Kivikko kukassa

Kivikkorinteen vanhimmasta osasta on muotoutunut aikojen saatossa oikea alkukesän kohokohta, vaikka kivikkohan on aina kaunis katsella. Nyt se on kauniin lisäksi myös värikäs, kun suurin osa rinteen kasveista kukkii.

Pinkki kissankäpälä

Enpä olisi uskonut, miten nopeasti Tutkimusmetsän puutarha -blogin Marjukalta kaksi vuotta sitten saamani pikkuruiset kissankäpälän alut kasvavat. Viime vuonna kuvan kasvustossa oli kymmenen kukintoa, nyt en edes viitsinyt laskea ja toinen mätäs on yhtä suuri. Pidän kyllä niiden hopeaisesta kasvustostakin mutta kyllähän tuollainen kukkapaljous ilahduttaa erityisen paljon. Värikin sopii täydellisesti muiden kivikkorinteen kukkijoiden sekaan.

Kuvan keskellä toinen kissankäpäläkasvusto.

Viime kesänä purin hieman kivikkorinteen alareunaa ja lisäsin kompostimultaa kasvualustan pohjalle. Se oli selvästi henkihieverissä kituneiden marmorimehitähtien mieleen, sillä ne ovat nyt paljon virkeämpiä ja kookkaampia. Niitä on heti ylläolevan kuvan vasemmassa alareunassa kissankäpälien alapuolella. Sähäkänpinkki levisia on tähtilevisia 'Little Raspberry', joka on osoittautunut yhtä luotettavaksi talvehtijaksi kuin minulla jo monta vuotta ollut 'Little Plum'. Löysin Raspberryn juurelta pari siementaintakin, joista isoimman otin ruukkuun kivikkokasviasetelmaan kasvamaan kokoa (siitä projektista kuvia myöhemmin). Kurkataanpa seuraavaksi, mitä hempeän liilansinistä pilkistää 'Little Raspberryn' yläpuolella keto-orvokkien seassa.

Kellarissa talvetettu unkarinsinililja sai seurakseen tarhamehiläisen.

Ainoastaan viisi sipulia viidestätoista suostui kukkimaan mutta ei se mitään. Parempi edes muutama kukka ja suurin osa sipuleista hengissä. Jos ostaa sipulit melko myöhään, niin ei voi varsinkaan pikkusipuleiden kohdalla olettaa, että kaikki olisivat selvinneet myymälässä kuivumatta liikaa. Jospa sinililjat viihtyisivät kivikkorinteessä ja kukkisivat runsaammin ensi keväänä. Tykkään niiden pitsimäisistä kukinnoista ja sävykin on oikein mieleinen. Kerrassaan ilahduttava tuttavuus.

Tähtilevisia 'Little Plum' siementaimineen.

'Little Plum' jurotti aluksi useamman vuoden mutta sen jälkeen se on kukkinut joka vuosi runsaasti ja pitkään, ja tehnyt paljon siementaimia ympärilleen. Olen siirtänyt niitä takapihallekin ja ne viihtyvät siellä aivan yhtä hyvin. Luulen, että jurotuksen syynä oli juuripaakkuun jäänyt turvemulta, josta kyllä poistin osan heti tuoreeltaan ja korvasin karkealla hiekalla. Jossain vaiheessa muistan kitkemisen yhteydessä kaivaneeni lisää turvetta pois levisian juurien seasta. Siementaimet, joiden juurissa ei luonnollisesti ole turpeen hitustakaan, ovat kasvaneet paljon reippaammin. Uudemmilta levisiahankinnoilta olen kaivanut varsinkin juuripaakun yläosasta turvetta niin paljon pois kun vain olen saanut. Sekään ei auttanut viime kesänä ostamaani valkoista tarhalevisiaa selviämään talvesta. Ehkä tarhalevisiat vain ovat tähtilevisioita talvenarempia. Kesälevisiakin minulla joskus oli yhden kesän ajan. Sen kohtaloksi koitui ainakin paha talvi mutta ehkä myös juuripaakkuun jäänyt turve. En silloin vielä ollut oppinut tuntemaan levisioiden sielunelämää.

Keto-orvokit pärjäävät ihan olemattomassa kasvualustassa.

En ole ollut kovin tiukkapipoinen keto-orvokkien kitkemisessä. Minusta ne näyttävät kauniilta kukkiessaan kivien kolosissa ja kukkia riittää vielä runsain mitoin koko kesäksi. Ne ovat niin pienijuurisia, että häiritseviin paikkoihin ilmestyneet taimet saa nyppäistyä milloin vain pois ilman työkaluja. Jos jossain kiven kolosessa ei kasva sammalta tai itse istuttamaani kasvia, sen valtaa kuitenkin joku inhottavampi rikkaruoho. Jokainen kukkiva keto-orvokki siis vie tilan potentiaaliselta hankalammin kitkettävältä nurkanvaltaajalta. Keto-orvokki taisi myös muistaakseni olla jonkun hopeatäpläperhosen toukan ravintokasvi, mikä on myös yksi syy lisää antaa orvokkien kasvaa.

Sammalleimuja ja keto-orvokki.

Oli tarkoitus pitää eriväriset sammalleimut pikkuisen erillään mutta niinpä vain punainen sammalleimu oli suikertanut kirjavakukkaisen 'Candy Stripesin' sekaan. En ollut aiemmin kiinnittänyt niin huomiota sammalleimujen kukkien muotoon mutta kuvasta huomasin, että pinkillähän on paljon leveämmät terälehdet kuin Candylla. Seuraavaksi pitänee siis verrata muidenkin värien kukkien muotoja keskenään. Pinkkejä minulla on ainakin kahta tai kolmea erilaista ja lisäksi liilaa ja valkoista. Ja valkoisiakin oli kaksi erilaista mutta ainakaan se toinen ei vielä kuki. Toivottavasti se ei ole kuollut talven aikana.

