Iloista juhannusta!

Isabellansyreeni 'Holger'

Ihmeellistä kyllä, tänä vuonna ainakin täällä näyttäisi olevan suht kelvollinen juhannussää. Nyt on hieman koleaa ja tuulista mutta aurinko paistaa komeasti ja lämpimämpää on luvassa. Johan tässä tulikin vietettyä pari päivää sisätiloissa sadetta ja muuten vain kylmää säätä suojassa. Toissapäivänä otin heti aamusta ompelulaatikkoni esille ja aloitin talven aikana kertyneiden korjattavien tai tuunattavien vaatteiden työstämisen. Yhden päivän aikana parsin neljä villasukkaa, kursin neljät lasten välikausihanskat ja tein kuopukselle kännykkäpussin. Toisen päivän käytin kirpparilta ostetun mekon työstämiseen ja kaduin koko ostosta monta kertaa. Koon 40 juhlamekon muuttaminen pari numeroa pienemmäksi ei ole ihan simppeli juttu, kun kolttu vuorikankaineen on kasattu suunnilleen miljoonasta palasesta eikä itsellä ole kokemusta vaativammista ompelutöistä. Kankaassa vain oli niin kaunis kuvio, hintaa 6€ ja materiaali 55% silkkiä ja 45% puuvillaa, etten voinut lopulta vastustaa sitä. Yhtään ei auttanut sekään, että kaksi tuttavaa käskivät ostaa ihmeessä, jos noin halvalla saan. Jos yläosan pienentäminen ei lopulta onnistu, niin saahan helmasta tehtyä vielä kauniin hameen.

Pation ruukkuryhmä

Kurkataanpas seuraavaksi puutarhan juhannuskukintaa. Talven yli ruukussa maahan kaivettuna talvehtinut syreeni 'Holger' oli kasvattanut juurensa ruukun pohjareikien läpi ja pukkasi kukkanuppujakin. Se tarvitsi siis lopullisen kasvupaikan tai isomman ruukun. Ensimmäistä ei ollut tarjolla syreenikeijukkaiden takia, joten istutin syreenin suureen saviruukkuun. Juurelle lykkäsin keväällä lahjaksi saadut krysanteemin ja gerberan sekä kolme esikasvatettua helokukonharjaa. Sekä krysanteemissa että gerberassa oli kukkanuppuja mutta ne ovat hävinneet johonkin. Olkoot sitten viherkasveina. Syreenikeijukkaat ovat löytäneet 'Holgerinkin' mutta pienestä pensaasta otukset saa listittyä käsin pois. Silti ne ehtivät tehdä jo hieman keltaista viotusta lehtiin.

Pitsipihlajan nuput ja yksi avonainen kukka.

Viime kesänä aurinkopenkkiin istuttamani pitsipihlaja ei ole vielä kertaakaan kukkinut mutta tänä vuonna se teki sentään muutaman yksittäisen nupun ja yhden lupaavan nuppurykelmän, josta osa nupuista on jo kuivanut. Pihlajalla on vielä varmasti aika pieni juuristo vesimyyrän jäljiltä mutta ainakin se muutaman vuoden ruukkukasvatuksen aikana sai vähän paikattua juuristoaan ja lähti talven jäljiltä suht hyvin kasvuun. Pari silmua paleltui talven aikana mutta suurin osa viime vuoden kasvusta selvisi. Se on hyvä alku.

Aurinkopenkin laukkapallomeri.

Pitsipihlajaa ei paljoa kuvasta erotu mutta sen hento runko näkyy oikeanpuolimmaisen punaisen aitatolpan kohdalla. Latva jää kuvan ulkopuolelle. Sammalleimun kukinta on jo aurinkopenkissä mennyt ohi ja laukoistakin osa on kerätty kompostiin. Niiden siementuotanto on ällistyttävän tehokasta ja nyt on pakko pitää niille kuria, ettei yhtään siementä pääse karisemaan kukkapenkkiin. Varsinkin penkin etualalla korkeat kellastuvat laukanlehdet ovat aika ruman näköisiä eikä niitä tarvittaisi yhtään lisää.

Taaempana aurinkopenkissä on räväkämpiä kontrasteja.

Keltaheisiangervo 'Dart's Gold' on vuosi vuodelta kauniimpi. Nyt sillä on korkeuttakin sen verran, että sen näkee kauempaa. Vieressä purppuraheisiangervo 'Diabolo' tuo kontrastia. Ensi keväänä pitänee vähän leikata 'Diabolosta' pisimpiä oksia pois, niin saa vähän tasattua heisiangervojen kokoeroa. Violetit viittakurjenmiekat eivät tänä vuonna kovin runsaasti kuki. Se pitäisi varmaan jakaa ja samalla kaivella rikkaruohot niiden juurakoiden seasta pois. Tuleva projekti on myös laittaa 'Diabolon' aluskasviksi peittokurjenpolvea, sillä nyt sen alus on ollut vain lemmikkien ja rikkaruohojen temmellyskenttää. En vain ole ennen keksinyt, mitä sinne istuttaisi.

