Syyspuuhia ja joulukukkaprojekti

Purppuraheisiangervo Tiny Winen ruskaväri on upea.

Sateinen ja pimeä lokakuu vaihtui vaivaihkaa yhtä sateiseksi ja pimeäksi marraskuuksi. Yhtä vaivihkaa puutarha on muuttunut yhä rähjäisemmäksi ja värit ovat vähentyneet. Heisiangervot ovat joka vuosi viimeisimpien joukossa parhaimmassa ruska-asussaan ja nyt on niiden vuoro loistaa puutarhan tähtinä. Harmi vain, että niiden luokse ei tule liian usein sadesäällä lähdettyä. Tänään sain raahattua itseni ulos pariksi tunniksi ja samalla tuli vähän katseltua, missä jamassa puutarha nyt on.

Tiny Wine saa käytävän toisella puolella kasvavasta kurjenmiekasta edes pikkuisen värikkäämpää seuraa.

Tärkein urakka oli saada edes osa puuvartisista verkotettua jäniksiltä suojaan ja sen sainkin tehtyä. Verkottamatta jäi ainoastaan yksi atsalea ja alppikärhöt. Tänä vuonna luumupuutkin ovat osanneet tuleentua ajoissa, mikä lupaa kerrankin hyvää talvehtimista. Aurinkopenkkiin kesällä istutettu pitsipihlaja ei saanut ruskaväriä ennen lehtien tippumista mutta se oli tehnyt oikein pulleat silmut jokaiseen lehtihankaan. Puolen metrin päässä pitsipihlajasta oli epäilyttävän pehmeää multaa, jonka talloin varmuuden vuoksi tiiviimmäksi. Toivottavasti kyse oli vain sateissa pehmenneestä maasta eikä vesimyyrän käytävästä. Muualta en löytänyt merkkejä myyränkäytävistä. Toivottavasti niitä ei tulekaan.

Nimetön maksaruoho, ehkä 'Brilliant', kukkii vielä kauniisti.

Myyristä puheenollen, niitä taitaa edelleen olla runsaasti. Eilen biojätteitä viedessäni huomasin, että pikakompostorista oli tipahtanut kannen tuuletusluukun venttiili maahan. Vähän sitä paikoilleen laittaessani ihmettelin, miten reikä on puolillaan kompostimassaa mutta ajattelin vain jonkun harakan ylettäneen kiskoa reiästä jotain ulos. Kompostori oli kuitenkin jo melkein täynnä. Tänään päätin tyhjentää sieltä puolivalmista massaa pois ja uusi ihmetyksen aihe oli se, että pohjalta ei tullutkaan kuin pari-kolme lapiollista tavaraa, kun normaalisti sitä saa lapioida useamman ämpärillisen. Kun aukaisin kannen ja aloin survoa biojätettä alemmas, kompostorista hyppäsi karkuun iso, lihava peltomyyrä. Ei sentään ihan syliin hyökännyt mutta ei ollut kaukanakaan. Tiedä, miten kauan se oli siellä ahminut keittiöjätteitämme mutta eipä ole ennen parin lapiollisen tyhjennyksellä kompostorin sisältö vajonnut selvästi alle puoleenväliin kompostoria. Ilmankos lämpötilakin oli pysynyt jo pitkään melko alhaalla. Eihän siellä ole jäänyt kompostieliöille hajotettavaa, jos ahne myyrä on pistellyt kaiken syötäväksi kelpaavan kupuunsa. Jotta kompostori ei olisi jäänyt ihan niin tyhjilleen, lapioin pohjalta tyhjentämäni puolivalmiit massat jälkikompostorista takaisin pikakompostoriin. Eipähän läski myyrä asetu seuraavaksi jälkikompostoriin asumaan. Nyt pitää seurata useammin, ettei myyrä (tai mikään muukaan) käy kiskomassa kannen venttiiliä uudestaan irti. Vai pitäisikö laittaa ihan hiirenloukku kompostorin sisälle?

Viimeiset chilit.

Tämän päivän ohjelmaan kuului myös ruukkujen tyhjentelyä. Ulkoeteiseen tuotu chiliruukku on kerännyt kirvoja riesakseen ja edellisten raakileiden keräämisen jälkeen leikkasin niistä pahiten kirvojen valtaamat oksat pois. Nyt chilit alkoivat olla jo riittävän kypsiä kerättäviksi, joten sain viskattua koko ruukun pihalle. Pitää tarkistaa vielä, ettei kirvoja ole levinnyt muihin eteisen kasveihin. Eipä siellä nyt olekaan muita kuin kaksi pakkasessa kärsinyttä pelakuulaatikkoa, muratti ja muutama ritarinkukka. Ritarinkukkien kasvattaminen ei ole oikein minulta onnistunut mutta sinnikkäästi jaksan silti yrittää kerta toisensa jälkeen uudelleen.

Olen odottanut, milloin ruukussa kasvavien ritarinkukkien lepokausi alkaa.

