Toivepostaus: kasvien lisääminen, osa 2

Tässä tulee jatko-osa kasvien lisäämisestä, mihin Katja (Päivänpesän elämää -blogi) toivoi selkeää ohjetta. Kerron tänään omia kokemuksiani pistokkaista ja siemenlisäyksestä. Olen kipannut viime vuosina aika monta pistokaskokeilua ja kylvöruukkua vähin äänin kukkapenkin täytteeksi, joten en todellakaan ole mikään ammattilainen tässä hommassa. Kokeilen vain uteliaisuuttani vähän kaikkea ja unohdan epäonnistumiset. Koska aiheesta kuitenkin pyydettiin postausta, niin olihan se tehtävä. Ainakin saatte vinkkejä siitä, kuinka ei kannata tehdä. Höysteenä on muutama kuva syksyisestä kukka-asetelmasta.

Kärhön siemenkota sopii kylvöpuuhien lisäksi syksyisen kukka-asetelmankin koristeeksi.

Yleensä homma menee siinä vaiheessa pieleen, kun kaiken muun kiireen ohella pistokkaat tai vasta itäneet kylvökset unohtuvat muutamaksi päiväksi oman onnensa nojaan ja pääsevät kuivahtamaan liiaksi. Parhaiten viime vuosina ovat onnistuneet siemenkylvöt ja helposti juurtuvien kesäkukkien pistokaslisäykset. Ja tietysti perennojen jakaminen, mutta minusta tuntuu, että tuskinpa löytyy niin isoa poropeukaloa, että siinä epäonnistuisi.

Värit eivät oikein tule edukseen tässä kuvassa, mutta muodon näkee sitäkin paremmin.

Olen aiemmin kirjoittanut melko kattavan postauksen puuvartisten pistokaslisäyksestä, joten en tässä toista aivan kaikkea uudelleen. Kärhöjen pistokaslisäyksestä on juttua täällä. Pistokaslisäyksessä suosin itse suoraan hiekansekaisessa taimimullassa tai kasvusammalessa juurruttamista. Kesäkukkia olen vaihtelun vuoksi kokeillut juurruttaa vesiastiassa, mutta se ei vain tunnu omalta jutultani. Vaikka mullassa juurruttaminen vaatii huolellisuutta kastelun ja tuulettamisen kanssa, koen, että pistokkaiden on hyvä antaa tehdä juuret siinä "aineessa", missä ne tulevat myöhemminkin kasvamaan. Haluan myös pitää pientä jännitystä yllä enkä nähdä heti, milloin juuret alkavat kasvaa. Pistokaslisäyksessä ratkaisevaa on monen kasvin kohdalla oikea ajoitus. Lisäksi on tärkeää valita huolella pistokkaaksi otettava oksa. Pistokkaan kannattaa olla "topakan" oloinen eikä mikään huonossa valossa kasvanut hontelo rimpula. Oman huolimattomuuden ohella syitä epäonnistumisiini ovat väärä ajoitus ja se, etteivät kaikki pistokkaat ole olleet mitään malliyksilöitä, vaan tuulessa tai toheloidessa katkenneita latvoja. Onnistumisprosentti paranee kummasti, jos on hereillä oikeaan aikaan ja valitsee huolella pistokkaaksi sopivat osat kasvista. Muistakaa myös puhtaat välineet!

Kaksi tarha-alppikärhö 'Albina plenan' pistokasta on juurtunut. Ne viettävät ensimmäisen talvensa eteisessä.

Erityisesti perennojen siemenkylvöissä tuntuu olevan aika ja kärsivällisyys valttia. Pitää vain malttaa hoivata kylvöstä, vaikka koko kesänä ei näkyisi pienintäkään sirkkalehteä. Osa siemenistä voi tarvita nimittäin jopa useita lämmin- ja kylmäkäsittelyitä, pioni taitaa olla tästä tutuin esimerkki. Helpoiten kylmä- ja lämpökäsittelyt hoituvat sillä, että kylvää siemenet loppukesällä ulos puhtaaseen multaan. Minä en oikein malta jättää kylvöksiä luonnon hoidettaviksi, vaan kylvän ruukkuihin, jotka pidän sisällä lämpökäsittelyn ajan ja hautaan talveksi kukkapenkkiin tai kasvimaalle. Kylmäkäsittelyn voi tehdä myös kylvämällä talvella siemenet ruukkuihin, jotka haudataan lumeen (hankikylvö). Tätäkin konstia olen kerran kokeillut ja toimivaksi todennut. Ehkä lumeen hautaaminen on jopa ruukkuihin tehtyä syyskylvöä turvallisempi konsti saada kylmäkäsittely tehtyä, sillä silloin ei ole vaarana kylvösten hukkuminen, niin kuin taisi käydä viime syksyn kylvöilleni. Ruukut on silloin helppo ottaa sisälle hyvissä ajoin keväällä, joten taimet saavat pitkän ensimmäisen kasvukauden ja talvehtivat seuraavana talvena varmemmin.

