Sateissa rähjääntynyt puutarha

Vesipisaroita koivuangervojen lehdillä.

Uutisia kun luki, niin taisimme päästä helpolla parin viime päivän rajuilmoissa. Ennusteiden mukaan piti sataa enemmänkin mutta taisivat pilvet ehtiä pudottaa suurimman osan lastistaan ennen tänne saapumista (hallelujaa siitä!). Silti viitisenkymmentä milliä parille päivälle reippaan tuulen höystämänä on aika paljon vettä ja se näkyy myös puutarhassa.

Ranskantulikukat pötköttelevät vähemmän edustavina muiden kasvien päällä.

Olen käyttänyt sadepäivät lukemiseen. Aloitin Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan ihan vain sen vuoksi, että kirjahyllyyni on jostain eksynyt sarjan seitsemäs osa. En ole koskaan edes aloittanut sen lukemista, sillä minusta kaikki sarjamuotoiset kirjat pitää lukea järjestyksessä. Hetki varmasti menee ennen kuin pääsen omaan kirjaani saakka, sillä jo ensimmäinen "tiiliskivi" on 824-sivuinen. Sadepäivien jälkiä puutarhassa katsastaessani tuli mieleen, että viskiä on taidettu nautiskella muuallakin kuin kirjasarjan 1700-luvun Skotlannissa. Sen verran paljon nuokkuvaa ja nojailevaa väkeä löytyi puutarhastakin. On taas saksille töitä... Onneksi olin sentään tukenut ritarinkannukset jo hyvissä ajoin alkukesällä.

Ritarinkannus ja kirahvinkukka nojailevat sekä toisiinsa että seinäkkeeseen, myskimalva retkahti atsalean päälle.

Säikähdin, että tässä tappelussa oli jo tullut ruumiita mutta onneksi 'Apple Blossom' oli vain taipunut.

Olin kuvitellut 'Apple Blossomin' vaaleammaksi mutta tämä omani on kyllä aika tumma. Ehkä viileällä säällä on osansa.

Kirjavalehtinen ja valkokukkainen oregano 'White Spreckled' oli niin kauniisti pystyssä ennen sateita.

Oreganon yläpuolella loistokärhö 'Voluceau' on myös menettänyt suuren osan loistostaan.

Päivänlilja 'Stella d'Oro' on pysynyt hieman edustavammassa kunnossa.

Onneksi osa kasveista ei ole ollut sateista mokkonaankaan. Kärhöistä ne, jotka ovat saaneet kunnon otteen tuistaan, ovat pysyneet muita kauniimmin pystyssä. Myös suuri joukko perennoja ja oikeastaan kaikki pensaat ovat kestäneet rankemmatkin sateet. Vaikka sateinen ja kolea sää on kaukana siitä, mitä kesälle toivon, on siitä nyt ainakin se hyöty, että juuri ennen sateita levitetyt syyslannoitteet liukenevat nopeasti. Kaikki atsaleat ja pensasmustikat saivat annoksen, samoin osa luumupuista. Varmaan luumupuiden alla kasvavat kasvit ottavat oman osansa syyslannoitteesta mutta menkööt. Syyslannoitteen (samoin kuin muidenkin lannoitteiden) antaminen on harvinaista herkkua mutta nyt sitä sattui olemaan varastossa ja vielä muistinkin asian tarpeeksi ajoissa. Hyvin ovat kasvit talvehtineet niinäkin vuosina kun olen unohtanut koko asian autuaasti. Perennat ja suurin osa puuvartisista sai pärjätä tänäkin vuonna ilman.

Seinäkkeeseen tukevasti kiipeilleet 'Hagley Hybrid' ja 'Multi Blue' ovat edustuskunnossa.

Seinän varressa verenpisarat olivat saaneet osansa sateista mutta sekään ei ole estänyt toukkia nakertamasta reikiä lehtiin.

Tänä kesänä on ollut minusta normaalia enemmän niitä pieniä vihreitä tai vihreänruskeita toukkia, jotka nakertavat kasvien lehdet reikäisiksi. Jotain pistiäisiä varmaankin. Niitä on löytynyt verenpisaroiden lisäksi mm. parista kärhöstä, kuunliljoista, töyhtöangervosta, luumuista ja keijunkukista. Olen vain pudotellut niitä maahan huomatessani mutta sen kummempiin toimenpiteisiin en ole ryhtynyt. Eivät ne mitään kasvia lehdettömäksi ole ennenkään tuhonneet. Etanoiden ja kotilojen kanssa sen sijaan alan pian olla helisemässä, jos nämä sateet eivät pian ala loppua. Nyt on alkanut löytyä isojen kotiloiden lisäksi myös pieniä lehtokotiloita. Kasvimaan etanaongelma on suunnilleen hallinnassa mutta se vaatii jatkuvaa etanoiden keräämistä. Lahjotuista lapsista on ollut siinä paljon apua.

Hyönteishotellin kukkakatto ei ole tänä kesänä ollut kovin kukkaisa mutta sitäkin rehevämpi.

Hyönteishotellin "kattoterassin" kukittaminen meinasi ihan unohtua keväällä. Jossain vaiheessa toukokuuta tajusin, että enpä muistanut laittaa mitään sinne sopivaa esikasvatukseen ja siinä vaiheessa oli jo myöhäistä. Pienillä suunnitelmanmuutoksilla sain pari päivänsineä ja mustasilmäsusannan laatikon päätyihin ja keskimmäiseksi kaivelin haltiankukasta pienen jakopalan. Sekä päivänsinellä että mustasilmäsusannalla on ollut vähän turhan kova hinku ylöspäin ja kun räystään alla ei liiemmin valoakaan ole, on kukinta jäänyt vaisuksi. Alkukesän irrottelin toisiinsa köyttäytyneitä versoja erilleen ja yritin ohjailla alaspäin mutta pienetkin tuulenpuuskat heiluttelivat ne taas aivan sekaisin. Nyttemmin olen antanut niiden mennä miten lystäävät.

Mantsuriankärhön tuoksun erottaa jo aika hyvin puolen metrin päähän, vaikka kukkia on edelleen aika vähän auki.

Nimetön köynnöskuusama alkaa kukkia. Tuoksuva on tämäkin.

Päivän kärhöksi laitetaan köynnöskuusaman naapurina kukkiva loistokärhö 'Proteus'.

Heinäkuu oli meillä kovin sateinen taas tänäkin vuonna. Toivoisin, että nämä pian alkavat kesän viimeiset viikot olisi oikein kaunista ja lämmintä poutasäätä, jotta saisi tankattua juuri ennen syksyä kunnolla aurinkoenergiaa talven varalle.

