei tuolla toisellakaan ensikukinta ollut niin kerrottu kuin tänä vuonna.

Ja tässä vielä suon kellukka alhaaltapäin. Kerrannaisuutta löytyy ihan mukavasti.

Keltaisemmalle kellukalle en keksinyt viime kesänä sopivaa paikkaa, joten se jäi niille sijoilleen kärhökaaripenkkiin. Se ei edelleenkään oikein istu juuri siihen kohtaan mutta olkoot niin kauan, että sopivampi paikka löytyy. En ole kovin suuri keltaisen ystävä mutta kellukassa keltainen on sen verran hillittyä sävyä ja pieninä yksityiskohtina, että menee ihan hyvin. Kukatkin ovat kirkkaimmillaan juuri auenneina ja alkavat pian vaaleta, jolloin niiden sävy muuttuu paljon pehmeämmäksi.

Kellukka 'Mai Tain' keltakukkainen siementaimi.

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä on nuotiopaikan takana kukkiva tarhatiarella 'Pink Skyrocket'. Sain viime kesänä jaettua alkuperäisen yksilön kahtia ja äskettäin äidiltäni tuli pieni taimi kolmanneksi. Tiarellan lisääminen alueelle jatkuu kun se kerran näyttää viihtyvän siellä. Tyhjää tilaa nimittäin riittää vielä, sillä osa punahatuista on kuollut. Aion jakaa myös siemenestä kasvatettua keijunkukkaa tiarellan kaveriksi, sillä niiden värit sopivat upeasti yhteen.

Tarhatiarella 'Pink Skyrocket' ja keijunkukka taustalla.

Tässäpä olivat ehkä tärkeimmät kesäkuun unohdetuista. Tämä postaus on tehty reilu viikko sitten melkein valmiiksi. Olin nimittäin viikon reissussa ja tulin vasta myöhään eilen illalla kotiin. En ehtinyt missään välissä pysyä blogimaailman mukana, jos olette ihmetelleet, kun en ole käynyt kommentoimassa mitään. Yritän taas hypätä mukaan kelkkaan kunhan karistan reissupölyt niskastani ja pääsen perille, mitä omassa puutarhassa on tapahtunut sillä aikaa. Pikaisen kierroksen jo teinkin äsken mutta sade vähän pilasi tunnelmaa.

Kuvaa kimalainen

Nyt otetaan taas kimalaiset tähtäimeen ja laitetaan virallisesti tämä hyvin epävirallinen haaste liikkeelle. Epävirallisesti se on ollut liikkeellä jo keväästä lähtien. Haastehan on muutaman vuoden vanha mutta mitäpä siitä. Kimalaisia kuitenkin häärii puutarhassa toivottavasti joka vuosi ja ainakin itse huomasin tänä keväänä tunnistavani jo muutaman kimalaisen ilman netin apuja. Tarpeeksi monta kertaa kun kertailee, niin näemmä pörriäistenkin nimet jäävät päähän. Tästä klikkaamalla pääset kurkkaamaan viimevuotisen postaukseni, jossa on myös kerrottu vähän enemmän eri kimalaisten tuntomerkeistä. Tiukkapipoisia tunnistamisen kanssa ei olla tänäkään vuonna, vaan pääasia on etsiskellä kimalaisia (ja vaikka muitakin pölyttäjäpörrejä) puutarhasta.

Tällä kimalaisella on tähtäimessä kellukka 'Mai Tain' siementaimen kukka.

Kivikkokimalainen helmililjalla.

Kivikkokimalainen on yksi niistä kimalaisista, jotka tunnistan jo pitkän matkan päästä. Varsinkin huomiota herättävän kookas kuningatar on helppo niin nähdä, tunnistaa kuin kuvata. Kivikkokimalaisen voisi sotkea ainoastaan mustakimalaiseen mutta niitä ei täällä päin taida edes olla ja kivikkokimalainen olisi muutenkin sitä selvästi suurempi.

Kivikkokimalainen kerää siitepölyä ukkolaukalla.

Pensaskimalainen hunajamarjan kukilla.

Kaakonkimalainen hunajamarjalla.

