Kierros puutarhan ympäri

Kamomillat ja purppurarevonhännät sikin sokin.

Välillä on hyvä tehdä ihan vain leppoisa kierros puutarhassa ja laittaa muistiin sen hetken kukintaa. Olkoon tämä nyt sellainen pyörähdys. Aloitetaan kasvimaan kukkasista kun nyt sattui tulemaan aurinkoisen hetken otos tähän alkuun. Kamomillat päättivät jo viime kesänä viihtyä hiekkakäytävillä ja tänä vuonna ne jättivät kasvilavoissa kasvamisen ihan kokonaan väliin. Huomasin jo keväällä käytävälle ilmestyvän tasaisen vihreää kasvustoa ja siirsin silloin parhaalta kulkuväylältä muutamia taimimättäitä yhteen lavaan. Siirto onnistui ja nyt kamomillat kukkivat sielläkin. Kasvimaalle tullessa vastassa on käytävillä kukkiva kamomillapelto useamman neliömetrin alalla. Eivät ne ole moksiskaan siitä, että talsin silloin tällöin niiden päältä. Kaikkea ei vain voi väistellä.

Kaurajuuri kukkii, senkin juurella on kamomillaa.

Jätin viime syksynä maahan syötäväksi kelpaamattoman pieniä kaurajuuria. Suurin osa taisi kuolla talven aikana mutta aidan vieressä on kuitenkin kolme kukkivaa yksilöä. Joitakin siementaimia nousee sieltä täältä ja jos ne onnistuvat tekemään syötävän kokoisia juuria syksyyn mennessä, ne laitetaan muiden uunijuuresten mukaan. Jos juuret jäävät minikokoisiksi, niin saavat kukkia vuorostaan ensi kesänä. Kaurajuuren kukat ovat hauskan näköisiä ja kukintaa riittää kesäkuun puolivälistä aika pitkälle loppukesään saakka. Noin korkeaksi kasviksi varret pysyvät myös aika hyvin pystyssä. Kukinnan jälkeen ilmestyvät aika kookkaat siemenhahtuvapallot, jotka ripottelen yleensä emokasvien lähistölle. Ainoa miinus kukissa on se, että ne ovat auki vain muutaman tunnin ajan aamupäivästä.

Lehtolaukkoja, lemmikkejä ja kaunokaisia.

Pihaantulonäkymä

Kotiin on kiva tulla, kun keltapäivänliljojen tuoksu tulee vastaan hyvällä säällä metrien päähän. Kivikkorinteen yläpäässä tarhakeijunkukka 'Hans' kukkii yltäkylläisesti ja tontin rajalla purppuraheisiangervo 'Diabolo' pistää sekin parastaan. Pioninkukat pilkistelevät jo pikkuisen 'Hansien' ja 'Diabolon' välistä ja näkyy sielllä vielä muutama valkoinen sorjalaukankin kukinto. Kiven edessä etelänmunkit alkavat pian kukkia ja niiden oikealla puolella kivikkotörmäkukka 'Misty Butterflies' on juuri saanut auki ensimmäiset pari kukkaansa. Jatketaanpa seuraavaksi takapihalle. Siellä kukkivat myös 'Hansit' sekä arovuokot.

Voi kamaluuksien kamaluus...

Ja siinäpä tuli se pakollinen puutarhan "ruma ankanpoikanen". Luumutarhan ja oikeastaan koko takapihan ongelmana on peltovalvatti, joka pitää majaa nurmialueella ja suikertaa sieltä aivan huomaamatta kukkapenkkien puolelle. Valvatilla on paha tapa tunkea juuriaan ensin ties miten pitkälle ja aloittaa vasta sitten vaivihkainen versojen kasvattelu. Siinä vaiheessa kun huomaa ensimmäisen lehtitupsun, peli on jo melkein menetetty. Toki tuossa nimenomaisessa kohdassa on tullut lisäksi lipsuttua kanttaamisen kanssa, minkä vuoksi myös nurmiheinät ja rönsyleinikki ovat päässeet aloittamaan vaelluksen perennojen sekaan. Nyt ongelmat olivat päässeet etenemään aivan liian pitkälle, joten tartuin lapioon ja perkasin koko alueen.

Tässä on jo ensimmäinen erä putsattuja taimia istutettu takaisin.

Arovuokot ja peittokurjenpolvet ovat herkempiä ottamaan nokkiinsa tähän aikaan tehdystä jakamisesta, joten yritin istuttaa ne mahdollisimman nopeasti takaisin huolellisesti puhdistettuun multaan. Kaukasianmaksaruohot odottelivat perkaamista siivosti sivummalla isoina mättäinä rikkaruohoineen päivineen.

Löysin narsissikärpäsen toukan tuhoaman narsissin.

Narsissikärpäset ovat taas aloittaneet lentonsa. Syödystä sipulista oli siis kotelona talvehtinut kärpänen ehtinyt jo lähteä lentelemään. Vaikka iso sipuli oli tehnyt muutamia juuria, lehtiä se ei ollut jaksanut kasvattaa yhtäkään. Sen sijaan pikkuruinen sivusipuli oli jäänyt kärpäsen toukalta huomaamatta, joten istutin sen takaisin maahan. Koska kärpäsiä on tällä hetkellä meillä ihan hirveästi, päätin leikata vähäisten narsissieni lehdet pois ja peitellä tyngät mullalla. Ehkä sipuleille on pienempi paha menettää yhdeltä kesältä lehtien keräämä energia kuin joutua kärpästen toukkien syömiksi. Pitäisi ihan selvittää, mitkä muut kasvit kuuluvat narsissikärpästen ruokalistalle ja tehdä niille sama operaatio. Ritarinkukat ovat nyt visusti turvassa sisällä ja kellarissa talvetetuista turkinlumikelloista sekä suvikelloista ehtivät jo lehdet kuihtua, joten ne eivät ehkä ole vaarassa.

