Jäähyväiset elokuulle

Amiraali punahatulla

Viimeinen kesäkuukausi päättyy aivan pian mutta toivon mukaan sää ei muutu aivan heti syksyisen tympeäksi. Eikö kummallinen kesä ansaitsisikin jatkokseen aivan poikkeuksellisen lämpimän ja poutaisen syyskuun sekä sopivasti viilenevän mutta ei jatkuvasti sateisen lokakuun? Minun mielestäni vastaus on ehdoton kyllä, isolla koolla ja huutomerkillä varustettuna. Uskoisin myös erityisesti hyötykasvien vastaavan samaa, sillä ne ovat ainakin täällä selvästi jäljessä normaalia aikatauluaan. Lämpö tasapainottaisi vähän tilannetta, vaikka päivät ovat selvästi jo lyhentyneet. Toki myös kaikki syyskukkijat saisivat samalla lisäaikaa kukkimiseen. Katsokaa vaikka, miten paljon nuppuja keltatörmäkukissakin on!

Keltatörmäkukat kukkivat valtoimenaan punahattujen seassa.

Sainkohan joskus muutama vuosi sitten Vaalean vihreää -blogista idean istuttaa keltatörmäkukat punahattujen väleihin. Idea oli oikein hyvä sen suhteen, että molemmat näyttävät yhdessä kauniilta. Nyt vain olen huomannut sen, että punahattujen edessä kasvavat pionit alkavat jo peittää törmäkukkia, joten niiden kukintaa ei näe kauempaa. Törmäkukat tosin ovat usein lyhytikäisiä, joten ehkä niitä ei ensi vuonna edes kuki pionien takana piilossa. Pitääpä muistaa kerätä siemeniä, jotta saa taas talvella puuhastella hankikylvöjen parissa. Vaikka kuvaan ei nyt sattunutkaan yhtään pörriäistä tai perhosta, niin keltatörmäkukissa käy usein kiitettävä vilske. Ne ovat myös ällistyttävän innokkaita kukkijoita ja jo yksikin taimi tekee näyttävän kukinnan. Näissä kuvissa näkyy kahden taimen kukat, kolmas olisi ollut punahattujen toisella puolella mutta se ei tainnut selvitä talvesta (tai liian innokkaasta kitkijästä...).

Tarhakeijunkukka 'Hans' ei nyt oikein ole varma, miltä sen kukinnon pitikään näyttää.

Tässä oikean muotoinen töyhtö. Kimalainenkin osui ihan vahingossa samaan kuvaan.

Jos on keijunkukalla vähän suunta hakusessa, niin on sitä ollut puutarhurillakin. Jotenkin ei ole inspiroinut oikein mikään. Sitten kun johonkin hommaan viimein ryhtyy, aika loppuu kesken. Viime viikonlopun kiveyksen uusiminen taisi viedä hetkeksi puutarhainspiraation, vaikka uudistunut laatoitus saa edelleen hyvän mielen aikaiseksi. Vähän jotain pientä olen siellä sun täällä yrittänyt puuhailla ja vieväthän nekin asioita eteenpäin. Parin edellisen vuoden ranskantulikukkaepisodista viisastuneena olen nyt yrittänyt ehtiä saksia tulikukkien kukkavanat pois heti kun kukinta alkaa hiipua. Osan silputin lämpökompostoriin ja osan säkitin vanhoihin multapusseihin malvojen ja oreganojen kanssa mädäntymään. Jos en ehdi ennen talvea tyhjennellä niitä lämpökompostoriin, joutavat odottamaan ensi kesään säkeissään.

Patiolta näkyy kerralla kolmen hortensian kukinta.

Jos olen etupihan uudistuneesta kiveyksstä iloinen, niin olen sitä myös takapihan hortensioista. Patiolla 'Prim White' on punastunut hienosti ja sen juurella loistokärhö 'Voluceau' jaksaa kukkia edelleen. Taaempana kaksi 'Vanille Fraisea' kukkivat ensimmäistä kertaa ikinä runsaasti ja ne näyttävätkin vihdoin pensailta eivätkä taimilta. Jos kärsineitä luumupuita ei lasketa, niin näkymästä on tulossa juuri sellainen kuin aikoinaan suunnittelin.

Taimipäiviltä löytyi pari erikoisuutta.

Eikö niin, että jos inspiraatio on hukassa, niin sitä suorastaan täytyy etsiä taimiostoksilta? Eilen täällä päin oli paikallisen puutarhaseuran järjestämä taimi- ja rompetori. Rompeosasto ei niin kiinnostanut mutta taimipöydät piti tutkia läpi kun oli vielä mainostettu, että paikalle on tulossa harvinaisuuksien myyjä. Olihan siellä vaikka minkälaista kasvia, joita piti googlailla, mutta lopulta mukaan lähti vain posliinirikko 'Aureopunctata' ja nukki Androsace adfinis. Tietääkö kukaan, onko tuolle nukille olemassa suomenkielistä lajinimeä? En vielä istuttanut sitä mihinkään mutta luultavasti teen sille tilaa kivikkorinteestä. Siellä ei ainakaan talvimärkyys vaivaa. Posliinirikon istutin kärhökaaripenkkiin sen jälkeen kun olin kaivanut sieltä loput mesimarjat samaisen penkin aurinkoisempaan kulmaan. Ja sitähän siis edelsi massiivinen rönsyakankaalien poisto-operaatio.

