Pikkumoka loman alkuun

Ehkä kaunein valkovuokoistani.

Kevät etenee reipasta vauhtia kohti kesää ja vihdoin pääsevät puutarhatyötkin etenemään kunnolla. Toissapäivänä oli nimittäin varsinainen viimeinen työpäiväni ennen kesälomaa, vaikka eilenkin piti vielä pikkuisen tietokonehommia tehdä. Ei kuitenkaan niin paljoa, että niihin olisi koko päivä tuhraantunut ja ehdinkin hyvin olemaan ulkona suurimman osan päivästä. Aika mukava sääkin sattui; pilvipoutaa ja sen verran lämmintä, että t-paidassa tarkeni. Tänäänkin on ollut lämmintä, tosin iltapäivästä ja illasta on ripsauttanut pari sadekuuroa, mikä onkin ollut hyvä, sillä kylvöt ja istutukset tarvitsivat kastelua.

Koko mättäässä on hiukan erilaisia kukkia.

Kasvimaan syyskylvöt ovat itäneet aika kehnonlaisesti. Korkeampiin lavoihin istutetuista valkosipuleista vain keskemmällä lavaa olevat ovat lähteneet kasvuun, kun matalammissa kasvuun on lähtenyt onneksi suurin osa. Luultavasti vähäluminen talvi on syynä, sillä toissa talven jälkeen kasvuun lähtivät melkein kaikki istuttamani kynnet. Istutin pari vuotta sitten vesimyyrän takia aurinkopenkkiin valkosipuleita, joten taidanpa käydä antamassa niille kunnon annokset kanankakkaa, jotta ne kasvaisivat syöntikokoisiksi. Syksyllä kylvetyistä porkkanoista löysin huimat neljä tainta, palsternakoista yhden. Palsternakan ja yhden porkkanarivin siemenet olivat vanhoja, mikä selittänee omalta osaltaan huonoa itämistä. Tuoreemmista siemenistä kylvetyn porkkanarivin olisi kyllä pitänyt itää paremmin, joten laitan sen talven syyksi. Ripottelinkin nyt uudet siemenet entisten rivien viereen.

Himalajanesikoita, tarhajouluruusu ja valkovuokot suon laidalla.

Kylvin kasvimaalle myös papuja, herneitä sekä punajuuria, ja istutin yhteen lavaan kaksi tomaattia, esikasvatettuja salottisipuleita ja basilikaa. Samaiseen "tomaattilavaan" istutin jo aikaisemmin keväällä muutaman kyssäkaalin ja kylvin hunajakukkaa sekä veriapilaa. Toivottavasti tuo kasvien sekamelska hämäisi niin sipuleiden kuin kaalienkin tuholaisia. Kasvimaahommista siirryin istuttelemaan tomaatteja lopullisiin ruukkuihinsa siihen saakka että multa loppui. Pitää siis hakea pari pussia lisää, niin riittää lastenkin tomaattiruukkuihin. Seuraavaksi istuttelin loppuja kesäkukkia maahan. Kahdesta kasvista en edes tiennyt, mitä ne ovat. Muistaakseni kylvin ainoastaan Liisalta tulleita helokukonharjoja, joten siementen seassa on joko ollut jonkun toisen kasvin siemeniä tai sitten minuun on iskenyt pahimmanlaatuinen kasvidementia. Sirkkalehtivaiheessa kouliessa taimet näyttivät melko samalta, joten en silloin kiinnittänyt erilaisiin kovin suurta huomiota ja loppukevään aikana ei liiemmälti joutanut pohtimaan, mitä lajia mikin ruukku piti sisällään.

Mikä ihme on tämä? Kukonharjoja lienevät nuo matalammat samassa laatikossa.

Mysteerikasvit menivät kärhökaaripenkkiin hävinneiden punahattujen tilalle. Siinä ne joutavat kasvamaan ja kun taustalla on valkoisia syysleimuja, ei värienkään kanssa tule ongelmaa. Isommat punahatut ovat lähteneet yllättävän hyvin kasvuun mutta ilmeisesti kaikki viime kevään taimet ovat taas kerran hävinneet talven aikana. En kyllä ihmettele lainkaan, viime talvi kun oli mitä oli. Iloinen olen siitä, että vanhemmat punahatut ja moni muukin kasvi on selvinnyt hyvin. Keltatörmänkukkiakin oli monta hengissä, levisioista puhumattakaan.

Tulppaanisekoituksen seuraava kukkija onkin varsinainen kaunotar.

Jos talvi kuritti joitain kasveja, niin osaa se puutarhurikin olla aikamoinen tuholainen (tämä on nyt se mokaosio). Kitkin kärhökaaripenkkiä oikein kunnon flown vallassa. Voikukat lähtivät melkein itsestään irti pitkällä juurella, samoin muut rikat ja tuli niin siistiä, ettei ole tosikaan. Muutama kasvillisuuden seassa piileskellyt kotilokin kohtasi siinä samalla tiensä pään ja liiskaantui nopeasti kivien väliin. Kaikki sujui oikein hyvin, kunnes vastaan tuli ihmeen tiukassa oleva lemmikkimätäs. Minä pöljäke en siinä vaiheessa pysähtynyt ja tutkinut asiaa tarkemmin, vaan nappasin tiukemman otteen ja vetäisin kunnolla. Rutina kertoi, että nyt kävi pahasti. Ei siis minulle, vaan jollekin kasville.

Voi samperi, siinä meni vuorijumaltenkukka!

Ette arvaa, miten paljon sätin itseäni tuosta tuhosta. En edes muistanut, että olin jakanut viime kesänä vuorijumaltenkukkaa myös toiselle puolelle kärhökaaripenkin käytävää. Iso lemmikkimätäs oli tietysti kasvanut ihan sen kylkeen ja peitti niin lehdet kuin kukkavarretkin ja niin olivat katastrofin ainekset kasassa. Jostain syystä suuri kitkentäflow loppui kuin seinään. Sen verran sentään tajusin kitkentähuumassakin, etten kitkenyt viime kesänä istutettuja pieniä vuorijumaltenkukan siementaimia. Ne tosin olin merkinnyt risukartiolla. On sitä joskus sentään viisaskin.