Mukavan muhkeita hyasintin sipuleita.

Jostain syystä luumutarhan hyasintit eivät kukkineet lainkaan keväällä, vaikka noin kookkalta sipuleilta olisi voinut odottaa melkoisen komeaa kukintaa. Epäilen, että ne eivät saaneet viime kesänä riittävästi aurinkoa, kun olivat hautautuneet kurjenpolvien sun muun kasvuston sekaan. Nyt, kun sipulit oli joka tapauksessa nostettava valvatin juurien perkaamisen vuoksi pois, siirsin ne aurinkoisempaan paikkaan. Toivottavasti ne kiittävät minua ensi keväänä.

Koko etureuna piti lopulta kitkeä ensimmäisen kuvan alueen lisäksi.

Olipahan siinä työmaata muutamaksi tunniksi mutta ehkä tänä kesänä ei tarvitse ainakaan kovin hirveää valvattikasvustoa ihmetellä. Kottikärry ainakin täyttyi ääriään myöten niin valvateista kuin nurmen reunasta kantatuista mättäistä. Tällä kertaa en kantannut yhtään enempää mitä viime kesänäkään. Palautin vain kukkapenkin reunan sinne missä se alun perin olikin. Pari pykälää nurmikkoon tuli, kun kaivoin isomman valvattimättään pois heti kanttausuran vierestä mutta äkkiä ne siitä tasautuvat. Maksaruohot ja kurjenpolvet ovat jo alkaneet osoittaa toipumisen merkkejä ja pari arovuokkoakin on hitusen virkeämmän näköisenä. Ne taitavat kyllä ihan periaatteestakin nuupottaa minulle vielä jokusen viikon ajan mutta ei mahda mitään.

Nyppykurjenpolvi kukkii.

Nyppykurjenpolvia ei onneksi tarvinnut nostella kokonaan pois, sillä valvatit olivat edenneet somasti niiden väleissä ja aika pintamullassa. Sain talikon avulla luultavasti ne kaikki pois. Nyppykurjenpolvet eivät ole oikeastaan koskaan kukkineet niin runsaasti kuin muut kurjenpolvistani.  Kuvan kasvusto yllätti kukkimalla tänä kesänä yllättävän paljon. Toinen nyppykurjenpolvikasvustoista teki vain muutamia kukintoja. Taustalla pinkki 'Cambridge' on vasta aloittelemassa kukintaa ja pian ne ovat nuppujen määrästä päätellen pelkkää kukkaa täynnä. Jos nyppykurjenpolvilla ei olisi niin kauniita lehtiä, vähentäisin niiden määrää selvästi.

Pioni 'Madame Calot'

Loppuun vielä muutama kuva pioneista nyt, kun ne ovat aloitelleet kunnolla kukintaa. 'Madame Calot' on saanut kaikki kuusi pääkukkaansa auki ja ensimmäiset ovat jo kukinnan loppusuoralla. Seuraavaksi odotellaan sivunuppujen aukeamista. Sen vieressä itse risteytetyt 'Minna-Elinat' ovat aukomassa ensimmäisiä nuppujaan ja sekä aurinkopenkin että pensasryhmän 'Catharina Fontijnit' alkavat olla komeimmillaan.

Pensasryhmän 'Catharina Fontijn' tarvitsisi korkeamman tuen.

Pidän valtavasti 'Catharina Fontijnista', vaikka sen korkeat versot ja valtavan suuret kukat tarvitsisivat reilusti korkeammat tuet mitä minulla on niille tarjota. Vaaleanpunaisina avautuvat kukat haalenevat hiljalleen melkein puhtaan valkoisiksi ja kullankeltaiset heteet hehkuvat terälehtien keskeltä. Myös tuoksu on vahva ja hyvä pionin tuoksu. Runsaiden sivunuppujen ansiosta kukinta kestää pitkään.

'Catharina Fontijn'

Pioninkukkien tuoksuun on hyvä lopettaa. Kuukausi vaihtuu pian heinäkuuksi ja jostain tännekin ilmestyi sääennusteisiin melkein joka päivälle sadetta. Toivotaan, että kyseessä olisi vain ohimeneviä kuuroalueita, jotka kiertäisivät jostain kauempaa ohi tai haihtuvat ennen kuin pääsevät tänne saakka.

Sinnikkäistä sinnikkäin ritari

Tämä on tarina ritarinkukasta, joka ei vain halua luovuttaa. Tarina alkoi jo vuosi sitten, kun sellainen ihan tavallinen, yksinkertaiskukkainen valkoinen ritarinkukka jatkoikin kasvuaan ulkoeteisessä (täälläpä muistinvirkistystä ja myös tarinaa myöhemmin tässä jutussa esiintyvistä ritareista). Kuten joku varmaan muistaakin, niin en sitten keväällä raskinut viskata jopa melkein pakkasesta selvinnyttä ritarinkukkaa kompostiin, vaan istutin sen kukkapenkkiin. Siinä tein pahimman mahdollisen virheen, sillä tarinan konna, narsissikärpänen (Merodon equestris), pörisi röyhkeästi mukaan.

Tarinan päähahmo jouluna 2023.

Ritari kasvoi oikein hyvin kukkapenkissä, vaikka kesä ei ehkä ollut paras mahdollinen melko kosteaan paikkaan lätkäistylle ritarinkukalle. Sadevesikään ei päässyt kuivahtamaan sipulista, kun ympärillä rehotti lemmikkiä sun muuta eikä aurinko tai tuuli osunut mihinkään aikaan sipuliin. Sipulista kasvoi kuitenkin oikein muhkea ja kun se alkoi "oikeaoppisesti" kuihduttamaan elokuussa lehtiään, nostin sen ulkovaraston hyllylle viettämään lepokautta. Kun ulkovarastossa alkoi tulla syksyn mittaan liian vilpoista, siirsin sipulin ulkoeteiseen muiden ritarinkukkien luokse. Pari vuotta sitten oppimastani katastrofista 'Harlequin' -ritarinkukan kanssa viisastuneena osasin nyt seurata ulkona kesän ollutta ritaria tarkemmin. Heti kun yksi kylki alkoi joulukuun alussa tuntua pehmeämmältä, otin sipulin tarkempaan tutkimukseen ja aloin kuoria uloimpia kuorikerroksia pois.