Kärhökaaripenkin yläreuna onkin sitten jatkossa mesimarjojen reviiri.

Kaivoin jo alkukesällä yllä olevan kuvan etualalta akankaalia noin puolen neliömetrin alalta pois ja siirsin mesimarjoja tilalle, jotta näen, kuinka mesimarjat siinä viihtyvät. Kukinta oli paljon runsaampaa kuin varjoisammassa takalaidassa ja ilmeisesti myös pölyttäjät löysivät kukat paremmin, sillä saimme jo muutamia mesimarjoja. Raakileitakin on vielä jokunen jäljellä. Nyt kaivelin loputkin mesimarjat valoisampiin oloihin ja tavoite olisi pikku hiljaa korvata niillä ainakin osa akankaalien valtaamasta alueesta. Akankaalit saavat luultavasti jäädä varjoisampiin osiin elleivät mesimarjat nyt vallan innostu ottamaan koko pensasmustikka-alueen aluskasvin roolia. Paitsi se uusi keltapilkkuinen posliinirikko saa mielellään vallata (ison) osan siitä takalaidan varjoisasta reunasta. Sillä on vieruskavereina kuunlilja 'Halcyon', vuorijumaltenkukan siementaimia, siperiankurjenmiekkaa, tarhavaleunikkoa, alppiruusun pikkutaimia ja pensasmustikka. Ja vielä toistaiseksi pitkän matkan päässä sitä akankaalia. Asetelma vain näytti niin pöljältä kun oli iso alue pelkkää mullosta ja siellä täällä jokunen pieni kasvi, etten viitsinyt edes kuvata sitä.

Kuvasin sen sijaan yhden monista puutarha-apulaisistani.

Eri kokoisia sammakoita loikkii nyt pitkin pihamaata. Pelkästään mesimarjoja siirrellessä säikäytin tuon kuvan ison sammakon lisäksi kaksi pientä pois piiloistaan. Onneksi Karo ei ole ainakaan meidän nähden napsinut sammakoita välipaloikseen. Sen sijaan autotallin seinustat kiehtovat erityisen paljon. Kasvimaan hiekkakäytävällä aivan autotallin seinän varressa näkyykin jatkuvasti hiirten/myyrien jälkiä ja välillä loukkuunkin eksyy joku. Tasoitan aina kasvimaalla käydessäni kengällä hiekan, jotta näen, vieläkö pikkujyrsijöitä liikkuu vai joko viimeinen jäi loukkuun. Toistaiseksi liikenne on ollut hyvin vilkasta, minkä huomaa myös tomaateista. Maasta tai tomaattiruukuista löytyy vähän väliä puoliksi syöty tomaatti. En tiedä, ovatko ne karisseet itsekseen myyrien syötäväksi vai kiipeilevätkö jyrsijät jo hakemaan herkkuja ylempääkin. Kai se pitää vielä asentaa riistakamera, jotta selviää, mitä tomaattiruukuissa yön aikana tapahtuu.

Mutta mikä ihme on tämä? Joku mintunsukuinen?

Herukoita kerätessä kiinnitin taas huomiota yhden mustaherukan juurella kasvavaan kasviin. Epäilin sitä aiemmin tuoksun perusteella sitruunamelissaksi ja revinkin suurimman osan jo alkukesällä pois. Osan jätin kuitenkin tarkempia selvityksiä. Kovin on tämä kasvi vain innokas leviämään ja aika korkeakin siitä on tullut. Tuoksussa on selvästi sitruunaa mutta ei se taida kuitenkaan sitruunamelissa olla. Tunnistatteko? Toinen aivopähkinä on aurinkopenkissä. Huomasin senkin jo alkukesällä kitkiessäni ja kun en sitä suoraan rikkaruohoksi tunnistanut, jätin kasvamaan. Varmaa on se, että tuollaista en ole sinne itse istuttanut enkä myöskään kylvänyt.

Toistaiseksi tämä tulokas on pysynyt hyvin paikoillaan. Mutta kuka hän on? Kalliokielo?

Kaikenlaisia mysteereitä sitä eteen tuleekin. Helpommalla kai pääsisi, kun kitkisi kaikki pois mitä ei ole varmuudella itse istuttanut. Ja rehellisesti sanottuna osa itse istutetuistakin joutaisi pois kun ei sitä aina ole tajunnut, mistä voi tulla myöhemmin riesa. Mansikoista ei liiemmin riesaa ole ollut mutta vaivaa sitäkin enemmän. Kun kasvupaikka on puolivarjoisa sekä tuulensuojaisa, on satokin vaivaan nähden aika vaatimatonta ja sateisena kesänä siitäkin suurin osa homehtuu. Lisäksi marjoja on pitänyt suojella linnuilta ja tänä vuonna olisi pitänyt älytä virittää mansikkahäkin ympärille vielä myyräverkkokin. Ampiaiset eivät sentään rynnänneet apajille niin kuin kävi viime kesänä. Yhdessä rivissä oli vanhaa amppelimansikasta lisättyä mansikkaa, joka ei enää marjonut kunnolla. Päätin kaivaa ne pois ja siirtää niiden tilalle kummallisesta pätkäpenkistä 'Fridaa'. Pätkäpenkki taas piti tehdä aikoinaan, kun taimia oli liikaa tilaan nähden. Nyt ovat kaikki mansikat samalla alueella ja täten myös paljon helpommin ainakin linnuilta suojattavissa. Pätkäpenkille taas on mahdollisesti uusia suunnitelmia mutta siitä lisää toisella kerralla.

