Kivikkorinteen toinen kukka-aalto

Kivikkorinteen kesäkuinen vaaleanpunavoittoinen värimaailma muuttui sinisävyiseksi kuun vaihtuessa heinäkuulle. Kovin suunniteltua kyseinen värinvaihdos ei ole ollut, vaan sattumoisin vain kivikkoon on kertynyt sinisiä keskikesän kukkijoita. Tilanne on toki taas muuttumassa, sillä kaukasianmaksaruohot ja ketoneilikat aloittelevat kukintaa ja rinteen päädyssä olevalla niityllä alkavat kukkia myskimalvat ja oreganot. Kurkataan kuitenkin nyt heinäkuun kahden ensimmäisen viikon värimaailmaa.

Etelänmunkki 'Blaulicht'

Etelänmunkit ovat olleet pörriäisten ilona jo vähän yli kaksi viikkoa. Kukinta alkoi aivan kesäkuun lopussa ja melko pian sinisiä kukkapalloja oli auki kymmenittäin. Edelleen kaksi viikkoa myöhemmin kasvustosta näyttää nousevan uusia nuppuja, vaikka seassa onkin jo paljon ruskettuneita kukintoja. Etelänmunkki on ollut kiva tuttavuus ja vaikuttaa viihtyvän mainiosti melkein pelkässä hiekassa. Sen siemenet näyttävät olevan hyvin itäväistä sorttia mutta siitä huolimatta siementaimia ei ole ainakaan toistaiseksi noussut ympäri kivikkorinnettä. Ehkäpä siemenet karisevat lähelle emokasveja tai sitten ne vaativat itääkseen luontoa hallitumpia olosuhteita. Olen itse kylvänyt niitä muiden perennojen mukana hankikylvöinä talvella.

Pari kimalaista etelänmunkin kukilla.

Kivikkotörmäkukka 'Misty Butterflies' on myös erinomainen pörriäiskasvi.

Heti etelänmunkin vieressä kasvaa toissa kevään siemenkylvöistä tullutta kivikkotörmäkukkaa. Sain siemenet Liisan kasvit -blogin Liisalta, kun teimme siemenvaihtareita. Minulla oli ennen samassa kohdassa kivikkotörmäkukka 'Pink Mist' mutta se kuoli muutama vuosi sitten ankarana talvena eikä se tehnyt itävää siementä niinä vuosina kun sain nauttia sen olemassaolosta. 'Misty Butterflies' näyttää olevan yhtä innokas kukkija ja myös oikein kaunis mutta väriltään se ei sovi aivan yhtä hyvin vieruskavereihinsa kuin edeltäjänsä. Pörriäiset tykkäävät tästäkin, mikä on kuitenkin pääasia. Lisäplussaa on sekin, että tämä kaikesta päätellen tekee itämiskykyisiä siemeniä ja toivon mukaan kylväytyisi myös omatoimisesti kasvupaikalleen. Törmäkukat ovat yleensäkin suht lyhytikäisiä, joten ei haittaa, jos uusia taimia on tulossa tasaiseen tahtiin.

Omatoimisia tarhakohokkeja.

Tarhakohokki on yksivuotinen koristekasvi, joka näyttää myös viihtyvän hyvin kivikkorinteessä. Olen osan kitkenyt pois mutta osa saa minusta jäädä aivan hyvin täyttämään mahdollisia perennojen kukintataukoja. Etelänmunkin ja tarhakylmänkukan välissä piti olla valkoinen tarhalevisia mutta sehän ei selvinnyt talven yli. Oli siis jopa hyvä, että tarhakohokkeja oli sattunut kylväytymään erityisen tiheään juuri levisian tilalle, niin rinteeseen ei jäänyt aukkopaikkaa. Tarhakohokki on väriltään samansävyinen kuin luonnonvarainen ketoneilikka, jota on rinteen juurella.

Muutama päivä sitten näkymä varjokujaa kohti näytti tältä.

Tarhakeijunkukka 'Hans' houkuttelee myös kimalaisia.

Kivikkorinne on nyt oikea pörriäisten paratiisi, kun pienellä alalla kukkii etelänmunkin ja kivikkotörmäkukan lisäksi myös iso ryhmä tarhakeijunkukka 'Hansia' ja myös nukkapähkämöissä alkaa olla kukkia auki. Kun siirrytään rinnettä alaspäin katua kohti, vastaan tulee myös iso puska loistosalviaa, joka on myös pölyttäjien mieleen. "Nurkan takana" rinteen pitkällä sivulla on toinen ryhmä nukkapähkämöä ja heti sen jälkeen isolla alalla karpaattienkelloa, jossa käy myös melkoinen kuhina. Lisäksi aivan rinteen juurella ja vuosi vuodelta enemmän myös kadun pään nurmikolla on sitä hetki sitten mainitsemaani ketoneilikkaa. Siitä näyttävät pitävän ainakin pienet perhoset ja varmaan siinä muutkin hyönteiset vierailevat.

Rinne melkein kokonaisuudessaan 6.7. kuvattuna.

Kiveyksen koloseen ängenneet sissit.

