Vaihteeksi onnistumisiakin

Tarhakylmänkukan taimia.

Edellinen postaus käsitteli tämän kesän epäonnistumisia, joten vastapainoksi laitetaan edes osa postauksesta iloisia yllättäjiä ja muita onnistumisen hetkiä. Aloituskuvan kylmänkukkakylvös meinasi kuulua siihen epäonnistumisten suureen joukkoon, sillä kylmäkäsittelyn jälkeen taimia ei vain ilmestynyt. Pitkän odottelun jälkeen kaksi tainta nousi viimein esiin mullasta ja ehdin jo innostua, että nyt ne viimein alkoivat itää. Turha toivo, ei noussut taimia ei. Upotin purkin ennen kesän komareissuamme kukkapenkin reunaan, jotta se ei kuivuisi ihan niin helposti. En tiedä, saivatko loput siemenet kesäkuun kylminä öinä toisen kylmäkäsittelykierroksen vai lämpökö sitten auttoi, mutta heinäkuun lopulla taimia alkoi yhtäkkiä nousta hyvinkin innokkaasti. Siemenet olivat peräisin Liisan kasvit -blogin Liisalta ja niistä pitäisi tulla punaisia tai sinisiä kerrannaiskukkaisia ihanuuksia.

Vihreä-/keltamarjainen karviainen tekee reilun sadon.

Naapurin kaatopaikkakuormasta muutama vuosi sitten pelastettu 'Hinnonmäen keltainen' karviainen on ensimmäinen yllättäjä. Puska on jurottanut perusteellisesti muutaman vuoden ja olin jo melkein valmis luovuttamaan sen kanssa. Tänä vuonna kuitenkin joka oksalla roikkuu isoja marjoja melkein vieri vieressä. Ihan parasta on se, että punakarviaisen kypsyviä marjoja ympäri pihamaata ripotteleva salaperäinen karviaisvaras ei ole hoksannut tuon vihreämarjaisen karviaisen marjoja. En ole päässyt näkemään, onko punakarviaisvaras siivekäs vai nelijalkainen mutta marjoja on löytynyt myös mansikkamaan häkin sisältä, mikä viittaisi siimahäntäisiin varkaisiin. Saman suvun ryövärit ovat varmasti myös mansikkavarkauksien takana, vaikka joka aamu loukusta on saanut viskata raadon menemään (saaliina on lukuisia peltomyyriä, muutama metsähiiri ja yksi kotihiirikin). Sakkia taitaa olla niin pent****sti, sillä nyt mansikkamaalta on viety raakileetkin. Marjaterttujen varret vain töröttävät pystyssä, marjat kantoineen on siististi napsaistu irti ja kuskattu johonkin piiloon.

Tomaattien raakileita ei ole onneksi viety.

Tomaatit ovat kasvaneet yllättävän hyvin, vaikka kesäkuu oli kylmä ja heinäkuu sitten toista ääripäätä. Ilmeisesti tuossa autotallin seinustalla oli öisin ja aamupäivisin riittävän viileää pölytyksen onnistumiseksi, sillä tomaatit kukkivat ihan hyvin ja raakileitakin on tulossa. Kesäkuu hidasti sen verran kukinnan alkamista, että kypsiä tomaatteja on tullut vasta muutamia maistiaisiksi. Tänäkin vuonna 'Maskotka' ehti ensimmäisenä mutta 'Venus' tuli heti seuraavaksi. Myös 'Evakosta' ja 'Amateurista' on saatu maistella ensimmäiset kypsät tomaatit. 'Balkonzauber' on ollut monena vuonna nopeimpien joukossa mutta se selvästi hidasti vauhtiaan heinäkuun helteissä. Kunnon tomaattipostaus on tulossa myöhemmin syksyllä kunhan satokausi alkaa olla lopuillaan tai vähintäänkin olemme saaneet kaikista tomaateista maistiaisia.

Päivänlilja 'Arctic Snow'.

