Perinteistä

Perinnekasvit ja puutarhan monimuotoisuus ovat olleet pinnalla muutamia vuosia ja kiinnostus niitä kohtaan kasvaa edelleen. Paneuduin itsekin aiheeseen perusteellisesti, sillä Riitan (Haaveena perinnepiha takaisin -blogi) yksivuotissynttäripostauksessani esittämä toivomus käsittelee juuri niitä aiheita. Hänen kommenttinsa kuului näin:

Toivomus postausaiheeksi olisi kaikki perinteinen, maatiainen ja monimuotoisuus pihapiirissäsi :)

En koe, että puutarhani olisi tyyliltään lähelläkään perinteistä, joten käsittelen perinteistä ja maatiaista kasvien kannalta. Perinnekasvilla tarkoitetaan yli 50 vuotta vanhoja lajikkeita, jotka ovat lisäksi vanhaa kantaa. Kun aloin miettiä oman puutarhani kasvilajistoa, en keksinyt kuin Elina-pionin, joka on varmuudella yli 50 vuotta vanha. Tarhapioni on tullut Suomeen 1600-luvulla ja 1900-luvulle tultaessa on ollut jo paljon eri lajikkeitakin. Tiedän Elina-pionin historian 1957-luvulle Pielavedelle, jolloin isomummoni sai siitä jakopalan.

Tänä vuonna Elina on tehnyt tällaisia valtavan kerrottujakin kukkia ja useissa varsissa oli jopa neljä nuppua.

Pioni on siis reilusti sitäkin vanhempi, sillä kukapa pienestä pionistaan jakopalaa raskisi antaa. Elinan historian selvittäminen on minulla edelleen kesken, joten jos tiedät, että jollain voisi olla tietoa Pielavedellä 50-luvulla sijainneesta metsänhoitajan puutarhasta ja siellä kasvaneesta pionista, niin vinkkaa ihmeessä. Tai jos satut juuri nyt reissaamaan Pielavedellä ja huomaat Elinaa muistuttavan pionin kukassa, niin laita viestiä.  Jos puutarhaa ei ole jyrätty nurin jonkun kerrostalon tieltä, niin miksei siellä voisi kasvaa vanha pionikin.

Nämä kaksi kukkaa ovat vähän maltillisemmin kerrottuja, mutta kokoa riittää niilläkin.

Tiedän kyllä paljon vanhoja puutarhakasveja, mutta niissä on liuta sellaisia, joita minulla ei ole. Niitä ovat esimerkiksi ukonhattu, illakko, kultapallo ja palavarakkaus. Aloin tutkia nettiä ja huomasin, että puutarhaani on eksynyt yllättävän paljon vanhoja kasveja. Varjolilja on ollut puutarhakasvina jo 1600-luvulla. Samoilta ajoilta ovat myös bellis, isotähtiputki, lehtoakileija, erilaiset mehitähdet sekä saksankurjenmiekka.

Varjoliljani on lähtöisin tätini puutarhasta ja on todennäköisesti vanhaa kotimaista kantaa. Tarkkaa tietoa minulla ei ole, mutta sen verran ikää tällä kuitenkin on, että tuskinpa vain on niitä uudempia ulkomaisia jalosteita. Vieressä kasvava isotöyhtöangervokin on käsittääkseni perinnekasvi, mutta en löytänyt sen historiasta mitään tarkempaa tietoa.

"Vanhanajan saksankurjenmiekka" on jalostettuja kurjenmiekkoja vaivattomampi kukitettava. Sitä en tiedä, kuinka vanhaa alkuperää tämä yksilö sitten on.

Näitä hyvin hennosti vaaleanpunertavia lehtoakileijoja on muutama tontin laitamilla. Ajattelin siirtää syksymmällä jonkun niistä kukkapenkkiin.

Harjaneilikka, lehtosinilatva ja kevätesikko ovat olleet puutarhakasveina 1700-luvulta alkaen. Harjaneilikkaa minulla on vasta keväällä itäneinä taimina tulossa ja esikoista en tiedä, kuinka vanhaa alkuperää ne mahtavat olla.

