Hiidenkiven puutarhajumppa

Nyt se on totisesti todistettu: puutarhatyöt parantavat liikkuvuutta ja kohentavat lihaskuntoa. Mistäkö vakuutuin näin varmasti asiasta? Kävin fyssariopiskelijoiden järjestämässä kuntotestissä kun kerran opiskelijana pääsin sellaiseen ilmaiseksi. Liikuntaharrastukseni rajoittuvat puutarhailuun ja Karon kanssa rauhallisiin kävelylenkkeihin. Töissä toki käytän mieluummin portaita kuin hissiä ja nyt kun alkaa olla lämpimämpää, ajelen kerran viikossa pyörällä töihin, noin kuusi kilometriä suuntaansa. Kuntosalilla olen käynyt viimeksi ehkä vuonna 2004 eikä viimeisen puolen vuoden ajan ole tullut tehtyä edes kotijumppaa kuin kerran kuussa noin 15 minuuttia kerrallaan. Eli käytännössä en kuntoile yhtään. Silti sain kuntotestin eri osa-alueilta vähintään keskinkertaisia tuloksia ja kyykyissä sijoituin ikäryhmäni hyvä-sarakkeeseen. Ryhti ja liikkuvuudet olivat oikein hyvät ja punnerruksissakin huimat seitsemän tyylipuhdasta suoritustani olivat enemmän kuin suurimmalla osalla muista ammattialani opiskelijoista. Siitä olen yllättyneen ylpeä, vaikka tulos muuten onkin aika surkea. Eli monta tuntia parina päivänä viikossa puutarhatöitä parantaa selvästi niin voimaa kuin liikkuvuuttakin (kestävyyskunnossa oli kyllä parantamisen varaa mutta sitä ei huudella. Ei sekään siinä alimmassa sarakkeessa ollut.). Alkusyksystä tulokset olisivat varmaan olleet vielä paljon parempia kuin nyt puutarhakauden ollessa vasta aluillaan.

Uusi kärhö. Saa nähdä, tuleeko siitä Comtesse vai jotain ihan muuta.

Palkinnoksi kuntotestiin uskaltautumisesta ja varsinkin kyykkyjen ja polkupyöräergometritestauksen aiheuttamasta reisilihasten pienimuotoisesta kuolemisesta ostin itselleni loistokärhö 'Comtesse de Bouchaud'n. Eihän sitä nyt ihan huvin vuoksi moiseen rääkkiin lähdetä. Kuntotestistä sainkin sitten inspiraation tehdä meille kotipuutarhureille kuvalliset liikuntaohjeet, joiden ansiosta ainakin itse pärjäsin yllättävän hyvin testissä.  Kuvaajana toimi esikoinen ja vasta jälkeenpäin kuvia katsellessa kävi mielessä, että fiksu olisi varmaan vaihtanut edustavamman vaatekerran ylleen ennen kuin jakaa kuviaan nettiin. Minäpä en ole fiksu ja kuvat todistakoot, että ne otettiin aidossa kitkemistilanteessa hommaan sopivissa kuteissa. Kuka muka lähtee puutarhahommiin ykköset yllä? Ehkä kovin moni ei minua näistä kadulla tunnista, joten menkööt. Sitten kuntoilemaan, tehkää perässä! Paitsi polvivaivaisten ei ehkä kannata ihan kaikkia liikkeitä kokeilla. Eikä ehkä lonkkavaivaisten. Ja ranteetkin saattavat olla välillä kovilla. Ja tasapaino. Äh, kokeilkoon ken tahtoo, mutta omalla vastuulla!

Ihan perus kyykky.

Syväkyykky on kuulemma hyväksi terveydelle. Se on hyväksi myös kukkapenkkien reuna-alueille. Kyykky on mukava, tasapainoinen asento rikkaruohojen kitkemiseen tai vaikkapa jouluruusun edellisvuotisten lehtien nyppimiseen. Yläkroppaan saa tasaisen kiertoliikkeen, kun aloittaa kitkemisen yhdeltä puolelta, jatkaa eteen ja siitä toiselle puolelle. Käsien pituudesta sitten riippuu, miten ison puoliympyrän saa hoidettua ennen kuin pitää taapertaa muutama kyykkyaskel sivummalle. Hurjemmat tekevät pingviinitaaperruksen sijaan kyykkyhyppyjä (kannattaa ehkä vilkaista ennen sitä olan yli, etteivät naapurit tai joku pihaan hiipparoinut kaupustelija näe). Kyykyssä pystyy myös ruukuttamaan taimia ja kylvämään siemeniä. Hyvin käyttökelpoinen asento siis. Vaihtelua saa asettamalla kuvan asennon sijaan jalkansa leveämmälle, eli polvet tulevat tällöin käsivarsien ulkopuolelle. Siinä asennossa on kätevä vaikkapa jakaa esikoita tai vastaavan kokoisia käsin kappaleiksi revittäviä kasveja.

