Vuokkoja ja muuta

Minulla on ollut vuokkoja niin vähän, että niistä ei ole saanut edes postauksentynkää aikaiseksi. Tilanne muuttui radikaalisti tänä keväänä, sillä yhtäkkiä puutarhani kahden erilaisen valkovuokon ja arovuokon seuraksi tuli kolme lisää. Tai onhan minulla kaksi minikokoista amerikanvuokon siementainta ja hämyvuokko, joka on vain kitunut ja sinnitellyt juuri ja juuri hengissä monta vuotta tähän kevääseen saakka. Siirsin hämyvuokon muutama vuosi sitten viiden sentin pituiseksi juurennysäksi kutistuneena luumutarhaan ja toivoin, että paikanvaihdos olisi sille mieleen eikä se jatkaisi kutistumistaan. Lehtiä olikin jo viime kesänä enemmän kuin koskaan ja tänä vuonna se sitten kukki ensimmäistä kertaa. Voi mikä pettymys olisikaan ollut, jos olisin vuosikausia yrittänyt pelastaa ihan tuikitavallista valkovuokkoa!

Valkoiset lemmikit ovat sopivan söpöä seuraa hämyvuokon ensimmäiselle kukalle.

Hämyvuokon yläpuolella 'Laatokan Helmi' aloittelee kukintaa. Tänä vuonna tulee kaikkiin isompiin luumuihin suorastaan loistelias kukinta.

Taimipäiviltä löytyi varjoyrtti, sinivuokko ja kerrottu valkovuokko. Sinivuokossa taitaa olla siemeniäkin tulossa.

Otin taimipäiville Karon mukaan ja kauppa kävi vallan mainiosti. Aika moni olisi halunnut ostaa Karonkin, mutta hän ei ollut myytävänä, vaikka ihan kukkasesta kävisikin.

Yleensä olen tuonut taimipäiviltä erilaisia esikoita, mutta tänä vuonna oli selvästi vuokkojen vuoro. Aamun toinen ostaja kertoi hänellä olevan myynnissä kerrottua valkovuokkoa ja minähän jo heti pyysin, että hän ottaisi yhden minulle erilleen. Kävin hetken päästä ostamassa sen häneltä ja pikaisella hölkällä toiselle myyntipisteelle bongasin sinivuokon taimen. Kannatti lähteä taimipäiville, sillä sinivuokkokin on ollut minulla pitkään ostoslistalla ja saamani taimi oli varmasti kookkaampi kuin taimistoilta olisi löytynyt. Hyvällä tuurilla saan sen siemenistä vielä lisää taimia. Harmitti vähän, kun en ehtinyt heti aamun alkajaisiksi kiertämään joka myyntipistettä, sillä jossain on saattanut olla vielä jotain muutakin kivaa myytävänä ennen kuin pääsin irtautumaan oman autoni luota.

Valkovuokon lajiketta ei minulle kerrottu, mutta tämä lienee pikaisen googlailun perusteella 'Vestal'. Kertokaa, jos olen väärässä.

Istutin kummankin vuokon suon tietämille, joten kurkataan sinne seuraavaksi. Valkovuokko pääsi Sailan tarhajouluruusun lähistölle ja sinivuokko sinne aiemmin esittelemäni majapenkin takareunan tyhjään kohtaan. Suolla on myös viime keväänä taimipäiviltä löytynyt erikoisempi valkotäpläinen imikkä, johon taitaa olla jopa kukkanuppukin tulossa. Suon penkereen yläreunaan on nyt istutettu kuunliljat, joten nyt vain odotellaan kasvustojen rehevöitymistä ja kitketään tarvittaessa rikkaruohoja.

Imikän juurella on tainnut tulla lehdistä päätellen salamatkustajana ihan tavallista valkotäpläimikkää. Oikealla kukkii joku luonnon orvokki, jonka istutin viime kesänä ihan suon pohjalle.

Karo esittelee sammaloitunutta pihlajan kantoa ja kukkivaa rotkolemmikkiä 'Alexander's Great'.

Suolta pikkuniitylle, jossa kukkii yksi pikkuruinen etelänkevätesikko ja muutama idänsinililja. Muutama enemmän kuitenkin kuin viime keväänä.

Tähän väliin sopii toinenkin "rönttäkuva". Sivupihan projekti on edennyt sen verran, että koko hiekkakasan alla ollut alue on käännetty 40cm:n syvyydelle ja kerätty kivet pois seasta. Multa on tasoitettu ja nurmikko kylvetty. Koska multa oli sitä samaa vanhaa maata, mitä kasan alla ennestään oli, ensimmäisenä alkaa varmasti itää voikukkaa ja ratamoa. Jospa siellä kuitenkin mahtuisi heinänsiemenetkin itämään seassa. Sadetta piti olla eilen illasta pari milliä luvassa, mutta ei tullut kuin sen verran, että pikkuisen ihan pintamaa kostui. Tänään iltapäivällä pitäisi sataa enemmän, joten yritän saada sitä ennen loputkin kesäkukat maahan ja edes osan perennoista siirreltyä kärhökaaren uudisosiin. Ennen sitä pitää vielä vajuttaa multakukkuloita, jotta saa istutusalueen pinnan tasalleen muun kukkapenkin kanssa.

Nurmikylvös odottelee siinä sadetta ja kivikasat poisvientiä. Kylvös on aidattu, jotta siemenet saisivat itämisrauhan. On nimittäin aika ottavalla kohdalla ja keskeisellä kulkureitillä tuo "pelto".

