Reissusta lapionvarteen

Loistokärhö 'Comtesse de Bouchaud'

Tämä heinäkuu on kyllä mennyt minun osaltani melkoiseksi reissaamiseksi mutta nyt ei ole enää pidempiä matkoja tiedossa. Ja onhan matkoilta aina hauska palata kotiin. Nyt oli vielä mukavaa odotettavaa, sillä viikko sitten kasveja viimeistä kertaa ennen matkaa kastellessani toukokuussa hankittu loistokärhön taimi oli juuri raottamassa ensimmäistä nuppuaan. Jännitin kovasti, saisinko vihdoin 'Comtesse de Bouchaud'n ja nyt kun nuppu on täysin auki, niin kyllähän se näyttää oikea lajike olevan. Hieno homma! Kärhö ei kuitenkaan aiheuttanut otsikossa mainittuun lapioon tarttumista, vaan pienet reissutuliaiseni.

Syysvuokot junamatkalla.

Kun Rikkaruohoelämää-blogin Between kertoi kesäkuussa postauksessaan ruukuttaneensa vääriin paikkoihin eksyneitä syysvuokon taimia ja etsivänsä niille uusia koteja, tartuin tilaisuuteen saman tien. Laitoin hänelle sähköpostia, että olen tulossa pääkaupunkiseudulle heinäkuussa ja mielelläni tarjoaisin kodin yhdelle taimelle, jos niitä vielä liikenee. Sovimme treffit ja hieman häkellyin, kun hän toi peräti neljä ruukkua terhakoita syysvuokon taimia. En tiedä, sainko suustani mitään kovin järkevää ulos, kun puolet aivoista alkoi välittömästi pyörittämään istutussuunnitelmia uusiksi ja toinen puoli miettiä, miten saisin kaikki kuljetettua kotiin junassa kaiken muun matkatavaran lisäksi. Onneksi taimilla oli vielä aika pienet juuret, niin sain ne multien karistelun jälkeen sujautettua muovipussissa matkaeväiden päälle olkalaukkuuni. Mullat jäivät sukulaisten parveketomaateille.

Kurjenmiekkojen uudelleenjärjestelyä kärhökaaripenkissä.

Kotiinpäästyäni laitoin vuokot vesiastiaan odottamaan seuraavaa päivää, sillä olimme kotona vasta vähän iltaseitsemän jälkeen eikä silloin enää jaksanut lähteä puutarhatöihin. Pitkän junamatkan aikana olin kuitenkin ehtinyt tehdä toimintasuunnitelman taimien varalle ja lompsinkin seuraavana aamuna heti aamupalan jälkeen istutuspuuhiin. Olin jo aikaisemmin kesällä miettinyt, josko siirtäisin yhden siemenkirjeen kurjenmiekoista parempaan paikkaan. Nyt se tuli tehtyä, sillä kyseisen iiriksen paikka olisi täydellinen syysvuokolle, jos se vain suostuu meillä viihtymään yhtä hyvin kuin Betweenin puutarhassa.

Kurjenmiekan juurella kukkii keväällä hankittu esikko.

Koska kaksi kurjenmiekkamätästä vierekkäin näytti kummalliselta, päätin samalla vaivalla jakaa valkoisen kurjenmiekan kahteen osaan. Nyt samassa kolmen ryhmässä on kaksi valkoista ja yksi utuisen liilansininen kurjenmiekka. Niiden toiselle puolelle jäi muutama esikko ja toiselle puolelle sekä jouluruusuja että esikoita. Kevään ja keskikesän kukkijoita siis. Niiden takana keskellä penkkiä kukkii nyt jättimäinen ranskantulikukka ja kärhöt sekä syysleimut alkavat päästä pian vauhtiin. "Keskipenkin korkeiden" takana etupihan puolella on pioni, tarhakurjenpolvea ja ryhmä punahattuja. Niiden keskeltä vapautui kurjenmiekan lähdettyä tilaa kahdelle syysvuokolle. Istutin isoimman taimista sellaiseen kohtaan, johon se voi viihtyessään jäädä lopullisesti. Sen vierelle istutin pienimmän taimen, jolle mietin uuden paikan sitten, jos se selviää ensi kesään.

Melko tarkasti kuvan keskellä pilkistää syysvuokon lehtiä.

Tarkkaan saa katsoa, jos meinaa syysvuokot erottaa mutta siellä ne ovat ja toivon mukaan myös viihtyvät siellä. Järkeilin niin, että jos punahatut ovat selvinneet tuossa muutaman vuoden, niin pitäisi syysvuokonkin selvitä. Aion kuitenkin varmuuden vuoksi laittaa niille syksyllä vielä kuusenoksan talvisuojaksi. Yhden taimen annoin äidilleni kiitokseksi Karon hoidosta (karvakasa kun oli vanhemmillani täysihoidossa kuukauden yhteen menoon) ja viimeinen meni takapihalle luumutarhaan, johon olin alun perinkin suunnitellut syysvuokon istuttavani. Lämmin kiitos vielä kerran Betweenille taimista, tai siis niiden erinomaisesta kuljetuspalvelusta! Oli mukava tavata edes pikaisesti livenä ja saada kasvot blogiystävälle. Toivottavasti tapaamme vielä joskus paremmalla ajalla.

Edellisen kuvan paikassa kuvaajan selän takana kukkii 'Venosa Violacea'.

Lomareissun aikana tarhaviinikärhö 'Venosa Violacea' oli alkanut kukkia. Luulin viikko sitten nuppujen kuuluvan samaan kohtaan istutetulle loistokärhö 'Blekitny Aniolille' mutta nytpä totuus paljastui. Ei se mitään, kyllä se Aniolkin siellä vielä joskus kukkii. Se nimittäin heräsi Venosan kanssa samaan aikaan. Suurella mielenkiinnolla odotan, kukkisiko myös loistokärhö 'Destiny' vihdoin tänä vuonna. Minusta se lähti samoihin aikoihin kahden muun kanssa kasvuun tai ainakin sen kohdalta nousi versoja. Ennen kukintaa ei vain tiedä, onko kyseessä juuri 'Destiny' vai hieman sivummalle eksynyt toinen kärhö. Omituinen ruskea pötkylä kärhöjen takana on ensimmäistä kertaa kukkiva tummapärskäjuuri.

Tummapärskäjuuri koko komeudessaan.