Kyykkyjen jälkeen vähän venytystä. Tässä vaiheessa oli jo tullut lämmin, niin piti aukaista fleeceä.

Kukaan ei jaksa hoitaa koko puutarhaa kyykkäämällä eikä sillä keskemmälle penkkejä edes pääsisikään. Kapeahkojen kukkapenkkien keskialueet saa näppärästi kitkettyä asettumalla penkin levyiseen haara-asentoon. Tuleepa mukavasti venytystä ja tasapainoiluakin, jos penkin reunuksissa on vaikkapa pyöreitä kiviä niin kuin meillä patiopenkissä. Tuossa asennossa muuten voi nostella toisella kädellä rikkaruohoämpäriä kuin kahvakuulaa. Voi vieläpä valita, mihin suuntaan ämpäriä nostelee sen mukaan, tarvitseeko hauis, lapaluu vai joku muu lihas treeniä. Samalla tulee edistettyä aivoterveyttäkin, kun toinen käsi tekee ämpäritreeniä, toinen nyppii rikkaruohoja ja silmät tarkkailevat kukkapenkissä kasvavia kasveja. Sitten, jos vielä lauleskelee samalla, niin jopa on aivotreeniä kerrakseen! Patiopenkissä muuten posliinihyasintit ja kevättähdet kukkivat edelleen. Pari idänsinililjaakin sinne on päässyt livahtamaan ja 'Norah'-tulppaaneita on nousemassa mukavasti. Mutta yhtäkään viime kesänä istuttamani täpläpipo 'Mystican' tainta en bongannut. Harmi sentään!

Verkot kyllä vähän hankaloittavat tätä kitkemistä!

Näin keväisin jänis- ja myyräverkoista aiheutuu melkoista häiriötä puutarhatöille mutta ei mahda mitään. Kyllä se vähän jäykempikin myyräverkko nousee aina sen verran, että käsi mahtuu alta. Tässä 'Laatokan Helmen' ja 'Ruby Giant' -tähtisahramien luona astinkivet olivat hieman kaukana verkosta mutta tulipahan enemmän vastusta keskikropalle. Auki jäänyt fleece nyt vähän peittää näkymiä mutta ehkä sanallinen ohjeistus riittää. Ota ensin tukeva polvi-istunta-asento ja nappaa sitten toisella kädellä kiinni verkon alareunasta nostaen napakasti ylöspäin. Hauiskäännön variaatio vissiin? Toisen käden saa nyt ujutettua verkon ali rikkaruohojen kimppuun. Muista hyvä keskivartalon tuki, niin ei selkä kipeydy. Ehkä. Joku pehmuste polvien alle olisi kyllä aika jees...

Pyllistel... eikun venyttelyä.

Toiset verkot ovat sen verran matalampia, että niiden yli ylettää kurkotella nyhtämään vaikkapa viimevuotisia perennanvarsia. Siinäpä tulee hyvää venytystä niin selälle kuin jaloillekin. Minulla varpaita kohti kurottelu ainakin meinaa ottaa pohkeisiin (istumatyöläisen ongelmia kaiketi?). Ainoaan onnistuneeseen otokseen sitten jäi juuri se hetki kun polvet olivat vähän koukussa mutta väliäkös hällä. Koivet olivat kyllä välillä ihan suoranakin. Muista varmistaa, että housujen ahterissa ei ole ainakaan kovin isoja reikiä ennen kuin pyllistelet naapuria tai kadulla kulkijoita kohti! Komeamaksaruohot alkavat jo heräillä, joten oli jo korkea aika rapsia niiden kuivettuneet varret pois. Parikymmentä senttiä kengänkärjestä eteenpäin näkyy myös muutamia ylivalottuneita kevätpitkäpalon kukkia. En muistanutkaan, että se alkaa kukkia jo näin aikaisin. Sitä voisikin levittää hiukan laajemmalle alueelle kun näyttää viihtyvän tuossa. Sammalta näyttää tulleen syksyn kosteudessa paksu kerros joka puolelle. En aio ottaa siitä stressiä. Kyllä perennat sen läpi nousevat ja ehkä sammal vähän estää rikkaruohoja itämästä ja kosteutta haihtumasta.

Sitten kun ei enää käsillä yletä, niin voi nostaa toisen jalan varovasti verkon yli kasvien sekaan.

Atsaleoissa näytti olevan ainakin jokunen nuppusilmu ja löytyi verkon sisältä muutamia kevätsahrameitakin, joten ei passaa ihan vielä kerätä verkkoja pois. Rusakot tulisivat kuitenkin apajille heti kun ei ole vielä tuuheaa voikukkaheinikkoa saatavilla. Onnistuuhan nuo puutarhanhoitotyöt verkkojen yli ja ali. Pientä akrobatiaakin tulee harrastettua, kun nostelee jalkojaan vähintään vyötärön korkeudelle päästäkseen verkkojen yli. Kovasti yritimme esikoisen kanssa saada hassun kuvan sellaisesta tilanteesta mutta ajoitus ei onnistunut eikä minulla riittänyt kunto/tasapaino siihen, että olisin seissyt yhdellä jalalla toinen jalka taivasta kohti niin pitkään, että lapsi onnistuu saamaan onnistuneen otoksen.