'Doll's Minuet' -tulppaani tuntuu olevan kestävä lajike.

Onneksi on paljon kaikkea muuta, mikä vie harmituksen tehokkaasti pois. Tulppaanien nuppuja näyttäisi nousevan ihan mukavasti. 'Doll's Minuet' on minusta todella kauniin värinen ja mallinen tulppaani. Istutin niitä syksyllä lisää ja toistaiseksi näyttäisi siltä, että kaikki olivat oikeaa lajiketta. Vanhat sipulit eivät ihan vielä kuki mutta nuppuja nousee. 'Dolls' Minuetin' seurana on 'Carnaval de Rioa', joita istutin ainoastaan syksyllä 2017 yhden pussillisen. Kahdeksan nuppua näkyy nyt ja paljon pienempiä lehtiä. Pitää laittaa kunnon lannoitukset, niin jaksaisivat kasvaa kukintakokoisiksi. Oikein hyvä lajike on siis sekin.

Luumutarhassa tarhavarjohiipat ovat alkaneet kukkia.

Varjohiipat nousivat täällä aika myöhään mutta kasvoivat sitäkin vauhdikkaammin. Nyt kummassakin on suunnilleen yhtä paljon nuppuja. Samalla alueella valkovarjohiippa 'Niveum' ei vielä kuki. Se on paljon pienempi muutenkin. Varjohiipoissa on ainoastaan yksi vika: niiden kukat kasvavat valoa kohti, joten ne eivät näy juuri lainkaan kulkuväylälle. Onneksi ne näkyvät nuotiopaikan puolelta niin kauan kun kärhöt kasvavat eteen. Siihen mennessä varjohiippojen kukintakin lienee ohi.

Kirjopikarililjat piti kuvata ujuttamalla kännykkä ja käsi verkon saumasta läpi.

Niin ahkera en ole vielä ollut, että olisin ehtinyt kerätä jänisverkot pois. Hirveää haittaa ei tosin olisi tänä vuonna tullutkaan, jos ei olisi edes verkottanut luumupuita. Näyttäisi siltä, että viime vuonna kuolleilta näyttäneet oksat ovat edelleen kuolleita ja harkinnassa on, mitkä puut kaadetaan kokonaan pois ja mitkä sahataan ylimmän vihreän oksan yläpuolelta poikki. Ja ne oksat ovat muuten matalalla! Luultavasti kirjopikarililjojen keskellä oleva 'Kuntalan' runko häviää ennen syksyä ja joku juurivesoista saa tilaisuuden kasvaa puuksi, jos emme päädy istuttamaan tilalle jotain toista puuta. Kirjopikarililjoista puheenollen, en ole nähnyt niissä tai varjoliljoissa toistaiseksi liljakukkoja. Hienoa, että edes joku tuholainen on loistanut poissaolollaan.

Vesimyyrän tunnelialueella tapahtui pientä myllerrystä.

Meille tulee vihdoin valokuitu. Eilen pari asentajaa kävi laittamassa jonkun härvelin talon seinään ja tutkailemassa, mistä kohdasta kuidun voisi tuoda talolle. Alkuperäinen suunnitelma oli purppuraheisiangervon oikealta puolelta ja ehdin nostaa sieltä jo melkein kaikki kasvit pois, kunnes vastaan kolahti aivan liian pinnassa oleva kivi. Järkäleellä oli ylöspäin osoittavaa pinta-alaa vähintään puolen neliömetrin verran, joten piti tutkia, olisiko pensaan toisella puolella syvempää väylää. Nostetut kasvit pääsivät siis hetken kottikärryissä odoteltuaan takaisin entisille paikoilleen. Heisiangervon vasemmalla puolella olin viisaampi ja testasin ennen kaivamista rautakangella kasvualustan syvyyttä. Sieltä piti poistaa kurjenmiekkaa, pihaesikkoa ja isotähtiputki mutta eipä tullut kiviäkään vastaan. Sitten kun kuitu on paikoillaan, pitää muistaa, ettei kaivele isolla lapiolla eikä kovin vauhdikkaasti tuolla alueella. Kuitu kun tulee kuulemma vain 30-40cm:n syvyyteen. Eipä tuolla onneksi ole tarvetta kaivellakaan kunhan aivan kuvan vasemmassa reunassa pilkistelevä keltaheisiangervo kasvaa.

Sametinpunaliila pihaesikko.

Valokuitutyömaalta siirretyt pihaesikot ovat väriltään hyvin tummanvioletteja, melkeinpä mustaan taittuvia. Ylläolevan kuvan esikko on uudempi ja se on selvästi punaisempi, vaikka hyvin tumma on sekin. Sen kukinta meinasi mennä ihan kokonaan ohi, sillä kevättähtien kuihtuvat lehdet olivat melkein peittäneet sen. Kääntelin lehdet varovasti sivummalle, niin pääsi pihaesikkokin kunnolla esille. Esikoista siirrytään kylmänkukkiin. Toivottavasti ette ole jo kyllästyneet jättikokoisen tarhakylmänkukkani kehumiseen, sillä vielä tulee yksi kuva siitä. Nyt, kun ensimmäiset kymmenkunta kukkaa ovat jo kuihtuneet, jäljellä on vain pienempiä kukkia. Kokoa on niilläkin melko paljon, kuten varmaan seuraavasta kuvasta huomaatte. Sopivasti oli yksi kukka tarpeeksi lähellä naapuria, jotta sai kukat ihan vierekkäin kokovertailuun. Valkoinen ei ole vielä ihan auki mutta ihmettelen kyllä suuresti, jos sen kukat kasvavat sinisen kaverinsa kokoisiksi.

