Hellepäivien höpinöitä

Sinikatanan kukka maksaruoho 'Strawberries and Cream' taustallaan.

Heinäkuu etenee mukavan lämpöisissä lukemissa loppuaan kohti. Ihme kyllä täälläkään ei ole nyt satanut hetkeen. Viileät yöt ovat kuitenkin pitäneet huolen siitä, että puutarhassa ei kuivuudesta kärsitä. Kulmat kurtussa seuraan sääennusteesta viikonlopun ja tulevan alkuviikon sademääriä sekä viileämpää keliä, ja yritän ajatuksen voimalla ohjata niitä johonkin muualle. Varmasti niitä jossain muualla kaivataan enemmän. Tämä tyttö nauttisi paljon mieluummin lämmöstä, auringosta ja uimakeleistä niin kauan kuin niitä vain edes potentiaalisesti voisi olla tarjolla. En ole moneen vuoteen päässyt uimaan näin montaa kertaa kuin tänä vuonna. Lähiuimarannallemme ilmestyi jo sinilevää, joten uimapaikkoja piti etsiä muualta. Onneksi seuraavaksi lähin uimaranta on vielä turvallinen polskia.

Mustikkaa oli tänä vuonna oikein mukavasti.

Uimisen lisäksi olemme tänä kesänä ylittäneet itsemme marjastajina. Mustikkaa on saatu pakastimeen melkein 20 litraa ja vadelmiakin jo neljä litraa. Vadelmakausi on täällä aikalailla alussa, joten marjastusta jatketaan vielä niiden osalta. Omalta pihalta on syöty vähäiset metsämustikat mutta pensasmustikoissa vasta ensimmäiset maistiaismarjat ovat kypsiä. Pensasmustikat tulee varmasti syötyä tuoreeltaan, samoin oman maan mansikat. Mustaherukoista 'Pohjan Jätti' kypsyy ensimmäisenä. Siitä onkin jo maisteltu tuoreeltaan terttujen ylimpiä marjoja. Jätin ja viherherukoiden sato syödään tuoreeltaan ja pakastetaan kokonaisina, pienempimarjaisista mustaherukoista teen mehua tai survosta kunhan kypsyvät.

Ihan kaikkialla vakivatukossamme ei ollut yhtä runsaasti marjoja kuin tässä oksassa.

Marjasadon lisäksi kasvimaalta tulee kerättyä päivittäin kaikenlaista. Nyt olen kuitenkin alkanut kiinnittää huomiota myös kesäkukkien siemensadon kypsymiseen. Mitä sitä ensi vuonna kasvattaisi? Löytyykö siemeniä? Mitkä kukat leikkaan surutta pois, mitkä jätetään kypsyttelemään siemensatoa? Saako joku kylväytyä omin voimin vai pitäisikö kerätä varmuuden vuoksi myös niitä pikkuisen talteen keväällä maahan ripoteltavaksi? Ensi vuoden suunnitelmat ovat jo hyvässä vauhdissa tässä vaiheessa kesää.

Mustaluumun juurella peikonkakkarat, leijonankita ja lobelia kukkivat. Näitä lisää ensi vuonna!

Kesäkukista on suorastaan huolestuttavan helppo siirtyä tutkailemaan perennojen siementarjontaa. Kukkapenkeissä on vielä joitain aukkopaikkoja, mutta riittäisikö jakaminen vai onko tarvetta kasvattaa siemenestä täydennystaimia? Perennojen siemenlisäys on hirmuisen koukuttavaa ja oikeastaan aika helppoakin. Se myös tarjoaa helpotusta vuodenvaihteen jälkeen alkavalle kylvösormien syyhytykselle: pääsee touhuamaan mullan ja siemenien kanssa mutta taimia ei tule joka nurkat täyteen, kun kylvökset menevät hangen alle pariksi kuukaudeksi saamaan kylmäkäsittelyä ja voivat senkin jälkeen lähteä kasvuun ulkosalla. Jakamalla tosin saisi suurempia ja aikaisemmin kukkivia taimia. Sekin on kivaa puuhaa.

Valkoiset isotähtiputket etualalla on kasvatettu muutama vuosi sitten siemenistä.

