Kukkiva kasvimaa

Kasvimaalla kuuluu minusta olla hyötykasvien lisäksi tietenkin myös kukkia. Silmänilon lisäksi niistä on hyötyäkin, sillä ne houkuttelevat mm. kukkakärpäsiä, joiden toukat saalistavat kirvoja. Kasvimaan kukat ovat myös hyvä mesilähde muille hyönteisille.

Ensimmäinen kehäkukka

En muistanut kylvää tänä vuonna kehäkukkia kasvimaalle lainkaan mutta onneksi maassa on sen verran siemenpankkia, että jonkun verran taimia on noussut sieltä sun täältä. Ensimmäinen kukkija oli vieläpä suosikkiväriäni, eli vaalea ja murretun sävyinen. Sen terälehdet ovat nupun avautuessa melko tummat, hieman ruosteenpunertavat mutta avonaisena kukka on vaalean kellertävä, hieman oranssiin taittava. Myös pari kirkkaan keltaista on nyt aukaissut pari kukkaa samassa lavassa. Toisessa on keltainen keskusta, toisessa ruskea.

Kasvimaan pihdanpuoleisen päädyn lavoja.

Kuvassa etummaisena olevassa lavassa tillit ovat alkaneet jo kukkia. Ne ovat viime vuodelta itsekseen kylväytyneitä ja niistä on kerätty lehtisatoa jo useamman kerran. Toisessa kohdassa keväällä kylvetyistä tilleistä on vasta hetki sitten pystynyt keräämään satoa. Taidanpa jatkossakin antaa tillien kylväytyä omatoimisesti, sillä se näyttää toimivan niiden kohdalla oikein hyvin. Tillit nojailevat keväällä kaadetun vaahteran oksista tehtyyn obeliskiin, jonka tein kyllä pääasiassa avomaan kurkkua varten. On se kurkkukin tuolta sekasotkun seasta kasvamassa; sen latva yltää nyt noihin vaakapuihin. 

Kukkiva tilli ja joku pieni kukkakärpänen.

Samassa lavassa kasvaa myös ilmasipulia, joihin iski jo jonkun aikaa sitten ehkä laukanruoste. Voi olla myös joku muu home- tai sienitauti, sillä tauti tuli erään kesäkuussa varsia pahasti runnelleen rankkasateen jälkeen. Keräsin kaikki viottuneet lehdet kompostiin mutta en raskinut katkoa sipuleita tekeviä varsia pois ennen kuin sipulit ovat riittävän suuria. Osan keräsin eilen ruuanlaittoon mutta muutama jäi vielä kasvamaan kokoa. Ilmasipulien takana korkeammassa lavassa rehottaa valtaviin mittoihin paisunut krassi, josta lisää hetken päästä. Kurkataan ensin krassin kanssa elintilasta taistelevia vahapapuja sekä kasvimaan samettikukkavalikoimaa.

Vahapavut ovat alkaneet tehdä jo ensimmäisiä palkoja. Taustalla oranssi samettikukka.

Joku otus on käynyt pikkuisen maistelemassa papujen lehtiä mutta minkäänlaista etanainvaasiota kasvimaalla ei näytä onneksi olevan tänä vuonna. Istuttelin samettikukkiakin vähän sinne sun tänne etanoiden houkuttimeksi, sillä ne ovat yleensä ensimmäisten joukossa erityisesti pelto- ja valepeltoetanoiden ruokalistalla. Sadesäällä pahasti etanoiden valtaama sammari on helppo nostaa juurineen ylös, jolloin myös nilviäiset lähtevät mukana. Siinäpä teille ilmainen vinkki etanatorjuntaan. Itse kerätyt vanhat samettikukan siemenet itivät vähän kehnonlaisesti, joten jouduin turvautumaan kaupan siemenpussiin. Nappasin suunnilleen ensimmäisen vastaan tulleen sekoituspussin ja täytyy sanoa, että tulipa aika laidasta laitaan eri värisiä sammareita.

Tässä yksi rivi pienempi- ja isompikukkaista.

Tässä lisää. Oikealla ylhäällä jättikukkainen ja alhaalla pienikukkaisin.

