Kukkiva kasvimaa

Kasvimaalla kuuluu minusta olla hyötykasvien lisäksi tietenkin myös kukkia. Silmänilon lisäksi niistä on hyötyäkin, sillä ne houkuttelevat mm. kukkakärpäsiä, joiden toukat saalistavat kirvoja. Kasvimaan kukat ovat myös hyvä mesilähde muille hyönteisille.

Ensimmäinen kehäkukka

En muistanut kylvää tänä vuonna kehäkukkia kasvimaalle lainkaan mutta onneksi maassa on sen verran siemenpankkia, että jonkun verran taimia on noussut sieltä sun täältä. Ensimmäinen kukkija oli vieläpä suosikkiväriäni, eli vaalea ja murretun sävyinen. Sen terälehdet ovat nupun avautuessa melko tummat, hieman ruosteenpunertavat mutta avonaisena kukka on vaalean kellertävä, hieman oranssiin taittava. Myös pari kirkkaan keltaista on nyt aukaissut pari kukkaa samassa lavassa. Toisessa on keltainen keskusta, toisessa ruskea.

Kasvimaan pihdanpuoleisen päädyn lavoja.

Kuvassa etummaisena olevassa lavassa tillit ovat alkaneet jo kukkia. Ne ovat viime vuodelta itsekseen kylväytyneitä ja niistä on kerätty lehtisatoa jo useamman kerran. Toisessa kohdassa keväällä kylvetyistä tilleistä on vasta hetki sitten pystynyt keräämään satoa. Taidanpa jatkossakin antaa tillien kylväytyä omatoimisesti, sillä se näyttää toimivan niiden kohdalla oikein hyvin. Tillit nojailevat keväällä kaadetun vaahteran oksista tehtyyn obeliskiin, jonka tein kyllä pääasiassa avomaan kurkkua varten. On se kurkkukin tuolta sekasotkun seasta kasvamassa; sen latva yltää nyt noihin vaakapuihin. 

Kukkiva tilli ja joku pieni kukkakärpänen.

Samassa lavassa kasvaa myös ilmasipulia, joihin iski jo jonkun aikaa sitten ehkä laukanruoste. Voi olla myös joku muu home- tai sienitauti, sillä tauti tuli erään kesäkuussa varsia pahasti runnelleen rankkasateen jälkeen. Keräsin kaikki viottuneet lehdet kompostiin mutta en raskinut katkoa sipuleita tekeviä varsia pois ennen kuin sipulit ovat riittävän suuria. Osan keräsin eilen ruuanlaittoon mutta muutama jäi vielä kasvamaan kokoa. Ilmasipulien takana korkeammassa lavassa rehottaa valtaviin mittoihin paisunut krassi, josta lisää hetken päästä. Kurkataan ensin krassin kanssa elintilasta taistelevia vahapapuja sekä kasvimaan samettikukkavalikoimaa.

Vahapavut ovat alkaneet tehdä jo ensimmäisiä palkoja. Taustalla oranssi samettikukka.

Joku otus on käynyt pikkuisen maistelemassa papujen lehtiä mutta minkäänlaista etanainvaasiota kasvimaalla ei näytä onneksi olevan tänä vuonna. Istuttelin samettikukkiakin vähän sinne sun tänne etanoiden houkuttimeksi, sillä ne ovat yleensä ensimmäisten joukossa erityisesti pelto- ja valepeltoetanoiden ruokalistalla. Sadesäällä pahasti etanoiden valtaama sammari on helppo nostaa juurineen ylös, jolloin myös nilviäiset lähtevät mukana. Siinäpä teille ilmainen vinkki etanatorjuntaan. Itse kerätyt vanhat samettikukan siemenet itivät vähän kehnonlaisesti, joten jouduin turvautumaan kaupan siemenpussiin. Nappasin suunnilleen ensimmäisen vastaan tulleen sekoituspussin ja täytyy sanoa, että tulipa aika laidasta laitaan eri värisiä sammareita.

Tässä yksi rivi pienempi- ja isompikukkaista.

Tässä lisää. Oikealla ylhäällä jättikukkainen ja alhaalla pienikukkaisin.

Yllä olevassa kollaasissa vasemman ylänurkan tummanpunainen ja oikean alanurkan pikkukukkainen ovat suosikkejani. Pienikukkainen taivuttaa harvat terälehtensä kukinnan edetessä suoraan alaspäin, jolloin pörheä keltainen keskusta nousee näkyvämmin esiin. Sympaattinen pörröpää. Aika kiva on myös vasemman alanurkan oikeanpuoleinen, punakuvioinen sammari. Sen sijaan sen vieressä oleva tasavärinen ja oranssi ei ole niin mieleeni eikä varsinkaan oikean ylänurkan överi-iso oranssinkirjava kukka.

Näistäkin kahdesta oikeanpuoleinen on enemmän mieleeni.

Autotallin seinustan kukkia.

Aika hauskasti sattui osumaan tomaattilaatikon sammarivärisuora. Pieni keltainen vasemmalla ja oikeanpuoleisen alakuvan sammarit ovat omista siemenistä kasvatettuja. Laitoin niitä chilin ja parin tomaatin ruukkuihin tarkoituksella, sillä punaista seinää vasten keltainen erottuu kivasti. Krassien kanssa kävi huonompi tuuri, sillä tietysti ne kaksi seinustan laatikkoon istuttamaani tainta olivat kumpikin punaisia eivätkä kauempaa katsottuna erotu yhtään seinästä. Se aiemmin mainittu kasvilavan monsterikrassi taas on lämpimän keltainen punaisin täplin. Yrttilavassa kasvava krassi ei ole vielä alkanut kukkia mutta siellä ei värillä olekaan niin väliä. Toiveiden täyttymys olisi oikein tummanpunainen, jollainen oli viime kesänä yksi krasseista. Luultavasti se on kuitenkin tasavärisen oranssi, sillä niitä on tullut joka vuosi vähintään yksi.

Tämä olisi sopinut hyvin punaista seinää vasten.

Yrttilavassa kukkivat timjami ja kamomilla.

