Tien päällä

Viikonloppuna tuli tehtyä opintoihin liittyvä reissu länsirannikolle. Lähdimme isännän kanssa ajelemaan perjantaiaamuna ja palasimme sunnuntaina illalla kotiin. Olin itse kiinni opinnoissa aamusta iltaan kun taas isäntä sai rentoutua hotellissa ja tutustua paikalliseen ympäristöön. Sanotaan sitä vaikka kuskin palkaksi. Suomen halki leveyssuunnassa ajellessa huomasi hyvin, miten erilaista maasto itä- ja länsiosissa maata on. Olisi melkein pitänyt ottaa kuvia perjantaina, sillä silloin alku- ja loppumatkasta paistoi komeasti aurinko ja suurin osa matkasta oli melko valoisaa pilvipoutaa. Sunnuntaina takaisin tullessa satoi vettä koko matkan, joten kuvat ovat harmaita ja vähän suttuisia. Olkoot tämä samalla pienimuotoinen kuvakooste harmaan sadepäivän sävyistä.

Ei millään pahalla, mutta kovin oli lättänää siellä rannikkoseudulla. Ajellessa pystyisi melkein lukemaan päivälehden kun vain laittaisi ratin suoraan ennen kuin syventyy uutisten kiehtovaan maailmaan. Jossain vaiheessa tiehen alkoi ilmestyä varovaisia mutkia. Tai ehkä ne olivat vain kaarteita. Metrin-parin korkuisia kumpareitakin saattoi löytyä, mutta ei missään tapauksessa mäkeä ja mutkaa yhtä aikaa; niiden välissä oli aina tasaista.

Ohoo, kaarre! Ja niin "jyrkkä" vielä, että nopeusrajoituskin on pitänyt vaihtaa satasesta kahdeksaankymppiin.

Tässä tullaan sillalta alas, siksi näin huima alamäki. Viitasaarelle on muutama kilometri, joten ollaan jo aika keskellä Suomea.

Nyt aletaan lähestyä jo Pohjois-Savon rajamaita. Tasaiset ja suorat tiet ovat käyneet hyvin vähiin. Jos tie on suora, siinä on rinne ja mäkien välissä on tietysti mutkia. Ei kuitenkaan vielä mitään kovin radikaalia. Tuli mieleen, että Kuopion ohi kulkevalla moottoritielläkin on tiukempia kurveja.

Nyt on jo mäkisempää. Nopeusrajoitus muuttui hetkellisesti viiteenkymppiin rinteessä olevan tietyömaan takia.

Ja sitten matkanteko hidastui.

Mutkaisissa ja mäkisissä teissä on se huono puoli, että jos eteen tulee hitaampi ajoneuvo, siitä ei meinaa päästä ohi sitten millään. Eteemme ilmestynyt paku körötteli 20km/h alle nopeusrajoituksen. Ja nyt pitää tähdentää, että emme siis syytä kuskia asiasta. Hänellähän saattoi olla auto täynnä painavaa arvolastia, minkä vuoksi vauhti ei kiihtynyt yli kahdeksaankymppiin. Meillä vain alkoi reissuväsymys ja pitkä ajomatka painaa, minkä lisäksi kello tikitti siihen malliin, että kotiin päästessä olisi jo pimeää. Satasen alueilla olisi ollut kiva myös huristella sitä suurinta sallittua nopeutta eikä körötellä kirjaimellisesti sunnuntaiajeluvauhtia.

Ruskaista järvimaisemaa jossain Viitasaaren ja Maaningan välimaastossa.

Sitten kun vihdoin pääsimme turvallisesti pakun ohi, ei mennyt kuin kymmenisen minuuttia, kun eteen tuli rekka. Sen perässä pitikin sitten roikkua melkein tunnin verran ennen kuin se kääntyi edestämme mottoritielle kohti Kuopiota. Navigaattorin mukaan matka-aikaa tuli viitisentoista minuuttia lisää, kun jouduimme köröttelemään selvästi alle nopeusrajoitusten niin pitkän matkaa. Ei loppujen lopuksi siis paljoa mutta puuduttavan pitkään ajomatkaan harmaassa tihkusateessa sekin vähä lisää tuntui ikusuudelta.

Rekan perässä. Ilta on jo niin pitkällä, että tähän loppui kuvaaminen.

Itää kohti mennessä mäet kasvavat ja kurvit jyrkkenevät (sen huomasin kesällä, kun ajelin muutaman kerran Pohjois-Karjalan suuntaan). Täällä päin Suomea tielaitoksella ei ole tainnut olla aikanaan määrärahoista puutetta, vaan tietä on ollut niin yltäkylläisesti pitkin maita ja mantuja vedettäväksi, että ylimenevät osuudet on pitänyt laittaa monelle mutkalle. Tulipahan samalla selitys myös sille, miksi välimatkat ovat täällä niin pitkiä. Eivät olisi, jos tiet olisivat yhtä suoria kuin Pohjanmaalla. Aivan liian pitkiä ajomatkoja lukuun ottamatta viikonloppu oli oikein antoisa. Yksi huhujen mukaan oikein hyvä puutarhakohdekin olisi mahtunut hätäisesti aikatauluun, mutta päätimme jättää sen juuri sille hetkelle sattuneen kaatosateen takia väliin. Reissuja samaan suuntaan on todennäköisesti tulossa vielä useita opintojen aikana, joten ehkä jollain kerralla sattuu sopiva sää ja vuodenaika puutarhakohteisiin tutustumiseen.

Päivän kärhönä pakkasista jo aika pahasti kärsinyt loistokärhö 'The President'.

Mukavaa alkanutta viikkoa! Toivottavasti sää ei ylly ihan niin myrskyisäksi mitä ennusteet antavat ymmärtää.

Suursiivousta

Vielä löytyi kuukausimansikoita.

Viime sunnuntain aurinkoinen poutasää ja tulevien päivien sääennusteen koleiksi muuttuneet lukemat saivat vauhtia puutarhatöppösiini. Kasvimaalla oli vielä satoa korjattavana, kukkasipulit istuttamatta ja puutarha muutenkin talviteloilleen laittamatta. Näistä kolmesta urakasta kasvimaa oli kiireellisin, ettei mene koko kesän työmäärä hukkaan. Lapset tulivat avuksi nostamaan porkkanat, sellerit ja viimeiset punajuuret ja siinä sitten porukalla ihmeteltiin, miten hurja sato niistä saatiin. Punajuuret onnistuivat ihan hyvin tänä vuonna mutta sellerit jäivät jostain syystä vain keskikokoisiksi ja porkkanat olivat taas hädin tuskin sormen kokoisia, vaikka miten niitä yritin hoivailla. Ei sentään ollut kemppien tai porkkanakärpästen vioitusta, vaan joka ikinen porkkana, olipa sitten oranssi, valkoinen tai violetti, oli virheetön ötököiden suhteen. Ainokainen palsternakka oli samaa kokoluokkaa, mutta se itikin vasta lähempänä juhannusta. Ei kannata kylvää vanhoja palsternakan siemeniä eikä varsinkaan keväällä lämpöaallon aikaan...