Tuoksukurjenpolvi kukkii takapihalla.

Luumutarhaan johtava kivipolku on melkein hävinnyt kurjenpolvien ja tuivioiden alle. Taidanpa kurittaa ensimmäisenä tuivioita. Taas kerran. Niiden kasvuvauhti on ällistyttävä. Suorastaan turhan nopea juuri tuohon paikkaan. Monta vuotta pienenä ja söpönä pysynyt saniainenkin (soreahiirenporras?) on tänä vuonna päättänyt triplata kokonsa. Luulenpa, että se saa lähteä syksymmällä takaisin metsään, mistä on tullutkin.

Posliinirikko 'Aureopunctata'

Posliinirikko on viime syksyn taimitapahtuman löytö. Ostohetkellä siinä oli vain kaksi lehtiruusuketta, joten se selvästi näyttää viihtyvän sille valitsemassani paikassa. Kukkavarsiakin tuli neljä. Kauempaa katsottuna rikolla oli aika pliisut kukat mutta kun rupesin ottamaan kukasta lähikuvaa, ihan hämmästyin sen väritystä. Miten kauniita täpliä sillä olikaan, kuin olisi minikokoisia strösseleitä ripolteltu.

Nyt oli taas luontoäidin luovuus päässyt valloilleen.

Navettapiian siperiankurjenmiekka kukkii taas.

Olen niin iloinen siitä, että on edes joku takuuvarmasti kukkiva kurjenmiekka. Ja sellainen tuo Navettapiian ihanuus on ollutkin. Isompi mättäistä on kukkinut jo monta päivää ja nyt pienempäänkin on alkanut ilmestyä kukkanuppuja. Omat kurjenmiekkani ovat paljon hitaampia kasvussaan ja ne ovatkin yleensä kukkineet vasta heinäkuun puolella, jos ovat ylipäätään innostuneet kukkimaan. Ennen kurjenmiekan kukintaa ihastelin vuorijumaltenkukkien räväkkää ilottelua. Nyt ainoastaan keskimmäisessä on vielä jokunen nuppu jäljellä ja kolme muuta ovat kokonaan kukkineet.

Vuorijumaltenkukat jäävät kuunliljojen ja kurjenmiekkojen väliin kukinnan jälkeen.

Yllä olevan kuvan vasemmassa laidassa näkyy niitä edellisen postauksen ihania luhtaesikoita. Kukkavarret retkottavat lehtien päällä mutta eivät sentään ihan maassa asti. Kuvan keskivaiheilla kukkivan kurjenmiekan taustalla kukkivat runsaasti myös vaaleankeltaiset kellukat mutta niitä on hankala saada erottumaan missään kuvassa. Ja kun käännymme ympäri, selän takana näkyy...

...kukintaansa aloitteleva tarhavaleunikko.

Jaoin pari-kolme vuotta sitten toisen tarhavaleunikoista kahteen osaan ja siirsin kaikki samaan ryhmään. Viime vuonna pienin ei muistaakseni kukkinut mutta nyt kaikki kolme ovat aloittelemassa kukintaa. Niiden kaverina kukkii sinistä lemmikkiä ja rönsyakankaalia, joten kärhökaaripenkin yhdellä sektorilla on täydellisen sinisävyinen juhannus.

Juhannustunnelmaa pari päivää ennen keskikesän juhlaa.

Aurinkoista ja leppoisaa juhannusta!

Kukkii ne rodot täälläkin!

'Haaga' tukikeppeineen.

Tänä keväänä on näkynyt blogeissa paljon upeasti kukkivia alppiruusuja ja atsaleoja. Kannanpa minäkin korteni kekoon nyt kun täälläkin on vihdoin päässyt rodojen kukinta kunnon vauhtiin. Aloituskuvan 'Haaga' on ollut minulla pari vuotta. Se on äitini vanhan alppiruusun taivukas ja siksi muodoltaan vähän eriskummallinen. Sen runko on paljas ja varsin vänkyrä, ja kaikki kasvu on keskittynyt latvaan. Sillä onkin tukikeppi apuna ympäri vuoden, jotta varsinkaan lumikuorma ei kaataisi sitä talvella nurin. Tuskinpa tuota haittaa kesälläkään nojailla samaan kepakkoon. 'Haagan' juurella on kolme siemenlisättyä alppiruusua kasvamassa. Ehkä ne antavat aikanaan 'Haagalle' lisätukea.

'Haaga' majailee suon takana. Etualalla kukkii muuten edelleen tarhajouluruusu.