Lisätäänpä vaikeusastetta. Ylettääkö kurkotella vai ollaanko kohta mukkelis makkelis kukkapenkissä?

Joskus verkotettu alue on niin suuri, ettei auta kuin hypätä kokonaan häkkiin. Hiidenkiven puutarhassa sellainen paikka löytyy kärhökaaripenkin pensasmustikkaosiosta. Siellä on sentään muutamia astinkiviä mutta niitäkin aika harvakseltaan. Kuvan asento lienee jonkinlainen puolikyykyn variaatio eteentaivutuksella. Oli mikä oli, niin sillä pääsee kurottelemaan huomattavasti pidemmälle kukkapenkkiin kuin syväkyykyllä. Mahtuu kasveja enemmän kun ei tarvitse varata tilaa astinkiville! Tasapainokin kehittyy kuhmuraisten kivien päällä keikkuessa. Komeamaksaruohojen seasta pilkisteli jo helmililjojen ja valkovuokkojen piippoja, joten ei passannut lompsia sekaan ihan miten vain. Tuo isännän vanha, ruma lippis on muuten yksi parhaita puutarhapäähineitäni. Se on täydellisen muotoinen päähäni ja niin paksua kangasta etteivät paarmat saa hampaitaan sen läpi. Voisin kuvitella sen estävän täysin myös UV-säteiden läpipääsyn. Isohko lippa varjostaa hyvin silmiä ja peittää tehokkaasti kuvissa kasvot.

Ihan kaikkialle ei ylety kiviltä kurkottelemalla. Tämä asento muistuttanee jotain joogaliikettä?

Olipa sopivasti jäänyt pionin tukikeppi pystyyn törröttämään. Siitä tai otettua pikkuisen lisätukea ja kevennettyä painoa siltä varalta, että jalan alle olisi sattunut jäämään joku maasta puskeva kasvinalku. Tässä asennossa tulee venytystä vähän sinne sun tänne ja kaiketi joku lihasryhmäkin siinä aktivoitui. Puutarhalihakset kenties? Huomatkaa oikean kyynärvarren puolivälin kohdalla taustalla kauniisti kukkiva sinivuokko. Kukkia on ainakin kymmenen yhtä aikaa auki ja nuppuja vielä tulossa. Ensimmäisen jumppakuvan vaaleajouluruusu taas näkyy oikean pohkeeni yläpuolella kuvan yläosassa. Kyllä, juuri se valkoisena hohtava lämpäre tuolla kaukana. Hyvin erottuu, eikö?

Pieni kurottelukin tekee välillä hyvää.

Pitäähän se ranka saada välillä suoristettua ja tekee tuollainen taivaita kohti kurkottelu varmaan pohkeille ja jalkaterän lihaksillekin hyvää. Talvella ei ollut tarpeeksi lunta hankikelien aikaan, jotta olisin ylettänyt repiä kärhöportin päältä viimevuotiset versot pois. Niinpä niitä joutui nyt vähän kurottelemaan. Onneksi versot eivät olleet ihan umpisolmussa kaaren huipulla. Aurinko kyllä vähän häikäisi mutta tulipahan jumpattua samalla naamalihaksiakin, kun siristeli silmiä ja töpeksi kaaren huipulta pudonnutta roskaa pois suusta. Muutenhan suu ei olisi ollut auki mutta kun piti kysellä esikoiselta, joko on riittävästi kuvia otettu ja saa kiskaista viimeisetkin versot pois.

Aurinkopenkin "astinkivi" on vähän korkeampaa sorttia.

Tälle asennolle ei varsinkaan löydy virallista nimeä. Olkoon se nyt vaikka sitten "kurjenmiekkoihin kurkottava kitkijä". Se on varmaan sukua samalle asennolle, jossa kömmitään johonkin keskiaikaiselta kidutusvälineeltä muistuttavaan kuntosalilaitteeseen. Kevätkukkaniitylle ei passaa jalkaansa asettaa, sillä sieltä nousee yhtä sun toista joka neliösentiltä. Kevättähdet, huhtikurjenmiekat ja maksaruohot nyt jo erottaa mutta hyasinttien pulleat piipot vasta kurkkivat maanrajassa ja sinikatanoista ei edes tiedä, ovatko hengissä vai eivät. Hätä konstit keksii ja myös hankalimmassa kohdassa oleva voikukka saa lähtöpassit. Tukikäden rystyset eivät ehkä rusentaneet kovin montaa kasvia. Pientä koordinaatioharjoitustakin tulee tehtyä, kun tasapainoillessa pitää saada rikkaruohoämpäri pidettyä paikoillaan.