Istutuspuuhia ja kysymys

Kun ei ole ollut hellettä, on ollut hyvä jakaa, siirrellä ja istuttaa kasveja. Omien pikkusiirtojen lisäksi olen istuttanut pari laatikollista uusia kasveja. Navettapiian puuhamaa -blogia äskettäin lukeneet ovatkin jo huomanneet, että hän poikkesi viime viikolla meillä pihakierroksella. Sain häneltä ison kasan sinistä sammalleimua sekä muutaman "takuuvarmasti kukkivan" siperiankurjenmiekan. Kaivoin pari isoa mätästä valkoista viherkasvina itseään pitävää kurjenmiekkaa pois ja istutin Navettapiian kurjenmiekat niiden tilalle. Rivin päähän jätin vielä vanhaa valkoista yhden mättään jäljelle, sillä kyseinen yksilö teki viime vuonna yhden kukkavarren. Annoin sille siis vielä mahdollisuuden näyttää kyntensä. Tai siis kukkansa. Toivotaan, että Navettapiian lupaus pitää ja kurjenmiekat todella kukkivat innokkaammin kuin minulla ennestään olleet vanhat.

Viihtykääpä siellä! Perimmäinen mätäs on vanhaa, kaksi pienempää Navettapiialta tulleet taimet.

Navettapiian tuomat sammalleimut oli tarkoitus istuttaa kaikki patiopenkkiin mutta niitähän oli niin paljon, että osa meni luumutarhaan ja takanurkkaan, joissa oli vielä sopivasti tyhjiä kolosia. Ennen kuin patiopenkkiin sai istutettua mitään, sieltä piti kaivaa sammalleimu 'Candy Stripes', kivikkosuopayrttiä ja myskimalvaa pois.

Patiopenkki melkein ennen, etukulman muutos oli jo aloitettu ennen kuin muistin ottaa kuvaa.

'Candy Stripesin' siirto taas aiheutti aurinkopenkissä bellisten ja pihaesikkojen muuttomatkan. Bellikset lähtivät kompostiin ja pihaesikot muutaman metrin eteenpäin pikkuampiaisyrttien tilalle. Pihaesikoille aurinkopenkin paahteisin osa oli ilmeisesti liian ankara, vaikka ne kyllä kasvoivat ja kukkivat siellä kohtuullisen hyvin. Ei ole varjoinen niiden uusikaan paikka mutta ehkä pikkuisen suotuisampi esikoille. Maakin on siellä multavampaa. Ampiaisyrtit kokivat saman kohtalon kuin bellikset. Kumpaakin sorttia jäi vielä yllin kyllin jäljelle mutta halusin vähän vähentää näitä siemenistä levittäytyviä ja kukinnan jälkeen leikattavia lajeja.

Aurinkopenkin ensimmäinen muutosalue ennen.

Ja tässä toinen ennen-kuva. Aika rumaksi menivät kurjenmiekkojen edessä olevat pikkuampiaisyrtit kukinnan jälkeen.

Ja miksi 'Candy Stripes' joutui siirtymään paikasta, jossa on viihtynyt erinomaisesti, vaikka olisin voinut istuttaa sinistä sammalleimua aurinkopenkkiin? Aurinkopenkin vesimyyräongelman takia päätin siirtää varmuuden vuoksi pikkuruisen kevätatsalean turvallisemmille maille pionirintaman taakse aurinkopenkin etuosaan ja hankkia sen entiselle paikalle joskus pionin. Haaveissa olisi puupioni tai Itoh-hybridi, kunhan sopiva lajike sattuu tulemaan vastaan. Kevätatsalean kukinta-aika taas sattuu päällekkäin sammalleimun kanssa ja ajattelin 'Candy Stripesin' sointuvan sen kanssa paremmin yhteen kuin sinisen, joten siksi moinen ketjureaktio. Viimeistään ensi keväänä pitää vielä siirtää atsalean vierestä pari punatähkää johonkin muualle, jotta atsalea ei ihan huku muiden kasvien sekaan. Siirrän myös reunimmaisen purppurakeijunkukista rivin toiseen päähän kunhan näen, kuinka sammalleimu lähtee kasvuun siirron jälkeen.

'Candy Stripes' ja kevätatsalea istutettu.

Kevätatsalealla on suojaverkko ympäri vuoden, ettei se vain häviä muiden kasvien sekaan.

Esikot istutettuna. Niiden vasemmalle puolelle jäi vielä pikkuampiaisyrttiä ja bellistä pieni pätkä.

Ja kun vesimyyrästä tuli puhe, sen murjomaksi joutunut pitsipihlaja on selvästi virkistynyt ruukussa asuessaan. Latvaan ei ole vielä puhjennut uusia lehtiä mutta pääasia, että kepakko on hengissä. Luulen, että pihlaja pääsee mustaluumun kaveriksi kellariin talveksi, jos ylimmän lehtitupsun yläpuolelle ei puhkea syksyyn mennessä uutta kasvua. Onpahan ainakin varmuudella turvassa tuholaisilta ja mahdolliselta ankaralta talvelta.

Pitsipihlaja on nyt kärhöjen ja pienten perennantaimien seurana suojaisassa paikassa kompostin vieressä.

Ja lopuksi se patiopenkki. Jätin vielä takaosaan ja kärhöjen eteen myskimalvaa mutta leikkasin kaikki retkottavat varret pois.

Pienten muutostöiden lisäksi leikkasin eilen luumupuita ja keräsin pahiten luumukääriäisen tonkimia raakileita kompostiin. Viime syksynä luumujen painosta revenneen 'Viipurin punaluumun' latvaoksista keräsin varmaan puolet raakileista pois ja lyhensin oksia jonkun verran. 'Laatokan Helmestä' lyhensin vain käytävälle tunkevaa alaoksaa ja kummastakin 'Kuntalasta' runkoa kohti kasvavia oksia. Sillä on ärsyttävä tapa kasvattaa oksansa hyvin jyrkästi ylöspäin, mikä saattaa olla osasyynä heikkoon kukintaan. Nuorin luumupuistamme, 'Sinikka', ei ole tähän mennessä tarvinnut taivuttelua kummempaa hoitoa mutta tänä vuonna uutta kasvua oli sen verran paljon, että väärään suuntaan kasvavia oksia sai napsia kokonaan pois tai lyhentää sopivaan suuntaan lähtevän silmun yläpuolelta. Tänään on ohjelmassa syyslannoitteen levitystä.

Ranskantulikukka tulee hienosti esille purppuraheisiangervon vieressä.

Asiasta toiseen: minulta on pari henkilöä kysynyt tässä kesän mittaan, laitanko taas syksyllä perennasiemenkirjeen kiertämään. Luulen, että annetaan viimesyksyisen kirjeen "sadon" kasvaa muutama vuosi. Ainakaan itselläni ei ole nyt tarvetta uusille perennoille ennen kuin näkee, kuinka nykyiset taimet kasvavat, talvehtivat ja kukkivat. Siemenkirje on kuitenkin ollut hauskaa ajanvietettä loppuvuoden pimeisiin päiviin ja on oiva tapa pistää kiertoon itselle ylimääräiset siemenet. Kaikki tietävät, kuinka ärsyttävää on viskata yli puolet siemenpussiin jääneistä siemenistä vanhentuneina pois, jos vuosittainen tarve on vain muutamalle kasville ja haluaa kokeilla yhtä sun toista lajia. Kirjeestä voi ottaa vaikka kymmenestä pussista viisi siementä kutakin sorttia ja vain postimerkin tai kahden hinnalla. Tai sitten voi saada vaikka 39 eri lajia, kuten itselleni lopulta tuli syksyn perennasiemenkirjeestä. Yritäpä sillä hinnalla saada mistään kaupasta vastaavaa määrää siemeniä! 