Ihmeen sitkeä on loistosalviakin, sillä tuo sama kiveyksen rakoseen itsensä lupia kyselemättä tunkenut taimi joutuu joka talvi olemaan melkein paljaana, kun sen päältä kolataan lumet pois. Pari kertaa olen repinyt koko puskan maanrajasta poikki mutta niin se vain tuli aina takaisin entistä runsaampana enkä sitten ole edes viitsinyt nähdä repimisen vaivaa. Sekaan tuppautui yhtä lailla luvatta ketoneilikka ja päivänkakkarakin. Siinäpä kelpo tervetuliaiskimppu pihaantulijalle. Siinäpähän sitten kukkivat siihen saakka kun saan aikaa ja inspiraation jatkaa viime kesänä aloittamaani pihakiveyksen tasoitusurakkaa. Eli siis koko homman purkamista, tasoitusta ja uudelleenladontaa. Silloin lähtevät niin rikkaruohot kuin salviatkin.

Karpaattienkelloja ja ihan rinteen yläreunassa vähän alppiasteriakin.

Alppiasteri aloitti kukinnan kesäkuun puolivälin aikoihin ja näyttää lopettelevan nyt kun karpaattienkellot ovat komeimmillaan. Pitänee laittaa muistiin, että alppiasteria kaivattaisiin kivikkorinteeseen lisää. Rinteen ensimmäinen isompi kukkapläjäys kun ajoittui touko-kesäkuun taitteeseen ja kesäkuun parille ensimmäiselle viikolle ja sen jälkeen oli aika hiljaista kukinnan suhteen heinäkuun alkuun saakka. Tosin hopeahärkit, kangasajuruohot ja ilmeisesti myös keltamaksaruohot kukkivat kesä-heinäkuun taitteessa juuri oman reissuni aikaan, eli täysin kukatonta ei ole ollut missään vaiheessa. Joka tapauksessa suht pitkään kukkiva alppiasteri sopii varmasti joukkoon vallan mainiosti.

Kukkivia kattomehitähtiä ja kamtsatkanmaksaruoho sekä vähän kitketttävää.

Kivikkorinne on ollut aika vaivaton hoidettava mutta kamtsatkanmaksaruohon lähettyviltä taisi kitkeminen unohtua alkukesän kitkentäkierroksella. Perusteellisempi nosto-operaatio lienee tarpeen, sillä maksaruohon seasta näyttäisi nousevan punatähkän taimikin. Sille löytyy kyllä parempiakin paikkoja kasvaa, sillä pari metriä taaempaa kaivoin syksyllä isotähtiputkia ja oreganoja pois eivätkä niiden tilalle istuttamani keltatörmäkukan taimet tainneet selvitä talven yli. Vanha puska onneksi selvisi ja on nyt nupullaan. Hyvä niin, sillä ilmeisesti joku rastas oli käynyt mylläämässä taimivauvalassa reissuni aikaan ja tuhonnut mm. törmäkukan taimia. Ei auta kuin kasvattaa uusia ensi keväänä. Onneksi törmäkukat saattavat kukkia jo ensimmäisenä vuotenaan, jos aloittaa esikasvatuksen varhain.

Rinteen alkupää tähän aikaan heinäkuuta.

Päivän kärhönä on 'Multi Blue' tuoksuherneiden kanssa.

Kivikkorinteessä ei kärhöjä ole, joten joudumme hyppäämään patiolle saakka. Loistokärhöistä 'Multi Blue' ehti tänä vuonna ensimmäisenä kukkaan. Ensimmäinen nupuista aukesi 9.7. ja nyt kukkia on jo monta auki. Niiden kaverina kukkii liilan ja violetin sävyisiä tuoksuherneitä ja yksi hyvin tummanpurppurainen 'Spencer Beaujolais'. Hauskasti kaikki tummemmat sävyt sattuivat vasempaan reunaan, jossa kasvaa vaaleanliila loistokärhö SAMARITAN JO ja oikeassa reunassa on pelkästään 'Multi Bluen' värisiä sekä hempeän vaaleanliiloja tuoksuherneitä.

Vihdoin auringonpaistetta!

Purppuraheisiangervo Tiny Wine

Ai että olin odottanut pakkassäätä ikuisen tihkusateen jälkeen. Olisin ollut aika tyytyväinen jo pelkkään pikkupakkaseen mutta kun sen kylkiäisinä tuli maanantaina kaunis auringonpaiste, niin olihan se aika luksusta. Ensimmäistä kertaa viikkokausiin lähdin ennen työpäivää kunnolla ulkoilemaan ja ehdinkin melkein tunnin verran puuhailla ennen kuin piti valmistautua töihin lähtöön. Maanantain jälkeen tosin palattiin takaisin samoihin masentaviin vesisadekeleihin mutta keskitytään nyt mieluummin niihin pakkaspäivän kuviin ja tunnelmiin.