Siinä ensimmäinen tuhoalue ja kuorenpalasen päällä keskenkasvuinen syyllinen.

Eipä tarvinnut paljoa kuoria, kun löysin ensimmäisen syöntionkalon ja itse ahmatinkin täydessä touhussa. Kuivuneita juuria nyppimällä alkoi pohjastakin paljastua onkalon suuaukkoa ja toinen toukkanrumilus. Kaivelin grillitikulla muhjuksi syötyä sipulia ja toukankakkaa ulos niin paljon kuin sain ja huuhtelin onkaloita kuumalla vedelläkin. En löytänyt enempää toukkia, joten laitoin sipulin 75-asteiseen leivinuuniin kuumenemaan. Facebookin Puutarhan parhaaksi -ryhmästä sain Leena Luodolta silloin pari vuotta sitten vinkin kuumentaa sipuli 46-asteiseksi, jolloin mahdollisesti sipuliin jääneiden munien ja toukkien pitäisi kuolla. Upotin silloin sipulin kuumaan veteen puoleksi tunniksi mutta veden lämpötilaa oli hankala pitää tasaisena ja myöhemmin kevättalvella sipulista sitten änkesikin aikuinen narsissikärpänen. Ilmeisesti siis lämpökäsittely ei silloin ollut riittävän pitkä, kuuma tai sitten koteloitunut toukka kestää kuumempia lämpötiloja. Nyt, kun leivinuunissa oli riittävän vähän lämpöä, päätin käyttää sitä.

Sanomalehden päällä sipulia oli helppo siirrellä uuniin ja ulos.

Meillä on infrapunalämpömittari, jolla seurasin sipulin pinnan ja onkaloiden lämpötilaa. Sipuli oli ensin reilut puoli tuntia uunissa ja lämpeni 48-asteiseksi. Yksi mustaksi kärventynyt toukka tipahtikin onkaloista, kun aloin taas kaivella sipulia grillitikulla. Seuraavaksi löysin vielä yhden elävän toukan, joten sipuli pääsi takaisin "saunomaan". Ilta oli jo tässä vaiheessa sen verran pitkällä, että lasten iltapuuhien takia ihan oikeasti unohdin sipulin uuniin. Muistin sen vasta parin tunnin päästä kun olin jo itsekin mennyt sänkyyn ja olin juuri nukahtamaisillani. Uunissa oli tuolloin enää 50 astetta lämmintä ja samanlämpöinen oli sipulikin ulkopinnaltaan.

Perusteellisesti uunitettu sipuli.

Pohjapuolelta löytyi lopulta onkaloita kahdelta sivulta.

Seuraavana päivänä en enää löytänyt sipulista yhtään toukkaa, en kuolleita enkä eläviä. Olin ihan kahden vaiheilla, viskaisiko sählypalloa muistuttavan sipulin kompostiin vai jatkaisiko empiirisiä tutkimuksia. Koska kukaan ei ole kertonut kukkasipuleiden kuumuudensietokyvystä ja koska kaikkea pitää aina kokeilla, laitoin tyhjään hunajapurkkiin tilkan vettä pohjalle ja lykkäsin ritarin siihen vähän niin kuin imemään kosteutta. Eihän sillä mitään juuriakaan enää ollut, kun ne viimeisetkin elossa olleet kuivettuivat uunissa. Ajattelin kuitenkin, että jos sipulin pohjassa olisi jotain juuren aihioita, niin niiden kautta kosteus voisi ehkä kulkea sipuliin. Ensimmäiset pari päivää purkin pohjalla oli muutaman millin verran vettä mutta sen jälkeen sipuli on ollut purkissa siltään ja olen parin päivän välein vain kostuttanut vähän sen tyvialueen ulkopintaa hanan alla.

Ei olisi mahtunut tämä sipuli hunajapurkkiin vielä syksyllä.

Kolmisen viikkoa siinä sitten meni, että kovia kokeneen ritarinkukan tyvellä alkoi näkyä pieniä valkoisia ituja. Nyt neljä alkua näyttää minusta selvästi suuntautuvan alaspäin ja muuttuvan pidemmiksi. Yksi on selvästi pulleampi ja osoittaa hieman yläviistoon ja yhdestä ei saa vielä mitään selvää.

Kolme tännimmäistä taitaa olla juuria, neljännestä en tiedä. Loput kaksi ovat sipulin toisella puolella.

Siinä olivat hyvät uutiset. Huonompi uutinen oli se, että hunajapurkin pohjalta löytyi tänä aamuna vielä yksi sipulikärpäsen toukka. Se oli vähän pidempi kuin ne neljä kuukausi sitten löydettyä toukkaa, joten perusteellinen saunottaminenkaan ei näytä tappavan narsissikärpäsen toukkia. Onneksi toukka ei kuitenkaan ollut vielä yhtä iso kuin se 'Harlequinista' löytämäni ällötys, joten se oli ilmeisesti vain siirtymässä tunnelista toiseen samalla hetkellä kun nostin sipulia tutkimustarkoituksessa. Nyt aion istuttaa sipulin ruukkuun, olipa siellä vielä toukkia tai ei. Toukista ja uuniin unohtamisesta edes jollain lailla hengissä selviäminen ansaitsee minusta palkinnon. Myöhemmin keväällä varmaan sitten nähdään, jaksaako sipuli kasvattaa lehtiä. Sitten muihin ritariuutisiin.