Luulin keväällä, että timjami olisi kuollut taas kerran talven aikana. Pitkään sen heräämisessä menikin mutta viimein viimevuotisten taimien yksi verso heräsi henkiin. Nyt se alkoi kukkia. Toivon, että se ja sen ympärille istuttamistani uusista taimista edes joku selviäisi ensi talvesta. Ainakin joskus yhdestä talvesta selvinnyt timjami meni varmemmin seuraavankin talven yli kuin saman vuoden kasvatit. Timjamien seurana kasvaneet kamomillat alkavat jo olla tiensä päässä samoin kuin muualla kasvimaalla villiintyneet kamomillat. Pitäisi oikeastaan repiä kaikki pois ja karistella siemeniä vähän hallitummin sopiviin paikkoihin. Niistä saattaisi vielä saada myöhemmin syksyllä uutta kamomillasatoa.

Pioniunikoita valkosipulien seassa

Valkosipulipenkistä tuli melkoinen viidakko kun tuli syksyllä istutettua kynnet vähän liian tiheään ja ripsautettua vielä pioniunikon siemeniäkin sekaan. Ripottelin unikonsiemeniä myös muualle puutarhaan ja ainakin tällä hetkellä näyttäisi siltä, että kaikki ovat tuota samaa luumunpunaisen sävyä. Alunperin olivat sekoitusta mutta olisiko sitten tuo väri ollut niiden perimässä dominoivin sävy?

Sokeriherneitä

Aidan viereen kun päästiin, niin katsotaan nyt muualtakin aidan vierustan kukintaa. Luumun sävyjä löytyy nimittäin lisääkin. Sokeriherne 'Grijze Roodbloiende' tekee kauniin punaiset ja melko suuret kukat ja makeat palot. Kuvanottohetkellä sattui olemaan aika vähän avonaisia kukkia mutta satoa noista on kerätty jo pariin kertaan. Jos herneenpalot päästää kasvamaan syöntikokoisiksi, herneet ovat vihreitä mutta tuleentuessaan ne muuttuvat luumunpunaisenkirjaviksi. Helpottaa kummasti keväällä kylvämistä, kun voi laittaa sokeri- ja silpoydinherneet samaan kippoon likoamaan ja silti erottaa eri herneet toisistaan. Herneiden juurella kukkii oranssinkeltainen kehäkukka.

Aidan vierustaa toisesta kohdasta

Sokeriherneiden ja papujen lisäksi aidan vierustan kapeassa penkissä kasvaa tänä vuonna sekaisin kamomillaa (yllätys), kehäkukkia, kuukausimansikoita, kaurajuurta, purppurarevonhäntää, tsinniaa ja puna-auringonkukkia. Kaksi viimeisenä mainittua eivät vielä kuki. Lisäksi heti aidan juuresta naapurin nurmikon puolelta nousee siankärsämöitä ja valitettavasti myös parin metrin matkalta vuohenkelloa, joka yrittää puskea kasvimaan puolelle. Revin niiden lehtiä myös aidan läpi aina kun ehdin mutta se vain hidastaa niitä hetken. Pitäisi kaivaa naapurin nurmikolta kaikki pois, jos haluaisi saada vuohenkellot kuriin mutta eihän sinne sovi mennä penkomaan. Keräsin pahimmalta vuohenkellokohdalta kaikki kuukausimansikat pois ja pidän sen pelkästään yksivuotisilla kasveilla, jotta voin edes keväisin ja syksyisin perata vuohenkellojen juuret mahdollisimman syvältä pois. Ainoa löytämäni luonnonmukainen keino vuohenkellon heikentämiseen olisi löytää jostain vuohenkelloruosteen vaivaamia kasveja, joilla voisi koettaa tartuttaa ruosteen mutta enpä ole vielä sellaisia löytänyt. Ahkera etsintä jatkukoon!

Kierros puutarhan ympäri

Kamomillat ja purppurarevonhännät sikin sokin.

Välillä on hyvä tehdä ihan vain leppoisa kierros puutarhassa ja laittaa muistiin sen hetken kukintaa. Olkoon tämä nyt sellainen pyörähdys. Aloitetaan kasvimaan kukkasista kun nyt sattui tulemaan aurinkoisen hetken otos tähän alkuun. Kamomillat päättivät jo viime kesänä viihtyä hiekkakäytävillä ja tänä vuonna ne jättivät kasvilavoissa kasvamisen ihan kokonaan väliin. Huomasin jo keväällä käytävälle ilmestyvän tasaisen vihreää kasvustoa ja siirsin silloin parhaalta kulkuväylältä muutamia taimimättäitä yhteen lavaan. Siirto onnistui ja nyt kamomillat kukkivat sielläkin. Kasvimaalle tullessa vastassa on käytävillä kukkiva kamomillapelto useamman neliömetrin alalla. Eivät ne ole moksiskaan siitä, että talsin silloin tällöin niiden päältä. Kaikkea ei vain voi väistellä.

Kaurajuuri kukkii, senkin juurella on kamomillaa.

Jätin viime syksynä maahan syötäväksi kelpaamattoman pieniä kaurajuuria. Suurin osa taisi kuolla talven aikana mutta aidan vieressä on kuitenkin kolme kukkivaa yksilöä. Joitakin siementaimia nousee sieltä täältä ja jos ne onnistuvat tekemään syötävän kokoisia juuria syksyyn mennessä, ne laitetaan muiden uunijuuresten mukaan. Jos juuret jäävät minikokoisiksi, niin saavat kukkia vuorostaan ensi kesänä. Kaurajuuren kukat ovat hauskan näköisiä ja kukintaa riittää kesäkuun puolivälistä aika pitkälle loppukesään saakka. Noin korkeaksi kasviksi varret pysyvät myös aika hyvin pystyssä. Kukinnan jälkeen ilmestyvät aika kookkaat siemenhahtuvapallot, jotka ripottelen yleensä emokasvien lähistölle. Ainoa miinus kukissa on se, että ne ovat auki vain muutaman tunnin ajan aamupäivästä.

Lehtolaukkoja, lemmikkejä ja kaunokaisia.

Pihaantulonäkymä

Kotiin on kiva tulla, kun keltapäivänliljojen tuoksu tulee vastaan hyvällä säällä metrien päähän. Kivikkorinteen yläpäässä tarhakeijunkukka 'Hans' kukkii yltäkylläisesti ja tontin rajalla purppuraheisiangervo 'Diabolo' pistää sekin parastaan. Pioninkukat pilkistelevät jo pikkuisen 'Hansien' ja 'Diabolon' välistä ja näkyy sielllä vielä muutama valkoinen sorjalaukankin kukinto. Kiven edessä etelänmunkit alkavat pian kukkia ja niiden oikealla puolella kivikkotörmäkukka 'Misty Butterflies' on juuri saanut auki ensimmäiset pari kukkaansa. Jatketaanpa seuraavaksi takapihalle. Siellä kukkivat myös 'Hansit' sekä arovuokot.

