Pakkasta

Täälläkin on aloitettu vuosi kipakoissa pakkaslukemissa ja komeissa poutapäivissä. Vaikka aurinkoa ei hirveästi näykään, niin valoisuuden kyllä huomaa selvästi. Ja miten kauniita näkymiä muodostuu, kun matalalta paistava aurinko kultaa huurteiset puiden latvat kirkkaan sinistä taivasta vasten. Sitä on ollut virkistävää katsella auton tai kodin ikkunoista. Kävelyllehän minä en -25 asteen pakkasissa lähde! Eikä muuten lähde nelijalkainen lenkkiseurakaan. Yritin viime viikonloppuna käydä Karon kanssa lenkillä, kun eräänä aamuna oli enää -12 astetta pakkasta. Tossut laitettiin jalkaan ja innoissaan Karo lähtikin tallustamaan. Muutaman sadan metrin päässä Karo rupesi hidastelemaan ja vilkuilemaan taaksepäin ja suunnilleen puolen kilometrin päässä kotoa piti kääntyä takaisin, kun neitiä sai melkein kiskoa perässä. Kotiin mentiinkin sitten iloisesti puolijuoksua. Karo päätti taas kerran ajoittaa karvanvaihtonsa juuri vuoden kylmimpään hetkeen ja kun ikääkin alkaa jo olla, niin kylmä käy varmaan ihan eri tavalla luihin kuin nuorempana. Kotiin päästyämme kaivelin kierrätykseen menevän vuorellisen kuratakin sekä ompelukoneen ja aloin rikkoutuneen lakanan avulla sommitella koiran takin kaavoja.

Lasten vanha vuorellinen kuratakki pääsi muuttumisleikkiin.

Aluksi aioin hyödyntää kuratakista pelkän paksun fleecevuorin mutta sitten tuli mieleen syksyn ja kevään kuraloskakelit, jolloin on välillä käynyt mielessä, että sadetakki olisi tarpeen Karollekin. Pitkäkarvaisella, läpimärällä koiralla menee pitkään kuivua, vaikka miten pyyhkeellä kuivaisi enimpiä vesiä pois. Toisaalta kuratakkikangas suojaisi myös vähän paremmin tuulelta kuin pelkkä fleece, vaikka pakkanen saakin kurakankaan rapisemaan. Parempaakaan kangasta ei nyt ollut tarjolla, joten prototyyppi menkööt näillä tarpeilla. Hieman jouduin käyttämään luovuutta, jotta sain kankaat riittämään mutta kyllähän niistä takki tuli. Tai loimi. Karo kuulemma näyttää nyt hevoselta. Kierrätystekstiilipussi kutistui huomattavasti, kun takista ei jäänyt kuin taskut, vetoketju (jonka lukon otin talteen), joitakin palasia hapertunutta kurakangasta ja vähän pientä silppua. Toisesta hihasta jäi vielä käyttökelpoinen fleecen palanen lasten askarteluita varten.

Takki päälle ja jäniksen jälkiä tutkimaan.

Karo kävi ompelun aikana useamman kerran sovittamassa takkia namipalkalla ja tulee nyt oikein mielellään puettavaksi. En tiedä, osaako koira yhdistää takkia ja lämpimämpää oloa toisiinsa, mutta ainakaan Karo ei takki ja tossut päällä pyrkinyt vielä -20 asteen pakkasellakaan saman tien tarpeensa tehtyään sisälle. Hangessakin on varmasti mukavampi rämpiä, kun edes puolet masusta on suojattu. Takin molemmissa kyljissä on jostain vanhasta repusta talteen otetut pistolukot, jotka on kiinnitetty reikäkuminauhaan. Tarranauhaa mietin aluksi mutta se olisi pitkäkarvaisen koiran kanssa katastrofi. Mahakappaleessa on kuminauhaan käypäinen nappi, joten takin saa säädettyä sopivan tiukalle. Kuminauhat ja nappikin oli muuten otettu talteen jostain lasten hajonneesta ulkovaatteesta, joten takille tuli hintaa vain kirpparilta ostetun ompelulangan verran. Neljä rullaa lankaa maksoi 1,5€ ja kun käytin vain yhdestä rullasta jonkun verran, niin tuskinpa hinnaksi tuli edes kahtakymmentä senttiä. Kaavat jätin tietysti talteen vastaisuuden varalle. Tuli ihan hyvä mieli, kun löytyi hyötykäyttöä kaikelle talteen otetulle materiaalille. Seuraavaksi välikevennys.

Iltaruokaan porkkanoita kuoriessani taisin tiputtaa vahingossa porkkanan kuoren palasen jalkojeni juuressa kytänneen Karon päähän. Siinäpä oli koiralle ajanvietettä pitkäksi aikaa, kun yritti pohtia, miten herkun saa pois korvan takaa. Videon laatu on vähän huono, sillä jouduin kuvaamaan lieden äärestä. Karo nimittäin jäi tuijottamaan minua, jos yritin mennä lähemmäs tai edes käännyin katsomaan sen puuhia. Samasta syystä lattialle jääneitä muovikasseja ei siivottu pois näkyviltä.

Siemevarastot inventoitu ja vuoden ensimmäiset kylvettävät harkinnassa.

Käsitöiden ja ruuanlaiton ohessa ehdin käymään läpi myös siemenvarastot. Melkein pyhästi vannoin, etten enää kasvata paprikoita mutta kun varastoissa olisi 'California Wonderia' ja 'Lombardoa'... No, Californiat pystyn jättämään pois mutta nuo 'Lombardot' kyllä houkuttelisivat vähän turhan paljon. Nehän kypsyvät paljon nopeammin kuin 'California Wonder', joten pitäisikö sittenkin laittaa yksi tai kaksi tainta niitäkin? Toisaalta houkuttaisi, ettei jää hyviä siemeniä käyttämättä mutta kun tämä paprikoiden kasvatus ilman kasvihuonetta on joka vuosi melkoista arpapeliä. Chili 'Hungarian Yellow Wax Hot' pääsee taas kylvölistalle, sillä siitä on saatu edes kohtuullista satoa joka vuosi. Kesäkukkalaatikosta löytyi vanhoja lobelian, keijunmekon ja koruköynnöksen siemeniä, jotka ajattelin kylvää ensimmäisten joukossa. Ei harmita, jos eivät idä, mutta eiköhän mahdollisesti itäville taimille paikat löydy. Varastot ovat sen verran täynnä siemeniä edelleen, että tarvetta uusille hankinnoille ei ole. Luultavasti käyn silti vilkaisemassa, jos sattuisi löytymään jotain kivaa testattavaksi.

