Kierros puutarhan ympäri

Kamomillat ja purppurarevonhännät sikin sokin.

Välillä on hyvä tehdä ihan vain leppoisa kierros puutarhassa ja laittaa muistiin sen hetken kukintaa. Olkoon tämä nyt sellainen pyörähdys. Aloitetaan kasvimaan kukkasista kun nyt sattui tulemaan aurinkoisen hetken otos tähän alkuun. Kamomillat päättivät jo viime kesänä viihtyä hiekkakäytävillä ja tänä vuonna ne jättivät kasvilavoissa kasvamisen ihan kokonaan väliin. Huomasin jo keväällä käytävälle ilmestyvän tasaisen vihreää kasvustoa ja siirsin silloin parhaalta kulkuväylältä muutamia taimimättäitä yhteen lavaan. Siirto onnistui ja nyt kamomillat kukkivat sielläkin. Kasvimaalle tullessa vastassa on käytävillä kukkiva kamomillapelto useamman neliömetrin alalla. Eivät ne ole moksiskaan siitä, että talsin silloin tällöin niiden päältä. Kaikkea ei vain voi väistellä.

Kaurajuuri kukkii, senkin juurella on kamomillaa.

Jätin viime syksynä maahan syötäväksi kelpaamattoman pieniä kaurajuuria. Suurin osa taisi kuolla talven aikana mutta aidan vieressä on kuitenkin kolme kukkivaa yksilöä. Joitakin siementaimia nousee sieltä täältä ja jos ne onnistuvat tekemään syötävän kokoisia juuria syksyyn mennessä, ne laitetaan muiden uunijuuresten mukaan. Jos juuret jäävät minikokoisiksi, niin saavat kukkia vuorostaan ensi kesänä. Kaurajuuren kukat ovat hauskan näköisiä ja kukintaa riittää kesäkuun puolivälistä aika pitkälle loppukesään saakka. Noin korkeaksi kasviksi varret pysyvät myös aika hyvin pystyssä. Kukinnan jälkeen ilmestyvät aika kookkaat siemenhahtuvapallot, jotka ripottelen yleensä emokasvien lähistölle. Ainoa miinus kukissa on se, että ne ovat auki vain muutaman tunnin ajan aamupäivästä.

Lehtolaukkoja, lemmikkejä ja kaunokaisia.

Pihaantulonäkymä

Kotiin on kiva tulla, kun keltapäivänliljojen tuoksu tulee vastaan hyvällä säällä metrien päähän. Kivikkorinteen yläpäässä tarhakeijunkukka 'Hans' kukkii yltäkylläisesti ja tontin rajalla purppuraheisiangervo 'Diabolo' pistää sekin parastaan. Pioninkukat pilkistelevät jo pikkuisen 'Hansien' ja 'Diabolon' välistä ja näkyy sielllä vielä muutama valkoinen sorjalaukankin kukinto. Kiven edessä etelänmunkit alkavat pian kukkia ja niiden oikealla puolella kivikkotörmäkukka 'Misty Butterflies' on juuri saanut auki ensimmäiset pari kukkaansa. Jatketaanpa seuraavaksi takapihalle. Siellä kukkivat myös 'Hansit' sekä arovuokot.

Voi kamaluuksien kamaluus...

Ja siinäpä tuli se pakollinen puutarhan "ruma ankanpoikanen". Luumutarhan ja oikeastaan koko takapihan ongelmana on peltovalvatti, joka pitää majaa nurmialueella ja suikertaa sieltä aivan huomaamatta kukkapenkkien puolelle. Valvatilla on paha tapa tunkea juuriaan ensin ties miten pitkälle ja aloittaa vasta sitten vaivihkainen versojen kasvattelu. Siinä vaiheessa kun huomaa ensimmäisen lehtitupsun, peli on jo melkein menetetty. Toki tuossa nimenomaisessa kohdassa on tullut lisäksi lipsuttua kanttaamisen kanssa, minkä vuoksi myös nurmiheinät ja rönsyleinikki ovat päässeet aloittamaan vaelluksen perennojen sekaan. Nyt ongelmat olivat päässeet etenemään aivan liian pitkälle, joten tartuin lapioon ja perkasin koko alueen.

Tässä on jo ensimmäinen erä putsattuja taimia istutettu takaisin.

Arovuokot ja peittokurjenpolvet ovat herkempiä ottamaan nokkiinsa tähän aikaan tehdystä jakamisesta, joten yritin istuttaa ne mahdollisimman nopeasti takaisin huolellisesti puhdistettuun multaan. Kaukasianmaksaruohot odottelivat perkaamista siivosti sivummalla isoina mättäinä rikkaruohoineen päivineen.

Löysin narsissikärpäsen toukan tuhoaman narsissin.

Narsissikärpäset ovat taas aloittaneet lentonsa. Syödystä sipulista oli siis kotelona talvehtinut kärpänen ehtinyt jo lähteä lentelemään. Vaikka iso sipuli oli tehnyt muutamia juuria, lehtiä se ei ollut jaksanut kasvattaa yhtäkään. Sen sijaan pikkuruinen sivusipuli oli jäänyt kärpäsen toukalta huomaamatta, joten istutin sen takaisin maahan. Koska kärpäsiä on tällä hetkellä meillä ihan hirveästi, päätin leikata vähäisten narsissieni lehdet pois ja peitellä tyngät mullalla. Ehkä sipuleille on pienempi paha menettää yhdeltä kesältä lehtien keräämä energia kuin joutua kärpästen toukkien syömiksi. Pitäisi ihan selvittää, mitkä muut kasvit kuuluvat narsissikärpästen ruokalistalle ja tehdä niille sama operaatio. Ritarinkukat ovat nyt visusti turvassa sisällä ja kellarissa talvetetuista turkinlumikelloista sekä suvikelloista ehtivät jo lehdet kuihtua, joten ne eivät ehkä ole vaarassa.

Mukavan muhkeita hyasintin sipuleita.

Jostain syystä luumutarhan hyasintit eivät kukkineet lainkaan keväällä, vaikka noin kookkalta sipuleilta olisi voinut odottaa melkoisen komeaa kukintaa. Epäilen, että ne eivät saaneet viime kesänä riittävästi aurinkoa, kun olivat hautautuneet kurjenpolvien sun muun kasvuston sekaan. Nyt, kun sipulit oli joka tapauksessa nostettava valvatin juurien perkaamisen vuoksi pois, siirsin ne aurinkoisempaan paikkaan. Toivottavasti ne kiittävät minua ensi keväänä.

Koko etureuna piti lopulta kitkeä ensimmäisen kuvan alueen lisäksi.

Olipahan siinä työmaata muutamaksi tunniksi mutta ehkä tänä kesänä ei tarvitse ainakaan kovin hirveää valvattikasvustoa ihmetellä. Kottikärry ainakin täyttyi ääriään myöten niin valvateista kuin nurmen reunasta kantatuista mättäistä. Tällä kertaa en kantannut yhtään enempää mitä viime kesänäkään. Palautin vain kukkapenkin reunan sinne missä se alun perin olikin. Pari pykälää nurmikkoon tuli, kun kaivoin isomman valvattimättään pois heti kanttausuran vierestä mutta äkkiä ne siitä tasautuvat. Maksaruohot ja kurjenpolvet ovat jo alkaneet osoittaa toipumisen merkkejä ja pari arovuokkoakin on hitusen virkeämmän näköisenä. Ne taitavat kyllä ihan periaatteestakin nuupottaa minulle vielä jokusen viikon ajan mutta ei mahda mitään.

Nyppykurjenpolvi kukkii.

