Päivä, jolloin EI satanut vettä!

Tämä päivä alkoi tuntua jo ihmeeltä kun ajattelee menneitä viikkoja ja oikeastaan melkein koko kesää. Aamulla paistoi kauniisti aurinko ja ulkona tarkeni t-paidassa. Sää lämpeni pian niin paljon, että sai vaihtaa pitkät housutkin shortseihin. Iltapäivälle oli ennustettu pientä sateen mahdollisuutta mutta sitäkään ei tullut. Todella harvinaista herkkua siis!

Maksaruoho 'Stewed Rhubarb Mountain' alkaa kukkia ja sen ovat kimalaisetkin huomanneet.

Jos haluaa kimalaisia ihmetellä, niin kivikkorinne on takuuvarma paikka, mistä niitä löytää. Kun myskimalvat lopettivat kukinnan lumenkaatopaikalla rinteen alla ja oreganotkin alkavat olla loppusuoralla, koko kimalaislauma on tuntunut hajaantuvan ympäri pihamaata. Hyvin suuri keskittymä on kivikkorinteen puolivälin tienoilla, jossa kukkii pari maksaruohoa ja neliömetrin verran nukkapähkämöä. Komeasti kukassa olisivat myös helminukkajäkkärät, mutta niissä ei näy oikeastaan yhtään pörriäisiä.

Helminukkajäkkärälle kävi näin sateissa. Rötkähtää eikä kelpaa pörriäisille. Missä ihmeen mielenhäiriössä minä tämän istutin?

Kiiltoleimu ja yksi ainokainen väriminttu ovat toistaiseksi pysyneet hyvin pystyssä.

Daalia 'Wittem' kuuluu myös tämän kesän retkottajiin. Tosin kukatkin ovat ennätyksellisen suuret, joten ehkä minä ja 'Halcyon'-kuunliljat antavat pienen kaatuilun anteeksi.

Sateen kun satuin mainitsemaan, niin pakko siitä on muutama sana laittaa. Nyt kaikki ne, joiden puutarhat kärvistelevät edelleen kuivuudessa, saavat vaikka vähän suutahtaakin. Minuakin nimittäin vähän suututti toissapäivänä. Sade alkoi jo aamuyöllä ja jatkui tasaisen reippaaseen tahtiin oikeastaan koko päivän. Päätin käydä hankkimassa sademittarin kun nyt kerta satuin muilla asioilla käymään. Oikeasti siis keksin itselleni niitä muita asioita, jotta pääsin pois kotoa tuijottamasta ikkunasta vesisadetta. Ensimmäisen tunnin aikana vettä kertyi 2,5mm. Parin seuraavan tunnin aikana vedenpinta kohosi 7,5 milliin. Onneksi sade laantui ja loppui ilmeisesti jo alkuyöstä, sillä aamulla mittarissa oli vain 8 milliä. Eilen ei pitänyt sataa, mutta niinpä vain yhden puolituntisen aikana ripsautti "pienen" 3 millin kuurosateen. Sentään alkuillasta, jolloin olin ehtinyt olla edes muutaman tunnin kitkemässä. Siksipä tämän päivän kaunis poutasää tuli niin minulle kuin kukkapenkeillekin tarpeen.

Joopa joo, tuumin toissapäivänä, kun sademittarin kohoavaa vedenpintaa katselin. Onneksi laitoin mittarin paikoilleen vasta neljän aikoihin iltapäivästä enkä jo aamulla. Ties vaikka olisi tulvinut yli!

Tämä kotiutui siltä sadepäivän "hyvin tarpeellisen" asioiden hoitamisreissulta.

Lienee sanomattakin selvää, että puutarhamyymälä oli yksi sadepäivän kohteistani. Kerrankin satuin osumaan paikalle juuri silloin kun täällä päin on punaisia tarhajouluruusuja myynnissä ja vielä kaksi laatikollista. Lajikkeet olivat 'Pretty Ellen Pink' ja 'Pretty Ellen Spotted'. Valitsin pilkullisen mutta jälkeenpäin on jäänyt hieman kaivelemaan, että olisi ehkä pitänyt ostaa myös se vaaleanpunainen. Vajaa viisi euroa ei nimittäin ollut minusta paha hinta moisille kaunottarille. Istutin uuden ostokseni kärhökaaripenkin takaosaan polun varrelle. Jouluruusun vieressä on yksi niistä siemenistä kasvatetuista alppiruusun taimista ja heti sen vieressä isotähtiputkea. Jos alppiruusu selviää ensi talvesta, kaivan ainakin osan tähtiputkista pois ja siirrän alppiruusun keskemmälle penkkiä.

Tällainen söpöliini se nyt sitten on.

