Ne tulivat!

Sateisten päivien jälkeinen lämpimänkostea pilvipouta houkutteli isot päiväperhoset puutarhaamme. Heti aamupäivästä näin useita neito-, herukka- ja nokkosperhosia sekä kaksi isoa hopeatäplää. Myöhemmin päivällä joukkoon liittyi muitakin. Purppurapunalatva lunasti taas kerran maineensa mainiona perhoshoukuttimena. Sen kukissa viihtyivät niin amiraali...

Amiraalin rauhallista ruokailua oli helppo kuvata.

... kuin herukkaperhosetkin.

Tähän kuvaan sain mahdutettua kaksi herukkaperhosta.

Herukkaperhonen.

Neitoperhosen näin myös purppurapunalatvalla, mutta en ehtinyt saada siitä yhtään kuvaa. Muutenkin kaikki neitoperhoset tuntuivat olevan kovin levottomia tänään. Yleensä ne päästävät helposti lähelle, mutta nyt kaikki lähtivät lentoon saman tien kun yritin saada kuvan otettua. Jättiverbenalla oli parhaimmillaan kolme neitoperhosta yhtä aikaa ja punatähkissä kaksi.

Ainut kuvatodiste neitoperhosesta. Tyyli on vapaa perhosten ruokapöydissä. Kuvan alalaidassa taitaa olla puolikas herukkaperhonen, jos oikein tunnistan.

Kivikkorinteen tähti on tällä hetkellä punatähkä. Sen yläpuolella aidan takana näkyy ensimmäiset kukkansa avannut puulilja.

Puulilja 'Friso' avasi päivän aikana ensimmäiset voimakastuoksuiset kukkansa. 

Aurinkopenkissä kukintaa aloittelee punatähkä 'Alba'. Jossain näin tälle myös nimen valkotähkä. Kumpi lienee oikein. Pitää seurailla, kelpaako tämäkin perhosille yhtä hyvin kuin punainen serkkunsa.

Väliin ne päivän pakolliset:

Loistokärhö 'Elsa Späth' sai sateista voimaa levittää kukkansa taas lähemmäksi normaalikokoa.

Loistokärhö 'Jan Pawel II' on aukaissut ensimmäisen kukkansa.

Iso hopeatäplä (keisarinviittako?) oli aamupäivällä minulla kukkapenkinkaiveluseurana takapihalla. Jostain syystä tämä repaleinen yksilö oli todella kiinnostunut lasten keltaisesta kuorma-autosta ja pihalla olleesta keltaisesta muovisäkistä. Se kävi aina välillä lennähtämässä muutaman metrin päässä pienen lenkin ja palasi jompaan kumpaan kiinnostuksenkohteeseensa. Minulla meni kukkapenkissä varmasti yli puoli tuntia ja perhonen oli koko sen ajan paikalla. Myöhemmin näin saman perhosen etupihalla auringonkukissa ja toisen yksilön kasvimaalla kehäkukissa. Harmi, etten saanut siipien alapinnasta kuvaa, niin tunnistaminen olisi varmentunut.

Repaleisista siivistä huolimatta lentäminen sujui vallan mainiosti.

Ehjempisiipinen keisarinviitta (?) kehäkukalla.

Huomasin myös, että puutarhassa kannattaa olla kukkien lisäksi myös kiviä, haketta ja kuormalavoja, sillä jatkuvasti joku perhonen laskeutui niiden päälle lepuuttamaan siipiänsä. Tai mistä minä tiedän, oliko kyse siipien lepuuttamisesta vain virhearviointi. Pääasia, että perhosia alkoi taas näkyä useamman huonon perhoskesän jälkeen. Nyt on pidettävä kamera koko ajan käden ulottuvilla ja silmät tarkkana, että tulee kaikki kauniit vierailijat nähtyä. Ovatko isot päiväperhoset ehtineet jo teidän puutarhaanne?

Kesäkukkia

Keräsin tähän postaukseen joukon tällä hetkellä komeasti kukoistavia kesäkukkia.

Talvetetut leijonankidat ovat kukkineet runsaasti koko kesän, mutta purppurarevonhännät ovat vasta aloittaneet. Näiden värit sopivat mielestäni täydellisesti yhteen.