Jättikylmänkukan vieressä valkoinen kukkii normaalin kokoisin kukin.

Jättikukkaisen tarhakylmänkukan kukinta alkaa olla loppusuoralla, joten taidatte säästyä tänä vuonna lisäkuvilta ja hehkutukselta. Toivottavasti ensi vuonna sen kukinta on yhtä loisteliasta. Huomenna pitää käydä ainakin ostamassa multaa, jotta saan loput tomaatit ruukutettua. Katsotaan, mitä muuta tekemistä sitä keksisi.

Nytkö muka kesä?

Eipä oikein tunnu kesäkuulta, kun pitää laittaa ulos mennessä kolme vaatekerrosta päälle ja kierrellä iltaisin suojaamassa kasveja hallalta. Yötä päivää harsot eivät voi olla paikoillaan, sillä päivisin tietysti tuulee niin lujaa, että joko harsot tai kasvit olisivat riekaleina, jos suojauksia pitäisi jatkuvasti. Pitää kuitenkin olla hyvillään siitä, ettei meillä ei ole satanut toistaiseksi rakeita eikä lunta. Viime yönä oli ilmeisesti ollut pari astetta pakkasta mutta toistaiseksi pahiten näyttivät kärsineen ainoastaan jaloangervojen lehtien kärjet. Nuppuisten pionien ja mahdollisimman monen kesäkukan päälle levittelin harsoja, vanhoja lakanoita ja pyyhkeitä, melkein kaikki ruukut nostelin turvaan sisälle. Viikon sääennusteet näyttivät sen verran koleilta, että päätin järjestellä ulkovarastossa tomaatti- ja chiliruukut niin, että mahdollisimman moni saa edes pikkuisen valoa varaston pienestä ikkunasta. Ulos niitä olisi turha siirrellä niin kauan kuin päivälämpötilatkaan eivät juuri kymmenen asteen yläpuolelle nouse.

Sinnikkäät sirkusteltat eivät ole vieläkään suostuneet luovuttamaan, tosin enää niitä kukkii vain kolme eikä kaksikymmentä.

Toukokuulta jäi sen verran kuvia julkaisematta, että nappasin muutamia tähänkin postaukseen. Esimerkiksi tuo aloituskuvan riemunkirjava kombo on otettu 30.5. Jotain logiikkaa sentään piti olla, joten rajoitin menneisyyteen kurkkimisen sipulikukkiin. Hyasinttien osalta kohtalokkaaksi kävi viime kevät, jolloin aurinkopenkissä seikkaillut vesimyyrä kävi syömässä niistä suurimman osan. Pihanpuoleiseen päähän jääneistä vaaleanpunaisista ja valkoisista taisin jonkun kuvan laittaakin. Pensasryhmän vaaleanpunaiset ja sininen saattoivat jäädä kuvaamatta mutta vähät niistä. Paikkakin on joka tapauksessa eri ensi keväänä, sillä siirsin ne pikkusydämien seasta aurinkopenkkiin. Muutama vuosi sitten istutetusta kolmesta 'Woodstockista' vain kaksi lähti ensimmäisenä keväänä kasvuun ja tänä keväänä niitä oli enää yksi. Se ainokainen näyttää kuitenkin viihtyvän ainakin kohtuullisesti, sillä se teki pari kukintoa.

21.5. hyasintti 'Woodstock' aloitteli kukintaa.

Kirjopikarililjoista en ole liiemmin täällä blogissa turissut, sillä ne ovat verrattain uusi tuttavuus minulle. Istutin niitä ensimmäisen (ja ainoan) kerran syksyllä 2020. Olen usein varovainen itselleni uusien kasvien kanssa ja mieluummin seurailen vuoden-pari, miten koekaniinit viihtyvät kuin ostan kerralla hirmuisen määrän ja totean kaikkien jäävän yhden kevään ihmeiksi. Lisäksi liljakasveissa mietityttää aina se, löytävätkö liljakukot niitä. Toistaiseksi meillä ei ole ollut sellaisista otuksista riesaa, joten ehkä niiden suhteen ei kannata stressata ja varoa liljoja. Kirjopikarililjat näyttävät kuitenkin viihtyvän ihan hyvin, sillä niitä oli tänä keväänä kukassa selvästi enemmän kuin viime keväänä. Toissa kevään kukinnasta ei ole blogissa mitään merkintöjä mutta vanhoista kuvista huomasin, että vain muutama kukki silloin. Viime keväänä kukkineet kasvit tekivät paljon siemeniä, joita ripottelin vähän sinne sun tänne. Jospa siis muutaman vuoden päästä pikarililjoja kukkii enemmänkin. Hassusti samasta sekoituspussista osui muuten toiseen paikkaan kahta vaille kaikki punaisia ja toiseen pelkkiä valkoisia.

Luumupuu 'Kuntalan' juurella muut kirjopikarililjat kukkivat kauniisti mutta oikeanpuolimmainen kukka tahtoi olla vähän erilainen yksilö.

Puolet sekoituspussista meni pation luo kolmiopenkkiin.

Kirjopikarililjojen kanssa samana syksynä istutin silloiseen metsänreunapenkkiin, nykyiseen luumutarhaan kahden kilon pussillisen 'Replete'-narsissia. Ensimmäisenä ja toisena keväänä ne kukkivat ihan hienosti mutta tänä keväänä huomasi selvästi, että kato on käynyt. Edes lehtiä ei oikein näkynyt. Tulppaaneissa on tapahtunut samansuuntaista taantumista. Vesimyyriä ei voi syyttää, sillä niitä tai niiden tunneleita ei ole muualla kuin aurinkopenkissä näkynyt eikä sielläkään tänä keväänä. Luultavasti siis viime kesän sateet eivät olleet kummallekaan mieleen ja sipulit ovat mädäntyneet kosteassa maassa. Ainoastaan yhdessä kohdassa vanhojen narsissien kukinta oli normaalia: isojen kuunliljamättäiden väleissä. Saa olla aikamoinen vedenpaisumus, että kuunliljojen alla maa olisi märkää, joten pitänee jatkossa istuttaa narsisseja vain kuunliljojen juureen.