Kelloköynnös on kukkinut jo kuukauden verran mutta kerrallaan siitä on aina vain yksi kukka auki.

Aiempina vuosina kelloköynnökset ovat aloittaneet kukinnan todella myöhään. Tänä vuonna kelloköynnöksen taimen ollessa huhtikuun puolivälissä vasta hädin tuskin kymmenen sentin korkuinen, olin jo melkein varma, että kukkia ei nähdä ennen talven tuloa. Olin totaalisen väärässä, sillä hyvin hitaasti ja kituliaasti keväällä kasvanut taimi alkoi kukkia jo heinä-elokuun vaihteessa. Liekö sitten säikähtänyt kesäkuun kylmiä vai heinäkuun helteitä mutta mielihyvin kelpuutan aikaisen kukinnan. Ei sillä väliä, että kukkia on vain yksi kerrallaan. Aika ruippana koko köynnöskin on, vaikka onkin kiivennyt melkein varjokujan portin huipulle.

Päivän kärhönä keimailee loistokärhö 'Blekitny Aniol'.

Tuokoon syyskuu tullessaan kaikkea iloista ja ihmeellistä.

Tahmamultaa ja vastahankaisia kiviä

Tänä vuonna pääsin minäkin ihailemaan kelloköynnösten kukkia.

Syvimmät pahoitteluni taas teille, jonka puutarhassa ei ole tänä kesänä tarvinnut tuskailla liiman lailla kengänpohjiin, lapioon ja rautakankeen tarttuvan märän mullan kanssa. Kyllä oli kaivaminen tänään jälleen kerran niin hidasta ja raskasta kun jo hieman pinnasta kuivumaan ehtinyt multa oli kastunut parin päivän vesisateissa. Sain kuitenkin koivuangervoista toisen siirrettyä ja pienennettyä hieman toista. Siirretyn puskan jouduin pistämään palasiksi, jotta saisin siitä kaavailemani kapean ja timmin aidan kukkapenkin rajalle eikä yksi puska peittäisi puolta koko istutusalueesta.

Koivuangervot näyttävät vielä vähän rähjäisiltä, mutta eiköhän niiden ulkonäkö korjaannu, kun ensi keväänä alan leikkaamaan niitä muotoon.

Toiselle puolelle tuli hyvin tilaa mm. kärhöille ja tulevat istutukset ovat pensaiden takana hyvin suojassa lentäviltä jalkapalloilta.

Koivuangervojen siirron jälkeen kävin hakemassa ison ruukkuhortensian ja kolme alppiruusun tainta, jotka suunnittelin istuttavani maahan. Helpommin sanottu kuin tehty. Hortensian kuoppaa kaivaessani törmäsin tietysti kiviin. Ensimmäinen lähti helposti pois mutta toinen oli varsinainen kivimaailman vanha jäärä. Se vaikutti liikkuvan helposti edestakaisin mutta taisteli varmasti joka solullaan rautakankea vastaan kun sitä yritti saada nousemaan ylös. Viimein sain hivuteltua bumerangin muotoisen murikan maan pinnalle ja lopulliselle paikalleen ylimmän portaan viereen.

Saman kuopan kivi numero kolme koeteltavana. Tämä on aina lupaava näky. Kiviä maasta kammenneet tietävät, mistä puhun.

Bumerangin vierestä löytyi selvästi isompi kivi, joka myös alkoi suht helposti liikahdella. Siihen se sitten jäikin. Tuntui, että kivi oli tarttunut pohjastaan suorastaan imukupin lailla maahan tai vähintään kasvattanut juuret, joilla se ankkuroitui tiukasti vieressään olevaan jättikiveen. Sitä en aio edes yrittää saada pois mutta pienemmän kanssa taisto vielä jatkuu ennen luovuttamista. Kivi on pakko saada pois, sillä muuten penkin kasvualusta on vähän turhan kivistä. Kivennäismaa tuskin tarkoittaa sitä, että kasvien juuret joutuvat etsimään multahippusia kivien väleistä. Aamupäivän urakointi jäi muiden hommien (ruuanlaiton, siivouksen ja sen sellaisten turhuuksien) takia kesken, joten kävin vielä illemmalla kokeilemassa rautakankijumppaa. Yhtä hitaasti kivi nousi kuin aamullakin, mutta olen kuitenkin saanut sitä kymmenisen senttiä hivuteltua ylöspäin. Hommaa hidastaa eniten se, että märkä multa ei valu kiven alle itsekseen enkä saa tökittyä sitä lapiolla samalla kun roikun rautakangen päässä. Urakka jatkuu huomenna ja jos multa ei ole kuivunut tarpeeksi tai kivi laihtunut yön aikana, pyydän paikalle perheen lihakset.

Todellisuus on se, että kivi on edelleen montussa ja kasvit montun vieressä. Bumerangikivi sentään on paikoillaan nurmen reunassa.

Kaksi varjokujan portin juurelle istutettua kelloköynnöstä sai aika hyvin peitettyä oman alueensa ja ovat nyt alkaneet aukoa nuppujaan.

