Hillitön istutusmaratoni

Nyt on takana niin hurja istutusputki, ettei ole moista moneen vuoteen päässyt tapahtumaan. Viimeisten kymmenien taimien kohdalla aloin jo miettiä, että eikö ne koskaan lopu. Taisinpa myös lausua pari valittua (ja hyvin painavaa) sanaa sille, joka innostui keväällä vähän liikaa siemenlaatikolla.

Kahden päivän aikana tyhjennetyt taimiruukut ja -laatikot.

Urakka alkoi siitä, kun olimme sunnuntaina koko perheellä monta tuntia viljelypalstallamme. Ensin piti tietysti kääntää kivikovaksi mennyt maa istutuskuntoon ja sehän ei mikään kevyt pikkupuuha ollut. Autokin oli palstalle mennessä tupaten täynnä ja kuskia lukuunottamatta kaikilla oli sylit täynnä taimia ja jalkatiloissa työkaluja. Takakontista lohkaisivat melkoisen osan kylmälaukku ja olki-/heinäpaali, joita kävimme ostamassa muutamia paikalliselta maanviljelijältä kahden euron kappalehintaan. Tuore ruohosilppu olisi ollut parasta tavaraa palstalle mutta sitä ei omalta pihalta juuri nyt yletä. Auttaa se olkikin maanparannuksessa. Yksi paali ei pitkälle riittänyt mutta seuraavana päivänä tuotiin kaksi lisää kun ei ollut enää taimia auton täytteenä.

Maissintaimet saivat olkikatteen ja harson.

Maissien lisäksi myskikurpitsat, perunat ja borlottipavut saivat olkikatteen ympärilleen. Siemenkylvöksille en laittanut olkia, sillä ne saattavat maatuessaan estää siementen itämistä. Tarkoitus oli saada palsta valmiiksi jo sunnuntain aikana. Sitä ajatellen meillä oli kunnon eväätkin mukana. Ja saimmehan me toki istutettua kaikki taimet, mitä mukaan oli otettu. Loppujen lopuksi vain kävi ilmi, että tilaa jäi vielä, joten kotona pengoin siemenlaatikkoa ja hain kaupasta perheen toiveesta herneensiemeniä täydennykseksi. Maanantaina kävimme tekemässä kaksi penkkiä lisää ja seuraavaksi tarvitseekin vain käydä kastelemassa ja kitkemässä ennen kuin pääsee (toivottavasti) satoa korjaamaan.

Esikasvatettuja perunoita.

Maata talikoidessa ja taimia istuttaessa tuli vähän vilkuiltua muidenkin palstoja. Tyylejä näyttää olevan yhtä monta kuin puutarhureitakin. Muiden kasvipenkit olivat paljon pienempiä kuin meidän ja kaikki eivät olleet tehneet edes kohopenkkejä. Yhdelle palstalle oli tuotu lavakaulus ja multasäkkejä. Hyvä veto palstan kivikovan mullan tuntien. Voi olla ainakin varma, että vähintään yhdessä penkissä kasvaa jotain. Viimeksi tekemämme perunarivi oli kuin pikkukiviä betonissa, vaikka multa murusteltiin työllä ja tuskalla pehmoiseksi perunoita istuttaessa. Pitää vain toivoa, että perunanvarret ovat riittävän vahvoja työntämään betonikattonsa pois tieltä. Porkkanan, punajuuren ja nauriin siemeniä ei taida auttaa mikään. Mutta ehkä niissäkin penkeissä kasvaa edes sipulia, joita istuttelin rivien väleihin. Taimelle esikasvatettujen perunoiden ei sentään tarvitse taistella versojaan valoa kohti.

Palstanvartija

Palstan ja polun välissä olisi noin komeaa apilaa viherkatteeksi. Arvatkaapa vaan, saako niitä kerätä? No ei. Mutta sitten kun kunnan puisto-osasto käy leikkaamassa nurmikot, niin leikkuujätettä tuli lupa kerätä katteeksi. Pitänee pitää myös kastelureissuilla aina puutarhahanskat mukana, niin saa hamstrata heti silput talteen kun niitä sattuu olemaan tarjolla. Ämpärin jätimmekin jo valmiiksi palstalle. Maanantaina viereisessä puistossa oli työntekijä kitkemässsä. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin ehkä saattanut käydä häneltä pyytämässä kitkentäjätteet katteeksi. Tuskinpa niiden käyttöä olisi pääpomokaan pystynyt kieltämään.

Suunnilleen koko tila on nyt käytössä.

