keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Pienet ihanat

On pienten kukkasten ja muiden pikkuruisten puutarhan ihmeellisyyksien hetki astua parrasvaloihin. Pitää välillä näitäkin kuvata, etteivät jää suurempien ja komeampien kaunottarien jalkoihin.

Kivikkorinteessä seittimehitähden kukka muodostaa valloittavan parin sinilemmiön kanssa.

Lyydianmaksaruoho on työntänyt tupsumaisia kukintojaan kivien koloista ja kivikkorinteen juurelta. Näitä on aina pakko vähän sormenpäällä silitellä.
Kattomehitähdet kukkivat patiopenkissä. Näyttää siltä, että joudun pian keräämään pienempiä kiviä pois laajenevien mehitähtiryppäiden edestä.

Uusi kurjenpolveni, idänkurjenpolvi 'Birch Double' (toiselta nimeltään 'Plenum') on aloittanut kukinnan muutaman pienehkön kukan voimin.

Vuodentakainen kurjenpolvikylvös tuotti kaksi tainta, joista ensimmäinen kukkii. Olisikohan tämä peittokurjenpolvi 'Biokovo'?

Toinen nietospensaista on aivan täynnä kukkia. Onnistuin vahingossa tuhoamaan kameran muistikortilta kuvan koko pensaasta mutta tässä on yksi sen kolmesta pidemmästä oksasta.
Tässä syy, miksen käynyt ottamassa uutta kuvaa nietospensaasta. Kuka haluaisi vähän (tai vähän enemmänkin) vettä? Meillä ei enää tarvittaisi pisaraakaan pitkään aikaan.
Kadun pään lammikoksi muuttavia sadekuuroja on tullut meille viimeisen vuorokauden aikana ainakin kymmenen eikä loppua näy. Ilmankosteus alkaa olla ulkona jo sen verran huimissa lukemissa, että happea ei tunnu saavan keuhkoihin millään. Sisällä on onneksi ilmalämpöpumpun ansiosta inhimillisemmät olot. Välillä on vähän ukkostanutkin mutta ei mitään isompaa rajuilmaa. Juuri tätä kirjoittaessanikin sataa kaatamalla. Hassua, miten jo tunnin ajomatkan päässä voi olla maa aivan rutikuivaa kun meillä siitä on voinut melkein puristaa pisaroita koko tähänastisen kesän ajan. Vettä on nimittäin saatu tasaisin väliajoin koko kevään ja alkukesän ja tahti näyttää suorastaan kiihtyvän. Samoin näyttää kasvavan kirvojen määrä puutarhassa. Niitä eivät edes runsaat sateet näytä häiritsevän. Onneksi tiaiset näyttävät keikkuvan ainakin luumupuiden oksilla ahkerasti ja napsivat sieltä herkkuja. Olen pitkään etsinyt tontiltamme leppäkerttuja mutta niitä ei ole oikein näkynyt. Oletettavasti niitä kuitenkin on, sillä sisälle oli eksynyt yksi vikkelä peto, joka minusta näyttää leppäkertun toukalta.
Pieni mutta ei niin ihana ainakaan sisätiloissa. Tämä yksilö sai hellän kuljetuksen ulos ja toivottavasti popsii oikein monta kirvaa suihinsa.
Vähän isompi hyönteinen. Amiraali poikkesi sateen rakosessa pikkuampiaisyrtin kukinnoille.
Seuraavaksi kurkistetaan satumaailmaan eli keijupuutarhaan. Väkersin eräänä hellepäivänä muovailumassasta ja rautalangasta sinne asukkaan. Lopputulos on minusta muuten aika kiva, mutta jalat jäivät vähän kummallisesti enkä huomannut korjata asiaa ennen paistoa. Muovailumassa ei selvästi ollut parhaimmillaan hellepäivänä, sillä koko homma meinasi lässähtää vähän väliä käsiin. Nyt on kuitenkin keijukainen puutarhassa. Olkoon esimerkkinä siitä, että kukaan ei ole täydellinen ja jokainen riittää sellaisena kuin sattuu syntymään. Lapsilta ei tullut varteenotettavia nimiehdotuksia uudelle asukkaallemme mutta tulisiko teiltä? Tämä ei ole kilpailu, joten palkintojakaan ei ole luvassa, mutta paras nimiehdotus palkitaan kunniamaininnalla ja virtuaalisella kädenpudistuksella.
Nimetön keiju istuskelee ison kiven päällä. Taustalla nuo limenvihreät lehdet kuuluvat haltiankukalle, jonka päätin siirtää luumutarhasta keijupuutarhaan.
Keksitkö hänelle sopivan nimen?
Posti toi tänään kivan yllätyksen, jota tosin postin toimitusnopeudella odotin saapuvaksi vasta loppuviikolla. Rikkaruohoelämää-blogin synttäriarvonnassa onnetar ilahdutti minua kolmospalkinnolla, eli Betweenin neulomilla Helmi Orvokki -villasukilla. Sukat ovat todella pehmoiset ja lämpöiset, ja tulevat tällaiselle viluvarpaalle varmasti käyttöön kunhan säät alkavat syksyn tullen viiletä. Kuoreen oli sujautettu sukkien kylkiäisiksi valkoisen kosmoksen ('Daydream') sekä tuoksuherneen (Old Spice Mix) siemeniä sekä suklaapatukka, joka oli näin hellekelillä muuttunut postilaatikossa suklaakastikkeeksi. Jääkaappiviilennyksen jälkeen suklaa oli helpommin herkuteltavassa muodossa ja pääsi jo ilahduttamaan makunystyröitäni. Kokonaisuuden kruunasi kaunis unikkoaiheinen kortti, jonka sisällä oli Anna-Mari Kaskisen kesäinen runo. Kiitos Between kauniista villasukista ja kivoista lisäyllätyksistä!
Pienet, ihanat yllätykset piristävät aina päivää. Sukat eivät onneksi olleet pienet vaan juuri sopivat.
Ilmeisesti vähän siellä sun täällä on ukkostanut rajustikin. Toivottavasti kenenkään kohdalle ei ole sattunut vakavampaa tuhoa eivätkä rankkasateet ole runnelleet puutarhojanne. Meillä kaikki on vielä toistaiseksi kunnossa, pidetään peukkuja, että näin on vielä huomennakin. Leppoisaa juhannusviikon jatkoa!

