tiistai 19. tammikuuta 2021

Kääks, kevättä kellarissa!

Viime viikon kipakat, melkein -30 asteen pakkaset lauhtuivat muutamaan asteeseen, joten kamerakin pääsi ulkoilemaan. Lumiset puut saivat niin kauniisti kuuraa yllensä ja pilvetön taivas antoi vaikutelman todellisuutta huomattavasti kylmemmistä oloista, että oli ihan pakko ottaa muutama kuva ulkoakin.

Huurteen ja lumen koristamissa puissa tammikuun taivasta vasten on jotain todella kuvauksellista.
Meillä ei lunta satanut juurikaan toisin kuin Etelä-Suomessa, jossa sitä taisi tulla kerralla enemmän kuin parina edellisenä vuotena yhteensä. Onneksi meilläkin oli maassa sentään aiemmin sataneet kolmisenkymmentä senttiä lunta, niin ei tarvinnut olla sydän syrjällän kasvien puolesta.
Viime kesänä tehty aidanne puutarhakompostin edessä keräsi hauskasti lunta. Taustalla näkyy edellisen asukkaan jättämä puhki ruostunut tynnyri, jolle ei ole vieläkään keksitty käyttöä. Sen kuskaaminen kierrätysasemallekin on jäänyt tekemättä. Olisikohan ensi kesänä jo sen aika?
Karistelin lumet tuijanrääpäleestäni. Kovasti se viime kesänä tuuhettui, mutta en ole yhtään vakuuttunut siitä, että tästä voisi tulla lähivuosien aikana edes kelvollisen näköistä.
Lyhdyn lisäksi myös sen teline oli saanut lumihatun päälleen.

Ajattelin aamulla käväistä vain tarkistamassa kellarissa talvehtivien kasvien tilanteen ja tarvittaessa vähän kastella, mutta siellähän porukka jo melkein huusi, että valoa ja lämpöä kiitos. Piti käydä hakemassa sisältä kameran lisäksi oksasakset, sillä kuukauden päästä en olisi varmaan raskinut niitä edes käyttää.

Syyssyrikkä oli tehnyt kunnon tupsun uusia versonalkuja tyvelleen. Aloin nyppiä kuihtuneita lehtiä sen latvuksesta, kun tajusin, että...
... toukokuussa syrikkä ei mahdu mihinkään, jos en nyt leikkaa sitä. Tässä parturoitu latvus, josta ehkä joku kovasydämisempi olisi raskinut leikata vieläkin rajummalla kädellä. Minä melkein kyynelsilmin katsoin ämpäriin kertyvää oksakasaa, jossa terhakat versonalut surivat menettämäänsä kesää.
Pelakuut näyttävät surkeammilta kuin eteisessä talvehtivat kaverinsa, mutta ovat nekin hyvin hengissä. Hopeaputouksetkin näyttävät paremmilta kuin viime vuonna ja yllättäen myös parin vuoden takainen joulusypressi on selvinnyt hengissä kellarin pimeydessä. Se pääsi kärähtämään viime kesäkuun paahteessa eikä siitä kesän aikana kauniiksi toipunut. Olisin kipannut sen syksyllä kukkapenkin täytteeksi, jos sen juurella kasvanut lankaköynnös ei olisi ollut talvetettavien listalla. Kunhan lankaköynnös keväällä heräilee, kaivan sen erilleen ja viskaan sypressin menemään.
Sypressi näemmä talvehtii hyvin pimeässäkin. Vasemmassa reunassa yllättävän hyvän näköinen hopeaputous ja etualalla jättiverbena.
Kärhöt heräävät joka vuosi aikaisin. Olin iloinen, kun huomasin 'Madame Julia Correvonin' tehneen pienen verson maan rajasta. Tällaiset ovat paljon mukavampia kuin ne puolen metrin korkeudelta vanhoista varsista puskevat versot.
Sitten huomasin pitkän verson ylempänä vanhoissa varsissa. Leikkasin tylysti kaikki versot tämän yläpuolelta poikki, sillä muuten näiden kanssa ei pärjää kesään saakka. Varsinkaan kun kirvatkin ovat heränneet.
Syksyn löytö: euron maksanut 'Warszawska Nike' jättiruukussa oli lähtenyt versomaan topakasti maanrajasta. Myös 'Ville de Lyon' ja 'Polish Spirit' ovat heränneet.
Kellarissa kun on vain yksi heikkotehoinen valo eikä minulla ollut taskulamppua mukana, en kasvien parissa puuhaillessani huomannut ollenkaan edellisessä kuvassa näkyvää ei-toivottua vierasta. Vasta illalla kuvia kamerasta tietokoneelle purkaessani huomasin etanan lähestyvän W. Niken versoja. Ei siinä muu auttanut kuin istuttaa lapset television ääreen, vetäistä kengät jalkaan ja lähteä taskulampun kanssa etanajahtiin. Tuholainen löytyi onneksi helposti eikä ollut saanut mittavaa tuhoa aikaiseksi. Samalla muutama kirva näki viimeisen hetkensä tässä maailmassa. Kellarissa taas kaikki hyvin.