Viime keväänä hypin suoraan sanottuna ihan hulluna kaakonkimalaisen perässä kameroineni. Mokoma otus oli niin liukasliikkeinen, että viikon metsästyksen jälkeen muistikortilta oli poistettu varmaan sata suttuista kuvaa ja saatu vain pari melkein onnistunutta otosta. Tänä vuonna kaakonkimalaiset ovat olleet viime vuoteen verrattuna varsinaisia linssiluteita. Hunajamarjojen kukat tuntuivat olevan niiden suosikkeja touko-kesäkuun vaihteessa, viime vuonna niitä näkyi myös nukkapähkämöillä ja valkoapilalla silloin kun ne alkoivat kukkia. Yhden kaakonkimalaisen ruokailu- tai lepohetkeä onnistuin vahingossa häiritsemään, kun menin kääntämään jouluruusun kukkaa ylöspäin kuvaustarkoituksessa. Pui minulle "nyrkkiä" ennen kuin lensi matkoihinsa. Sainpa kuitenkin kuvattua sekä kimalaisen että jouluruusun kukan. Kaakonkimalainen on myös yksi niistä lajeista, jotka on helppo tunnistaa ainakin meillä, sillä täällä ei ole toista samannäköistä kimalaislajia.

Menetkös siitä häiriköimästä!

Tarhakimalainen rönsyakankaalilla.

Rönsyakankaali näyttää olevan oikein hyvä kimalaiskukka. Näin siinä yhtä aikaa viisi tarhakimalaista ja useampia pieniä kimalaisia, joista ainakin osa oli peltokimalaisia.

Peltokimalainen rönsyakankaalilla.

Kenties kartanokimalainen vuorijumaltenkukalla. Pelkästä ahterista en osaa varmuudella sanoa lajia.

Joku kimalainen pikkuampiaisyrtillä.

Katsokaapa pikkuampiaisyrtin kukkien sisuksia. Kuviointi on aivan kuin sormustinkukalla tai jollain kämmekällä. Eipä ole aiemmin tuohonkaan tullut kiinnitettyä huomiota.

Voikukalla häärää joku mantukimalaisryhmän pörri. En erota niitä toisistaan.

Voikukka on oikein hyvä mesi- ja siitepölykasvi, kuten naamasta näkee.

Tässä hääräillään saksankirvelin kukinnoilla.

Mantukimalaisryhmän otus on tämäkin.

Tähän haasteeseen ei tarvitse haastaa ketään mukaan, mutta lähtisivätkö silti Liisa (Liisan kasvit), Maatuska (Selätön puutarhuri) ja Between (Rikkaruohoelämää) metsästämään kameroillaan kimalaisia?

Ruskaa ja sipuleita

Pensasmustikka 'Ainon' ruska on leiskuvan punainen. Ja kukat valkoisia.

Ruska-aika alkaa lähestyä huippuaan täällä meillä päin. Viime viikon hetkittäin rajut tuulet eivät onneksi vetäneet kaikkia puita ja pensaita lehdettömiksi, vaikka suurin osa pihlajista onkin nyt kaljuja. Pihlaja on punaisen syysvärinsä takia yksi suosikkipuitani. Onneksi muutakin punaista löytyy puutarhasta. Pensasmustikoista 'Aino' saa joka vuosi ensimmäisenä leiskuvan punaisen ruskan. Tänä vuonna toinen 'Ainoista' on päättänyt myös kukkia, mikä ei ole laisinkaan hyvä asia kevään kukinnan ja marjojen kannalta. Onneksi kukkia oli vain parissa latvassa. Pitää toivoa, että pensas ymmärtää pitää loput nuput tiukasti silmujen suojissa kevääseen saakka. 

Keittiön ikkunasta näkyi myrskytuulten alkaessa jo melko punaiseksi ehtinyt naapurin pihlaja.

Keittiönäkymän pihlaja ja sen vierellä keltaisena koreileva puu ovat nyt tosiaan lehdettömiä mutta toisen naapurin marja-aronia-aita on aivan pian upean punainen. Samassa näkymässä leiskuu sitten myös oman kukkapenkin puistoatsalea 'Illusia', joka on tällä hetkellä vihertävän ja korallinpunaisen kirjava. Sitä en nyt kuvannut, sillä  muitakin väriläiskiä löytyi. Nyt kun pihlajat ovat lehdettömiä myös tonttimme vieressä, pääsevät muut kasvit paremmin esiin. Kadulta päin tullessa katse löytää tontin ulkopuolella keltaisena hehkuvan haavan ja heti aidan vieressä kasvavan purppuraheisiangervon. Keltaisen ja tumman yhdistelmä on oikein komea ja kunhan purppuraheisiangervon viereen tänä kesänä siirretty keltaheisiangervo kasvaa, se tuo lisää väriä näille kulmille. 

