keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

Kasvisiirtoja

Ensimmäinen siperiankurjenmiekka kukkii.
Eilen oli kasvinsiirtopäivä ja viimeisten taimiruukkujen tyhjennyspäivä. Loppujen lopuksi suurin osa toimenpiteistä kohdistui kärhökaaripenkkiin ja suolle, sillä tapahtui pari ketjureaktiota. Ensimmäinen ketjureaktio sai alkunsa, kun viiime viikon lopulla kaivoin kärhökaaripenkistä liian tunkeilevan isotähtiputken Tutkimusmetsän puutarha -blogin Marjukalle. Hän mainitsi viime kesänä etsivänsä tummanpunaista tähtiputkea ja minullahan niitä oli ylimääräisenä. Kävimme viikonloppuna sillä suunnalla, joten puska (ja sille toisesta penkistä otettu lajitoveri) kulki kätevästi mukana ja minä sain Marjukalta vaihdossa peräti kolme pientä mätästä pinkkiä kissankäpälää.
Pinkit kissankäpälät pääsivät kivikkorinteestä talven aikana kuolleiden seittimehitähtien ja maksaruohon paikalle. Tässä yksi taimista.
Isotähtiputken jättämä aukko vielä laajeni, kun vuosi sitten perennasiemenkirjeestä kasvatetut kellukat alkoivat kukkia ja totesin niiden olevan aivan vääränlaisia juuri siihen kohtaan. Väliaikaisesti ne olikin sinne istutettu kun ei ollut minkäänlaista tietoa siitä, millainen kukka niihin tulisi. Siemenet on kerätty tarhakellukka 'Mai Taista' mutta lähistöllä oli muitakin kellukoita, jotka selvästi ovat osallistuneet pölytykseen. Samasta siemenerästä tuli nimittäin kaksi ihan erinäköistä kasvia, joiden kukkia vertasin suolla kukkivaan ojakellukkaan. Ojakellukkakin on ihan kiva mutta eiväthän sen kukat yhtä värikkäitä ole kuin jalostetumpien kellukoiden. Lisäksi ojakellukka tekee valtavasti siementaimia, jos ei huomaa nyppiä kuihtuneita kukkia ajoissa pois.
Vasemmalla ojakellukka, kaksi oikeanpuoleista kukkaa oli pienemmässä kellukassa.
Pienempi kellukoista tekee melkeinpä kirkkaankeltaisia kukkia, jotka näemmä haalistuvat kukinnan edetessä persikkaisiksi. Kukat ovat ojakellukan kukkiin verrattuna puolet pienempiä mutta todennäköisesti kukista tulee suurempia kunhan taimi kasvaa. Keltainen on hiukan hankala väri yhdistää muihin kasveihin puutarhassani, joten jätin kellukan vielä niille sijoilleen odottelemaan. Isompi kellukoista siirtyi suolle ojakellukan tilalle. Sen kukissa näkyy selvästi 'Mai Tain' perimää, sillä kukat ovat selvästi kerrannaisia ja värikin täsmää. Kerrannaisuutta ei ole ainakaan vielä yhtä paljoa kuin netin mukaan 'Mai Taissa' pitäisi olla ja kukan kokokin on hädin tuskin puolet luvatusta kolmesta senttimetristä. Joka tapauksessa kukka on kauniimpi kuin ojakellukalla ja todennäköisesti tämäkin komistuu taimen kasvaessa isommaksi.

