Söpöt, uudet ja sinnikkäät

Jutun juurta löytyisi puutarhasta nyt vaikka miten paljon. Iskee suorastaan valinnan vaikeus, kun yrittää päättää, mihin keskittyisi. Varmaan tuttua meille kaikille. Koska lukuisista kottikärryllisistä kitkettyjä voikukkia, rönsyleinikkejä ja lemmikkejä ei saa sen parempaa juttua kuin valvatin ja juolavehnän juurista, päätin koota muutamasta sieltä täältä räpsitystä otoksesta jonkinlaisen silppusalaatin. Otsikoinnistahan se on vain kiinni, eikös vain?

Tästä kuvasta tuli aika söpö minusta.

Tänä vuonna on selvästi valkoisten lemmikkien kukoistuskausi. Ehkä se johtuu siitä, että olen kiskonut joka vuosi eniten sinisiä pois. Valkoiset eivät kasva niin korkeiksi kuin siniset, joten ne eivät myöskään kuihtuessaan hautaa ihan kaikkea mustanruskeankirjavan massan alle. Pörriäiset näyttävät viihtyvän runsaissa lemmikkikasvustoissa, olipa kukan väri mikä hyvänsä. Kuvaan pääsi ihan tavallinen tarhamehiläinen mutta kimalaiset ja kukkakärpäsetkin näyttävät tykkäävän lemmikkien mesitarjonnasta. 

Tulppaani 'Hilde' on ehdottomasti söpö.

'Hilde' hukkui viime kesänä lemmikkien ja kurjenpolvien sekaan. Kaivoin sipulit kukinnan jälkeen kivikkorinteeseen kaukasianmaksaruohojen väliin mutta ainoastaan yksi niistä suostui kukkimaan. En ole varma, olivatko muut edes lähteneet kasvuun. Kapeita lehtiä ei ole kovin helppo erottaa muiden alueella kasvavien kevätkukkijoiden lehdistä.

Sinikämmen 'Alba'.

Melko tarkalleen viisi vuotta sitten ihan pikkuruisena siementaimena ostettu sinikämmen ei ehkä kuulu enää kategoriaan 'uudet' mutta ainakin se on uudehko. Söpö-vaihekin taitaa olla tämänkokoiselta kasvilta jo mennyt vähän ohi mutta pakko oli laittaa siitä edes yksi kuva. Niin paljon ihastusta se on nyt herättänyt kukkiessaan palloesikoiden takana. Ensimmäinen kukinta oli kaksi vuotta istutuksen jälkeen ja se on ollut joka vuosi entistä komeampi. Kukkia on hauskasti ihan alhaalta ylös asti.

Uusi? Kyllä! Söpö? Ehdottomasti!! Sinnikäs? Toivottavasti.

Paikallisen taimiston mainoksessa oli toukokuussa -30% etukuponki puuvartisesta tai köynnöksestä. Kärhöhyllystä ei ihan supermieluisaa uutuutta silloin löytynyt, joten kiersin pensasosaston läpi. Sieltä kaikkien muiden kasvien seasta silmiini osui verijapaninvaahtera 'Atropurpureum'. Sen perään olen kuolannut hirmuisen monta vuotta mutta onnistunut aina vastustamaan kiusausta. Nyt ei pystynyt. Taimi oli täydellinen, etukuponki poltteli taskussa ja takapihalta oli juuri kaadettu 'Viipurin punaluumun' jämä pois. Tontin suojaisin kohta oli siis tyhjillään.

Onnea ja pitkää ikää, vaahtera!

Varmintahan olisi näillä korkeuksilla talvettaa tällainen ihanuus kellarissa mutta päätin nyt ottaa riskin. Puut, pensaat ja rakennukset suojaavat vaahteraa tuulilta, kevätaurinko ei osu tuohon kohtaan kunnolla, maa viettää alaspäin, multa on muhevaa mutta ei savista ja vaahtera näkyy vielä olohuoneen ikkunastakin. Taimella on kesä aikaa juurtua, aion ehdottomasti muistaa antaa sille syyslannoitteen jo heinäkuun loppupuolella ja tarvittaessa hankkia pakkaspeitettäkin talvisuojaksi. Jossain sille luvattiin -18 asteen pakkasenkestoa ja nyt kun on ollut muutama vähäluminen talvi, niin jospa lumisuojaakin tulisi vaihteeksi kunnolla. Vaahteran alle jäi muutama ennestään paikalla ollut punalehtinen keijunkukka mutta siirsin niiden kaveriksi vaalean haltiankukan ja kaksi hempeän vaaleanpunaista esikkoa. Ruohosilppua tuli ohuelti katteeksi kun luumupuun juurakon kaivamisen jäljiltä jäi niin paljon paljasta multapintaa. Muuta lannoitusta en vaahteralle laittanut, jotta se ei innostuisi kasvamaan liian vauhdikkaasti.

Nimetön narsissi, jolla oli kukinnan aluksi vaaleankeltainen torvi.

Jokainen narsissikärpäsen toukilta selvinnyt narsissi tällä tontilla ansaitsee sinnikkyysmaininnan. Peittokurjenpolvi 'Biokovo' lienee harhauttanut narsissikärpäsiä sen verran, että yksinäinen narsissi oli jäänyt huomaamatta. Jospa ensi vuonna kukkiakin olisi enemmän. Takapihalta kuunliljojen seasta löytyi myös kaksi 'Replete'-mätästä mutta ne ehtivät jo kukkia. Enempää ei takapihan puolelta narsisseja löytynyt. Aurinkopenkistä löysin kaksi pientä mätästä 'Starlight Sensationia' niiden toukokuun alkupuolella kukkineiden tetejen lisäksi. Aika surkeaa siihen nähden, miten paljon narsisseja olen tälle tontille istuttanut.

'Recurvus' on hengissä myös.