Punaisessa ruukussa kasvava 'Cherry Nymph' on hankittu jouluksi 2023 eikä se ole suostunut kukkimaan sen jälkeen. Lepokauden suhteen se on ollut aivan yhtä jääräpäinen. Se on nimittäin työntänyt tasaiseen tahtiin lehtiä jatkuvasti, vaikka olen ohjeiden mukaan lopettanut kastelun ja lannoittamisen elo-syyskuussa ja pitänyt sipulia ulkoeteisen viileydessä. Se on kyllä alkanut taas kuihduttaa uloimpia lehtiään mutta samaan aikaan sipulista työntyy koko ajan uusia lehtiä. Saman se teki viime vuonna ja koska silloin ei auttanut sipulin laittaminen pimeään, en aio uusia kokeilua tänä vuonna. Olkoot sitten valoisassa. Irtaallaan jäätelörasiassa pötköttävä sipuli on kesän kukkapenkissä kasvanut tavallinen valkoinen ritarinkukka, joka taas ei suostunut viime joulun jälkeen kuihtumaan, vaikka kippasin sipulin hyasinttien kanssa pahvilaatikkoon odottamaan kompostia. Se alkoi kuihduttamaan lehtiään oikeaoppisesti elokuussa, jolloin nostin sen ulkovaraston hyllylle lepäämään. Siirsin sipulin ulkoeteiseen, kun varastossa alkoi tulla liian kylmä. Ainakin yksi ritarinkukka on nyt lepotilassa niin kuin sen useimpien lukemieni ohjeiden mukaan pitäisikin olla.

Mutta mitäs paljastuikaan, kun nyppäisin kuihtuneet lehdet 'Magic Greenistä'?

Vaikka 'Magic Green' ei ehtinyt kuihduttaa kaikkia lehtiään, se on selvästi saanut riittävän pitkän viileän kauden. Ei kai se muuten olisi alkanut työntää ensimmäistä nuppua? Yhden aika luotettavan tuntuisen ohjeen mukaan parin kuukauden viileämmän jakson jälkeen sipulin saisi siirtää lämpimämpään ja kastella niukasti, jolloin sen pitäisi alkaa heräillä. Taidanpa kokeilla, mitä nuo hereillä olevat sipulit tykkäävät, jos tuon ne huoneenlämpöön kasvilampun alle ja annan tilkkasen vettä. Se valkoinen viettäköön vielä jonkun aikaa levossa. Mutta olipas tuo nuppu ihana yllätys näin pimeän vuodenajan keskelle. Ensimmäistä kertaa tulee edes yksi kukka, vaikka kasvit eivät ohjeiden mukaan käyttäytyneetkään. Ja kyllähän nyt sen kukkapenkissä kasvaneen sipulinkin pitäisi kukkia, sillä sehän on pullein noista kolmesta.

Viimejouluiset tulilatvat.

Minulla on toinenkin joulukukkaprojekti käynnissä: tulilatvojen kukitus. Sen pitäisi onnistua pitämällä tulilatvat useamman viikon ajan täysin pimeässä 14 tuntia vuorokaudessa. Nostin toissajouluisen jättiläiseksi venyneen tulilatvan sekä lasten viimejouluiset pienemmät kasvit eteläikkunalle ja viritin niille kasvivalon, joka pidentää päivän valoisaa aikaa muutamalla tunnilla. Iltaseitsemästä aamuyhdeksään tulilatvojen päällä on paksu jätesäkki, jonka tukena oleva pahvilaatikon palanen pimentää vielä lisää, jos huoneessa sattuukin olemaan välillä valot päällä. Ensimmäinen viikko pimeähoitoa on jo takana eikä ole lipsuja tapahtunut. Huomaatteko, että olen ollut vuodenaikaan nähden yllättävän skarppina?

Oikeasti tulilatvat ovat säkin alla vasta pimeään aikaan, tässä koko hökötys kasassa vain malliksi.

Saa nähdä, kuinka pitkään muistan olla tarkkana näiden kasvieni kanssa. Opinnot ja työt vievät oman veronsa ja krooninen aikapula on jatkuvasti läsnä. Sain onneksi äskettäin yhden aika ison opintokokonaisuuden näytön kiitettävästi läpi, mikä vapautti hieman kalenterista tilaa. Samaan aikaan töissä alkaa pikku hiljaa puskea joulunaluskiireet päälle, joten eipä se kalenteri sitten loppujen lopuksi väljenekään. Huilataan sitten joululomalla ja räpisköidään sinne saakka miten parhaiten pinnalla pysytään. Ja ehkä tammikuussa on taas kevyempää.

Syysasterit vielä kukkivat... maanrajassa. Loistokärhö 'Ville de Lyonissakin' näkyy vielä vähän väriä.

Palataan vielä lopuksi takaisin puutarhan puolelle. Kovin paljoa ei enää kukkijoita sieltä ole löytynyt mutta syysasterit ja komeamaksaruohot vielä jaksavat yrittää. Suurin osa niistäkin on kyllä sateissa retkahtanut maata vasten. Kuvassa näkyvät Villen kukat näyttävät hehkeältä vain taustapuoleltaan, kumpikin kukka on toiselta puolelta selvästi pakkasen tai sateen mustaksi värittämä. Keltatörmäkukat alkavat hiljalleen rähjääntyä, vaikka kukkia onkin vielä jonkun verran jäljellä. Etelänruusuruohostakin löytyi pari avonaista kukkaa ja useita nuppuja. Tämän lämpimän ja kostean jakson ansiosta varmaankin. Isoin yllätys löytyi kuitenkin tiukukärhö 'Arabellasta', joka meni kylmimpänä pakkasyönä ihan mustaksi. Nyt mustuneiden lehtien seasta on kuitenkin noussut melkoisen paljon vihreää versoa ja hirmuisesti nuppuja, joista osa alkaa jo avautua.