Esikko ja kevätkaihonkukka (1800-luvulta).

1800-luvulle tultaessa valikoima sen kun laajenee. Silloin tulivat arovuokko, idänunikko (kyllä, aidan takana juuri ja juuri meidän tontin puolella kasvaa pari kituliasta idänunikkoa. En pidä niistä sen enempää kuin niiden juurella olevasta vuorenkilvestä, mutta onneksi aita piilottaa ne täydellisesti.), isomaksaruoho, kaukasianmaksaruoho, kaunopunahattu, kevätkaihonkukka, keltapäivänlilja, kevätvuohenjuuri, myskimalva, nukkapähkämö, patjarikko, rönsyakankaali, siperiankurjenmiekka,  syysleimu, tarhakylmänkukka sekä valkomaksaruoho.

Ihanasti tuoksuvat keltapäivänliljat kukkivat tänä vuonna ennätyksellisen komeasti. Etureuna aloittaa kukinnan kesäkuun puolivälissä ja varjoisampi takareuna lopettaa siitä kuukauden kuluttua. Tämä kuva on otettu kesäkuun lopulla, nyt on enää muutama kukka auki.

Äitini hankki valkoista syysleimua lähemmäs 30 vuotta sitten ja nämä minun leimuni ovat niistä taimista lähtöisin. Tuskin tämä lajike sentään 1800-luvulta on, mutta ehkä se voi 50-vuotias olla. Kuva viime kesältä.

Kivikkorinteessä taitaa olla oikea kasvien vanhainkoti, sillä sieltä löytyvät 1600-luvun listalta isotähtiputki ja mehitähdet, 1800-luvulta erilaiset maksaruohot, kevätvuohenjuuri, nukkapähkämö, patjarikko, tarhakylmänkukka ja kaunopunahattu sekä 1900-luvun alun listalta hopeahärkki ja punatähkä.

1900-luvun alussa tulivat viljelyyn hopeahärkki, jaloangervot, jalopähkämö, kaitaröyhytatar, korallikeijunkukka, kuunliljat ja punatähkä. Kaitaröyhytatarkin on idänunikon tapaan aidan takana ja näkyy ainoastaan kadulta tullessa.

Jaloangervo 'Brautschleier', taustalla komeasinikuunlilja 'Elegans'.

Korallikeijunkukat näyttävät upeilta isokirjokuunliljoja vasten, mutta kameran mokoma ei koskaan suostu tarkentamaan niiden hentoisiin kukkiin.

Tästä postauksesta tulikin jo sen verran pitkä pelkillä perennoilla, etten edes yritä miettiä sipulikasveja, pensaita ja hyötykasveja. Lisäksi jätän kysymyksen viimeisen kohdan, eli monimuotoisuuden puutarhassa, seuraavaan kertaan, sillä siitäkin näyttää tulevan melkoisen pitkä postaus. Kiitos Riitalle tästä kysymyksestä! Opin todella paljon perennojen historiasta ja käytöstä suomalaisissa puutarhoissa, kun etsin tietoa puutarhani kasveista. Tuliko tässä postauksessa teille mitään uutta ja yllättävää tietoa vai olenko ainut, joka yllättyi oman puutarhansa sisällöstä?

Kukkia ja muita juttuja

Palataan takaisin omalle pihalle, niin kuin edellisessä postauksessa lupasin. Kylmyys hidastaa nuppujen aukeamista ja kasvua muutenkin. Tomaateilla ja kurpitsoilla on ollut harsot ympäri vuorokauden, ja patiolla oleville chileille ja paprikoille olen joutunut laittamaan harsoa yöksi. Täällä on ollut öisin 5-7 astetta lämmintä. Aika kylmää heinäkuuksi. Odotan lämpimämpiä kelejä, jotta kauan odottamani kärhöjen nuput alkaisivat pian aueta. Tänä vuonna olisi tulossa tähän asti paras kärhöjen kukintavuosi.

