Neljä vuotta täynnä

Tänään vietettiin blogin nelivuotissynttäreitä. En leiponut kakkua enkä viettänyt muutenkaan neljävuotista bloggaajan taipalettani, mutta tutkin muiden puuhien lomassa kerrankin kunnolla blogin tilastoja. Paljastan postauksen lopussa myös arvonnan voittajan mutta katsotaan ensin, mitä sain tilastoista irti.

Pieni keikistä kasvatettu orkidea kukkii keittiön ikkunalla anopinhampaan vieressä.

Näiden neljän vuoden aikana tänne bloggeriin on ehtinyt liittyä 111 lukijaa. Blogit.fi-sivustolla lukijoita näyttäisi olevan 48, joista oletettavasti ainakin osa on samoja kuin bloggerissa. Postauksia olen tehtaillut tämä mukaan lukien 692 ja kommentteja niihin on tullut 13152 kappaletta, keskimäärin siis noin 19 kommenttia /postaus. Jokainen niistä (paitsi ne ulkomaiset kasino- tai muut roskasisältökommentit) ovat ilahduttaneet minua todella paljon.

Karon terveiset teille.

Koko ajanjakson suosituin postaus on ylivoimaisesti Maljaköynnöksen talvettaminen, jota on katsottu noin 2540 kertaa. Seuraavaksi suosituimmat postaukset noin 1500 katselukerralla ovat Kärhöjen ruukutusta ja pistokaslisäystä sekä Pensaiden pistokaslisäystä, neljäntenä on kesäkukkien talvettamisesta kertova postaus. Merkillepantavaa mielestäni on se, että kymmenen suosituimman postauksen joukossa on peräti kolme kasvien talvettamista käsittelevää postausta.

Hanki kantoi Karoa hyvin (samoin rusakoita) ja lapsia kohtalaisesti. Minua ei lainkaan.

Maljaköynnöspostaus taitaa olla kestosuosikki, sillä se on myös viimeisen 12 kuukauden luetuin postaus. Neljän kärki on edelleen sama, sijojen 2-4 järjestys vain hieman vaihtuu. Kymmenen suosituimman postauksen joukossa ovat myös samat talvettamista koskevat postaukset kuin koko ajanjakson kymmenen kärjessä ja lisäksi muutama muuten vain suosittu postaus. Ilmeisesti on sattunut joku sateinen sunnuntai julkaisupäiväksi tai sitten on vahingossa eksytty blogiin kun on ollut tarkoitus etsiä tietoa mahdollisista lomakohteista (esim. postaus viime toukokuun lopusta, Stonehenge ja Sunny Beach).

Takapihalle on ilmestynyt lasten lumilinna, joka on vaatinut sekä isännän että minun työpanosta. Lapset ovat lähinnä neuvoneet, mihin tehdään uusi huone ja mihin suuntaan seinät menevät missäkin.

Näyttökertoja kun katsoo tarkemmin, näkee, kuinka kasvien lisäämispostauksissa tulee piikki alkukesällä ja talvetuspostauksissa syksyisin. Luonnollisesti juuri silloin kun kyseistä tietoa etsitään. Haun avainsanoista käy ilmi, että blogistani on etsitty erityisesti tietoa leijonankidan talvetuksesta. Seitsemästätoista yleisimmästä hakusanasta viisi liittyy nimittäin leijonankitaan ja muutama muukin tavallisesti yksivuotisena kasvatettava kesäkukka oli mukana. Hienoa, että meitä rohkeita kokeilijoita löytyy eikä kesäkukkiakaan enää pidetä automaattisesti kertakäyttöisinä.

Nämä ovat ne edellisessä postauksessa näkyneet helmililjat, jotka oli jyrsitty mullan pintaa myöten poikki. Hyvin ovat lähteneet kasvuun. Kaivoin ne syksyllä kierrätyshenkisesti kukkapenkistä ruukkuun ja kesän tullen istutan eri kukkapenkkiin.