Samaa värimaailmaa löytyy uuden puutarhakompostin kyljestä, tosin ei tätä oikein kukkaloistoksi voi kutsua. Ahkeraliisat kärsivät heinäkuun kylmistä jaksoista ja keijunmekot murjottivat koko alkukesän muuten vain.

Patiolla pelargoni ja euron verbena kukkivat lumivyöryn lailla. Afrikansinisarjan lehdillä alkaa olla jo ahdasta. 

Rungollinen verenpisara kärsi myös heinäkuun kylmästä, mutta on nyt intoutunut kunnolla kukkimaan. Oikeassa reunassa näkyy pari pasuunakukan nuppua, joita onkin valtavasti tulossa.

Jos teiltä löytyy sopiva talvetuspaikka jättiverbenalle, niin talvettakaa ihmeessä! Viime syksyn 0,5 euron löytö on kukkinut jo pitkään komeasti. En edes yritä laskea tämän kukintoja. Ensi vuodeksi tosin etsin tälle paikan, jossa ei ole punaista talonseinää taustalla riitelemässä.

Toisella puolella taloa varjokujan katseenvangitsijan tämänhetkinen komistus ei kuki, mutta on sitäkin rehevämpi. Kaksi eriväristä murattia ja lankaköynnös ovat täyttäneet risupesän täydellisesti ja havu tuo asetelmaan pikkuisen korkeutta. Siirsin kylmälle arat kasvit varjokujalta patiolle edellisten kylmien kelien aikana ja siellä ne ovat edelleen, joten varjokujan katseenvangitsijassa ei juurikaan kuki nyt.

Jaloangervo 'Weisse Gloria' alkaa lopetella kukintaa ja oikeassa reunassa oleva koruköynnös on punastuttanut alalehtensä. Latva on vihreä ja joitakin kukintojakin siellä korkeuksissa riippuu. Risupesä on kuitenkin vehreä.

Istutin alkukesällä ylimääräiset lobeliat pation vierelle. Menee se lobelia reunuskasvinakin.

Tosin taustalla hyönteishotellin kattoterassilta ryöppyävät lobeliat ovat selvästi komeampia. Etualalla itsestään kylväytyneet  'Musicbox'-kääpiöauringonkukat.

Keksin lapsille aivan uutta puuhaa, josta he innostuivatkin yllättävän hyvin. Keräsin ulkoa lasten käsittelyn kestäviä kasveja ja lyhensin ne sopivanmittaisiksi. Kiinnitin teipillä rautalankaa maljakon suulle harvaksi ristikoksi ja lapset saivat asetella kukkaset maljakkoon. Lopputulos on aivan lasten näköinen.

Lasten asettelema kimppu pääsi takkahuoneen kaapin päälle, eli pienten sormien ulottuville. Ihmeen hyvin ovat jo antaneet olla sen rauhassa, joten ehkä tässä on vielä toivoa saada sisustettua huushollia kukilla ihan omankin mielen mukaiseksi.

Niittymäinen tunnelma.

Auringonkukkia, horsmaa, pallerolaukkoja, vihreänä kuunliljan ja auringonkukan lehtiä, lisukkeena hietakastikkaa (?).

Viimeistelyyn pari pihlajan marjaoksaa. Niin... ne alkavat jo punastua.

Elokuu on runsauden aikaa. Se on myös loistokärhöjen kukinnan takia minulle mieluista aikaa kesästä, mutta lähestyvästä syksystä en ole niin iloinen. Ensimmäisillä hallaöillä uhkailtiin jo heinäkuun lopulla, mutta onneksi ne vielä väistyivät ja sää muuttui lämpöiseksi. Välillä paistaa aurinko, välilllä sataa, välillä kumpaakin yhtä aikaa. Ja se kelpaa minulle. Ihan parasta on kuitenkin se, että lämpötila on nyt pysynyt kymmenen asteen paremmalla puolella. On siis vielä kesä!

Päätin ihan oikeasti, että kesäkukkapostaukseen en laita kärhöjen kuvia... 'Justa' kuitenkin vaati päästä mukaan enkä voinut vastustaa häntä...

Sopivasti sateisia ja aurinkoisia päiviä!

