Kesäaika alkoi vihersisustuksella

Riippapelargoni ja samassa amppelissa asustava hopeaputous ovat talvehtineet erinomaisesti.

Pimeät, vesisateiset päivät saivat minut tekemään päätöksen, että viikonlopun tärkeysjärjestyksessä kärkisijoille kiilaavat pikkutaimet. Niille piti saada kasvivalo viriteltyä, ettei taimista tule honteloita ja heikkoja. Ongelmana oli vain pari pientä juttua, kuten täynnä tavaraa oleva eteinen, vierashuoneen harsosääski-invaasio ja vierashuoneen pöydän täyttävät ompeluprojektit. Hyökkäsin ensimmäisenä eteiseen raivaamaan ylimääräiset tavarat pois ja järjestelemään loput takaisin omille paikoilleen. En voi uskoa, mikä määrä kenkiä yhdessä huushollissa voi olla, varsinkaan kun kukaan meistä ei edes mikään kenkäfriikki ole! Varsinkin keväisin ja syksyisin pitää kaivella lapsille toppakenkien ja monojen lisäksi myös kumpparit ja välikausikengät. Kahdeksan paria kenkiä per tenava siis ja siihen päälle isännän ja minun talvikengät, kumpparit ja työkengät. Ja tietysti kaikkea muuta roinaa lasten kuravaatteista tyhjiin kukkaruukkuihin. Lopulta sain kuitenkin tarpeeksi tilaa mummon vanhalle silityslaudalle, joka toimii keväisin näppäränä lisäpöytänä siellä missä tarvitaan taimille lisää laskutilaa.

Silityslaudalle olikin jo tarvetta. Etualalla perennojen ja rucolan taimia, keskellä helmililjoja, hollanninkurjenmiekkoja sekä amaryllis, taaempana pelakuita.

Seuraavana siirsin hyvin varovasti vierashuoneesta 'Appleblossom'-pelargonin ja amarylliksen eteiseen. Nostin kummankin hetkeksi ulos ja kopistelin siellä ruukkuja, jotta mahdollisimman moni sääski säikähtäisi ja lähtisi lentoon. Muutama niistä lähtikin ja toivon mukaan tuli tempautuneeksi tuulen mukana kilometrien päähän. Jätin kelta-ansat paikoilleen, jotta ruukkuihin jääneet sääsket eivät tekisi kovin suurta ongelmaa eteisen puolelle. Perennojen taimia lukuunottamatta eteisessä on vain isoja kasveja, joille muutama harsosääski tuskin kovin suurta haittaa tekee. Ja perennatkin alkavat ulkoilla heti kun tulee vain sopivia säitä, joten en usko harsosääskien niissä kovin kauaa viihtyvän.

Jouluruusu on päässyt jo muutaman kerran suojasäillä ulkoilemaan, rosmariini ei.

Ulkoilusta puheenollen, piti viedä kompostiroskatkin taimitöiden välissä. Tällä kertaa kompostorin lukon välissä oli vain sohjoa.

Tämän talven ongelmana on meillä ollut kompostorin lukon jäätyminen. Talven mittaan on satanut sen verran monta kertaa alijäähtynyttä vettä, jotta lukkoa on saanut joka toinen kerta puhallella sulaksi. Kompostorissamme on selvä suunnitteluvirhe, sillä satava lumi, vesi tai räntä sekä kannen päältä sulavat lumet valuvat suunnilleen ensimmäisenä lukon rakosiin ja pakkasen tultua jäätyvät sinne. Kun lämpötila heijaa vuoroin plussalla, vuoroin pakkasella, on lukon välissä alituiseen jäätä. Tähän voisi vaikka joku Biolanin tuotekehittelijä vastata, mitä vikaa oli siinä aataminaikuisessa mallissa, jossa lukkona toimi vain kuminen lenkki? Sitä ei tarvinnut ainakaan naama punaisena pakkasessa puhallella sulamaan, jotta saisi kompostorin kannen auki. Toinen tämän talven ongelma liittyy myös jäähän. Kompostorin etuluukun eteen oli tullut nimittäin aikamoisen paksu jäätikkö, jonka vuoksi etuluukku ei auennut ennen kuin oli rautalapiolla hakannut jään palasiksi. Pakkaskelillä kompostorin lämmön sulattamat lumet vain vetäytyvät kauemmas mutta tällaisena vesi-räntä-lumi-talvena kompostorin etupuolelle tullut tyhjä väli olikin täyttynyt vedellä ja jäätynyt.

Aikani yritin hivuttaa luukkua irti ennen kuin totesin, että pakko ne jäät on hakata ensin pois edestä.

Palataan takaisin sisälle sen hankalamman homman kimppuun, eli ompeluprojektien jatkamiseen. Vihoviimeisistä farkkujen jämätilkuista välityönä sompailtu hame oli melko nopea homma, siitä kun ei puuttunut enää muuta kuin vyötärön ja helman viimeistely. Siitä tulikin sen näköinen, että ei paljoa ihmisten ilmoilla kehtaa kävellä. Onpahan yksi hame lisää kotona oleskeluun ja vaikka kukkapenkissä puuhailuun. Myös paljon aikaa, työtä, ompelua, purkamista ja säätämistä vaatinut farkkumekon yläosa alkoi vihdoin asettua ja päätin, että parempaa en siitä taida enää saada. Tuli siitä ainakin omasta mielestäni riittävän hyvä. Ihan en viikonlopun aikana saanut mekkoa valmiiksi, vaan surruttelin menemään loput tänä aamuna ennen töihin lähtöä.

Purin mekon yläosan palasiksi kappaleiden reunojen huolittelua varten enkä yhtä osaa ommellessani huomannut, kuka livahti sotkemaan hommat. 

Työt seis hetkeksi ja Karolle oma peti ompelupisteen viereen. Se kelpasi tilkkujani paremmin kunhan oli ensin myllätty sopivasti ruttuun.

Pikainen sovitus ennen töihin lähtöä. Pikkuisen vielä pitäisi selkäpuolta fiksailla mutta ei taida enää inspiraatio (ja taidot) riittää. Silittääkään en ehtinyt.

