Ystäviä puutarhan täydeltä

Varsin koleaa mutta aurinkoista ystävänpäivää! Tänä vuonna ei ainakaan täällä päin tarvitse viettää ystävänpäivää harmaassa ja ankeassa säässä, sillä aurinko helottaa melkein pilvettömältä taivaalta. Joka paikka on paksun kuuran peittämää ja puiden latvat loistavat valkoisina. Tintit ovat alkaneet sirkuttaa keväisen iloisesti ja pari tikkaakin jo rummutteli reviiriään muille lajitovereille tiedoksi. Kovilla pakkasilla myyrien jälkiä ei ole enää näkynyt niin paljoa kuin alkutalvesta mutta lieneekö harhaa vai olisiko oikeasti myyräkanta jo alkanut romahtaa. Se taitaa selvitä vasta keväämmällä. Jäniseläinten jälkiä näkyy sen sijaan harmillisen paljon. Jokunen viikko sitten puutarhassamme kierrelleet ilvekset eivät selvästi ole saaneet kovin montaa pupupaistia napattua.

Takapihalla kulkee ihan vakioreitti, jonka lisäksi puput ovat pomppineet luovasti ympäri pihamaata.

Pensasaitojen leikkaukseen on ilmeisesti haettu lisäoppia ja jatkettu aiemmin kesken jäänyttä urakkaa.

Koivuangervoaitaa puput ovat kurittaneet jo melko ronskin ottein. Reunimmaisessa puskassa ei enää kovin montaa ohutta oksaa ole ja paksumpiakin on kaluttu lyhyemmiksi. Nyt aidan muoto on sentään vähän tasoittunut, kun puput huomasivat jonossa seuraavan pensaan. Saisivat jättää jo ensimmäiset pensaat rauhaan ja seuraavillekin riittäisi sivujen kaventaminen. Madaltaa ei saa yhtään enempää. Koivuangervojen takana alppiruusu näyttää yhtä surkealta riippuvine lehtineen kuin muutkin lajitoverinsa. Saapa nähdä, mitä kova pakkanen ja olematon lumimäärä niille tekevät. Ainakin niistä siemenistä kasvatetuista alppiruusuista näkee nyt, mitkä ovat oikeasti kestäviä näillä korkeuksilla.

Kärhökaaripenkistä on naposteltu toistaiseksi vain luvallista evästä.

Revin jo aikaisemmin talvella loistokärhöjen viimevuotisia versoja alemmas rusakoiden syötäväksi. Puput tulevat joka tapauksessa puutarhaan etsimään evästä, joten sama niille on tarjota luvallista sapuskaa. Kärhöportin loistokärhöt saivat olla pitkään rauhassa mutta nyt jänöt ovat löytäneet ne. Ensimmäisenä penkistä hävisivät ilmeisesti kurjenpolvien ja komeamaksaruohojen varret. Komeamaksaruohoja on käyty syömässä hyvällä ruokahalulla muistakin kukkapenkeistä. Ne ovatkin aika raskaita leikellä keväällä, joten syökööt jänikset nekin. Kurjenpolvien kuihtuneita varsia en muista jänisten ennen syöneen. Ihmettelin myös sitä, mihin on hävinnyt pioni tuosta kärhöpuskan oikealta puolelta. En muista leikanneeni sen varsia syksyllä pois ja tuskinpa iso pioni kymmensenttiseen hankeenkaan hukkuu. Mysteeri selvinnee lumien sulaessa.

Kärppäkin oli löytänyt tiensä puutarhaan.

Kärpän jäljistä olin erityisen iloinen. Otus oli kierrellyt pitkään autotallin ympärillä ja seikkaillut myös muualla puutarhassa. En jäänyt kovalla pakkasella tutkimaan, oliko kärppä tullut naapurin puolelta kasvimaan aidasta läpi vai jatkanut meiltä naapuriin. Upottavasta hangesta ei ainakaan minun tietämykseni riittänyt pikaisella vilkauksella selvittämään, kumpaan suuntaan matka oli mennyt. Autotallin seinustalla jälkiä oli ristiin rastiin sekaisin harakoiden jälkien kanssa, joten niistäkään en osannut päätellä tarkemmin suuntaa. Pääasia, että se oli puutarhassa seikkaillut ja toivon mukaan myös muutaman paistinkin napannut kulkiessaan.

Nämä lumihattuiset pallopäät ovat varmaankin ranskantulikukkien varsien jäänteitä.

Lunta on satanut tänä talvena niin vähän, että siitä ei ole kiittäminen puutarhan hauskoja lumikoristuksia. Sen sijaan kuurakerros paksuuntuu jokaisen pakkaspäivän ja -yön aikana, ja muodostaa hienoja palloja oksien ja versojen päihin. Muutamasta pensaasta olen käynyt välillä karistelemassa painavimpia lumikasoja pois, jos oksat ovat alkaneet uhkaavasti lähestyä maanpintaa. Seuraavan kuvan purppuraheisiangervo alkoi jo olla siinä pisteessä, joten kuvan oton jälkeen pensas vapautui enimmistä lumikuormistaan. Kuvasta näkee myös, kuinka vähän meillä on lunta. Aidan alareunasta on noin 20cm matkaa maanpintaan. Normaalivuonna lunta on ollut tähän aikaan vuodesta vähintään aidan puoliväliin asti. Nyt mahtuisi jänis mönkimään helposti aidan ali ja sitä ne ovat välillä tehneetkin.

Purppuraheisiangervosta oli tullut lumisena riippamalli.

Uusia perennansiemeniä Liisan kasvit -blogin Liisalta. Kiitos paljon!

Liisan siemenlähetys tuli jo maanantaina ja tiistaina ehdin kylvää ne. Nyt siemenet ovat hangessa muiden perennakylvösten mukana odottamassa kevättä. Esikoihin olen vähän hassuna ja varsinkin japaninesikko on ollut jo pitkään hankintalistalla, joten oli ihanaa, että Liisalla oli ylimääräisiä siemeniä. Rosoesikkokin on mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Toivottavasti kumpikin itäisi oikein hyvin ja tuottaisi elinvoimaisia taimia esikkokokoelmani täydennykseksi. Pipon laitan yleensä talvella päähän mutta sinipipopussin sisältö meni multaan. Liisa kyllä varoitti, ettei siinä välttämättä ole muuta kuin roskaa, kun emokasvi oli niin pieni, ettei siemeniä montaa edes tullut. Varmat siemenet hän tietysti kylvi itselleen ja minä seuraan suurella mielenkiinnolla, tuleeko niistä roskista mitään vai ei. Siinähän ne menevät muiden mukana.

'Cherry Nymph' on jumittunut nuppunsa kanssa tälle asteelle.

Ritarinkukka 'Cherry Nymph' työnsi nupunkärjen esiin tammikuun alkajaisiksi. Tammikuun loppupuolella nuppu oli saavuttanut nykyisen kokonsa eikä ole sen jälkeen kasvanut montaa milliä. Helmikuun aikana ritari on sen sijaan keskittynyt lehtien kasvatteluun. Jaksaakohan se edes kasvattaa nuppuaan kukaksi asti vai tyssäsikö homma ihan alkumetreilleen?