Sitten on niitä perennoja, joita ei missään nimessä halua päästää siementämään vapaasti. Isotähtiputki on yksi niistä, joiden kanssa näemmä joudun repimään hiuksiani. Tummanpunainen tähtiputki on levitellyt jälkeläisiään ympäriinsä mutta yhtä innokas näyttää olevan myös valkoinen versio. Kummatkin kelpaavat myös hyvin lehtokotiloille, jopa paremmin kuin kuunliljat, joiden sanotaan olevan kotiloiden suosikkeja. Ei tarvitse olla kovin kummoinen sade, kun tähtiputkien lehdille ilmestyy lehtokotiloiden joukkotapaaminen. Helppohan ne on sieltä kerätä poiskin, mutta aikomus on silti vielä vähentää tähtiputkien määrää. Ihan kokonaan en niistä kuitenkaan ole luopumassa, sillä tähtiputken kukat ovat mieluisia pörriäisille. Kukissa käy erilaisia kimalaisia, mehiläisiä, kukkakärpäsiä, jääriä, kovakuoriaisia, jonkun verran perhosiakin ja myös ampiaisia. 

Nämä saattavat olla punajalkavakomehiläisiä.

Olen kytännyt kameran kanssa taas tänä kesänä erilaisia puutarhassa lentäviä tai mönkiviä ötiäisiä. Pikku hiljaa tietämys karttuu ja eri hyönteiset alkaa tunnistaa paremmin. Yllä olevan kuvan mehiläisten lajille en ole saanut varmistusta mutta aiemmin kesällä kuvaamani yksilö tunnistettiin punajalkavakomehiläiseksi ja nuo näyttävät aivan samoilta. Noita on ollut tänä kesänä todella paljon. Olen miettinyt, eikö niitä ollut viime kesänä näin suuria määriä vai enkö silloin vain osannut kiinnittää niihin huomiota. Yhden punajalkavakomehiläisen onnistuin viime kesänäkin kuvaamaan, joten täysin tuntematon otus se ei näillä tantereilla ole.

Inaturalist-sovellus ehdotti nimeksi törmähietamehiläistä tälle jaloangervo 'Europan' kukista nauttivalle pörisijälle.

Parina iltana taas olen ihmetellyt jaloangervoissa käyvää kuhinaa. Kukinnoissa oli vähintään kymmeniä ellei jopa satoja pikkuruisia, melko pitkäsarvisia mehiläisiä, joitka saattavat olla törmähietamehiläisiä. Toki jaloangervoissa käy isompia kimalaisiakin ja erilaisia jääriä, mutta noiden pikkuisten puuhia oli ällistyttävän jännittävää seurata. Yksittäisiä samannäköisiä on löytynyt aiemmin mm. isotähtiputkilta ja kamomillalta mutta mistä ihmeestä ne nyt yhtäkkiä näin suurena laumana pölähtivät jaloangervoille? En ole aiemmin pitänyt jaloangervoja mitenkään erityisen hyvinä pörriäiskasveina mutta nyt taidan muuttaa ajatuksiani.

Jaloangervot alkavat kukkia. Etualalla 'Fanal', taustalla vaaleanpunaisena japaninjaloangervo ('Peach Blossom'?) ja valkoinen 'Weisse Gloria'.

Kärhökaaripenkin jaloangervot ja niiden takana kiipeilevä tarha-alppikärhö 'Albina Plena' peittävät täydellisesti puutarhakompostorit. Vuosi sitten hankittu Biolanin puutarhakompostori olisikin ihan katseenkestävä ilman sen kummempaa peittelyä mutta kuormalavoista aikanaan tehty puutarhakompostikehikko alkaa vedellä viimeisiään. Se saa palvella sen aikaa minkä kestää saman kesän aikana kertyvän kasvijätteen sijoituspaikkana. Nykyään puutarhajätettä tuntuu kertyvän vähemmän, joten olen miettinyt, josko ne voisi jatkossa jemmata ensimmäisen kesän ajaksi ihan vain läjäksi puutarhakompostorin viereen tai sitten hankkia jonkun verkkohäkin tai vastaavan kevyemmän ratkaisun. Biolaniin jemmataan edelliskesäinen, jo osittain multaantunut puutarhajäte sekä kesän aikana pikakompostorista tyhjennettävä puolivalmis tavara loppukypsymään. Nyt oli taas pikakompostori täyttynyt, joten kärräsin melkein kottikärryllisen sieltä Biolaniin. Sekoittelin siitä osan viimekesäiseen puutarhajätteeseen, joka alkoikin jo olla melko valmiin näköistä multaa. Antaa nyt kuitenkin vielä kypsyä sen aikaa, että mullalle tulee jossain tarvis. Pari projektia onkin jo muhinut mielessä.