Nyppykurjenpolvia ei onneksi tarvinnut nostella kokonaan pois, sillä valvatit olivat edenneet somasti niiden väleissä ja aika pintamullassa. Sain talikon avulla luultavasti ne kaikki pois. Nyppykurjenpolvet eivät ole oikeastaan koskaan kukkineet niin runsaasti kuin muut kurjenpolvistani.  Kuvan kasvusto yllätti kukkimalla tänä kesänä yllättävän paljon. Toinen nyppykurjenpolvikasvustoista teki vain muutamia kukintoja. Taustalla pinkki 'Cambridge' on vasta aloittelemassa kukintaa ja pian ne ovat nuppujen määrästä päätellen pelkkää kukkaa täynnä. Jos nyppykurjenpolvilla ei olisi niin kauniita lehtiä, vähentäisin niiden määrää selvästi.

Pioni 'Madame Calot'

Loppuun vielä muutama kuva pioneista nyt, kun ne ovat aloitelleet kunnolla kukintaa. 'Madame Calot' on saanut kaikki kuusi pääkukkaansa auki ja ensimmäiset ovat jo kukinnan loppusuoralla. Seuraavaksi odotellaan sivunuppujen aukeamista. Sen vieressä itse risteytetyt 'Minna-Elinat' ovat aukomassa ensimmäisiä nuppujaan ja sekä aurinkopenkin että pensasryhmän 'Catharina Fontijnit' alkavat olla komeimmillaan.

Pensasryhmän 'Catharina Fontijn' tarvitsisi korkeamman tuen.

Pidän valtavasti 'Catharina Fontijnista', vaikka sen korkeat versot ja valtavan suuret kukat tarvitsisivat reilusti korkeammat tuet mitä minulla on niille tarjota. Vaaleanpunaisina avautuvat kukat haalenevat hiljalleen melkein puhtaan valkoisiksi ja kullankeltaiset heteet hehkuvat terälehtien keskeltä. Myös tuoksu on vahva ja hyvä pionin tuoksu. Runsaiden sivunuppujen ansiosta kukinta kestää pitkään.

'Catharina Fontijn'

Pioninkukkien tuoksuun on hyvä lopettaa. Kuukausi vaihtuu pian heinäkuuksi ja jostain tännekin ilmestyi sääennusteisiin melkein joka päivälle sadetta. Toivotaan, että kyseessä olisi vain ohimeneviä kuuroalueita, jotka kiertäisivät jostain kauempaa ohi tai haihtuvat ennen kuin pääsevät tänne saakka.

Suursiivousta

Vielä löytyi kuukausimansikoita.

Viime sunnuntain aurinkoinen poutasää ja tulevien päivien sääennusteen koleiksi muuttuneet lukemat saivat vauhtia puutarhatöppösiini. Kasvimaalla oli vielä satoa korjattavana, kukkasipulit istuttamatta ja puutarha muutenkin talviteloilleen laittamatta. Näistä kolmesta urakasta kasvimaa oli kiireellisin, ettei mene koko kesän työmäärä hukkaan. Lapset tulivat avuksi nostamaan porkkanat, sellerit ja viimeiset punajuuret ja siinä sitten porukalla ihmeteltiin, miten hurja sato niistä saatiin. Punajuuret onnistuivat ihan hyvin tänä vuonna mutta sellerit jäivät jostain syystä vain keskikokoisiksi ja porkkanat olivat taas hädin tuskin sormen kokoisia, vaikka miten niitä yritin hoivailla. Ei sentään ollut kemppien tai porkkanakärpästen vioitusta, vaan joka ikinen porkkana, olipa sitten oranssi, valkoinen tai violetti, oli virheetön ötököiden suhteen. Ainokainen palsternakka oli samaa kokoluokkaa, mutta se itikin vasta lähempänä juhannusta. Ei kannata kylvää vanhoja palsternakan siemeniä eikä varsinkaan keväällä lämpöaallon aikaan...

Melkein joka lava on nyt tyhjennetty. Ämpärin pohjalla hulvattoman suuri juuressato ja oikealla alhaalla perattu ruohosipuli-istutus.

Harsolla peitettyyn lavaan jäi vielä elokuussa kylvettyä rucolaa, retiisiä, vuonankaalia ja sokerihernettä. Niistäkin osa on jo pistelty poskeen mutta kennolevykannen ja kaksinkertaisen harson alla loput saavat vielä kasvaa hetken aikaa kokoa. Jos sää tästä vielä lämpenee, otan peitteitä vähemmäksi, jotta taimet saavat enemmän valoa. Myöhään syksylläkin on aina kiva päästä hakemaan pikkuisen tuoretta satoa vaikka leivän päälle tai salaatin jatkoksi. Samalla ajatuksella perkasin myös ruohosipulimättäät. Niiden väliin oli päässyt pesiytymään pikkuisen heinää ja muutamia syysmaitiaisia. Kasvusto oli myös levinnyt vähän turhan laajalle alueelle, joten otin muutamia ylimääräisiksi jääneitä mättäitä ruukkuun. Aion tuoda sen ulkovarastosta ulkoeteiseen kunhan sää vielä vähän kylmenee, niin saa napsia siitäkin tuoretta satoa vähän pidempään.

Kannen alla rucolat ja retiisit saavat vielä kasvaa suojassa kovemmilta pakkasilta.

Ruohosipulien perkauksen jälkeen jatkoin verkkoaidan vierustan kapean penkin siivoukseen. Kuukausimansikoista suurin osa kuoli viime talven aikana mutta kun en turhaan mennyt mylläämään, mansikan siementaimia alkoi putkahdella vanhojen puskien ympäriltä sen verran paljon, että sain täydennystaimia koko matkalle ja aika paljon ylikin. Reunuspenkin hankalin homma oli kaivella tiheät kaurajuurikasvustot pois savensekaisesta mullasta. Viime kesänä kukkineen yksilön siementaimia oli vieri vieressä isolla alueella. Olisi ollut aika fiksua nyppiä taimista vähintään puolet pois jo pieninä, mutta sepä jäi suurimmaksi osaksi tekemättä. Kaurajuuren kannattaa selvästi joko antaa kylväytyä itse tai sitten kylvää siemenet suoraan maahan, sillä ensimmäinen yritys esikasvatetuilla taimilla pari vuotta sitten tuotti vain käppyräisiä ja haarautuneita juuria. Nyt melkein jokainen juuri oli tikkusuora, mikä helpotti niiden pesemistä huomattavasti. Noin ohuita emme alkaneet edes kuoria, vaan laitoimme ne huolellisen pesun jälkeen siltään uuniin. Ihan hyvin menevät muun ruuan lisukkeina, keittoonkin voisivat sopia.

Karva... kaurajuuria oli määrällisesti paljon mutta kovin ohuita olivat suurin osa.

Istutin kymmenkunta pienehköä tai kovin haarautunutta kaurajuurta ympäri kasvimaata, niin saa vähän lisää kukintaa kasvimaalle ensi kesäksi. Ihan pienimmät viskasin surutta kompostiin. Kaurajuuri kukkii pitkään ja runsaasti, ja yksittäinen kukkakin on näyttävän näköinen. Vaikka siitä tulee aika korkea, se ei vie leveyssuunnassa kovin paljoa tilaa. Siksipä se sopiikin hyvin ahtaan kasvimaani koristukseksi. Laitoin muutaman juuren myös yrttilavaan, josta leikkelin kuihtuneet pavunvarret pois. Ensi kesänä pitää vain muistaa kerätä kukkineet kukat lämpökompostoriin ennen kuin siemenet kypsyvät, niin pysyy taimimäärä hallitumpana.

Yrttilavassa oli vielä vihreää, Krassikaan ei ollut paleltunut.