Punahatun siemenkota

Purppurakeijunkukka 'Palace Purple'

Puuhailuni oli siis lähinnä puutarhassa haahuilua ja kuuraisien kasvien kuvaamista. Tyhjensin myös vihdoin viimeiset tomaatti- ja paprikaruukut ja nostelin ne sekä osan autotallin seinustalle kertyneistä ruukuista varaston hyllyille. Yksi ruukku tosin jäi vielä puutarhakompostoriin alassuin, sillä siihen oli päässyt satamaan vettä ja eihän multa silloin irtoa ilman väkivaltaa tai plussakeliä. Tyydyin odottamaan jälkimmäistä, mitä sitä suotta niin kaunista aamupäivää tuhlaamaan turhaan riehumiseen. Hajoaisi vielä ruukkukin siinä touhussa. Karon kanssa toki riehuin senkin edestä. Karokin intoutuu juoksemaan paljon enemmän pikkupakkasella kuin vesisateella märällä nurmikolla. En kyllä saanut yhtään onnistunutta kuvaa Karon hepuleista, joten joudutte tyytymään yhteen poseeraukseen.

Neiti Nätti aamuauringossa.

Karo taas vähän säikäytti meitä. Tai hänen purukalustonsa. Hammaskiven poistossa eläinlääkäri oli katsonut, että parissa hampaassa olisi aivan kuin hammassyöpymää, mikä on kai vanhemmilla kissoilla yleinen sairaus. Oma eläinlääkärimme ei ollut koirilla nähnyt sitä. Meidän käskettiin varata kiireesti aika hammaskuviin ja uhkailtiin hampaidenpoistolla. Nyt on koiran purukalusto kuvattu ja onneksi ei ollut sitä syöpymää eikä edes tarvetta poistaa yhtään hammasta. Paria leegoa pitää vain seurata ja yrittää pitää tarkasti puhtaana, jotta alkava parodontiitti ei pääse etenemään. Samoilla eläinlääkärireissuilla otettiin varmuuden vuoksi myös perusverikokeet, kun on kuitenkin seniorikoirasta kyse. Niissä oli kaikki viitearvojen sisällä, joten muuten ei ole Karon terveyden suhteen huolen häivää. Kuulokin tuli muuten puolivahingossa todistettua toimivaksi, sillä hammaskuvausta maksaessani ja toimenpiteistä kassahenkilön kanssa jutellessani alkoi takahuoneesta kuulua hyvin surkeaa uikutusta (Karo kommunikoi normaalistikin enemmän vikisemällä, uikuttamalla ja ulvomalla kuin haukkumalla). Ääntäkään ei kuulunut ennen kuin aloin puhua ja ainakin viisi minuuttia olin kuitenkin siinä jo ehtinyt odotella. Tästä lähtien tiedämme, että Karolla on vain valikoiva kuulo silloin kun se vaikuttaa olevan täysin kuuro.

Kasvit kellarissa.

Pakkasten tultua päätin nostaa kasvit ulkovarastosta kellarin puolelle talvehtimaan. Viimeistä ruukkua nostaessa tuli ihan tunne, että olenkohan unohtanut jotain, kun kellari näyttää niin tyhjältä. Pelargonilaatikoitakin laitoin sinne kaksi, vaikka ne olisivat mahtuneet ulkoeteiseenkin. Tänä vuonna oli vain sellainen tunne, että jossain murkassa voisi olla edes vähän vähemmän ruuhkaa. No nyt on: sekä kellarissa että eteisessä. Kellarin kasveistakin vain puolet on omia ja loput ovat tulleet äidiltäni talvihoitoon.

Myyrät/hiiret ne vaan jaksavat...

Huomasin kasveja siirrellessä, että toisesta pelakuulaatikosta oli käyty nyppimässä lehtiä pois. Ne löytyivät metrin päästä ämpäristä, johon olin aiemmin kesällä sullonut etanaraesäkin. Joku hiirulainen oli nimittäin käynyt jyrsimässä säkin alareunaan reiän, josta valui etanaraetta pitkin lattioita. Eipä paljoa ämpäri auttanut, sillä nyt säkin yläosaan oli jyrsitty useitakin reikiä ja ovelasti piilotettu ne pelargonin lehdillä ja kompostikuivikeämpäristä haetuilla valkosipulin kuorilla sekä juurilla. Kyllä näyttää olevan oikeaa hiirten herkkua tuo etanarae! Kantta ei ollut tähän hätään laittaa ämpärin päälle mutta nostin sen varaston kaappiin ja laitoin vielä rautakangenkin nojaamaan ovea vasten, jotta jyrsijät eivät herkuttelisi koko talvea etanarakeella. Varastossa on ollut hiirenloukkukin viritettynä mutta myyrä ei ole erehtynyt menemään siihen. Olisi varmaan pitänyt laittaa etanaraetta syötiksi. Siirsin kuitenkin loukun eri nurkkaan, jos vaikka sillä saisi tuholaisen nalkkiin.

Lahopuu oli puskenut pakkasella kosteutta sisältään hauskaksi lumipölyksi.

