Karo 10v

Mulla on tänään synttärit. Täytän tasavuosia, peräti kymmenen vuotta. En saanut kutsua kavereita kylään eikä kakkuakaan ollut tarjolla. Ihmispennut sanoivat jotain lahjasta mutta se kai tulee sitten iltapäivällä kun he kotiutuvat. Emännän kanssa kuitenkin puuhailtiin kaikkea kivaa ja sain paljon nameja.

Tässä on hyvä poseerauspaikka. Kivikkotörmäkukka etualalla, maksaruohoja ja sinikatana takana.

Pensasmustikka 'Aino' alkaa jo punertaa.

Eilen autoiltiin mummolaan.

Rakastan autoilua. Innostun heti kun valjaat ja turvavyö otetaan esille (toim. huom. jo siinä vaiheessa kun joku perheestä alkaa valmistautua lähtöön). Jos en pääse heti autoon, kun valjaat on laitettu päälle, pyörin ihmisten jaloissa ja hihkun ilosta kuulemma aivan liian kovaäänisesti. Se muistuttaa kuulemma suden ulvontaa ja sattuu korviin. Varmaan siksi auto yritetään pakata minulta salaa ja minulle laitetaan valjaat vasta kun ollaan lähtövalmiita. Yleensä hyppään autoon siitä ovesta, mikä sattuu olemaan auki, pääasia, että pääsen nopeasti autoon. Minun paikkani on takapenkillä, jossa matkustan lasten keskellä. Käperryn heti autoon päästyäni kerälle ja otan kunnon nokoset matkan aikana.

Mummolasta löytyi koirakaverienkin puruluut, jotka päätin omia itselleni.

Noh, melkein 15-vuotiaalle siskolikalle piti kuitenkin antaa yksi, vaikka ei sitä kiinnostanut sitä syödä.

Yritin vähän houkutella mummolan koirakavereita leikkimään mutta ei ne enää viitsineet. Ne pyöri vain ihmisten kimpussa, vaikka minä kuinka yritin kertoa olevani leikkikaveria vailla. Jos oltaisiin oltu kylässä pidempään, olisin varmaan saanut ne pariin painiotteluun. Tai ainakin siskon (siskopuoli virallisesti), sillä toisella on omituinen huumorintaju ja erilaiset leikit. Sitten takaisin kotipuuhiin. Postinhaku kuuluu usein minun toimenkuvaani. Postilaatikoille kävellään nätisti emännän vieressä.

Laatikoiden viereen pitää istua odottamaan siksi aikaa, että emäntä saa otettua postit.

Sitten saa pinkaista täyttä laukkaa takaisin kotiin.

Jos ihmispentuja on mukana postireissulla, niille pitää antaa vähän etumatkaa ennen kuin saa lähteä. Vaikka ne ehtisivät puoleenväliin, saan ne kiinni ennen kotipihaa. Olen nopea. Olen supernopea. Olen karvainen raketti! Aamulenkiltä tullessa olen vieläkin nopeampi. On nimittäin kiire aamupalalle. Tänään sain osan aamupalasta ulkona. Poseerasin eri paikoissa, jotta emäntä saisi hyviä kuvia tähän juttuun. Poseeraaminen on bravuurini muutenkin mutta silloin kun on mahdollisuus saada herkkuja, teen sen erinomaisesti.

Nyt ollaan luumutarhassa, jossa kukkii vielä syysleimu ja pari kärhöä. Syysasterikin pilkistää vasemmalla.

Käskettiin istumaan majassa mutta mitäs ihmettä se emäntä nyt tuota 'Piilua' kuvaa?

Osaan poseerata näinkin päin. Syyshortensia 'Prim White' ei ole vielä kärsinyt kylmästä. Ei täällä vielä kunnolla pakkasta olekaan ollut.

Olen hyväkuntoinen kymmenvuotias. Varsinkin lämpimään vuodenaikaan. Viime talvena jyrsin muutaman kerran tassujani kovemmilla pakkasilla ja minun piti syödä siihen kokeeksi kipulääkekuuri. Eläinlääkäri epäili ikäni perusteella jotain alkavaa nivelvaivaa mutta oireet olivat niin epämääräisiä, että käskettiin vielä seurailla ja kirjata käytöstäni muistiin. Kuulemma minulle varataan aika röntgentutkimuksiin, jos järsiminen alkaa taas. Minäpä en ole oireillut millään lailla sitten viime talven, joten eipä ole tarvinnut mennä lekuriinkaan! Minä ja emäntä olemme yhtä mieltä siitä, että kovia pakkasia ei tarvita laisinkaan. Silloin ei kumpikaan palele eikä niveliä kolota.

Osaan tehdä myös temppuja. Tässä teen "pupun" jakkaran päällä.

Osaan myös kieriä, istua, mennä maahan, antaa kumpaakin tassua, antaa läpyn, koskettaa nenällä kättä käskystä, pujotella emännän jalkojen välistä kahdeksikkoa, hypätä esteen yli tai käsistä tehdyn "renkaan" läpi, ryömiä esteen ali, mennä putkitunnelin läpi, pysähtyä kesken luoksetulon seis-käskystä, noutaa lelun, kaivaa käskystä, odottaa paikoillaan ja mitäs vielä? Lasten ja kanttarellien etsimistä ollaan välillä harjoiteltu mutta en ihan vielä osaa niitä kunnolla. Minusta on kuitenkin hauska tehdä kaikenlaista, jos siitä saa namipalkkaa.

Päivän koira... KÄRHÖ on Karo, eikun loistokärhö 'Elsa Späth'.

Hyvää synttäriä minulle!

Takanurkka ja luumutarhan pää

Viime syksynä kaivamani istutusalue takanurkan ja luumutarhan välillä on ollut vähemmän esillä. Kukapa sitä viitsisi ihan joka viikko tai kuukausikaan esitellä keskentekoista aluetta, jos siellä ei ole minkään sortin edistystä nähtävissä. Nyt kasvit ovat kasvaneet sen verran, että erottuvat kuvissakin, joten on hyvä hetki laittaa jonkinlaista väliaikatiedotusta.

Luumutarhan pää. Nuotiopaikka on kuvasta vasemmalle.

