torstai 27. helmikuuta 2020

Synttärit

Kaksi vuotta tulee tänään täyteen siitä kun julkaisin ensimmäisen postaukseni. Kuinka aika kuluukaan huimaa vauhtia! Kävin eilen ostamassa itselleni keväisen "synttärilahjan", sillä pitäähän synttäreitä jollain lailla juhlistaa.
Raikkaan valkoiset helmililjat pääsevät keväällä puutarhaan ilahduttamaan tulevina vuosina.
Aluksi bloggaaminen oli minulle tapa päästä pieniksi hetkiksi irtautumaan hektisestä pikkulapsiperheen arjesta ja tehdä jotain ihan omaa. Kahdessa vuodessa lapset ovat kasvaneet, vaikka pieniä toki ovat vieläkin. He viihtyvät pidempiä aikoja yhdessä ja leikitkin alkavat sujua sovussa. Toki edelleen tulee välillä kiistoja leluista tai leikin juonesta, mutta varsinkin temperamenttisen esikoisen kasvu yli pahimman uhmaiän on helpottanut arkea ja vähentänyt kaikkien perheenjäsenten stressiä. Blogi ei siis ole enää minulle "henkinen pakopaikka" jatkuvien uhma- ja kiukkukohtauksien välillä, vaan ennemminkin mieluisa harrastus.
Kotoa löytyi sopivankokoinen kori ja keväänvihreää "kuitua" (joku tietää sille varmasti oikean nimen, minä en) koristeeksi.
Huomasin, että lasten kanssa siementen kylväminen ei enää tarkoita automaattisesti kaaosta ja sekasotkua, vaan homma voi jopa onnistua melko mallikkaasti ilman suuria esivalmisteluita ja kaiken mahdollisen ennakointia. Siispä uskon, että tänä vuonna puutarhapuuhatkin onnistuvat varmasti paremmin lasten kanssa, ja heistä voi olla seuran ja yhteisen puuhastelun lisäksi jopa apuakin. Luulen, että se tulee näkymään puutarhassa ja varmaan sitä kautta jollain lailla blogissakin. Muuten aion jatkaa bloggaamista samalla tyylillä kuin tähänkin asti, eli sen kummemmin etukäteen suunnittelematta. Kirjoitan silloin kun juttua tuntuu tulevan ja pääasiassa ajankohtaisista puutarha-aiheista. Jotain tulee toki varmasti jätettyä jemmaan talven varalle, mutta minusta on mukava mennä kasvukausi suunnilleen aikataulussa. Aivan kuin päiväkirjaa kirjoittaisi.
Vasta ensimmäiset nuput ovat alkaneet aueta. Asetelma saa olla alkuun yöt eteisessä ja kukinnan edetessä päivätkin, jotta kukat kestäisivät mahdollisimman pitkään kauniina.
Minun oli tarkoitus järjestää arvontakin, mutta mutkia on sattunut matkaan enemmän kuin osasin ennalta aavistaa, joten arvotaan sitten kun minulla on arvontavoitto hallussani. Veikkaan, että osallistujamäärä ei kovin suureksi kasvaisi, jos laittaisin arvottavaksi "yllätyspalkinnon, joka tulee joskus aikanaan". Siispä kiitän tällä kertaa vain sanallisesti teitä lukijoitani siitä, että olette olleet seuraamassa ja kommentoimassa Hiidenkiven puutarhan enemmän tai vähemmän mullantuoksuisia puuhia. Jokainen lähettämänne kommentti on tuonut iloa päiviini ja välillä uusia ideoitakin. Aamun ensimmäinen kurkkaus blogin kommentteihin on edelleen yksi päivän kohokohtia. Lämmin kiitos teille, ihanat blogiystäväni <3 Toivottavasti päivästänne tulee yhtä aurinkoinen kuin näyttäisi tännekin tulevan!
Pirteä -15,5 asteen pakkanen sai puiden oksille kertymään hentoisesti kuuraa, joka alkoi säihkyä aamuauringossa.
Aurinkoista päivää!