Lasilyhdyssä kasvava ritari kukki vielä 31.12.2025. Vieressä maljakossa kukkavana toisesta ritarista.

Valkoisia, kerrannaisia ritarinkukkiakin taitaa olla useampia lajikkeita. Lasilyhtyyn istuttamani ritari teki paljon noin 10-senttisiä kukkia, joiden terälehdetkin olivat siroja. Toinen, taas teki yli 15-senttiset, melko leveäterälehtiset kukat. Kukkavana alkoi kaatua ennen kuin yksikään nuppu oli auennut, joten pelastin sen maljakkoon. Noiden kahden tuoksussakin oli pientä eroa. Aion säästää tuon lyhdyssä kasvavan ritarin, sillä sen sirot kukat olivat minusta todella hurmaavat. Lisäksi se näyttää olevan innokas kukkija, sillä sipulista on nyt työntymässä kolmas ja vielä neljäskin nuppu.

Kolmas nuppu on jo pian lyhdyn yläreunassa, neljäs pilkottaa lehtitupsun vasemmalta puolelta.

Maljakkoon pelastetun kukinnon sipulissa näkyi kyllä kolme nuppua silloin kun sen sain. Kun olin istuttamassa sipulia asetelmaan hyasinttien kanssa, huomasin, että se oli upotettu melkein yläosaansa myöten märkään multaan ja tietysti ulommat kuoretkin olivat alkaneet pehmetä. Pelastin sen minkä siinä tilanteessa pystyin ja irrottelin märät mullat ja muhjuksi pehmenneet uloimmat kuoret. Istutin sipulin hyvin pintaan ja toivoin parasta. En onnistunut pelastustyössäni. Pienin nupuista alkoi kuivua hyvin pian tämän jälkeen ja nyt isompikin on alkanut kellastua. Sipulissa näkyy myös selvästi sekä punaista että vihreänharmaata väriä ja se tuntuu pehmeältä, joten kompostiin mars.

Näin käy, kun ritarinkukan sipuli on upotettu syvälle märkään multaan. Vasemmalla ne nuput, joista ei tullut mitään.

Sitten taas iloisempiin uutisiin. Jouluksi 2023 hankkimani 'Cherry Nymph' näyttää kuuluvan ritarinkukkiin, jotka eivät halua pitää normaalia lepokautta. Syksyllä 2024 tein kaiken niin kuin yleisimpien ohjeiden mukaan pitäisi tehdä ja sipuli vain puski lehteä toisensa perään eikä suostunut kukkimaan. Viime syksynä annoin sipulin olla ulkoeteisessä muiden ritarinkukkien kanssa marraskuun alkuun saakka, jolloin siirsin sekä nuppua työntävän 'Magig Greenin' ja kasvuaan jatkavan 'Cherry Nymphin' sisälle kasvivalon alle. Aloitin samalla myös kummankin varovaisen kastelun ja koska 'Cherry Nymph' on aika laihansorttinen, olen välillä antanut molemmille laimeaa lannoitevettäkin. Olin jo melkein luovuttanut 'Cherry Nymphin' kukinnan suhteen, joten oli oikein iloinen yllätys, kun sipulista onkin nyt alkanut pilkistää pieni nupun kärki. Toivottavasti se vain jaksaa nyt kasvattaa nuppunsa loppuun saakka.

Jihuu, sieltä sitä tullaan!

Kuopion Prismassa oli ennen joulua myynnissä ritarinkukan sipuleita neljällä eurolla. Nappasin sieltä mukaani 'Picoteen' ja se on nyt alkanut kukkia. Sillä on hurmaavat, melko pienet ( halkaisija noin 10cm) kukat, joissa on koristeellinen punainen reunus, punaisia täpliä ja kellanvihertävä nielu. Syvällä nielussa, ihan terälehtien tyvellä on pikkuisen tummanpunaista. Ensimmäisestä kukinnosta on nyt neljä kukkaa auki ja kaksi nuppua vielä avautumatta. Toisessakin kukinnossa on kuusi nuppua, joista kaksi isointa alkaa aueta ihan lähipäivinä. Sipuli on alkanut kasvattaa vielä kolmattakin nuppua mutta sen kukintaan menee varmasti vähintään kuukausi, jos se kasvaa yhtä hitaasti kuin kaksi ensimmäistä.

'Picotee'

Että sellaisia ritariuutisia täällä. Kukintaa riittää siis vielä pitkän aikaa ja mikäs sen mukavampaa!

Projekti ötökkä 2025

Hyvää uutta puutarhavuotta! Palataan vielä viime kesän tunnelmiin lentävien tai maassa vipeltävien puutarha-apulaisten muodossa. Viime kesänä kuvasin nimittäin kolmatta kesää putkeen puutarhan hyönteisiä ja yritin selvittää niille nimiä. Tavoitteena oli päästä taas vähintään sataan erilaiseen ötiäiseen ja koostaa niistä kollaasit blogiin. Nyt, kun puolitavoitteellisia seuraamisvuosia on jo useampi, niin alkoi huomata selvemmin eroja hyönteislajien määrissä eri vuosina. Tunnistamisessa erittäin hyvänä apuna on taas ollut inaturalist-sovellus. Ilman sitä vain murto-osa tämän jutun hyönteisistä olisi saanut nimen.

Joku tunnistamatta jäänyt kimalainen kavereineen jaloangervon kukinnolla.

Kimalaisista tein sen havainnon, että viime kesänä loiskimalaisia ei ilmeisesti ollut niin paljoa kuin kesällä 2024. Tai sitten niitä ei vain sattunut osumaan kuviin. Muita kimalaisia oli mukavan runsaasti. Erityisesti peltokimalaisia pörräsi todella paljon.