Hankin tummapärskäjuuren keväällä 2023 ja se oli silloin vain pikkuruinen, yhden lehden kokoinen siementaimi. Vuosi vuodelta lehtiä oli enemmän ja tänä kesänä lehtiruusukkeen keskeltä alkoi kohota kukkavarsi. Ja sehän kohosi kohoamistaan vallan korkeaksi hujopiksi ennen kuin kukkia alkoi aueta. Ensimmäiset kukat ehtivät avautua juuri ennen reissua ja matkan aikana koko kukinto oli auennut. En osaa sanoa, tykkäänkö kasvista vai en, mutta onhan tuo kerrassaan erikoinen ilmestys. Ja uurteiset lehdet ovat hienot varsinkin nyt kun kotilot ovat jättäneet ne paremmin rauhaan. Kukat ovat läheltä nättejä ja niiden väri hehkuu auringonvalon osuessa niihin. Annan siis kasville mahdollisuuden.

Ennen reissua kuvatut tummapärskäjuuren kukat.

Mantsuriankärhö kukkii komeimmillaan.

Joka paikkaan levittäytynyt mantsuriankärhö oli ehtinyt viikossa parhaaseen kukintaansa ja tuoksu nuotiopaikalla on huumaava. Oman lisänsä siihen tuovat tuoksuherneet, joita on lisää kuvan ulkopuolella. Tuoksuherneet ovat kukkineet siemenpalkojen määrästä päätellen runsaasti myös reissumme aikana ja minulla meni aika pitkä tovi napsia ylimääräiset palot pois. Aivan kuvan oikeassa laidassa pilkistelevän sinisen ritarinkannuksen luokse istutin viimeisen syysvuokoista. Sillä on kavereina mm. valkoista isotähtiputkea, loistokärhöt 'Innocent Blush' ja 'Polish Spirit' sekä atsaleoja ja tummanpunainen syysleimu 'Starfire'. Värien puolesta syysvuokon pitäisi siis sopia hyvin myös sinne.

Loistokärhö 'Innocent Blush'

Harson läpi kasvanut tomaatti.

Tietysti reissun jälkeen piti tarkistaa myös kaikki ruukkuistutukset. Pyysin ystävääni kastelemaan kerran tomaatit mutta muut kasvit saivat pärjätä omillaan. Viikolla oli ollut melko viileää, mikä ei yhtään haitannut tällaisessa tilanteessa, kun kasvien piti selvitä monta päivää kastelematta. Viikossa ei tunnu tapahtuvan paljon mitään silloin kun on itse joka päivä paikalla mutta heti kun lähdet pois, niin johan kaikki villiintyy. Tomaatitkin kasvavat varjostamassa olleiden harsojen läpi niin, ettei harsoa saa enää pois repimättä reikää hieman isommaksi. Kaikki tomaattini ovat pensastomaatteja, joista ei tarvitsisi napsia varkaita pois, mutta taidanpa silti käydä jonain päivänä hieman saksimassa viidakoksi villiintynyttä tomaattirivistöä.

Villiä ja vehreää. Hieman liiankin villiä...

Osasyy tomaattien rehotukseen lienee korkeaksi kasvavien tomaattilajikkeiden määrä. Tuli vain kylvettyä keväällä liian monta kookasta lajiketta ja liian vähän matalia. Kun ylhäältä alaspäin riippuvat tomaatitkin ovat kasvaneet massiivisiin mittoihin, ei väliin jää kovin paljoa ilmatilaa. Oikeastaan nyt voisi jo alkaa napsia latvaversoja lyhyemmiksi, jotta tomaatit keskittyisivät kasvun sijaan kypsyttämään kaiken lehtimassan seassa piilottelevat raakileet. Yhdessä amppelitomaatissa olikin jo muutama melkein kypsä tomaatti ja parissa pensastomaatissa alkoi näkyä hienoista värinmuutosta. Nyt kun saisi aurinkoista säätä, niin johan tulisi vauhtia kypsymiseen.

Helokukonharjat kukkivat varjoon nostetussa ruukussa.

Tänä vuonna onnistuin hieman viime vuotta paremmin helokukonharjojen kanssa. Kaksi ruukkuun istutettua kasvia on kasvanut komeasti ja ne kukkivat nyt. Maahan istutetutkin kukkivat mutta ne ovat jääneet taas yhtä pikkuruisiksi kuin viime kesänä. Samankokoisia olivat kaikki taimet, kun alkukesällä niitä maahan istuttelin. Helokukonharja siis viihtyy ruukussa selvästi paremmin kuin kukkapenkissä. Olisipa kiva tietää, mikä noin suuren eron perimmäinen syy on. Tarvitseeko kasvi kenties juurilleen enemmän lämpöä mitä maassa on vai onko hän vain höttöisen säkkimullan ystävä? Saman verran kanankakkaa taimea kohti laitoin maahan ja ruukkuihin, minkä lisäksi olen välillä lorauttanut myös maassa kasvaville helokukonharjoille kesäkukkalannoitevettä.

Tiukukärhö 'Arabella'

Päivän kärhöksi valikoitui tänään aurinkopenkissä kukkiva 'Arabella'. Se on toistaiseksi hieman matalampi kuin viime kesänä, vaikka alkaakin jo ylettää tukensa huipulle. Viime talvi ei tainnut olla ihan 'Arabellan' mieleen ja se pohtikin aika pitkään, noustako vai ei. Nousi kuitenkin lopulta ja vielä aika runsaanakin. Tässähän sillä on vielä loppukesä aikaa kasvaa ja kukkia.

Vain kolme kuvaa kuukaudessa: syyskuu

Vähän pääsi jäämään viime tippaan taas syyskuunkin kuvahaaste, mutta hetki se on viime hetkikin. S-alkuisia kuvauksen kohteita oli yllättävänkin paljon jonossa ja koska valinta oli vaikea, otin varsinaiseen haasteeseen pari kuvaa, joita ei ehkä ole muilla ollut ja bonuskuvaksi yhden itsestäänselvyyden.

Aika selvä syyskuun kukkanen on kyllä aloituskuvassakin, eli SYYSVUOKKO. Lajike on 'Pamina'. Ihme kyllä kumpikin syysvuokoistani selvisi viime talvesta, vaikkakin toinen vain juuri ja juuri. Tämä nyt kukkiva yksilö oli se paremmin selvinnyt ja siinä on kahden avonaisen kukan lisäksi monta nuppua. Toivottavasti se saa kukkia vielä pitkään ilman, että pakkanen ruskettaa sen kauniit kukat.