'Arabellan' syysyllätys.

Useita raollaan olevia nuppujakin löytyi.

Lienee selvää, että marraskuun ensimmäisen päivän kärhö -arvonimen saa tällä suorituksella 'Arabella'. Liekö koskaan ennen tällä tontilla kukkinut kärhöä marraskuun alussa?

Viikonlopun kootut kommellukset

Otsikko johtaa vähän harhaan, sillä jutussa on myös joitain loppuviikon tapahtumia. Johonkin nekin piti saada tungettua, joten venytetään hiukkasen käsitettä "viikonloppu". Tarinan höysteeksi sain pitkästä aikaa aurinkoisella säällä räpsittyjä otoksia syksyisestä puutarhasta.

Syysasteri 'Patricia Ballard' kukkii nätisti, vaikkakin oksat retkottavat mikä minnekin.

Jänisverkkojen virittely on minusta syksyn tylsimpiä puutarhapuuhia ja lykkään sitä aina niin pitkään kuin mahdollista. Minään vuonna verkot eivät ole itsekseen madelleet suojattavien kasvien ympärille, joten homma tulee aina jossain vaiheessa eteen. Aloitin urakan loppuviikolla kevyesti verkottamalla tasan yhden atsalean. Sitten tuli vilu ja totaalikyllästyminen, joten muut kasvit jäivät verkottamatta. Lauantaina oli sen verran leppeä ilma, että sain laitettua muutaman verkon lisää muiden puuhien lomassa. Sunnuntaina verkotus jatkui, tosin hommasta tuli entistäkin tympeämpää, kun jo heti ensimmäinen varaston hyllyltä kiskomani verkko päätti räpsähtää reunasta auki ja raapaista minua poskeen samalla kun yritin taistella sitä täpötäyden varaston läpi. Kylmän sään takia olen nimittäin nostellut juuri siihen varastoon kellariin menossa olevia kasveja. Fiksuhan olisi nostanut verkot ensin ulos ja sitten vasta kasvit sisälle. Onneksi poskeen ei tullut näkyvää naarmua, niin ei tarvinnut eilen töissä selitellä mitään vastahankaisista verkoista.

Puistoatsalea 'Satomi' on vielä näin vihreä kun muista ovat jo kaikki lehdet varisseet. Toisilla ei ole näemmä kiire.

Olen yrittänyt istuttaa mahdollisimman paljon talvisuojattavia kasveja samoille alueille, jotta verkottaminen sujuisi edes pikkuisen helpommin. Luumutarhan kaikki kolme atsaleaa mahtuivat samaan pakettiin ja 'Kuntalan' kanssa sai paketoitua nietospensaan, pari pensashanhikkia, pikkujasmikkeen ja syyshortensian. Keväällä samat häkit suojaavat sipulikukkia ja vihreänä talvehtineita perennoja ahneilta talttahampailta, joita myös rusakoiksi kutsutaan. Pation luona toinen nietospensas sujahti samaan kommuuniin hunajamarjojen kanssa. Kaikista helpoin verkotettava alue on kuitenkin kärhökaaripenkin pensasmustikkasektori. Samaan häkkiin mahtui luumupuu, atsalea ja kymmenen pensasmustikkaa ja iso joukko perennoja sekä sipulikukkia siihen lisäksi. Tukikeppejäkään ei tarvinnut puikkelehtia tökkimään kukkapenkin keskelle, vaan kepakot sai upotettua mukavasti poluilla tai nurmikolla seisten ja kärhöportti toimi sekin hyvänä tukena verkolle. Helppojen alueiden vastapainoksi on sitten muutama pienempi piperrys, joille pitää vain alistua tekemään omia yksiöitä.

Kärhökaaripenkin verkkohäkin sisälle paketoitui myös kauniisti kukkivia komeamaksaruohoja ('Herbstfreude').

Suojattavat kasvit ovat kasvaneet sen verran kookkaiksi, että verkot loppuivat kesken. Johan se oli viime syksynä aavisteltavissa, kun yritin saada konstilla millä hyvänsä vedettyä verkkojen päät yhteen ja kuroin rautalankasiksakilla viimeiset sentit edes lähelle toisiaan. Koska 120- ja 150-senttiset verkot ovat ainakin netin mukaan loppuneet jo kaikista lähialueen myymälöistä (kuka käski jättää tämänkin homman roikkumaan talven tuloon saakka?), päätin jättää kolme luumupuista vielä toistaiseksi verkottamatta ja hankkia niille 180-senttistä verkkoa sitten kun seuraavan kerran ajelen sellaisia myyvän liikkeen ohi. Riittääpähän varmasti verkoissa mittaa runsaslumisemmankin talven varalta, tosin varastoon voi silloin iskeä pahemmanlaatuinen tilanpuute. Sitten en tiedä, mitä teen, jos korkeammatkin verkot ovat lopussa. Varmaan rakennan puiden ympärille aidan maa-artisokan varsista...