maanantai 21. kesäkuuta 2021

Siemenestä kasvatetut alppiruusut

Muistatteko vielä, kun talvella kerroin äitini ja minun alppiruusuprojektista? Melko tarkalleen vuosi sitten vein oman 'Mikkeli'-alppiruusuni siitepölyä äitini 'Haagaan' ja puuhan tuloksena syntyi komea lauma alppiruusuvauveleita. On aika katsoa, mitä niille nyt kuuluu. 

Marjatanalppiruusu 'Mikkeli', eli 'St. Michel'.
Projekti alkoi viime kesänä siitä, että etsin 'Haagoista' juuri aukeamaisillaan olevia nuppuja, joihin hyönteiset eivät olleet vielä päässeet pölytyspuuhiin. Leikkasin niistä sekä terälehdet että heteet pois ja sivelin jäljelle jääneitä emejä 'Mikkelin' heteillä. Merkitsin pölytetyt emit solmimalla niihin nauhan, jotta äitini löytäisi oikeat siemenkodat myöhemmin kesällä. Tosiammattilainen olisi varmaankin vielä pussittanut emit, jotta hyönteisiä ei eksyisi sotkemaan pölytyskokeilua, mutta minä luotin siihen, että pelkkä emi tuskin kiinnostaisi muutenkaan hyönteisiä. Varmuuden vuoksi nypin kuitenkin lähistöllä olleita kukkia pois. 'Haagan' kukinta oli silloin jo ohi menossa, joten riskialtista aikaa ei olisi muutenkaan kuin pari päivää jäljellä. Pölytys onnistui, sillä myöhään syksyllä äitini pääsi kylvämään kypsyneet siemenet. Kylvös oli kasvilampun alla, sillä alppiruusu itää valossa. Taimia alkoi pian ilmestyä ja vuoden alussa osassa oli jo ensimmäiset kasvulehdet. Ulkonäöltään taimet tosin muistuttivat silloin enemmän karvaisia puolukan taimia kuin alppiruusuja. Maaliskuun alussa isoimpia taimia pääsi jo koulimaan ja nyt alkukesän ulkona vietettyään ne ovat jo selvästi pieniä alppiruusuja.