'Recurvus' on sekä hengissä että tuplannut kukkamääränsä sitten viime kesän. En osaa edes veikata, miten se on selvinnyt narsissikärpäsiltä, sillä mitään ei kasva heti näiden vieressä vielä tähän aikaan kesästä. Melkein metrin päässä oleva pioni tuskin antaa sille "hajusuojaa" kärpäsiltä kun ei se ole auttanut aurinkopenkissäkään. Ehkä kärpäset eivät sitten vain ole sattuneet liikkumaan juuri tuolla suunnalla. Yksi 'Thalia'-mätäskin kukkii reilun parin metrin päässä 'Recurvuksista'. Narsissien kukkaloistoa ei siis ole tällä tontilla näkyvissä mutta onpahan edes pari yksittäistä kukkaa kun oikein perusteellisesti etsii.

Kompostista löytyi sinnikkäitä.

Ritarinkukkien sielunelämää saa kyllä ihmetellä ihan jatkuvasti. Uuteen jälkikompostoriin jo ajat sitten viskattu ritarinkukka tuli minulle joulun aikaan. Se oli istutettu kaulaansa myöten märkään turpeeseen ja kuihdutti kolmesta kukkavanastaan kaksi. Kolmas piti pelastaa maljakkoon, sillä sen tyvi oli pehmentynyt. Sipulin kyljet olivat punaisen ja harmaanvihreän kirjavat ja sipuli pehmeä, joten se sai suoraan kompostituomion. Pikakompostori taisi olla jäässä siihen aikaan, joten sipuli jäi muovisäkissä ulkoeteiseen ja kulkeutui siitä aikanaan ulkovarastoon ja uuteen jälkikompostoriin huhtikuun lopussa. Nyt tuli sitten mieleen vähän möyhäistä jälkikompostoria ja tarkistaa, voisiko sinne istuttaa kesäkurpitsan taimen lähiaikoina. Mitäpä muutakaan sieltä tuli vastaan kuin kasvuun lähtenyt ritarinkukka.

Sivusipulilla oli jo omiakin juuria.

Emosipuli oli kompostorissa kiinteytynyt eikä siinä ollut enää juurikaan epämääräisiä homeläikkiä. Punaista näkyi hieman siellä sun täällä, joten päätin sulloa sen lapiolla murjottuna syvemmälle kompostoriin ja ottaa ainoastaan sivusipulin talteen. Saakoon se nyt mahdollisuuden. Istutin kaikki ritarinkukkani, myös tämän uuden pienokaisen, pitkään parvekelaatikkoon kesäksi. Kesäajan lannoitus ja kastelu kun tuppaa minulta aina välillä unohtumaan, niin nyt ritareilla on edes vähän paremmat mahdollisuudet saada tasaisempaa kosteutta ja kasvaa kokoa. Laatikon pohjalle laitoin pari senttiä lecasoraa ja kevensin sillä myös vähän multaakin.

Pikkuinen ihan vasemmalla nurkassa. Ulkoeteiseen ei pitäisi narsissikärpästen eksyä.

Vanhoista ritareista muut ovat ihan hyvin kasvussa mutta valkoinen kerrannainen (toinen oikealta) ei vain meinaa jaksaa. Nyt kun vertasin sen kuvia parin kuukauden takaiseen, niin juuria oli kuitenkin kasvanut ihan pikkuisen lisää. Sivusipulin ainokainen lehti ei ole venynyt eikä virunut mihinkään suuntaan mutta ehkä se siitä. Mielessä kävi myös, että olisiko tällekin ritarille pitänyt tarjoilla ensin köllöttelyä keväällä ulkovaraston kylmyydessä ja sitten kompostikokemusta. Se kun näyttää selvästi herättävän kasvuhalut. Laitanpa muistiin, kuinka jatkossa näiden kanssa toimitaan.

Lemmikit kuriin!

Nyt on yksi alkukesän yksi tärkeimmistä urakoista tehty, nimittäin takapihan lemmikkirehotuksen karsiminen. Lemmikit ovat todella kauniita kukkiessaan mutta sen jälkeen ne ovat rumia ja peittävät alleen kaiken muun. Lisäksi niiden siementuotantokin on niin valtavaa, että ne valloittaisivat helposti joka paikan, jos niille antaisi liikaa periksi. Nyt kun luumutarhassa alkaa monessa kohdassa olla muuta helpommin siistinä pysyvää maanpeitettä, niin ei ole tarvetta antaa lemmikkien kansoittaa ihan joka kohtaa.

Lemmikkien kukinta alkaa olla loppusuoralla.

'Laatokan helmen' alunen on ollut "työn alla" jo useamman vuoden. Se tarkoittaa siis käytännössä sitä, että sille olisi pitänyt tehdä jotain jo ajat sitten mutta kaikki muu on kiilannut eteen ja niille vähille yrityksillekin on käynyt yhtä hassusti kuin itse luumupuulle. Viimeisin yritys oli istuttaa alueen eteläsivulle hopeahärkkiä. Jostain syystä melkein neliömetrin alalta löytyi vain pari hentoa versoa, joten ei taida olla hopeahärkillekään sopiva kasvupaikka siellä. Liian multavaa ehkä? Sen sijaan kompostimullan mukana tullut nukkapähkämö ja ihan omia aikojaan ilmestynyt luonnon poimulehti rehottavat siellä iloisessa sekamelskassa keto-orvokin kanssa. Jätin niitä toistaiseksi pienen lämpäreen, jotta maa ei olisi ihan paljaana mutta leviämään niitä en päästä. Nepalinhanhikki viihtyi useamman vuoden etunurkassa mutta toissa talvi tappoi kaksi taimista ja kolmas, jo valmiiksi huonovointinen puska hävisi viime talvena.

"Eteläsivu" perkauksen jälkeen. Nepalinhanhikki oli lyhdyn juurella, hopeahärkkejä nukkapähkämön toisella puolella.