Yllä olevassa kollaasissa vasemman ylänurkan tummanpunainen ja oikean alanurkan pikkukukkainen ovat suosikkejani. Pienikukkainen taivuttaa harvat terälehtensä kukinnan edetessä suoraan alaspäin, jolloin pörheä keltainen keskusta nousee näkyvämmin esiin. Sympaattinen pörröpää. Aika kiva on myös vasemman alanurkan oikeanpuoleinen, punakuvioinen sammari. Sen sijaan sen vieressä oleva tasavärinen ja oranssi ei ole niin mieleeni eikä varsinkaan oikean ylänurkan överi-iso oranssinkirjava kukka.

Näistäkin kahdesta oikeanpuoleinen on enemmän mieleeni.

Autotallin seinustan kukkia.

Aika hauskasti sattui osumaan tomaattilaatikon sammarivärisuora. Pieni keltainen vasemmalla ja oikeanpuoleisen alakuvan sammarit ovat omista siemenistä kasvatettuja. Laitoin niitä chilin ja parin tomaatin ruukkuihin tarkoituksella, sillä punaista seinää vasten keltainen erottuu kivasti. Krassien kanssa kävi huonompi tuuri, sillä tietysti ne kaksi seinustan laatikkoon istuttamaani tainta olivat kumpikin punaisia eivätkä kauempaa katsottuna erotu yhtään seinästä. Se aiemmin mainittu kasvilavan monsterikrassi taas on lämpimän keltainen punaisin täplin. Yrttilavassa kasvava krassi ei ole vielä alkanut kukkia mutta siellä ei värillä olekaan niin väliä. Toiveiden täyttymys olisi oikein tummanpunainen, jollainen oli viime kesänä yksi krasseista. Luultavasti se on kuitenkin tasavärisen oranssi, sillä niitä on tullut joka vuosi vähintään yksi.

Tämä olisi sopinut hyvin punaista seinää vasten.

Yrttilavassa kukkivat timjami ja kamomilla.

Luulin keväällä, että timjami olisi kuollut taas kerran talven aikana. Pitkään sen heräämisessä menikin mutta viimein viimevuotisten taimien yksi verso heräsi henkiin. Nyt se alkoi kukkia. Toivon, että se ja sen ympärille istuttamistani uusista taimista edes joku selviäisi ensi talvesta. Ainakin joskus yhdestä talvesta selvinnyt timjami meni varmemmin seuraavankin talven yli kuin saman vuoden kasvatit. Timjamien seurana kasvaneet kamomillat alkavat jo olla tiensä päässä samoin kuin muualla kasvimaalla villiintyneet kamomillat. Pitäisi oikeastaan repiä kaikki pois ja karistella siemeniä vähän hallitummin sopiviin paikkoihin. Niistä saattaisi vielä saada myöhemmin syksyllä uutta kamomillasatoa.

Pioniunikoita valkosipulien seassa

Valkosipulipenkistä tuli melkoinen viidakko kun tuli syksyllä istutettua kynnet vähän liian tiheään ja ripsautettua vielä pioniunikon siemeniäkin sekaan. Ripottelin unikonsiemeniä myös muualle puutarhaan ja ainakin tällä hetkellä näyttäisi siltä, että kaikki ovat tuota samaa luumunpunaisen sävyä. Alunperin olivat sekoitusta mutta olisiko sitten tuo väri ollut niiden perimässä dominoivin sävy?

Sokeriherneitä

Aidan viereen kun päästiin, niin katsotaan nyt muualtakin aidan vierustan kukintaa. Luumun sävyjä löytyy nimittäin lisääkin. Sokeriherne 'Grijze Roodbloiende' tekee kauniin punaiset ja melko suuret kukat ja makeat palot. Kuvanottohetkellä sattui olemaan aika vähän avonaisia kukkia mutta satoa noista on kerätty jo pariin kertaan. Jos herneenpalot päästää kasvamaan syöntikokoisiksi, herneet ovat vihreitä mutta tuleentuessaan ne muuttuvat luumunpunaisenkirjaviksi. Helpottaa kummasti keväällä kylvämistä, kun voi laittaa sokeri- ja silpoydinherneet samaan kippoon likoamaan ja silti erottaa eri herneet toisistaan. Herneiden juurella kukkii oranssinkeltainen kehäkukka.