'Kuntalan' sato on kerätty, tosin viime tipassa. Oikea keräyshetki olisi ollut jo pari päivää sitten, mutta enpä sateessa ja vielä työpäivinä viitsinyt (ja oikeastaan muistanutkaan) lähteä luumuja tutkimaan. Nyt ne olivat jo melkein ylikypsiä ja osa oli ehtinyt halkeillakin ja kun emme mekään kiloa kerralla syö, piti keksiä joku säilömiskonsti osalle sadosta. Hillo ja sose tuntuivat tylsiltä vaihtoehdoilta, joten päätin kokeilla ensimmäistä kertaa luumujen umpiointia. Laitoin mausteliemeen kanelitankoa, vaniljajauhetta ja tähtianista. Pienemmästä purkista maistellaan jo ennen kuin 'Viipurin punaluumun' sato kypsyy, jotta selviää, umpioidaanko vielä lisää luumuja vai keksitäänkö sen sadosta jotain muuta. Isännälle jo lupasin, että voidaan laittaa viipurilaisen runsaasta sadosta tulemaan myös testiannos luumulikööriä. Kivaa, kun luumuja tulee tänä vuonna jo sen verran paljon, että hedelmiä ei tarvitse jakaa tasan perheen kesken, vaan sadosta riittää reilusti tuoreeltaan syötäväksi ja pikkuisen säilöntäänkin.

'Kuntalan' luumut eivät ole esteettisesti kovin kauniita mutta maistuivat oikein makeilta.

Umpioidut luumut jäähtymässä. Hauskasti nuo luumut nousivat kuumennettaessa pintaan.

Yrittiköhän tämä porkkana lähteä käpälämäkeen ennen sadonkorjuuta?

Karo viettää huomenna 9-vuotissynttäreitään ja toivottelee lempilöhöilypaikaltaan karvaisille blogikavereille sohvalämpöisiä syyspäiviä.

Olipa muuten aamulla vaihteeksi erittäin mukavaa vilkaista sääennustetta. Olin eilen illalla katsonut vahingossa Helsingin sään, joten oli hyvin mieluisa yllätys huomata, että täällähän onkin poutapäivä. Ja kerrankin sääennuste myös piti paikkansa!

Kivien kampeamista ja mullan kuopimista

Vielä näkyi yksi amiraali syyssyrikällä, vaikka sää oli tuulinen ja kylmä. 

Eilen oli oikein mullantuoksuinen päivä ja puutarhan syysaskareet etenivät ainakin pienen askeleen valmiimmiksi. Toissapäivänä tihuutteli vettä pitkin päivää sen verran paljon, ettei huvittanut lähteä ulos, mutta kuitenkin sen verran vähän, että maa ei ollutkaan eilen ilokseni läpimärkää. Niinpä ei tarvinnut eilen varata kumihanskoja puutarhatöihin, vaan tavalliset puutarhahanskat riittivät pitämään sormet melko kuivina. Kylmän sään takia minulla oli vielä sormikkaat puutarhahanskojen alla, joten mitään pikkutarkkaa näpräämistä ei voinut tehdä. Aloitin päivän kukkasipulien istuttamisella, mikä vaati ensin pieniä raivaustöitä aurinkopenkissä. Ensi kesänä en aio enää marista ainakaan niin paljoa kukkimattomista kurjenmiekoista. Suurin osa kasveista kun on kaivettu ylös. Aurinkopenkkiin jäi vielä yksi keskikokoinen mätäs siperiankurjenmiekkaa, yksi lämpäre vanhaa melko luotettavasti kukkivaa saksankurjenmiekkaa sekä muutama tupsu 'Black Swan' -tarhakurjenmiekkaa. Olisin voinut poistaa kaikki "mustat joutsenet" mutta halusinpahan varuilta säästää muutaman. Tiedä, vaikka tulisinkin talven aikana katumapäälle.

Nyt mahtuu puistoatsalea 'Illusiakin' kasvamaan paremmin kun vierestä lähti kaksi isoa siperiankurjenmiekkaa. Tuo yksi saa jäädä, sillä ritarinkannus ei ole enää edustuskelpoinen.

Istutin 'Black Swaneilta' vapautuneeseen tilaan Päivänpesän Katjalta saamani (kuolan)pionin siementaimen. Aivan pionin vieressä on myös tänä vuonna siemenestä kasvatettu kaukasiantörmäkukka, jonka siirrän metrin sivummalle purppuraheisiangervon eteen ensi keväänä. Nyt siinä on nupullisia leijonankitoja, joita en halunnut vielä kaivaa pois. Aiempina vuosina leijonankidat ovat kestäneet hyvin pakkasta, joten niistä on iloa vielä pitkän aikaa. Koska en halunnut vielä leikata täyttä päätä kukkivia kosmoksiakaan pois, oli kukkasipulien kuoppaaminen melkoista kurottelujumppaa. Kaikki sain kuitenkin upoteltua kasvien väleihin ja nyt toivon, että vesimyyrät haistavat jo kaukaa epämiellyttävät tuoksut ja pysyvät mieluummin joutoalueen juolavehnien kimpussa. Löysin vahingossa narsisseille kuoppaa kaivaessani myös viime syksynä istutetun 'Waterlily' -myrkkyliljan sipulin. Se ei siis päätynytkään vesimyyrän kitaan, vaikka tunneli kulki aivan sen kyljestä ohi. Onneksi en itsekään osunut siihen lapiolla, vaan sipuli nousi nätisti multamättään keskellä ja päätyi saman tien takaisin maahan. Myös pari pientä laukan sipulia löytyi, joten ihan kaikki eivät tulleet syödyiksi.