Ojakellukka taas vasemmalla ja siemenestä kasvatettu kellukka oikealla.
Ojakellukasta oli kasvanut suon pohjalla valtava puska mutta se lähti yllättävän sievästi pois. Juuristo oli hyvin pinnassa, vaikkakin laajalle levittäytynyt, joten ei tarvittu kuin pieni vääntö talikolla ja kasvi oli nostettu. Kellukka oli pitänyt mullankin rikkaruohottomana, joten suon päivitys kävi leikiten. Nyt vain toivotaan, että 'Mai Tain' jälkeläinen viihtyy nurkassa yhtä hyvin kuin ojakellukka. Aurinko pilasi kuvan laadun mutta kellukan pehmeä persikansävy toimi minusta aika kivasti sen vieressä kasvavan rotkolemmikin kanssa.
Ojakellukalta jäi melkoisen iso aukkopaikka pienemmän kellukan täytettäväksi.
Kellukasta vasemmalle rotkolemmikkien edessä suo-orvokki on alkanut tuuhettua mukavasti. Siirsin metsästä kaksi pientä mätästä suon takalaidalle pari vuotta sitten (maanomistajan luvalla tietysti). Ne kukkivat viime vuonna jo pienesti mutta tänä vuonna kukkia oli paljon enemmän ja sen myötä orvokin kukintakin kesti pidempään. Kellukan oikealla puolella tuoksumatara on lähtenyt levittäytymään kuunliljojen väliin, johon sen toivoinkin seuraavaksi suuntaavan. Siitä on lyhyt matka marjapensasalueen aluskasviksi, joten lääniä riittää tuoksumataralla vallattavaksi. Vähän kuritin sitä viime kesänä, ettei se valtaisi koko suon pohjaa alleen, mutta pienijuurisena sekin lähti helposti nyhtämällä. Lähtöpassit saisi, jos se pitäisi juurillaan tiukasti kiinni joka ikisestä kivestä, minkä vain maan sisästä sattuisi löytämään.
Suo-orvokki kukki touko-kesäkuun vaihteessa.
Palataan takaisin kärhökaaripenkkiin. Kellukalta (ja talven aikana kuolleelta jouluruusulta) vapautunut tila on juuri täydellinen himalajanesikoille, jotka käänsivät kukkansa aivan väärään suuntaan takapihalla luumutarhassa. Kärhökaaripenkissä esikot ovat polun pohjoispuolella, joten kukat kääntyvät juuri täydellisesti polkua kohti. Siirsin esikoiden kaveriksi myös pienet vaaleajouluruusun taimet luumutarhasta. Siinäpä toinen kasvi, joka kannattaa istuttaa pääkatsomissuunnasta pohjoiseen. Esikoiden takana on myös yksi siemenestä kasvatettu alppiruusu, jonka ehkä siirrän myöhemmin taaemmas penkkiin viimeisen isotähtiputken tilalle. Rodo mahtuu kasvamaan vuoden tai pari kokoa noiden pienempien kasvien kaverina. Isotähtiputki saa vielä rehottaa omalla paikallaan, niin on jotain näyttävän kokoista ja näköistä kasvia siperiankurjenmiekkojen, ranskantulikukan ja kärhöjen seurana. Yksi siperiankurjenmiekoista on muuten juuri se aloituskuvassa kukkiva yksilö. Sain sen Navettapiialta viime kesänä ja hän mainosti sitä takuuvarmaksi kukkijaksi. Sitä se todella näyttää olevan, sillä avonaisen kukan lisäksi siinä on pari kukkavartta tulossa.
Isotähtiputkelta ja kellukalta vapautunut tila näyttää vielä toistaiseksi hyvin paljaalta mutta kyllä se siitä aikanaan täyttyy.
Luumutarhasta poistettujen esikoiden ja jouluruusujen tilalle istutin tämän kevään perennakylvöksistä punahattuja. Menivät kymmenen sentin välein, sillä vähintään puolet kuolee kuitenkin ensi talvena. Aurinkopenkissäkin tapahtui pieniä muutoksia. Aivan penkin päässä varjokujan portilla oli muutama tummanpunainen syysleimu, jotka eivät kuitenkaan viihtyneet siellä eivätkä oikeastaan mahtuneetkaan kunnolla kasvamaan. Koska kivikkorinteen päädystä kuoli talven aikana ritarinkannus ja myskimalva, sinne tuli sopivasti tilaa leimuille. Vieressä on valkoista syysleimua, joten kivikkorinteen päätyyn muodostui nyt perhosten ja pörriäisten iloksi isompi leimuryhmä. Rinteen juurelta kaivoin pois yhden ison mättään oreganoa. Sen tilalle siirtyivät aurinkopenkistä punatähkä ja vesimyyrän lahjoittama mukulaleinikki. Näkyvin muutos aurinkopenkkiin tuli, kun siirsin sieltä kymmenkunta ukkolaukkaa suon laidalle.
Ukkolaukat ovat kansoittaneet aurinkopenkin. Etualalla matalampien kasvien seassa kasvavat laukat saivat lähdön.
Niin komea kun ukkolaukkojen muodostama pallomeri olisikin etupihan komistuksena, niiden keltaiseksi kuihtuvat lehdet pilaavat tunnelmaa pahasti. Penkin takalaidassa ne eivät niin pistä silmään toisin kuin matalien maksaruohojen, sammalleimun ja tarhakylmänkukkien seassa, saati sitten keskellä kulkuväylää, johon yksi sipuli oli keksinyt itsensä sijoittaa. En ole ennen siirtänyt kukkivia ukkolaukkoja mutta enpä yrityksessä mitään menetäkään, kun laukkoja on vaikka muille jakaa. Suon laidalla oli ennestään kaksi ukkolaukkaa, jotka saivat nyt mukavasti kavereita. Korkeat kuunliljat peittävät laukkojen lehdet helposti ja tuoksumatara vielä varmistaa, ettei mitään jää näkyviin. Katkoin kuvan ottamisen jälkeen lopuillaan olevat kukat kompostiin, niin ei tule suolle laukkaongelmaa.
Laukat tuovat korkeutta ja rajaavat vielä selkeämmin näkymää marjapensasalueelle.
Yllä olevan kuvan oikeassa etunurkassa kasvava "heinämätäs" on valkosipulia. Jätin pari vuotta sitten kasan valkosipuleista katkottuja kukkavarren (=skeippien) alkuja siihen ja nehän lähtivät itämään. Valkosipulin itusilmut selvästi osaavat kehittyä loppuun irrallaan emokasvista, vaikka itse nuppu olisi vasta pikkuinen pullistuma kiekuraisen skeipin jatkona. Ei siis kannata jättää niitä ihan mihin tahansa lojumaan, vaan katsoa sellainen paikka, missä mahtuu hyvin pitämään pientä itusilmukasvattamoa. Tuollaisesta pehkosta on kätevä käydä alkukesän aikana ennen varsinaista valkosipulin sadonkorjuuta napsimassa kulloinkin tarvittava määrä valkosipulia ruuanlaittoon. Voi kerätä joko vihreää vartta tai sitten nykäistä myös pienen sipulinalun sieltä syötäväksi. Ensimmäisenä vuonna paikalla kasvaa vain matalia, heinämäisiä varsia mutta toisena vuonna valkosipulitupsu käy näemmä ihan koristekasvista. Nuo on siirrettävä tai syötävä tämän kesän aikana pois, sillä ensi vuonna ne olisi jo tunnistettavissa valkosipuliksi.
Päivän kärhönä on majapenkin majassa kiipeilevä 'Albina Plena'.
Mitähän sitä tänään siirtelisi? Siis muuta kuin voikukkia ja rönsyleinikkejä kompostiin...

sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Kesäkuun alun kuvamaratoni

Kesäkuun alku on ollut puutarhassa yhtä haipakkaa; hellelukemat ja sopivasti sadetta saivat kaiken kasvamaan hurjaa vauhtia ja ruukkujen kasteluun on mennyt aikaa joka päivä. Nyt tahti selvästi hidastui, kun helteet vaihtuivat suorastaan koleisiin lukemiin. Öisin lämpötila tipahtaa jopa kymmenen asteen alapuolelle eikä päivisinkään enää ole päästy hamekeleihin. Kuvia on kertynyt enemmän kuin laki sallii mutta ei ole vain malttanut kaiken touhun ohella istua tietokoneelle naputtelemaan niitä postauksiksi. Sitten käy juuri niin kuin nyt, eli puuduttavan pitkä juttu sinkoilee aiheesta toiseen kuin västäräkki sudenkorennon perässä. Koettakaa kestää!