Minusta on mahtavaa, että blogistani käydään etsimässä (ja toivon mukaan myös löytämässä) tietoa eri asioista. Minussa asuvat selvästi sekä pieni opettaja että oppilas, sillä tiedon jakaminen ja uuden oppiminen ovat minusta tavattoman mielenkiintoisia. Ilahdun aina suuresti, jos joku kertoo kommenteissa tai yksityisviestillä sähköpostissa kokemuksiaan jostain aiheesta, jota olen blogissa pohdiskellut. Niin se tieto vaihtuu ja olemme kaikki taas yhden pienen askeleen viisaampia.

Nuppujakin näkyy jo kun tarpeeksi tarkkaan tutkii lehtitupsujen keskeltä.

Ja sitten siihen arvontaan. Luin suurella mielenkiinnolla keksimiänne haasteita. Onnekseni olitte kehitelleet pääsääntöisesti toteuttamiskelpoisia haasteita, ettekä mitään "kaiva puutarhalampi lusikalla" -tyyppisiä juttuja, joten melko varmasti aion toteuttaa ainakin suurimman osan haasteistanne tämän vuoden mittaan. Kaikkien kekseliäiden haasteiden joukosta esiin nousi SariH:n haaste askarrella pihalle soitin, josta saa ainakin 5 eri säveltä ja sitten soittaa ja nauhoittaa sillä puutarhafilosofiaani kuvaava melodia. Suoralta kädeltä ajattelin, että tätä nyt en ainakaan tee ikinä mutta niinpä vain huomasin muutaman tunnin päästä jo miettiväni mahdollista toteutustapaa. Kuinka mahtavat talikon piikit soida tai saako jostain ontosta kasvin varresta puhallettua minkäänlaista ääntä? Minua kiinnosti erityisesti myös Sirkun (Kukkia ja haaveita -blogi) aistipuutarha-haaste, joten palkitsen sekä SariH:n että Sirkun pienellä yllätyspalkinnolla. Synttäriarvonnan siemensetin voittajaksi lapset arpoivat Huopalinnun (Huopalinnun puutarhassa -blogi). Paljon onnea teille kaikille!

Laskiaispullilla on herkuteltu eilen ja tänään. Täytteenä oli hilloa ja kermavaahtoa.

Lähetättekö SariH, Sirkku ja Huopalintu sähköpostiini (hiidenkivella (ät) gmail.com) osoitetietonne, niin laitan palkinnot tulemaan. Annan teille ensi sunnuntaihin, eli 6.3. saakka aikaa ilmoittautua, minkä jälkeen palkinnoille arvotaan uudet voittajat. Ylihuomenna kuukausi vaihtuukin jo maaliskuuksi, eli osa meistä pääsee jo pian etsimään pälvipaikkoja ja ensimmäisiä piippoja, ja me runsaslumisempien alueiden asukkaat toivottavasti pääsemme bongailemaan edes valkoisen hangen keskeltä esille sulavia pensaiden latvoja. Kivaa uutta viikkoa!

Talvea, talvettamista ja taimia

Kovin on olleet taas ailahtelevaisia viikon säät. Ensin oli plusasteita ja sitten alkoi pakastaa. Parina päivänä paistoi jopa aurinko. Toissa päivänä oli pakkasta -20 astetta ja heti seuraavana päivänä pari astetta lämmintä. Nyt sataa läpimärkää räntää. Viime viikonlopun hurjat lumikinokset painuivat selvästi eilisen vesisateissa mutta saa nyt nähdä, montako senttiä menetetyistä tulee takaisin tämän päivän aikana.

Hetki vielä menee ennen kuin patiolla pääsee ruokailemaan. Jos pöytä olisi paikoillaan, sen kansi olisi muutaman sentin hangen pinnan alla. Kuva otettu 22.2.-22.

Auringon valo yletti juuri ja juuri takkahuoneen ikkunalle, joten vein kelloköynnöksen taimet valohoitoon.