Viimeistä viedään: puutarhaan sopiva lankutusasento.

Lankuttamalla pääsee kitkemään jo melkoisen suuren alueen ja ihan ilman astinkiviä tai -lautoja. Mutta ihan miten tahansa ei kukkapenkissä passaa lankuttaa. Jos lankutat kyynärvarsien varassa, onnistut rusentamaan kyynärvarsillasi ties miten monta kasvia. Keskivartalokin jää siinä asennossa alemmas ja jos samassa kohdassa vaikka joku tulppaani tai herkemmin taittuva perennanvarsi olisi jo kovin korkeaksi kasvanut, niin poikkihan se menisi. Kämmenten varassa lankuttaminen nostaa kropan korkeammalle ja pienentää mukavasti käden alle jäävää riskialuetta. Liike on melkoisen tehokas, sillä joudut tekemään sen yhdellä kädellä. Toinen käsi kun tarvitaan tietysti kitkemiseen. Silmän ja käden koordinaatio kehittyy, kun yrität samalla viskoa kitkemäsi rikkaruohot jalkojen luona olevaan ämpäriin. Jos kunto kestää, niin koko kukkapenkin voi käydä läpi "lankkukävelemällä" sivuttain sitä mukaa kun saa yhden kohdan kitkettyä. Muista muuten tässäkin se keskivartalon tuki ja vaihda tasaisin väliajoin tukikättä, jotta tulee treenattua kumpikin puoli kropasta ja kitkettyä rikkaruohot kaikkialta. Lankutusta kannattaa harrastaa erityisesti keväällä, sillä kovin korkeaksi kasvaneiden kasvien sekaan sillä tyylillä ei passaa yrittää. Voi tulla enemmän tuhoa kuin hyvää jälkeä.

Jätetään lopuksi verkkokalvoille puutarharönttösiäni kauniimpi kuva. Katsojan loppurentoutus.

Siinäpä oli yhden päivän treeniä kerrakseen eikä tarvittu edes kalliita laitteita (vaatteidenkaan ei tarvitse tässä treenissä olla mitään merkkivermeitä). Innostuisiko nyt joku toinen hullunrohkea esittelemään oman puutarhajumppansa meille, jotka eivät innostu kuntosaleista tai muustakaan urheilusta? Voidaan sitten vertailla, kenen treeni kohentaa kuntoa ja puutarhaa tehokkaimmin.

Sairasvuoteella

Heipä hei karvaiset (ja tietysti myös vähemmän karvaiset) fanini! Piti tulla ihan itse tänne emännän blogiin naputtelemaan kuulumisia kun näyttää siltä, että emännältä se käy juuri nyt vähän heikonlaisesti. En siis itse ole sairastunut, vaan olen hoitanut hyvin tärkeää tehtävää sairaanhoitajattarena ja nyt siis myös tiedottajana.

Sairaanhoidollisiin tehtäviin kuuluu kuunnella sydäntä ja poistaa samalla stressiä.

Kaikki alkoi lauantai-iltana, kun emäntä alkoi hytistä kylmästä tulikuuman leivinuunin kyljessä. Ihan ihmeellistä! Minä nimittäin pysyin siitä paikasta kaukana, lämpöhalvauksenhan siinä olisi saanut. Sunnuntaiaamuna sama homma ja vielä isännälläkin. Sitten satuin kuulemaan, kun emäntä ilmoitti isännälle, että tikkuun tuli kaksi viivaa. Isäntä meni kovin vakavaksi ja kipaisi itsekin katsomaan mokomaa. Sitten sekin alkoi tunkea jotain puikkoa kirsuunsa. Sen verran ymmärsin, että kyse ei tainnut olla uusista pennuista, vaan jostain, minkä vuoksi kumpikin on ilmeisesti useamman päivän kotona.

Tässä estän emäntää lähtemästä sohvalta pois ja samalla tarkkailen isännän vointia. Pitää olla tehokas.

Vähän väliä emäntä ja isäntä ovat tunkeneet etutassujensa alle sellaista piipittävää härveliä. Varmaan kisailivat, kumpi saa siihen kovemmat lukemat. Emäntä on kuulemma toistaiseksi voitolla luvulla 39,72, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Noilta pennuiltahan ne sen taudin saivat. Sellaista voi ilmeisesti sattua, kun lauma keskenkasvuisia viettää monta tuntia yhdessä huoneessa. Viime viikolla kumpikin niistä oli nimittäin kipeinä mutta eivät kyllä tuossa kunnossa kuin isäntäväki. Mistähän se johtuu, että pennut mekastavat yhtä paljon, olivatpa terveitä tai sairaita mutta nuo täysikasvuiset menevät ihan veteliksi, jos pikkuisen joku virus sattuu osumaan kohdalle?

Pitää päivystää ahkerasti vieressä, ettei vointi vain pääse huonontumaan huomaamatta.