Loppuun narsisseja. Tässä ensimmäiset viime syksynä istutetuista 'White Lion' -narsisseista.

'Lemon Beatylta' kysyisin, mitä mahtaa olla mielessä. Ei kukkia tuollaisiin tynkävarsiin tehdä!

Samassa penkissä 'Lemon Beautyn' ja valkovuokkojen kanssa kasvaa kerrannainen 'Delnashaugh'.

Ja sitten taas käpälät multaan! Kivoja toukokuun viimeisiä päiviä!

Huomenna myynnissä!

Lupasin tehdä tälle päivälle postauksen kasveista, joita minulla on huomenna Siilinjärven Kasurilassa taimipäivillä myynnissä. Vähän jäi myöhäiseksi tämän naputtelu, mutta ei sentään ihan yömyöhään. Kaikista en laita kuvia, vaan lisään postauksen loppuun listan puuttuvista kasveista.

Mukana on kolme juhannuspionia, joista tässä yhdessä on nuppukin.

Lohenpunaisia pelargoneja on kaksi, kumpikin jo kukassa.

Oikeassa reunassa näkyy kolme Viipurin punaluumun tainta sekä paljon kaukasianmaksaruohoa.

Väärässä paikassa kasvavia valkoisia lemmikkejä löytyi muutama.

Tässä vielä koko setti auton kyytiin pakkaamista odottelemassa.

Ja loppuun vielä luettelo niistä kasveista, joiden nimiä ei kuvateksteissä mainittu:

jaloangervo 'Weisse Gloria' (valkoinen, korkea)

jaloangervo 'Weisse Gloria' tai 'Amethyst' (violetinpun, korkea. En ole varma, kumpaa kaivoin).

isokirjokuunlilja 'Albomarginata'

isotähtiputki (tummanpunainen)

komeakuunlilja 'Gold Standard'

mukulaselleri 'Prinz'

pelargoni (valkea)

sormivaleangervo

tarhakeijunkukka 'Hans'

varjolilja (valkea)

Muistinkohan nyt varmasti kaikki? No, suurin osa ainakin tuli lueteltua. Käyhän moikkaamassa, jos olet huomenna taimipäivillä!

Hurmaavia ja vähemmän hurmaavia

Oikeastaan ensimmäistä kertaa tänä keväänä minulle iski perusteellinen valinnanvaikeus. Kuvia kertyi kameran muistiin niin paljon, etten meinannut osata päättää, keräisikö teemapostauksen esikoista tai sipulikukista, raportoisiko puutarhaprojektien etenemisestä vai tekisikö kunnon potutuspostauksen puutarhan kutsumattomista vieraista? Kuvia selatessani päätin valita kaikista hurmaavimmat näkymät ja yksityiskohdat ja niiden rinnalle jotain toisesta ääripäästä korostamaan ensimmäisen ryhmän ihanuutta. Täysi sekamelska siis!

Keijupuutarha on minusta aika hienossa ympäristössä. Hiljalleen punastuvat valkovuokot ja liilat esikot sopivat täydellisesti keijujen maailmaan. Keijujen aitakin on jo korjattu ja talo suoristettu.

Erittäin tarkkamuistiset saattavat huomata, että keijupuutarhan takana ollutta risulintua ei enää näy. Kuva on otettu tarkoituksella hyvin matalalta, sillä lintu on kyllä edelleen omalla paikallaan. Se vain rötköttää hyvin kuolleen näköisenä maassa. Kolme talvea ulkosalla oli selvästi liikaa pelkästään risuista punotulle lintuparalle. Lepää rauhassa tirppa... ainakin siihen saakka että saan puutarhakompostin tyhjennettyä. Pääsee lintu kompostin pohjalle ilmastointikerrokseen.

Keijupuutarhan lähistöllä kukkii ensimmäinen tuoksuorvokki. En uskonut, että noin minikokoisen kukan tuoksu voisi oikeasti olla niin vahva!

Siirrytään keijupuutarhasta ja varjokujalta aurinkopenkkiin, jossa kukkii paljon kaikkea uutta ja ihanaa. Sieltä löytyy myös yksi todella epämieluisa yllätys. Ensin kuitenkin ne ihanammat yksityiskohdat. 

Viime syksynä saksalaismarketista ostetut isohelmililjat kukkivat. Ihmettelin kyllä ennen kuin kukkavarret nousivat, että tulppaaneitako olin tähän istuttanut. Lehdet eivät muistuta lainkaan helmililjan lehtiä.

Isohelmililjojen vieressä olevat hyasintit eivät saaneet kukkia tänä keväänä. Arvaatko syyn?

Ihmettelin kovasti, että aurinkopenkissä kukki niin vähän hyasintteja, vaikka olin niitä kuopannut sinne aika paljon ja lehtiä kyllä nousi aikaisemmin hyvinkin lupaavasti. Tarkempi tutkiskelu osoitti, että joka ikinen hyasintti ja melkein kaikki viime syksynä istutetuista 'Lilac Wonder' -syreenitulppaaneista on syöty alakautta. Vesimyyrä vieraili toissakeväänä edellisen kerran aurinkopenkissä ja nyt se saaplarin talttahammas tai sen jälkikasvu tuli uudelleen! Tällä kertaa en alkanut tallomaan tunneleita, vaan kaivoin varovasti parin hyasintin kohdalle jääneitä reikiä suuremmiksi ja lykkäsin kolosiin vesimyyrän loukut. Vuorokauden odottelun jälkeen ei ole tullut saalista, mutta vihainen puutarhuri jaksaa kyllä odottaa ja samalla seurata, tuleeko lisää tuhoja. Olin kovasti huolissani aurinkopenkkiin syksyllä istutetusta pitsipihlajasta, mutta sen ympärillä ei tuntunut olevan tunneleita eikä puukaan lähtenyt kevyesti vetämällä irti. Laukan sipulit ovat toistaiseksi saaneet olla rauhassa, samoin lähemmäs kivikkorinnettä istutetut hyasintit. Ihme kyllä myös seuraavan kuvan tulppaaneita ei ole syöty, vaikka olivat vain puolen metrin päässä lähimmistä syödyistä hyasintin sipuleista. Ehkä myyrälle tuli vatsa täyteen ennen kuin se pääsi niihin saakka.