Taimiin kun päästiin, niin laitetaan nyt väliraporttia muistakin taimista. Taimipöytä alkaa pikku hiljaa täyttyä, mutta vielä siellä tilaa riittää. Sain aamulla sinikatana 'Albat' koulittua, niitä iti suoraan huoneenlämpöön kylvettynä 12 kappaletta ja toinen kylvös on vielä hangessa. Siniset sinikatanat eivät ole vielä itäneet mutta niitäkin on toinen purkki kylmäkäsittelyssä. Toivo ei siis ole vielä menetetty ja tuo sisällä oleva kylvös menee myös hankeen lopputalveksi. Olisi jo mennyt muiden mukana, ellen olisi unohtanut sitä sisälle.

Taimet, muovin alla olevat kylvökset ja muutama huonekasvikin mahtuvat vielä olemaan sulassa sovussa kasvivalon alla.

Kaksi vuotta vanhat sellerin siemenet itivät riittävän hyvin. Muutama taimi reunassa kaatui kastellessa. Täysi kastelukannu ja vähän kiire...

Maatuskalta (Selätön puutarhuri -blogi) saadut ranskantulikukan siemenet ovat hyvin itämiskykyistä sorttia, siemenet vain taisivat mennä kylväessä vähän epätasaisesti. Tänä vuonna viimekesäisten taimien pitäisikin jo kukkia.

Himalajanesikkoja tuntuu putkahtelevan joka päivä pari lisää. Nyt laskin taimia olevan jo 35 kappaletta ja näitäkin on tulossa hankikylvönä lisää. Sitten on esikkoja kerrakseen, jos kaikki selviävät koulinnasta!

Alkutalvesta vahingossa kuivaksi päässyt rungollinen jouluatsalea on lähtenyt versomaan hyvin topakasti. Ehkä komposti ei kutsukaan.

Atsalean kautta saa löyhän aasinsillan eteisen talvehtijoihin. Eipä siellä muuta olekaan kuin muratit, pelakuut, hopeaputoukset, viherliljapuu sekä rosmariini. Niille kaikille kuuluu muuten hyvää mutta kirvat meinaavat vaivata. Viherliljapuuhun ne eivät ole vielä eksyneet ja hopeaputouksistakaan en ole kovin montaa löytänyt, mutta riippapelakuu on edelleen niiden ensisijainen hyökkäyskohde. Siitä ne ovat lähteneet valloittamaan eteistä muratti kerrallaan ja löytäneet myös rosmariinin. Litistelen kirvoja ohikulkiessani sormilla, käyn välillä teipin kanssa metsästysretkellä ja parin viikon välein kirvat saavat höyryävän kuuman suihkun tai jopa kylvyn. Murattien pitkät versot on helppo upottaa ämpäriin tai kodinhoitohuoneen altaaseen, jolloin kirvat hukkuvat varmasti mutta riippapelakuu ei sellaiseen taivu. Se on siis käytettävä suihkussa ja toivottava, että edes pahimmat kirvakertymät saavat osuman.

Muratit peittävät kohta koko wc:n ikkunan. Pisimmät versot olen ohjannut mahdollisimman leveälle, jotta ne saisivat valoa. Yhden muratin siirsin kukkahyllyn alatasolle ja nostin sen versot ylös.

Hopeaputouksista yksi taitaa olla kokonaan kuollut ja toinen on hyvin epävarma tapaus. Muut ovat porhaltaneet vallan mainiosti kasvuun ja sen varmasti kuolleen kanssa samassa ruukussa oleva yksilö on jo lähtenyt kasvattamaan kolmea versoa sivusuunnassa vainajaa kohti paikatakseen menetyksen. Kunhan se on venyttänyt itsensä tarpeeksi pitkälle, käännän latvat kohti ruukun reunaa ja kesäkuuhun mennessä yhden taimen puuttumista ei varmasti enää huomaa lainkaan. Hopeaputouksia tutkiessani leikkasin samalla kaikki pelakuut. Muutamasta napsin pari pisintä oksaa jo alkukuusta mutta nyt kävin kaikki tarkemmin läpi. Hengissä ovat kaikki, tosin yksi on vähän huonovointisen näköinen. Leikkuujätettä kun syntyi aika paljon, päätin ottaa pari parhaimman näköistä latvaa pistokkaaksi. Pitää katsoa kevään mittaan, lähteekö vanha taimi virkistymään vai korvaanko sen myöhemmin uudella.