Pihaantulosta. Puolivälistä oikealle on vanhin osa, vasemmalle uudempaa.

Vaikka sammalleimut ovat kauniita, niin joudun ehkä vähän rajoittamaan ainakin 'Candy Stripesin' leviämistä, jotta se ei hautaa vanhan osan pikkuruisia aarteita kokonaan alleen. Viime syksynä hankittu nukki on aivan sen vieressä ja se ei tasan tarkkaan kestä kilpailua. Levisian siementaimiakin oli jo sammalleimun oksankärkien alla ja mielelläni antaisin myös kissankäpälälle mahdollisuuden levittäytyä laajemmalle alueelle kun se noin hyvin on alkanut viihtyä. Valkoinenkin kissankäpälä olisi kiva hankkia ja onhan tuollaisia pienempiä kivikon ihanuuksia vaikka mitä muitakin.

Sama paikka muutama askel kauempaa.

Viime syksynä rinteen alle siirretyt sammalleimut kukkivat myös. Sinne menikin iloisesti kahta eri punaista sekaisin mutta se ei haittaa. Seassa kasvava ketoneilikka alkaa myös nuppuilla, joten pinkinkirjavaa kukintaa tulee joka tapauksessa rinteen alle lisää. Huomaatteko muuten aidan oikeanpuoleisessa päässä valtavan kokoisen ja komeasti kukkineen tarhakylmänkukan? Voitteko uskoa, että minulta meni ilmeisesti sen paras kukinta ihan kokonaan ohi? Olin käynyt kuvaamassa 27.5. ensimmäiset avautuneet levisian kukat ja 3.6. tarhakylmänkukasta oli jo puolet kukista kuihtunut. Seasta toki nousi vielä vaikka miten paljon kukkia mutta ne hautautuivat kukkineiden joukkoon. Millainen puusilmä ei ole voinut huomata noin runsasta kukintaa sen ollessa parhaimmillaan? Olinko juuri silloin poissa kotoa vai satoiko vettä?

Ohikukkinut tarhakylmänkukka 3.6. ja sen pienempi kaveri hieman paremmassa kukinnan vaiheessa.

Noh, kerrankos sitä jää melkein puolimetrinen kukkapallo kymmenine kukkineen keskeisimmällä paikalla pihaantuloa huomaamatta. Ensi talvena tuon jättiläisen nakertaa kuitenkin myyrä viimeistä juurenkärkeä myöten ja montun pohjalla köllöttää melonin kokoiseksi palloksi pullistunut talttahammas röyhtäillen tyytyväisenä kuin Karvinen konsanaan. Jospa ei kuitenkaan. Pari kertaa myyrä on yrittänyt tuhota tuon monsterin mutta se ei ole moisista yrityksistä säikähtänyt.

Uudemmalla puolella kukkivat patjarikot.

Patjarikoilla meni myös hetkinen löytää omat paikkansa kivien kolosista mutta nyt nekin ovat päässeet alueenvaltauksen makuun. Vihreät mättäät patjarikon seassa ovat pääasiassa karpaattienkelloa, joka näyttää myös viihtyvän rinteessä. Keltatörmäkukkiakin kuvassa näkyy ainakin yksi. Ne ovat ilmeisesti melkein kaikki hengissä ja mielestäni löysin myös ainakin yhden taimen, jota en ollut itse istuttanut. Siementaimi siis. Törmäkukat ovat aika lyhytikäisiä, joten siementaimet saavat minun puolestani kukkia siellä, minkä paikan itselleen sattuvat valitsemaan. Valkoinen mätäs aidan heti edessä on amerikanvuokko.

Amerikanvuokko patjarikkoa juurellaan. Rikkaruohojakin on muutama.

Amerikanvuokkoja kukkii rinteessä nyt kaksi mutta onnistuin valikoimaan tähän postaukseen sellaiset kuvat, joissa sitä toista ei näy. Se ei ole vielä noin iso kuin edellisen kuvan kaunistus mutta näkyy kuitenkin kadulle kivasti. Siinä on myös kasvi, joka saisi minun puolestani hieman levittäytyä rinteeseen mutta en ole löytänyt puutarhastani vielä yhtäkään amerikanvuokon siementainta. Vuokkoja on kuitenkin kolmessa eri kukkapenkissä, joten voisi kuvitella edes johonkin tulevan siementaimia. Suurin osa istutetuista on kuollut, joten ehkä tämä primadonnavuokko ei vain suostu viihtymään ihan missä tahansa. Vaaleanpunainenkin amerikanvuokko olisi muuten kiva saada. Se sopisi aika kivasti kivikkorinteen värimaailmaan.

Ei kukkia mutta japaninmaksaruohon viereen oli tullut aivan ihana sammalmatto.

En tiedä, mikä tuo sammal on lajiltaan tai mistä se on keksinyt juuri tuohon tulla mutta se saa ehdottomasti jäädä. Maksaruohon lehtien sävy korostuu aivan eri tavalla kiviä kuin kirkkaan vihreää sammalta vasten. Oli muutenkin aika sopivaa minusta, että juuri japaninmaksaruohon viereen kasvoi samettisen pehmeä sammal. Rinteen ja oikeastaan koko puutarhani tyyli on kaukana japanista mutta ehkä pieni japani-viittaus on ihan hauska yksityiskohta kaiken sekametelin sekaan. Toisaalta tiivis sammal estää myös rikkaruohoja kylväytymästä kivien koloihin. Kitkin muutama päivä kuvaamisen jälkeen koko rinteen ja sain vain vajaan kottikärryllisen rikkaruohoja, vaikka nyhdin rinteestä useamman ison oreganon ja lemmikkimättään ihan pikkuisten rikkaruohojen lisäksi.