Ritarinkukka 'Picotee' on nyt varsin komeassa kukassa, kun melkein kaikki nuput ovat auenneet.

Joulukukat jatkavat täällä vielä toivottavasti aika pitkään kukkimistaan mutta muuten joulukoristeet on nyt siivottu pois näkyviltä. Kevät saa nyt tulla. Epäuskoisena katsoin juuri sääennustetta, jonka mukaan huomenna pitäisi olla selkeästi lämpimämpää, jopa -10 astetta. Mittari näyttää edelleen -25 astetta ja pilvettömällä taivaalla tuikkivat tähdet.

Kurkistus kellariin

Ja taas sitä ollaan hereillä aivan liian aikaisin!

Talven ensimmäinen kellarin tarkistuskierros tapahtuu perinteisesti tammikuussa. Jos olen vienyt kasvit talviunille kovinkin aikaisin syksyllä, tarkistan kellarin tilanteen jo tammikuun alussa. Syksy oli kuitenkin sen verran lämmin, että talvetuskausi alkoi vasta marraskuun loppupuolella. Siispä nyt ei ollut mikään kiire kurkistella kellariin. Kärhöt heräävät joka vuosi pelottavan aikaisin ja erityisesti tarhaviinikärhöt ovat mestareita siinä lajissa. Aloituskuvan tarhaviinikärhö 'Venosa Violacea' oli jo selvästi sitä mieltä, että kevät on tullut, kun loistokärhö 'Rouge Cardinal' oli tehnyt vasta ihan minimaaliset silmut. Onneksi kärhöjen kasvu hidastuu, kun kellarin lämpötila tippuu talven edetessä vielä vähän alemmas. Nyt lämpömittari näytti siellä viittä astetta.

Kevään ensimmäiset rikkaruohot.

Kitkemiskautta harvemmin aloitetaan täällä päin Suomea tammikuussa, mutta nytpä on sekin koettu. Kärhöruukusta nimittäin puski iloinen päivänkakkaran taimi ja sitäkin iloisempi voikukka. Kumpikin jouti nyhtää pois, joskin voikukkaa joutui vähän kaivelemaankin. Se ei selvästikään halunnut hävitä tätä taistoa. Heränneitä löytyi myös kukkasipuli-istutuksista. Jemmasin syksyllä löytyneitä alesipuleita ruukkuihin kevään iloksi, mutta en haluaisi niiden kukkivan ihan vielä. 

Krookukset ovat jo korkealle kurottelemassa, hyasintit kurkkivat varovasti mullan pinnassa.

Pari kärhöruukkua ja kukkasipulit saivat reilusti pakkaslunta jäähdyttämään kuumana höyryävää kevätintoa.

Ehkä ylläolevasta kuvasta voi päätellä sen, että kävin kellarissa jo viime viikolla. Tällä viikolla ei nimittäin ole höttöistä pakkaslunta satanut. Lumi on tullut joko rakeina tai vetenä taivaalta ja jäätiköt ovat sen mukaiset. Eilen tosin alkoi jo isommilla teillä olla ajourat sulina. Jalkakäytävillä kuitenkin oli selvästi liukasta, sillä näin työmatkalla, kuinka kaksi alakouluikäisen näköistä lasta teki lähempää tuttavuutta maanpinnan kanssa. Mummoikäisiä ei juurikaan näkynyt liikenteessä ja itsekin olin varustautunut nastakengillä, vaikka käveltävää oli ainoastaan omalla pihalla ja työpaikan parkkipaikalta ulko-ovelle. Toivon, että sää kääntyisi pian pikkupakkaselle ja lunta sataisi kasvien suojaksi, jotta puutarhassa ei tulisi taas talvituhoja. Eikä vesi muutenkaan kuulu tammikuuhun sen enempää kuin lumi heinäkuuhun, sanon minä.

Kellariin eivät säät vaikuta. Niinpä siellä kelpaa leijonankidankin talvehtia.

Onneksi sentään leijonankidat eivät ole vielä lähteneet kasvuun. Mustaluumukin on kiltisti lepotilassa. Kunpa kasvit muistaisivat pysyä unilla vielä huhtikuuhun saakka, niin ei tulisi ongelmia liian aikaisesta kasvuunlähdöstä. Viime keväänä mustaluumu pysyikin lepotilassa siihen saakka, että sen sai vietyä kokonaan ulos. Helpolla pääsisi, jos kaikkien kanssa onnistuisi yhtä hyvin.

Viimeinen ritarinkukka on aukaissut kukkansa.

Vielä muutama sana koko kuluneesta tammikuusta. Joululoman lopulla tuli tehtyä vaihteeksi vähän käsitöitä. Olohuoneen verhoja piti vähän lyhentää, sillä ne on alun perin hankittu korkeampaan huonetilaan. Pidin niitä aiemmin yläreunasta verhokiskon nipsuissa kaksinkerroin mutta remontissa kiskot nipsuineen lähtivät. Tilalle tuli uudenmallinen verhokisko, joten verhoja piti lyhentää viitisentoista senttiä. Paikkasin myös muutamat housunpolvet ja kehittelin uusiokäyttöä joululahjaksi saamalleni pöytäliinalle. Pellavainen joululiina oli ilmeisesti bongattu kirpputorilta, sillä siitä löytyi kolme reikää ja kaksi kohtuullisen kokoista kahvitahraa. Se ei istunut kunnolla ruokapöytäämme tai ollut edes oman makuni mukainen (vaikka pellavaa materiaalina arvostankin).

Mitä kaikkea yhdestä pöytäliinasta voikaan saada!

Pienen mittailun jälkeen totesin, että liinasta saisi aika näppärästi neljä keittiöpyyhettä ja yhden eteisen pöydälle käypäisen kaitaliinan. Kahvitahrat ja reiät olivat sopivasti liinan toisessa päädyssä, joten siitäpä Karo sai petiinsä uuden tyynyliinan. Yhtään hukkapalaa ei jäänyt eikä kaappitilaa kuluta iso pöytäliina, jota voi käyttää ainoastaan jouluisin. Kaitaliina vie rullalla vain vähän tilaa ja käsipyyhkeet kuluvat luultavasti nopeasti puhki. Kangas oli kuitenkin melko ohutta. Karon pedissä jouluinen kuosi ei niin haittaa. Hyvä mieli jäi tästä projektista, vaikka toki olisin pärjännyt ilman minulle väkisin tungettua pöytäliinaakin.