Yrttilavalle on selvästi tullut valittua lämpöinen nurkkaus. Ranskanrakuuna, timjami ja salvia kestävät muutenkin hyvin kylmää, mutta niiden keskellä kasvanut steviakin oli virkeän näköinen, vaikka sen pitäisi olla hallanarka. Sekin pääsi nyt ruukussa ulkovarastoon ruohosipulien ja talvetettavan rosmariinin seuraksi ja aikanaan sitten ulkoeteisen puolelle. En ole vielä käyttänyt sen lehtiä teen tai minkään muun makeutukseen, mutta maistoin yhtä ihan uteliaisuudesta. Makeaa oli! Teekausi onkin aluillaan, joten eiköhän jokunen lehti pääse vielä teekupposenkin makeutukseen. Yrttilavasta pitää käydä keräämässä timjamia talven varalle, mutta salvialle tai ranskanrakuunalle ei ole niin paljon käyttöä, että niitä tarvitsisi kerätä talteen. Betonirenkaassa kasvava suklaaminttukin saa jäädä taas talvehtimaan rauhassa. Ennen talventuloa pitää käydä täyttämässä sekä yrttilava että betonirengas ääriään myöten täyteen, niin ei jää talven aikana vesi lillumaan. Samalla yrtit hautautuvat vähän syvemmälle mullan alle ja ovat siten paremmin suojassa talven kuritukselta.

Rosmariini, ruohosipuli ja stevia (sekä pari pelakuuta) odottamassa ulkoeteiseen pääsyä.

Kaalikasvit kestävät hyvin kylmää, joten ajan puutteen vuoksi jätin kaikki lehtikaalit vielä odottamaan parempaa hetkeä. Niistä on kerätty alimpia lehtiä pitkin kesää syötäväksi ja on niitä iso purkillinen kuivattukin. Lasten kasvattamista lehtikaaleista tehtiin uunipellillinen sipsejä. Kaalikoit vaivasivat lehtikaaleja alkukesällä ja yhdestä karistelin elokuussa joitakin kaaliperhosen toukkia pois. Muita tuholaisia lehtikaaleissa ei ole näkynyt ja syötävää on neljästä isosta puskasta riittänyt niin meille kuin vähäisille toukillekin.

Lehtikaalit jäivät vielä odottamaan sadonkorjuuta.

Kasvimaan suursiivouksen lisäksi tyhjensin tomaatit ja paprikat ulkovarastosta ja kuskasin niiden tilalle talvetettavat kasvit. Ruukkukärhöt, mustaluumun ja pitsipihlajan jätin ulos, sillä ne eivät pienistä pakkasen puraisuista säikähdä. Tekee vain niille hyvää olla mahdollisimman pitkään ulkona ja tuleentua kunnolla ennen kellaritalvetusta. Afrikansinisarjan päätin jo kesällä jättää pois talvetettavien listalta, mutta kasveja varastoon siirrellessä en vain hennonutkaan jättää sitä ulos. Sen sijaan päätin istuttaa puskan ensi kesänä kukkapenkkiin, jos se vaikka innostuisi sillä kukkimaan. Jos ei sekään konsti toimi, jääkööt sitten maahan koko kasvi. Maasta on sen verran isompi vaiva kaivaa kasvi syksyllä ylös, että itseni tuntien homma jää tekemättä. Verenpisara oli sen verran rähjääntyneen näköinen koko kesän, että se oli helppo jättää pakkasen armoille. On edes yksi melko kookas puska vähemmän talvetettavaa.

Kylmälle aremmat talvetettavat odottelevat lopullisiin talvipaikkoihinsa pääsyä varaston lattialla ja ikkunalla.

Pitää vielä jonain päivänä käydä nyppimässä talvetettavista kaikki kuihtuneet kukat ja huonot lehdet pois ja tarkistaa, ettei kasveissa näy hometta. Kukkasipuleitakaan en viikonlopun aikana ehtinyt istuttaa, mutta aloitin urakan myöhemmin viikolla eräänä aamupäivänä, kun ei tarvinnut olla ihan niin aikaisin töihin lähdössä. Ensimmäisenä maahan pääsivät krookukset, hyasintit, kevätkurjenmiekat, narsissit ja osa tulppaaneista. Sekoituspussissa olleet narsissit istutin harvakseltaan peittokurjenpolvien sekaan. Jos kurjenpolvien vahva tuoksu vaikka sattuisi hämäämään keväällä mahdollisia narsissikärpäsiä. Loput tulppaanit istutan sitten kun ehdin. Myös valkosipulit pitäisi saada jossain vaiheessa maahan ja laatia ensi kesän kasvimaasuunnitelma vähintäänkin syyskylvettävien osalta. Tänä vuonna vakaa aikomukseni on saada edes jotain kylvettyä ennen talvea.

Päivän kärhönä on kuurainen tiukukärhö 'Arabella'.

Lempeää alkanutta lokakuuta!

Harmaiden päivien värejä

Muutama viime viikon aurinkoinen poutapäivä hujahti ohi nopeasti ja ainakin täällä palattiin takaisin sateisiin tai vähintäänkin pilvisen harmaisiin päiviin. Hyvä jos ehti edes tottua aurinkoon ennen kuin se palasi takaisin pilvien taakse piilottelemaan. Vaikka pilvisellä säällä otetut puutarhakuvat onnistuvat pääsääntöisesti aurinkoista päivää paremmin, en itse meinaa muistaa kaivaa silloin edes kameraa esille. Kuvia tietokoneelle siirtäessäni suorastaan yllätyin, kun kukkakuvien sijaan muistikortilta löytyi enemmän Nestorin ja Inkerin kuvia kuin puutarhanäkymiä. Minimaailmasta räpsityt otokset säästän kuitenkin talviaikaan. Nyt on tarjolla vähän epämääräinen setti niin köynnöksistä kuin hyötykasveistakin.

Loistokärhö 'Hagley Hybrid' alkaa hiljalleen päästä kunnon vauhtiin kukinnassaan.

Kesäkuussa ihastelin, kuinka hyvin kaurajuuren kukat sointuvat ruohosipulin kukkien sävyyn: samanlaista liilaa kummassakin, toisessa kukat killuivat vain metrin verran korkeammalla kuin toisessa. Kaurajuuri kukkii edelleen mutta nyt sen vieruskaverina kukkii sokeriherne 'Grijze Roodbloeiende'. Kaurajuuren kukinta on kestänyt mukavan pitkään. Asiaa on saattanut auttaa sekin, että olen leikannut kuihtuneita kukkia pois sitä mukaa kun olen niitä huomannut.

Yksi kaurajuuren varsi oli kääntynyt sivuun, joten sain sen ja herneen kukat ikuistettua samaan kuvaan.

Tästä näkyy kaurajuuren kasvutapa. Korkeutta on lähemmäs 1,5 metriä.

Mansikat eivät oikein pidä näistä sadekeleistä. Joka kerralla saa kerätä kourallisen homehtuneita raakileita tai puolikypsiä marjoja kompostiin. Onneksi mansikoita on tullut tänä vuonna paljon enemmän kuin viime kesänä, niin olemme saaneet suuhunkin enemmän kuin puolikkaan marjan henkeä kohti. Kuukausimansikat ja lasten luumupuun alla olevat ahomansikat aloittivat mansikoiden satokauden ja jatkavat sitä syksyyn saakka. Seuraavaksi aloitti jatkuvasatoinen, amppelimansikkana alunperin ostettu mansikka, joka sekin jatkaa kukintaa ja raakileiden kasvatusta pitkälle syksyyn. Nyt puutarhamansikka 'Frida' on päässyt kunnon vauhtiin. Kun on tottunut kuukausi- ja ahomansikan sekä pienehköjä marjoja tekevän amppelimansikan kokoluokkaan, 'Fridan' marjoissa on ollut ihmeteltävää niin lapsille kuin aikuisille. Punnitsin ihan uteliaisuuttani eilisen marjasadosta muutamia mansikoita ja ulkoisen olemuksen lisäksi myös paino puhui omaa kieltään. Isoin kuukausimansikka painoi 2 grammaa ja kourallinen niitä 21 grammaa. Isoin amppelimansikka painoi 18 grammaa. Pienin 'Frida' taas painoi 44 grammaa ja isoin peräti 57 grammaa. Suurin osa 'Fridoista' ylitti 50 gramman rajan, joten kyse ei ollut edes yksittäisestä mutanttimarjasta. Makuunkaan ei ole tarvinnut pettyä, sillä 'Frida' on hyvin makea ja mehukas. Aromissa on hieman metsämansikkaa.