Luumutarhan ensimmäinen rusolaukka kaunistuu koko ajan. Ne tulevat aikanaan näyttämään kauniilta noustessaan kurjenpolvien keskeltä. Taustalla peittokurjenpolvi 'Cambridge'.

Kivipolku patiolta metsänreunapenkin istumakivelle on vihdoin valmis. Jossain vaiheessa luulin jo, etten saa sitä tänä kesänä valmiiksi kivien loppumisen takia, mutta onneksi niitä sitten löytyi, kun aloin kaivella kärhökaaripenkin laajennusta. Lisää kiviä kaivataan vielä kolmiopenkin reunustamiseen. Ja olisi täällä monen monta kukkapenkkiäkin vielä, joihin tarvittaisiin siisti reunus. Nyt pidän kuitenkin hetken taukoa kiviprojekteista ja keskityn välillä ihan johonkin muuhun. Välillä on hauska verrata tapahtunutta muutosta, joten tein kolme ennen-jälkeen-kollaasia. Vasemmanpuoleisissa kuvissa viime syksyllä kesken jäänyt tilanne, oikealla näkymät suunnilleen samoista kohdista nyt.

Nämä kuvat ovat patiolta kohti metsänreunapenkin istumakiveä. Ritarinkannus on ainakin nappivalinta metsänreunapenkin takalaitaan, sillä ne näyttävät minusta jatkavan polun linjaa kohti kaukaisuuteen.

Istumakiveltä pation suuntaan. Viime syksynä otettu kuva ylävasemmalla on otettu istumakiven takaa, yläoikealla istuin itse kivellä kuvaamassa. Kukkapenkki ei siis ole mystisesti pienentynyt ja lyhtykin on edelleen kiven vieressä!

Viime syksyltä ei ollutkaan sellaista kuvaa, jossa olisi näkynyt myös grillikatoksen ja liiterin edusta. Eipä siellä kyllä kaivantoa kummempaa ollutkaan, toisin kuin nyt. Tämän vuoden kuvat on otettu ennen sadetta, joten osa kiveyksestä on vielä kivituhka- ja multapölyn peitossa.

Jos ihmettelitte oikeanpuoleisissa kuvissa heti pation ja luonnonkivipolun kulmassa olevaa rikkaruohottunutta ja kärsineen näköistä lämpärettä, niin sen ei ole tarkoitus jäädä lopullisesti siihen. Jotain suunnitelmantynkää sen tilalle jo on, mutta jääkööt toteutus ensi vuoteen. Sen paljastan, ettei kyse ole nurmikosta.

Vessakimppu pikkujasmikkeen ja pikkusydämen kukista.

Huomasin muuten aiemmin kesällä, että mitkään kitkemistyökaluni eivät oikein toimi kivikkorinteessä tai näillä luonnonkivipoluilla. Meillä oli kärhötukien rakentamisesta jäänyt harjateräksen pätkiä, joten kysyin isännältä, saisiko niistä taivuteltua sopivan työkalun. Isäntä tuumaili hetken aikaa ja pian olikin juuri toiveiden mukainen työkalu tehty. Itse olisin tyytynyt vähän rujommankin näköiseen välineeseen, mutta isäntä teki ihan viimeisen päälle.

Käteni mukaan muotoiltu kahva on viimeistelty polttamalla ja teräosa on tarpeeksi ohut mahtuakseen ahtaampiinkin rakosiin. Maali tosin alkoi kulua jo muutaman neliön kitkemisurakan jälkeen, mutta sen tiesi isäntäkin, ettei se tule kestämään. Pääasia, että toimii hyvin ja olihan se hetken aikaa oikein tyylikkään näköinenkin.

Viime kesänä loistokärhöjen pistokaslisäysyritykseni menivät pieleen osittain omaa huolimattomuuttani. Nyt onkin pakko hehkuttaa tämän vuoden tulosta: ensimmäinen pistokastaimi on kasvattanut juuren ruukun pohjareiästä ja on alkanut tehdä lehtiäkin. Yksi seuraavista taimista on ollut reilun kuukauden ilman muovihupun suojaa ja seuraavat pari tainta kolmisen viikkoa, eikä yksikään ole nuutunut, joten jospa niissäkin on pian juuria näkyvissä.