Tässäpä teille pesuvadillinen karvaisia ystävänpäivätoivotuksia!

Meiltä oli jääänyt eräänä päivänä pesuvati lattialle ja ei mennyt kauaa kun Karo keksi kokeilla, olisiko siitä nukkumapaikaksi. Olen jo aiemminkin epäillyt Karon perimässä olevan aimo annoksen kissan perimää mutta nyt se viimeistään varmistui. Eivät koirat yleensä nau'u, metsästä myyriä, kiipeile sohvan selkänojan päälle nokosille ja sullo itseään ties mihin laatikoihin ja saaveihin. Pitkään Karo yritti käpertyä vatiin kerälle ja kun se ei onnistunut, etsi kuonolleen mukavaa paikkaa vadin reunalta. Ei ollut ilmeisesti hyvä sekään, joten viimein sohvan nurkka kiilasi pesuvadin edelle. Hupaisan kuvan ehdin kuitenkin saada kissakoirastamme.

Niksi-Pirkkaa

Viimeiset ritarinkukat kera leikkoneilikan.

Maatuska Selätön puutarhuri -blogista kehotti muita bloggaajia esittelemään Niksi-Pirkka-vinkkejään. Olenkin sen jälkeen pohdiskellut olisiko itselläni mitään esittelykelpoista niksiä käytössä.

Niksi-Pirkan perinteisestä materiaalista, eli sukkahousuista, teen leca-soralla täytettyjä "makkaroita" kesäkukka- ja tomaattiruukkujen pohjalle. Niin lecasoran saa helposti talteen ruukkuja tyhjentäessä. Kätevä apu sukkahousun täyttämiseen on 1,5 litran virvoitusjuomapullo, josta on leikattu pohja auki. Samalla konstilla saa kaadettua isosta säkistä kanankakkaa pienempään purkkiin. Tulin syksyllä jemmanneeksi kaikki lecamakkarat ulkovaraston takimmaiseen nurkkaan lavakauluskannen ja sadevesitynnyrin taakse. Niinpä en saanut niistä otettua kuvia tähän hätään mutta ehkäpä tämä niksi on monelle jo ennestään tuttu eikä kuvia tarvita. Varaston ulkopuolelta löytyy myös aika tuttu konsti, jolla autetaan kompostoria pysymään sulana kovilla pakkasilla.

Multasäkki ja sen painona oleva pyyhe estävät lumen ja jään kertymisen luukun salpaan.

Tänä talvena lumet ovat olleet niin vähissä, etten saanut lapioitua kompostorille iglua tarpeeksi aikaisin. Niinpä se ehti ruveta jäätymään ja nyt olenkin vienyt sinne lisäavuksi kuumavesipulloja. Kävin myös hakemassa etupihan puolelta useamman lapiollisen lunta suojaamaan kompostorin yläosaa. Käytän vanerinpalasta ja tyhjää lannoitelaatikkoa pitämään lunta aloillaan. Jäähileinen pakkaslumi kun tuppaa valumaan keon juurelle, jos ei laita mitään esteitä. Vuorokaudessa lumi jähmettyy sen verran, että lisäavut saa siirtää toiseen kohtaan ja pikku hiljaa muurit kasvavat kompostorin yläosan ympärille. Monena talvena olen tapellut kompostoriin salpaan kertyvän jään kanssa. Tänä talvena ongelmaa ei ole ollut, sillä laitoin tyhjän multasäkin kannen päälle. Vanhasta kylpytakista taskun kohdalta leikattu pyyhe on ollut riittävän painava pitämään säkin paikoillaan, sillä sujautin taskuun puolen litran vesipullon, joka näkyy kumpareena kompostorin päällä. Nyt vain odotellaan, milloin kompostori hyrähtää kunnolla käyntiin. Sulaminen on jo sentään alkanut.

Puutarhaan liittyviä niksejä ei tullut useampia mieleen mutta paras oivallus sisätiloihin on ollut pyykkipojan virittäminen keittiön astiankuivauskaapin pohjaan. En ole koskaan tykännyt hanan päällä tai altaan reunalla lötköttävistä räteistä, jotka joko tippuvat aina altaaseen, ovat tiellä vettä ottaessa tai sitten rätin nurkka lilluu jossain altaaseen likoamaan jätetyssä astiassa. Yöks! Taisin keksiä joskus ammoisina aikoina opiskelijasolussa asuessani laittaa pyykkipojan rautalankalenkillä astiakaapin ritilään roikkumaan enkä ole siitä konstista vielä toistaiseksi halunnut luopua. Pysyy rätti aina omalla paikallaan ja kuivuukin nopeasti.

Pyykkipojille on käyttöä keittiössäkin.

Pakkaset ne vain jatkuvat. Onneksi enää ei ole ollut -30 asteen lukemia mutta kyllähän se -20 astettakin tuntuu kylmältä. Eipähän tarvitse miettiä, mikä vuodenaika on kyseessä.

Keväinen valoilmiö

Metsän reunaa keittiön ikkunasta kuvattuna.

Tammikuun lopulla se alkoi, nimittäin auringon kultaamien puiden latvojen ihastelu keittiön ikkunasta. Vielä alkuviikosta oli aika pilvistä mutta torstaina pakkasen kiristyessä -15 asteeseen pilvipeite alkoi hiljalleen väistyä ja tehdä tilaa auringolle. Aloituskuvan ottohetkellä taivas oli vielä luoteen ja pohjoisen puolella harmaan pilvimassan peittämää mutta etelänpuoleisella taivaalla näkyi jo paljasta taivasta pilvenriekaleiden seasta. Niinpä aurinkokin kultasi hetkittäin puiden latvat. Viikonloppua kohti pakkanen vain kiristyi ja kuukausi vaihtui valoisuuden puolesta unelmasäässä. Lämpötilasta voidaankin sitten olla montaa mieltä.

Sinisen viivan vasemmalla puolella oli tassutellut isompia puutarhavieraita.

Olimme perjantaina lähdössä viikonloppureissuun, kun naapuri kysyi, olemmeko huomanneet jälkiä kadun päässä. Meidän pihalla on niin paljon jälkiä muutenkin, että yhdet uudet eivät olleet pistäneet silmiin. Kadun pään koskemattomalla lumella sen sijaan sai ihmetellä edellisöisiä ilveksen jälkiä. Niitä seuraamalla selvisi, että ilmeisesti kaksi ilvestä oli tassutellut meidän talon päädystä varjokujaa pitkin etupihalle ja kiertänyt siitä siististi kukkapenkin ohi kadulle. Eivät olleet sentään rappusella istuneet mutta jos olisi sattunut oikealla hetkellä olemaan keittiössä, niin olisipa tullut hyviä kuvia. Kadun päässä toinen oli hiipparoinut lyhyillä askelilla naapurin tuija-aidan vasenta päätyä kohti ja toinen hölkötellyt nopeammin aidan oikeaan päätyyn. Naapurin lintulauta jää aidan keskivaiheille, joten varmaan kissat ovat väijyneet lintulautojen antimille oppineita cityrusakoita.