Luumutarhan päässä nuotiopaikan seinustalla kasvavat mantsuriankärhö sekä loistokärhö 'Diamond Ball', jotka istutin sinne alkukesällä. Loistokärhö ei enää kuki, mutta mantsuriankärhössä on vielä yksittäisiä kukkia. Kärhöjen vieressä penkin keskellä on kolme siemenestä kasvatettua alppiruusua kasvamassa kokoa. Niistä kaunein jäänee aikanaan lopulliseksi asukkaaksi, kaksi muuta siirtyvät muualle. Siirtyjien joukossa on myös vanha ruukkuhortensia, jonka istutin viime syksynä lähinnä täyttämään tyhjää mullosta. Sillä ei ole aikomustakaan kukkia mutta jospa jänöset söisivät kukkapenkin ja nurmikon rajalla olevien koivuangervojen sijaan hortensian suihinsa, niin se olisi mukavamman kokoinen viedä kompostiin. Hortensian ja alppiruusujen välissä on kolme siemenestä kasvatettua punahattua, jotka saavat jäädä tuonne, jos vain pysyvät hengissä. Koivuangervojen ja alppiruusujen välissä sekä reunuskasvina etualalla vasemmalla on siemenkirjeen esikkoa. Tolpan juuressa on pinkkivalkea kääpiöjapaninakileija. Lisäksi penkissä on tarha- ja valkovarjohiippa, tarhatiarella 'Pink Skyrocket', purppuraorvokki sekä pari siemenestä kasvatettua jouluruusua ja niin ikään siemenistä kasvatettuja keijunkukkia. Jokohan siinä oli kaikki?

Alppiruusujen latvat näyttävät lupaavilta. Ei ehkä vielä kukkanuppua mutta pontevat lehtisilmut ainakin.

Yllä olevassa kuvassa oleva alppiruusun taimi on jostain syystä punastuttanut vanhempia lehtiään. Kaksi muuta ovat pysyneet vihreinä. Voihan tuo olla vaikka normaalia vanhojen lehtien karistamista tai sitten juuri tuon yksilön kohdalle on sattunut liian paljon tai liian vähän ravinteita, tai sitten sillä on joku muu häiriö kasvussaan. Katsellaan, kuinka taimen käy. Myös yksi esikontaimista on ulkonäöltään muista poikkeava.

Samassa ryppäässä on kaksi tainta, joista vain toisessa on valkokirjavia lehtiä.

Niin hieno kuin punalehtinen alppiruusu olisi väriltään, siitä ei tule ensimmäisenä mieleen hyvinvoiva ja virkeä yksilö. Sen sijaan valkokirjavuus on monessa kasvissa suorastaan toivottu ominaisuus enkä panisi pahakseni, jos tuo itselleni ilmestynyt söpöläinen selviäisi ensi talvesta ja kukkisi keväällä. Sen kukan väriä olisi hauska verrata muihin samasta siemenerästä tulleisiin taimiin. Esikkokylvökset itivät vähän turhan hyvin, joten taimia oli paikoin tiheässä kuin ratamoa tiivistyneellä nurmikolla. Koulin keväällä osan taimista ryppäinä isompiin ruukkuihin ja maahan istuttaessani jaoin niitä vielä muutaman taimen mättäiksi. Osa taimista kuoli matkan varrella mutta valitettavasti tuon valkokirjavan vieruskaveri jäi henkiin. Nyt luultavasti kummankin juuret ovat kasvaneet sen verran vahvoiksi, että taimet saisi varovasti eroteltua toisistaan. 

Esikoiden jälkeen polun kulmauksessa on kolme keijunkukan siementainta ja tarhatiarella 'Pink Skyrocket', joka ei vielä tänä kesänä kukkinut.

Pieniä siementaimia kun istuttelee, ei aina viitsi jättää niille tarpeeksi suuria välejä. Itsestä riippumattomista tekijöistä kun voi välillä seurata yllättäviä taimitappioita. Sitten joskus taas käy niin, että kaikki taimet selviävät isommiksi ja joutuu siirtelemään niitä harvempaan. Keijunkukat olivat melkoisen mitättömiä rääpäleitä kuukausikaupalla. Maahan istuttaessa huomasi, että joillakin oli vain sentin mittaiset juurenalut eivätkä isoimmatkaan olleet täyttäneet ruukkujaan kokonaan. Siitä huolimatta istutin ne, sillä paremmin ne maassa kosteutta saisivat kuin hajamielisen puutarhurin armoilla ruukussa kasvaessaan. Pari ihan pikkuruisinta tainta taisi menehtyä (ja yhden toisaalle istutetun talloivat lapset) mutta kaikki muut ovat alkaneet vihdoin kasvaa reippaammin kokoa. Kunhan ensi keväänä selviää, mitkä keijunkukista ovat selvinneet ensimmäisestä talvestaan, on aika tehdä päätös niiden lopullisista asuinsijoista. Noin lähekkäin toisiaan ja tiarellaa ne eivät joka tapauksessa mahdu kauaa olemaan.

Tiarellasta oikealle ovat purppuraorvokki ja valkovarjohiippa 'Niveum'.

Purppuraorvokin ostin keväällä paikallisen puutarhaseuran taimipäiviltä. Sillä on kai taipumus levittäytyä suht reippaasti mutta pienijuurisena sitä on helppo kurittaa tarvittaessa. Se saa minun puolestani vallata tilaa penkin ylänurkasta aika vapaasti kunhan ei hukuta varjohiippaa alleen. Jos kaikki punahatut selviävät talvesta, niistä yksi siirtyy poistettavan hortensian tilalle, jotta alppiruusuille tulee paremmin tilaa. Purppuraorvokki sopii varmasti hyvin niin punahattujen kuin alppiruusujen aluskasviksi.

Viime marraskuussa itäneet jouluruusun taimet ovat kasvaneet kovasti.