Melkein joka lava on nyt tyhjennetty. Ämpärin pohjalla hulvattoman suuri juuressato ja oikealla alhaalla perattu ruohosipuli-istutus.

Harsolla peitettyyn lavaan jäi vielä elokuussa kylvettyä rucolaa, retiisiä, vuonankaalia ja sokerihernettä. Niistäkin osa on jo pistelty poskeen mutta kennolevykannen ja kaksinkertaisen harson alla loput saavat vielä kasvaa hetken aikaa kokoa. Jos sää tästä vielä lämpenee, otan peitteitä vähemmäksi, jotta taimet saavat enemmän valoa. Myöhään syksylläkin on aina kiva päästä hakemaan pikkuisen tuoretta satoa vaikka leivän päälle tai salaatin jatkoksi. Samalla ajatuksella perkasin myös ruohosipulimättäät. Niiden väliin oli päässyt pesiytymään pikkuisen heinää ja muutamia syysmaitiaisia. Kasvusto oli myös levinnyt vähän turhan laajalle alueelle, joten otin muutamia ylimääräisiksi jääneitä mättäitä ruukkuun. Aion tuoda sen ulkovarastosta ulkoeteiseen kunhan sää vielä vähän kylmenee, niin saa napsia siitäkin tuoretta satoa vähän pidempään.

Kannen alla rucolat ja retiisit saavat vielä kasvaa suojassa kovemmilta pakkasilta.

Ruohosipulien perkauksen jälkeen jatkoin verkkoaidan vierustan kapean penkin siivoukseen. Kuukausimansikoista suurin osa kuoli viime talven aikana mutta kun en turhaan mennyt mylläämään, mansikan siementaimia alkoi putkahdella vanhojen puskien ympäriltä sen verran paljon, että sain täydennystaimia koko matkalle ja aika paljon ylikin. Reunuspenkin hankalin homma oli kaivella tiheät kaurajuurikasvustot pois savensekaisesta mullasta. Viime kesänä kukkineen yksilön siementaimia oli vieri vieressä isolla alueella. Olisi ollut aika fiksua nyppiä taimista vähintään puolet pois jo pieninä, mutta sepä jäi suurimmaksi osaksi tekemättä. Kaurajuuren kannattaa selvästi joko antaa kylväytyä itse tai sitten kylvää siemenet suoraan maahan, sillä ensimmäinen yritys esikasvatetuilla taimilla pari vuotta sitten tuotti vain käppyräisiä ja haarautuneita juuria. Nyt melkein jokainen juuri oli tikkusuora, mikä helpotti niiden pesemistä huomattavasti. Noin ohuita emme alkaneet edes kuoria, vaan laitoimme ne huolellisen pesun jälkeen siltään uuniin. Ihan hyvin menevät muun ruuan lisukkeina, keittoonkin voisivat sopia.

Karva... kaurajuuria oli määrällisesti paljon mutta kovin ohuita olivat suurin osa.

Istutin kymmenkunta pienehköä tai kovin haarautunutta kaurajuurta ympäri kasvimaata, niin saa vähän lisää kukintaa kasvimaalle ensi kesäksi. Ihan pienimmät viskasin surutta kompostiin. Kaurajuuri kukkii pitkään ja runsaasti, ja yksittäinen kukkakin on näyttävän näköinen. Vaikka siitä tulee aika korkea, se ei vie leveyssuunnassa kovin paljoa tilaa. Siksipä se sopiikin hyvin ahtaan kasvimaani koristukseksi. Laitoin muutaman juuren myös yrttilavaan, josta leikkelin kuihtuneet pavunvarret pois. Ensi kesänä pitää vain muistaa kerätä kukkineet kukat lämpökompostoriin ennen kuin siemenet kypsyvät, niin pysyy taimimäärä hallitumpana.

Yrttilavassa oli vielä vihreää, Krassikaan ei ollut paleltunut.

Yrttilavalle on selvästi tullut valittua lämpöinen nurkkaus. Ranskanrakuuna, timjami ja salvia kestävät muutenkin hyvin kylmää, mutta niiden keskellä kasvanut steviakin oli virkeän näköinen, vaikka sen pitäisi olla hallanarka. Sekin pääsi nyt ruukussa ulkovarastoon ruohosipulien ja talvetettavan rosmariinin seuraksi ja aikanaan sitten ulkoeteisen puolelle. En ole vielä käyttänyt sen lehtiä teen tai minkään muun makeutukseen, mutta maistoin yhtä ihan uteliaisuudesta. Makeaa oli! Teekausi onkin aluillaan, joten eiköhän jokunen lehti pääse vielä teekupposenkin makeutukseen. Yrttilavasta pitää käydä keräämässä timjamia talven varalle, mutta salvialle tai ranskanrakuunalle ei ole niin paljon käyttöä, että niitä tarvitsisi kerätä talteen. Betonirenkaassa kasvava suklaaminttukin saa jäädä taas talvehtimaan rauhassa. Ennen talventuloa pitää käydä täyttämässä sekä yrttilava että betonirengas ääriään myöten täyteen, niin ei jää talven aikana vesi lillumaan. Samalla yrtit hautautuvat vähän syvemmälle mullan alle ja ovat siten paremmin suojassa talven kuritukselta.

Rosmariini, ruohosipuli ja stevia (sekä pari pelakuuta) odottamassa ulkoeteiseen pääsyä.

Kaalikasvit kestävät hyvin kylmää, joten ajan puutteen vuoksi jätin kaikki lehtikaalit vielä odottamaan parempaa hetkeä. Niistä on kerätty alimpia lehtiä pitkin kesää syötäväksi ja on niitä iso purkillinen kuivattukin. Lasten kasvattamista lehtikaaleista tehtiin uunipellillinen sipsejä. Kaalikoit vaivasivat lehtikaaleja alkukesällä ja yhdestä karistelin elokuussa joitakin kaaliperhosen toukkia pois. Muita tuholaisia lehtikaaleissa ei ole näkynyt ja syötävää on neljästä isosta puskasta riittänyt niin meille kuin vähäisille toukillekin.

Lehtikaalit jäivät vielä odottamaan sadonkorjuuta.