Pieni alppiruusuarmeija. Koulittuja taimia on yhteensä 45 kpl ja vielä koulimattomia 9 kpl. Ainakin on hukkavaraa!
Muutama taimi on alkanut jo haaroittua itsenäisesti.
Siemenet itivät jonkun verran eri tahtiin, mutta on taimilla muutenkin ollut eroa kasvuvauhdissa. Äitini on säästänyt pienimmätkin taimet, sillä voihan hidas kasvuvauhti kertoa siitäkin, että kasvi jää täysikokoisenakin pienemmäksi kuin ronskimmin kasvavat kaverinsa. Tässä välissä on sopiva hetki kurkistaa alppiruusuvauvojen sukupuuta. Aloitetaan emokasvista, eli 'Haagasta', joka on täysikokoisena 1,5-2m korkea. 'Haagan' emona on ollut mustilanalppiruusu (R. brachycarpum var. tigerstedtii), josta löytyy mielenkiintoista tietoa Mustila arboretumin sivuilta (klik, klik). Käykää ihmeessä lukemassa. Mustilanalppiruusu on voimakaskasvuinen pensas tai pieni puu, joka voi kasvaa jopa 4-metriseksi. 'Haagan' isänä taas on 'Dr. H. C. Dresselhuys', jonka koosta löytyi vähän ristiriitaista tietoa. Ei mikään kääpiö kuitenkaan sekään. 'Mikkeli' on 'Haagaa' selvästi kookkaampi; se kasvaa 2,5-4 metriä korkeaksi. 'Mikkelin' emona on myös ollut sama mustilanalppiruusu mutta pölyttäjänä nukka-alppiruusu (R. Smirnowii). Nukka-alppiruususta löydätte tietoa täältä. Nukka-alppiruusu on näiden meidän alppiruusun taimien "isovanhemmista" selvästi pienikokoisin, sillä se kasvaa vain 1-2-metriseksi. Voisi myös kuvitella, että nämä omat risteytysjälkeläisemme olisivat suhteellisen talvenkestäviä, sillä 'Haagan', 'Mikkelin' ja mustilanalppiruusun vyöhykkeiksi on ilmoitettu I-V ja nukka-alppiruusulle I-II (III).

Isoimman ja pienimmän taimen ero on suorastaan valtava. Osa myöhemmin koulituista taimista on joutunut vähän turhan suuriin ruukkuihin, sillä myös äidilläni loppuivat kevään taimirumbassa pienemmät ruukut kesken.

Kurkistimme äitini kanssa muutaman taimen juuripaakkua ja totesimme, että taitaisi olla aika vaihtaa niille vähän isommat ruukut. Taimia nurin päin käännellessä huomio kiinnittyi suurimman osan punertaviin lehtien alapintoihin. Jo ihan pikkutaimivaiheessa oli nähtävissä, että osalla taimista on vahvasti punertavat varret ja lehtien alapinnat. Suurimmalla osalla taimista vanhempien lehtien alapinnat punertavat edelleen, mutta osalla myös vähän nuoremmat lehdet ovat alapinnaltaan hieman punertavia. Ennustaakohan lehtien alapinnan punerruksen vahvuus mahdollista kukan väriä?
Kahdeksan ruukutettu, viimeinen esittelee juuripaakkuaan. Tummat ja hennot juuret erottuvat vähän huonosti, mutta kuten näkyy, juuripaakku pysyy jo hyvin koossa. Tällä ja oikean ylänurkan taimella on selvästi enemmän punaista lehdissään kuin muilla.
Koska kaikissa taimipuuhissa on järkevää hajauttaa yllättävän katastrofin varalta osa materiaalista eri kohteisiin, alppiruusuistakin osa tuli nyt minun hoiviini. Valitsimme äitini kanssa keskikokoisista ja kookkaammista taimista yhdeksän yksilöä, joille pääsin tänään vaihtamaan suuremmat ruukut. Lilliputteja en uskaltanut ottaa tänne; ties vaikka joku harakka niitä kävisi nälissään nyppimässä! Kesän ajan taimet ovat ulkona ja toivon mukaan kasvavat kokoa reippaasti. Palailen syksyllä alppiruusujeni kuulumisiin ja katsotaan sitten, missä ne ensimmäisen talvensa viettävät.

Hautasin alppiruusuruukut osittain multaan, jotta ne pysyisivät paremmin tasakosteina. Kavereina pari mukana tullutta tuliaista: arovuokkoa sekä akileija, jotka istutan helteiden mentyä lopullisille paikoilleen.

