Päänvaivaa puupionista

Enpä etukäteen arvannut, miten pitkään vaivaisin päätäni sen viime viikolla hankitun paeonia suffruticosan kanssa. Tiesin toki jo ennestään, että kyseinen primadonna ei talvimärkyydestä tykkää, joten läpäisevä kasvualusta olisi ihan oleellinen. Kaivoin siis kunnon kuopan ja sotkin mullan sekaan ämpärillisen karkeaa hiekkaa. Sitten otin pioniruukun käteeni ja aloin pohtimaan, mihin syvyyteen kasvi pitäisi upottaa. Vaihdoin pionin kännykkään ja aloin selailla ohjeita.

Äitini puupioni kukki tänä kesänä. Samanlainen vartettu tämäkin taisi olla.

Menin entistä enemmän sekaisin, kun luin keskenään ristiriitaisia ohjeita ilman tietoa siitä, mikä oma kasvini tarkalleen ottaen on, ja ovatko puu- ja pensaspioni sama asia. Nyt tiedän, että ne ovat. Mutta rockinpioni (Paeonia rockii) on eri, vaikka puupioni on sekin. Monta asiaa selvisi, kun laitoin kysymyksen facebookin Pionit-ryhmään ja paikalle sattui asiantunteva kommentoija. Jaanpa saamani ohjeet teillekin siltä varalta, että joukossa on joku toinenkin yhtä noviisi mitä itse olin. Ja jos ei ole, niin jääpähän omaan käyttöön ohjeet mahdollista myöhempää tarvetta varten.

Itse olin tätä äitini pionia istuttamassa mutta meistä kumpikin oli autuaasti unohtanut, miten syvälle se kuopattiinkaan.

Ensinnäkin selvisi, että suffruticosat ovat aina vartettuja, eli kiinanpionin juureen on vartettu puupionin verso. En tullut kysyneeksi, miksi moinen toimenpide on pitänyt tehdä. Omajuurinen rockii kun ilmeisesti olisi talvenkestävämpi, reipaskasvuisempi ja kukkisi nuorempana kuin vartetut pionit. Hintaakin niillä kyllä on reippaasti enemmän, joten ehkä vartettujen tuottaminen on halvempaa. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa minulla on se vartettu versio (kun halvalla sain), ja sille on ihan omat istutusohjeensa.

Vähän tuli huono kuva mutta tässä nyt se puuosa. Varttamiskohta on tuo musta möykky kuvan alalaidassa.

Vartetun pionin istuttamiseen pätevät pitkälti samat ohjeet kuin vartetulle ruusulle. Vartettu osa pitää saada 15cm:n syvyydelle, jotta juuresta ei ala niin helposti puskea "villiversoja", eli tässä tapauksessa kiinanpionia. Syvään istuttaminen on myös varotoimenpide ankaran talven varalta, eli vaikka maanpäälliset osat sattuisivat kuolemaan, maan alle jääneestä varresta voi kasvaa uusia versoja tilalle. Ensimmäisten villiversojen ehkäisy tapahtuu jo istutusvaiheessa, eli jos siinä kiinanpionin juurenpätkässä sattuisi näkymään punaisia silmuja, ne poistetaan. "Aitoja" versoja kasvaa tällaisissa pioneissa vain siitä vartetusta rungosta. Jatkossa pionin kasvua seurataan ja jos maan pinnalle ilmestyy kiinanpionin versoja, ne leikataan pois.

Ja sieltäpä on jo kiinanpionin silmu puskemassa esiin. Pois vaan tuollaiset.