Ai, että kun nukuttaa makoisasti kukkatyynyllä!

Viime viikonloppuna tuli tehtyä taas opintojen takia reissu länsirannikolle. Mukana oli tällä kertaa samaa aihetta opiskeleva puolituttu kimppakyytiläinen, jonka kanssa löysimme puolimatkassa yhteisen puheenaiheen puutarhan puolelta. Menomatkalla riitti vielä muutakin juttua, mutta kuskina olleen Isännän kauhuksi melkein koko paluumatka puhuttiin tietysti puutarhaa. Mikä loistava aihe pitkällä automatkalla keskellä tammikuuta! Jos uusi puutarhaystäväni satut lukemaan tämän, muista tutkia kellarisi mahdollisuuksia.

Hitaasti aukeavat tulilatvan nuput. Kuin pikkuinen ruusu.

Kunhan tässä kevät, öh... talvi vähän vielä etenee, saa tuoda sipulikukkaistutukset kellarista ulkoeteiseen. Sitten on jo ainakin varhaiskevät, jos ei oikea kevät.

Kaikkeen sitä ryhtyykin

Tämän syksyn työllistävin, turhauttavin, hermojaraastavin, mutta samalla myös palkitsevin käsityöprojekti on ollut laskosverhojen näprääminen keittiöön. Meillä ei ole ennen ollut keittiössä muita verhoja kuin tajuttoman rumat ja epäkäytännölliset rullaverhot, ja kun aiemmin syksyllä remontin yhteydessä ne otettiin pois, pidin visusti huolen siitä, että ne eivät eksy edes vahingossa tai väliaikaisratkaisuna takaisin. Saman tien kun ensimmäinen oli otettu alas, leikkasin kankaan irti ja tuhosin mekanismin. Kankaat hyötykäytettiin remontissa maalaussuojana lattialla ja viskattiin sen jälkeen sekajätteeseen katumusta tuntematta.

Ihastuin tähän kangaskaupasta löytyneeseen Tulipensas-kankaaseen.

Torista löysimme aika pian remontin jälkeen sopivankokoiset sälekaihtimet ja ne saatiin youtube-videoiden avulla hyvin asennettua paikoilleen. Tässä ollaan jo muutama viikko ihmetelty, kuinka ihmeessä pärjäsimme yhdeksän vuotta ilman niitä. Paljon kätevämmät kuin rullaverhot eivätkä rusikoi ikkunalaudalla olevia kasveja. Halusin kuitenkin myös ihan oikeat verhot keittiöön piristämään ilmettä. Mallina laskosverho oli oikeastaan ainoa järkeenkäypä vaihtoehto mutta ne mokomat ovat todella kalliita valmiina. Tutkailin käsityöblogeja ja torin tarjontaa aika pitkään, kunnes huomasin torissa ilmoituksen todella edullisista laskosverhoista. Ne vain olivat väreiltään sellaiset hyvin "raikkaat" beige ja harmaa, jotka olisivat myös saaneet remontissa piristyneen keittiömme näyttämään uudelleen nuhjuiselta ja väsyneeltä. Eikä samassa huoneessa oleviin ikkunoihin tietenkään voi laittaa keskenään eri värisiä verhoja. Niistä sai kuitenkin mekanismit purettua uusiokäyttöön, joten eihän kankaan korvaaminen uudella pitäisi liian haastavaa olla.

Uusi verho puoliväliin laskettuna. Kaapin väri on muuten luonnossa paljon vaaleampi ja viileämmän sävyinen kuin kuvassa.

No, ei se liian haastavaa ollutkaan, mutta kauaksi siitä ei kyllä jääty. Ensimmäiset haasteet tulivat vastaan jo kangaskaupassa, jossa kävi ilmi, että ulkonäkökriteereihini sopivaa, 155cm leveää kangasta ei ole olemassa. Olin tehnyt eri värisistä paperinpaloista keittiönkaappeihin sopivan värikartan, jonka avulla varmistui, että ensimmäisellä kangaskauppareissuilla silmiini osunut Tulipensas-kangas olisi juuri täydellisen värinen. Kangas oli vain 143cm leveää, joten myyjä ehdotti, että tekisin molempiin sivuihin reunukset eri kankaalla. Tuli todettua, että valkoisia on suunnilleen sata eri sävyä eikä mikään niistä sopinut verhojen pohjaväriin. Verhojen muista sävyistä valikoitui lopulta punainen, tosin saman paksuista tai hieman ohuempaa kangasta ei ollut oikeansävyisenä. Varsinaista verhokangasta paksummat taitokset ja eri väristen kankaiden saumakohdat toivat melkoisesti lisähaasteita ompeluun, mutta kun ei tutki verhoja liian läheltä eikä ammattilaisen silmin, niin ihan hyvät tuli. Vielä kun saisi toisen verhoista seinälle asti. Olen nimittäin laittanut johonkin varmaan talteen yhden kiinnikkeistä.

Verhot ylhäällä. Laskosten mitat otin purkamistani verhoista.

Hermoja ei tässä projektissa säästelty mutta rahaa säästyi itse tekemällä noin 500 euroa. Suosittelen kuitenkin lämpimästi rakkaita lukijoitani unohtamaan tällaisten verhojen itse tekemisen, jos käytettävissä on vain normaalikokoinen ruokapöytä ja niin vanha ompelukone, että sen käyttöohjeetkin on kirjoitettu teititellen ja ilman google-kääntäjiä. Onneksi lastenhuoneisiin ommellut verhot eivät tuottaneet ongelmia. Nyt pitäisi vielä keksiä jotain hyötykäyttöä niille alkuperäisistä laskosverhoista puretuille kankaille, jotka vaikuttavat laadukkaalta materiaalilta. Oikeassa ympäristössä niiden värikin toimii varmasti paremmin. Ompelemistani verhoista jäi myös tummanpunaista kangasta, josta voisi inspiraation iskiessä näprätä jotain jouluista.

Revontulet loimusivat viikko sitten jo melko aikaisin illalla.