Nyt ymmärrän entistä paremmin, miksi mittatilaustyönä tehdyt vaatteet maksavat mansikoita. Sen toki tiesin jo ennestään, että eivät tällaiset pienemmistä tilkuista tehdyt vaatteet ihan parissa tunnissa valmistu, mutta nostan kyllä hattua heille, jotka näitä väkertävät työkseen. Tosin he kyllä varmasti tekisivät saman alle puolessa ajassa siitä mikä minulla meni ilman kaavoja tämän mekon vääntämiseen. Nyt on kuitenkin kaikki isoimmat farkkutilkut käytetty. Lopuista jämistä saa korkeintaan pikkulaukkuja, meikkipussukoita tai jonkun koristetyynyn päällisen tai vastaavaa. Yhtään niin isoa lahkeenkappaletta ei tilkkusäkkiin jäänyt, että siitä saisi mitään isompaa käsityötä aikaiseksi. Nyt saa kuitenkin ompeluhommat riittää tältä keväältä!

Leijonankidat lajiketta 'Potomac Lavender' ovat alkaneet itää. Nyt kun ei yhtään enempää nousisi taimia, niin olisi juuri hyvä.

Ompelupöytä vapautui taimille. Tilaa riittää vielä vaikka miten paljon, vaikka ompelukone onkin vielä pöydällä odottamassa äidilleni palautusta.

Kasvilamppu on ollut viime keväästä lähtien katonrajassa roikkumassa mutta heti huomenna kiipeän laskemaan sen alas. Erinomainen säilytyspaikka, etten sanoisi!

Kävin leikkaamassa reilu viikko sitten 'Viipurin punaluumusta' yhtä huonossa kulmassa kasvavaa yläoksaa lyhyemmäksi. Se oli nimittäin todella lähellä viime syksynä sadon painosta rungosta irti revennyttä oksaa ja keventämättä tulisi myös repeämään varmasti jonain vuonna. Sen tehdessään se repisi puun runkoa melkoisesti ja jopa koko latvus saattaisi kärsiä pahasti. En ole oikein päässyt selvyyteen siitä, milloin se "hyvin varhainen kevättalvi" näillä korkeuksilla on, jolloin vielä uskaltaisi luumupuita leikata, mutta päädyin nyt pätkäisemään sen pahimman oksan leveän latvaosan pois. Eipähän paina lehteen tullessaan ihan niin paljoa eikä häiritse heti alapuolella olevan ison haavapinnan paranemista. Tuskin täällä puiden nestevirtaukset käynnistyvät vielä ainakaan kuukauteen, joten toivon mukaan pieni haavapinta ehtii kuivua ennen sitä. Pitää loppukesästä tikkaiden kanssa tehdä isommat leikkaukset ja toivoa, että juuri siihen oksaan ei tulisi kovin montaa luumua. Tämänkin homman olisi muuten välttänyt sillä, jos olisi huomannut pari vuotta sitten tikapuilla kiipeillä taivuttelemaan myös latvuksen oksia vaakatasoon tai vaikka leikata jomman kumman oksista kokonaan pois.

Leikatusta luumun oksasta napsitut ohuemmat latvaosat toin tietysti maljakkoon. Nyt  ne alkavat vihertää ja toivon mukaan kukkivat pian.

Iloista maaliskuun viimeistä viikkoa!

Omavaraistelua kaupunkipihalla

Postilaatikkoon kolahti torstaina innolla odottamani kirjauutuus: Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogin kirjoittajan, Tiiu Kukkasjärven, esikoiskirja Omavaraistelua kaupunkipihalla. Sain kirjan esittelykappaleeksi Readme.fi-kustantamolta.

Etu- ja takakannen kuvat johdattavat lukijan kirjan aihepiireihin.

Ensivilkaisulla huomasi heti, että 239-sivuisessa kirjassa on hyvin paljon tekstiä. Ei pelkkä kuvakirja siis. Tarkempi lukeminen paljasti, että kaikki on tiukkaa asiaa ja vielä selkeästi luettavassa muodossa. Ulkoasu on siisti ja havainnollinen, hyvin valitut kuvat täydentävät tekstiä. Sivut ovat valkoiset ja kirjasinkoko sopivan suuri, joten kirjaa on helppo lukea. Vinkkilaatikot, taulukot ja ruokaohjeet ovat eri värisellä pohjalla, mikä nostaa ne esille myös nopealla selailulla. Kirjassa käsitellään mm. hyötykasvien kasvattamista sisällä, yksi- ja monivuotisia hyötykasveja, esikasvattamista, kasvien lisäämistä, kompostointia, sadon säilöntää sekä syötäviä luonnonkasveja. Loppupuolella esitellään kattavasti mehiläistarhausta ja lyhyesti askartelumateriaalien luonnosta keräämistä, kotikanalan pitoa sekä aurinkosähköä, joilla voi lisätä omavaraisuuden astettaan.

Hassua kyllä, ensimmäinen kirjan aukaisu osui sille kirjan ainoalle aukeamalle, jossa ei ollut yhtään kuvaa.

Kirjasta löytyy jo Tiiun blogista tutuksi tullut kumppanuuskasvitaulukko.

Syötävät kukat ovat olleet pinnalla muutamia vuosia.

Jokaisesta hyötykasvista kerrotaan samat perustiedot: kasvupaikka, kasvin kuvaus, istutus, hoito, tuholaiset ja taudit, lisäys sekä sadonkorjuu ja sadon käyttäminen. Samat tiedot löytyvät myös luonnonmarjoista. Villiyrteistä, metsämarjoista ja sienistä on yleistä tietoa, tuntomerkit, näköislajit, haitat ja käyttörajoitukset, ravintosisältö, kerääminen, keruurajoitukset, käyttö sekä säilytys ja säilöntä.

Luonnonmarjojakin voi kasvattaa puutarhassa.

Kasvien lisäämistavoista kerrotaan lyhyesti.

Kirja sopii minusta erityisen hyvin aloittelevalle puutarhurille, sillä asioista kerrotaan perusteellisesti ja ymmärrettävästi. Kokeneempi harrastaja löytää kirjasta vinkkejä kasvisten viljelyn ja käytön monipuolistamiseen; perinteisen kasvimaan tai kasvihuoneen lisäksi voi viljellä ruukuissa, tutustua villiyrtteihin tai perustaa syötävän metsäpuutarhan. Pienen pihan omistaja voi inspiroitua vaikkapa koristekasveiksi sopivista hyötykasveista tai syötävistä koristekasveista. Omavaraistelua kaupunkipihalla on oikein hyvä kirjahyllyn perusteos, jota on miellyttävää lukea ja josta voi myöhemmin helposti palata tarkistamaan vaikkapa tietyn vihanneksen kasvuvaatimuksia tai villiyrtin keräämisohjeita. Kirja antaa monipuolisesti vinkkejä ja ohjeita hyötytarhailuun ja omavaraisuuden lisäämiseen, aivan kuten lupaakin.