Kompostikin hyrisee tyytyväisenä lumikasan suojassa.
Talvi jatkuu, mutta puutarhuri on jo hyvinkin herännyt. Hopeaputouksen siemenistä on itänyt jo 11 kappaletta ja huomenna aion käydä töihin mennessäni siemenostoksilla etsimässä lisää kylvettävää. Mitähän kivaa sieltä tänä vuonna tarttuukaan matkaan?

lauantai 16. tammikuuta 2021

Toivepostaus: jokapaikanhöylät

Salli M toivoi postausta kukista, jotka sopivat aurinkoon ja varjoon. Tällä kokemuksella sanoisin, että maahumala, ratamo, voikukka, vuohenkello, ketohanhikki ja rönsyleinikki menestyvät ihan missä vain, mutta luulen, ettei Salli tarkoittanut näitä... Täytyy myöntää, että itselläni alkoi ensin vilistä silmissä kilometrien pituiset luettelot eri valo-olosuhteisiin suositelluista kasveista enkä oikein saanut otetta koko aiheesta. Mietin myös, tarkoittiko Salli kukilla perennoja, kesäkukkia vai ylipäätään kasveja. Lisäksi pohdin, haetaanko nyt kasveja, jotka pärjäävät sekä auringossa että varjossa, vai toivoiko Salli M. kummastakin omaa listaansa. Koska jälkimmäinen olisi liian helppo, oletan, että hän etsii ns. jokapaikan kasveja. Päätin siis pitäytyä omissa kokemuksissani ja miettiä sitä kautta perennoja, jotka eivät ole valon suhteen kranttuja.

Rönsyakankaali kukkii näin komeasti puolivarjossa, mutta menestyy muuallakin. Meillä sitä kasvaa myös äärimmäisen kuivassa ja aurinkoisessa paikassa.
Kasvualustan paksuudesta ja vedenpidätyskyvystä riippuu, menestyykö puolivarjon tai jopa varjon kasvi aurinkoisessa paikassa. Jos kasvualusta on paksu ja pidättää sopivasti kosteutta, voi saada varjon kasvin viihtymään aurinkoisellakin paikalla. Kuunliljat ovat tästä hyvä esimerkki. Sinilehtisten kuunliljojen väri pysyy kokemukseni mukaan parempana varjossa, mutta valko- ja keltakirjavat kuunliljat viihtyvät valoisammassakin. Täysvarjossa viihtyvä ohut- ja suurilehtinen kasvi ei yleensä menesty kuivassa ja paahteisessa paikassa eikä myöskään kuivan ja paahteisen kivikon kasvi kosteassa täysvarjossa. Helpoimpia ovat minusta kasvit, joille suositellaan puolivarjoa, sillä ne voi saada menestymään hyvällä menestyksellä melkein missä vain.

Peittokurjenpolvi 'Cambridge' edustakoon tässä postauksessa kurjenpolvien laajaa joukkoa.
Sekä auringossa että varjossa menestyvät ilman erityistä hoivailua ainakin erilaiset kurjenpolvet, pikkusydän, rönsyakankaali, jalopähkämö, akileija, bellis, vuorenkilpi ja hopeahärkki. Maksaruohot ovat sitkeitä ja menestyvät myös varjossa, vaikka niitä näkeekin useimmiten paahteisimmissa kivikoissa. Voi olla, etteivät ne jaksa kukkia varjossa niin näyttävästi kuin auringossa, mutta kasvatetaanhan monia muitakin kasveja ihan vain niiden kauniiden lehtien takia.