Edellisen kuvan akileijalla oli tällaiset kukat. Tämä on itsekseen syntynyt lehtoakileijan ja sinivalkoisen kääpiöjapaninakileijan risteymä. Aika nami!
Kruunukärhö 'Purple Dream' tuli myös samassa taimilastissa. Äitini löysi sen eräältä taimistolta ja osti laskuuni. Tämä ihana hörhelöinen pääsee koristamaan majapenkin keskellä olevaa majaa.
Tällaisia kasvikuulumisia tällä kertaa. Mittari näyttää nyt varjossa 31 astetta, joten tänään ei ole luvassa mitään kaivausprojektia tai hiekkakuormien kärräystä. Lämmintä juhannusviikkoa!

lauantai 19. kesäkuuta 2021

Laukkoja ja väripilkkuja

Nyt on laukkojen vuoro päästä postauksen päätähdiksi. Tällä hetkellä kukkivien laukkojen värimaailma on kovin rajoittunut, mutta haitanneeko tuo mitään. Laukkojen kukinnot ovat hauskoja palloja, jotka keikkuvat eri korkeuksilla. Matalimmalla kukkii hieman vaisun värinen pallolaukka. Se ei ole kunnolla valkoinen mutta ei myöskään oikein minkään muunkaan värinen. Viime keväänä ne kukkivat lemmikkien edessä ja näyttivät lähinnä harmailta ja likaisilta. Nappasin silloin yhden taittuneen kukinnon mukaan ja kiertelin ympäri pihamaata etsimässä sille sopivia kumppaneita. Yksi aika hyvä väripari löytyikin.

Pallolaukan vaaleus sopii hienosti purppuraheisiangervon tummanpuhuviin lehtiin.
Yleiskuvassa kamera päättikin vaimentaa purppuraheisiangervon väriä, mutta luonnossa yhdistelmä näyttää oikein hyvältä. Lisäksi tuivioiden alle saa piilotettua kätevästi laukkojen pian kuihtuvat lehdet.
Ääripäästä toiseen: sorjalaukka 'Mount Everest' keikkuu kasvojeni korkeudella. Pisimmät yksilöt yltävät peräti 160 sentin korkeudelle ja matalimmatkin kurkottelevat melkein metriin.
Sorjalaukkojen kanssa minulla on ollut vähän huonoa tuuria. Olen istuttanut niitä muistaakseni kaksikymmentä kappaletta pensasryhmään. Ensimmäisenä vuonna niistä kukki neljä, joista yksi oli violetti. Toisena vuonna vain viisi innostui kukkimaan. Tänä vuonna kukkia on peräti kahdeksan. Toivottavasti näiden määrä lähtee pikku hiljaa runsastumaan kun siementaimet alkavat kukkia. Näille laukoille ehdottomasti oikea paikka on pensaiden välissä, sillä kuten kookkaalta kasvilta voi olettaa, niin näilläkin on aivan valtavat lehdet. Laukkamaiseen tapaan ne myös alkavat kellastua rumasti jo ennen kuin kukinta on kunnolla alkanutkaan.

Pensashanhikkien, pikkujasmikkeiden ja mustilanhortensian sekaan laukkojen lehdet piiloutuvat hyvin.
Alkuviikolla aurinkopenkin ukkolaukat vielä kukkivat lemmikkien ja atsalean kanssa kilpaa. Vasemmassa reunassa aidan takana pilkottaa naapurin kookkaan syreenin latva.
Istutin syksyllä takapihalle pari pussillista saksalaisen halpakaupan laukkoja. Toisessa pussissa oli vain valkoisia ja liilansävyisiä laukkoja ilman sen kummempia lajikenimiä. Toisessa pussissa oli mustalaukkaa, 'Violet Beautya' ja 'Miamia'. Jotta tunnistaminen olisi mahdollisimman vaikeaa, sekoitin vielä sipulit keskenäänkin. Ainoastaan mustalaukoiksi olettamani mustankirjavat sipulit istutin muutaman sipulin ryhmiin. Osa laukoista on tehnyt vain lehdet ja muutama on kuivattanut nuppunsa, mutta kyllä noita kukkiviakin näyttäisi aika kivasti tulevan.
Takapihan laukkakimarasta nämä valkoiset ehtivät ensimmäisinä kukkaan. Ne näyttävät kovasti 'Mount Everesteiltä', mutta ovat pikkuisen matalampia. Aivan pian taustalla olevat violetit alkavat availla nuppujaan.
Laukoissa kun ei kovin räväkkää värimaailmaa ole, niin laitetaan loppuun muutama värikkäämpi kukkija.
Rantalaukkaneilikka 'Sea Pink' kukkii tänä vuonna hyvin eivätkä rusakotkaan ole huomanneet sitä. Vieressä kivikkomehitähti 'Dark Beauty' ja taustalla nukkapähkämö, jonka hopeainen väri sopii hienosti rantalaukkaneilikkaan.
Rönsyakankaalit ovat nyt kärhökaaripenkin väripilkku. Vasemmassa reunassa näkyy jo ensimmäisiä syreenin kukkia. Pian pensaat ovat upean näköisiä, sillä nuppuja on valtavasti.
Purppurakeijunkukka 'Palace Purple' on ilmeisesti löytänyt mieleisen paikan aurinkopenkistä. Väri sopii kivasti belliksiin.
Viikon takainen kuva takapihalta oli jäänyt julkaisematta, vaikka tässä on niin ihanasti sävy sävyyn sopivat kukkijat. Etualalla tulppaani 'Sorbet', taustalla atsaleat 'Tarleena' ja 'Satomi' sekä alppiruusu 'Mikkelin' nuput.
Ja vielä yksi valkoinen viimeiseksi. Arovuokkoni eivät ole levinneet eivätkä kovin komeasti kuki muutenkaan, mutta ovat sentään hengissä ja tekivät muutaman kukan ilokseni.
Ja huomenna sitten avoimet puutarhat -tapahtuma. Itselläni on mahdollisesti yksi kohde tiedossa, mutta eipä tässä lähistöllä kovin montaa puutarhaa ole tänäkään vuonna avoinna. Aurinkoista huomista teille, jotka esittelette ihania pihojanne meille muille puutarhahörhöille, samoin teille, jotka lähdette ihastelukierrokselle!