Kasvimaan suursiivouksen lisäksi tyhjensin tomaatit ja paprikat ulkovarastosta ja kuskasin niiden tilalle talvetettavat kasvit. Ruukkukärhöt, mustaluumun ja pitsipihlajan jätin ulos, sillä ne eivät pienistä pakkasen puraisuista säikähdä. Tekee vain niille hyvää olla mahdollisimman pitkään ulkona ja tuleentua kunnolla ennen kellaritalvetusta. Afrikansinisarjan päätin jo kesällä jättää pois talvetettavien listalta, mutta kasveja varastoon siirrellessä en vain hennonutkaan jättää sitä ulos. Sen sijaan päätin istuttaa puskan ensi kesänä kukkapenkkiin, jos se vaikka innostuisi sillä kukkimaan. Jos ei sekään konsti toimi, jääkööt sitten maahan koko kasvi. Maasta on sen verran isompi vaiva kaivaa kasvi syksyllä ylös, että itseni tuntien homma jää tekemättä. Verenpisara oli sen verran rähjääntyneen näköinen koko kesän, että se oli helppo jättää pakkasen armoille. On edes yksi melko kookas puska vähemmän talvetettavaa.

Kylmälle aremmat talvetettavat odottelevat lopullisiin talvipaikkoihinsa pääsyä varaston lattialla ja ikkunalla.

Pitää vielä jonain päivänä käydä nyppimässä talvetettavista kaikki kuihtuneet kukat ja huonot lehdet pois ja tarkistaa, ettei kasveissa näy hometta. Kukkasipuleitakaan en viikonlopun aikana ehtinyt istuttaa, mutta aloitin urakan myöhemmin viikolla eräänä aamupäivänä, kun ei tarvinnut olla ihan niin aikaisin töihin lähdössä. Ensimmäisenä maahan pääsivät krookukset, hyasintit, kevätkurjenmiekat, narsissit ja osa tulppaaneista. Sekoituspussissa olleet narsissit istutin harvakseltaan peittokurjenpolvien sekaan. Jos kurjenpolvien vahva tuoksu vaikka sattuisi hämäämään keväällä mahdollisia narsissikärpäsiä. Loput tulppaanit istutan sitten kun ehdin. Myös valkosipulit pitäisi saada jossain vaiheessa maahan ja laatia ensi kesän kasvimaasuunnitelma vähintäänkin syyskylvettävien osalta. Tänä vuonna vakaa aikomukseni on saada edes jotain kylvettyä ennen talvea.

Päivän kärhönä on kuurainen tiukukärhö 'Arabella'.

Lempeää alkanutta lokakuuta!

Vain kolme kuvaa kuukaudessa: syyskuu

Vähän pääsi jäämään viime tippaan taas syyskuunkin kuvahaaste, mutta hetki se on viime hetkikin. S-alkuisia kuvauksen kohteita oli yllättävänkin paljon jonossa ja koska valinta oli vaikea, otin varsinaiseen haasteeseen pari kuvaa, joita ei ehkä ole muilla ollut ja bonuskuvaksi yhden itsestäänselvyyden.

Aika selvä syyskuun kukkanen on kyllä aloituskuvassakin, eli SYYSVUOKKO. Lajike on 'Pamina'. Ihme kyllä kumpikin syysvuokoistani selvisi viime talvesta, vaikkakin toinen vain juuri ja juuri. Tämä nyt kukkiva yksilö oli se paremmin selvinnyt ja siinä on kahden avonaisen kukan lisäksi monta nuppua. Toivottavasti se saa kukkia vielä pitkään ilman, että pakkanen ruskettaa sen kauniit kukat.

Toiseen kuvaan valitsin SELLERIT, tosin en mukuloina, vaan mukulasellerien kuivattuina lehtinä. Tänä vuonna sellereistä ei kasvanut isoja murikoita, joten hyödyn maksimoimiseksi keräsin niistä myös siisteimpiä lehtiä talteen. Kokeilin viime (tai toissa?) vuonna kuivattaa niitä ensimmäistä kertaa ja totesin sen toimivaksi tavaksi. Kuivia lehtiä oli kätevä murustella melkein mihin tahansa ruokaan ja niistä tuli juuri sopivasti sellerin makua. Leivinuunin päällä uunipellille levitettyinä lehdet kuivuivat helposti parissa päivässä, joten kuivattaminenkaan ei vaatinut paljoa vaivannäköä tai energiaa. Lehdet säilyttivät arominsa pitkään: viimevuotisista lehdistä oli vielä vajaa lusikallinen murusina jäljellä ja melkein yhtä vahvalta ne tuoksuivat kuin vasta kuivattu satokin. Nyt on taas iso purkillinen aromikkaita lehtiä käyttövalmiina.

Ensimmäisen pellillisen viimeiset lehdet menossa purkkiin.

Kolmannessa kuvassa on SUO. Tänä kesänä siihen on kasvanut kunnon sammalmatto, joka alkaa yhdessä kohdassa kivuta astinkivenkin päälle. Kitkemistä oli jo selvästi vähemmän kuin viime vuonna ja kasvit ovat ottaneet sopivasti paikkansa haltuun. Suo on syksyllä pitkään mielenkiintoisen näköinen, sillä sinne johtavan polun toisella puolella purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' ja tarhakeijunkukka 'Green Spice' pysyvät talveen saakka värikkäinä. Vihreyttä tuovat sammalen lisäksi jouluruusu, tuija, tarhakellukka sekä suon takana alppiruusu. Imikät ja rotkolemmikit taas säilyvät vihreän ja hopeisen kirjavina. Ainoastaan suon laidoilla kuunliljat ja jaloangervot menettävät värinsä kunnon hallaöiden saavuttua.

Bonuksena saatte vielä kuvan kevyesti kuuraisesta, aamuauringossa hehkuvasta SYYSASTERI 'Patricia Ballardista'. Syysasteri nyt vaan kuuluu niin oleellisesti syksyyn, että oli pakko tunkea senkin kuva blogiin. Viime viikolla kovin vähissä ollut auringonpaiste vielä kruunasi kuuraisen hetken. Eilen ja tänään onkin ollut vaihteeksi oikein komea, aurinkoinen syyssää. Toivotaan, että sama säätila jatkuu lokakuussakin.

Haaste on lähtöisin Kristiina K:n blogista ja nyt ollaan jo loppusuoralla, kun on saatu syyskuukin taputeltua pakettiin. Mitähän kuvattavaa sitä keksii kolmen viimeisen kuukauden kuviin?