Ei tarvinne sen tarkemmin selitellä, mikä mansikka on mitäkin lajiketta.

Tuoksuherneiden esikasvatus meni tänä vuonna vähän puolittain huitaistuksi. Lisäksi maahan istutuksen jälkeen taimet tuntuivat jurottavan pitkään ennen kuin lähtivät uudelleen kasvuun. Pelkäsin, että kukintakin viivästyy aivan loppusyksylle mutta niinpä vain yhteen jos toiseenkin on ilmestynyt hiljalleen nuppuja ja ensimmäiset alkavat jo aueta. Kunhan niiden pääkukinta alkaa, saisi olla poutaa, jotta pölyttäjät olisivat ahkerasti liikkeellä. Käytin nimittäin keväällä osan vanhoista siemenistä loppuun ja pariin pussiin jäi vain yksittäisiä siemeniä, jotka jätin siltä varuilta, että ensimmäinen erä ei itäisi. Itävyysprosentti oli melko hyvä mutta tuskinpa enää ensi keväänä jaksavat joukoittain itää. Siispä tarvitsen uutta siemensatoa tulevien vuosien tuoksuhernesatoa varten.

Nuotiopaikalla kukkii kaksi oikein herkullisen väristä yksilöä. Taustalla tummempi violetti, josta en niin välitä.

Nuotiopaikan seinäkkeissä kasvaa kolmea eri lajikkeen tuoksuhernettä: valkoista, vaaleanpunaista ja 'Old Spice Mix' -pussista kylvettyä sekoitusta. Yllä olevan kuvan kukat ovat viimeisenä mainitusta sekoituspussista, joten taimien värit ovat täysi arvoitus kukintaan saakka. Olen istuttanut eri lajikkeet eri paikkoihin, jotta pysyisin siementen keräämistä varten itse paremmin kartalla siitä, mitä on missäkin. Aina ei tule merkittyä erityisen kauniin värisiä yksilöitä nauhalla, joten kuihtuneita kukkia leikatessa joutuu olemaan muistin varassa. Olisi perin ikävää leikata juuri ne palon alut, jotka piti jättää siementen keräämistä varten kasvamaan. Tosin eipä sekään ole varma lupaus seuraavan vuoden kasvien väreistä, sillä useampi eri värinen kukka lähekkäin voi risteytyä keskenään ja jälkeläiset olla ihan mitä tahansa. Tuleepahan hieman jännitystä elämään.

Ensimmäiset mantsuriankärhön kukat alkavat avautua.

Samassa seinäkkeessä ylemmän kuvan tuoksuherneiden kanssa kiipeilee kaksi alkukesällä istutettua kärhöä. Kellarissa talvehtineet mantsuriankärhö ja loistokärhö 'Diamond Ball' eivät häiriintyneet maahan istutuksesta, vaan lähtivät reippaasti kasvuun. Nyt ne aloittelevat kukintaa. Mantsuriankärhö oli minulle jo vanha tuttu, sillä edellinen yksilö kuoli pari vuotta kasvettuaan erityisen hankalan talven seurauksena. Olin istuttanut sen ohjeiden mukaan melko pintaan, mikä saattoi olla syynä menehtymiseen. Uusi yksilö pääsi parempaan paikkaan juuristo yhtä syvälle istutettuna kuin loistokärhöillä. Toivon mukaan kärhö osoittautuu edellistä pitkäaikaisemmaksi asukkaaksi. Mantsuriankärhöstä on tietääkseni kahta eri kantaa, joista toinen tuoksuu ja toinen ei juurikaan. Jotta saisin varmasti tuoksuvan yksilön, ostin taimen viime syksynä kukkivana. Parista pienestä kukasta ei hentoa häivähdystä enemmän tuoksua irtoa mutta kunhan kukkia alkaa olla kymmeniä ellei satoja auki, ei tarvitse olla ihan nenä kiinni kukassa hunajaisen tuoksun aistiakseen.

Päivän kärhö olkoon tänään 'Diamond Ball', jonka ensimmäinen kukka on melkein auki.

Jouduin eilen illalla melko yllättävään tilanteeseen ihan omalla kotiovellamme. Kello oli melkein kahdeksan, kun ovikello soi. Mennessäni avaamaan oven hämmästyin todella, kun oven takana ollut mieshenkilö kysyi ensimmäisenä hyvää iltaa toivotettuaan, ovatko vanhemmat kotona. Tiesin kyllä näyttäväni ikääni reilusti nuoremmalta (ja varsinkin meikkaamattomana, niin kuin kotona siihen aikaan normaalisti olen) mutta eipä ole vuosikausiin enää alaikäiseksi luultu. Ällistys varmaan näkyi kasvoiltani, sillä sekunnin hiljaisuuden jälkeen hän itsekin alkoi pahoitella erehdystään ja esitti sitten asiansa. Saman kadun asukas oli ja olemme vielä jutelleetkin muutaman kerran kohdakkain kadulla sattuessamme. Ei siinä mitään, jos viisi tai kymmenen vuotta nuoremmaksi luullaan, sillä silloinkin arvaus osuu reilusti täysi-ikäisyyden puolelle, mutta parikymmentä vuotta pois alkaa tuntua yhtä loukkaavalta kuin teini-ikäisestä tuntuisi, jos melkein nelikymppiseksi luultaisiin. Tai jos nelikymppistä veikattaisiin kuusikymppiseksi. Ei imartelisi varmaan sekään. Pitänee jatkossa laittaa lapset avaamaan ovi, niin vältyn tahattomasti nolaamasta pahaa-aavistamattomia ovikellon rimputtelijoita.

Loppuun vähän auringon lämpöä neljän päivän takaa. Tummapapurikko nautiskeli kehäkukista.

Kivaa viikkoa!

Pikkupuuhailua heinäkuussa

Tämä kesä poikkeaa aiemmista vuosista sillä, että talven aikana kertyneellä työlistalla ei ollut mitään isompaa kukkapenkkeihin liittyvää projektia. Ei siis uusia istutusalueita eikä työläitä peruskorjauksia, vain yksittäisiä kasvisiirtoja ja ylläpitohoitoa. Onkin ollut vaihteeksi oikein rentouttavaa puuhastella yhtä sun toista pientä sen sijaan, että kaikki aika kuluisi jossain kaivannossa muiden kukkapenkkien villiintyessä samaan aikaan.

Kaurajuuren nyrkinkokoinen siemenhahtuvapallo on juuri niin pehmeä miltä näyttääkin. Kuin untuvaa.