Vaihdoin taktiikkaa ja siirsin hopeahärkkien paikalle aurinkopenkistä punaisen pihaesikon, joka uhkasi hautautua sekä kevättähtien että puistoatsalean alle. Aika aurinkoinen paikkakin se oli pihaesikolle, joten ehkäpä luumutarhan hajavalo saa esikon rehevämpään kasvuun. Sen kaveriksi istutettiin täksi kesäksi lapsen kesäkurpitsa, jolle ei löytynyt muualta sopivaa paikkaa. Aion jakaa myöhemmin kesällä liilakukkaista sammalleimua ja kokeilla, viihtyisikö se tuolla reunalla aluskasvina. Samaa sammalleimua kun on jo luumutarhassa lähempänä nuotiopaikkaa.

Liilaa sammalleimua (peräisin Navettapiian puutarhasta) nuotiopaikan luona.

Alueen nurmikonpuoleisessa päässä (seuraavan kuvan etulaidassa) kasvaa nyppykurjenpolvea, jota lisäsin viime syksynä muutaman jakopalan vasempaan etukulmaukseen. Vihreä puska niistä seuraavana on hämyvuokkoa, jonka kurjenpolvi peittäisi mukavasti sitten kun vuokon lehdet alkavat lakastua. Jostain syystä kurjenpolven taimet eivät olleetkaan selvinneet talvesta ja lemmikkien kitkennän jälkeen jäi vain tyhjä mullos jäljelle. Kokeilen jakamista vielä tänä kesänä uudelleen ja lisään samalla taimia myös oikeaan etukulmaan nepalinhanhikkien tilalle. Kurjenpolvien takana ihan puun juurella on sinivalkoista kääpiöjapaninakileijaa. Ne saavat jäädä mutta pieniä siementaimia vähensin jonkun verran. Tarvitse senkään lähteä maailmanvalloitukseen... Älkää muuten katsoko noita kamalan rikkaruohottuneita kivipolkuja! Kitkemistyökaluani ei ole vieläkään löytynyt ja talikon piikeillä avustamalla sai ainoastaan reunan lähellä kasvaneiden voikukkien juuria löysättyä sen verran, että ne sai vedettyä pois kivien väleistä.

Taistelutantere talolta päin heti kitkennän jälkeen. Tässä kuvassa muuten myös osa eteläsivusta taitaa olla vielä kitkemättä.

Kylvin pari vuotta sitten siemenkirjeestä ripsureunaista tarhakylmänkukkaa. Kolme tainta iti ja istutin niistä kaksi 'Laatokan Helmen' alle polun lähelle. Ihme kyllä taimet löytyivätkin lemmikkien seasta mutta kovin olivat pieniä ja hentoja. Ehkä ne alkavat nyt kasvaa paremmin kun saavat vettä ja valoa enemmän. Päätin nyt pyhittää niiden kulmauksen kokonaan tarhakylmänkukille ja ripottelin neljän erilaisen tarhakylmänkukan siemeniä suoraan maahan. Pitää sitten siirrellä taimia aikanaan harvempaan, jos niistä kovin moni sattuisi itämään. Samassa kulmauksessa kasvaa huhtikurjenmiekkoja, joiden lakastuvat lehdet kylmänkukkien pitäisi peittää hyvin. Barlow-tyyppinen valkoinen akileija sai nyt vielä toistaiseksi jäädä samaan nurkkaan kylvösten keskelle, jotta siellä olisi edes jotain vihreää. Sitä paitsi akileija kukkii ihan kohta ja eihän sitä silloin kannata nyhtää pois.

Violetti nuoli: Liisan sekoitus punaista ja sinistä tarhakylmänkukkaa. Vaal. pun. nuoli: punaista. Kelt: ripsureunaista. Sininen nuoli: liila sammalleimu.

Sinisen nuolen kohdalle, vuokon "alapuolelle", istutin jo yhden liilakukkaisen sammalleimun, jonka taimi oli jäänyt vähän hassuun kohtaan muista erilleen, kun ei vain ollut istutushetkellä kaikille hyviä paikkoja. Samaa sammalleimua meinasin siis istuttaa puun toisellekin puolelle. Yllä olevassa kuvassa näkyykin jo se pihaesikko vasemmassa reunassa kivipolun ja astinkiven kulmassa. Kesäkurpitsan taimikin pilkottaa vähän luumun oksien seasta. 'Laatokan Helmeä' ei aiemmissa kuvissa ole kunnolla näkynyt, joten laitetaanpa seuraavaksi yleiskuva luumutarhasta. Samalla tulee laitettua muistiin luumupuiden tämänhetkinen tilanne.

Etualalla 'Kuntala', 'Laatokan Helmi' on valaisimen oikealla puolella ja 'Viipurin punaluumu' valaisimen takana.

Toissa talvi oli ankara kaikille luumupuillemme. 'Laatokan Helmi' oli valmiiksi huonossa kunnossa vanhojen pakkashalkeamien takia, joten sille oli jo jätetty juurivesa kasvamaan kokoa. Alkuperäinen puu kuoli pystyyn ja kaadettiin viime kesänä pois, jolloin juurivesa lähti reippaaseen kasvuun. 'Kuntala' näyttää nyt lähinnä lyhtypylväältä. Siitä selvisi hassusti oksankärki sieltä, toinen täältä ja harmillisesti juuri latva kukki hyvin, joten puu saa tehdä vielä viimeisen satonsa. Sahasin siitä kaikki kuivuneet oksat ja kiskoin yhtä vaille kaikki juurivesat pois. Viimeinen juurivesa jäi kasvamaan siltä varalta, jos päädymme myöhemmin kaatamaan alkuperäisen puun pois. Toinen vaihtoehto olisi varmaan typistää se puolivälistä ja kasvattaa alimmista oksista jonkinlainen käkkäräpuu. Sivupihan 'Kuntalasta' kuoli koko latva metrin korkeudelta ylöspäin mutta sen elossa säilynyt oksa kasvaa sentään ylöspäin eikä suoraan sivulle, joten puu näyttää typistyksen jälkeenkin vielä jollain lailla puulta.

Ja Viipurilaisesta on hengissä ainoastaan tämä alin oksa ja taaempana kaksi juurivesaa.