Karviaisen lisäksi myös päivänlilja 'Arctic Snow' on jurottanut vuosikaudet. Siirsin sen viime tai toissa kesänä kokeeksi pensasryhmän päätyyn ja sehän päätti sitten tänä vuonna kukkia ensimmäistä kertaa ja teki vielä kaksi runsasta kukkavartta kerralla. Kukat ovat suuret, sitruunankeltaiset melkein valkoisilla viiruilla ja tuoksuvatkin vielä. Hyvä, etten kyllästynyt tuohonkin viherkasviin ja viskannut menemään. Nyt kun se on päässyt kukinnan alkuun, niin eiköhän se ala kasvaakin reippaammin.

Nimetön litukan lilja.

Päivänliljoista on helppo siirtyä värililjoihin. Aurinkopenkin 'Lollypopit' ovat kutistuneet vuodesta toiseen mutta litukasta muutama vuosi sitten hankitut liljat, joiden piti olla lajikkeeltaan kerrannaiskukkaista 'Double Sensationia', ovat hiljalleen venyneet korkeutta ja kasvattaneet kukan kokoa. Kerrannaisiksi niitä ei kyllä voi edes rikkoutuneilla silmälaseilla katsellen erehtyä luulemaan mutta ehkäpä ne joskus vielä yllättävät tekemällä lisää terälehtiäkin. Väri on kuvassa liian helakka, oikea sävy on enemmän korallinpunaiseen päin kallellaan ja aika haastava yhdistää muihin lähistöllä kasvaviin viileäsävyisiin kasveihin. En kyllä ala liljoja tuosta siirtämäänkään kun kerta näyttävät viihtyvän, vähät pienistä riitasävyistä.

Salkoruusu 'Nigra' selvästi viihtyy aurinkopenkissä ranskantulikukkien kaverina.

Enpä olisi uskonut salkoruusun kestävän näin montaa vuotta. Sehän ehti kukkia edellisessä paikassaan jo kerran nelimetrisin kukkavarsin ja nyt tuossa aurinkopenkissäkin on jo toinen kukintavuosi menossa. Viime kesänä tosin kotilot söivät pahasti sen lehtiä ja varmaan keväinen paikanvaihdoskin vaikutti, kun ei korkeutta tullut kovin paljoa yli metrin. Nyt salkoruusun kukkavarret ovat yhtä korkeita kuin vieressä oleva purppuraheisiangervo. Ihan ei siis neljä metriä ylity mutta suurin osa kukkavarsista on hyvinkin 2,5-metrisiä. Ihme kyllä salkoruusun lehdet eivät maistuneet kotiloille edes kesäkuun kylmemmillä keleillä ja helteinen heinäkuu piti kotilot kokonaan piilossa, joten salkoruusu on oikein edustavassa kunnossa.

Nuotiopaikalla on jo pikkuisen näkösuojaa.

Toissa talven jäljiltä nuotiopaikan edessä kasvava hortensia 'Vanille Fraise' jäi suorastaan kitukasvuiseksi eikä oikein kukkinutkaan viime kesänä. Se oli hieman harmillinen takaisku, sillä pensaasta oli tarkoitus tulla nuotiopaikan alkukesän "aurinkosuoja". Kärhöt ja tuoksuherneet kun alkavat antaa varjoa vasta loppukesästä. Vanille on kuitenkin petrannut tänä kesänä kasvuaan ja kukkiikin jo ihan mukavasti. Jos sen versot eivät pahasti palellu ensi talven aikana, niin sehän yltää ensi syksynä jo seinäkkeen yläreunaan. Hortensian kanssa nuotiopaikalla kukkii nyt tuoksuherneitä, loistokärhöt 'Ville de Lyon' ja 'Skyfall' sekä mantsuriankärhö.

Ihanat tuoksuherneet.