Toisaalta tässä kun on miettinyt ja pohtinut, niin jos ensi keväänä sattuisi olemaan oikein viitseliäällä tuulella sopivalla hetkellä, niin voisi kokeilla risteyttää vaaleajouluruusua ja tuota uutta ihanuutta. Ties millaisia väriyhdistelmiä sieltä sitten tulisi. Se tietysti edellyttää myös sitä, että jouluruusut kukkivat yhtä aikaa. Luonnostaan risteytymistä tuskin tapahtuu, sillä Ellenillä ja vaaleajouluruusuilla on aika monta metriä välimatkaa. Sen sijaan Saaripalstan Sailan lähettämistä tarhajouluruusun taimista toinen olisi vain puolentoista metrin päässä...

Kärhökaaripenkin jaloangervot kukkivat komeasti. Taustalla kiipeilevä 'Albina plena' sai kuitenkin täytettyä seinäkkeensä, vaikka rusakot söivät siitä puolet talvella.

Alppikärhöistä puheenollen...

Tiukukärhö 'Arabella' kukkii kolmeen suuntaan hajaantuneena. Tässä siis yksi kolmannes.

Eilen ja tänään olen urakoinut kiveyksien saumoja puhtaaksi ja kitkenyt pari kukkapenkkiä. Poukkoilen hommasta toiseen sen mukaan, mitä pystyy milloinkin tekemään ja sattuuko inspiraatio kyseiseen hommaan osumaan juuri samalle hetkelle. Hanskojen kastuminen on ollut paha ongelma kukkapenkkejä kitkiessä, joten varsinkin varjoisammat alueet ovat vielä jääneet hyvin vähälle kitkennälle. Onneksi ne ovat samalla myös niitä, joissa ei kovin paljoa kitkettävää edes ole, eli ei (vielä) huolta niiden kanssa. Nämä ovat kai sitten niitä kuuluisia viimeisiä sanoja ja todellisuus on se, että koko viikon sataa vettä ja lauantaina kiskon rikkoja puolipaniikissa sadekamppeissa ja kumihanskoissa.

Kärhökaaressa 'Piilu' ja 'Hagley Hybrid' ovat päässeet kunnolla alkuun.

'Piilu' on levittäytynyt tänä vuonna oikein hienosti kaariportin koko leveydelle ja vielä sisä- ja ulkopuolellekin.

Reilu metri ylempänä 'Jan Pawel II' on saanut ensimmäisen, valtavan kokoisen kukkansa auki.

Mukavaa elokuuta!

Hurmaavia ja vähemmän hurmaavia

Oikeastaan ensimmäistä kertaa tänä keväänä minulle iski perusteellinen valinnanvaikeus. Kuvia kertyi kameran muistiin niin paljon, etten meinannut osata päättää, keräisikö teemapostauksen esikoista tai sipulikukista, raportoisiko puutarhaprojektien etenemisestä vai tekisikö kunnon potutuspostauksen puutarhan kutsumattomista vieraista? Kuvia selatessani päätin valita kaikista hurmaavimmat näkymät ja yksityiskohdat ja niiden rinnalle jotain toisesta ääripäästä korostamaan ensimmäisen ryhmän ihanuutta. Täysi sekamelska siis!

Keijupuutarha on minusta aika hienossa ympäristössä. Hiljalleen punastuvat valkovuokot ja liilat esikot sopivat täydellisesti keijujen maailmaan. Keijujen aitakin on jo korjattu ja talo suoristettu.

Erittäin tarkkamuistiset saattavat huomata, että keijupuutarhan takana ollutta risulintua ei enää näy. Kuva on otettu tarkoituksella hyvin matalalta, sillä lintu on kyllä edelleen omalla paikallaan. Se vain rötköttää hyvin kuolleen näköisenä maassa. Kolme talvea ulkosalla oli selvästi liikaa pelkästään risuista punotulle lintuparalle. Lepää rauhassa tirppa... ainakin siihen saakka että saan puutarhakompostin tyhjennettyä. Pääsee lintu kompostin pohjalle ilmastointikerrokseen.

Keijupuutarhan lähistöllä kukkii ensimmäinen tuoksuorvokki. En uskonut, että noin minikokoisen kukan tuoksu voisi oikeasti olla niin vahva!

Siirrytään keijupuutarhasta ja varjokujalta aurinkopenkkiin, jossa kukkii paljon kaikkea uutta ja ihanaa. Sieltä löytyy myös yksi todella epämieluisa yllätys. Ensin kuitenkin ne ihanammat yksityiskohdat. 

Viime syksynä saksalaismarketista ostetut isohelmililjat kukkivat. Ihmettelin kyllä ennen kuin kukkavarret nousivat, että tulppaaneitako olin tähän istuttanut. Lehdet eivät muistuta lainkaan helmililjan lehtiä.

Isohelmililjojen vieressä olevat hyasintit eivät saaneet kukkia tänä keväänä. Arvaatko syyn?