Uuden kappaleen aloittaa koko aukeaman kokoinen kuva.

Lämmin kiitos Readme.fi-kustantamolle esittelykappaleesta ja Tiiulle siitä, että tarjosit kirjaasi minulle esiteltäväksi.

Kukkasjärvi, Tiiu 2023. Omavaraistelua kaupunkipihalla. Readme.fi Oy: Helsinki. ISBN 978-952-373-557-6

Kasvun ihmeitä

Ensimmäinen helmililjan nuppu.

Kevät on kasvun ihmeiden aikaa. Ensimmäiset meistä ovat päässeet jo ihmettelemään kukkapenkeistä ilmestyviä lumikelloja ja me muutkin vähintään kylvölaatikoista nousevia alkuja tai talvehtijoiden heräämistä. Meillä saa odotella kukkapenkkien paljastumista ja piippoja vielä ainakin kuukauden päivät. Sitä ennen on kuitenkin kiva ihastella eteläisempien vyöhykkeiden kevättä. Näillä seuduilla tuntuu kuin kevät menisi nopeammin ohi. Ehkä siinä on jotain perääkin, sillä juhannukseen mennessä olemme jo melkein samalla viivalla muiden kanssa. Joka tapauksessa lumiahdistuksen iskiessä pääsee fiilistelemään kevättä ja irtautumaan hetkeksi todellisuudesta blogien kautta. Kevätkukkijoiden makuun pääsee myös kun istuttaa syksyllä kukkasipuleita, vie ne talveksi kellariin ja tuo sopivalla hetkellä sisälle kukkimaan. Aloituskuvan helmililja ei siis ole ilmestynyt kukkapenkkiini, vaan eteiseen.

Jouluruusu on kukkimisensa kukkinut ja hollanninkurjenmiekat eivät näytä edes harkitsevan moista. Kellankelmeät helmililjat toin pari päivää sitten eteiseen.

Saa olla viimeinen kerta kun haksahdan hollanninkurjenmiekkoihin, vaikka olisivat miten alessa! En vain saa niitä kukkimaan. Komeat vihreät lehdet kyllä tekevät mutta nupuista ei ole vieläkään näkynyt edes pientä aavistusta. Oli siis aika tuoda seuraava ruukku, eli helmililjat kellarista eteiseen. Pari päivää sitten niissä ei vielä näkynyt nupunkärkiä mutta ei mennyt kuin reilu vuorokausi lämpimässä ja valoisassa ja ensimmäiset nuput puskivat itsensä esille. Valkoiset lehdetkin ovat jo saaneet viherrystä. Kellarissa on vielä yhdet ruukut 'Thalia'-narsissia ja nuokkutähdikkiä. Ennen kuin niitä voi tuoda sisälle, pitää jotain saada eteisestä ulkovarastoon. Ensimmäinen siirtyjä on varmaankin jouluruusu, joka on jo ulkoillutkin parina päivänä plussakelillä.

Epätoivoisimman näköisistä pelakuista tämä ja kuvan oikealle puolelle jäävä yksilö ovat alkaneet puskea vihreää. Taustalla oleva pieni ei vielä.

Pohdiskelin kanankakkaa ja tuoretta multaa pelakuiden juurelle piilottaessani, että keväällä olisi tarpeen olla jonkinlainen logistiikka-assistentti apuna koordinoimassa kasvien siirtoja kellarista eteiseen tai sisätiloihin. Ehkä myös ammattijärjestäjälle olisi tarvetta. Tajusin nimittäin kellarissa käydessäni, että isoin pelakuulaatikko pitäisi pian saada eteiseen heräilemään ja pienempi saviruukussa kasvava pelargoni myös. Eikä haittaisi, vaikka verenpisaratkin pääsisivät valoon ja lämpimämpiin oloihin. Kuinka ihmeessä kaikki on oikein sopinut aiempina keväinä eteiseen? Mummon vanha silityslauta tuo suuren avun tilanpuutteeseen kunhan sen vain kävisi kaivelemassa varastosta, mutta mahtuvatko kaikki kasvit siltikään?

Jokunen talvehtinut hopeaputous on sittenkin hengissä, vaikka maanpäälliset osat olivat kuihtuneet. Kerrassaan mainiota!

Jäi edellisessä postauksessa esittelemättä kellarista kärhöruukusta löytynyt yllätys. Joku sipulikukkako?

Esikasvatukset alkavat viedä päivä päivältä enemmän tilaa. Koulin eilen tomaatit ensimmäisen kerran. Tässä vaiheessa istutin ne pieniin kärhöruukkuihin, jotka ovat 5*10cm:n kokoisia ja noin viitisentoista senttiä syviä. Eivät tomaatit niissä mahdu koko kevättä kasvamaan, mutta sen aikaa kuitenkin, että ehdin saada osan kasveista eteisestä ulkovarastoon ja sisältä osan eteiseen ennen kuin tomaatit kaipaavat suurempia ruukkuja. Siinä vaiheessa tomaateilla olleet ruukut vapautuvat vuorostaan jollekin toiselle kasville. Kasvien lisäksi keväisessä karusellissa pyörivät siis myös ruukut.

Kaikki kahdeksan tomaattia mahtuivat juuri sopivasti alustalleen.

Kelloköynnös on edelleen kylvöruukussaan, sillä sen kaverit eivät itäneet.

Ihan kaikkea ei tarvinnut vielä koulia. Kelloköynnökselle kaivoin vain kanankakkarakeita ruukun laidalle, sillä niitä iti loppujen lopuksi vain yksi. Uusintakylvöstä ei itänyt yhtään siementä, joten kylvin niiden ruukkuun leijonankitaa. Jos vielä päättävät itää, niin erottelen sitten aikanaan leijonankidoista. Onpahan annettu vielä kelloköynnöksillekin mahdollisuus itää, vaikka eiväthän ne enää ehdi kukintakokoon kesän aikana. Köynnöskasvirintamalla ei tänä vuonna näytä onnistuvan muutenkaan, sillä 15 kylvetystä mustasilmäsusannasta vain kaksi on itänyt. Vähän kehno itämisprosentti oli 2019 parasta ennen -päiväyksensä menettäneillä siemenillä, joten kylvin vielä kaikki viimeisetkin siemenet samoihin purkkeihin.