Ahkeran hoitamiseni ansiosta emäntä oli jo eilen vähän paremmin tolpillaan ja kävi iltapäivällä hetkisen ulkonakin keräämässä tomaatinraakileet ja 4,4kg luumuja. Vähän nyreänä se oli sisälle tullessaan, sillä kuulemma luumupuusta oli katkennut oksa. Sanoi, että luumut painavat liikaa, mutta olen itse sitä mieltä, että puussa oli rymynnyt orava. Lihovat mokomat näin syksyllä katkoen puista oksat, ja nyt kun on ollut tätä sairaanhoitajan hommaa, niin en ole joutanut ajamaan kurreja pois. Joka tapauksessa keittiön pöydällä on nyt likaisten astioiden lisäksi melkein kymmenen kiloa luumuja, joita kukaan ei ole jaksanut jatkojalostaa eivätkä näytä syömällä hupenevan kovin nopeaan tahtiin. Tai laittoihan se isäntäväki eilen yhden purkin melkein täyteen luumuja ja kaatoivat päälle jotain kirkasta. Kuulemma siitä tulee koronalikööriä ja sitten litkun seasta kerätyistä luumunjämistä aikanaan koronaviinaa ensi juhannukseksi. En aina ymmärrä niiden huumoria.

Emännältä oli muuten jäänyt julkaisematta kuva perjantai-iltana kerätystä kimpusta. Ei se ole tätä kyllä joutanut ihastelemaan kun on pötkötellyt vain sohvalla koko ajan.

Tästä leijonankidasta se sanoo tykkäävänsä paljon. 'Potomac Lavender' kuulemma.

Kävisin lukemassa teidänkin juttujanne ja naputtelemassa emännän puolesta jotain kommenttia niihin mutta en oikein ehdi. Pitää nimittäin lähteä pitämään taas emäntä aloillaan, ettei se ala höyrytä jotain joutavia. Kuulemma sairastaessa pitää muistaa levätä. Päivisin emäntä saakin levättyä hyvin, kun olen pitämässä sen aloillaan mutta illalla minun pitää mennä omaan petiin. Ja mitä tekee silloin emäntä? Hyppää vähän väliä yskimässä ja juomassa vettä! Kyllä pitäisi päästää minut myös sänkyyn hoitamaan, niin paranisi nopeammin!

Nyt se ei ainakaan pääse livahtamaan mihinkään! Ja minähän en siis nuku, vaan pelkästään näyttelen. Kukaan ei henno siirtää nukkuvaa koiraa pois sylistään.

Annan emännälle jossain vaiheessa luvan käväistä pikaisesti tietokoneella kunhan se on tarpeeksi hyvässä kunnossa siihen hommaan. Tiedän kokemuksesta, että ei se malta vain viittä minuuttia siinä istuskella, jos puutarhajutuista on kyse. Parempi siis pitää sairastuvan järjestystä tiukasti oman tassun hallinnassa. Hännänheilutuksiin!

Paparazzi hotellissa

Nyt on vakava paikka, sillä hyönteishotellin valvonta on pettänyt toden teolla! Paparazzit pääsivät nimittäin livahtamaan turvamiesten ohi salakuvaamaan hotellissa majailevia arvovieraita ja saivat vielä kuvatkin julkaistua. Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään roskajulkaisu, vaan (yleensä) ihan asiallinen puutarhablogi.

Kattoterassilla ei ollut yhtään tarjoiluista juopunutta. Ehkä näin alkuiltapäivällä meno olikin vielä hillitympää ja kunnon bileet alkavat vasta myöhemmin.

Monessa huoneessa oli ovet visusti kiinni, mutta pihkaoksahukka (?) seikkaili pitkin käytäviä. Se yritti kai etsiä omaa huonettaan, mikä voi olla hieman haastavaa, sillä ovinumerot puuttuvat tästä hotellista.

Tämä vuohenkellosoukkomehiläinen (?) on juuri laittamassa huoneensa ovea kiinni.

Hämähäkkikö mehiläisen naapurihuoneeseen on muuttanut vai kuka se on tuollaisella seitillä väliseiniä rakennellut?

Iskosmehiläisten sukuun kuuluva kaveri ei kai ollut tyytyväinen huoneensa sisustukseen; sen verran rivakasti nimittäin siirtyivät huonekalut paikasta toiseen.

Ja sieltä saapuu joku koloampiainen. Epävarmasta tyylistä päätellen hotellin tarjoiluja on nautittu vähintään neljin koivin. Hänen mielestään tietysti painavat matkatavarat ovat syynä törmäilyyn...

No nyt hän pääsi omalle ovelleen, kapsäkkikin on pysynyt hyvin kyydissä mukana.

Mikähän tappelu näissä huoneissa on ollut kun on pitänyt ihan päreiksi pistää? Taisi olla hotellin ulkopuolinen öykkäri asialla.