Päivän kärhö on kukintaansa aloitteleva tarhaviinikärhö 'Etoile Violette'.

Laita kommenttia, kiinnostaisiko sinua osallistua kesäkukkien vai hyötykasvien ketjukirjeeseen, vai lähtisitkö riemumielin mukaan kumpaan tahansa. Jos näyttää siltä, että halukkaita kertyy tämän alustavan kyselyn perusteella tarpeeksi, teen lähiaikoina aiheesta ihan oman postauksensa.

Harmaiden päivien värejä

Muutama viime viikon aurinkoinen poutapäivä hujahti ohi nopeasti ja ainakin täällä palattiin takaisin sateisiin tai vähintäänkin pilvisen harmaisiin päiviin. Hyvä jos ehti edes tottua aurinkoon ennen kuin se palasi takaisin pilvien taakse piilottelemaan. Vaikka pilvisellä säällä otetut puutarhakuvat onnistuvat pääsääntöisesti aurinkoista päivää paremmin, en itse meinaa muistaa kaivaa silloin edes kameraa esille. Kuvia tietokoneelle siirtäessäni suorastaan yllätyin, kun kukkakuvien sijaan muistikortilta löytyi enemmän Nestorin ja Inkerin kuvia kuin puutarhanäkymiä. Minimaailmasta räpsityt otokset säästän kuitenkin talviaikaan. Nyt on tarjolla vähän epämääräinen setti niin köynnöksistä kuin hyötykasveistakin.

Loistokärhö 'Hagley Hybrid' alkaa hiljalleen päästä kunnon vauhtiin kukinnassaan.

Kesäkuussa ihastelin, kuinka hyvin kaurajuuren kukat sointuvat ruohosipulin kukkien sävyyn: samanlaista liilaa kummassakin, toisessa kukat killuivat vain metrin verran korkeammalla kuin toisessa. Kaurajuuri kukkii edelleen mutta nyt sen vieruskaverina kukkii sokeriherne 'Grijze Roodbloeiende'. Kaurajuuren kukinta on kestänyt mukavan pitkään. Asiaa on saattanut auttaa sekin, että olen leikannut kuihtuneita kukkia pois sitä mukaa kun olen niitä huomannut.

Yksi kaurajuuren varsi oli kääntynyt sivuun, joten sain sen ja herneen kukat ikuistettua samaan kuvaan.

Tästä näkyy kaurajuuren kasvutapa. Korkeutta on lähemmäs 1,5 metriä.

Mansikat eivät oikein pidä näistä sadekeleistä. Joka kerralla saa kerätä kourallisen homehtuneita raakileita tai puolikypsiä marjoja kompostiin. Onneksi mansikoita on tullut tänä vuonna paljon enemmän kuin viime kesänä, niin olemme saaneet suuhunkin enemmän kuin puolikkaan marjan henkeä kohti. Kuukausimansikat ja lasten luumupuun alla olevat ahomansikat aloittivat mansikoiden satokauden ja jatkavat sitä syksyyn saakka. Seuraavaksi aloitti jatkuvasatoinen, amppelimansikkana alunperin ostettu mansikka, joka sekin jatkaa kukintaa ja raakileiden kasvatusta pitkälle syksyyn. Nyt puutarhamansikka 'Frida' on päässyt kunnon vauhtiin. Kun on tottunut kuukausi- ja ahomansikan sekä pienehköjä marjoja tekevän amppelimansikan kokoluokkaan, 'Fridan' marjoissa on ollut ihmeteltävää niin lapsille kuin aikuisille. Punnitsin ihan uteliaisuuttani eilisen marjasadosta muutamia mansikoita ja ulkoisen olemuksen lisäksi myös paino puhui omaa kieltään. Isoin kuukausimansikka painoi 2 grammaa ja kourallinen niitä 21 grammaa. Isoin amppelimansikka painoi 18 grammaa. Pienin 'Frida' taas painoi 44 grammaa ja isoin peräti 57 grammaa. Suurin osa 'Fridoista' ylitti 50 gramman rajan, joten kyse ei ollut edes yksittäisestä mutanttimarjasta. Makuunkaan ei ole tarvinnut pettyä, sillä 'Frida' on hyvin makea ja mehukas. Aromissa on hieman metsämansikkaa.

Ei tarvinne sen tarkemmin selitellä, mikä mansikka on mitäkin lajiketta.

Tuoksuherneiden esikasvatus meni tänä vuonna vähän puolittain huitaistuksi. Lisäksi maahan istutuksen jälkeen taimet tuntuivat jurottavan pitkään ennen kuin lähtivät uudelleen kasvuun. Pelkäsin, että kukintakin viivästyy aivan loppusyksylle mutta niinpä vain yhteen jos toiseenkin on ilmestynyt hiljalleen nuppuja ja ensimmäiset alkavat jo aueta. Kunhan niiden pääkukinta alkaa, saisi olla poutaa, jotta pölyttäjät olisivat ahkerasti liikkeellä. Käytin nimittäin keväällä osan vanhoista siemenistä loppuun ja pariin pussiin jäi vain yksittäisiä siemeniä, jotka jätin siltä varuilta, että ensimmäinen erä ei itäisi. Itävyysprosentti oli melko hyvä mutta tuskinpa enää ensi keväänä jaksavat joukoittain itää. Siispä tarvitsen uutta siemensatoa tulevien vuosien tuoksuhernesatoa varten.

Nuotiopaikalla kukkii kaksi oikein herkullisen väristä yksilöä. Taustalla tummempi violetti, josta en niin välitä.

Nuotiopaikan seinäkkeissä kasvaa kolmea eri lajikkeen tuoksuhernettä: valkoista, vaaleanpunaista ja 'Old Spice Mix' -pussista kylvettyä sekoitusta. Yllä olevan kuvan kukat ovat viimeisenä mainitusta sekoituspussista, joten taimien värit ovat täysi arvoitus kukintaan saakka. Olen istuttanut eri lajikkeet eri paikkoihin, jotta pysyisin siementen keräämistä varten itse paremmin kartalla siitä, mitä on missäkin. Aina ei tule merkittyä erityisen kauniin värisiä yksilöitä nauhalla, joten kuihtuneita kukkia leikatessa joutuu olemaan muistin varassa. Olisi perin ikävää leikata juuri ne palon alut, jotka piti jättää siementen keräämistä varten kasvamaan. Tosin eipä sekään ole varma lupaus seuraavan vuoden kasvien väreistä, sillä useampi eri värinen kukka lähekkäin voi risteytyä keskenään ja jälkeläiset olla ihan mitä tahansa. Tuleepahan hieman jännitystä elämään.

Ensimmäiset mantsuriankärhön kukat alkavat avautua.