Harsoja pitää vielä hankkia lisää, sillä viimeisin penkki jäi kokonaan ilman ja yhdestä on puolet paljaana. Tai sitten voi ottaa riskin ja toivoa, että fasaani ja rusakot eivät keksi tulla juuri omalle palstalle, kun vieressä on pelto täynnä apilaa. Tai jospa pellon laidassa näkemämme kettu pitäisi tihulaiset sopivasti kurissa. Laitoin kuitenkin hernekeppejä poikittain paljaaksi jääneen penkin päälle, jotta olisi edes jotain estettä tassujen tai nokan edessä, vaikka eivät ne juuri mitään suojaa, jos palstavaras on päättänyt tulla apajille.

Kotonakin kasvimaa edistyi.

Kotona pääsin vihdoin ruukuttamaan tomaatit ja chilin lopullisiin astioihinsa, kun seuraavan viikon ajaksi on ennusteissa riittävän lämmintä. Aloinkin jo kyllästyä niiden eteiselämään. Kasvilavat ovat pääsääntöisesti jo täynnä taimia tai kylvöksiä. Pariin lavaan taisi mahtua vielä ripsauttamaan salaatinsiemeniä tai istuttamaan jonkun taimen, jos sattuu vastaan tulemaan. Pitkästä aikaa samettikukkaa on aika runsaasti useammassakin laatikossa ja muutamassa tomaattiruukussakin. Kesäkurpitsa on niin lilliputtikokoinen, että sai jäädä vielä hetkeksi eteisen suojiin kasvamaan vähän kokoa.

Kurkkunurkka

Kasvimaan päätyyn tuli lisää raudoitusverkkoa kurkkujen kiipeiltäväksi. Ennen kurkuilla olikin vain tuo oikeanpuoleinen, tontin rajan suuntainen verkko, joka taipui aidan tapaan alamäkeen päin heti kun kurkut alkoivat saada kokoa. Toivon mukaan marjapensaiden puoleiselle sivulle laitettu verkko antaa ryhtiä toisellekin verkonpalaselle. Sen päähän on taivutettu muutama koukku, joilla verkot on lukittu toisiinsa kiinni ja alareunaa on upotettu 40cm maan alle. Istutin kurkuntaimet illalla ja kylvin vesisaavin puolelle salaattia ja rucolaa. Istutin sinne myös kaupan ruukkusalaatin jämät ja esikasvatetut vesikrassit. Kurkkuaidan takana valkosipulit kasvaa porskuttavat erinomaisesti. Lopulta joka ikinen viime syksynä istutettu kynsi iti, myös ne pienimmät, jotka odotuttivat itseään pisimpään. Tämän päivän työmaa on luultavasti marjapensasalueen kitkeminen.

Mustaluumu kukkii.

Jo monta vuotta kellarissa talvetettu mustaluumu on hieman surkea ilmestys. Lehtiä on tulossa harvakseltaan muualle paitsi kuvassa näkyviin oksiin. Puun yläosa on aika kalju, joten saatanpa pitää sen vähän syrjemmässä kunnes näen, tulisiko siitä edes jollain tapaa katseenkestävä. Jos ei muuten, niin sen juurelle istuttamani leijonankidat ovat ainakin virkeitä ja alkavat jossain vaiheessa kukkia. Voi olla, että mustaluumu ei pääse enää ensi talveksi kellariin, vaan kasvattelen pistokastaimesta uuden puun.

Liiterin päädyn luumu 'Kuntala' kukkii ihan mukavasti.

Mustaluumusta saatiin aasinsilta muihin luumuihin samalla kun lykitään kottikärryn täydeltä taimia pation suuntaan. Muutama vuosi sitten paleltuneet luumupuumme ovat edelleen aika erikoisen näköisiä. Liiterin päädyn 'Kuntalan' kuollut päärunko on katkaistu polven korkeudelta ja jäljellä on ainoastaan pahasti sivulle päin kallellaan oleva alaoksa. Hyvin taiteellinen tapaus siis. Muutaman metrin päässä 'Sinikka' on tehnyt kukkia vain alaoksilleen ja niiden päällä on tuuhea lehtipöheikkö. Epäilen, että pölyttäjät eivät edes löydä sen kukkia. Se siitä, palataan takaisin siihen taimilastissa olevaan kottikärryyn. Pation ympäristöön istuttelin gladioluksia, helokukonharjoja ja purppurarevonhäntiä. Helokukonharjoilla oli hirmuisen pienet juuristot, vaikka taimet olivat muuten paljon tomeramman näköisiä kuin viime vuonna. Toivottavasti ne kasvavat tänä vuonna edes pikkuisen korkeammiksi kuin viime vuonna, vaikka varmuuden vuoksi laitoinkin ne tällä kertaa penkin etureunaan.

Tulppaani 'Dolls' Minuet' ja taustalla muutama 'Carneval de Rio'.