Viipurilaisesta selvisi ainoastaan hangen suojissa talvehtinut alin oksa mutta puu jätettiin vielä viime kesänä pystyyn, jos se vaikka versoisi ylempää tänä vuonna. Uusia lehtiä ei puhjennut, joten runko sahattiin nyt vihreän oksan yläpuolelta poikki. Oksassa on paljon raakileita tulossa, joten korjataan sato talteen ennen kuin sahataan loputkin pois. Varmaan tuosta lähempänä kuunliljoja kasvavasta juurivesasta kasvatetaan uusi puu, sillä toinen on purppuraheisiangervon keskellä.

Kolmiopenkissä oli tällainen lemmikki-varjorikko-leinikki-sekamelska.

Luumutarhasta olikin sujuva jatkaa lemmikkien raivausta grillikatoksen toiselle puolelle kolmiopenkkiin. Jostain syystä takimmainen hunajamarjoista ('Ilo' eli 'Vostorg') oli kuollut talven aikana. Toissa talvi toki kuritti hunajamarjojakin mutta kyllä niissä nyt sentään useampi vihreä oksa oli viime kesänä. Nyt kun sain aikaiseksi raivata lemmikit pois, tutkin samalla, onko 'Ilossa' mitään elämänmerkkejä. Kuoret irtosivat heti juuresta lähtien ja runkokin oli alkanut tummua toiselta puolelta kuoren alta. Kuollut siis, joten päätin kaivaa koko pensaan pois. Istumakiven päädyssä kasvava 'Jättiläisen tytär' on kasvanut sen verran leveäksi, että sen voisi siirtää syksymmällä tai ensi keväänä 'Ilolta' vapautuneeseen tilaan. Pensaiden suojaaminen jäniksiltä on nimittäin ollut hieman haastavaa, kun verkon tukikeppejä ei voi upottaa pation betonilaattojen läpi. Toki pensaan siirtämisessä voi muutama ärräpää päästä ja kaduttaa koko hommaan ryhtyminen, mutta 'Ilo' oli istutettu ensimmäisenä eikä sen juuristo niin iso ollut, etteikö uskaltaisi nuorempaa pensasta siirtää.

Kitketty pääty ja 'Ilon' jämät.

Otin varjorikkojen reunasta muutaman pienen jakopalan penkin reunaan mutta olkoon nyt loppu penkistä mulloksella. Helpompi sitten siirtää 'Jättiläisen tytärtä'. Kuten kuvasta näkyy, niin talviset jänisverkot ovat edelleen paikoillaan. Virittelin verkon varaan myös rastasverkon suojaamaan pensaat ylhäältä. Jospa tänä vuonna saadaan syödä hunajamarjojen sato ihan itse. Nyt olikin juuri sopiva hetki viritellä suojaukset, sillä ensimmäiset marjat alkavat jo sinertää.

Nyppykurjenpolvet aloittelevat kukintaa.

Meillä satoi tiistaina 25 milliä vettä ja eilenkin tuli muutama sadekuuro. Eipähän ole tarvinnut kastella vasta tehtyjä istutuksia ja kylvöksiä. Tänään oli poutasää mutta tuuli puhalsi hyvin kylmästi. Ei oikein tunnu keskikesältä.

Kuusi kuvaa kesästä

En malttanut pidempään odotella haastamista, vaan nappasin tämän Tuplasti terapiaa -blogin kesäisen haasteen oma-aloitteisesti käsittelyyn. Johan se pian uusi kesä puskee päälle, kun ollaan jo vihdoin maaliskuussa! Yritin valikoida ennen julkaisemattomia kuvia mutta antakaa armoa, jos joukkoon eksyi joku vanha otos.

Lemmikit ja keto-orvokki.

Alkukesällä lemmikit kukkivat takapihalla valtoimenaan. Levittäytyvät ne kyllä muuallekin, mutta se ei minua hirmuisesti haittaa. Kesäkuun alussa moni kasvi on vasta heräilemässä, joten runsaille kukkamerille on tilausta. Ainakin kukkakärpäset ja kimalaiset tuntuvat viihtyvän hyvin lemmikkikasvustoissa, varmaan siis erakko- ja tarhamehiläisetkin. Olen alkanut suosia enemmän valkoista lemmikkiä, sillä se pysyy matalampana ja jää siten ränsistyttyään paremmin muiden kasvien sekaan piiloon. Aina sekaan eksyy kuitenkin myös sinisiä, joita sitten kitken ainakin osittain pois ennen kuin ehtivät siementää. Yritin kitkeä muutenkin viime kesänä vähän tarkemmalla kädellä lemmikkejä vähemmäksi, sillä kukkineiden kasvustojen siistiminen on aivan älytön urakka. Vähemmälläkin kasvimäärällä saisi varmasti näyttävät lemmikkimeret. Kolmen kuukauden kuluttuahan sen jo alkaa nähdä, tuliko tehtyä hyvä ratkaisu vai hirmuinen virhe. Kuvan orvokki sai jäädä kukkapenkkiin. Se ei muita kasveja olemassaolollaan häiritse ja kukkii alkukesästä talven tuloon saakka.

Kivikkorinne kesäkuun puolenvälin tienoilla.

Muuten puutarhamme on ehkä parhaimmillaan myöhemmin kesällä mutta kivikkorinteen loistokkain aika on kesäkuussa. Sammalleimujen ja kangasajuruohon kukinta-aikaan kukkii myös mm. patjarikko, amerikanvuokko (vasta pieniä taimia, eivät erotu kuvassa), sinilemmiö, päivänkakkarat ja muutama matalampi maksaruoho. Tänä kesänä suunnitelmissa on vihdoin vähentää nurmikkoa rinteen juurelta ja istutella sen tilalle lisää maanpeitekasveja. Tai siis ainakin siinä tapauksessa, että syksyllä juurtumaan laitetut taimet selviävät hyvin talvesta. Rinteen alaosa on sen verran karu ja kuiva paikka varsinkin hellekesänä, että sinne on parempi istutella suoraan hyvin juurtuneet kasvit kuin vasta reposteltuja pikkutaimia.

Kesäistä kokkausta ja samalla vaivalla sapuskaa pariksi päiväksi.