Muutama metri suolta vasemmalla on seuraava kukkiva rodonsukuinen: revontuliatsalea 'Rosy Lights'. Sen ympärillä olikin melkoinen väripläjäys vielä viikko sitten, kun atsalean nuput alkoivat aueta. Samaan aikaan heti atsalean välittömässä läheisyydessä oli nimittäin kukassa myös vaaleansinistä lemmikkiä, viimeisiä tulipunaisia 'Big Love' -tulppaaneita, rönsyakankaalia, ensimmäisiä tarhavaleunikkoja sekä kaiken kukkuraksi jokunen voikukka. Nyt on onneksi hieman harmonisemmat näkymät, vaikka aika sähäkkä tuo valeunikon ja atsalean liitto onkin. Kumpaakaan en ole kuitenkaan siirtämässä ja tuskinpa lähden tulppaaneillekaan etsimään uutta sijoituspaikkaa.

'Rosy Lights' kukkii vasemmalla, 'Haaga' pilkistelee kärhöportin taustalla näkyvän haavan rungon vieressä.

Atsalean olisi tarkoitus kasvaessaan peittää näkymää puutarhakompostorille. Sinne johtava polku on atsalean kohdalla ja siksi etupihalta katsoessa kompostori näkyy aika selvästi. Atsalea ottikin viime kesänä ihan hyvän kasvuspurtin, joten ehkäpä jo parin vuoden kuluttua kompostori ei enää pistä silmään kukkapenkin taustalta.

20.6. oli vielä tulppaneista jämät jäljellä.

Vielä kolmas kuva samasta puskasta (kuva 22.6.). Vilkaiskaapa vasempaan ylänurkkaan.

Eipä turhaan Navettapiika antanut kukkimistakuuta tälle siperiankurjenmiekalle.

Olen aivan häkeltynyt tuosta kurjenmiekan kukkamäärästä. Niin monta vuotta meni tuskaillessa viherkasveina käyttäytyviä kurjenmiekkoja ja nyt on jo toinen kesä putkeen, kun isompi kukkii komeasti ja pienempikin aikoo tänä kesänä kukkia useamman kukkavarren voimin. Tosin viime kesänä olin reissussa juuri pääkukinnan aikaan mutta näin silloinkin ensimmäiset ja viimeiset avonaiset kukat sekä mukavan määrän nuppuja. Kiitos vielä Navettapiialle näin kukkimishaluisesta kurjenmiekasta! Omat kurjenmiekkani ovat vielä paljon matalampia kuin Navettapiian siperialainen, joten niiden kukintaa joutuu odottelemaan aika pitkän tovin. Yleensäkin ovat kukkineet vasta heinäkuun puolella (jos edes kukkivat), joten jännitämme vielä ainakin pari viikkoa. Se siitä sivupolusta, takaisin rodoihin. Hilpaistaan kurjenmiekan luota kärhöportin läpi etupihalle pensasryhmän luo.

Kas näin. Se kukkiva kurjenmiekka jää kärhöportin oikealla puolella olevan pionin taakse piiloon.

Kumpikin puistoatsalea 'Illusia' kukkii ihan valtoimenaan. Niihin ei edes mahtuisi enempää kukkia ja miten vahva tuoksukin niistä nyt leviää pitkän matkan päähän! Pensasryhmän 'Illusia' on hieman korkeampi kuin aurinkopenkin puska mutta aurinkopenkissä 'Illusia' onkin keskittynyt levittäytymään enemmän sivusuuntaan. Yksi oksista on itse asiassa hieman hankalasti jo polun päällä mutta pääseehän sen yli vielä hyppäämään. Ehkä muutaman vuoden kuluttua pitää siirtää polkua, ellei raski leikata oksaa lyhyemmäksi. Toisaalta kapeampi pensas olisi helpompi suojata talvella jänöiltä.

Aurinkopenkin 'Illusia' on yhtä loistava kukkapallo kuin pensasryhmän kaverinsa.

Siirrytään seuraavaksi takapihalle, sillä sieltäkin löytyy raportoimisen arvoista kukintaa. Alppiruusu 'Mikkeli' on nyt parhaassa kukassa ja sen lähellä myös puistoatsalea 'Satomi' kukkii. Kärhökaaripenkissäkin olisi ollut 'Mikkeli', mutta siinä on vasta pari kukkaa auki. Varjoisa kasvupaikka viivästyttää kukintaa selvästi.

Etualalla lemmikkien rehotusta, taustalla komea 'Mikkeli' ja ukkolaukan kukinnon yläpuolella 'Satomi'.