Maaliskuun lopulla otettu 'Kaiser' on lähtenyt kasvuun. Keskellä olevat lehdet ovat uutta kasvua. Tämä on ainut neljästä pistokkaasta, joka selvisi. Kylvömullassa olleet kuolivat ensimmäisenä, toinen kasvusammalessa ollut sinnitteli pitkälle, mutta ei jaksanut kuitenkaan juurtua. Tämäkin on siis kasvusammalessa.

Pistokaskaapin tämänhetkinen tilanne. Etummaisena viikon vanhoja 'Albina Plenan' pistokkaita, niiden vasemmalla puolella reilun viikon vanhoja 'Jackmaniin' pistokkaita, oikealla edessä pikkuruukussa vähän toivottomalta näyttävä 'Hagley Hybrid' (1.5. otettu), takana oikealla pari 'Princess Katea' ja takimmaisena kaksi 'Hagley Hybridiä', molemmat kesäkuussa otettuja.

Kovin suuria odotuksia ei ole Hagleyn juurtumiseen, sillä kaksi kolmesta näyttää jo tässä vaiheessa aika epämääräisiltä. Myös toinen 'Princess Kate' näyttää vähän kunnottomalta. Minulle riittää se, että saan yhden kutakin lajiketta juurtumaan, sillä se on näiden kasvatuksen hankalin vaihe. Talven yli pienetkin kärhöntaimet menevät yleensä yhtä luotettavasti kuin isommat ja ensi kesänä niiden pitäisi jo kukkiakin, ainakin muutaman kukan voimin.

Ensimmäinen purppurarevonhäntä alkaa kukkia. Melkein tarvitsee suurennuslasin sen näkemiseen, kun koko kasvilla on korkeutta vaivaiset 20cm. Mutta kukkii kuitenkin!

Viime vuonna harakat keksivät mansikkamme, tänä vuonna apajille ilmestyi nelijalkainen mansikkarosvo. Linnut pysyivät poissa verkkohäkin avulla, mutta kurrepa oli keksinyt porsaan... oravanreiän yhdeltä reunalta ja toi vielä kaverinsakin mukaan varkaisiin.

Ulospääsyä piti hetki etsiä, vaikka olivat ilmiselvästi käyneet varkaissa jo useamman kerran.

Sillä aikaa kun toinen riehui häkissä, kaveri mussutti mansikanraakiletta niityn reunassa. Olohuoneen ikkunasta ei saanut tämän tarkempia kuvia kuvattua, mutta kyllä näistä sen verran selvää saa, että oravan tunnistaa.

Kävin laittamassa lisää verkkoa ja ankkuroin kaikki tikuilla maahan kiinni, mutta aika tyhjiin olivat ehtineet yön aikana mansikkapuskat syödä. Yksi vastoinkäyminen siis lisää tämän vuoden hyötytarhailuun. Tasapainon vuoksi pitää laittaa loppuun kuva ensimmäisistä sokeriherneen kukista.

Eivätkö olekin söpön värisiä!

Mukavaa alkavaa viikonloppua!

Kukkivia pensaita

Kävin äitini ja hänen ystävänsä kanssa ennen viime sunnuntain Avoimet puutarhat -tapahtumaa pikakierroksella Kuopion Valkeisenlammen puistossa. Postasin kesäkuussa puiston kukkaistutuksista ja pensasruusuista, mutta silloin kaikki ruusut eivät olleet kukassa. Nyt kun tuli tilaisuus nähdä nekin kauneimmillaan, päätin tehdä vielä yhden postauksen, johon valikoitui aiemmalla kerralla esittelemättä jääneiden ruusujen lisäksi muutama puistossa komeasti kukkinut pensas.

Likusterisyreenissä pörräsi harmaasta, koleasta aamusta huolimatta kimalaisia.

Kaksi isompaa likusterisyreeniä kasvoi kauniisti puumaisina, yksi pienempi on laiturin toisella puolella.