Syödä pitää kesälläkin ja silloin kun sää sallii ja isännällä on aikaa, ruokaa tehdään grillissä tai nuotiopaikalla. Ulkona tehty ruoka vain maistuu paljon paremmalta kuin hellalla kokattu! Kuvassa muurikkaan on tainnut päätyä kanan rintafileepaloja, porkkanaa, kaalia, paprikaa, lanttua ja sipulia. Välillä kasviksetkin suikaloidaan ohuemmiksi, jotta niille riittää ihan vain nopea pyöräytys kuumalla muurikalla, mutta tuossa vedettiin mutkat suoriksi ja istuskeltiin mieluummin nuotiopaikalla kuuntelemassa herkullista tirinää kuin nyhrättiin keittiössä sipeltämässä vihanneksista julienne-suikaletta. Aika usein olemme kipanneet tuontyyppiseen sapuskaan aivan kypsennyksen loppuvaiheessa myös nuudelia tai lisänneet nuudelit sitten kun suurin osa alkuperäisestä ruuasta on syöty ja jämistä pitää saada jatkettua perheelle vielä yksi ateria. Ruuanlaittokuva edustakoot myös niitä satoja muurikkalettuja, mitä viime kesänäkin tuossa paisteltiin.

Erään sadekuuron jälkeen katot höyrysivät.

Sadekuvia olisi saanut vaikka miten monta viime kesältäkin mutta ne masentavat näin harmaana päivänä. Niinpä kaikkia viime kesän sateita pääsi edustamaan yksi aurinkoisena päivänä yllätttänyt kuurosade, joka sai auringon lämmittämät katot höyryämään. Oli aika hieno näky, kun kadun pään joka ikinen katto höyrysi hetken aikaa ja taisipa höyryä nousta vähän asfaltistakin. Naapuritalojen kuvia kun ei viitsi blogissa julkaista, niin laitetaan vain kuva oman autotallin katosta.

Pensasryhmä ei ole päässyt kovin usein kuviin. Tässä hanhikit ja mustilanhortensia kukkivat komeimmillaan.

Vaikka pensasryhmän pikkujasmikkeet ovat viihtyneet huonosti ja talvehtivat miten sattuu, ovat pensashanhikit ja mustilanhortensia ottaneet tilan tehokkaasti haltuunsa. Kumpaakaan en ole leikannut vielä kertaakaan kunnolla mutta tänä keväänä voisi jo tarkistaa, ovatko hanhikkien vanhimmat oksat alkaneet ränsistyä ja tarvittaessa napsia huonokuntoisimpia pois. Mustilanhortensialle suunnittelin viime kesänä pientä runkojen esille ottoa, jotta sen alle levinneet idänsinililjat ja 'Otson Karkki' -puolukat tulisivat paremmin esiin. Siirsin viime kesänä yhden kuolleen pikkujasmikkeen tilalle nietospensaan, joka voisi myös innostua levittäytymään hortensian alle, jos hortensian alimpia oksia vähän kurittaisi.

Loistokärhö 'Voluceau' ja syyshortensia 'Prim White' ihastuttavat patiolla elokuussa. Muita selittelyjä tämä kuva ei kaipaa.

Kuusi kuvaa kesästä -haaste:

-julkaise kuusi kuvaa viime kesältä

-aihe on täysin vapaa

-haasta muita vastaamaan

En ole pysynyt yhtään kärryillä, kuka olisi haasteeseen jo osallistunut tai haastettu, joten taidan jättää tällä kertaa haastamisen väliin. Jos et ole osallistunut, niin voit napata tästä haasteen itsellesi.

Iloista maaliskuuta!

Kukkakimppukalenteri: 1. luukku

Kesällä tuli mieleen, saisinko tehtyä oman puutarhan kasveista 24 kimppua tai asetelmaa ja koostettua niistä joulukalenterin. Kovin suunnitelmallisesti en asiaan suhtautunut, vaan keräsin kukkia silloin kun edellinen kerätty kimppu oli kuihtunut tai piti siistiä rankkasateen tuhoja. Koska aloitin projektin vasta kun kesäkuu oli jo pitkällä, kasvukausi meinasi loppua kesken. Tajusin myös, että en normaalistikaan kerää keväällä tai ihan kesäkuun alussa maljakkoon oikeastaan mitään muuta kuin satunnaisia katkenneita kukkasia. Ehkä alitajuisesti jätän silloin vähät kukat pörriäisten iloksi. Vastaavasti syksyllä tahti kiihtyy, kun pitää pelastaa kukkia turvaan hallaöiden uhatessa. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kalenteri etenee kasvukauden mukaan. Ja tässä ensimmäinen luukku, olkaapa hyvät!

Kesäkuun puolivälissä kukkivat ukkolaukat ja lemmikit.

Kesävieraan tuomat pikkuruusut pääsivät samaan kimppuun, vaikka eivät oman puutarhan kukkia olekaan.

Melkein pyöreä siitä sitten tuli, vihreät seassa ovat myskimalvan latvoja.

Sivulta. Taisin ottaa vihreäksi myös isotähtiputken tai kurjenpolven lehtiä.

Mitään muistiinpanoja en tietenkään kimpuista tehnyt, kun arvelin tunnistavani kaikki kasvit muutenkin. Eihän tämä niin vakavaa ole, vai kuinka?

Unohtuneet rhodot

Kaiken kiireen keskellä atsaleojen ja alppiruusujen kukinta on jäänyt kokonaan raportoimatta. Tänä vuonna ne kaikki nimittäin kukkivat niin hienosti, että niistä on aivan pakko tehdä kokonaan oma postauksensa.

Huikean kaunis ja isokukkainen puistoatsalea 'Satomi' kukki ensimmäistä kertaa maahan istutuksen jälkeen.