Pikkuisen 'Black Swania' vielä jäi pionin seuraksi mutta enköhän kaiva nekin ensi keväänä pois. Mahtuu sitten hiekkalämpäreen keskellä kököttävä pionintaimi kunnolla kasvamaan.

Pari isointa 'Black Swania' istutin lumenkasausalueelle. Jos niillä ei ole tuossa tarpeeksi aurinkoa juurilleen, niin sitten ei ole missään!

Pienet kurjenmiekan alut päätin viskata kompostiin. Aika lähellä oli myös, että samaan kompostikuormaan olisivat päätyneet kivikkorinteen helminukkajäkkärät. Niin rumasti ovat jo alkaneet retkottaa rinteessä. Valkokukkaiset siperiankurjenmiekat lähtivät käsistä suunnilleen saman tien kun olin ilmoituksen nettiin niistä laittanut. Helminukkajäkkäröitä ei ole kukaan halunnut, joten pudotin niiden hinnan euroon/puolimetrinen juurakko. Siitäkin olen valmis tinkimään, jos joku vain haluaa nuo riesakseen. Kaunis kasvihan se olisi, mutta ei näemmä ole edukseen rinteessä ja tarvitsisi seurakseen jotain, joka osaa pitää puolensa tungettelevaa naapuria vastaan. Jos niitä ei viikon-parin sisään kukaan ilmoita haluavansa, ne lähtevät kompostin täytteeksi. Tänä kesänä minuun on näemmä iskenyt totaalikyllästyminen kurittomiin kasveihin, olipa kurittomuus retkahtelua, liiallista levittäytymistä tai kukkimattomuutta.

Kunpa vielä ei tulisi pakkasia, jotta kelloköynnöksen nuput saisivat rauhassa aueta. Vallattomasti levittäytyneet lonkerot ovat tehneet myös vallattomasti nuppuja.

Jos aurinkopenkissä on tapahtunut edistystä eilisen päivän aikana, niin on sitä tapahtunut takapihallakin. Koko uuden kukkapenkin alue on nyt kaivettu ja kiviäkin kammettu useamman hikipisaran mitalla. Nuotiopaikan puoleisesta kukkapenkin osasta on nurmet poistettu ja muutama kivenjärkäle löydetty. Hanhikkipenkin puolta suunnitellessani toivoin, että jostain löytyisi sopiva kivenjärkäle ylimmälle tasanteelle. Sellaista ei vain silloin löytynyt, joten tein pengerrykset ja istuttelin kasvit. Kuinka ollakaan, nyt löysin koivuangervojen edestä nurmen alta juuri täydellisen lohkareen, joka suostui vielä yhteistyöhönkin. Koostaan huolimatta se nousi siivosti maanpinnan tasalle, vieri kiltisti nurmikkoa pitkin suorinta reittiä uuden kotinsa viereen ja kellahti sitä varten kaivamaani matalaan kuoppaan ja sinnekin vielä kerrasta oikeaan asentoon. Voi kun kaikki kivet käyttäytyisivät yhtä hyvin! Ja kuten kiviä käännelleet kohtalotoverini varmasti tietävät, ei tuon kokoinen murikka koskaan ihan itse oikeaan paikkaan vieri, vaan kyllä sitä saa silti tuuppia niska limassa. Mutta kun on niitäkin kiviä, jotka vain tuntuvat jämähtävän joka kyljelleen, vaikka miten ähräisi, niin tuollainen kuperakanttinen ja melko tasapainoinen, helposti pyörivä kivi tuntui niiden rinnalla liikkuvan kuin itsekseen.

Rikkaruohokasat ovat kasvaneet, roskakasat onneksi eivät. Kiviä olisi voinut löytyä enemmänkin, mutta pääsi noillakin jo alkuun.

Sama toisesta suunnasta. Hanhikkien edessä näkyvä järkäle nousi tältä puolelta angervojen edestä nurmen rajasta.

Nuotiopaikalta alkaa jo hahmottua alueen rakenne. Pitää vielä asetella paremmin tuo pengerryksen ensimmäinen kivi, joka laitettiin tuohon jo viime vuonna. Sen alareuna ulkonee liikaa verrattuna muihin.

Keskitasanteen pengerrys jatkuu minusta luontevasti hanhikkien takana kulkevaan vanhaan penkereeseen.

Vaikka tässä projektissa ei olekaan tullut vastaan ihan niin paljoa kiviä mitä olisin toivonut, niin eipä ole suuria takaiskujakaan tullut. Pari maahan jäänyttä järkälettäkään eivät oikeastaan vaikuttaneet suunnitelmiin millään lailla ja nuotiopaikan puoleisen osan pengerrystä olen saanut tehtyä riittävän korkeaksi vähän aiottua pienemmilläkin kivillä. Pieni miinus tähänastisen projektin kulussa on ehkä ainoastaan nurmialueen puoleinen polun alkupää. Visuaalisesti olisi ollut parempi, jos polun alku olisi ollut edes puoli metriä pidempi ennen ensimmäistä porrasta. Toistaiseksi on kuitenkin tyydyttävä tähän ja ehkä tulevaisuudessa kukkapenkit laajenevat ja polku pitenee taloa kohti, jolloin porraskin tulee luontevampaan kohtaan. Seuraava isompi urakka projektissa taitaakin olla koivuangervojen siirto penkin yläosaan nurmikkoa rajaamaan. Sitä ennen täytynee kuitenkin tehdä pengerryksestä puuttuva metrin pätkä loppuun, jotta mullat eivät valu seuraavissa sateissa polulle.

