Nyt ei ole kuivaa!

Heinäkuu näyttää päättyvän ainakin meillä mukavan kosteissa tunnelmissa. Sateet alkoivat toissapäivänä, jolloin vettä tuli lopulta oikein mukavasti. Meillä ei ole sademittaria, mutta sateen määrästä kertonee jotain se, että liiterin katolta saimme melkein koko kuution kokoisen IBC-kontin täyteen vettä siitäkin huolimatta, että välillä satoi niin rankasti, että osa vedestä tulvi ränneistä yli. Olin lasten kanssa melkein kolme tuntia sadekamppeissa ulkona tyhjentämässä vettä ämpäreistä kukkapenkkeihin. Talon ränneistä tuli parhaimmillaan litra sekunnissa vettä ja yhdelle rännikaivoista tahti oli selvästi liikaa, sillä vesi tulvi sen yli lammikoksi talon nurkalle. Ohjasinkin ongelman huomattuani vedet ylimääräisellä räystäskourun pätkällä kaivon sijaan nurmikolle muutaman metrin päähän talosta ja sateen tauottua tyhjensin rännikaivosta sinne kertyneet sammalet ja muut roskat. Mahtoivat naapurit taas ihmetellä touhujani, mutta saivatpahan taas hupia kerrakseen, kun täällä rouva kastelee kukkia kaatosateessa. Ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen myös etupihan siperianpihdan alla olevat rönsyansikat ovat terhakkaasti pystyssä. Eihän siihen tarvittukaan kuin viisi kastelukannullista vettä neliömetrille!

Perhoset olivat aamulla kansoittaneet aidan reunan. Olivat ilmeisesti siipiään kuivattelemassa. Tässä kuvassa on amiraali, joita aidalla näkyi kaksi. Niiden lisäksi oli muutama neito- ja nokkosperhonenkin.

Koska maa alkoi jo olla pintaa syvemmältäkin kosteaa ja sateita on luvattu vielä ainakin viikonlopulle ja alkuviikolle, päätin tehdä muutamia kasvien siirtoja. Mylläsin aurinkopenkkiä viime syksynä ja ajattelin sen jo olevan kuta kuinkin valmista tavaraa. Kuitenkin reilun kuukauden kestänyt helle ja tuulisuus osoittivat, että siellä on edelleen kasveja, jotka eivät viihdy ihan niin äärimmäisissä oloissa. Siellä oli myös joitakin kasveja, jotka eivät sittenkään sopineet paikoilleen.

Päivä ennen sateita isotähtiputket olivat varsin käppyräisiä. Sekaan eksynyt saksankurjenmiekka sen sijaan näyttää paremmalta kuin toiseen kohtaan viime syksynä siirtämäni yksilöt.

Kookkaista kasveista toinen ritarinkannuksista oli ilmeisesti ottanut osansa sen vieressä kasvavan loistokärhön vedestä ja ravinteista, sillä se on tuuhea ja vihreä latvaan saakka. Sen vieressä kasvanut yksilö sen sijaan on melkein pystyyn kuollut. Purppurapunalatvat kestivät aika hyvin kuivuuden, joten ehkäpä kaivan ensi keväänä varovasti jommasta kummasta punalatvasta jakopalan täyttämään puuliljalta jääneen tyhjän kolon ritarinkannusten ja purppurapunalatvojen välistä. Ritarinkannuksen tulevaisuutta helpotin sen verran, että kaivoin sen viereen kuopan, jonka täytin kompostimullalla ja sivupihalta tuodulla savimullalla.

Poistin puolet isotähtiputkista ja siirsin niiden tilalle pensasryhmästä yhden morsiusharson. Pahasti kärsinyt ritarinkannus näkyy vasemmassa reunassa, sen vieressä  olevat lehdet ovat vehreämmästä yksilöstä.

Pitkä kuiva kausi osoittaa myös, mille kasveille kuivuus, tuulisuus tai paahde eivät ole ongelma. Aurinkopenkissä sinikatana 'Alba' suorastaan villiintyi kukkimaan. Kaikki kolme yksilöä siis. Samoin kävi kivikkorinteessä, jossa maa on vielä hiekkaisempaa ja olosuhteet muutenkin karummat. Nostin yhden aurinkopenkin katanoista ylös ja sain jaettua sen viiteen osaan. Yksi jakopala pääsi kivikkorinteeseen myskimalvan tilalle ja loput jäivät aurinkopenkkiin.

Sinikatanat ja maksaruohot ovat näemmä takuuvarmoja kuivan paikan selviytyjiä. Näkyy siellä tiukukärhö 'Arabellakin' ihan kiitettävässä voinnissa.