Toiseen kuvaan valitsin SELLERIT, tosin en mukuloina, vaan mukulasellerien kuivattuina lehtinä. Tänä vuonna sellereistä ei kasvanut isoja murikoita, joten hyödyn maksimoimiseksi keräsin niistä myös siisteimpiä lehtiä talteen. Kokeilin viime (tai toissa?) vuonna kuivattaa niitä ensimmäistä kertaa ja totesin sen toimivaksi tavaksi. Kuivia lehtiä oli kätevä murustella melkein mihin tahansa ruokaan ja niistä tuli juuri sopivasti sellerin makua. Leivinuunin päällä uunipellille levitettyinä lehdet kuivuivat helposti parissa päivässä, joten kuivattaminenkaan ei vaatinut paljoa vaivannäköä tai energiaa. Lehdet säilyttivät arominsa pitkään: viimevuotisista lehdistä oli vielä vajaa lusikallinen murusina jäljellä ja melkein yhtä vahvalta ne tuoksuivat kuin vasta kuivattu satokin. Nyt on taas iso purkillinen aromikkaita lehtiä käyttövalmiina.

Ensimmäisen pellillisen viimeiset lehdet menossa purkkiin.

Kolmannessa kuvassa on SUO. Tänä kesänä siihen on kasvanut kunnon sammalmatto, joka alkaa yhdessä kohdassa kivuta astinkivenkin päälle. Kitkemistä oli jo selvästi vähemmän kuin viime vuonna ja kasvit ovat ottaneet sopivasti paikkansa haltuun. Suo on syksyllä pitkään mielenkiintoisen näköinen, sillä sinne johtavan polun toisella puolella purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' ja tarhakeijunkukka 'Green Spice' pysyvät talveen saakka värikkäinä. Vihreyttä tuovat sammalen lisäksi jouluruusu, tuija, tarhakellukka sekä suon takana alppiruusu. Imikät ja rotkolemmikit taas säilyvät vihreän ja hopeisen kirjavina. Ainoastaan suon laidoilla kuunliljat ja jaloangervot menettävät värinsä kunnon hallaöiden saavuttua.

Bonuksena saatte vielä kuvan kevyesti kuuraisesta, aamuauringossa hehkuvasta SYYSASTERI 'Patricia Ballardista'. Syysasteri nyt vaan kuuluu niin oleellisesti syksyyn, että oli pakko tunkea senkin kuva blogiin. Viime viikolla kovin vähissä ollut auringonpaiste vielä kruunasi kuuraisen hetken. Eilen ja tänään onkin ollut vaihteeksi oikein komea, aurinkoinen syyssää. Toivotaan, että sama säätila jatkuu lokakuussakin.

Haaste on lähtöisin Kristiina K:n blogista ja nyt ollaan jo loppusuoralla, kun on saatu syyskuukin taputeltua pakettiin. Mitähän kuvattavaa sitä keksii kolmen viimeisen kuukauden kuviin?

Viime tipassa kukkaan!

Näillä korkeuksilla saa joka vuosi jännittää, ehtivätkö viimeiset syyskukkijat kunnolla kukkaan vai iskeekö halla ennen kuin ensimmäinenkään nuppu aukeaa. Tänä vuonna meillä ei ole vielä ollut kertaakaan hallaa, mikä on hyvin harvinaista siihen nähden, että ollaan jo lokakuussa. Hyvä niin, sillä enpä olisi muuten ehkä saanut nähdä syysvuokkojani kukassa.

Tarhasyysvuokko 'Pamina'.

Istutin kaksi 'Paminaa' viime syksynä, kun äitini törmäsi euron perennoihin jonkun myymälän alelaareissa ja toi vuokot minulle pyynnöstäni. Varmuuden vuoksi kumpikin päätyi eri puolille puutarhaa, jotta edes toiselle sattuisi mieluisa paikka. No, molemmat heräsivät alkukesällä virkeinä kasvuun ja kasvoivat suunnilleen samaa tahtia. Ensimmäiset kukkansakin ne aukaisivat samaan aikaan, vaikka luumutarhan vuokko saa enemmän aurinkoa kuin kärhökaaripenkkiin istutettu kaverinsa.

Luumutarhan laitaa. 'Pamina' on isosta kivestä kello yhden suuntaan, kun tarkkaan tihrustaa.

Luumutarhaan istutettu 'Pamina' on täydellinen paikallaan, sillä sen näkee helposti olohuoneen ikkunasta. Sillä on suojaisa paikka pensashanhikki 'Lovely Pinkin', pikkujasmikkeen ja syyshortensia 'Vanille Fraisen' muodostamassa puoliympyrässä. Tiheänä mattona levittäytyvä peittokurjenpolvi 'Cambridge' hidastaa syksyllä maanpinnan routiintumista, mikä lienee myös syysvuokolle eduksi. Aion ensi keväänä leikata syyshortensiasta suoraan sivuille maanpinnan myötäisesti menevät oksat pois, niin jää nietospensaalle tilaa levittää oksansa hortensian alle. Hortensian latvuksen yritän saada nousemaan korkeammalle, jotta se antaisi nuotiopaikalle vähän varjostusta jo alkukesällä ennen kuin kärhö ehtii hoitaa hommansa. Hortensian ja pikkujasmikkeen takana olevaan seinäkkeeseen istutin loistokärhö 'Miss Batemanin' mutta se ei vielä ensimmäisenä kesänään jaksanut edes seinäkkeeseen saakka kiivetä. Tuskin ensi kesänäkään vielä täyttä peittävyyttä on luvassa mutta jos se edes jokusen kukan tekisi.

'Vanille Fraisen' vasemmalla puolella kukkii tänä vuonna komeasti konnanyrtti.

'Paminan' kanssa samaan näkymään osuu myös pensashanhikki 'Lovely Pink' ja loistokärhö 'Ville de Lyon'.