Näiden piti olla kaikkien ''Persian Pearl' -lajiketta, mutta kolme kukkiikin tuollaisena lohenpunaisena. Ilta-auringossa väri vähän vääristyi kummastakin, mutta sävyeron näkee kyllä selvästi.

Nämä 'Woodstockit' saivat myös kukkia rauhassa. Viime keväänä näistä nousi ainoastaan kaksi, joten oli hyvin iloinen, kun kolmaskin päätti tänä vuonna kukkia. Nämä eivät ole vielä lisääntyneet toisin kuin muut aurinkopenkin hyasinteista.

Vesimyyrästä rusakoihin. Nämä pysyivät kiltisti naapurien pihanurmikoilla, mutta pääsivät postaukseen, kun sattui niin hassu kuva. Toinen oli ilmeisesti lentoon lähdössä.

Kattomehitähdet olivat niin suloisesti tälläytyneet kiven koloihin.

Joskus puutarhakasveilla on taipumus levitä suorastaan holtittomasti. Olen miettinyt, että joidenkin kasvien kohdalla se ei haittaa lainkaan kun taas toisten kohdalla tulee mieleen, että miksi on edes mennyt istuttamaan sitä puutarhaansa. Meillä mehitähdet saavat rauhassa tunkea itsensä melkein minne vain ja jos joku sattuu eksymään aivan väärälle kohdalle, sen vain siirtää hellästi sopivampaan paikkaan. Samoin käy laukoille, joiden siementaimia löytyy paikoitellen tiheämmästä kuin heinää on nurmikossa. Muutkin sipulikukat saavat levittäytyä ihan rauhassa ja omatoimista lisääntymistä jopa toivoo. Myös bellis saa vaeltaa ihan miten lystää, lemmikitkin ainoastaan vähäisin rajoituksin.

Ja sitten on helminukkajäkkärä... Ihan söpö vielä tämän kokoisena kivien väleistä kurkkiessaan, mutta missä asti se onkaan kahden viikon päästä? Melkein tunsin kylmät väreet selässäni ja lähipäivinä menen varmasti lapion kanssa näitä kurittamaan.

Kärhöjen heräämistä tarkistaessani löysin dramaattisen väriparin: lemmikkien ja tulppaanin heleänvihreät lehdet ja syysleimu 'Starfiren' mustanpuhuvat versot.

Yksi projektikuvakin on laitettava tähän väliin. Se taitanee kuulua niihin vähemmän hurmaavan näköisiin otoksiin, vaikka kertoo paljon siitä, että sivupihan projekti on edistynyt melkoisen harppauksen. Sain tänään nimittäin viimeiset hiekkakasan jämät tuhottua. Nyt pitää vain kaivaa kasan alle jäänyt kivikovaksi tinttaantunut mullos kunnolla auki ja perata seasta kaikki kivet pois. Tarvitsen nimittäin jonkun paikan, mihin saan kipattua kukkapenkkien kohdalta ylimääräiset mullat. Toivottavasti saan kammettua monta sopivan kookasta järkälettä ylös, ettei tarvitse keksiä aivan uutta paikkaa ylimääräiselle mullalle. Kaikki käyttökelpoinen "siirtonurmikko" on istutettu paikoilleen, joten tuo viimeinen mullos pitää nurmettaa kylvämällä. Toivottavasti siemeniä oli vielä jemmassa.

Taustalla näkyy, että kiveystä ja kivireunuksia on väkerretty, ja suunniteltu projektialue myllätty. Lapset aloittivat jo kasan alla olleen alueen möyhentämistä työkoneillaan.

Menköön seuraava vaikka välikevennyksenä. Viime yönä olin pitkästä aikaa "liikkeellä". Muistan nähneeni erittäin elävää unta siitä, että olin kaatanut pakastettuja karhunvatukoita vahingossa maahan tuohon kärhökaaripenkin edustan työmaalle. Olin kontillani sängyssä ja ilmeisesti keräsin mukamas marjoja kun isäntä havahtui siihen, että rouva puuhaa jotain. Hassua kyllä, tiesin jollain lailla itse olevani sängyssä ja edelleen muistan elävästi, mitä tein, näin ja sanoin, vaikka samaan aikaan näin ympärilläni hiekkaa, kiviä ja niitä karhunvatukoita. Selitin isännälle (mielestäni) hyvin uskottavasti, että "tämä kuulostaa siltä, että olisin unessa, mutta ihan hereillä olen. Multa kaatui ne pakastemarjat, ne... ne... mitkä ne nyt oli... ne karhunvatukat tähän hiekalle. Kerään ne pois, jatka vaan sinä nukkumista". Kaikeksi onneksi isäntä oli ollut niin unenpöpperössä aikaisten aamuvuorojen jäljiltä, ettei ollut edes kunnolla herännyt puuhailuuni saati sitten olisi muistanut ihan kaikkea enää aamulla. Jotenkin mieluisampaa muistaa itse, jos on hölmöillyt jotain unissaan kuin olla autuaan tietämätön asiasta siihen saakka, kun joku toinen paljastaa, mitä on tapahtunut. Meillä ei ole muuten koskaan ollut pakastettuja karhunvatukoita, mistä lie alitajunta senkin keksinyt.