Viime kevään kukinta meni niin alppiruusuilla kuin atsaleoillakin mönkään. Liekö edellisen alkutalven kovat pakkaset ennen lumientuloa olleet syynä asiaan vai mikä lie. Ilmeisesti viime kesän sateisuus oli kuitenkin rhodojen mieleen, sillä myös ne nuorimmat yksilöt pukkasivat nuppua sen minkä kerkesivät. Aloituskuvaksi pääsi  ihan vain visuaalisista syistä 'Satomi' mutta aikajärjestyksessä ensimmäisenä kukki kanadanatsalea 'Violetta'. Viikko sen jälkeen aloittivat etupihan kumpikin puistoatsalea 'Illusia'. 

'Violetta' aloitti kukinnan jo toukokuun lopulla. Kuva on otettu 1.6.

Aurinkopenkin 'Illusian' ympäristö näytti vähän rähjäiseltä, kun laukkojen ruskettuvat lehdet rumensivat maisemaa.

Poistin viime kesänä aurinkopenkin 'Illusian' vasemmalta puolelta kaksi isoa siperiankurjenmiekkaa, sillä sekä atsalea että kurjenmiekat alkoivat lähennellä toisiaan liikaa. Atsalea on puutarhani vanhin yksilö ja alkanut selvästi saada vauhtia kasvuunsa, joten kurjenmiekat saivat tehdä tilaa. Nyt penkissä näyttää olevan vähän turhan paljon tyhjää tilaa mutta paikkasin tilannetta äskettäin hieman siirtämällä polulta viimeisen kiven atsalean viereen, jolloin syntyi aika luontevasti kulku lähemmäs aidan viereen istutettuja kärhöjä. Kärhötuesta näkyy pikkuisen aivan kuvan yläreunassa pinkkien sammalleimujen vieressä. Kärhöjen edessä pitäisi kasvaa tuuhea kasvusto 'Lollypop'-värililjaa mutta ne ilmeisesti ottivat nokkiinsa märästä viime kesästä. Ovat kuitenkin lähteneet jollain lailla kasvuun.

Takaisin aiheeseen. Pensasryhmän 'Illusia' on toiseksi vanhin yksilö. Kukinta oli silläkin sen mukainen.

Revontuliatsalea 'Rosy Lights' kukki lemmikkien ja helmililjojen ympäröimänä kärhökaaripenkissä.

Revontuliatsalea aloitti heti 'Illusioiden' jälkeen ja sen kanssa yhtä aikaa luumutarhassa puistoatsalea 'Satomi'. 'Satomi' kuuluu Knap-Hill-ryhmään, jolle on ominaista kukkien suuri koko. 'Satomista' pitäisi kasvaa ajan mittaan 150-200cm korkea mutta tuskinpa se täällä niihin mittoihin hujahtaa. Siitä paleltui pari korkeimmalle yltänyttä latvaa tänäkin talvena, vaikka ei ollut edes kovia pakkasia. Ehkä aikaa myöten sen talvenkestävyys paranee. Eikä sen tarvitse mahdottoman kookkaaksi kasvaakaan, jos vain kukkii nätisti joka vuosi.

Tässä 'Satomin' kukkapaljous. Melkein joka latvaan tuli kukkia.

Puistoatsalea 'Tarleena' aloitti vain pari päivää 'Satomin' jälkeen.

Pidän kovasti 'Tarleenasta', joka vaihtaa väriään huomattavasti kukinnan edetessä. Sen nuput ovat melko tummia, kukat aukeavat lämpimän roosanvärisinä ja vaalenevat lopulta hempeän vaaleiksi. Niissä säilyy kuitenkin selvästi vaaleanpunainen sävy toisin kuin 'Satomilla', jonka kukat vaalenevat melkein valkoisiksi. 'Tarleenan' kukat ovat 'Satomiin' verrattuna suorastaan minikokoiset mutta kukkien määrä korvaa sen erinomaisesti. 'Tarleena' vaikuttaa minusta paljon vaivattomammalta kuin 'Rosy Lights' ja 'Satomi', joiden ensimmäiset kunnon kukinnat olivat melko harvoja. 'Tarleena' myös kukki niistä poiketen pienesti viime keväänä. Tasapuolisuuden vuoksi mainittakoon, että myös 'Illusiat' kukkivat silloin pikkuisen.

'Tarleena' etualalla, 'Satomi' siitä oikealle komeamaksaruohon ja oikean alanurkan pikkutöyhtöangervojen välissä.

Atsaleojen kukinnan loppu osui yhtä aikaa alppiruusu 'Mikkelin' kukinnan aloituksen kanssa. Täytyy myöntää, että niiden yhteispelinä syntynyt hempeä värimaailma ei voisi olla enempää mieleeni. Tumma kuusikko taustalla tuo vaaleat värit upeasti esiin. Kunhan atsaleat ja alppiruusu kasvavat vielä vähän, ne tulevat nousemaan kunnolla alkukesän tähdiksi. Lemmikkejä alan hiljalleen suitsia ja annan arovuokkojen levitä. Ne pysyvät lemmikkejä nätimpinä myös kukinnan jälkeen. Väliaikaisratkaisuiksi istutetut 'Hansit' saavat todennäköisesti pitää ainakin jonkinlaisen roolin luumutarhassa, sillä niistä tulee helppohoitoisessa muodossa korkeutta, kepeyttä ja hieman tummempaa punaisen sävyä.

Ihanasti näissä kaikissa on samaa hentoa punerrusta.

'Mikkelin takaa otetussa kuvassa näkyy hempeän värimaailman rikkova leikkaamaton nurmikko. Keltainen ei ole edes voikukkaa vaan rönsyleinikkiä.

Siinä missä luumutarhan 'Mikkeli' aukaisi kaikki nuppunsa suunnilleen yhtä aikaa, kärhökaaripenkissä majaileva 'Mikkeli' aukaisi yhden nupun kerrallaan. Kukinta venyi sillä monta päivää pidemmäksi kuin luumutarhan lajitoverilla mutta kovin näyttäviä kuvia siitä ei saanut, kun kaikki kukinnot eivät olleet yhtä aikaa avonaisina. Täysvarjoisalla kasvupaikalla lienee osuutta asiaan. Eipä se kuitenkaan minua haittaa. Pääasia, että kaikki kukkivat ja selvästi viihtyvät niille osoitetuilla kasvupaikoilla.