Viimekesäinen vaaleajouluruusujen siemenkylvös yllätti itämällä myöhään loppusyksystä. Kylvin siemenet tuoreeltaan heinäkuussa ja pidin ne ulkovarastossa. Siellä ne saivat ensin lämpökäsittelyn ja ilmeisesti syyskuun alkupuolelta alkaneet hallayöt ja loppukuusta muutenkin kylmentynyt sää riittivät niille kylmäkäsittelyksi. Ensimmäiset taimet tupsahtivat esille marraskuussa, joten alkuperäinen suunnitelma pitää kylvös talven yli hangessa vaihtui kellaritalvetukseksi. Kellarissa taimia iti runsaasti lisää ja kesällä istuttelin niitä ympäri pihamaata. Luumutarhan loppupäähän lykätyt kaksi tainta siirrän toisaalle ensi kesänä, sillä niiden kukat kääntyisivät varmasti aivan väärään suuntaan. Japaninakileija nimittäin nuokuttaa joka kesä kukkiaan penkin keskelle päin eikä suinkaan polun puolelle ja jouluruusut käyttäytyisivät varmasti samalla lailla. Aurinko kun sattuu paistamaan juuri ylämäen puolelta ja polku jää penkin itä-pohjoisreunalle. Jouluruusujen tilalle taidan siirtää ainakin yhden keijunkukista.

Ja siinäpä takanurkka.

Vaikka luumutarhan päädyllä ja takanurkalla on vain metrin verran välimatkaa, ovat ne olosuhteiltaan aivan erilaiset. Luumutarhan puolella on syvempi kasvualusta ja varjoisammat olot, takanurkka on paahteinen ja ohutmultainen. Sen alla on isoja kiviä ja lisäksi tontin rajalla olevat kuuset vievät osan ravinteista. Siispä takanurkassa on paljon kivikkokasveja. Kivipenkereen ja metsän väliin oli tarkoitus tulla hallitusti luonnontilainen alue. Ripottelin sinne syksyllä luonnonvaraisen ketoneilikan siemeniä mutta ilmeisesti ne eivät ole oikein itäneet. Kuusten alla kasvaa ketoneilikkaa luonnostaan, joten aikaa myöten taimia varmasti alkaa tulla. Aivan polun ja penkereen kulmaukseen siirsin kesällä kaksi etupihan kukkapenkkiin ilmestynyttä ketoneilikkaa ja ne ovatkin alkaneet viihtyä siellä hyvin. Niiden keskelle ilmestyneen päivänkakkaran siementaimen jätin kasvamaan. Aivan kuvan oikeaan alanurkkaan istutin muutaman tarhaillakon taimen. Satunaisia lemmikkejä ja päivänkakkaran siementaimia lukuunottamatta reuna-alue on kuitenkin pääasiassa rikkaruohostoa. Voikukkia ja valvatintaimia olen välillä käynyt kaivelemassa sieltä pois mutta muuten lähinnä vain seurailen, mitä siellä rupeaa viihtymään.

Ylätasannetta ja vanhaa takanurkkaa nurmikolta päin.

Takanurkka on ollut melkeinpä vähiten huomiota saanut puutarhan nurkkaus. Sinne istutettiin seitsemisen vuotta sitten ilmaiseksi saadut pensashanhikki 'Gold Fingerit', sillä ruohonleikkuu oli nurmikolta pilkistelevien kivennurkkien takia ruohonleikkurin terälle riskialtista hommaa. Hanhikit ovat viihtyneet hyvin, niiden juurelle istutetut tete-narsissit kohtalaisesti ja itse paikalle tiensä löytänyt lemmikki erinomaisesti. Satunnaisesti penkin reunamille istutetut kasvit ovat ottaneet vähin äänin hatkat, kun ovat hukkuneet huomion puutteessa joko hanhikin oksien tai lemmikkien alle. Keväällä ja alkukesällä on aina mielessä, että suunnilleen tontin lämpimin ja suojaisin kohta menee vähän hukkaan viikkotolkulla keväällä risuisen näköisten ja muutenkin hyvin vähään tyytyvien hanhikkien kasvupaikkana mutta eipä tuohon ole mitään mielenkiintoisempaakaan keksinyt. Räikeän keltaiset hanhikit eivät riitele tummaa kuusimetsää vasten minkään muun kasvin kanssa, joten ne ovat saaneet olla rauhassa. Ehkä vielä joskus saan jonkun super-älynväläyksen ja pistän hanhikkikulman uusiksi. Toistaiseksi tekemistä riittää kuitenkin kaikissa muissa keskeneräisissä alueissa. Kuten tuossa laajennusosassa, jota nyt piti tutkailla.

Lemmikkiä täälläkin. Lisäksi maksaruoho 'Frosty Morn' ja paremman kasvusijan puutteessa muutama keltatörmänkukka.

Viime syksynä istutin 'Frosty Mornin' kaveriksi sinilemmiötä ja muistaakseni jotain muutakin. Ne eivät kuitenkaan selvinneet talvesta, joten tyhjä tila piti täyttää jollain muulla. Keltatörmänkukan taimista suurin osa meni kivikkorinteeseen mutta muutama jäi yli. Niinpä istutin ne tuonne. Iloitsin suuresti, kun ne päättivät kukkia jo ensimmäisenä kesänään, sillä nyt tiedän paremmin, että en pidä niistä juuri tuossa. Ne eivät vain toimi 'Frosty Mornin' kanssa ja kukan koko sekä kukinta-aikakin on väärä hanhikkeihin verrattuna. Ne hukkuvat kaiken muun alle. Pari muuta ehkä paremmin sopivaa paikkaa niille saattaa jo olla tiedossa mutta pitää katsoa ensi keväänä, onko talven jäljiltä enää mitään siirrettävää. Keltatörmänkukkien vasemmalla puolella (jää ylläolevan kuvan alareunaan alapuolelle) on myös yksi sinikatana, jolla saattaa olla sama ongelma. Tosin se aloittaa kukinnan jo heinäkuussa, joten ehkä se ei ole niin ongelmallinen.

Sen sijaan 'Frosty Morn' ja sen vasemmalla puolella oleva harmaakurjenpolvi 'Ballerina' ovat oikein hyvä pari.