Aidan takana keltainen haapa ja omalla tontilla purppuraheisiangervo sopivat hienosti yhteen.

Takapihallakin on ruskavärejä, vaikka siellä värien kehittyminen on selvästi monta päivää jäljessä etupihaan verrattuna. Metsä ja talo suojaavat hyvin sekä kylmältä että tuulilta. Lämpötilaeroa voi olla tyynenä hallayönä jopa parin asteen verran, mikä on hyvä silloin, jos ensimmäiset pakkasyöt tulevat kovin aikaisin tai pakkasta on kovinkin paljon kertarysäyksellä. Leudompana syksynä, kun tarvittaisiin juuri niitä pieniäkin hallan nipistyksiä kasvien tuleentumisen varmistamiseksi, se ei välttämättä sitten olekaan niin hyvä juttu. Tänä vuonna pakkasöistä on kuitenkin riittänyt pikkuisia maistiaisia takapihallekin, joten tuleentuminen on päässyt hyvään vauhtiin.

Koivuangervorivi on kyllä muotoonleikattu kesällä, mutta oksat ovat ehtineet sen jälkeen päästä taas hapsottamaan.

Etupihan puolella osa kuunliljoista on lähmääntynyt ruskeankirjavaksi möhnäksi. Takapihalla ne sen sijaan loistavat kirkkaankeltaisina. Liian kovan pakkasen raja on selvästi hiuksenhieno. Pikkutöyhtöangervot ovat ehkä astetta kestävämpiä ruskaperennoja. Ne saavat kirkkaan oranssin syysvärin. En ole ihan varma, sattuuko silmiini liikaa niiden ja kanandanatsalea 'Violettan' samansävyinen oranssi yhdistettynä komeamaksaruohojen vaaleanpunaiseen ja syysasterin violettiin väriin. Vieressä kun on vielä keltaista kuunliljaakin. Ehkä kuitenkin kestän tämän hetkellisen väripläjäyksen. Vihreä kuusikko taustalla rauhoittaa kummasti näkymää ja pianhan ne ylimääräiset lehdet karisevat ja tilalle astuu myöhäissyksyn värittömyys.

Väriä on melkein liikaakin. Oikeassa etunurkassa siemenkasvatettu keijunkukka tuo vielä oman lisänsä.

Juuri tuossa yllä olevan kuvan alueella haastetta kasvivalintoihin tuo istutusalueen alla melko pinnassa olevat kivet. Atsaleat on istutettu kivien väleihin vähän syvempimultaisiin kohtiin mutta niiden väleissä saattaa tulla kivi vastaan jopa kymmenen sentin syvyydellä. Siispä on vain kokeiltava, mikä kasvi siellä pärjäisi. Pinnassa "kasvavat" kivet tuovat myös haastetta kukkasipulien istutukseen. Nyt en istuttanut muuta kuin pari pientä pussillista tulppaaneita juuri tälle alueelle. Kanadanatsalea 'Violettan' viereen päätyi 'Elegant Lady', jonka viileä liila voisi sopia kauniisti 'Violettan' sävyyn. Puhtaan valkoiset 'White Princet' istutin istumakiven taakse syysleimujen viereen. Siitä niiden pitäisi näkyä hyvin myös olohuoneen ikkunaan.

Kesällä muun kaivelun yhteydessä nousseet 'Doll's Minuetit' olivat alkaneet heräillä ulkovarastossa.

Aika usein krookukset ja helmililjat ovat lähteneet kasvuun jo kaupassa. Sen sijaan tulppaaneiden aikainen herääminen taitaa olla harvinaisempaa. Kesällä pensasryhmän päässä kasveja siirrellessäni tulin vahingossa nostaneeksi myös useampia tulppaaninsipuleita ylös. Päätin ottaa lepotilaiset sipulit suosiolla pimeään kaappiin ulkovarastoon ja istutella vasta syksyllä takaisin. Hieman yllätyin, kun sipulit olivat päättäneet jo heräillä omatoimisesti, vaikka ulkovarastossa on varmasti lämpötila pysynyt plussan puolella koko ajan. Juuria sipuleissa ei vielä näkynyt, ainoastaan vihreää piippoa. Istutin kaikki kesällä nostetut sipulit eri kohtaan kuin maahan jääneet, jotta näen keväällä, onko aikaisella heräämisellä ollut vaikutusta niiden kasvuun tai kukintaan. Vaikka sipulit olivat pienempiä kuin tänä syksynä ostetut, on niissä kuitenkin sen verran kokoa, että niiden pitäisi jaksaa kukkia ensi keväänäkin. Pienet sipulit isompien rinnalla kasvavat ensi vuoden kokoa ja kukkivat jonain tulevana vuonna. Ennen istuttamista erottelin kaikki sipulit toisistaan, jotta niillä riittäisi tilaa pullistella.