Jalopähkämö viihtyy monenlaisissa ympäristöissä. Omani eivät vielä koolla hurmaa, mutta kukkivat jo viime kesänä sen verran, että paikkasivat talvituhoista kärsinyttä penkkiä.
Maksaruohot viihtyvät monenlaisissa oloissa. Kuvassa on suloinen turkestaninmaksaruoho.
Jaloangervoista sanotaan, että ne voisivat menestyä myös aurinkoisilla paikoilla, mutta ainakin meillä aurinkoisessa penkissä kasvavat jaloangervot ovat jääneet matalammiksi kuin varjossa kasvavat saman lajikkeen yksilöt.
Melko pintajuuriset jaloangervot viihtyvät, kun kasvualusta pysyy kosteana. Meillä ne eivät auringossa viihdy, sillä en ole kovin ahkera perennapenkkien kastelija.
Minusta voi aivan hyvin kokeilla, kuinka joku kasvi viihtyy omassa puutarhassa eikä vain tuijottaa suosituksia. Mikä tahansa kasvi voi sinnitellä hengissä yllättävän pitkään täysin väärässäkin kasvupaikassa. Se vain alkaa kukoistaa kunnolla vasta kun sen vaatimukset täyttyvät. Jos yksi paikka ei näytä olevan kasville mieluisa, sen voi siirtää toiseen kohtaan. Harvoin ne menettävät henkeään saman tien väärään paikkaan jouduttuaan. Talvimärkyys ja kesäkuivuus sen sijaan voivat tappaa kasvin, joka ei ääriolosuhteita siedä, joten älä istuta levisiaa savimonttuun äläkä lummetta hiekkaiseen kivikkoon! Ja näistä ääripäistä ainoastaan talvi voi tappaa kasveja ilman pelastamisyritysten mahdollisuutta, sillä kesällä olosuhteista kärsivän kasvin voi vaikka kaivaa ruukkuun ja viedä tehohoitoon parempiin olosuhteisiin. Talvella voit vain seurailla säätä ja toivoa parasta.
Auringossa ja puolivarjossa viihtyvä tarhakylmänkukka pärjää myös kesällä varjoon jäävässä paikassa, sillä se ehtii kukkia ennen kuin puihin ja pensaisiin puhkeaa lehdet.
Kiitos Salli M:lle postaustoiveesta! Toivottavasti sait tästä uusia ideoita. Heitelkääpä kommentteihin omia kokemuksianne kasveista, jotka menestyvät missä valo-olosuhteissa vain, niin saadaan vielä kattavampi listaus aiheesta. Leppoisaa launtai-illan jatkoa!

keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Puutarhanäkymiä-haaste

Kottikärryn kääntöpiirin Päivin alulle laittama haaste puutarhanäkymistä johdattaa pohtimaan puutarhaa laajemmista kuvakulmista. Haasteessa on tarkoitus esitellä puutarhastaan kiinnostavia ja itselle tärkeitä näkymiä. Kuvien sisältöä voi myös halutessaan avata sanallisesti ja kertoa, mikä niissä viehättää erityisesti. Haaste inspiroi minua niin paljon, että päätin napata sen ihan oma-aloitteisesti käsittelyyn. Ja koska en oikein osaa julkaista pelkkiä kuvia ilman tekstiä, käytän tämänkin tilaisuuden hyväkseni ja naputtelen pakkasessa kohmettuneet sormeni lämpimiksi.

Tämä näkymä aukeaa pihaantulijalle alkukesällä. Vähän laajemmasta kuvasta olisi nähnyt paremmin, kuinka kaartuva nurmialue johdattaa suoraan varjokujan köynnösporttia kohti.
Pidän siitä, että puutarhassa on avaruutta ja sieltä täältä näkee pilkahduksen kaukaisuuteen. Ehkä se tulee siitä, että lapsuudenkotini on mäen päällä ja huoneeni oli sen yläkerrassa. Läksyjä tehdessä tulikin katseltua usein maisemia... Koska tonttimme on vain noin 1000 m2:n kokoinen ja joka puolelta joko metsän tai naapurien ympäröimä, on minusta hankala saada aikaiseksi tarpeeksi pitkiä näkymälinjoja. Hajallaan olevat rakennukset pilkkovat puutarhan vieläkin pienemmiksi osiksi, mutta toisaalta eri puolille pihaa muodostuu samalla luontevasti eri tyyppisiä alueita ja se on tämän tontin rikkaus. Siispä otetaan käytettävissä olevasta tilasta irti se mitä saadaan ja kun silmä kaipaa avaruutta, käydään nurmikolle selälleen ja suunnataan katse kohti pilviä.