Aidan vierustaa toisesta kohdasta

Sokeriherneiden ja papujen lisäksi aidan vierustan kapeassa penkissä kasvaa tänä vuonna sekaisin kamomillaa (yllätys), kehäkukkia, kuukausimansikoita, kaurajuurta, purppurarevonhäntää, tsinniaa ja puna-auringonkukkia. Kaksi viimeisenä mainittua eivät vielä kuki. Lisäksi heti aidan juuresta naapurin nurmikon puolelta nousee siankärsämöitä ja valitettavasti myös parin metrin matkalta vuohenkelloa, joka yrittää puskea kasvimaan puolelle. Revin niiden lehtiä myös aidan läpi aina kun ehdin mutta se vain hidastaa niitä hetken. Pitäisi kaivaa naapurin nurmikolta kaikki pois, jos haluaisi saada vuohenkellot kuriin mutta eihän sinne sovi mennä penkomaan. Keräsin pahimmalta vuohenkellokohdalta kaikki kuukausimansikat pois ja pidän sen pelkästään yksivuotisilla kasveilla, jotta voin edes keväisin ja syksyisin perata vuohenkellojen juuret mahdollisimman syvältä pois. Ainoa löytämäni luonnonmukainen keino vuohenkellon heikentämiseen olisi löytää jostain vuohenkelloruosteen vaivaamia kasveja, joilla voisi koettaa tartuttaa ruosteen mutta enpä ole vielä sellaisia löytänyt. Ahkera etsintä jatkukoon!

Piippoja ja kukkia

Arktisen jäätävistä olosuhteista huolimatta kevät mitä ilmeisimminkin etenee edelleen. Jotenkin kummassa jäisestä maasta ja lumen seasta nousee piippoja kurkkimaan, joko uskaltaa herätä. Toivon mukaan eivät pakita takaisin maan sisään hyistä ilmaa tovin nuuhkittuaan. Topakoita tulppaanin piippoja näkyi pensasryhmässä ja pari taisi olla luumutarhassakin. Kavereina nousee krookusta, kevättähteä ja kevätkurjenmiekkaa, bongasinpa pari laukan versoakin.

Jäähileiden seasta nousee tulppaani 'Doll's Minuetia', ellen ihan väärin muista.

Sateinen viime kesä ja erityisesti syksy saivat minut vähän hermostuneeksi erityisesti kevätkurjenmiekkojen puolesta. Nyt, kun ensimmäiset versonkärjet ovat nousseet, huoli on kummasti pienentynyt. Ihan hyvinhän tuolta näyttää nousevan piippoja ja lisää tulee varmasti myöhemmin. Takapihalla on multaisempi maa kuin etupihalla, joten siellä onkin saattanut kato käydä, mutta edes etupihalla on vähintään osa kevätkurjenmiekoista hengissä. Malttamattomana odotan jo kukkatykitystä mutta lumen sulaminen on vain pysähtynyt tykkänään, kun pakkasta ja pohjatuulta piisaa.

Aurinkopenkin kevätkurjenmiekka-kevättähtiniityllä on ainakin jotain hengissä.

Pakkasen kovettamassa maassa olisi turvallista käydä silputtamassa vähän perennanvarsia mutta ei ole huvittanut jäätävällä kelillä lähteä ulos. Toisaalta, on tässä mennyt monta päivää kaikissa muissa menoissa, joten ehtimisenkin kanssa on ollut vähän tiukkaa. Keskiviikkona olin poissa kotoa aamukahdeksasta iltaseitsemään, mikä oli itselleni jo varmaankin jonkin sortin ennätys, jos ei lomareissuja lasketa mukaan. Ehtiipähän noita perennoja silputa myöhemminkin. Saavat kaikki puutarhan ötiäiset ja pikku hiljaa heräilevät kasvit paremmin suojaa kylmältä kun ei ole vielä tässä vaiheessa siivottu mitään pois.

Lumen valtaama alue on kutistunut kovasti eikä hankikaan ole enää kovin paksu.

Sen verran tartuin puutarhasaksiin eräänä aamuna, että leikkasin revenneet puistoatsalean oksat maljakkoon. En ole koskaan ottanut atsalean oksia hyödettäväksi mutta eipä niitä ole aiemmin revennytkään lumen painosta. Mitään tässä kokeilussa ei menetä ja jos hyvin käy, saan niistä vielä oikein kauniit maljakkokukat. Silmujen koosta ja muodosta päätellen nuppusilmuja oli ihan mukavasti. Toistaiseksi oksissa ei ole juurikaan nähtävää, mutta minusta näyttää, että ainakin osa silmuista olisi vähän lähtenyt pullistelemaan. Liekö toiveajattelua vai varovainen merkki onnistumisesta?

Sulamista on tapahtunut myös sivupihalla, vaikka siellä lunta on vielä melkoisesti.