Gladioluksia ja pari purppurarevonhäntää tuli myös pensasryhmän päähän pionin ja "nuken menuettien" väliin. Samalla jaoin tiheät krookusmättäät. Istutuspuuhia hidastaa kummasti se, että pitää välillä pysähtyä kitkemään kukkapenkkejä, jotta löytää mahdolliset aukkopaikat. Pensasryhmässä tosin ei kovin paljoa rikkaruohoja ollut, sillä kitkin sitä jo aiemmin keväällä. Nyt harvensin vain lemmikkikasvustoa ja melkein järkytyin laukkojen siementaimien määrän takia. Ja kotiloiden, jotka näyttävät vetävän laukanlehtiä kuin karkkia konsanaan.

Nimetön helmililja melkein hukkui samansävyisten lemmikkien sekaan.

Hempeän vaaleansiniset helmililjat löytyivät aurinkopenkistä, kun yritin etsiä viimeisille gladioluksille ja tsinnioille sopivia kolosia. Jos pensasryhmässä oli miljardi sorjalaukka 'Mount Everestin' tainta, niin aurinkopenkin ongelma ovat violetit ukkolaukat. Ja jatkossa varmaan myös sorjalaukat, sillä istutin niitä viime kesänä vesimyyrän karkottimiksi aurinkopenkin takalaidalle. Pitää vain muistaa kerätä joka ikinen kukkinut kukka pois ennen kuin siemeniä varisee joka puolelle. Nyt on viimeinenkin kesäkukan taimi päässyt maahan, joten kottikärryn tyhjine ruukkuineen saa suunnata varaston luokse. Ruukut päätyivät aloituskuvan kasaan ja siitä varastoon kunhan saan oven edestä mustaluumun ja muut kasvit pois. Pahus, istutettavana on vielä kärhö ja hyönteishotellin kattoterassin kukkalaatikko! Niin ja pikkuruisia perennantaimia vaikka miten monta! Ne olivat päässeet kiireellisempien istutettavien vuoksi vähän unohtumaan, sillä ne olivat säältä ja auringolta suojassa isompien takana. Hengissä ovat kuitenkin, kiitos varjon ja suht viileiden kelien.

Varaston luokse oli ihan itse eksynyt yksinäinen balkaninvuokko. Herttaista.

Istutuspuuhat jatkuvat siis vielä tänään mutta onneksi isoin ruukkuryysis on nyt selätetty. Perennantaimet saavat oikeastaan kasvaa vielä kokoa ennen maahan istuttamista mutta sen kärhön taidan istuttaa jo tänään. Se on tulossa takapihalle nuotiopaikan luokse. En ole tehnyt viime aikoina perusteellista kärhökierrosta mutta ainakin 16 loisto- ja tarhaviinikärhöä on reippaasti kasvussa. Ehkäpä tänään ylimääräisiä lemmikkejä sun muuta rikkaruohoa repiessä voisi tarkistaa kärhötilanteenkin.

Takapihalla kukkii kanadanatsalea 'Violetta'.

Ja nyt kun luulen kaikkien istutusten olevan jo paria ruukkua vaille loppusuoralla, minulle tuli tunne, että jostain löytyy vielä kasa istuttamista odottavia taimia. O-ou...

Kevään ensimmäinen puutarhapäivä

Asuurihelmililjat ovat puhjenneet viikossa kukkaan.

Melkoinen maaliskuu alkaa olla lopuillaan ja ei voi kuin ihmetellä, miten vähiin lumet ovat meiltäkin jo käyneet. Enpä muista, milloin ei olisi ollut hiihtokelejä vielä maaliskuun loppupuolella. Nyt niitä ei ollut oikeastaan koko kuukauteen. Jos maisemia katselee, niin täällä on yleensä näyttänyt samalta vasta huhtikuun puolivälin aikoihin. Siellä täällä on joku pieni lumilämpäre tai jääkökkäre mutta muuten maa on paljas. Ja routainen. Lumikolat, pulkat sun muut talvihärpäkkeet toki ovat vielä seinän varressa käyttövalmiina, sillä tuskinpa tällainen etukevät kesään huipentuu ilman takatalvea tai useampaa.

Toistaiseksi isoimmat myyrätuhot löytyivät kivikkorinteen sammalleimuista eikä niitäkään ole syöty yhtään niin paljoa kuin vuosi sitten.

Kukkapenkeistä kivikkorinne vapautui ensimmäisenä kokonaan lumesta. Näyttäisi siltä, että kaikki vihreänä talvehtivat kasvit ovat selvinneet talvesta. Jopa viime syksynä istutettu nukki (Androsace adfinis) on toistaiseksi elossa, vaikka olinkin lätkäissyt lumien huvetessa kuusenoksat 20cm väärään kohtaan. Onneksi juuri silloin sattui olemaan pilvinen päivä, kun nukit paljastuivat lumen alta. Kuusenoksien kohdalla oli levisioita, joten oksat osuivat sentään ikivihreiden päälle, vaikka tarkoitettu kohde ei suojaa saanutkaan. Siirsin tietysti oksia heti nukkien suojaksi, sillä tahdon ehdottomasti nähdä ne lopullisessa koossaan ja kukkivina. Eilen vähän raivasin isoimpia talventörröttäjiä kivikkorinteestä, niin näyttää kadulle päin siistimmältä. En kuitenkaan saksinut mitään kasvia ihan maata myöten, jotta olisi hyönteisille vielä suojapaikkoja. Etsin samalla lehtokotiloita mutta löysin vain muutaman tyhjän kuoren. Lapset sen sijaan ovat löytäneet pari asukkaan sisältävää kuorta. Kun on tähän aikaan mahdollisimman tarkkana kotilojahdissa, niin pääsee kesällä huomattavasti helpommalla.