Jos kiertää talon ympäri niin, että tulee varjokujalta etupihalle, aurinkopenkki näyttää tältä.
Aurinkopenkki on yksi mieluisimpia istutusalueitani siitäkin huolimatta, että puuvartiset kasvit siellä ovat vielä pieniä ja muutenkin penkki on edelleen pikkuisen työn alla. Kevätkukkijat ovat olleet siellä aika vähissä, mutta ehkäpä vihdoin tänä keväänä sitä kelpaa kuvata laajemmista kulmista jo heti lumien sulettua. Pidän kukista ja niitä saa minusta olla joka puolella. Väreistä erilaiset vaalean- ja tummanpunaisen sävyt, siniset/violetit ja valkoinen ovat lähinnä sydäntäni. Niitä löytyy joka puolelta pihaa, mutta aurinkopenkissä pysytään ehkä eniten puna-valko-linjalla. Kesäkuun alussa penkki on hetkellisesti sinivoittoinen, sillä silloin siellä kukkii yhtä aikaa ukkolaukkoja, pikkuampiaisyrttiä sekä saksankurjenmiekkaa. Aurinkopenkissä myös lehtimuodot ja -värit nousevat hyvin esille.
Keittiön ikkunasta aurinkopenkin näkee tästä suunnasta, tosin tätä kuvaa varten olin kyykyssä, jotta sain naapurit rajattua paremmin pois kuvasta.
Varjokuja on tunnelmaltaan aivan täysi vastakohta aurinkopenkin väri-ilottelulle ja tilantunnulle (joka ei ehkä kuvista tule ilmi siten kuin luonnossa). Varjokuja on kapea kaistale talon pohjoispäädyssä. Siitä on tarkoitus aikaa myöten tulla nimensä veroisesti hämyisä ja vehreä siimes, jossa kuljetaan kasvien ympäröimänä aivan kuin metsässä. Olen odottanut sitä, että alppikärhö ja köynnöskuusama ottavat aidan haltuunsa ja kiipeilevät oksia myöten naapurin peittäväksi seinämäksi. Kokeilin viime vuonna täyttää niille varattua tilaa keijunmekoilla, mutta ne eivät oikein osanneet kiipeillä paksuja oksia myöten. Tänä vuonna kokeilen kelloköynnöstä, jos vain löydän sen siemeniä.
Metsäinen varjokujakin vielä hakee muotoaan, mutta suunta on selvä. Käytävän kohdalle on jo uudet suunnitelmat, jotka odottavat vain maan sulamista.
Luumutarhaa olen tehnyt tietoisesti olohuoneen ikkunanäkymiä ajatellen ja viime kesänä siirsin seinän vierustalle vielä istuskelupenkin, jolla voi ihastella takapihan kukkaloistoa. Kuusikko heti tontin rajalla muodostaa korkean ja aika tiheänkin seinän, joka katkaisee näkymät tehokkaasti. Korkeuseroa tasoittavat luumutarhan kolme luumupuuta ja muutaman vuoden päästä myös viime syksynä istuttamani pensaat. Aikanaan, kun luumupuut ovat kasvaneet kokoa, niiden oksat (ainakin mielikuvissani) hämäävät silmää sen verran, että tontin takaraja tuntuu olevan kauempana kuin se todellisuudessa onkaan. Myös mutkittelevat ja tontin rajaan nähden viistossa kulkevat kivipolut luovat mielestäni illuusion suuremmasta tilasta.
Alkukesällä laajennusprojekti oli vasta alussa, mutta maltoin kuitenkin istua muutaman kerran penkillä ihastelemassa ja kuvaamassa luumupuiden ja lemmikkien yhteiskukintaa.
Syksyyn mennessä maisemat olivat vähän muuttuneet ja ensi keväänä luumupuiden takana olevan nurmisuikaleen tilalla toivottavasti kukkii massoittain sipulikukkia ja joitakin perennoja.
Sopivasti sijoitettu näköeste houkuttelee kulkemaan polkuja pitkin kurkistamaan, mitä mutkan takaa löytyy. Tosin purppurarevonhännät viihtyivät tuossa vähän liiankin hyvin...
Myöhään syksyllä otetusta kuvasta näkee takalaitaan nähden vinosti mutkittelevat polut.
Kärhökaaripenkki kuuluu aurinkopenkin ohella mieluisimpien istutusalueitteni joukkoon. Osa siitä on työn alla, mutta osa jo hyvinkin valmiina. Aikaisemmin kärhökaaripenkin takana oli kasvimaa, mutta siirsin sen viime kesän aikana kokonaan autotallin taakse ja muutin alueen kukkapenkiksi. Tällä puolella pihaa metsä on tontin vierellä vähän harvempaa kuin takapihalla ja kuusten sijasta siellä kasvaa enimmäkseen korkeita mäntyjä ja koivuja sekä joitakin pihlajia. Aluskasvillisuutena olevat vattupöheiköt eivät puske ensimmäisenä silmille, sillä rinteen ansiosta niiden latvat ovat tontin maanpinnan tasalla. Heti tontin reunasta ei siis ala tiheä kasviseinäke, joka blokkaa näkymät tyystin.
Viime kesän projekteja oli kärhökaaripenkin takaosan laajentaminen ja sen taakse tehty "risumajapenkki". Risumajan tilalle on tulossa jonkinlainen köynnösseinäke ja istumapaikka.
Kaariportin vasemmalla puolella valkovuokot ja helmililjat saavat levitä vapaasti.
Oikealla puolelle istutin taas syksyllä lisää tulppaaneita ja laukkoja. Tässä näkymässä pidän erityisesti sipulikukkien ja taustalla olevien pihlajien yhteiskukinnasta.
Myöhemmin kesällä portti alkaa verhoutua kärhöihin (jos talvi ei ole taas kurittanut niitä) ja pionit aloittelevat kukintaa. Tulevaisuudessa risumajapenkin tuleva seinäke verhoutuu alppikärhöön. Istutukset käytävän molemmin puolin ovat osittain symmetriset.
Patiolta. Kaareva nurmialue hämää silmää luulemaan tilaa suuremmaksi mitä se loppujen lopuksi onkaan.
Sama kohta pari metriä sivummalta ja vähän myöhemmin kesällä.
Syksyn väriloistoa etupihan puolelta katsottuna. Mustikoiden keskellä on syksyllä istutettu 'Sinikka'-luumu.
Kärhökaaripenkin katseenvangitsija, eli kaariportti näkyy normaalisti kärhöjen kukinta-aikaan melkein kadulle saakka silloin kun pihalla ei ole autoja. Viime talven jäljiltä kärhöt lähtivät 'The Presidentiä' lukuun ottamatta todella hitaasti ja vaisusti kasvuun, joten kukkaloisto ei elokuussa ollut ihan sitä mitä se normaalisti olisi. Jospa tänä vuonna olisi toisin.
Ja vielä etupihalta sivupihalle päin yksi elokuussa otettu kuva. Kuvitelkaa kaariporttiin 'The Presidentin' kaveriksi vaaleanpunaisia, liiloja ja valkoisia kärhönkukkia, niin ymmärrätte, mikä on tämän kuvan lempikohtani.
Ja jos se ei vielä kuvista käynyt ilmi, niin käytän mielelläni puutarhassa paljon kaarevia linjoja ja pyöreitä muotoja, sillä niillä saa sopivasti sijoiteltuna luotua illuusion todellisuutta suuremmasta tilasta.

