Kasvun ihmeitä

Ensimmäinen helmililjan nuppu.

Kevät on kasvun ihmeiden aikaa. Ensimmäiset meistä ovat päässeet jo ihmettelemään kukkapenkeistä ilmestyviä lumikelloja ja me muutkin vähintään kylvölaatikoista nousevia alkuja tai talvehtijoiden heräämistä. Meillä saa odotella kukkapenkkien paljastumista ja piippoja vielä ainakin kuukauden päivät. Sitä ennen on kuitenkin kiva ihastella eteläisempien vyöhykkeiden kevättä. Näillä seuduilla tuntuu kuin kevät menisi nopeammin ohi. Ehkä siinä on jotain perääkin, sillä juhannukseen mennessä olemme jo melkein samalla viivalla muiden kanssa. Joka tapauksessa lumiahdistuksen iskiessä pääsee fiilistelemään kevättä ja irtautumaan hetkeksi todellisuudesta blogien kautta. Kevätkukkijoiden makuun pääsee myös kun istuttaa syksyllä kukkasipuleita, vie ne talveksi kellariin ja tuo sopivalla hetkellä sisälle kukkimaan. Aloituskuvan helmililja ei siis ole ilmestynyt kukkapenkkiini, vaan eteiseen.

Jouluruusu on kukkimisensa kukkinut ja hollanninkurjenmiekat eivät näytä edes harkitsevan moista. Kellankelmeät helmililjat toin pari päivää sitten eteiseen.

Saa olla viimeinen kerta kun haksahdan hollanninkurjenmiekkoihin, vaikka olisivat miten alessa! En vain saa niitä kukkimaan. Komeat vihreät lehdet kyllä tekevät mutta nupuista ei ole vieläkään näkynyt edes pientä aavistusta. Oli siis aika tuoda seuraava ruukku, eli helmililjat kellarista eteiseen. Pari päivää sitten niissä ei vielä näkynyt nupunkärkiä mutta ei mennyt kuin reilu vuorokausi lämpimässä ja valoisassa ja ensimmäiset nuput puskivat itsensä esille. Valkoiset lehdetkin ovat jo saaneet viherrystä. Kellarissa on vielä yhdet ruukut 'Thalia'-narsissia ja nuokkutähdikkiä. Ennen kuin niitä voi tuoda sisälle, pitää jotain saada eteisestä ulkovarastoon. Ensimmäinen siirtyjä on varmaankin jouluruusu, joka on jo ulkoillutkin parina päivänä plussakelillä.

Epätoivoisimman näköisistä pelakuista tämä ja kuvan oikealle puolelle jäävä yksilö ovat alkaneet puskea vihreää. Taustalla oleva pieni ei vielä.

Pohdiskelin kanankakkaa ja tuoretta multaa pelakuiden juurelle piilottaessani, että keväällä olisi tarpeen olla jonkinlainen logistiikka-assistentti apuna koordinoimassa kasvien siirtoja kellarista eteiseen tai sisätiloihin. Ehkä myös ammattijärjestäjälle olisi tarvetta. Tajusin nimittäin kellarissa käydessäni, että isoin pelakuulaatikko pitäisi pian saada eteiseen heräilemään ja pienempi saviruukussa kasvava pelargoni myös. Eikä haittaisi, vaikka verenpisaratkin pääsisivät valoon ja lämpimämpiin oloihin. Kuinka ihmeessä kaikki on oikein sopinut aiempina keväinä eteiseen? Mummon vanha silityslauta tuo suuren avun tilanpuutteeseen kunhan sen vain kävisi kaivelemassa varastosta, mutta mahtuvatko kaikki kasvit siltikään?

Jokunen talvehtinut hopeaputous on sittenkin hengissä, vaikka maanpäälliset osat olivat kuihtuneet. Kerrassaan mainiota!

Jäi edellisessä postauksessa esittelemättä kellarista kärhöruukusta löytynyt yllätys. Joku sipulikukkako?

Esikasvatukset alkavat viedä päivä päivältä enemmän tilaa. Koulin eilen tomaatit ensimmäisen kerran. Tässä vaiheessa istutin ne pieniin kärhöruukkuihin, jotka ovat 5*10cm:n kokoisia ja noin viitisentoista senttiä syviä. Eivät tomaatit niissä mahdu koko kevättä kasvamaan, mutta sen aikaa kuitenkin, että ehdin saada osan kasveista eteisestä ulkovarastoon ja sisältä osan eteiseen ennen kuin tomaatit kaipaavat suurempia ruukkuja. Siinä vaiheessa tomaateilla olleet ruukut vapautuvat vuorostaan jollekin toiselle kasville. Kasvien lisäksi keväisessä karusellissa pyörivät siis myös ruukut.

Kaikki kahdeksan tomaattia mahtuivat juuri sopivasti alustalleen.

Kelloköynnös on edelleen kylvöruukussaan, sillä sen kaverit eivät itäneet.