Majapenkissä palloesikot alkavat päästä hiljalleen vauhtiin.

Tänään sain puutarhasta melkoisen paljon siistimmän, sillä heti aamusta keräsin jänisverkot pois ja samaan aikaan isäntä jatkoi syksyllä kesken jäänyttä pihlajan rankojen pätkimistä. Kuopus oli reippaasti apuna keräämässä puita kottikärryyn ja pinoamassa liiterin seinustalle kuivumaan, mutta viimeiset kolme kottikärryllistä jäivät minun tehtäväksi. Oli helpotus saada vihdoin etupiha siistimmäksi ja rankakasojen päällä olleet pressut siisteiksi paketeiksi ja pois näkösältä. Kukkapenkkeihinkin tuli vähän tilaa, sillä bongasin torilta ilmoituksen, jossa joku halusi ostaa perennoja. Otin yhteyttä ja kerroin, mitä olisi tarjolla ja tänään eräs seniorirouva kävi sitten hakemassa kukkurallisen kottikärryllisen yhtä sun toista. Suurin osa kasveista oli sellaisia, jotka olin joka tapauksessa aikonut pistää menemään joko liian innokkaan leviämisen vuoksi tai liian lähellä naapurikasvia kasvamisen takia, joten olin tyytyväinen, että kasvit pääsivät hyvään kotiin. Ensi lauantain taimipäivillä tuskin olisin saanut niitä myytyä kun eivät kaikki niistä menneet kaupaksi viime keväänäkään. Samoja peruskasveja kun oli monella muullakin myynnissä. Tänä vuonna olen liikkeellä ainakin omasta mielestäni sellaisella setillä, ettei pitäisi olla kovin monella muulla, joten jos olet lauantaina 28.5. Siilinjärven Kasurilassa, etsipä sieltä minut ja tule tutkimaan, löytyisikö jotain kivaa puutarhaasi istutettavaksi. Yritän ehtiä tekemään perjantaiksi listan, mitä aarteita minulla on tänä vuonna kyydissä.

Näitä kimalaisia on meillä tänä keväänä todella paljon. Erityisen viehättyneitä ne ovat imiköiden kukista. Pitäisi taas kaivella esiin kimalaisten tunnistamisohjeet, niin tietäisi vähän paremmin näiden lajeja.

Toissa kevään siemenkylvöistä oli aukaissut kukkansa melko tummanliila tarhakylmänkukka.

Samaisesta kylvöstä löytyi myös näin hempeän vaalea yksilö. Vieressä olevat kaverit ovat sävyltään "normaaleja". Viime keväänä en kiinnittänyt huomiota siihen, että olisivat olleet eri sävyisiä, joten pitää seurata tarkkaan, muuttuuko väri kukinnan edetessä vai olinko silloin vain sokea.

Liilan sävyillä aloitettiin ja liilaan näemmä päätettiin. Tämän postauksen lempparit sattuivat alkuun ja loppuun. Keijupuutarhan alueesta pidän muuten vain ja tarhakylmänkukka kuuluu ehdottomiin suosikkikasveihini. Seuraavaan kertaan, öitä!

Kivijumppaa ja lapiotreeniä

Narsissit aloittelevat kukintaa. Kuvassa 'Replete' ja siistimättä jääneitä kuunliljan kukkavarsia.

Kulunut viikonloppu oli meillä sangen tehokas. Mitään en kyllä saanut valmiiksi, mutta edistyskin lasketaan, kun on puutarhanhoidosta kyse. Alkulämmöt viikonlopun tehotreeniin hain jo perjantaina ennen töihin lähtöä. Isännällä oli vapaapäivä, joten hän irrotti kasvimaan laidalta yhden pätkän puutarha-aitaa pois. Tolppa oli nimittäin jo sen verran laho, että aidan loppupää pysyi ainoastaan muun aidan ansiosta jotenkuten pystyssä. Yhtä tolppaa ei kannattanut uusia, sillä koko aita alkaa olla elämänsä ehtoopuolella. Aidanpätkän irrotuksen jälkeen jouduin työntämään reunimmaiseksi jäänyttä tolppaa, jotta isäntä sai tuettua sen pystympään. Pikkuisen vinoon se vielä jäi, mutta tuo oli parasta, mihin kiilaamisella pystyi. Isännän saatua hommansa valmiiksi minä kannoin metsästä edellisen asukkaan jättämiä leca-harkon palasia ja rajasin niillä metrin pätkän naapurin nurmikkoa meidän kasvimaasta. Nurmikon ja kasvimaan rajalla on muovinen reunanauha estämässä rikkaruohojen luikertelemista kasvimaan puolelle, mutta naapurin nurmenleikkuuta helpottaa, jos aidan juuressa on jotain jykevämpää rajausta. Päädyssä on vanhoja betonitiilen pätkiä, metsästä löytyneitä nekin. Joka kevät katselemassa, jos metsästä löytyisi jotain käyttökelpoista jätettä. Tiilimurskalle ja pienille kaakelinkappaleille ei ole käyttöä, mutta silloin tällöin löytyy jotain hyödyllistäkin, kuten nuo leca-harkot. Vielä puuttuu suunnilleen viitisen metriä rajausta, mutta pala kerrallaan se kiinan muurikin tehtiin.