Aurinkopenkin reunuskasvillisuus on ollut työn alla muutaman vuoden. Olen pikku hiljaa korvannut belliksiä muilla kasveilla, sillä ne eivät ole parhaimmillaan ihan näin kuivissa ja aurinkoisissa paikoissa. Selviävät toki hengissä ja ovat kauniita suurimman osan ajasta, mutta kuiva heinäkuu saa ne vähän kärsineen näköisiksi. Keijunkukka 'Palace Purple' on ollut yllättävän hyvä selviytyjä, mutta kummastakaan yksilöstä ei vielä saanut kunnon jakopalaa. Toisesta irtosi pari pikkuista alkua ilman juurta. Istutin ne ruukkuihin ja vein tuulensuojaan, jos vaikka juurtuisivatkin. Pari aurinkopenkkiin istutettua tarhakylmänkukan tainta on näyttänyt viihtyvän hyvin, joten ajatuksissa on lisätä myös niitä täyttämään aukkopaikkoja.

Yläkuvissa tilanne ennen, alhaalla jälkeen. Pihaesikon sain jaettua useampaan palaseen ja pidennettyä kaukasianmaksaruoho 'Summer Gloryn' aluetta polkuun saakka.

Vaaleanpunainen pikkusydän on vallannut sen verran monsterimaisesti tilaa muilta, että se saa häädön. Ensimmäinen puska lähti tänään ja teki tilaa sinikatanoille. Loppujen tilalle laitan ainakin kahdessa edellisessä kuvassa näkyvää tummalehtistä maksaruohoa.

Rantalaukkaneilikka 'Sea Pink' kukki komeasti, mutta kärsi kuivuudesta ruohosilppukatteesta huolimatta. Jotain kivikkorinteen oloista kertonee se, että yläpuolella näkyvä nukkapähkämökin lurpottaa.

Äärimmäisissä oloissa näkee selvästi, mitkä kohdat puutarhasta menestyvät ja mitkä eivät. Kasvien voinnista voi myös päätellä kasvualustan paksuutta ja laatua. Olisin voinut vaikka jo keväällä merkitä nurmikoltamme kohdat, jotka kellastuvat ensimmäisenä pitkän kuivan kauden yllättäessä. Samoin tiesin, että varjokuja, majapenkki ja kärhökaaripenkin takaosa tuskin kärsivät kuivuudesta ellei sateetonta aikaa kestä kolmea kuukautta.

Varjokujalla näyttää rehevältä, vaikka osa esikoista ja pienistä kuunliljoista on jaettu ja siirretty alkukesällä. Kelloköynnöksetkin ovat kasvaneet kohtuullisen hyvin ilman kastelua ja olin näkevinäni parissa latvassa jo minikokoisen nupun.

Koska ruukkuryhmää on tullut kuvattua harvemmin, niin laitetaan siitäkin nyt yksi kuva. Aika tasaista kasvimassaa... Koruköynnös on kiivennyt oksia myöten jo pitkälle kuvan yläpuolelle ja kukkii runsaasti.

Tästä kesästä taisi tulla minulle "osta yhtä, saa toista" -kasvukausi. Keväällä osa narsisseista oli aivan väärää lajiketta, yksi kärhöistä ei ollut sitä mitä piti ja saksalaisen halpakaupan liljat yksinkertaisia, vaikka piti olla kerrannaisia. Hännän huippuna ensimmäinen samaisesta kaupasta hankittu gladioluskin kukkii eri värisenä kuin pussin kuvassa tai netissä.

Ei ole puhtaan valkea 'Fiorentina' kyllä tämä minun gladiolukseni, vaikka nielu onkin oikean värinen. Oikein kaunishan tämäkin on, en valita.

Nyt lähden ulos levittämään syyslannoitetta ja taidanpa samalla napsia luumupuista muutamia väärään suuntaan levittäytyneitä oksia lyhyemmäksi. Herukoita yritän kerätä rasiallisen pakastimeen aina kun vain niitä kypsyy tarpeeksi. Sitä kun ei tiedä, milloin rastaat saavat putsattua naapuruston punaherukat ja siirtyvät herkuttelemaan mustaherukoilla. Palaan illan mittaan lueskelemaan blogeja. Otsikoista päätellen teillä oli mielenkiintoista luettavaa odottamassa.

Harvemmin kuvatut

Loppukesä on näyttävien kukkijoiden, kuten hortensioiden, jaloangervojen, nauhusten ja isojen maksaruohojen aikaa. Puutarhassa kukkii kuitenkin vaikka mitä muutakin, jotka kyllä huomaa, mutta joille ei palstatilaa liiemmin yleensä liikene. Komeiden kukkijoiden keskelle onkin ihan pakko ottaa kierros vähän harvemmin kuvattujen kohteiden parissa.