Leikkasin pelakuita ja tämä pontevimman näköinen laatikko pääsi rosmariinin seuraksi valoisimmalle ikkunalle. Tämän ruukun hopeaputouksetkin ovat hengissä, vaikka kuvassa näyttävät kuivettuneilta.

Viime viikonloppuna sään ollessa nollassa teki mieli käydä tarkistamassa, kuinka hangen alla talvehtivat alppiruusun taimet pärjäilevät. Mieli teki myös ottaa yksi talvehtimassa olevista helmililjaruukuista jo eteiseen ja laittaa muutama perennaruukku saamaan kylmäkäsittelyä. Kaivoin majapenkin keskelle hautaamani styrox-laatikon esille ja kurkistin sen alle.

Vähän oli kaivamista ennen kuin pääsin käsiksi talvetuspaikkaan. Onneksi tuli jätettyä puinen penkki syksyllä paikoilleen, niin oli vähän helpompi osua lapiolla oikeaan kohtaan.

Alppiruusujen vihreät, terhakat lehdet tulivat vastaan ensimmäisenä. Seuraavana huomasin, että helmililjaruukuissa ei näy lainkaan vihreää, vaikka syksyllä suurin osa oli puskenut kunnon lehtitupsut näkyville. Otin yhden ruukuista tarkemmin katsottavaksi ja huomasin, että lehdet oli pupellettu hyvällä ruokahalulla viimeistä vihreää myöten. Piti tarkistaa syksyllä otetuista kuvista, missä kunnossa jätin ne laatikon alle. En nimittäin muistanut, oliko jänis käynyt jo syksyllä syömässä vihreät lehdet vai ovatko ne hävinneet talven aikana. Kuvissa helmililjat olivat kunnossa, joten talvetuspaikassani on käynyt kutsumaton vieras, eli myyrä tai hiiri. Onneksi se ei ollut koskenut alppiruusuihin. Pienet inhon väristykset selkäpiissä odotan, löydänkö keväällä kukkapenkeistä onkaloita ja maanrajasta poikki pupellettuja alppikärhöjä vai olisiko jyrsijä tyytynyt vain helmililjoihin.

Alppiruusut näyttävät minusta oikein hyviltä. Keväällä nähdään, ovatko juuretkin elossa, sillä ruukut ainakin ovat jäässä. Pakkasta laatikon alla tuskin on enempää kuin asteen verran.

Olkoon vaikka loppukevennyksenä seuraava juttu. Kävin viime viikolla lainaamassa kirjastosta pari puutarhakirjaa, joista toinen oli 2017 ilmestynyt Laatikkopuutarhurin opas (Anne-Marie Nageleisen). Kasvimaa-aiheiset kirjat ovat yleensä jääneet minulta hyllyyn mutta ehkä minussa on heräämässä pieni hyötytarhailija, sillä tuo kirja lähti tarkemmin luettavaksi. Viihdyin sen parissa oikein hyvin ja merkitsin aika paljon asioita muistiinkin kesällä kokeiltavaksi, mutta suunnilleen kirjan puolivälissä tuli vastaan jotain, joka herätti minussa suurta hilpeyttä. En nimittäin rehellisesti sanottuna odottanut löytäväni purjon ja maissin välistä voikukkaa viljelyohjeineen enkä sitä, että aiheesta olisi peräti kolmen sivun verran tietoa ja kuvalliset kylvöohjeetkin. Toki tiedän, että voikukka on mainio villivihannes, mutta että sille varaisi kasvimaalta tai jopa kukkapenkistä oman tilansa ja hoitaisi sitä siinä missä muitakin hyötykasveja... Onneksi kirjassa oli myös varoitus siitä, että voikukkaa ei kannata jättää siementämään, ettei se valtaa pian koko kasvimaata.