Maa-artisokan latvoissa näkyy jo keltaista, ainakin näin kun taivuttaa varsia alaspäin.

Täällä eletään jännittäviä hetkiä, sillä ensimmäistä kertaa maa-artisokat ovat ehtineet melkein kukkaan saakka. Tätä kirjoittaessa on ollut melkein kaksi vuorokautta pakkasella ja viime yön alimmaksi lämpötilaksi mittari näyttää -6,5 astetta, eli pakkasta on ollut jopa -7 astetta. Maa-artisokka on yleensä kestänyt hyvin pientä pakkasta mutta nyt ollaan jo senkin riskirajoilla. Kävin varmuuden vuoksi illalla viskaamassa varaston rappusilla hytiseville kärhön- ja pensaantaimille harson päälle, jotta ruukut eivät jämähdä ihan umpijäähän. Pintakohmeisuus tuskin niitä haittaa. Ulkovaraston puolelle en lähtenyt niitä nostelemaan, jotta en samalla palelluttaisi varaston puolella olevia kasveja. Saa nähdä, jääkö puutarhaan pakkasten jälkeen enää mitään kukkivaa ja myöhästyinkö ruusukaalien ja viimeisten purjojen sadonkorjuusta. Olisi ensimmäinen kerta se. Kunhan tästä aamu vähän valostuu, käyn tutkimassa tilanteen ja keräämässä ne pois, jos niissä on mitään pelastettavaa.

Kivikkotörmäkukat ovat selvinneet tähän saakka olleista pakkasista. Toivottavasti selviävät vielä näistäkin.

Kivikkorinteessä komeamaksaruoho 'Herbstfreude' oli vielä toissapäivänä näin kauniina.

Sinikatanat aukovat vielä yksittäisiä kukkia, samoin loistosalviat (ei kuvassa). Mitäs ruusukkeita tuolla taustalla näkyy?

Jouduin odottamaan monta vuotta, että tähtilevisia tekisi siemeniä saati sitten siementaimia. Talvella aina jännitti, mahtaako ainoa yksilö selvitä kevääseen saakka. Sitten vihdoin kun sain siitä kerättyä siemeniä talteen ja niistä jopa muutama iti ja kaksi selvisi maahan istutettavaksi saakka, alkoi kivien väleistä löytyä pikkuruisia levisian taimia. Viime kesänä esikasvatetut siementaimet eivät vielä kukkineet tänä kesänä, mutta ensi vuonna varmasti näkyy jo kukkia, sillä ne ovat jo melkein saman kokoisia kuin emokasvi. Tähän saakka yhtenä ruusukkeena pysynet emokasvi sen sijaan on päättänyt jakautua monen ruusukkeen mättääksi. Jos kaikki taimet selviävät ensi talvesta, ei tarvitse enää jännittää niin kovasti talvia ja varmaan siementuotantokin paranee, kun kukkivia yksilöitä on useampia.

Tähtilevisiat ovat kasvaneet hyvin. Oikeanpuoleiset ovat siementaimia, vasemmanpuoleinen alkuperäinen yksilö.

Viikonlopun puuhiin kuului myös leipomista. Isäntä bongasi jokunen viikko sitten ruokakaupassa käydessään ruisjauhoa puoleen hintaan ja toi useamman pussillisen sitä. Edellisellä kerralla ostetusta viiden kilon säkistäkin oli vielä puolet jäljellä, joten päätin kokeilla syyslomaviikolla ruisleivän tekoa. Ensimmäinen erä meni harjoittelun piikkiin mutta maistui kuitenkin hyvältä ja tuli syötyä. Onneksi kokeilin alkuun pienempää annosta, niin ei tarvinnut melkein kivikovia harjoitteluleipiä jyrsiä montaa päivää. Toinen erä onnistui paremmin, vaikka viimeinen nostatusvaihe jäikin vähän lyhyeksi. Sain nimittäin juuri ruisleivän leivontapäivän aamuna inspiraation kokeilla ensimmäistä kertaa karjalanpiirakoiden tekemistä. Olen tehnyt niitä aiemmin tasan yhden kerran äitini kanssa ja siitäkin on vuosikausia aikaa. Koska leivonnassa oli myös lapset mukana, piirakoiden tekemisessä kesti huomattavasti kauemmin aikaa kuin olin suunnitellut. Niinpä uunikin ehti jäähtyä arvioitua viileämmäksi siinä vaiheessa kun ruisleipien piti jo olla siellä. Varmaan sen vuoksi leivät vähän repeilivät mutta tällä kertaa rakenne oli muuten oikein hyvä.

Haarukka oli ensimmäinen astalo, joka käteen sattui reikien pistelyä varten. Siistimmät olisi tullut vaikka grillitikulla. Syviä repeämiä ja haarukan reikiä lukuunottamatta ulknäkö kelpaa minulle.