Ensimmäinen talvi onnistuneesti selätetty.

Kuten jo aiemmin mainitsin, niin myyrätuhoja näyttäisi olevan paljon vähemmän kuin viime keväänä. Sieltä täältä harvakseltaan löytyy pieniä kuoppia, joita arvelen peltomyyrien tekeleiksi. Ovat mokomat etsineet kukkasipuleita. Kuopat eivät ole kovin syviä, joten ainakin tulppaanit ovat turvassa. En muista, että krookuksiakaan olisi ollut kuoppien  kohdalla, joten jospa ainoastaan tummahelmililjoja on käyty kaivelemassa. Niissä onkin varaa syödä, lisääntyvät niin tehokkaasti. Viime keväänä lähes kaikissa sammalleimukasvustoissa oli selviä myyrän talvikäytäviä, nyt ainoastaan yhdellä kivikkorinteen sammalleimualueella oli ollut nälkäinen asukas. Sekin oli käyttäytynyt suht siivosti ja parturoinut lähinnä kivien yli roikkuvat kasvustot lyhyemmiksi. Pikkuisen oli maisteltu myös syksyllä rinteen juurelle siirrettyjä sammalleimuja mutta tuskinpa se niitä paljoa haittaa. Tarhakylmänkukat ja sinikatanat oli tänä vuonna jätetty hienosti rauhaan.

Myyrä on ollut sipulikukkien perässä.

Toistaiseksi en ole löytänyt vesimyyrän tunneleita mutta sekin asianlaita saattaa muuttua, kun routa sulaa ja tunnelit painuvat kasaan. Täytyy vain toivoa, että sellaisia yllätyksiä tulee mahdollisimman vähän. Mielenkiinnolla odotan, kuinka syksyllä siirtämäni sorjalaukka 'Mount Everestit' lähtevät kasvuun. Niiden nyrkinkokoiset sipulit löyhkäsivät niin voimakkaasti, että luulisi niiden karkottavan vesimyyrät naapuristakin. Tai sitten ne ovat myyrien mielestä vastustamattoman herkullisen tuoksuisia ja houkutelleet koko alueen myyrät kimppuunsa. Toivon ensimmäistä vaihtoehtoa, sillä silloin aurinkopenkissä olisi maanalainen pionien ja sorjalaukkojen muodostama löyhkälinja, jota täydentää myös yksi rääpälekokoinen keisarinpikarililja.

Yksi löyhkälinjan sotureista on nuori puupioni, jonka silmut ovat lupaavan pulleita.

Jo pitkän aikaa yölläkin on ollut lämpötila plussalla tai aivan nollan tuntumassa. Eilen aamulla maa oli kuitenkin kuurassa ja yöllä olikin ollut -5 astetta. Nyt sataa lunta. Tarpeellinen muistutus siitä, että puuvartiset kannattaa vielä pitää kellarissa eikä rahdata keväästä innostuneena ulos. Sitäkin nimittäin jo ehdin eilen auringosta ja lämmöstä innostuneena harkita. Onneksi puutarha sentään vaikuttaisi olevan suht hyvin lepotilassa. Vain muutama piippo oli uskaltanut kurkistelemaan mullan alta ja nekin ovat ilmestyneet vasta parin viime päivän aikana. Tarkempaa piippojen heräämisen aikataulua en tiedä, sillä kulunut viikko on ollut sangen työntäyteinen ja olen käynyt kotona oikeastaan vain nukkumassa. Yllättävää kyllä, kaikki on sujunut kuin vettä vain ja opinnoistakin tuli taas yksi kohtuullisen iso paketti suoritettua erinomaisin arvosanoin. Sen seurauksena aikatauluni kevenee yhdellä tunnilla viikossa, mikä on hyvin tervetullut muutos arjen kiireisiin. Vapautuu aikaa kevään etenemisen seuraamiseen.

Olkoon tässä nyt sitten vaikka palkinto hyvin suoritetusta kurssista. Esikko on kyllä ostettu aiemmin.