Onnistuin saamaan viime kesän kirsikanpunaisisten tuoksuherneiden siemenistä yhden taimen vielä tummemman punaista tuoksuhernettä. Sen kaveriksi tuli hempeää vaaleanpunaista. Ei olisi voinut paremmin sattua. Tummanpunaisia on toki enemmänkin mutta ne ovat astetta vaaleampaa sävyä, samanlaista kuin viime kesän kirsikanpunaisena pitämäni väri. Olen jo kerännyt kummastakin muutaman palon siemeniä talteen ja tarkoitus oli ottaa vielä muutamia. Jätin lupaavimman näköiset isot siemenpalot tuleentumaan ja nypin muut pois, jotta kasvit jaksaisivat vielä kukkia.

Kaukasiankirahvinkukka ja loistokärhö 'Ville de Lyon'.

Kaukasiankirahvinkukalle löytyi aikanaan loistopaikka luumutarhan reunassa. Ei haittaa, vaikka se kurottelisi niin korkealle kuin kykenee, kun on penkin takimmaisena. Nyt sen kukat keikkuvat puolisen metriä nuotiopaikan porttia korkeammalla. Melkoinen kuhinakin siellä käy, sillä kimalaiset ovat ihan hulluna kirahvinkukan kukkiin. Yhdessä kukassa voi olla neljäkin kimalaista ihan vieri vieressä. Enempää niihin ei sopisikaan. Mietin jo, että myös kadun pään joutoniitty voisi laittaa kokeeksi kirahvinkukan tai pari. Niiden kukat näkyisivät varmaan hauskasti meidän puolelle aitaa ja olisivat vielä sopivasti katselukorkeudellakin kun joutoniitty on reilun metrin meidän tonttia alempana.

Päivän kärhönä on ihana ensikertalainen, loistokärhö 'Skyfall'.

'Skyfallin' kukat ovat täydellisen sävyiset mantsuriankärhön kaveriksi. Muotokin niillä on hyvin kaunis ja kunhan kärhö kunnolla kotiutuu, kukat ovat varmasti kookkaampiakin kuin nyt. Odotan tältä parivaljakolta suuria. Kesäisen kaunista viikonloppua!

Märkiä rättikukkia

Oli vähän reppanan näköisiä kukkia eilisen sadepäivän jäljiltä. Eikä ihme, kun päivän aikana kertyi viisitoista milliä vettä tuli niskaan. Nytkö ne syyssateet sitten alkoivat? Muutama kärhö kesti sateet yllättävän hyvin mutta joukosta löytyi monta kerrassaan reppanan näköistä esitystä. Surullisimmalta näyttää ehkä 'Polish Spirit', joka ehti aukaista vasta muutamia kukkia.

Kuin monta märkää rättiä roikkumassa, eli loistokärhö 'Polish Spirit'.

Ei 'Voluceaukaan' kovin iloiselta näytä. Väri on tässä kuvassa hieman liian violetti.

Olen välillä kirjoitellut eri kärhöjen taustoista (tarinoita löytyy blogin tunnisteluettelosta kohdassa historia). Loistokärhö 'Voluceaun' tarina löytyy täältä, jos joku haluaa käydä kurkkaamassa. 'Voluceau' on yksi suosikkikärhöistäni sen elinvoiman, sametinpunaisen värin ja runsaan kukinnan ansiosta. Kärhön historiaa tutkiessani löysin sellaisen tiedon, että loistokärhö 'Rouge Cardinal' olisi 'Voluceaun' täyssisarus; samat vanhemmat, mutta pari vuotta aiemmin jalostettu. Minulla on kaksi ruukkukärhöä, joista toinen oli varmuudella 'Rouge Cardinal' ja toinen todennäköisesti samaa. Varma tapaus kukki jo alkukesällä ja toinenkin teki yhden kukan aiemmin kesällä varmistuen samalla Cardinaliksi. 'Voluceau' ei kuitenkaan kukkinut samaan aikaan. Nyt se alunperin epävarmempi tapaus on alkanut kukkia uudelleen ja juuri sopivasti yhtä aikaa 'Voluceaun' kanssa.

Loistokärhö 'Rouge Cardinal' kylpee aamuauringossa, joten väri on vieläkin punaisempi kuin luonnossa.