Ja sitten siihen varsinaiseen kommellukseen. Maisteluvaiheessa selvisi, että ruisleipätaikinasta oli unohtunut suola. Sen lisäämisestä ei ollut ohjeessa mitään mainintaa ja kun taikinan alustusvaiheessa oli kaksi jauhopussia mätkivää tenavaa mukana, oli ensimmäinen ajatus saada taikina äkkiä kohoamaan eikä suinkaan tarkistaa ohjeen johdonmukaisuutta. Tuli huomattua oikein konkreettisesti, että ruisjauhot pölisevät paljon enemmän kuin vehnäjauhot. Epäilen jauhoja olevan katossa saakka! Karjalanpiirakoiden tekeminen sujui huomattavasti paremmin, vaikka olihan se lasten kanssa melkoisen hidasta. Pohjien tekeminen oli nopeaa ja hauskaa pastakoneella mutta täyttäminen ja rypyttäminen veivät aikaa.

Ihan siistejä niistä piirakoista lopulta tuli ja maku oli oikein hyvä.

Tarhaviinikärhö 'Polish Spirit' jaksoi vielä viikonloppuna kukkia. Nyt saattaa olla kukat vähissä pakkasen takia, vaikka takapihalla suojaisampaa onkin.

Tänään pitäisi olla iltapäivästä osittainen auringonpimennys. Taitaa jäädä näkemättä, sillä taivas on aivan pilvessä. En olisi muutenkaan katsonut sitä suoraan kun ei ole sopivia suojaimia silmille, mutta olin suunnitellut kokeilevani, saako siitä kameralla minkäänlaisia kuvia. Katsotaan, kuinka käy.

Syksyisiä puuhia

Sinikatana 'Alba' sai hallan myötä herttaisesti pientä lisäväriä.

Syyskuu on sujunut toistaiseksi yllättävän poutaisena: melkein kaksi viikkoa ja vain kaksi sadepäivää alkukuusta. Miten virkistävää vaihtelua! Viime viikolla ollut ensimmäinen hallayö sai sittenkin myös meillä jotain pientä aikaiseksi. Ei kuitenkaan mitään mahdottomia katastrofeja. Suurin osa kesäkukista kukkii vielä kauniisti ilman tietoakaan hallan puraisuista. Kolmesta daaliasta kaksi mustui mutta juuri se talvetettavaksi suunnittelemani yksilö säilyi vaurioitta. Se saa jatkaa vielä juurimukuloiden pullistelua hyvän tovin. Hortensioissa on havaittavissa hienoista ruskean sävyä, mutta suurin osa niistäkin on vielä valkoisia tai vaaleanpunertavia. Eniten osumaa otti sivupiha, minkä olen aiempinakin vuosina todennut tontin kylmimmäksi osaksi.

'Vanille Fraise' rusketti matalammalla olevia kukintojaan enemmän kuin esimerkiksi tätä pystyssä sojottavaa.

Gladiolukset ovat kukkineet kiitettävän ahkerasti. Olen kerännyt niitä maljakkoon vaikka miten monta ja silti uusia kukkavanoja puskee lehtien seasta. Epäilen, että jotkut mukulat ovat tunkeneet parikin kukintoa ilokseni. Pation luokse istutetut kukat näyttävät vieläpä todella kauniilta tummaa purppuraheisiangervoa vasten eikä pinkinkirjava kukka näytä yhtään hassummalta myöskään punertuvien hortensiankukkien kanssa. Tässäpä yhdistelmä, jonka voisi aivan hyvin toistaa ensi vuonna.

Aurinkopenkin asterit (Samettihortensian arvonnasta voitetut siemenet) eivät kärsineet hallayöstä toisin kuin sivupihalla olleet.

Kosmoksetkaan eivät pienistä vilunväristyksistä välitä.

Iloisesti yllätti myös hallanarka suklaakosmos. Takapihalle halla ei kyllä tainnut edes hiipiä juuri lainkaan.

Kasvipoistoja olen tehnyt jonkun verran. Varjokujalta lähtivät kaikki aidanpuoleiset kuunliljat, sillä ne eivät vesimyyrän takia päässeet kasvamaan kunnolla. Kuunliljoja nostaessani huomasin selvästi, miksi ne kasvoivat kituliaasti. Vaikuttaahan se kasvuvoimaan, jos kaikki alaspäin suuntautuvat juuret on pistetty poskeen ja vain maanpinnan myötäisesti kulkevat juuret ovat säästyneet. Toistaiseksi kuunliljojen kohta on tyhjillään, sillä en ole vielä päättänyt, mitä niiden tilalle istuttaisin. Yksi vaihtoehtolistan kärkisijoilla keikkuvista kasveista on karhunjuuri, jonka siemeniä sain kesällä. Sen juuret kuulemma haisevat sen verran tymäkältä, että voisi olettaa herkkänenäisen vesimyyrän niitä karttavan. Tai sitten ne ovat oikein himona siihen, kai sekin on mahdollista. Kokeilemallahan se selviää.

Komeasinikuunlilja 'Elegansin' juuripaakku oli melkoinen lättänä. Lapionvarsi mittakaavana.