Alleviivasin itseäni eniten huvittaneet lauseet (pelkästään tähän kuvaan, en sentään kirjan sivulle!).

Eiköhän kaikki laiteta ensi kesänä kasvimaan nurkkaan pieni voikukka-alue tai jätetä kukkapenkistä ne kitkemättä!

P.S. Vielä ehtii osallistumaan synttäriarvontaan. Lapset arpovat voittajan sunnuntaina 27.2. juuri ennen nukkumaanmenoaan illalla klo 20.00. Olin unohtanut laittaa arvontapostaukseen kellonajan, mutta käyn sen täydentämässä heti seuraavana, niin ei tarvitse sunnuntaina postauksen bongaavien miettiä, vieläkö ehtii osallistua. Hyvää viikonloppua!

Vaaleanpunaisia unelmia, osa 3

Paketoidaan se edellinen, hyvin luminen postaus tältäkin puolelta värikylläisiin kukkakuviin ja jatketaan värisarjan parissa. Tällä kertaa vuorossa on hemaisevan vaaleanpunaiset sävyt. Vaaleanpunainen kuuluu suosikkivärieni joukkoon ja siksipä sitä onkin kertynyt meille aika paljon.

Kevään ensimmäisiä vaaleanpunaisia iloja ovat kevättähdet 'Rosea', jotka kukkivat yhtä aikaa kevätkurjenmiekkojen kanssa.

Myöhemmin keväällä kukkivat kerrannaiset 'Finola' -tulppaanit.

Viime keväänä sain nähdä ensimmäiset tarha-alppikärhö 'Pink Flamingon' kukat, joiden punerrus on hyvin hienostunut.

Puistoatsalea 'Satomi' oli viime kevään hankinta (=synttärilahja). Tämä muuten tuoksui aika vahvasti ja kukat olivat mielettömän suuria.

Puistoatsalea 'Tarleena' kukki hieman pienemmin kukin mutta aivan yhtä runsaasti.

Kanadanatsalea 'Violetta' on jo rajatapaus, kuuluisiko väriltään tähän postaukseen vai johonkin muuhun sarjan osaan.

Loistokärhö 'Innocent Blush' punertaa hyvin hennosti. Osa kukista oli viime keväänä kerrannaisia, tosin kärhö oli vasta hankittu. Jännityksellä odotan tulevan kesän kukintaa.

Aivan tavallinen myskimalva ja sen siitepölystä hullaantunut mehiläinen.

Rönsyakankaali 'Rosea' on viime kesän hankintoja.

Ja kruunukärhö 'Purple Dream' myös. Hankinko oikeasti näin paljon kasveja viime kesän aikana?

Loistosalvia 'Rose Queenin' kasvatin Maatuskalta (Selätön puutarhuri -blogi) saamistani siemenistä. Taimia taisi tulla kolme, joista tämä ensimmäinen kukki jo viime kesänä.

Loistokärhö 'Omoshiro' kukki viime kesänä ensimmäistä kertaa.

Pensashanhikki 'Lovely Pink' on nimensä veroinen. Viime kesänä kukinta oli ensimmäistä vuotta runsaampi ja tältä kesältä toivon siltä jo kunnon kukkailottelua.

Vaaleanpunaisten unelmien ystäville lisää lukemista löytyy sarjan ensimmäisestä osasta sekä toisesta. Blogin synttäriarvonta on sunnuntaihin saakka käynnissä, käykäähän osallistumassa. Palkintoina on reilu siemenpaketti sekä syötäviä että kukkivia kasveja. Mukavaa helmikuun viimeistä täyttä viikkoa!