Sää ei ole houkutellut liiemmin ulkoilemaan eivätkä toisaalta pitkiksi venyneet työ- ja opiskelupäivätkään ole antaneet aikaa puutarhapuuhiin. Talvetettavat kasvit ovat edelleen ulkovarastossa odottelemassa kellariin nostoa. Niillä ei ole mitään hätää vielä, kun on ollut näin lämmintä. Vasta sitten kun pakkasta alkaa olla useampi aste ympäri vuorokauden, pitää nostella kasvit kellarin suojiin.

Revontulet keittiön ikkunasta kuvattuna.

En liiemmin välitä tällaisesta kurakelistä, mitä on nyt jatkunut ikuisuuden. Viimeksi eilen saimme taas kokea lapsiperheen kurakaaoksen, kun muksut päättivät tehdä saaviin kuravelliä ja olivat myös sitten sen näköisiä hatunsta kumpparinkärkiin. Eivät suostuneet edes ulos lähtiessä laittamaan kuravaatteita päälle (pikkulasten juttuja kuulemma...). En viitsinyt tapella asiasta, pääasia oli vain saada heidät pihalle purkamaan tarmoaan. Saivat kyllä sitten ihan itse huuhdellakin vaatteistaan enimmät kurat pois, jotta vaatteet pystyisi laittamaan uunin päälle kuivumaan. Lattian moppausta ja suihkun siivousta tuli siinä samalla heille lisäprojektiksi. Tämän päivän ulkoiluun kuravaatteet vedettiin ilman enempiä vastalauseita päälle, kun lapset eilen huomasivat, mikä urakka pesemisessä oli ja halusivat kuitenkin samaa mutavellileikkiä jatkaa. Tulisipa jo pientä pakkasta, niin loppuisi kurakelit!

Amaryllis 'Magic Green' työntää kukkavartta vakaaseen tahtiin.

Sisäkasvit ovat minulla jääneet aika vähälle huomiolle. Amarylliksen nuput toki huomasin jo heti kun niitä alkoi ilmestyä, samoin kukkapenkistä sisälle otettu tulilatva on tarkassa seurannassa. Yhdessä latvassa onkin jo kukkanuppu, mutta muuten puska ei vielä näytä innostuneen nuppuiluun. En ole kyllä itsekään ollut kovin tarkka sen valon ja pimeäntarpeesta, vaan kasvi on saanut olla kodinhoitohuoneen ikkunalla. Ei se täysin pimeässä siinä ole silloin, jos keittiössä on valot tai jonkun tarvitsee käydä kodinhoitohuoneessa tai suihkussa, mutta se on ainoa paikka, jossa se tulee kasteltua ajallaan ja valoisan ja pimeän vaihtelua tulee edes satunnaisesti riittävästi. Jos amaryllis ja tulilatva ovat saaneet edes jonkinlaista huomiota, niin anopinkieli on ollut niin seinäkukkasen roolissa, että jopa isäntä bongasi siitä kukkanupun ennen minua. Alkaa lähennellä jo noloa tämä tapaus... 

Anopinkieli otti amarylliksestä mallia. Ulkona maa on muuttunut illan pimeydessä valkoiseksi.

Marraskuun puoliväli on jo hienosti ohitettu. Vielä muutama viikko pimeää syksyä ennen kuin valoisa aika alkaa taas lisääntyä. Sitä odotellessa...

Marraskuun viimeisiä kuulumisia

Piti ihan tulla kertomaan viimeiset puutarha- ja muutkin kuulumiset, sillä ne jäävät nyt hetkeksi tauolle. Suunnilleen kerran viikkoon -bloggaustahtiin tulee nimittäin aivan pian järisyttävä muutos, sillä 1.12 starttaa tässäkin blogissa joulukalenteri. Tiedossa ei ole kuitenkaan yhtään mitään jouluista, ei edes joulukukkia tai Nestorin ja Inkerin residenssin minijoulun valmistelua, joten paatuneinkin joulunvihaaja voi käydä huoleti kurkkaamassa luukut. Kalenterin työstäminen on syönyt vähäisiä joutohetkiä, minkä vuoksi blogien lukemiselle ja varsinkaan kommentoimiselle ei ole oikein jäänyt aikaa. Nyt kalenterin jokainen postaus jouluaattoon asti on kuitenkin valmis ja ajastettu ilmestymään kuudelta joka aamu, joten aikaa vapautuu muuhunkin blogielämään.

Isot ja pienet pandamonniset iltapalalla. Muutama tetrakin tuli ihmettelemään.

Akvaariossamme näyttävät ainakin pandamonniset viihtyvän. Ilmeisesti kasvillisuus on nyt sen verran rehevämpää, että osa munista ja vastakuoriutuneista pikkupoikasista jää muilta eväkkäiltä huomaamatta. Niinpä tällä hetkellä aikuisten monnisten kaverina uiskentelee neljä "pikkupandaa". Pitkän aikaa jännitettiin, malttavatko poikaset pysyä piilossa vai joutuuko niistä joku lehtikalojen pohjattomaan kitaan. Nyt ne ovat jo sen verran isoja, että tuskin enää ovat lehtikalojen ruokalistan jatkona. Akvaarion vanha valaisin sanoi myös aiemmin syksyllä sopimuksensa irti ja uutta odotellessa tankissa oli välillä parikin päivää pimeää, kun valoa ei vain saatu enää syttymään. Hätäavuksi viritetty pöytälamppu riitti valaisemaan sen verran, että kalat ymmärsivät käydä syömässä. Nyt on upouudet lediputket, joissa riittää valoa pohjalle saakka.

Lehtikalat ja "hieman" villiintynyt kasvi (mikä lie olikaan). Kuvassa lehtikalatytöt (vasemmanpuoleisin ja alin) sekä kaksi pojista (ylin ja oikeanpuoleisin).

Viime viikonloppuna teimme pienen reissun Keski-Suomeen. Matkalle mahtui hienoja sääilmiöitä ja varsin kipakaksi kiristynyttä pakkasta. Jo lähtiessä pakkasta oli -13 astetta ja siitä se hivuttautui koko ajan alemmaksi. Vuoden pimeimpään aikaan matkaa taittaessa pääsee näkemään auringonnousun, vaikka itse matka ei kukonlaulun aikaan tapahtuisikaan. Auringonnousun lisäksi saimme ihailla hetken aikaa varsin hienoa haloilmiötä, joka ei kuitenkaan liikkuvasta autosta kännykällä kuvattuna oikein tullut edukseen. Satunnaisilta aukeammilta paikoilta pääsimme kuitenkin näkemään sivuauringoiksi (jos oikein Ursan sivuilta tulkitsin) kutsutun haloilmiön, jossa auringon molemmin puolin näkyy värikkäät spektrin pätkät. Aika pian jouduimme kääntymään toiseen suuntaan niin, että aurinko jäi taakse, jolloin ei tullut enää tilaisuutta seurata halon muuttumista tai saada kumpaakin haloa samaan kuvaan.