Kahden kissapedon jäljet ovat selvästi alkaneet hajaantua tässä jatkaakseen eri suuntiin.

Hetki ennen kuin saimme tietää jäljistä, olin kompostorilla käydessäni huomannut yksien jänön jälkien tulevan metsän laidasta ja tehneen täyskäännöksen takaisin tulosuuntaansa autotallin nurkalla. Voi olla, että jänis oli nähnyt tai haistanut ilvekset ja päättänyt häipyä ennen kuin kissapedot huomaavat sen tai sitten joku muu oli saanut jänön muuttamaan suunnitelmiaan. Hyvä, että häipyi takaisin metsään. Jos meillä ei olisi ollut jo kiire hakemaan lapsia koulusta, olisin lähtenyt seuraamaan ilveksen jälkiä niiden tulosuuntaan. Olisi ollut kiva tutkia, mistä päin ne ovat tulleet ja mitä puuhanneet ennen asuinalueelle tuloaan. Jälkien seuraaminen niiden etenemissuuntaan olisi ollut vielä hauskempaa mutta se olisi vaatinut naapureiden pihoilla hiipparoimista. Toivon, että ilvekset pysyttelevät vielä näillä seuduilla harventamassa rusakkokantaa. Yksi toikkaroi tänäänkin keskellä kirkasta päivää katua pitkin meidän suuntaan mutta onneksi kääntyi naapurin pihalle.

Perjantaina oli komea ajokeli.

Karolla vauhdin hurmaa.

Onneksi älysin ottaa Karon talvivaatteet mukaan reissuun. -15 astetta pakkasta on jo sen verran, että Karo ei olisi muuten viihtynyt kuin hetken ulkona. Töppöset jaloissa ja takki päällä oli mukava ottaa spurtteja järven jäällä samalla kun lapset luistelivat. Yhden kerran töppönen irtosi jalasta eikä mennyt montaa minuuttia, kun Karo alkoi pomppia kolmella jalalla. Kun sukka oli laitettu takaisin, oli taas hyvä kipitellä tutkimassa rantakaislikon hajuja ja ihan vain juosta juoksemisen riemusta. Eilen kalaverkoilla käydessä pakkasta oli -19 astetta mutta hyvin pärjäsi Karo silloinkin melkein tunnin ulkoilun ajan. Kannatti nähdä vaivaa vaatteiden ompeluun, vaikka voisi kuvitella pitkäkarvaisen koiran pärjäävän ilmankin. Eron Karon olemuksessa näki kuitenkin niin selvästi, ettei vaatteiden hyödyllisyydestä ollut epäilystäkään. Itselläkin oli mukavaa, sillä ei tuullut yhtään. Auringon lämpö tuntui jo ihan selvästi iholla ja jopa toppavaatteiden läpi.

Luistelijoita olisi pitänyt päästä paimentamaan vähän väliä.

Tämän aamupäivän ajokelissäkään ei ollut moitteen sijaa.

Kotiin palatessa keittiössä odotti kaksi kukkivaa ritarinkukkaa. Kumpikin oli alkanut aukoa nuppujaan juuri silloin kun olimme poissa kotoa. Onneksi nuppuja riittää. Lasilyhdyssä kukkiva kerrannainen valkokukkainen ritari oli aukaissut kolme nuppua kahdeksasta ja 'Picotee' kaksi nuppua kuudesta. Valkoisella ritarilla onkin jo neljäs kukkavarsi menossa. Kolmannen kukat olivat hyvin pieniä ja luulin neljännen tekevän ihan lilliputtikokoiset kukat. Aika pieniä ne ovatkin mutta eivät sentään ihan niin minejä kuin kolmannen kukkavarren kukat, joiden halkaisija oli selvästi alle 10cm. Kirjavakukkaisen 'Picoteen' kukat ovat vain hitusen suurempia, vähän yli 10-senttisiä. Kauniita kuitenkin.

Ritarinkukka 'Picotee' oli alkanut kukkia kolmannella kukkavarrellaan.

Huonekasvirintamalla, ensimmäisissä kylvöksissä tai puutarhassa ei ole tapahtunut juuri mitään raportoimisen arvoista. Seuraavan vuorokauden alimmaksi lämpötilaksi on ennustettu tänne -31 astetta, mikä olisi tämän talven ennätys. Paleltaa jo ajatuskin niin oman kuin puutarhankin puolesta. Toivottavasti ennusteet menisivät pahasti pieleen. Tämä -20 asteen pakkanenkin riittäisi hyvin, jos nenä ja posket on pakko saada jäätymään. Ja kyllä se aurinko näyttää paistavan vähän vähemmilläkin pakkasasteilla.

Puutarha on valkoinen

Komeamaksaruoho lumikuorrutuksella.

Loppusyksyn pimeys on vaihtunut ainakin meillä jo hieman valoisampiin tunnelmiin. Maanantaina oli lunta maassa suunnilleen sentin verran ja torstaina iltapäivästä alkoi semmoinen pyrytys, että ei enää tarvinnut miettiä, mikä vuodenaika on kyseessä. Kyllä tämä nimittäin jo talvelta tuntuu, vaikka pakkasta ei enää olekaan kuin pari astetta. Viikolla tulikin jo maistiaiset melkein -10 asteen pakkasesta.

Kivikkorinnettä maanantaina 17.11.2025.

Lumi paljasti taas, minkälaista liikennettä puutarhassa on. Rusakot olivat käyneet jo popsimassa monessa kohdassa vihreinä lumen alle jääneitä perennoja mutta onneksi suojaamatta jääneistä alppikärhöistä ei oltu vielä käyty maistelemassa edes oksankärkiä. Ryhdistäydyin tänään sen asian suhteen ja kieputin samaan verkkohäkkiin koko majapenkin kärhömajan ja sen vieressä olevan seinäkkeen tarha-alppikärhö 'Albina plenan'. Samalla tuli estettyä pääsy puutarhakomposteille mutta eihän sinne tarvitse talvella päästäkään. Jospa myös rusakot etsivät nyt jonkun toisen reitin (huom. metsästä!) sen sijaan, että lompsisivat suoraan kompostien ohi poluille tutkimaan, josko joku verkko olisi painunut lumen alla sen verran, että pääsisi herkuttelemaan kasveillani.

Majapenkki ja osa kärhökaaripenkkiä tänään lauantaina 22.11.2025.

Puutarhassa näkyi myös odotetusti hyvin paljon myyrien ja hiirien jälkiä. Kauhulla odotan, millaisia tuhoja ensi keväänä näkyy. Onneksi liiterin luota löytyi myös kärpän jäljet, jotka kiertelivät kiitettävän suurella alueella takapihan puolella ja patiolla. Toivottavasti kyseinen peto viihtyy niin kauan meidän pihalla, ettei olisi enää pikkujyrsijöistä huolta. Jostain syystä loukkuihimme ei ole viime aikoina eksynyt yhtään myyrää. Liekö sitten vanhentuneet syötit? Huomisen ohjelmassa on vaihtaa niihin uudet ja testata, alkaako saalista kertyä paremmin. Kärpälle kyllä riittää talvievästä, vaikka muutama loukkukin olisi vintillä ja varastoissa vähentämässä siimahäntien määrää.