Hokkaidokurpitsan mahtisato

Tämän kesän yksi jännittävimmistä hyötykasvikokeiluista on ehdottomasti ollut hokkaidokurpitsa. Siemenet olivat puoleen hintaan, joten kynnys kokeilla moista erikoisuutta madaltui kummasti. Taisin hieman epäillä siementen itämiskykyä, sillä kylvin peräti neljä siementä. Tietysti kaikki itivät enkä raskinut yhtään viskata menemäänkään, joten taimia tuli sitten neljä. Istutin yhden isoon ruukkuun ja loput kolme äitini kukkapenkkiin, johon tarvittiin jotain tehokasta maanpeittäjää pitämään peruskorjattavana oleva lämpäre rikkaruohottomana.

Kasan pohjalla kukkapenkin kurpitsat, päällä kaksi vasemmanpuoleista ruukusta, oikeanpuoleinen mini myös kukkapenkistä.

Jo kesän puolivälissä oli selvää, että ruukkutaimi tulee jäämään ainakin sadon koossa kukkapenkin kasvattien jälkeen siitäkin huolimatta, että äitini puutarhaan eivät sateet juurikaan osu eikä kasteluvettä riitä ihan joka puskalle. Kasvualustakin on aika hiekkaista. Ruukkukurpitsa taas sai tasaisesti vettä ja lannoitusta pitkin kesää. Kukkapenkissä kasvavat taimet alkoivat kukkia melkein pari viikkoa ennen ruukkutainta ja ensimmäiset raakileet olivat jo useamman sentin kokoisia ennen kuin ruukussa näkyi ensimmäistäkään emikukkaa. Ruukusta saatiin lopulta vain kaksi hedelmää: toiseksi ja neljänneksi pienin kaikista. Raakileita oli kyllä useampia, mutta ne kuihtuivat matkan varrella, kuten kävi myös kukkapenkkikurpitsoille. Liekö sitten pölytys epäonnistunut vai eivätkö ravinteet riittäneet kasvattaa enempää hedelmiä? Kukkapenkissä kasvoi viisi oikein kookasta kurpitsaa ja kolme pienempää. Isoimman painon näette alla olevassa kuvassa, seuraavaksi suurimmat painoivat noin 2400g ja sitä seuraavat 1500-1700g. Pienin kukkapenkkikurpitsoista painoi 581g ja omat 876g ja 1024g.

Kotona kaikki kurpitsat tietysti punnittiin. Vaa'an päällä painavin pullukka ja oikeassa alanurkassa omat kaksi.

Koko meille tullut sato painoi yhteensä vaikuttavat 14,46kg. Paremmissa oloissa sato olisi voinut olla määrällisesti suurempi, mutta ensimmäiseksi kokeiluksi tämä oli vallan mainio. Yksi pienehkö kurpitsa jäi vanhemmilleni, jos ihmettelette sitä, että kuvissa on vain yhdeksän kurpitsaa eikä kymmenen. Nyt kurpitsat jälkikypsyvät vielä vähintään parisen viikkoa huoneenlämmössä ennen kuin otamme ensimmäisen syötäväksi. Jälkikypsytys kuulemma parantaa makua. Mikään kiire kurpitsoita ei olekaan syödä, sillä ne voivat säilyä syömäkelpoisena jopa kuukausia, jos vain säilytyspaikka on oikea (8-15 astetta). Huoneenlämmössäkin kurpitsat säilyvät kuulemma pitkään. Täytyy myöntää, että alkuviikosta ruokakaupassa käydessäni tunsin hienoista ylpeyttä, kun vilkaisin hokkaidokurpitsapöytää enkä nähnyt siellä yhtään niin isoa kurpitsaa, mitä meidän kookkain kaveri oli. Punnitsemaan en alkanut, mutta johan sen silmämääräisestikin näki, että isoimmat niistä olivat korkeintaan kaksikiloisia.

Ylpeyttä tunsin myös siitä, kun sain vihdoin aikaiseksi kaivaa pihatien nurmikon alta esiin.

Nurmi leviää raivostuttavasti pihatien laattojen väleihin ja tarttuu niihin kiinni kuin liimattuna. Nurmitupsuja ja varsinkin niiden juuria jäi vielä vaikka miten paljon saumoihin, mutta nyt rappusilta pääsee kuitenkin lompsimaan kuivin kengin autolle. Ennen urakkaa laatoituksen keskellä oli enää kapeimmalta kohdalta 30 sentin levyinen suikale paljasta laattaa, joten ehkä oli jo korkea aika tehdä asialle jotain. Jos vaikka vihdoin ensi kesänä purkaisi kiveyksen pois, repisi heinänjuuret laattojen alta ja tasaisi kiveyksen. Jos ei siis tule mitään "tärkeämpää" tekemistä eteen... Syksyn aikana pitäisi myös kantata kaikkien kukkapenkkien reunukset, niin ne ilmestyisivät siisteinä ensi keväänä lumen alta. Ja kukkasipuleitakin voisi alkaa jo istutella, kun sää on alkanut vihdoin viiletä.

Pelastin ennen viime viikonlopun hallaa tulilatvan kukkapenkistä ruukkuun.

Viime jouluksi ostettu tulilatva pääsi kesäksi kukkapenkkiin täytekasviksi. Se kasvoi sen verran komeisiin mittoihin, että päätin nostaa sen ruukkuun ja kokeilla uudelleen kukittamista. Tulilatvan pitäisi olla täysin pimeässä 14 tuntia vuorokaudessa 5-6 viikon ajan, jotta se virittyisi kukkaan. Toistaiseksi puska on ollut ulkoeteisessä totuttelemassa ulkoilun jälkeen sisälämpötiloihin, mutta aion siirtää sen lähiviikkoina kokonaan sisälle ja aloittaa "pimennyshoidot". Pitää vielä suunnitella tarkemmin pimennysten toteutus, että uudelleenkukitus onnistuisi.

Jos kurpitsat ja tulilatva olivat kasvaneet kookkaiksi, niin tämä on varmaan maailman pienimmäksi jäänyt auringonkukka.

Mittakaavana omat sormeni. Siperianpihdan alla on ankara kasvupaikka.

Viime viikonlopun hallayö oli ensimmäinen laatuaan tänä syksynä. Kosmokset taisivat ottaa eniten osumaa kylmästä mutta muuten puutarha näyttää vielä suht virkeältä ainakin kauempaa katsottuna. Läheltä paljastuu yhdessä jos toisessakin kukassa pieniä ruskettumisen merkkejä mutta se ei haittaa. Naapurin pihlajat ovat punertuneet komeasti ja omissa puistoatsaleoissa alkaa näkyä varovaista ruskaa. Pensasmustikat ovat edelleen vihreinä mutta jospa nekin hiljalleen alkaisivat punastella. Kärhöjen jo alunperinkin vaisu kukinta on hiipunut jo ajat sitten. Vielä löytyy kuitenkin yksittäisiä kukkia sieltä sun täältä. Parhaiten kukkii tällä hetkellä tarhaviinikärhö 'Krakowiak', joka on muutenkin myöhäisin omista kärhöistäni. Tänä vuonna senkin kukinta alkoi paljon normaalia aiemmin, jo elokuun lopulla. Kiva, että se päätti vihdoin aikaistaa kukintaansa, niin ei jää ihan viime hetken iloksi. Nuppuja siinä on sen verran mukavasti, että varmaan yksittäisiä kukkia on vielä talven tullessa, jos ei tule liian kovia yöpakkasia sitä ennen.