Kerrannaisesta esikosta on ollut valtavasti iloa. Huomasin pian ostamisen jälkeen sen tuoksuvan makean mansikkaiselta, joten olen aina ohikulkiessani nuuhkaissut sitä. Toivottavasti saksalaismarketin hyllystä löytämistäni juurakoista on yhtä suuri ilo, vaikka nerine ja kalla kerryttävätkin taas talvetettavien kasvien kokoelmaani. Jäin miettimään, olisiko kallan mukuloita pitänyt ostaa useampi pussillinen mutta kokeillaan nyt alkuun tuolla yhdellä, joka sisältää vain kaksi mukulaa. Kyllähän ne varmaan siitä lisääntyvät, jos sattuvat viihtymään. Pitää ensin googlailla niiden hoito-ohjeita. Puutarhan Lumo -blogin Kruunuvuokko on muistaakseni kehunut useammankin kerran kallaa ja kertonut sen hoito-ohjeitakin, joten taidanpa ensimmäisenä suunnata sinne. Saaripalsta-blogista taas muistan lukeneeni nerinestä, joten ehkäpä sieltä löytyy ohjeita sen kasvattamiseen. On tämä kätevää, kun voi hiipparoida kirjaston tai epämääräisten google-ohjeiden sijaan blogikaverien kokemuksia lukemaan.

Kärhökaaripenkissä, polulla ja suolla on vielä pikkuisen lunta, muuten sivupiha alkaa olla lumeton.

Viime viikonloppuna leikkasin marjapensaita. Tänä vuonna riitti, kun leikkasi yhden tai kaksi paksuinta oksaa pois ja tarvittaessa jonkun ohuen väärään suuntaan tai maata myöten kasvavan oksan. Varjoisimmassa reunassa kasvava herukka ei ole tehnyt uusia oksia juuresta moneen vuoteen eivätkä olemassa olevat oksatkaan kovin elinvoimaisilta vaikuta. Tekisi mieli hävittää koko pensas pois mutta en ole vielä keksinyt, mitä sen tilalle laittaisi. Metsämustikka-aluetta voisi kyllä laajentaa sinne suuntaan, jos mustikkamättäitä vain saisi jostain lisää. Vierestä joutaisi minun puolestani heivata punakarviainenkin menemään. Mokoman piikkipuskan tyvelle ei ylettänyt oksasaksillakaan enkä itsekseni saanut pidettyä toppavaatteiden läpi pisteleviä oksia riittävän kaukana, jotta olisin saanut leikattua vanhimmat oksat pois. Sen marjatkin kypsyvät niin myöhään syöntikelpoisiksi, että kaikenmaailman elukat ehtivät syödä ne puoliraakoina ennen meitä. Ihan joutava puska.

Eilen leikkasin majapenkin tuijaa. Vasemmalla ennen leikkausta, oikealla jälkeen.

Aiemmin olen tasoitellut majapenkin tuijaa vain sivuilta, jotta se tuuhettuisi. Sen oksistoon oli luonnostaan jäänyt kevyesti alaspäin kaartuva urantapainen, jota katselin pitkin talvea ja mietin, uskaltaisiko tuijaa leikellä spiraalin muotoon. Päätin uskaltaa, sillä saahan muodon kasvatettua parin kesän aikana takaisin entiselleen, jos lopputulos ei miellytä. Hain narun ja kiersin sen puussa luonnostaan olevia aukkokohtia myötäillen puun ympäri ennen saksimista. Jälkeen-kuvassa on vielä narukin paikoillaan, sillä ilman narua otetusta kuvasta ei muoto ei erottunut sitäkään vähää kuin tuossa kuvassa. Ehkä käyn vielä tänään katsomassa, tarvitseeko jostain saksia lisää. Kaksi tuijaa olisi vielä leikattavana mutta ne ovat vielä tuuheutusvaiheessa.

Huhtikurjenmiekkoja näkyi toissa-aamuna vain pari, nyt niitä on kymmeniä.

Huhtikurjenmiekkojen lisäksi olen löytänyt kevättähtien ja idänsinililjojen piippoja. Jokunen kevätsahramikin jo alkaa heräillä. Muistakaa muuten suojata ne vasta ilmestyneet piipot elukoilta. Törmäsin tässä jokunen aika sitten kevätlauluun, jossa myös tiedettiin, minkä vuoksi. Säveltäjä/sanoittaja L. Muonan luvalla julkaisen hänen keväisen tekstinsä runona.

Aurinko kun säteillään,

lämmittää mun nenänpään.

Tiedän silloin kevät saa

ja lumihanki katoaa!

Hangen läpi, uskokaa

pystyy krookus kasvamaan.

Mutta pian katoaa kun

pupu pois sen mutustaa!

Pupun turkki valkoinen

kokee muodonmuutoksen!

Vaihtuu väriin tummempaan,

ruskeaan kuin maa!

Leskenlehti tiedän sen,

kevään merkki keltainen.