Aaargh!

Yllä olevan kuvan näky odotti minua maanantaiaamuna, kun lähdin hakemaan ulkovarastosta rosmariinia eteiseen. Tiistaille kun oli luvattu kovempaa pakkasta, niin ei uskaltanut enää pitää siellä talvetettavia kasveja. Rosmariiniruukun vieressä, vanhan silityslaudan päällä ikkunan edessä, olivat viimeisimpänä ostamani kukkasipulit, jotka ruukutin kellarissa talvetusta varten. Olin suunnitellut pitäväni ne reilusti pidempään varaston puolella, sillä kellarissa on vielä aika lämmintä. Kun näin kesälumipisararuukkuun kaivetun montun ja rosmariinin juurella jyrsityn sipulin, nostin kukkasipulit turvaan kellariin. En minä niitä jyrsijöiden ruuaksi hankkinut. Oli kyllä myyrä tai hiiri nähnyt vaivaa, kun oli päättänyt kiipeillä metrin korkeudelle silityslaudan metallijalkoja pitkin. Vai seinää pitkinkö se sinne kiipesi? Onneksi muita kukkasipuleita ei oltu kaiveltu ja ehkä tuo maisteltukin sipuli lähtee vielä kasvuun kun oli vain pikkuisen alaosan sivusta jyrsitty. Vai eihän juuri tuolla sipulilla ollut kookas sivusipuli vieressä?

Mitä, poroja?!?

Tien ylittävät sorkkajalat olivat onneksi satojen kilometrien päässä puutarhastani. Viime viikonloppuna piti käväistä Pohjanmaan suunnalla opiskeluhommissa ja sieltä sunnuntai-iltapäivällä takaisin ajellessa näimme kauempaa, että vastaantulevan auton valojen edestä vilahti joku elukka. Hidastimme vauhtia ja katselimme, kun kymmenkunta eläintä köpötteli tien yli. Eivät ne sentään poroja olleet, vaan luultavasti metsäpeuroja. Sen verran hämärää alkoi jo neljän maissa olla, että kuvista ei paljoa selvää saanut. Hauska niiden menoa oli katsella mutta kieltämättä loppumatkan ajan tuli tarkkailtua hyvin tarkasti tien pientareita, ettei tarvitse ihmetellä seuraavaksi mitään eläintä auton konepellillä. 

Purppuraheisiangervosta oli tullut torstain lumipyryssä lumipallopensas.

Purppuraheisiangervon talvinen asu sai jostain syystä minut iloiselle mielelle. Ihastelin pensasta monta kertaa lumia kolatessani mutta urakan jälkeen kävin kyllä ravistelemassa niin siitä kuin muistakin pensaista lumikuormaa vähemmäksi. Ei nyt tarvitse vielä näin alkutalvesta yhdenkään oksan murtua lumitaakan painosta. Ollaankos teillä jo päästy etsimään pulkat ja lumikolat varastosta?

Elämää purkeissa

Tahatonta blogitaukoa pääsi lipsahtamaan kuin huomaamatta. Mennyt viikko on taas kerran ollut sangen kiireinen mutta samalla myös hyvin antoisa. Töissä oli meidän työporukan kesken teemaviikko, joka toi kirjaimellisesti vaihtelua arkeen. Vaihdoimme nimittäin ns. työpisteet ja osittain myös työtehtävät. Tilannetta voisi verrata siihen, että vaikkapa päiväkodissa tai koulussa ryhmät sekoitettaisiin perusteellisesti; harva tuntee toisensa mutta se ei aiheuta totaalista kaaosta eivätkä työt jää tekemättä. Niin "asiakkaille" kuin työntekijöillekin jäi hyvä mieli viikosta ja pomokin hyväksyi touhun. Loppukevään projektien suunnittelua ja opiskeluihin liittyviä juttuja on ollut myös työlistalla. Pakollisen ruotsin tehtävät on palautettu ja nyt vain odotellaan suoritusmerkintää. Hetkellistä hämmennystä aiheutti plakkariini toisesta kurssista merkitty välinäyttö, vaikka kyseessä piti olla lopullinen suoritus. Se on onneksi nyt korjattu ja nokka on suunnattu kohti seuraavia suoritusmerkintöjä. Tähän saakka opintojen ja töiden yhdistäminen on sujunut melko jouhevasti, vaikka välillä on tullut jopa 11-tuntisia päiviä. Paljon muuhun ei kyllä jää hirveästi aikaa mutta onneksi on nämä viikonloput, jolloin voi puuhata vaikkapa taimien parissa.

Viime viikonlopun kylvöissä näkyy oikein mallikasta itämistä.

Basilikat, timjamit ja helokukonharjat lähtivät itämään ihan muutamassa päivässä. Heti niiden jälkeen itivät lehtikaalit ja tomaateista 'Evakko'. 'Maskotkat' ampaisivat kasvuun pari päivää 'Evakon' perässä mutta muista kolmesta tomaatista ei vielä näy mitään. Lasten mummolassa kylvämät tomaatit olisivat jo koulintakokoisia mutta luultavasti ryhdyn multahommiin vasta kun omista tomaateista loput itävät. Vanhat lehtikaalinsiemenet näyttävät itävän niin hyvin, että suurin osa taimista syödään salaattina varmasti jo keittiön ikkunalta ja vain muutama jätetään kasvimaalle istutettavaksi. Viime kesänä neljästä taimesta riitti syötävää vähän liiankin kanssa, vaikka käytimmekin lehtikaalia ahkerasti ja luovasti vähän kaikkialla ja myös kuivasimme sylikaupalla satoa talven tarpeiksi. Kuivatuista onkin vielä puolet jäljellä. Tosin oli hyvä, että lehtikaalia oli paljon, sillä osa kaalikasveista osa menee aina väkisinkin tuholaisten suihin. Mutta luultavasti kolmekin tainta riittäisi vallan hyvin meidän perheen tarpeisiin.

Kasvimaan kylvöjen suunnittelua.

Sain vihdoin tehtyä edes suuntaa-antavan suunnitelman tämän vuoden kylvöistä. Kasvatan aina eri lajeja sekaisin samassa lavassa mutta samalla yritän noudattaa erityisen tuholais- tai tautiherkkien lajien kohdalla edes jonkinlaista viljelykiertoa. Pyrin kierrättämään esimerkiksi kaalikasveja niin, että samassa kohdassa kasvaisi niitä vain joka kolmas vuosi. Valkosipulit ja porkkanat kiertävät myös paikasta toiseen mahdollisimman tarkasti. Aina se ei onnistu näin pienellä kasvimaalla ellei pidä joskus niistä kokonaan välivuosia, mutta pääasia, että on tehty se mikä voidaan. Keltasipulia en ole kasvattanut vuosikausiin, sillä niihin on aina iskenyt sipulikärpänen. Olen kuitenkin miettinyt, uskaltaisiko tänä vuonna kokeilla niitä uudelleen. Olen palloillut ajatuksella lykkiä sipulin istukkaita vähän sinne sun tänne esimerkiksi tomaatti- ja basilikaruukkuihin sekä kaalien sekaan. Mitä luulette, toimisiko? 