Vaikka puutarha vaikuttaa täysin mustanruskeankirjavalta, niin löytyi sieltä purppuraheisiangervojen lisäksi myös pikkuisen muita värejä. Keijun- ja haltiankukat pysyvät nätteinä talven tuloon saakka ja varsinkin luumutarhan laajennukseen oli tullut tehtyä oikein yllättävän lupaava loppusyksyn istutus. Perennojen kaverina on myös alppiruusu, joten edes yksi kohta puutarhasta on talven tuloon saakka katseltavan näköinen kunhan kasvit vielä vähän kasvavat.

Etualalla tupastiarella 'Pink Skyrocket', keskellä itse risteytettyjä keijunkukkia, ylälaidassa tarhavarjohiippoja.

Kellukkaristeymäkin yrittää pysyä edustuskelpoisena vielä tähän aikaan vuodesta.

Alan hiljalleen kallistua siihen, että ovat nuo kellukatkin ihan kivoja kasveja, vaikka niiden kukinta onkin vähän sellainen joka suuntaan harottava ja kukatkin ovat pienemmänpuoleisia. Kuvan kellukka odottaa edelleen lopullista paikkaansa, jonka ehkä pitäisi olla hieman kauempana polusta kuin mitä se nyt on. Ei kuitenkaan kovin kaukana, jotta sen ruska-asua pystyy hyvin ihastelemaan ja kyllähän ne kellukat taitavat keväälläkin herätä hyvissä ajoin. Näkyvälle paikalle olisi siis ihan hyvät perusteetkin.

Muut kärhöt ovat mustuneet ajat sitten mutta tarhaviinikärhö 'Krakowiak' on edelleen vihreänä.

Kuurainen kuutamohortensia

Leikkasin osan mustilan- ja syyshortensioiden kukinnoista pois, jotta lumi ei talvella taivuttaisi oksia ihan niin paljoa. Ei niitä aina ehdi käydä ravistelemassa ajallaan pois. Muutenkin minusta on kiva, jos pensaat pysyvät talvellakin suht ryhdikkäinä eivätkä hautaudu heti lumen alle. Pienemmät kukinnot ja vahvoihin oksiin vähän isommatkin jätin koristamaan pensaita. Ruskeasta väristään huolimatta ne ovat minusta kauniita kuuraisina ja puuterilumen hunnuttamina.

Sama heisiangervo Tiny Wine kuin aloituskuvassa.

Tämä aamu valkeni hyvin harmaana ja räntäsateisena. Maa on jo hitusen vaaleampi kuin kertaakaan tänä syksynä. Jokohan se nyt alkaisi kääntyä talveen? Hyvää viikonloppua!

Vauvala

Hah, luulitko olevasi hyvässäkin piilossa?

Aloituskuvasta huolimatta tämä juttu ei käsittele lehtokotilovauvoja. Sattuipahan vain tulemaan puutarhatöissä vastaan harvinaisen huonosti piiloutunut kotilo, joka sitten pääsi aloituskuvaksi. Lienee muuten sanomattakin selvää, että kyseinen yksilö ei jatkossa mussuta minun kasvejani. Liiskatuksi joutui myös iso joukko sen sukulaisia, kun jatkoin viime viikonloppuna aloittamaani työmaata. Silloin mansikat poistuivat pätkäpenkistä huonokuntoisten puskien tilalle ja pätkäpenkki jäi tyhjilleen. Nyt oli vuorossa pätkäpenkin valmistelua uuteen käyttöönsä: taimivauvalaksi.

Etualalla uusi vauvala. Mansikat siirtyivät tuonne taustalle kesäkurpitsojen kanssa samaan riviin.

Pätkäpenkissä oli jo vanhastaan kivireunus mutta se oli vuosien mittaan painunut melkein kivituhkakäytävien tasalle ja kivet vinksottivat vähän sinne sun tänne. Nostelin kaikki takaisin pystyyn ja lapioin päädyn täyteen multaa alueen toiselta reunalta. Nyt kuopalle jääneeseen päätyyn aion tyhjennellä hiekkaa ja jonkun tomaattiruukun mullat sadonkorjuun jälkeen. Sinne tulee nimittäin perennojen syyskylvöalue, jonka pohjaksi sellainen käytetty ja varmasti rikkaruohoton multa sopii oikein hyvin. Suorakylvöalueesta huolimatta aion varmasti tehdä talvella myös hankikylvöjä, sillä se vaan on niin kivaa.

Vauvalan täyttäminen on jo aloitettu.

Ensimmäisenä vauvalaan päätyi aurinkopenkissä useamman vuoden majaillut kevätatsalean taimi, joka ei oikein ole jaksanut lähteä kunnon kasvuun. Hengissä se on hyvinkin mutta talven aikana aina osa paleltuu ja kasvu alkaa melko lailla alkutekijöistään. Katsotaan, jos paikanvaihdos saisi minikokoiseen atsaleaan vähän vauhtia. Heti atsalean perään kävin keräämässä viisi rotkolemmikin siementainta. Ne luultavasti päätyvät ensi keväänä myyntiin ellei omista puskista joku satu talven aikana kuolemaan. Kitkiessä huomasin, että yksi maksaruoho 'Jose Auberginen' varsista oli taittunut maanrajasta poikki. Vauvalassa on tilaa, joten pätkin katkenneen varren kolmeen osaan ja tökin ne multaan. Jospa joku niistä juurtuisi tässä syksyn mittaan ja selviäisi vielä talvestakin hengissä. Onpa kätevää, että on tuollainen alue, johon voi lykätä yhtä sun toista väliaikaissijoitukseen! Toistaiseksi vauvalaan ei päätynyt enempää kasveja mutta eiköhän syksyn mittaan tule vastaan ylimääräisiä siementaimia tai jakopaloja, joille ei lopullista paikkaa vielä löydy.