Hyvin paljon noissa sisaruksissa onkin samaa mutta sävyltään 'Voluceau' on hitusen enemmän violettiin taittava, kun Cardinal on enemmän punaiseen päin kallellaan. Selvin ero on heteissä: 'Voluceaulla' ne ovat kirkkaan keltaiset, 'Rouge Cardinalilla' vaaleat, beigeen päin taittavat. Kukan koko on 'Voluceaulla' paljon suurempi, mutta eipä pieneltä ruukussa kasvavalta kärhöltä mitään mahtisuorituksia voi odottaakaan. Kunhan saan molemmat Cardinalit istutettua maahan ja ne pääsivät kunnolla pistämään parastaan, päästään vertailemaan paremmin kukkien ja kärhöjen lopullista kasvukorkeutta.

Tarhaviinikärhö 'Krakowiak' jaksaa juuri ja juuri pitää pienet kukkansa asennossa, vaikka sadepisarat paljon painavatkin.

Siirrytään kärhöistä muihin kukkiin. Kaukasiankirahvinkukkaa on kehuttu hyväksi pörriäiskasviksi ja sitä se todella on. Ei ole harvinaista nähdä kolme tai jopa neljä kimalaista yhtä aikaa sen kukalla ja joka kukassa on aina vähintään yksi pörriäinen. Välillä sillä näkee myös kovakuoriaisia ja kukkakärpäsiä. Perhosia en muista tänä kesänä nähneeni kirahvinkukalla mutta perhosia on meillä nyt todella vähän muutenkin. Juuri tällä hetkellä kirahvinkukassani ei ole yhtään kukkaa auki mutta viime viikolla otetusta kuvasta saa vähän osviittaa sen houkutustehosta.

Kaukasiankirahvinkukassa käy aina vilske.

Kimalaisia vähemmän toivottuja puutarhan pörriäisiä ovat ampiaiset. Niitä tuntuu taas tänä vuonna olevan aika paljon. Lasten leikkipaikan viereen liiterin räystään sisälle pesänsä rakentanut yhdyskunta myrkytettiin varmuuden vuoksi. Kasvimaan puolella autotallin kattotiilien alle pesineet saavat jäädä. Vaikka lentoliikenne pesään alkaa olla jo melkoinen, ampparit liikkuvat enimmäkseen katon puolelta eikä räystään alla kasvimaalla puuhaillessa ole toistaiseksi tarvinnut olla varovainen. Sen sijaan melko ongelmallinen pesäpaikka on puutarhakompostorissa. Isäntä kävi jo yhden kerran suihkimassa pesään myrkkyä, mutta lentoliikenne väheni vain hetkellisesti. Ovelat otukset menevät pesäänsä kahden puutarhakompostorin välistä maanrajasta ja itse pesä on Biolanin puutarhakompostorin reunan alla tai sisäpuolella sen verran syvemmällä, ettei myrkkyä saa suihkittua pesään saakka.

Kuvituskuvana litukan nimetön lilja, jolle ehkä pitäisi etsiä vähän parempi paikka.

Tähän saakka puutarhajätettä on saanut viedä suht huolettomasti mutta nyt ampiaiset ovat alkaneet tulla vastaan tarkistamaan, millä asioilla ihan pesän vieressä liikutaan. Taisivat suuttua ensimmäisestä myrkytysyrityksestä tai sitten väkeä riittää ravinnonhankinnan lisäksi myös vartiointiin. Enää ei viedä kottikärryllistä kitkentäjätettä kerrallaan tai varsinkaan aleta mylläämään kompostissa. Kerran osuin vahingossa kottikärryllä kompostorin kulmaan ja sitten pitikin lähteä jo kiireesti karkuun odottelemaan ampiaisten rauhoittumista. Niinpä olen alkanut viedä puutarhajätteet sylissä, viskaan ne vain läjän päälle ja häivyn samantien, jotta vierailut pesän lähellä jäävät mahdollisimman lyhyiksi.

Majapenkissä kukkivat jaloangervot ja niiden sekaan uhkaavasti hautautuva kuutamohortensia.