Haasteen säännöt:
-Kuvia voi olla yksi tai useita, perustelujen kanssa tai ilman.
-Haasta mukaan 1-4 blogiystävääsi.
-Kerro, että haaste lähti liikkeelle Kottikärryn kääntöpiiri -blogista ja liitä linkki postauksestasi Päivin aloituspostauksen kommenttikenttään.
-Voit ottaa haasteesta kopin ihan omatoimisesti.

Haastan mukaan Kasvin paikka -blogin Reetan.

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Tästä se lähtee!

Joulunpunainen ritarinkukka aukoo viimeistä kukkavanaansa.

Nyt tulikin rikottua omat kylvöennätykset kunnolla, sillä piilotin ensimmäiset siemenet multaan 4.1. Löysin nimittäin talvehtivia hopeaputouksia tarkistaessani niistä paljon siemeniä ja päätin kylvää jo ensimmäisen koe-erän, jotta näkisin, ovatko siemenet edes itämiskelpoisia. Etsin netistä siementen kylvöohjeita ja mahdollisia itämisaikoja ja varauduin hyvinkin pitkään odotteluun. Keskusteluissa mainittiin, että itse kerätyt siemenet eivät oikein tahdo itää tai ovat muuten vain mahdottoman hitaita. Eilen sitten meinasin pyllähtää pyrstölleni silkasta hämmästyksestä, kun ensimmäinen taimi oli puskenut itsensä päivänvaloon. Viisi päivää kylvöstä. Ei kovin hidasta toimintaa minusta! Pidin kylvöpurkkia leivinuunin päällä sen viileimmässä nurkassa, eli huoneenlämpöä selvästi lämpimämmät olosuhteet olivat varmasti ainakin tälle yhdelle siemenelle mieleen. Jos muut siemenet eivät idä siihen mennessä kun tällä ensimmäisellä on sirkkalehdet, pitää miettiä, siirtäisikö koko purkin ikkunalle vai kaivaisiko tuon yhden taimen hyvin varovasti jo omaan purkkiinsa, jotta muut siemenet saavat olla vielä uunin päällä lämpimässä.

Eilen pieni koukku mullan pinnalla, tänään suunta pontevasti ylöspäin.