Aurinko ja toinen haloista (kuvan oikeassa reunassa koivujen vieressä).

Lauantai-iltana ihailimme parhaimmillaan melkein koko taivaankannen täyttäviä revontulia. Vähäinen ja ohut pilvikerros ja pimeä maaseutu tarjosivat hyvät puitteet niiden ihastelulle ja kuvaamiselle. Kaikki revontulikuvat ovat isännän ottamia. Oma kännykkäni ei nimittäin osannut tallentaa muuta kuin epämääräistä suttua. Taisi kyllä vikaa olla kylmästä hytisevässä kuvaajassakin. Pakkasta alkoi nimittäin olla silloin jo lähemmäs -20 astetta.

Melkein täysikuu, muutamia tähtiä, ohutta pilvenriekaletta ja pilviä selvästi alempana liehuvia revontulia.

Kotimatka sunnuntaina osui auringonlaskun aikaan. Ei kovin näyttävä valoilmiö, mutta pitihän se päivän ensimmäinen auringonpilkahdus ikuistaa.

Tunti edellisestä kuvasta ilmestyi täysikuu näkyville. 

Maanantaiaamuna elohopea oli pudonnut -26 asteeseen, mikä tuntui varsin jäätävältä, kun kevyt tuulenvirekin puhalsi koko ajan. Koska viime talvena Karon tassujenjärsimisvaiva ajoittui suurimmaksi osaksi kovempien pakkasten osuessa kohdalle, päätin kokeilla, auttaisivatko tossut asiaa yhtään. Ompelin tossut jo aiemmin syksyllä, jotta ne olisivat valmiina käyttöön heti kun pakkasta on enemmän kuin -10 astetta. Olen ottanut lapsilta hajonneista vaatteista aina käyttökelpoisia kankaita, nappeja, tarranauhoja sun muuta talteen, joten materiaaleihin ei kulunut senttiäkään. Netistä löytyi simppelit ohjeet, joita soveltamalla sain väkerrettyä tunnissa neljä töppöstä. Helpommalla olisin päässyt, jos olisin ommellut tarranauhat suoraan kankaiden saumoihin. Ajattelin kuitenkin, että paksun tarranauhan reunat saattaisivat painaa liikaa tassuja, joten ompelin tarranauhan pehmeämmän osan kiinni tassun etupuolelle tulevaan kappaleeseen ja jäykemmän tarraosan kiinni leveään kuminauhaan, jonka pään ompelin kankaiden väliin. Näin säästyi myös tarranauhaa myöhempiin ompeluprojekteihin.

Hajonneen kurahaalarin fleecevuorista koiran töppösiksi.

Ensimmäiset sovitukset lahjoin Karoa lihakeitosta jääneillä sitkeämmillä lihanpalasilla. Karo on muutenkin aikamoinen lapanen, joten pari ylimääräistä härpäkettä tassuissa ei haitannut lainkaan, kun oli mahdollisuus saada jotain erikoisherkkua vaivanpalkaksi. Sittenpä oli pitkään niin leutoa keliä, että tossuja testattiin vain harvakseltaan sisällä namipalkalla. Nyt, kun pakkasta oli kunnolla, Karo pääsi ensin autoilemaan ja sitten postinhakureissulle tossut jaloissa. Töppösten pitoa ja vauhdissa pysymistä testattiin naapurin haukkumisella ja kunnon aamuhepuleilla: tiukoissa kurveissa meinasi vähän sutia mutta yksikään tossu ei irronnut jaloista. Luulisi niiden siis normilenkilläkin pysyvän hyvin jaloissa. Kamera meinasi hyytyä pakkasessa, joten riemukkaita kuvia vauhdin huumasta en saanut otettua.

Pikainen poseeraus uusissa töppösissä ennen seuraavaa pyrähdystä. Valjaatkin jäivät päälle lyhyen autoilun jäljiltä.

Kovin kauaa ei onneksi pakkanen paukkunut, sillä tiistaiaamuna oli enää -4.5 astetta. Lauhtunut sää toi mukanaan lumituiskun ja heti tiistaiaamuna piti kolata piha. Lapset tosin hoitivat varsin ansiokkaasti etupihan kolaamisen, joten itselle jäi vain pieni siistiminen ja Karon pissapaikan avaaminen. Tänään sai tehdä homman uudelleen, sillä yön aikana satoi taas lisää lunta. Talvi... Tulipahan kuntoiltua sopivasti ennen työpäivää.

Lumenkolaajan apulainen ja laaduntarkkailija. Naapurinko ääniä sieltä kuuluu?

Marraskuun viimeisiä hetkiä viedään ja sittenpä alkaa tämän vuoden viimeinen kuukausi joulukalentereineen. Jos ei jotain oikein eriskummallista tapahdu, naputtelen seuraavia puutarhakuulumisia vasta joulun jälkeen. Kivaa marraskuun loppua!

Kesäaika alkoi vihersisustuksella

Riippapelargoni ja samassa amppelissa asustava hopeaputous ovat talvehtineet erinomaisesti.

Pimeät, vesisateiset päivät saivat minut tekemään päätöksen, että viikonlopun tärkeysjärjestyksessä kärkisijoille kiilaavat pikkutaimet. Niille piti saada kasvivalo viriteltyä, ettei taimista tule honteloita ja heikkoja. Ongelmana oli vain pari pientä juttua, kuten täynnä tavaraa oleva eteinen, vierashuoneen harsosääski-invaasio ja vierashuoneen pöydän täyttävät ompeluprojektit. Hyökkäsin ensimmäisenä eteiseen raivaamaan ylimääräiset tavarat pois ja järjestelemään loput takaisin omille paikoilleen. En voi uskoa, mikä määrä kenkiä yhdessä huushollissa voi olla, varsinkaan kun kukaan meistä ei edes mikään kenkäfriikki ole! Varsinkin keväisin ja syksyisin pitää kaivella lapsille toppakenkien ja monojen lisäksi myös kumpparit ja välikausikengät. Kahdeksan paria kenkiä per tenava siis ja siihen päälle isännän ja minun talvikengät, kumpparit ja työkengät. Ja tietysti kaikkea muuta roinaa lasten kuravaatteista tyhjiin kukkaruukkuihin. Lopulta sain kuitenkin tarpeeksi tilaa mummon vanhalle silityslaudalle, joka toimii keväisin näppäränä lisäpöytänä siellä missä tarvitaan taimille lisää laskutilaa.