Luumutarhassa on paljon vaaleanpunaisen eri sävyjä muutenkin, mutta näyttää siltä, että syksyllä siellä on oikea vaaleanpunainen vallankumous. Syysvuokon, konnanyrtin, pensashanhikki 'Lovely Pinkin' ja kärhö 'Ville de Lyonin' lisäksi vaaleanpunaisena kukkii useampi komeamaksaruoho 'Herbstfreude' sekä muutamia belliksiä siellä sun täällä. Ei yhtään hassumpaa, kyllä vaaleanpunainen väri sopii syyskukkijoillekin.

Kääpiökokoisen leijonankidan päätin kaivaa luumutarhan vierestä takanurkasta ruukkuun talvehtimaan.

'Ville de Lyon' ei ihan päässyt portin huipulle saakka, mutta sopii tuollainen kukkapallo keskelle tolppaakin.

Edellisessä kuvassa näkyi myös liila syysasteri. Se kukkii joka vuosi komeasti ja pitkään, mutta pystyssä pysymisen laita on vähän niin ja näin. Sille varmaan pitäisi laittaa kunnon tuet jo heti alkukesällä ennen kuin sen luikeromaiset versot edes ehtivät ajatella sivuille päin retkahtamista. Onneksi versoja on niin paljon, että edes osa nousee toisia vasten nojaten korkeammalle kukkimaan. Aurinkopenkin 'Patricia Ballard' on aivan yhtä paha retkottaja. Siksi siirsin sen keväällä penkin etualalta takalaitaan, jossa se saisi nojailla aitaan ihan niin paljon kuin mieli tekee. Sepä sitten häiriintyi siirto-operaatiosta ja jäi vain polvenkorkuiseksi. Ei näy kukat mihinkään ikkunaan muiden puskien takaa, mutta ehkäpä ensi kesänä sitten.

'Patricia Ballard' kukkii nätisti. Kuvassa kukat näyttävät vaaleammilta kuin luonnossa.

Patrician juurella näkyy pikkuisen ämpärin pohjaa. Olin menossa istuttamaan maksaruohoa ja hyasintteja aurinkopenkkiin, kun silmiin osui epämääräinen keko multaa aivan penkin etureunassa. Lähempi tarkastelu paljasti siellä vesimyyrän onkalon, johon kävin hakemassa saman tien loukun. Sitten aloin silmäillä tarkemmin koko penkkiä ja huomasin puolikkaan jalkapallon kokoisen multakasan Patrician edessä. Harppasin tutkimaan sitäkin lähempää ja tunnelihan sielläkin meni. Eikun hakemaan toista loukkua. Laitoin ämpärit vielä kumolleen niiden päälle, jotta sadevesi ei valuta loukkuja täyteen multaa. Ansat viriteltyäni häivyin vähin äänin koko etupihalta, jotta myyrä saisi mellastaa rauhassa itsensä suoraan jompaan kumpaan loukkuun.

Ja aamulla oli Patrician juurella oleva nalkki lauennut ja vesimyyränroikale jäänyt kiinni!

Ähäkutti myyrä! Nalkkiin jäänyt yksilö oli luontoportin määritelmän mukaan keskikokoinen, vaikka jätiltähän se näytti, kun on tottunut normaaleihin hiirenloukkuihin jääviin pikkujyrsijöihin. Laitoin loukun takaisin paikoilleen ja viritin sen uudelleen seuraavan epäonnisen tunnelissa liikkujan varalta. Vaikka vesimyyrän onkalot eivät mieltä ilahduttaneetkaan, niin kerrankin ne löytyivät jo syksyllä. Täällä on ollut sen verran märkää, että myyrillä on varmaan alkaneet tunnelit tulvia alempana maastossa ja siksi eksyivät jo nyt kukkapenkkeihini kaivelemaan. Nyt jos saan koko populaation hengiltä, ne eivät myllää koko talvea kukkapenkissäni. Jos taas myyriä ei pariin viikkoon jää loukkuihin, tallon käytävät umpeen ja toivon, että loukkuun jäänyt tuholainen oli yksinäinen kaveri eikä lähialueelta eksy uutta populaatiota tänne suunnalle.

Melkein jäi huomaamatta maa-artisokkien kukat, kun tuolla korkeuksissa huitelevat.

Tänä vuonna maa-artisokat jäivät jonkun verran matalammiksi kuin viime kesänä, vaikka niska kenossa niitä saa taaskin tuijotella. Jokainen latva ylettyi autotallin ränniä reilusti korkeammalle ennen kuin parin päivän rajut tuulet taivuttivat varsia vinoon. Viime vuonna pisimmät maa-artisokan latvat kurottelivat melkein neljän metrin korkeuteen, tänä vuonna arvioisin pisimpien olevan hitusen yli kolmemetrisiä. Korkeutta riittää siinäkin ja lehtimassaa tuulen tartuttavaksi. Onneksi tänä vuonna nuput ehtivät kuitenkin aueta, kiitos lämpimän syyskuun. Tämä olikin ensimmäinen kerta ikinä, kun maa-artisokat ehtivät meillä kukkaan. Jos syysvuokko ja maa-artisokat hyötyivät lämpimästä syksystä, puuvartisten ruska on selvästi kärsinyt jatkuvasta kosteudesta ja hallattomuudesta (useinhan pieni hallan puraisu saa ruskan leiskumaan). Osa pihlajista on punastunut normaaliin tapaan mutta koivut karistivat suurimman osan lehdistään saman tien kun niissä alkoi näkyä edes vähäsen kellerrystä. Ei ole hyvä tällainen sateinen kesä ja syksy eikä varsinkaan kova tuuli juuri silloin kun ruska-aika alkaa.

Marjapensaiden puolelta näkyi kukkia enemmän. Tuulensuunta on tänne päin. Taustalla etupihan pihdan latva.

En olisi maa-artisokkia varmaan edes huomannut, ellen olisi mennyt heti eilen aamupäivästä keräämään viimeisiä tomaatinraakileita pois. Oli pieni iso pettymys aamulla huomata umpiharmaan taivaan ja tasaista sadetta. Olin nimittäin edellisentä iltana katsonut sääennusteesta, että pitäisi olla poutainen päivä. Olihan se... Helsingissä! En ollut huomannut vaihtaa ennusteesta paikkakuntaa. Uusintatarkistus aamulla näytti, että sadetta oli koko päiväksi tiedossa, joten pakko oli kiskoa kuravaatteet ylle kuin paraskin päiväkoti-ikäinen. Kumihanskatkin vedin puutarhahanskojen päälle ja hupun nyörit tiukalle rusetille, ettei vaan pääse pää kastumaan. Tomaattien keruun jälkeen nostin punajuuret, istutin valkosipulit ja tyhjensin muutamasta tomaattiruukusta biohiilipitoiset mullat kasvimaalle. Sitten upotin loput kukkasipulit ja mukulat maahan. Loppuviikosta päivälämpötilan pitäisi laskea selvästi kymmenen asteen alapuolelle ja yölämpöjenkin lähennellä nollaa, joten siitäpä se maa alkaa nopeasti jäähtyä sipuleille sopivaksi.