Ihan kaikkea ei tarvinnut vielä koulia. Kelloköynnökselle kaivoin vain kanankakkarakeita ruukun laidalle, sillä niitä iti loppujen lopuksi vain yksi. Uusintakylvöstä ei itänyt yhtään siementä, joten kylvin niiden ruukkuun leijonankitaa. Jos vielä päättävät itää, niin erottelen sitten aikanaan leijonankidoista. Onpahan annettu vielä kelloköynnöksillekin mahdollisuus itää, vaikka eiväthän ne enää ehdi kukintakokoon kesän aikana. Köynnöskasvirintamalla ei tänä vuonna näytä onnistuvan muutenkaan, sillä 15 kylvetystä mustasilmäsusannasta vain kaksi on itänyt. Vähän kehno itämisprosentti oli 2019 parasta ennen -päiväyksensä menettäneillä siemenillä, joten kylvin vielä kaikki viimeisetkin siemenet samoihin purkkeihin.

Ainokainen kuukausimansikan taimi on toistaiseksi hengissä.

Laatikkoon oli jäänyt myös matalaa kiinanasteria, jonka päiväys oli vuonna 2020. Multaan vaan nekin. Ja kylvölautalle viimeiset jämät viime keväänä surkeasti itäneistä samettikukan siemenistä. Silkkitassukylvöksestä ei näy idun itua, joten uskaltaa vähän rohkeammin kylvää ainakin noita vanhoja varastoja. Eiväthän ne voi viikkokausia antaa odotella itseään? Ja jotta pyöriteltävä ei varmasti loppuisi kesken, toin eteisestä osan perennakylvöistä leivinuunin päälle ottamaan alkuvauhtia. "Osa" tarkoittaa siis tässä vaiheessa kahtatoista ruukkua. En vain malttanut odotella, milloin esimerkiksi omat keijunkukkaristeytykset tai siemenkirjeestä kerätyt erikoisuudet itävät. Huvinsa kullakin.

Uunin päällä on kerrostalon mallinen idättämö.

Joku muukin on osoittanut kasvun ihmeitä, nimittäin harsosääsket. Joulukukkien mukana tuli melkoinen populaatio, jota aikani yritin listiä käsin. Esikasvatusajan lähestyessä hankin kelta-ansoja ja sainkin niillä ongelman hoidettua viikossa. Jätin ansat kuitenkin varuilta paikoilleen kun kerta liima oli vielä tarttuvaista. Muutamaan viikkoon ei tarttunut yhtään ötökkää kunnes pari päivää sitten vierashuoneessa suorastaan räjähti. Samalla huomasin, että myös keittiön ja kodinhoitohuoneen ikkunalle taimien luo alkoi eksyä harsosääskiä. Lätkäisin sinnekin pari kelta-ansaa pitämään ötökät kurissa ennen kuin ne tuhoavat pienet taimet. Ansojen perusteella ongelma on vierashuoneessa joko amarylliksen tai 'Apple Blossom' -pelargonin ruukussa, joten epäilen, että ennen kelta-ansoja lennelleet sääsket olivat munineet sinne ja nyt toukista on kuoriutunut aikuisia tihulaisia valmiina lisääntymään villisti.

Vierashuoneessa meinaa olla asukkaita.

Onneksi oli kelta-ansa jo valmiina vierashuoneessa, sillä ties missä vaiheessa olisin tajunnut harsosääskiä olevan noin paljon. Hyvällä tuurilla aikuiset sääsket eivät olisi nyt ehtineet munia uutta sukupolvea ruukkuihin. Aion kuitenkin siirtää pelakuun ja amarylliksen eteiseen heti kun saan sinne järjesteltyä lisää tilaa. Vierashuoneesta tulee sitten taas taimivauvala, jossa ei tarvitsisi sääskien häärätä. Lopuksi mennään reippaasti aiheen ohi.

Komeita auringonlaskuja on näkynyt silloin tällöin.

Tänä iltana ei iltaruskon leiskuntaa näkynyt, vaan ajokeli töistä kotiin tullessa oli varsin kurja. Teillä oli paksu kerros jäisen liukasta sohjoa ja koko ajan tuiskutti räntää. Silti jotkut hurjat vetelivät moottoritiellä reilusti yli 100km/h meidän maltillisemmin köröttelevien ohi ja vielä olemattomilla turvaväleillä. Näin ei saisi sanoa, mutta joka kerta näitä hurjapäitä nähdessäni toivon heidän menettävän autonsa hallintaa sen verran, että vähän säikähtäisivät ja kaasujalka olisi jatkossa kevyempi. Ei siis mitään onnettomuuksia, vaan ainoastaan pieni muistutus siitä, että ajokeliä on syytä kunnioittaa. Sillä, että ajaa 50 kilometrin matkan 100km/h säästää vain 7,5 minuuttia verrattuna siihen, että ajaa koko matkan 80km/h. Ja jos toteat, että "taitavana kuskina" löydätkin yllättäen itsesi penkasta, olet saattanut menettää niiden säästämiesi minuuttien lisäksi paljon muutakin. Enpähän itse moista riskiä haluaisi ottaa. Ajellaanhan siis maltilla, eikö vain.