Silityslaudalle olikin jo tarvetta. Etualalla perennojen ja rucolan taimia, keskellä helmililjoja, hollanninkurjenmiekkoja sekä amaryllis, taaempana pelakuita.

Seuraavana siirsin hyvin varovasti vierashuoneesta 'Appleblossom'-pelargonin ja amarylliksen eteiseen. Nostin kummankin hetkeksi ulos ja kopistelin siellä ruukkuja, jotta mahdollisimman moni sääski säikähtäisi ja lähtisi lentoon. Muutama niistä lähtikin ja toivon mukaan tuli tempautuneeksi tuulen mukana kilometrien päähän. Jätin kelta-ansat paikoilleen, jotta ruukkuihin jääneet sääsket eivät tekisi kovin suurta ongelmaa eteisen puolelle. Perennojen taimia lukuunottamatta eteisessä on vain isoja kasveja, joille muutama harsosääski tuskin kovin suurta haittaa tekee. Ja perennatkin alkavat ulkoilla heti kun tulee vain sopivia säitä, joten en usko harsosääskien niissä kovin kauaa viihtyvän.

Jouluruusu on päässyt jo muutaman kerran suojasäillä ulkoilemaan, rosmariini ei.

Ulkoilusta puheenollen, piti viedä kompostiroskatkin taimitöiden välissä. Tällä kertaa kompostorin lukon välissä oli vain sohjoa.

Tämän talven ongelmana on meillä ollut kompostorin lukon jäätyminen. Talven mittaan on satanut sen verran monta kertaa alijäähtynyttä vettä, jotta lukkoa on saanut joka toinen kerta puhallella sulaksi. Kompostorissamme on selvä suunnitteluvirhe, sillä satava lumi, vesi tai räntä sekä kannen päältä sulavat lumet valuvat suunnilleen ensimmäisenä lukon rakosiin ja pakkasen tultua jäätyvät sinne. Kun lämpötila heijaa vuoroin plussalla, vuoroin pakkasella, on lukon välissä alituiseen jäätä. Tähän voisi vaikka joku Biolanin tuotekehittelijä vastata, mitä vikaa oli siinä aataminaikuisessa mallissa, jossa lukkona toimi vain kuminen lenkki? Sitä ei tarvinnut ainakaan naama punaisena pakkasessa puhallella sulamaan, jotta saisi kompostorin kannen auki. Toinen tämän talven ongelma liittyy myös jäähän. Kompostorin etuluukun eteen oli tullut nimittäin aikamoisen paksu jäätikkö, jonka vuoksi etuluukku ei auennut ennen kuin oli rautalapiolla hakannut jään palasiksi. Pakkaskelillä kompostorin lämmön sulattamat lumet vain vetäytyvät kauemmas mutta tällaisena vesi-räntä-lumi-talvena kompostorin etupuolelle tullut tyhjä väli olikin täyttynyt vedellä ja jäätynyt.

Aikani yritin hivuttaa luukkua irti ennen kuin totesin, että pakko ne jäät on hakata ensin pois edestä.

Palataan takaisin sisälle sen hankalamman homman kimppuun, eli ompeluprojektien jatkamiseen. Vihoviimeisistä farkkujen jämätilkuista välityönä sompailtu hame oli melko nopea homma, siitä kun ei puuttunut enää muuta kuin vyötärön ja helman viimeistely. Siitä tulikin sen näköinen, että ei paljoa ihmisten ilmoilla kehtaa kävellä. Onpahan yksi hame lisää kotona oleskeluun ja vaikka kukkapenkissä puuhailuun. Myös paljon aikaa, työtä, ompelua, purkamista ja säätämistä vaatinut farkkumekon yläosa alkoi vihdoin asettua ja päätin, että parempaa en siitä taida enää saada. Tuli siitä ainakin omasta mielestäni riittävän hyvä. Ihan en viikonlopun aikana saanut mekkoa valmiiksi, vaan surruttelin menemään loput tänä aamuna ennen töihin lähtöä.

Purin mekon yläosan palasiksi kappaleiden reunojen huolittelua varten enkä yhtä osaa ommellessani huomannut, kuka livahti sotkemaan hommat. 

Työt seis hetkeksi ja Karolle oma peti ompelupisteen viereen. Se kelpasi tilkkujani paremmin kunhan oli ensin myllätty sopivasti ruttuun.

Pikainen sovitus ennen töihin lähtöä. Pikkuisen vielä pitäisi selkäpuolta fiksailla mutta ei taida enää inspiraatio (ja taidot) riittää. Silittääkään en ehtinyt.

Nyt ymmärrän entistä paremmin, miksi mittatilaustyönä tehdyt vaatteet maksavat mansikoita. Sen toki tiesin jo ennestään, että eivät tällaiset pienemmistä tilkuista tehdyt vaatteet ihan parissa tunnissa valmistu, mutta nostan kyllä hattua heille, jotka näitä väkertävät työkseen. Tosin he kyllä varmasti tekisivät saman alle puolessa ajassa siitä mikä minulla meni ilman kaavoja tämän mekon vääntämiseen. Nyt on kuitenkin kaikki isoimmat farkkutilkut käytetty. Lopuista jämistä saa korkeintaan pikkulaukkuja, meikkipussukoita tai jonkun koristetyynyn päällisen tai vastaavaa. Yhtään niin isoa lahkeenkappaletta ei tilkkusäkkiin jäänyt, että siitä saisi mitään isompaa käsityötä aikaiseksi. Nyt saa kuitenkin ompeluhommat riittää tältä keväältä!

Leijonankidat lajiketta 'Potomac Lavender' ovat alkaneet itää. Nyt kun ei yhtään enempää nousisi taimia, niin olisi juuri hyvä.

Ompelupöytä vapautui taimille. Tilaa riittää vielä vaikka miten paljon, vaikka ompelukone onkin vielä pöydällä odottamassa äidilleni palautusta.