Taivutin yhden maa-artisokan varsista alemmas lähikuvaa varten. Joku (linssi)ludekin päätyi kuvaan.

En nostanut vielä kasvimaalta sellereitä ja palsternakkoja. Seurailen toistaiseksi sääennusteita ja pohdin, suojaisiko juureksia vielä harsoilla vai tuleeko jo niin kylmää, että ne on parempi kerätä pois. Myös ruukussa kasvavat porkkanat ja perunat ovat vielä keräämättä, sillä ne on helppo nostaa varastoon turvaan satunnaisilta kylmiltä. Kasvakoot vielä hetkisen kokoa. Kannoin kuitenkin yhden pelargoni 'Appleblossomin' ja talvetettavan rosmariinin jo eteiseen. Muitakin talvetukseen päätyviä kasveja olisi jo aika siirtää edes lähelle ulko-ovea tai ulkovarastoa, jotta niitä ei tarvitsisi hätäpäissään viime tingassa iltapimeällä lähteä etsimään ympäri pihamaata pakkasyön uhatessa. 

Päivän kärhönä on 'Ville de Lyon' komeimmassa kukassaan. Ehtipäs tämäkin ennen pakkasia!

Hyvää lokakuuta! Toivottavasti sateet hellittävät edes ajoittain ja pääsisi nauttimaan oikein kunnon auringonpaisteesta vielä ennen pimeitä loppusyksyn ja alkutalven kuukausia.

Syksyn kesäisin päivä

Herukkaperhonen purppurapunalatvalla

Nyt ei voi säätä moittia edes puolikkaan ajatuksen vertaa. Oli nimittäin niin kaunis ja lämmin päivä syyskuuksi, että olisi kelvannut heinäkuullekin. Pihalle mennessä oli suunnitelmana puuhailla yhtä sun toista mutta jumahdin heti ensimmäisenä aurinkopenkin purppurapunalatvojen luo, sillä siellä oli käynnissä melkoiset päiväperhosten kokoontumisajot. Korkeampi purppurapunalatva on jo kukkinut mutta matalampi 'Phantom' sen vieressä on juuri nyt parhaassa kukassaan ja siinä riittää vilskettä.

Kaksi nokkosperhosta, kolme amiraalia ja yksi neitoperhonen osui tähän kuvaan.

Amiraaleja näkyi kerralla seitsemän, neitoperhosia viisi, nokkosperhosia laskin kuusi, yksi herukkaperhonen ja vielä yksi keisarinviittakin. Lisää perhosia oli varmasti muissa kukkapenkeissä. Heti purppurapunalatvan alapuolella aidan toisella puolella punatähkät ovat hyviä perhoskasveja. Lisäksi etupihalla kookas mustilanhortensia ja sivupihalla syyssyrikkä houkuttelevat myös paljon perhosia. Punahatuissa ei juuri sillä hetkellä ollut niin vilkasta lentoliikennettä, vaikka nekin ovat yleensä perhosten ja pörriäisten suosiossa. Olen oikein mielissäni siitä, että näitä lentäviä puutarhaseuralaisia on runsain määrin. Niitä on niin mukava seurata.

Nokkosperhonen, amiraali ja joku kukkakärpänen.

Syysasteri 'Patricia Ballard'.

Vaihdoin keväällä aurinkopenkissä syysasteri 'Patricia Ballardin' ja punahatun paikkoja. Viime kesänä penkin etuosaan istutettu syysasteri nimittäin retkotti kaikkien naapurikasvien päällä ja kasvoi punahattua korkeammaksi. Ei ollut kovin toimiva yhdistelmä se, joten siirsin asterin aidan viereen takimmaiseksi. Siellä sille ei ole niin paljoa vieruskavereita alleen haudattavaksi. Ehkä siirron vuoksi asteri on nyt jäänyt kovin maltillisen kokoiseksi mutta eiköhän asia korjaannu ensi vuonna. Pelkäsin, että siirron takia asteri ei ennättäisi kukkia tänä vuonna kunnolla mutta olihan siinä jo ensimmäinen kukka auennut. Aivan samassa aikataulussa se näyttää meillä kukkivan kuin liilakukkainen syysasterikin.

Syysvuokko 'Pamina'.

Viime syksynä syysaleista napatut syysvuokot ovat syysasterin ohella pitäneet jännitystä yllä. Ensimmäinen kokeiluni jokunen vuosi sitten kuoli heti ensimmäisenä talvenaan mutta viime talvi oli sen verran suotuisa ja taimet kookkaampia kuin ensimmäinen yritykseni, että kumpikin talvehti hienosti. Kävin tutkimassa vuokkoni siinä vaiheessa kun blogeissa alkoi näkyä ensimmäisiä nuppuja, mutta kummassakaan ei näkynyt vielä minkäänlaista merkkiä nuppuilemisesta. Vasta pitkän ajan päästä ilmestyivät ensimmäiset nupun alut ja nyt nuput näkyvät jo selvästi. Koska sääennusteissa on luvattu lämmintä keliä, pääsen minäkin hyvin todennäköisesti näkemään vihdoin ensimmäiset syysvuokon kukat omassa puutarhassani.

Nepalinhanhikki 'Ron McBeath'

Nepalinhanhikilla on hieman erikoinen kasvutapa mutta niin suloiset kukat ja pitkä kukinta-aika, että oikeastaan tykkään siitä sen kasvutavasta huolimatta. Sen lehtiruusuke on melko kompakti mutta kukkavarret lähtevät suoraan sivuille joka ilmansuuntaan. Aikansa sivusuuntaan kasvettuaan ne kaartuvat ylöspäin ja nostavat kukkansa taivasta kohti. Olen istuttanut nepalinhanhikit kolmion muotoon melko lähekkäin toisiaan, jotta niiden väliin ei jäisi kukatonta kohtaa. Viime talven aikana vain kolmas niistä meni heittämään henkensä, joten aukkohan sinne lopulta taas muodostui. Onneksi on noita vapaaehtoistyöntekijöitä (Sailalta opittua termiä lainatakseni), kuten lemmikki ja nukkapähkämö, jotka täyttivät edes tyhjää mullosta. Kunhan hopeahärkki levittäytyy riittävästi, se saa ottaa lemmikkien ja nukkapähkämön paikan haltuunsa. Sen väri sopii minusta hienosti nepalinhanhikin kukkien väriin.