Ainokainen kuukausimansikan taimi on toistaiseksi hengissä.

Laatikkoon oli jäänyt myös matalaa kiinanasteria, jonka päiväys oli vuonna 2020. Multaan vaan nekin. Ja kylvölautalle viimeiset jämät viime keväänä surkeasti itäneistä samettikukan siemenistä. Silkkitassukylvöksestä ei näy idun itua, joten uskaltaa vähän rohkeammin kylvää ainakin noita vanhoja varastoja. Eiväthän ne voi viikkokausia antaa odotella itseään? Ja jotta pyöriteltävä ei varmasti loppuisi kesken, toin eteisestä osan perennakylvöistä leivinuunin päälle ottamaan alkuvauhtia. "Osa" tarkoittaa siis tässä vaiheessa kahtatoista ruukkua. En vain malttanut odotella, milloin esimerkiksi omat keijunkukkaristeytykset tai siemenkirjeestä kerätyt erikoisuudet itävät. Huvinsa kullakin.

Uunin päällä on kerrostalon mallinen idättämö.

Joku muukin on osoittanut kasvun ihmeitä, nimittäin harsosääsket. Joulukukkien mukana tuli melkoinen populaatio, jota aikani yritin listiä käsin. Esikasvatusajan lähestyessä hankin kelta-ansoja ja sainkin niillä ongelman hoidettua viikossa. Jätin ansat kuitenkin varuilta paikoilleen kun kerta liima oli vielä tarttuvaista. Muutamaan viikkoon ei tarttunut yhtään ötökkää kunnes pari päivää sitten vierashuoneessa suorastaan räjähti. Samalla huomasin, että myös keittiön ja kodinhoitohuoneen ikkunalle taimien luo alkoi eksyä harsosääskiä. Lätkäisin sinnekin pari kelta-ansaa pitämään ötökät kurissa ennen kuin ne tuhoavat pienet taimet. Ansojen perusteella ongelma on vierashuoneessa joko amarylliksen tai 'Apple Blossom' -pelargonin ruukussa, joten epäilen, että ennen kelta-ansoja lennelleet sääsket olivat munineet sinne ja nyt toukista on kuoriutunut aikuisia tihulaisia valmiina lisääntymään villisti.

Vierashuoneessa meinaa olla asukkaita.

Onneksi oli kelta-ansa jo valmiina vierashuoneessa, sillä ties missä vaiheessa olisin tajunnut harsosääskiä olevan noin paljon. Hyvällä tuurilla aikuiset sääsket eivät olisi nyt ehtineet munia uutta sukupolvea ruukkuihin. Aion kuitenkin siirtää pelakuun ja amarylliksen eteiseen heti kun saan sinne järjesteltyä lisää tilaa. Vierashuoneesta tulee sitten taas taimivauvala, jossa ei tarvitsisi sääskien häärätä. Lopuksi mennään reippaasti aiheen ohi.

Komeita auringonlaskuja on näkynyt silloin tällöin.

Tänä iltana ei iltaruskon leiskuntaa näkynyt, vaan ajokeli töistä kotiin tullessa oli varsin kurja. Teillä oli paksu kerros jäisen liukasta sohjoa ja koko ajan tuiskutti räntää. Silti jotkut hurjat vetelivät moottoritiellä reilusti yli 100km/h meidän maltillisemmin köröttelevien ohi ja vielä olemattomilla turvaväleillä. Näin ei saisi sanoa, mutta joka kerta näitä hurjapäitä nähdessäni toivon heidän menettävän autonsa hallintaa sen verran, että vähän säikähtäisivät ja kaasujalka olisi jatkossa kevyempi. Ei siis mitään onnettomuuksia, vaan ainoastaan pieni muistutus siitä, että ajokeliä on syytä kunnioittaa. Sillä, että ajaa 50 kilometrin matkan 100km/h säästää vain 7,5 minuuttia verrattuna siihen, että ajaa koko matkan 80km/h. Ja jos toteat, että "taitavana kuskina" löydätkin yllättäen itsesi penkasta, olet saattanut menettää niiden säästämiesi minuuttien lisäksi paljon muutakin. Enpähän itse moista riskiä haluaisi ottaa. Ajellaanhan siis maltilla, eikö vain.

Puutarhasta kellarin kautta ikkunalaudalle

Hangen syvyys ei houkuta kahlailemaan polkujen ulkopuolella.

Pitää välillä raportoida välillä jotain puutarhankin kuulumisista, vaikka ei siellä ihmeitä talvisaikaan tapahdu. Kaikki on syvällä hangen alla ja loput saavat pitää varansa, etteivät joudu rusakoiden hampaisiin. Lunta on täällä lapionvarrella mitattuna suunnilleen 65cm, eli aika lailla normaalitalven lukemat. Sen verran hyvin on ollut plussakeliä, että hanget ovat sentään pikkuisen madaltuneet aina välillä, vaikkei mistään huomattavista vajumisista voikaan puhua. Aina voi kuitenkin toivoa, että päälle satava räntä sulattaa edes pikkuisen alla olevia lumimassoja.

Jänikset ovat kiertäneet ahkerasti pensasmustikoita ja 'Sinikka'-luumua ympäröivän verkon laidoilla.

Rusakoilla on tänä talvena kulkenut vakioreitti takapihaltamme Karon pissapaikan polkua pitkin pensasmustikoita ympäröivän verkon laitaa myöten kohti naapurin tonttia. Olen pelännyt niiden jollain kerralla poikkeavan poluiltaan pari metriä sivummalle ja löytävän tarha-alppikärhö 'Albina plenan', joka on hyvin köykäisesti suojattu. Aiempina talvina rusakot ovat pomppineet sen takaa, joten ainoat suojaukset olivat sillä puolella ja etupuolelle jäi vain pari pientä pitsiverhon pätkää lähinnä harhautukseksi. Keksin jossain vaiheessa talvea heitellä Karon jätökset (kumpaakin väriä) alppikärhön juurelle ja lähettyville siinä toivossa, että niiden haju saisi rusakot etsimään syötävää muualta. Toistaiseksi alppikärhön luokse ei ole otettu pomppuakaan, joten ehkä konsti on toiminut. Toki rusakoilla on ollut muutakin evästä, kuten loistokärhön versoja.