Ihmettelin kovasti, että aurinkopenkissä kukki niin vähän hyasintteja, vaikka olin niitä kuopannut sinne aika paljon ja lehtiä kyllä nousi aikaisemmin hyvinkin lupaavasti. Tarkempi tutkiskelu osoitti, että joka ikinen hyasintti ja melkein kaikki viime syksynä istutetuista 'Lilac Wonder' -syreenitulppaaneista on syöty alakautta. Vesimyyrä vieraili toissakeväänä edellisen kerran aurinkopenkissä ja nyt se saaplarin talttahammas tai sen jälkikasvu tuli uudelleen! Tällä kertaa en alkanut tallomaan tunneleita, vaan kaivoin varovasti parin hyasintin kohdalle jääneitä reikiä suuremmiksi ja lykkäsin kolosiin vesimyyrän loukut. Vuorokauden odottelun jälkeen ei ole tullut saalista, mutta vihainen puutarhuri jaksaa kyllä odottaa ja samalla seurata, tuleeko lisää tuhoja. Olin kovasti huolissani aurinkopenkkiin syksyllä istutetusta pitsipihlajasta, mutta sen ympärillä ei tuntunut olevan tunneleita eikä puukaan lähtenyt kevyesti vetämällä irti. Laukan sipulit ovat toistaiseksi saaneet olla rauhassa, samoin lähemmäs kivikkorinnettä istutetut hyasintit. Ihme kyllä myös seuraavan kuvan tulppaaneita ei ole syöty, vaikka olivat vain puolen metrin päässä lähimmistä syödyistä hyasintin sipuleista. Ehkä myyrälle tuli vatsa täyteen ennen kuin se pääsi niihin saakka.

Näiden piti olla kaikkien ''Persian Pearl' -lajiketta, mutta kolme kukkiikin tuollaisena lohenpunaisena. Ilta-auringossa väri vähän vääristyi kummastakin, mutta sävyeron näkee kyllä selvästi.

Nämä 'Woodstockit' saivat myös kukkia rauhassa. Viime keväänä näistä nousi ainoastaan kaksi, joten oli hyvin iloinen, kun kolmaskin päätti tänä vuonna kukkia. Nämä eivät ole vielä lisääntyneet toisin kuin muut aurinkopenkin hyasinteista.

Vesimyyrästä rusakoihin. Nämä pysyivät kiltisti naapurien pihanurmikoilla, mutta pääsivät postaukseen, kun sattui niin hassu kuva. Toinen oli ilmeisesti lentoon lähdössä.

Kattomehitähdet olivat niin suloisesti tälläytyneet kiven koloihin.

Joskus puutarhakasveilla on taipumus levitä suorastaan holtittomasti. Olen miettinyt, että joidenkin kasvien kohdalla se ei haittaa lainkaan kun taas toisten kohdalla tulee mieleen, että miksi on edes mennyt istuttamaan sitä puutarhaansa. Meillä mehitähdet saavat rauhassa tunkea itsensä melkein minne vain ja jos joku sattuu eksymään aivan väärälle kohdalle, sen vain siirtää hellästi sopivampaan paikkaan. Samoin käy laukoille, joiden siementaimia löytyy paikoitellen tiheämmästä kuin heinää on nurmikossa. Muutkin sipulikukat saavat levittäytyä ihan rauhassa ja omatoimista lisääntymistä jopa toivoo. Myös bellis saa vaeltaa ihan miten lystää, lemmikitkin ainoastaan vähäisin rajoituksin.

Ja sitten on helminukkajäkkärä... Ihan söpö vielä tämän kokoisena kivien väleistä kurkkiessaan, mutta missä asti se onkaan kahden viikon päästä? Melkein tunsin kylmät väreet selässäni ja lähipäivinä menen varmasti lapion kanssa näitä kurittamaan.

Kärhöjen heräämistä tarkistaessani löysin dramaattisen väriparin: lemmikkien ja tulppaanin heleänvihreät lehdet ja syysleimu 'Starfiren' mustanpuhuvat versot.

Yksi projektikuvakin on laitettava tähän väliin. Se taitanee kuulua niihin vähemmän hurmaavan näköisiin otoksiin, vaikka kertoo paljon siitä, että sivupihan projekti on edistynyt melkoisen harppauksen. Sain tänään nimittäin viimeiset hiekkakasan jämät tuhottua. Nyt pitää vain kaivaa kasan alle jäänyt kivikovaksi tinttaantunut mullos kunnolla auki ja perata seasta kaikki kivet pois. Tarvitsen nimittäin jonkun paikan, mihin saan kipattua kukkapenkkien kohdalta ylimääräiset mullat. Toivottavasti saan kammettua monta sopivan kookasta järkälettä ylös, ettei tarvitse keksiä aivan uutta paikkaa ylimääräiselle mullalle. Kaikki käyttökelpoinen "siirtonurmikko" on istutettu paikoilleen, joten tuo viimeinen mullos pitää nurmettaa kylvämällä. Toivottavasti siemeniä oli vielä jemmassa.