Tähän aikaan kesästä pitää käydä melkein päivittäin kasvimaalla keräämässä satoa vähintään lautaselle, välillä myös talvivarastoihin. Kaurajuurta kasvatin lähinnä kukkien takia mutta pari kuihtunutta kukkaa jätin ihan tarkoituksella tekemään siemeniä. En ole ihan varma, onko mitään järkeä kasvattaa kasvia, joka kukkii vain hetken aikaa aamupäivästä mutta eipä se tuosta aidan vierestä kovin paljoa tilaa valtaa. Lisäksi se on ihan veikeän näköinen ja tarpeeksi korkea toimiakseen kevyenä näkösuojana naapuriin. Koko kasvimaan pituinen penkki on vain parikymmentä senttiä leveä ja koska kaurajuuri on pysynyt napakasti kapeana ja pystyssä, vaikka minkälainen kaatosade, tuuli tai raekuuro olisi sitä koetellut, se ansaitsee minusta vielä toisen kesän aidanvierustaa koristamassa. Sen talvehtiminen oli vähän heikkoa savimaassa, joten ripottelin uudet siemenet kasvimaan päädyn hiekkaiseen yrttipenkkiin, jossa on muutama tämän kevään kylvöistä itänyt taimi jo kasvamassa. Siirrän sieltä ensi keväänä talvehtineet taimet aidan viereen kukkimaan ja jos itämisprosentti on huikea, syksyllä muutama juurikas päätyy uunijuuresten sekaan.

Ensimmäinen kyssäkaali ei päätynyt lautaselle.

Puuha, josta en ole niin iloinnut, on taas kerran peltoetanoiden kanssa taistelu. Tietysti juuri siinä penkissä, jossa on kyssäkaalia, on pahin ongelma. Kuvan kyssäkaali oli myös haljennut, joten etanoilla oli suora reitti mehevään sisukseen. Olisi tuosta ehkä sopivasti pilkkomalla saanut pienet suupalat itsellekin mutta päädyin viskaamaan kauttaaltaan jyrsityn vihanneksen kompostiin. Siirrän toivoni vielä kasvamassa oleviin taimiin. Olen tänä kesänäkin kerännyt vähintään satoja etanoita pois ja lapsetkin jo yli viisikymmentä (laskevat joka ikisen, sillä olen luvannut joka kymmenennestä palkinnon). Lisäksi olen vienyt muutaman kerran olutansoja, joihin on myös hukuttautunut kymmeniä etanoita. Nyt etanoita on selvästi vähemmän mutta ne ovat suurempia, joten onnistuvat saamaan enemmän tuhoa aikaiseksi. Kunhan saan aikanaan syötävät kasvit kerättyä pois, aion ripotella ferramolia jäljelle jääneille etanoille jälkiruuaksi.

Ensimmäisiä mansikoitakin on jo kerätty. Piti viritellä tukinaruja pitämään kypsyvät raakileet irti maasta.

Viime kesänä pohdiskelin, mikähän kate olisi paras mansikoille. Suunnitelmissa oli kokeilla olkea tai hamppukatetta mutta toteutus jäi suunnitelman asteelle. Puolet alueesta on siis edelleen mulloksella ja puolessa on ohut kerros vanhaa oksahaketta. Kumpikaan ratkaisu ei ole oikein mieleeni. Ruohosilppua harkitsin mutta se olisi saattanut houkutella etanoita mansikkapenkkiinkin. Päädyin lopulta vetämään tukinaruja pahiten retkottaville puskille. Pari sai myös raudoitusverkon leikkaamisesta jääneitä pätkiä tuekseen. Mansikoiden lajike varmaan vaikuttaa retkottamiseen, sillä 'Friida' näyttäisi tekevän paljon vahvemmat varret kuin tuo kuvassa näkyvä nimetön, alunperin amppelimansikaksi tarkoitettu aikainen ja jatkuvasatoinen lajike.

Kamomillan kukkia kuivumassa ja sitruunabasilikaa sekä tilliä pakastimeen menossa.

Sadonkorjuun lisäksi sain vihdoin aikaiseksi tehdä muutaman uusintakylvön. Erilaiset salaatit ja retiisi kasvavat nopeasti ja sietävät hyvin syksyn kylmää, joten kylvin niitä pienet pätkät syötyjen vihannesten tilalle. Täsmennän tässä siis, että itse syötyjen, ei etanoiden suuhun joutuneiden. Etanaongelmaa ei onneksi ole kuin parissa lavakauluksessa. Ja nyt kun palasimme tuholaisiin, tuli mieleen aurinkopenkin vesimyyrä. Otus oli ilmeisesti kuitenkin pyörähtänyt siellä myös menneenä talvena, sillä pari sipulikasvia ei noussut lainkaan eikä toissasyksynä istutettu pitsipihlaja oikein suostunut lähtemään kasvuun. Koska puussa oli vain kaksi hyvin pientä lehtitupsua, päätin kaivaa sen pois, jotta näen juuriston tilanteen.

Juuripaakku oli enää viidenneksen siitä mitä istuttaessa, minkä lisäksi se oli selvästi istutettu liian syvälle.

Ensimmäinen havainto puun juuristosta oli se, että kyllähän sitä oli mussutettu hyvällä ruokahalulla. Rungon alaosasta oli myös jyrsitty pikkuisen kuorta. Vähintään yhtä suuri syy puun kituliaaseen kasvuun oli varmasti taimistolla ja minulla itselläni. Istutin nimittäin puun aikanaan juuri samalle syvyydelle mitä se oli ruukussaan. Koska puun runko lähti levenemään mullan pinnan kohdalta, oletin ensimmäisten juurien kasvavan siitä enkä ruvennut sen tarkemmin tutkimaan, onko asia varmasti niin. Lisäksi multapaakku tuntui olevan pintaa myöten täynnä hiusjuuria eikä suinkaan höttöistä multaa, mikä olisi heti herättänyt epäilyt. Syksy, kylmä, märkä ja niin edespäin saivat hoppuilemaan. Nyt kun puu oli kaivettu ylös ja tarkoitus oli tutkia se perusteellisesti, paljastui, että mullan pinnalla olikin vain joku muu kohouma ja ylimmät juuret lähtivät vasta muutama sentti alempaa. Nyt pihlajaressukka on istutettu oikeaan syvyyteen ruukkuun toipumaan. Toistaiseksi se on hengissä mutta mitä tahansa voi vielä tapahtua.

Puistosyreenit on taas leikattu pallomaisiksi muutamaa viimeistä kukkivaa oksaa lukuun ottamatta.

Puistosyreeneitä ei välttämättä tarvitsisi leikata lainkaan, mutta minä olen saksinut niitä jo pikkutaimista lähtien. Niillä on ollut hyvä harjoitella muotoonleikkausta, sillä epäonnistumisen kohdatessa olisin saanut äitini vanhoista syreeneistä uudet juurivesat tilalle. Puistosyreeni on sen verran vahvakasvuinen, että puskat olisivat helposti kasvaneet todella suuriksi ja kukat tulleet vain latvaosiin, jos niitä ei olisi saksittu ronskisti. Lyhennän niiden vuosikasvuja niin, että saman kesän kasvua jää 1-3 lehtiparin verran. Lisäksi karsin rungon alaosasta lähtevät oksat, jotta syreenien edessä kasvavat kuunliljat tulevat myös paremmin esille. Silloin kun kuunliljat eivät ole kasvussa, syreenien paljaat rungot ja pallomainen latvus tulevat hauskasti esille. Tänä vuonna oikeanpuoleista syreeniä piti karsia reilusti enemmän. Se saa enemmän valoa kuin muut ja uhkasi hukuttaa myös naapurinsa alleen, joten jouduin sekä kaventamaan että madaltamaan sitä reilusti. Pensaat ovat aivan tontin reunassa metsän laidassa, joten ne eivät saa kovin paljoa valoa muutenkaan, saati sitten niin, että yksi monsteri valtaa koko ilmatilan. Kukintaan leikkaaminen ei juuri vaikuta, kun sen tekee näin keskikesällä heti kukinnan jälkeen.

Suolla on tapahtunut pieni muutos. Keskellä takana, ei sitä paljoa edes huomaakaan.