Kimalaisia

Ylärivissä: joku mantukimalaisryhmän kimalainen, kartanokimalainen ja toinen tunnistamatta jäänyt mantukimalaisryhmän kimalainen.

Keskirivissä: pensaskimalainen, peltokimalainen, kivikkokimalainen ja koiraspuolinen mantukimalainen.

Alarivissä pitkäsiipikimalainen, tarhakimalainen ja kaakonkimalainen.

Mehiläisiä

Ylärivissä: mahdollisesti joku alpimehiläinen, punajalkavakomehiläinen ja kahdessa viimeisessä kuvassa joitain simamehiläisiä.

Toisessa rivissä: ehkä joku hietamehiläinen, raitamaamehiläinen, joku maamehiläinen ja tunnistamatta jäänyt mehiläinen.

Kolmannessa rivissä: joku iskosmehiläinen, ehkä koloseinämehiläinen ja tarhamehiläinen.

Alarivissä: verimaamehiläinen ja seuraavissa kuvissa ehkä joitain vakomehiläisiä.

Erilaisia erakkomehiläisiä osui vuonna 2024 kameraan enemmän kuin viime kesänä. Kollaasin vakomehiläisetkin saattoivat olla kaikki samoja punajalkavakomehiläisiä. Ainakin minusta ne näyttivät samoilta mutta inaturalistin asiantuntijoilta ei muille sen tarkempia tunnistuksia herunut. Ehkä joku varma tuntomerkki jäi puuttumaan kuvista, vaikka laitoin monesta yksilöstä useampia kuvia eri kulmista, jos vain olin ehtinyt sellaisia saada. Hyönteishotellissa monena vuonna asuneita vuohenkellosoukkomehiläisiä ei viime kesänä näkynyt muistaakseni yhtäkään. Sen sijaan kollaasin vasemmassa laidassa olevia iskosmehiläisiä hotellissa ja sitä myötä myös puutarhassa oli paljon.

Loput pistiäiset sekä pari muutakin hyönteistä.

Ylärivissä joku ampiainen, joku hyönteishotellin erakkoampiainen ja ahmaspistiäinen.

Keskimmäisessä rivissä joku karvasääski, hyttynen, kärhöpistiäinen (!!!) ja nuijakärpänen (Conops quadrifasciatus).

Alarivissä kolokultiainen, ehkä kaskashukka, ehkä kirvahukka ja joku ampiainen.

Ampiaisia viime kesänä oli jonkun verran. Niistäkään ei ota selvää, olivatko kaikki räystäsampiaisia vai oliko seassa pensasampiaisia ja mitä muita niitä nyt onkaan. Hyönteishotellissa sen sijaan taisi häärätä vain yksi erakkoampiainen. Hyttyskuva osoitti, kuinka omistautuneita lapset välillä tälle ötökkähaasteelleni olivat. Kuopus kysyi yhtenä päivänä, kun olimme ihan tarkoituksella etsimässä hyönteisiä, että onko minulla hyttysen kuvaa. Ei ollut, joten hän päätti seisoa paikoillaan niin pitkään, että hyttynen laskeutui käsivarrelle ja hihkui sitten minut kuvaamaan. Kärhöpistiäinen näkyi jo alkukesällä ja suorastaan säikähdin, saanko nyt niistä uuden ongelman itselleni. Koko loppukesän tarkkailin kärhöjä mutta en löytänyt sen enempää aikuisia pistiäisiä kuin niiden toukkiakaan. Saattoihan alppikärhöpuskissa joku yksittäinen toukka ollakin mutta ei niistä vielä näkyviä tuhoja tullut. Peukut pystyssä, että kyseessä oli joku yksittäinen harhaililja.

Erilaisia kovakuoriaisia

Ylärivissä: kimalaiskuoriainen, joku siemenkiitäjäinen, pihalantiainen (tuli hepankakan mukana) ja ehkä aitosysikiitäjäinen.

Toisessa rivissä ehkä pikiseppä, seitsenpistepirkko ja etanahaiskiainen.

Kolmannessa rivissä joku lehtisarvisen toukka (kompostorissa viihtyvät kulta- ja kuparikuoriaisen toukat ovat samannäköisiä mutta paljon isompia, tuo löytyi nurmikkoa kaivellessa), kuutäpläpirkko ja samassa kuvassa sen koteloita ja pajukilpiköitä. Kuvan alla pikkukuvassa kuutäpläpirkon toukka sekä pajukilpiköitä, toukan vieressä metsätorakka ja oikealla reunassa ehkä kupariseppä.

Alarivissä kuparikuoriainen, ahopirkko, museokuoriainen sekä isokantohärkä.

Jostain syystä parissa mustaherukassa oli viime kesänä paljon pajukilpiköitä. Pian herukan oksiin alkoi ilmestyä hurjannäköisiä mustia toukkia, joita osasinkin jo epäillä jonkun "hyviksen" toukiksi. Ahneesti näyttivät vetelevän kilpiköitä suihinsa. Aikaa myöten toukat koteloituivat ja lopulta yhdessä pensaassa oli jopa kolmekymmentä aikuista kuutäpläpirkkoa tekemässä selvää lopuista kilpiköistä. Eron voi huomata, kun katsoo toukkakuvaa ja vertaa sitä siihen, jossa on koteloita ja aikuinen pirkko. Näin ne luonnon omat torjuntajoukot toimivat, kun ei vain itse mene turhaan sotkemaan tasapainoa.

Luteita, kaskaita, jääriä.

Ylärivissä viherluteen nymfi neljännen nahanluonnin jälkeen, viherluteen nymfi (2. tai 3. nahanluonnin jälkeen?), töpökukkajäärä, kaskas (Evacanthus interruptus) ja sen alla pensaskaskas.