Uusia tuulia ja kärhöjä

Lapio on taas heilunut täällä ja kasvikaruselli pyörinyt. Jo viime viikolle oli luvattu vesisateita, joten aloitin kukkapenkkien uudelleenjärjestelyn. Muita mutkia ei tullut matkaan kuin se, ettei vettä sitten satanutkaan. Onneksi viime yön aikana oli alkanut meilläkin sataa, joten ainakin hetkeksi aikaa tuli helpotusta kastelukannujumppaan. Käydäänpä tekemässä kierros elokuisessa puutarhassa.

Karpaattienkellot siirtyivät kivikkorinteestä uuteen paikkaan pensasryhmän reunalle. Kavereina niillä on valkoisena kukkivia pensaita, kuten taustan mustilanhortensia.

Karpaattienkellot viihtyivät hyvin entiselläkin paikallaan, mutta ongelmana olivat rusakot, jotka ohi kulkiessaan napsivat niistä nuput. Jospa uusi paikka olisi paremmin pupuilta piilossa.

Jatketaan etupihalta marjapensaita kohti. Siellä yksi mustaherukkapensas oli jo viime kesänä surkean näköinen ja tänä vuonna enää hädin tuskin hengissä kituva risu, joten kaivoimme sen pois ja istutimme uuden, 'Mikaelin', tilalle. Siitä alkoi myös marjapensasalueen muutos. Tarkoituksena on kattaa kaikken marjapensaiden aluset hakkeella tai kuorikkeella ja pensaiden välit kivituhkalla. Alue on niin pahasti vuohenputken ja valvatin valtaamaa, että kovat keinot ovat tarpeen. Vanhan pensaan kohdalta kaivettiin paremmat pintamaat pressun päälle ja puhdistettiin siitä pienetkin juurenpalaset pois. Syvemmällä ollut huono multa kärrättiin tontin laidalle monttuja tasaamaan. Vuorasin kuopan pohjalta ja sivuilta paksulla kerroksella sanomalehtiä ja varmuuden vuoksi laitoin reunoille vielä muovia 30cm maanpinnalta alaspäin, jotta pintamaassa luikertelevat vuohenputket eivät pääsisi mustaherukan multatilaan. Puhdistettu multa kipattiin montun pohjalle ja pinnalle tuotiin uutta multaa.

Aikamoinen urakka on edessä ennen kuin koko alue valmis. Kivituhkan alla on pahvilaatikollinen sanomalehtiä ja rikkinäinen pussilakana. Keskellä näkyvä hakeympyrä oli yritys pelastaa vanha mustaherukka. Ei onnistunut, joten uuden osto on edessä.

Meni varmaan tunti, että sain kuvassa olevan kiven hivutettua montun pohjalta maan pinnalle. Yksi lipsahduskin siinä tapahtui, minkä seurauksena rouva lensi selälleen, kopsautti sekä päänsä, että kätensä sivummalla olleeseen kottikärryyn, joka tietysti kaatui ja kippasi puolet mullasta maahan. Päähän ei tullut kuhmua, mutta pikkusormen rystysessä on viisisenttinen mustelma. Jos joku naapureista sai tapahtuman videolle, niin haluan nähdä sen. Oli varmaan melkoinen näky!

Melkoinen näky on nyt Hurja-Liisakin. Nimi täytyy ehkä muuttaa Kassi-Almaksi.

Liisalle on selvästi tullut kiire käydä kaupassa, kun on pelkkä toppi päällä. Tai sitten hame oli pyykkinarulla kuivumassa. Rouva Hiidenkivi ei suinkaan haudannut hänen mekkoaan kivituhkan alle...

Kierros jatkuu kärhöportille, jossa kukkii kolme viidestä kärhöstä.

'Justa' alkaa olla täydessä kukassa. Sen vasemmalla puolella 'Princess Kate' on alkanut kasvattaa pontevasti uusia versoja istuttaessa leikattujen tilalle.

'Piilu' vasta aloittelee. Ilmeisesti kylmyys on saanut kukkien värin muuttumaan liila-pinkiksi. Tänä vuonna sekä 'Piilu' että 'Justa' ovat selvästi korkeampia kuin viime kesänä.

'The President' on tänä vuonna yllättänyt minut kukinnallaan. Se kukkii paljon komeammin kuin aiempina vuosina. Kukat vain ovat harmillisen korkealla. Otin kuvan pitämällä kameraa niin korkealla kuin ylsin ja tähtäämällä suunnilleen sinne päin... kymmenisen kertaa ennen kuin sain edes jonkunlaisen kuvan.