Aitohunajakukka on minulle aivan uusi tuttavuus. Kimalaiset ainakin tykkäisivät, jos tämä pääsisi ensi vuonnakin kylvölistalle.

Kesäkukkia on olemassa niin valtava määrä, ettei niitä voi millään kaikkia kokeilla kasvattaa, vaikka siihen käyttäisi koko puutarhansa ja elinikänsä. Olen silti joka vuosi kokeillut jotain aivan uutta kasvia, sillä suuresta valikoimasta saattaa joskus löytyä puutarhaan uusi kestosuosikki. Tänä vuonna kokeilin aitohunajakukkaa. Sain siemenet lahjana ja kylvin niitä suoraan maahan kesäkuun alussa. Kasvia ei voi moittia ainakaan hitaaksi, sillä taimet ovat kukkineet jo varmasti pari viikkoa. Alkuun sen maata myöten kiemurteleva kasvutapa sai minut epäilevälle kannalle, mutta oikeastaan kasvi on nyt kukkiessaan aika kiva. Siemeniäkin jäi reilusti, joten eiköhän ensi keväänä sille joku nurkkaus löydy. Voi olla, että kesän säillä on myös jotain tekemistä sen maassa retkottamiselle ja toisenlaisena kesänä tai aurinkoisessa kasvupaikassa se kasvaisi kauniisti pystyssä.

Kylvin keväällä myös sekoituspussin vaaleanpunaisia kesäkukkia. Niistä lähti kasvuun yksi pinkki ruiskaunokki.

Sekoituspussista ilmestyi myös yksi arvoitus. Kuka tietää nimen tälle pikkiriikkiselle hempeilijälle?

Pinkistä päästään sulavasti kevään perennakylvöihin, joista ensimmäistä kukkaansa esittelee loistosalvia 'Rose Queen'.

Rungollinen jouluatsalea päätti sitten kukkia ihan kunnolla heinäkuussa. Nuppuja on miltei joka latvassa. Kuinkahan tämä jaksaa kukkia jouluna?

Pakko laittaa myös kärhökuva mukaan, vaikka niitä tuleekin kuvattua vähän väliä. 'Piilu' esittelee vasta avautumassa olevia kukkia ja vanhoja, jo vaalenneita kukkia samassa kuvassa.

Naapurilta keväällä pelastettu keltainen karviainen on hienosti hengissä ja teki kaksi karviaistakin. Toisen söin eilen, toinen on vielä kypsymässä. Kannatti pelastaa, sillä marja oli ohutkuorinen ja oikein makea. Lajike todennäköisesti 'Hinnonmäen keltainen' (onko muita edes?).

Suunnitelmissa oli tänään kerätä punaherukoita. Eilen kävin herukkapensaat läpi ja totesin niissä olevan jo sen verran kypsiä, että valikoiden saa ensimmäisen erän pakastimeen. Mehustamiseen olivat vielä liian raakoja. Täällä ei ole näkynyt rastaita kuukauteen ja eikö vain tänä aamuna ollut parvi rääkymässä marjapensaiden luona. Sinne meni punaherukat. Yhteen oksaan jäi ehkä puolisen litraa raakileita, kaikki muut oli vedetty ahnaisiin kitoihin. Onneksi musta- ja viherherukoihin sekä pensasmustikoihin ei oltu vielä koskettu. Ilmeisesti ehdin häätää parven matkoihinsa juuri kun olivat viimeistelemässä punaherukkapuskaa. Suojasin pensasmustikat hyönteisverkolla ja ripustelin mustaherukoiden oksille muovipussisuikaleita. Ne ovat yleensä pitäneet rastaat sen aikaa loitolla että olemme saaneet omiksi tarpeiksi marjoja kerättyä.

Punaherukat kerätty...

Täällä päin ei oikein ole tänä vuonna mustikoita metsässä ja vadelmatkin ovat melkoisen pieniä ja harvassa. Kävin tänään naapurin kanssa keräämässä vadelmia ja voin rehellisesti sanoa, että niitä marjoja olisi sitten parempi talvella nautiskella yksitellen silmät puoliummessa eikä hotkia pureskelematta kourallista kerrallaan. Kun noukkii kolme tuntia painostavassa helteessä polvenkorkuisista puskista pikkurillin kynnen kokoisia marjoja ja saaliina on vain reilu 2,5 litraa, alkaa jokainen kerätty marja tuntua suureltakin saavutukselta. Onneksi musta- ja viherherukoita on tulossa ennätyksellisen paljon (jos vain linnut eivät tule apajille). Sain illalla houkuteltua esikoisen keräämään mustaherukoita kanssani, mutta eipä niissä vielä ollut kunnolla kypsiä kuin siellä täällä. Litran verran keräsimme: osa meni iltapuuron kaverina, loput pakastimeen talven varalle.