Taustalla näkyy, että kiveystä ja kivireunuksia on väkerretty, ja suunniteltu projektialue myllätty. Lapset aloittivat jo kasan alla olleen alueen möyhentämistä työkoneillaan.

Menköön seuraava vaikka välikevennyksenä. Viime yönä olin pitkästä aikaa "liikkeellä". Muistan nähneeni erittäin elävää unta siitä, että olin kaatanut pakastettuja karhunvatukoita vahingossa maahan tuohon kärhökaaripenkin edustan työmaalle. Olin kontillani sängyssä ja ilmeisesti keräsin mukamas marjoja kun isäntä havahtui siihen, että rouva puuhaa jotain. Hassua kyllä, tiesin jollain lailla itse olevani sängyssä ja edelleen muistan elävästi, mitä tein, näin ja sanoin, vaikka samaan aikaan näin ympärilläni hiekkaa, kiviä ja niitä karhunvatukoita. Selitin isännälle (mielestäni) hyvin uskottavasti, että "tämä kuulostaa siltä, että olisin unessa, mutta ihan hereillä olen. Multa kaatui ne pakastemarjat, ne... ne... mitkä ne nyt oli... ne karhunvatukat tähän hiekalle. Kerään ne pois, jatka vaan sinä nukkumista". Kaikeksi onneksi isäntä oli ollut niin unenpöpperössä aikaisten aamuvuorojen jäljiltä, ettei ollut edes kunnolla herännyt puuhailuuni saati sitten olisi muistanut ihan kaikkea enää aamulla. Jotenkin mieluisampaa muistaa itse, jos on hölmöillyt jotain unissaan kuin olla autuaan tietämätön asiasta siihen saakka, kun joku toinen paljastaa, mitä on tapahtunut. Meillä ei ole muuten koskaan ollut pakastettuja karhunvatukoita, mistä lie alitajunta senkin keksinyt.

Majapenkissä palloesikot alkavat päästä hiljalleen vauhtiin.

Tänään sain puutarhasta melkoisen paljon siistimmän, sillä heti aamusta keräsin jänisverkot pois ja samaan aikaan isäntä jatkoi syksyllä kesken jäänyttä pihlajan rankojen pätkimistä. Kuopus oli reippaasti apuna keräämässä puita kottikärryyn ja pinoamassa liiterin seinustalle kuivumaan, mutta viimeiset kolme kottikärryllistä jäivät minun tehtäväksi. Oli helpotus saada vihdoin etupiha siistimmäksi ja rankakasojen päällä olleet pressut siisteiksi paketeiksi ja pois näkösältä. Kukkapenkkeihinkin tuli vähän tilaa, sillä bongasin torilta ilmoituksen, jossa joku halusi ostaa perennoja. Otin yhteyttä ja kerroin, mitä olisi tarjolla ja tänään eräs seniorirouva kävi sitten hakemassa kukkurallisen kottikärryllisen yhtä sun toista. Suurin osa kasveista oli sellaisia, jotka olin joka tapauksessa aikonut pistää menemään joko liian innokkaan leviämisen vuoksi tai liian lähellä naapurikasvia kasvamisen takia, joten olin tyytyväinen, että kasvit pääsivät hyvään kotiin. Ensi lauantain taimipäivillä tuskin olisin saanut niitä myytyä kun eivät kaikki niistä menneet kaupaksi viime keväänäkään. Samoja peruskasveja kun oli monella muullakin myynnissä. Tänä vuonna olen liikkeellä ainakin omasta mielestäni sellaisella setillä, ettei pitäisi olla kovin monella muulla, joten jos olet lauantaina 28.5. Siilinjärven Kasurilassa, etsipä sieltä minut ja tule tutkimaan, löytyisikö jotain kivaa puutarhaasi istutettavaksi. Yritän ehtiä tekemään perjantaiksi listan, mitä aarteita minulla on tänä vuonna kyydissä.

Näitä kimalaisia on meillä tänä keväänä todella paljon. Erityisen viehättyneitä ne ovat imiköiden kukista. Pitäisi taas kaivella esiin kimalaisten tunnistamisohjeet, niin tietäisi vähän paremmin näiden lajeja.

Toissa kevään siemenkylvöistä oli aukaissut kukkansa melko tummanliila tarhakylmänkukka.

Samaisesta kylvöstä löytyi myös näin hempeän vaalea yksilö. Vieressä olevat kaverit ovat sävyltään "normaaleja". Viime keväänä en kiinnittänyt huomiota siihen, että olisivat olleet eri sävyisiä, joten pitää seurata tarkkaan, muuttuuko väri kukinnan edetessä vai olinko silloin vain sokea.