Ainoa kohta koko tontilla, jossa narsissit kukkivat normaalisti. Lajike 'Replete'.

Näin runsaina muut vanhat kukkivat: ylhäällä vasemmalla tuntematon, oikealla 'Delnashaugh', alhaalla vas. 'Ice Follies' ja oik. 'Lemon Beauty'. Kukin ainut lajikkeensa edustaja.

Valkeassa varjopenkissä nousi vain muutamia 'Thalia'-orkideanarsisseja ja niistäkin vain yhteen tuli peräti kolme kukkaa. Yllätys, yllätys: mätäs kasvoi komeasinikuunliljan juuressa. Muutama hyvin hentoinen lehtitupsu nousi parista muusta kohdasta, joten ehkä jonain vuonna kukkia taas on enemmän. Kolmiopenkkiin siirretyt vaaleankeltaiset narsissit ovat todennäköisesti hävinneet kokonaan, sillä en löytänyt niistä edes yhtään lehteä. Positiivisena puolena sentään voi pitää sitä, että myöskään parin 'Lemon Beautyn' tilalle ilmestyneet kaameat räikeänkeltaiset kammotukset ovat myös kadonneet. Vääriä lajikkeita on ollut muitakin. Yllä olevan kollaasin tuntemattoman narsissin piti olla 'Recurvus' mutta koska ainoastaan kaksi sipuleista on koskaan kukkinut, paljastui vasta tänä keväänä, että ainakin yksi niistä onkin jotain aivan eri lajiketta. Ne kukkineet 'Recurvukset' ovat ottaneet monen muun tapaan jalat alleen. Onneksi tuo tuntematonkin on sentään kaunis. Jospa osoittautuisi 'Recurvusta' kestävämmäksi ja alkaisi lisääntyä.

Toissa syksynä majapenkkiin istutetuista 'White Lioneista' löytyi peräti viisi kukkaa. Sipuleitahan oli pussissa kymmenen, joten taantumista oli näissäkin tapahtunut.

Onneksi sentään viime syksynä istutetut narsissit kukkivat hyvin, niin oli edes vähän enemmän narsisseja kukassa meilläkin. Niitä ei kesän sateisuus haitannut kun pääsivät maahan vasta syksyllä ja silloinhan kosteus vain auttaa juurtumisessa. Suurin osa lajikkeista oli sitä mitä pitikin mutta hieman harmitti, kun luumutarhaan kanadanatsalea 'Violettan' ympärille istuttamani kalliit 'Princess Zaidet' paljastuivatkin vääriksi. Ihan kauniita nämä uudetkin ovat mutta tavoite oli saada lemmikkien sekaan korkeavartisia ja puhtaan valkoisia, valkotorvisia prinsessoja eikä normaalimittaisia, hieman kellertävänvalkoisia narsisseja vaaleankeltaisella torvella. No, eipä nämä uudet riitele vanhojen prinsessojen kanssa, sillä niistä kaikki ovat kadonneet. Ja hei, seuraavan kuvan myötä siirrymme muuten jo kesäkuun puolelle.

Eivät ihan käy 'Princess Zaidesta' ja lyhytvartisina hukkuvat pian lemmikkien sekaan. Taustalla muutama tulppaani 'Hakuun'.

Varjokujalle istutin 'Pink Charmia'. Vaikka torven väri onkin hitusen oranssiin taittava vaaleanpunainen, ne sopivat silti kauniisti vaaleanpunaisiin esikoihin ja liiloihin lehtoimiköihin.

Aurinkopenkin ihanin yllätys oli 'Starlight Sensation'. Yhdessä kukkavarressa roikkui jopa kahdeksan kukkaa!

Aurinkopenkin 'Starlight Sensationin' nuppujen kehittymistä seuratessani pelkäsin niiden olevan kirkuvankeltaisia. Onneksi nuput aukesivat vaaleankeltaisiksi kukiksi ja ovat kukinnan edetessä vielä vaalenneetkin kauniin haileankellertäviksi. Pieniä kukkakimppuja nousee sieltä sun täältä lemmikkien ja helmililjojen seasta, sillä istutin niitä kaksi pussillista koko sille alueelle, jolla vesimyyrä on tavallisesti myllännyt. Jos jonkin kukkasipulin toivon toistuvan ja jopa runsastuvan vuosien mittaan, niin juuri noiden pienten orkideanarsissien. Erilaisten sinisten sävyjen sekä sieltä täältä omine nokkineen putkahtelevien bellisten kanssa yhdistelmät ovat suorastaan hurmaavia. Voi olla, että sopivan hetken tullen laitan vielä lisää kuvia, sillä narsisseissa on edelleen nuppuja avautumatta.

Muutaman metrin päässä bellikset ja pihaesikot muodostavat myös oikein suloisen väriyhdistelmän. Taustalla taas lemmikkejä.

Lemmikeistä puheenollen, takapihalla on tänä vuonna valkovoittoisempi lemmikkimeri. Ja kiven päällä maasta löytynyt metallinpala odottaa edelleen metallinkeräykseen vientiä.