Ja siinä on jollakin eväät levinneet pitkin lattioita ja vielä käytävällekin! Room service, please!

Hotellihuoneessa voi tehdä vaikka mitä: syödä, nukkua, sisustaa, pyöriä, hyöriä, tehdä kuperkeikkoja... MITÄ?! Kuperkeikkoja?

Näitä käskettiin menemään hotelliin. Minä sanon, että voisi laittaa myös oven kiinni!

Näihin tunnelmiin päätämme tämänkertaisen katsauksemme ötökkähotellin elämään.

Puutarha-apulaisen tarinoita

Kautta karvaisten tassujeni! Sain juuri tietää, että minua on salakuvattu! Jotta emäntä ei laskettele ihan mitä tahansa luikuria, päätin kertoa oman näkemykseni puutarhassani tapahtuneista asioista.

Tässä on 'Voluceau' syyshortensia 'Prim Whiten' oksilla. Niistä tulee kiva varjopaikka pation luokse. Olisi vain pitänyt olla itse kuvaamassa, sillä ei se emäntä saanut edes tuota kärhön sametinpunaista väriä vangittua oikein.

Emännän mielestä tungen itseni vähän turhan usein eteen juuri silloin kun hän yrittää kuvata kukkia. Ei pidä paikkaansa, kukat tunkevat minun tielleni silloin kun emäntä yrittää kuvata minua salaa. Kamera kun on vain minun kuvaamistani varten.

Varjokujan verenpisarat kukkivat. Tämä punavalkoinen on innokkaampi kukkija kuin takana oleva valkovioletti.

Kivikkorinteen ja aurinkopenkin rajamailla kukkii nyt hyvin punavoittoisesti. Sopii hienosti väreihini.

Ja taas! Katsokaa nyt. Minä olin kävelemässä aivan rauhassa kivipolulla ja heti paparazzit iskevät. Emäntä yritti mukamas kuvata tummanpuhuvien pioniunikoiden, purppurarevonhäntien ja ruiskaunokkien komboa kuunliljan kanssa.

Ja tiedättekö muuten mitä? Luulin, että se isännän kopteri oli tarkoitettu vain ja ainoastaan minulle hellepäivien varalle tuulettimeksi. Nyt on kuitenkin tapahtunut järkyttävä rikos, sillä minuahan on salakuvattu katalimmalla mahdollisella tavalla. 

Aah, tämä se vasta tuntuu hellepäivänä mukavalle!

Vähän epäreilua salakuvata yläilmoista puuhiani! Tuolla grillikatoksen vieressä minä olin kaivamassa itselleni vilpoisaa lepopaikkaa niin kuin aina ennenkin.

Ja mitä teki emäntä? Peitti pihan parhaan kaivuupaikan uudella hiekalla ja kivenmurikoilla! Jotain se selitti multaisista lattioista ja routaeristeistä... Pilalle meni tämä nurkka puutarhasta! Missä minä nyt kaivan?

Emännällä on muutenkin joku kummallinen viehtymys kiviin. Tästä varaston oven ja kasvimaan välistä se poisti eräänä päivänä heinikon ja laittoi tilalle kiviä. Vähän kuule jätit kesken tämänkin projektisi! Ota kiviä vaikka sieltä grillikatoksen vierestä.

Nuotiopaikalle emäntä tunki alkukesällä kivien koloihin mehitähtiä. Ovat kuulemma viihtyneet hyvin. Muutaman kerran olen tarkistanut, haisevatko grilliherkuille. Eivät taida olla ruokaa kuitenkaan.

Eilen emäntä muuten teki jotain ihan kummallista. Isäntäkin osallistui sen hömpötyksiin kiipeämällä katolle. Tiilikatto harjattiin ilmeisesti sen takia, että emäntä saisi sammalta suopuutarhaansa. Niitä nökösiä emäntä sitten nypläsi varmaan puolen tunnin ajan vieri viereen. Sitä minä vaan ihmettelen, että miten kuivalla, aurinkoisella katolla kasvavat sammalpalleroiset viihtyisivät muka varjossa ja kosteassa ja vielä maan pinnalla?

Tuli tänne kuitenkin aika pehmoinen köllöttelyalusta. Emännän pennut tekivät tuon taaemman lämpäreen.

Tässä leikkaan nurmikkoa. Olenhan shetlanninLAMMASkoira.

Emäntä teki pari päivää sitten kastelujärjestelmän talon nurkalle. Kuulemma vähäiset sadepisarat piti saada kukkapenkkiin eikä sadevesikaivoon. Tästä on kiva hyppiä vauhdilla yli.