Liilan sävyillä aloitettiin ja liilaan näemmä päätettiin. Tämän postauksen lempparit sattuivat alkuun ja loppuun. Keijupuutarhan alueesta pidän muuten vain ja tarhakylmänkukka kuuluu ehdottomiin suosikkikasveihini. Seuraavaan kertaan, öitä!

Toivepostaus: erilaiset lehtimuodot ja -värit

Maatuskalta tuli jo yli vuosi sitten toive esitellä erilaisten lehtimuotojen ja -värien käyttöä ja yhdistelemistä puutarhassa. Pahoittelen, kun tartun aiheeseen näin myöhään, mutta siinä on totisesti riittänyt pureskeltavaa eikä sopivaa hetkeä postauksen tekemiselle ole oikein tuntunut löytyvän. Nyt kun puutarhassa ei tapahdu juuri mitään raportoimisen arvoista, tuli hyvä aika tällekin aiheelle.

Neljää erilaista kasvia mutta vain paria väriä ja muotoa, jos ei lasketa voikukkia mukaan. Kuunliljan ja varjoissa lymyilevän lehtoimikän lehdet toistavat samaa muotoa, töyhtöangervo ja sormivaleangervo ovat hyvin erilaisia.

Voi kun olisikin olemassa joku yleispätevä ohje, mitä noudattamalla saisi kasvit sijoiteltua harmonisiksi ryhmiksi. Olen itse sijoitellut kasvini pääasiassa kukan väri edellä, mutta lehdiltään poikkeavan värisille kasveille valitsen paikat myös sen mukaan, missä niiden väri tulisi parhaiten esille. Joskus olen kulkenut ruukku tai kasvin lehti kädessä ympäri pihamaata ja etsinyt sopivaa istutuspaikkaa. Myös poikkeavan muotoiset lehdet, kuten kurjenmiekoilla on, saavat paremmin harkitut paikat. Muiden lehtimuotojen osalta en ole niin tietoisesti miettinyt niiden sijoittelua. Poikkeuksen tekee varjokuja, jossa pääpaino on juuri lehtimuodoissa ja väreissä.

Eri kohdasta otettu kuva, mutta osittain samoja kasveja. Tässä valeangervon alla on aluskasvina varjorikkoa. Oikeassa alanurkassa on valkovarjohiippa ja vasemmalla ylhäällä näkyy myös vähän esikoita.

Varjokujalla sormivaleangervot hyppäävät sekä värin että näyttävien lehtiensä puolesta esille. Kolmas ryhmä niitä on töyhtöangervon takana tästä kulmasta katsottuna piilossa. Myös valkokirjavat kuunliljat tulevat hyvin esille.

Pääsääntönä pidän itse sitä, että sijoittelen "poikkeavan" väriset kasvit vähän erilleen toisistaan. En siis laita punalehtistä keijunkukkaa purppuraheisiangervon aluskasviksi tai eri lajin hopeisia kasveja samaan ryhmään. Sen sijaan samanvärisiä kasveja saattaa olla suht lähekkäin, jotta ne tulevat samaan näkymään luomaan toistoa, mutta sen verran erillään toisistaan, että kukin ryhmä nousee hyvin esille massasta. Sama pätee kasvutavaltaan tai lehtien muodoltaan poikkeaviin kasveihin.

Tasaisen vihreästä massasta löytyy lähempää katsottuna erilaisia lehtimuotoja. Helminukkajäkkärä ja punatähkä (aidan edessä) erottuvat kapeiden lehtiensä ansiosta. Kumpiakin löytyy kivikkorinteestä useampi ryhmä (kuva uudemmasta osasta).

Istutusalueen ja kasvien koko vaikuttaa siihen, kuinka niitä sijoittelen. Kivikkorinteen vanhimpaan osaan on kertynyt pienelle alueelle paljon pienikokoisia kasveja, sillä monet erityisesti talvimärkyydestä kärsivät kivikkokasvit ovat pienikokoisia. Niiden menestymisestä ei ole ollut varmuutta, joten yhden hävitessä paikalle ei jää isoa aukkoa kun kasvit ovat jo valmiiksi melko tiheässä. Suurin osa on tosin viihtynyt vallan mainiosti, joten ensi keväänä joutuu tekemään vähän harvennusta. Vanhimman osan kohdalle on myös helppo pysähtyä tutkimaan jokaista yksitellen ja aita rajaa näkymän pihan puolelle, joten iloinen sekametelisoppa ei tunnu kuitenkaan levottomalta.