Polun alkupää toiseen portaaseen asti on melkein valmis, vain muutamia täyttökiviä puuttuu ja hiekka kivien väleistä. Mistähän kaivan kivet polun loppuosaan?

Muutama päivä ja 'Laatokan Helmen' hedelmät ovat kypsiä. Vielä olivat pikkuisen kirpeitä.

Kärhökaaren kukkaloisto on suurimmaksi osaksi ohi. 'Jan Pawel II' jaksaa kuitenkin vielä kukkia.

Aurinkopenkin tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' kukkii oikein kauniisti.

Nyt pitäisi meilläkin olla pääosin poutaista säätä ja jopa aurinkoa. Vähän vilpoista tosin, ellei jopa jäätävää, mutta tärkeintä minulle on nyt se, ettei sada vettä. Vielä parempi, jos ei mene pakkaselle. Aurinko on kuitenkin se, mitä itse kaipaan eniten syksyllä. Kaunista viikkoa!

Sadepäivän kärhöt

Tästä ei tule Rikkaruohoelämää-blogin Betweenin eilen toivomaa kärhökoostetta, vaikka otsikosta sitä voisi niin kuvitellakin. Muutama uusi kärhö on vain aloittanut kukinnan ja halusin saada niistä kuvat tänne, vaikkakin sitten sadepäivänä. Olisin varmaan voinut tehdä useammankin postauksen tänä kesänä samalla otsikolla mutta tulipahan lykättyä kaikkein masentavimman, märimmän ja inhottavimman päivän muistoksi. Kirjoitin tämän jutun eilen illalla, jolloin vettä tuli suunnilleen jo korvistanikin ulos ja potutus piti purkaa johonkin. Nyt aamulla sitten vähän siistin tekstiä julkaistavampaan kuntoon.

Loistokärhö 'Innocent Blush' on asetellut kukkansa hauskasti päällekkäin. Ainakaan alempi ei kastu sateessa.

Universumi ja sään haltiat ovat ilmeisesti päättäneet liittoutua ja kostaa yhteistuumin minulle sen, että menin nauttimaan viime viikon hellesäistä. Juhannuksen ja heinäkuun ensimmäisten päivien helteiden päällehän ne laittoivat sadetta melkein joka ikiselle päivälle kuukauden ajaksi. Ihan totta! Laskin puutarhakalenterista, että olin merkinnyt vesisadetta heinäkuussa 16 päivälle ja pilvipoutaa tai aurinkoa 11 päivälle. Lisäksi neljä päivää oli jäänyt merkitsemättä. Varmaan satoi silloinkin ja olin liian masentunut niitä merkitsemään... Takaisin nykyhetkeen. Eilisen työpäiväni aikana oli satanut peräti 50mm vettä ja kotiin päästyäni satoi vielä 5mm lisää. Tiet tulvivat eikä tuulilasinpyyhkimistä ollut kaatosateessa mitään hyötyä, vaikka ne suihkivat maksiminopeutta edestakaisin. Tulipahan autolle tehtyä perusteellinen pesu ihan pohjia myöten, kun purjehdin tulvivilla teillä. Taajamassa muutama sadevesikaivokin pulputti iloisesti vettä pitkin katua. Kotiin päästyäni huomasin naapurin pihalle ilmestyneen ison lammen ja kuulemma meidänkin talon rännit olivat tulvineet yli joka puolella taloa. Onneksi kävin aamulla kuvauskierroksen yhteydessä tyhjentämässä sadevesitynnyreitä ja IBC-konttia. Jorpakkoon valui ties kuinka monetta kertaa tänä kesänä satoja litroja vettä ja varmaan kaikki astiat ovat tyhjennyksestä huolimatta tulvineet taas kerran yli. Eipähän tarvitse montaa päivää seisoneella vedellä kastella ruukkukukkia, jos jonain päivänä sattuisi olemaan sen verran poutaa, että ruukut edes kuivaisivat ja tarvitsisivat kastelua. Ei ole nimittäin tarvinnut seinustoillakaan olevia ruukkuja kovin tiheään kastella tänä kesänä kun sadetta on tullut välillä tuulen kanssa.

'Innocent Blush' ja 'Polish Spirit' ovat näemmä jakaneet kukkimisalueensa: toinen kukkii alhaalla, toinen ylhäällä.

Kelloköynnöksen kukassa ja 'Polish Spiritissä' on melkein sama violetin sävy. 'Polish Spirit' kukkii ensimmäistä kertaa.

Tarhaviinikärhö 'Krakowiak' on saanut vasta ensimmäisen kukkansa auki ja sekin on ehtinyt jo saada jotain vioitusta terälehtiinsä. Veikkaan syypääksi liiallista märkyyttä.

Keräsin sateen alkaessa ison kimpun leikkokukkia sisälle. Gladiolukset, asterit, leijonankidat sekä daaliat retkottivat melkein kaikki pitkin pituuttaan veden painosta ja jouduin leikkaamaan varsinkin daalioista paljon homehtuneita kukkia pois. Jokunen nuppukin oli lähtenyt homehtumaan, kun oli joutunut kosketuksiin kuihtuvan kukan kanssa. Syyshortensioista 'Vanille Fraisen' muhkeat kukinnot ovat painuneet maata vasten, vaikka ei 'Prim Whitekaan' kovin terhakkaasti jaksa kannatella veden painosta raskaita kukintojaan. Syyssyrikästäkin on tällä hetkellä iloa vain maan rajassa käveleville perhosille.