Keräsin mustikkaverkon toiselle laidalle loistokärhön versoja luvalliseksi evääksi. Niistä on pupellettu jo yli puolet.

Vielä menee ainakin kuukausi ennen kuin voi alkaa toivoa, että rusakot eivät enää suuntaa alppikärhöä kohti. Hankien vajuessa metsästäkin alkaa löytyä enemmän evästä, minkä toivon pitävän puput enemmän sillä suunnalla. Pitkäkorvien jälkien tarkastuksen jälkeen suuntasin kellariin tutkimaan talvehtijoiden vointia. Tai oikeastaan vain huvin vuoksi, kun ei puutarhassa mielenkiintoisempaa nähtävää ollut. Kellarissa olisi varmasti oikein virkeää elämää odottamassa valoisampia aikoja.

Kärhöt ovat vähän turhankin pitkällä kasvussaan. 'Evijohill' vasemmalla ja SAMARITAN JO oikealla. Napsin niistä pisimmät latvat poikki.

'Diamond Ball' on tehnyt jo kukkanuppujakin. Jännittävää!

Antakaa minulle virtuaalisesti kunnolla sapiskaa, jos alan jossain vaiheessa kesää puhua kellariin menevistä kärhöistä. Kymmenen (vai oliko peräti enemmän?) innokkaasti kasvuun lähtevää kärhöä kellarissa tässä vaiheessa vuotta aiheuttaa harmaita hiuksia ja silmissä viliseviä kauhukuvia tilanteesta kuukauden päässä. Olen vielä pulassa niiden kanssa! Viime vuonna nostin kärhöt ja monta muutakin talvehtijaa kellarista ulkovaraston puolelle huhtikuun puolivälissä. Talvi on ollut sen verran leuto, että uskoisin ulkovaraston lämpenevän todella nopeasti kellarikasveille riittävän lämpimäksi kunhan vain ei ulkona ole kovasti pakkasta. Ehkäpä siis voin tänä vuonna nostaa kellarin asukkaita jo huhtikuun alkupuolella varastoon aloittelemaan kevättä. Nyt nostin varaston puolelle ainoastaan loistokärhöjen siemenkylvökset. Kellarissa on ollut kevättalven aikana 3-4 astetta lämmintä, joten ehkä kylvöksille ei tee pahaa saada pikkuisen kylmempää käsittelyä ennen lämpimämpiä aikoja.

Syksyn alelöytö mustaluumu on myös herännyt. Näiden silmujen pullistelua ja lopulta avautumista on todella jännittävää odotella.

Meillä olikin vähän erilaista tekemistä tänä viikonloppuna. Lasten on pitänyt päästä jo monena talvena pilkille mummon ja papan kanssa mutta reissu on peruuntunut joka kerta. Milloin on ollut liian raaka keli, milloin heikot jäät tai jotain muuta estettä. Matkaakin mummolaan on sen verran paljon, ettei ihan joka viikonloppu ehdi siellä käymään. Vihdoin tänään pääsimme kokeilemaan kalaonneamme (ja lasten kärsivällisyyttä). Melko pian pilkkiminen vaihtuikin lapsilla juoksenteluun ja lumisotaan samanikäisen serkun kanssa, mutta pääasia hommassa olikin ulkoilu ja hauskanpito.

Eräs järvi Keski-Suomessa. Vasemmassa reunassa näkyy puolet saaresta, jonne rakennetussa kodassa kävimme paistelemassa makkaraa.

Lapset eivät malttaneet kovin pitkään onkiaan uittaa, kun kala ei heti napannut. Sen sijaan mummo, pappa ja isäntä saivat joitakin ahvenia. Minä jätin homman suosiolla väliin ja pidin mieluummin Karon liikkeellä. Lapset pääsivät kelaamaan muutaman kalan ylös siinä vaiheessa kun jollakulla nappasi. Enemmänkin ahvenia olisi varmaan noussut, jos joku olisi niitä jaksanut odotella, mutta me suuntasimme kodalle makkaranpaistoon ja sen jälkeen takaisin mummolaan. Saalis oli 12 pientä ahventa, joista syötävää irtosi parisataa grammaa. Vau.

Lapset tekivät ahvenille pesän. Isoin ahven pilkottaa näemmä kasan alimpana, joten saalis näyttää vieläkin pienemmältä mitä se oli.

Kotiin palatessa piti tietysti tarkistaa taimien tilanne. Kastelin ne eilen aamupäivällä ennen kuin lähdimme ajamaan ja arvelin, että kyllähän ne nyt pärjäävät reilun vuorokauden helposti. Taivaalta rätki lähtiessämme rukkasen kokoisia räntähiutaleita ja tällekin päivälle oli luvattu vesi- tai räntäsadetta, joten aurinkokaan ei päässyt kuivattamaan ruukkuja. Kaikki muut olivatkin pärjänneet hyvin, mutta purppurarevonhännät retkottivat kaikki lötköinä. Olin vähän kahden vaiheilla, viitsisikö niitä edes kastella vai kylväisikö suoraan uudet siemenet. Päätin kuitenkin testata, miten hyvin ne virkoaisivat. Muutaman tunnin sisällä suunnilleen parikymmentä tainta oli noussut pystyyn. Olipa hyvä, että taimissa oli reilusti hukkavaraa!

Purppurarevonhännät virkoamassa, ylhäällä kaksi mustasilmäsusannan tainta juuri itänyt ja löytyipä etummaisesta purkista vielä yksi koreatörmäkukan taimikin.

Hain pari päivää sitten ensimmäiset hankikylvöruukut eteiseen ja eikö vain tänään kotiin tullessa siellä jo ensimmäinen etelänruusuruohon taimi näkynyt. Osa perennoista on kyllä todella nopeita! Yksivuotisten esikasvatukset ovat edenneet siihen vaiheeseen, että pitäisi alkaa pian koulia taimia. Kuperkeikan seurauksena katkenneiden 'Maskotka'-tomaattien tilalle kylvetyt siemenet ovat vihdoin kaikki itäneet ja taimet ovat vain vähän jäljessä muita tomaatteja. Tai no, yksi on vasta koukulla mullan pinnan rajassa, mutta parissa päivässä sekin on jo iso. Yksi 'Balkonzauber' oli koukulla silloin kun purkki kippasi nurin ja selvisi onneksi taittumatta. Se on nyt selvästi isompi kuin muut, mutta ero pienenee, kun taimet istuttaa sirkkalehtiään myöten multaan. 