Teimme myös makuvertailun, sillä jokaisesta pensaasta löytyi sen verran kypsiä, että saimme pienet maistiaiset.

Meillä on edellisen asukkaan jäljiltä kaksi nimetöntä mustaherukkaa. Toinen on hyvin retkahtelevaista mallia, toinen pysyy topakammin pystyssä. Kasvutavan puolesta retkahtelija saisi vaikka lähteä, mutta se tekee todella makeita, pehmeäkuorisia marjoja ja on nyt vuosia kestäneen nuorennuksen ansiosta hyvin virkeän oloinen. Siitä saa varmasti yli ämpärillisen kerättyä kunhan kaikki marjat kypsyvät. Pystykasvuinen on tehnyt joka vuosi aika hyvin satoa, vaikka kasvaakin lähimpänä metsää ja joutuu siksi olemaan varjossa. Senkin marjat ovat aika makeita, tosin selvästi pienimpiä neljästä pensaastamme. 'Mikael' on ensimmäinen itse hankkimamme herukka. Sen marjat ovat suunnilleen saman kokoisia kuin vanhan retkahtelijamme, mutta selvästi kirpeämpiä kuin kummankaan vanhan pensaan. 'Pohjan Jätti' on viime kesän hankinta ja teki jo tänä vuonna useita marjaterttuja. Sen marjat ovat todellakin jättikokoisia. Ylläolevan kuvan marjat ovat 1,8cm halkaisijaltaan kun taas vanhan pystykasvuisen pensaan hädin tuskin senttimetrin kokoisia. 'Mikaelin' ja rentokasvuisen vanhan pensaan marjat olivat halkaisijaltaan 1,3cm. Maku ei 'Pohjan Jätissä' vedä vertoja kummallekaan vanhoista pensaistamme, vaikka on muuten varsin hyvä. Noille vanhoille pensaille olisi kiva tietää lajikkeet. Ehkä yritän ensi keväänä kaivella niiden tyvialueita, jos vaikka löytäisin niistäkin vanhat nimilaput, kuten löysin viherherukastamme.

Kuunlilja 'Blue Mouse Ears' kukkii ensimmäistä kertaa. Tämä hakee vielä sopivaa paikkaa, tosin näyttää viihtyvän mainiosti väliaikaispaikassaankin.

Värikkäitä perhosia tulee kuvattua useammin kuin näitä yksitotisia lanttuperhosen sukuisia. Näitä on nyt paljon liikkeellä.

Olen juossut kameran kanssa suruvaipan perässä, mutta kovin levoton on ollut kuvattavaksi. Todistusaineistoa sen olemassaolosta sain napattua pikaisesti ikkunan läpi.

Keisarinviittoja on tänä vuonna todella paljon, kuten muitakin perhosia. Joudun aina alkukesällä googlaamaan sen tuntomerkit, sillä saman näköisiä on muutama muukin. Ne erottaa toisistaan helpoiten takasiipien alapinnan perusteella. Keisarinviitalla se on aivan oman näköisensä. Koska talven jälkeen pitää aina kertailla perhosten tuntomerkkejä, oli minulla tuoreessa muistissa se, että keisarinviitasta on olemassa myös harvinainen valesina-värimuoto, joka esiintyy Suomen perhoset -sivuston mukaan vain noin 15 prosentilla keisarinviittanaaraista. Olikin erittäin hieno hetki bongata sellainen meiltä. En saanut kuvaa sen avonaisista siivistä, mutta sivukuvastakin näkee, että perhonen on selvästi tummempi ja ruskeamman sävyinen kuin normaali keisarinviitta. Siipien yläpinnoilta puuttui kokonaan keisarinviitan normaali räikeä oranssi ja sen tilalla oli hillittyjä ruskeansävyjä.

Syyssyrikkä ja mustilanhortensia tuntuivat olevan valesina-muodon keisarinviitalle mieleen.

Juuri nyt taivaalle on alkanut kerääntyä lupaavan näköistä pilviharsoa. Taivas on muuttunut kullankellertäväksi ja suurena toiveenani on, että sade alkaisi huomisaamun sijaan jo paljon aikaisemmin yöllä. Ämpärit on viritelty valmiiksi ja työnsin jopa kottikärryt grillikatoksen vierelle, jotta saisin vuohenkellokasvuston iloksi tippuvat vedet talteen sopivampaan kohteeseen. Käyn ehkä varmuuden vuoksi vielä tekemässä pikaisen sadetanssin takapihalla ennen isännän kotiin saapumista, hih.