Tähän kuvaan osui peräti 14 eri kasvia, jos rikkaruohoja ei lasketa mukaan. Huomatkaa kuitenkin esim. hopeisten tai purppuraisten kasvien sijoittelu: ei samoja sävyjä vierekkäin. Sinikatanat ja osan mehitähdistä siirrän ensi keväänä väljemmille vesille.

Joskus erittäin fiksuina hetkinä tulee myös mietittyä näkymiä laajemminkin kuin vain vierekkäisten kasviryhmien osalta. Luumutarhassa on kohta, jota ihailen jatkuvasti kesän mittaan, mutta vähemmän fiksuna olin ilmeisesti unohtanut sen kuvaamisen viime kesänä. Onneksi isäntä oli napannut dronella laajemman näkymän, jonka nurkasta sain tarkoittamani kohdan rajattua. Joku muutaman vuoden vanha kuva alueesta löytyi, mutta purppuraheisiangervo oli sen ottamisen jälkeen kasvanut niin valtavasti ja alue muuttunut muutenkin, että halusin tähän tuoreemman otoksen. Ensi kesänä on pakko muistaa kuvata tämäkin kohta!

Purppuraheisiangervo, tuiviot ja kuunliljat ovat todella kauniit samaan näkymään osuessaan.

Toinen minusta erittäin onnistunut kohta on kärhökaaripenkin uudemmassa päässä. Sitä olen tosin esitellyt jo niin monta kertaa, että varmaan kaikki jo muistattekin sen, mutta otetaan vielä kerran esiin. Penkin mutkassa on pensasmustikoita, joiden aluskasvina on rönsyakankaalia. Jo pelkästään se vihreää taustaa vasten olisi onnistunut parivaljakko, mutta etupihan puolelta katsottuna taustalla olevat kuunliljat tuovat vielä oman, jännittävän lisänsä alueelle. Kuunliljojen takana olevat syreenit muodostavat rauhallisen taustan sen sijaan että taustalla näkyisi puunrunkoja ja vatukkoa. Kukinta-aikoihin kukin kasviryhmä pomppaa enemmän esille, mutta värit sopivat silti yhteen eikä vaikutelma ole yhtään sekava.

Tässä kohdassa vihreästä taustasta erottuvat koko kesän ajan tummat rönsyakankaalit ja keltaiset kuunliljat, tosin kuunliljat ovat alkukesästä vähän hillitymmän sävyisiä. Pensasmustikat tuovat värimaailmaan näyttävän lisän syksyllä.

Kiitos Maatuskalle mielenkiintoisesta postausaiheesta! Toivottavasti saitte jotain irti pohdinnoistani ja kuvaesimerkeistä.

Halloween-tunnelmissa

Halloweenin ajankohta Suomessa vaihtelee lokakuun lopun ja marraskuun alun välillä aivan kuten pyhäinpäivänkin ajankohta vaihtelee. Maailmalla halloweenia vietetään kuitenkin tänään. En ole tänäkään vuonna innostunut sen kummemmin leipomaan halloween-sävytteisiä leivonnaisia tai koristelemaan kotia hämähäkein ja lepakoin, mutta puutarhassa puuhaillessa näytti siltä, että kasvit ovat hyvinkin tapahtuman vietossa mukana. Kivikkorinteestä löytyi jos jonkinmoista kummajaista ja kasvimaalta joukko hirvittäviä mutantteja. Niljaiset limaotukset ovat valloittaneet puolet puutarhasta kun pakkaset ovat nitistäneet ennen niin tomerasti pystyssä olleet kasvit.

Mielikuvitusta tai ei, mutta minusta tämä rypäs kivikkomehitähtiä tuijotti aika pistävästi. Lajike on 'Dark Beauty'.

Helminukkajäkkärät katsovat isoilla silmillään maata kohti. Taustalla mustat hattivatit (alias punatähkä) huojahtelevat aavemaisesti.

Ja mitähän mahtavat olla nämä vikkelästi liikkuvat hopeanhohtoiset otukset? Virvatuliako? Piste sille, joka arvaa, mistä kasvista on kysymys.

Nyt kaivanto, josta ilmeisesti nämä kaikki kummajaiset ovat puutarhaani kömpineet, on peitelty ja kivellä sinetöity. Kukkapenkeissä näkyy maan alla asuvien peikkojen hiustupsuja. On vähän tuuheampia (mm. siperiankurjenmiekat) ja harvempia (kuunliljat). Toivottavasti peikot eivät nouse esiin!