Voi kamaluuksien kamaluus...

Ja siinäpä tuli se pakollinen puutarhan "ruma ankanpoikanen". Luumutarhan ja oikeastaan koko takapihan ongelmana on peltovalvatti, joka pitää majaa nurmialueella ja suikertaa sieltä aivan huomaamatta kukkapenkkien puolelle. Valvatilla on paha tapa tunkea juuriaan ensin ties miten pitkälle ja aloittaa vasta sitten vaivihkainen versojen kasvattelu. Siinä vaiheessa kun huomaa ensimmäisen lehtitupsun, peli on jo melkein menetetty. Toki tuossa nimenomaisessa kohdassa on tullut lisäksi lipsuttua kanttaamisen kanssa, minkä vuoksi myös nurmiheinät ja rönsyleinikki ovat päässeet aloittamaan vaelluksen perennojen sekaan. Nyt ongelmat olivat päässeet etenemään aivan liian pitkälle, joten tartuin lapioon ja perkasin koko alueen.

Tässä on jo ensimmäinen erä putsattuja taimia istutettu takaisin.

Arovuokot ja peittokurjenpolvet ovat herkempiä ottamaan nokkiinsa tähän aikaan tehdystä jakamisesta, joten yritin istuttaa ne mahdollisimman nopeasti takaisin huolellisesti puhdistettuun multaan. Kaukasianmaksaruohot odottelivat perkaamista siivosti sivummalla isoina mättäinä rikkaruohoineen päivineen.

Löysin narsissikärpäsen toukan tuhoaman narsissin.

Narsissikärpäset ovat taas aloittaneet lentonsa. Syödystä sipulista oli siis kotelona talvehtinut kärpänen ehtinyt jo lähteä lentelemään. Vaikka iso sipuli oli tehnyt muutamia juuria, lehtiä se ei ollut jaksanut kasvattaa yhtäkään. Sen sijaan pikkuruinen sivusipuli oli jäänyt kärpäsen toukalta huomaamatta, joten istutin sen takaisin maahan. Koska kärpäsiä on tällä hetkellä meillä ihan hirveästi, päätin leikata vähäisten narsissieni lehdet pois ja peitellä tyngät mullalla. Ehkä sipuleille on pienempi paha menettää yhdeltä kesältä lehtien keräämä energia kuin joutua kärpästen toukkien syömiksi. Pitäisi ihan selvittää, mitkä muut kasvit kuuluvat narsissikärpästen ruokalistalle ja tehdä niille sama operaatio. Ritarinkukat ovat nyt visusti turvassa sisällä ja kellarissa talvetetuista turkinlumikelloista sekä suvikelloista ehtivät jo lehdet kuihtua, joten ne eivät ehkä ole vaarassa.

Mukavan muhkeita hyasintin sipuleita.

Jostain syystä luumutarhan hyasintit eivät kukkineet lainkaan keväällä, vaikka noin kookkalta sipuleilta olisi voinut odottaa melkoisen komeaa kukintaa. Epäilen, että ne eivät saaneet viime kesänä riittävästi aurinkoa, kun olivat hautautuneet kurjenpolvien sun muun kasvuston sekaan. Nyt, kun sipulit oli joka tapauksessa nostettava valvatin juurien perkaamisen vuoksi pois, siirsin ne aurinkoisempaan paikkaan. Toivottavasti ne kiittävät minua ensi keväänä.

Koko etureuna piti lopulta kitkeä ensimmäisen kuvan alueen lisäksi.

Olipahan siinä työmaata muutamaksi tunniksi mutta ehkä tänä kesänä ei tarvitse ainakaan kovin hirveää valvattikasvustoa ihmetellä. Kottikärry ainakin täyttyi ääriään myöten niin valvateista kuin nurmen reunasta kantatuista mättäistä. Tällä kertaa en kantannut yhtään enempää mitä viime kesänäkään. Palautin vain kukkapenkin reunan sinne missä se alun perin olikin. Pari pykälää nurmikkoon tuli, kun kaivoin isomman valvattimättään pois heti kanttausuran vierestä mutta äkkiä ne siitä tasautuvat. Maksaruohot ja kurjenpolvet ovat jo alkaneet osoittaa toipumisen merkkejä ja pari arovuokkoakin on hitusen virkeämmän näköisenä. Ne taitavat kyllä ihan periaatteestakin nuupottaa minulle vielä jokusen viikon ajan mutta ei mahda mitään.

Nyppykurjenpolvi kukkii.

Nyppykurjenpolvia ei onneksi tarvinnut nostella kokonaan pois, sillä valvatit olivat edenneet somasti niiden väleissä ja aika pintamullassa. Sain talikon avulla luultavasti ne kaikki pois. Nyppykurjenpolvet eivät ole oikeastaan koskaan kukkineet niin runsaasti kuin muut kurjenpolvistani.  Kuvan kasvusto yllätti kukkimalla tänä kesänä yllättävän paljon. Toinen nyppykurjenpolvikasvustoista teki vain muutamia kukintoja. Taustalla pinkki 'Cambridge' on vasta aloittelemassa kukintaa ja pian ne ovat nuppujen määrästä päätellen pelkkää kukkaa täynnä. Jos nyppykurjenpolvilla ei olisi niin kauniita lehtiä, vähentäisin niiden määrää selvästi.

Pioni 'Madame Calot'

Loppuun vielä muutama kuva pioneista nyt, kun ne ovat aloitelleet kunnolla kukintaa. 'Madame Calot' on saanut kaikki kuusi pääkukkaansa auki ja ensimmäiset ovat jo kukinnan loppusuoralla. Seuraavaksi odotellaan sivunuppujen aukeamista. Sen vieressä itse risteytetyt 'Minna-Elinat' ovat aukomassa ensimmäisiä nuppujaan ja sekä aurinkopenkin että pensasryhmän 'Catharina Fontijnit' alkavat olla komeimmillaan.

Pensasryhmän 'Catharina Fontijn' tarvitsisi korkeamman tuen.