Toivepostaus: Puutarhan musiikkia

Viimesyksyisen kukkasipuliarvonnan kommenteissa Sari kertoi haluavansa lukea puutarhani "musiikista". Sari heitti esimerkiksi kuvagallerian ja siihen sopivat musiikit, jotka voisi kuunnella omalta laitteelta. Koska olen yksinkertaisesti liian laiska selvittelemään, kuinka musiikin tekijänoikeudet näin blogeissa menevät, hylkäsin tämän ajatuksen saman tien. En muutenkaan saa puutarhainspiraatiota musiikista tai yhdistä musiikkia kovin vahvasti puutarhaan. Uskon kyllä, että jollakin ne voivat kulkea käsi kädessä, minä en vain kuulu siihen joukkoon. Yksittäinen näkymä tai hetki puutarhassa saattaa tosin joskus tuoda minulle jonkun kappaleen mieleen. Esimerkiksi silloin kun taivaalta leijuu hiljalleen isoja, pehmoisia lumihiutaleita ja maisema muuttuu puhtaan valkoiseksi, päähäni mönkii usein korvamato nimeltä Talvi Vivaldin Neljästä vuodenajasta, tarkemmin vielä hidas Largo-osa siitä. Jätetään kuitenkin tähän syvällisempi pohdinta musiikkimaustani ja keskitytään enemmän siihen puutarhaan.

Verenpisaran kukkia siististi rivissä kuin putkikellot.

Mietin pitkään, kuinka lähestyisin tätä aihetta puutarhan näkökulmasta. Tästähän olisi voinut vääntää vaikka kuinka syvällisen esitelmän puutarhan rytmistä, toistosta ja erilaisista tunnelmista. Eri kukkia olisi voinut vertailla joko olemuksen tai ulkonäön perusteella eri soittimiin. Olisi voinut kehitellä jokaiselle istutusalueelle oman musiikkityylinsä ja perustella hyvin, miksi tämä kohta on tulinen tango, tuo reipasta rokkia ja kolmas nurkka siro ja viehkeä barokin ajan tanssi. Päädyin kuitenkin vielä työläämpään tapaan toteuttaa Sarin toive. Aikaa postauksen tekemiseen kuluikin sitten melkein vuosi.

Olkaa tarkkaavaisia, niin ymmärrätte, miksi valitsin tämän kuvan mukaan postaukseen.

Minusta parasta puutarhamusiikkia on se, mitä kuulen puutarhassa puuhaillessani, joten päätin kulkea joka vuodenaikana pihalla taltioimassa äänimaailmaa. Valikoin nauhoituksista onnistuneimmat, liitin mukaan muutaman kuvan ja kokosin materiaalin videoksi (menetin myös hermoni muutaman kerran ja jouduin aloittamaan videon vääntämisen kahdesti alusta uudelleen mutta ei niistä sen enempää). Napsauttakaa alla olevasta kuvasta video pyörimään ja kulkekaa mukana kuuntelemassa Hiidenkiven puutarhan äänimaailmaa vuoden ympäri. Videossa on tekstiä ja kuvia, joten pitäkää silmät auki ainakin ensimmäisellä katsomiskerralla. Kannattaa muuten laittaa kuulokkeet korville, sillä osa äänistä ei välttämättä kuulu muuten kaikilla laitteilla selvästi. Laitteiston ja käyttämäni ohjelman rajoituksille en valitettavasti mahtanut mitään (oi Windows Movie Maker, miksi et ole enää olemassa?).

Toivottavasti Sari löydät tämän postauksen, etteivät pienet hermoromahdukseni menneet hukkaan! P.S. Löysittekö videolta selityksen sille, miksi kuva punakosmoksista pääsi mukaan?

Kuivuuden kummat vaikutukset

Ei tässä oikein muuta voi todeta kuin sen, että heinäkuu muuttuu koko ajan kummallisemmaksi. Alkukuussa oli vielä perinteistä heinähellettä ja kuivuutta, mitä usein heinäkuussa on. Tämä kylmä jakso taas ei ole ollut yhtään mieleeni, sillä jatkuvasti puhaltava kolea tuuli vielä tehostaa kasvien haihduttamista. Tyynellä säällä puutarhalla ei ehkä olisi vielä mitään hätää ja yöllä kertyvä kaste pääsisi imeytymään maahan ja kasvien iloksi. Nyt tuuli kuivattaa kaiken ja kukkapenkkien pintamaa alkaa pölistä meilläkin. Ilmeisesti syvemmältäkin alkaa olla kosteus vähissä, sillä muutamat kasvit ovat alkaneet reagoida kummallisesti.