Atsalea on pieni mutta sentään hengissä.

Vauvalasta käännyin ympäri ja jatkoin puutarhapuuhia selän takana, eli kärhökaaripenkin alalaidassa. Siellä on ollut taas yksi monista hitaasti etenevistä projekteistani, tosin tämä kohta tuli työn alle vasta viime syksynä, jolloin siirsin keijunkukka 'Midnight Roset' majapenkistä kärhökaaren alareunaan. Silloin en saanut niitä vielä jaettua koko matkalle mutta tämän kesän aikana kaksi keijunkukista oli kasvanut niin suuriksi, että niistä sai eroteltua muutamia pieniä jakopaloja. Nyt on keijunkukkia rivi täynnä, jos vain kaikki selviävät ensi talvesta. Muutamaan ei tullut yhtään juurta mukaan mutta usein sellaisetkin ovat juurtuneet. Nyt on ainakin riittävästi kosteutta niin ilmassa kuin maassakin.

Keijunkukkia on nyt koko rivi.

Keijunkukilla oleva alue ei suinkaan ollut tyhjänä tähän saakka. Siellä oli kesällä pari perennakylvöruukkua väliaikaisesti jemmassa ja lisäksi lemmikkiä ja bellistä. Oli siellä myös yksi siemenestä itse kasvatettu keijunkukka odottamassa parempaa paikkaa. Nyt sen oli pakko väistyä ja kyllähän sitä aina jostain tilaa yhdelle keijunkukalle löytyy. Tai oikeastaan kuudelle, sillä keijunkukkia pitää jakaa säännöllisesti tai ne saattavat suutahtaa ja häipyä muille puutarhamaille. 

Lemmikkiä olikin tuossa nurkassa vähän liian paljon.

Sopiva paikka löytyikin luumutarhan laidalta 'Viipurin punaluumun' rangan juurelta. Siinä on ollut joskus keijunkukan siementaimia, jotka siirsin jo aiemmin muualle ja sen jälkeen lemmikit tietysti valtasivat koko alueen. Tummalehtinen kasvi sopii kuitenkin hienosti juuri tuohon tuomaan kontrastia 'Gold Standard' -kuunliljoihin, joten nyt lemmikit saivat väistyä taas kerran keijunkukkien tieltä. Samalla tuli kitkettyä taas pätkä kiveystä. Oli nimittäin sen verran tuuhea lemmikkikasvusto siinäkin, että meinasi housuntakamus kastua keijunkukkien kanssa kyykkiessä. Loppupätkä istumakiven suuntaan jäi vielä kitkemättä, sillä sen ovat vallanneet pikkutöyhtöangervon taimet eikä niitä saa ihan noin vain nypittyä irti.

Luumutarhaan päätynyt keijunkukka on 'Midnight Rosen' ja 'Green Spicen' risteytys.

Ei tuo risteytyskeijunkukka ihan suosikkini ole mutta kyllä se kelpaa tuolla oleskella ja onhan se joka tapauksessa ollut hyvin elinvoimainen yksilö. Tietyssä valossa se on myös aika kivan näköinen; sellainen kuparisena hohtava eivätkä purppuraiset lehtien alapinnatkaan hassummilta näytä. Sen uudet lehdet varsinkin ovat minusta hienon näköisiä. Täysikokoisina ne ovat vähän liian epämääräisen vihreänrusehtavia minun makuuni.

Tässä oli myös kaksi amiraalia mutta ne lehahtivat pois juuri ennen kuin ehdin saada kuvan.

Perhosia on alkanut vihdoin saapua myös tänne, tosin ei kovin suurina laumoina vieläkään. Kolme amiraalia kuitenkin näin yhtä aikaa ja kovasti yritin myös saada niistä kuvia mutta olivat pahukset niin levottomia ettei onnistunut. Keltatörmäkukkakuvaan jäi sentään edes muutama kimalainen vaikka amiraalit häipyivätkin puoli sekuntia liian aikaisin. Kukkakärpäsiä oli myös mukavasti liikkeellä mutta niitä ei kuvasta taida erottaa yhtä useampaa.

Karpaattienkellojen takana olevassa punatähkässä näkyy yksi amiraali. Huomaatteko?

Oliko vähän epätoivoinen yritys todistaa nähneensä amiraalin? Ehkä vähän. Tulipahan kuitenkin ikuistettua palanen kivikkorinteen syyskuuta. Nyt ei ole rusakko käynyt syömässä karpaattienkellojenkaan kukkia, mikä on varsin toivottua vaihtelua tämän kesän tuholaissektorilla.

Ohoo! Olisiko vihdoin joku muu kuin 'Magnus' kasvanut kukintakokoon?