Päivän kärhönä tarhaviinikärhö 'Krakowiak'.

Lempeää loppuviikkoa!

TONNI TÄYNNÄ!

Juhlahetken kärhönä loistokärhö 'Rouge Cardinal'.

Niin siinä on vain päässyt ihan huomaamatta käymään, että nettiin on tämän postauksen myötä naputeltu tuhannen postauksen verran juttuja. Onhan tässä jokunen vuosi niitä tehtailtukin, alkuvuosina selvästi ahkerammin kuin nykyään. Hoitovapailta säännöllisempään työrytmiin siirtyminen näkyi selvästi postaustahdissa ja tämän vuoden aikana tietokoneaikaa on vähentänyt myös se, että olemme isännän kanssa ensimmäistä kertaa ikinä eläneet koko ajan samassa vuorokausi- ja viikkorytmissä. Enää ei ole tarvinnut viettää iltoja tai viikonloppuja tietokoneella odottamassa ihmiselle sopimattomiin aikoihin töistä palaavaa puoliskoa tai aamupäiviä odotellen toisen heräämistä yötöiden jälkeen. Nykyinen elämänrytmi on tehnyt koko perheelle hyvää, vaikka sen seurauksena blogielämä on suuresti kärsinyt. Asiat pitää laittaa kuitenkin tärkeysjärjestykseen. Myös töiden ohella opiskelu syö aikaa, vaikka toistaiseksi näyttääkin siltä, että kaikki on hyvin tasapainossa ja aikaa jää hyvin muuhunkin elämään.

Aikaa jää mm. kukkasipulihankintoihin.

Palataanpa takaisin puutarha-aiheeseen. Tätä postausta naputtelin pääasiassa sateisessa ja vähintäänkin koleassa säässä. Alkuviikosta lämpötila tipahti jo lähelle nollaa mutta onneksi vain lähelle. Kasveille ei käynyt kuinkaan ja jopa kurkku selvisi harson alla. Syksyn säät näyttävät ailahtelevan yhtä innokkaasti kuin keväänkin, sillä eilen ja tänään on ollut lähes 20 astetta lämmintä ja aurinkokin on paistanut vähintään hetkittäin. Ensi viikolla sateiden pitäisi kuitenkin taas palata ja sään muuttua kylmemmäksi. Kai se on alettava jo laittaa puutarhaa talvikuntoon ja istuttelemaan kukkasipuleita. Muistakaa muuten viritellä hiirenloukkuja varastoihin! Täältä jo saatiin yksi iso myyränroikale hengiltä. En ole vielä tarkistanut, näkyykö aurinkopenkissä vesimyyrän multakasoja tai aidan takana mahdollisia tunneleita. Toivottavasti ei. Luultavasti en ole niin viitseliäs, että jaksaisin syyskylmillä kaivaa metalliverkkoa kukkasipuleiden suojaksi. Myyräriskialueella eivät siis sipulikukat loista ensi keväänäkään.

Tuolla Karon taustalla aidan luona se vesimyyrä välillä rellestää. Toivottavasti ei kuitenkaan ensi talvena.

Karo muuten täytti tällä viikolla 11 vuotta. Synttäreitä ei sen kummemmin juhlittu, mutta sai Karo ylimääräisen herkkupalasen, kunnon kävelylenkin ja aikaa nuuskia perusteellisesti koirakavereiden terveisiä sekä paljon rapsutuksia. Varsinkin aamulenkkien aikana Karon turkki menee aamupäivän kosteudessa pörheäksi. Se näyttää kuvassa melkein untuvaiselta.

Mustaluumun yli kymmenestä raakileesta kaksi kehittyi loppuun saakka.

Onko kellään tietoa mustaluumun hedelmistä? Eivät ne kai syötäväksi kelpaa mutta millainen kasvi siemenistä kehittyisi, jos ne saisi itämään? Kannattaako edes yrittää vai onko omajuurinen mustaluumu hillittömästi juurivesoja tehtaileva ja älyttömän arka tapaus? Joku syyhän sille on, miksi tuo omanikin on vartettu johonkin muuhun perusrunkoon. Huomaatteko muuten taas, kuinka alan talven lähestyessä haalia jotain uutta kokeiltavaa? Juuri kun olen päättänyt viskata afrikansinisarjan toisten riesaksi ja ehkä myös verenpisara kokee saman kohtalon, niin alkavat sormet syyhytä yksien luumunkivien takia!

Luumusta toiseen: kosmos käyttää tukenaan 'Laatokan Helmen' juurivesaa.

Puutarhakompostori on joutunut olemaan loppukesän täysin omillaan sinne pesiytyneiden ampiaisten takia. Viimeisimmällä kerralla, kun yritin viedä sinne kitkentäjätteitä, ampiaiset tulivat jo parin metrin päästä pörräämään kottikärryn ympärille. Toivottavasti yhdyskunta häipyy (=kuolee) pian, jotta pääsen vähän sekoittelemaan kompostia ennen talvea. Työkaverin talliltakin voisi hakea vielä säkillisen tai pari lantaa vauhdittamaan kompostoitumista.

Lehdet lentää, lehdet lentää, nyt syksy jo on... Koivunlehti riippui hämähäkinseitissä.

Ampiaisongelmaa on ollut myös sisällä. Olemme ihmetelleet pitkään, mistä isot, hyvin tummat ampiaiset löytävät tiensä sisätiloihin. Vihdoin isäntä ja lapset keksivät, että niiden täytyy tulla takan hormin pellin raosta. Ensiavuksi isäntä tunki raot täyteen mainospostia mutta parin päivän hiljaiselon jälkeen ampiaisia tuli sisälle peräti kaksi saman tunnin sisällä. Puuhellassa ja leivinuunissa oli jo poltettu ensimmäiset tulet viileiden säiden tultua, mutta ei auttanut muu kuin laittaa takkaankin tulet. Vähän jännitettiin, lähteekö takka edes vetämään vai tukkiiko pesä koko hormin. Helposti syttyi eikä tullut savua sisälle, mutta ongelmahan ei suinkaan loppunut siihen. Takan lämmityksen jälkeen on tullut kolme nokista ampparia sisälle. Ehkä ampparit olivatkin vain iloisia saamastaan savusaunasta.