Monena kesänä olen tuskaillut rumaa siperianpihdan alusta, jossa ei viihdy oikein mikään kasvi. Muutamia vuosia sitten istutin sinne rönsyansikkaa, jonka pitäisi pärjätä jopa kuivassa varjossa. Ensimmäistä kertaa kasvusto on melkein peittävä ja jopa kukkii, vaikka mistään viihtymisestä ei ehkä voi edelleenkään puhua. Iso, tuuhea kuusi ja joka suuntaan viettävä kasvupaikka pihakiveyksen vieressä on melkein mahdoton, vaikka enimmät neulaset harjaisi keväisin pois ja ripottelisi tuhkaa tai kalkkia sekä kompostimultaa ansikoiden avuksi. Viime kesän sateissa ansikatkin saivat ilmeisesti sen verran kosteutta, että jaksoivat pikkuisen levittäytyä. Kitkemisen puolesta alue on kuitenkin varsin helppo, sillä ensimmäiset rikkaruohot ilmestyvät yleensä vasta metrin-puolentoista päähän kuusen rungosta ja nekin ovat hyvin hentoja ja kituliaita.

Jospa tuo kuusen alunen muutaman vuoden päästä olisi vihertynyt.

Kitkin tänään ansikoiden läheltä nuo vähätkin rikkaruohot, mitä kuvassa näkyi. Tarkoitus olisi hiljalleen poistaa myös vasemmassa reunassa näkyvä heinikko ja istuttaa sinnekin jotain. Rehevyydestä voi päätellä, että siellä laidalla on hitusen paremmat olot kuin aivan kuusen juuressa. Heinikon jälkeen alkaa kasvimaa, joten sen siistiminen estäisi myös rikkojen leviämisen kasvimaan puolelle. Kuvasta oikealle jää noin metrin levyinen kaistale, johon olen parina kesänä kylvänyt, siirtänyt ja istuttanut ketokasveja vähän vaihtelevalla menestyksellä. Nyt näyttäisi siltä, että muutama päivänkakkara saattaa jopa kukkia mutta ehkä vain 20 sentin korkuisena. Pari hyvin kituliaan näköistä hiiren- tai aitovirnaa nousee myös. Selvästi parhaiten karuja oloja näyttää sietävän syysmaitiainen ja viime kesänä istutetut kissankellot.

Kivikkorinteessä tähtilevisiat aloittelevat ja myyrän syömä tarhakylmänkukka kukkii vihdoin kunnolla. Alakuvissa kadun pään joutoalueen kukkia, eli belliksiä, voikukkia, lemmikkejä ja esikko.

Kuusen alusen lisäksi päätin tehdä kivikkorinteessä perusteellisen kitkennän. Se onkin oikeaa kylmän kelin hommaa, sillä rinteessä tasapainoillessa ja kurotellessa joutuu koko kroppa töihin. Alhaalta käsin ei yletä kuin puoliväliin, jos on polvillaan alimpien pengerkivien päällä. Ylhäältä käsin taas ei pysty kitkemään, sillä aita ja aurinkopenkin kasvillisuus estävät sen. Ainoa vaihtoehto on siis kiipeillä pitkin rinnettä ja varoa, ettei tallo mitään. Vaikka rikkaruohoja ei ollut määrällisesti kuin puoli kottikärryllistä koko rinteen mitalla, hommaan meni kuitenkin pari tuntia. Suurin osa rikkaruohoista kun oli pieniä oreganon, lemmikin ja voikukan siementaimia eikä niitä ole mitenkään nopea kaivella kivien kolosista pois. Homma on kuitenkin paljon helpompi tehdä tässä vaiheessa kuin jättää urakka loppukesälle, jolloin rikkojen juuret ovat ehtineet ankkuroitua tiukasti kivien väliin. Kokemuksesta tiedän, että toinen parituntinen menee loppukesällä koivun- ja voikukantaimia nyppiessä. Lisäksi käyn siistimässä pitkin kesää kuihtuneita kukkavarsia niistä kasveista, jotka tekevät hyvin itävää siementä. Muutaman minuutin käyttäminen siihen vähentää huomattavasti kitkemisen määrää myöhemmin. Juuririkkoja kivikkoon ei ole pesiytynyt, joten viitisen tuntia kesässä riittää pitämään koko alueen edustuskunnossa.

Kevätvuohenjuuret kukkivat rinteen toisessa päädyssä, tällä reunalla sammalleimut ovat aloittelemassa.

Talvitappioita kivikkorinteessä näyttää olevan vain myyränsyömä rantalaukkaneilikka ja muusta syystä kuolleet yksi kaukasiantörmäkukka, pari myskimalvaa sekä viimeiset loistosädekukat. Se peltomyyrän syömä alue, jonka pelkäsin olevan amerikanvuokko, olikin patjaharsoa. Amerikanvuokko oli parinkymmenen sentin päässä ylempänä ja patjaharso näyttää versovan juuresta uutta. Nukkapähkämöistäkin alkaa jo löytyä uutta versoa ja pian kasvusto on varmasti entisellään. Kuten tarhakylmänkukalla, myös patjaharson ja nukkapähkämön tapauksissa myyrä oli siis vain hidaste eikä lopullinen tuho. Vaikka tuholaiset ja säät yrittävät lannistaa, niin eipä näytä mikään estävän kasvun voimaa! Silti toivon lämpimämpää ja sopivan poutaista säätä, jotta pääsisi puutarhuroimaan vähän kevyemmässä varustuksessa. Aurinkoista ja lämmintä kesäkuuta!

Edistystä sivupihalla

Lupasin tähän postaukseen kuvia ja tekstiä sivupihan työmaalta, joka on nyt edennyt siihen pisteeseen, ettei alue näytä enää räjäytystyömaalta tai kaatopaikalta. Ennen varsinaista projektialuetta pari kuvaa majapenkistä, jonka on nyt vallannut vihreys. Edellisen siitä kertovan jutun aikaan kasvu oli siellä niin alussa, että penkit näyttivät hyvin tyhjiltä.

Majapenkissä kukkivat edelleen esikot. Vasemmassa reunassa rikkoviuhka on lähtenyt kasvamaan ja oikeassa reunassa palloesikon ylimpien kukintojen kohdalla pieni sinikämmen.