Punahattuja olen yrittänyt kasvattaa siemenistä useampana vuonna kuin edes muistan. Siemenet itävät ja taimet kasvavat aina hyvin mutta ensimmäisen talven jälkeen joko kaikki tai suurin osa on menetetty. Vihdoin muutama vuosi sitten muutama taimi selvisi talven yli ja sen jälkeen ne ovatkin olleet kestävämpiä ja kukkineetkin jo. Isoimmat kukkivat tänä vuonna peräti aika komeasti. Nyt kärhökaaripenkissä yksi muita selvästi pienempi yksilö on alkanut kukkia ja sepä ei taida ollakaan sitä perinteistä 'Magnusta', joita ilmeisesti kaikki muut kukkivat yksilöt ovat, vaan selvästi niitä vaaleampi. Olen kylvänyt myös 'Sunseeker's Rediä' ja 'Delicious Candya'. Olisikohan tuossa sitten Candyn perimää?

Päivän kärhönä on tänään 'Polish Spirit'.

Hieman harmittaa edelleen se, että rusakko kävi kesäkuussa katkomassa yli puolet 'Polish Spiritin' versoista. Olin vieläpä ohjannut juuri ne varret kasvamaan seinäkkeen oikealle reunalle. Yläreunaa sai "pelastettua" ohjaamalla keskemmälle kasvavia latvoja oikeaa laitaa kohti mutta koko alaosaan jäi neliömetrin kokoinen aukko. Seinäkkeen vasemmalla sivulla taas piti kasvaa 'Innocent Blushin' mutta sen rusakko parturoi kokonaan melkein maata myöten. Onneksi voimakaskasvuinen 'Polish Spirit' sai reilusti karsittunakin loppujen lopuksi aika hyvän kukkaloiston aikaiseksi. Kuvitellaan mielessä, miltä se olisi voinut näyttää, jos olisi saanut kasvaa häiriköimättä koko kesän.

Jäähyväiset elokuulle

Amiraali punahatulla

Viimeinen kesäkuukausi päättyy aivan pian mutta toivon mukaan sää ei muutu aivan heti syksyisen tympeäksi. Eikö kummallinen kesä ansaitsisikin jatkokseen aivan poikkeuksellisen lämpimän ja poutaisen syyskuun sekä sopivasti viilenevän mutta ei jatkuvasti sateisen lokakuun? Minun mielestäni vastaus on ehdoton kyllä, isolla koolla ja huutomerkillä varustettuna. Uskoisin myös erityisesti hyötykasvien vastaavan samaa, sillä ne ovat ainakin täällä selvästi jäljessä normaalia aikatauluaan. Lämpö tasapainottaisi vähän tilannetta, vaikka päivät ovat selvästi jo lyhentyneet. Toki myös kaikki syyskukkijat saisivat samalla lisäaikaa kukkimiseen. Katsokaa vaikka, miten paljon nuppuja keltatörmäkukissakin on!

Keltatörmäkukat kukkivat valtoimenaan punahattujen seassa.

Sainkohan joskus muutama vuosi sitten Vaalean vihreää -blogista idean istuttaa keltatörmäkukat punahattujen väleihin. Idea oli oikein hyvä sen suhteen, että molemmat näyttävät yhdessä kauniilta. Nyt vain olen huomannut sen, että punahattujen edessä kasvavat pionit alkavat jo peittää törmäkukkia, joten niiden kukintaa ei näe kauempaa. Törmäkukat tosin ovat usein lyhytikäisiä, joten ehkä niitä ei ensi vuonna edes kuki pionien takana piilossa. Pitääpä muistaa kerätä siemeniä, jotta saa taas talvella puuhastella hankikylvöjen parissa. Vaikka kuvaan ei nyt sattunutkaan yhtään pörriäistä tai perhosta, niin keltatörmäkukissa käy usein kiitettävä vilske. Ne ovat myös ällistyttävän innokkaita kukkijoita ja jo yksikin taimi tekee näyttävän kukinnan. Näissä kuvissa näkyy kahden taimen kukat, kolmas olisi ollut punahattujen toisella puolella mutta se ei tainnut selvitä talvesta (tai liian innokkaasta kitkijästä...).

Tarhakeijunkukka 'Hans' ei nyt oikein ole varma, miltä sen kukinnon pitikään näyttää.

Tässä oikean muotoinen töyhtö. Kimalainenkin osui ihan vahingossa samaan kuvaan.

Jos on keijunkukalla vähän suunta hakusessa, niin on sitä ollut puutarhurillakin. Jotenkin ei ole inspiroinut oikein mikään. Sitten kun johonkin hommaan viimein ryhtyy, aika loppuu kesken. Viime viikonlopun kiveyksen uusiminen taisi viedä hetkeksi puutarhainspiraation, vaikka uudistunut laatoitus saa edelleen hyvän mielen aikaiseksi. Vähän jotain pientä olen siellä sun täällä yrittänyt puuhailla ja vieväthän nekin asioita eteenpäin. Parin edellisen vuoden ranskantulikukkaepisodista viisastuneena olen nyt yrittänyt ehtiä saksia tulikukkien kukkavanat pois heti kun kukinta alkaa hiipua. Osan silputin lämpökompostoriin ja osan säkitin vanhoihin multapusseihin malvojen ja oreganojen kanssa mädäntymään. Jos en ehdi ennen talvea tyhjennellä niitä lämpökompostoriin, joutavat odottamaan ensi kesään säkeissään.