Viimejouluinen amarylliskin saisi pistää vauhtia. Nuppua ei näy vieläkään, vaikka sipuli on ollut lämpimällä ikkunalla joulusta lähtien ja saanut pari kunnon kylpyäkin. Eiköhän yli neljän kuukauden lepotila alkaisi jo riittää?! Ulkonäöstään huolimatta sipuli tuntuu kovalta ja pohjarei'istä näkyy valkoisia juuria. Elossa siis.
Nyt kun pääsin esikasvatuksissa näin hyvin vauhtiin, aloin miettiä hankikylvöjä. Kippasin perennansiemenlaatikon keittiön pöydälle ja lajittelin siemeniä kylvettäviin ja ei-kylvettäviin. Taimikaaoksen välttämiseksi jaoin kylvettävät siemenet vielä omiin kasoihinsa sen mukaan, mihin aikaan ne kylvetään, mitkä tuodaan sisälle ennen lumien sulamista ja mitkä saavat jäädä kesään saakka ulos. No, taimikaaoshan tänne on taas tulossa joka tapauksessa, sillä onhan tuolla hangen alla jo pari purkkia syyskylvöksiäkin, joista osan tuon sisälle maaliskuussa. Hitaasti itävät ja pitkän kasvukauden vaativat lajit tuon ainakin aikaisemmin sisälle saamaan varaslähtöä. Nopsempaan kasvavat ja pieninäkin taimina talvenkestävämmät lajit saavat heräillä ulkovarastossa, niin eivät vie sisällä tilaa ja ovat koulintakokoisia sopivasti kesäkuussa kun kesäkukkien taimet on jo istutettu maahan. Suunnittelin marssijärjestyksen hyvin jo syksyllä, sillä kylvin aikaisemmin sisälle tuotavat kasvit eri rasiaan kuin muut.

Laatikon vierellä kaikki siemenpussit, joita "on ehdottomasti pakko kylvää tänä vuonna". Loput laatikossa. Hups!
Tuon myös tammikuussa kylvettävistä siemenistä osan sisälle maaliskuussa. Loput jätän ulos kesään saakka. Helmikuun siemenet jäävät kuukaudeksi sisälle, sillä siinä on paljon lajeja, jotka saattavat itää ilman kylmäkäsittelyäkin. Maaliskuussa, kun on paljon kesäkukkien siemeniä kylvettävänä, vien helmikuun perennakylvöksistä itämättömät ulos. Ne ehtivät saada vielä loppukevään aikana kunnon kylmäkäsittelyn eivätkä ole sisällä pyörimässä. Virittelen tässä tammikuun lopulla kasvivalon vierashuoneeseen, jotta aikaiset kylvöt ja osa talvetettavista kasveista saa valoa.

Vasemmalla helmikuussa kylvettävät, oikealla tammikuun kylvöt, joista ylempi kasa saa jäädä kesään saakka ulos.
Siemeniä pusseista ripotellessani huomasin, että muutamaan pussiin olisi jäänyt vain pikku ripaus siemeniä pohjalle, jos olisin kylvänyt ainoastaan suunnittelemani 10 kappaletta kutakin. Ei nyt sellaisia pussinjämiä kannata säilöä, kaikki multaan vain! Ei kai siitä nyt isompaa ongelmaa voi tulla, jos suunnitellun 50 siemenen taimimäärästä poikkeaa kolmisenkymmentä ylöspäin? Eikös sitä hukkavaraakin pidä jättää, sillä ei pari-kolme vuotta vanhoilla siemenillä itävyyskään täyttä 100 prosenttia ole... Suunnilleen viisi tainta/purkki riittäisi hyvin näille sisälle tuotaville, mutta pahoin pelkään taimia tulevan "vähän" enemmän. No, sitä joutaa murehtimaan sitten kun se tila oikeasti loppuu.
Neliönmuotoiset ruukut sisälle maaliskuussa, pyöreät pidetään ulkona kesään saakka. Muuten käy TODELLA hassusti taimimäärien kanssa... Ulkona pidettäviin nimittäin ripsautettiin vielä lisäksi lintu- ja ötökkävara.
Taisi lähteä lapasesta jo tässä vaiheessa vuotta...
Viimevuotinen atsaleakin pääsee pian kasvivalon alle. Niin kauan kun kukkia riittää, se saa olla keittiössä ihasteltavana.
Aikaisista kylvöistä huolimatta nautin vielä talvestakin. Eilen paistoi aurinko ja tänään oli muuten vain kirkas tammikuinen pakkaspäivä. Nyt sataa hiljalleen lunta ja ihastelen sinistä hetkeä ennen kuin ilta pimenee kokonaan. Leivinuuni hohkaa lämmintä ja uunin sisällä muhii harvinaista herkkua, eli kaalikääryleitä. Mikäs tässä sunnuntai-iltapäivää viettäessä!