Pidän valtavasti 'Catharina Fontijnista', vaikka sen korkeat versot ja valtavan suuret kukat tarvitsisivat reilusti korkeammat tuet mitä minulla on niille tarjota. Vaaleanpunaisina avautuvat kukat haalenevat hiljalleen melkein puhtaan valkoisiksi ja kullankeltaiset heteet hehkuvat terälehtien keskeltä. Myös tuoksu on vahva ja hyvä pionin tuoksu. Runsaiden sivunuppujen ansiosta kukinta kestää pitkään.

'Catharina Fontijn'

Pioninkukkien tuoksuun on hyvä lopettaa. Kuukausi vaihtuu pian heinäkuuksi ja jostain tännekin ilmestyi sääennusteisiin melkein joka päivälle sadetta. Toivotaan, että kyseessä olisi vain ohimeneviä kuuroalueita, jotka kiertäisivät jostain kauempaa ohi tai haihtuvat ennen kuin pääsevät tänne saakka.

Alkukesän unohdetut

Alkukesän hektisyydessä käy välillä niin, että jonkun kasvin kukinta jää huomioimatta arvoisellaan tavalla. Keräsin tähän juttuun kesäkuun aikana kukkineita kasveja, jotka eivät ole syystä tai toisesta mahtuneet muihin postauksiin mutta jotka ansaitsevat ilman muuta saada palstatilaa.

Patjarikko 'Peter Pan' muuttaa kauniisti kukan väriä tummanpunaisesta hempeään pinkkiin.

Jostain syystä patjarikkojen suku oli jäänyt minulta melkein huomiotta aivan viime vuosiin saakka. Tummanpunaista patjarikkoa minulla on ollut kivikkorinteessä useamman vuoden ajan eikä minulla ollut mitään sitä vastaankaan mutta kasvi ei herättänyt missään vaiheessa sellaista innostuksen kipinää, että näitähän pitäisi ehdottomasti saada lisää. Toissa kesänä silmiini osui marketin hyllyssä 'Peter Pan', jolla ei ollut hintaakaan kuin pari euroa ja niinpä annoin kasville mahdollisuuden. Lykkäsin puskan muutamaan osaan jaettuna nuotiopaikalle kivireunuksen laitaan ja vaikka ne kukkivat viime vuonnakin ihan nätisti, ne eivät päässeet blogiin saakka. Eivät vain saaneet aikaiseksi sitä kuuluisaa vau-efektiä. Tänä kesänä patjarikot osoittivat, mihin niistä on. Niiden kukinta on ollut runsasta ja varsinkin nuotiopaikan Petereille annoin nyt luvan lähteä valloittamaan kukkapenkkitilaa ihan vapaasti. Taidanpa jopa avittaa niiden levittäytymistä jakamalla kasvia sopiviin paikkoihin.

Kivikkorinteen tummanpunaiset patjarikot kukkivat myös runsaasti.

Kivikkorinteessä tummanpunaisilla patjarikoilla on ollut lupa levittäytyä vapaasti kivien koloihin mutta ne ovat käyttäneet oikeuttaan hyvin maltillisesti. Toisaalta, eipähän ole myöskään tullut patjarikko-ongelmaa. Harmillisesti sammalleimujen ja patjarikkojen kukinta ajoittuu samaan aikaan enkä ole ihan varma, pidänkö tuosta tummanpunaisen ja räikeän pinkin liitosta. Taustalla on vielä keltaista kevätvuohenjuurtakin kukkimassa yhtä aikaa. Olisi mukavampaa, jos nuo massakukinta-ajat menisivät lomittain, niin ei tulisi isoja kukintataukoja eikä silmää häiritseviä riitasointuja.

Kivikkorinne kesäkuun puolivälissä.

Suunnitelmissa on pikku hiljaa kaivella rinteen alaosasta nurmikkoa pois ja korvata sitä sammalleimuilla. Nyt olen vähän tuumaillut, että takimmaisen mättään sammalleimua voisi siirtää kokonaan rinteen juurelle pihaantulon lähistölle ja laittaa sen tilalle jotain heinäkuun alkupuolella kukkivaa kasvia. Olisi kiva lisätä myös rinteen oikeassa laidassa olevaa vaaleakukkaista 'Candy Stripes' -sammalleimua. Ehkä sitä voisi laittaa yhden lämpäreen rinteen keskivaiheille tummanpunaisten patjarikkojen luo?

Tähtilevisia 'Little Plum' aloitti kukinnan jo heti kesäkuun alussa ja jatkaa edelleen.

Jos patjarikkojen tie sydäntäni lähelle on ollut hidas, niin levisiat valloittivat sen saman tien siitäkin huolimatta, että tähtilevisia 'Little Plum' kasvoi hyvin kituliaasti ensimmäiset pari vuotta ja syysaleista löydetty kesälevisia 'Elise' kuoli jo heti ensimmäisenä talvenaan. 'Little Plum' alkoi parin ensimmäisen vuoden jälkeen kasvaa reippaammin ja olen saanut siitä paljon siementaimiakin, joita kasvaa nyt eri puolilla puutarhaa. Se ei ole tarvinnut minkäänlaista talvisuojausta tai mitään muutakaan hyysäämistä ja kukkii runsaasti heti touko-kesäkuun vaihteesta ainakin heinäkuulle saakka ja usein elokuussa alkaa uusi kukinta. Miten upea kasvi!

'Little Raspberry' aloitti kukinnan hieman myöhemmin mutta sitäkin räväkämmin.

'Little Plumin' menestyksen rohkaisemana hankin viime kesänä sen kaveriksi tähtilevisia 'Little Raspberryn', joka on väriltään aika rohkea anilliininpunainen. Ei kuitenkaan ihan noin neon mitä kuvassa. Se talvehti yhtä hyvin kuin puolen metrin päässä asusteleva "vanhempi kollegansa" eikä todellakaan kursaillut kukkimisen kanssa. En tiedä, ottiko se mallia sammalleimuista, mutta kukinta myös meni niiden tapaan kerralla ohi. Onneksi olin kotona ihailemassa sitä. Nyt on jännä seurata, tuleeko tällekin uusintakukinta elokuussa. Ja koska vanhan sanonnankin mukaan ei kahta ilman kolmatta, tänä kesänä mukaan on tarttunut valkoinen tarhalevisia. Mieluummin hankin lajikenimellisiä kasveja mutta levisioita tulee sen verran harvemmin vastaan, että sen kerran kun löytyy mieleisenvärinen kukkiva yksilö, se pitää saada.