Samassa seinäkkeessä ylemmän kuvan tuoksuherneiden kanssa kiipeilee kaksi alkukesällä istutettua kärhöä. Kellarissa talvehtineet mantsuriankärhö ja loistokärhö 'Diamond Ball' eivät häiriintyneet maahan istutuksesta, vaan lähtivät reippaasti kasvuun. Nyt ne aloittelevat kukintaa. Mantsuriankärhö oli minulle jo vanha tuttu, sillä edellinen yksilö kuoli pari vuotta kasvettuaan erityisen hankalan talven seurauksena. Olin istuttanut sen ohjeiden mukaan melko pintaan, mikä saattoi olla syynä menehtymiseen. Uusi yksilö pääsi parempaan paikkaan juuristo yhtä syvälle istutettuna kuin loistokärhöillä. Toivon mukaan kärhö osoittautuu edellistä pitkäaikaisemmaksi asukkaaksi. Mantsuriankärhöstä on tietääkseni kahta eri kantaa, joista toinen tuoksuu ja toinen ei juurikaan. Jotta saisin varmasti tuoksuvan yksilön, ostin taimen viime syksynä kukkivana. Parista pienestä kukasta ei hentoa häivähdystä enemmän tuoksua irtoa mutta kunhan kukkia alkaa olla kymmeniä ellei satoja auki, ei tarvitse olla ihan nenä kiinni kukassa hunajaisen tuoksun aistiakseen.

Päivän kärhö olkoon tänään 'Diamond Ball', jonka ensimmäinen kukka on melkein auki.

Jouduin eilen illalla melko yllättävään tilanteeseen ihan omalla kotiovellamme. Kello oli melkein kahdeksan, kun ovikello soi. Mennessäni avaamaan oven hämmästyin todella, kun oven takana ollut mieshenkilö kysyi ensimmäisenä hyvää iltaa toivotettuaan, ovatko vanhemmat kotona. Tiesin kyllä näyttäväni ikääni reilusti nuoremmalta (ja varsinkin meikkaamattomana, niin kuin kotona siihen aikaan normaalisti olen) mutta eipä ole vuosikausiin enää alaikäiseksi luultu. Ällistys varmaan näkyi kasvoiltani, sillä sekunnin hiljaisuuden jälkeen hän itsekin alkoi pahoitella erehdystään ja esitti sitten asiansa. Saman kadun asukas oli ja olemme vielä jutelleetkin muutaman kerran kohdakkain kadulla sattuessamme. Ei siinä mitään, jos viisi tai kymmenen vuotta nuoremmaksi luullaan, sillä silloinkin arvaus osuu reilusti täysi-ikäisyyden puolelle, mutta parikymmentä vuotta pois alkaa tuntua yhtä loukkaavalta kuin teini-ikäisestä tuntuisi, jos melkein nelikymppiseksi luultaisiin. Tai jos nelikymppistä veikattaisiin kuusikymppiseksi. Ei imartelisi varmaan sekään. Pitänee jatkossa laittaa lapset avaamaan ovi, niin vältyn tahattomasti nolaamasta pahaa-aavistamattomia ovikellon rimputtelijoita.

Loppuun vähän auringon lämpöä neljän päivän takaa. Tummapapurikko nautiskeli kehäkukista.

Kivaa viikkoa!

Uusia kukkijoita

Ensimmäinen kaukasiankirahvinkukan avonainen kukka. 

Itselle uusien kasvien kasvattaminen on aina yhtä jännittävää. Ensin miettii, viihtyykö taimi juuri siinä mihin sen on mennyt istuttamaan, sitten alkaa odotella ensikukintaa ja sitä, kuinka kukkien väri sointuu vieruskavereihin. Joidenkin kasvien kohdalla sitä ensimmäistä kukintaa joutuu odottamaan vuosikaudet, kuten kävi parin muuton jälkeen majapenkkiin asettuneelle vaahtera-angervolle (rikkoviuhka). Vasta monen vuoden odottelun jälkeen se suvaitsi tänä vuonna tehdä yhden, hädin tuskin pikkurillini kokoisen kukinnon ja piilotteli sitäkin lehtiensä seassa. Se on aikamoinen saavutus, kun lehdistö itsessäänkin on hädin tuskin kymmenen sentin korkuinen. Elättelen toiveita, että mokoma hidastelija päättäisi ensi vuonna osoittaa olevansa odottamisen arvoinen. Kaukasiankirahvinkukka ei sen sijaan hidastellut eikä piilotellut ensikukintaansa. Sain pienen taimen viime kesänä ja nyt ensimmäinen kukkavarsi huitelee ritarinkannuksiakin korkeammalla ja puska pullistelee muutenkin sen verran komeasti, että pientä paikan viilausta taitaisi tarvita.

Ensimmäinen kukka on selin katselusuuntaan nähden, mutta raikas yhdistelmä ritarinkannusten kanssa tulee silti edukseen esille.

Tiesin toki, että kirahvinkukasta kasvaa korkea mutta eihän sitä aina osaa etukäteen ajatella, kuinka se istuu ympäristöönsä. Kukkien puolesta kasvi sopisi olemaan nykyiselläkin paikallaan mutta sen lehdet tulevat ehkä jo ensi kesänä tai viimeistään sitä seuraavana ahdistelemaan kanadanatsaleaa. Ritarinkannuksien vieressä olisi juuri sopivasti tyhjää tilaa kirahvinkukalle, olihan sinne suunniteltu suojaisa paikka nuokkusyreenille. Koska nuokkusyreeni on vasta viidentoista sentin korkuinen pikkutaimi, taitaa kirahvinkukka kiilata sen edelle paikkavalinnassa. Syreeni ei tarvitse kovin kummoista tilaa vielä vuosikausiin, joten se joutaa odottelemaan vaikka ruukussa sopivaa paikkaa. Samalla säilyisi kirahvinkukan ja ritarinkannuksen hieno väripari.

Mustalaukat kukkivat luumutarhassa viimeisten arovuokkojen kanssa.

Ukkolaukkojen kukinta oli tänä vuonna loistelias. Myös pensasryhmän seasta puskevat sorjalaukka 'Mount Everestit', lehtolaukat ja 'Graceful'-lajikkeen laukat kukkivat hienosti. Sen sijaan monien muiden laukkojen kukinnassa olisi vähän moitittavaa. Musta- ja tähtilaukat sekä saksalaismarketista hamstratut sekoitukset ovat ilmeisesti ottaneet joukkopaon ja niistä ainoastaan viime syksynä luumutarhaan istutetut mustalaukat kukkivat. Pallolaukat tekivät lehtiä mutta eivät kukkineet. Viime syksynä istutetuista napolinlaukoista ei ole näkynyt lehdenkärkeäkään. No, eipä tarvinnut miettiä, millä kasvilla peittäisi laukkojen rumasti kuihtuvat lehdet. Mustalaukoista pidän kuitenkin niin paljon, että niitä on pakko ostaa tänäkin vuonna, jos sattuu tulemaan jossain vastaan. Niillä on kaunis, tiivis kukinto, joka vielä tuoksuukin hyvälle.

Näitä kahta kasvirypästä olen ihmetellyt keväästä lähtien.