Jaloangervot ovat niin hyvässä kasvussa, että 'White Lion' -narsissit jäävät pian niiden alle piiloon. Ehkä kuitenkin ehtivät kukkia loppuun sitä ennen.

Sitten varsinaiselle työmaalle, joka oli kärhökaaripenkin edusta. Kiveykset ja kulkureitit muutenkin ovat suunnilleen valmiit, samoin istutusalueiden rajaukset poluista. Nurmikon ja kukkapenkin kivireunus on vielä vähän kesken ja noin neliömetrin kokoinen alue kasvittamatta, mutta eiköhän kumpikin vielä joskus valmistu. Yksi kivikasa poluille käyttökelpoisia kiviä jäi vielä odottamaan niille sijoilleen, sillä ei niitä viitsi huvikseen ensin kärrätä johonkin väliaikaisesti pois näkyviltä ja kohta lopulliselle paikalleen.

Yleisnäkymä melkein koko kärhökaaripenkistä. Kaariportti keskellä penkkiä ei ainakaan tässä vaiheessa häiritse silmääni, joten ehkä ei tarvitse miettiä sen tilalle mitään uutta ratkaisua.

Vasemmalla puolella uudessa osassa on pensasmustikoita, rönsyakankaalia, astinkiviä  ja komeamaksaruohoa. Penkin entinen etureuna meni suorassa linjassa kaariportin etureunasta kohti taainta kiveä.

Sama alue päädystä katsottuna. Kivireunus loppui sopivien kivien puutteessa kesken, mutta se ei ole uutta tässä puutarhassa. Talven aikana kuolleet rönsyakankaalit aiheuttivat vähän lisätöitä.

Olen rajannut nuo kivireunukset nurmikosta muovilla, etteivät heinän-, rönsyakankaalin-, valvatin ja vuohenkellon juuret pääse ihan niin helposti luikertelemaan kivien väliin ja siitä kukkapenkkiin. Kivireunuksen päältä on myös ruohonleikkurilla helpompi huristella kuin vaikkapa kantatun reunan kohdalta, kunhan kivet on vain huolella asennettu nurmen pinnan tasalle ja sileä pinta ylöspäin. Hetken aikaa muovi näkyy kivien vieressä, mutta kunhan nurmikko täyttää oman alueensa, muovikin häviää näkyvistä.

Ja tässä oikeaa puoliskoa. Kompostille johtavan polun yläpäähän pitää vielä laittaa vähän kivituhkaa ja nostaa samalla ensimmäistä betonilaattaa ylemmäs.

Kun tekee puutarhaa palanen kerrallaan ja niillä materiaaleilla, mitä kulloinkin on tarjolla, on välillä melkoinen sovittelu, jotta eri osiot sopivat yhteen eikä lopputulos näyttäisi tilkkutäkiltä. Kärhökaaripenkin yhteydessä on sekä kivi- että oksareunuksia ja kulkuväylissä luonnonkiveä, betonilaattaa, hiekkaa ja kivituhkaa. Melkoinen sekamelska siis ja hetken joutui pähkäilemään, kuinka kaiken saa yhdistettyä sopuisasti. Aikaisemmin eri materiaalit eivät ole osuneet niin paljoa samaan näkymään, että asiasta tulisi ongelmaa, mutta nyt kun polut yhdistyivät samaan lähtöpisteeseen, pääsivät aivonystyrät hommiin. Päätin reunustaa majalle johtavan polun oksilla, sillä kaariportin jälkeen kaikki reunukset ovat oksista tehtyjä. Reunuksiin sopivat kivet riittivät sitä paitsi ainoastaan kompostipolun reunustamiseen. En edes harkinnut kompostipolulla olleiden kivireunusten vaihtamista oksareunuksiin, sillä kiviä löytyy joskus kuitenkin lisää ja oksat lahoavat aikanaan. Vaihdan mieluummin rajaukset kiviin sitä mukaa kun niitä kertyy tarpeeksi. Kasvit ja joka puolelta löytyvät luonnonkivet yhdistävät minusta riittävästi materiaaleja muuten toisiinsa ja jos lopputulos minulle kelpaa, pitää sen riittää muillekin!

Tällä keskialueella tapahtui muutama kasvisiirto ennen uusien taimien istuttamista. Ja jäipä kuvaan näemmä vielä pieni kasa pikkukiviä, joita noukin pois mullan seasta.

Kärhöportin oikealle puolelle jäävällä alueella kasvoi ennestään mm. punahattuja. Koska ne eivät ole aikaisempina vuosina talvehtineet meillä, niille oli jäänyt melko pieni alue kukkapenkistä. Tänä vuonna kuitenkin kaikki kolme ovat lähteneet kasvuun, joten niille piti raivata lisää tilaa. Halusin istuttaa myös yhden siemenistä kasvatetuista alppiruusuista tuomaan aikanaan tälle alueelle talvivihreyttä. Yllätys, yllätys maan alta löytyi taas sen kokoinen kivi, että piti muuttaa suunnitelmia ties kuinka monennen kerran. Päätin siirtää kaksi kurjenpolvea ylemmäs rinteeseen kiven kohdalle, sillä ne tulevat varmasti pärjäämään siinä. Alppiruusu pääsi kurjenpolvilta vapautuneeseen tilaan (näkyy yllä olevassa kuvassa kärhöportin takareunan ja etualan jalopähkämöiden puolivälissä) ja punahatuista kaksi siirsin alppiruusun viereen. Niiden kun piti päästä pois syysleimujen ja jalopähkämön kuristuksista. Väliin jäävän tyhjän tilan täytin valkoisilla syysastereilla. Kivireunuksen vieressä kasvoi ennestään sammalleimuja ja niiden jatkoksi laajennettuun osaan siirsin toisaalta kangasajuruohoa. Aivan osion yläkärkeen istutin sinikatanaa ja kuunlilja 'Halcyonia', jota oli jo aikaisemmin penkkiä reunustamassa. Samaa 'Halcyonia' tuli myös alueen kolmanteen sektoriin, josta näkyy vain pikkuisen kärkeä näissä kuvissa. Lisää kuvia tulee sitten kun kasvit lähtevät kunnolla kasvuun.