Kärhö 'Hagley Hybrid' on tehnyt muutaman heteettömän minikokoisen kukan.

En ole kastellut kärhöjäni heinäkuussa lainkaan, joten moni niistä on jäänyt normaalia matalammaksi ja kukat jopa useita senttejä pienemmiksi kuin kosteana kesänä. Jos elokuun alkupuolellakaan ei näytä tulevan kunnon saderintamaa, pitää viritellä kasteluletku ja kastella kärhöjen lisäksi varmasti paljon muutakin. Uskon, että yksi kuivempi jakso keskellä kesää ei vaikuta kovin paljoa kärhöjen ensi kesän versomäärään. Jos sen sijaan alkusyksykin on kuivaa, saattaa se jo näkyä.

'Hagley Hybrid' ja 'Piilu' kukkivat kärhökaaripenkissä. Kuivuus ei näytä haittaavan vasemmassa reunassa olevaa 'Jan Pawel II':ta, sillä sen latvat huitelevat kärhöportin huipulla vakaana aikomuksenaan tavoitella pilviä.

'The President' on jäänyt kauas normaalista kasvukorkeudestaan ja kukkii sikin sokin 'Justan' kanssa.

Tarhalyhtykärhö 'Princess Kate' on kurotellut latvansa 'Jan Pawel II':n kaveriksi pilviä kohti mutta on silti aukaissut muutamia kukkia myös katselukorkeudelle.

Kärhökaaripenkissä tilanne ei ole sentään vielä kovin paha toisin kuin aurinkopenkissä. Aurinkoinen kasvupaikka yhdistettynä hiekkapohjaan ei ole otollinen kasvualusta varsinkaan kärhöille, vaikka niiden istutuskuoppiin olisi sotkettu savimultaa ja kompostia. Tiukukärhö 'Arabella' kukkii luotettavasti, vaikka sen versoille ei olekaan kertynyt ihan sitä pituutta mitä normaalina vuonna. Loistokärhö 'Elsa Späth' sen sijaan osoittaa selvästi mieltään. Sillä on normaalivuonna puutarhani suurimmat kukat. Ne ovat kirjaimellisesti ruokalautasen kokoisia. Tänä vuonna kukkien koko on lähempänä kahviasettia eikä versoillakaan ole mittaa kuin hädin tuskin metrin verran. Elsan vieressä kasvavia keijunkukkia pitää jakaa tänä syksynä, joten taidanpa samalla kaivella vähän suuremman kuopan ja vaihtaa taas kerran osan hiekkamullasta savisempaan, kompostilla höystettyyn multaan.

Ei kovin näyttävää kukintaa Elsalta tänä vuonna, mutta hengissä sentään on.

Kärhökaaripenkissä ei kuivuus vielä muita kasveja vaivaa kuin kärhöjä. Pensasmustikoille olen varmuuden vuoksi vienyt välillä ämpärillisen per kasvi vettä, mutta kaikki muut ovat saaneet pärjätä omillaan. Jaloangervoille paikka on ilmiselvästi hyvä, sillä niissä ei näy mitään kuivuuden merkkejä. Takapihalla olevissa jaloangervoissa alkaa sen sijaan olla jo kuivia lehdenkärkiä.

Loistokärhö 'Voluceau' ei ole kuivuudesta tietääkseenkään. Se on ilmiselvästi tämän kesän kukkakuningatar.

Tuulen vuoksi daalia 'Wittem' retkottaa joka suuntaan ja kukkii maata vasten.

Onko käynyt jo ilmi, etten oikeastaan pidä tuulisesta säästä? Eräänä iltana suorastaan vihasin navakkaa puuskatuulta, sillä huomasin Karoa ulos päästäessäni pation vieressä kasvavissa peittokurjenpolvissa jotain kummallista. Ensimmäinen ajatus oli, että toinen yksilöistä lurpotti kuivuuden vuoksi, mutta lähempää näin, että koko puska oli ylösalaisin puolen metrin päässä siitä mihin se oli istutettu. Tuulenpuuska oli katkaissut kurjenpolven maanrajasta niin, että juuret olivat jääneet maahan. Lykkäsin puskan yöksi vesiastiaan ja aamulla pilkoin sen pistokkaiksi. Toivottavasti lähtevät kasvuun ja tekevät vahvat juuret ennen talvea.