Emäntä muuten mokasi vähän silloin sadetta edeltävänä päivänä. Se kasteli taimiruukut kun olivat muka kuivia. Ne olisi kannattanut siirtää suojaan, sillä kaatosateessa ne kastuivat vielä enemmän ja ihan lilluivat vedessä. Olisin huomauttanut asiasta, mutta enpä arvannut, että sitä pitää ihan noin yksinkertaisissa jutuissa olla neuvomassa. Ihan kaikkea minäkään kiireiltäni ehdi... Emännälle tuli kuitenkin kiire istuttaa kasveja maahan etteivät ne ihan mätänisi. Siellä joukossa oli mm. ne siemenestä kasvatetut levisiat sekä Saaripalstan Mustin ja Ransun (terkut teille!) emännän lähettämät jouluruusut. Jouluruusuista kaksi selvisi tänne saakka ja niissä oli kuulemma hienosti uusia valkoisia juuriakin. Toisessa ei vielä ole uusia lehtiä, mutta toisessa niitä on jo kaksi pikkuruista vanhojen lehtien lisäksi.

Tuossa on isompi niistä elossa olevista jouluruusuista ja sen ympärillä saman ihmisen lähettämistä siemenistä kasvatettuja leijonankitoja ('Potomac Lavender'). Ne ovat vasta nupullaan. Tässä on siis Saaripalsta-penkinreuna. Toinen jouluruusuista meni eri paikkaan.

Kyllä minä vähän ihmettelin tässä eräänä päivänä, kun majaan oli ilmestynyt uusi juttu. Siitä piti ilmoittaa emännälle puhkuttamalla mutta kuulemma se jo tiesi asiasta. Minut oli nimittäin tylysti jätetty sisälle rakennushommien ajaksi enkä siis tiennyt, että emännän ja isännän tekosia se olikin. Hoksaan aina kaikki uudet asiat mitä puutarhassani on tapahtunut. Eivät nuo ihmiset muuten huomaisi mitään tärkeitä ja mahdollisesti hyvin vaarallisia juttuja. Kottikärryjen paikanvaihdoksista en enää huomauttele, ne kun liikkuvat ilmeisesti ihan luvan kanssa omia aikojaan ympäri pihamaata, mutta olenko kertonut teille siitä kummituksesta, jonka pelotin tieheni alkukesällä? Tein partiointikierrosta talon ympäri ja huomasin jo luumupuiden kohdalta, että varjokujan nurkalla vilahtelee valkoinen olio. Se nousi välillä korkeammalle ja välillä kiemurteli maassa. Ilmoitin kunnon haukulla, että nyt kotiväki paikalle ja heti. Olio hävisi nurkan taakse juuri ennen kuin emäntä tuli paikalle eikä se tietenkään nähnyt sitä. Emäntä kävi katsomassa nurkan takana ja tuli takaisin kertomaan, ettei siellä mitään ole. Piti käydä itsekin sitten tarkistamassa ja toden totta, kummitus oli kadonnut. Kujalla oli ainoastaan emännän kukkaruukut ja niiden päällä hallaharso. Onnistuin siis pelastamaan perheeni! (EMÄNNÄN HUOM. Harson nurkka oli karannut painon alta ja pääsi liehumaan tuulessa).

Tämä majan uusi juttu onkin ihan kiva. Tässä mahtuu ottamaan vaikka päivänokoset eikä kukatkaan estä ympäristön tarkkailua.

Niin ja sen ekan kuvan varjoisa pötköttelypaikka on tässä koko komeudessaan. Ja taas liian violetti väri kukissa! Onneksi sentään turkkini on oikean värinen.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Hännänheilutukset teille, rapsutukset mulle (korvan takaa kiitos. Juuri siitä... aah!).

Bon apetiita vaan...

Tämä tarhuri oli keväällä aika innoissaan kylvämässä ja istuttamassa kasvimaalle yhtä sun toista. Viritteli harsotkin ajoissa, jotta siemenet saisivat itämisrauhan. Kastelukannun kanssa ei tarvinnut pyöriä, sillä taivaallinen kastelu hoiti homman tarhurin puolesta. Lämmintäkin riitti. Nyt olisi taimilla hyvät oltavat ja runsas sato taattu!

Ensimmäiset kehäkukat kukkivat. Nämä eivät petä koskaan.

Tyytyväisenä tarhuri kurkisteli harsojen alle pitkin kevättä. Yhdestä lavasta itävät palsternakat, toisesta porkkanat, kolmannesta valkosipulit, tuolta retiisit, porkkanat, tillit... Papuja tarhuri ei saanut esikasvatettua, sillä muita taimia oli miljoona nurkissa pyörimässä. Onneksi oli lämmintä ja kosteaa, eiköhän pavut maahankin kylvettyinä lähde kasvuun. Herneetkin multaan vaan, ja sipulin istukkaat. Ruusukaalit maahan ja samettiruusun taimia sopivasti sekaan, viimeisten joukossa esikasvatetut sellerit ja kesäkurpitsa sekä punajuuren siemenet, jotka pääsivät kevätkiireissä unohtumaan aikaisemmin. Kasvimaalla kaikki hyvin.

Sokeriherneen kukkia.