Vaikea uskoa, että vuoden päästä vasemmanpuoleiseen kehikkoon jemmattu tavara näyttää samalta kuin viereisen kompostorin sisältö nyt.

Valkea ritarinkannuskin osallistuu puutarhakompostorien peittämiseen. Tarhakimalainen eksyi samaan kuvaan.

Ritarinkannukset ovat kasvaneet tänä kesänä valtavan suuriksi ja komeiksi. Aurinkopenkin paahteessa ritarinkannus jäi sentään himpun alle kaksimetriseksi toisin kuin taka- ja sivupihalla kasvavat ritarinkannukset. Takapihan tummansininen ritari kurottelee taivaita kohti kirahvinkukan kanssa ja majapenkin muhevassa savimullassa kasvava valkoinen vetäisi kerralla alppikärhöjäkin korkeammalle. Alkuun näytti siltä, etteivät harvinaisen paksuiksi kasvaneet varret tarvitsisi edes tukemista mutta sitten tuli sateisempi jakso ja painavat kukinnot alkoivat kaatuilla joka suuntaan. Niinpä niille piti viritellä naruja. Huomaamattomampi juuttinarukin loppui harmillisesti kesken, joten sekä ylläoleva valkoinen että muutama kuva takaperin isotähtiputkien taustalla näkynyt tummansininen ritaripuska piti köyttää vaalealla matonkuteella. Siinäpä vasta puutarhan kaunistus mutta pysyvätpähän ritarinkannukset tukevammin pystyssä.

Valkoinen ritarinkannus huitelee 2,5 metrissä. Kuva otettu edellisten sateiden jälkeen 16.7.

Yllättävän korkeaksi on kasvanut myös käärmeenlaukka (kiitos näistä Katja!).

Kookkaita ovat muutkin loppukesän perennat tänä vuonna. Ranskantulikukista osa on nostanut kukkansa parin metrin korkeudelle, pari aurinkopenkissä kasvavaa yksilöä on vähän matalampia (n.120cm). Se muuten kuuluu myös selvästi niihin lajeihin, joista kannattaa leikellä kuihtuneet kukinnot pois hyvissä ajoin. Viime kesänä selvästi unohdin osan, sillä kärhökaaripenkkiin oli ilmestynyt salakavalasti ainakin kymmenen tainta. Jos ne päästäisi kasvamaan, ei koko penkkin kohta enää mitään muuta mahtuisi. Hyvin näyttää ranskantulikukkakin pörriäisille kelpaavan, joten niistäkään ei kokonaan hankkiuduta eroon.

Ranskantulikukan siitepöly onkin aika punaista, samaa sävyä naapurin ruskettuneiden tuijien kanssa.

Pörriäisiä täällä on runsain määrin mutta loppukesän kookkaat päiväperhoset loistavat vielä poissaolollaan. Yleensä mustilanhortensian kukkiessa neitoperhoset saapuvat ja niiden mukana kaikki muutkin. Nyt ei ole neitosia näkynyt, missähän lienevät? Ehkäpä vielä joku päivä pölähtävät paikalle sankoin joukoin.

Sateissa rähjääntynyt puutarha

Vesipisaroita koivuangervojen lehdillä.

Uutisia kun luki, niin taisimme päästä helpolla parin viime päivän rajuilmoissa. Ennusteiden mukaan piti sataa enemmänkin mutta taisivat pilvet ehtiä pudottaa suurimman osan lastistaan ennen tänne saapumista (hallelujaa siitä!). Silti viitisenkymmentä milliä parille päivälle reippaan tuulen höystämänä on aika paljon vettä ja se näkyy myös puutarhassa.

Ranskantulikukat pötköttelevät vähemmän edustavina muiden kasvien päällä.

Olen käyttänyt sadepäivät lukemiseen. Aloitin Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan ihan vain sen vuoksi, että kirjahyllyyni on jostain eksynyt sarjan seitsemäs osa. En ole koskaan edes aloittanut sen lukemista, sillä minusta kaikki sarjamuotoiset kirjat pitää lukea järjestyksessä. Hetki varmasti menee ennen kuin pääsen omaan kirjaani saakka, sillä jo ensimmäinen "tiiliskivi" on 824-sivuinen. Sadepäivien jälkiä puutarhassa katsastaessani tuli mieleen, että viskiä on taidettu nautiskella muuallakin kuin kirjasarjan 1700-luvun Skotlannissa. Sen verran paljon nuokkuvaa ja nojailevaa väkeä löytyi puutarhastakin. On taas saksille töitä... Onneksi olin sentään tukenut ritarinkannukset jo hyvissä ajoin alkukesällä.