Verkkokalvoille viimeiseksi tomaatintaimia. Ylhäällä 'Maskotkat' (yksi minikoukku vasemmalla), alhaalla kaksi 'Majaa' ja kolme 'Balkonzauberia'.

Koulimisten lisäksi vähän himottaisi tarttua taas siemenpusseihin ja kylvää jotain. Ehkäpä taimimäärän hillitsemisen takia jotain ikivanhoja siemeniä, jotka saattaisivat itää todella huonosti...

Huonekasveja ja hyötykasvipohdintaa

Kevät nakkeli eilen varsin erikoista säätilaa tänne suunnalle. Aamulla sateli räntää, puoliltapäivin vettä ja iltapäivällä töissä katselin ikkunasta, kun aurinko helotti niin kirkkaalta taivaalta kuin mahdollista. Illalla olin kuin kävelevä lumiakka jo pelkästään sillä matkalla minkä hipsin työpaikan ulko-ovelta parkkipaikalle. Ja auto oli noin viidenkymmenen metrin päässä ulko-ovesta, ei suinkaan useamman korttelin päässä. Päivällä sulana olleet tiet olivat liukkaan hyhmän kuorruttamat. Kevät keikkuen tulevi, mutta ei kai sen tarvitsisi saman päivän aikana äärilaidalta toiseen mennä. Tänään onkin onneksi ollut oikein kaunis ja aurinkoinen päivä ja lämpötilakin hyvin maltillisesti nollan pinnassa. Hanget siis sulavat hiljalleen ilman että joka paikka on lammikoita täynnä.

Purppurarevonhännät itivät vuorokaudessa ja vielä vähän turhan hyvällä itävyysprosentillakin.

Huonekasvini saivat viime keväänä melko perusteelliset käsittelyt. Suurimmalle osalle vaihdoin isommat ruukut ja kaikille laitoin vähintäänkin uutta multaa ja lannoitetta lisää. Siksipä tänä vuonna rapsuttelin vain pikkuisen pinnasta vanhaa multaa pois ja laitoin tilalle tuoreempaa sekä ripauksen kanankakkaa. Keltareuna-anopinkieli on kuitenkin odottanut jo pari vuotta suurempaa ruukkua ja viimein tänä keväänä sain aikaiseksi hankkia sellaisen. Vanha ruukku oli halkaisijaltaan 25cm, uusi 30cm ja muutos tuntuu silminnähden hyvin suurelta. Ennen anopinkieli näytti valtavalta, nyt melkeinpä pieneltä, vaikka en nykäissyt kuin pari huonokuntoisinta lehteä pois. Eivät ne kuitenkaan olisi kasvaneet kunnolla. Ruukun ja kasvin mittasuhteet vain muuttuivat melkoisesti. Uusi ruukku oli sen verran paljon entistä syvempi, etten edes harkinnut täyttäväni ruukkua kokonaan. Nyt kun anoppi on jätetty aika syvälle ruukkuun, se pärjää tuossa samassa monta vuotta ihan vain sillä, kun lisää uutta multaa juurien alle. Sitten kun uusi ruukku käy ahtaaksi, onkin varmasti aika nuorentaa koko puskaa.

Uusi ruukku näyttää melkein suhteettoman suurelta vanhan rinnalla.

Ja nyt anopinkieli näyttää hirmuisen pienelle. Ikkunasta näkyy päivän lumitilannetta.

Kultaköynnössekasotkusta lähti varmaan kolme metriä versoja veks. Mokoma kun alkoi tunkeutua jo ruokapöydälle.

Pullopuutarha on virkistynyt silminnähden, kun keskitalven pimeä aika on loppunut ja valoa tulee reilummin. Pirteimmin uutta kasvua on puskenut pilkkulehti. Muratti ja henkihieverissä riutunut kirjovehka ovat melko hailakoita ja näyttävät siltä kuin kaipaisivat vähän tujumpaa kasteluvettä tai jotain muuta muutosta olosuhteisiinsa. Ei pullopuutarhaa passaa hirveästi lannoittaakaan, etteivät kasvit kasva liian rehevästi ja puske ulos purkistaan. Ehkä kuitenkin nykäisen sieltä ainakin vehkan pois, sillä mieltä kaihertaa katsella selvästi kärsivää kasvia.

Sivusta pullopuutarha näyttää melko vehreältä.

Ylhäältä katsottuna harva kasvusto paljastuu, mutta ehkäpä kasvit alkavat taas tuuheutua kevään mittaan.

En ole minäkään välttynyt siemenhyllyjen houkutuksilta. Aiemmilla reissuilla unohdin ostaa vuonankaalia ja kun aiemmin tällä viikolla sattui olemaan ylimääräistä aikaa, päädyin tutkimaan erään marketin hyllyt tarkemmin läpi. Niinpä mukaan tarttui myös tatsoita ja kähärälehtistä salaattia. Muistelin, että salaatinsiemenet vanhenevat aika nopeasti enkä tainnut viime keväänä hankkia kuin kaksi lehtisalaattipussia. Muistikuvani piti onneksi paikkansa eikä laatikoista löytynyt kuin ne viimevuotiset salaatit sekä tatsoi, jonka parasta ennen päiväys oli jo kolme vuotta sitten. Säästän uudet siemenet kasvimaalle ja kylvän vanhat ruukkuihin eteiseen. Jos itävät, saan napsia varhaissatoa jo hyvissä ajoin leivän päälle ja istuttaa myöhemmin jämät kasvimaalle. Jos eivät, niin enpähän ole tuhlannut jo ennestäänkin pieneltä kasvimaalta tilaa vanhentuneille siemenille.

Salaattisaalis.