Pensasryhmän mustilanhortensia on nyt komeimmassa kukassa.

Karsin mustilanhortensiasta keväällä alaoksia, jotta pensaan alle tulisi paremmin valoa. Puolukka onkin alkanut levitä hitusen paremmin hortensian alle eivätkä valkoiset pikkusydämet ole nääntyneet kuivuuteen ja valon puutteeseen. Ruohonleikkuukin on ollut helpompaa, kun ei ole tarvinnut väistellä hortensian oksia. Loistosalvia todennäköisesti lähtee aikanaan pois ja tekee tilaa puolukalle mutta sen vuoro väistää on sitten joskus. Parempi toki olisi, jos se ymmärtäisi omatoimisesti heittää henkensä jonain talvena... Voi olla, että toivon samaa kohtaloa myös pikkusydämelle sitten kun puolukat tarvitsevat lisää tilaa. Aika kamalaa toivoa jonkun kasvin kuolemaa, eikö? Joskus ei vain jaksa naputella myynti- tai lahjoitetaan -ilmoituksia eikä luonto anna periksi viskata kaikkea kompostiinkaan.

Tarhaviinikärhö 'Justa' pääsi vuorostaan päivän kärhöksi.

Itseltäni loppui kesäloma tänä vuonna samaan aikaan kuin jälkikasvulla alkoivat koulut. Arki on siis palannut taas meidän perheeseen ja hetken aikaa olo on kuin postauksen aloituskuvien kärhöillä: lomailuun tottunut pää väsähtää kaiken tietotulvan ja aikataulusekamelskan kaatosateessa. Onneksi omat opinnot alkavat vasta syyskuussa. Jospa siihen mennessä saisi edes muut arkirutiinien rattaat pyörimään sujuvasti. Juuri postausta viimeistellessä alkoi sataa ihan kaatamalla, mistä tulikin mieleen aiheeseen sopiva menovinkki Kuopiossa liikkujille. Käykääpä vilkaisemassa Aarneenpuistoa (Kuopionlahdenkadun ja Haapaniemenkadun kiertoliittymän välissä, ette voi olla huomaamatta). Siellä on viime (tai toissa?) kesänä tehty laajan nurmialueen tilalle kunnon hulevesipuutarha. Bussipysäkki on ihan puiston vieressä ja jos omalla autolla liikkuu, niin senkin saa kätevästi parkkiin kadun toiselle puolelle Musiikkikeskuksen parkkialueelle. Vanhat Aarneenpuiston havuistutukset on säästetty ja ne toimivat hienona taustana hieman villimmille perennojen, pensaiden ja luonnonkasvien täyttämille altaille ja niiden reunamille.

Maistiaisiksi ensimmäinen hulevesialtaista.

Toki kasvillisuus ei ole vielä ehtinyt joka kohdassa ihan täyttämään alueitaan ja varmaan talvikin on tehnyt paikoitellen tuhojaan, mutta minusta siellä on paljon kivoja ideoita mm. perennojen ja luonnonkasvien yhdistelystä ja erilaisista kosteikkokasveista. Jätän loput kuvat puistosta odottamaan syksyn ja talven pimeitä kuukausia, mutta ne, jotka pääsevät, niin ehtivät vielä tutkimaan puistoa ihan omin silmin. Käykää ihmeessä ja kiertäkää samalla ne vanhat alueet!

Uusia kukkijoita

Ensimmäinen kaukasiankirahvinkukan avonainen kukka. 