Valkosipuleissa taas omat (vasemmalla) olivat selvästi kookkaampia kuin puutarhaliikkeestä ostetut 'Messidorit' oikealla.

Valkosipulien istutus on vaihdellut meillä syyskuun lopusta lokakuun loppupuolelle. Olin vähän kahden vaiheilla, istuttaako valkosipuleita nyt vai odottelisiko vielä vähän aikaa säiden kylmenemistä. Päätin hoitaa homman nyt kun kerta oli aikaa ja inspiraatiota. Parin viikon päästä on kuitenkin jo melkein marraskuu ja väkisinkin sää alkaa kylmetä, vaikka nyt olisikin vielä poikkeuksellisen lämmin jakso tulossa. Maa ei ole myöskään läpimärkää eikä ennusteissa näy rankkasateita, joten liiasta kosteudestakaan ei pitäisi olla haittaa. Olen ollut tyytyväinen omien valkosipulien makuun ja satoon, mutta vaihtelu virkistää. Koska eteen tuli tarjoushintaista 'Messidoria', päätin kokeilla, kuinka ne meillä kasvavat ja onko niissä makueroa näihin vanhoihin verrattuna. Kovin olivat pieniä nuo 'Messidorin' kynnet, vaikka yritin valikoida istutettaviksi isoimmat. Olisikohan siinä syy tarjoushintaan...?

Tässä on tulossa salaattitarpeita keväälle.

Kaivoin aiemmin syksyllä ylös myös kohdan, johon kippasin pari vuotta sitten kasan valkosipulien skeippejä. Nehän eivät siis kuihdu, vaan jatkavat kehittymistään siihen asti, että itusilmut ovat itämiskykyisiä. Tämän opin ihan kantapään kautta. Tänä kesänä meillä syötiin melkein kaikki skeipit, joten valkosipulien maailmanvalloitus jatkuu vain hallitusti. Takaisin asiaan palatakseni, otin kaikki pikkuruiset valkosipulinalut samaan ulkovaraston kaappiin tulppaaninsipulien kanssa. Muutamia isoimpia istutin kasvimaalle mutta kaikki pienet ja ne tänä kesänä kehittyneet itusilmut istutin pariin ruukkuun. Ne saavat olla ulkona tai ulkovarastossa niin pitkään kuin vain pysyvät suurin piirtein sulina. Pakkasen laskettua liian alas siirrän valkosipuliruukut kellariin. Jossain vaiheessa niissä alkaa oletettavasti näkyä kasvun merkkejä, jolloin ne voikin tuoda ulkoeteiseen kasvamaan. Siitä on sitten helppo napsia valkosipulinversoja ruuanlaittoon. Minun on pitänyt kokeilla tätä konstia jo monena vuonna mutta aina se on unohtunut.

Tämä on ilmeisesti Päivänpesän Katjalta pari vuotta sitten saatu mysteeriesikko, joka kukkii nyt ensimmäistä kertaa.

Valkosipuleista takaisin kukkasipuleihin. Kaikki tänä syksynä hankitut sipulit ovat nyt maassa. Oikeastaan jäi vielä sellainen olo, että jotain voisi hankkia lisääkin. Nyt saa siis luvan kanssa pitää silmät auki ja kierrellä alelaareja. Kukkasipuleita istuttaessa tuli samalla vähän kitkettyäkin. Seuraavana työn alla olisi viritellä jänisverkot ja tyhjentää jälkikompostori, jossa kasvoi tänä kesänä kesäkurpitsaa ja kurkkua. Jos aikaa ja inspiraatiota jää, niin kukkapenkkien reunusten kanttaaminen voisi olla ihan hyödyllinen toimenpide.

Päivän kärhöjä ei enää oikein löydy, joten tilalle tuli siemenestä kasvatettu kellukka.

Hyvää syyslomaviikkoa!