Otin elokuussa 'Frosty Mornista' pari pistokasta, jotka ovat olleet ruukussa juurtumassa. Istutan toisen niistä vielä syksyn mittaan tuon emotaimen kaveriksi mutta toinen menee varmuuden vuoksi johonkin muualle ainakin talven yli. Ei passaa kaikkia laittaa samaan kohtaan, jotta edes joku selviäisi talvesta. Hanhikkien ja 'Frosty Mornin' välissä nurmen reunaan asti on ylimääräisiä sammalleimuja (liilaa Navettapiialta) väliaikaissijoituksessa ja jos ne selviävät talvesta, siirrän ne ensi kesänä keltatörmänkukkien tilalle. Sammalleimujen tilalle yritän saada jaettua tai lisättyä jotenkin muuten 'Ballerinaa'. Siitä tulee aika räväkkä pari hanhikeille mutta nehän saattavat olla aikanaan lähdössä siitä muualle. Ja siihen asti 'Frosty Morn' vähän viilentää yhdistelmää.

Ylätasanteen etureunassa on vuodentakaisen levisiakylvöksen selvinneet taimet sekä japaninmaksaruoho 'Lidakense'. Katanakin näkyy tästä kulmasta.

Kumpikin tasanne oli paljon vihreämpi ennen kuin menin kitkemään ne. Lemmikki ja rentohaarikko olivat vallanneet melkein koko alueen mutta varovasti nyppimällä seasta löytyivät kaikki tarkoituksella istutetut kasvitkin. Sen verran paljon tuota paljasta mullosta on, että mieli teki lähteä seulomaan jostain pikkukiviä katteeksi. Ehkä teen sen vielä joku päivä. Siitähän tulisi takapihalle kiva minivastine etupihan kivikkorinteelle. Alatasanteelta kuoli talven aikana pari sinikatanan pikkutainta mutta niiden tilalle löysin luumutarhasta väärässä paikassa kasvaneen pikkutöyhtöangervon (yllä olevassa kuvassa ihan oikeassa reunassa kivien edessä). Sen nyt ainakin luulisi pärjäävän vähän kehnommissakin oloissa.

Pikkutöyhtöangervon edessä on sulkaneilikka 'Albus', joka ei kukkinut vielä tänä kesänä.

Petyin kesällä aika kovasti sulkaneilikkaan, jonka toivoin kukkivan tänä vuonna. Pitkään näytti, että se ei olisi edes hengissä talven jäljiltä mutta onhan se sentään kesän mittaan siitä virkistynyt. Ehkä sitä vain rassasi myöhäiseksi jäänyt istutus viime syksynä. Sillä on hieno harmaanvihreä sävy, mikä sopii minusta erityisen hyvin sen eteen istuttamiini kivikkomehitähtiin ('Dark Beauty'), joissa on tismalleen samaa sävyä tummanpunaiseen yhdistettynä. Harmaanvihreä sopii kauniisti myös pikkutöyhtöangervon limensävyyn ja lähellä oleviin kiviin. Lehtimuodoltaan ja kasvutavaltaankin sulkaneilikka olisi tuohon juuri passeli kasvi, jonka soisi myös kukkivan.

Kivikkomehitähti 'Dark Beauty'. Vasemmassa reunassa pilkottaa kevätpitkäpalko 'Rose Delight'.

Nyt kun aloin miettiä kevätpitkäpalon ja sammalleimujen kukinta-aikoja, tajusin niiden menevän todennäköisesti päällekkäin. Siinäpä sitä onkin sitten taas miettimistä, mihin räikeän anilliininpunainen pitkäpalko siirtyy, jos se todella kukkii yhtä aikaa liilan sammalleimun kanssa ja riitelee pahasti. Vai kehittelenkö sittenkin sammalleimuille jonkun toisen paikan? No, sitä ehtii miettiä vielä ensi keväänä uudelleen. Ensi talvesta kun ei etukäteen voi tietää, niin ei passaa liikaa stressata migreeniä aiheuttavia väriyhdistelmiä. Kohdataan ongelmat sitten kun niitä vastaan tulee.

Päivän kärhöksi tietenkin mantsuriankärhö, kun sen reviirillä ollaan.

Kivaa päivää!

Syksyn kesäisin päivä

Herukkaperhonen purppurapunalatvalla

Nyt ei voi säätä moittia edes puolikkaan ajatuksen vertaa. Oli nimittäin niin kaunis ja lämmin päivä syyskuuksi, että olisi kelvannut heinäkuullekin. Pihalle mennessä oli suunnitelmana puuhailla yhtä sun toista mutta jumahdin heti ensimmäisenä aurinkopenkin purppurapunalatvojen luo, sillä siellä oli käynnissä melkoiset päiväperhosten kokoontumisajot. Korkeampi purppurapunalatva on jo kukkinut mutta matalampi 'Phantom' sen vieressä on juuri nyt parhaassa kukassaan ja siinä riittää vilskettä.

Kaksi nokkosperhosta, kolme amiraalia ja yksi neitoperhonen osui tähän kuvaan.

Amiraaleja näkyi kerralla seitsemän, neitoperhosia viisi, nokkosperhosia laskin kuusi, yksi herukkaperhonen ja vielä yksi keisarinviittakin. Lisää perhosia oli varmasti muissa kukkapenkeissä. Heti purppurapunalatvan alapuolella aidan toisella puolella punatähkät ovat hyviä perhoskasveja. Lisäksi etupihalla kookas mustilanhortensia ja sivupihalla syyssyrikkä houkuttelevat myös paljon perhosia. Punahatuissa ei juuri sillä hetkellä ollut niin vilkasta lentoliikennettä, vaikka nekin ovat yleensä perhosten ja pörriäisten suosiossa. Olen oikein mielissäni siitä, että näitä lentäviä puutarhaseuralaisia on runsain määrin. Niitä on niin mukava seurata.

Nokkosperhonen, amiraali ja joku kukkakärpänen.

Syysasteri 'Patricia Ballard'.

Vaihdoin keväällä aurinkopenkissä syysasteri 'Patricia Ballardin' ja punahatun paikkoja. Viime kesänä penkin etuosaan istutettu syysasteri nimittäin retkotti kaikkien naapurikasvien päällä ja kasvoi punahattua korkeammaksi. Ei ollut kovin toimiva yhdistelmä se, joten siirsin asterin aidan viereen takimmaiseksi. Siellä sille ei ole niin paljoa vieruskavereita alleen haudattavaksi. Ehkä siirron vuoksi asteri on nyt jäänyt kovin maltillisen kokoiseksi mutta eiköhän asia korjaannu ensi vuonna. Pelkäsin, että siirron takia asteri ei ennättäisi kukkia tänä vuonna kunnolla mutta olihan siinä jo ensimmäinen kukka auennut. Aivan samassa aikataulussa se näyttää meillä kukkivan kuin liilakukkainen syysasterikin.