Tähtitulppaani 'Little Beauty' kukki tänä vuonna ihan itsekseen.
Sateiset pari kesää eivät selvästikään ole olleet tulppaanien mieleen, sillä aiemmin reippaasti lisääntyneet 'Little Beauty' -tähtitulppaanit olivat hävinneet melkein kokonaan. Muutamia pieniä lehtiä löytyi ja vain yksi kukka. Pudotus parissa vuodessa yli viidestäkymmenestä kukasta yhteen tuntui surkealta. Muissa tulppaaneissa oli nähtävissä sama kehitys, joten syksyllä lienee tarpeen hankkia täydennystä. Myös narsisseja kukki ennätyksellisen vähän mutta niissä osasyyllisenä saattoi olla myös narsissikärpänen. Jos yksi eksyi amaryllikseeni, niin niitä on varmasti ollut puutarhassakin paljon. Olen yrittänyt tänä keväänä tutkia narsissimättäitä tarkasti mutta ne harvat nousseet ovat kasvaneet aivan normaalisti. Jos ne olisivat kellastuneet kesken kasvun, niin se olisi kertonut sipuleita tuhoavista toukista. Luulen, että toukat ovatkin popsineet jo viime kesänä sipulit suihinsa, jolloin tänä vuonna ei ole ollut mitään noustavaksi.
Tämä sipulikukkaistutus ei ihan mennyt putkeen...
Sain viime syksynä loistoidean istuttaa kevättähtiä nukkapähkämön sekaan. Kevätkurjenmiekkojen sipuleita harventaessa kun nousi myös kevättähden sipuleita. Tai niin luulin. Ihmettelinkin keväällä, miksi nukkapähkämöiden seasta ei ala nousta piipon piippoa, vaikka monta isoa sipulia sinne syksyllä upottelin. Arvoitus ratkesi vasta toukokuun lopulla, kun ensimmäiset piiponkärjet alkoivatkin nousta juuri siitä missä niitä pitikin olla. Laji vain oli väärä: olin istuttanut nukkapähkämöiden sekaan espanjansinililjaa, joka kukkii meillä vasta lähempänä kesäkuun puoltaväliä. Enpä syksyllä yhtään muistanut, että niitäkin oli kevätkurjenmiekkojen seassa. Pitää kukinnan jälkeen nostaa sinililjat muualle ja laittaa niiden tilalle kevättähteä.
Kivikkorinteessä sammalleimut ovat vallanneet runsaasti tilaa.
Kivikkorinteen talvitappioita ei kauempaa juurikaan erota, kun holtittomasti levittäytyvät sammalleimut ovat ottaneet tilaa haltuunsa. Onhan se hyvä, että joku laji viihtyy, vaikka säät olisivat mitä tahansa, mutta tasapainon vuoksi osa sammalleimuista saa luvan siirtyä loppukesällä rinteen alle korvaamaan nurmikkoa. Olen istuttanut yläreunan aukkopaikkoihin kevään perennakylvöksistä tulleita taimia, mm. keltatörmänkukkaa, lapinvuokkoa sekä kaukasiantörmäkukkaa. Osa talvesta selvinneistä sai hitusen lisää tilaa, kun siirtelin niiden ympäriltä pikkukiviä kuolleen naapurin kolosta kohti. Näin osa aukkopaikoista hävisi helposti näkyvistä.

Tähtilevisia 'Little Plum' alkaa kukkia. Levisia on yksi superselviytyjistä.
Myöskään patjarikko ei hätkähtänyt kummallisia säitä.
Itselle uusien kasvien istuttamisessa tulee helposti virhearviointeja. Viime vuonna istuttelin valtavasti esikontaimia luumutarhan uuteen osaan. Yleensähän esikoilla ei ole niin väliä, miten ne sijoittelee, vaan kasvi näyttää joka suunnasta suunnilleen samanlaiselta. Toisin kävi näiden uusien esikoiden kanssa, sillä ne tekevät kukinnon korkean kukkavarren päähän ja tietysti joka ikinen kukka kääntyy valoa kohti. Niinpä ne kääntävät selkänsä polulle, jonka puolelta niitä oli tarkoitus katsella. Samaisessa penkin osassa katsojalle pyllistelee myös pieniä jouluruusun taimia (jotka oli tarkoituskin siirtää muualle), tarhavarjohiippa ja japaninakileija. Varjohiippa saa jäädä, kun kerta viihtyy muuten hyvin, mutta pienet esikot ja jouluruusut on helppo nostella toiseen paikkaan.
Himalajanesikko? Viime kesänä ihastelemani valkokirjavalehtinen on myös hengissä mutta ei kuki vielä.
Talvi oli ankara myös atsaleoille, joista kuivui paljon kukkasilmuja. Onneksi ainoastaan 'Satomi' kärsi isompia vaurioita ja siitä jää jäljelle ainoastaan puolet yhdestä oksasta, jos muihin ei ala kesän mittaan tulla yhtään vihreää. Kestävimmäksi osoittautui kanadanatsalea 'Violetta' mutta myös puistoatsalea 'Tarleena' kukkii aika hyvin juuri nyt. Puistoatsalea 'Illusia' talvehti muuten hyvin mutta aurinkopenkin yksilöstä paleltuivat melkein kaikki kukkasilmut ja pensasryhmän puskasta paksu hanki katkoi monta oksaa. Ne kuitenkin kukkivat maljakossa, joten kukkasilmujen talvehtiminen onnistui. Pensas taisikin saada vieruskavereiltaan suojaa pahimmilta tuulilta.