Puuaita ulottui ennen tuon kannellisen laatikon kohdalla olevan ison kiven tälle puolelle. Harkkoreunus tuli kivestä tänne päin. Hiekkakäytävän kivireunaa sain myös jatkettua metrin verran.

Kevyet alkujumpat olivat siinä. Lauantaina lämmittelin ensin kantamalla melkein kaikki taimet pihalle. Leppeä sää olikin siihen ihan omiaan. Sääennusteet tarkistettuani päätin istuttaa osan tomaateista lopullisiin ruukkuihinsa. Ostin aiemmin keväällä biohiiltä ja laitoin siitä kahden ruukun tarpeet likoamaan veteen. Kävin välissä lapiohommissa, jotta biohiili saisi rauhassa imeä vettä. En viitsinyt litimärkää hiilimössöä sotkea eri astiassa multaan ennen istuttamista, vaan ripottelin sitä istutusvaiheessa sinne tänne mullan sekaan. Luulisi hoitavan hommansa niinkin. Lopuksi kannoin ruukut paikoilleen ja kastelin vielä kunnolla siltä varalta, että biohiilet eivät olisi ehtineet imeä itseensä riittävästi vettä. Siinä vaiheessa kun kasvimaalle alkoi paistaa suoraan aurinko, peitin tomaattiruukut harsolla. Vaikka yöstä oli tulossa melko viileä (mutta ei enää lähellä nollaa), jätin tomaatit kaksinkertaisen harson alle yöksi. Hyvin olivat pärjänneet lämpimällä seinustalla.

Äsken mainitsemani lapiohommat tapahtuivat osittain suontekeleellä.

Viime kesänä aloitettu suo oli vähän niin kuin viikonlopun kahvakuulatreeni. Kahvakuulan virkaa toimittivat pihlajan rungon pätkät ja oksankarahkat, joita raahasin autotallin kupeelta. Ensin tietysti pengoin koko kasan läpi ja valitsin sopivimman näköiset pätkät. Vähän harmittelin sitä, että naapurit ehtivät syksyllä kaataa ja paloitella pihlajat naisen kannettavan kokoisiksi pätkiksi sillä aikaa kun olin töissä. Olisin toivonut vähän järeämmän kokoisia ja ronskimman muotoisia runkoja, mutta sillä mennään mitä on ilmaiseksi saatu. Osan hautasin rinnettä tukemaan, mutta komeimman rungon junttasin suon päätyyn katseenvangitsijaksi. Siihen oli kasvanut valmiiksi sammaltakin kylkeen. Sen juurella on metsä- tai aho-orvokkia ja rotkolemmikkiä. Otan lähikuvia sitten kun rotkolemmikit kukkivat, nyt joudutte tyytymään tuohon yleisnäkymään. En ole vielä aivan tyytyväinen siihen, miten nuo rinteeseen laittamani oksat ja rungot asettuivat, mutta annan olla siihen saakka kun keksin, kuinka parannan näkymää. Saattaa myös käydä niin, että kun imikkä ja tuoksumatarat kasvavat, luiska näyttääkin paremmalta.

Saaripalstan tarhajouluruusu sai ympärilleen pari karahkaa. Ylemmän vaihdan heti kun tulee vastaan sopivan käkkyräinen runko tai juurakko. Tuo suora ja siististi sahattu oksa ei oikein istu visiooni, mutta olkoon toistaiseksi maata tukemassa.

Tuossa jouluruusun yläpuolella on muuten vielä muutama ruukku juhannuspionia. Pari on lähtenyt jo maailmalle ja osa kuvassa olevista on varattu, mutta viisi virkeää tainta etsii vielä uutta kotia. Laita sähköpostia tulemaan, jos tahdot ostaa yhden tai useamman. Olen menossa ensi lauantaina taimipäiville myymään kasveja ja siihen mennessä hakematta tai varaamatta jääneet pionit lähtevät paikan päälle myytäviksi. Välimatkaa ei kannata arastella, sillä ainakin yksi varatuista pioneista kulkee etelän suuntaan kesälomareissullamme myöhemmin kesällä. Kysymällä selviää, sattuisiko suunta olemaan juuri sinulle sopiva.

Lauantain tehokkain treeni tapahtui täällä. Tämä kivijumppa vastasi varmasti kunnon kuntosalivisiittiä!

Kärhökaaren edusta eteni taas pienen palasen. Kärhöportilta nurmikolle johtavan polun kohdalta ei löytynyt kuin yksi isompi kivi ja sekin viimeisen puolen neliömetrin alueelta. Melkein vaivuin jo epätoivoon, sillä multakasa kasvoi kasvamistaan, mutta kivikasaan kertyi vain muutama lapsen nyrkin kokoinen pikkukivi. Mutta pyhät paavalinkukat sentään kun tulevan kukkapenkin kohdalta aloin kaivaa; oli kiveä kiven päällä ja vielä vierelläkin sen lisäksi! Jouduin kaivamaan osan ajasta rautakangella, sillä en saanut lapionkärkeä uppoamaan edes sen vertaa kivien väliin, että olisin saanut maata hivuteltua välistä pois. Välillä olin kontillani ja nitkutin rautakankea toisella kädellä samalla kun toisella viskelin irronneita pikkukiviä kasaan. Toki seasta löytyi isompiakin, ettei homma mennyt ihan sepelin keräämiseksi. Löysin kaivellessani hyvin todennäköisen syynkin kivien suureen määrään. Kivien seasta löytyi nimittäin puun juurakon jämät. Tuli mieleen, että pihanurmikon perustusvaiheessa tuolla kohdalla kasvaneen puun juuristoalue on jätetty rauhaan tai jopa viskottu muualta nousseet kivet puun juurelle. Kanto oli aika pieni, mutta sen ympärillä oli jonkun verran hyvin tummaa, mureaa maata. Luultavasti löytämäni kappale onkin viimeisimpänä lahonnut ydin.