Kasvilamppu on ollut viime keväästä lähtien katonrajassa roikkumassa mutta heti huomenna kiipeän laskemaan sen alas. Erinomainen säilytyspaikka, etten sanoisi!

Kävin leikkaamassa reilu viikko sitten 'Viipurin punaluumusta' yhtä huonossa kulmassa kasvavaa yläoksaa lyhyemmäksi. Se oli nimittäin todella lähellä viime syksynä sadon painosta rungosta irti revennyttä oksaa ja keventämättä tulisi myös repeämään varmasti jonain vuonna. Sen tehdessään se repisi puun runkoa melkoisesti ja jopa koko latvus saattaisi kärsiä pahasti. En ole oikein päässyt selvyyteen siitä, milloin se "hyvin varhainen kevättalvi" näillä korkeuksilla on, jolloin vielä uskaltaisi luumupuita leikata, mutta päädyin nyt pätkäisemään sen pahimman oksan leveän latvaosan pois. Eipähän paina lehteen tullessaan ihan niin paljoa eikä häiritse heti alapuolella olevan ison haavapinnan paranemista. Tuskin täällä puiden nestevirtaukset käynnistyvät vielä ainakaan kuukauteen, joten toivon mukaan pieni haavapinta ehtii kuivua ennen sitä. Pitää loppukesästä tikkaiden kanssa tehdä isommat leikkaukset ja toivoa, että juuri siihen oksaan ei tulisi kovin montaa luumua. Tämänkin homman olisi muuten välttänyt sillä, jos olisi huomannut pari vuotta sitten tikapuilla kiipeillä taivuttelemaan myös latvuksen oksia vaakatasoon tai vaikka leikata jomman kumman oksista kokonaan pois.

Leikatusta luumun oksasta napsitut ohuemmat latvaosat toin tietysti maljakkoon. Nyt  ne alkavat vihertää ja toivon mukaan kukkivat pian.

Iloista maaliskuun viimeistä viikkoa!

Uinuvan kärpäsen herättelyä

Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin ensimmäiset kylvöt. Muuten voisi vaikka nukkuakin vielä talviunta puutarhapuuhista mutta kylmäkäsiteltävät perennansiemenet kannattaa jo pikkuhiljaa saada hankeen. Eikä minua haittaisi muutenkaan se, että päässä pörräisi puutarhasuunnitelmia ja sormet syyhyäisivät taimia koulimaan. Tällaisilla "kylvä ja unohda pariksi kuukaudeksi ulos" -kylvöillä on hyvä herätellä uinuvaa puutarhakärpästä kasvukauden puuhiin. Homma kun ei vaadi kylvämisen ja hankeen kaivamisen lisäksi muuta sitoutumista vielä pitkään aikaan.

Amaryllis 'Harlequin'. Kaksi viimeistä kukkaa ovat vain kymmenen sentin levyisiä mutta aivan yhtä hienoja kuin aiemmatkin kukat.

Vaikka alkuun pääseminen olikin vähän nihkeää, niin huomasin mullan ja siementen hypistelyn tempaavan tuttuun tapaan mukaansa. Pussi toisensa jälkeen tyhjeni tai ainakin vajui, ja ruukut täyttyivät tulevien kesien lupauksia pullollaan olevista siemenistä. Lopulta olin täyttänyt peräti kuusitoista ruukkua erilaisilla perennansiemenillä. Tuon ainakin osan ruukuista maaliskuun alkupuolella sisälle ja siirrän isoimpia taimia koulimisen jälkeen ulkoeteiseen viileämpään. Maaliskuun alussa taimipöydällä ei yleensä ole vielä tungosta, joten siellä mahtuu hyvin pyörittelemään myös perennakylvöksiä. Kunnolla kasvun alkuun päästyään perennat pärjäävät viileämmässäkin, joten ne ehtivät hyvin alta pois ennen kuin lämpöä vaativat taimet tarvitsevat tilaa. Osan purkeista saatan jättää kevääseen saakka ulos tai viedä ulkovarastoon jossain vaiheessa keväällä.

Karvainen apulainenkin viihtyi kylvöjä seuraamassa. Ei onneksi tunkenut nenäänsä joka purkkiin. Tässä siementen peittely on vielä tekemättä.

Laitetaan muistiin tännekin ruukkujen numerokoodien sisältö: 1. Keijunkukka 'Midnight Rose' x 'Green Spice', 2. ripsureunainen tarhakylmänkukka ('Papageno'?), 3. punainen tarhakylmänkukka, 4. Puutarhahetken etelänruusuruoho, 5. Puutarhaelon etelänruusuruoho, 6. tähtilevisia, 7. punahattu 'Delicious Candy', 8. punahattu 'Sunseekers Red', 9. tarhakellukka 'Mai Tai', 10. keltatörmänkukka, 11. siperian(?)esikko, 12. vuorijumaltenkukka, 13. amerikanvuokko, 14. tähkäverbena, 15. syysvuokko, 16. karhunlaukka. Toisen perennasetin kylvän kuukauden päästä. Jos yksivuotisia esikasvatettavia ei tule paljoa, saatan tuoda maaliskuun lopulla tai huhtikuun alussa kakkoserän perennojakin sisälle saamaan alkuvauhtia. Jos taimipöydillä on ruuhkaa, kakkoserä pääsee hangesta ulkovarastoon huhtikuun loppupuolella. Toisen setin lajeista osaa minulla kasvaa jo kukkapenkeissä, joten kylvöt ovat vain varmistus siltä varalta, jos kukkapenkeissä käy kato talven aikana. Muutama uusi laji, kuten illakko ja siemenkirjeestä tulleet kurjenmiekka ja sikuri, saattavat saada erikoiskohtelua sisätiloissa toisten jäädessä koko loppukevääksi ulos. Tai sitten eivät. Katsotaan, mikä on inspiraation taso myöhemmin keväällä.

Tämän verran pusseja on kakkoserässä.