Täpläpipo 'Mysticalla' on selvästi erinomainen itävyys. Ainakin on hukkavaraa.

Itämistä on alkanut tapahtua myös ulkoeteisessä, johon jemmasin viimeisimmät perennakylvöt. Ajattelin, että jos eivät jaksa itää eteissä, ne ehtii vielä viedä loppukevääksi ulos saamaan kunnon kylmäkäsittelyä. Ainoastaan tarhakylmänkukka ei ole vielä itänyt mutta odotellaan vielä rauhassa pari viikkoa. Jos ei sittenkään ala itämistä näkyä, vien ruukun hankeen. Olen huomannut, että perennat eivät aina idä ihan yhtä nopeasti kuin monet kesäkukaksi tai hyötykasviksi kasvatettavat lajit. Onpahan tässä vielä aikaa odotella.

Ensimmäinen kivikkotörmäkukka 'Misty Butterflies'.

Eteisessä puuhaillessa tutkin pelakuiden kuntoa. Ne ovat lähteneet leikkauksen jälkeen hyvään kasvuun mutta vähän hailakoiltahan ne näyttivät. Mikäs ihme se olisikaan, kun ovat samassa mullassa kasvaneet viime keväästä lähtien. Uutta multaa ei nyt ollut niille tarjota, mutta kaivoin kasvien väleihin kuopat, joihin kaadoin kanankakkaa ja kastelin, jotta lannoitetta alkaisi liueta nopeammin. Kastelulannoitteella olisi saanut nopeammin ravinteita kasvien ulottuville, mutta kanankakka vaikuttaa pidemmän aikaa eikä tarvitse muistella, minkä kasvin on kastellut milloinkin lannoitevedellä. Kaikkia kun ei tarvitse kastella yhtä usein. Kunhan ulkona on riittävän lämmintä, vaihdan pelakuille pintamullat. Ei tule sotkua sisätiloihin. Kellarista eteiseen tuotu pelakuu on heräillyt vähän hitaammin mutta näyttää olevan elossa sekin. Sitä en vielä lannoittanut.

Rosmariini innostui taas kukkimaan.

Tämän päivän ohjelmassa oli myös linnunpönttöjen putsausta. Ei niitä olekaan kuin kolme ja niistäkin vain kahdessa oli viime kesänä pesintää. Puukiipijä ei ole pesinyt kertaakaan sille rakennetussa pöntössä, joten päätin siirtää sen toiseen puuhun. Voi olla, että uusi paikka on vielä epämieluisampi kuin vanha, mutta eihän sitä tiedä ennen kuin on kokeillut. Kuusitiaisen ja kirjosiepon pöntöissä oli vain yhdet poikueet viime kesänä, joten tyhjennettävääkään ei paljoa ollut. Lasten kanssa ihmeteltiin, miten erilaiset pesämateriaalit eri lintulajeilla on. Kuusitiainen oli käyttänyt päämateriaalina sammalta ja viimeistellyt pesän oikein pehmoiseksi eläinten (myös hyvin todennäköisesti Karon) karvoilla. Laitan yleensä keväisin Karon turkista harjattua pohjavillaa (tai pidempääkin karvaa lyhyemmäksi pätkittynä) linnuille tarjolle ja hyvin ne näyttävät aina kelpaavan.

Kirjosiepon luovat pesämateriaalit.

Kirjosieppo sen sijaan oli rakentanut pesänsä heinistä ja edellisvuotisista perennojen korsista, kuivista lehdistä, männynkaarnan suikaleista, koivuntuohesta ja... muovista! Luultavasti muovi oli vielä peräisin taimilaatikkoina käyttämistäni lihalaatikoista, joista ei ole tullut revittyä ihan kaikkia kannenjämiä pois. Olen kyllä yleensä nyppinyt kaikki helposti irtoavat suikaleet, mutta joskus muovit ovat niin tiukassa, ettei niihin tule uhrattua sen enempää aikaa. Kirjosiepolla ylimääräistä aikaa on ilmeisesti ollut, kun on käynyt niitä kiskomassa. Suikaleet oli vielä pujoteltu niin tiukkaan muun materiaalin sekaan, että koko pesä piti hajottaa silpuksi ennen kuin muovit sai kerättyä roskiin. Pitää selvästi olla jatkossa tarkempi ja kiskoa joka ikinen linnun voimin irtoava muovi pois ennen kuin laittaa lihalaatikoissa taimia ulos.

Aurinko pilkistelee aamupäivisin jo takapihallekin puiden välistä.

Kevät etenee hyvää vauhtia ja aurinkoisia päiviä on toivottavasti koko ajan enemmän. Hyvää viikonloppua!

Talvilomaviikon puuhia

Nyt ovat kaikki kolme hyasinttia kukassa.

Talvilomaviikolle mahtui monenmoista puuhaa niin kasvien kuin kaikenlaisen muunkin askareen parissa. Aloitetaan ulkoeteisestä, jossa ei tarvitse enää kumartua haistelemaan hyasintteja. Kaikki kolme sipulia ovat nimittäin aukaisseet kukintonsa ja tuoksu leijuu koko eteisessä. Välillä olen avannut ihan tarkoituksella oven sisälle hetkeksi aikaa, jotta tuoksu leviäisi muuallekin. Kunhan nämä alkavat lakastua, tuon kellarista toisen hyasinttiruukun. Se olikin jo tehnyt melkoisen pitkät alut mutta pärjää vielä hetken. Toin hyasinttiruukun sijaan kellarista ulkoeteiseen kaksi purkkia valkosipulin itusilmuja ja yhden ruukun ruohosipulia.

Ruohosipuli ja valkosipulin itusilmut olivat heränneet kellarissa.

Syksyllä kasvimaalla ruohosipulimätästä peratessani otin muutaman sipulimättään ruukkuun, jonka toin ulkoeteiseen. Pikkuisen siitä otettiinkin vielä satoa talteen loppusyksyn aikana mutta versojen lakastuessa vein ruukun kellariin. Nyt se oli alkanut heräillä ja pääsi siistittynä ulkoeteiseen. Sieltä sitä on helppo käydä napsimassa ruuanlaittoon. Pienet valkosipulit päätyivät ruukkuihin myös syksyllä. Valkosipulin itusilmuja oli vuosien mittaan jäänyt kukkapenkkiin ja niille piti kehitellä uusi paikka. Erottelin isoimmat ja istutin ne maahan kasvamaan kokoa mutta kaikki pienet ruukutin ja laitoin pakkasten tultua kellariin talvehtimaan. Monena vuonna olen harmitellut kevättalvella sitä, etten muistanut ruukuttaa itusilmuja kevään varhaissadoksi mutta nytpä tulee vihdoin sekin testattua. Kokeilulle meinasi käydä köpelösti, kun metsähiiri (?) kävi kaivelemassa ruukkuja niiden ollessa ulkovarastossa odottamassa kellariin vientiä. Kaikkia sipuleita se ei selvästikään löytänyt, sillä mullasta on alkanut nousta harvakseltaan hentoja versoja.