Kärhökaaripenkin 'Mikkelin' kukinta ajoittui samaan aikaan tarha-alppikärhö 'Albina Plenan' kanssa.

Tässä jutussa esiteltyjen atsaleojen lisäksi minulla on vielä yksi kevätatsalea. Se on äitini atsaleoista otettu taivukastaimi ja hädin tuskin viidentoista sentin korkuinen. Joka kevät jännitän, lähteekö se kasvuun vai ei, mutta sieltä se on taas alkanut versoa ja kasvaa hiljalleen kokoa. Toivon, että sen kasvu alkaisi pian vauhdittua ja näkisin sen ensikukinnan lähivuosina. Siemenestä kasvatetut alppiruusutkin saisivat mieluusti kukkia mahdollisimman pian. Odotettavaa siis riittää rhodopuolellakin!

Voi tätä yltäkylläisyyden aikaa!

Nyt ei tarvitse miettiä, mistä sitä jutun juurta vääntäisi. Ennemminkin on vaikea valita, mitä ottaisi mukaan postaukseen ja minkä jättäisi myöhemmäksi. Näin lämmintä kun on, tulee pyörittyä pihalla suunnilleen aamusta iltaan ja touhuttua yhtä sun toista. Muutaman kerran olen malttanut hetken istuskellakin ennen kuin on taas tullut mieleen joku askare.

Tarhavaleunikko aloittelee kukintaa 'Finola'-tulppaanien ollessa jo loppumetreillä.

Talvella näprätyn puutarhaessun ansiosta kännykkä kulkee jatkuvasti mukana, joten kuviakin tulee otettua samaa tahtia. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että essun tekeminen oli yksi eniten puutarhaelämääni helpottaneista asioista. Tähän mennessä kaikki tavarat, joita on tullut mieleen kuljettaa mukana, ovat mahtuneet kyytiin haittaamatta puutarhatöitä. En ole kertaakaan unohtanut edes puutarhahanskoja johonkin kukkapenkin reunaan lojumaan, kun ne on ollut helppo sujauttaa kuvaamisen tai jonkun muun paljaita sormia vaativan homman ajaksi takataskuun odottamaan. Myös Karon namipurkki kulkee kätevästi mukana, minkä koira on jo oppinut. Niinpä se pysyttelee lähettyvilläni koko ajan ja kyttää, milloin voisi saada nameja.

Tulppaaneja, ukkolaukkoja, lemmikkejä ja tarhavaleunikko.

Ukkolaukkoja on myös aurinkopenkissä. Tätä voisi sanoa jo pallomereksi. Taustalla kukkii pihlaja.

Olen monta vuotta haaveillut siitä, milloin laukkoja kukkisi runsaasti. Olen jättänyt aina osan kukinnoista tekemään siemeniä ja leikannut osan kukinnan jälkeen pois, jotta siementaimia tulisi sopivasti. Kasvu siemenestä kukkivaksi sipuliksi on vienyt yllättävän monta vuotta mutta nyt pitkä odotus on päättynyt ja etupihalla huojuu laukkoja yllin kyllin. Luulen, että nyt pitää jo rajoittaa niiden siementuotantoa, että muutkin kasvit mahtuisivat kasvamaan. Taidankin kuskata osan kuihtuneista kukinnoista taka- ja sivupihalle, jotta niihinkin syntyisi runsaat laukkakasvustot. Tiesittekö muuten sen, että myös vihreänä pois leikattu laukan kukinto pystyy tekemään itävää siementä, jos sen jättää vain maahan lojumaan? Löysin nimittäin melkoisen tiheän "heinätuppaan" kohdasta, johon viime kesänä jätin ison kasan kuihtuneita kukintoja. Söisiköhän mikään lintu laukansiemeniä?

Samassa penkissä taaempana kukkii myös viittakurjenmiekka ja pikkuampiaisyrtti.

Blogiani pidempään lukeneet ehkä muistavat, että minulla on ollut hankaluuksia saada kurjenmiekkoja kukkimaan. Monista yrityksistä huolimatta ne ovat olleet melkeinpä viherkasveja, joten siksi olen vähentänyt niiden määrää huomattavasti. Poikkeuksen on tehnyt vanhanajan saksankurjenmiekkana pitämäni lajike. Sain sille viime kesänä nimen eräältä harrastajalta: viittakurjenmiekka (Iris aphylla). Se ei viime keväänä oikein kukkinut, sillä olin jakanut sitä edellisenä syksynä ja talven aikana vesimyyrä oli syönyt siltä juuria. Tänä kesänä kukinta on kuitenkin taas niin runsas kuin se yleensä on minulla ollut. Ehkä jonkun toisen hoidossa kukkia olisi enemmän mutta itse olen tyytyväinen tuohon määrään. Nuppuja on kuitenkin vielä tulossa jonkun verran. Nyt jännään, kukkivatko kadun päähän siirretyt tarhakurjenmiekat tai viime kesän poisto-operaatioista jäljelle jääneet siperiankurjenmiekat.

Karolle olisi ollut omakin vesikippo täynnä raikasta vettä mutta ilmeisesti ämpärivesi maistuu paremmalta.

Olen tällä viikolla puuhaillut suurimmaksi osaksi sivupihalla. Varjoisilla alueilla on ollut mukavampi kitkeä kuin täydessä paahteessa. Lasten synttärilahjoiksi saamat mesimarja-amppelit istutin muiden mesimarjojen luo pensasmustikoiden aluskasvillisuudeksi. Esikoinen oli mukana istuttamassa omaansa mutta kuopuksella oli tärkeämpää puuhaa. Vanhat mesimarjat talvehtivat tällä kertaa yllättävän hyvin ja kukkivatkin melko runsaasti. Viime kesänä vähiä kasvuun lähteneitä taimia vaivanneet kirpat ovat myös loistaneet poissaolollaan. Nyt onkin toiveissa saada mesimarjoista edes muutama marja maistiaisiksi. Mesimarjojen istutuksen lisäksi päätin vihdoin vaihtaa majapenkin esikoiden järjestystä. Palloesikot kasvattavat loppukesällä niin suuret lehdet, että ne näyttävät suorastaan suhteettomilta penkin reunuskasveina.