Kyllähän sen lehtien koostakin huomasi, että jotain on vikana. Edessä vasemmalla toisesta kukkapenkistä otettu 'Elegansin' lehti.

Kivikkorinteestä lähtivät helminukkajäkkärät. Oli siinäkin urakka! Harkitkaa tarkkaan, mihin istutatte kyseistä kasvia, sillä pitkien maavarsien kiskominen kivien alta oli todella työlästä. Juurakot olivat levittäytyneet paljon laajemmalle, mitä versoista olisi voinut päätellä. Lisäksi maata vasten retkottavien kukintojen alta löytyi yhdestä läjästä peräti kuusi lehtokotiloa. Kävin sen jälkeen aika tarkasti läpi kaikki lähialueen piilopaikat mutta ilmeisesti kaikki kotilot olivat kerääntyneet samaan kohtaan suojaan kylmältä. Se poppoo sai hyvin nopean muodonmuutoksen lapiolla kovaa maata vasten. "Kokkaamani" muhennoksen hautasin lapionpiston syvyyteen nurmikon lannoitteeksi. Pari jäkkäränjuurakkoa matkasi kuunliljojen kanssa äidilleni mutta loput odottavat vielä kottikärryissä loppusijoituspaikkaansa.

Jäkkärät jättivät pari isoa aukkopaikkaa rinteeseen, mutta eiköhän niihin pian sopivat kasvit löydy.

Pensasryhmän hanhikit ja hortensiat ovat muuttuneet kadun puolelta hienoisesti seepiasävyisiksi. Seinän varressa on kokoelma kesäkukkaruukkuja.

Syksyn saapuminen aiheuttaa vastaavan kukkaruukkujen siirtelyoperaation kuin keväällä yöpakkasten väistyminen. Syksyllä ruukkumäärä on vain paljon pienempi ja kasvit kookkaampia. Ulko-oven lähistölle yhteen ryhmään nostetut kasvit on paljon helpompi peitellä harsolla kylmän yön uhatessa kuin ympäri puutarhaa ripotellut kasvit. Sitä paitsi kylminä ja pimeinä syysöinä laiskottaa lähteä keräämään ruukkuja sieltä sun täältä. Vähemmän arat kasvit ovat lämpökompostorin vieressä, jossa jopa kesäkurpitsa oli säilynyt hallayöltä vaurioitta. Kolmen metrin päässä kasvimaalla kasvava kurpitsa oli selvästi palelluttanut lehtiään, vaikka oli saanut suojaa maa-artisokista.

Kuvakulma ei hämää: maa-artisokanvarret yltävät selvästi autotallin räystäitä korkeammalle, vaikka ne on istutettu alemmas rinteeseen. Mittaa niillä on varmasti yli kolme metriä, elleivät pisimmät kurottele jo neljässä metrissä.

Kasvimaalla on muuten kaikki vielä kunnossa, mutta osa pavuista oli paleltunut. Myös minikasvarin ja harson suojissa ollut sitruunabasilika oli mustunut. Onneksi saman suojan sisällä värjötelleet chili ja muut yrtit olivat vielä oikein virkeinä. Tomaattiressukat ovat olleet kaksinkertaisen harson alla hallayöstä lähtien mutta kai nekin on aika pian kerätä sisälle kypsymään ja tyhjentää ruukut odottamaan ensi kesää. Tänäkin vuonna minulla oli paljon sellaisia kasveja, jotka vaativat pitkän kasvukauden. Siispä mm. mustajuuren, sellerien, purjojen ja palsternakkojen kasvukausi jatkuu vielä hyvän tovin. Niin ja noiden monsterimaa-artisokkien. Toivottavasti massiivisiin mittoihin venyneet varret ovat ehtineet kerätä roimasti energiaa oikein jättimukuloiden paisuttamiseen.

Saksalaismarketin valikoimista löytyi posliinihyasintteja, narsissi 'Pink Charm' ja söpöjä helmililjoja. 'Princess Zaide' -narsissit tarttuivat mukaan muualta.

Uusille kukkasipuleille pitäisi vielä keksiä sopivat paikat. Tajusin myös varaston vieressä olevia taimipurkkeja tutkiessani, että yhdessä jos toisessa juuret puskevat jo pohjareikien läpi. Kärhöjen, syyssyrikän sekä isabellansyreeni 'Holgerin' pistokastaimet istutin isompiin ruukkuihin, jotta niitä ei tarvitse kellaritalvetuksen aikana kastella niin usein. Nuokkusyreenin olisin istuttanut myös suurempaan purkkiin, jos sitä ei olisi tarkoitus istuttaa suoraan maahan vielä tämän syksyn aikana. Pikku hiljaa alkaisi olla jo kiire sen kanssa. Taimia, erityisesti kärhöjä ruukuttaessani pohdin myös, mihin ihmeeseen ne meinasin ensi keväänä istuttaa. Kolmen pistokastaimen lisäksi kun on myös viisi isoa kärhöä istutettavana.

Kärhöistä puheenollen: 'Jan Pawel II' on kesän aikana luikerrellut pionin sekaan.