'Tarleenan' toinen puolisko. Alempana oikealla on vielä yksi kukkiva oksa.
Pensasryhmän 'Illusia' kukkii kohtuullisen hyvin.
Revontuliatsalea 'Rosy Lights' on vähän vaatimattomampi esitys, vaikka on siinäkin kukkia siellä sun täällä.
Seuraavan kuvan tarkoitus on lähinnä olla itselle muistutuksena aika kivasti ajoitetusta kukinnasta. Livenä vasemmassa reunassa kuuliljojen ja pionin välissä pilkistävät vuorijumaltenkukat, muutamat laukat keskemmällä penkkiä ja suon laidalla, kolme vaaleaa 'Finola'-tulppaania sekä aivan metsän reunassa tuijan oikealta puolelta hitusen kurkkiva alppiruusu 'Haaga' sopivat väreiltään kauniisti yhteen. Majapenkissä ensimmäiset alppikärhön kukat alkavat aueta ja metsän reunassa on myös viimeisiä pihlajan kukkia täydentämässä kukintaa. Kukkaloistosta ei voi tässä vaiheessa puhua, mutta ehkä parin vuoden päästä sitten. Myöhemmin kesällä voisi ottaa isommasta vuorijumaltenkukasta jakopalan ja siirtää aurinkopenkistä lisää laukkoja alueelle. Syksyn kukkasipulilistalle laitetaan pussillinen tai pari 'Finolaa'. Tässä penkissä ei ole vesimyyräkään riesana.
Osa kärhökaaripenkkiä, majapenkkiä ja taustalla vähän suotakin.
Vuorijumaltenkukat selvästi viihtyvät täällä. Edessä jakopala, jonka otin viime kesänä taaemmasta yksilöstä.

Viime kesänä istutettu 'Haaga' kukkii tontin rajalla aivan suon takana.
'Haagan' taimen sain äidiltäni, jolla yksi iso alppiruusu oli juurtunut maahan. Äidilläni ei ollut sille paikkaa, joten se päätyi minulle. Olin jo miettinyt kaivavani raparperin kokonaan pois, joten yllättäen minulle tullut alppiruusu vain vauhditti sen päätöksen tekemistä. Isompien alppiruusujen seassa kasvanut taivukas on tyveltään pitkältä matkalta paljas mutta se ei tuossa paikassa haittaa. Rehevinä rodon edessä rehottavat rotkolemmikit tuovat riittävästi vehreyttä. Alppiruusulle pitää vain järjestää kunnon tuenta, sillä se kaatui talven aikana paksun hangen takia melkein pötkölleen ja on nytkin selvästi takakenossa. Onneksi runko ei kuitenkaan katkennut eikä juuristo noussut ylös mullasta. Ehkä kaatuminen suojasi myös kahta nuppua paleltumiselta.  'Haagan' kummallekin puolelle on istutettu siemenestä kasvatetut alppiruusut, jotka toivon mukaan kukkivat lähivuosina, jos selviävät tulevista talvista.
Äidin uusi kärhöseinä.
Kävimme viikko sitten vanhempieni luona. Isäni oli taiteillut varsin persoonallisen kärhöseinämän vanhan haravakoneen piikeistä. Tuossa kohdassa oli ennen iso vuorimänty, joka oli nyt tullut tiensä päähän. Istutin äitini apuna seinämän vierelle neljä kärhöä ja niiden taakse on tulossa itoh-pioneita sun muuta mukavaa. Kärhöihin kun päästiin, niin kärhökuulumisia on omallakin pihalla. Hyviä ja vähemmän hyviä. Huonoista uutisista huonoin on se, että patiopenkin 'Hagley Hybrid' ja 'Multi Blue' eivät ole vieläkään nousseet. Melkein yhtä huono uutinen on se, että kärhökaaripenkin kaariportin kuudesta kärhöstä vain kahdessa on elonmerkkejä. Luumutarhassa 'Diamond Ball' sekä 'Madame Julia Correvon' eivät ole myöskään nousseet eikä aurinkopenkissä ilmeisesti PERNILLE, mutta kaikki ne ovat nuorempia kärhöjä, joilta en edes odottanut kovin pikaista heräämistä. Nuo vanhat konkarit aiheuttivat isomman pettymyksen senkin vuoksi, että ne ovat olleet puutarhani näyttävimpiä kärhöjä.

'Hagley Hybridin' ja 'Multi Bluen' kesätuuraajat.
Jotta pation seinäke ei jäisi ihan tyhjäksi, lykkäsin pari ruukussa kokoa kasvavaa kärhöä seinäkkeeseen kiipeilemään. Itsestään kylväytynyt päivänkakkarakin sai jäädä niille sijoilleen varjostamaan pienempää kärhöä (ehkä loistokärhö 'Rouge Cardinal'). Isompaa ruukkua (tarhaviinikärhö 'Venosa Violacea') en saanut edes kaivettua niin syvälle kuin oli tarkoitus, sillä vastaan alkoi tulla maassa kasvavien kärhöjen juuristoa. Sen verran eläväisiltä juuret vaikuttivat, että eiköhän jossain vaiheessa kesää nouse edes joku verso tai sitten viimeistään vuoden, parin unosten jälkeen. Jos olisin tiennyt, että nuo "vanhukset" eivät meinaa nousta, olisin istuttanut osan tuoksuherneistä seinäkkeeseen. Nyt ne kaikki ovat mikä missäkin eikä yhtään jäänyt patiolle. Onneksi oli noita ruukkukärhöjä, joita ei vielä tänä kesänä voinut istuttaa maahan.
Todellinen superyllätys oli viime kesänä maahan istutetun loistokärhö 'Beautiful Briden' nuppu.
Se, mikä yllätti minut totaalisesti, oli erityisesti nuorimpien loistokärhöjen reipas herääminen. 'Beautiful Bride' on siitä erinomainen todiste, mutta myös viime kesän kituutellut 'Miss Bateman' on lähtenyt oikein hyvin kasvuun. 'Krakowiak', 'Warszawska Nike' ja 'Proteus' ovat myös oikein reippaina. Muissa on vähintään yksi verso. 'Arabella' huitelee jo melkein metrin korkuisena, mutta se onkin ollut hyvin luotettava, melkein takuuvarma kärhö. Ensimmäinen mantsuriankärhöni kuoli parin vuoden jälkeen ankarana talvena ja vähän pelkäsin, käykö viime keväänä maahan istutetulle samoin. Sepä onkin melkein yhtä reippaana kasvussa kuin 'Arabella'. Kaikista ohjeista poiketen istutin sen yhtä syvälle kuin loistokärhöt ja ainakin tämän yhden talven perusteella se kannatti. Versojen määrästä päätellen kärhöä ei lainkaan haitannut joutua ohjeistusta reilusti syvemmälle.
Päivän kärhö on alppikärhö 'Pink Flamingon' ensimmäinen kukka.
Toivottavasti jaksoitte kahlata loppuun asti. Yritän tehdä seuraavasta jutusta vähän siedettävämmän mittaisen.