Loppuun vielä kukkaisampia kuvia. Pation vierelle osui toissa syksynä sekoituspussista vain valkoisia kirjopikarililjoja. Pitäisiköhän alkaa lottoamaan, kun sipulitkin osuvat näin hyvin väreittäin?

Takapihalla kaikki kolme luumupuuta kukkivat yhtä aikaa (kuva eilisaamulta). Oikealla komeimmillaan 'Viipurilainen punaluumu', keskellä 'Laatokan Helmi' jo lopuillaan ja vasemmalla 'Kuntala' ihan alussa.

Varjokujan alussa pari vuotta sitten istutetut helmililjat ovat runsastuneet. Vaaleanpunaisia on edelleen vain yksi ja valkoisia neljä. Kirjavat ovat selvästi lisääntyneet ja onpa joukkoon eksynyt pari ihan tavallista tummahelmililjaakin.

Etupihalla viime syksynä istutetut uudet helmililjat kukkivat. Nämä ovat lajiketta 'Valerie Finnis'.

Etupihan ihastuttavin yllätys oli minulle uuden pihaesikon ensikukinta. Esikko on ollut minulla jo ainakin kaksi ellei kolmekin vuotta, mutta se oli tullessaan todella pieni taimi ja jurotti koko ensimmäisen kesänsä. Eipä se kovin kummoinen viime kesänäkään vielä ollut, mutta kasvoi kuitenkin pikkuisen. Se piilotti ainokaisen kukkavanansa niin hyvin muiden kasvien sekaan ja oli taivuttanut kukkansa vielä maata kohti, että melkein jäi koko kukinta huomaamatta. En tiennyt sen väristä muuta kuin että sen pitäisi olla punainen, mutta sekään ei ollut täysin varmaa. Niinpä oli todella ihana yllätys löytää pari kookasta, samettisen tummanpunaista kukkaa auki.

Vasemmalla uuden pihaesikon kukkia, oikealle otin vertailukappaleeksi minulla ennestään olleen tummanvioletin kukan. Dramaattisen tummanpuhuvia kumpikin, mutta selvästi eri värisiä.

Jaoin vanhoja pihaesikoitani viime syksynä, mikä varmaan selittää kukkien suurta kokoeroa. Vanhat ovat myös vasta kukinnan alussa kun taas punainen oli sen löytäessäni jo kukinnan loppupuolella. Oli kuitenkin erittäin hienoa, että punainen esikko on juuri tuollaista samettisen tummaa sävyä eikä mikään oranssinpunainen. Tuo sävy sopii nimittäin täydellisesti myös joka puolella kukkiviin belliksiin. Tulipas tähän nyt tarinaa kerrakseen. Ehkäpä jätetään loput seuraavaan kertaan. Hyvää viikonloppua ja aurinkoista säätä kaikille valmistuville!

Kääks, jo kesäkuu!

Sormivaleangervojen versot tuntuivat olevan yhtä kauhistuneita ajan nopeasta kulumisesta kuin minäkin. Vai sukivatkohan ne vain nuppujaan ojennukseen?

Sen verran, mitä olen ehtinyt blogeja lukea, on muillakin ollut kovin kiireisiä puutarhapäiviä. Eikä ihmekään; kevät kun oli mitä oli suuressa osassa maata, niin hommat kasaantuivat ja tietyt jutut pitää vain saada tehtyä tarpeeksi ajoissa. Kasveja on parempi jakaa ja siirrellä ennen kuin ne ovat kasvussaan kovin pitkällä ja jos satoa meinaa saada, on siemenet saatava ajallaan maahan. Kylvöistä puheenollen, en ollut merkinnyt tarpeeksi hyvin, mitä olen jo kylvänyt kasvimaalle ja mitä puuttuu. Kasvimaalla on siis isoja aukkopaikkoja, joista en tiedä, onko sieltä viikon sisään itämässä jotain vai pitäisikö jo juosta siemenpussin kanssa kiiruusti kylvöpuuhiin. Säästin nimittäin aikaa enkä lähtenyt kiireen keskellä etsimään paperia ja kynää. Heh, näin sitä ongelmia tehdään ihan itse ja hyvin helposti.

Yksi projekti valmis: upotin nuo kolme männynkarahkaa varjokujan portin oikealle puolelle. Samanlainen seinäke on sen vasemmalla puolella, mutta sen edessä oleva oksa peittää sen. Pitää kuvata joskus paremmasta suunnasta.

Siirsin jo kaikki kesäkukkaruukut lopullisille paikoilleen. Varjokujalle pääsivät mm. viherliljapuu, kärhö 'Samaritan Jo', verenpisarat, muratit ja suurin osa alppiruusun taimista. Kellarissa talven aikana hyvin kasvuun lähtenyt koruköynnös päätti heittää henkensä valoisaan päästyään, joten sen tilalle laitoin kelloköynnöksen isossa ruukussa. Se tuskin kukkii talon pohjoisseinustalla, mutta päärooli sille onkin tuoda reilusti vihreyttä. Myös muut varjokujan kelloköynnökset on istutettu maahan. Kaksi kiipeilee portin vasemmalla sivulla ja yksi näkyykin tuossa edellisessä kuvassa aitaa vasten. Aiemmin portissa köynnöskuusaman kaverina olleen pienen alppikärhön siirsin keskemmälle varjokujaa, sillä siitä oli talven aikana kuivunut versoista pidempi. Sen tilalle istutin äitienpäivälahjaksi isännältä saamani 'Pink Dream' -tarha-alppikärhön, josta tulee kuvia sitten kun nuput aukeavat.