tiistai 25. helmikuuta 2020

Kevätaurinko

Eilisen lumimyräkkä on muisto vain, sillä tänään herättiin aurinkoiseen aamuun. Minulla on vapaapäivä, joten lähdin lasten kanssa "hankiaisretkelle". Vaikka pihalla näyttää lumiselle, todellisuudessa lunta on ehkä vain kymmenisen senttiä ja siitäkin puolet jäätä. Eipähän upottanut.
Aamupäivän aurinko sai pihavalon loistamaan aivan kuin lamppu olisi päällä.
Ongelmaksi metsäretkelle pääsyssä meinasi osoittautua kuohuva koski. No ei, tonttimme takana kulkeva syvä oja oli jäässä, mutta en ottanut lasten kanssa uimareissun riskiä, vaan kävelimme ojan viertä pitkin kohtaan, jossa ei ollut vettä. Matka piteni huomattavasti, sillä jouduimme tulemaan myös takaisin samaa reittiä.
Eikö näytäkin, kuin ojassa vesi virtaisi? Karo kävi kurkkaamassa jään reunalla, mutta ei uskaltanut sekään kokeilla jään kestävyyttä.
Ojanylityspaikkaa etsiessämme törmäsimme komeisiin kiviin. Näitä en ollut ennen edes huomannut, sillä ojan yli on päässyt yleensä paljon lähempää kotiamme.
Metsässä ei paljoa lunta ollutkaan.
Hakkuuaukealla kelottunut mängyn runko hohti hopeisena.
Kotiin palatessamme bongasin vajaa 30-päisen urpiaisparven ruokailemassa lepän siemenillä.
Rauhallisesti ruokailevia urpiaisia oli helpompi kuvata kuin lintulaudalla vilkkaasti liikehtiviä tiaisia.
Kotipihalla kiinnitin huomiota luumu 'Kuntalan' kauniin punaisiin nuoriin oksiin. Muissa luumuissa ne olivat ruskeampia.
Luumua kuvatessani huomasin myös, että sinitiainen kävi ainokaisessa linnunpöntössämme. Tarkkailin pönttöä aika pitkään, mutta lintua ei enää näkynyt. Pitää ikkunasta seurailla, nähtäisiinkö tänä vuonna pöntössä ihan pesintäkin. Suunnitelmissa on myös tehdä pari pönttöä lisää.

Tänä vuonna taimikasvatuksillani on ihan kissanpäivät verrattuna aiempiin vuosiin, sillä sain kasvivalon vihdoin ripustettua vierashuoneeseen. Valaisin on ajastimella pidentämässä vuorokauden valoisaa aikaa, joten ei tarvitse edes muistaa käydä sytyttelemässä ja sammuttelemassa sitä.
Pikkutaimia, talvehtijoita sekä keikistä kasvattamani pieni orkidea valohoidossa. Lamppu roikkuu ketjuilla kattoon kiinnitetyissä koukuissa, joten sitä on helppo nostaa tai laskea kasvien korkeuden mukaan. Kunhan taimia tulee lisää, isommat kasvit saavat siirtyä muualle.
Välipalaksi maistui samettisen pehmeä ruis-puolukkavispipuuro maidottoman kermavaahdonkorvikkeen kanssa. Laskiaispullien kaveriksi tarkoitettu "kermavaahto" oli muuttunut jääkaapissa entistäkin juoksevampaan muotoon, mutta sehän ei puolukkapuuron kanssa haitannut.
Olipa ihana vaihteeksi ulkoilla aurinkoisella säällä ja kuunnella lintujen sirkutusta. Pikkupakkanenkin oli oikein tervetullutta vaihtelua ainaisen plussakelin sijaan. Seuraavan viikon ennusteissa näkyy viidelle vuorokaudelle yli kymmenen asteen pakkasia. Luotan siihen, että kasvit selviävät, kun näyttävät vielä olevan turvalllisesti talviunilla. Toivottavasti siellä etelämpänäkään kasveille ei käy kuinkaan ja pakkaset jäisivät maltillisiksi. Aurinkoista viikon jatkoa!