Tien pinnarta koristaa,

voiman auringosta saa!

-L. Muona-

Ensimmäiset krookuksenpiipot. Lunta ei kyllä ollut eikä juuri tällä kohdalla mutta nousivat ne mullankin läpi.

Onpas jännittävää seurata, milloin alkaa näkyä ensimmäisiä nuppuja. Veikkasin huhtikurjenmiekkojen ja kevättähtien aloittavan kukinnan 16.4. Jos nyt ei satukaan tulemaan pitkää pakkasjaksoa, niin tuskinpa tarvitsee edes viikkoa odotella ensimmäisten nuppujen avautumista. Jännää!

Missä mopo?

Onko tämä aikainen kevät aiheuttanut teille muille mitään kummallista puutarhaan liittyvää oirehdintaa? Olen nimittäin huomannut itsessäni pahanlaatuista hurahdusta, suorastaan maniaa. Liekö taudinkuva Esicasvatuxis maximus vai Kylvämys hurahtamus? En löytänyt vastausta netin lääketieteellisestä sanastosta. Taudinkuvalle on kuitenkin ominaista se, että kylvösuunnitelmia on jos jonkinmoista ja siemenhyllyillä niitä tulee lisää nopeammin kuin ehtii muistiin kirjoittaa estelemisestä puhumattakaan. Aurinko selvästi pahentaa taudin oireilua, sillä silloin nurkkiin ilmestyy ihan huomaamatta uusia kylvöksiä. 

Oho, sinne livahti siemen poikineen. Vasemmassa alanurkassa timjami on jo lähtenyt itämäänkin.

Olen sortunut kevään mittaan nappaamaan pussin (tai useamman) siemeniä suunnilleen jokaisesta vastaan tulleesta siemenhyllystä, vaikka tarkoitus oli tyhjentää edelleen kaikki vanhat pois varastoista ja hankkia vain välttämättömät. Lisäksi en ole tohtinut kieltäytyä kaikista minulle tarjotuista siemenistä, vaan niitäkin on livahtanut kylvettäväksi useampi pussillinen. Jos en ole unohtanut mitään, niin kolmen kuukauden aikana siemenkaappiini on seikkaillut eri reittejä pitkin peräti 20 siemenpussia. Oi, joi sentään! Seuraavissa kuvissa osa viimeisimmistä hamstrauksista.

Ystävältä vähän kesäkukkia.

Tomaatteja omista varastoista, ystäviltä, äidiltä ja ihan kaupastakin. 'Tiny Tim' näyttää vielä unohtuneen kasasta mutta sitäkin tuli jo kylvettyä.

Kolmen eri kaupan siemenhyllyiltä. Keskimmäiset kaksi pussia olivat -50% enkä tietysti voinut vastustaa kiusausta.

Toki olen saanut vanhoja jämiä hävitettyäkin: annoinhan talvella muutaman pussin kesäkukkien ja paprikan siemeniä vaihtarina ja pari pussia on hävitetty ihan kylvämälläkin (sekä taimia tappamalla). Tiedoksi, että ainakin lobelian siemenet menettävät itävyytensä täysin suunnilleen 3-5 vuotta parasta ennen -päiväyksen jälkeen.

Sinikatanan siemenistä ainakin osa näyttää olevan itämiskykyisiä. Hassusti itävät kaikki samasta läjästä.

Viisi vuotta taitaa olla jo itämiskyvyn rajoilla mukulasellerinkin siemenille, sillä itävyys oli jo todella heikkoa. Ja sitten vielä 13 taimesta kymmenelle kävi pieni hupsis. Unohdin nimittäin kastella taimet aamulla ja kun päivällä olikin aurinko paistanut, niin illalla vastassa oli paljon kaatuneita. Kolme isointa sellerintainta jaksoi nousta vielä pystyyn, joten ripottelin puolet jäljellä olevista siemenistä samaan purkkiin. Onneksi tällä taudinkuvalla vähän isompikaan hukkaprosentti ei haittaa. Luultavasti viskaan kevään tullen loput sellerinsiemenet suoraan maahan ja jos niistä joku sattuu itämään, niin kerätään sitten syksyllä lehtisadoksi. Mukuloitahan niihin ei varmasti suorakylvöillä ehdi kasvamaan. Sama auringossa kuivahtaminen kävi myös paprika 'Lombardon' kohtaloksi. Chili 'Hungarian Yellow Wax Hot' oli isompi ja ehti vain vähän nuupottaa, joten se selvisi pienellä säikähdyksellä.

Hups, yritin tuoda vähän liikaa kasveja kerralla kellarista ja kaksi purkkia pääsi lipsahtamaan käsistä.