Hyvin kukkii uusin hankintakin.

Hieman jännittää tarhalevisian talvenkesto mutta jospa se menisi siinä missä muutkin. Kaikki kivikkorinteen levisiat kasvavat samalla alueella noin puolen metrin välein toisistaan, joten niillä luulisi olevan samanlaiset kasvuolosuhteet. Levisioiden alue onkin varsinaista herkkunurkkausta, sillä siellä kasvaa myös viime kesänä Tutkimusmetsän puutarha -blogin Marjukalta saadut kissankäpälät. Isoin taimi kukkii nyt peräti kymmenen kukkavarren voimin ja toisessa pienemmistä on yksi kukkavarsi. Kerrassaan hurmaava kasvi on tämäkin!

Pinkki kissankäpälä olikin erittäin haastava kuvattava. Tämä on se isoin yksilö.

Yritin kuvata mäkitervakkoa mutta kuvaan pölähtikin puutarha-apulainen.

Takapihan niittyrinne ei ole ollut kovin runsaskukkainen vielä kesäkuussa. Keväällä siellä kukki pari esikkoa ja myöhemmin muutama ahomansikka. Metsäkurjenpolvista toinen kukkii kolmen kukan voimin, ojakellukka on hengissä mutta ei jaksanut kukkia. Muutama koiranputki aloitti kukinnan samoihin aikoihin mäkitervakon kanssa ja päivänkakkaroita on jokunen nupullaan. Olen istuttanut niitylle myös kissankellon pikkutaimia mutta niitä on hankala ohikulkiessa huomata enkä ole asiakseen ottautunut niitä etsimään. Löytyvät ne viimeistään sitten kun joskus kukkivat. Niittyrinne on hyvin kuiva ja varmasti myös hapan ympärillä olevan kuusikon takia, joten istuttelen tai kylvän sinne vähän sitä sun tätä ja katson, mitkä kasvit siellä alkavat viihtyä.

Karhunlaukkaa ja joku salamatkustaja. Ehkä sitruunamelissa?

Karhunlaukan vuosia sitten tehdyt siemenkylvökset eivät koskaan itäneet mutta onneksi sitä oli myynnissä viime vuonna taimipäivillä. Pikkutaimet selvisivät hyvin talvesta mustaherukan alla ja pääsin näkemään ensimmäisen kukinnankin. Maistoin yhdestä lehdenkärjestä pikku palan ja odotan kovasti sitä, että kasvusto leviää isommaksi ja pääsen käyttämään laukkaa ruuanlaitossa. Karhunlaukan mukana tuli myös joku sitruunantuoksuinen salamatkustaja, joka näyttää leviävän vähän turhan innokkaasti. Kitkin kaikki karhunlaukan ympärille ilmestyneet taimet pois mutta kauimmaisen verson jätin vielä odottamaan lopullista päätöstä. Sen voisi ehkä siirtää yrttilavaan, niin se ei valloittaisi karhunlaukalle varattua aluetta.

Kamomillasta on nyt kerätty ensimmäinen sato teeaineksia.

Kasvimaalla kasvu etenee koleasta kesäkuusta huolimatta tasaiseen tahtiin. Retiisit on syöty, melkein kaikki jopa itse. Ainoastaan viimeisissä retiiseissä alkoi näkyä kaalikärpäsen toukkia ja niistäkin vain yksi piti viskata kokonaisena kompostoriin. Tuleville vuosille laitetaan siis muistiin, että retiisiä kannattaa kylvää niin varhain kuin mahdollista eikä lainkaan enää toukokuun lopulla, jolloin kaikki menisivät todennäköisesti toukkien suihin. Kylvin muutama päivä sitten pikkuisen erän tomaattien juurelle. Katsotaan, kuinka niiden käy. Varmaan teen vielä heinä-elokuun vaihteessa uuden kylvöksen. Syksymmällä ei yleensä ole ollut niin suurta riesaa tuholaisista.

Viime kesänä suolle siirretty kellukka.

Viime vuonna kaksi siemenkirjeestä peräisin olevaa kellukkaa kukki ensimmäistä kertaa. Kumpikin on hengissä ja on kukkinut runsaasti kesäkuun alkupuolelta lähtien. Kolmas taimista kukki ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Siemenet oli kerätty 'Mai Taista' mutta toistaiseksi ainoastaan yksi taimista on emonsa tapaan kerrannainen. Persikkaisen kerrottukukkaisen siirsin suolle tavallisen ojakellukan tilalle. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kukkiva taimi on aikalailla samanvärinen kuin suolle siirretty yksilö, mutta se ei ole ainakaan vielä kerrannainen. Saatan kuitenkin siirtää sen vielä suolle toisen kaveriksi, sillä ei tuolla toisellakaan ensikukinta ollut niin kerrottu kuin tänä vuonna.

Ja tässä vielä suon kellukka alhaaltapäin. Kerrannaisuutta löytyy ihan mukavasti.

Keltaisemmalle kellukalle en keksinyt viime kesänä sopivaa paikkaa, joten se jäi niille sijoilleen kärhökaaripenkkiin. Se ei edelleenkään oikein istu juuri siihen kohtaan mutta olkoot niin kauan, että sopivampi paikka löytyy. En ole kovin suuri keltaisen ystävä mutta kellukassa keltainen on sen verran hillittyä sävyä ja pieninä yksityiskohtina, että menee ihan hyvin. Kukatkin ovat kirkkaimmillaan juuri auenneina ja alkavat pian vaaleta, jolloin niiden sävy muuttuu paljon pehmeämmäksi.

Kellukka 'Mai Tain' keltakukkainen siementaimi.

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä on nuotiopaikan takana kukkiva tarhatiarella 'Pink Skyrocket'. Sain viime kesänä jaettua alkuperäisen yksilön kahtia ja äskettäin äidiltäni tuli pieni taimi kolmanneksi. Tiarellan lisääminen alueelle jatkuu kun se kerran näyttää viihtyvän siellä. Tyhjää tilaa nimittäin riittää vielä, sillä osa punahatuista on kuollut. Aion jakaa myös siemenestä kasvatettua keijunkukkaa tiarellan kaveriksi, sillä niiden värit sopivat upeasti yhteen.