Syysvuokko 'Pamina'.

Viime syksynä syysaleista napatut syysvuokot ovat syysasterin ohella pitäneet jännitystä yllä. Ensimmäinen kokeiluni jokunen vuosi sitten kuoli heti ensimmäisenä talvenaan mutta viime talvi oli sen verran suotuisa ja taimet kookkaampia kuin ensimmäinen yritykseni, että kumpikin talvehti hienosti. Kävin tutkimassa vuokkoni siinä vaiheessa kun blogeissa alkoi näkyä ensimmäisiä nuppuja, mutta kummassakaan ei näkynyt vielä minkäänlaista merkkiä nuppuilemisesta. Vasta pitkän ajan päästä ilmestyivät ensimmäiset nupun alut ja nyt nuput näkyvät jo selvästi. Koska sääennusteissa on luvattu lämmintä keliä, pääsen minäkin hyvin todennäköisesti näkemään vihdoin ensimmäiset syysvuokon kukat omassa puutarhassani.

Nepalinhanhikki 'Ron McBeath'

Nepalinhanhikilla on hieman erikoinen kasvutapa mutta niin suloiset kukat ja pitkä kukinta-aika, että oikeastaan tykkään siitä sen kasvutavasta huolimatta. Sen lehtiruusuke on melko kompakti mutta kukkavarret lähtevät suoraan sivuille joka ilmansuuntaan. Aikansa sivusuuntaan kasvettuaan ne kaartuvat ylöspäin ja nostavat kukkansa taivasta kohti. Olen istuttanut nepalinhanhikit kolmion muotoon melko lähekkäin toisiaan, jotta niiden väliin ei jäisi kukatonta kohtaa. Viime talven aikana vain kolmas niistä meni heittämään henkensä, joten aukkohan sinne lopulta taas muodostui. Onneksi on noita vapaaehtoistyöntekijöitä (Sailalta opittua termiä lainatakseni), kuten lemmikki ja nukkapähkämö, jotka täyttivät edes tyhjää mullosta. Kunhan hopeahärkki levittäytyy riittävästi, se saa ottaa lemmikkien ja nukkapähkämön paikan haltuunsa. Sen väri sopii minusta hienosti nepalinhanhikin kukkien väriin.

Hyönteisverkostani ei enää taida olla suojaamaan tuhohyönteisiltä...

Kasvuharsojen silppuuntuminen on jokakesäinen harmituksen aihe. Eivät nuo hyönteisverkotkaan näytä olevan sen vahvempaa tavaraa. Onneksi tuo oma hyönteisverkkoni ei sentään hajoa pieneksi silpuksi, vaan repeää siististi joka suuntaan jo pelkästä pienestä tuulenvireestä. Ensimmäisten isompien repeämien ilmaannuttua olenkin käyttänyt sitä lähinnä pitämään rastaat erossa pensasmustikoista. Nyt mustikkapensaissa ei ole enää kuin yksittäisiä marjoja jäljellä, joten verkolle tuli uutta käyttöä.

'Viipurin punaluumussa' punertaa jo reilusti.

Keksin käyttää hyönteisverkkoa apuna luumujen keräämisessä. Luumupuiden alusia kun on tullut kitkettyä vähän huonosti tässä viime aikoina ja onhan siellä ihan tarkoituksella istutettuakin aluskasvillisuutta, niin puusta putoavat luumut häviävät helposti sinne sekaan. Ensimmäisenä toki keräsin lasten kanssa kaikki jo valmiiksi pudonneet luumut pois mutta ennen puun ravistelua levitimme hyönteisverkon puun alle. Siitäpä olikin sitten helppo löytää pudonneet luumut ja varmasti kolhujakin tuli hedelmiin paljon vähemmän, kun luumut tippuivat pehmeän kasvimaton päälle levitetylle verkolle.

'Kuntalasta' löytyi muutamia kypsiä luumuja.

Tämän syksyn ensimmäinen erä kypsiä luumuja oli varsin muhkea. Kahdesta 'Kuntalasta' saatiin yhteensä 770g, 'Laatokan Helmestä' 2,47kg ja 'Viipurin punaluumusta' 2,1kg. Vaikka keräsin jo kesällä pahiten luumukääriäisen ja muumiotaudin saastuttamia hedelmiä kompostiin, löytyi niitä nytkin kolmasosa ämpärillistä. Puiden latvoihin en toki kesällä lähtenyt tikkailla kiipeämään, joten suurin osa tautisista luumuista tuli varmasti sieltä. Ja koska jollain lailla vialliset hedelmät karisevat yleensä ensimmäisenä, niin nytkin kerätystä sadosta reilusti yli puolet piti jatkojalostaa saman tien ja vain muutama litra jäi siltään syötäväksi. Seuraavana kypsyvät luumut ovat varmasti paljon isompia ja laadultaan parempia kuin tämä ensimmäinen erä.

Isossa kopassa on yli puolet 'Viipurin punaluumua' ja niiden päällä kerros 'Laatokan Helmeä'. Punaisessa kipossa 'Kuntaloiden' sato.

Keittelin 'Viipurin punaluumuista' viime syksyn reseptillä "lumpsuppia" (luumuketsuppia). 'Laatokan Helmen' vialliset luumut keitin hilloksi. Minulta meni ensin tunti silputessa luumuista toukansyömiä kohtia pois ja sitten toinen mokoma kiehautetuista luumuista kiviä noukkiessa. Tulin siihen tulokseen, että hedelmälihaa menee vähemmän haaskuun, jos erottelen kivet vasta keittämisen jälkeen. Joistakin luumuista kivi lähti helposti irti jo ennen keittämistä mutta suurin osa oli tiukasti kiinni. Samalla kun urakoin luumujen parissa, keittelin kolmannessa kattilassa punajuuria. Jos on kerta seistävä hellan ääressä, niin sama vahtia useampaa keitosta kerralla. Mukavampi olisi ollut puuhastella kukkapenkeissä mutta käytinpähän hyödyksi halvan sähkön päivän. Tausta"musiikki" tuli tietenkin pyykkikoneesta.