Minusta on kiva, jos kasvimaallakin on paljon eri värejä. Vanhat salaatit olivat kumpikin punalehtisiä, joten niistä saa näihin uusiin yhdisteltynä oikein hauskat kasvustot. Kaikilla on vielä erilaiset lehtimuodotkin. Ja miten värikäs salaattikulhollinen niistä sitten syntyykään! Lisää väriä löytyi hernevalikoimasta. Lapsilla oli näkemisen arvoiset ilmeet, kun tutkivat hankkimaani pussia. Violetit pavut olivat heille jo ennestään tuttuja mutta violetit herneet herättivät kummastusta. Aikanaan sitten ihmetellään, minkä värisiä kukkia ne tekevät, löytyykö palkojen sisältä violetteja vai vihreitä herneitä ja onko maku yhtä hyvä kuin tavallisissa herneissä. Mansikkamaalle oli myös tarkoitus tulla lisäväriä keltaisista kuukausimansikoista, mutta taimia on tällä hetkellä hengissä enää yksi. Ei niitä montaa itänyt alunperinkään ja sitten juuri se puoli ruukusta, jossa oli enemmän taimia, pääsi kuivahtamaan pinnasta liikaa ja vasta itäneet taimet kuukahtivat siihen. Nyt yritän pitää sen ainokaisen hengissä, jotta siitä saa aikanaan täydennystaimia. Ihan hirveät paineet tällaiselle hitusen huolimattomalle kastelijalle, joka on kaiken lisäksi juuri sen aurinkoisimman osan päivästä töissä. Jos ei aamulla muista tarkistaa kosteustilannetta, illalla saattaa olla jo myöhäistä.

Vähän vaihtelua hernepenkkiin.

Pikavisiitillä saksalaiseen lähti tänään mukaan vain keltajuuria. Kiireessä on hyvä käydä tällaisilla ostoksilla, niin ei tule liioiteltua.

Selvästi hyötykasvitarhuri minussa innostuu, kun siemenhyllyiltä löytyy kaikkea kivaa kokeiltavaksi. Tänä vuonna mennään melko tutuilla lajeilla mutta niihinkin tulee virkistävää vaihtelua erikoisemmista lajikkeista. Kesäkukista olen onnistunut pysymään erossa. Tavoitteenani on saada vanhaksi meneviä ja jo vanhentuneita siemeniä vähennettyä, jotta voi taas jonain vuonna kokeilla jotain aivan uutta.

Tuntuuko keväältä?

On se kumma, miten pari aurinkoista päivää saa olon tuntumaan siltä kuin kevät olisi vain parin päivän päästä. Viikolla oli alimmillaan -25 astetta pakkasta, onneksi vain hetkellisesti eikä koko aikaa, mutta silti olin jo melkein lähdössä piippoja etsimään. Aurinko paistoi niin kirkkaasti ja tintit puuhailivat puissa. Nyt, kun pakkasta on vain muutama aste mutta lunta tuiskuttaa jo ennestään korkeiden hankien päälle, tuntuu kuin oltaisiin vielä helmikuun alkupuolella. Ei mitään kiirettä siis piippojahtiin, vaan mieli suuntautuu kiltisti esikasvatuksiin.

12.3.-23 lunta on takapihalla aika paljon ja lisää tuiskuttaa. Lapset ovat taas kaivelleet käytäviä.

Tomaateista kaksi 'Maskotkaa' iti hyvin nopeasti uunin päällä, yksi 'Balkonzauberkin' oli jo pikkuisen ehtinyt työntää koukkua mullan pinnalle ennen kuin tapahtui kauheita. Tarkistin niiden tilanteen eräänä iltana ja päätin jättää vielä yöksi lämpimään, jotta loputkin siemenet alkaisivat itää. Toista purkkia asetellessani onnistuin keikauttamaan tomaattipurkin nurin uunin päälle ja tietysti kumpikin itänyt 'Maskotka' katkesi siinä rytäkässä. Ei auttanut muu kuin piilottaa uudet siemenet multiin. 'Balkonzauberille' ei onneksi käynyt kuinkaan. Nyt 'Balkonzaubereista' ja 'Majoista' kaksi on itänyt, mutta 'Maskotkasta' ei näy koukun koukkua. Onneksi avomaalle tulevilla tomaateilla ei vielä mikään hirveä hoppu ole eikä haittaa hirveästi, vaikka omat siemenet eivät kaikki itäisikään. Taimia kun on tulossa myös äidiltäni ja nyt vielä muutama enemmän, sillä hän innostui tilaamaan myös täällä blogeissa kehutun 'Vilman' ja jonkun toisen ruukkukasvatukseen sopivan tomaatin siemeniä ja lupasin ottaa yhdet taimet kumpaakin. Ensi kesänä on siis eri tomaattilajikkeita pilvin pimein maisteltavana.

Tomaatit etualalla (pari koukkua vasta pilkistelee), sitten pari basilikaruukkua, kelloköynnös ja chilejä.

Käväisin itsekin siemenostoksilla. Ajatus avomaankurkun kokeilemisesta jäi sen verran tehokkaasti mieleen, että päätin ottaa härkää sarvista ja kokeilla vielä sitäkin ennen kuin teilaan kurkun kasvatuksen mahdottomaksi omassa puutarhassa. Löysin karvasaineettoman ja partenokarppisen lajikkeen 'Profi' F1 siemeniä, jonka olin etukäteen googlailun perusteella valinnutkin yhdeksi varteenotettavaksi ehdokkaaksi. Siemenpussista riittäisi 14-16 taimeen, joten aika monta kertaa saa kylvää kurkkua, jos mennään yhden taimen vuositahtia. Kuinkahan pitkään kurkun siemenet säilyttävät itävyytensä vai pitääkö pari vuotta kasvattaa kurkkua oikein urakalla?

Uudet samettiruusut ja kurkut. Yhdellä kerralla muistin vahapavut mutta uudet vuonankaalin siemenet ovat edelleen ostamatta.

Kurkun lisäksi ostin samettikukan siemeniä. Omat siementenjämät olivat jo sen verran vanhoja, että niistä ei varmasti montaa siementä idä. Jo viime keväänä ne itivät todella heikosti eivätkä tehneet yhtään siementä kesän aikana. Suurin syyllinen saattoi olla kosteus, minkä vuoksi pölyttäjät eivät lennelleet kovin ahkerasti ja harmaahome pilasi suurimman osan siemenkodista. Osa syystä voi olla myös siemenissä, eli kukat saattoivat olla jo alkujaan lisääntymiskelvottomia. Kun on vuosi vuodelta kerännyt siemenet omista kukista, on niiden perimä saattanut aikaa myöten heiketä. Saanpahan nyt aivan uutta lajiketta kokeiltavaksi ja toivon mukaan pärjään sillä seuraavan vuosikymmenen.

Kokeilin idättää uusilla versotusalustoilla vanhoja siemeniä (oikealla linssiä tuoreemmista siemenistä).