Minun on pitänyt jo pitkään ottaa jänisverkkojen tukikeppeinä olleet kepakot pois mutta kaksi on vielä jäänyt poistamatta (ollaanpas sitä nyt saamattomia). Verkot sentään olen kerännyt jo pois. Etualan lemmikit kitkin tänään kokonaan pois, sillä niiden seassa oli aika paljon rikkaruohoja. Pitäisi vielä kehitellä sopivat kasvit lemmikkien tilalle mutta jatketaan siitä aiheesta jossain toisessa postauksessa. Samoin kivipolkujen kitkennästä, joka on edelleenkin tekemättä, sillä olen hävittänyt hyvin lahjakkaasti juuri kivien välien kitkentään räätälöidyn työkaluni.

Tässä lienee 'Mikkelin' kukintaennätys.

Luumutarhan 'Mikkeli' aukaisee aina kukkansa jotenkin hyvin yllättäen. Muutama päivä sitten ei ollut kuin pari yksittäistä kukkaa raottumassa, nyt melkein kaikki nuput ovat auki. Kärhökaaripenkin 'Mikkeli' taas aukoo nuppujaan hyvin verkkaisesti ja venyttää kukintaa pitkälle ajalle. Jännä, miten kasvupaikka voi vaikuttaa niin paljon.

'Satomin' tyylinäyte.

'Satomi' paleltui pahasti toissa talvena ja pelkäsin jo viime keväänä, että se on kokonaan heittänyt henkensä. Melko alhaalta rungosta alkoi kuitenkin hiljalleen versoa uutta kasvua ja syksyyn mennessä 'Satomi' olikin jo kasvanut oikein mallikkaasti. Viime syksy ja talvi olivat suotuisat ja vaikka lunta oli vähän, niin hädin tuskin puolisäären korkuinen pensas sai siitäkin vähästä riittävästi suojaa. Yllätyin ihan, miten hienosti se nyt kukkiikaan valtavan suurin kukin.

'Satomi' ja 'Mikkeli' sekä retkottava illakko. Risu oikeassa laidassa on puistoatsalea 'Tarleena'.

Jostain syystä 'Satomin' vieressä kasvava 'Tarleena' näyttää todella huonolta. Se selvisi toissa talvesta ja kukki viime kesänä yllättävän hyvin mutta nyt se on melkein kokonaan kuivunut käkkyrä. Muutama kukkasilmu oli selvästi rapisevan kuiva ja pari latvaa napsahti taivuttamalla poikki. Osa latvoista vaikuttaa kuitenkin vielä taipuisilta, joten odotellaan rauhassa. Pensaan alaosaan on myös puhjennut pari lehteä, joten ei se ihan kokonaan ole kuollut. Pitää vain muistaa kastella sitä ahkerasti ja antaa heinäkuun lopulla syyslannosta, niin eiköhän se siitä ala elpyä. Lopuksi vielä yksi ihan pikkuruinen sivupolku.

Vihdoin minullakin on isotähtihyasintti.

Äidiltäni pari vuotta sitten tullut pieni isotähtihyasintin jakotaimi kukkii tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja sehän yllätti tekemällä suoraan peräti kaksi kukkavanaa. Oikein kivoja tällaiset yllätykset!

Pikapihakierros reissun jälkeen

Tarha-alppikärhö 'Pink Dream'.

Tällä viikolla tuli pidettyä muutaman päivä blogilomaa, sillä kävimme reissaamassa vähän etelämpänä ja tulimme vasta eilisiltana aika myöhään takaisin kotiin. Lähdimme sunnuntaina perhejuhlille Keski-Suomeen ja sieltä sitten maanantaina Tampereen suunnalle. Tampereella kävimme mm. poliisimuseossa, Vehoniemen automuseossa, Särkänniemessä sekä Hatanpään arboretumissa. Lienee selvää, kuka valitsi minkäkin matkakohteen. Miniväkikin oli mukana, vaikkakin he joutuivat ihmettelemään suurimman osan ajasta maisemia laukusta käsin. Poliisimuseon lastenosasto Pokelassa vastaan tuli niin sopivan kokoinen menopeli, että oli ihan pakko päästää pariskunta pienelle koeajolle.

Minni ei valitettavasti pysynyt turvallisesti poliisimopedin kyydissä ja saattaisipa poliisilla olla sanomista myös Nestorin ja Inkerin matkanteon turvallisuudesta.