Luumupuusta tipahti hyönteisverkolle myös näin korea otus, joka paljastui villakarvajalan toukaksi. Kuvassa se mönkii etusormeni päällä.

Huomasin jo heinäkuun lopulla 'Laatokan Helmessä' erikoisen näköisen toukan. Silloin ei ollut kameraa mukana enkä enää hetken päästä muistanut lähteä sitä hakemaankaan, joten toukka jäi kuvaamatta. Tuntomerkitkään eivät silloin jääneet niin hyvin mieleen, että olisin osannut jälkeenpäin etsiä samanlaisen netistä. Unohdin koko asian, kunnes luumuja hyönteisverkolta kerätessäni löysin ison, karvaisen ja värikkään toukan luumujen seasta. Netistä lajia googlaillessani tuumin, että taitaapa olla kyseessä sama kaveri kuin silloin heinäkuussa tai hänen sisaruksensa. Siirsin toukan metsän puolelle vadelmapuskaan. Jatkakoot siellä elämäänsä. Itse perhonen on harmaankirjava ja kuten nimestä voi päätellä, sen jalat ovat hyvin pörröiset. Kaksi muutakin toukkaa tippui luumupuista, mutta niitä en ole vielä onnistunut tunnistamaan. Villakarvajalan toukkaan verrattuna ne olivat sangen tylsiä, tavallisia ja pieniä.

Parin päivän shoppailujen satoa.

Luumutarhan takaosassa kärhöt ja syysleimut kukkivat.

Huomenna on varmaan ihan pakko ryhdistäytyä joka paikan valtaavien rikkaruohojen kurittamisessa. Luumutarhassa lemmikit rehottavat turhan mallikkaasti yhdessä voikukkien, valvattien ja ratamojen kanssa. Muista pitäisi päästä eroon pikimmiten mutta osa lemmikeistä saa jäädä. Poluilla niidenkään ei sentään tarvitsisi rehottaa. Jossain kaiken rehotuksen keskellä pitäisi olla muutama punahatun ja tarhakylmänkukan taimikin. Toivottavasti ovat hengissä. Ja jos en pian leikkele isotähtiputken ja myskimalvojen kukkavarsia, niitäkin taimia löytyy pian joka paikasta. Onneksi on sentään lämmintä ja hyvää säätä huomisellekin, niin ehkäpä saan edes jonkun nurkan siistittyä.

Päivän kärhönä on 'Polish Spirit'.

Viikonloppuja!

Päänvaivaa puupionista

Enpä etukäteen arvannut, miten pitkään vaivaisin päätäni sen viime viikolla hankitun paeonia suffruticosan kanssa. Tiesin toki jo ennestään, että kyseinen primadonna ei talvimärkyydestä tykkää, joten läpäisevä kasvualusta olisi ihan oleellinen. Kaivoin siis kunnon kuopan ja sotkin mullan sekaan ämpärillisen karkeaa hiekkaa. Sitten otin pioniruukun käteeni ja aloin pohtimaan, mihin syvyyteen kasvi pitäisi upottaa. Vaihdoin pionin kännykkään ja aloin selailla ohjeita.

Äitini puupioni kukki tänä kesänä. Samanlainen vartettu tämäkin taisi olla.

Menin entistä enemmän sekaisin, kun luin keskenään ristiriitaisia ohjeita ilman tietoa siitä, mikä oma kasvini tarkalleen ottaen on, ja ovatko puu- ja pensaspioni sama asia. Nyt tiedän, että ne ovat. Mutta rockinpioni (Paeonia rockii) on eri, vaikka puupioni on sekin. Monta asiaa selvisi, kun laitoin kysymyksen facebookin Pionit-ryhmään ja paikalle sattui asiantunteva kommentoija. Jaanpa saamani ohjeet teillekin siltä varalta, että joukossa on joku toinenkin yhtä noviisi mitä itse olin. Ja jos ei ole, niin jääpähän omaan käyttöön ohjeet mahdollista myöhempää tarvetta varten.

Itse olin tätä äitini pionia istuttamassa mutta meistä kumpikin oli autuaasti unohtanut, miten syvälle se kuopattiinkaan.

Ensinnäkin selvisi, että suffruticosat ovat aina vartettuja, eli kiinanpionin juureen on vartettu puupionin verso. En tullut kysyneeksi, miksi moinen toimenpide on pitänyt tehdä. Omajuurinen rockii kun ilmeisesti olisi talvenkestävämpi, reipaskasvuisempi ja kukkisi nuorempana kuin vartetut pionit. Hintaakin niillä kyllä on reippaasti enemmän, joten ehkä vartettujen tuottaminen on halvempaa. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa minulla on se vartettu versio (kun halvalla sain), ja sille on ihan omat istutusohjeensa.

Vähän tuli huono kuva mutta tässä nyt se puuosa. Varttamiskohta on tuo musta möykky kuvan alalaidassa.

Vartetun pionin istuttamiseen pätevät pitkälti samat ohjeet kuin vartetulle ruusulle. Vartettu osa pitää saada 15cm:n syvyydelle, jotta juuresta ei ala niin helposti puskea "villiversoja", eli tässä tapauksessa kiinanpionia. Syvään istuttaminen on myös varotoimenpide ankaran talven varalta, eli vaikka maanpäälliset osat sattuisivat kuolemaan, maan alle jääneestä varresta voi kasvaa uusia versoja tilalle. Ensimmäisten villiversojen ehkäisy tapahtuu jo istutusvaiheessa, eli jos siinä kiinanpionin juurenpätkässä sattuisi näkymään punaisia silmuja, ne poistetaan. "Aitoja" versoja kasvaa tällaisissa pioneissa vain siitä vartetusta rungosta. Jatkossa pionin kasvua seurataan ja jos maan pinnalle ilmestyy kiinanpionin versoja, ne leikataan pois.

Ja sieltäpä on jo kiinanpionin silmu puskemassa esiin. Pois vaan tuollaiset.