torstai 6. kesäkuuta 2024

Kuvaa kimalainen

Tässäpä haaste, jota toivottiin jo kauan aikaa sitten liikkeelle laitettavaksi. Vieläkään ei ole myöhäistä, joten lähestypä kukkasissa hääräileviä pörriäisiä seuraavan kerran kameran kanssa ja yritä saada ikuistettua mahdollisimman monta eri kimalaista. Saa kuvata myös muita pölyttäjiä, ei tämä niin tarkkaa ole. Hyönteisasiantuntijat voivat nyt hieman katsella sormien välistä, sillä en aio käyttää tarkkoja tieteellisiä termejä eri kimalaislajien ulkonäköerojen havainnollistamiseen. "Takaruumiin 2. selkäkilpi" tai vastaavat ilmaukset eivät varmaan kerro suurimmalle osalle lukijoistani yhtään sen enempää kuin minullekaan jonkun värin sijainnista kimalaisessa. Kimalainen on se pullukka, karvainen ja yleensä mustavoittoinen kukissa hääräävä pörisijä. Keskiruumis on alue kimalaisen pään ja siipien tyven välissä, takaruumis (tai kansanomaisesti peppu) siipien tyvestä taaksepäin. Eiköhän me niillä määritelmillä pärjätä aivan riittävän hyvin vai mitä olette mieltä?
Peltokimalaisella on oranssi keskiruumis ja takaruumiin kärki, muuten se on musta. Helppo tunnistaa.
Pensaskimalainen krookuksella, kuvattu toukokuun alkupuolella.
Pensaskimalaisellakin on samanlainen oranssi peppu (ei näy krookuskuvassa) kuin peltokimalaisella mutta keskiruumiissa on keltainen etuosa. Vähän niin kuin kimalaisella olisi kauluri. Tämäkin on helppo tunnistaa.
Kas näin, tässä näkyy hyvin pensaskimalaisen oranssi pyrstökin.
Imikkäkin maistuu pensaskimalaiselle. Tämä kaveri on kerännyt mukavasti siitepölyäkin jalkavasuunsa.
Seuraavaa kimalaista yritin saada kuvattua varmaan viikon ajan ja lopputuloksena oli pääasiassa epämääräistä suttua. Se pörräili hunajamarjojen kukissa melkein joka ilta mutta kamera ei vain osannut tarkentaa siihen kunnolla ja oli vielä niin kiireinenkin, etten meinannut itse pysyä perässä. Tiesin heti sen nähdessäni, että moista raitapöksyä ei ole meillä ennen näkynyt ja viimein sinnikäs tähtäily tuotti onnistuneenkin otoksen. Kameraa kartteleva ressukka erehtyi nimittäin menemään kirjopikarililjoihin, joiden kookkaisiin kukkiin kameran automaattitarkennuskin osasi tähdätä. Vaikka kimalainen itse kerkesi karkuun, niin etäisyys sattui olemaan riittävän lähellä pikarililjoja ja tuntomerkit tallentuivat hyvin kuvaan.
Kirjopikarililjoissa kävi kaakonkimalainen. Huomatkaa raitakalsarit.
Inaturalist-sovellus ehdotti heti kaakonkimalaista ja netistä tuntomerkit tutkittuani olin itsekin melko varma lajinmäärityksestä. Inaturalistin asiantuntijat varmistivat tunnistuksen oikeaksi. Oranssiselkäisiä (tai oranssinruskea taisi olla virallinen väri) musta-valkoraitapeppuisia kimalaisia ei tainnut muita edes olla, joten helppo on tunnistaa tämäkin. Kaakonkimalainen on saapunut Suomeen vasta 2000-luvulla ja levittäytynyt nimensä mukaisesti tänne kaakosta. Vasta 2010-luvulla laji alkoi levittäytyä ripeästi länteen ja pohjoiseen. Nyt, kun sekä hunajamarjat että kirjopikarililjat ovat kukkineet, löysin kaakonkimalaisen pikkuampiaisyrteistä. Kuvaa en silloinkaan saanut. Varsinainen kimalaismaailman pikakiituri.
Ukkolaukan kukassa keikkuu kartanokimalainen.
Oranssi keskiruumis, valkoinen takaruumiin kärki; niistä tunnistat kartanokimalaisen.
Kaakonkimalaista lukuunottamatta kaikki tämän postauksen kimalaiset ovat tuiki tavallisia kotipihan lajeja. Olen nähnyt myös muutaman kerran kivikkokimalaiskuningattaren mutta kuvaa en ole ehtinyt siitä saamaan. Sekin on todella helppo tunnistaa. Se on nimittäin valtavan suuri ja muuten kokonaan musta paitsi takaruumiin kärki on punainen. Näiden lisäksi aiemmin krookusten kukinta-aikaan näkyi harvakseltaan niitä kolmiraitaisia mantukimalaisryhmään kuuluvia kimalaisia, joita en ainakaan minä erota toisistaan. Yritin pitkään metsästää niitäkin tämän postauksen kuviin mutta kaikki ovat hävinneet johonkin. Muutenkin olen ihmetellyt, missä kaikki pörriäiset ovat. Laukoissa, lemmikeissä, imiköissä ja rönsyakankaaleissa ei käy sellainen kuhina mitä normaalisti. Edes tarhamehiläisiä ei näy kuin yksittäisiä. Päätin yrittää tänä vuonna kuvata uudelleen vähintään sata erilaista hyönteistä (täällä viime vuoden yritys) mutta nyt mietin, kuinkahan tämän henkilökohtaisen haasteen käy, jos jo tässä vaiheessa kesää ötököitä on näin vähän. Millainen pörriäistilanne teillä on?