Kantopuutarhan punastuvat valkovuokot alkavat olla samaa sävyä taustan esikoiden kanssa.

Tummanpunaiset esikot kukkivat toisella puolella pihaa ensimmäistä kertaa näin runsaina. Pidän näistä todella paljon. Taustalla kevätkaihonkukkia.

Narsissi 'Acropolis' kukkii etupihalla. Tämäkin on todella kaunis.

Kivikkorinteen valkoinen tarhakylmänkukka kukkii myös. Siniset aloittivat kaikki paljon aikaisemmin kukinnan, vaikka tämän kohta suli ensimmäisenä. Ankara kasvupaikka kenties?

Luumutarhan sinisistä ei kuvassa oikein erotu sävyjä, mutta tässäkin huomaa selvästi, että vasemmanpuoleinen on vaaleampi kuin kaksi muuta.

Metrin päässä kylmänkukista kukkivat kirjopikarililjat. Tähän osui vain kaksi valkoista, pation luokse samasta sekoituspussista tuli pelkästään valkoisia.

Tänä kesänä selviää, mikä tämä luumutarhan mysteeripensas on. Syreeniä veikkaan minä, mutta onko peräti nuokkusyreeni vai jotain tavallisempaa äitini syreenikokoelmista? Taustalla lemmikkejä.

Ja kun luumutarhassa ollaan, niin tokihan luumupuun kukinta kuuluu asiaan. 'Laatokan Helmi' komeimmillaan, oikeassa reunassa 'Viipurilainen punaluumu' alkaa aukoa latvasta kukkiaan. Kuva otettu tuolilla seisten, jos imettelette kuvakulmaa.

Sivupihan projekti on edennyt. Karo esittelee, kuinka hyvä polkua myöten on kipittää ja kuinka hyvin mullat pysyvät kivireunusten ansiosta kukkapenkin puolella. Oikeassa ylänurkassa näkyy 'Laatokan Helmen' kukintaa.

Minulla on taas uusi projekti. Se ei tosin vaadi niin paljoa fyysistä aherrusta kuin tämän kevään muut projektit ovat vaatineet. Olen kaipaillut lisää sinilemmiötä, sillä se on viihtynyt niin hyvin kivikkorinteessä ja on muutenkin minusta helppo ja kivan näköinen kasvi. Sillä on kuitenkin paalujuuri, joten jakaminen saadaan unohtaa saman tien. Se ei juurru itsekseen oksista maahan ja varpukasvina sen pistokaslisäyskin on normaalia haastavampaa. Äitini ehdotti juuripistokkaiden ottamista ja lontoon murteella löytyi tietoa, että kesäpistokkaita voi kokeilla ottaa kukinnan jälkeen ja mahdollisesti siemenistäkin sitä voisi lisätä. Siemeniä ei ole juuri nyt tarjolla kun kukintakaan ei ole vielä alkanut, mutta lähdinpä ihan uteliaisuuttani kaivelemaan juuripistokkaita ja samalla huomasin, että sentin päässä kasvin tyvestä oli pieni versokimppu, jonka kaivoin erilleen. Siitä sain otettua muutaman pikkuruisen versonpätkän lyhyellä juurella ja samalla irtosi sopivan kokoinen pätkä varsinaista juurtakin juuripistokaskokeilua varten. Ruukutin alut ja laitoin niille marjapensasalueen takareunaan minikasvarin puolikkaan suojaamaan tuulelta ja pitämään ilmankosteuden sopivana. Yhdestä oksasta rapsutin veitsellä alapintaa hieman rikki ja kaivoin kivikkorinteen hiekkaan. Katsotaan, suostuisiko oksaan ilmestymään juuret sillä konstilla.

Otin minikasvarista vain puolet käyttöön rullaamalla toisen sivun maata vasten ja laittamalla vain kaksi tukikaarta. Puolikas riittää hyvin muutamalle ruukulle.

Sinilemmiöt vasemmassa etureunassa. Kaverina takana köynnöskuusaman taivukastaimia, keskellä pari 'Viipurilaisen punaluumun' juurivesaa olemattomalla juurennysällä ja edessä oikealla äidiltäni saatu köynnöshortensian taivukastaimi.

Ja ihan kuin puutarhassa ei olisi ollut tekemistä jo muutenkin tarpeeksi, löysin eilen illalla sateen jälkeen tämän kevään ensimmäiset lehtokotilot. Yksi mönki kohti nauhusta, toinen puutarhakompostin laitaa pitkin ja viisi marjapensaiden takana tontin rajalla pöheikössä. Löysin niiden rellestyspaikan, kun ihmettelin yhtäkkiä jonnekin hävinneitä nokkosentaimia. Facebookissa huomasinkin jokin aika sitten kotilokeskustelusta, että niille maistuvat nokkoset. Miinoitin kotiloita etsiessäni kaikki mahdolliset lymy- ja herkuttelupaikat ferramolilla, jotta löytämättä jääneille nilviäisille olisi sopivanlaista evästä tarjolla kun seuraavan kerran päättävät mönkiä näkyville. Lapsille on myös luvattu palkkio lehtokotiloiden löytämisestä.

Metsämustikkamaa näyttää kauempaa katsottuna karulta, mutta läheltä löytyy paljon mustikankukkia, aho-orvokki (?) sekä punastuva valkovuokko.

Kärhökaaripenkin projekti on edennyt hyvän askeleen ja olen päässyt jo istuttamaan sinne kasveja. Kaksi kottikärryllistä pikkukiviä meni kasvimaan hiekkakäytäviä tukevoittamaan, yksi kottikärryllinen hujahti kivikkorinteeseen. Yksi kasa poluille käyttökelpoisia kiviä odottaa vielä asettelua, mutta muuten työmaa on paljon siistimpi. Ehkä saan seuraavaan postaukseen kuvia "valmiista" alueesta. Nyt painun taas jatkamaan hommia. Aurinkoista kesäkuuta!