Testi-idätyksen tuoksuherneet kasvavat. Taustalla eteisessä talvehtinut stevia.

Joulukuun viimeisinä päivinä kylvölautalle kokeeksi laittamani tuoksuherneen siemenet itivät niin hyvin, etten raskinut viskata niitä menemään. Ruukutin siemenet ja vein purkin ulkoeteiseen, jossa taimet ovat saaneet kasvaa rauhassa. Olen latvonut kaikki toisen lehtiparin jälkeen, mikä teki niille selvästi hyvää. Periaatteessa ruukun olisi voinut nostaa uloskin näillä keleillä mutta se nyt on jäänyt tekemättä. Kohta pitänee miettiä tukikeppejä, sillä taimilla ei selvästikään ole aikomustakaan simahtaa kesken matkan. Myös ruukun vaihtaminen suurempaan voi olla vielä tarpeen ennen kuin taimet saa istutettua ulos. Muilla kasveilla ei näytä olevan yhtä suuria kasvuhaluja kuin noilla eteisen kasvateilla.

Kelloköynnös on kurkkinut monta päivää mullan rajasta ja chili miettii, uskaltaisiko tehdä kasvulehtiä.

Kelloköynnös on ennen ollut minusta aika nopea kasvaja siitä lähtien kun ensimmäinen koukku on ilmestynyt mullan pinnalle. Toisin on ollut tänä vuonna. Luulin jo, että sirkkalehdet ovat juuttuneet kiinni siemeneen kun mullan pinnalle ilmestynyt koukku tökötti päivästä toiseen muuttumattomana. Vihdoin lehdet ovat alkaneet ilmestyä esiin suunnilleen millimetrin päivävauhtia. Himskatin hidastelija! Taisi ottaa mallia chilistä, joka esitteli sirkkalehtiään kolme viikkoa ennen kuin alkoi edes harkita ensimmäisten kasvulehtien näyttämistä. Hyvin hidasta toimintaa näyttää olevan myös paprikoilla, joista ensimmäinen on kyllä itänyt, mutta mullan pinnalla ei näy edelleenkään kuin pieni valkoinen koukku. Samaan aikaan kylvetyistä lobelioista yksikään ei ole itänyt mutta siemenetkin olivat jo monta vuotta vanhoja. Taidanpa viskata loput pussin pohjalle jääneet siemenet kompostiin.

Liisan kasvit -blogin Liisalta saapui ihana siemenlähetys.

Ihailin Liisan blogissa todella kaunista punaista ripsuterälehtistä tarhakylmänkukkaa ja Liisa tarjoutui lähettämään sen ja muutaman muunkin kasvin siemeniä minulle. Kiitos paljon Liisalle siemenistä! Toki lähetin vaihdossa myös muutaman siemenpussin Liisalle, toivottavasti siemenet tulevat perille pian. Liisan siemenpaketissa oli kylmänkukan lisäksi helokukonharja 'Flamingo Feathers', täpläpipo 'Mystica' sekä kivikkotörmäkukka 'Misty Butterflies'. Helokukonharja on itselleni ihan uusi kesäkukkatuttavuus. Täpläpipoa on ainakin Kottikärryn kääntöpiirin Päivi kehunut niin monesti, että kasvi oli jo vahvasti hankintalistalla. Kivikkotörmäkukat taas kuolivat itseltäni viime talvena enkä ole saanut omista siemenistä uusia taimia kertaakaan. Nyt kun Liisa lähetti eri lajikkeen siemeniä, huomasin, että ne ovat paljon pulleampia kuin omista kasveista keräämäni. Todennäköisesti siis itselläni ollut 'Pink Mist' oli steriili lajike eikä siten tehnyt lainkaan itämiskykyistä siementä. Kukinnan aikaan oli nimittäin runsaasti pörriäisiä liikkeellä ja kukkiakin oli auki kymmeniä kolmessa kasvissa yhtä aikaa, joten pölytyksen epäonnistumisesta sen ei olisi pitänyt jäädä kiinni. Nyt onkin todella ihana saada tilalle uusia taimia ja toivottavasti kasvit kylväytyvät itsekin, niin on aina törmäkukkia pörriäisten ilona.

Kasvimaalla alkavat lavat paljastua.

Sen verran lämmintä on ollut täälläkin, että vähät lumet ovat huvenneet ihan silmissä. Harvemmin täällä on maaliskuu ja varsinkaan sen alku maata näyttänyt mutta nytpä on sekin koettu. Kasvimaalla korkeammat lavat ovat paljastuneet osittain ja matalammistakin alkaa näkyä nurkkia. Yllä olevan kuvan oikeassa laidassa on vielä sen verran korkeampi kinos, että kylmäkäsittelyssä olevat perennansiemenet ja yrttilava ovat vielä ohuen lumikerroksen peitossa. Tänään pitäisi ainakin sääennusteiden mukaan olla viimeinen plussapäivä ennen kuin sää kääntyy uudelleen pakkaselle, joten kevään eteneminen pysähtyy hetkeksi. Saa nähdä, millainen lumituisku huomiselle on tulossa. Eilen saatiin esimakua melkoisista tuulenpuhureista mutta tuhoja ei tainnut tulla. Tonttia varjostavat koivut pysyivät (valitettavasti) pystyssä eikä kaatotuomion saaneesta siperianpihdastakaan revennyt yhtään haaroista poikki. Sen sijaan pienempiä oksia ja neulasia karisi ympäri pihamaata.

Iltahämärissä otettu kuva, mutta näkyy siinä aurinkopenkin hiidenkiven kulma ja pihdasta karisseita neulasia.

Aurinkopenkin aidan alle ei ole hirveästi talven aikana lunta kertynyt ja nyt nekin vähät ovat sulaneet pois. Kivikkorinteestä pihaantulon reunasta on myös paljastunut jo ensimmäisiä kiviä. Kuistin nurkalla kukkapenkistä alkaa näkyä vähän reunaa, mutta muuten kukkapenkit ovat vielä hyvinkin lumen peitossa. Loman alussa kävimme Keski-Suomessa ja hämmästelimme, kuinka vähissä siellä lumet ovat. Mummolan pihallakin lunta oli vain siellä täällä joku lämpäre. Järvi sentään oli vielä sen verran jäässä, että lapset pääsivät kokeilemaan pilkkionnea. Minä tallustelin Karon kanssa lähistöllä.

Poseeraus sammaleisella rantakalliolla. Pilkkijöitä piti tarkkailla herkeämättä.