Tarhatiarella 'Pink Skyrocket' ja keijunkukka taustalla.

Tässäpä olivat ehkä tärkeimmät kesäkuun unohdetuista. Tämä postaus on tehty reilu viikko sitten melkein valmiiksi. Olin nimittäin viikon reissussa ja tulin vasta myöhään eilen illalla kotiin. En ehtinyt missään välissä pysyä blogimaailman mukana, jos olette ihmetelleet, kun en ole käynyt kommentoimassa mitään. Yritän taas hypätä mukaan kelkkaan kunhan karistan reissupölyt niskastani ja pääsen perille, mitä omassa puutarhassa on tapahtunut sillä aikaa. Pikaisen kierroksen jo teinkin äsken mutta sade vähän pilasi tunnelmaa.

Yksi teko hyönteisten hyväksi

Urban Farming -blogi haastoi kaikki puutarhabloggaajat tekemään puutarhoissaan yhden hyönteisiä auttavan asian ja kertovan siitä blogissaan. Yhden puutarhan touhut vaikuttavat pieneen alueeseen, mutta jos jokainen tekee jotain pientä, niistä yhdessä syntyy iso kokonaisuus. Minä haastan bloggaajien lisäksi mukaan myös kaikki lukijani. Halutessanne voitte käydä kommentoimassa tähän postaukseen, jos saitte inspiraation tehdä jotain hyönteisten hyvinvoinnin eteen.

Kamomilla houkuttelee erityisesti erakkomehiläisiä ja kukkakärpäsiä.

Oli hieman vaikeaa keksiä jotain uutta, mitä meillä voisi vielä tehdä hyönteisten eteen. Tonttiamme ympäröi sekametsä ja puutarhan puolella on lisäksi lahoavia pöllejä, puunrangoista tehtyjä istutusalueiden reunuksia ja puoliavoin puutarhakomposti. En juurikaan siivoa kasvijätettä pois kukkapenkeistä, vaan silppuan niin kuivat varret kuin kuihtuneet kukatkin suurimmaksi osaksi kukkapenkkeihin. Jopa rikkaruohoja jätän maanpinnalle kuivumaan auringossa, ellei niissä ole jo siemeniä. Edellämainituissa on tekemistä ja suojapaikkoja jo aika laajalle määrälle erilaisia ötiäisiä. Pölyttäjien ja erilaisten petopistiäisten asuinsijaksi on hyönteishotelli. Puutarhan kasvivalikoimassa on huomioitu erityisen hyvät mesi- ja siitepölykasvit ja luonnonkasveillekin on sijansa. Niistä muuten kasvaa usein hyvässä mullassa erityisen komeita.

Päivänkakkara oli etsiytynyt tarhakeijunkukan sekaan ja saa minun puolestani kukkia siellä ihan vapaasti.

Sen lisäksi, että annan luonnonkasvien hallitusti kasvaa myös kukkapenkeissä, olen tehnyt tontin laidan kuiviin heinikoihin ja esimerkiksi roska-astian viereen hankalasti hoidettavaan luiskaan pieniä ketolämpäreitä. En ole varsinaisesti perustanut niitä millään lailla, vaan siirtänyt nurmikolta, kukkapenkistä tai vanhempieni tontilta erilaisia ketokasveja tai esikasvattanut niitä siemenistä ja istuttanut valmiit taimet muun kasvillisuuden sekaan. Ne eivät ihan joka hetki ole mitään silmäniloja mutta pieninä alueina hetkellisen ränsistyneisyyden kestää helposti. Ketojen kasvillisuus myös muuttuu joka vuosi erilaiseksi. Yhtenä vuonna roskapöntön vierellä olevalla pikkuniityllä kasvoi paljon päivänkakkaraa, tänä vuonna kissankelloa näyttäisi olevan erityisen runsaasti, toisella reunalla on myös enemmän ketoneilikkaa.

Pikkuniityllä kissankellojen ja ketoneilikan kukinta on vasta alkamassa.

Takapihan niittyrinteen laitaan istutin viime kesänä mäkitervakon, joka kukki komeasti kesäkuussa.

Nurmikko leikataan meillä harvakseltaan, jolloin mm. apilat ja niittyhumalat pääsevät kukkimaan siellä. Nurmikkomme sisältää myös hyvin paljon kaikkea muuta kuin nurmiheinää enkä ole systemaattisesti edes pyrkinyt pääsemään eroon ns. rikkaruohoista. Siinä sitä olisikin hermo mennyt jo monesti, sillä joillain paikoin heinänkorsia kasvaa lähinnä mausteeksi ja pääosan vihreydestä hoitavat muut kasvit tai sammal. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä minusta matalana kukkiva nurmikko on jopa kauniimpi kuin ahkeraa hoitamista vaativa paraatinurmi. Kukkanurmikko pysyy myös vihreänä siinä vaiheessa kun nurmiheinät alkavat kärsiä kuivuudesta.

Tässä kohdassa nurmikkoa kukkii apila ja rönsyleinikki. Kimalainenkin pääsi kuvaan.

Toisaalla on niittyhumalaa, joka on myös hyvä pölyttäjäkasvi. Tuulisena iltana otetussa kuvassa ei vain pörriäisiä näy.

Sitten siihen varsinaiseen jutun aiheeseen, eli yksi teko hyönteisten hyväksi. Minkäänlaista vesiastiaa meillä ei ole ollut aiemmin hyönteisille tarjolla (mihin ne sellaista sateisina kesinä olisivat tarvinneetkaan?), joten ideoin hyönteisten juomapaikan kivikkorinteeseen. Astiana on lasitettu saviruukun alunen, jonka keskelle laitoin vielä matalan kiven, niin ei pääse hyönteiset hukkumaan. Toistaiseksi en ole huomannut vesiastialla yhtään ötökkää, tosin eipä nyt ole hirmuhelteitä ollutkaan. Tänäänkin on melko viileää ja pilvistä ja toissapäivänä satoi paljon vettä. Kiven ympärillä pörrää nytkin kymmeniä kimalaisia, joten paikan pitäisi löytyä helposti, jos joku niistä sattuisi janoinen olemaan eikä saisi kukkien medestä janoaan tyydytettyä.

Hyönteisten juomakippo täyttää kivikkotörmäkukilta vapautunutta tilaa. Huomatkaa kivien koloon itsekseen pesiytynyt ketoneilikka.