torstai 7. tammikuuta 2021

Puutarha talviunilla

Tammikuu tuntuu oikealta talvelta. Lunta on sen verran mitä täällä normaalistikin tähän aikaan vuodesta on: sen verran, että kasvit saavat pakkaselta suojaa, mutta ei haittaa, vaikka lisääkin vielä sataisi. Ja tokihan sitä vielä sataa, sillä talvi on vasta alussa. Kuvat ovat kuin aamu- tai iltahämärässä otettuja, vaikka oli päivän valoisin hetki.

Köynnösporttiin jättämäni kärhön kuivuneet versot keräävät kauniisti lunta eikä portti näytä niin paljaalta.
Polku erottuu vielä kärhökaaripenkin ja risumajapenkin välissä.
Rusakot käyttävät polkuja silloin kun se niille sopii eivätkä turhia kursaile mutkia oikoessaan. Tässä on pompittu suoraan syksyllä istutetun ja kepeillä merkatun kuunliljan ('Blue Mouse Ears') yli. Onneksi tässä penkissä ei ole niille mitään syötävää.
Kasvimaalla lunta on vähemmän; vain vajaan lavakauluksen syvyydeltä. Autotalli, pihta ja aita torppaavat vähän tuiskuja.
Isosilmäinen, rento verkko ja liian lyhyet sekä ohuet tukikepit eivät ole hyvä yhdistelmä silloin kun sataa enemmän lunta. Onneksi alle jääneet kasvit eivät olleet katkeilleet.
Kivet ja lyhty istuskelupenkin päädyssä.
Vaikka puutarha nukkuu, Karo on työn touhussa. Taustalla lasten lumiukko ja takapihalta kaivettu kasa ruohotuppaita.
Jonkun pitää Karon mielestä siivota lintujen talipallotelineen alle tippuneet herkut. Matka suuntautuu aina tilaisuuden tullessa tänne.
Pakkanen on meillä pysynyt hieman kymmenen asteen molemmin puolin, mutta viikonloppuna kai pitäisi pakastua -20 asteeseen. Tietäisiköhän se myös pitkästä aikaa auringonpaistetta? Mukavaa loppuviikkoa!