Karon kanssa pihakierroksella

Olen pahoillani, jos joku on jo tyystin kyllästynyt lumikuviin. Alkaa tämä kieltämättä itseänikin jo tympimään, mutta tämä viikko on ollut sellaista lumikaaosta, että pakko on jotain raportoida tänne blogiinkin muistiin tulevia vuosia varten. Olen kolannut pihan auki joka ikinen päivä ennen töihin lähtöä ja silti lunta riittää. Eilen pihan kolaamiseen meni melkein tunti ja toinen mokoma upposi luumupuiden esille kaivamiseen.

Havahduin eilisaamuna siihen, että kuusen viereen parkkeerattua autoa ei enää nähnyt keittiön pöydän äärestä.

Samalla huomasin, että lähimmän naapurin kyttääminen oli muuttunut astetta haastavammaksi.

Vanha kansa uskoi, että jos Sipin päivänä (15.2.) sataa lunta, tietää se vielä 40 lumipyryä. Toisaalta, jos Sipin päivänä sataa vettä, niin puolivälissä toukokuuta on ruoho vihreänä. Hmm... Meillä satoi sinä päivänä aamusta hyvinkin paljon lunta ja lämpötila oli selvästi pakkasella, mutta jo puoliltapäivin kääntyi plussalle ja loppupäivän satoi räntää ja vettä. Varmaa oli se, että taivaalta tuli jos jonkinlaista tavaraa koko päivän, mutta tuskinpa tiesi itse Sipikään, millainen kevät on tulossa. Tuleeko ensin kenties 40 lumipyryä ja sen jälkeen sellainen helleaalto, että hanget kutistuvat suorastaan kohisemalla? Lunta on nyt ainakin saatu sen verran paljon lisää, että jos ei ole minkäänlaista lämmintä rintamaa tulossa, ei maata taideta nähdä ennen kesäkuuta laisinkaan.

Auto oli edelleen paikoillaan, lumikinos oli vain kasvanut yön aikana sen verran korkeaksi, että viimeinenkin pilkahdus autosta oli kadonnut sen taakse. Kuva on otettu kolaamisurakan jälkeen, jos ihmettelitte, miksi auto ei ole lumikerroksen peitossa.

90 senttiä korkea aita on hävinnyt melkein kokonaan nietoksiin. Kadun pään aurauslumikasa on noussut naapurin räystästä selvästi korkeammalle ja kuvanottohetkellä katua ei ollut edes aurattu.

Sipin päivän iltana ja seuraavana yönä rätki sen verran paksua räntää, että jouduin lapioimaan ennen töihin lähtöä pihan puhtaaksi. Kirjaimellisesti lapioimaan; raskasta nuoskalunta oli nimittäin sen verran paksulti, että kolalla ei tehnyt mitään. Kevyttä pakkaslunta vielä työntelee isoja kuormia ylämäkeen, mutta nuoskalunta mieluummin heittelee pienempiä lapiollisia suoraan lähimmän kinoksen päälle. Itse asiassa joka päivä sen jälkeen on satanut räntää mutta ei onneksi kerralla niin paljoa, etteikö niitä olisi saanut jollain lailla kolalla työnneltyä. Jopa parin asteen lämpötilasta ja ajoittaisista vesisateista huolimatta hanget tuntuvat vain kasvavan huimaa vauhtia. Onkohan jossain vaiheessa satanut lumen sijasta jotain vedessä turpoavaa ainesta?

Karo sopii hyvin mittakaavaksi esittelemään kinosten korkeutta. Sää oli tuulinen, joten ihan joka hetki ei voinut katsoa kameraan.

Lumisateiden jälkeen on lapioitava Karolle reitti pissipaikalle. Muuten hän lirauttaa suoraan rappuselle.