Edellisessä kuvassa on vihdoin se harmia aiheuttanut kukkula tasoitettu. En saanut jättikiveä täysin kärhöportin kohdalle mutta nyt se on edes samassa linjassa portin kanssa ja maan pinnan tasalla. Kuvassa näyttää hassulta, mutta kyllä sen oikeasti pitäisi olla suorassa linjassa. Jos polun toisen reunan tekee yhtä paljon kärhöportin "ohi", lopputuloksesta tulee varmasti tarpeeksi hyvä. Pitäisi vain ensin löytää sopivia kiviä... Jos poutasäätä riittää ja inspiraatio iskee, mullosta voisi jo myllätä tänäkin syksynä istutuskuntoon. Kiireisin projekti oli saada kivi paikoilleen sekä montut ja kukkulat tasoitettua, jotta talvella olisi turvallista kävellä alueella. Tästä eteenpäin kaikki tehty on vain helpotusta ensi kevään askareisiin.

Maa-artisokkapenkistä löytyi ihmeellisiä otuksia. Kaksi alimmaista on selvästi selällään köllötteleviä mutanttihiiriä mutta mitä nuo pari muuta ovat?

Kasvimaa on laitettu nyt talvikuntoon. Tein ensin kylvösuunnitelman ensi vuodelle ja kävin sitten kylvämässä palsternakkaa, vuonankaalia ja vuonna 2014 vanhentuneet persiljansiemenet. Ostin aiemmin syksyllä teeyrttisekoituksen, josta kylvin kokeeksi muutaman kamomillan siemenen. Kasvi ei ole minulle tuttu, mutta netin perusteella sen voisi kylvää elo-syyskuussa, juuri ennen talven tuloa tai keväällä. Säästän loput siemenet kevätkylvöön mutta tulevien vuosien varalta ajattelin testata, onnistuuko tähän aikaan tehty kylvö. Kasvimaan vierelle kesäkukkapenkkiin kylvin syötäviä kukkia, lajeina sarviorvokki, ruiskaunokki ja kehäkukka. Kehäkukan siemenetkin sopivat muuten hyvin puutarhaihmisen halloween-teemaan: aivan kuin kippuraisia toukkia ripottelisi. Lopuksi kaivoin pari vartta maa-artisokkia ylös ja sain saaliiksi puolikkaan ämpärillisen epämääräisiä otuksia. Kukkimaan maa-artisokat eivät tänäkään vuonna ehtineet, mutta satohan se pääasia oli ja se näyttäisi olevan oikein hyvä.

Hih, en voinut vastustaa kiusausta tuoda esille tämän kummajaisen olemusta. Jalat puuttuvat, mutta mihinkä niitä tarvittaisiinkaan, kun voi käsillä kauhoa itseään eteenpäin mullan alla.

Nestorin kämpässä tapahtuu taas hassuja. Eilen aamulla hän oli kaivertamassa kurpitsoita ja olohuoneen lattialla oli ostoskassi, josta näkyi jotain mustaa. Siinäpä oli lapsille pohdittavaa, mitä kotitontulla on mielessä. Tänään selvisi, että hän oli järjestänyt pienet halloween-kekkerit ja tyyliin sopiva vieraskin oli tullut kyläilemään. Pöydillä ei näkynyt minkäänlaista evästä, joten ilmeisesti tämä poppoo juhli kuivin suin ja vatsat kurnien.

Nestori oli pukeutunut kummituksen vierailua varten velhon asuun. Haamu on niin kiltti, että lepakotkaan eivät sitä pelkää.

Ja kukas tässä? Taitaa olla Catman.

Portaiden viereen Nestori oli käynyt hakemassa koivupöllin kurpitsalyhdyn alustaksi.

Kamalan hauskaa halloweenia niille, jotka sitä viettävät! Kaikille muille iloista lokakuun viimeistä päivää! Muistittehan muuten siirtää kelloja?

Siipien lepatusta

Nyt käy sellainen vilske puutarhassa, ettei meinaa malttaa muuta tehdäkään kuin pyöriä kameran kanssa paria valittua kasvia ympäri. Nyt oli pakko pitää pieni tauko kuvaamisesta, sillä kamerasta loppui akku. Tuli siis sopiva hetki siirtää kuvasaalista tietokoneelle ja tänne blogiin.

Keisarinviittoja on tänä vuonna paljon. Sitä aikaisemmin näkemääni harvinaista, tummaa värimuotoa ei ole enää näkynyt toisin kuin näitä tavallisia. Tässä pari repalesiipistä koirasta.

Hortensiat ovat tällä hetkellä jättäneet jopa maksaruohot ja purppurapunalatvat kauas jälkeensä perhoskasveina. Tokihan melkein pari metriä korkea ja yhtä leveä pensas täydessä hunajantuoksuisessa kukassaan vetää hyönteisiä puoleensa. Laskin kerran sen yhdellä puolella olevan kerralla viisi neitoperhosta, kuusi nokkosperhosta, kaksi amiraalia ja kolme keisarinviittaa. Siihen vielä kimalaiset päälle. Toisella puolella pensasta oli varmasti lisää perhosia. Suurin osa tämän postauksen hortensioilla ruokailevista perhosista taitaa kyllä olla syyshortensia 'Prim Whiten' kukilta. Siihen kun osui kuvaushetkellä valo mukavammin kuin mustilanhortensialle.