torstai 17. kesäkuuta 2021

Kiireessä mukana

Nyt on kunnolla kukintaa ympäri puutarhaa ja kamera laulaa joka puutarhakierroksella. Kuvia kertyy kuin huomaamatta mutta onneksi kuva-arkistoissa riittää tilaa. Ongelmia tulee siinä vaiheessa kun yrittää valita, mitä otoksia valitsisi postauksiin, jotta punainen lanka pysyisi edes jollain lailla hyppysissä. Pitäisi kai julkaista näitä juttuja useammin, mutta eihän tässä kilpajuoksussa ehdi koneella alituiseen istua! Olen yrittänyt pysyä suunnilleen ajan tasalla puutarhan tapahtumissa, jotta myöhemmin olisi helpompi selailla, mitä kukki milloinkin ja miltä puutarha näytti eri aikoihin kesästä. Mukavampi niitä puutarhan tapahtumia on muutenkin talvella blogista lukea kuin alkaa kahlata loputtomia kuva-arkistoja. Tässä tulee siis pikainen kierros eilisen näkymissä ja yksityiskohdissa.

Loistokärhö 'Kaiser' on kukkinut aikaisemminkin, mutta tämä on ensimmäinen avautuva kukka maassa vietetyn talven jälkeen. Jännittävä, ehkä vähän pelottavakin piikkinyrkki.
Aurinkopenkin puistoatsalea 'Illusia' on kukkinut jo hetken, mutta kuva on jäänyt julkaisematta. Laukatkin alkavat jo olla loppusuoralla.
Viime syksynä taimipäiviltä ostamani vaalealehtinen haltiankukka kukkii nyt. Istutin sen talveksi luumutarhaan, mutta se ei oikein taida viihtyä siellä kun lehdet ovat niin pienet. Taidankin siirtää sen keijupuutarhaan, johon jäi vielä tilaa parille kasville. Varjoisampi paikka ja muhevankostea multa saattaisi olla haltiankukalle mieluisampi paikka kuin melko aurinkoinen luumutarha ja ulkonäöltäänkin se sopisi paremmin keijupuutarhaan.
Toinen haltiankukan kukkavarsista ja osa lehdistä jäi noin 1,5-vuotiaan sukulaisprinsessan töppösen alle aikaisemmin kesällä, mutta onneksi puolet puskasta jäi vielä kasvamaan.
Patiopenkkiä on tullut kuvattua aika harvakseltaan, sillä siellä ei ole oikein ollut mitään nähtävää. Posliinihyasinttien jälkeen penkin kukinnassa on ollut hirveän pitkä tauko. Hetki sitten kukinnan aloitti sammalleimu 'Candy Stripes', mutta sekin kukkii jostain syystäpaljon vaatimattomammin kuin kivikkorinteessä olevat kaverinsa. Muutamia päiviä sen jälkeen aloitti kivikkosuopayrttien mukana salamatkustajana tullut akileija, jonka jätin kasvamaan uteliaisuuttani kukintakokoiseksi. Kasvi paljastui hailakan vaaleanpunaiseksi lehtoakileijaksi, joten se taitaa saada tuosta lähtöpassit. Nyt siellä aloittelevat kivikkosuopayrtit, joita on tarkoitus lisätä laajemmalle alueelle. Mehitähdet ja isomaksaruoho ovat nupullaan ja pian aloittavat myös myskimalvat, joten kukkimaton aika alkaa olla ohi. Heinäkuusta lumentuloon kukinnasta pitävät huolen syyssyrikkä, jättiverbena, kärhöt ja tuoksuherneet.
Patiopankki on jo melko vehreä, mutta kukkia voisi olla alkukesällä vähän runsaammin.
Vieno-myrsky ei saanut meillä tuhoja aikaiseksi mutta sen jälkeen kääntynyt tuulensuunta oli viimeinen niitti ihanalle, vaaleanpunaiselle kerrottukukkaiselle ritarinkannukselleni. Siinä oli vain yksi varsi, joka katkesi maanrajasta poikki. Toivottavasti se jaksaa tehdä vielä kesän mittaan uusia versoja eikä häviä kokonaan. Jos se ensi kesänä on vielä hengissä, aion tukea sen heti keväällä. Onneksi muut kasvit pysyivät pystyssä myös muuttuneessa tuulensuunnassa. Harmikseni huomasin, että myöskään kirvoille tuuli ja välillä rankastikin satanut vesi ei ollut tehnyt minkäännäköistä haittaa. Luumupuut ovat täynnä kirvoja, samoin pikkujasmikkeet. En ole nähnyt kuin pari leppäkerttua koko kesänä. Missähän mahtavat luurata kun täällä olisi pitopöydät katettuna niin yltäkylläisesti kuin mahdollista? Ei auta kuin suunnata toiveet hyönteishotellin petopistiäisiin, joissa ainakin viime kesänä oli kirvoja saalistavia lajeja.