Pioni istutetaan 45 asteen kulmaan, jotta uusia versoja kasvaisi laajemmalta alueelta. Ja kuten jo alussa mainitsin, niin läpäisevä maa on olennainen osa tämän pionin viihtymiselle. Sekoitin siis kuopan pohjalle vielä toisenkin ämpärillisen hiekkaa ja lisäksi myös lecasoraa, jotta vettä ei varmasti jää seisoskelemaan pionin juurille. Valitsemani paikka on loivassa rinteessä, joten ylimääräisten vesien pitäisi valua mukavasti alamäkeen, mutta varma on aina varmaa. Pionin juuripaakussa oli hiusjuuristoa ainoastaan puolivälistä alaspäin, joten poistin istuttaessani varovasti turvetta paakun yläosasta. Korvasin poistetut turpeet hiekan, lecasoran ja kukkapenkin mullan sekoituksella. Heti vartekohdan ja puuvartisen osan ympärille laitoin enemmän lecasoraa ja hiekkaa.

Silmämääräisesti runko on nyt 45 asteen kulmassa.

Tuon verran paljastui paksua juurta ylimääräisten turpeiden poistolla. Enempää ei uskaltanut, jotta hiusjuuret eivät vahingoittuisi.

Pionilla oli sen verran lyhyt varsi, että vinoon istuttaessa lehdet ylsivät juuri ja juuri maan pinnalle ja multaa tuli juurten päälle vain reilu 10cm. Kunhan lehdet alkavat tuleentua, käyn lisäämässä vielä pari senttiä lecasoraa tai jos multa painuu kovin, niin hiekkamultaa sen verran, että pintamaa pysyy kummun muodossa ja siihen sitten vielä lecasoraa päälle.

Eipä jäänyt paljoa runkoa maan pinnalle ja loppukin jää piiloon, kunhan lehdet tuleentuvat ja tippuvat pois.

Pionin edestä lähti pois kaksi kolmasosaa tarhakurjenmiekka 'Black Swanista' ja paljon lemmikkiä, jotta sain sotkettua tarpeeksi isolle alalle hiekkaa mullan sekaan. Loputkin kurjenmiekat lähtevät kunhan keksin, mihin ne laitan. Sinikatanat jäivät melko lähelle, mutta niille tein oman hiekkapoteron silloin kun ne siirsin tuohon. Pionimontun vieressä oli siis jo valmiiksi läpäisevä kasvualusta. Sinikatanan sanotaan olevan lyhytikäinen perenna, joten ehkäpä ne ovat tehneet luonnostaan tilaa siihen mennessä kun pioni kasvaa isommaksi. Jos eivät, niin helposti ne saa tuosta kaivettua pois. Ranskantulikukka (alla olevassa kuvassa tuo pitsilehtinen ja härmäinen puska) voi isoine juurineen olla haastavampi tapaus, joten sitä pitää seurata ja poistaa hyvissä ajoin ennen kuin se puskee pionin multatilaan.

Siinäpä se pioni mahtuu ainakin vuoden verran kasvamaan.

Toivottavasti ensi talvena routa ei mene kovin syvälle eikä lämpötila sahaa plussan ja miinuksen välillä varsinkaan silloin kun lunta ei ole kovin paljoa suojaamassa talvenarkaa pioniani.

Syyskuuta

Jättikukkainen kaunopunahattu.

Syyskuu toi syksyn tullessaan. Enää sateinen ja kolea sää ei ole pilalle mennyt kesäpäivä, vaan ihan normaalia syksyä. Vastaavasti aurinkoinen ja lämmin päivä muuttuu normaalista kesäsäästä poikkeuksellisen hienoksi syyspäiväksi. Tai näin ainakin itse ajattelen, en tiedä, kuinka monta muuta jakaa tämän saman katsantokannan. Suhtautuminen voi varmaan vaihdella senkin mukaan, missä päin Suomea sattuu asustelemaan ja kuinka monta päivää viikossa tarvitsee mihinkin vuodenaikaan sateenvarjoa välttääkseen kastumisen.

Aurinkoista väriä hääpäivän kimpussa.

Meillä oli hiljattain kymmenvuotishääpäivä, jota juhlimme työkiireiden vuoksi joskus jälkeenpäin. Isäntä toi kuitenkin kukkakimpun piristämään sateisia ja pilvisen harmaita päiviä. Täytyy kyllä sanoa, että hääpäivänä kymmenen vuotta sitten oli paljon parempi sää kuin tänä vuonna. Muistan seuranneeni häitä edeltävän viikon ajan säätiedotuksia ja pelänneeni kaatosadetta, mutta itse h-hetkellä oli kuitenkin lämmintä ja aurinkoista. Oikein sopiva juhlasää siis. Pari päivää häiden jälkeen satoikin sitten ihan kaatamalla. Jännä, miten sitä muistaakin jotkut asiat niin tarkkaan. Vaikka hääpäivän sateesta taitaakin olla pelkästään hyviä ennustuksia, ei se aurinkoinen poutasääkään näytä huono vaihtoehto olevan, kun on tänne saakka kerta päästy ilman tarvetta uuden siipan etsimiselle.

Vasemmalla normaalikokoiset kukat tehnyt punahattu, oikealla mutantti.

Olen aina ihaillut punahattuja, mutta niiden kasvattamisessa on ollut paljon epäonnea mukana. Ensimmäisen taimen istutin muistaakseni syksyllä 2018 mutta se kuoli heti ensimmäisenä talvenaan. Sen jälkeen olen kasvattanut siemenistä taimia joka ikinen kevät mutta ne eivät ole onnistuneet talvehtimaan. Viimein kevään 2020 kylvöksistä tuli muutama taimi, jotka selvisivät ensimmäisestä talvestaan. Keväällä 2021 ostin lisäksi yhden 'Magnuksen'. Merkintöjen mukaan 'Magnus' olisi tuo ylläolevan kuvan pienempikukkainen yksilö ja puskan muhkeampi kokokin viittaisi siihen, että taimi oli istutusvaiheessa paljon isompi kuin omat siementaimeni. Nyt vain tuosta kukan koosta heräsi epäilys, että olenkohan sittenkin sotkenut lajikkeet. Tai sitten siemenet olivat oikeasta 'Magnuksesta' ja ostotaimi väärää lajiketta. Tai sitten kolmivuotias taimi satsasi kukkien määrän sijaan niiden kokoon. On siinä useampia kukkia ja nuppujakin monta, mutta pienempikukkainen kukkii paljon runsaammin. No, olipa lajike mikä hyvänsä, niin ainakin ne vihdoin monen vuoden yrityksen jälkeen kukkivat.