Loppuun vielä pari hyönteisiin enemmän tai vähemmän liittyvää loppukevennystä. Ensimmäisenä katsotaan kadun pään joutoaluetta, johon yksi valokuitufirma kävi kaivamassa kesäkuun lopulla valokuidun. Olimme tilanneet jo kevättalvella eri firmalta valokuidun, jonka kaivaminen tälle alueelle aloitetaan kai jossain vaiheessa syksymmällä. Kun kuitu oli kaivettu ja maa tasoitettu, katsoin, että onpa hyvä hiekkamaa ketokasveille ja miten helppo tuosta on nyt käydä kaivamassa viimeisetkin nurmet pois ja täyttää koko alue matalilla kukilla. Kivikkorinnettä kitkiessäni siirsin jo sinne eksyneet maitiaisen, ketoneilikan ja keto-orvokin taimet mulloksen päätyyn, kun ajattelin, että ei heinänsiementä keskellä kesää kuitenkaan kylvetä tai jos joku tulee siihen heilumaan, niin käyn sanomassa, ettei tähän meidän päätyyn kylväisi. Mielessäni jo näin itse ripottelevani siihen ketoneilikan ja muiden ketokasvien siemeniä heti kun niitä alkaa kypsyä.

Saitte varmaan kuvailemastani ajatuksesta kiinni? Istutetut kasvit tuossa kohdassa, mitä on kasteltu.

No, ei mennyt kuin pari päivää, niin johan oli tuotu kunnon kerros mustaa multaa ja ripoteltu reilusti ruohonsiementä päälle. Olivat vielä varmuuden vuoksi levittäneet multaa pitkälti vanhan nurmen päällekin, joten puolen metrin hiekkasuikaleen sijaan siellä on yli metrin levyinen mullos. Ja tietysti kaikki tapahtui juuri sinä päivänä, kun olin itse muutaman tunnin käymässä toisella paikkakunnalla! Olisi kai pitänyt aidata pari neliötä ja laittaa isot huomiokyltit, että tämä pääty pörriäisille, kiitos. Saman tien kylvöstä tutkiessani ja hukutettuja kasveja esille kaivaessani ihmettelin pistävää lemua, mikä mulloksesta nousee. Tulimme isännän kanssa siihen tulokseen, että joko multa löyhkää tai sitten turkoosin sinisiksi käsitellyt heinänsiemenet. Toistaiseksi en ole tehnyt asialle mitään, mutta mieli tekisi haravoida multaa siemenineen vähemmäksi ja vaikka tasoittaa sillä yksi taaempana oleva monttu mieluummin kuin antaa nurmen kasvaa tuohon. Toisaalta, jos se meille valokuidun vetävä firma tulee muutaman kuukauden sisällä kaivamaan kadun päätyyn uuden mulloksen, niin siinähän se vastakylvetty nurmikin lähtisi.

Makaaberina loppukevennyksenä ruskohukankorento syömässä sokkopaarmaa (?) valokuidun pään merkkipaalussa.

Jostain syystä paarmoja onkin ollut meillä aika vähän tänä kesänä... No, takaisin aiheeseen palataksemme: millaisia asioita teillä on tehty hyönteisten hyväksi tai saitteko tästä jutusta ideoita, joita voisitte toteuttaa omissa puutarhoissanne?

Kasvimaalta saa jo syötävää

Ensimmäisen kylvöerän samettikukat kukkivat.

Kasvimaan satokausi on jo alkanut muutenkin kuin monivuotisten ruohosipulin ja saksankirvelin osalta. Vappuna kylvetyistä retiiseistä sai ensimmäiset maistiaiset 2.6. ja sen jälkeen käytiin keräämässä vielä muutamat retiisit ennen kuin todettiin kaalikärpästen toukkien syöneen loput. Sapuskaa kaikille... Tai ehkäpä retiisit pelastivatkin kaalit ja nauriit kaalikärpäsiltä, sitähän ei tiedä ennen kuin ne ovat sadonkorjuukypsiä. Eri paikkaan pari viikkoa myöhemmin kylvetyt retiisit näyttävät toistaiseksi puhtailta, joten ehkä niitä saadaan syödä ihan itse. Toistaiseksi kirpat ja etanat eivät ole löytäneet ainakaan joukoittain kasvimaalleni, mikä on aina hyvä uutinen. Helteinen touko-kesäkuun vaihde häiritsi varmasti ainakin etanoita ja ehkä kirpat pitävät välivuotta.

Ensimmäiset retiisit ja salaatit 2.6. Mukana myös nippu ruohosipulia.

Tomaateissa ja chileissä on jo isoja raakileita. Ensi keväänä pitää ihan oikeasti kylvää tomaatit vasta maaliskuun puolivälissä. Maaliskuun alussa kylvetty amppelitomaatti oli ulos viedessä kookas ja komea mutta kuinkas kävikään, kun tuulenpuuska oli heilauttanut amppelin vasten seinää? Se pisin latva raakileineen napsahti poikki ja tomaatti on nyt aivan samassa kasvuvaiheessa kuin pari viikkoa myöhemmin kylvetty vierustoverinsa. Isommissa pensastomaateissakaan ei niin isoa eroa ole, että niitä kannattaisi hyvin aikaisin kylvää. Pienemmät taimet on helpompi kuskata pihalle ja istuttaa lopullisiin astioihinsa, se tuli taas todettua tänä vuonna. Paprikat ja chilit sen sijaan saa kylvää jo hyvissä ajoin, niin ehtivät tehdä satoakin. 

Yleisnäkymää kesäkuun puolivälissä.

Alkuun pidin ruukkukasvien edessä harsoa suojaamassa paahteelta. Jätin harson pois, kun taimet olivat kotiutuneet isompiin ruukkuihinsa ja seinustan oloihin. Viime viikolla oli aika kylmiä öitä eikä päivälläkään ollut kovin lämmin, mutten viitsinyt enää laitella harsoja takaisin. Tuuli olisi temponut sitä kuitenkin ja repinyt samalla kasveja ja tiputtanut raakileita. Luotin siihen, että seinä varaa sen verran lämpöä, että muutama yön kylmin tunti ei vahingoita kasveja. Muilla ei näkynytkään mitään vikuuntumisen merkkejä mutta basilikojen kylmänkestävyys oli ulkonäöstä päätellen vähän niillä rajoilla. Hengissä kuitenkin ovat ja varmasti jatkavat pian kasvuaan entistä ehompina.