Pahin tilanne on 'Laatokan Helmessä.
Esikoinen bongasi metsästä huonokuntoisen nuoren kuusen rungolta isoja ryppäitä tällaisia monstereita. Ovatkohan nämäkin jotain kirvoja?
Yhden pikkuprojektinkin olen saanut tällä välin valmiiksi. Pari kesää sitten tehty polku varastoon ja kompostoreille tarvitsi kasvimaan muutoksen jälkeen jatkoa. Kompostorien ja kasvimaan väliin jäi nimittäin vain vähän yli metrin pituinen ja saman levyinen kaistale nurmikkoa. Kaivoin sen pois ja korvasin parilla betonilaatalla ja kivituhkalla. Aivan seinän viereen tuli kaistale sepeliä, jota oli myös kompostorien kohdalla. Keväällä tekemäni kesäkukkapenkki sai myös muutaman betonitiilen ja kivituhkaa alareunaa rajaamaan. Kaivoin tiilet edellisen asukkaan metsään jättämästä roskakasasta ja toivoin, että sieltä olisi löytynyt vielä lisää käyttökelpoista tavaraa. Loput kasasta on kuitenkin vain nyrkinkokoista tiili-, laasti- ja betonimurskaa, joille en keksi käyttöä.
Nyt on siisti polku kasvimaalle saakka eikä tarvitse ruohonleikkurilla pujotella ahtaita kolosia.
Betonitiilet reunassa helpottavat ruohonleikkuuta ja hidastavat nurmikon etenemistä kukkapenkin puolelle. Vielä kun löytyisi jostain lisää tiiliä. Kesäkukat ovat itäneet aika hyvin, mutta ohut multakerros ja alla olevat sanomalehdet hieman hidastavat kasvua.
Kaikki kaivuuprojektit tietävät sitä, että ylimääräistä multaa pitää läjittää johonkin. Koska muuta paikkaa ei ollut, kippasin mullat suopuutarhaan. Varjokujalta kärräsin useamman kottikärryllisen suopuutarhan reunalle tulevan kukkapenkin korotukseksi, mutta eihän sinnekään loputtomasti sopinut. Päätin kaivaa suon kohdalta rikkaruohot pois, jotta sain lisätilaa mullalle. Suomontusta tulikin kukkula. Kompostorien ja kasvimaan välistä tuli peräti kolme kottikärryllistä hiekansekaista multaa, mutta koska siinä voi olla rikkaruohoja, en halunnut yhdistää sitä suoraan suopuutarhan maahan ja parempaan multaan. Revin muutaman multasäkin auki ja levitin ne multakasan alle ja reunoille. Nyt olen tehnyt itselleni uuden ongelman, sillä ennen kuin saan tehtyä suopuutarhaa, minun pitää saada vähintään kymmenen kottikärryllistä multaa johonkin muualle. Puutarhakompostikin on jo melkein ääriään myöten täynnä nurmituppaita ja kaikki tontin rajalla olevat kuopat täytetty. Onko kellään muulla koskaan ongelmaa liiasta mullasta?
Varjokujalta tullut multa on selvästi laadukkaampaa tavaraa kuin kaaren keskellä oleva kasa varaston vierestä kaivettua pölisevää hiekkamultaa.
Alppiruusut kukkivat, tässä metsänreunapenkin 'Mikkeli'. Kärhökaaren yksilö on vähän pienempi, mutta kukkii myös yhtä hyvin. Osa kummankin nupuista taisi vain kärsiä talven kovista pakkasista, mutta tyytyväinen olen tähänkin kukintaan.
Kivikkorinteessä sinilemmiö 'Heavenly Blue' kukkii kauniisti.
Kivikkorinteen alkupää aloittaa kukinnan vähän myöhemmin kuin pitkä sivu mutta nyt siinäkin alkaa jo olla hyvin väriä. Huomatkaa sinilemmiön takana komea tupsu tarhakylmänkukan siemenhahtuvapalloja.
Pari viikkoa sitten istutettu loistokärhö 'Innocent Blush' oli salaa aukaissut vielä yhden nupun ja voi ihana, mikä marenkiruusuke se onkaan!
Toivottavasti loppuviikostanne tulee yhtä ihana kuin tuo edellisen kuvan kärhönkukka!