Tämä piikkipallo on kivikkotörmäkukan ('Pink Mist') siemenkota. Kunhan asetelma menee kompostiin, otan siemenet talteen kylvöjä varten.

Olen kylmäkäsitellyt kesäaikaan siemeniä märän talouspaperin päällä avonaisessa muovipussissa jääkaapissa. Meillä on liian pieni jääkaappi siihen, että siellä voisi pitää multapusseja tai -ruukkuja eikä isäntäkään varmasti pitäisi siitä. Pikkuinen muovipussi sen sijaan ei aiheuta liikaa närästystä muissa perheenjäsenissä. Sitten kun kylmäkäsittely on tehty, kylvän siemenet normaalisti multaan ja pidän kylvöksen kosteana. Jos itämistä ei tapahdu, ruukku jää seuraavaksi talveksi ulos. Mistä sitten tietää, mitkä siemenet tarvitsevat kylmäkäsittelyä ja mitkä itävät ilmankin? Minä olen käyttänyt apuna netistä löytämääni sivua, jossa on lueteltu valtava määrä perennoja ja niiden kylvöohjeet (linkki sinne). Tallensin sen selaimeeni saman tien, jotta en vain hukkaa sitä.

Tästä kulmasta värit erottuvat vähän paremmin. Siperiankurjenmiekan lehdet tuovat keltaista väriä, yksi purppurarevonhännän kuivattu kukinto tummaa viininpunaista. Vihreää tulee pikkutalviosta, jonka versot ujutin leikkokukkasuppiloon. Muu kimppu kun pärjää ilman vettäkin.

Nyt kun on jauhettu tarpeeksi kylmäkäsittelystä, niin herää kysymys siitä, kuinka pitkään siemeniä pitää pitää kylmässä ja kuinka kylmä on sopiva? Muutama aste nollan molemmin puolin on käsittääkseni hyvä lämpötila, mutta uskoisin, että tuskin siemenet siitä pahastuvat, jos pakkasta on vähän enemmän. Eihän luonnossakaan aina ole optimaaliset olosuhteet itämiselle. Kovin lämmintä sen sijaan ei saisi olla, vaan lämpötilan pitäisi pysyä alle viidessä asteessa. Kylmäkäsittelyn pituus riippuu paljon kasvilajista. Joillekin riittää pari viikkoa, toiset tarvitsevat monta kuukautta. Minä olen pitänyt hankikylvöksiä 6-8 viikkoa lumessa ja jääkaapissa kylmäkäsiteltäviä siemeniä noin kuukauden kylmässä. Ero johtuu ihan puhtaasti siitä, että käytän jääkaappia ainoastaan kesän kylmäkäsittelyihin ja silloin ei voi hukata liikaa valoisaa aikaa, jotta taimet ehtisivät kasvaa tarpeeksi ennen talvea. Talvella taas on vähäisemmän valon takia parempi pitää siemeniä hangessa maaliskuun alkuun saakka kuin ottaa ne sisälle jo helmikuun alussa.

Saniaisen kuihtuneet lehdet ovat kuvauksellisia. Taustalla näkyy lisää kärhön siemenkotia.

Jos nettiä lähtee selaamaan, niin voi törmätä vaikka minkälaisiin konsteihin, joilla yritetään vauhdittaa siementen itämistä. Siemeniä saatetaan hioa, liottaa tai käsitellä kiehuvalla vedellä, hapoilla tai muilla kemiallisilla aineilla. Itse en ole koskaan kokeillut niitä, vaan luottanut siihen, että siemenet itävät aikanaan, jos ovat itääkseen. Rajumpia käsittelyjä taidetaankin käyttää enimmäkseen joidenkin puiden isojen ja kovien siementen idätyksessä.