Varjokujalla on ollut koko tähänastisen kesän mittainen mysteeri. Huomasin jo keväällä, että penkin päässä olevalta sammalikolta puskee kahdesta kohdasta taimia. Ensimmäisenä tuli mieleen, että olen kitkiessäni onnistunut karistamaan taskussa olleesta rucolapussista tai vastaavasta siemeniä niin nätisti kahteen läjään. Seuraavana mietin, olisiko joku hiiri tai myyrä jemmannut naapurin lintulaudalta talvivarastoja kukkapenkkiini. Teoria vahvistui, kun naapuri kertoi heillä kasvaneen lintulaudan kohdalla myös vastaavan näköisiä taimia. Auringonkukkia ne eivät selvästi olleet mutta onhan noissa siemenseoksissa yhtä sun toista mukana. Päätin ihan uteliaisuuttani jättää taimet kasvamaan, josko vaikka myöhemmin tunnistaisin ne paremmin. Kävin silloin tällöin tutkimassa taimia; haistelin ja tunnustan myös maistaneeni pikkuisen yhtä lehteä (huom. maistoin, en syönyt). Siinä vaiheessa olin jo mielestäni varma, että joku kaalinsukuinen kasvi on varmastikin kyseessä mutta ei mikään, mitä olin kylvänyt kasvimaalle. Nyt kun kasvit ovat alkaneet kukkia, ne näyttävät minusta rapsilta, mutta googlaamalla en löytänyt talvilintujen siemenseosta, jossa sitä olisi mukana. Ehkä seokseen on kuitenkin eksynyt sen siemeniä mukaan.

Herneitäkin on maisteltu, tällä kertaa jännitettiin, sisältävätkö violetit pavut myös violetteja herneitä.

Lapsille ehkä jännittävin odotettava on ollut violetti herne 'Blauwshokker'. Ja myönnettäköön, että olen itsekin odottanut niiden kasvamista mielenkiinnolla. Nyt ensimmäiset olivat kasvaneet tarpeeksi suuriksi maisteltaviksi. Vihreä 'Kelvedon Wonder' on suosikkilajikkeemme eikä se pettänyt tälläkään kerralla. 'Blauwshokkerin' pienemmät herneet maistuivat hyvin samanlaisilta mutta isommiksi ehtineet olivat hiukan karvaamman makuisia. Ihan syötäviä kuitenkin. Pieni pettymys tuli siitä, että itse herneet olivatkin vihreitä eivätkä violetteja. Joka tapauksessa sekä kukat että palot ovat koristeellisia kasvimaalla ja 1,5 metrin korkuiseksi kasvava puska muutenkin näyttävän näköinen, joten 'Blauwshokkereille' on varmasti oma pieni sijansa kasvimaalla jatkossakin.

Aurinkopenkkiä pihaantulosta kuvattuna.

Etupihalla minua ilahduttaa erityisesti se, että purppuraheisiangervo on vihdoin niin kookas ja tuuhea, että sen erottaa jopa kuvissa. Kunhan se vielä pikkuisen kasvaa, siitä tulee oikein hyvä taustakasvi aurinkopenkin muille kasveille ja kiva pari muutama metri siitä vasemmalla kasvavalle mustilanhortensialle, joka kukkii pian ensimmäistä kertaa kunnolla. Niiden välissä piti olla pitsipihlaja mutta kuten edellisessä postauksessa kerroin, se nyt päätyi vesimyyrän takia takaisin ruukkuun. Aika näyttää, millä kasvilla sen korvaan vai saisivatko hortensia ja purppuraheisiangervo kurottua aukkoa riittävästi umpeen. Sähäkänsiniset ritarinkannukset eivät aivan sovi penkin värimaailmaan mutta eipä niiden tilalle ole tällä hetkellä mitään muutakaan laittaa. Ne kukkivat kuitenkin sopivaan aikaan ja tuovat korkeutta penkin taka-alalle kärhöjen ja purppurapunalatvan kaveriksi, joten saavat toistaiseksi olla. Ehkä korvaan ne joskus valkoisella ritarilla. Tai uusilla kärhöillä. Tai jollain muulla.

Kärhökaaripenkin alussa kukkivat myskimalvat.

Vanhemmilla ja valmiimmilla, jos niin voi harrastelijapuutarhassa koskaan sanoa, alueilla kukintavuorot vaihtelevat juuri sopivasti: kun yksi lopettaa, seuraava aloittaa. Kärhökaaripenkin alkupäätä ei tule kovin usein esiteltyä. Siellä on vain perusperennaa eikä juuri mitään sen kummempaa. Alkukesällä bellikset ja lemmikit ovat sen päätähtiä ja tällä hetkellä valkoinen myskimalva yrittää kovasti haudata kaiken alleen. Aivan lähiaikoina pitää alkaa napsia niistä latvoja kompostiin, jotta siemensatoa ei tulisi ihan niin paljoa ympäriinsä. Heti kun malvojen pääkukinta alkaa olla lopuillaan, on niiden takana olevien jaloangervojen vuoro ottaa vetovastuu kukinnasta. Samoihin aikoihin etureunan kuunliljat alkavat kukkia. Myöhäissyksyn kukinnasta vastaa taas myskimalva mutta ei enää yhtä runsaana kuin tässä vaiheessa kesää. Penkin kukintavuorot ovat aika oivallisesti järjestäytyneet mutta myskimalvojen leviämisen rajoittaminen käy välillä turhan työlääksi. Osa niistä saa antaa tilaa jollekin vaivattomammalle, kunhan keksin sopivan kasvin. Ehkä pari kärhöä ei olisi pahitteeksi tässäkään osassa penkkiä...

Neljän pinkin suora: pioni, kärhö, isotähtiputki, kärhö.

Kärhökaaripenkin keskiosan kukintaa olen esitellyt vähän väliä mutta tuskinpa se haittaa. Silmillä nähtynä neljän pinkin suora (tai ennemminkin käyrä) näkyy selvemmin kuin kuvassa. Sen muodostavat ihan viimeisiä kukkiaan esittelevä perintöpioni 'Elina', hyvään alkuun päässyt loistokärhö 'Omoshiro', sen takana oikein runsaasti kukkiva  tummanpunainen isotähtiputki ja taaempana majapenkin puolella ihan kukinnan loppumetreillä sinnittelevä tarha-alppikärhö 'Purple Dream'. Kun 'Purple Dream' lopettaa, vieressä vaaleanpunaiset jaloangervot ('Cattleya') alkavat kukkia. Pinkkiä pläjäystä tasoittaa kuutamohortensia, joka alkaa olla vihdoin pensaan mitoissa. Etualan pionin vasemmalla puolella kärhöportin kuusi kärhöä tuovat pionin jälkeen näyttävää kukintaa penkin etuosaan. Tällä hetkellä vasta PRINCESS KATE on ehtinyt saada muutamia kukkia auki ja 'The President' yhden.

Ristikit eivät oikein kukkineet keväällä mutta ottavat nyt vahingon takaisin.