Itselle uusien kasvien kasvattaminen on aina yhtä jännittävää. Ensin miettii, viihtyykö taimi juuri siinä mihin sen on mennyt istuttamaan, sitten alkaa odotella ensikukintaa ja sitä, kuinka kukkien väri sointuu vieruskavereihin. Joidenkin kasvien kohdalla sitä ensimmäistä kukintaa joutuu odottamaan vuosikaudet, kuten kävi parin muuton jälkeen majapenkkiin asettuneelle vaahtera-angervolle (rikkoviuhka). Vasta monen vuoden odottelun jälkeen se suvaitsi tänä vuonna tehdä yhden, hädin tuskin pikkurillini kokoisen kukinnon ja piilotteli sitäkin lehtiensä seassa. Se on aikamoinen saavutus, kun lehdistö itsessäänkin on hädin tuskin kymmenen sentin korkuinen. Elättelen toiveita, että mokoma hidastelija päättäisi ensi vuonna osoittaa olevansa odottamisen arvoinen. Kaukasiankirahvinkukka ei sen sijaan hidastellut eikä piilotellut ensikukintaansa. Sain pienen taimen viime kesänä ja nyt ensimmäinen kukkavarsi huitelee ritarinkannuksiakin korkeammalla ja puska pullistelee muutenkin sen verran komeasti, että pientä paikan viilausta taitaisi tarvita.

Ensimmäinen kukka on selin katselusuuntaan nähden, mutta raikas yhdistelmä ritarinkannusten kanssa tulee silti edukseen esille.

Tiesin toki, että kirahvinkukasta kasvaa korkea mutta eihän sitä aina osaa etukäteen ajatella, kuinka se istuu ympäristöönsä. Kukkien puolesta kasvi sopisi olemaan nykyiselläkin paikallaan mutta sen lehdet tulevat ehkä jo ensi kesänä tai viimeistään sitä seuraavana ahdistelemaan kanadanatsaleaa. Ritarinkannuksien vieressä olisi juuri sopivasti tyhjää tilaa kirahvinkukalle, olihan sinne suunniteltu suojaisa paikka nuokkusyreenille. Koska nuokkusyreeni on vasta viidentoista sentin korkuinen pikkutaimi, taitaa kirahvinkukka kiilata sen edelle paikkavalinnassa. Syreeni ei tarvitse kovin kummoista tilaa vielä vuosikausiin, joten se joutaa odottelemaan vaikka ruukussa sopivaa paikkaa. Samalla säilyisi kirahvinkukan ja ritarinkannuksen hieno väripari.

Mustalaukat kukkivat luumutarhassa viimeisten arovuokkojen kanssa.

Ukkolaukkojen kukinta oli tänä vuonna loistelias. Myös pensasryhmän seasta puskevat sorjalaukka 'Mount Everestit', lehtolaukat ja 'Graceful'-lajikkeen laukat kukkivat hienosti. Sen sijaan monien muiden laukkojen kukinnassa olisi vähän moitittavaa. Musta- ja tähtilaukat sekä saksalaismarketista hamstratut sekoitukset ovat ilmeisesti ottaneet joukkopaon ja niistä ainoastaan viime syksynä luumutarhaan istutetut mustalaukat kukkivat. Pallolaukat tekivät lehtiä mutta eivät kukkineet. Viime syksynä istutetuista napolinlaukoista ei ole näkynyt lehdenkärkeäkään. No, eipä tarvinnut miettiä, millä kasvilla peittäisi laukkojen rumasti kuihtuvat lehdet. Mustalaukoista pidän kuitenkin niin paljon, että niitä on pakko ostaa tänäkin vuonna, jos sattuu tulemaan jossain vastaan. Niillä on kaunis, tiivis kukinto, joka vielä tuoksuukin hyvälle.

Näitä kahta kasvirypästä olen ihmetellyt keväästä lähtien.