Ensimmäiset ämpäriporkkanat. Sinkiläkin oli eksynyt mullan sekaan.

Porkkanankasvatus on onnistunut yhtä huonosti kuin punahattujen kasvattaminen. Harsoista ja hyönteisverkoista huolimatta porkkanakärpäset ja/tai kempit, sääolot, savimaa, kivet sun muut ovat koituneet maassa kasvatettujen porkkanoiden kohtaloksi. Annoin keväällä itselleni vielä viimeisen mahdollisuuden onnistua porkkanoiden kanssa ja kylvin kahdesta eri pussista siemeniä isoon ruukkuun. Kasvualustana oli puutarhakompostia, hiekkaa ja säkkimultaa. Pidin ruukun kesäkuun alkuun saakka ulkovarastossa ja ulkokasvatuksessa pidin ruukun päällä harsohuppua melkein heinäkuun loppuun saakka. Porkkanat ovat kasvaneet todella hitaasti ja vielä pari viikkoa sitten kokeeksi nykäisty harvennustaimi oli paksuimmasta kohdasta vain lyijykynän paksuinen. Nyt porkkanoiden paksuuskasvu oli selvästi alkanut, sillä harvennustaimet olivat hyvinkin syöntikokoisia. Muutama kanta oli päässyt vihertymään mutta porkkanoista ei löytynyt yhtään toukan koloa tai partaisuutta. Olipa kiva vaihteeksi onnistua!

Viime joulun amaryllikset varaston hyllyllä.

Päätin vihdoin onnistua myös jouluamaryllisten hoitamisessa niin, että saisin niistä monivuotiset ilot. Onnistuinkin pitämään ne hyvävointisina melkein koko kesän ja sipulitkin pullistuivat selvästi. Heinäkuun lopulla 'Harlequin' alkoi kuihduttaa lehtiään ja siirtyä selvästi lepotilaan, joten lopetin kastelun ja siirsin sen ulkovaraston hyllylle. Parin viikon päästä myös valkoinen alkoi osoittaa samoja merkkejä ja pääsi pian 'Harlequinin' seuraksi. Muistiin kirjoittamani ohjeen mukaan sipuli säilytetään lepäämässä noin 17-asteisessa tilassa ja lepotila voi kestää jopa kolme kuukautta. Varastossa on ollut suunnilleen oikea lämpötila mutta eipä 'Harlequin' malttanut huilailla kuin kuukauden ennen kuin alkoi työntää lehtiä. Nyt olen miettinyt, pitäisikö tuo huonouninen hoppuilija ottaa takaisin valoisaan ja istuttaa uuteen multaan vai antaa olla vielä hetken pimeässä.

Ensimmäiset kukkasipuliostokset. Vihdoin löytyi valkoista kurjenmiekkaa täältäkin!

Keltaheisiangervo 'Dart's Gold' ja Paeonia suffruticosa (Pensaspioni? Puupioni?).

Aurinkopenkin hidas muutos vesimyyrän kestäväksi sai uuden suunnan, kun äitini löysi omilta reissuiltaan erään taimiston alelaarit ja soitti minulle. Koska purppuraheisiangervo ja pionit ovat kestäneet vesimyyrän tekoset, päätin suosia samoja kasvisukuja. Pitsipihlajan tilalle mustilanhortensian ja purppuraheisiangervon väliin istutan keltaheisiangervon. Ensin pitää kuitenkin siirtää myös koivuangervot pois, jotta heisiangervolle tulee tarpeeksi tilaa. Todennäköisesti koivuangervot lähtevät vasta keväällä uuteen kotiinsa, joten istutan keltaheisiangervon johonkin valeeseen talven ajaksi. Eipähän päädy ainakaan heti ensimmäisenä talvenaan myyrän hampaisiin tai ole tiellä juuri silloin kun pitäisi saada isot koivuangervot kammettua ylös. Pioni sen sijaan pitää istuttaa jo tänä viikonloppuna. Sille olen kaavaillut paikkaa purppuraheisiangervon toiselta puolelta. Siinä sille pitäisi olla mahdollisimman suojainen paikka, toivottavasti myös pioni on samaa mieltä asiasta.

Vielä löytyy kärhöjä: etualalla tarhaviinikärhö 'Krakowiak', kärhöportissa loistokärhöt 'The President' ja 'Jan Pawel II'.

Kärhöportissa kukkii runsaasti myös tarhalyhtykärhö 'Zoprika', eli PRINCESS KATE.

Ja tämän ruukkukärhön piti olla 'Multi Pink', mutta kovasti näyttää 'Hagley Hybridiltä'.

Toinen ruukkukärhö oli sitä mitä pitikin, eli loistokärhö 'Blekitny Aniol' (BLUE ANGEL).

Suunnitelmani oli istuttaa ensi keväänä 'Blekitny Aniol' ja 'Multi Pink' viime viikonloppuna möyrittyyn kärhökaaripenkin osaan. Enkeli on menossa sinne joka tapauksessa mutta niin kaunis kuin 'Hagley Hybrid' sen kanssa olisikin, en haluaisi kolmatta Hagleyta samalle puolelle pihaa tai ylipäätään puutarhaani. Äidiltäni sellainen vielä puuttuu, joten ehkäpä Hagley menee hänelle ja minä etsin itselleni jonkun uuden kärhön enkelin kaveriksi. Joku hempukka vaaleanpunainen voisi olla kiva. Tai sitten valkoinen tai tummansininen. Tai voihan niitä kavereita olla kaksikin, kun tilaa kerta riittää.

Päivän kärhö on ehdottomasti loistokärhö 'Blekitny Aniol' suloisine röyhelöterälehtineen.

Nyt taidan kuitenkin lähteä tekemään tilaa sille pionille, kun sääkin näyttää vihdoin melkein tähän saakka kestäneen tihkusateen jälkeen kirkastuvan. Hyvää syyskuuta!