maanantai 4. tammikuuta 2021

Jouluatsalean uudelleenkukittaminen

Joulu on ohi ja pian pitää miettiä, viskaako joulukukat kompostin täytteeksi vai säilyttääkö ne ensi joulua varten. Jouluruusut saa keväällä istuttaa puutarhaan, hyasintteja voi kokeilla myös. Amarylliksen uudelleenkukittaminen on aika tavallista ja ilmeisesti sen pitäisi olla aika helppoakin. Oma yritykseni ei tosin ole vieläkään herännyt, vaikka kikkoja on kokeiltu jos jonkinmoista. Sen sijaan olen tällä hetkellä erittäin ylpeä viime joulun jälkeen alepöydältä ostamastani rungollisesta atsaleasta, jonka sain kukkimaan melkein jouluksi. Usein atsaleat alkavat karistaa lehtiään pian kukintansa lopetettuaan ja kuolevat käsiin. Joskus kuitenkin ne alkavat puskea uutta kasvua tai ainakin vähintään pysyvät vihreinä, ja silloin ne kannattaa ilman muuta säilyttää. Jaan nyt oman atsaleani menestyksen reseptin.
Tästä lähdettiin liikkeelle vuosi sitten (atsalea osoittautui helpommaksi, sillä kirjovehka heitti henkensä jo kesällä). Atsalean aluskasvina on pienilehtistä murattia.
Ruukutin atsalean melkein heti ostamisen jälkeen uudelleen tavalliseen huonekasvimultaan, sillä minulla ei ollut happaman maan kasveille tarkoitettua multaa. Atsalea pitää tasaisesta kosteudesta. Siinä vaiheessa kun lehdenkärjet alkavat vähänkin tuntua pehmoisilta, on jo kiire kastella. Se on ollut itselleni haastavin kohta atsalean hoidossa ja muutaman kerran on siivottu "sulkasatoa" pöydältä. Lehdet karisevat todella helposti kuivahtamisen seurauksena. Talven pimeimpään aikaan pidin atsaleani vähän huoneenlämpöä viileämmän vierashuoneen ikkunalla. Sumuttelin sitä muutaman kerran viikossa suihkepullolla, jotta  se ei kärsisi liian kuivasta huoneilmasta. Atsalea pääsi kasvivalon alle heti kun viritin sen ensimmäisille taimille, mutta taimimäärän ja luonnonvalon lisääntyessä antoi tilaa pienemmille. Maalis-huhtikuussa ikkunanvierus alkaa olla sitä paitsi säistä riippuen liian aurinkoinen varjossa viihtyvälle kasville ja atsalean voi hyvin siirtää kauemmas ikkunasta.
Kasvivalon ja satunnaisen kastelulannoitteen voimalla atsalea jaksoi tehdä tasaiseen tahtiin uutta kasvua.
Kesähoito oli minusta helpoin osuus atsalean kanssa; siellä se mennä porskutti muiden kasvien mukana varjokujan ruukkuryhmässä, johon paistoi hetken aikaa aurinko illalla. Alkukesällä istutin sen isompaan ruukkuun havu-rodomultaan ja laitoin sekaan kanankakkarakeita. Kastelin atsalean kesän mittaan silloin tällöin samalla lannoitevedellä, millä kastelin ruukkuhortensioita ja maassa kasvavia happaman maan kasveja.
Illan hämärässä heinäkuussa otettu kuva. Atsalea heti etualalla ja jos tarkasti katsotte, niin näkyy siellä kukkakin.
Tässä lähempää. Yksittäiset kukat olivat aika kookkaita.
Syksyllä atsalea sai olla niin pitkään ulkona kun lämpötila pysyi turvallisesti plussan puolella. Kylmien öiden uhatessa siirsin aarteeni eteiseen ja siellä se vietti aikaa joulukuulle saakka. Yksittäisiä kukkia atsalea teki jo kesällä ja pitkin syksyä, mutta vasta eteisessä nuppuja alkoi tulla joka latvaan. Ihmettelin, miksi ne aukeavat edelleen yksitellen eivätkä kaikki kerralla ja päätin vähän ennen joulua kokeilla siirtoa vähän lämpimämpään, eli vierashuoneeseen. Se oli ratkaisun avain, sillä jo viikossa nuput alkoivat selvästi pullistua. Jos saan pidettyä atsalean ensi syksyyn saakka hengissä, siirrän sen lämpimään joulukuun alussa, jolloin kukinnan pitäisi olla komeimmillaan joulun tienoilla. Luulen, että atsaleaa voisi myös lannoittaa kevyesti siinä vaiheessa kun nuppuja alkaa ilmestyä, sillä itse en tehnyt niin ja kukat ovat melko pieniä. Suloisia ne kuitenkin ovat ja kyllä niistä sen verran väripilkkuja vihreän sekaan tulee, että tätä voi jo kutsua uudelleenkukinnaksi eikä vain yksittäisiksi kukiksi. Nuppujakin on vielä jonkun verran, joten kukinta ei ole parissa päivässä ohi kun vain muistan kastella.
Karo tuli heti tarkistamaan, miksi lattialle yhtäkkiä ilmestyi kukkaruukku.
Erotin alkukesän ruukutuksessa atsalean omaan ruukkuunsa ja istutin muratit sen ja punotun korin väliin jäävään tilaan. Pitää katsoa myöhemmin keväällä, tarvitsevatko kasvit jo enemmän tilaa vai pärjäävätkö vielä vuoden yhdessä.
Atsaleasta on luontevaa siirtyä sen sukulaiseen, eli alppiruusuun. Vein kesällä äidilleni siitepölyä 'Mikkeli' -alppiruusuistani, sillä hän halusi kokeilla risteytystä omien 'Haaga'-alppiruusujensa kanssa. Pölytetyt kukat merkittiin huolellisesti ja niistä revittiin heteet ja terälehdet irti, jotta hyönteiset eivät kävisi sotkemassa ristetyskokeilua. Myöhään syksyllä äitini keräsi kypsät siemenkodat talteen ja kylvi niiden sisältä löytyneet siemenet. Kylvöruukku on nyt täynnä pikkuruisia taimia, jotka eivät toistaiseksi juuri muistuta alppiruusuja.
Olivatpa mitä hyvänsä, niin paljon niitä on! Osalla on hauskasti punaiset varret ja lehtien alapinnat.
Läheltä katsottuna isompien taimien nuorissa lehdissä on samanlaista nukkaa, mitä ainakin omat 'Mikkelini' tekevät.
Tietääkö joku, miltä pienet alppiruusun siementaimet näyttävät vai onko pussimultaan eksynyt noin paljon saman lajin rikkaruohon siemeniä?