Eilen aamupäivästä lähdimme ajelemaan muutaman pysähdyksen taktiikalla kotiin. Ensimmäinen pysähdys oli Hatanpään arboretumissa. Sää oli valitettavasti niin tuulinen ja kylmä, ettemme kiertäneet edes koko puistoa, vaan teimme pikavilkaisun Kartanopuiston alueelle ja jätimme tuuliset ranta-alueet kiertämättä. Eniten aikaa vietimme suojaisammalla perenna-alueella ja sen ympäristössä. Jonkun verran sain otettua kuvia, joista ajattelin koostaa postauksen syksyn tai talven iloksi. Toinen pysähdys oli pikaiset päiväkahvit sukulaisilla ja pisin paussi pidettiin Leivonmäellä Tommolan tilalla. En ollut ennen käynyt siellä ja kuulemani perusteella odotin visiitiltä paljon. Ja olihan siellä melkoisesti nähtävää, joten ei tarvinnut pettyä. Erityisesti kurjenmiekkoja oli kukassa niin paljon, että teen niistä oman juttunsa myöhemmin. Varmaan jää talven iloksi sekin. Ja kun siellä asti reissattiin, niin pitihän sitä matkamuistojakin hankkia.

Myyntipöydillä oli varaa valita. Ja tässä oli ehkä vain kolmasosa pöydistä.

Ostoskassiin hyppäsivät kuitenkin vain etelänruusuruoho 'Red Cherries', alppiasteri 'Sabine' sekä tähtilevisia 'Little Raspberry'.

Etelänruusuruoho kasvoi perennatarhassa valtavan kokoisena pehkona.

Luonnonvarainen ruusuruoho olisi kiva saada jommalle kummalle ketoalueelle tai kadun pään joutoniitylle mutta etelänruusuruohokin on hyvin kaunis ja korkeana sopii hyvin aurinkopenkin keskivaiheille. Sinne sitä yritin viime kesänä siemenistä kasvattaa mutta ainokainen taimi menehtyi talven aikana. Ruusuruoho täyttää myös aurinkopenkin alkupäässä olevaa kukinta-aukkoa kesäkuun puolivälistä heinäkuun alkuun ja tuo sinne korkeutta ennen kuin kärhöt kasvavat.

'Little Raspberry' on selvästi tummempi kuin minulla jo ennestään monta vuotta viihtynyt 'Little Plum'.

Tähtilevisia 'Little Plum' on ollut niin kestävä, että uskaltauduin ostamaan upean värisen 'Little Raspberryn'. Se on taas juuri sitä väriä, jota kamera ei osaa toistaa oikein. En vielä tiedä, pääseekö "pikku vattu" ihan "luumujen" viereen mutta todennäköisesti aika lähelle, kun paikka näyttää olevan levisioille mieluisa. Sitten onkin jännä seurata, risteytyvätkö ne keskenään. Matkan aikana levisiatkin olivat ehtineet melkein jo lopettaa kukintansa, vaikka kyllähän ne yksittäisiä kukkia tekevät pitkin kesää.

Tommolan perennatarhassa oli myös näin kaunis levisia mutta sitä en huomannut myynnissä.

Alppiasteri 'Sabine' kukki runsaasti Tommolassa.

Ihan rehellisiä jos ollaan, niin enpä olisi alppiasteri 'Sabinea' ostanut, jos en olisi nähnyt sitä näytetarhassa. Myyntipöydän kaksi tainta olivat paljon vaatimattomamman näköisiä ja ohikukkineitakin, joten ne eivät kiinnittäneet huomiota. Perennapellolla sen sijaan se oli täydessä kukassa ja näytti kerrannaisine kukkineen niin suloiselta, että sen osasi helposti kuvitella omallakin pihalla.

Omalla pihalla Navettapiialta saatu siperiankurjenmiekka oli jo melkein ohikukkinut.

Vähän harmittelin sitä, että kerrankin kun siperiankurjenmiekassa olisi ollut useampia kukkavarsia, olen reissussa juuri silloin kun se kukkisi komeimmillaan. Viimeiset kukat olivat kuitenkin vielä auki kotiin palatessamme. Harmitusta ei kestänyt kovin kauaa, sillä huomasin myös taivaansinisessä siemenkirjeen kurjenmiekassa useamman nupun. Se onkin kukkinut jo parina vuonna pienesti. Eläköön! Vanhat valkoiset taidan hiljalleen hävittää pois nyt kun on löytynyt helpommin kukkivia lajitovereita tilalle. Navettapiian hennosti sinertävä on oikeastaan kauniimpikin kuin se puhtaanvalkoinen nirsoilija ja sinisen kanssa niistä tulee oikein kaunis keskikesän parivaljakko.

Tarhavaleunikkokin oli jo ehtinyt aloittaa. Tässä on nuppuja jäljellä vaikka miten monta.

Hävitettävistä kasveista puheenollen: pikkujasmike taitaa olla seuraavana sillä listalla. Pensasryhmästä kuoli viime talvena lopullisesti toinen eikä se kolmaskaan ole kovin hyvässä hapessa. Ensimmäinenhän heitti henkensä jo vuosi sitten. Tarhavaleunikon taustalla vasemmalla oleva jasmike kuivattaa joka vuosi yli puolet oksistaan mutta on kuitenkin vielä suunnilleen pensaan näköinen. Pitäisi vain siistiä kuivat risut pois. Samalta näyttää luumutarhan jasmike. Joko se on mainettaan haastavampi pensas tai sitten pikkujasmike on meillä vain kestävyytensä äärirajoilla.