Hyönteisverkostani ei enää taida olla suojaamaan tuhohyönteisiltä...

Kasvuharsojen silppuuntuminen on jokakesäinen harmituksen aihe. Eivät nuo hyönteisverkotkaan näytä olevan sen vahvempaa tavaraa. Onneksi tuo oma hyönteisverkkoni ei sentään hajoa pieneksi silpuksi, vaan repeää siististi joka suuntaan jo pelkästä pienestä tuulenvireestä. Ensimmäisten isompien repeämien ilmaannuttua olenkin käyttänyt sitä lähinnä pitämään rastaat erossa pensasmustikoista. Nyt mustikkapensaissa ei ole enää kuin yksittäisiä marjoja jäljellä, joten verkolle tuli uutta käyttöä.

'Viipurin punaluumussa' punertaa jo reilusti.

Keksin käyttää hyönteisverkkoa apuna luumujen keräämisessä. Luumupuiden alusia kun on tullut kitkettyä vähän huonosti tässä viime aikoina ja onhan siellä ihan tarkoituksella istutettuakin aluskasvillisuutta, niin puusta putoavat luumut häviävät helposti sinne sekaan. Ensimmäisenä toki keräsin lasten kanssa kaikki jo valmiiksi pudonneet luumut pois mutta ennen puun ravistelua levitimme hyönteisverkon puun alle. Siitäpä olikin sitten helppo löytää pudonneet luumut ja varmasti kolhujakin tuli hedelmiin paljon vähemmän, kun luumut tippuivat pehmeän kasvimaton päälle levitetylle verkolle.

'Kuntalasta' löytyi muutamia kypsiä luumuja.

Tämän syksyn ensimmäinen erä kypsiä luumuja oli varsin muhkea. Kahdesta 'Kuntalasta' saatiin yhteensä 770g, 'Laatokan Helmestä' 2,47kg ja 'Viipurin punaluumusta' 2,1kg. Vaikka keräsin jo kesällä pahiten luumukääriäisen ja muumiotaudin saastuttamia hedelmiä kompostiin, löytyi niitä nytkin kolmasosa ämpärillistä. Puiden latvoihin en toki kesällä lähtenyt tikkailla kiipeämään, joten suurin osa tautisista luumuista tuli varmasti sieltä. Ja koska jollain lailla vialliset hedelmät karisevat yleensä ensimmäisenä, niin nytkin kerätystä sadosta reilusti yli puolet piti jatkojalostaa saman tien ja vain muutama litra jäi siltään syötäväksi. Seuraavana kypsyvät luumut ovat varmasti paljon isompia ja laadultaan parempia kuin tämä ensimmäinen erä.

Isossa kopassa on yli puolet 'Viipurin punaluumua' ja niiden päällä kerros 'Laatokan Helmeä'. Punaisessa kipossa 'Kuntaloiden' sato.

Keittelin 'Viipurin punaluumuista' viime syksyn reseptillä "lumpsuppia" (luumuketsuppia). 'Laatokan Helmen' vialliset luumut keitin hilloksi. Minulta meni ensin tunti silputessa luumuista toukansyömiä kohtia pois ja sitten toinen mokoma kiehautetuista luumuista kiviä noukkiessa. Tulin siihen tulokseen, että hedelmälihaa menee vähemmän haaskuun, jos erottelen kivet vasta keittämisen jälkeen. Joistakin luumuista kivi lähti helposti irti jo ennen keittämistä mutta suurin osa oli tiukasti kiinni. Samalla kun urakoin luumujen parissa, keittelin kolmannessa kattilassa punajuuria. Jos on kerta seistävä hellan ääressä, niin sama vahtia useampaa keitosta kerralla. Mukavampi olisi ollut puuhastella kukkapenkeissä mutta käytinpähän hyödyksi halvan sähkön päivän. Tausta"musiikki" tuli tietenkin pyykkikoneesta.

Luumupuusta tipahti hyönteisverkolle myös näin korea otus, joka paljastui villakarvajalan toukaksi. Kuvassa se mönkii etusormeni päällä.

Huomasin jo heinäkuun lopulla 'Laatokan Helmessä' erikoisen näköisen toukan. Silloin ei ollut kameraa mukana enkä enää hetken päästä muistanut lähteä sitä hakemaankaan, joten toukka jäi kuvaamatta. Tuntomerkitkään eivät silloin jääneet niin hyvin mieleen, että olisin osannut jälkeenpäin etsiä samanlaisen netistä. Unohdin koko asian, kunnes luumuja hyönteisverkolta kerätessäni löysin ison, karvaisen ja värikkään toukan luumujen seasta. Netistä lajia googlaillessani tuumin, että taitaapa olla kyseessä sama kaveri kuin silloin heinäkuussa tai hänen sisaruksensa. Siirsin toukan metsän puolelle vadelmapuskaan. Jatkakoot siellä elämäänsä. Itse perhonen on harmaankirjava ja kuten nimestä voi päätellä, sen jalat ovat hyvin pörröiset. Kaksi muutakin toukkaa tippui luumupuista, mutta niitä en ole vielä onnistunut tunnistamaan. Villakarvajalan toukkaan verrattuna ne olivat sangen tylsiä, tavallisia ja pieniä.

Parin päivän shoppailujen satoa.

Luumutarhan takaosassa kärhöt ja syysleimut kukkivat.