Ainoastaan tämä luumutarhaan istutettu daalia oli pysynyt melko hyvin pystyssä, kaksi muuta retkotti pitkin pituuttaan. Tästä sai leikattua paljon siistejä kukkia maljakkoon.

Aurinkopenkissä asterit ja leijonankidat nojailevat mikä minnekin. Purppuraheisiangervo onneksi antaa edes vähän tukea.

En ole kovin iloinen näistä vaaleankeltakirjavista yksilöistä, vaikka varmasti joku tykkää tästäkin väristä.

Tällaisia näiden 'Potomac Lavenderien' piti käsittääkseni olla. Samoista siemenistä kylvetty kumpikin. Taidan pitkästä aikaa ottaa leijonankitaa talvetukseen, tämä on niin ihana sävy.

Iloisempiin aiheisiin: eräänä pilvisenä päivänä huomasin jaloangervoissa keisarinviitan harvinaisen valesina-värimuodon.

Tämä oli paljon kiitollisempi kuvattava kuin viime kesänä pikaisesti näkemäni yksilö. Liekö viimekesäisen perhosen jälkeläinen?

Ja lisää ilonaiheita: taimistolta löytyi jo tarjouskasveja. Pikkuruukuissa sulkaneilikka 'Albus' ja japaninmaksaruoho 'Lidakense'. Kärhö on mantsuriankärhö.

Vaikka takapihan uusi kaivanto ei ole viikon aikana edistynyt kuin isännän siirtämien kahden kiven verran, penkin kasvivalikoimaan tuli mukavasti täydennystä. Sekä sulkaneilikka että maksaruoho pärjäävät kuivassa ja paahteisessa paikassa, minkä lisäksi niiden harmahtava sävy tuo varmasti kivaa vaihtelua penkin värimaailmaan. Jännästi siihen kuivaan ja paahteiseen puoleen istutusalueesta on nyt löytynyt vaikka millä mitalla kasveja ja syvämultaisempi, puolivarjoisa alue on melkein tyhjillään. Ajatuksissa siis, sitähän ei ole vielä edes kaivettu! Kärhöt on sentään jo löydetty. Ajattelin mantsuriankärhön sirojen kukkien sopivan kauniisti edellisessä postauksessa vilahtaneeseen kerrannaiseen, vaaleansinertävään loistokärhö 'Diamond Balliin'. Toivottavasti tämä yksilö on pitkäikäisempi kuin edellinen mantsurialaiseni, joka hävisi muutama vuosi sitten hankalana talvena. Taidan istuttaa tämänkin kärhön suureen ruukkuun ja viedä kellariin talveksi, niin on ainakin yksi talvi vähemmän sillä kestettävänä. Olen päättänyt vähentää talvetettavia kasveja, mutta kummasti uusia tulee tilalle kaksinverroin yhtä hävitettävää kohti. Siinä sitä taas loka-marraskuussa ollaan ihmeissään näiden kanssa kun yritetään sulloa kaikkia kellariin!

Mantsuriankärhö oli puoleen hintaan, joten nappasin sen mukaan. Muutama kukkakin siinä oli tuoksuteltavaksi.

Muistakaahan muuten käydä ilmoittautumassa perennasiemenkirjeeseen! Muutama onkin jo vahvistanut ilmoittautumisensa mutta vielä mahtuu mukaan monta osallistujaa. Kirjeeseen on tulossa erittäin hienoja kasveja myös muilta kuin itseltäni, mm. soikkoratamoa, tarhakylmänkukkia joka värissä, esikoita useampaakin lajiketta ja väriä, tellimaa sekä tarhakellukkaa. Varmasti paljon muutakin kivaa sieltä löytyy, mutta tuossa joitakin minulle tietoon tulleita kasveja. Jos perennojen siemenkasvatus arveluttaa, niin voin syvällä kokemuksen rintaäänellä sanoa, että homma on paljon helpompaa kuin yksivuotisten kasvien esikasvatus ja moni perenna aloittaa kukkimisen jo toisena kesänä kylvöstä, jotkut jopa ensimmäisenä vuonna. Kukintaa ei siis tarvitse odotella montaa vuotta kuin joidenkin harvojen lajien kohdalla. Blogistani löytyy juttua esim. tunnisteilla perennojen siemenlisäys, syyskylvöt ja hankikylvö. Lisäksi voin tehdä vielä erillisen postauksen siemenkirjeen lajeista ja niiden kylvöohjeista kun kirje on kiertänyt vähintään yhden kierroksen ja näen, mitä kaikkea sinne on kertynyt. Rohkeasti mukaan vain!

Ihanat köynnökset

Mitäpä olisi puutarha ilman köynnöksiä? Minusta on ihan parasta, jos ne vielä sattuvat olemaan kukkivaa sorttia. Niinpä keräsin tähän postaukseen joukon tällä hetkellä kukkivia köynnöksiä, eli lähinnä tuoksuherneitä ja tietenkin kärhöjä. Tuoksuherneissä onkin tänä vuonna laaja värivalikoima, sillä esikasvatin keväällä yhden lajikkeen lisäksi siemeniä kahdesta eri sekoituspussista.

'Old Spice Mix' -pussista ilmestyi ensimmäisenä näin herkkä vaaleanlila. Kummatkin kukat ovat samassa kukkavarressa.