Puupioni kukkii ensimmäisen kerran.

Puupioni ei ole kivikkorinteessä mutta pakko oli sen ensikukinta ympätä mukaan ennen kuin kukinta on ohi. Joku (ehkä kotilo) oli vähän maistellut nuppua, joten terälehdissä on reikiä. Se ei kuitenkaan pionin kauneutta latista.

Alkukesän unohdetut

Alkukesän hektisyydessä käy välillä niin, että jonkun kasvin kukinta jää huomioimatta arvoisellaan tavalla. Keräsin tähän juttuun kesäkuun aikana kukkineita kasveja, jotka eivät ole syystä tai toisesta mahtuneet muihin postauksiin mutta jotka ansaitsevat ilman muuta saada palstatilaa.

Patjarikko 'Peter Pan' muuttaa kauniisti kukan väriä tummanpunaisesta hempeään pinkkiin.

Jostain syystä patjarikkojen suku oli jäänyt minulta melkein huomiotta aivan viime vuosiin saakka. Tummanpunaista patjarikkoa minulla on ollut kivikkorinteessä useamman vuoden ajan eikä minulla ollut mitään sitä vastaankaan mutta kasvi ei herättänyt missään vaiheessa sellaista innostuksen kipinää, että näitähän pitäisi ehdottomasti saada lisää. Toissa kesänä silmiini osui marketin hyllyssä 'Peter Pan', jolla ei ollut hintaakaan kuin pari euroa ja niinpä annoin kasville mahdollisuuden. Lykkäsin puskan muutamaan osaan jaettuna nuotiopaikalle kivireunuksen laitaan ja vaikka ne kukkivat viime vuonnakin ihan nätisti, ne eivät päässeet blogiin saakka. Eivät vain saaneet aikaiseksi sitä kuuluisaa vau-efektiä. Tänä kesänä patjarikot osoittivat, mihin niistä on. Niiden kukinta on ollut runsasta ja varsinkin nuotiopaikan Petereille annoin nyt luvan lähteä valloittamaan kukkapenkkitilaa ihan vapaasti. Taidanpa jopa avittaa niiden levittäytymistä jakamalla kasvia sopiviin paikkoihin.

Kivikkorinteen tummanpunaiset patjarikot kukkivat myös runsaasti.

Kivikkorinteessä tummanpunaisilla patjarikoilla on ollut lupa levittäytyä vapaasti kivien koloihin mutta ne ovat käyttäneet oikeuttaan hyvin maltillisesti. Toisaalta, eipähän ole myöskään tullut patjarikko-ongelmaa. Harmillisesti sammalleimujen ja patjarikkojen kukinta ajoittuu samaan aikaan enkä ole ihan varma, pidänkö tuosta tummanpunaisen ja räikeän pinkin liitosta. Taustalla on vielä keltaista kevätvuohenjuurtakin kukkimassa yhtä aikaa. Olisi mukavampaa, jos nuo massakukinta-ajat menisivät lomittain, niin ei tulisi isoja kukintataukoja eikä silmää häiritseviä riitasointuja.

Kivikkorinne kesäkuun puolivälissä.

Suunnitelmissa on pikku hiljaa kaivella rinteen alaosasta nurmikkoa pois ja korvata sitä sammalleimuilla. Nyt olen vähän tuumaillut, että takimmaisen mättään sammalleimua voisi siirtää kokonaan rinteen juurelle pihaantulon lähistölle ja laittaa sen tilalle jotain heinäkuun alkupuolella kukkivaa kasvia. Olisi kiva lisätä myös rinteen oikeassa laidassa olevaa vaaleakukkaista 'Candy Stripes' -sammalleimua. Ehkä sitä voisi laittaa yhden lämpäreen rinteen keskivaiheille tummanpunaisten patjarikkojen luo?

Tähtilevisia 'Little Plum' aloitti kukinnan jo heti kesäkuun alussa ja jatkaa edelleen.

Jos patjarikkojen tie sydäntäni lähelle on ollut hidas, niin levisiat valloittivat sen saman tien siitäkin huolimatta, että tähtilevisia 'Little Plum' kasvoi hyvin kituliaasti ensimmäiset pari vuotta ja syysaleista löydetty kesälevisia 'Elise' kuoli jo heti ensimmäisenä talvenaan. 'Little Plum' alkoi parin ensimmäisen vuoden jälkeen kasvaa reippaammin ja olen saanut siitä paljon siementaimiakin, joita kasvaa nyt eri puolilla puutarhaa. Se ei ole tarvinnut minkäänlaista talvisuojausta tai mitään muutakaan hyysäämistä ja kukkii runsaasti heti touko-kesäkuun vaihteesta ainakin heinäkuulle saakka ja usein elokuussa alkaa uusi kukinta. Miten upea kasvi!

'Little Raspberry' aloitti kukinnan hieman myöhemmin mutta sitäkin räväkämmin.

'Little Plumin' menestyksen rohkaisemana hankin viime kesänä sen kaveriksi tähtilevisia 'Little Raspberryn', joka on väriltään aika rohkea anilliininpunainen. Ei kuitenkaan ihan noin neon mitä kuvassa. Se talvehti yhtä hyvin kuin puolen metrin päässä asusteleva "vanhempi kollegansa" eikä todellakaan kursaillut kukkimisen kanssa. En tiedä, ottiko se mallia sammalleimuista, mutta kukinta myös meni niiden tapaan kerralla ohi. Onneksi olin kotona ihailemassa sitä. Nyt on jännä seurata, tuleeko tällekin uusintakukinta elokuussa. Ja koska vanhan sanonnankin mukaan ei kahta ilman kolmatta, tänä kesänä mukaan on tarttunut valkoinen tarhalevisia. Mieluummin hankin lajikenimellisiä kasveja mutta levisioita tulee sen verran harvemmin vastaan, että sen kerran kun löytyy mieleisenvärinen kukkiva yksilö, se pitää saada.