Tämän vuoden onnistuneisiin kasvien pistokaslisäyksiin kuuluvat nietospensas ja tarha-alppikärhö 'Albina plena'. Niistä juurtui joka ikinen pistokas. Itse en onnistunut pensashanhikkien kanssa, mutta äitini sai samaan aikaan otetut pistokkaat juurtumaan. Taisivat olla paremmassa hoidossa... Heinäkuun lopulla otetuista syyssyrikän pistokkaista ei kannattaisi edes mainita, mutta toimikoot nyt hyvänä esimerkkinä epäsopivasta ajankohdasta. Yksikään niistä ei nimittäin lähtenyt kasvuun.

Nietospensas alkoi tehdä uutta versoa vasta lokakuun aikana. Talvetus eteisessä odottaa.

Perennoista kylvin loppukesällä tähtilevisiaa ja kivikkotörmäkukkaa, mutta kumpikaan ei ole vielä itänyt. Levisian siemenet ehtivät käydä kuukauden verran jääkaapissakin, mutta itämistä ei ole tapahtunut. Mullan seassa näkyy kuitenkin täysin elinkelpoisen näköisiä siemeniä, joten purkit pääsevät talveksi lumihankeen. Toivottavasti keväällä pikkuiset levisia- ja törmäkukkavauvat ponnistavat kohti aurinkoa. Edelliset loistokärhön siemenlisäyskokeilut hukkuivat viime talven aikana, joten kokeilen tänä vuonna uudelleen. Löysin syksyllä muutaman siemenen 'Hagley Hybridistä' ja 'The Presidentistä'. Ne saavat olla sisällä joulukuun alkuun saakka ja talven ulkona. Kylvämistä odottaa myös iso kasa perennansiemeniä, joiden kohdalla olen tullut siihen tulokseen, että kylvän osan nyt syksyllä ja osan talvella. Ainakaan kaikki ei silloin ole kiinni alkutalven säistä.

Kylvölistalla on mm. törmäkukkia, katkeroita, tarhakylmänkukkaa, punahattuja sekä ranskantulikukkaa. Pari siemenpussia on vielä postissa tulossa.

Kiitos Katjalle postausaiheesta, joka on lähellä sydäntäni! Kasvien lisääminen on hauskaa puuhaa. Edellinen osa käsitteli pionin jakamista ja siemenlisäystä, sen pääset lukemaan klikkaamalla tästä. Lokakuun viimeisiä päiviä viedään, mutta sää näyttää jatkuvan edelleen lämpimänä. Aion kuitenkin aloittaa syyskylvöt tulevana viikonloppuna, sillä tuskinpa enää on niin pitkää lämmintä jaksoa, että siemenet lähtisivät itämään ennen talvea. Ainakin toivon niin. Leppoisaa lokakuun loppua!

Toivepostaus: kasvien lisääminen, osa 1

Katja (Päivänpesän elämää -blogi) toivoi selkeitä ohjeita kasvien lisäämisestä. Yritän parhaani mukaan toteuttaa toiveen. Koska pioneilla on edelleen vähän vaikea maine, päätin tehdä niistä oman postauksensa ja jättää muiden kasvien lisäämistapoja myöhempiin postauksiin. Katsotaan myöhemmin, kuinka monta osaa sarjaan lopulta tuleekaan. Aloitan pioneista, koska yksi äitini pioneista piti joka tapauksessa siirtää ja toisesta ottaa minulle jakopala. Nyt on sitä paitsi oikein hyvä aika jakaa pioneja, sillä ne kasvattavat uutta hiusjuuristoa syyskuun alusta marraskuun loppuun saakka. Kevään ja alkukesän ne elelevät varastojuurakon turvin ja siinä on syy, miksi keväällä jaetut pionit eivät välttämättä lähde kasvuun.

Tämä nimetön kaunotar on toinen jaetuista pioneista. Tästä toivoin jakopalaa itselleni ja nyt sen sain.