Varjokujalla on ollut koko tähänastisen kesän mittainen mysteeri. Huomasin jo keväällä, että penkin päässä olevalta sammalikolta puskee kahdesta kohdasta taimia. Ensimmäisenä tuli mieleen, että olen kitkiessäni onnistunut karistamaan taskussa olleesta rucolapussista tai vastaavasta siemeniä niin nätisti kahteen läjään. Seuraavana mietin, olisiko joku hiiri tai myyrä jemmannut naapurin lintulaudalta talvivarastoja kukkapenkkiini. Teoria vahvistui, kun naapuri kertoi heillä kasvaneen lintulaudan kohdalla myös vastaavan näköisiä taimia. Auringonkukkia ne eivät selvästi olleet mutta onhan noissa siemenseoksissa yhtä sun toista mukana. Päätin ihan uteliaisuuttani jättää taimet kasvamaan, josko vaikka myöhemmin tunnistaisin ne paremmin. Kävin silloin tällöin tutkimassa taimia; haistelin ja tunnustan myös maistaneeni pikkuisen yhtä lehteä (huom. maistoin, en syönyt). Siinä vaiheessa olin jo mielestäni varma, että joku kaalinsukuinen kasvi on varmastikin kyseessä mutta ei mikään, mitä olin kylvänyt kasvimaalle. Nyt kun kasvit ovat alkaneet kukkia, ne näyttävät minusta rapsilta, mutta googlaamalla en löytänyt talvilintujen siemenseosta, jossa sitä olisi mukana. Ehkä seokseen on kuitenkin eksynyt sen siemeniä mukaan.

Herneitäkin on maisteltu, tällä kertaa jännitettiin, sisältävätkö violetit pavut myös violetteja herneitä.

Lapsille ehkä jännittävin odotettava on ollut violetti herne 'Blauwshokker'. Ja myönnettäköön, että olen itsekin odottanut niiden kasvamista mielenkiinnolla. Nyt ensimmäiset olivat kasvaneet tarpeeksi suuriksi maisteltaviksi. Vihreä 'Kelvedon Wonder' on suosikkilajikkeemme eikä se pettänyt tälläkään kerralla. 'Blauwshokkerin' pienemmät herneet maistuivat hyvin samanlaisilta mutta isommiksi ehtineet olivat hiukan karvaamman makuisia. Ihan syötäviä kuitenkin. Pieni pettymys tuli siitä, että itse herneet olivatkin vihreitä eivätkä violetteja. Joka tapauksessa sekä kukat että palot ovat koristeellisia kasvimaalla ja 1,5 metrin korkuiseksi kasvava puska muutenkin näyttävän näköinen, joten 'Blauwshokkereille' on varmasti oma pieni sijansa kasvimaalla jatkossakin.

Aurinkopenkkiä pihaantulosta kuvattuna.

Etupihalla minua ilahduttaa erityisesti se, että purppuraheisiangervo on vihdoin niin kookas ja tuuhea, että sen erottaa jopa kuvissa. Kunhan se vielä pikkuisen kasvaa, siitä tulee oikein hyvä taustakasvi aurinkopenkin muille kasveille ja kiva pari muutama metri siitä vasemmalla kasvavalle mustilanhortensialle, joka kukkii pian ensimmäistä kertaa kunnolla. Niiden välissä piti olla pitsipihlaja mutta kuten edellisessä postauksessa kerroin, se nyt päätyi vesimyyrän takia takaisin ruukkuun. Aika näyttää, millä kasvilla sen korvaan vai saisivatko hortensia ja purppuraheisiangervo kurottua aukkoa riittävästi umpeen. Sähäkänsiniset ritarinkannukset eivät aivan sovi penkin värimaailmaan mutta eipä niiden tilalle ole tällä hetkellä mitään muutakaan laittaa. Ne kukkivat kuitenkin sopivaan aikaan ja tuovat korkeutta penkin taka-alalle kärhöjen ja purppurapunalatvan kaveriksi, joten saavat toistaiseksi olla. Ehkä korvaan ne joskus valkoisella ritarilla. Tai uusilla kärhöillä. Tai jollain muulla.

Kärhökaaripenkin alussa kukkivat myskimalvat.