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Laskiaissunnuntaina

Toiveeni lumisateista ennen pakkasia näyttäisi toteutuvan ainakin osittain. Yön aikana oli satanut hentoinen kerros lunta ja nyt tuiskuttaa lisää. Lämpötila on edelleen plussalla, mutta ei sentään useampaa astetta eikä sada kaatamalla vettä niin kuin eilen. Tein aamulla pikaisen tarkistuskierroksen puutarhassa kameran kanssa. Päällisin puolin kaikki näyttäisi olevan kunnossa, joskin pari pientä huolenaihettakin löytyi.
Varjokujan esikot kurkkivat hangen alta. Lunta ei ole kuin muutama sentti.
Alppiruusujen nuput näyttävät toistaiseksi olevan kunnossa. Havut ovat lumien sulaessa painuneet maanpinnalle. Eipä niitä tällä kelillä tarvitakaan, kun ei aurinko paista.
Isoin jouluruusu oli jo puoliksi paljastunut hangen alta. Peitin sen kuusenoksalla, etteivät rusakot käy syömässä sen lehtiä. Nuppuja ei näkynyt, tosin sen tyvi on vielä turvallisesti lumen alla.
Vesisade ja plussakelit paljastivat takapihalta sekä marjapensaiden luota myyrien tunneleita. Ei tullut yllätyksenä. Onneksi tunneleita ei löytynyt kukkapenkkien lähistöltä.
Risulintu oli tuulen tuiverruksessa kaatunut. Jalat olivat katkenneet maan rajasta.
Tämä on ensimmäinen vuosi täällä asuessamme, että helmikuun lopulla on näin vähän lunta. Jopa silloin tappotalvena 2016 oli muistiinpanojeni mukaan samoihin aikoihin puolen metrin kinokset. Tänä vuonna ei sentään ole ollut viikkokausia -30 astetta pakkasta paljaaseen maahan, kuten silloin, joten aivan niin suuri huoli ei kasvien puolesta nyt ole. Vaikka maa on meillä roudassa, niin en usko sen yltävän kovin syvälle. Suurin ongelma voi ollakin muutaman sentin jääkerros, sillä kaikki talven aikana satanut vesi on maahan imeytymisen sijaan jäätynyt maanpinnalle.
Yleisnäkymät meillä ovat silti edelleen lumiset ja jos tarkasti katsoo, kuvasta erottuu jopa vähäsen lumisadetta. Kuvan oikeassa reunassa näkyi maata eilen, nyt siinä vajaan sentin verran lunta.
Positiivista tässä talvessa on sentään se, että kompostori on pysynyt hyvin käynnissä. Nytkin lämpötila oli melkein 35 astetta, vaikkei lunta olekaan yhtään sen suojana. Myöskään kellariin ei ole tarvinnut laittaa lämmitystä päälle ollenkaan. Siellä on ollut tasaisesti 3-4 astetta lämmintä, joten melkein kaikki siellä vielä olevat kasvit ovat malttaneet pysyä unilla. Ainoastaan loistokärhö 'Kaiser' uhmaa tuttuun tapaansa talviunilla pysymistä, mutta senkin versot ovat venyneet hyvin maltillista vauhtia eikä vielä ole mitään kiirettä tuoda sitä eteiseen. Eräs uhmailija löytyy myös sisältä; talvetettu paprika aloitti nuppuilun jo kuukausi sitten, mutta olen nyppinyt niitä yhtä sinnikkäästi pois. Nyt päätin luovuttaa, vaikka lehtimassaa ei vieläkään ole mielestäni tarpeeksi kukintaa ajatellen. Kukkikoot jos on kerta niin päättänyt.
Joka latvasta puskee nuppuja, vaikka lehdet eivät vieläkään ole kovin isoja. Nyt paprikoilla on sentään uutta multaa, kanankakkaa varastolannoituksena sekä lisävalo pidentämässä päivän valoisaa hetkeä, joten ehkäpä kukintakin jo onnistuisi.
Saman lisävalon alla 'Patio Red' -paprikan taimet. Niitä on ilmestynyt yksi lisää. Neljä kertaa parempi itämisprosentti kuin viime vuonna eikä itämistäkään tarvinnut odotella kahta kuukautta!
Talvetettu chili on herännyt myös. Ensi alkuun tämäkin saa nautiskella lisävalosta ja pian myös uudesta mullasta.
Nyt vain toivoisin, että ensi viikolle ennustetut -12 asteen pakkaset jäisivät tulematta ja lämpötila pysyisi muutamassa pakkasasteessa. Tai jos pitää kovempia pakkasia tulla, niin sataisi edes lisää lunta ensin. Tänä vuonna ei ole tarvinnut kyllästymiseen asti kolata pihaa eikä mäenlaskuunkaan oikein pääse, vaikka laskiaissunnuntai onkin. Onneksi laskiaispullia voi silti syödä. Julkaisukelpoisia kuvia niistä ei valitettavasti saa, sillä kuopuksella on kokeilussa maidoton ruokavalio ja lähikaupastamme löytynyt kerman korvike ei suostunut vaahtoutumaan edes pullan välissä pysyvään muotoon. Pullat tarjoillaankin tänä vuonna siis hillon ja "dippikastikkeen" kera. Hyvää laskiaissunnuntaita!