Perennakylvöistä päätin siirtyä ruukuttamaan säilytettävän 'Harlequin' -amarylliksen, kun kerta multapussi oli jo valmiina ja lattia sanomalehdestä huolimatta sotkettu. Iloinen yllätys oli se, että amarylliksen juuret olivat lähteneet hyvin kasvuun. Jouluasetelmia tehdessä nimittäin paljastui, että sillä oli vain yksi pieni juurenpätkä, mikä herätti hieman huolta sipulin kasvukunnosta. Nyt on huoli hälvennyt ja tähtäimen saa asettaa uuteen kukintaan joskus tulevaisuudessa. Seuraavaksi tuli tietysti mieleen tarkistaa, missä kunnossa valkoisten amaryllisten sipulit ovat, jos vaikka kuitenkin säilyttäisi jomman kumman. Kolmella kukkavanalla kukkineen yksilön sipuli oli sen verran laihanoloinen, että viskasin sen menemään. Neljäskin nuppu siihen lähti nousemaan mutta ei jaksanut montaa senttiä nousta, kunhan tuhlasi vain voimia sipulista. Kahdella vanalla kukkineen amarylliksen sipulin nostin multapaakkuineen ruukustaan ja rapsuttelin varovasti päältä vanhoja multia pois. Sipuli oli istutettu todella syvälle, joten pintamultien poistamisella ja sipulin ylemmäs nostamisella sain ruukun pohjalle mukavasti uutta multaa ja vähän kanankakkaakin. Amarylliksellä oli pieni sivusipuli, jonka jätin kiinni emoonsa kun en tiennyt, onko siitä haittaa vai ei.

Amaryllikset saivat imeä jonkun aikaa vettä ennen kuin siirsin ne takaisin ikkunoille. Taustalla perennakylvökset kostumassa.

Multapuuhien lisäksi sain tänään ommeltua uuden työlaukkuni valmiiksi. Se oli pakko saada tehtyä ennen huomista, sillä otin siihen vetoketjun vanhasta laukustani. Kassi on oikea kierrätyksen tyylinäyte, sillä vanhan laukun vetoketjun lisäksi siinä on osia kahdesta muusta jo aikoja sitten hajonneesta laukusta. Minulla on paha tapa hamstrata roskiin menevistä tekstiileistä kaikkea käyttökelpoista talteen. Laukkujen sisätaskut ovat yleensä melkein uudenveroisia vielä siinä vaiheessa kun ulkopinta alkaa kulua puhki, joten en raski viskata niitä menemään. Sopivasti vanhoista laukuista irti saksitut valmiit taskut vetoketjuineen oli helppo surauttaa ompelukoneella kiinni uuden laukun vuorikankaaseen. Ja vuorista puheenollen, se on peräisin äitini vanhoista verhoista. Pohjaa tukevoittamaan laitettu paksu pahvi oli alunperin lasten piirustusalustassa muovipinnan alla. Muovin revettyä nappasin tietysti pahvin talteen. Laukun ulkopinta on pääosin vanhoista farkuista otettua kangasta mutta yksi vanhan olkalaukun ulkopinnalla olleista vetoketjutaskuista sujahti sinnekin. Kantohihnat ovat samaisesta laukusta eivätkä varmaan kestä kovin pitkään siisteinä. Pientä nirhaumaa on pitkin ja poikin, mutta ne saa sitten aikanaan korvattua vaikka farkkukankaasta tehdyillä remmeillä. Ei ole kovin iso homma pujotella valmiisiin metallilenkkeihin uusia hihnoja.

Laukku sisältä ja ulkoa. Takapuolelta farkkukankaiden värit ovat päinvastoin, eli vaaleat reunoilla ja tumma keskellä.

Laukun sisälle tuli yhteensä kaksi pienempää vetoketjutaskua ja kolme "avotaskua", joista yhdessä on tarraremmi, ja laukun ulkopinnalle vielä kolmas vetoketjutasku. Taskuja, erityisesti vetoketjullisia, ei minusta voi koskaan olla liikaa. Vanhassa kassissa ärsytti eniten se, että siinä oli päätaskun lisäksi vain yksi pikkuinen vetoketjutasku ja toinen pieni tasku, jossa oli läppä eikä edes tarranauhaa. Ja nyt se alkoi kulua jo puhkikin, joten tarvitsin ehdottomasti uuden laukun. Pienempi olkalaukku ei riitä, kun mukana kulkee usein pari-kolme kansiota, kirjoja, vihkoja sekä irtopapereita. Ja tietysti joka laukussa pitää olla muutamia kyniä, kampa, hiuslenkki ja kaikenlaista muuta pikkusälää. Nyt laukun tilavuutta testatessani sulloin sinne vielä sisäkengätkin, jotka ovat kuitenkin aika usein olkalaukussa tai työpaikalla. Olen osan viikosta töissä toisella paikkakunnalla, joten pahimmillaan olo on kuin kamelilla tavaramäärää raahatessa.

Laukku täynnä tavaraa. Kaikki mahtui mukaan eivätkä saumat ratkeilleet tai hihnat irronneet.

Nyt lupaan jättää ompelusten esittelyn blogissa tauolle. Työn alla ei olekaan kuin farkkumekko, mutta se on sen verran pidempi projekti, ettei työtahti varmasti päätä huimaa. Ilman kaavoja ja suurempaa kokemusta kun tekee, lopputuloksena voi olla ihan mitä vain. Niinpä teen hommaa pikku hiljaa, jotta ei tule tehtyä kiireessä peruuttamattomia mokia. Tavoitteena on saada mekko valmiiksi siihen mennessä kun sää sallii sellaisen käyttämisen. Mekon ompelun lisäksi otan työlistalle talvetettavien kasvien tarkemman syynäämisen. Huomasin nimittäin ohimennen eteisestä jo ensimmäiset kirvat, joilta pitää ottaa luulot pois saman tien. Muutama viattoman näköinen ötökkä valtaa muuten pian koko eteisen ja jatkaa sieltä myöhemmin keväällä taimien kimppuun.

Ompeluseurana minulla on ollut jouluhyasinttien lisäksi pelakuu 'Appleblossom', joka näyttää viihtyvän paremmin huoneenlämpöisellä ikkunalla kuin kylmässä eteisessä.

Nyt otan tärkeysjärjestyksen kärkisijoille puutarhakärpäsen herättelyn. Ensi alkuun kokeillaan lempeämmin puutarhakuvia selailemalla, blogeja tutkimalla ja perennansiemeniä kylvämällä. Sitten varmaankin tulevan kesän kasvimaan järjestystä suunnitellen ja siemenvarastoja inventoiden. Jos ei silläkään ala kipinöidä ja kevät vain etenee, pitää ottaa järeät konstit käyttöön ja kylvää yhtä sun toista luottaen siihen, että mullasta puskevat taimivauvat vievät taas pikkusormien lisäksi koko kädet lapaluita myöten.