Kompostille jatkuvan polun kohta odottaa seuraavana kaivamista. Pienempi kivikasa on tuolla polun ja nurmikon rajalla ja osa kivistä kuvan ulkopuolella. Etualalla olevan ison kiven päällä kannon jämät.

Tajusin kaivuuhommien ja kivien asettelun lomassa, että alun perin suunnittelemani penkin etureunan linja ei olekaan hyvä. Näyttää typerältä, jos kivireunus on vinossa kärhöporttiin nähden, kun polku jatkuu kuitenkin suorana majalle saakka. Niinpä aikaisemmin aseteltuja kiviä pitää siirtää ja pikkuisen kaivaa vielä lisää. Se ei ole kuitenkaan kovin iso homma tässä urakassa, varsinkaan kun isointa murikkaa ei tarvitse liikuttaa mihinkään. Kivien suuren määrän takia en päässyt vielä istutuspuuhiin tällä alueella. Siispä piti keksiä sitä muualta ja rehellisesti sanottuna en kyllä enää lauantain urakoinnin jälkeen kyennyt raskaampiin lapiohommiin. Sunnuntaina oli siis vuorossa loppuverryttelyt. Reippain askelin kohti kivikkorinnettä mars!

Juuri kun olen muutamaan blogiin kommentoinut, ettei meillä ole tullut tarhakylmänkukan siementaimia kukkapenkkiin, niin löysin kivien välistä näin ison taimen!

Tarkoitus oli siirtää kaksi sinikatanaa pois sinilemmiön tieltä eikä suinkaan etsiä tarhakylmänkukan siementaimia, mutta kasvit päättävät joskus toisin. Yritin siirtää sinilemmiötä muutama vuosi sitten ja totesin jo silloin sen juurtuneen sen verran tukevasti, että kaikki muut joutuvat jatkossa väistämään sitä. Viime kesänä sinilemmiö valtasi itselleen sangen ronskisti tilaa ja alkoi ahdistella sinikatanoita, joten katanat saivat siirtokehotuksen. Pahaksi onneksi löysinkin tarhakylmänkukan taimen juuri siitä kohdasta, mihin ajattelin katanat siirtää. Ketjureaktiot eivät ole mitenkään harvinaisia puutarhassa, kuten hyvin varmaan tiedätte, joten seuraavaksi aloin nostella kaukasianmaksaruohoja tehdäkseni tilaa katanoille. Kylmänkukan siementaimikin kun sattui olemaan minusta aika hyvällä kohdalla ja kaukasianmaksaruohot ovat aina näyttäneet pikkuisen kituliailta kivikkorinteen äärimmäisessä kuivuudessa. Katanat taas näyttävät viihtyvän, joten niille annan mieluusti lisää tilaa. Saa tosin nähdä, kuinka siirtämilleni yksilöille käy, sillä sain niiden juuria ainoastaan rautalapion kärjen pituudelta kaivettua, loput katkesivat. Jaoin myös isomman taimista, jotta sain kolme katanaa samaan ryhmään. Parempi olla aina useampia lähekkäin, niin ei haittaa, jos joku kuolee talven aikana. Sinikatanakaan ei ilmeisesti kovin pitkäikäinen puutarhakasvi ole.

Oikeassa reunassa sinikatanat, keskellä tarhakylmänkukan siementaimi ja vasemmalla tarhakylmänkukkaemo. Pieni kylmänkukka sai ympärilleen kompostimultaa täyttämään kivien jäljiltä jääneitä kuoppia.

Kivikkorinteestä poistui myös yksi punainen isotähtiputki, joka ei viihtynyt niin kuivassa ja paahteisessa paikassa. Senkin tilalle istutin sinikatanaa, tosin ne taimet olivat tämän kevään kylvöksiä eivätkä välttämättä kuki vielä tänä vuonna. Löysin poistetun isotähtiputken vierestä selvästi lahonneen juurakon. Vasta viime kesän muistiinpanoista selvisi, että se oli valkoinen myskimalva. Ihmettelen suuresti, mikä sen on tappanut, sillä harvemmin nuo perinneperennat noin pahasti mistään suuttuvat. No, katanaa senkin tilalle vaan kun taimia kerta on. Varmuuden vuoksi lisäsin kuitenkin pikkuisen hiekkaa sen juureen. Kivikkorinteen uudemmassa osassa kun on selvästi multaisempi maa, vaikka hiekkaa on senkin seassa.

Seuraavaksi sinilemmiön tieltä joutuu väistämään lisää seittimehitähteä. Kuvan oikeassa alanurkassa olevan mytyn kaivoin jo avoimempaa kohtaan. Kuvasta ei edes huomaa, mistä kohtaa katanat on otettu. Ne olivat jo niin pahasti lemmiön oksien alla.