torstai 20. helmikuuta 2020

Kiipeilijöitä

Alkuvuoden mittaan päässäni on muhinut tuttuun tapaan aikamoinen soppa uusia puutarhasuunnitelmia. Mitään järin mullistavia ajatuksia ei ole vielä herännyt, ainoastaan pieniä kehitysideoita ja kesäkukkasuunnitelmia. Kehitysideat jätän vielä hautumaan, sillä minulla on tunne, että vielä parempaa on tulossa, jos annan pääkopan tehdä rauhassa töitä. Ehkäpä timanttinen lopputulos näkyy taas unessa. Kesäkukkasuunnitelmatkin ovat vielä pikkuisen vaiheessa, mutta selvää on, että tänä vuonna Hiidenkiven puutarhasuunnitelmiin kuuluvat yksivuotiset köynnökset.
Tuoksuherneet kiipeilivät kesän mittaan melkein portin yläosaan saakka. Kaksi tainta ei vain riittänyt koko seinämän leveydelle (yllätys!).
Varjokujan alkuperäisessä visiossa alppikärhö kiipeilee sekä köynnösportilla että aidan puoleisella sivulla. Pieni tarha-alppikärhöni jäi vaahtosammuttimen kokoisen ihmisen alle viime kesänä, joten en ole kovin luottavainen siihen, että se vielä tänä vuonna peittää edes pientä alaa köynnösportista saati sitten levittäytyisi aidalle asti. Toivon vain, että sen varsi ei taittunut liikaa tai jos taittui, niin se jaksaisi versoa juuresta uudelleen ja kasvaa aikanaan komeaksi, vehreäksi seinämäksi. Alppikärhön kaverina kasvavan tuoksuköynnöskuusamankaan talvehtimiseen en luota niin paljoa, että uskaltaisin jättää pelkästään sen varaan koko portin ja aidanvierustan vehreyttämisen. Tänä vuonna istutan siis aidan viereen keijunmekkoa, joka saa kiipeillä joko oksia tai jonkinlaista raudoitusverkkosysteemiä pitkin korkeuksiin.
Kellanvihreiden juovien kohdalle haluaisin sitten aikanaan vehreän seinämän peittämään aidan takana olevaa ryteikköä.
Varjokujan katseenvangitsijana toimivaan ruukkuryhmään on tulossa taas koruköynnöstä. Sen kasvutapa sopi täydellisesti visiooni, vaikka kukan väri ei ihan niin mieluisa ollutkaan. Eipä se onneksi varjossa niin runsaasti kukkinutkaan. Jos tänä vuonna itäisi useampi kuin yksi siemen, niin lopputulos olisi rehevämpi.
Koruköynnöksen kukat eivät täysin sovi muun puutarhani värimaailmaan, vaikka hauskan näköisiä ovatkin.