Jos kaikki juurtuvat, saan seitsemän uutta kurjenpolvea. 

Ei liity kuivuuteen tai tuuleen millään lailla, mutta pakko laittaa kuva pistokkaasta kasvatetusta kuutamohortensiasta, joka kukkii ensimmäistä kertaa. Jaloangervot sen ympärillä ovat 'Cattleya'-lajiketta.

Eräänä aamuna sain esikoiselta aiheeseen sopivan kuvan. Hän on selvästi tarkkaillut äidin toimia, sillä kuvassa oli äiti puutarhassa asettelemassa ämpäreitä pystyyn. Aurinkoinen sää oli nimittäin kuvassa vaihtunut yllättäen kaatosateeksi. Pitänee pyytää häneltä lisää samankaltaisia taideteoksia, sillä myöhemmin samana päivänä alkoi oikeasti sataa vettä. Lienee sanomattakin selvää, missä ja mitä oli silloin tekemässä?

Tuleekohan esikoisesta taiteilija vai kenties meteorologi? Ämpärit on kuitenkin selvästi mitoitettu puutarhan vedentarpeeseen nähden sopivan kokoisiksi.

Saa nähdä, toteutuvatko iltalehtien otsikot ja päättyykö heinäkuu tosiaan sateisissa tunnelmissa. Viikon sääennusteen mukaan tänne olisi tulossa peräti 0,1mm vettä parina päivänä. Wau, mikä wedenpaisumus...

Puutarha-apulaisen tarinoita

Kautta karvaisten tassujeni! Sain juuri tietää, että minua on salakuvattu! Jotta emäntä ei laskettele ihan mitä tahansa luikuria, päätin kertoa oman näkemykseni puutarhassani tapahtuneista asioista.

Tässä on 'Voluceau' syyshortensia 'Prim Whiten' oksilla. Niistä tulee kiva varjopaikka pation luokse. Olisi vain pitänyt olla itse kuvaamassa, sillä ei se emäntä saanut edes tuota kärhön sametinpunaista väriä vangittua oikein.

Emännän mielestä tungen itseni vähän turhan usein eteen juuri silloin kun hän yrittää kuvata kukkia. Ei pidä paikkaansa, kukat tunkevat minun tielleni silloin kun emäntä yrittää kuvata minua salaa. Kamera kun on vain minun kuvaamistani varten.

Varjokujan verenpisarat kukkivat. Tämä punavalkoinen on innokkaampi kukkija kuin takana oleva valkovioletti.

Kivikkorinteen ja aurinkopenkin rajamailla kukkii nyt hyvin punavoittoisesti. Sopii hienosti väreihini.

Ja taas! Katsokaa nyt. Minä olin kävelemässä aivan rauhassa kivipolulla ja heti paparazzit iskevät. Emäntä yritti mukamas kuvata tummanpuhuvien pioniunikoiden, purppurarevonhäntien ja ruiskaunokkien komboa kuunliljan kanssa.

Ja tiedättekö muuten mitä? Luulin, että se isännän kopteri oli tarkoitettu vain ja ainoastaan minulle hellepäivien varalle tuulettimeksi. Nyt on kuitenkin tapahtunut järkyttävä rikos, sillä minuahan on salakuvattu katalimmalla mahdollisella tavalla. 

Aah, tämä se vasta tuntuu hellepäivänä mukavalle!

Vähän epäreilua salakuvata yläilmoista puuhiani! Tuolla grillikatoksen vieressä minä olin kaivamassa itselleni vilpoisaa lepopaikkaa niin kuin aina ennenkin.

Ja mitä teki emäntä? Peitti pihan parhaan kaivuupaikan uudella hiekalla ja kivenmurikoilla! Jotain se selitti multaisista lattioista ja routaeristeistä... Pilalle meni tämä nurkka puutarhasta! Missä minä nyt kaivan?

Emännällä on muutenkin joku kummallinen viehtymys kiviin. Tästä varaston oven ja kasvimaan välistä se poisti eräänä päivänä heinikon ja laittoi tilalle kiviä. Vähän kuule jätit kesken tämänkin projektisi! Ota kiviä vaikka sieltä grillikatoksen vierestä.

Nuotiopaikalle emäntä tunki alkukesällä kivien koloihin mehitähtiä. Ovat kuulemma viihtyneet hyvin. Muutaman kerran olen tarkistanut, haisevatko grilliherkuille. Eivät taida olla ruokaa kuitenkaan.