EDIT: Nyt ne kaksi kameraa pakoillutta sitten tulivat yhtä aikaa ukkolaukoille pörräämään. Tässäpä kuvatodisteet.
Kivikkokimalaiskuningatar. Verratkaa sen kokoa edellisen kuvan kartanokimalaiseen.
Aika kookas on tämäkin kimalainen, jota veikkaan mantukimalaiseksi. Saman näköisiä on kyllä muitakin.

maanantai 3. kesäkuuta 2024

Jouluruusut

Toukokuu oli täällä jouluruusujen juhlaa ja nyt kun viimeinenkin niistä on kukintansa loppusuoralla, on aika tehdä kooste kaikista kaunottarista. Ensimmäisenä kukinnan aloitti perinteiseen tapaan vaaleajouluruusu ja omista jouluruusuistani varhaisin oli tällä kertaa toiseksi vanhin yksilö kärhökaaripenkissä. Sillä oli kukat valmiina jo lumien sulaessa, mikä ei oikeastaan ole edes kovin varhain. Lumet kun sulivat sen päältä vasta huhtikuun lopussa.
Toiseksi vanhin jouluruusuistani on puhtaan valkoinen. Kuva otetttu 11.5.
Melkein rinta rinnan vaaleajouluruusun kanssa aloitti punainen, puolikerrottu 'Hello Amber', kärhökaaripenkissä sekin mutta lähempänä majapenkkiä. 'Hello Amber' löytyi 2022 joulun alla läheisestä halpakaupasta, eli mennyt talvi oli sen ensimmäinen ulkona. Olen iloinen, että se selvisi näin hyvin. Puolen metrin päässä 'Pretty Ellen Spotted' näyttää kuolleelta. En ole tutkinut, miltä sen juuret näyttävät mutta maanpinnalle ei ole tullut pienintäkään elonmerkkiä. Sen hankin heinäkuussa 2022 ja se selvisi hyvin ensimmäisestä talvestaan. Ellenillä oli kukinta-ajat ihan sekaisin, sillä se kukki kahtena syksynä eikä lainkaan talven jälkeen viime keväänä, vaikka muuten olikin virkeänä hengissä. Ehkä se ei siis osannut tulkita täkäläistä ilmastoa oikein ja siksi säikähti talvea. Onneksi edes ihana Amber on hengissä.
'Hello Amber' kukki erittäin matalana mutta silti kauniina. Kuva 19.5.
Vajaa viikko myöhemmin kukkia on enemmän auki ja ne ovat hitusen korkeammallakin.
'Hello Amber' lähikuvassa. Eikö ole ihana!
Samaan aikaan toisaalla, eli takapihalla luumutarhassa. Siellä köllöttelee vanhin jouluruusuistani, joka on hankittu varmaankin 2016 jouluksi ja istutettu seuraavana keväänä maahan. Se oli alunperin puhtaan valkoinen mutta jostain syystä maassa kasvaessaan sen kukat ovat olleet aina enemmän tai vähemmän kellertäviä. Keväthallojen vikuuttaessa jopa epämääräisen rusehtavankirjavia. Johtuisiko väri sitten happamasta maasta tai jostain muussa kasvupaikassa olevasta ominaisuudesta? Tänä vuonna sen kukinta alkoi sen verran myöhässä, että pakkasvaurioita ei tullut ja kukat olivat kauniisti vaalean vihertävänkellertäviä.
25.5. vanhin vaaleajouluruusu kukki näin komeasti.
Tähän väliin viimevuotinen jouluruusun siementaimi, joka olikin pusertanut yhden kukan tarhavarjohiipan kainalossa.
Toukokuun puolivälistä eteenpäin olen jännittänyt Saaripalstan tarhajouluruusujen heräämistä. Viime vuonna kukkinut tummanpunainen, sanoisinko jopa punaviinin värinen, kaunotar kukki myös tänä vuonna. Sen versot ovat jo heti noustessaan tummia ja sopivat minusta kauniisti yhteen vaaleankeltaisen esikon (suikeroesikko 'John Mo'?) kanssa. On siellä seassa myös yksi räikeänpinkki himalajanesikkokin rikkomassa harmoniaa. Ei sekään näytä yhtään hassummalta jouluruusun kaverina sen lyhyen hetken aikana, minkä esikko kukkii.
Ensimmäinen kukka alkaa olla auki 19.5 mutta tyveltä näyttää nousevan vielä lisää nuppuversoja.
25.5. kukkia on jo monta auki ja lehdet ovat alkaneet vaaleta.
30.5. kukinta oli komeimmillaan.
Toinen Saaripalstalta tulleista jouluruusuista on paljon vaaleampi ja sen pystyi arvaamaan jo nousevien versojen heleämmästä väristäkin. Sen ensikukinta oli tänä keväänä, vaikka puskalla oli jo viime vuonna kokoa sen verran, että aivan hyvin olisi voinut kukkia. No, tänä vuonna kukkia oli kahden kevään edestä. Laskin jossain vaiheessa siitä 22 nuppua, mikä on minusta vallan hyvin ensikertalaiselle.
21.5. on jo väriä näkyvillä.
25.5. aukesi ensimmäinen nuppu.
Täpliä, viiruja, marmorointia, miksi tuota kuviointia nyt kutsuisi? Ei ihan tavallisin kukan väri tällä söpöläisellä.
Hellelukemat eivät selvästi sovi tälle jouluruusulle, sillä viileämmällä säällä auenneet ensimmäiset kukat olivat paljon kauniimman värisiä kuin hellepäivien kukat. Lisäksi aamulla auennut nuppu on iltaan mennessä jo karistamassa heteitään, joten värin häviämisen lisäksi myös kukinta on ohi ennen aikojaan. Toivottavasti tulevina vuosina tämäkin jouluruusu aloittaisi kukintansa pari viikkoa aiemmin, niin sen hempukka väri säilyisi pidempään kauniina.
Hento vaaleanpunainen on hävinnyt myös avautuvista nupuista ja jäljelle on jäänyt epämääräinen viherrys.
Toisaalta onhan tuollainenkin väri ihan kaunis, jos sitä kutsuu vaikka mokkavaahdoksi mummonkalsareiden sijaan...
Minulla oli suunnitelmana kokeilla risteyttää jouluruusuja mutta kaikissa kevään kiireissä se jäi tekemättä. Saatanpa kuitenkin tutkia kesän mittaan, kypsyttelisivätkö ainakin 'Hello Amber' ja "Saaripalstan punaviini" siemeniä. Jos ne itävät yhtä hyvin kuin vaaleajouluruusut, niin siinäpä olisi mielenkiintoista seurattavaa tuleville vuosille. Muutama hyvin talvesta selvinnyt vaaleajouluruusun siementaimi taisikin kuukahtaa kevään aikana, joten niiltä vapautui hyvin tilaa uusille kokeiluille.