Pioni istutetaan 45 asteen kulmaan, jotta uusia versoja kasvaisi laajemmalta alueelta. Ja kuten jo alussa mainitsin, niin läpäisevä maa on olennainen osa tämän pionin viihtymiselle. Sekoitin siis kuopan pohjalle vielä toisenkin ämpärillisen hiekkaa ja lisäksi myös lecasoraa, jotta vettä ei varmasti jää seisoskelemaan pionin juurille. Valitsemani paikka on loivassa rinteessä, joten ylimääräisten vesien pitäisi valua mukavasti alamäkeen, mutta varma on aina varmaa. Pionin juuripaakussa oli hiusjuuristoa ainoastaan puolivälistä alaspäin, joten poistin istuttaessani varovasti turvetta paakun yläosasta. Korvasin poistetut turpeet hiekan, lecasoran ja kukkapenkin mullan sekoituksella. Heti vartekohdan ja puuvartisen osan ympärille laitoin enemmän lecasoraa ja hiekkaa.

Silmämääräisesti runko on nyt 45 asteen kulmassa.

Tuon verran paljastui paksua juurta ylimääräisten turpeiden poistolla. Enempää ei uskaltanut, jotta hiusjuuret eivät vahingoittuisi.

Pionilla oli sen verran lyhyt varsi, että vinoon istuttaessa lehdet ylsivät juuri ja juuri maan pinnalle ja multaa tuli juurten päälle vain reilu 10cm. Kunhan lehdet alkavat tuleentua, käyn lisäämässä vielä pari senttiä lecasoraa tai jos multa painuu kovin, niin hiekkamultaa sen verran, että pintamaa pysyy kummun muodossa ja siihen sitten vielä lecasoraa päälle.

Eipä jäänyt paljoa runkoa maan pinnalle ja loppukin jää piiloon, kunhan lehdet tuleentuvat ja tippuvat pois.

Pionin edestä lähti pois kaksi kolmasosaa tarhakurjenmiekka 'Black Swanista' ja paljon lemmikkiä, jotta sain sotkettua tarpeeksi isolle alalle hiekkaa mullan sekaan. Loputkin kurjenmiekat lähtevät kunhan keksin, mihin ne laitan. Sinikatanat jäivät melko lähelle, mutta niille tein oman hiekkapoteron silloin kun ne siirsin tuohon. Pionimontun vieressä oli siis jo valmiiksi läpäisevä kasvualusta. Sinikatanan sanotaan olevan lyhytikäinen perenna, joten ehkäpä ne ovat tehneet luonnostaan tilaa siihen mennessä kun pioni kasvaa isommaksi. Jos eivät, niin helposti ne saa tuosta kaivettua pois. Ranskantulikukka (alla olevassa kuvassa tuo pitsilehtinen ja härmäinen puska) voi isoine juurineen olla haastavampi tapaus, joten sitä pitää seurata ja poistaa hyvissä ajoin ennen kuin se puskee pionin multatilaan.

Siinäpä se pioni mahtuu ainakin vuoden verran kasvamaan.

Toivottavasti ensi talvena routa ei mene kovin syvälle eikä lämpötila sahaa plussan ja miinuksen välillä varsinkaan silloin kun lunta ei ole kovin paljoa suojaamassa talvenarkaa pioniani.

Syyskuuta

Jättikukkainen kaunopunahattu.

Syyskuu toi syksyn tullessaan. Enää sateinen ja kolea sää ei ole pilalle mennyt kesäpäivä, vaan ihan normaalia syksyä. Vastaavasti aurinkoinen ja lämmin päivä muuttuu normaalista kesäsäästä poikkeuksellisen hienoksi syyspäiväksi. Tai näin ainakin itse ajattelen, en tiedä, kuinka monta muuta jakaa tämän saman katsantokannan. Suhtautuminen voi varmaan vaihdella senkin mukaan, missä päin Suomea sattuu asustelemaan ja kuinka monta päivää viikossa tarvitsee mihinkin vuodenaikaan sateenvarjoa välttääkseen kastumisen.

Aurinkoista väriä hääpäivän kimpussa.