Huokaisin helpotuksesta, kun eilen aamulla huomasin mittarissa olevan pitkästä aikaa pakkaslukemia. Yön ja aamun aikana oli satanut taas ainakin viitisentoista senttiä lunta, minkä lisäksi tuulenpuuskat olivat kinostaneet lunta paikoitellen paljon paksummaltikin. Osan sai kuitenkin työnneltyä kolalla aurinkopenkin luo tehdylle uudelle lumenkasauspaikalle. Pensasryhmän ja autopaikan välinen alue on jo niin korkea, ettei siihen saa lisää lunta kuin heittelemällä lapiolla kasan päälle. Eilen työvuorossa oli myös luumupuiden kaivaminen esille. Tuuli oli tuiskuttanut edelliset vallihaudat verkkojen ympäriltä täysin umpeen ja hangen pinta oli paikoittain jopa verkkojen yläreunan tasalla. Lapioin jokaisen puun ympäriltä lumet vähintään 80 sentin syvyydelle ja kirjoitin mieleen tulipunaisilla kirjaimilla 150-senttisten verkkojen hankinnan ensi syksyä varten. Suurin osa luumutarhankin verkoista kun on "vain" 120 senttiä korkeita, sillä korkeammat olivat lopussa silloin kun olin niitä hakemassa.

Joku huimapäinen jänis saattaisi vielä päästä luumuihin käsiksi kun kiipeäisi kasan päälle ja hyppäisi vallihautojen yli suoraan luumupuiden kimppuun. Toivon, ettei sellaisia superotuksia ole täällä päin.

Karo tietää, että seinän vieressä kannattaa pysyä näillä lumimäärillä.

Eilisaamun testimittaukset kertoivat, että lumensyvyys oli 85-90cm sellaisissa kohdissa mihin ei ole tuuli päässyt kinostamaan erityisen runsaasti lunta tai mihin ei ole kertynyt kolauslumia. Eli meillä lähinnä takapihalla. Edellisessä kuvassa vähän Karosta eteenpäin näkyvä valkoinen, lumilakkinen tötterö on lasten jalkapallomaali, jonka pitäisi olla 120cm korkea. Hangen päällä siitä näkyy vain 35cm. Nyt näyttää uhkaavasti siltä, että tänä keväänä tullaan rikkomaan vuoden 2018 lumiennätys. Olin merkinnyt silloin hankien olleen paksuimmillaan peräti 90-100cm. Ei kovin paljoa tarvita, että ennätys on historiaa. Ties vaikka olisi jo, sillä koko eilisen päivän satoi lunta. Jostain syystä ei huvita lähteä uudelle mittauskierrokselle.

Oijoi! Kuka nämä oksat ja pölkyt on jättänyt syksyllä varjokujalle odottamaan ensi kesää? Karo mahtui juuri ja juuri pölkkyjen ja seinän välistä, minä jouduin kahlaamaan.

Ja seuraavaksi livahdetaan tästä. Näin se käy kun on pieni.

Minä rämmin haarojani myöten hangessa, jotta pääsin kiertämään portin läpi etupihan puolelle.

No eihän ne jäljet sitten kuvassa niin syville näytä kuin miltä tuossa rämpiminen tuntui.

No, missä se emäntä oikein vätystelee?

Onneksi viikkoon on mahtunut muutakin kuin lumitöitä. Posti yllätti ystävänpäivänä minut ja muutaman muun puutarhabloggarin Oma Piha -lehden Pihakalenterilla. Olin ennen joulua hyvin vähällä tilata kalenterin itselleni kun monet sitä kehuivat mutta jostain syystä se unohtui silloin. Yllätys oli siis erittäin mieluinen. Sitä en tiedä, tuleeko kalenteriin tehtyä merkintöjä kun kaikki puutarhajutut ovat tietokoneella tai erillisessä puutarhavihossa, mutta sen näkee sitten syksyllä. Periaatteessa kalenterissa on kyllä juuri sen tyyppisiä taulukoita ja juttuja, joiden tekemisestä pidän. Vaikka sivuja ei tulisikaan täytettyä, niin olen ainakin viettänyt jo monta hyvin mukavaa tovia kalenteria selaillen, sen runsaita tietopaketteja lukien ja kaunista kuvitusta ihastellen ja se tulee varmasti pysymään käden ulottuvilla pitkään.