Jäniksille ei tänä talvena kelvannut sopivasti kuonon korkeudelle kiskotut loistokärhöjen versot. Yhden tai kaksi kertaa oli jänö pysähtynyt kärhökaariportin luokse ja maistellut vähän muutamaa latvankärkeä. Samoin melkein kaikki muut loistokärhöt olivat saaneet olla rauhassa. Siispä pitää itse leikata ne poikki ja kärrätä kompostiin. Sellaisen määrän jos saksilla itse silputtaisi, saisi vain melkoiset rasitusvammat käsiinsä. Puutarhakompostin pohjalla isokin vyyhti kärhönversoa maatuu yhdessä kasvukaudessa melkein näkymättömiin, vaikka viekin alkuvaiheessa paljon tilaa. Onneksi myöskään alppikärhöjen versot eivät olleet jänöjen ruokalistoilla, vaikka osa niistä jäi vähän heikolle suojaukselle.

Ensimmäinen kimalainen pääsi valokuvaan 14.4.-24.

Jänikset kun tuli mainittua, kerrotaan nyt niidenkin touhuista. Edellisen postauksen metsäjänis (tai sitten joku sen kavereista) nimittäin on ottanut nyt tavakseen pyöriä pihapiireissä etsimässä sapuskaa. Itse olen nähnyt sen muutaman kerran meidän pihalla ja saman verran naapureiden pihoilla. Eilen isäntä ja lapset olivat nähneet sen ajavan takaa rusakkoa ympäri taloamme. Olisi voinut kuvitella, että kookkaampi rusakko hätistäisi metsäjäniksen reviiriltään pois eikä toisin päin vai mikä lie hippaleikki pupuilla sitten ollut menossa. Tänä aamuna näin rusakon pation vierellä vetelemässä syyshortensian viimevuotisia lehtiä suoraan pensaasta. Olisi vain samalla vaivalla vähän typistellyt latvojakin, en olisi siitä suuttunut. Aion kuitenkin leikata sen kyseisen hortensiankin vähän kompaktimpaan kokoon kunhan sopiva inspiraatio iskee.

Ensimmäiset nuput bongattu! Ja ne ovat jänisverkon sisällä turvassa.

Ei tarvita kuin yksi aurinkoinen hetki ja ensimmäinen krookus on varmasti kukassa. Veikkasin niiden kukkivan vasta 29.4, joten pieleen tulee menemään. Tuskinpa tämä jääkausi sentään yli viikkoa kestää, vaikka huomiselle onkin luvattu lumisadetta ja pakkasta eikä lähipäivien sää muutenkaan kovin lupaavalta näytä. Mutta aina voi toivoa ennusteiden olevan väärässä. Silloin ei voi kuin iloisesti yllättyä, sillä kovin paljoa nykyisiä ennusteita kurjemmaksi sää ei voisi mennä.

Kasvimaalta tuhdin havukerroksen alta löytyi timjami.

Timjami on useinkin selvinnyt hengissä talven yli mutta kuollut juuri tässä vaiheessa kevättä, kun lumet ovat sulaneet sen päältä. Maa on edelleen jäässä, joten kuvaamisen jälkeen nostelin pihdan oksat takaisin timjamin päälle ja jätin sen sinne suojaan niin auringolta kuin jäätävältä tuuleltakin. Samojen havujen alla talvehtineet ranskanrakuuna ja sitruunamelissa eivät ole vielä heränneet (enkä sitä odottanutkaan), joten saivat nekin jäädä vielä havujen alle odottelemaan kasvukauden alkamista. Rosmariini sen sijaan on talvehtinut onnistuneesti ulkoeteisessä jo neljännen (?) kerran. En ole kuitenkaan saanut sitä koskaan ennen kukkimaan. Ei kukkia ole nytkään kuin yhdessä latvassa ja toisessa muutama nuppu, mutta niinkin vähästä sitä vielä tässä vaiheessa kasvukautta tulee iloiseksi.

Minipieni kukkakimppu ilahduttaa ulkoeteisessä tarkkasilmäistä.

Mukavaa alkavaa viikonloppua!

Yrttinen yhteenveto

Kasvimaan satokausi lähenee uhkaavasti loppuaan. Tomaateista, chileistä ja kurkusta kerroin jo aiemmin, joten tähän postaukseen koostin yrtintuoksuisen tiivistelmän kuluneesta kesästä.

Tällainenkin sarvekas pikkulentäväinen viihtyi kamomillan kukissa. Onkohan tämä pitkäsarvimehiläinen?