Joskus aiemmin jo pohdiskelin, jos kaivaisi suon takaa raparperin kokonaan pois ja istuttaisi tilalle alppiruusuja. Niitä kun olisi yllin kyllin niistä risteytyskokeiluista lopullista (tai ainakin väliaikaista) paikkaansa etsimässä. Kesäkuun lopun raju rankkasade ja raekuuro vahvistivat päätöksen, sillä repaleinen ja maata myöten retkottava raparperi ei ollut mikään puutarhan kaunistus senkään vertaa mitä se oli aiempien sateiden ja kovien tuulten jälkeen. Viimeisen silauksen asialle antoi äitini, jolla oli ylimääräinen alppiruusu 'Haaga' jo valmiiksi ruukutettuna. Yksi vanhoista pensaista kun oli tehnyt omine aikoineen taivukastaimen, jonka äitini sitten päätti ruukuttaa myöhempää käyttöä varten. No, eihän sille äidiltäni paikkaa löytynyt, joten teimme vaihtokaupat: raparperista osa meni äidilleni ja alppiruusu tuli minulle.

Vähän kummallinen vinkura tuo on mutta rotkolemmikit peittävät paljaan rungon.

Raparperin alta paljastui melkeinpä rikkaruohotonta, kuohkeaa multaa, joten alppiruusulle tarvitsi vain sotkea hieman havu-rodomultaa istutuskuoppaan ja kattaa maa ruohosilpulla. Yksi oikein hyvinvoiva siemenestä kasvatettu alppiruusu näkyy ylläolevan kuvan oikeassa reunassa ja yksi mustaksi mennyt sen vierellä. Yksi taimi on vielä ruukussa mutta sen ajattelin istuttaa ison taimen vasemmalle puolelle. Siinäpä sopivat kaikki asustelemaan siihen saakka että pienet taimet kasvavat kukintakokoisiksi ja tulee aika päättää, mitkä niistä jäävät tänne lopullisesti ja mitkä jatkavat matkaa uusiin koteihin. Kymmenestä minulle tulleesta taimesta kaksi on kuihtunut matkan varrella, äitini suunnilleen viidestäkymmenestä taimesta on myös muutama heittänyt henkensä. Aika hyvä selviytymisprosentti kuitenkin niillä on ollut.

Pikkuprojektit pensasryhmän päässä ja patiopenkissä. Yläkuvissa lähtötilanne, alakuvissa jälkeen.

Pensasryhmän pääty on aiheuttanut päänvaivaa. Viime kesänä se näytti todella kauniilta, kun pioni, päivänkakkarat ja pikkuampiaisyrtit kukkivat yhtä aikaa. Tänä vuonna vanhat päivänkakkarat ja pikkuampiaisyrtit olivat kuitenkin kuolleet ja ainoastaan uusia pikkutaimia oli kasvussa. Nuoremmat pikkuampiaisyrtit kukkivat komeasti mutta nyt niidenkin kukinta oli ohi ja piti repiä ruskettuneet kukinnot pois. Samanlainen päivänkakkaraongelma oli myös patiopenkissä, jossa keväällä lähti kasvuun ainoastaan yksi päivänkakkara. Siirsin aiemmin kesällä muualta ylimääräisiä päivänkakkaroita kuolleiden tilalle mutta ei näkymä silmiä hivellyt siltikään. Lisäksi kolmatta kesää jurottava päivänlilja 'Arctic Snow' ei selvästi näyttänyt viihtyvän patiopenkissä. Koska 'Stella d'Orot' ovat viihtyneet mainiosti pensasryhmässä, siirsin 'Arctic Snown' myös sinne. Päivänkakkaroiden tilalle päivänliljojen taakse olin jo keväällä siirtänyt yhden siemenestä kasvatetun siperiankurjenmiekan ja istuttanut ylimääräisiä gladioluksia. Paljon tuli samanlaista lehtimuotoa mutta pääasia, että on vähemmän paljasta multapintaa. Reunuskasvina kiveyksen puolella on pikkuruisia amerikanvuokon taimia ja pari violettia alepetuniaa. Pikkuampiaisyrttiä jäi jonkun verran, vaikka ne eivät kuvissa oikein erotukaan. Leikkasin ne aika mataliksi mutta kyllä ne siitä pian lähtevät uudelleen kasvuun.

Vasemmalla kivikkomehitähti 'Dark Beauty', keskellä jo ennestään siellä ollutta kattomehitähteä ja oikealla ihan pikkuisen seittimehitähteä.

Patiopenkin päässä oli jo ennestään pallomehipartaa ja kattomehitähteä. Koska ne ovat viihtyneet erinomaisesti, päätin antaa isomman alueen pelkästään erilaisille mehitähdille. Halusin kulkuväylän viereen useampaa erilaista mehitähteä, joten kaivoin suuren osan kattomehitähdistä pois ja istuttelin niitä päivänkakkaroiden ja päivänliljan tilalle penkin takaosaan. Niiden tilalle hain kivikkorinteestä tummanpunaista, melko ison ruusukkeen tekevää kivikkomehitähteä ja pientä seittimehitähteä. Kunhan kivikko- ja seittimehitähdet lähtevät runsastumaan, poistan kattomehitähteä niiden tieltä, jotta tulee tasapainoisemmat ryhmät itse kutakin. Keväällä siirretyt päivänkakkarat jätin vielä paikoilleen, ettei tarvinnut ihan jokaista kattomehitähteä istutella yksittäin. Poistan päivänkakkarat sitten kun mehitähdet vaativat enemmän tilaa, jos kakkarat eivät ole sitä ennen ymmärtäneet kuolla omin avuin. Jätin myös komeamaksaruoho 'Herbstfreuden' ainakin toistaiseksi, ellei lopullisesti paikoilleen.

Luumutarhassa näyttää nyt kauniilta ja runsaalta.

Yksi aika etäisesti puutarhaan liittyvä projekti meillä on myös ollut. Enemmän siitä on hyötyä ulkoeteisen ja muutaman vaatekaapin kenkäkaaoksen selättämisessä, mutta viimeistään syksyllä myös eteisessä talvehtivat kasvit pääsevät osille muutoksesta. Olen parin vuoden ajan etsinyt sopivaa kenkäkaappia eteiseen mutta yksikään ei ole ollut mitoiltaan juuri passeli. Isäntä heitti kevättalvella ajatuksen, että pitäisikö sitten tehdä koko kaappi itse. Siitä se sitten lähti ja käänsin katseet sopiviin materiaaleihin. Siitä naapurimaan sinikeltalogoisesta huonekalukaupasta löytyi halpa kenkäkaappi, joka hankittiin osaksi uutta viritelmää. Torista löysin puisen kenkähyllyn, josta saatiin rimat. Uutena ostettiin rautakaupasta puulevyä, josta tehtiin kansi ja ritilähyllyn pystysivut. Kaapin päälle mahtuu talveksi aikamoinen kuorma pelakuita ja hyvällä tuurilla vanhaa kukkahyllyä ei enää edes tarvitse. Niinpä lattiapinta-alaa jää enemmän vapaaksi. Vanha, pienempi kenkätelinekaappi eteisen eteläseinustalla jää edelleen käyttöön, joten sen päälle mahtuu myös muutama ruukku.

Kaappiin menee piiloon lasten kausikenkiä, avohyllylle kuhunkin vuodenaikaan aktiivisemmassa käytössä olevat kengät.