Kärhörintamalla on päivä päivältä kukkaisampaa. Laskin, että kolmessatoista kärhössä olisi jo vähintään yksi kukka auki ja muutama on ihan lähipäivinä avautumassa. Vielä ei ole kukinnan huippuhetki käsillä mutta sen verran noita kukkia jo on, että pääsee kunnolla fiilistelemään eri näköisillä ihanuuksilla. Jännittävintä on tietysti ollut ensikukkijoiden nuppujen seuraaminen: tuleeko sitä mitä piti vai iloisia tai ongelmia aiheuttavia yllätyksiä.

Loistokärhö 'Voluceau' ei aloittanut turhia ujostellut, vaan poksautti kerralla useamman kukan auki.

'Multi Blue' on availlut kukan kerrallaan. Yläreunassa kunnolla kerrannainen kukka ja sen alapuolella vähän epämääräisen muotoinen, josta tullee myös kerrottu.

'Multi Blue' toiselta puolelta. Kunnon kerrannaisia kukkia on avautumassa ainakin pari myös tälle puolelle.

Päivän kärhökuvaksi nostettakoon kuitenkin ensikukkija CORINNE, eli 'Evipo063'.

Harmillista kyllä, useamman päivän poutasää vaihtui tänään tihkusateeksi. Kesän tuntu jotenkin kummassa häviää heti kun aurinko ei enää paistakaan ja on koleampaa. No, jospa ei sentään sataisi kaatamalla eikä montaa viikkoa putkeen. Vai tilaisiko joku vielä sadetta, jos vaikka tällä kertaa onnistuisin ne manaamaan muualle?

Pikkupuuhailua heinäkuussa

Tämä kesä poikkeaa aiemmista vuosista sillä, että talven aikana kertyneellä työlistalla ei ollut mitään isompaa kukkapenkkeihin liittyvää projektia. Ei siis uusia istutusalueita eikä työläitä peruskorjauksia, vain yksittäisiä kasvisiirtoja ja ylläpitohoitoa. Onkin ollut vaihteeksi oikein rentouttavaa puuhastella yhtä sun toista pientä sen sijaan, että kaikki aika kuluisi jossain kaivannossa muiden kukkapenkkien villiintyessä samaan aikaan.

Kaurajuuren nyrkinkokoinen siemenhahtuvapallo on juuri niin pehmeä miltä näyttääkin. Kuin untuvaa.

Tähän aikaan kesästä pitää käydä melkein päivittäin kasvimaalla keräämässä satoa vähintään lautaselle, välillä myös talvivarastoihin. Kaurajuurta kasvatin lähinnä kukkien takia mutta pari kuihtunutta kukkaa jätin ihan tarkoituksella tekemään siemeniä. En ole ihan varma, onko mitään järkeä kasvattaa kasvia, joka kukkii vain hetken aikaa aamupäivästä mutta eipä se tuosta aidan vierestä kovin paljoa tilaa valtaa. Lisäksi se on ihan veikeän näköinen ja tarpeeksi korkea toimiakseen kevyenä näkösuojana naapuriin. Koko kasvimaan pituinen penkki on vain parikymmentä senttiä leveä ja koska kaurajuuri on pysynyt napakasti kapeana ja pystyssä, vaikka minkälainen kaatosade, tuuli tai raekuuro olisi sitä koetellut, se ansaitsee minusta vielä toisen kesän aidanvierustaa koristamassa. Sen talvehtiminen oli vähän heikkoa savimaassa, joten ripottelin uudet siemenet kasvimaan päädyn hiekkaiseen yrttipenkkiin, jossa on muutama tämän kevään kylvöistä itänyt taimi jo kasvamassa. Siirrän sieltä ensi keväänä talvehtineet taimet aidan viereen kukkimaan ja jos itämisprosentti on huikea, syksyllä muutama juurikas päätyy uunijuuresten sekaan.

Ensimmäinen kyssäkaali ei päätynyt lautaselle.

Puuha, josta en ole niin iloinnut, on taas kerran peltoetanoiden kanssa taistelu. Tietysti juuri siinä penkissä, jossa on kyssäkaalia, on pahin ongelma. Kuvan kyssäkaali oli myös haljennut, joten etanoilla oli suora reitti mehevään sisukseen. Olisi tuosta ehkä sopivasti pilkkomalla saanut pienet suupalat itsellekin mutta päädyin viskaamaan kauttaaltaan jyrsityn vihanneksen kompostiin. Siirrän toivoni vielä kasvamassa oleviin taimiin. Olen tänä kesänäkin kerännyt vähintään satoja etanoita pois ja lapsetkin jo yli viisikymmentä (laskevat joka ikisen, sillä olen luvannut joka kymmenennestä palkinnon). Lisäksi olen vienyt muutaman kerran olutansoja, joihin on myös hukuttautunut kymmeniä etanoita. Nyt etanoita on selvästi vähemmän mutta ne ovat suurempia, joten onnistuvat saamaan enemmän tuhoa aikaiseksi. Kunhan saan aikanaan syötävät kasvit kerättyä pois, aion ripotella ferramolia jäljelle jääneille etanoille jälkiruuaksi.

Ensimmäisiä mansikoitakin on jo kerätty. Piti viritellä tukinaruja pitämään kypsyvät raakileet irti maasta.

Viime kesänä pohdiskelin, mikähän kate olisi paras mansikoille. Suunnitelmissa oli kokeilla olkea tai hamppukatetta mutta toteutus jäi suunnitelman asteelle. Puolet alueesta on siis edelleen mulloksella ja puolessa on ohut kerros vanhaa oksahaketta. Kumpikaan ratkaisu ei ole oikein mieleeni. Ruohosilppua harkitsin mutta se olisi saattanut houkutella etanoita mansikkapenkkiinkin. Päädyin lopulta vetämään tukinaruja pahiten retkottaville puskille. Pari sai myös raudoitusverkon leikkaamisesta jääneitä pätkiä tuekseen. Mansikoiden lajike varmaan vaikuttaa retkottamiseen, sillä 'Friida' näyttäisi tekevän paljon vahvemmat varret kuin tuo kuvassa näkyvä nimetön, alunperin amppelimansikaksi tarkoitettu aikainen ja jatkuvasatoinen lajike.

Kamomillan kukkia kuivumassa ja sitruunabasilikaa sekä tilliä pakastimeen menossa.

Sadonkorjuun lisäksi sain vihdoin aikaiseksi tehdä muutaman uusintakylvön. Erilaiset salaatit ja retiisi kasvavat nopeasti ja sietävät hyvin syksyn kylmää, joten kylvin niitä pienet pätkät syötyjen vihannesten tilalle. Täsmennän tässä siis, että itse syötyjen, ei etanoiden suuhun joutuneiden. Etanaongelmaa ei onneksi ole kuin parissa lavakauluksessa. Ja nyt kun palasimme tuholaisiin, tuli mieleen aurinkopenkin vesimyyrä. Otus oli ilmeisesti kuitenkin pyörähtänyt siellä myös menneenä talvena, sillä pari sipulikasvia ei noussut lainkaan eikä toissasyksynä istutettu pitsipihlaja oikein suostunut lähtemään kasvuun. Koska puussa oli vain kaksi hyvin pientä lehtitupsua, päätin kaivaa sen pois, jotta näen juuriston tilanteen.