Kuningatar (?) pysähtyi ikkunalle sukimaan itseään. Osa amppareista on ollut ihan mustia, mutta tällä sentään näkyi vähän keltaistakin noen alta.

Kunhan tulee kylmempää, loppuvat ampiaisongelmatkin. Joka vuosi niitä tulee jokunen silloin tällöin sisälle mutta tänä vuonna ampiaispesissä on kehittynyt ennätyksellisen tungettelevaa sakkia. Onkohan ensi kesänä normaalia enemmän pesiä? Päällimmäisenä mielessä on ehkä kuitenkin se, millainen syksy tästä kehkeytyy. Olisipa se kasvien kannalta viime vuotta suotuisampi.

Keväällä taimipäiviltä ostamani alppiwulfenia päätti kukkia. Etunurkassa kaukasianmaksaruohoa.

Iloista loppuviikkoa!

Syksy on saapunut

Päivät seuraavat taas toistaan hirmuista vauhtia ja loppukesäkin on jossain vaiheessa kääntynyt syksyksi. Enää ei lähdetä illalla viemään kompostiroskia ilman lisävaloa ja takkikin pitää kiskaista päälle. Kasveissa näkyy selviä tuleentumisen merkkejä, vaikka moni puuvartinen pysyttelee vielä sitkeästi vihreänä. Sitten on joitain myöhäisherännäisiä, jotka ovat vasta innostuneet kukkimaan.

Ruusunätkelmä.

Päivänpesän Katjalta muutama vuosi sitten saamani ruusunätkelmä on sinnitellyt tähän saakka hengissä kasvamatta juurikaan kokoa. Harkitsin jo sille paikanvaihdosta, mutta ehkä se vain tarvitsi enemmän aikaa. Tänä kesänä se nimittäin vihdoin teki kaksi versoa, jotka myös kiipesivät ennätyksellisen korkealle, peräti silmien tasalle. Nyt kummassakin versossa on yksi kukinto ja ehkä lisääkin on luvassa, jos säät vain pysyvät leutoina. Jokohan ensi kesänä nousee kolmas verso?

Patiopenkki on päässyt villiintymään. Samoin viimeiset remonttijätteet, joita lapset keräsivät leikkeihinsä.

Patiopenkki on ollut tänä kesänä varsin surkea ilmestys, kun kahdesta isosta kärhöstä vain toinen heräsi talven jäljiltä ja sekin jäi alle puolimetriseksi. Ruukuissaan valeeseen istutetut kärhöt eivät myöskään kovin kookkaiksi kasvaneet, pieniä toki olivat alun pitäenkin. Vanhoista myskimalvoista vain muutama selvisi kasvuun ja kivikkosuopayrteistä ei yksikään. Talvetettu syyssyrikkäkään ei jostain syystä enää osannut lähteä kunnolla kasvuun, vaikka olikin kummallisen talven yli kellarin suojissa. Onneksi viime kesänä istutetut sammalleimut kasvoivat hyvin ja kukkivatkin ihan kivasti alkukesällä. Kylvin syrikänraadon kylkeen kesäkukkaseosta, joka onneksi lähti vihertämään nopeasti, ja kun ei liikaa myllää mulloksia, siemenpankista nousi yhtä sun toista kaveriksi. Myskimalvojen lisäksi sekaan on ilmestynyt päivänkakkaraa ja muutama jättiverbenakin. Ne sitten jaksavat kylväytyä vuodesta toiseen, vaikka ehtivät kukkia vasta syksyllä. Krassi paljastui keltaiseksi, vaikka siinä ei juuri nyt kukkia näykään. Onneksi, sillä muuten värimaailma olisi aika räväkkä.

Syysleimu 'Starfire' on vallannut istumakiven.

Juuri kun luulin vapaa-ajan lisääntyvän remontin valmistumisen ja muun kiireilyn loppumisen myötä, aikasyöpöksi tuli ylimääräinen projekti sukulaistytön synttärilahjan muodossa. Intohimoinen heppaharrastaja toki tarvitsi Schleich-hevosilleen kiesit ja kun kyseessä on vielä neiti, joka on väkerrellyt jäätelötikuista, vanerista, kivistä, yms. puolen huoneen täyttävät tallit sun muut asiaan kuuluvat jutut, päätin tehdä kulkupelistä itse kasattavan version. Koska kärryjen piti vielä olla kevyttä leikkimistä kestävät, materiaalina piti käyttää perus askartelukartonkia vahvempaa tavaraa, mikä toi kieltämättä omat haasteensa. Onneksi isännän varastoissa oli pienoisporakone isolla valikoimalla pikkutarkkaan näpertelyyn sopivia kärkiä, hiontalaikkoja sun muita härpäkkeitä. Monen mutkan ja epäonnistuneen yrityksen jälkeen pakettiin saatiin kuin saatiinkin ala-asteikäisen kasattavaksi sopivat kiesit ja niihin kuvalliset kasausohjeet. Sen verran työläs projekti se kuitenkin oli, että laitoin itselleni tarkat ohjeet muistiin, jos vaikka joskus tulee tarvetta tehdä samantapainen setti uudelleen. Jos kieseistä ei olisi tullut mitään, varasuunnitelmana oli surauttaa ompelukoneella jämäkankaista heposille muutama loimi. Sen verran oli vilskettä synttäreillä, että kiesien kasaus jäi odottamaan rauhallisempaa hetkeä. Ilmeestä päätellen taisi kuitenkin olla mieluisa lahja eikä vastaavaa varmasti tule missään vastaan.

Yhden kasvimaareissun saldo ja kun nämä on syöty, saa hakea toisen samanlaisen lastin.

Ihmeellisen lämpiminä pysytelleet yöt ovat tehneet hyvää hyötykasveille. Harsoja ei ole tarvinnut viritellä vielä kertaakaan ja pian saa viskata ensimmäiset koko satonsa kypsytelleet tomaatit kompostiin. Chilissä ei ole enää montaa raakiletta jäljellä ja 'Lombardo'-paprikassakin vain muutama enemmän. Enpä muista, että yksikään tomaatti tai paprikansukuinen olisi ennen saanut kypsyttää koko satonsa ulkona. Kurkut eivät lähestyvää syksyä ole säikähtäneet, mutta kesäkurpitsa ei jostain syystä osaa kasvattaa raakileitaan peukaloa paksummiksi. Ehkä säät eivät ole suosineet kukkien pölyttymistä?

Vajaan kahden vuorokauden sateet. Tänään on satanut vielä vähän lisää, tosin tyhjennettyyn mittariin.