Ensin kaivetaan varovasti pioni ylös. Kannattaa aloittaa kaivaminen kaukaa, sillä varsinkin pitkään samassa paikassa kasvaneen pionin juurakko levittäytyy laajalle. Kun pioni on nostettu paikoiltaan, se jätetään muutamaksi päiväksi odottamaan, jotta juuret sitkistyisivät ja kestäisivät paremmin käsittelyä. Tuoreet juuret nimittäin napsahtelevat herkästi poikki. Enimmät mullat voi huuhdella vesiletkulla pois tai rapsutella jakovaiheessa varovasti sormilla ja tikulla, kuten me äitini kanssa teimme. Huuhtelu olisi ollut varmasti helpompi tapa, mutta meistä kumpikaan ei viitsinyt lähteä virittelemään talviteloilleen laitettua letkua takaisin paikoilleen.

Tässä 'Elina'-pionin itse pölytetty siementaimi, joka kasvoi kivisessä, tiiviissä maassa ja tarvitsi siirron parempaan paikkaan. Varret leikataan noin 10cm:n tapeille (ne voi leikata myös kokonaan pois, mutta tyngistä näkee helposti, mihin on istuttanut pionit)

Kun juurakko on nahistunut, alkaa sellainen toimenpide, joka hirvittää herkempiä. Juurakosta nimittäin napsitaan kaikki ohuet juuret pois ja jätetään vain paksut varastojuurimakkarat jäljelle. Samalla tarkkaillaan sitä, että haavapintoja tulisi mahdollisimman vähän. Jos varastojuuren kärki haarautuu moneksi ohuemmaksi juureksi ja haavapintoja jäisi niiden leikkauksen jälkeen paljon, voi varastojuuren leikata poikki ylempää. Ohuiden juurien leikkaaminen tehdään sen vuoksi, etteivät istutuksen yhteydessä sotkuun menneet juuret kuristaisi toisiaan. Ohuita juuria ei edes tarvita mihinkään, sillä istutuksen jälkeen pioni alkaa joka tapauksessa kasvattaa uutta hiusjuuristoa. Siisti "makkarapötkö" on sitä paitsi helpompi istuttaa kuin sotkuinen kasa ohuita juuria.

Sakset tai veitsi rohkeasti laulamaan vaan. Tämä on se ensimmäisen kuvan vaaleakukkainen kaunotar siistimisen alkuvaiheessa.

Samalla kun saksii hiusjuuria, voi tutkailla, mistä kohtaa pionin saisi helpoiten sopivankokoisiksi palasiksi. Jokaiseen jakopalaan tulisi jäädä 2-7 silmua ja vähintään 20 sentin pätkä varastojuurta. Isot juurakot kannattaa jakaa useampaan osaan siksi, koska suuri taimi asettuu usein hitaasti paikoilleen. Suuri määrä silmuja ja sotkuinen juuristo estävät uusien juurien kasvua, joten jakaminen on tällöin pionille vain hyväksi.

Vaaleakukkainen kaunotar jaettiin aluksi viiteen osaan. Kaksi pientä juurakkoa istutettiin ruukkuun vahvistumaan ja talvetetaan maahan haudattuina. Kaksi isommista otin mukaani ja jaoin toisen vielä kotona puoliksi.

Tässä 'Elinan' jälkeläinen palasteltuna. Näistä kaksi oikeanpuoleista lähti minulle. Vasemman ylänurkan juurakko olisi kannattanut jakaa vielä kahtia, mutta tyydyimme vain harventamaan vielä muutaman ohuista juurista. Silmuja jäi seitsemän jäljelle.

Nurmikostakin jo näkee, että nyt ollaan omalla pihalla. Alhaalla 'Elinan' jälkeläiset, ylhäällä vaaleakukkaiset. Istuttaessa kannattaa oikoa juuret lähtemään eri suuntiin ja mahdollisimman syvälle.

Tässä näkyy hyvin pionin kruunu, eli se kohta, josta silmut ja juuret lähtevät kasvamaan. Tästä osasta lasketaan se, kuinka monta senttiä juurakon päälle laitetaan maata. Istutussyvyys käsittääkseni vaihtelee hieman eri pionilajien välillä.

Jos juurakon palastelu hirvittää kovasti, niin tässä kuvassa on esimerkki siitä, kuinka ammattilaiset homman hoitavat. Näitä makkarapötköjä sitten lähetellään ympäri maailmaa ja istutetaan joko maahan tai ruukkuihin.