Valtavan kokoiset jasmikkeet olivat kuin saippuavaahtoa puiston laidalla.

Jasmikkeiden väliin oli istutettu purppuraheisiangervoa (?), joka tuo kontrastia myös kukinta-ajan ulkopuolelle.

Sitten pensasruusualueelle: ensimmäisenä viimeksi kukkimattomista ruusuista tuli vastaan köynnösruusu 'Pohjantähti', joka ryöppysi valtoimenaan alas rinnettä.

Neilikkaruusuja 'Pink Grootendorst' oli kahta sävyä kukassa.

Vaaleamman punaista sekä...

... tummemman pinkkiä.

Polun vierus oli täynnä kukkia ja ruusuntuoksua.

Tällä kertaa nimitolppa löytyi helposti, mutta oksia joutui vähän siirtämään, jotta pääsi kurkistamaan kaunottaren nimen. Tässä kukkii apteekkarinruusu.

Sama apteekkarinruusu toiselta puolelta.

Loppukesällä on toivon mukaan tulossa vielä ainakin yksi postaus Valkeisenlammelta, sillä hortensioissa oli niin lupaavasti nuppuja tulossa, että niitä on päästävä katsomaan. Jonkun aikaa pysytään kuitenkin ihan täällä Hiidenkiven puutarhassa. Eipä meillä kyllä ole ihmeempiä tällä välillä tapahtunut... ;)

Pihasisustamon puutarhassa

Kävin eilen Avoimet puutarhat -tapahtumassa tyttöporukalla äitini ja hänen ystävänsä kanssa. Aikatauluongelmien takia emme ehtineet käydä kuin yhdessä puutarhassa Kuopiossa ja pikaisesti muutamassa siirtolapuutarhapihassa, mutta olipa hauska päästä ilman lapsia ihastelemaan puutarhoja ja hakemaan ideoita omalle pihalle. Siirtolapuutarhoista en ottanut kuvia, sillä kaikissa ei ollut omistajaa paikalla, vaikka puutarha olikin avoinna yleisölle. Niistä olisi ollut myös hankala ottaa kuvia niin, ettei naapuripihoja näkyisi. Pääkohteemme olikin Kuopiossa sijaitseva Pihasisustamon puutarha, jonka omistaja on pihasuunnittelija. Tervetuloa kuvakierrokselle!

Puutarhaan tullessa huomion vetää kauniisti kaartuva istutusallas. Sormustinkukkia putkahteli sieltä täältä kerroksellisten istutusten seasta.

Edellinen kuva on otettu kuvan vasemmasta ylänurkasta patioalueelta. Hyötykasvit olivat mukavasti perennaistutusten takana. Penkillä on varmasti mukava istuskella ja ihastella puutarhaa.

Keskellä pihaa oli ympyränmuotoinen kukkapenkki.

Sormustinkukat nousivat maanpeitekasvien seasta. Ympyrässä kukki myös ruusujuurta ja kurjenpolvia. Edellisissä kuvissa näkyi taustalla oleva istutusalue.

Bongasin ympyrästä heti upeanvärisen japaninvaahteran. Tämä yksilö oli vasta tänä vuonna istutettu, mutta samassa kohdassa oli aiemmin talvehtinut ongelmitta japaninvaahtera. Sen olivat myyrät valitettavasti syöneet. Kipinä japaninvaahteran hankkimisesta syttyi taas pikkuisen lisää.

Ympyrän takaa avautuu näkymä toiselle puolelle pihaa.

Puutarhan takaosassa oli luonnontilaista metsää, jonka kätköihin maastoutui lasten puumaja ja trampoliini sekä nuotiopaikka.

Kaikki istutusalueet oli rajattu nurmikosta. Huomatkaa siisti reunakiveys luonnontilaisenkin alueen rajalla. Etsi kuvaan kätkeytyneet maja ja trampoliini.

Istutukset yhdistyvät luontevasti metsämaisemaan. Maanpinta on peitetty kuorikkeella, jonka päällä on mukava astella nuotiopaikalle. Pahoittelen kuvan kummallista väriä, luonnossa värit olivat... noh. luonnolliset!