Hyvin kukkii uusin hankintakin.

Hieman jännittää tarhalevisian talvenkesto mutta jospa se menisi siinä missä muutkin. Kaikki kivikkorinteen levisiat kasvavat samalla alueella noin puolen metrin välein toisistaan, joten niillä luulisi olevan samanlaiset kasvuolosuhteet. Levisioiden alue onkin varsinaista herkkunurkkausta, sillä siellä kasvaa myös viime kesänä Tutkimusmetsän puutarha -blogin Marjukalta saadut kissankäpälät. Isoin taimi kukkii nyt peräti kymmenen kukkavarren voimin ja toisessa pienemmistä on yksi kukkavarsi. Kerrassaan hurmaava kasvi on tämäkin!

Pinkki kissankäpälä olikin erittäin haastava kuvattava. Tämä on se isoin yksilö.

Yritin kuvata mäkitervakkoa mutta kuvaan pölähtikin puutarha-apulainen.

Takapihan niittyrinne ei ole ollut kovin runsaskukkainen vielä kesäkuussa. Keväällä siellä kukki pari esikkoa ja myöhemmin muutama ahomansikka. Metsäkurjenpolvista toinen kukkii kolmen kukan voimin, ojakellukka on hengissä mutta ei jaksanut kukkia. Muutama koiranputki aloitti kukinnan samoihin aikoihin mäkitervakon kanssa ja päivänkakkaroita on jokunen nupullaan. Olen istuttanut niitylle myös kissankellon pikkutaimia mutta niitä on hankala ohikulkiessa huomata enkä ole asiakseen ottautunut niitä etsimään. Löytyvät ne viimeistään sitten kun joskus kukkivat. Niittyrinne on hyvin kuiva ja varmasti myös hapan ympärillä olevan kuusikon takia, joten istuttelen tai kylvän sinne vähän sitä sun tätä ja katson, mitkä kasvit siellä alkavat viihtyä.

Karhunlaukkaa ja joku salamatkustaja. Ehkä sitruunamelissa?

Karhunlaukan vuosia sitten tehdyt siemenkylvökset eivät koskaan itäneet mutta onneksi sitä oli myynnissä viime vuonna taimipäivillä. Pikkutaimet selvisivät hyvin talvesta mustaherukan alla ja pääsin näkemään ensimmäisen kukinnankin. Maistoin yhdestä lehdenkärjestä pikku palan ja odotan kovasti sitä, että kasvusto leviää isommaksi ja pääsen käyttämään laukkaa ruuanlaitossa. Karhunlaukan mukana tuli myös joku sitruunantuoksuinen salamatkustaja, joka näyttää leviävän vähän turhan innokkaasti. Kitkin kaikki karhunlaukan ympärille ilmestyneet taimet pois mutta kauimmaisen verson jätin vielä odottamaan lopullista päätöstä. Sen voisi ehkä siirtää yrttilavaan, niin se ei valloittaisi karhunlaukalle varattua aluetta.

Kamomillasta on nyt kerätty ensimmäinen sato teeaineksia.

Kasvimaalla kasvu etenee koleasta kesäkuusta huolimatta tasaiseen tahtiin. Retiisit on syöty, melkein kaikki jopa itse. Ainoastaan viimeisissä retiiseissä alkoi näkyä kaalikärpäsen toukkia ja niistäkin vain yksi piti viskata kokonaisena kompostoriin. Tuleville vuosille laitetaan siis muistiin, että retiisiä kannattaa kylvää niin varhain kuin mahdollista eikä lainkaan enää toukokuun lopulla, jolloin kaikki menisivät todennäköisesti toukkien suihin. Kylvin muutama päivä sitten pikkuisen erän tomaattien juurelle. Katsotaan, kuinka niiden käy. Varmaan teen vielä heinä-elokuun vaihteessa uuden kylvöksen. Syksymmällä ei yleensä ole ollut niin suurta riesaa tuholaisista.

Viime kesänä suolle siirretty kellukka.

Viime vuonna kaksi siemenkirjeestä peräisin olevaa kellukkaa kukki ensimmäistä kertaa. Kumpikin on hengissä ja on kukkinut runsaasti kesäkuun alkupuolelta lähtien. Kolmas taimista kukki ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Siemenet oli kerätty 'Mai Taista' mutta toistaiseksi ainoastaan yksi taimista on emonsa tapaan kerrannainen. Persikkaisen kerrottukukkaisen siirsin suolle tavallisen ojakellukan tilalle. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kukkiva taimi on aikalailla samanvärinen kuin suolle siirretty yksilö, mutta se ei ole ainakaan vielä kerrannainen. Saatan kuitenkin siirtää sen vielä suolle toisen kaveriksi, sillä ei tuolla toisellakaan ensikukinta ollut niin kerrottu kuin tänä vuonna.

Ja tässä vielä suon kellukka alhaaltapäin. Kerrannaisuutta löytyy ihan mukavasti.

Keltaisemmalle kellukalle en keksinyt viime kesänä sopivaa paikkaa, joten se jäi niille sijoilleen kärhökaaripenkkiin. Se ei edelleenkään oikein istu juuri siihen kohtaan mutta olkoot niin kauan, että sopivampi paikka löytyy. En ole kovin suuri keltaisen ystävä mutta kellukassa keltainen on sen verran hillittyä sävyä ja pieninä yksityiskohtina, että menee ihan hyvin. Kukatkin ovat kirkkaimmillaan juuri auenneina ja alkavat pian vaaleta, jolloin niiden sävy muuttuu paljon pehmeämmäksi.