Kommelluksitta ei tämäkään projekti edennyt. Itse rakentaminen sujui todella helposti, jopa ilman mittausvirheitä. Kaappi asettui hyvin paikoilleen ja ikkunakin mahtuu aukeamaan juuri niin kuin suunniteltiin. Lämpöpatterin pistokkeen saa tarvittaessa kaappia siirtämättä kiinni tai irti eikä oikean reunan alle jäävä käytävämatto aiheuttanut ongelmia, kun muiden jalkojen alle laitettiin paksut huopatassut. Kaksi maalikerrosta tulivat siististi ja jättivät juuri sopivasti puun kuvioinnin kuultamaan kevyesti läpi. Sitten tuli se mutta. Halusin kanteen vielä tasaisemman pinnan, jotta se olisi helpompi pitää puhtaana. Kuiva puu imi ensimmäisen maalauskerran sen verran tehokkaasti sisuksiinsa, että pinta ei tasoittunut toisella maalaamisella riittävästi. Maaliakaan ei välttämättä ollut riittävästi, kun yritettiin estää valumia. Siispä vielä pieni välihionta ja uutta maalikerrosta pintaan. Viimeisen pensselinvedon tehtyäni huomasin, että tuulenpuuska oli puhaltanut avoimesta ikkunasta pieniä, mustia hiukkasia tuoreelle maalipinnalle. Muutama lähti puhaltamalla mutta en uskaltanut loppuja kaivella, ettei koko pinta menisi pilalle. Tunnin päästä roskaantuneen pinnan kruunasi eräs perheenjäsen, joka meni pahaa-aavistamatta tökkäämään sormensa kosteaan maalipintaan. Neljäs kerta toden sanoo? No ei, vaikka maalasin vasta kun ikkunat oli kiinni, isäntä lähtenyt töihin ja lapsilla sekä Karolla oli ehdoton pääsykielto eteiseen. En tiedä, oliko maalissa joku minimaalinen kupla vai pensselissä roska, mutta yhdessä kohdassa on selvästi joku ongelma, vaikka maali ei ole vielä edes kuivunut. Sormenjälkikin näkyy kuultavan läpi. Kaiken pilaava Remonttimörkö 1, amatöörit 0.

Päivän kärhökuvaksi iloisesti yllättänyt 'Warszawska Nike', joka jurotti koko viime kesän eikä ole tänäkään vuonna kasvanut kovin reippaasti.

Täällä on ollut vihdoin peräti neljä sateetonta, aurinkoista hellepäivää, vaikka monena päivänä olisi ennusteiden mukaan voinut sataa vähintään pikkuisen. Olen nauttinut säästä täysin siemauksin ja luin jopa kirjaa patiolla aurinkovarjon alla löhöillen, kun oli liian kuumaa ja paahteista puuhailla muuta. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että siitä lystistä on tulossa loppu. Elättelen koko ajan toiveita siitä, että ennusteissa povatut sateet edelleen kiertäisivät meidät. On kivaa, kun maa ja kasvit pääsevät välillä kuivahtamaan ja sadevesisäiliöitä saa tyhjentää ihan oikeisiin kohteisiin eikä johonkin jorpakkoon. Nyt lähden nauttimaan vielä hetken aikaa auringosta ennen kuin taivaalla uhkaavasti lipuvat pilvet peittävät sen.

Taivaallinen pesulapalvelu

Meillä oli melkoisen märkä juhannusaatto. Niin märkä, että ihan omalla pihalla kastui yhtä hyvin kuin olisi järveen pulahtanut. Torstaina iltapäivällä alkoi sataa rajulla ukkoskuurolla höystettynä ja yhtä parin tunnin taukoa lukuunottamatta sadetta riitti perjantai-iltaan saakka. Kävin välillä tyhjentämässä niin sademittaria kuin sadevesisäiliöitäkin, jotta eivät tulvisi yli. Vesimittariin kertyi 28 tunnin aikana huimat 62mm vettä (meinaa siis sitä, että maahan tuli yllättäen, pyytämättä ja kohtuullisen nopeasti 62 litraa vettä neliömetrille). Meillä kun maa oli jo ennestään kosteaa, voitte arvata, että määrässä oli vähintään puolet liikaa.

Pisimmälle kehittynyt pioninnuppu ehti tähän vaiheeseen ennen kuin sai kunnon suihkun.

Miten meille sattuikin taas tänä kesänä osumaan tällaiset vesimassat? Tuli jo mieleen, että tässähän pitäisi hiljalleen alkaa markkinoida lähialueiden kuivuudesta kärsiville alueille mahdollisuutta tuoda oma vesisäiliö meidän pihalle täytettäväksi aina silloin kun sääennusteissa povataan edes puolen päivän kuurosateita. Tässä kun alkaa tuntua vahvasti siltä, että se 0,1 millin sateen mahdollisuus heittää meille vähintään 1mm sateen. Nyt kun oli ennustettu nämä reilun vuorokauden sateet (0,1-3mm/tunti), niin todellisuus oli moninkertaisesti sen, mitä ennusteissa yhteenlaskettu sademäärä olisi ollut. Naapurilta kuulin, että jo 15 kilometrin päässä oli satanut vain muutamia pisaroita. Ällistyttävää...

Pioninnuppu kesti paremmin sateen kuin kurjenpolvi 'Birch Double', joka kyllä retkotti jo ennen sadetta mutta ei nyt ihan maata myöten.

Naapureista puheenollen, luulen heidän katsoneen taas ihmeissään ikkunoistaan, kun rahtasin sateessa vesiämpäreitä ympäri pihaa. Keksin nimittäin, että puiden ja pensaiden kastelun lisäksi voisi lannoittaa kärhöt. Oma nokkos-vuohenputki-heinä-kortekäyte ei ole ihan vielä valmista, joten sekoittelin kastelukannuun ihan vain jauhemaista kukkalannoitetta vähän ohjetta tujummalla annostuksella. Märkään maahan kaadettuna se kuitenkin laimenee lisää. En muista, olenko vielä raportoinut tänne blogiin, että kaikki kärhöt ovat lähteneet kasvuun. Tarhaviinikärhö PERNILLE meinasi pitää jännitystä yllä turhan pitkään mutta nyt sekin on lähtenyt reippaaseen kasvuun. Ensimmäisissä maassa talvehtineissa loistokärhöissä on jo nuppuja ja kahdessa kellarissa talvehtineessa avonaisia kukkia. Hyvä hetki siis antaa niille lisäpotkua.

Tänään nurmikon leikkuun jälkeen. Kukkivia kärhöjä pilkistelee oikeassa reunassa. Nuo isot valkoiset.

Yllä olevaan kuvaan sattui myös nurmikkomme ainoa kellastunut kohta ja vielä heti kuvan etureunassa keskellä tyrkyllä. Juuri tuossa on iso kivi alle kymmenen sentin syvyydellä ja muutenkin vähän kehnoa multaa, minkä vuoksi nurmikko lähtee aina kellastumaan siitä jo viikon helteiden jälkeen. Nyt oli satamatta 12 päivää. Kaivoin eilisiltana tuon lähistöltä palasen nurmea ylös tutkiakseni, kuinka syvältä maa oli kastunut. Lapionterän syvyydelläkin oli selvästi märkää enkä siitä syvemmälle viitsinyt itikoiden syödessä edes tutkia. Kyllä nyt luulisi pysyvän nurmikon vihreänä pitkään! 

Ylläolevasta kuvasta näkyivät myös nämä 'Fantasy Creation' -helmililjat (kärhöistä vasemmalle ennen kuunliljoja). Ne piilottelivat sadetta kurjenpolven alla.

Kärhöjen saatua lannoiteannoksensa lorautin maahan istutetuille kesäkukille, ritarinkannuksille ja muutamalle ravinteikkaammasta maasta pitävälle perennalle lannoitevettä. Muutama kannullinen meni myös kesäkukkaruukuille. Siperianpihdan alla rönsyansikat alkoivat kärsiä kuivuudesta mutta jo ne muutamat ämpärilliset, joita torstaina illasta niille kuskasin olivat saaneet ne virkoamaan. Perjantaina vein vielä muutaman ämpärillisen lisää, kun kastelua ei nyt tarvinnut säännöstellä. Sen jälkeen en enää keksinyt, mihin voisin kuskata vettä, joten avasin IBC-kontin hanan ja valutin muutaman sata litraa jorpakkoon. Näyttivät imeytyvän aika nopeasti kuusen juureen.