Luumutarhan mantsuriankärhö on sentään helppo kuvata.

Varjokujalla kantopuutarhassa kukkivat edelleen tupastiarellat. Niiden taustalla 'Monique' (?) jaloangervot. Oikealla 'Erica'-jaloangervot , jotka jo melkein huutavat vettä. Onneksi sitä tulee nyt taivaalta, niin ei tarvitse itse kastella.

Varjokujan toisessa päässä kukkii ensimmäistä kertaa tuoksuköynnöskuusama yhden kukinnon voimin. Tässä on ihana tuoksu eikä kukinnon väreissäkään ole moitteen sijaa.

Varjokujalta tullaan aurinkopenkin viime kesänä tehtyyn laajennusosaan. Aidan takana olevat tuoksuvatukat on myrkytetty kahteen kertaan, joten uskalsin nyt istuttaa valeessa odottaneet puuvartiset paikoilleen. En viitsinyt siirtää kesäkukkia pois, vaan istutin osan pensaista suoraan niiden viereen. Mahtuvat varmasti olemaan loppukesän lähekkäin.

Oikealla purppuraheisiangervo, aidan mutkan kohdalla mongolianvaahtera ja sen ympärillä kolme koivuangervoa (vain isoin näkyy kuvassa). Vasemmanpuoleisen aitatolpan edessä on pieni mustilanortensia, joka jää kuvassa sopivasti tarhakukonkannusten taakse piiloon.

Aurinkopenkin 'Arabella' kukkii valtoimenaan. Yksi kukkarypäs jää vielä kameran alle piiloon.

Kylmyys on muuttanut myös 'Elsa Späthin' kukkien värejä: väri on vahvempi ja lisäksi terälehtiin on ilmestynyt purppuraiset juovat. Kelpaa minulle näinkin. Mietin myös, olisiko kuivuus myös osasyyllinen, sillä kukat ovat normaalia pienempiä. Aurinkopenkin hiekkamulta on aika haasteellinen kasvupaikka kosteudesta pitäville kärhöille.

Postauksen kuvat ovat eilisillalta ja muutama päivä sitten otettuja, jos ihmettelitte vesipisaroiden puuttumista. Jos tulee sopiva sateenrakonen, käyn varmaan tyhjentämässä sadevesiastioita kasveille, jotta maa kastuu perusteellisesti pohjia myöten. Muutenpa tänään taitaa olla lepopäivä puutarhatöistä. Saa käden taisteluvammakin parantua rauhassa. Mukavaa uutta viikkoa! Sadetta sinne, missä sitä kaivataan!

Menikö överiksi?

Joillakin kasveilla on tapana joskus pikkuisen liioitella. Aivan kuin vähempi ei riittäisi. Tosin osaa se puutarhurikin välillä innostua liikaa. Siitä enemmän postauksen lopussa, otetaan ensin parit kukkaöverit. Aurinkopenkin syysleimulla pituuskasvu on ilmiselvästi siirtynyt kukintoihin.

Korkeutta puskalla on noin 70cm, joten visio aidan yli näkyvistä kukinnoista ei ihan toteutunut. Ehkä kosteampi kasvupaikka olisi tarpeen.

Kukinnon halkaisija leveimmältä kohdalta on melkein kaikissa yli 20cm. Korkeutta kukinnoilla on saman verran. Yksittäisen kukan halkaisija on 4cm.

Kärhökaaripenkin valkoinen syysleimu on normaaleissa mitoissa, mutta korvaa kukintojen koon määrällä.

Korkeus ja leveys 10cm, kukan halkaisija n.2cm. Mutta ei se koko...

... vaan määrä. Väriminttu syysleimun edessä on hätää kärsimässä, osittain myös kuivuuden takia.

Pallerolaukka on mitoittanut väärin varren vahvuuden kukintojensa painoon. Itse kukinnothan eivät kovin kookkaita ole, mutta hennot varret eivät vain jaksa kannatella palleroisia kauniisti pystyssä, vaan taipuvat maata kohti.  

Viimeiset kukinnot maata kohti matkalla, loput ovat jo kaatuneet. Pitää ensi vuodeksi etsiä näille tukevampaa seuraa.