Kellukka 'Mai Tain' keltakukkainen siementaimi.

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä on nuotiopaikan takana kukkiva tarhatiarella 'Pink Skyrocket'. Sain viime kesänä jaettua alkuperäisen yksilön kahtia ja äskettäin äidiltäni tuli pieni taimi kolmanneksi. Tiarellan lisääminen alueelle jatkuu kun se kerran näyttää viihtyvän siellä. Tyhjää tilaa nimittäin riittää vielä, sillä osa punahatuista on kuollut. Aion jakaa myös siemenestä kasvatettua keijunkukkaa tiarellan kaveriksi, sillä niiden värit sopivat upeasti yhteen.

Tarhatiarella 'Pink Skyrocket' ja keijunkukka taustalla.

Tässäpä olivat ehkä tärkeimmät kesäkuun unohdetuista. Tämä postaus on tehty reilu viikko sitten melkein valmiiksi. Olin nimittäin viikon reissussa ja tulin vasta myöhään eilen illalla kotiin. En ehtinyt missään välissä pysyä blogimaailman mukana, jos olette ihmetelleet, kun en ole käynyt kommentoimassa mitään. Yritän taas hypätä mukaan kelkkaan kunhan karistan reissupölyt niskastani ja pääsen perille, mitä omassa puutarhassa on tapahtunut sillä aikaa. Pikaisen kierroksen jo teinkin äsken mutta sade vähän pilasi tunnelmaa.

Alkukesän hienoja väripareja

Viimeisen parin viikon aikana olen kiinnittänyt puutarhassa huomiota toimiviin väriyhdistelmiin. Meillä on alkukesän kukkijoissa monta violetin sävyistä kasvia, joten väri pääsi nyt tämän jutun päärooliin. Erityisen hyvin violetti toimii limen sävyjen ja vastavärinsä keltaisen kanssa.

Kuunliljat, ukkolaukat ja kotkansiivet (vasemmassa reunassa ilmeisesti luonnon soreahiirenporrasta).

Kotkansiipi on melkoisen kova leviämään. Erityisen mieluusti se leviäisi keskelle kukkapenkkiä, metsän puolelle pihlajan alle sillä ei ole mikään hinku tunkea. Se olisi jo saanut lähtöpassit, ellei sopisi niin hyvin kuunliljojen, laukkojen ja aivan pian kukkivien valkoisten varjoliljojen kaveriksi. Kolme soreahiirenporrasta on ollut kukkapenkin takana siitä lähtien kun tähän muutimme ja ne ovat pysyneet kiltisti samoilla sijoillaan koko ajan. Se on vähän matalampaa kuin kotkansiipi mutta voisi olla silti erittäin potentiaalinen kotkansiiven korvaaja. Mielestäni se kestää kylmää paremmin kuin kotkansiipi, mikä olisi keväisin ja syksyisin erittäin toivottu ominaisuus kasvilta.

Viittakurjenmiekat ja taustalla oleva keltaheisiangervo 'Dart's Gold' tulevat olemaan räväkkä näky, kun pensas kasvaa suuremmaksi.

Viittakurjenmiekat (ns. vanhanajan saksankurjenmiekka) olivat jo hävityslistallani mutta keltaheisiangervon räväkän keltaiset lehdet saivat minut epäröimään. Ehkä annan kuitenkin kurjenmiekoille tilaisuuden. Ovathan ne melko takuuvarmoja kukkijoita toisin kuin nuo muut kurjenmiekat, joita olen kokeillut. Pitää vain kehitellä niiden ympärille jotain, mikä vie huomion pois kurjenmiekkojen aikaisin lakastuvista lehdistä. En enää edes muista, mitä niiden viereen viime kesänä istutin, mutta useampi kasvi siitä oli talven aikana kuollut ja jäljellä on vain lemmikkiä, bellistä ja rikkaruohoja. Ne eivät riitä, tarvitaan jotain korkeampaa ja tuuheampaa. Pitää pohdiskella jotain.

Penkin keskeltä katsottuna violetin kanssa näkyy keltaisen nurkan päivänliljat.

Ulko-ovelta näkyvät päivänliljat ja taustalla aidan edessä kurjenmiekat. Niistä vasemmalle on puska pikkuampiaisyrttiä ja oikealla purppuraheisiangervo, johon päivänliljat sopivat myös hienosti.

Violetti toimii myös vaaleanpunaisen kanssa. Kuvassa pikkuampiaisyrttiä ja bellistä sekä ihan vähän kaatunutta kurjenmiekan kukkaa oikeassa ylänurkassa.

Bellikset ovat samanlaisia joka paikkaan itsensä tunkijoita kuin lemmikit. Välillä syntyy hemaisevia yhdistelmiä, välillä enemmän tai vähemmän kummallisia kimppoja. Violettien ja tummanpunaisten kanssa hempeät bellikset toimivat hyvin, valko-pinkin sammalleimun kanssa eivät niinkään. Bellis hukkuu keltaisena loistavaa keskiosaa lukuun ottamatta sammalleimun sekaan. Sammalleimusta ja vaaleansinisestä lemmikistä taas tuli minulle vähän vauvamainen fiilis. En oikein tiedä, tykkäänkö yhdistelmästä vai en. Mitä mieltä te olette?

Lemmikkiä 'Candy Stripes' -sammalleimun kanssa. Olisiko tämä nyt joku pastellisävykimppa?

Aho-orvokki toimisi 'Candy Stripesin' kanssa lemmikkiä paremmin mutta sopii se punaiseenkin sammalleimuun.