Kenen nukkapähkämöt näyttävät tältä rankkasateen jälkeen? Tämä on nimittäin selvä merkki siitä, että ne kasvavat liian hyvässä maassa (nämä tulivat kompostimullan mukana).

Tältä näyttävät äärimmäisen kuivassa ja köyhässä kasvaneet nukkapähkämöt saman 62 millin sateen jälkeen. Ei niin minkäänlaista aikomusta retkottaa.

Jossain vaiheessa tuli mieleen, että tässähän olisi hyvä sauma kokeilla, pesisikö kaatosade taimiruukut puhtaiksi. Ruukkujen peseminen on tympeää hommaa silloin kun tekisi mieli kylvää tai koulia ja mälsää se on muutenkin. Odotin, että sade laantuu tihkuksi ja kävin levittelemässä purkit nurmikolle. Karon iltapissityksellä kurkkasin tulosta ja kylläpä näytti siistiltä! Osa ruukuista oli kallellaan, joten niihin oli jäänyt pikkuisen multaa reunaan, mutta muuten oli kyllä hämmästyttävän tehokas tuo taivaallinen pesu.

Taivaallisesta ruukkupesulasta päivää! Ikkunasta otettu kuva.

Ruukut sateen laannuttua. Peseytyivät hyvin, kun leikkaamaton nurmikko piti ne hyvin pystyssä. Tämä konsti menee jatkoon!

Sateen jälkeen: puhtaat ruukut, katuliitumössöä (lapset väittivät, että liidut olivat suojassa sateelta) ja pensaan alla käynyt Karo.

Parina aiempana vuonna meillä on ollut kasvimaalla etanaongelmia. Viime vuonna sain tilannetta jo aika hyvin haltuun ja tänä kesänä luulin olevani voiton puolella, kunnes eräällä iltatarkistuksella löysin laumoittain pikkuruisia pelto- ja valepeltoetanoita mutustamassa samettikukkaa ja tatsoita. Niitä löytyi myös retiisien kimpusta. Keräsin pois kaikki, jotka löysin ja sen jälkeen ehdin tehdä yhden uusintakierroksen ennen näitä rankkasateita. Etanat tunnetusti pitävät sateesta, joten minäpä suuntasin juhannusaaton kaatosateessa etanoita keräämään. Sadannen kohdalla kyllästyin laskemaan ja jatkoin vain minetanoiden nyppimistä. Viikon päästä olisivat syöneet kasvit rangoiksi yhdessä yössä, nyt sain toivottavasti edes suurimman osan pois. 

Kokeilen, pitäisikö valkosipulien kukkavarsisilppu kyssäkaalin turvassa etanoilta.

Parissa blogissa on näkynyt kaurajuuren komeaa kukintaa. Minä kasvatin kyseistä kasvia viime kesänä ensimmäistä kertaa ja talvehtimaan jäi kolme yksilöä. Niistä ainoastaan yksi lähti talven jälkeen kasvuun ja aukaisi tänään ensimmäiset kukkansa. Korkeutta kasville tuli enemmän mitä olin etukäteen kuvitellut mutta sepä ei haittaa. Muuten olemus on sen verran hoikka, että se sopii vallan mainiosti olemaan kapeassa aidanvieruspenkissä. Luin, että se pitäisi kukkiaan auki vain aamupäivästä, joten kuvasin sen heti tänä aamuna. Ja toden totta: puoliltapäivin kukat olivat auki, yhdeltä jo tiukasti supussa. Kerrassaan mainio kellokukka.

Kaurajuuren kukan väri sopii hienosti kukkivaan ruohosipuliin. Karo on taas kyttäämässä kadulle.

Puutarhamme siirtyi sateiden myötä ajanlaskussa lemmikkien jälkeiseen aikaan. Katsoin jo alkuviikosta, että lemmikkien kukinta alkaa hiipua ja kohta ne karistaisivat siemenet ympäriinsä. Harvensin niitä jo silloin pikkuisen mutta helteiden vuoksi en voinut nyhtää kaikkia pois. Muut kasvit saavat niistä kuitenkin vähän suojaa ja varjostavat ne maanpintaakin. Nyt kun satoi, oli hyvä hetki repiä kaikki veks. Yritin saada niitä tällä kertaa mahdollisimman paljon juurineen pois, ettei taas ensi vuonna olisi kolmea kottikärryllistä lemmikkikasvustoa kompostoitavana. Kumpikin kompostori on jo ääriään myöten täynnä mutta onneksi tuollainen hento kasvimassa kutistuu vauhdilla. Joka tapauksessa luumutarhassa on jo monessa kohtaa sen verran peittävää muuta kasvustoa, että lemmikkien määrää voi hyvin vähentää ja samalla keventää omaa ensi kesän työmäärää.

20.6. lemmikkien ensiharvennuksen jälkeen. Alppiruusu 'Mikkeli' ja atsalea 'Tarleena' näkyvät taustalla.

Tänään. Pidän oikeastaan tästä näkymästä enemmän. Ehdin jo kyllästyä lemmikkeihin.

Kuvissa ei oikein erotu tarhakeijunkukka 'Hansien' kukintoja. Mietin vähän viime kesänä ylijäämätaimia vähän sinne sun tänne lykkiessäni, kuinka 'Hansit' mahtavat sopia alueen muuhun kukintaan. Avoimia varten kun oli pakko saada talven aikana kuolleiden kasvien tilalle edes jotain ja olihan tuolla muutenkin vielä aukkopaikkoja. Mitään riidanpoikasta ei ole kuitenkaan vielä tullut, sillä juuri nyt luumutarhassa kukkii vain valkoisia tai hennon vaaleanpunaisia kasveja. Atsaleoista 'Tarleenan' väri on tummin ja sekin osuu itse asiassa melko lähelle 'Hansin' kunnolla avautuneen kukan väriä. Postauksen alkupuolella ollut kurjenpolvi vähän riitelee, mutta se onkin todennäköisesti lähdössä sieltä muualle. En liiemmin pidä sen kasvutavasta.

Etualalla 'Hans', suoraan sen yläpuolella 'Tarleena, vasemmalla taaempana 'Satomi' ja ylimpänä 'Mikkeli'

Tänä vuonna niin atsaleat kuin alppiruusutkin kukkivat ennätyksellisen runsaasti. On pitänyt esitellä niitä jo monta kertaa mutta aina joku muu juttu on kiilannut edelle. Kuvia on kuitenkin otettu ja postaus aloitettu, joten asia ei pääse unohtumaan. Jos ei kesän aikana ehdi niitä esitellä, ovat sitten talven ajankuluksi odottamassa. Alppiruusujen onnistunut siemenlisäyskokeilu sai äitini pohtimaan vakavissaan atsaleojen siemenlisäystä. Niinpä lupasin leikkiä mehiläistä ja pölytin (ennen näitä sateita) 'Tarleenan' kukan 'Satomin' siitepölyllä. 'Tarleenan' oksassa roikkuu nyt lanka merkkinä, jotta löydän oikeat siemenet sitten, jos niitä joskus sinne ilmestyy.

Isorikot kukkivat ensimmäistä kertaa näin runsaina. Kannatti siirtää ne kivikkorinteestä tänne luumutarhaan!

Tahmainen kukinto tarttui Karon poskikarvoihin, kun se kulki perässäni kyttäämässä namia. Ei saanut tällä kertaa, vaikka ilme vähän muuta kertookin.

Tänään piti olla poutapäivä mutta mistähän kummasta juuri nyt osui taas joku pilvenriekale meidän päälle? Aurinko kuitenkin yrittää vähän paistaa pilven raosta, joten tuskinpa tuo sade kauaa kestää. Toivottavasti...