Kotonakin on lenkkeilty ahkerasti. Alkuviikosta satoi sen verran lunta, että tuli tehtyä talven ehkä kolmannet lumityöt. Vasta satanut kosteahko lumi ei ole ihan paras lenkkeilyalusta Karolle. Sopivalla kelillä lumi nimittäin tarrautuu tiukasti maata pitkin viistäviin housu- ja häntäkarvoihin. Tuolloin ei ollut ihan pahin keli, mutta silti matkan aikana piti irrotella turkista muutaman kerran lisäpainoja. Alla olevassa kuvassa iso kokkare Karon takana on kiinni Karon hännänpäässä. Se heilui Karon tassutellessa niin hauskasti, että oli ihan naurussa pitämistä. Jokaisella hännän heilahduksella lumipallo keräsi itseensä pikkuisen lisää lunta ja kasvoi kunnes oli aika irrottaa se pois. Karoa pieni ylimääräinen painolasti ei näyttänyt haittaavan.

Karo ja lisäpainot.

Eiliseltä lenkiltä mukaan tarttui toisenlaista painolastia.

Täytyy sanoa, että lumikokkareita on mukavampi irrotella turkista kuin tuhannen solmuun takertuneita kuusen ja koivun oksia. Tassupesullakin Karo piti käyttää, jotta tassuihin ja mahakarvoihin jääneet hiekoitushiekat ja muu lika eivät leviäisi pitkin huushollia. Loppukevennyksenä video seniorikoiran unenlahjoista. Karolla olisi ollut iltapalan aika mutta oli ilmeisesti niin raskas päivä takana, että karvatassu simahti keittiön nurkkaan ennen kuin muisti olevansa nälkäinen. Ennen videota ehdin silitellä hetken Karoa ja hakea nappuloita ruokakiposta ja kännykän pöydältä. Videotakin lyhensin minuutin verran alusta, eli melkoiset superunet oli tällä kertaa.

Jos ei muuten saa Karoa hereille, niin korvasta kutittaminen toimii aina. Aurinkoista sunnuntaita!

Hyasintteja tuoksuttelemassa

Hyasintti 'Gipsy Princess'

Liekö kalenterin kääntyminen maaliskuulle syynä vai alkanut talviloma, mutta nyt on tullut inspiraatio kaikenlaisiin kukkapuuhasteluihin. Keväinen sää ei ainakaan ole syynä, sillä täällä on viime päivinä näkynyt ikkunasta useammankin kerran lumisadetta ja eilen piti kolata pihakin. Se taisi olla minulle peräti toinen kerta tälle talvelle (tänä talvena isännän kohdalle on osunut vaihteeksi muutama lumisade enemmän). Kylvölautalla on testi-idätyksessä kivikkotörmäkukan siemeniä ja muutama paprika. Multaan jo useampi viikko sitten kylvetyt eivät nimittäin ole suostuneet vieläkään itämään. Jos ei ala paprikakylvöksessä näkyä koukkua jo pikaisesti, pitänee turvautua ostotaimiin. Kelloköynnöksistä ensimmäinen on alkanut itää, pitkän odottelun jälkeen sekin. Ihan vielä ei ole aika kylvää tomaatteja tai monia muitakaan kesäkukkia, joten päätin purkaa puutarhatarmoani eteisessä.

Metsämustikka alkaa heräillä.

Keräsin marraskuussa vanhempieni metsästä pikkuisen mustikanvarpuja ja sammalta jouluasetelmiin. Kotona asetelmia tehdessäni huomasin, että yksi mustikanvarpu olikin lähtenyt maasta juurineen irti. Hetken mielijohteesta päätin istuttaa sen mullan ja sammalen sekoitukseen. Ruukun pinnalle löytyi myös yksi sammalmätäs, jossa oli pieni ketunleivän taimi. Lykkäsin purkin ulkoeteiseen odottelemaan kevättä mutta en kovin suuria odotuksia sen kasvuunlähdölle ladannut. Muutama latvankärki onkin matkan varrella kuivunut mutta nyt parin oksan silmut ovat alkaneet selvästi kasvaa. Jos taimi selviää kesään saakka, se pääsee kasvamaan metsämustikkamaalle.

Pelargonit leikattu.

Pelakuut ovat talvehtineet tänä vuonna oikein hyvin. Erityisen iloinen olen siitä, että joka ikinen 'Appleblossom' on todella hyvässä kunnossa. Talvi ei ole ollut sen valoisampi kuin edellisetkään talvet, mutta ehkä kauttaaltaan valkoiseksi maalattu ulkoeteinen lisäsi valon määrää sen verran, että se piti pelargonit virkeämpinä talven yli. Yksi vanhoista valkoisista oli kuollut ja toinen on melko huonossa hapessa mutta kumpikin oli jo viime kesänä niin surkean näköisiä, etten oikeastaan edes odottanut niille mitään ihmevirkoamista. Sen kuolleen yksilön tilalle otinkin jo loppukesällä juurtumaan pistokkaan (ylläolevassa kuvassa oikealla). Se oli koko talven ikkunan edessä ja sen kyllä näkee sen ulkonäöstäkin. Lehdet ovat reilusti isommat kuin seinän vieressä talvehtineilla pelakuilla. Toinen saa olla vielä sen aikaa, että näen, virkistyykö se leikkaamalla vai korvataanko uudella taimella. Pistokasmateriaalia ainakin tuli riittämiin. En raskinut viskata hyviä latvoja kompostiin, joten otin kumpaakin sorttia neljä pistokasta. Kyllä niille varmasti ottajat löytyy, jos ei itsellä ole tarvetta.

Eiköhän kahdeksan pelakuun pistokasta riitä? Basilikastakin otin kolme latvaa juurtumaan.

Kaupan ruukkusalaattia ja basilikaa uudelleen ruukuttaessa tuli mieleen, että basilikahan se juurtuu myös aika helposti. Sitä tulee käytettyäkin sen verran usein, että ylimääräisille taimille on aina tarvetta. Samalla saa keittiön ikkunalle vähän vihreää ja pääsee puuhaamaan taimien parissa ennen varsinaisia esikasvatuksia. Tosin hyvin luultavasti nuokin yrtit pääsevät kesällä ulos, jos vain ovat hengissä siihen saakka. Ja mikseivät olisi. Seuraavaksi tulee puutarhaan liittymätön höyrynpurkumarmatus. Hypätkää yli, jos muovikorkilliset maitotölkit eivät ole teille ongelma.

Ajoittain tulee menetettyä hermot näiden korkillisten maitopurkkien kanssa.