Joku tihulainen on löytänyt nauriin lehdet, vaikka kamomilla yrittää hämätä.

Päädyin taas kylvämään pikkuisen sitä sun tätä ihan sikinsokin, jotta edes joku kasvi selviää tuholaisten hyökkäyksiltä. Harsot ja kaaliverkot päätin unohtaa jo pari vuotta sitten, kun massiivinen etanainvaasio söi käytännössä kaiken ilmahyökkäyksiltä suojatuista lavoista. Nyt linnut pääsevät popsimaan etanoita ja lentävät petohyönteiset napsivat ainakin osan muista tuholaisista. Ehkä villi sekaistutus hämää myös joitakin lajeja, etteivät ne löydäkään ravintokasviensa kimppuun.

Tässä yksi sekaistutus: valkosipulien välissä kasvaa mm. salaattia ja vieressä rikkaruohojen seassa rivi keltajuurta.

Kaalien ja 'Evakko'-tomaatin kanssa piti kasvaa palsternakkaa mutta siemenet eivät itäneet.

Vanhoihin siemeniin ei aina voi luottaa. Osasyyllinen huonoon itävyyteen voi myös olla toukokuun lopun helleaalto, vaikka pidinkin silloin kylvösten päällä harsoja varjostamassa pahimmalta paahteelta. Tukikaaria on niiltä ajoilta edelleen jäljellä, en ole muistanut käydä niitä poistamassa. Kevään kylvöistä palsternakka, porkkana ja vihannesportulakka itivät huonoiten, joten parissa penkissä on jonkun verran aukkopaikkoja. Palsternakat ja osa porkkanansiemenistä oli ainakin vanhoja mutta portulakat olivat vasta tänä keväänä ostettuja. Kylvinkin niitä uudelleen kun sää viileni.

Toinen sekaistutus ei ihan onnistunut, kun porkkana ja portulakka eivät itäneet kunnolla. Sammarit, kehäkukat ja ilmasipuli kasvavat kuitenkin hyvin.

Ihmettelin monta vuotta, kuinka vesiheinä, savikka ja muut tuiki tavalliset yksivuotiset rikkakasvit loistavat poissaolollaan. Niiden siemeniä olisi luullut olevan maaperän siemenpankissa miljoonittain, vaikka edelliset asukkaat eivät puutarhaihmisiä olleetkaan. Nyt niiden määrä on alkanut lisääntyä, vaikka ei niitä edelleenkään hirveästi ole. Vesiheinä on kuulemma erinomainen elävä kate ja harhauttaa myös tuholaisia, joten annan osan niistä kasvaa kasvilavoissa. Kylvörivien kohdalta nypin isoimpia pois, jotta vastaitäneet hennot hyötykasvien taimet eivät ihan huku.

Pari porkkanaa kurkistelee kehäkukan ja kompostimullan mukana tulleiden nukkapähkämön ja pikkuampiaisyrtin taimien seasta.

Hiekkainen yrttilava meinaa joka kesä kerätä muurahaisia, jotka puskevat käytäviensä edestä mullat alas lavasta.

Muurahaisten kanssa joudun neuvottelemaan varsinkin alkukesällä aika tiukasti. Ne haluaisivat tyhjentää yrttilavani kun taas itse haluaisin kasvattaa siinä hyötykasveja. Aurinkoisessa etureunassa kasvaa huonosti mikään, kun muurahaiset tyhjentävät mullat juurien välistä pois. Niinpä käyn tasaisin väliajoin painelemassa käsin käytävät umpeen, nostamassa mullat takaisin lavaan ja kippaamassa niiden toimenpiteiden jälkeen reilusti vettä päälle. Jossain vaiheessa kesää muurahaiset luovuttavat ja muuttavat majansa muualle. Muihin kasvilavoihin ne eivät ole olleet niin innokkaasti menossa muulloin kuin heti lumien sulettua. 

Yrttilavan vieressä betonirenkaassa suklaaminttu on herännyt.

Luulin jo, että talvi olisi koitunut suklaamintun kohtaloksi. Ensimmäisen talven jälkeen sen viimevuotisissa versoissa näkyi pian lumien sulettua uusia versoja. Tänä keväänä vanha kasvusto oli rapisevan kuivaa (mutta erittäin hyväntuoksuista). Tarpeeksi pitkään kun odotti, niin alkoihan sieltä juuresta kasvaa uusia versoja. Jännästi kaikki uusi kasvu on renkaan etureunassa. Ehkä kasvi jossain vaiheessa tajuaa lähteä vaeltamaan takaisin keskemmälle, kun ei pidemmälle pääse. En ole vieläkään keksinyt, miten suklaaminttua voisi hyödyntää. En tykkää sen mausta mutta sitä on sen verran kiva käydä tuoksuttelemassa kasvimaapuuhien lomassa, että saa minun puolestani edelleen kasvaa leikkikehässään.

Kuukausimansikoita ei taida tarvita suojata linnuilta tänä kesänä.

Pohdin eräänä päivänä, voisiko mennyttä talvea kutsua jatkossa tappotalveksi. Sen verran paljon se meiltä kasveja vei ja sitäkin suurempaa joukkoa kuritti rankasti. Kasvimaalla (ja myös muualla pihalla) pahasti osumaa ottivat kuukausimansikat. Monta kasvia oli aivan kuollut ja suurimmasta osata nousee ainoastaan yksittäisiä lehtiä. Vain muutama puska on sen verran paremmissa voinneissa, että niistä voi saada muutaman marjankin tänä kesänä. Ei ollut eroa sillä, olinko jakanut mansikoita viime kesänä vai olivatko kasvit vanhoja, tasapuolisesti tuli tappioita kaikkiin. Mahtuipahan kylvämään ylimääräisiä herneitä mansikoiden väleihin. Arvioin väärin tarvittavien herneiden määrän silloin kun laitoin siemeniä likoamaan, joten piti keksiä lopuille muita sijoituspaikkoja.

Laatikkoon pötkölleen istutettu 'Maskotka' kasvaa sekä sivulle että ylös.

Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä näyttäisi siltä, että ihan hyvä satovuosi olisi tulossa. Sattumaa vai onkohan puutarhuri vihdoin oppinut jotain?