Niin, kellarissakaan ei enää montaa ruukkua ole, kun innostuin raahaamaan niitäkin hyysättäväksi. Rappusille lensivät turkinlumikellot sekä jättiverbena, jonka kasvuunlähtö voi olla vähän epävarmaa. Odotin kovasti, että lumikellot olisivat kukkineet mutta ainakaan toistaiseksi ei ole nuppuja näkyvissä. Ilmeisesti kuitenkin melkein kaikki sipulit ovat lähteneet kasvuun, mistä voi käsittääkseni olla myös tyytyväinen. Suurin osa syksyllä kaupan hyllyssä olleista sipulipusseista oli selvästi kuivahtanut ja käytin pitkän aikaa etsiäkseni kiinteimmän oloisia sipuleita sisältävän pussin. Yritän nyt pitää lumikellot turvassa narsissikärpäsiltä, jotta saisin ensi keväänä ihastella lumikellojen kilkatusta puutarhassa. Kellarista tuli eteiseen myös viimeinen pelakuulaatikko sekä purkillinen jo nupullisiksi ehtineitä asuurihelmililjoja (muscari azureum).

Tilanpuutteen vuoksi helmililjat saavat olla toistaiseksi pelargonilaatikon päällä.

Jotta tässä esikasvatustouhussa pysyisi edes jonkinlainen järjen häivähdys, niin minun pitäisi oikeasti hankkiutua eroon ylimääräisistä siemenistä ja pysyä jatkossa erossa siemenhyllyistä. Eikä haittaisi, jos tätä harvinaisen aikaista kevään tuloa seuraisi sen verran lämmin toukokuu, että suurimman osan taimista voisi pitää ympäri vuorokauden ulkona. Tässä vaiheessa taimipöydällä ja ikkunalaudoilla on vielä tilaa mutta tällä menolla ei päästä varmasti edes huhtikuun loppuun, kun tulee ahdasta. Jo pelkästään tomaatteja on kylvetty 17 siementä ja kun siihen lisätään muut esikasvatettavat hyötykasvit ja kesäkukat, niin pulassa ollaan. Eteisestä sentään vapautui yhden ison ruukun verran tilaa, sillä vanha rosmariini otti ja kuukahti syystä tuntemattomasta. En jaksa uskoa, että ulko-ovesta käynyt pakkasen tuulahdus olisi koko puskan tappanut, tuholaisiakaan en siinä nähnyt. Ehkä sille tuli vain liikaa elinvuosia mittariin. Pitkään se jaksoikin.

Vainaa mikä vainaa, ei mahda mitään.

Niin, että missäs se otsikon mopo olikaan? Lähti lapasesta jo aikapäiviä sitten eikä ilmeisesti ole takaisin tulossa ainakaan ennen ensi vuotta. Löytyykö kohtalotovereita tai vertaistukea? Lopuksi vielä lyhyt raportti kevään etenemisestä. Lunta ei koko talvena paljoa ollutkaan mutta helmi-maaliskuun vaihteessa sentään oli vielä talvisen valkoista. Nyt, vajaat kolme viikkoa myöhemmin on jo isoja pälvipaikkoja siellä sun täällä ja lumikerros on paksuimmillaankin enää viitisentoista senttiä, monin paikoin paljon sitä vähemmän. Ihmekös tuo, kun lämpötila on huidellut päivisin 5-7 asteessa ja öisinkin on välillä ollut plussalla. Viime yönä olikin ensimmäistä kertaa päiväkausiin niin paljon pakkasta, että maanpinta ja nuo vähäiset lumet olivat jäätyneet kivikoviksi.

Vasemmalla kasvimaa maanantaina 16.3, oikealla tänään perjantaina 20.3.

Viikko sitten perjantaina aamupäivästä satuin huomaamaan keittiön ikkunasta ulos katsoessani jotain liikettä pensasryhmässä. Ensimmäinen ajatus oli, että myyräkö se siellä juoksi. Isäntä epäili tuulessa liikahtanutta lehteä. Jäin kuitenkin tarkkailemaan pensaiden alusia ja pian näinkin valkoisen otuksen kipittelevän puskien välissä. Kärppä tai lumikko varmasti! Nappasin kännykän käteen ja laitoin videon päälle, jos vaikka otus suostuisi vielä näyttäytymään. Kerrankin onnisti ja saimme seurata aika pitkään, kun lumikko sukelteli pensaan juureen ja ilmestyi kurkkimaan seuraavan puskan seasta. Seuraava video on pensasryhmän päästä, josta lumikko jatkoi matkaansa kohti sivupihaa. Virkeän näköinen otus se oli, joten ehkäpä myyräpaisteja oli ollut talven mittaan riittävästi.

Tällä kertaa taisin saada ihan oikeaa lajiketta enkä sitä tavallista tummahelmililjaa niin kuin viimeksi asuurihelmililjoja ostaessani.

Aurinkoista viikonloppua!