Patiolta näkyy kerralla kolmen hortensian kukinta.

Jos olen etupihan uudistuneesta kiveyksstä iloinen, niin olen sitä myös takapihan hortensioista. Patiolla 'Prim White' on punastunut hienosti ja sen juurella loistokärhö 'Voluceau' jaksaa kukkia edelleen. Taaempana kaksi 'Vanille Fraisea' kukkivat ensimmäistä kertaa ikinä runsaasti ja ne näyttävätkin vihdoin pensailta eivätkä taimilta. Jos kärsineitä luumupuita ei lasketa, niin näkymästä on tulossa juuri sellainen kuin aikoinaan suunnittelin.

Taimipäiviltä löytyi pari erikoisuutta.

Eikö niin, että jos inspiraatio on hukassa, niin sitä suorastaan täytyy etsiä taimiostoksilta? Eilen täällä päin oli paikallisen puutarhaseuran järjestämä taimi- ja rompetori. Rompeosasto ei niin kiinnostanut mutta taimipöydät piti tutkia läpi kun oli vielä mainostettu, että paikalle on tulossa harvinaisuuksien myyjä. Olihan siellä vaikka minkälaista kasvia, joita piti googlailla, mutta lopulta mukaan lähti vain posliinirikko 'Aureopunctata' ja nukki Androsace adfinis. Tietääkö kukaan, onko tuolle nukille olemassa suomenkielistä lajinimeä? En vielä istuttanut sitä mihinkään mutta luultavasti teen sille tilaa kivikkorinteestä. Siellä ei ainakaan talvimärkyys vaivaa. Posliinirikon istutin kärhökaaripenkkiin sen jälkeen kun olin kaivanut sieltä loput mesimarjat samaisen penkin aurinkoisempaan kulmaan. Ja sitähän siis edelsi massiivinen rönsyakankaalien poisto-operaatio.

Kärhökaaripenkin yläreuna onkin sitten jatkossa mesimarjojen reviiri.

Kaivoin jo alkukesällä yllä olevan kuvan etualalta akankaalia noin puolen neliömetrin alalta pois ja siirsin mesimarjoja tilalle, jotta näen, kuinka mesimarjat siinä viihtyvät. Kukinta oli paljon runsaampaa kuin varjoisammassa takalaidassa ja ilmeisesti myös pölyttäjät löysivät kukat paremmin, sillä saimme jo muutamia mesimarjoja. Raakileitakin on vielä jokunen jäljellä. Nyt kaivelin loputkin mesimarjat valoisampiin oloihin ja tavoite olisi pikku hiljaa korvata niillä ainakin osa akankaalien valtaamasta alueesta. Akankaalit saavat luultavasti jäädä varjoisampiin osiin elleivät mesimarjat nyt vallan innostu ottamaan koko pensasmustikka-alueen aluskasvin roolia. Paitsi se uusi keltapilkkuinen posliinirikko saa mielellään vallata (ison) osan siitä takalaidan varjoisasta reunasta. Sillä on vieruskavereina kuunlilja 'Halcyon', vuorijumaltenkukan siementaimia, siperiankurjenmiekkaa, tarhavaleunikkoa, alppiruusun pikkutaimia ja pensasmustikka. Ja vielä toistaiseksi pitkän matkan päässä sitä akankaalia. Asetelma vain näytti niin pöljältä kun oli iso alue pelkkää mullosta ja siellä täällä jokunen pieni kasvi, etten viitsinyt edes kuvata sitä.

Kuvasin sen sijaan yhden monista puutarha-apulaisistani.

Eri kokoisia sammakoita loikkii nyt pitkin pihamaata. Pelkästään mesimarjoja siirrellessä säikäytin tuon kuvan ison sammakon lisäksi kaksi pientä pois piiloistaan. Onneksi Karo ei ole ainakaan meidän nähden napsinut sammakoita välipaloikseen. Sen sijaan autotallin seinustat kiehtovat erityisen paljon. Kasvimaan hiekkakäytävällä aivan autotallin seinän varressa näkyykin jatkuvasti hiirten/myyrien jälkiä ja välillä loukkuunkin eksyy joku. Tasoitan aina kasvimaalla käydessäni kengällä hiekan, jotta näen, vieläkö pikkujyrsijöitä liikkuu vai joko viimeinen jäi loukkuun. Toistaiseksi liikenne on ollut hyvin vilkasta, minkä huomaa myös tomaateista. Maasta tai tomaattiruukuista löytyy vähän väliä puoliksi syöty tomaatti. En tiedä, ovatko ne karisseet itsekseen myyrien syötäväksi vai kiipeilevätkö jyrsijät jo hakemaan herkkuja ylempääkin. Kai se pitää vielä asentaa riistakamera, jotta selviää, mitä tomaattiruukuissa yön aikana tapahtuu.