perjantai 31. toukokuuta 2024

Surkeita raatoja ja iloisia yllättäjiä

Sinikämmen on tuplannut sekä kokonsa että kukkamääränsä sitten viime kevään.
Viime syksy ja talvi olivat selvästi rankkoja puutarhalleni. Jo heti keväällä kävi ilmi, että muutama perenna oli kuollut. Lahonnut lehtitupsu vain jäi käteen kun varovasti tutki mahdollisia elonmerkkejä. Kevään edetessä vainajia on löytynyt hiljalleen lisää. Toisaalta jotkut, kuten tarhavaleunikot, nousivat aivan kuin ei olisi mitään ihmeellistä tapahtunut. Iloisiin yllättäjiin kuuluvat myös aloituskuvan sinikämmen ja kumpikin vuorijumaltenkukista. Talvenaraksi väitetty ranskanrakuunakin oli talvehtinut erinomaisesti ja on nyt hyvässä kasvussa, vaikka häiritsin sen heräämistä jakamalla koko puskan.
Isommassa rantalaukkaneilikassa ei ole minkäänlaista eloa, pienemmässä on ihan pikkuinen vihreä tupsu.
Isomman rantalaukkaneilikan lisäksi myös takanurkassa kasvava sulkaneilikka 'Albus' on menetetty. Saa nähdä, jaksaako pienempikään rantalaukkaneilikoista lähteä kasvuun, on se sen verran surkean näköinen ilmestys. Sulkaneilikan vierestä hävisi myös kevätpitkäpalko, pari japaninmaksaruoho 'Lidakensea', pari keltatörmänkukkaa sekä harmaakurjenpolvi 'Ballerinan' pienempi jakopala. Isompi onneksi selvisi hengissä. Toisaalta saman neliömetrin alueella kasvavat "pienet" tähtilevisiat puskevat kukkanuppuja. Ei jäänyt paljon mitään muuta kuin rikkaruohoja levisioiden kavereiksi, kun siirsin hengissä selvinneet kaksi keltatörmänkukkaa etupihalle.

Viime kesänä nämä levisiat olivat suunnilleen puolikkaan etusormeni levyisiä.
Yllätyin suuresti siitä, että juuri tähtilevisiat ovat selvinneet märästä viime kesästä, syksystä ja ankarasta talvesta ja vielä kummallisesta keväästäkin. Takanurkan lisäksi myös kaikki kivikkorinteen levisiat ovat komeasti hengissä ja löysin lisää siementaimiakin. Osa kasvoi liian lähellä sinikatanaa mutta "onneksi" juuri kyseinen katanayksilö (ja usea sen kaveri ympäri pihamaata) on menettänyt henkensä. Saivat levisiat paljon lisää tilaa. Jostain kumman syystä kuitenkin pari ihan tasamaalla kasvavaa sinikatanaa taas on lähtenyt hyvin kasvuun. Ja viime syksynä istutettu puupioni niiden vieressä on myös herännyt tomerasti kasvuun. Ehkä puupionin kasvualustaan sekoitettu hiekka johdatti myös katanoiden ympäriltä ylimääräiset vedet pois.