Neito- ja nokkosperhonen sattuivat samaan kuvaan. Syyshortensian ensimmäiset kukinnot alkavat jo punertua kauniisti.

Tämä amiraali ei ollut oikein vielä oppinut hortensialla ruokailun saloja.

Kerta toisensa jälkeen se yritti työntää imukärsänsä komeisiin laitakukkiin ennen kuin hoksasi niiden seassa lymyilevät oikeat kukat, joista saa vatsansa täyteen.

Syyssyrikkä antaisi varmasti kovan vastuksen hortensioille, jos se ei pitäisi juuri nyt kukinnassaan taukoa. Sen ensimmäinen kukinta meni nopeasti ohi heinäkuun helteissä eivätkä uudet nuput ole vielä kunnolla alkaneet aueta. Toisesta kukinnasta onkin tulossa varmasti ensimmäistä näyttävämpi nyt kun maa on kosteaa ja ilma viileämpi kuin heinäkuussa. Syyssyrikän vieressä on useampi jätttiverbena  houkuttelemassa perhosia jo valmiiksi tienoille odottamaan syrikän kukkien avautumista.

Siemenestä itsekseen kylväytyneet jättiverbenat ovat jo hyvin kukassa ja täydentävät talvetetun yksilön kukintaa. Neitoperhoset ovat jättiverbenan vakiovieraita.

Myös nokkosperhoset pitävät jättiverbenasta. Nämä kaverukset olivat hetken aikaa samalla kukinnolla, mutta ehtivät siirtyä edes vähän erilleen ennen kuin sain kuvan otettua.

Vaikka hortensiat ja jättiverbena ovatkin tällä hetkellä parhaat perhosmagneetit, on meillä myös muita hyviä perhoskasveja. Satunnaisia perhosia näkee pensashanhikeilla, maksaruohoilla, punatähkillä ja purppurapunalatvoilla. Punatähkästä minulla on punaista ja valkoista lajiketta ja minusta punainen on niistä parempi hyönteismagneetti. Ensimmäisen kaunopunahatun nupun aukeamista olen odottanut jo pitkään. Tuskin yksi kukka kovin paljoa perhosia houkuttelee, mutta kerran kukkinut yksilö ehkä kukkii ensi vuonna jo näyttävämmin ja jos sen kaveritkin kukkivat, saan ehkä viimein kuvia myös punahatuilla ruokailevista perhosista. Johan sitä on monta vuotta yritettykin!

Myös helminukkajäkkärällä näkee silloin tällöin perhosia, vaikka sen kukinta alkaakin mennä jo ohi.

Punatähkä 'Floristan Weiss' ja kaksi kimalaista, joiden lajia en tiedä. Loiskimalaisia kenties?

Punakosmoksissa ei juuri perhosia näe, mutta melkein joka kukasta löytyy kimalainen. Tänä vuonna suurin osa kosmoksista sattui olemaan melkein valkoista.

Yksi taimista oli näin tumma, yksi vähän vaaleampi ja kaikki loput edellisen kuvan kaltaisia. Viime vuonna oli toisinpäin.

Perhosista ja kimalaisista toisenlaisiin siivekkäisiin. Manasin jo alkukesällä suurta kirvojen määrää. Erityisesti luumupuut kärsivät kirvojen massahyökkäyksestä. En halunnut kuitenkaan ruiskuttaa kirvoja millään myrkyllä, sillä samalla olisin tullut hävittäneeksi apunani häärivät hyönteiset. Jo alkukesällä luumupuissa näkyi paljon petopistiäisiä, pelottavan näköisiä toukkia ja muita mönkiäisiä, jotka selvästi pistelivät kirvoja hyvällä halulla poskeensa. Iltaisin luumupuiden lehtien yläpinnoilla näkyi myös joukoittain kimalaisia, jotka näyttivät lipovan kirvojen mesikastetta. Leppäkerttuja en silloin juurikaan löytänyt, mutta nyt loppukesällä niitäkin on alkanut näkyä. Juuri sopivasti samaan aikaan kun kirvojen määrä taas on lähtenyt nousemaan. Eilen siirsin kaksi seitsenpistepirkkoa muualta puutarhasta luumupuun lehdille tekemään työtään.

Tämä yksilö oli ilmeisesti nääntyä nälkään maa-artisokan latvassa, sillä heti kirvat löydettyään se alkoi kiskoa niitä hyvää vauhtia suuhunsa.

Kevään siemenkasvatuksista oli ilmestynyt näin kaunis loistosädekukka. Nyt kun saisi tämän selviämään talven yli, niin ehkä tässäkin näkyisi ensi vuonna hyönteisiä.

Mukavaa viikonloppua!