Jotta postauksesta ei tulisi aivan liian pitkä, niin en laita tähän istutusohjeita. Jos kaipaat kertausta, niin käväise lukemassa vaikkapa Mama's Garden -blogista. Linkistä pääset suoraan postaukseen, jossa on hyvät ohjeet ja havainnolliset kuvat. Ensi kesänä nähdään, kuinka moni uusista pioneistani kukkii. Aikanaan 'Elina' -pioni jaettiin juuri näillä samoilla ohjeilla ja noin 50 jakopalasta vain muutama jätti ensimmäisenä kesänä kukinnan väliin. Kaikki muut kukkivat vähintään yhden kukan voimin, osassa kukkia oli paljon enemmänkin. 

Nyt siirrytään toiseen lisäämistapaan, eli siemenlisäykseen. Pionin siemenistä ei tule koskaan täysin samanlaista yksilöä kuin emokasvi. Vaikka ulkonäkö olisi identtinen, perimä on aina eri. Siinä on myös homman jännittävin osa. Aikaisemmissa kuvissa vilahteli juurakko, jota kutsun toistaiseksi 'Elinan' jälkeläiseksi.  Kokeilin äitini yllyttämänä vuosia sitten pölyttää suvun perintöpioni 'Elinan' kukkia eri pionien siitepölyllä. Tein homman hyvin suurpiirteisesti vesivärisiveltimellä ja merkitsin muistiin, minkä kukan pölytin minkäkin lajikkeen siitepölyllä. Onnistuneeseen siemenlisäykseen tarvitaan pioni, josta löytyy emit ja toinen, jossa on heteet. Kaikkein kerrannaisimmissa pioneissa ei ole välttämättä kumpiakaan ja yksinkertaisissa on usein molemmat. 'Elinan' kukista löytyy kummatkin, vaikka se tekee joskus jopa täysin kerrannaisia kukkia. Postauksen yksilön "isänä" oli 'Karl Rosenfield'.

'Elinan' ja 'Karl Rosenfieldin' lapsonen maljakossa.

Pölytetyt kukat kannattaa merkitä vaikka nauhanpätkällä, jotta ei leikkaa niitä pois kuihtuneita kukkia saksiessaan. Kun siemenkodat alkavat raottua, on aika kerätä siemenet talteen. Jos kylvää siemenet heti tuoreeltaan, ne saattavat itää jopa seuraavana keväänä. Pioni tarvitsee nimittäin ensin lämpökäsittelyn ja sitten kylmäkäsittelyn ennen kuin maan pinnalla näkyy mitään. Malttia kuitenkin vaaditaan, sillä itämiseen voi kulua useampi vuosikin. Helpoiten homma hoituu, kun antaa luonnon tehdä tehtävänsä, mutta voihan niille antaa kylmäkäsittelyn vaikka jääkaapissakin. 'Elinan' siemenet kylvettiin kukkapenkin reunaan ja liian tiheässä kasvaneita taimia on siirretty itämisen jälkeen (huom. vasta syksyllä!) sopivampiin paikkoihin. Tämänkertainen jaettu ressukka joutui sinnittelemään yksinään karussa kylvöpaikassaan vuosikausia. Siemenestä kukkivaksi kasviksi menee useampia vuosia ja ensimmäinen kukinta ei välttämättä ole samanlainen kuin pionin lopullinen ulkonäkö. Ensimmäiset kukat saattavat olla esim. yksinkertaisia ja myöhemmin puolikerrottuja. 'Elinan' jälkeläinen on kukkinut jo kolmena (tai neljänä) vuonna, joten ulkonäössä tuskin tapahtuu enää kovin suuria muutoksia.

Vaaleakukkainen söpöläinen aloittelemassa kukintaa. Kukat vaalenevat ikääntyessään melkein valkoisiksi.

Siinäpä kaksi tapaa, jolla pioneita saa lisättyä. Nyt vain rohkeasti kokeilemaan ja laajentamaan pionipenkkiä!

Ohjeet ja kirjasta napattu kuva on otettu Rea Peltolan ja Vesa Koivun Pionit-kirjasta (Tammi 2007, ISBN: 978-951-31-3370-2).