Ritarinkannus ja kirahvinkukka nojailevat sekä toisiinsa että seinäkkeeseen, myskimalva retkahti atsalean päälle.

Säikähdin, että tässä tappelussa oli jo tullut ruumiita mutta onneksi 'Apple Blossom' oli vain taipunut.

Olin kuvitellut 'Apple Blossomin' vaaleammaksi mutta tämä omani on kyllä aika tumma. Ehkä viileällä säällä on osansa.

Kirjavalehtinen ja valkokukkainen oregano 'White Spreckled' oli niin kauniisti pystyssä ennen sateita.

Oreganon yläpuolella loistokärhö 'Voluceau' on myös menettänyt suuren osan loistostaan.

Päivänlilja 'Stella d'Oro' on pysynyt hieman edustavammassa kunnossa.

Onneksi osa kasveista ei ole ollut sateista mokkonaankaan. Kärhöistä ne, jotka ovat saaneet kunnon otteen tuistaan, ovat pysyneet muita kauniimmin pystyssä. Myös suuri joukko perennoja ja oikeastaan kaikki pensaat ovat kestäneet rankemmatkin sateet. Vaikka sateinen ja kolea sää on kaukana siitä, mitä kesälle toivon, on siitä nyt ainakin se hyöty, että juuri ennen sateita levitetyt syyslannoitteet liukenevat nopeasti. Kaikki atsaleat ja pensasmustikat saivat annoksen, samoin osa luumupuista. Varmaan luumupuiden alla kasvavat kasvit ottavat oman osansa syyslannoitteesta mutta menkööt. Syyslannoitteen (samoin kuin muidenkin lannoitteiden) antaminen on harvinaista herkkua mutta nyt sitä sattui olemaan varastossa ja vielä muistinkin asian tarpeeksi ajoissa. Hyvin ovat kasvit talvehtineet niinäkin vuosina kun olen unohtanut koko asian autuaasti. Perennat ja suurin osa puuvartisista sai pärjätä tänäkin vuonna ilman.

Seinäkkeeseen tukevasti kiipeilleet 'Hagley Hybrid' ja 'Multi Blue' ovat edustuskunnossa.

Seinän varressa verenpisarat olivat saaneet osansa sateista mutta sekään ei ole estänyt toukkia nakertamasta reikiä lehtiin.

Tänä kesänä on ollut minusta normaalia enemmän niitä pieniä vihreitä tai vihreänruskeita toukkia, jotka nakertavat kasvien lehdet reikäisiksi. Jotain pistiäisiä varmaankin. Niitä on löytynyt verenpisaroiden lisäksi mm. parista kärhöstä, kuunliljoista, töyhtöangervosta, luumuista ja keijunkukista. Olen vain pudotellut niitä maahan huomatessani mutta sen kummempiin toimenpiteisiin en ole ryhtynyt. Eivät ne mitään kasvia lehdettömäksi ole ennenkään tuhonneet. Etanoiden ja kotilojen kanssa sen sijaan alan pian olla helisemässä, jos nämä sateet eivät pian ala loppua. Nyt on alkanut löytyä isojen kotiloiden lisäksi myös pieniä lehtokotiloita. Kasvimaan etanaongelma on suunnilleen hallinnassa mutta se vaatii jatkuvaa etanoiden keräämistä. Lahjotuista lapsista on ollut siinä paljon apua.

Hyönteishotellin kukkakatto ei ole tänä kesänä ollut kovin kukkaisa mutta sitäkin rehevämpi.

Hyönteishotellin "kattoterassin" kukittaminen meinasi ihan unohtua keväällä. Jossain vaiheessa toukokuuta tajusin, että enpä muistanut laittaa mitään sinne sopivaa esikasvatukseen ja siinä vaiheessa oli jo myöhäistä. Pienillä suunnitelmanmuutoksilla sain pari päivänsineä ja mustasilmäsusannan laatikon päätyihin ja keskimmäiseksi kaivelin haltiankukasta pienen jakopalan. Sekä päivänsinellä että mustasilmäsusannalla on ollut vähän turhan kova hinku ylöspäin ja kun räystään alla ei liiemmin valoakaan ole, on kukinta jäänyt vaisuksi. Alkukesän irrottelin toisiinsa köyttäytyneitä versoja erilleen ja yritin ohjailla alaspäin mutta pienetkin tuulenpuuskat heiluttelivat ne taas aivan sekaisin. Nyttemmin olen antanut niiden mennä miten lystäävät.