Sinilemmiö on jännä kasvi. Ikivihreänä se tuppaa joka kevät vähän mustumaan, vaikka tänäkin vuonna suojasin sitä havuilla. Mustuneet lehdet murenevat melkein itsestään ja tilalle kasvaa nopeasti uutta vihreää ja sittenpä sinilemmiö onkin koko kesän vihreä, paitsi kukkiessaan taivaansininen. Monet kivikkokasvit viihtyvät kalkitussa maassa, mutta sinilemmiö on happaman maan kasvi. Sitä katsoessa voisi luulla, että se muodostaa samanlaista mattoa kuin esimerkiksi maksa- tai ajuruohot, mutta oksia nostaessa selviääkin, että versot lähtevät yhdestä kohdasta ja kasvavat vain pituutta koko ajan. Aivan kuin pensas. Minusta kasvit, jotka juurtuvat muutaman sentin välein maahan kiinni, ovat ärsyttäviä siinä vaiheessa kun niiden kasvua pitää alkaa rajoittaa. Paljon helpompi on saksia liian pitkiä versoja lyhyemmäksi kuin repiä hirmuista varsien ja juurien sekamelskaa maasta. Toisaalta sellainen kasvi harvemmin kuolee, jos joku paikallinen tuho tai kurja talvi sattuu kohdalle. Jos jotain käy sinilemmiön tyvialueelle, se oli sitten siinä sen kasvin taru.

Hetken aikaa ihmettelin, mikä mytty se tämä on. Kitkin sen jo rikkaruohona pois ennen kuin huomasin aivan sen vieressä pioniunikon siemenkodan. Nyt on unikontaimia!

Ehdin siis hieman kitkemäänkin viikonloppuna. En käynyt mitenkään järjestelmällisesti mitään aluetta läpi, vaan napsin voikukan sieltä, rönsyleinikin täältä silloin kun niitä sattui silmiin osumaan. Toistaiseksi se saa luvan riittää. Perusteellisempi kitkentä tulee sitten kun kaikki kiireellisemmät hommat on tehty. Istutin myös ruukkutetet kukkapenkkiin ja kun kerta kanankakkapurkki sattui olemaan mukana, kuoppasin joidenkin sipulikukkien juurelle vähän lisäpotkua.

Osansa kanankakasta saivat nämä tähtitulppaanit ('Persian Pearl'). Hyvin ovat lisääntyneet vuodessa; yhden pussillisen istutin tähän toissa syksynä.

Jaloangervotkin on siistitty, jotta valkovuokot ja pian kukkivat narsissit näkyvät paremmin.

En ole kovin tarkka kukkapenkkien siivoaja. Laskin jaloangervojen viimevuotisia roippeita siistiessäni, että käytin aikaa suunnilleen kolme sekuntia puskaa kohti. Kimppu varsia käpälään, rapsautus poikki ja hyvin suurpiirteinen murskaus kasvien väliin. Sinne ne maatuvat syksyyn mennessä ja ensi keväänä sama homma uudelleen. Joihinkin jaloangervoihin jäi jopa kymmenen sentin sänki, toiset katkesivat matalammalta. Homma olisi pitänyt tehdä hieman aiemmin, sillä nyt jaloangervoissa alkoi olla jo aika isot lehdenalut, joita piti vähän varoa. Parissa viikossa pitkätkin sänget häviävät lehtien sekaan. Kompostimultaa saatan vielä jonain päivänä viskoa varsisilppujen päälle, jos tuo työn alla oleva kaivanto ei vedä kaikkea multaa.

Salamatkustajana tullut narsissi on tehnyt ensimmäisen kukkansa. Lajike saattaa olla 'Ice Follies', sillä äidiltäni tämä on melko varmasti tullut, kuten myös narsissin juurella oleva liljan (?) pikkutaimi.

Jokohan sitä tänään jaksaisi jatkaa kärhökaaripenkin edustan loppuun? Pitäisi saada ainakin kukkapenkkien kohdat tasattua, jotta pääsisi jakamaan ja siirtämään sinne tulevia perennoja. Kaivaessani ehdin jo suunnitella, mitä laitan minnekin, joten tyhjää mullosta ei pitäisi ainakaan kovin paljoa jäädä. Toivottavasti...

Kukkakierros takapihalla

Puutarhassa tapahtuu nyt joka puolella aivan liian nopeaan tahtiin asioita. Eihän tässä meinaa ehtiä mukaan ollenkaan! Hätäinen puutarhakierros ennen töihin lähtöä ei meinaa riittää millään kaiken tutkimiseen, joten monta yksityiskohtaa jää varmasti bongaamatta kun huomio on kulloisenkin hetken kukkijoissa. Onneksi viikonloppu on aivan pian aluillaan, niin saa hetkeksi keskittyä vain puutarhaan. Tähän postaukseen keräsin parilta päivältä kuvia takapihalta. Luumutarha on edellisen postauksen majapenkin tapaan muuttanut parin viimeisen vuoden aikana muotoaan melkoisesti. Sen laitamille kaivettu nuotiopaikka aiheutti oikein mukavan ketjureaktion, jonka seurauksena nurmikkoa hävisi melkoisesti ja sain tilalle kukkapenkkiä, kivipengerryksiä ja kivipolkuja.

Nuotiopaikalle johtavan polun varressa on salainen esikkopenger höystettynä lemmikintaimilla. Ilokseni huomasin, että myös sammal on jo alkanut asettua kivien väleihin.