Meillä oli hiljattain kymmenvuotishääpäivä, jota juhlimme työkiireiden vuoksi joskus jälkeenpäin. Isäntä toi kuitenkin kukkakimpun piristämään sateisia ja pilvisen harmaita päiviä. Täytyy kyllä sanoa, että hääpäivänä kymmenen vuotta sitten oli paljon parempi sää kuin tänä vuonna. Muistan seuranneeni häitä edeltävän viikon ajan säätiedotuksia ja pelänneeni kaatosadetta, mutta itse h-hetkellä oli kuitenkin lämmintä ja aurinkoista. Oikein sopiva juhlasää siis. Pari päivää häiden jälkeen satoikin sitten ihan kaatamalla. Jännä, miten sitä muistaakin jotkut asiat niin tarkkaan. Vaikka hääpäivän sateesta taitaakin olla pelkästään hyviä ennustuksia, ei se aurinkoinen poutasääkään näytä huono vaihtoehto olevan, kun on tänne saakka kerta päästy ilman tarvetta uuden siipan etsimiselle.

Vasemmalla normaalikokoiset kukat tehnyt punahattu, oikealla mutantti.

Olen aina ihaillut punahattuja, mutta niiden kasvattamisessa on ollut paljon epäonnea mukana. Ensimmäisen taimen istutin muistaakseni syksyllä 2018 mutta se kuoli heti ensimmäisenä talvenaan. Sen jälkeen olen kasvattanut siemenistä taimia joka ikinen kevät mutta ne eivät ole onnistuneet talvehtimaan. Viimein kevään 2020 kylvöksistä tuli muutama taimi, jotka selvisivät ensimmäisestä talvestaan. Keväällä 2021 ostin lisäksi yhden 'Magnuksen'. Merkintöjen mukaan 'Magnus' olisi tuo ylläolevan kuvan pienempikukkainen yksilö ja puskan muhkeampi kokokin viittaisi siihen, että taimi oli istutusvaiheessa paljon isompi kuin omat siementaimeni. Nyt vain tuosta kukan koosta heräsi epäilys, että olenkohan sittenkin sotkenut lajikkeet. Tai sitten siemenet olivat oikeasta 'Magnuksesta' ja ostotaimi väärää lajiketta. Tai sitten kolmivuotias taimi satsasi kukkien määrän sijaan niiden kokoon. On siinä useampia kukkia ja nuppujakin monta, mutta pienempikukkainen kukkii paljon runsaammin. No, olipa lajike mikä hyvänsä, niin ainakin ne vihdoin monen vuoden yrityksen jälkeen kukkivat.

Ensimmäiset ämpäriporkkanat. Sinkiläkin oli eksynyt mullan sekaan.

Porkkanankasvatus on onnistunut yhtä huonosti kuin punahattujen kasvattaminen. Harsoista ja hyönteisverkoista huolimatta porkkanakärpäset ja/tai kempit, sääolot, savimaa, kivet sun muut ovat koituneet maassa kasvatettujen porkkanoiden kohtaloksi. Annoin keväällä itselleni vielä viimeisen mahdollisuuden onnistua porkkanoiden kanssa ja kylvin kahdesta eri pussista siemeniä isoon ruukkuun. Kasvualustana oli puutarhakompostia, hiekkaa ja säkkimultaa. Pidin ruukun kesäkuun alkuun saakka ulkovarastossa ja ulkokasvatuksessa pidin ruukun päällä harsohuppua melkein heinäkuun loppuun saakka. Porkkanat ovat kasvaneet todella hitaasti ja vielä pari viikkoa sitten kokeeksi nykäisty harvennustaimi oli paksuimmasta kohdasta vain lyijykynän paksuinen. Nyt porkkanoiden paksuuskasvu oli selvästi alkanut, sillä harvennustaimet olivat hyvinkin syöntikokoisia. Muutama kanta oli päässyt vihertymään mutta porkkanoista ei löytynyt yhtään toukan koloa tai partaisuutta. Olipa kiva vaihteeksi onnistua!

Viime joulun amaryllikset varaston hyllyllä.