Tiheästi rakennetulla kaupunkialueella on luksusta päästä istumaan nuotiolla aivan kuin olisi mökkeilemässä kilometrien päässä asutuksesta. Varvikon seasta pilkistelevät kallionseinämät ovat minusta todella kauniita.

 Aiemmin olleen ympyräpenkkikuvan taustalla näkyi vilahdus leikkimökistä. Kurkistetaan sinnekin.

Tätä osaa tontista hallitsi komea kallionrinne, johon oli hienosti saatu sopimaan leikkimökki, pieni terassi ja runsaat istutukset. Leikkimökin oikealla puolella kukki kauniisti ruusu 'Ilo', joka piikittömänä sopiikin loistavasti myös lasten leikkipaikan viereen.

Oven yläpuolella luki, että "Leikkimökkiin vain yksi aikuinen kerrallaan, kiitos." Pyyntö onkin paikallaan, sillä muutenhan aikuiset vallottaisivat näin soman mökin hetkessä.

Kattokruunu ja nukkumaparvi kuuluvat tietenkin leikkimökkiin!

Leikkimökin yläpuolella rinteessä oli aivan uutta aluevaltausta. Uusia juttuja suunnitteilla vuonna 2020, kerrottiin lapussa. Onkohan puutarha mahdollisesti ensi vuonnakin avoinna?

Palataan takaisin lähtöpisteeseen ja kurkistetaan lasitetun terassin vierestä oikealle. Puutarhassa oli jo aika paljon ihmisiä kiertelemässä, vaikka päivä oli vasta alussa, joten en ottanut patiolta ja terassilta kuvia. Samasta syystä en saanut otettua yleiskuvia ylhäältä rinteestä alaspäin.

Tämä näkymä aukeaa, kun kääntyy postauksen ensimmäisestä kuvasta oikealle. Kaartelevat istutusalueet saivat pienen puutarhan vaikuttamaan todellisuutta reilusti suuremmalta. Samaa kikkaa voisin hyödyntää itsekin enemmän.

Kiviä oli käytetty runsaasti sekä istutusalueiden rajaamisessa että istutusten seassa. Tässä pienessä kivikkoryhmässä oli hauskasti leikitelty eri värisillä ja muotoisilla kasveilla.

Upean värinen ja valtavan kokoinen mehitähti vangitsi huomioni. Vasta sen jälkeen huomasin pikkuruisen riippusillan kivipuron keskellä.

Tässä näkyy leikkimökin taustalla ollut komea kalliorinne, johon on saatu kivimuureilla tarpeeksi multatilaa perennoille, puille ja pensaille.

Talon nurkan ympäri käännyttäessä istutuksia on enää kapea kaistale tontin reunalla. Vaikka reunalla on massiivisia kivenjärkäleitä, niiden kolosista ryöppyävä kasvillisuus saa ne häipymään luontevasti. Vaikutelma on vehreä ja metsäinen, kun talo ja suuret puut luovat varjoja.

Kaksi kirjavalehtistä kasvia yhdessä voisi näyttää levottomalta, mutta minusta tämä on aika hauska. Ympärillä on paljon vihreää ja kivien rauhallisen harmaata sävyä, joten kirjavuus tuo valoa ja särmää muuten hämyisään tilaan.

Nurkan ympäri tullaan kadun puolelle etupihalle. Kiinnitin täälläkin huomiota siisteihin kiveyksiin ja kukkapenkin rajauksiin.

Pihaantulossa töyhtöangervo kukki näyttävästi. 

Loppuun vielä kaunis yksityiskohta puutarhasta.

Värien leikittelyä, kiviä ja kauniisti sammaloitunut betonityö odottivat piilossa puutarhassa kiertelijää.

Puutarha oli kokonaisuudessaan kaunis, siisti ja hyvin hoidettu. Huolella suunnitellut yksityiskohdat tekivät viimeistellyn vaikutelman. Lämmin kiitos omistajalle siitä, että avasi puutarhansa yleisölle ja siitä, että sain kuvata ja tehdä postauksen!