Takapihan kevätkukkavalikoima näyttää olevan pääasiassa valko-sininen. Kevätkurjenmiekat, kirjokevättähdet ja krookukset ovat jo lakastuneet luumupuu 'Kuntalan' juurelta ja vuorossa ovat esikoiden lisäksi balkaninvuokot ja lummetulppaani 'Concertot'. Lisäksi siniset tarhakylmänkukat alkavat jo nostella nuppujaan ylöspäin. Maanpeitekasvina on peittokurjenpolvi 'Cambridge', joka on vihertynyt hyvin talven jälkeen. Lisää vihreyttä tuovat lemmikit, jotka kylväytyvät vallattomasti ihan joka paikkaan. Kitken ylimääräisiä taimia kesän mittaan varmasti useita kottikärryllisiä kompostiin. Täysin luvattomista paikoista, kuten kivipolun saumoista kitken lemmikit jo pieninä, mutta kukkapenkeistä vasta sitten kun nuput alkavat aueta ja näen kukan värin. Luumupuiden alla on valkoista lemmikkiä, joten sieltä kitken kaikki siniset pois. Muuten sininen valloittaa kaiken tilan. Kivipolun toisella puolella siniset ja valkoiset saavat olla iloisena sekamelskana.

'Kuntalan' juurella tulppaanit ovat sattuneet hauskasti puolikaareksi. Ensimmäinen tarhakylmänkukka pilkistää ihan kuvan vasemmassa reunassa aika alhaalla.

Tämä tarhakylmänkukka on etupihalta, mutta samaa väriä on takapihallakin. Ensimmäisestä kunnolla kukkivasta yksilöstä pitää laittaa kuva, olipa se millä puolella pihaa tahansa.

Samaa 'Kuntalan' aluetta toisesta suunnasta kuvattuna. Pystykiurunkannukset ('Beth Evans') ja valkoiset isokevättähdet kukkivat vielä.

Seuraavaksi tulee päivän ottakaa opiksenne -osio. Ajattelin toissasyksynä kukkasipuleita kuopatessani, että kevättähdet ja pystykiurunkannukset toimisivat varmaan kivasti yhdessä. Kyllä varmasti juu, mutta todellisuus olikin se, että kiurunkannukset hautaavat kevättähdet alleen. Ainoastaan reunimmaiset kevättähdet näkyvät, kaikki muut ovat jossakin kiurunkannusten seassa. Kunhan tästä joudan ja kiireellisemmät hommat on hoidettu, kaivan mukulat ja sipulit ylös, ja istuttelen ne omiin ryhmiinsä. Samassa penkissä saavat kuitenkin olla, sillä niistä tulee ihanasti väriä nuotiopaikkaa kehystävien pensaiden alle. Syyshortensia, pikkujasmike ja pensashanhikki vihertyvät sen verran myöhään, että aikaiset kevätkukkijat ehtivät hyvin kukkia ennen kuin pensaat vievät kaiken huomion.

Liian läheistä yhteiseloa... Olen kuitenkin iloinen siitä, että pystykiurunkannukset selvästi viihtyvät tässä. Ne kukkivat tänä vuonna paljon näyttävämmin kuin viime keväänä.

Toivottavasti ette kyllästy, kun joka postaukseen pitää tunkea jouluruusu. Tämä on nyt se vanhin, jouluksi 2015 hankittu yksilö.

Luumutarhaa vastapäätä talon vieressä valkean varjopenkin esikkoreunus alkaa pian olla yhtenäinen.

Edellisestä kuvasta yksi valkoisista esikoista. Aika nätti minusta.

Palaan vielä pikkuisen kevätkurjenmiekkoihin. Luumutarhan 'Harmonyt' ovat kukkineet ajat sitten ja 'Harmonyn' tilalla toissasyksynä tulleet luumunpunaiset kevätkurjenmiekatkin alkavat olla jo loppusuoralla. Sen sijaan viime syksynä istutetut 'Purple Hill' ja 'Blue Hill' -kurjenmiekat ovat vielä hetken aikaa kukassa. Istutin sekoituspussin aika lähelle mysteerikurjenmiekkaa siksi, jotta voisin vertailla, olisiko nimetön 'Purple Hill' -lajiketta. Mysteeri pysyy edelleen mysteerinä, kuten voitte seuraavasta kuvasta huomata. Toivottavasti syksyllä tulee myyntiin lisää purppuraisia kevätkurjenmiekkoja, jotta voin taas istuttaa vertailukappaleita lähimaastoon. Mikään ei nimittäin ärsytä aivosolujani yhtä tehokkaasti kuin nimettömät kasvit ja ratkaisemattomat mysteerit!

Kädessäni oleva nimetön kevätkurjenmiekka ei tainnutkaan olla 'Purple Hill' -lajiketta. Väriero viime syksynä istutettuihin 'Purple Hill' ja 'Blue Hill' -sekoitukseen on melkoinen.

Harvoin käy muuten niin, että sekoituspussissa olisi edes suunnilleen yhtä monta kappaletta kutakin väriä. Minulle sattui noiden kevätkurjenmiekkojen kanssa niin hyvin, että sinisävyisiä oli viisi ja purppuraisia neljä. Yksi sipuleista ei ilmeisesti aio kukkia tänä vuonna. Mikä hassuinta, niin enpä osannut sipuleita istuttaessani arvata, että ne menisivät noin hauskasti kumpikin väri omaan ryhmäänsä. Yhden kuopan vain kaivoin ja asettelin mukulat sinne mielestäni epämääräisen luonnollisesti. Toisin kävi. Kukkaisia sattumuksia viikonloppuunne!