Lisäksi samainen kärhö luikertelee kaariportin koko leveydeltä. Tarhalyhtykärhö Princess Kate nuppuilee runsaasti ja vähän kukkiikin siellä seassa.

Aurinkopenkissä 'Etoile Violette' kukkii komeasti. Oikea silmänilo, joka näkyy aina kun keittiön ikkunasta vilkaisee ulos.

Etoilen seasta löytyy vielä muutamia 'Pernillen' kukkia.

Muistakaahan kaikki halukkaat käydä ilmoittautumassa perennasiemenkirjeeseen! Linkissä on tarkemmat ohjeet. Kirje lähtee liikkeelle ensi maanantaina ja vielä siinä olisi tilaa muutamalle innokkaalle siemenhamsterille.

Kuun lopun värimätsäykset

Tiedätte sen tunteen, kun tulee reissusta ja kiertää ensimmäisen kerran oman puutarhansa läpi: rikkaruohot ehkä rehottavat, mutta silmä huomaa vain kaikki uudet kukkijat ja hienot väriyhdistelmät. Tokihan sitä on aina tiennyt, että jokin kohta näyttää kivalle tai jotkut kukat sopivat väriensä puolesta kauniisti yhteen, mutta muutaman päivän poissaolon jälkeen ne oikein hyppäävät silmille. Tässäpä siis meidän puutarhan heinäkuun lopun väripareja.

Hempeän vaaleanpunainen kiinanasteri, haalean kellertävä isosamettikukka 'Vanilla' ja purppurarevonhäntä ovat minusta kiva kolmikko.

Tosin violetti kiinanasteri vähän rikkoo harmoniaa. Se sopii toisaalta hyvin yhteen taustalla hitusen pilkottavan jättiverbenan kanssa. Hauskasti muuten kaikki violetit sattuivat yhteen rykelmään, vaikka taimet on istutettu jo kesäkuussa.

Purppurarevonhäntien kanssa minulle sattui muuten pieni arviointivirhe istutusvaiheessa. Viime kesänä niistä isoin kasvoi hädin tuskin polveni korkuiseksi ja loput jäivät pienemmiksi, joten oletin, että jäävät tänäkin vuonna suunnilleen samankokoisiksi. Nyt kaikki niistä ovat minua vähintään vyötärölle asti ja yksi reilusti muita korkeampi. Komeita toki ovat, mutta vaivalla penkin reunaan siirretty istumakivi on jo melkein kokonaan hautautunut niiden alle ja kasvit ovat ehkä hitusen liian tiheässäkin...

Yksi kiinanastereista on vähän tummemman pinkki. Sille löytyy tismalleen samansävyisiä kavereita purppurarevonhäntien takana kukkivista punakosmoksista.

Kolmiopenkissä sametinpunainen loistokärhö 'Voluceau' tulee aikanaan näyttämään upealta kiipeillessään sen vierellä kasvavan syyshortensia 'Prim Whiten' oksilla. Valkoinen daalia 'Wittem' kukkii taustalla.

Patiopenkin seinäkkeessä kiipeilevä 'Hagley Hybrid' ja samansävyiset tuoksuherneet ja leijonankita sopivat kauniisti yhteen kukintaansa aloittelevan syyssyrikän kanssa.

Syyssyrikän toisella puolella kukkii marjapuuronpunaisia isomaksaruohoja, jotka sopivat myös kauniisti syrikkään. Ketohopeatäpläkin sai värimätsäyksen kiven ruosteensävyisistä laikuista.

Värililja 'Lollypop' jäi tänä vuonna melkein piiloon isotähtiputkien ja siperiankurjenmiekkojen taakse, mutta kukkii silti runsaasti. Onnistunut yhdistelmä on minusta tämäkin.

Tiukukärhö 'Arabella' kukkii jo runsaasti, samoin kuin sen kaverina loistava tarhakohokki.

Aurinkopenkin kesäkukkakohdassa on useamman värisiä leijonankitoja sarvileukoijien seassa. Suosikkini kuvan kolmesta eri värisestä leijonasta on tämä keskellä oleva persikkaan taittuva vaaleanpunainen.

Huomenna alkaakin sitten elokuu, eli minun ajanlaskussani viimeinen kesäkuukausi. Kolmasosa kesää jäljellä siis ja pitkä syksy vasta kaukana edessä päin! Kaunista elokuuta kaikille!

Kärhöjä ja kesäkukkia

Muutamaan päivään ei ole ehtinyt oikein kuvaamaan tai varsinkaan naputtelemaan postausta, joten tässäpä tulee kuvamaraton ensimmäisistä kärhönkukista ja muutamasta kesäkukasta. Älkää hengästykö matkalla, nyt kipitellään ympäri pihaa! Kukkien äärellä voi halutessaan pysähtyä vetäisemään muutaman kerran henkeä.

Kolmiopenkissä 'Voluceau' on aukaissut ensimmäisen samettisen tumman kukkansa. Väri käy hienosti taustalla näkyviin purppuraheisiangervoon ja purppurarevonhäntiin.

Purppurarevonhäntien vieressä ensimmäinen kiinanasteri on saanut auki muutaman kukan.

Ja mitäs sitten näkyy, kun noustaan asterin ääreltä ylös? Upea karjalanneito kukkii kuin henkensä hädässä.