Syyskuu alkoi lupaavasti poutaisena ja lämpimänä, mutta nyt on sitten satanut senkin edestä ja ensi yöksi pitää varmuuden vuoksi vetäistä harsojakin kasvimaalle. Viiteen asteeseen painuva ennuste tuskin vielä näin kostealla säällä tietää hallayötä meille, mutta kauaksi ei välttämättä jäädä. Kasvimaan sadevesitynnyriä tosin hallayö tai pari ei haittaisi, mutta sen verran runsasta sadetta nyt oli, että tyhjentäminen tuli tarpeeseen. Ylivuotosaavikin tulvi jo yli. En ollut huomannut aiemmin kesällä, että tynnyrin alaosan hanaan käy ihan tavallinen puutarhaletku, kun sen vain pujottaa tarpeeksi tiukasti kiinni. Silläpä oli kätevä hoitaa tyhjennys, kun veti vain letkun toisen pään jorpakkoon ja avasi hanan. Pitää muistaa ensi kesänä laittaa letku kiinni jo siinä vaiheessa kun kasvimaalla on jotain kasteltavaa. Saattaisihan se kasvimaan kastelukin olla ensi kesänä kätevämpää hoitaa letkulla kuin kastelukannulla.

Letku kiinni ja hana auki.

Syysasteri 'Patricia Ballard' ja keltatörmänkukka muodostavat veikeän parivaljakon.

Ei nuo kasvien paikkavalinnat näytä osuvan kohdilleen välillä edes toisella kertaa. Patricia kasvoi aurinkopenkin etulaidassa ollessaan korkeaksi ja kaatuili muiden kasvien päälle. Nyt, kun se on toista kesäänsä vähän taaempana penkin takareunassa ja aitakin olisi nojailutukena, se on hädin tuskin 60cm:n korkuinen. Ei sitä sitten hirveästi parin pienen pionin ja punahatun takaa keittiön ikkunaan näykään. Pitänee ensi kesänä poistaa kotiloita houkuttelevat isotähtiputket penkin keskivaiheilta ja siirtää Patricia niiden tilalle, jos se sitten vaikka näkyisi paremmin ikkunoihin juuri siihen vuodenaikaan, kun mieli tekee pysyä neljän seinän sisällä.

Päivän kärhönä on Princess Kate ('Zoprika'), joka myöhäisestä heräämisestään huolimatta ehti näin komeaksi.

Joko teillä on tullut syksy?

Monoa syreeneille!

Auringonlasku eräänä iltana.

Tänä vuonna syreenikeijukkaat vaivasivat puistosyreeneitäni jo kolmatta vuotta peräjälkeen ja minähän en tuholaisten riivaamia kasveja jaksa vuosikausia katsella. Lähialueilla on niin paljon syreeneitä, että keijukkaat tulisivat joka tapauksessa, vaikka ruiskuttaisinkin puskat pyretriinillä alkukesällä. Syreenit alkoivat myös olla jo aika kookkaita, joten nyt oli niiden aika lähteä. Melkein kymmenvuotiaat puskat olivat kasvattaneet sen verran isot juuristotkin, että niiden kaivaminen ei ollut ihan yksinkertainen homma. Ähelsin aikani ja sahasin paksuimpia juuria poikki, mutta niin siinä vaan kävi, että lopulta piti kutsua isäntä nykäisemään kaksi vastahakoisinta puskaa maasta (kolmannen sain ihan itse). Ihme ja kumma, mutta se tiukka, sininen savijankko, mihin ne aikoinaan istutettiin, oli ainakin lapionpiston syvyydelle asti hävinnyt. Toki pensaiden juureen on tuotu kompostia ja puunlehtiä monet kerrat pitämään rikkaruohoja kurissa ja useamman vuoden ajan siinä on kasvanut myös kevätkaihonkukkaa, mutta sen kummempia maanparannustoimia syreenien eteen ei ole tehty. Luonnon maanmuokkauskoneisto selvästi toimii.

Kolme pikkujasmiketta eri puolilta pihaa. Hyväkuntoisia nämäkin, kuten näkyy...

Yhden syreenin tilalle siirsin tuijan takapihalta. Vaikka se oli kasvanut paikoillaan vain pari vuotta lyhyemmän ajan kuin syreenit, oli sen kaivaminen paljon helpompi urakka. Toiselta puolelta ja osittain alapuoleltakin sen juuristo rajautui isoon kiveen ja toisella puolella oli vain pehmeää maata. Juurista yksikään ei ollut sahattavan paksu eivätkä ne edes yltäneet kovin kauas. Varasin siirtoon kottikärryn, mutta hyvin olisi koko tuija siirtynyt ihan kantamallakin. Kantamalla olisivat siirtyneet pikkujasmikkeen rääpäleetkin. Kyllästyin niiden surkeaan ulkonäköön ja päätin kerätä eri puolille pihaa ripotellut puskat samaan monttuun. Kasvuolosuhteista melkein täysvarjo rinteen yläosassa onkin vielä kokeilematta. Muualla jasmikkeet eivät ole tällä tontilla viihtyneet.

Jospa tuija ei panisi pahakseen siirtoa. Jasmikkeita hädin tuskin näkyy sen vasemmalla puolella.

Sahatut syreeninrungot jäivät vielä läjään metsän puolelle, pitää ne siirtää sieltä pois vaikka ensi viikonloppuna. Siinäpä saavat nyt keijukkaat hetken aikaa ihmetellä, mitä tapahtui, ja sitten siirtää majansa jonkun muun syreenipuskiin. Aika paljon maisemat avartuivat syreenien poistolla, vaikka katse ei tiheän metsän takia tavoitakaan taivaanrantaa.

Violetilla katkoviivalla poistettujen syreenien latvusten raja. Pinkki puolipallo oikealla on alppiruusu 'Mikkeli'. Sininen kartio keskellä on siirretty tuija ja valkoinen pallo merkkaa jasmikkeita.

Pikkujasmikepuskasta vasemmalle olisi tarkoitus siirtää ensi keväänä niitä siemenestä kasvatettuja alppiruusuja, jos lopullista paikkaa etsivät ovat vielä silloin hengissä. Tilaahan siinä on vielä metrin verran kuvan reunan ulkopuolellakin, sillä syreenit oli istutettu reilun parin metrin välein ja niiden aluskasvina ollut kevätkaihonkukka on pitänyt aika hyvin rikkaruohot kurissa. Tuijasta oikealle alppiruusuaidan takana on myös yksi polvenkorkuinen tuijanrääpäle odottamassa parempaa paikkaa. Periaatteessa senkin voisi siirtää johonkin tuonne ja leikata vaikka pallomaiseksi, jos tuo isompi saisi kasvaa enemmän kartion mallisena. Kuunliljoja poistamalla saisi vielä lisää tilaa uusille kasveille, jos sellainen inspiraatio joskus sattuisi tulemaan. Kuunliljat maistuvat hyvin kotiloille, joten ehkä ei olisikaan huono idea vähentää niitä...