Amerikanvuokko ja patjarikko ovat söpö pari. Näissä toistuu sama kukan muoto mutta väri on vain eri.

Tarhakimalainen sopii ihan mihin tahansa. Tässä se on rönsyakankaalilla. Muistakaa Kuvaa kimalainen -haaste!

Tarhatiarella 'Pink Skyrocket' ja itse risteytetty tarhakeijunkukka ovat upea pari.

Tiarella ja keijunkukka ovat niin hieno pari, että päätin lisätä kumpaakin luumutarhan uusimpaan osaan. Osa esikoista ja kaksi pientä jouluruusua sieltä jo lähtikin mutta kunhan siirrän loput esikoista pois, tilaa tulee hyvin lisää tiarelloille ja keijunkukille. Tiarellaa voi jo jakaa tänä kesänä mutta keijunkukat saavat vielä pulskistua rauhassa. Tai sitten ryhdyn taas risteytyspuuhiin ja katson, tulisiko samasta sekoituksesta pari samannäköistä kasvia lisää. Viime kerralla tuli kolmea erilaista ja niistä kaksi samannäköistä on nyt tiarellan lähistöllä. Kukathan niissä saattavat olla eri näköiset mutta se on sitten sen ajan murhe.

Saaripalstan tummanpunainen jouluruusu on alkanut haalistua mutta vielä sen kukissa riittää väriä luhtaesikon parivaljakoksi.

Luhtaesikko on niin ihana, vaikka edellisyön sade olikin saanut sen kukat vähän retkottamaan.

Nyt kun majapenkkiin päästiin, niin pitää laittaa välikevennyksenä pieni majantuunausvideo. Karo on taas löytänyt majan penkin alta vakiokaivuupaikkansa. Videointihetken kostea hiekka oli vähän raskasta kaivaa ja joku on jättänyt kiviäkin riesaksi, mutta sopiva kuoppa siihenkin viimein syntyi.

Kuten videosta voi päätellä, Karolle kuuluu ihan hyvää. Kahden viikon häkkilevon noudattamisen kanssa oli vähän tekemistä, neljä viikkoa olisi ollut täysi mahdottomuus. Ensimmäinen viikko sujui kohtuullisen hyvin mutta toisella viikolla Karo oikein etsimällä etsi tilaisuuksia livahtaa karkuteille ja protestoi hyvin äänekkäästi kaikkia rajoituksia vastaan. Jopa ulkona se nosti kuononsa kohti taivasta ja ulisi kuin paraskin susi, vaikka olin parin metrin päässä näköetäisyydellä. Päätimme, että kaksi viikkoa lepoa saa riittää ja sitten koira saa tassutella omaan tahtiinsa sisällä ja ulkona niin kuin ennenkin. Ulina loppui kuin seinään, kun hihnoista, häkeistä ja lapsiporteista päästiin eroon. Karo on päässyt muutaman kerran lyhyelle kävelylle, mutta silloinkin ollaan menty Karon vauhtia ja annettu haistella toisten koirien terveisiä ihan riittämiin. Pidemmille kävelyille emme ole varmuuden vuoksi vielä lähteneet, vaikka tuskinpa niille mitään estettä olisi, kun koira näyttää liikkuvan ihan normaalisti ja ottaa ulkona oma-aloitteisesti juoksuspurtteja. Huomenna tulee neljä viikkoa eläinlääkärireissusta täyteen, joten sen jälkeen Karo saa taas elellä täysin normaalisti.

Päivän kärhökuvaksi teeman mukaisesti oikein kaunis väripari: tarha-alppikärhöt 'Purple Dream' ja 'Albina Plena'.

Mikäpä väripareista oli suosikkinne?

Kesäkuun alun kuvamaratoni

Kesäkuun alku on ollut puutarhassa yhtä haipakkaa; hellelukemat ja sopivasti sadetta saivat kaiken kasvamaan hurjaa vauhtia ja ruukkujen kasteluun on mennyt aikaa joka päivä. Nyt tahti selvästi hidastui, kun helteet vaihtuivat suorastaan koleisiin lukemiin. Öisin lämpötila tipahtaa jopa kymmenen asteen alapuolelle eikä päivisinkään enää ole päästy hamekeleihin. Kuvia on kertynyt enemmän kuin laki sallii mutta ei ole vain malttanut kaiken touhun ohella istua tietokoneelle naputtelemaan niitä postauksiksi. Sitten käy juuri niin kuin nyt, eli puuduttavan pitkä juttu sinkoilee aiheesta toiseen kuin västäräkki sudenkorennon perässä. Koettakaa kestää!

Tähtitulppaani 'Little Beauty' kukki tänä vuonna ihan itsekseen.

Sateiset pari kesää eivät selvästikään ole olleet tulppaanien mieleen, sillä aiemmin reippaasti lisääntyneet 'Little Beauty' -tähtitulppaanit olivat hävinneet melkein kokonaan. Muutamia pieniä lehtiä löytyi ja vain yksi kukka. Pudotus parissa vuodessa yli viidestäkymmenestä kukasta yhteen tuntui surkealta. Muissa tulppaaneissa oli nähtävissä sama kehitys, joten syksyllä lienee tarpeen hankkia täydennystä. Myös narsisseja kukki ennätyksellisen vähän mutta niissä osasyyllisenä saattoi olla myös narsissikärpänen. Jos yksi eksyi amaryllikseeni, niin niitä on varmasti ollut puutarhassakin paljon. Olen yrittänyt tänä keväänä tutkia narsissimättäitä tarkasti mutta ne harvat nousseet ovat kasvaneet aivan normaalisti. Jos ne olisivat kellastuneet kesken kasvun, niin se olisi kertonut sipuleita tuhoavista toukista. Luulen, että toukat ovatkin popsineet jo viime kesänä sipulit suihinsa, jolloin tänä vuonna ei ole ollut mitään noustavaksi.