Mantsuriankärhön tuoksun erottaa jo aika hyvin puolen metrin päähän, vaikka kukkia on edelleen aika vähän auki.

Nimetön köynnöskuusama alkaa kukkia. Tuoksuva on tämäkin.

Päivän kärhöksi laitetaan köynnöskuusaman naapurina kukkiva loistokärhö 'Proteus'.

Heinäkuu oli meillä kovin sateinen taas tänäkin vuonna. Toivoisin, että nämä pian alkavat kesän viimeiset viikot olisi oikein kaunista ja lämmintä poutasäätä, jotta saisi tankattua juuri ennen syksyä kunnolla aurinkoenergiaa talven varalle.

Ne kukkii sittenkin!

Muutaman viikon ajan olen ihmetellyt, kironnut ja harmitellut kurjenmiekkoja, jotka eivät vain suostu meillä kukkimaan. Muilla näkyy toinen toistaan upeampia kurjenmiekkakasvustoja ja runsasta kukkaloistoa ja minun kukkapenkeissäni pelkkiä lehtimättäitä. Aurinkopenkissä on siperiankurjenmiekkaa, vanhaa saksankurjenmiekkaa (joka sentään kukkii alkukesällä kutakuinkin luotettavasti) sekä 'Black Swan' -tarhakurjenmiekkaa, joka ei ole kukkinut kertaakaan. Lehtiä kyllä kelpaa kaikkien kasvattaa mutta ei kukkia! Luumutarhassa on siperiankurjenmiekkoja ja kärhökaaripenkissä sekä siperialaista että Lappalainen etelässä -blogin Nilan siemenistä muutamia vuosia sitten kasvatettuja kurjenmiekkoja. 

Valkoinen siperiankurjenmiekka aukaisi eilen ensimmäisen kukkansa. Toinen nuppu näkyy sen alapuolella eikä muita kukkavanoja ole tulossa. Taustalla isotähtiputkea.

Tässä vielä edellisen kuvan kurjenmiekka suoraan ylhäältä.

Itse kasvatetuista yksi kukki viime kesänä ihastuttavalla vaaleansinisellä kukalla. Viime kesänä myös aurinkopenkin ja kärhökaaripenkin valkoiset siperiankurjenmiekat tekivät pari kukkavanaa, joten typeränä kuvittelin, että olivat vihdoin päässeet kukintaikäisiksi ja tänä vuonna olisi oikein loistokas kukinta. Ei ollut ei, mutta ehkä neljä kukkavanaa yhteensä ainakin kahdellekymmenelle kurjenmiekkamättäälle on niiden mielestä riittävästi tähän puutarhaan. Sen verran ne nimittäin päättivät vihdoin ja viimein väkertää kukkia ja kaikki kärhökaaripenkissä: yksi valkoiseen siperialaiseen ja kolme muuta niihin siemenestä kasvatettuihin. Ja tietysti ne kolme päättivät kukkia juuri silloin kun satoi eniten enkä ollut ulkona niitä ihailemassa!

Tämä yksilö oli muistaakseni se joka kukki myös viime kesänä, tosin nyt kukka on sateen takia hyvin rähjäisen näköinen.

Toinenkin rähjäinen kukka löytyi, tämä on selvästi tummempi kuin edellinen.