Keskimmäisessä rivissä viherkukkajäärä, härmejäärä ja himmeämarmorilude.

Alarivissä lehtikantojäärä, marjalude, ehkä marjaluteen nymfi ja kirjokaulusluteen nymfi.

Mikä lie toukka löytyi mansikasta.

Perhostoukkia

Ylärivissä ehkä jonkun yökkösen toukka, ehkä ruostesiiven toukka ja joku metalliyökkösen toukka.

Alarivissä ketohopeatäplän toukka, pähkinäyökkösen toukka ja pilkkuiltayökkösen toukka.

Pähkinäyökkösen toukka oli varsin hauskannäköinen ilmestys sarvitupsuineen. Se oli alkanut kehrätä puupinon päällä olleeseen muoviin itselleen koteloa ja löytyi, kun siirsin muovia syrjään halkojen päältä. Hetken aikaa kyllä ihmettelin lajin varmistuttua, mistä pähkinäyökkönen olisi meille tullut kun eihän täällä kasva pähkinöitä. Netti tiesi kertoa, että perhonen on erittäin yleinen ja toukan ravinnoksi kelpaavat lehtipuut ja pensaat, kuten koivut, lepät, pajut, pihlajat, haavat ja mustikka. Mistä sitten nimi pähkinäyökkönen? En tiedä.

Päiväperhosia

Ylärivissä metsänokiperhonen, angervohopeatäplä, sitruunaperhonen ja paatsamasinisiipi.

Keskirivissä tesmaperhonen, herukkaperhonen, neitoperhonen ja lanttuperhonen.

Alarivissä naurisperhonen, keisarinviitta naaras sekä koiras ja amiraali.

Viime kesä ei ollut kovin kummoinen perhoskesä. Yhden nokkosperhosen ehkä näin mutta siitäkään ei ollut kuvia. Naurisperhosia lensi aikalailla normaali määrä mutta kaikkia muita näkyi todella vähän. Elokuussa tuli muutamia keisarinviittoja, neitoperhosia ja amiraaleja mutta selvästi vähemmän kuin aiempina kesinä. Olikohan edellisessä vuodessa tai talvessa jotain, mikä aiheutti tuhoja toukille vai kylmä kesäkuuko niiden määrään vaikutti?

Pienempiä ja vaatimattomamman näköisiä perhosia.

Ylärivissä omenatuikekoi, kaalikoi ja pihamittari.

Keskirivissä saniaisperhonenen, ehkä pesäkoisa, suruyökkönen ja aaltomittari.
Alarivissä agriphila-suvun perhonen (joku heinäkoisa tms.), niitty-yökkönen ja mäkikenttämittari.

Aaltomittarin kuvaaminen olikin hauska tapaus. Huomasin sen lentävän hunajamarjapuskaan ja tietysti menin kännyköineni perässä, jotta saisin sen kuvattua. Pensaan oksaa nostaessani se lähti lentoon minua kohti mutta en huomannut, mihin se oikein livahti. Pyörin ympyrää ja tutkin turhaan paidanhelmat ja housunlahkeet. Luovutin, käänsin kännykän suojakuoren kiinni ja sieltähän se perhonen sitten löytyi; se oli jäänyt suojakuoren ulkopintaan lepäilemään. Onneksi se oli ihan kuoren laidalla, niin sain sen kuvattua ennen kuin ohjasin sen takaisin pensaaseen.

Sekalainen setti kaikenlaisia ötiäisiä.

Ylärivissä muurahainen (pihamauriainen?), kukkaravukki ja saaliiksi jäänyt kärpänen, ehkä viirukorsikki saaliineen sekä tuntemattomaksi jäänyt hämähäkki kai vahtimassa pesäänsä.

Keskirivissä tummavyöskorpionikorento, isolampikorento ja punasyyskorento.

Alarivissä kaksi erinäköistä heinäsirkkaa ja ehkä kilpiriipukki.

Kesällä 2024 sain kuvattua monta erilaista sudenkorentoa mutta viime kesänä kuviin tallentui vain kaksi eri lajia. Punasyyskorentoja lenteli todella paljon loppukesästä mutta alkukesällä muistelen nähneeni myös ruskohukankorennon, joita meillä on näkynyt joka kesä. Korentojen kuvaaminen on vain todella haastava tehtävä, elleivät ne satu laskeutumaan johonkin lähelle riittävän pitkäksi aikaa.

Erilaisia kärpäsiä

Ylärivissä ruutukärpänen, ehkä Phaonia angelicae ja tummasiipivaskinen.

Toisessa rivissä narsissikärpänen, joku tunnistamaton kukkakärpänen, ehkä keilasiin kuuluva kukkakärpänen ja sen alapuolella ehkä Hydrophoria lancifer tai Phaonia angelicae.

Kolmannessa rivissä joku kärpänen, leucophora-suvun kärpänen ja myopa-suvun kärpänen.

Alimmassa rivissä isokimalaiskärpänen, ehkä niittypetokärpänen ja xylota-suvun kärpänen.