Tiedän kyllä, että vanhin jouluruusuni viihtyy nykyisessä olinpaikassaan, mutta silti sen koko jaksaa hämmästyttää minua. Vieressä olevat, melko kookkaat 'Gold Standard' -kuunliljat jäävät pian toiseksi monsterijouluruusun rinnalla.

Pian pitänee siirtää jouluruusu kauemmas alppiruususta. Vai kumpikohan olisikaan loppujen lopuksi helpompi siirtää toiselta turvaan?

Hortensiat kukkivat usein näyttävästi. Reilu parivuotias, pistokkaasta lisätty syyshortensiani 'Prim White' on jotenkin suhteettoman näköinen: Ensimmäinen kukinto on valtavan suuri, vaikka kyseisellä varrella ei ole mittaa kuin n.40cm. Puolet varresta on siis kukintoa.

'Prim Whiten' ensimmäinen kukinto on valtava suhteutettuna pensaan kokoon. Voi jospa joskus koko pensas olisi täynnä näin kookkaita kukintoja.

Mustilanhortensia ei pihtaile kukkien määrässä.

Puutarhurin kukkaöverit syntyivät tarpeesta pienentää kellarissa talvetettavaa hortensiaa. Leikkasin vain kuihtumassa olevat kukinnot pitkän varren kanssa pois ja keräsin kimpuksi. Harvoin saa isoon Aalto-vaasiin näin täydellisesti sopivan kukkakimpun. Ja ihan vain "parilla" hortensian kukinnolla.

Ei kai 20 hortensian kukintoa voi mitenkään olla liikaa yhdessä maljakossa?

Tuskinpa vain vai mitä olette mieltä?

Älkää surko, en kyninyt leikkauksen kohteena ollutta hortensiaa aivan kaljuksi. Siihen jäi vielä useampi kukinto jäljelle, joitakin nuppuja ja paljon juuresta nousseita nuoria versoja, jotka saavat nyt valmistautua ensi vuoden kukkaloistoon.

Kukkaisaa viikonlopun jatkoa!

Onnistuihan se sittenkin!

Aiemmin kesällä näytti siltä, että tämän vuoden kasvimaatouhuista ei tule yhtään mitään kaiken maailman tuholaisten ja siementen itämättömyyden takia. Milloin vaivasi kuivuus, milloin kuumuus ja välillä kylmyyskin tuli riesaksi, jotta ei vain elämä kävisi yksitoikkoiseksi. Kaikista riesoista ei olla vieläkään päästy eroon, mutta joidenkin kasvien sadosta olemme päässeet jo nauttimaan ja lisää tulee koko ajan.

Ensimmäinen "isompi" sadonkorjuu. Taustalla ihmeellisesti tuholaisilta säästyneet ruusukaalit. Saa nähdä, ehtivätkö tehdä satoa ollenkaan. Vielä ei näy kerien alkuja, mutta odotellaan kärsivällisesti.

Eilen keräsimme lasten kanssa sokeriherneitä ja nostimme valkosipulit. Nykäisimme kokeeksi myös pari isoimman näköistä porkkanaa ja ne olivatkin jo sopivan kokoisia lapsille pureskeltaviksi. Nauriita olemme syöneet melkein joka päivä ja kaikista vitsauksista huolimatta vain pari on ollut kitkeriä. Niiden jaksottainen kylvö onnistui hyvin, joten satoa on tullut sopivaan tahtiin. Valkosipuli ei pettänyt tänäkään vuonna, sillä ne kasvoivat (omalla mittakaavallani mitaten) valtavan suuriksi. Itusilmuista kasvatettuja minivalkosipuleita olemme käyttäneet kesällä ruuanlaitossa varsineen ja vähän harmittaakin, etten antanut valkosipuleiden tehdä tänä vuonna itusilmuja. Kaalipenkin reunaan itsekseen ilmestyneet valkosipulit olivat jääneet osa todella pieniksi, joten taidankin istuttaa ne ensi vuoden varhaissadoksi.

Pari naurista ja porkkanaa, iso kasa alunperin kirpparilta löytynyttä, tujakampaa valkosipulikantaa sekä oikealla eräältä sukulaiselta pari vuotta sitten saatua makeampaa valkosipulikantaa.