Välillä vanhat siemenet itävät erinomaisesti, välillä huonosti. Esimerkiksi tomaattien ja paprikoiden sanotaan säilyttävän itävyytensä hyvin, palsternakan ja salaattien heikommin. Pienellä kasvimaalla ei tule useinkaan käytettyä koko pussillista siemeniä, joten samasta pussista saa kylvää useampana vuonna. Jossain vaiheessa saattaakin käydä niin, että taimia ei ilmesty, vaikka miten olisi kylvöksiä hoivaillut. Viime vuonna mangoldi, vuonankaali ja punajuuri eivät itäneet kovin hyvin, joten päätin ripotella loput jämät versotettavaksi ja kaveriksi vielä sinapinsiemeniä. Versotusalustalle ei tule lainkaan multaa, vaan alla olevaan astiaan laitetaan vettä sen verran, että se tulee pikkuisen läpi alustan rei'istä ja pitää siemenet kosteina. Vettä vaihdetaan päivittäin ja seurataan etteivät siemenet homehdu. Yleensä eivät, jos ovat edes itämiskykyisiä. Parasta ennen -päiväykset olivat mangoldilla 2019, vuonankaalilla 2020 ja punajuurella peräti 2015. Eipä niistä montaa siementä ole itänyt. Eniten vihreää näkyi sinapissa, joita olen napsinut syötäväksi sitä mukaa kun ovat saaneet sirkkalehtensä auki. Punajuuresta ja mangoldista on lähtenyt itämään muutamia siemeniä, vuonankaalista vain joitakin yksittäisiä. Kasvimaalle päätyy siis tuoreempia siemeniä.

Uusi kylvökokeilu akvaariokasvien mukana tulevissa verkkoruukuissa. Kahdessa yläosa on umpinaisempi ja reikiä vasta alempana.

Kävin läpi myös kesäkukkien siemeniä. Mustasilmäsusannan parasta ennen -päiväys oli 2019, koreatörmäkukalla 2020. Koska kelloköynnöksiä on itänyt vasta yksi enkä kylvänyt kuin kaksi uutta siementä, piilotin köynnösvajautta täyttämään multaan peräti 15 mustasilmäsusannan siementä, viisi kuhunkin ruukkuun. Koreatörmäkukan siemeniä meni saman verran yhteen ruukkuun; ne kun eivät oikein itäneet toissa keväänä. Lisäksi laitoin yhteen ruukkuun purppurarevonhäntää. Akvaariokasvien mukana on tullut samantapaisia verkkoruukkuja mitä on esimerkiksi kaupan salaateissa, joten kokeilin hyötykäyttää niitä. Kasvusammal on sen verran karkeampaa rakenteeltaan, että se tuntui pysyvän aika hyvin purkeissa. Kastelu hoituu suoraan alusena toimivan salaattirasian kautta. Jos kutakin sorttia itäisi vain muutamia yksilöitä, ne voisivat kasvaa pidempäänkin noissa ruukuissa. Muussa tapauksessa joudun koulimaan ne isompiin purkkeihin myöhemmin keväällä. Nyt eivät kuitenkaan vie kovin paljon tilaa.

Kolme laatikkoa ok, vasemmalla alhaalla surkein. Kellarissa oleva laatikkokin on vähän heikonlainen.

Olen leikannut pelakuita ja tarkastellut muutenkin niiden vointia. Talon julkisivun parvekelaatikoissa olevista pelakuista osa on hyvin virkeinä kasvuun lähdössä, osa kärsi selvästi syyskylmistä. Taisi muutama pakkasyö vähän kurittaa niitä, vaikka syksyllä päällisin puolin näyttivät olevan kunnossa tai vain muutama latvaverso paleltuneena. Onneksi pelakuun pistokkaat juurtuvat yleensä aika helposti, niin voi korvata henkensä heittäneet yksilöt uusilla. Koska huolellisemmin syyskylmiltä varjelemani 'Appleblossom' on talvehtinut erittäin hyvin, otin siitä pari pistokasta juurtumaan ja laitan ne aikanaan parvekelaatikoihin. Onpahan kaunottaresta varakappaleita eikä ruukkumäärä lisäänny. Tuskinpa pari 'Appleblossomia' valkoisten joukossa hirveästi häiritsee yleisilmettä.

'Appleblossom' on näin vehreä jopa leikkaamisen jälkeen. Vasemmanpuoleisen haaran jätin vielä kasvamaan, jotta saan siitä pari pistokasta lisää.

"Omenankukan" pistokkaat etualalla, taustalla sellereitä ja oikeassa reunassa chilit 'Lombardo' ja nimetön takapotkuinen.

Eteisessä kasvit jakselevat niitä aiemmin mainittuja paria pelakuuta lukuun ottamatta hyvin. Ensimmäistä kertaa ikinä riippapelakuu on vihreä ja täysin kirvaton. Murattien kirvaongelma poistui kunnon pakastuksella mutta rosmariiniin on välillä ilmestynyt muutamia vihreitä kirvoja. Napsin niitä ohikulkiessani pois. Rosmariini on muuten oikein virkeä, joten sain sen talvetettua jo toisen talvensa yli onnistuneesti. Tässä vaiheessa kevättalvea uskaltaa jo huokaista helpotuksesta ja jopa riemuita asiasta. Joulun alla hankittu jouluruusu on viihtynyt hyvin, samoin syksyllä itäneet vaaleajouluruusun taimet ja etuajassa ennen kylmäkäsittelyä kasvuun hurahtaneet kyläneidonkielen ja tarhaillakon taimet. Alun perin aioin hakea maaliskuun alkupuolella joitain perennakylvöksiä kylmäkäsittelystä sisälle, mutta siellä ne vielä pötköttelevät hangen alla. Niiden hakemista viivästyttää se, että taimihuoneena toimivan vierashuoneen pöydällä on edelleen ompeluprojekteja. Jo pari kuukautta sitten aloittamani farkkumekko edistyy hyvin hitaasti, joten ompelukone vie suuren osan pöydästä. Siksi on pakko rajoittaa taimimäärää. Nykyinen purkkimäärä mahtuu toistaiseksi keittiön ikkunalaudalle muutaman huonekasvin kaveriksi.

Orkidea tiputti keskitalven pimeydessä osan nupuistaan mutta päivien pidetessä uusia on alkanut aueta latvaan. Alimmat kukat aukesivat viime vuoden puolella.

Taimien parissa touhuillessa päivät kuluvat yksi kerrallaan lähemmäs kevättä. Aurinkoisina päivinä se tuntuukin olevan jo todella lähellä. Toivotaan siis paljon aurinkoisia lopputalven/alkukevään päiviä!