Tämän kollaasin kärpäsistä narsissikärpänen ajaa minut varmaan kohta hermoromahduksen partaalle. Viime kesänä niitä surrasi todella paljon ja niiden ärsyttävä pörinä syöpyi melkein selkäytimeen. Aivan kuin kimalainen huutaisi todella väkinäisellä äänellä "äääää" lentäessään. Lapsetkin oppivat tunnistamaan narsissikärpäsen heti kun osoitin heille ensimmäisen sellaisen ja he kuulivat sen äänen. Lahjoin heidät pyydystämään niitä: palkkiona kahdesta minulle tuodusta tunnistettavasta raadosta he saivat puoli tuntia kännykkäaikaa. Jokusen tunnin pelikaikaa he sitten saivatkin tienattua kärpäsjahdissa. Miksi sitten näin suuri inho yhtä kärpäslajia kohtaan? Niiden takia puutarhassani ei kannata kasvattaa narsisseja, sillä toukat syövät sipulit. Yhden munivan naaraan jäljiltä jopa kymmeniä sipuleita voi tuhoutua kokonaan. Täysikasvuinen toukka on parin sentin mittainen ja melkein sentin paksuinen, joten mistään harmittomasta pikkumadosta ei ole kyse. Kärpäsille kelpaavat narsissien lisäksi myös niiden lähisukulaiset, joten ilmeisesti vaaravyöhykkeessä ovat ainakin lumikellot ja mitähän muitakin vielä lisäksi. Ja ritarinkukkia en saa enää missään tapauksessa viedä kesäksi ulos, sillä niiden sipuleihin kärpäset munivat varmasti. Tästä aiheesta onkin tulossa lisää tarinaa lähiaikoina.

Mukavampia kukkakärpäsiä

Ylärivissä vyömesikirvari, joku aitosurrilaji, joku hoikkakirvari ja toinen hoikkakirvari.

Toisessa rivissä kalvasisokirvari, ehkä joku laikkukirvari, vaapsasvieras ja oikeassa laidassa pikkukuvissa ylempänä ehkä phasia-suvun kärpänen ja alempana ehkä juovahakakirvari.

Komannessa rivissä suipposurri, pikkupuuhari, ampiaisvieras ja koukkuisokirvari.

Neljännessä rivissä aitosurukärpänen, kaksi eri näköistä parvikirvaria sekä joku keltakirvari.

Kukkakärpäsiä lenteli myös viime kesänä todella paljon ja niistä löytyi monta itselleni ennestään täysin uutta lajia. Toisaalta kesällä 2024 runsaasti näkyneitä piha- ja pistesurreja ei viime kesänä osunut kameran eteen yhtään. Pakkohan niitäkin oli olla mutta joskus kuvaaja ja kuvattava eivät vain kohtaa. Yllättävän hyväksi hyönteiskasviksi muuten osoittautui valtoimenaan kukkiva purppuraheisiangervo 'Diabolo'. Sieltä löytyi niin kukkakärpäsiä, mehiläisiä, kimalaisia kuin kovakuoriaisiakin.

Kuka muu näkee tässä koukkuisokirvarin kuvassa laulajan mikrofoneineen?

Jos kaikissa tämän postauksen kuvissa on eri lajeja, niin silloin sain kuvattua 130 ötökkää. Määrä oli suunnilleen sama kuin kesällä 2024. Ja vaikka jokunen sama laji olisi sattunut tulemaan kuviin, niin kyllä näistä silloinkin ainakin 120 erilaista lajia kertyi. Olen tyytyväinen.

Vähän turhan tehokasta apuväkeä...

Tänä kesänä meillä on ollut vähän turhan innokkaita puutarha-apulaisia. Johtuneeko sitten siitä että puutarhuri itse on reissannut milloin missäkin mutta siellä sun täällä on avitettu ilman asianmukaista koulutusta. Edes jonkinlaista aiheeseen perehtymistä olisi minusta kyllä saanut tehdä ennen töihin ryhtymistä.

Loistokärhö 'Polish Spirit' kaipasi "puutarhurin" mielestä ilmeisesti versoharvennusta.

Nyt voisi ihan lainata kirjallisuutta ja tokaista, että "kyllä minä niin mieleni pahoitin", kun takapihan kärhöseinäkettä vilkaisin. Olin nähnyt vaivaa ja ohjannut koko alkukesä ajan 'Polish Spiritin' versot levittäytymään tasaisesti koko seinäkkeen mitalle. Pisimmät latvat ylsivät jo seinäkkeen yläreunaan kun huomasin suurimman osan lehdistä nuupottavan. Lähempää huomasin, että versot oli siististi katkottu viidentoista sentin sängeksi ja osa oli pupellettu puolen metrin korkeudelle asti. Vain kaksi versoa kymmenestä oli jätetty koskematta. Vieressä 'Innocent Blush' oli ehtinyt vasta vähän yli polvenkorkuiseksi. Ilmeisesti sekin oli sitten liian pitkä. Kärhöjen ympärillä olisi ollut vaikka miten paljon rikkaruohoja pupellettavaksi mutta ainoastaan muutama voikukan lehti oli napattu välipalaksi.

Loistokärhö 'Innocent Blushista' jäi vain tynkä jäljelle.

Loistokärhöjen maistelu ei ollut tämän kesän ensimmäinen kerta. Löysin nimittäin etupihalta jo alkukesällä kaksi syötyä loistokärhöä ('Proteus' ja 'Warszawska Nike'). Kumpikin oli vasta lähtenyt kasvuun. Koska kärhöt olivat silloin matalia, en ollut varma, onko tuholainen sellaista pitkäkorvaista vai lyhytjalkaista mallia. Koska nyt oli tehty noin mittavaa tuhoa, kallistuisin ensiksimainittuun tyyppiin. Isäntä on useamman kerran nähnyt töihin lähtiessään teinirusakon ja näin sen pari kertaa itsekin. Sillä on häijy ilme ja kaikesta päätellen myös pohjaton vatsa.

Kaksi kolmesta sinikatanasta on selvästi muotoonleikattu.

Sinikatanoita on parturoitu useampiakin. Kuvan puskat ovat alkukesällä kaivetun valokuidun vieressä. Ilmeisesti rusakko on päätellyt väylän olevan vain häntä varten tehty polku suoraan salaattibuffetin ääreen. Parin metrin päässä ovat myös ne alkukesällä syödyt loistokärhöt. Katanat eivät olleetkaan silloin vielä kunnolla heränneet. 'Proteus' maastoutuu nyt aika hyvin tarhakylmänkukan lehtien sekaan mutta Nike-ressukan ainokainen verso oli käyty katkaisemassa uudelleen maanrajasta. Kasvin ulkonäöstä päätellen työ oli suoritettu tallaamalla. Voi jopa olla, että homma oli hoidettu ahterilla samaan aikaan kun turpavärkki mussutti hietaliljaa.