Tämä kaunotar on samoista siemenistä peräisin, tosin nuo pienemmät terälehdet ovat luonnossa violetimmat. Isompien terälehtien sävyisiä, tumman viininpunaisia tuoksuherneitä on myös joukossa.

'Mammoth White' tekee valtavan pitkiä kukkavarsia. Mainio lajike kimppuja ajatellen.

Tuoksuherneet ovat minusta melko hitaita ottamaan tuestaan kiinni. Niinpä olen joutunut nostelemaan niitä jokaisen rankkasateen tai tuulisen päivän jälkeen takaisin pystyyn. Eli käytännössä melkein joka päivä. Jotkut tuoksuherneet ovat osuneet vähän suojaisampiin kohtiin toisin kuin edellisen kuvan 'Mammoth White'. Se on joutunut kasvamaan niin monessa eri asennossa, että sen kukkavarretkin ovat melkoisilla mutkilla. Tämän jos olisin osannut ennustaa, olisin solminut sen jo heti alkukesällä kunnolla tukeen kiinni enkä odottanut sitä, että kärhit saavat kunnon tarttumisotteen harjateräksestä.

Tämä 'Mammoth White' kukkii tarhaviinikärhö 'Justan' kanssa samassa seinäkkeessä. Kukkavarret ovat paljon suorempia, sillä tämä yksilö on saanut tuulensuojaa syyshortensiasta. Taustalla näkyy myös vaaleanpunaisia tuoksuherneitä.

Olen muutaman viikon ajan napsinut tuoksuherneistä kukat maljakkoon, jotta ne tuuheutuisivat ja kukkisivat runsaammin. Nyt nuppuja alkaa ilmestyä siihen tahtiin, että annan niiden kukkia. Kauneimmat yksilöt saavat tehdä siemeniäkin, sillä viime kesän siemensato epäonnistui elokuun kehnojen säiden takia. Aika hyvin toissakesäisetkin siemenet itivät, mutta eivät ne viimeiset jämät välttämättä enää ensi keväänä idäkään kunnolla. Täydennystä siis tarvitaan. Tänäkin vuonna suurin osa taimista teki melko vaaleita kukkia mutta joukossa on myös ainakin yksi oikein nätti kirsikanpunainen yksilö. Siitä ei ole kuvaa, sillä olin ilmeisesti edellisenä päivänä kerännyt ne maljakkoon eikä uusia kukkia ollut vielä auennut. Ehtiipähän sen kuvata myöhemminkin.

Nämä ovat niistä toissakesänä itse kerätyistä siemenistä peräisin. Vähän haileita minun makuuni, niin tuo etualan viileä vaaleanpunavalkoinen kuin tuo taaempi hieman lämpimämmän sävyinen.

Tässä on jo paremman värinen, sopii kauniisti mustaan puuhun.

Kelloköynnös pääsi yllättämään ensimmäisellä kukallaan. Eikä ollut edes korkeuksissa, vaan ihan katseen korkeudella!

Kiertelen joka päivä tarkistamassa, olisiko joku uusi kärhö aloittanut kukinnan. Niissä ei siis pääse minkäänlaisia yllätyksiä tapahtumaan. Tällä hetkellä kukassa on yhteensä viisitoista kärhöä. Nuppuja on vielä muutamassa loisto- ja tarhaviinikärhössä ja päättipä yksi sininen alppikärhökin puskea muutaman nupun. Se kai korvaa nyt rusakoiden takia väliin jääneen keväisen kukinnan. Odotan erityisesti muutaman ensikertalaisen kukintaa, sillä niissä ei ollut edes ostohetkellä nuppuja näkyvissä. Jännittävää nähdä, ovatko esim. 'Ville de Lyon' ja 'Polish Spirit' sitä mitä niiden pitäisi olla. Värien puolesta ei pitäisi tulla ongelmaa, olivatpa mitä hyvänsä, sillä Villellä ei ole vielä kavereita ja Spiritillä on melkein valkoinen loistokärhö 'Innocent Blush' vierustoverinaan. Vähän kiirettä niillä kyllä pitää, jos meinasivat saada yhtään kukkaa auki ennen avoimia. Käyn hoputtamassa niitä joka päivä.

Tarhalyhtykärhö 'Princess Katen' kavereina kukintaa aloittelevat tarhaviinikärhö 'Justa' ja loistokärhö 'The President'.

Viime vuonna istutettu loistokärhö 'Proteus' on saanut useamman kukan auki. Tässä on oikein kaunis, vähän roosaan vivahtava liilan sävy ja lupaavan kookkaat kukat.

'Hagley Hybrid' ja 'Multi Blue' kasvavat ja kukkivat runsaina, niin kuin muutaman vuoden vanhojen kärhöjen sopiikin.

Sama seinäke toiselta puolelta, oikeassa reunassa näkyy myös loistokärhö 'Voluceaun' loistokasta kukintaa. Etualalla syyssyrikän ensimmäiset nuput alkavat hiljalleen saada väriä.

Hassua, miten sitä juuri ennen nukahtamista käy mielessä, että entä jos kärhöjen kukinta ehtiikin mennä ohi ennen avoimia. Päivällä moinen typerä ajatus ei edes uskalla tulla mieleen, sillä ainahan varsinkin nuo vanhemmat kärhöt jatkavat kukintaa pitkälle syksyyn ja yksittäinenkin kärhön kukka kestää näillä keleillä ties miten pitkään ennen lakastumistaan. Kaikenlaista sitä tuleekin mieleen!