Tämä sipulikukkaistutus ei ihan mennyt putkeen...

Sain viime syksynä loistoidean istuttaa kevättähtiä nukkapähkämön sekaan. Kevätkurjenmiekkojen sipuleita harventaessa kun nousi myös kevättähden sipuleita. Tai niin luulin. Ihmettelinkin keväällä, miksi nukkapähkämöiden seasta ei ala nousta piipon piippoa, vaikka monta isoa sipulia sinne syksyllä upottelin. Arvoitus ratkesi vasta toukokuun lopulla, kun ensimmäiset piiponkärjet alkoivatkin nousta juuri siitä missä niitä pitikin olla. Laji vain oli väärä: olin istuttanut nukkapähkämöiden sekaan espanjansinililjaa, joka kukkii meillä vasta lähempänä kesäkuun puoltaväliä. Enpä syksyllä yhtään muistanut, että niitäkin oli kevätkurjenmiekkojen seassa. Pitää kukinnan jälkeen nostaa sinililjat muualle ja laittaa niiden tilalle kevättähteä.

Kivikkorinteessä sammalleimut ovat vallanneet runsaasti tilaa.

Kivikkorinteen talvitappioita ei kauempaa juurikaan erota, kun holtittomasti levittäytyvät sammalleimut ovat ottaneet tilaa haltuunsa. Onhan se hyvä, että joku laji viihtyy, vaikka säät olisivat mitä tahansa, mutta tasapainon vuoksi osa sammalleimuista saa luvan siirtyä loppukesällä rinteen alle korvaamaan nurmikkoa. Olen istuttanut yläreunan aukkopaikkoihin kevään perennakylvöksistä tulleita taimia, mm. keltatörmänkukkaa, lapinvuokkoa sekä kaukasiantörmäkukkaa. Osa talvesta selvinneistä sai hitusen lisää tilaa, kun siirtelin niiden ympäriltä pikkukiviä kuolleen naapurin kolosta kohti. Näin osa aukkopaikoista hävisi helposti näkyvistä.

Tähtilevisia 'Little Plum' alkaa kukkia. Levisia on yksi superselviytyjistä.

Myöskään patjarikko ei hätkähtänyt kummallisia säitä.

Itselle uusien kasvien istuttamisessa tulee helposti virhearviointeja. Viime vuonna istuttelin valtavasti esikontaimia luumutarhan uuteen osaan. Yleensähän esikoilla ei ole niin väliä, miten ne sijoittelee, vaan kasvi näyttää joka suunnasta suunnilleen samanlaiselta. Toisin kävi näiden uusien esikoiden kanssa, sillä ne tekevät kukinnon korkean kukkavarren päähän ja tietysti joka ikinen kukka kääntyy valoa kohti. Niinpä ne kääntävät selkänsä polulle, jonka puolelta niitä oli tarkoitus katsella. Samaisessa penkin osassa katsojalle pyllistelee myös pieniä jouluruusun taimia (jotka oli tarkoituskin siirtää muualle), tarhavarjohiippa ja japaninakileija. Varjohiippa saa jäädä, kun kerta viihtyy muuten hyvin, mutta pienet esikot ja jouluruusut on helppo nostella toiseen paikkaan.

Himalajanesikko? Viime kesänä ihastelemani valkokirjavalehtinen on myös hengissä mutta ei kuki vielä.

Talvi oli ankara myös atsaleoille, joista kuivui paljon kukkasilmuja. Onneksi ainoastaan 'Satomi' kärsi isompia vaurioita ja siitä jää jäljelle ainoastaan puolet yhdestä oksasta, jos muihin ei ala kesän mittaan tulla yhtään vihreää. Kestävimmäksi osoittautui kanadanatsalea 'Violetta' mutta myös puistoatsalea 'Tarleena' kukkii aika hyvin juuri nyt. Puistoatsalea 'Illusia' talvehti muuten hyvin mutta aurinkopenkin yksilöstä paleltuivat melkein kaikki kukkasilmut ja pensasryhmän puskasta paksu hanki katkoi monta oksaa. Ne kuitenkin kukkivat maljakossa, joten kukkasilmujen talvehtiminen onnistui. Pensas taisikin saada vieruskavereiltaan suojaa pahimmilta tuulilta.

'Tarleenan' toinen puolisko. Alempana oikealla on vielä yksi kukkiva oksa.

Pensasryhmän 'Illusia' kukkii kohtuullisen hyvin.

Revontuliatsalea 'Rosy Lights' on vähän vaatimattomampi esitys, vaikka on siinäkin kukkia siellä sun täällä.

Seuraavan kuvan tarkoitus on lähinnä olla itselle muistutuksena aika kivasti ajoitetusta kukinnasta. Livenä vasemmassa reunassa kuuliljojen ja pionin välissä pilkistävät vuorijumaltenkukat, muutamat laukat keskemmällä penkkiä ja suon laidalla, kolme vaaleaa 'Finola'-tulppaania sekä aivan metsän reunassa tuijan oikealta puolelta hitusen kurkkiva alppiruusu 'Haaga' sopivat väreiltään kauniisti yhteen. Majapenkissä ensimmäiset alppikärhön kukat alkavat aueta ja metsän reunassa on myös viimeisiä pihlajan kukkia täydentämässä kukintaa. Kukkaloistosta ei voi tässä vaiheessa puhua, mutta ehkä parin vuoden päästä sitten. Myöhemmin kesällä voisi ottaa isommasta vuorijumaltenkukasta jakopalan ja siirtää aurinkopenkistä lisää laukkoja alueelle. Syksyn kukkasipulilistalle laitetaan pussillinen tai pari 'Finolaa'. Tässä penkissä ei ole vesimyyräkään riesana.