Syysasteri kukkii ja kimalaisetkin ovat sen jo löytäneet. Kuvassa taitaa olla kivikkokimalaiskoiras (punainen pylly ja keltaista etuvartalossa).

Viikonlopun urakointiin kuului myös kitkemistä. Vähän joka paikka on päässyt rehottamaan, mutta luumutarhaa on kitketty viimeksi varmaan keväällä. Niinpä työnsin kottikärryt sinne ja aloitin kadonneiden kasvien etsimisen. Isorikot löytyivät suht helposti isotähtiputken ja lemmikkien siementaimien seasta. Muutama isompi mätäs piti nostaa ylös, jotta sai voikukat niiden keskeltä pois. Samalla sain jaettua niitä taas pikkuisen isommalle alalle. Ovat viihtyneet aika hyvin luumupuun kevyessä varjossa polun vieressä. Viime kesänä tosin kukintoja oli enemmän, tänä vuonna vain yksi. Pidän kuitenkin niiden ulkonäöstä juuri tuossa, joten saavat lisätilaa.

Polkukin löytyi, vaikka sitä onkin kosteana vähän vaikea kuvasta erottaa.

Sama paikka mutta edellisen kuvan oikeasta reunasta kuvattuna. Levitin isorikkoaluetta komeamaksaruohon tänne puolelle.

Isorikkoryhmästä nuotiopaikan suuntaan astinkivipolun ja pienemmistä kivistä tehdyn polun kulmauksessa kivikkomehitähdissä oli käynyt vähän katoa. Tai ehkä ne kuitenkin olivat pikkuisen lisääntyneet sitten viime talven, mutta joka tapauksessa ne eivät täytä läheskään kokonaan aluettaan. Saa nähdä, levitänkö isorikkoa niidenkin paikalle vielä joskus vai innostuvatko mehitähdet kuitenkin vielä kasvamaan. Nyt saivat kuitenkin mahdollisuuden. Keväällä toinen mehitähtien vieressä olevista rantalaukkaneilikoista oli varmuudella kuollut ja toinenkin melkein henkihieverissä. Kesällä se hädin tuskin hengissä sinnittelevä yksilö näytti jo kuolleen mutta nyt löysin ilokseni siitä yhden vihreän tupsun. Toivottavasti se vahvistuu syksyn mittaan niin paljon, että jaksaa talvehtia hyvin.

Mehitähtien harva kasvusto ja merkkitikusta takavasemmalle iloinen yllätys.

Rantalaukkaneilikka 'Sea Pink' ei ole sittenkään heittänyt henkeään.

Iloinen yllätys löytyi myös keskemmältä samaa penkkiä. Keväällä puistoatsalea 'Satomi' oli hyvin surkea näky. Siitä paleltui talven aikana suurin osa ja vain puskan tyvellä oli muutama vihreä silmu ja elävää oksaa. Ilmeisesti melko kostea kesä tuuhean lemmikki- ja myskimalvakasvuston keskellä sopi sille hyvin, sillä nyt pensas on oikein virkeän näköinen. Korkeudeltaan se on hädin tuskin 30-senttinen, mutta tuuheutta on vaikka muille jakaa. Jännä nähdä, jaksaako se tehdä kukka-aiheita ensi kevääksi. Laitoin tänä vuonna kaikille kärhöille ja puuvartisille, myös 'Satomille', syyslannoitetta jo heinäkuun loppupuolella, jotta ne aloittaisivat tuleentumisen tarpeeksi ajoissa. Aina parempi olisi, jos myös syksy viilenisi tasaisesti ja hallaöitä tulisi sopivaan aikaan muistuttamaan kasveja talven tulosta. Ei kuitenkaan ihan vielä, tykkään tästä lämmöstä ja auringosta.

'Satomi' lähti uuteen nousuun entistäkin ehompana.

Kitkemisen ja kasvien siirtelyn lisäksi myös kukkasipulien hamstraus on jo aloitettu. Saksalaisesta mukaan tarttui tulppaaneja ja kevätkurjenmiekkaa. En ole hankkinut muutamaan vuoteen juurikaan tulppaaneja mutta tänä vuonna ne jostain syystä houkuttelivat erityisen kovasti. Mikä lie tulppaanipuutos minuun iskenyt, kun mukaan lähti pikkutulppaanien sijaan isokukallisia ripsureunoja, liljatulppaaneita ja sekoituspussi. Liljatulppaani 'Doll's Minuet' tosin oli minulle jo ennestään tuttu, sillä niitä hankin kolme vuotta sitten pensasryhmään. Ne ovat osoittautuneet kestäviksi ja myös hyvin kauniiksi, joten niiden valinta oli helppo. Sekoituspussin 'Spring Green' ja 'Elegant Lady (liljatulppaani kai sekin) viehättivät ulkonäöllään ja valkoista 'White Princea' nyt voi tunkea ihan mihin vain. Ei tosin aurinkopenkkiin vesimyyräriskialueelle. Punaraitainen 'Happy Generation' sopinee hyvin 'Doll's Minuetin' seuralaiseksi ja ehkä ripsureunaiset 'Queensland'-tulput myös. Muissa kukkasipulimyymälöissä en ole vielä käynyt tutkimassa valikoimia.

Tulppaanit ja 'Purple Hill'/'Blue Hill' -kevätkurjenmiekat maksaruoho 'Jose Auberinen' ympäröimänä.

Pitäisi ihan kaivaa esille keväiset muistiinpanot kukkasipulipuutteista, jotta ei tulisi ihan houkutusten perässä juostua. Narsisseja tekisi mieli hankkia, jos tulisi kivoja lajikkeita vastaan, mutta ehkä pidän muutaman vuoden taukoa niistä narsissikärpäsen takia. Olen tässä pohdiskellut, tuliko kärpänen meille jostain lähialueilta vai kenties jonain syksynä ostosipulien mukana. Jos käteen tarttuu jostain oikein houkuttelevia narsisseja, taidan käyttää varmuuden vuoksi sipulit kuumassa kylvyssä ennen maahan istuttamista. Sen pitäisi tuhota sipuleissa mahdollisesti piileskelevät munat ja toukat. Lähialueilta keväällä lenteleville kärpäsille en mahda mitään.

Päivän kärhönä on loistokärhö 'Voluceau', joka pitkän viivyttelyn jälkeen lähti kuitenkin suht hyvään kasvuun.

Aurinkoista alkanutta viikkoa!