Juuripaakku oli enää viidenneksen siitä mitä istuttaessa, minkä lisäksi se oli selvästi istutettu liian syvälle.

Ensimmäinen havainto puun juuristosta oli se, että kyllähän sitä oli mussutettu hyvällä ruokahalulla. Rungon alaosasta oli myös jyrsitty pikkuisen kuorta. Vähintään yhtä suuri syy puun kituliaaseen kasvuun oli varmasti taimistolla ja minulla itselläni. Istutin nimittäin puun aikanaan juuri samalle syvyydelle mitä se oli ruukussaan. Koska puun runko lähti levenemään mullan pinnan kohdalta, oletin ensimmäisten juurien kasvavan siitä enkä ruvennut sen tarkemmin tutkimaan, onko asia varmasti niin. Lisäksi multapaakku tuntui olevan pintaa myöten täynnä hiusjuuria eikä suinkaan höttöistä multaa, mikä olisi heti herättänyt epäilyt. Syksy, kylmä, märkä ja niin edespäin saivat hoppuilemaan. Nyt kun puu oli kaivettu ylös ja tarkoitus oli tutkia se perusteellisesti, paljastui, että mullan pinnalla olikin vain joku muu kohouma ja ylimmät juuret lähtivät vasta muutama sentti alempaa. Nyt pihlajaressukka on istutettu oikeaan syvyyteen ruukkuun toipumaan. Toistaiseksi se on hengissä mutta mitä tahansa voi vielä tapahtua.

Puistosyreenit on taas leikattu pallomaisiksi muutamaa viimeistä kukkivaa oksaa lukuun ottamatta.

Puistosyreeneitä ei välttämättä tarvitsisi leikata lainkaan, mutta minä olen saksinut niitä jo pikkutaimista lähtien. Niillä on ollut hyvä harjoitella muotoonleikkausta, sillä epäonnistumisen kohdatessa olisin saanut äitini vanhoista syreeneistä uudet juurivesat tilalle. Puistosyreeni on sen verran vahvakasvuinen, että puskat olisivat helposti kasvaneet todella suuriksi ja kukat tulleet vain latvaosiin, jos niitä ei olisi saksittu ronskisti. Lyhennän niiden vuosikasvuja niin, että saman kesän kasvua jää 1-3 lehtiparin verran. Lisäksi karsin rungon alaosasta lähtevät oksat, jotta syreenien edessä kasvavat kuunliljat tulevat myös paremmin esille. Silloin kun kuunliljat eivät ole kasvussa, syreenien paljaat rungot ja pallomainen latvus tulevat hauskasti esille. Tänä vuonna oikeanpuoleista syreeniä piti karsia reilusti enemmän. Se saa enemmän valoa kuin muut ja uhkasi hukuttaa myös naapurinsa alleen, joten jouduin sekä kaventamaan että madaltamaan sitä reilusti. Pensaat ovat aivan tontin reunassa metsän laidassa, joten ne eivät saa kovin paljoa valoa muutenkaan, saati sitten niin, että yksi monsteri valtaa koko ilmatilan. Kukintaan leikkaaminen ei juuri vaikuta, kun sen tekee näin keskikesällä heti kukinnan jälkeen.

Suolla on tapahtunut pieni muutos. Keskellä takana, ei sitä paljoa edes huomaakaan.

Joskus aiemmin jo pohdiskelin, jos kaivaisi suon takaa raparperin kokonaan pois ja istuttaisi tilalle alppiruusuja. Niitä kun olisi yllin kyllin niistä risteytyskokeiluista lopullista (tai ainakin väliaikaista) paikkaansa etsimässä. Kesäkuun lopun raju rankkasade ja raekuuro vahvistivat päätöksen, sillä repaleinen ja maata myöten retkottava raparperi ei ollut mikään puutarhan kaunistus senkään vertaa mitä se oli aiempien sateiden ja kovien tuulten jälkeen. Viimeisen silauksen asialle antoi äitini, jolla oli ylimääräinen alppiruusu 'Haaga' jo valmiiksi ruukutettuna. Yksi vanhoista pensaista kun oli tehnyt omine aikoineen taivukastaimen, jonka äitini sitten päätti ruukuttaa myöhempää käyttöä varten. No, eihän sille äidiltäni paikkaa löytynyt, joten teimme vaihtokaupat: raparperista osa meni äidilleni ja alppiruusu tuli minulle.

Vähän kummallinen vinkura tuo on mutta rotkolemmikit peittävät paljaan rungon.

Raparperin alta paljastui melkeinpä rikkaruohotonta, kuohkeaa multaa, joten alppiruusulle tarvitsi vain sotkea hieman havu-rodomultaa istutuskuoppaan ja kattaa maa ruohosilpulla. Yksi oikein hyvinvoiva siemenestä kasvatettu alppiruusu näkyy ylläolevan kuvan oikeassa reunassa ja yksi mustaksi mennyt sen vierellä. Yksi taimi on vielä ruukussa mutta sen ajattelin istuttaa ison taimen vasemmalle puolelle. Siinäpä sopivat kaikki asustelemaan siihen saakka että pienet taimet kasvavat kukintakokoisiksi ja tulee aika päättää, mitkä niistä jäävät tänne lopullisesti ja mitkä jatkavat matkaa uusiin koteihin. Kymmenestä minulle tulleesta taimesta kaksi on kuihtunut matkan varrella, äitini suunnilleen viidestäkymmenestä taimesta on myös muutama heittänyt henkensä. Aika hyvä selviytymisprosentti kuitenkin niillä on ollut.

Pikkuprojektit pensasryhmän päässä ja patiopenkissä. Yläkuvissa lähtötilanne, alakuvissa jälkeen.

Pensasryhmän pääty on aiheuttanut päänvaivaa. Viime kesänä se näytti todella kauniilta, kun pioni, päivänkakkarat ja pikkuampiaisyrtit kukkivat yhtä aikaa. Tänä vuonna vanhat päivänkakkarat ja pikkuampiaisyrtit olivat kuitenkin kuolleet ja ainoastaan uusia pikkutaimia oli kasvussa. Nuoremmat pikkuampiaisyrtit kukkivat komeasti mutta nyt niidenkin kukinta oli ohi ja piti repiä ruskettuneet kukinnot pois. Samanlainen päivänkakkaraongelma oli myös patiopenkissä, jossa keväällä lähti kasvuun ainoastaan yksi päivänkakkara. Siirsin aiemmin kesällä muualta ylimääräisiä päivänkakkaroita kuolleiden tilalle mutta ei näkymä silmiä hivellyt siltikään. Lisäksi kolmatta kesää jurottava päivänlilja 'Arctic Snow' ei selvästi näyttänyt viihtyvän patiopenkissä. Koska 'Stella d'Orot' ovat viihtyneet mainiosti pensasryhmässä, siirsin 'Arctic Snown' myös sinne. Päivänkakkaroiden tilalle päivänliljojen taakse olin jo keväällä siirtänyt yhden siemenestä kasvatetun siperiankurjenmiekan ja istuttanut ylimääräisiä gladioluksia. Paljon tuli samanlaista lehtimuotoa mutta pääasia, että on vähemmän paljasta multapintaa. Reunuskasvina kiveyksen puolella on pikkuruisia amerikanvuokon taimia ja pari violettia alepetuniaa. Pikkuampiaisyrttiä jäi jonkun verran, vaikka ne eivät kuvissa oikein erotukaan. Leikkasin ne aika mataliksi mutta kyllä ne siitä pian lähtevät uudelleen kasvuun.