Huomenna on varmaan ihan pakko ryhdistäytyä joka paikan valtaavien rikkaruohojen kurittamisessa. Luumutarhassa lemmikit rehottavat turhan mallikkaasti yhdessä voikukkien, valvattien ja ratamojen kanssa. Muista pitäisi päästä eroon pikimmiten mutta osa lemmikeistä saa jäädä. Poluilla niidenkään ei sentään tarvitsisi rehottaa. Jossain kaiken rehotuksen keskellä pitäisi olla muutama punahatun ja tarhakylmänkukan taimikin. Toivottavasti ovat hengissä. Ja jos en pian leikkele isotähtiputken ja myskimalvojen kukkavarsia, niitäkin taimia löytyy pian joka paikasta. Onneksi on sentään lämmintä ja hyvää säätä huomisellekin, niin ehkäpä saan edes jonkun nurkan siistittyä.

Päivän kärhönä on 'Polish Spirit'.

Viikonloppuja!

Kaukana alelaareilta!

Edellisessä postauksessa suosittelin pysymään poissa taimistojen alennusmyynneistä, ettei tule hankittua itselle kasveja, joille ei ole tilaa joko kukkapenkeissä tai talvetuspaikoissa. Vaikka minulla olisi ollut tilaisuus poiketa tutkimassa alennushyllyt, onnistuin pitämään itseni kaukana taimistoilta. Siitä huolimatta minulle ilmestyi eilen uusia taimia. Äitini nimittäin osui Hankkijalle kun sieltä sai kymmenen perennaa kympillä ja soitti minulle, kun ei itselleen löytänyt niin montaa mieluista hankittavaa. Tokihan minun piti jotain keksiä, jotta äiti saisi muutaman haikailemansa kasvin halvalla. Valikoima ei ollut enää suuren suuri, mutta sain kuitenkin kuusi uutta kasvia puutarhaan.

Kaksi tarhasyysvuokko 'Paminaa', syysmaksaruoho 'Jose Aubergine', hybridipioni 'Cytherea', törmäkatkero sekä tarhavarjohiippa odottelemassa istutuspaikkaa.

Olen jo aiemmin sanonut, että en ole kovin intohimoinen pionifani. Aurinkopenkissä mellastava vesimyyrän roikale on kuitenkin ajanut minut kohti pioneja. Sattumaa tai ei, mutta viime keväänä myyrän tunneli päättyi siihen, missä alkoi tulla pionin juuria vastaan ja heti pionin toiselle puolelle istutetut tulppaanit olivat säästyneet ahmateilta. Tunneli oli myös kiertänyt kaukaa kaksi muuta pionia. Niinpä tuli ajatus lisätä myyräriskialueelle pioneja. Neljännen istutin aiemmin syksyllä ja nyt tuli viidenneksi 'Cytherea'. Se pääsi varjokujan alkupäähän, josta poistin muutama viikko sitten kuunliljat. Pionin seuraksi lykin narsissin sipuleita ja niiden alle kanankakkaa, joten myyrät saavat monta epämieluista yllätystä, jos yrittävät tulla herkkuja etsimään. Kunhan valkosipulien istutusaika koittaa, laitan muutaman kynnen pitsipihlajan juuristoalueelle pitämään puun juuret edes osittain turvassa. Sinne on istutettu jo hajulaukkoja, mutta ei pieni lisävarautuminen pahaa tee. Syökööt vesimyyrät joutoalueen juolavehnää!

Syysvuokon nuput ovat todella hellyttävän näköisiä.

Euron kappalehinnalla päätin uskaltautua kokeilemaan tarhasyysvuokko 'Paminaa' uudelleen ja vielä kahdella kasvilla. Muutaman vuoden takainen ensikokeiluni kun päättyi epäonnisesti tappotalveen. Tällä kertaa taimet ovat huomattavasti kookkaampia kuin silloin, joten ehkäpä edes jompi kumpi selviää ensi talvesta ja jää puutarhani vakituiseksi asukkaaksi. Istutin kummatkin eri puolille puutarhaa syvämultaiseen ja toivon mukaan myös suojaiseen kasvupaikkaan muiden kasvien keskelle.  Istutin toisen luumutarhaan, jossa se saa suojaa sekä pensailta että peittokurjenpolvilta. Näen sen kukinnan myös mukavasti olohuoneen ikkunasta. Toisen istutin kärhökaaripenkkiin pionin ja komeamaksaruohojen kainaloon. Ripsautin vielä syyslannostakin sekä kuopan pohjalle että mullan pintaan, jos se vaikka auttaisi niitä valmistautumaan paremmin talveen.

Hirveästi 'Paminaa' ei tästä kuvasta erota, mutta se on heti tuon kiven takana pensashanhikin tällä puolella. Kunhan vuokon kukat aukeavat, tulee tuohon kohtaan mukava pinkki pläjäys.

Jos luumutarhaan istutettu syysvuokko viihtyy kasvupaikallaan, joudun siirtämään jonkun pensaista pois. Muuten pensaat kasvaessaan hautaavat syysvuokon kokonaan alleen. Jos hanhikkien vieressä oleva pikkujasmike käyttäytyy yhtä huonosti kuin etupihalle istutetut yksilöt (kuivattaa puolet puskasta talvena, jolloin ei olisi pitänyt olla minkäänlaisia talvehtimisongelmia), poistan sen ja siirrän pienemmän pensashanhikin syysvuokon vasemmalta puolelta sen tilalle. Jos jasmike kasvaa hyvin, hanhikille on keksittävä joku toinen paikka. Ensi kesän kaikki mahtunevat kuitenkin vielä kasvamaan yhdessä. Nyt en halunnut siirrellä pensaita kun ei syysvuokon selviämisestä ei ole mitään takeita.

'Paminan' takana olevan 'Lovely Pink' -pensashanhikinkaan kukkia ei oikein kuvasta erottanut, vaikka silmällä kukat näkyvät selvästi. Onneksi lähikuvat on keksitty.

Tarhavarjohiipalle (keskellä edessä) löytyi paikka helposti: uusi työmaa nuotiopaikan takana nielee vielä monen monta kasvia. Tässä kivillä pengerretyssä kohopenkissä sen kukkia pääsee myös ihailemaan melko helposti.