Kiviä, syysaskareita ja norsunkokoinen MOKA!

Uusi kivikkorinne sai loppusilauksen, kun siistin sen etureunan. Alkuperäinen suunnitelma oli laittaa vain nurmen rajalle reunakiveys ja täyttää väli mattomaisilla maksaruohoilla. Kuitenkin viimeistä juurimaton palasta ajotien reunaan asetellessani päädyin kiveämään myös reunuksen. Maksaruohot saavat vaeltaa vapaasti kivien väleissä.

Kuvan ottamisen jälkeen lapset kylvivät mullokselle nurmensiemeniä. Etummainen kivirivi on aseteltu maanpinnan tasalle, jotta ruohonleikkuu olisi helppoa.

 Reuna mutkittelee kuin kukkahöperö puutarhamyymälässä ;) Kivien ja juurimaton ehdoilla mentiin. Huomasin vasta kuvasta, että jompi kumpi lapsista oli käynyt laittamassa kiven etunurkassa olevan kiven päälle.

Valkomaksaruohoputous. Tällaisia on pari ja lisäksi pari putousta pallomehiparrasta.

Ruukkujenpesu on sellainen työ, joka jää aina kevääseen. Ärsyttävää, kun kylvöt joutuukin aloittamaan ruukkujen pesulla. Joka ikinen kevät manaan syksyistä laiskuuttani. Ensi keväänä ruukut ovat valmiina, sillä sain esikoisen innostumaan vesileikeistä. Itse ne ruukut piti lopulta pestä, mutta olipahan lapsella hauskaa ja pakkohan homma oli tehdä loppuun, kun koko pikkuruukkuvarasto oli jo otettu esille.

Lapsityövoimaa... ;)

Ruukut ja purkit kuivumassa.

Kärhökaaripenkin toinen pää on ollut varsinainen sekamelska koko kesän. Se siistiytyi hieman jo pari viikkoa sitten kun revin pioniunikot pois ja jaoin kurjenpolven kolmeen osaan. Kaariportin luota siirsin viikko sitten osan maksaruohoista kivikkoon. Tänään poistin yhden kehäkukan ja jaoin jalopähkämön myös kolmeen osaan. Viimeisenkin maksaruohon on tarkoitus lähteä kivikkoon kunhan sinne tulee tilaa. Maksaruohojen tilalle on tulossa vielä 'Halcyon' -kuunliljaa.

Jos tässä nurkassa oleva timjami ei talvehdi, sen tilalle tulee bellistä. Värimintut lähtevät kivikkoon ja ehkä myös leimut niiden takaa.

Kasvimaalta löytyi päivän iloisin yllätys: minikokoinen mesimarja. Taimet ovat olleet meillä jo kolme vuotta, mutta satoa niistä ei ole saatu ja kasvu on ollut kituliasta. Siirsin alkukesällä mesimarjat takapihalta kasvimaan luokse ja ilmeisesti se olikin oikea ratkaisu, sillä taimet ovat kolminkertaistaneet kokonsa.

Minikokoinen mesimarja. Maistui juuri sille, miltä mesimarjan muistelinkin maistuvan.

Sitten siihen mokaan. Keräsin tänään loput tomaatit sisälle kypsymään, sillä ulkona alkaa olla jo liian kylmää niille. Viime yönä oli ollut alimmillaan 4,5 astetta. Tomaatteja kerätessäni huomasin parven vaaleita pikkuotuksia pölähtävän ilmaan. Tarkempi silmäys lehtien alapinnoille paljasti harsosääskien armeijan. Olin (olevinani) fiksu ja jätin tomaatit tertuissaan rappuselle. Tarkoitus oli viedä ne sisälle vasta kun lopetan puutarhatyöt tältä päivältä ja tietysti varmistaa sitä ennen ettei niiden mukana tule tuholaisia sisälle. Arvatkaa vain, muistinko sitä enää sitten kun parin tunnin päästä piti lähteä sisälle! No en, tomaattilaatikko kainaloon ja keittiön pöydälle orkideojen, rosmariinin ja anopinhampaan viereen. 

Puutarhurin painajainen: harsosääskilauma.

Tomaatit odottelivat pöydällä varmasti yli puoli tuntia ennen kuin aloin pesemään niistä multaa pois (kysykää esikoiselta, miksi ne olivat multaisia). Ja vasta sitten muistin jauhiaiset kun lähti parvi lentoon. Tuli vähän ylimääräistä hommaa, kun pesin joka ikisen kasvin. Olipahan opetus! Toivottavasti selvisin säikähdyksellä enkä joudu hävittämään huonekasvejani.

Parempaa sunnuntaita teille!