Paitsi ettei olekaan. Sipulin istukkaat nousivat maasta ja siirtyivät eri paikkoihin. Oravako? Hyvin kasvuun lähteneitä tillin ja porkkanan taimia ei seuraavana päivänä enää löytynytkään. Missä viipyvät salaatit? Olivatko siemenet kenties vanhoja vai sää liian lämmin? Retiiseihin alkoi ilmestyä syöntijälkiä. Niitä riivasivat ainakin etanat. Ei kun harso pois vaan, niin linnut pääsevät herkuttelemaan ja homma on taas hoidossa. Varmuuden vuoksi parille muullekin lavalle sama operaatio. Porkkana-sipulilavaan sekä ruusukaalilavaan jäi vielä hyönteisverkko, etteivät kirpat, kaalikoit, sipulikärpäset, porkkanakärpäset ja kempit pääse pilaamaan satoa. Homma hanskassa.

Laula mukana: Yksi pieni etanainen ahmii vaan, minun kasvimaani satoa. Koska päivä oli sateinen, pyysi hän mukaan pari kaveria.

Kolme pientä etanaista matkallaan...

Turha luulo. Taimia hävisi ja reikiintyi yhä kiihtyvällä tahdilla. Heti seuraavana sadepäivänä tarhuri otti purkin ja lähti keräämään etanoita. Ja kauhistui, kun huomasi sellaiset limabileet joka lavassa, ettei ollut tosikaan. Turvaväleistä ei ollut tietoakaan: minikokoisia etanoita mönki toistensa yli ja ali kohti herkullisimpia kohteita. Niitä oli kyllä tasaisesti rikkaruohoissakin ja katteeksi levitetyn nurmisilpun seassa. Maitorahkapurkki oli selvästi alimitoitettu keruuväline, ämpäri siihen tilalle tarvittaisiin! Ensimmäisenä lähtivät nurmisilput kompostiin, seuraavana rikkaruohot. Ehkä ne muutama sata niiden mukana siirtynyttä etanavauvaakin 60 asteen kuumuudessa läkähtyisi. Kukkivat samettiruusun taimet olivat muuttuneet etananoita kuhiseviksi rangoiksi, joissa ei ollut juuri muuta kuin kukat enää jäljellä. Kompostiin menivät siis nekin juurineen ja etanoineen päivineen. Oli selvää, ettei kerääminen enää auttaisi, oli pakko turvautua lehtokotiloita varten ostettuun rautafosfaattiin. Ohjeen mukainen annostelu ja harsot päälle, etteivät muut elukat tule uteliaisuuttaan apajille. Nyt vain odotellaan.

Seitsemän pientä etanaista mussuttaa...

Seuraavaan päivään mennessä rakeet olivat hävinneet, mutta etanoita oli edelleen samanlainen lauma. Paketin kyljessä luki, että rakeita saa lisätä, kun edelliset on syöty. Toista annosta nilviäiset eivät saaneet yhdessä yössä syötyä. Hyvä merkki ilmeisesti. Tarhuri päätti seurailla tilannetta ja kerätä loput, jotka olivat onnistuneet väistämään etanarakeet. Iltaisin puoli kymmenen aikoihin etanoita alkoi mönkiä koloistaan. Olivat mokomat tehneet ihan tunneleita multaan ja tulivat sieltä illan viiletessä jonoissa. Osa taisi viettää päivänsä sipulien alla, sillä jostain syystä sipulitkin kuhisivat etanoista. Ei niitä nyt enää ihan vieri vieressä ollut, mutta liikaa kuitenkin yhdelle kasvimaalle. Kolmas annos etanarakeita ripoteltiin kohdennetusti retiisien, papujen, sipulien ja ruusukaalien ympärille. Ne vaikuttivat nimittäin olevan suurimmat suosikit, vaikka sellereissä ja palsternakoissakin näytti kiipeilevän joitakin.

Kymmenen pientä etanaista rouskuttaa...

Ja jotta elämä ei kävisi liian etanaiseksi, piti kuukausimansikoille laittaa hyönteisverkko harhauttamaan oravaa.

Monena iltana tarhuri kävi itikoiden riemuksi noukkimassa satoja etanoita parista lavasta ja näillä näkymin tilanne on ehkä paranemaan päin. Ehkä. Tarhuri on ainakin niin toiveikas, että kylvi uudet erät retiisiä, tilliä, salaattia sekä mangoldia. Katsotaan, kuka viimeisenä herkkuja mussuttaa!

Kohta sata etanaista keitetään...

Onneksi maa-artisokat saavat kasvaa aivan rauhassa!

Ai niin. Kun on käyttänyt joka ilta juuri ennen nukkumaanmenoa reilun tunnin etanajahtiin, niin ne pahuksen nilviäiset matelevat myös uniin. Pari kertaa on pitänyt keskellä yötä taskulampun kanssa varmistaa, ettei tyynyllä tai sängyn päädyssä vain matele etanoita. Ja sittenpä taas etanajahtiin...