Törmäkatkeron istutin aurinkopenkkiin. Sen kasvupaikka aiheutti hieman päänvaivaa, sillä olisi pitänyt löytää jostain aurinkoinen ja samalla myös kostea paikka. Meillä nimittäin aurinkoiset kasvupaikat ovat pääsääntöisesti myös kuivia, jos tätä kesää ei lasketa. Koska aurinkoon on vaikeampi vaikuttaa kuin kosteusoloihin ja törmäkatkero ilmeisesti sietää myös ajoittaista kuivuutta, valitsin aurinkopenkin etuosasta kohdan, johon aurinko ei ala paistaa aivan heti aamusta. Lisäavuksi lykkäsin pari savinokaretta montun pohjalle. Pitää vain muistaa käydä kastelemassa sitä, jos joskus sattuisi tulemaan vastaan kuukauden hellejakso ilman sateita. Sen lähistöllä on myös minipieni kevätatsalean taivukastaimi, jolle voi samalla reissulla käydä lorauttamassa toisen puolikkaan kastelukannusta, niin ei tarvitse yhden kasvin takia vettä kanneksia.

Törmäkatkerolla on nuppujen väristä päätellen tulossa kerrallaan hurmaavan sävyiset kukat.

Syysmaksaruoholle mietin pitkään sopivaa paikkaa. Muiden kasvien löydettyä hyvät kasvusijat bongasin kärhökaaripenkin gladiolukset ja hallaöinä mustuneet asterit. Ja kuinka ollakaan, samaisessa paikassa jalopähkämöt olivat jo muuttuneet hieman kärsineen näköisiksi. Jalopähkämöt ovat muutenkin olleet sijoillaan vain sen vuoksi, että taimia sattui olemaan juuri silloin saatavilla kun kyseisessä kohdassa oli tyhjää tilaa. Komeasta kukinnasta huolimatta ne ovat sen verran innokkaita leviämään, että joutuvat joskus kuitenkin väistymään sopivampien kasvien tieltä. Niiden värikin on väärä, sillä ne kukkivat samaan aikaan tarhavaleunikon kanssa ja minun värisilmääni sattuu hieman niiden yhteisesitys. 'Jose Aubergine' ratkaisee siis monta ongelmaa ja tuo samalla tummilla lehdillään kontrastia vihreyden keskelle myös ennen kukinta-aikaa. Se pääsi toistaiseksi vain gladioluksilta ja astereilta vapautuneeseen tilaan mutta uusi suunnitelma on alkaa lisätä sitä ja samalla hävittää pähkämöt kokonaan pois. Oikeastaan voisikin käydä hakemassa siitä kukkalatvoja maljakkoon ja istuttaa ne sen jälkeen maahan tai ruukkuihin. Saisi jo niiden lisäämisen hyvin alkuun.

Rikkaruohot piti tietysti kitkeä myös pois samalla, paitsi että onpas kummalliset lehdet ja juuri belliksellä eikun lemmikillä eikun... mikä ihme? Tämä "rikka" olikin ihan itse istutettu kaukasiantörmäkukka. Hups...

Kyllä sitä joskus pitääkin olla huonomuistinen! Heti kun tajusin kitkemäni kasvin olevan törmäkukan taimi, mieleen palasivat keväiset istutuspuuhat, kun piti vain saada ennen lomareissua mahdollisimman paljon taimia maahan. Ajattelin silloin, että törmäkukka saisi siinä aikanaan hyvin tukea kurjenpolvista ja värikin saattaisi sopia kivasti kaunopunahattuihin. Loppukesän kukintaakaan tuossa kohdassa ei ole liikaa, joten sinne vaan. Kyllähän sen muistaa siinä vaiheessa kun tulee aika nostaa gladiolukset talviteloille! No, törmäkukka pääsi takaisin maahan ja toivotaan, että on vielä keväällä hengissä. Perennojen seassa on myös yksi niistä itse risteytetyistä alppiruusuista, jolle tehdään sitten aikanaan tilaa, jos selviää sinne saakka.

"Jooseppi Munakoiso" erottuu nyt juuri ja juuri tuossa pienen mulloksen yläpuolella mutta kuvitelkaa näky sitten kun niitä on monta ja ne täyttävät koko syysleimujen edustan.

Ja yhtään kasvia en enää hanki, vai miten se nyt menikään... Vaikka hyvinhän noillekin yllätyshankinnoille paikat löytyivät ja maksaruoho vielä ratkaisi kärhökaaripenkin jalopähkämöongelman. Osan kukkasipuleista olen istuttanut mutta helmililjat vielä odottavat maahan pääsyä. Pidin tärkeämpänä saada perennat istutettua, jotta ne ehtisivät juurtua mahdollisimman hyvin ennen talvea. Lisätyötä, joskin hyvin mieluista sellaista on ollut luumujen kerääminen. 'Viipurin punaluumu' on muuttunut sadon painosta riippapuuksi eikä yhden viiden kilon satsin kerääminen auttanut lainkaan oksia nousemaan ylöspäin. Puussa on nimittäin vielä toinen mokoma ellei enemmänkin. Viikko sitten tehdyt umpioidut luumut ovat ihan hyviä, mutta ainakaan tuolla reseptillä niistä ei taida tulla meidän perheen vakioherkkua. Kanelia saattoi olla hitunen liikaa ja makeisiin luumuihin oli tullut jostain hieman liikaa hapokkuutta. Vaniljajäätelön tai muun makean jälkiruuan kanssa toimivat varmasti oikein hyvin. Likööri, luumupaistos (tai piirakka) sekä hillo ovat seuraavia kokeiluja. Mehuakin olisi kiva kokeilla, vaikkakaan tämänvuotinen sato ei taida ihan vielä siihen riittää. Tai mistäpä sitä tietää, jos loput puussa olevista luumuista kasvavatkin suuremmiksi nyt kun osa sadosta on kerätty pois viemästä puun voimia.

Viipurilainen riippaluumu koristeineen ja taustalla hieman lahovikainen pihlaja syysasussaan. Kuten näkyy, vieressä olevat pihlajat ovat vielä melko vihreitä.

Päivän kärhö on tänään tarhaviinikärhö 'Krakowiak'. Nätti, mutta saisi vain kukkia vähän runsaammin!

Tällä viikolla lämpötila on käynyt useamman kerran nollassa. Vain yhtenä aamuna on kuitenkin ollut kuuraa maassa, joten puutarhassa näyttää vielä kohtuullisen hyvältä. Syyshortensian kukat alkavat jo vähän ruskettua mutta sitä ei vielä erota kauempaa katsottuna. Syksy etenee toistaiseksi siis melko kivuttomasti. Tarinaa taisi tulla tällä kertaa vallan melkoisesti. Toivottavasti kuitenkin pääsitte tänne saakka ilman nukahtamista!