Varret sen sijaan tarttuivat napakasti paksuun pihlajan runkoon eikä köynnöstä tarvinnut auttaa kiipeilyssä. Sirojen lehtien ansiosta lopputulos oli kepeä ja ilmava.
Varjokujan portista puuttuu talon puolelta monivuotinen köynnös, joten aion esikasvattaa siihen varmuuden vuoksi ainakin valkoista mustasilmäsusannaa ja miinanköynnöstä sekä vaaleanpunaista tuoksuhernettä. Viime vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa miinanköynnöstä ja ne näyttivätkin lupaavilta siihen asti, kunnes istutin ne maahan. Yhden kohtaloksi kävivät ötökät, kaksi muuta taisi ottaa lopullisesti nokkiinsa paahtavasta auringosta ja tuulen tuiverruksesta. Viime vuodesta otan opikseni sen, että kylvän ne reilusti myöhemmin, vasta huhtikuun puolivälissä, ja pidän heti alusta alkaen niitä säiden suosiessa ulkona, jotta ne tottuvat paremmin aurinkoon. Aion myös suojata niitä (ja kaikkia muitakin köynnöksiä) tarpeen vaatiessa harsolla maahan istutuksen yhteydessä.
Mustasilmäsusannaa en ole koskaan ennen kasvattanut. Ilmeisesti se pitäisikin laittaa pian esikasvamaan.
Ensimmäinen miinanköynnös kukki viime vuonna jo sisällä. Nätti kukka, mutta hädin tuskin sormenpään kokoinen.
Hempukka tuoksuherne sopinee kauniisti miinanköynnöksen ja mustasilmäsusannan kaveriksi.
Kerroin syksyllä unesta, joka ratkaisi monta kasvimaaongelmaa. Varjoisin osa kasvimaasta siis siirtyy autotallin aurinkoisemmalle seinustalle. Samalla vapautuu paljon rikkaruohotonta maata uudelle istutusalueelle. Ajatustyön alla on eräs kyhäelmä, jonka haluan nähdä ensin halpana ja helposti toteutettavana (ja myös tuhottavana) mallina. Kasvatan siis tänä vuonna paljon keijunmekkoja ja teen loppukesällä päätöksen, kannattaako ideaa viedä eteenpäin vai haudataanko se ikiajoiksi järjettömänä päähänpistona.
Keijunmekko roikkui amppelissa toissa kesänä etupihan pihdan oksalla. Toivottavasti tästä kerätyt siemenet itävät hyvin, sillä taimia tarvitaan tänä vuonna paljon.
Tällaiset köynnössuunnitelmat minulla on tälle vuodelle, eli vihreys nousee maanpinnasta reilusti ylöspäin. Suunnitelmiin kuuluu myös se, että edullisesti vastaan tulevat kärhöt napataan mukaan, sillä niin niille löytyy varmasti vielä kiipeilypaikkoja. Iloista loppuviikkoa!