Luumutarhan jasmikkeen pitäisi näkyä noiden kahden seinäkkeen välissä alueen keskivaiheilla kivestä metri takavasemmalle.

Luumutarhassa riittää siistimistä. Lemmikit ovat melkein kukkineet ja luumupuistakin taitaisi jo saada kuivia oksia karsittua. Aika rangoiksi jäävät, mutta ei noita ainakaan vielä tänä vuonna kaadeta pois. Kokeilen taivuttaa uusia versoja täyttämään pahimpia aukkopaikkoja ja toivon, että ensi talvena yksikään oksa tai silmu ei kuivu. 'Sinikkaan' vartetut oksanpätkät eivät ole vielä lähteneet kasvuun mutta seuraillaan niitäkin. Iloinen yllätys oli sen sijaan se, että toinen nietospensaista on lähtenyt versomaan juuresta. Myös kaksi kärhöä on herännyt vihdoin. Enää on seitsemän unten mailla.

Ensimmäiset pioninkukat alkavat aueta aurinkoisemmilla paikoilla. Pioneita ei onneksi talvi kurittanut.

Tänään pitää siis olla varovainen ja kulkea vaikka pyykkipoika nokassa pionien lähettyvillä. Miksi? Käypä kurkkaamassa vanhaa juhannustaika-juttua, niin ei tule vahingossa mokattua. Löytyypä sieltä myös muita puutarhurille hyödyllisiä juhannuksen ajanvietteitä. 

Päivän kärhönä ruukussa talvehtinut SAMARITAN JO ('Evipo075').

Hyvää juhannusta!

Kevään viimeinen keikutus?

Kirjokevättähdet ja hyasintti raekuorrutuksella.

Kevät on totisesti keikutellut laidasta laitaan tänä vuonna. Huhtikuussa paistoi aurinko, satoi vettä, räntää ja lunta, välillä oli lämmintä ja välillä pakkasta. Sekaisin kaikkea. Toukokuu ei ole alkanut sen tasaisemmin ja säätilavalikoima lisääntyi tiistaina vielä rakeillakin. Tiistaina ja keskiviikkona jäätävä viima puhalsi suoraan pohjoisesta niin hyytävästi, että puolet rakeistakin jäi pariksi päiväksi maahan. Eilen torstaina sää alkoi olla jo mukavan lämmin ja aurinkoinen mutta tänään sataa vettä ja ensi yönä pitäisi taas mennä pakkaselle. Sen jälkeen ennusteissa näkyykin peräti 20 asteen lämpötiloja ja öisinkin alimman lämpötilan pitäisi olla tuplasti sen mitä juuri nyt näkyy mittarissa. Uskaltaisikohan uskoa moiseen ihmeeseen?

Tiistain raekuuroa.

Rakeet eivät onneksi repineet kevätkurjenmiekkoja rikki.

Tällainen sateisenkostea päivä sopii hyvin kasvien karaisuun. Seinustalla kasvit ovat suojassa sateelta ja tuulelta mutta tottuvat kuitenkin viileämpään ulkoilmaan. Niinpä aion viedä tänään eteisestä kaikki kasvit ulkoilemaan ja ehkä myös sisältä osan taimista. Tomaatit sun muut lämpimämmän ystävät saavat jäädä sisälle tai osa siirtyä ulkoeteiseen. Hieman viileämpi tekee niillekin ihan hyvää. Ensi yöksi pitää vielä nostella kasvit sisälle mutta viikonlopun ohjelmassa on minikasvihuoneen kasaaminen kasvimaalle ja kylmänkestävämpien taimien siirto sinne. Hyvästi ahtaat sisätilat ja joka pöydän täyttävät ruukut!

Maaliskuun loppupuolella saadusta leikkokukkakimpusta on vielä yksi krysanteeminoksa jäljellä.

Krysanteemi on tunnetusti kestävä leikkokukka ja myös ne markettikimppujen krysanteemit kestävät yleensä pitkään. Muu kimppu rupsahti viikon-parin sisällä mutta krysanteemi näytti siinä vaiheessa vielä niin virkeältä, että otin sen vesilasiin jatkamaan kukintaa. Ja sehän jatkoi, vaikken edes vetänyt sille uutta imupintaakaan enää sen jälkeen kun maljakko vaihtui juomalasiin. Nyt on viimeinenkin nuppu auennut ja jossain vaiheessa sille uutta vettä vaihtaessani tajusin krysanteemin tehneen kunnon juuret. Ilmankos ei nuupahtanut. Nyt sitten olen miettinyt, että jatkaisikohan tuo ihan kasvuakin, jos sen istuttaisi ruukkuun ja leikkaisi vihdoin kuihtumassa olevat kukat pois. Oletteko testanneet?