Sokeriherneillä on saanut herkutella jo pidemmän aikaa, mutta tavallisia herneitä vielä odotellaan muutama päivä. Keräsimme lasten kanssa eilen myös sokeriherneitä reilun satsin pakastettavaksi. Ensimmäiset härkäpavutkin on maisteltu. Merkitsin muutaman härkäpavun ja sokeriherneen palon nauhalla, jotta en keräisi niitä syötäväksi. Annan niiden kasvaa ja tuleentua ensi vuoden siemenvarastoiksi. Kokeilin tänä vuonna korkeaa 'Alderman'-hernettä, mutta taidan vaihtaa ensi vuonna takaisin 'Kelvedon Wonderiin'. Tämän vuoden jättiläisissä on se hyvä puoli, etteivät lapset yletä kiskomaan palkoja liian aikaisin, mutta niiden tukeminen on ollut varsinainen taitolaji, jossa en ihan ole onnistunut.

Kauniin vaaleanpuna-violettikukkaiset sokeriherneet ovat todella satoisia. Kuvanlaatu sen sijaan on harvinaisen kehno.

Uusintakylvöt eivät ole onnistuneet sen paremmin kuin ensimmäisetkään. Ainoastaan vuonankaalista itivät kaikki kylvämäni siemenet. Epäilen, että joku on taas syönyt taimia heti itämisen jälkeen, sillä olen muutaman kerran löytänyt itäneen pikkutaimen, joka on parin päivän päästä kadonnut. Omituista.

Marjapensaiden välissä ollut kiviympyrä lähtee heti sadonkorjuun jälkeen, sillä tarvitsen kiviä uuden penkin pengertämiseen. Siinä lähtee vajaa pari neliötä kasvimaapinta-alaa, joten päätin siirtää liikaa tilaa vievän saksankirvelin uuden puutarhakompostin viereen, jotta yksi kasvulava vapautuisi ensi vuoden kylvöille.

Pari kiveä, saniainen ja rikkaruohot piti ensin raivata. Keväällä istuttamani keijunmekot eivät ehtineet peittää kompostia niin hyvin kuin olin mielessäni kuvitellut ja laatikossa kasvaneet ahkeraliisat pudottivat kaikki nuppunsa heinäkuun ensimmäisessä kylmässä jaksossa. Näkymä ei ole siis ihan sitä, mitä visioin alkukesällä.

Saniainen siirtyi sivummalle ja saksankirveli saa toimia jatkossa kompostorin piilottajana. Leikkasin sitä reilusti matalammaksi kuvan oton jälkeen, jotta se juurtuisi paremmin. Jokunen juuri nimittäin katkesi siirto-operaatiossa.

Nyt saavat ruohosipuli, pari onnetonta sokerihernettä ja persilja paremmin vettä ja valoa. Vasemmanpuolimmaisen lavan tyhjensin aiemmin nurmen paikkaukseen ja täytin nyt uudella mullalla. Hienot kivet siirtyvät uuden kukkapenkin pengerrykseen, kunhan tulee sopiva potutuspäivä.

Hassua kun osa kasvimaasta on tähän aikaan hyvinkin paljas ja toinen kohta yhtä sekamelskaa. Seuraavassa kuvassa on omalaatuinen pensasmustikoiden suojaus, eli rikkinäinen harso viritettynä reunoistaan mustikoita ympäröivään metalliverkkoon. Ei tarvita kovinkaan kummoista tuulenvirettä, kun harsonriekaleet lepattavat ja pitävät linnut loitolla kypsyvistä mustikoista. Taustalla kärhökaaren laajennusosassa kukkivat nyt kauneimmillaan 'Amethyst' ja 'Weisse Gloria' -jaloangervot, muut ovat jo kukintansa loppusuoralla. Kaiken kruunaa kasvimaan penkki, jossa herneiden kasvuvoima on selvästi aliarvioitu.

Yksi sekasotku: mangoldia ja punajuurta, maata pitkin osittain luikertelevien härkäpapujen päälle kaatumaisillaan olevat herneet ja penkin oikeassa päässä taskunpohjakylvöksestä itäneitä porkkanoita ja uusintakylvön vesikrassia. Penkin päässä piti alunperin olla kehäkukkaa, mutta niin ne suunnitelmat joskus muuttuvat.

Saas nähdä, mitä tästä kasvimaasta vielä nousee ruokapöytään asti. Onneksi täydennystä saa marjapensaista ja luonnosta. Muistakaahan kerätä vitamiinit talteen!