Eilen emäntä muuten teki jotain ihan kummallista. Isäntäkin osallistui sen hömpötyksiin kiipeämällä katolle. Tiilikatto harjattiin ilmeisesti sen takia, että emäntä saisi sammalta suopuutarhaansa. Niitä nökösiä emäntä sitten nypläsi varmaan puolen tunnin ajan vieri viereen. Sitä minä vaan ihmettelen, että miten kuivalla, aurinkoisella katolla kasvavat sammalpalleroiset viihtyisivät muka varjossa ja kosteassa ja vielä maan pinnalla?

Tuli tänne kuitenkin aika pehmoinen köllöttelyalusta. Emännän pennut tekivät tuon taaemman lämpäreen.

Tässä leikkaan nurmikkoa. Olenhan shetlanninLAMMASkoira.

Emäntä teki pari päivää sitten kastelujärjestelmän talon nurkalle. Kuulemma vähäiset sadepisarat piti saada kukkapenkkiin eikä sadevesikaivoon. Tästä on kiva hyppiä vauhdilla yli.

Emäntä muuten mokasi vähän silloin sadetta edeltävänä päivänä. Se kasteli taimiruukut kun olivat muka kuivia. Ne olisi kannattanut siirtää suojaan, sillä kaatosateessa ne kastuivat vielä enemmän ja ihan lilluivat vedessä. Olisin huomauttanut asiasta, mutta enpä arvannut, että sitä pitää ihan noin yksinkertaisissa jutuissa olla neuvomassa. Ihan kaikkea minäkään kiireiltäni ehdi... Emännälle tuli kuitenkin kiire istuttaa kasveja maahan etteivät ne ihan mätänisi. Siellä joukossa oli mm. ne siemenestä kasvatetut levisiat sekä Saaripalstan Mustin ja Ransun (terkut teille!) emännän lähettämät jouluruusut. Jouluruusuista kaksi selvisi tänne saakka ja niissä oli kuulemma hienosti uusia valkoisia juuriakin. Toisessa ei vielä ole uusia lehtiä, mutta toisessa niitä on jo kaksi pikkuruista vanhojen lehtien lisäksi.

Tuossa on isompi niistä elossa olevista jouluruusuista ja sen ympärillä saman ihmisen lähettämistä siemenistä kasvatettuja leijonankitoja ('Potomac Lavender'). Ne ovat vasta nupullaan. Tässä on siis Saaripalsta-penkinreuna. Toinen jouluruusuista meni eri paikkaan.

Kyllä minä vähän ihmettelin tässä eräänä päivänä, kun majaan oli ilmestynyt uusi juttu. Siitä piti ilmoittaa emännälle puhkuttamalla mutta kuulemma se jo tiesi asiasta. Minut oli nimittäin tylysti jätetty sisälle rakennushommien ajaksi enkä siis tiennyt, että emännän ja isännän tekosia se olikin. Hoksaan aina kaikki uudet asiat mitä puutarhassani on tapahtunut. Eivät nuo ihmiset muuten huomaisi mitään tärkeitä ja mahdollisesti hyvin vaarallisia juttuja. Kottikärryjen paikanvaihdoksista en enää huomauttele, ne kun liikkuvat ilmeisesti ihan luvan kanssa omia aikojaan ympäri pihamaata, mutta olenko kertonut teille siitä kummituksesta, jonka pelotin tieheni alkukesällä? Tein partiointikierrosta talon ympäri ja huomasin jo luumupuiden kohdalta, että varjokujan nurkalla vilahtelee valkoinen olio. Se nousi välillä korkeammalle ja välillä kiemurteli maassa. Ilmoitin kunnon haukulla, että nyt kotiväki paikalle ja heti. Olio hävisi nurkan taakse juuri ennen kuin emäntä tuli paikalle eikä se tietenkään nähnyt sitä. Emäntä kävi katsomassa nurkan takana ja tuli takaisin kertomaan, ettei siellä mitään ole. Piti käydä itsekin sitten tarkistamassa ja toden totta, kummitus oli kadonnut. Kujalla oli ainoastaan emännän kukkaruukut ja niiden päällä hallaharso. Onnistuin siis pelastamaan perheeni! (EMÄNNÄN HUOM. Harson nurkka oli karannut painon alta ja pääsi liehumaan tuulessa).

Tämä majan uusi juttu onkin ihan kiva. Tässä mahtuu ottamaan vaikka päivänokoset eikä kukatkaan estä ympäristön tarkkailua.

Niin ja sen ekan kuvan varjoisa pötköttelypaikka on tässä koko komeudessaan. Ja taas liian violetti väri kukissa! Onneksi sentään turkkini on oikean värinen.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Hännänheilutukset teille, rapsutukset mulle (korvan takaa kiitos. Juuri siitä... aah!).