Vanhemmilla ja valmiimmilla, jos niin voi harrastelijapuutarhassa koskaan sanoa, alueilla kukintavuorot vaihtelevat juuri sopivasti: kun yksi lopettaa, seuraava aloittaa. Kärhökaaripenkin alkupäätä ei tule kovin usein esiteltyä. Siellä on vain perusperennaa eikä juuri mitään sen kummempaa. Alkukesällä bellikset ja lemmikit ovat sen päätähtiä ja tällä hetkellä valkoinen myskimalva yrittää kovasti haudata kaiken alleen. Aivan lähiaikoina pitää alkaa napsia niistä latvoja kompostiin, jotta siemensatoa ei tulisi ihan niin paljoa ympäriinsä. Heti kun malvojen pääkukinta alkaa olla lopuillaan, on niiden takana olevien jaloangervojen vuoro ottaa vetovastuu kukinnasta. Samoihin aikoihin etureunan kuunliljat alkavat kukkia. Myöhäissyksyn kukinnasta vastaa taas myskimalva mutta ei enää yhtä runsaana kuin tässä vaiheessa kesää. Penkin kukintavuorot ovat aika oivallisesti järjestäytyneet mutta myskimalvojen leviämisen rajoittaminen käy välillä turhan työlääksi. Osa niistä saa antaa tilaa jollekin vaivattomammalle, kunhan keksin sopivan kasvin. Ehkä pari kärhöä ei olisi pahitteeksi tässäkään osassa penkkiä...

Neljän pinkin suora: pioni, kärhö, isotähtiputki, kärhö.

Kärhökaaripenkin keskiosan kukintaa olen esitellyt vähän väliä mutta tuskinpa se haittaa. Silmillä nähtynä neljän pinkin suora (tai ennemminkin käyrä) näkyy selvemmin kuin kuvassa. Sen muodostavat ihan viimeisiä kukkiaan esittelevä perintöpioni 'Elina', hyvään alkuun päässyt loistokärhö 'Omoshiro', sen takana oikein runsaasti kukkiva  tummanpunainen isotähtiputki ja taaempana majapenkin puolella ihan kukinnan loppumetreillä sinnittelevä tarha-alppikärhö 'Purple Dream'. Kun 'Purple Dream' lopettaa, vieressä vaaleanpunaiset jaloangervot ('Cattleya') alkavat kukkia. Pinkkiä pläjäystä tasoittaa kuutamohortensia, joka alkaa olla vihdoin pensaan mitoissa. Etualan pionin vasemmalla puolella kärhöportin kuusi kärhöä tuovat pionin jälkeen näyttävää kukintaa penkin etuosaan. Tällä hetkellä vasta PRINCESS KATE on ehtinyt saada muutamia kukkia auki ja 'The President' yhden.

Ristikit eivät oikein kukkineet keväällä mutta ottavat nyt vahingon takaisin.

Kärhörintamalla on päivä päivältä kukkaisampaa. Laskin, että kolmessatoista kärhössä olisi jo vähintään yksi kukka auki ja muutama on ihan lähipäivinä avautumassa. Vielä ei ole kukinnan huippuhetki käsillä mutta sen verran noita kukkia jo on, että pääsee kunnolla fiilistelemään eri näköisillä ihanuuksilla. Jännittävintä on tietysti ollut ensikukkijoiden nuppujen seuraaminen: tuleeko sitä mitä piti vai iloisia tai ongelmia aiheuttavia yllätyksiä.

Loistokärhö 'Voluceau' ei aloittanut turhia ujostellut, vaan poksautti kerralla useamman kukan auki.

'Multi Blue' on availlut kukan kerrallaan. Yläreunassa kunnolla kerrannainen kukka ja sen alapuolella vähän epämääräisen muotoinen, josta tullee myös kerrottu.

'Multi Blue' toiselta puolelta. Kunnon kerrannaisia kukkia on avautumassa ainakin pari myös tälle puolelle.

Päivän kärhökuvaksi nostettakoon kuitenkin ensikukkija CORINNE, eli 'Evipo063'.

Harmillista kyllä, useamman päivän poutasää vaihtui tänään tihkusateeksi. Kesän tuntu jotenkin kummassa häviää heti kun aurinko ei enää paistakaan ja on koleampaa. No, jospa ei sentään sataisi kaatamalla eikä montaa viikkoa putkeen. Vai tilaisiko joku vielä sadetta, jos vaikka tällä kertaa onnistuisin ne manaamaan muualle?