Viime syksynä siirretyt ja jaetut pihaesikot kukkivat ihan hyvin. Osa niistäkin on heittänyt henkensä.
Matalille maksaruohoille ei japaninmaksaruohoa lukuunottamatta käynyt kuinkaan mutta komeamaksaruohoista osa on kuollut ja jotkut ovat lähteneet kasvuun hyvin vaivalloisesti vain muutaman verson voimin. Voi olla, että osa olisi pitänyt jakaa jo viime kesänä mutta syytän kyllä osittain myös talvea. Mehitähdetkin ovat olleet aika kestäviä, vaikka niissäkin näkyy aukkopaikkoja. Eniten harmittaa seittimehitähti, joista löysin vain kaksi elävää alkua. Parempi sekin tietysti kuin että kaikki olisivat kuolleet. Kivikkorinteen kivien koloista saattaisi tosin vielä löytyä lisää taimia, jos vain lähtisi tutkimaan tarkemmin. Jostain syystä kivikkorinteessä on käynyt katoa enemmänkin: neljästä keltatörmänkukasta vain yksi on hengissä, kaukasiantörmäkukat ovat luultavasti kaikki kuolleet, myskimalvoista osa (ei haittaa), patjaharsot kaikki menetetty (haittaa hieman) ja sinilemmiökin on hyvin todennäköisesti vainaa (harmittaa suuresti). Aukkopaikkoihin on kuitenkin levittäytymässä hyvin innokkaasti yhtä sun toista, joten rinne ei pikaisesti vilkaistuna näytä kovinkaan surkealta.
Muiden kasvien seassa näkyy hyvin talvehtinut alppiruusu sekä kaksi saman ikäistä kaveria, joiden talvehtimismenestys oli kehnompi.
Alppiruusujen siementaimista neljä on todennäköisesti täysin kuolleita, toinen mokoma selvisi ilman mitään vaurioita. Lopuissa latva on kuollut mutta muu osa taimesta hyvin hengissä. Jännä, että täsmälleen samasta siemenerästä tuli niin erilaisia talvenkestävyyksiä. Kumpikin vanhemmista ('Haaga' ja 'Mikkeli') on kuitenkin kestäviä IV-vyöhykkeellä ja noin pienet taimet olivat talven kovimmat pakkaset syvällä hangen suojissa. Yllä olevan kuvan alueelta on ilmeisesti kuollut myös kaikki punahatun viimekeväiset taimet sekä purppuraorvokki. Punahattuja kuoli myös muualta puutarhasta. Olen toistaiseksi löytänyt vain yhden kasvuun ponnistaneen punahatun. Akileijan vieressä kasvava tarhavarjohiippa on selvinnyt mainiosti ja kukkiikin parhaillaan hienosti, metrin päässä valkovarjohiippa on tehnyt vain pari lehteä.
Atsalea 'Satomi' ei olekaan täysin kuollut.
Atsaleojen talvehtimismenestys jännitti myös paljon. Jo suojaverkkoja poistaessa oli selvää, että 'Satomi' on kärsinyt talvesta. Sen latvasilmut olivat aivan kuivettuneita eikä se ole vieläkään lähtenyt kovin innokkaasti versomaan. Löysin kuitenkin tyveltä kaksi vihreää silmua ja hieman ylempää samaisesta oksasta yhden. Jos se ei saa aikaiseksi yhtään enempää vihreää, voi mennä aika monta vuotta ennen kuin puska kukkii seuraavan kerran. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että siinä on edes jotain vihreää. Muut atsaleat ovat heräilleet melko hyvin ja varmaan kukkivatkin pian ainakin jollain lailla.
Kanadanatsalea 'Violetta' ei säitä säikähtänyt, vaan kukkii aivan normaalisti.
Narsisseissa ja tulppaaneissa on katoa käynyt. Jopa viime syksynä istutetuista sipuleista kaikki eivät nousseet. Onneksi pikkusipulit kukkivat kiitettävän hyvin. Paitsi uudet kevätkurjenmiekat, joista vain kolme nousi eivätkä nekään kukkineet. Niin ja heinätähdet. Niistä ei ole näkynyt edes lehdenkärkeä. Kevätkukkijoista myös yksi erikoisempi valkovuokko on hävinnyt johonkin ja ristikkien kohdalla näkyy vain kuivunutta versoa. Amerikanvuokoista ainakin kaksi on kuollut ja jouluruusuista ihana 'Pretty Ellen Spotted' taitaa olla menetetty tapaus. Elättelen vielä toiveita, että juurakko jaksaisi työntää jonkun verson, josta kasvi hiljalleen elpyisi.
Ja mikäs se siinä on? 'Laatokan Helmen' kukka etsii kaveria.
Ja ihan kuin kaikissa edellisissä ei olisi riittämiin kestämistä, niin luumupuista kaikki viisi ovat todella surkeassa jamassa. 'Laatokan Helmen' vielä ymmärrän, sillä ensimmäisinä talvina tulleet pakkashalkeamat oireilivat jo viime kesänä siihen malliin, että loppu oli selvästi lähestymässä. Muiden huono kunto on ollut pienoinen järkytys, vaikka märkä kesä sai haulitaudin riehumaan joka ikisessä puussa ja sitten talvi yllätti puut täydessä lehdessä. Viimeinen niitti taisivat olla talven pitkäkestoiset -30 asteen pakkasjaksot. Pakkasvaurioista kertoo sekin, että hangen suojiin jääneissä alaoksissa on paljon enemmän lehtiä.
'Kuntala' ei näytä sen paremmalta.
'Sinikka'-luumu sentään on talvehtinut hiukan paremmin. Se saikin enemmän lumisuojaa kuin korkeat puut, minkä lisäksi sillä oli osan talvea suojanaan joulukuusi. Jänisverkko kun kävi turhan matalaksi, niin laitoin joulukuuusen hämäämään mahdollisia verkon sisään päätyviä jänöjä. Leikkasin heti lumien sulettua 'Laatokan Helmen' alaoksista pätkiä, joita olen käynyt varttamassa 'Sinikkaan' sitä mukaa kun on selvinnyt, mitkä oksat siitä ovat hengissä.
'Viipurin punaluumukin' on surkeassa kunnossa.
Elättelen vielä toiveita siitä, että luumupuut työntäisivät uutta kasvua jälkisilmuista eikä puita tarvitsisi kaataa pois. No, 'Laatokan Helmellä' on jo hyvänkokoinen juurivesa vieressä kasvamassa, joten siitä saa nopeasti uuden puun tilalle. Kumpikin 'Kuntaloista' sen sijaan on vähän nihkeämpi kasvattamaan juurivesoja. Sitten kai, jos emopuut kaataisi, juurivesoja tunkisi solkenaan joka puolelta. En lähde kokeilemaan ihan vielä. Ja jotta vainajien lista ei vain loppuisi kesken, talvetuksessa kuoli neljä pelakuuta (viidennen, pikkutaimen, tapoin vahingossa itse), leijonankita ja isohko verenpisara. Huonekasveista pampula (sirovuoripalmu) kärähti taas kerran kevätauringossa. Tällä kertaa lopullisesti.
Mutta onneksi kellarissa talvetettu mustaluumu on kaunis ja täydellisen hengissä.
Vasta kesän edetessä näkee, mitkä kasvit ovat oikeasti lopullisesti menetettyjä ja olenko unohtanut joukosta jotain. Kärhöistä vähän yli puolet on jo kasvussa ja joka päivä löytyy joku uusi, mikä ei ollut edellisenä päivänä vielä herännyt. Luultavasti loputkin nousevat ihan lähipäivinä, tai ainakin näin toivon. Alppikärhöissä alkoi näkyä nuppuja, joten kärhöjen kukintakausi alkaa pian.