maanantai 17. helmikuuta 2020

Kevään tuloa ei voi estää!

Kevätinnostus iski viikonloppuna, kun aloitimme lasten kanssa tämän kevään varsinaiset kylvöt. Kylvimme keijunmekkoa, koruköynnöstä, lobeliaa ja basilikaa. Vaihdoimme (kyllä, lasten kanssa yhdessä!) talvetetulle paprikalle mullan. Koska ihan kaikkea ei viitsi vielä tähän aikaan keväästä kylvää, päätin käväistä kellarissa ja tuoda pelargonit eteiseen. Nappasin myös mukaan yhden hyvin epäilyttävän näköisen leijonankidan. Jos se ei ala pian näyttää elonmerkkejä, viskaan sen menemään ja tuon seuraavan kokeilemaan, jaksaisiko sitä herätä. On näissä plussakeleissä ainakin se hyvä puoli, että kellarista voi tuoda kasveja sisälle ilman paksuja peitteitä.
Kellarista pääsi eteiseen myös kolme ruukkua hollanninkurjenmiekkoja. Vielä ne ovat aika kalpeita, mutta jospa pian alkaisi näkyä väriä nuppujenkin muodossa.
Suurin osa pelargoneista oli jo alkanut kasvattaa uutta versoa, joten leikkasin ne kaikki. Tulee tuuheat kasvit kesään mennessä. Näytin saksia myös eteisessa talvehtineelle verbenalle, josta olin löytävinäni jopa muutaman pikkiriikkisen versonalun. Ainakin kolme pelargonien mukana talvehtinutta hopeaputousta on alkanut tehdä uutta versoa. Siltä varalta, että loput ovat kuolleet, taivutin kasvuunlähteneitä versoja pieniin purkkeihin juurtumaan. Huomasin viime vuonna, että hopeaputoukset juurtuvat todella helposti, jos verso vähänkään koskettaa multaan, joten näin saan helposti ja nopeasti paljon uusia taimia.
Helppoa lisäystä! Taivutin rautalangan pätkiä u:n muotoon ja ankkuroin versot niillä kiinni multaan. Kun versot ovat kunnolla juurtuneet, ne on helppo omissa purkeissaan viedä valoisampaan paikkaan tuuhettumaan. Eteisessä talvehtineet pelargonit ovat jo hyvin kasvuun lähdössä.
Verbena. Kuvasta ei oikein erota, mutta nivelkohdissa on minikokoisia alkuja. Ihan varmasti on!
Joulusypressin juurelta sammalen seasta löytyi myös kasvuun lähtenyt lankaköynnös, jonka luulin kuolleen. Onneksi en kaivanut sen juuria pois jouluasetelmaa tehdessäni, vaan leikkasin kuivat versot tapille.
Talvetettavien parturoinnin jälkeen jatkoin mullanvaihtojen parissa. Viime vuonna vaihdoin suurimman osan huonekasveista isompaan ruukkuun, joten tänä vuonna rapsuttelin niistä vain pintamultaa pois ja lisäsin lannoitetta ja uutta multaa tilalle. Isompaan ruukkuun pääsivät sirovuoripalmu, rahapuu sekä afrikansinisarja.
"Pampula" on kasvanut kovasti viime keväästä, kuten myös anopinhammas. Anopinhammas mahtui vielä juuri ja juuri entiseen ruukkuunsa, mutta ensi keväänä taitaa olla jakamisen paikka.
Sinisarjan ruukunvaihto olikin melkoinen aivopähkinä, sillä se oli viime kesänä patiolla istutettuna omassa ruukussaan isompaan ruukkuun muiden kasvien kaverina. Tietenkin sinisarja oli kasvattanut juurensa ruukun pohjarei'istä läpi isomman ruukun multatilaan. Sen lisäksi vanha ruukku oli aivan täynnä sen juuria. Nitinä vain kuului, kun hivutin sinisarjaa sentti kerrallaan ulos ruukusta. Vuosi lisää, niin kasvi olisi halkaissut koko ruukun! Pari juurta sain ehjänä pujoteltua ulos, mutta paksummat piti katkaista. Vaikka sinisarja kuulemma viihtyy ahtaassa ruukussa, niin istutin sen silti pikkuisen entistä isompaan ruukkuun. Ehkä se tekee tässä vaiheessa sille ihan hyvää. Sanoin sille, että tänä vuonna pitää sitten tehdä vähintään kaksi kukkavanaa.
Ei kannata istuttaa sinisarjaa omassa ruukussaan muiden kasvien sekaan...
Ahdasta oli...
Siinä ne verbena ja sinisarja viime kesänä kasvoivat pelargonien kaverina. Sinisarjan ainokainen kukka oli jo ehtinyt lakastua, mutta onneksi muut kukkivat hienosti. Vieressä oleva paprikaruukku on nyt heräilemässä uuteen kasvuun.
Kylvöinnostus iski vielä illalla lasten mentyä nukkumaan, jolloin muistin, että minullahan oli sellerin siemeniä. Pikainen googletus varmisti muistikuvani sellerin vaatimasta pitkästä kasvukaudesta, joten multapussi auki ja iltapuhteisiin. Nyt viikon-parin tauko ennen seuraavia kylvettäviä. Olipas mukava viikonloppu "puutarhapuuhissa"! Tästä se alkaa!