Uusista kokeiluista kamomilla iti hyvin ja kukki runsaasti. Keräsin pitkin kesää kukkia tuoreeltaan teehen ja kuivattavaksi talven varalle. Lisäksi erityisesti kukkakärpäset ja erakkomehiläiset näyttivät viihtyvän kamomillan kukissa erinomaisesti, joten tämä kasvi pääsee ehdottomasti jatkoon. Ripottelin kamomillan siemeniä pitkin kasvimaan kapeaa aidanvieruspenkkiä ja kasvimaan päädyn yrttipenkkiä, mutta eiköhän se ole ottanut levittäytymisen myös itsekin haltuun. En pane pahakseni pientä omatoimisuutta, sillä tuskinpa hentoinen kamomilla muiden kasvien kasvua haittaa ja ylimääräiset taimet on helppo kitkeä pois.

Valkosipuli-sellerilavassakin oli runsaasti kamomillaa (kuva elokuun alusta).

Monivuotisista yrteistä ruohosipuli, ranskanrakuuna, sitruunamelissa ja suklaaminttu talvehtivat onnistuneesti ulkona ja kasvoivat hyvin. Ruohosipulia keräsin useamman kerran kesän mittaan niin tuoreeltaan käytettäväksi kuin pakastimeen silputtavaksikin. Rakuunaa kuivasin viime vuonna niin paljon, että se sai kasvaa melkein koko tämän kesän rauhassa. Samoin kävi rosmariinillekin. Voimakkaanmakuisia yrttejä ei paljoa tarvita ruuan maustamiseen. Silloin tällöin kävin nappaamassa kummastakin jonkun latvan ruuanlaittoon.

Kasvimaalla kesän viettänyt muhkea rosmariini tuli kolmatta kertaa eteiseen talvea viettämään.

Sitruunamelissaa pakastin vähän, suklaaminttu sai olla koristekasvina ja tuoksuteltavana. Oreganoa minulla kasvaa kukkapenkissä ja sitäkin tuli kerättyä sieltä pakastimeen muutama rasiallinen. Saksankirveli on myös häädetty kasvimaalta muualle, sillä se pärjää hyvin savisessa ja varjoisassakin paikassa. Meillä se kasvaa puutarhakompostin vieressä. Aiempina vuosina olen käyttänyt sitä enemmän mutta tänä vuonna se jotenkin jäi vain satunnaiseksi ohikulkunaposteltavaksi.

Suklaaminttu kukki syyskuun puolivälissä.

Viinisuolaheinä näytti alkuun kuolleen talven aikana mutta hitaan alun jälkeen se kasvoi suorastaan holtittomasti. Alkukesällä napsin siitä silloin tällöin lehtiä salaattiin, mutta aika pian lehdet muuttuivat niin karvaan makuisiksi, ettei niitä tehnyt mieli syödä. Kokeilin leikata koko kasvin alas, mutta eivät ne loppukesällä kasvaneet lehdet sen paremmilta maistuneet edes pieninä. Suolaheinä pyrki vain kukkimaan jatkuvasti. Vaikka leikkasin viime vuonnakin siitä kaikki kukkavarret heti pieninä pois, yksi siementaimi ilmestyi kesän aikana parin metrin päähän emokasvista. Senkään lehdet eivät maistuneet kovin hyville. Viinisuolaheinästä näemmä voi saada yhtä pahan riesan kuin tavallisesta suolaheinästäkin, joten sen taru loppui tähän vuoteen. Vapautuipahan betonirengas jollekin uudelle kokeilulle.

Itsekseen siemenestä kylväytynyt viinisuolaheinä ehti kesän aikana näin isoksi.

Timjamin talvehtiminen ei onnistunut mutta onneksi olin varautunut siihen esikasvattamalla uudet taimet. Kovin hitaasti taimet kuitenkin kasvoivat, joten sitä en pakastanut ollenkaan. Tuoreena käytettäväksi taimista riitti aina kun sattui tarvitsemaan ja muutaman oksan kuivasin. Ensi keväänä pitää laittaa lisää timjamia kasvamaan, sillä sitä meillä menisi enemmänkin.

Timjami lokakuussa.