tiistai 15. kesäkuuta 2021

Varjokujan muodonmuutos

Vieno-myrsky on puhallellut aika rajusti tänään, mutta varjokujalla on melkein tyyntä. Talo ja metsä suojaavat hyvin, jos tuulee muualta kuin suoraan lännestä tai luoteesta. Annetaanpa siis Vienon riehua ja kurkistetaan viime päivien ykkösprojektiani. Päätin jo viime syksynä korvata varjokujan käytävän nurmipinnan hiekalla. Alunperin minulla oli tarkoitus saada käytävän kohdalle kaunis sammalmatto, mutta lapsiperheen käytännön realiteetit osoittivat, ettei sammal kestä talon ympäri juoksemista tai ajelemista milloin milläkin kulkupelillä. Onneksi suunnitelmat on tehty muutettaviksi ja niinpä muutaman tunnin lapionheilutuksen ja kottikärryrallin tuloksena käytävä on nyt uudistettu ja istutusalueita hieman levennetty. Käydäänpä pyörähtämässä kujan päästä päähän ja takaisin.
Varjokujalle astutaan köynnösportin läpi. Portin kohdalla olevan kiveyksen tein jo pari vuotta sitten.
Köynnösportin vasemmalla puolella köynnöskuusama on aloittanut hyvin kasvunsa, vaikka paleltui lumirajan yläpuolelta. Sen kaverina on pieni vaaleanpunakukkainen alppikärhö, josta laitoin kuvia muutama päivä sitten (klik, klik). Toivon, että alppikärhö kasvaa aikanaan sekä portin huipulle että aitaa pitkin kohti varjokujan takaosaa. Eikä haittaisi, vaikka kärhö tulisi portin oikealta puolelta alaspäinkin ja peittäisi samalla näkymää portin ja talon seinän välistä. Tänä vuonna portin oikealla puolella kasvaa tuoksuhernettä ja kelloköynnöstä. Astutaanpa portin alta varjokujalle.
Vasemmalla puolella kasvaa ensimmäisenä kuunliljoja ja valkovuokkoa. Aidan vieressä kelloköynnös on lähtenyt kiipeilemään oksalle.
Oikealla puolella ensimmäisenä on sormivaleangervo, sen vieressä pari kuunliljaa.
Olen niin iloinen siitä että toissa talven kuritus ei näy enää sormivaleangervoissa ja aidan puoleisissa kuunliljoissa. Kummatkin kasvavat taas rehevästi ja sormivaleangervoissa alkaa näkyä jo ensimmäisiä kukkanuppujakin. Reunuskasveina on pääasiassa pinkkiä esikkoa, joka on jo lopettelemassa kukintaa sekä matalaa valkoreunaista kuunliljaa. Sekaan sopii myös yksi töyhtöangervo, lehtoimikkää, aho- tai metsäorvokkia sekä pieni tupastiarellan taimi. Sipulikukista varjokujalla on eri värisiä helmililjoja sekä kirjokevättähteä. Istutusalueet levenivät nyt sen verran, että saan vielä jakaa ainakin esikoita ja lehtoimikkää ja ehkäpä etsiä vielä jotain muutakin kivaa täydentämään kokonaisuutta.
Komeasinikuunlilja 'Elegans' on melkein hätää kärsimässä lehtoimikän vieressä. En tajunnut imikkää istuttaessani, kuinka suuri siitä tuleekaan hyvin viihtyessään. Osa imikästä saa siis väistää toiseen kohtaan.
Istutusalueen ja hiekan rajalla olen käyttänyt vanhempieni metsästä kerättyjä männynoksia sekä aiemmin varjokujalla olleita karahkoita. Oksilla sain myös pengerrettyä osan istutusalueesta hieman korkeammalle, mikä tuo minusta kivasti vaihtelua ja luonnollisuutta varjokujalle. Hiekalla on toistaiseksi vain aiemmin tehtyjä raparperilaattoja astinkivinä, mutta tuon tänne myös luonnonkiviä sitä mukaa kun löydän sopivan kokoisia ja muotoisia.