Lämmin ja hyvin ilahtunut kiitos Oma Piha -lehden toimitukselle ihanasta ystävänpäiväyllätyksestä!

Joko teillä on tullut mitta täyteen lumimäärän kanssa, vai vieläkö kolaaminen menee mukavasta talvipäivän ajankulusta? Itseäni alkaa jo tympiä jatkuva lumen lykkiminen mutta ei kai tässä auta muu kuin lähteä kolaamaan eilisillan ja viime yön aikana sataneet lumet. Nyt ei onneksi sada mitään. Muistakaahan muuten käydä osallistumassa synttäriarvontaan!

Tummanpinkkejä ihanuuksia, osa 3

Palataanpa takaisin värisarjan pariin. Tummanpinkkejä kasvejakin on tullut muutama lisää sitten edellisten esittelyjen. Tänä vuonna toivottavasti kukkivat syksyllä hankkimani palloesikko 'Rubin' sekä tarhaviinikärhö 'Madame Julia Correvon', jotka kumpikin taitavat osua juuri tähän värilokeroon. Pitäisiköhän niille hankkia sävyyn sopivia kavereita, jotta saisi tehtyä sarjan neljännen osan ensi talven aikana?

Näistä esikoista oli kuva sarjan toisessa osassa, tosin taimi oli silloin vielä ruukussa ja kukki vain parin kukan voimin.

Himalajanesikkokin oli siinä edellisessä postauksessa ruukkutaimena. Muiden esikoiden tapaan tämäkin on aivan uskomaton kukkija.

Revontuliatsalea 'Rosy Lights' oli viime kevään hankinta.

Hyasintti 'Woodstock' oli hyvin kaunis väriltään. Harmi kun kolmas sipuleista ei lähtenyt kasvuun.

Kevään työlistalle laitetaan kameran kanssa väijyminen 'Persian Pearl' -tähtitulppaanien luona, jotta saisin ikuistettua niistä kunnon kuvan tämän viimeisen melkein jo kuihtuneen kukan sijasta.

Rantalaukkaneilikka 'Sea Pink' kukki viime kesänä komeasti. Jaoin tuppaan syksyllä, toivottavasti se ei suuttunut siitä.

Itse pölytetty ja kasvatettu 'Elina'-pionin jälkeläinen, äitini Minna-Elinaksi nimeämä pioni, kukki viime kesänä minulla ensimmäistä kertaa.

Nepalinhanhikki 'Ron McBeath' ei sopinut väriltään oikein mihinkään lokeroon, joten päätyi siksi tähän postaukseen. Sen väri on minusta oikein nätti.

Syysleimu 'Starfire' (ehkä) on vaeltanut parin vuoden ajan paikasta toiseen. Jospa tässä luumutarhan takaosassa olisi sille lopullinen koti. Väri on luonnossa vielä syvempi ja lämpimämpi, yksi kamerani inhokkiväreistä ilmeisesti...

Kaunopunahatun 'Magnus' ostin viime keväänä taimena kun eivät ne omat siemenkasvatukset oikein ole kukkia näyttäneet. Jospa tänä kesänä vihdoin...

Syysasteri 'Patricia Ballard' kukki viime syksynä ensimmäistä kertaa. Aika monta pakkasyötä ehti olla ennen kuin rouva pääsi vauhtiin, mutta ehti kuitenkin ilahduttaa aika pitkään syksyn viimeisimpien kukkasten joukossa. Tämäkin oli luonnossa punaisempi.

Jos nämä värit kuuluvat suosikkeihinne, niin sarjan ensimmäinen osa löytyy täältä, ja toinen osa tästä.

Oikein mukavaa loppuviikkoa!