Tilli oli kylväytynyt edelliskesänä sen verran ansiokkaasti, että sitä kasvoi yli oman tarpeen siitäkin huolimatta, että etanat verottivat sadosta reilun osuuden. Sellaista määrää tilliä ei uusien pottujen kanssa saanut uppoamaan, että olisi tullut syötyä kaikki. Silppusin sitä ihan vihersalaatin sekaan, salaatinkastikkeisiin, kermaviilipohjaisiin kastikkeisiin sekä kalaruokiin, ja riittipä sitä myös pakastimeen pari reilunkokoista folionyssäkkää. Muutama tilli pääsi kukkimaan tänäkin vuonna, joten sain niistä kruunutillejä maustekurkkuihin. Pari pisimmälle ehtinyttä jätin kypsyttämään siemenensä, niin onpahan ainakin siemenpankkia maassa siltä varalta, että kevätkylvöt epäonnistuvat.

Pahiten "tilliintynyt" lava. Ja tähän en siis keväällä kylvänyt yhtään tillin siementä.

Basilikat kärsivät alkukesän kylmyydestä, joten niiden sato jäi turhan heikoksi. Sitruunabasilika kesti kylmää paljon paremmin kuin maustebasilika 'Emily', joten sitä sai kerätä useamman kerran kesän mittaan myös pakastettavaksi. Vaikka tämä kesä ei ollutkaan ihanteellinen basilikoille, sai niistä haettua lehtiä kuitenkin aina tarvittaessa lautasellekin. Kumpaakin basilikaa saa laittaa runsaasti kasvamaan ensi keväänä.

Yrttilava on jo vähän rähjäisen näköinen syyskuun puolivälissä. Keskellä korkeimpana kurkottelee ranskanrakuuna (tuo rosmariinia muistuttava).

Ensi kesälle voisi ottaa kokeiltavaksi taas yhden tai useammankin uuden yrtin. Melkoinen valikoima eri yrttejä onkin tullut testattua vuosien mittaan, mutta onhan lajikkeissa ainakin vielä valinnanvaraa, jos eri lajit loppuvat kesken.

Lunta ja taimikuulumisia

Ihanaa, että muutaman lumituiskupäivän jälkeen tuli aurinkoinen keli. Kahtena peräkkäisenä päivänä kävin lapioimassa kulkuväyliltä puolisääreen ulottuvat nietokset pois. Mistä ihmeestä tätä lunta oikein riittää? Saisi tulla poikkeuksellisen lämmin kevät, että pääsisi ennen juhannusta vielä kukkapenkkiin!

Näkymä olohuoneen ikkunasta. Noin 150cm korkeasta pihavalaisimesta näkyy kolmasosa.

Kyllä tuota kivikkorinnettä jo kohta pääsee kitkemään :D Mittatikkuna pitkälle ihmiselle sopiva rappuharja.

Kaikki kylvökseni ovat itäneet. Totesin, ettei keittiön työtaso ole sittenkään riittävän turvallinen paikka taimilleni, joten ne ovat nyt kodinhoitohuoneessa lapsiportin takana. Sinne pitää kyllä saada joku pöytä, sillä nykyiselle hätäratkaisutasolle ei mahdu ruukkuja sitäkään vähää, mitä keittiöön.

Osa taimista auringosta nauttimassa.

Lobelia

Lobeliat itivät aika epätasaisesti tänä vuonna: isoimmassa purkissa on jo isot taimet, toisessa pienemmistä ruukuista on vasta ensimmäiset siemenet hädin tuskin itäneet. Niin ihana kun lobelia onkin kukkiessaan, niin pikkutaimivaiheessa niiden kastelu on hermoja raastava tehtävä! Pikkuinenkin vesipisara, niin puolet taimista kaatuu ja se oli sitten siinä. Kai se on myönnettävä, että aluslautasen kautta ne on kasteltava. Karpaattienkellokin näyttää toistaiseksi olevan samaa hentoista sorttia.

'Dark Opal' -basilika

'Dark Opal' -basilikoissa on sekä punaisia että vihreitä taimia. Punertuvatkohan vihreät taimet kasvaessaan vai onko siemenpussiin eksynyt myös vihreää basilikaa? Tällä kertaa ei ainakaan ole kylväjän vika, sillä vihreää basilikaa ei ollut lähimaillakaan noita kylväessäni. Oletteko muuten huomanneet, että basilikan taimet näyttävät ihan uunikintailta? Tai Kermit-sammakolta laulamassa taivasta kohti :D

Timjamin siemenet taisi tulla ripoteltua hieman epätasaisesti.

Teidän muiden taimikuulumisia on ollut hauska lukea. Toivotaankin ympäri Suomea aurinkoisia kevätpäiviä, että saavat taimet (ja niiden hoitajat) valoa. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!