Majapenkin esikot uudelleenryhmiteltyinä.

Nostelin paikkojaan vaihtavat esikot isoilla paakuilla ylös, jotta ne eivät häiriintyisi siirrosta. Siirsin ylläolevan kuvan etureunasta vaaleankeltakukkaiset matalammat esikot tummanpunaisen jouluruusun molemmin puolin ja istutin kaikki palloesikot yhteen ryhmään vaaleankeltaisten esikoiden entiselle paikalle. Palloesikoiden ja keltaisen esikon väliin piti siirtää palloesikoiden tieltä yksi luhtaesikko, joten niistä tuli keskelle suunnilleen kolmionmuotoinen ryhmä. Himalajanesikko jäi entiselle paikalleen jouluruusun taakse ja Päivänpesän Katjalta saatu mysteeriesikko siirtyi keltaisista esikoista seuraavaksi ihan kuvan oikeaan laitaan. Nyt mennään tällä järjestyksellä syksyyn saakka, jolloin ajattelin jakaa paria isompaa palloesikkoa ja kokeilla, saisinko ne viihtymään myös jossain toisessa penkissä. Keltaisia esikoitakin voisi koon puolesta pistää palasiksi.

Keijupuutarha näytti lumien sulettua himppasen ränsistyneeltä.

Ruokaryhmä ja aita hajalla, oven edessä kuolleita lehtiä ja katostakin puuttui harja.

Pienen siistinnän jälkeen näytti paremmalta.

Keijut taisivat säikähtää toukokuun lopun ja kesäkuun alkupuoliskon kylmää säätä, sillä siistitystä puutarhasta huolimatta niitä ei näkynyt. Nyt ne ovat kuitenkin palanneet hieman uusittuun puutarhaansa. Siirsin valkovarjohiipan keijupuutarhan takaa nuotiopaikan luo, sillä varjohiippa ei tuntunut oikein viihtyvän sille osoittamallani paikalla. Aika tiheää tuolla kantopuutarhan ja varjokujan rajamailla jo olikin, joten ehkä sille vain tuli ahtaanpaikan kammo. Varjohiipan poiston myötä keijujen talon vieressä ollut portti ei enää näyttänyt luontevalta, joten rakensin sen tilalle aidan ja istutin varjohiipan tilalle keijujen "nurmikolle" levittäytyneen varjorikon. Varjorikot saavat nyt levittäytyä keijutalon taakse ja vallata samalla tilaa joka paikan kansoittavilta lemmikeiltä. 

Keijupuutarhan ympärillä kukkii runsaammin kuin koskaan. Jotain uuttakin sinne on tullut.

Roosa astelee perhonen kämmenellään polkua pitkin, Mimosa haaveilee saniaisen alla.

Vanha keijujen portti oli jatkuvasti rikki; eihän se ollutkaan kuin kolmesta tikusta kasattu simppeli kyhäelmä. Arvoitukseksi on jäänyt se, kuka portin aina rikkoi: Karo, lapset, linnut, oravat, siili vai hiiret? Kaikki yhtä potentiaalisia vaihtoehtoja. Uusi portti on sen verran jykevä, että sen kaatamisesta saan syyttää melkein sataprosenttisella varmuudella perheen kaksijalkaisia tihulaisia. Materiaalina käytin viime kesänä poistetun punaherukan juurakkoa, josta löytyi hieman kääntelemällä ja ylimääräisiä osia poistamalla varsin lupaava käkkyrä. Ulkonäkökin koheni melkoisesti, kun rapsuttelin lahonneet kuoret pois. Portin paikka vaihtui keijupuutarhan toiseen laitaan, johon muodostui nyt sopiva kulku salaperäiseen keijumetsään.

Sinikka löytyy uuden keijumetsään johtavan portin viereltä.

Varjorikot lähempää.

Lemmikkien seasta ei meinaa erottaa lainkaan haltiankukan kukintaa.

Kituva kasvi kannattaa ehdottomasti siirtää johonkin muualle. Keijupuutarhaan toissa kesänä luumutarhasta siirtämäni nimetön haltiankukka teki viime kesänä muutaman kukinnon ja tänä kesänä räjäytti pankin. Se selvästi nauttii aivan erilaisista oloista kuin valkovarjohiippa, joka ei haltiankukan naapurina viihtynyt. Varjohiipan uusi paikka on paljon valoisampi ja kohopenkkinä rinteessä varmaan myös kuivempi. Kilpailuakaan ei vielä juuri ole, sillä penkissä on vain pikkutaimia ja niitäkin hyvin harvassa. Viime syksynä hankittu tarhavarjohiippa talvehti siellä oikein hyvin ja on lähtenyt reippaaseen kasvuun, joten ehkäpä se kuitenkin on varjohiipoille mieluisampi asuinsija. Kukkapankin räjäytystä odotellessa...

Ylhäältä päin saikin haltiankukan kukkarunsauden paremmin näkyviin.

Sitten seuraa pieni tiedotus Ylä-Savon alueella asuville lukijoilleni. Heillä on nimittäin mahdollisuus päästä tutustumaan puutarhaamme sunnuntaina 2.7.-23, kun Ylä-Savon puutarhaseura tekee retken neljään yksityispihaan. Ilmoittautuminen on viimeistään 22.6.-23 ja retki toteutuu, jos ilmoittautuneita on vähintään 20. Ei tarvitse olla edes puutarhaseuran jäsen. Käykää lukemassa tarkemmin puutarhaseuran tapahtumakalenterista. Pionit hyvin todennäköisesti kukkivat silloin ja moni muu perenna. Nuppujen kehityksestä päätellen muutamia kärhöjäkin saattaa olla kukassa silloin, vaikka ajankohta ei olekaan ihan niitä suosiva. Nyt lähden ulos puunaamaan taas yhden nurkan esittelykelpoiseksi. Iloista viikonloppua!