Töyhtöangervon kohdalla maa nousee pikkuisen kumpareeksi. Eroa ei tosin ole kuin kymmenisen senttiä matalampiin osiin verrattuna, mutta ei takerruta pikkuasioihin. Kumpare mikä kumpare!
Nyt olemme töyhtöangervon kohdalla. Seinän vieressä on ruukkuryhmä ja sitä vastapäätä edellisen postauksen keijupuutarha.
Nyt olemme takapihan puolella. Vasemmassa nurkassa pilkottaa vielä osa käyttämättä jääneistä männynoksista, joista tulee ehkä joskus jotain. Lähdetäänpä takaisin kohti etupihaa.
Ruukkuryhmässä ei vielä kovin runsaasti kuki, mutta muutama verenpisaran kukka sieltä jo löytyy. Sen takana kukkii hortensia.
Ruukkuryhmässä on kahta erilaista verenpisaraa, kellarissa talvetetut valkoinen ja vaaleanpunainen hortensia sekä tänä kesänä saatu ruukkuhortensia. Lisäksi siellä on karjalanneito, kolmea erilaista murattia, lankaköynnös, jouluatsalea sekä koruköynnös. Koruköynnöksessä on jo ensimmäinen kukinto auki ja nuppuja yllättävän paljon siihen nähden että köynnös saa aurinkoa korkeintaan pari tuntia päivässä. Kasvatan koruköynnöstä oikeastaan vain sen vuoksi, että se sopii niin kauniisti kiipeämään seinää vasten olevaa kookasta pihlajan oksaa pitkin ylöspäin ja vehreyttää samalla talon seinän puolta.
Verenpisaran yläpuolelta löytyy ensimmäinen koruköynnöksen kukka. En niin välitä tämän kukista, mutta en ala niitä poiskaan nyppimään. Kukkikoon jos niin haluaa kunhan samalla kiipeää mahdollisimman korkealle.
Toistaiseksi ylimpänä keikkuu risupesä, jossa on rungollinen jouluatsalea, lankaköynnös sekä kahta erilaista murattia. Koruköynnöksen versoja näkyy oksaa pitkin kiipeämässä ja pian se on jo korkeammalla kuin atsalean latva.
Jatketaan taas matkaa kohti etupihaa. Töyhtöangervo peittää hieman näkyvyyttä aidan puolelle.
Aidan puolella töyhtöangervon vieressä on sormivaleangervoa, talon puolella pieni sammalikko. Suurin osa varjokujalla olleesta sammaleesta meni keijupuutarhaan, lopuille tein oman alueensa tuohon.
Sammalen kaveriksi sopi minusta kauniisti jo kelottumaan lähtenyt männynkarahka. Viherliljapuu hopeaputouksineen tuo pienen eksoottisen säväyksen.
Mitäpä pidätte? Muutos on huomattava, kun vertaa siihen, millainen se aikaisemmin oli, eli pelkkää sammalta ja rikkaruohoja. Esittele ongelmapaikkasi -haastepostauksessa kujasta olikin monta karmaisevaa kuvaa, tosin vain yhdestä suunnasta kuvattuna. Ei kestänyt silloin enää kantti lähteä tallustelemaan takaisin kameran kanssa! Nyt on toisin, vaikka hieman keskenhän varjokuja edelleen on. Nyt siellä kuitenkin riittää katsottavaa kummallakin puolella polkua eikä tee mieli juosta mahdollisimman nopeasti nurkan taakse. Loppu onkin sitten vain pientä viimeistelyä.