Vähänlaiseen tässä on lehtiä, mutta juuret ovat tuuheat.

Ihaillen olen taas katsellut blogeista toinen toistaan komeampia scillameriä. Kovin on vielä vaatimaton oma scillamereni, lähinnä pisaroita siellä sun täällä, mutta kukkivia yksilöitä on kuitenkin enemmän kuin viime vuonna. Ja niin on topakat kuohut pikkuisessa meressäni, että roiskeita on lennellyt ympäri pihamaata. Löysin marjapensaita leikatessani yhden puskan juurelta kaksi kukkivaa scillaa, suon takaa tontin laidalta yhden, kärhökaaripenkissäkin oli pari ja takapihalla yksi. Marjapensaiden luonna idänsinililjaa oli joskus muutamia mättäitä mutta siirsin ne pensasryhmään. Ilmeisesti siemeniä oli kuitenkin vielä jäänyt. Muualle siemeniä tai pieniä sipuleita on tullut varmaan kompostimullan seassa. Suon taakse en ole kuitenkaan kärrännyt kompostimultaa enkä varsinkaan istuttanut sipuleita, joten sen yksilön alkuperä jää arvoitukseksi.

Ensimmäiset idänsinililjat alkavat nyt kukkia pensasryhmässä.

Scillojen kaltainen levittäytyjä on maa-artisokka, jos sen kanssa ei ole erityisen huolellinen. Tulin viime kesänä siihen tulokseen, että nyt on riittävän monta vuotta kasvatettu maa-artisokkaa ja todettu, ettei sille kannata enää varata kasvutilaa. Tykkäisin itse sen mausta mutta vatsa ei oikein meinaa kestää. Lapsillekaan se ei niin hyvin maistu, että heitä harmittaisi maa-artisokkakeiton loppuminen. Syksyllä sadonkorjuu jäi tekemättä jatkuvien vesisateiden ja aikaisten pakkasten saapumisen takia mutta onneksi maa-artisokka säilyy maassa hyvänä talven ylikin. Tai siis säilyisi, jos maa ei olisi talven tullessa ihan litimärkää. Puolet kasveista sai lapioida löllöisenä mössönä suoraan kompostiin ja ainoastaan penkin korkeimmasta kohdasta löytyi napakoita mukuloita. Kostea viime kesä oli maa-artisokille selvästi mieleen, sillä mukuloita oli paljon ja niistä osa oli todella kookkaitakin. Suurimmat painoivat reilu parisataa grammaa.

Kahden varren mukulat tynnyrinkannen päällä.

Maa-artisokilta vapautunut tila koki jo pientä muodonmuutosta ja urakka jatkuu vielä. Vanha sadevesitynnyri vuotaa pohjasta, joten se lähti pois ja tilalle on hommattava uusi. Ennen tynnyrin takana ja kasvimaan verkkoaidan välissä oli vielä pieni suikale istutusaluetta mutta sen hoitaminen oli haastavaa. Niinpä siirsin aitaa nyt lähemmäs tynnyrin virkaa hetkellisesti toimittavaa entistä ylivuotosaavia, jolloin aidan taakse jäänyt kesäkukkapenkki laajeni. Kasvimaan puoli siis pieneni hieman, mutta on jatkossa helpompi hoitaa. Ja mikäänhän ei estä istuttamasta vaikka herneitä tai papuja kesäkukkapenkin puolelle aitaa vasten kiipeilemään tai täyttämään vaikka koko kesäkukkapenkkiä vihanneksilla, eli hyötyviljelyyn käytettävissä oleva tila ei loppujen lopuksi vähentynyt.

Aita kulki ennen suorassa linjassa kivipenkereen kulmaan, nyt se tekee pienen mutkan tynnyriä kohti.

Jostain pitää vielä kaivella muutama kivi, jotta saa rajattua kesäkukkapenkin siististi kattotiilireunukselle asti. Eiköhän niitä tältä tontilta vielä löydy, kun lähtee rautakangen avulla nurmialueita tutkailemaan. Kasvimaalta poistettu tynnyri jäi toistaiseksi liiterin nurkalle tarkempia tutkimuksia varten. Jos se sittenkin pitää vettä, se saanee jäädäkin sinne. Kasvimaalle on aikomus hankkia uusi, räikeänsinistä paremmin ympäristöönsä naamioituva tynnyri. Tuoksuvatukasta punottu "matto", joka naamioi tynnyriä ennen, on jo sen verran hapertunut, että sininen pilkotti liikaa sen rakosista. Siihen saakka, että uusi tynnyri on hankittu, autotallin katolta valuvat sadevedet suoraan sadevesikaivoon. Ylivuotosaaviin ei niin paljoa vettä sovi, että kannattaisi ohjata kattovesiä sinne. Isäntä pesi eilen painepesurilla liiterin takana olevan IBC-kontin, niin saa edes liiterin katolta kasteluvettä talteen.