Vasemmalla kivikkomehitähti 'Dark Beauty', keskellä jo ennestään siellä ollutta kattomehitähteä ja oikealla ihan pikkuisen seittimehitähteä.

Patiopenkin päässä oli jo ennestään pallomehipartaa ja kattomehitähteä. Koska ne ovat viihtyneet erinomaisesti, päätin antaa isomman alueen pelkästään erilaisille mehitähdille. Halusin kulkuväylän viereen useampaa erilaista mehitähteä, joten kaivoin suuren osan kattomehitähdistä pois ja istuttelin niitä päivänkakkaroiden ja päivänliljan tilalle penkin takaosaan. Niiden tilalle hain kivikkorinteestä tummanpunaista, melko ison ruusukkeen tekevää kivikkomehitähteä ja pientä seittimehitähteä. Kunhan kivikko- ja seittimehitähdet lähtevät runsastumaan, poistan kattomehitähteä niiden tieltä, jotta tulee tasapainoisemmat ryhmät itse kutakin. Keväällä siirretyt päivänkakkarat jätin vielä paikoilleen, ettei tarvinnut ihan jokaista kattomehitähteä istutella yksittäin. Poistan päivänkakkarat sitten kun mehitähdet vaativat enemmän tilaa, jos kakkarat eivät ole sitä ennen ymmärtäneet kuolla omin avuin. Jätin myös komeamaksaruoho 'Herbstfreuden' ainakin toistaiseksi, ellei lopullisesti paikoilleen.

Luumutarhassa näyttää nyt kauniilta ja runsaalta.

Yksi aika etäisesti puutarhaan liittyvä projekti meillä on myös ollut. Enemmän siitä on hyötyä ulkoeteisen ja muutaman vaatekaapin kenkäkaaoksen selättämisessä, mutta viimeistään syksyllä myös eteisessä talvehtivat kasvit pääsevät osille muutoksesta. Olen parin vuoden ajan etsinyt sopivaa kenkäkaappia eteiseen mutta yksikään ei ole ollut mitoiltaan juuri passeli. Isäntä heitti kevättalvella ajatuksen, että pitäisikö sitten tehdä koko kaappi itse. Siitä se sitten lähti ja käänsin katseet sopiviin materiaaleihin. Siitä naapurimaan sinikeltalogoisesta huonekalukaupasta löytyi halpa kenkäkaappi, joka hankittiin osaksi uutta viritelmää. Torista löysin puisen kenkähyllyn, josta saatiin rimat. Uutena ostettiin rautakaupasta puulevyä, josta tehtiin kansi ja ritilähyllyn pystysivut. Kaapin päälle mahtuu talveksi aikamoinen kuorma pelakuita ja hyvällä tuurilla vanhaa kukkahyllyä ei enää edes tarvitse. Niinpä lattiapinta-alaa jää enemmän vapaaksi. Vanha, pienempi kenkätelinekaappi eteisen eteläseinustalla jää edelleen käyttöön, joten sen päälle mahtuu myös muutama ruukku.

Kaappiin menee piiloon lasten kausikenkiä, avohyllylle kuhunkin vuodenaikaan aktiivisemmassa käytössä olevat kengät.

Kommelluksitta ei tämäkään projekti edennyt. Itse rakentaminen sujui todella helposti, jopa ilman mittausvirheitä. Kaappi asettui hyvin paikoilleen ja ikkunakin mahtuu aukeamaan juuri niin kuin suunniteltiin. Lämpöpatterin pistokkeen saa tarvittaessa kaappia siirtämättä kiinni tai irti eikä oikean reunan alle jäävä käytävämatto aiheuttanut ongelmia, kun muiden jalkojen alle laitettiin paksut huopatassut. Kaksi maalikerrosta tulivat siististi ja jättivät juuri sopivasti puun kuvioinnin kuultamaan kevyesti läpi. Sitten tuli se mutta. Halusin kanteen vielä tasaisemman pinnan, jotta se olisi helpompi pitää puhtaana. Kuiva puu imi ensimmäisen maalauskerran sen verran tehokkaasti sisuksiinsa, että pinta ei tasoittunut toisella maalaamisella riittävästi. Maaliakaan ei välttämättä ollut riittävästi, kun yritettiin estää valumia. Siispä vielä pieni välihionta ja uutta maalikerrosta pintaan. Viimeisen pensselinvedon tehtyäni huomasin, että tuulenpuuska oli puhaltanut avoimesta ikkunasta pieniä, mustia hiukkasia tuoreelle maalipinnalle. Muutama lähti puhaltamalla mutta en uskaltanut loppuja kaivella, ettei koko pinta menisi pilalle. Tunnin päästä roskaantuneen pinnan kruunasi eräs perheenjäsen, joka meni pahaa-aavistamatta tökkäämään sormensa kosteaan maalipintaan. Neljäs kerta toden sanoo? No ei, vaikka maalasin vasta kun ikkunat oli kiinni, isäntä lähtenyt töihin ja lapsilla sekä Karolla oli ehdoton pääsykielto eteiseen. En tiedä, oliko maalissa joku minimaalinen kupla vai pensselissä roska, mutta yhdessä kohdassa on selvästi joku ongelma, vaikka maali ei ole vielä edes kuivunut. Sormenjälkikin näkyy kuultavan läpi. Kaiken pilaava Remonttimörkö 1, amatöörit 0.

Päivän kärhökuvaksi iloisesti yllättänyt 'Warszawska Nike', joka jurotti koko viime kesän eikä ole tänäkään vuonna kasvanut kovin reippaasti.

Täällä on ollut vihdoin peräti neljä sateetonta, aurinkoista hellepäivää, vaikka monena päivänä olisi ennusteiden mukaan voinut sataa vähintään pikkuisen. Olen nauttinut säästä täysin siemauksin ja luin jopa kirjaa patiolla aurinkovarjon alla löhöillen, kun oli liian kuumaa ja paahteista puuhailla muuta. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että siitä lystistä on tulossa loppu. Elättelen koko ajan toiveita siitä, että ennusteissa povatut sateet edelleen kiertäisivät meidät. On kivaa, kun maa ja kasvit pääsevät välillä kuivahtamaan ja sadevesisäiliöitä saa tyhjentää ihan oikeisiin kohteisiin eikä johonkin jorpakkoon. Nyt lähden nauttimaan vielä hetken aikaa auringosta ennen kuin taivaalla uhkaavasti lipuvat pilvet peittävät sen.