Sain Nilan siemenistä muistaakseni viisi tainta, joista yksi kuoli ensimmäisenä talvenaan. Neljä muuta ovat kasvaneet hyvin ja tänä vuonna kolme tosiaan päätti tehdä kukkavarren. Siementaimista voi näemmä tulla kurjenmiekkojenkin kohdalla keskenään eri värisiä. Kolmas kukkinut yksilö oli nimittäin valkoinen. Siitä en ottanut edes kuvaa, sillä se oli tunkenut kukkavartensa suoraan sivulle ja piiloutunut ranskantulikukan lehden alle kukkimaan. Kaksi terälehteä oli enää kiinni kukassa kun löysin sen. Ovat nekin kasveja: ensin antavat odottaa kukkiaan ties miten pitkään ja vaikka käy melkein päivittäin niitä tutkimassa, ne silti onnistuvat kasvattamaan kukkavarren salaa ja vielä piilossa. Kaikenlaisia kummajaisia sitä onkin tullut puutarhaansa ottaneeksi! Luulen, että pikku hiljaa kurjenmiekat saavat antaa tilaa luotettavammin kukkiville kasveille, kuten vaikkapa kärhöille. Taidan kuitenkin säästää nuo siemenestä itse kasvatetut kurjenmiekat, sillä ne aloittivat kukkimisen jo aika pieninä taimina toisin kuin nuo jakopaloista alkunsa saaneet ronkelit, joten ehkä kukkivat myös jatkossa luotettavammin. Ovatkohan ne muuten siperialaisia, loistokurjenmiekkoja vai jotain aivan muuta?

Keltainen ranskantulikukka.

Koska tuli puhetta kärhökaaripenkin ranskantulikukista, on tietysti pakko laittaa jokunen sana niistäkin. Sain siemenet Maatuskalta ja niiden piti olla valkoisia mutta tässä taas nähdään, millaista arpapeliä siemenkasvatus on. Tällä hetkellä kukkia on aukonut viisi yksilöä ja neljä niistä on keltaisia. Kuudennen nuput näyttävät myös epäilyttävän paljon keltaisilta, mutta vielä ei voi sanoa varmaksi, tulisiko niistä sittenkin valkoisia. Sain jo aika komean kimpun keittiön pöydälle, kun keräsin kaikki keltaiset kukinnot pois sotkemasta valkoisen pölyttymistä. En tiedä, saanko silläkään jatkossa luotettavasti pelkästään valkoisia ranskantulikukkia, mutta parannetaan ainakin vähän mahdollisuuksia. Ei tuo keltainenkaan mitenkään kamala ole, mutta se ei vain sovi yhtään kukkapenkkieni värimaailmaan.

Tässä tämä ainokainen ihana valkoinen.

Valkoinen olisi sopinut aurinkopenkkiinkin paljon paremmin kuin keltainen...

Kivikkotörmäkukat aloittelevat kolmen metrin päässä ranskantulikukista.

Karpaattienkelloja pensasryhmässä.

Purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' kukkii. Nukkapähkämö korostaa hienosti sen värejä, vaikka majapenkin rehevä kasvualusta ei oikein ole paras mahdollinen pähkämölle.

Laukkojen istuttaminen on minusta todella vaikeaa. Tai ei itse istuttaminen, sinnehän ne sipulit sujahtavat multiin siinä missä muutkin. Paikkojen valinta on laukkojen kohdalla se haastavin juttu, varsinkin jos hankkii sekoituspusseja tai itselleen uusia laukkoja. Sipulipusseissa on jonkinlaiset suuntaa-antavat korkeudet ja kukinta-ajat, mutta eihän ne aina pidä paikkaansa. Ja jos kukinta-ajaksi on ilmoitettu kesäkuu, niin on aivan eri asia kukkia alku- kuin loppukuusta. Sitten kun pitäisi vielä huomioida se, että laukkojen ruskettuvat lehdet pitäisi saada piilotettua muiden kasvien sekaan mutta kukintojen pitäisi jäädä näkyville, niin alkaa olla jo liikaa muuttujia paikanvalintaruletissa. Istutin majapenkkiin syksyllä sekoituspussin laukkoja ja niistä osa on jo kukkinut ajat sitten oikein korkeilla varsilla. Nyt seuraava setti alkaa kukkia ja kuinka ollakaan, kukinnot nousevat hädin tuskin ympärillä olevien jaloangervojen lehtien yläpuolelle. Kolmannet näyttävät myös jäävän turhan mataliksi siihen penkkiin, joten paljon siirtoja on tiedossa kunhan nyt ensin kukkivat.

Siirto odottaa tätä kaunotarta, kuka nyt sitten onkaan nimeltään.

Kärhöjen kanssa ei tarvitse vaivata turhaan päätään. Tässä aloittelee ensimmäistä kertaa kukintaa tarhaviinikärhö 'Pernille'.

Se olisi sitten taas kerran sadepäivä, eli tuskinpa tulee puutarhassa tehtyä paljon mitään. Miten teillä, joko kuivuus on selätetty vai tuletteko hakemaan täältä saaveilla vettä ja imurilla sadepilviä?