 Uusittu nurkkapenkki vielä vähän vaiheessa. Tynnyrin kansi mallailee ylivuotosaavin paikkaa.

Päädyin laittamaan uusiksi muotoillun nurkkapenkin etulaitaan kattotiilet pitkittäin reunukseksi. Pystyyn laitettuna olisi pitänyt kaivaa reilusti syvempi ura niille ja tiiliäkin olisi kulunut enemmän. Saahan ne myöhemminkin käännettyä toisin päin, jos tämä ratkaisu ei pidemmän päälle toimi tai miellytä silmää. Ennen penkin etureunassa oli risuista tehty reunus, josta multa kuitenkin meinasi välillä valua hiekkakäytävän puolelle. Nyt ei valu! Vielä en ole täysin päättänyt, mitä laitan sinne kasvamaan. Ehkä kurkku tai pari voisi viihtyä, jos tekisi hepanlannasta pienen lämpöpatterin pohjalle. Tuulihan tuohon käy silloin, jos tuulee luoteesta tai pohjoisesta, mutta aitaan voi sitten väliaikaisesti kiinnittää pyykkipojilla harsoa suojaksi. Johonkin kohtaan ihan sadevesiastioiden lähelle teen kostean poteron vesikrassille. Pitää katsoa sitten kun lopullinen tynnyri on paikoillaan, tuleeko vesikrassi-istutus ylivuotosaavin viereen hiekka-alueen puolelle vai varsinaisen penkin puolelle.

Vapaan kasvatuksen viherherukka 'Vertti' joutuu opettelemaan nyt kurinalaisempaa elämää.

Kaikki marjapensaat on nyt leikattu eikä hetkeäkään liian aikaisin. Nuoremmille pensaille laitoin myös lannoitetta. Vanhasta viherherukasta juurrutettu uusi taimi sai kasvaa viime kesän ilman tukea ja rentovartisena se tietysti teki sen maata myöten. Isommilla pensailla käyttämäni muovinen tukirengas oli aivan liian suuri 'Vertille', joten tukemisessa piti käyttää luovuutta. Viimein päädyin lyömään heinäseipään puskan viereen ja vetämään sen tapinrei'istä narulenkkejä, joilla kiskoin oksia pystympään ja myös erilleen toisistaan. Muutamaa harjaterästankoakin tarvittiin ohjailemaan olemukseltaan boheemia puskaa ryhdikkäämpään kuosiin. Pensaassa on vain yksi runko eikä sillä silmujen perusteella näytä olevan aikomustakaan tehdä juuresta uutta, mutta nyt 'Vertti'-rääpäle sentään näyttää pensaalta eikä maahan lojumaan jätetyltä risulta.

Kivikkorinteessä ensimmäisenä kukkivat kevättähdet.

Kivikkorinteessä ei näytä sateinen syksy juurikaan haitanneen kasveja. Ihan kaikki eivät ole vielä näyttäneet elonmerkkejä mutta selvästi mädäntyneitä tai myyränsyömiä mättäitä ei ole toistaiseksi löytynyt. Isommat kevättähtimättäät näkyvät jo pitkälle kadulle päin mutta lähempää huomaa, että yksittäisiä kukkia pilkistelee siellä sun täällä. Rinteen allakin on useampia kukkivia kevättähtiä. Saavat minun puolestani levitä edelleenkin, sillä muuta kukkivaa rinteessä ei vielä hetkeen ole.

Tarhavaleunikoista kumpikin on herännyt. Tässä niistä toinen.

Eilen kärhökaaripenkkiä kitkiessäni ja sipulikukkia lannoittaessani löysin reippaasti heränneet tarhavaleunikot. Jokohan noita uskaltaisi loppukesästä jakaa vai pitäisikö antaa vielä kasvaa kokoa? Olisi kiva saada niistä vähän isompi ryhmä. Kärhöissä ei vielä ole näkynyt minkäänlaista elonmerkkiä. Viimevuotisista versoistakaan ei ole löytynyt vihreää, kun olen kärhöjä leikellyt. Ei se toisaalta mikään yllätys ollut, kun miettii viime syksyä ja talvea. Jospa nuo kuitenkin hengissä olisivat ja versoisivat mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Alppikärhöt näyttävät olevan elossa, vaikka niissäkään ei vielä ole kasvu käynnistynyt.

Aurinkopenkin kevätkurjenmiekkoja eilisillan auringossa. Hauska tuo etualan yksinäinen vaeltaja.

Hyvää viikonloppua!