Mutta mikä ihme on tämä? Joku mintunsukuinen?

Herukoita kerätessä kiinnitin taas huomiota yhden mustaherukan juurella kasvavaan kasviin. Epäilin sitä aiemmin tuoksun perusteella sitruunamelissaksi ja revinkin suurimman osan jo alkukesällä pois. Osan jätin kuitenkin tarkempia selvityksiä. Kovin on tämä kasvi vain innokas leviämään ja aika korkeakin siitä on tullut. Tuoksussa on selvästi sitruunaa mutta ei se taida kuitenkaan sitruunamelissa olla. Tunnistatteko? Toinen aivopähkinä on aurinkopenkissä. Huomasin senkin jo alkukesällä kitkiessäni ja kun en sitä suoraan rikkaruohoksi tunnistanut, jätin kasvamaan. Varmaa on se, että tuollaista en ole sinne itse istuttanut enkä myöskään kylvänyt.

Toistaiseksi tämä tulokas on pysynyt hyvin paikoillaan. Mutta kuka hän on? Kalliokielo?

Kaikenlaisia mysteereitä sitä eteen tuleekin. Helpommalla kai pääsisi, kun kitkisi kaikki pois mitä ei ole varmuudella itse istuttanut. Ja rehellisesti sanottuna osa itse istutetuistakin joutaisi pois kun ei sitä aina ole tajunnut, mistä voi tulla myöhemmin riesa. Mansikoista ei liiemmin riesaa ole ollut mutta vaivaa sitäkin enemmän. Kun kasvupaikka on puolivarjoisa sekä tuulensuojaisa, on satokin vaivaan nähden aika vaatimatonta ja sateisena kesänä siitäkin suurin osa homehtuu. Lisäksi marjoja on pitänyt suojella linnuilta ja tänä vuonna olisi pitänyt älytä virittää mansikkahäkin ympärille vielä myyräverkkokin. Ampiaiset eivät sentään rynnänneet apajille niin kuin kävi viime kesänä. Yhdessä rivissä oli vanhaa amppelimansikasta lisättyä mansikkaa, joka ei enää marjonut kunnolla. Päätin kaivaa ne pois ja siirtää niiden tilalle kummallisesta pätkäpenkistä 'Fridaa'. Pätkäpenkki taas piti tehdä aikoinaan, kun taimia oli liikaa tilaan nähden. Nyt ovat kaikki mansikat samalla alueella ja täten myös paljon helpommin ainakin linnuilta suojattavissa. Pätkäpenkille taas on mahdollisesti uusia suunnitelmia mutta siitä lisää toisella kerralla.

Kelloköynnös on kukkinut jo kuukauden verran mutta kerrallaan siitä on aina vain yksi kukka auki.

Aiempina vuosina kelloköynnökset ovat aloittaneet kukinnan todella myöhään. Tänä vuonna kelloköynnöksen taimen ollessa huhtikuun puolivälissä vasta hädin tuskin kymmenen sentin korkuinen, olin jo melkein varma, että kukkia ei nähdä ennen talven tuloa. Olin totaalisen väärässä, sillä hyvin hitaasti ja kituliaasti keväällä kasvanut taimi alkoi kukkia jo heinä-elokuun vaihteessa. Liekö sitten säikähtänyt kesäkuun kylmiä vai heinäkuun helteitä mutta mielihyvin kelpuutan aikaisen kukinnan. Ei sillä väliä, että kukkia on vain yksi kerrallaan. Aika ruippana koko köynnöskin on, vaikka onkin kiivennyt melkein varjokujan portin huipulle.

Päivän kärhönä keimailee loistokärhö 'Blekitny Aniol'.

Tuokoon syyskuu tullessaan kaikkea iloista ja ihmeellistä.

Kukkakimppukalenteri: 8. luukku

Tämän päivän luukusta paljastuu hillitysti boheemi pikkukimppu, jossa leikkovihreät on korvattu tarhakeijunkukka 'Midnight Rosen' tummanpurppuraisilla lehdillä. Keijunkukan lehdissä olevat vaaleanpunaiset pilkut toistivat upeasti tuoksuherneiden sävyjä.

Tuoksuherneitä, isotähtiputkea, isosudenporkkanaa (?) sekä mustalaukan kukinto.

Tarhalyhtykärhö PRINCESS KATEN latva oli taittunut tuulessa, joten otin sen ja muutaman heinän tuomaan jännitettä.

Tuoksua tästä kimpusta ei puuttunut, sillä sekä tuoksuherneet että mustalaukka tuoksuvat. Niissä oli minusta kuitenkin aika samantapainen aromi, joten ne eivät riidelleet keskenään.

Maljakkona kapea kristallivaasi, johon tällaiset pikkukimput asettuvat yleensä luontevasti.

Kun kerää sitä, mitä eteen tulee, kokonaisuuskin on vähän sitä mitä sattuu. Se ei kuitenkaan haittaa minua. Tässä kimpussa tykkäsin erityisesti väreistä.