En tiedä, olenko ainut, joka inhoaa melkein sydämensä pohjasta näitä korkillisia maitotölkkejä. Meidän perheessä siirryttiin syksyllä laktoosittomaan ruokavalioon ja hyvin nopeasti selvisi, että enää ei tarvitse edes haikailla normaalien maitopurkkien perään. Ainoastaan jollain maitohyllyn kalleimmalla merkillä taisi olla normaalin mallinen purkki ja sitähän ei ole järkevää ostaa, jos maitoa kuluu litratolkulla viikossa. Mikä sitten korkillisissa purkeissa risoo? Eniten ärsyttää se, että jääkaapista maitoa ottaessa ei huomaa, mikä purkki on avattu, ellei vertaile useampaa keskenään. Ja arvatkaapa, muistavatko lapset tehdä sellaista sen enempää kuin katsoa, että ottavat vanhimman päiväyksen purkin? Voin sanoa, että eivät. Välillä on ollut jopa kolme avattua purkkia rinnakkain jääkaapin hyllyllä. Toinen melkein yhtä ärsyttävä asia on se, että ilman korkin irti repimistä ei voi sulloa kymmentä maitotölkkiä (ja lisäksi useampaa pientä pahvipakkausta) yhden sisälle. Korkkeineen niitä mahtuu sisäkkäin maksimissaan seitsemän kappaletta ja sekin vaatii väkivaltaa. Korkin takia purkkien väliinkään ei saa oikein survottua mitään. Koska aina ei vaan jaksa tai ehdi repiä korkkeja irti, pahvinkeräyskoppa pursuaa aivan liian usein yli äyräidensä.

Välikevennyksenä ränniin muodostunut mielikuvituksellinen jääveistos.

Ja paasaus sen kun jatkuu. Kolmas ärsytys tulee siitä, että purkit pitää joka tapauksessa repiä auki huuhtelua varten, sillä eihän tuollaisesta epämääräisessä kohdassa olevasta pikkureiästä valu millään kaikki maidonsekainen vesi pois ja jos purkit eivät kuivu kunnolla, ne alkavat haista. Ja koska reikä on keskellä sivua, purkista ei voi aukaista perinteiseen maitotölkin avaustapaan pelkästään toista nurkkaa, vaan koko purkki pitää repiä auki. Ja EIPÄ TÄSSÄKÄÄN vielä kaikki: miten ihmeessä ne irrotetut korkit kierrätetään? Maitopurkissa kiinni oleva korkki menee kartonginkeräykseen, sillä se saadaan eroteltua jatkokäsittelyssä samalla lailla kuin maitopurkin sisällä oleva muovikalvo. Jonkun ohjeen mukaan irrotettu muovikorkki kuuluisi energiajakeeseen. Miksi ihmeessä sitä ei saisi laittaa muovinkeräykseen?

Takaisin asiaan: tältä näyttää lumitilanne täällä nyt.

Ei ole kovin talviselta tämä talvi tuntunut, mutta valkoinen maa täällä sentään on koko talven ollut. Pensaistakaan ei ole tarvinnut kovin usein karistella lumia. Eilen piti vähän käydä heilauttamassa paria oksaa mutta muuten tuuli olikin hoidellut suurimmaksi osaksi sekä jänisverkkojen että oksien puhdistamisen. Vähän harkitsin hortensioiden viimekesäisten kukintojen leikkaamista mutta aikani pensaita katseltuani totesin kukintojen näyttävän oikeastaan aika kivoilta. Tuleepahan sitten lopputalveksi tekemistä, jos (eli näillä korkeuksilla melko varmasti kun) sataa vielä niin tarttuvaista lunta, että se uhkaa taittaa oksia poikki. Ainakaan tänä talvena pensaat eivät repeile metristen kinosten alla.

Aurinkopenkin mustilanhortensiaan ei tuuli ollut osunut, joten se sai kevyet ravistelut.

Pikkiriikkisen kevätatsalean suojaverkko kertoo, että aurinkopenkissä on 30cm lunta.

Hangenkorkeus (tai -syvyys, miten sen nyt ottaa) näyttää vaihtelevan tänä talvena todella paljon. Joissain kohdissa lunta on hädin tuskin kymmenen senttiä, toisaalla saattaa olla jopa 40cm. Kolatuista lumista ei ole kovin kummoisia kasoja vielä syntynyt, sillä lumia on pystynyt lykkimään melko tasaisesti vähän joka puolelle. Sen verran on plussakeliä talven aikana ollut, että alemmissa hangen kerrostumissa on selvästi kantavampaa kerrosta. Niinpä vain harvassa kohdassa upottaa edes nilkkaan asti. Polvia tai melkein vyötäröä myöten hangessa ei siis ole tarvinnut tänä talvena rämpiä. Rusakoiden tuhoja ei ole toistaiseksi tullut, vaikka ainakin yksi valtava pitkäkorva tontilla välillä loikkiikin. Viimeksi tänään isäntä näki ikkunasta sen livahtavan takapihan kautta metsään. Ehkä puput löytävät vielä niin helposti ruokaa metsästäkin (tai naapuruston lintulaudoilta), ettei ole tarve etsiä maittavampaa evästä puutarhakasveista.

Suut makeaksi! Välissä kevyesti sokeroitua vadelma-mustikkasurvosta ja flora vanillaa.

Laskiaista ei meillä vietetty muuten kuin syömällä laskiaispullaa ja niitäkin vasta tänään laskiaistiistaina. Lapset kävivät kyllä ulkona touhuamassa mutta mäenlasku ei tänään inspiroinut niin paljoa, että se olisi voittanut leikkipuistossa käynnin ja lumikasassa rymyämisen. Ja minähän en ulos lähtenyt kun oli leivinuuni ja pullataikina vahdittavana. Tai no, myönnetään: pullataikinan tein jo maanantai-iltana jääkaappiin kohoamaan, joten sitä ei tarvinnut vahtia. Olen useammankin kerran tehnyt raskin edellisenä iltana jääkaappiin ja jatkanut siitä aamulla taikinan loppuun, mutta muutama viikko sitten lisäsin ajatuksissani taikinaan melkein kaikki jauhot ennen kuin muistin, että leipomisen piti jatkua vasta seuraavana päivänä. Koska tehtyä ei saa tekemättömäksi, lisäsin vielä rasvankin sekä loput jauhoista ja lykkäsin taikinakulhon yöksi jääkaappiin. Seuraavana päivänä totesin, että tulipa muuten harvinaisen helposti käsiteltävää taikinaa ja erinomaisen kuohkeita pullia. Nyt toistin "virheeni" tarkoituksella ja lopputulos oli aivan yhtä hyvä. Pitää nyt varmaan tehdä kolmas testi lopullisen varmuuden saamiseksi.

Toinenkin hyasintti alkaa aueta ja kolmas on nupullaan. Sahrameista kukki jostain syystä vain kuusi.

Iloista maaliskuuta, ensimmäistä kevätkuukautta!

P.S. Jos jotakuta jäi kiinnostamaan, niin Inkerin kimpussa (kts. edellinen postaus) oli tarha(?)piiskun ja isosudenporkkanan (ehkä, jos oikein muistan) kukkia. En sen kummemmin kukkia kerätessäni miettinyt, mitä ne voisivat olla minimittakaavassa. Ehkäpä jokin auringonkukan pienehkökukkainen ja harvaterälehtinen lajike sekä valkoinen loistokurjenmiekka. Mittakaavaltaan ne taitaisivat täsmätä parhaiten.