Päätin vihdoin onnistua myös jouluamaryllisten hoitamisessa niin, että saisin niistä monivuotiset ilot. Onnistuinkin pitämään ne hyvävointisina melkein koko kesän ja sipulitkin pullistuivat selvästi. Heinäkuun lopulla 'Harlequin' alkoi kuihduttaa lehtiään ja siirtyä selvästi lepotilaan, joten lopetin kastelun ja siirsin sen ulkovaraston hyllylle. Parin viikon päästä myös valkoinen alkoi osoittaa samoja merkkejä ja pääsi pian 'Harlequinin' seuraksi. Muistiin kirjoittamani ohjeen mukaan sipuli säilytetään lepäämässä noin 17-asteisessa tilassa ja lepotila voi kestää jopa kolme kuukautta. Varastossa on ollut suunnilleen oikea lämpötila mutta eipä 'Harlequin' malttanut huilailla kuin kuukauden ennen kuin alkoi työntää lehtiä. Nyt olen miettinyt, pitäisikö tuo huonouninen hoppuilija ottaa takaisin valoisaan ja istuttaa uuteen multaan vai antaa olla vielä hetken pimeässä.

Ensimmäiset kukkasipuliostokset. Vihdoin löytyi valkoista kurjenmiekkaa täältäkin!

Keltaheisiangervo 'Dart's Gold' ja Paeonia suffruticosa (Pensaspioni? Puupioni?).

Aurinkopenkin hidas muutos vesimyyrän kestäväksi sai uuden suunnan, kun äitini löysi omilta reissuiltaan erään taimiston alelaarit ja soitti minulle. Koska purppuraheisiangervo ja pionit ovat kestäneet vesimyyrän tekoset, päätin suosia samoja kasvisukuja. Pitsipihlajan tilalle mustilanhortensian ja purppuraheisiangervon väliin istutan keltaheisiangervon. Ensin pitää kuitenkin siirtää myös koivuangervot pois, jotta heisiangervolle tulee tarpeeksi tilaa. Todennäköisesti koivuangervot lähtevät vasta keväällä uuteen kotiinsa, joten istutan keltaheisiangervon johonkin valeeseen talven ajaksi. Eipähän päädy ainakaan heti ensimmäisenä talvenaan myyrän hampaisiin tai ole tiellä juuri silloin kun pitäisi saada isot koivuangervot kammettua ylös. Pioni sen sijaan pitää istuttaa jo tänä viikonloppuna. Sille olen kaavaillut paikkaa purppuraheisiangervon toiselta puolelta. Siinä sille pitäisi olla mahdollisimman suojainen paikka, toivottavasti myös pioni on samaa mieltä asiasta.

Vielä löytyy kärhöjä: etualalla tarhaviinikärhö 'Krakowiak', kärhöportissa loistokärhöt 'The President' ja 'Jan Pawel II'.

Kärhöportissa kukkii runsaasti myös tarhalyhtykärhö 'Zoprika', eli PRINCESS KATE.

Ja tämän ruukkukärhön piti olla 'Multi Pink', mutta kovasti näyttää 'Hagley Hybridiltä'.

Toinen ruukkukärhö oli sitä mitä pitikin, eli loistokärhö 'Blekitny Aniol' (BLUE ANGEL).

Suunnitelmani oli istuttaa ensi keväänä 'Blekitny Aniol' ja 'Multi Pink' viime viikonloppuna möyrittyyn kärhökaaripenkin osaan. Enkeli on menossa sinne joka tapauksessa mutta niin kaunis kuin 'Hagley Hybrid' sen kanssa olisikin, en haluaisi kolmatta Hagleyta samalle puolelle pihaa tai ylipäätään puutarhaani. Äidiltäni sellainen vielä puuttuu, joten ehkäpä Hagley menee hänelle ja minä etsin itselleni jonkun uuden kärhön enkelin kaveriksi. Joku hempukka vaaleanpunainen voisi olla kiva. Tai sitten valkoinen tai tummansininen. Tai voihan niitä kavereita olla kaksikin, kun tilaa kerta riittää.

Päivän kärhö on ehdottomasti loistokärhö 'Blekitny Aniol' suloisine röyhelöterälehtineen.

Nyt taidan kuitenkin lähteä tekemään tilaa sille pionille, kun sääkin näyttää vihdoin melkein tähän saakka kestäneen tihkusateen jälkeen kirkastuvan. Hyvää syyskuuta!