Pienemmän mallin puutarhuri popsimassa vesiheinää.

Reissuunlähtöä edeltävänä iltana seurasin keittiön ikkunasta, kun joku pikkuotus touhusi pensasryhmässä. Siellä oli sen verran tiheää rikkaruohostoa, etten päässyt näkemään hiirensukuisen tyypin lajia tarkemmin. Kotiinpaluutani seuraavana iltana näin olohuoneen ikkunasta kuvan otuksen (metsämyyrä?) syövän lemmikin siemeniä ja vesiheinää. Hetken päästä tuota puolet pienempi otus liittyi seuraan. Siitä ei kuvia oikein saanut. Täällä on ihan valtavasti myyriä ja hiiriä tänä kesänä. Kasvimaallakin on autotallin seinän varressa melkoiset moottoritiet. Pari kotihiirtä sieltä on loukutettu. Kukkapenkkeihinkin laittaisin mieluusti loukkuja mutta pitäisi vain ensin keksiä konsti, millä estäisi muiden otusten joutumisen rämpsyihin.

Joku kaataa myös pelargoniruukkuja. Vihje: syyllinen näkyy kuvassa.

Alkukesällä lapset onnistuivat tiputtamaan pallolla yhden pation pelargoneista, mutta onneksi sen ruukkuun tuli vain kaksi isohkoa halkeamaa. Kasvi säilyi ehjänä ja ruukku pysyy juuri ja juuri kasassa kunhan vain kukaan ei mene nostelemaan sitä huolimattomasti. Nyt Karo sai päähänsä ängetä väkisin kuvan pelargonin ja työhuoneen rappusen välistä, jolloin pelargoni kippasi suoraan patiolle. Onneksi kasvi säilyi ehjänä ja varastosta löytyi samankokoinen ruukkukin. Jos tuo nelijalkainen karvakasa saa välillä repimään hiuksia, niin on hänestä hupiakin. Laitetaan siitä todisteeksi välikevennyksenä video kesäkuulta. Karo saa meillä usein koiran vatsalle sopivia ruuanjämiä. Erityisesti hän tykkää putsata purkkeja, tosin tämänkertainen oli astetta haastavampi tapaus.

Karoa ei millään lailla näyttänyt haittaavan moinen ateriointi. Otin muutaman kerran purkin irti ja laitoin sen maahan kumolleen, mutta hetken päästä Karo seikkaili taas pönttöpäänä ja tarmokas lipominen vain kuului purkin uumenista. Kun viimeinenkin jugurttipisara oli putsattu, Karo huitaisi purkin tassullaan irti ja lähti muihin puuhiinsa. Naamapesu tosin oli vielä tarpeen mutta purkin sai laittaa suoraan muovinkeräysastiaan. Puhdasta jälkeä tuli!

Loistokärhö 'Kaiser', kukintaansa aloitteleva nimetön pioni ja yllättävän matalaksi muttunut purppuraheisiangervo.

Jos puutarha-apulaisissa on eläviä malleja, osaa luonto itsekin tehdä tuhoa. Ilmeisesti reissuni aikaan puhaltanut tuuli ja vesisade reissun jälkeen viimeistelivät talvella lumen aloittamat tuhotyöt. Luumutarhan purppuraheisiangervo oli revennyt maan rajasta kahteen osaan ja kumpikin puoli retkotti kumollaan. Pensas kukkii nyt mutta kukinnan jälkeen taidan leikata sen matalammaksi ja katsoa, tuleeko siitä enää mitään. Tuossa kohdassa ei enää edes mahdu olemaan noin suurta puskaa kun 'Viipurin punaluumun' uusi juurivesa kasvaa lähempänä grillikatosta kuin alkuperäinen puu. Pensaan häviäminen ei siis sinällään haittaa ja jos se vielä lähtee kasvamaan, niin se täytyy joka tapauksessa pitää leikkaamalla pienempänä.

Grillikatoksesta on nyt suora näkyvyys nuotiopaikalle, mikä ei kyllä ole ollut tarkoituksena...

Taitaa olla kokematon asialla. Ei siitä tarhakylmänkukan siemenhahtuvapallosta evästä löydy.

Tämä kaveri taas on löytänyt siitepölyä niin paljon, että pääseeköhän edes lentoon?

Lopuksi syvennytään päivän kärhöön. Reissuni aikana loistokärhö 'Kaiser' oli ehtinyt aukaista pari kukkaa. 'Kaiser' on tehnyt aiemmin vain vähän yli kymmensenttisiä kukkia mutta nyt kukkien halkaisija lähenteli 20 senttiä. Tässä viikon aikana kukkia on auennut enemmänkin mutta ne ovat niin hankalasti ympäri kasvia ja osa piilossa aivan puskan keskellä, ettei niitä saa millään samaan kuvaan. Jokainen kukka on kuitenkin yhtä suuri ja komeasti kerrannainen. Mikä keisarillisen huikea ilmestys! Tämän kesän versoissa on myös nuppuja, joten pian nähdään, millaiset kukat niihin tulee.

Kolme kukkaa kunnolla kuvassa, neljättä pilkistelee pikkuisen lehtien seasta.

Verrokkina avautumassa oleva pioninkukka.

Vihdoin kesä tuli meillekin ja ulkona tarkenee kevyemmässä vaatetuksessa. Puutarhatöitä ei näin kuumalla jaksa tehdä mutta onneksi se ei ole tarpeenkaan. Nyt tarvitsee vain nauttia lämmöstä ja tankata sitä syksyn ja talven varalle.