Osa kärhökaaripenkkiä, majapenkkiä ja taustalla vähän suotakin.

Vuorijumaltenkukat selvästi viihtyvät täällä. Edessä jakopala, jonka otin viime kesänä taaemmasta yksilöstä.

Viime kesänä istutettu 'Haaga' kukkii tontin rajalla aivan suon takana.

'Haagan' taimen sain äidiltäni, jolla yksi iso alppiruusu oli juurtunut maahan. Äidilläni ei ollut sille paikkaa, joten se päätyi minulle. Olin jo miettinyt kaivavani raparperin kokonaan pois, joten yllättäen minulle tullut alppiruusu vain vauhditti sen päätöksen tekemistä. Isompien alppiruusujen seassa kasvanut taivukas on tyveltään pitkältä matkalta paljas mutta se ei tuossa paikassa haittaa. Rehevinä rodon edessä rehottavat rotkolemmikit tuovat riittävästi vehreyttä. Alppiruusulle pitää vain järjestää kunnon tuenta, sillä se kaatui talven aikana paksun hangen takia melkein pötkölleen ja on nytkin selvästi takakenossa. Onneksi runko ei kuitenkaan katkennut eikä juuristo noussut ylös mullasta. Ehkä kaatuminen suojasi myös kahta nuppua paleltumiselta.  'Haagan' kummallekin puolelle on istutettu siemenestä kasvatetut alppiruusut, jotka toivon mukaan kukkivat lähivuosina, jos selviävät tulevista talvista.

Äidin uusi kärhöseinä.

Kävimme viikko sitten vanhempieni luona. Isäni oli taiteillut varsin persoonallisen kärhöseinämän vanhan haravakoneen piikeistä. Tuossa kohdassa oli ennen iso vuorimänty, joka oli nyt tullut tiensä päähän. Istutin äitini apuna seinämän vierelle neljä kärhöä ja niiden taakse on tulossa itoh-pioneita sun muuta mukavaa. Kärhöihin kun päästiin, niin kärhökuulumisia on omallakin pihalla. Hyviä ja vähemmän hyviä. Huonoista uutisista huonoin on se, että patiopenkin 'Hagley Hybrid' ja 'Multi Blue' eivät ole vieläkään nousseet. Melkein yhtä huono uutinen on se, että kärhökaaripenkin kaariportin kuudesta kärhöstä vain kahdessa on elonmerkkejä. Luumutarhassa 'Diamond Ball' sekä 'Madame Julia Correvon' eivät ole myöskään nousseet eikä aurinkopenkissä ilmeisesti PERNILLE, mutta kaikki ne ovat nuorempia kärhöjä, joilta en edes odottanut kovin pikaista heräämistä. Nuo vanhat konkarit aiheuttivat isomman pettymyksen senkin vuoksi, että ne ovat olleet puutarhani näyttävimpiä kärhöjä.

'Hagley Hybridin' ja 'Multi Bluen' kesätuuraajat.

Jotta pation seinäke ei jäisi ihan tyhjäksi, lykkäsin pari ruukussa kokoa kasvavaa kärhöä seinäkkeeseen kiipeilemään. Itsestään kylväytynyt päivänkakkarakin sai jäädä niille sijoilleen varjostamaan pienempää kärhöä (ehkä loistokärhö 'Rouge Cardinal'). Isompaa ruukkua (tarhaviinikärhö 'Venosa Violacea') en saanut edes kaivettua niin syvälle kuin oli tarkoitus, sillä vastaan alkoi tulla maassa kasvavien kärhöjen juuristoa. Sen verran eläväisiltä juuret vaikuttivat, että eiköhän jossain vaiheessa kesää nouse edes joku verso tai sitten viimeistään vuoden, parin unosten jälkeen. Jos olisin tiennyt, että nuo "vanhukset" eivät meinaa nousta, olisin istuttanut osan tuoksuherneistä seinäkkeeseen. Nyt ne kaikki ovat mikä missäkin eikä yhtään jäänyt patiolle. Onneksi oli noita ruukkukärhöjä, joita ei vielä tänä kesänä voinut istuttaa maahan.

Todellinen superyllätys oli viime kesänä maahan istutetun loistokärhö 'Beautiful Briden' nuppu.

Se, mikä yllätti minut totaalisesti, oli erityisesti nuorimpien loistokärhöjen reipas herääminen. 'Beautiful Bride' on siitä erinomainen todiste, mutta myös viime kesän kituutellut 'Miss Bateman' on lähtenyt oikein hyvin kasvuun. 'Krakowiak', 'Warszawska Nike' ja 'Proteus' ovat myös oikein reippaina. Muissa on vähintään yksi verso. 'Arabella' huitelee jo melkein metrin korkuisena, mutta se onkin ollut hyvin luotettava, melkein takuuvarma kärhö. Ensimmäinen mantsuriankärhöni kuoli parin vuoden jälkeen ankarana talvena ja vähän pelkäsin, käykö viime keväänä maahan istutetulle samoin. Sepä onkin melkein yhtä reippaana kasvussa kuin 'Arabella'. Kaikista ohjeista poiketen istutin sen yhtä syvälle kuin loistokärhöt ja ainakin tämän yhden talven perusteella se kannatti. Versojen määrästä päätellen kärhöä ei lainkaan haitannut joutua ohjeistusta reilusti syvemmälle.

Päivän kärhö on alppikärhö 'Pink Flamingon' ensimmäinen kukka.

Toivottavasti jaksoitte kahlata loppuun asti. Yritän tehdä seuraavasta jutusta vähän siedettävämmän mittaisen.