lauantai 15. helmikuuta 2020

Keisarillinen esittely

Juuri tajusin, että omista kärhöistäni loistokärhö 'Kaiser' on jäänyt kokonaan esittelemättä, vaikka se kukki jo viime kesänä. Tosin vain kahden kukan voimin, mutta saa niistäkin näemmä ihan mukavan kuvasarjan. Tietoakin löytyi ihan mukavasti, joten tässäpä tulee tuhti tietopaketti höystettynä ennen julkaisemattomilla kuvilla. Ette arvaa, miten tuskallista oli kuvata viime keväänä eteisessä kukkinutta kärhökaunotarta mutta jättää suurin osa kuvista odottamaan tätä postausta!
Loistelias kukinta koko komeudessaan.
'Kaiserilla' on keskikokoiset tai suuret, kerrannaiset kukat, kukkien halkaisijaksi mainitaan 8-12cm. Uloimpia terälehtiä on kahdeksan kappaletta, sisempiä yli 200.
Siitä vain laskemaan!
Ulommat terälehdet ovat syvän puna-pinkit ja muuttuvat vanhetessaan puhtaan pinkiksi, joskus ne ovat valkoisen tai vihreän kirjavoimat. Sisemmät verholehdet ovat verholehtimäiset, joskus palhomaiset (palho=heteen varsi, jonka päässä on siitepölyä sisältävä ponsi) tai joskus keskeltä palhomaiset ja ulompana verholehtimäiset. Tämän olisi varmasti voinut sanoa jotenkin järkevämminkin... Kukka avautuu kelta-vihreänä, mutta muuttuu kukinnan edetessä pinkiksi. Kärhö kasvaa 1-1,5 metriä korkeaksi.
Tästäkö muka tulee pinkki? Epäusko melkein valtasi mielen, kun ensimmäinen nuppu alkoi raottua 25.4.
Muutaman päivän päästä kukat alkoivat värittyä.
Kukan auetessa keltaisenvihreä väri väheni ja sähäkkä pinkki tuli selvemmin esille.
Ulompien terälehtien kärkiin jäi kellertävää väriä melkein koko kukinnan ajaksi.
'Kaiser', toiselta nimeltään 'Blushing Bridesmaid' on peräisin Japanista. Sen kasvattajia ovat Fukutaroo Miyata ja Kazushi Miyakazi. Miyata on clematis on the web -sivuston mukaan jalostanut 1990-luvulla 11 kärhölajiketta, joista muutaman Miyakazin kanssa. Mielenkiintoinen yksityiskohta Miyatan luomuksissa on se, että jokainen kärhö on nimetty musiikkitermein tai kuuluisien klassisten sävellysten mukaan. Myös 'Kaiser', jonka nimi oli alunperin 'Emperor' (Beethovenin Pianokonsertto nro 5 'Emperor'), mutta se teilattiin Japanissa ja sen vuoksi nimettiin uudelleen. Miyakazista en löytänyt tietoa.
Kukka alkaa olla kauneimmillaan.
Täysin auki. Värit alkavat hiljalleen jo haalistua ja kukinta lähetä loppuaan. Tässä kukassa oli keskustassa vähemmän keltaista kuin...
... tässä toisessa, joka näytti samana päivänä tältä. Vähän eri mallisiakin nämä ovat keskenään, vaikka toinenkin kukista taivutti ulompia lehtiään hieman alaviistoon.
Edellisen kuvan kukka muutaman päivän päästä.
Vanhetessaan kukat muuttuvat melkoisen persoonallisen näköisiksi "piikkipalloiksi". Nupun aukeamisesta kukan kuihtumiseen kesti kolme viikkoa, joten kahdestakin kukasta oli pitkä ilo.
Keltakeskustaisempi kukka näytti loppuvaiheessa tältä.
Samana päivänä kuvattu kukka, jonka keskustasta keltainen väri hävisi kukinnan loppupuolella.
Kärhön vanhemmista löysin tällaisen tiedon: sport from 'Allegro'. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että johonkin 'Allegro'-kärhön yksilöön on ilmestynyt mutaatio, jota on sitten alettu lisätä ja näin syntyi 'Kaiser'? Minusta siihen suuntaan viittaisi myös se, että sen kasvatusvuodeksi on annettu 1997 (1994?), mutta nimen se on saanut vasta 2007. Puolalainen kärhöasiantuntija  Sz. Marczyński esitteli sen Euroopan markkinoilla vuonna 2010. Vuonna 2013 samainen kaveri vei kärhön Alankomaihin Plantarium 2013 -messuille, jossa kärhö palkittiin uusien kasvien näyttelyssä pronssimitalilla. Tuomaristo Royal Boskoop Horticultural Societysta ylisti kärhön kaunista väriä ja hienon muotoisia kukkia.
Onhan tämä aika täydellinen kaunotar!
Lähteinä olen käyttänyt tuttuun tapaan Clematis on the Web -sivustoa sekä artikkelia tältä sivulta.
Mukavaa viikonloppua!