Ja matka jatkuu varjokujalle, jossa verenpisarat aloittelevat. Tässä kuvassa on vierekkäin vanhoja ja vasta auenneita kukkia. Aikamoinen väriero!

Varjokujalta hölkkäillään aurinkopenkin luo. Jonkun blogin kommenteissa keskusteltiin äskettäin jättiverbenasta vähän epäileväiseen sävyyn. Onhan se vähän hontelo joka suuntaan harottaja, jonka yksittäiset kukinnotkaan eivät oikein näytä miltään. Minulla oli viime vuonna jättiverbenaa ensimmäistä kertaa ja istutin ne itsekseen, kun ajattelin 1,5-metriseksi kasvavan kasvin tarvitsevan tilaa ympärilleen. Vaikka kukintoja olikin loppukesällä yhteensä varmasti yli sata, niin en silti oikein ihastunut sen ulkonäköön. Perhoset sen sijaan rakastivat sitä, joten päätin kokeilla sitä tänä vuonna aivan uudessa ympäristössä muiden kukkien seassa. Rennot sarvileukoijat retkottavat pääasiassa maata myöten ja nostavat kukkansa 20-30 sentin korkeudelle täyttämään korkeampien kasvien välit. Kosmoksenkukat ja jättiverbenat heiluvat nyt vajaan metrin korkeudella, mutta jättiverbena nousee kesän mittaan vielä vähän korkeammalle. Leijonankidat täyttävät kukillaan leukoijien ja kosmosten välit kunhan aloittavat kunnolla. Nyt jättiverbena on minusta sellaisessa ympäristössä, johon se parhaiten käy. Katsokaa itse ja tehkää omat päätelmänne!

Jättiverbenaa, punakosmoksia ja sarvileukoijaa.

Jättiverbenan yksittäiset kukinnot eivät ole kovin näyttäviä itsessään.

Kosmokset tuovat näyttävyyttä verbenoiden väliin.

Jopa ennen levälleen aukeamista kosmoksenkukka on jättiverbenan kukintoa suurempi.

Tässä vielä edellisen kuvan nuppuisen kosmoksen auennut kukka.

Kuutisen vuotta sitten olimme eräissä häissä, jossa häävieraille jaettiin muistoksi paperisydämiä sisältäviä sifonkipussukoita. Vieraille sanottiin, että sydämet kannattaa kylvää seuraavana keväänä maahan. Minähän tein työtä käskettyä ja loppukesällä olikin aikamoinen kesäkukkaniitty aurinkopenkin vasta kaivetussa alkupäässä. Suurin osa lajeista oli yksivuotisia, mutta muutama ilahduttaa vielä tänäkin vuonna. Esimerkiksi kaikki puutarhani bellikset ovat peräisin siitä siemenpussista. Lisäksi kirjokiurunkukka ja tarhakohokki ovat onnistuneet joka vuosi tekemään muutaman talvenkestävän siemenen, jotka lähtevät keväällä omin avuin kasvamaan. Tosin tänä vuonna en ole onnistunut löytämään yhtään kirjokiurunkukkaa.

Tarhakohokit sen sijaan kukkivat tänäkin kesänä kauniisti.

'Arabellan' ensimmäiset avautuneet kukat ovat vähän siellä täällä, sillä se kasvaa maanpeittokasvina. Tämä kukka kurkisteli tarhakeijunkukan lehtien seasta.

Nyt on huilattu tarpeeksi aurinkopenkissä. Kipin kapin kärhökaarelle! Tänä vuonna 'The President' ja 'Elina'-pioni kukkivat osittain yhtä aikaa.

'Elina' ei ole kesäkukka eikä kärhö, mutta piti saada vielä sen viimeisiä kukkakimppuja kuvattua.

Maaliviiva häämöttää enää pienen pyrähdyksen päässä. Palataan takaisin patiolle, johon voitte jäädä hetkeksi tuoksuttelemaan tuoksuherneitä. Niiden kukat ovat hassusti harvakseltaan kärhöjen lehtien seassa seinäkkeen molemmin puolin, joten kunnollisia kuvia ei oikein saanut. Onneksi tuoksu leviää kivasti piilostakin. Silmänruokaa tarjoilee nyt tuoksuherneiden yläpuolella kukkiva 'Hagley Hybrid' ja ehkä kuukauden päästä myös 'Multi Blue'.

'Hagley Hybrid' on aukaissut jo useita kukkia. Isoin kukkarykelmä on aivan kärhöseinäkkeen huipulla.

Miten sitten täällä on päiviä vietetty, kun ei ole ehtinyt tietokoneen äärelle? No, hellekelillähän on tietysti hyvä aloittaa uusi kaivaustyömaa ja painavien kivien siirtely. Lisäksi pari penkkiä on saanut istutussuunnitelman, joita alan toteuttaa sitten kun säät taas sallivat kasvien siirtelyn. Mennään siihen saakka lapiolla, kottikärryllä ja kivillä ja laitetaan kuvia sitten kun on jotain esiteltävää. Tervetuloa Mia lukijakseni! Aurinkoista viikkoa!