Kuvaa kimalainen

Nyt otetaan taas kimalaiset tähtäimeen ja laitetaan virallisesti tämä hyvin epävirallinen haaste liikkeelle. Epävirallisesti se on ollut liikkeellä jo keväästä lähtien. Haastehan on muutaman vuoden vanha mutta mitäpä siitä. Kimalaisia kuitenkin häärii puutarhassa toivottavasti joka vuosi ja ainakin itse huomasin tänä keväänä tunnistavani jo muutaman kimalaisen ilman netin apuja. Tarpeeksi monta kertaa kun kertailee, niin näemmä pörriäistenkin nimet jäävät päähän. Tästä klikkaamalla pääset kurkkaamaan viimevuotisen postaukseni, jossa on myös kerrottu vähän enemmän eri kimalaisten tuntomerkeistä. Tiukkapipoisia tunnistamisen kanssa ei olla tänäkään vuonna, vaan pääasia on etsiskellä kimalaisia (ja vaikka muitakin pölyttäjäpörrejä) puutarhasta.

Tällä kimalaisella on tähtäimessä kellukka 'Mai Tain' siementaimen kukka.

Kivikkokimalainen helmililjalla.

Kivikkokimalainen on yksi niistä kimalaisista, jotka tunnistan jo pitkän matkan päästä. Varsinkin huomiota herättävän kookas kuningatar on helppo niin nähdä, tunnistaa kuin kuvata. Kivikkokimalaisen voisi sotkea ainoastaan mustakimalaiseen mutta niitä ei täällä päin taida edes olla ja kivikkokimalainen olisi muutenkin sitä selvästi suurempi.

Kivikkokimalainen kerää siitepölyä ukkolaukalla.

Pensaskimalainen hunajamarjan kukilla.

Kaakonkimalainen hunajamarjalla.

Viime keväänä hypin suoraan sanottuna ihan hulluna kaakonkimalaisen perässä kameroineni. Mokoma otus oli niin liukasliikkeinen, että viikon metsästyksen jälkeen muistikortilta oli poistettu varmaan sata suttuista kuvaa ja saatu vain pari melkein onnistunutta otosta. Tänä vuonna kaakonkimalaiset ovat olleet viime vuoteen verrattuna varsinaisia linssiluteita. Hunajamarjojen kukat tuntuivat olevan niiden suosikkeja touko-kesäkuun vaihteessa, viime vuonna niitä näkyi myös nukkapähkämöillä ja valkoapilalla silloin kun ne alkoivat kukkia. Yhden kaakonkimalaisen ruokailu- tai lepohetkeä onnistuin vahingossa häiritsemään, kun menin kääntämään jouluruusun kukkaa ylöspäin kuvaustarkoituksessa. Pui minulle "nyrkkiä" ennen kuin lensi matkoihinsa. Sainpa kuitenkin kuvattua sekä kimalaisen että jouluruusun kukan. Kaakonkimalainen on myös yksi niistä lajeista, jotka on helppo tunnistaa ainakin meillä, sillä täällä ei ole toista samannäköistä kimalaislajia.

Menetkös siitä häiriköimästä!

Tarhakimalainen rönsyakankaalilla.

Rönsyakankaali näyttää olevan oikein hyvä kimalaiskukka. Näin siinä yhtä aikaa viisi tarhakimalaista ja useampia pieniä kimalaisia, joista ainakin osa oli peltokimalaisia.

Peltokimalainen rönsyakankaalilla.

Kenties kartanokimalainen vuorijumaltenkukalla. Pelkästä ahterista en osaa varmuudella sanoa lajia.

Joku kimalainen pikkuampiaisyrtillä.

Katsokaapa pikkuampiaisyrtin kukkien sisuksia. Kuviointi on aivan kuin sormustinkukalla tai jollain kämmekällä. Eipä ole aiemmin tuohonkaan tullut kiinnitettyä huomiota.

Voikukalla häärää joku mantukimalaisryhmän pörri. En erota niitä toisistaan.

Voikukka on oikein hyvä mesi- ja siitepölykasvi, kuten naamasta näkee.

Tässä hääräillään saksankirvelin kukinnoilla.

Mantukimalaisryhmän otus on tämäkin.

Tähän haasteeseen ei tarvitse haastaa ketään mukaan, mutta lähtisivätkö silti Liisa (Liisan kasvit), Maatuska (Selätön puutarhuri) ja Between (Rikkaruohoelämää) metsästämään kameroillaan kimalaisia?

Taivaallinen pesulapalvelu

Meillä oli melkoisen märkä juhannusaatto. Niin märkä, että ihan omalla pihalla kastui yhtä hyvin kuin olisi järveen pulahtanut. Torstaina iltapäivällä alkoi sataa rajulla ukkoskuurolla höystettynä ja yhtä parin tunnin taukoa lukuunottamatta sadetta riitti perjantai-iltaan saakka. Kävin välillä tyhjentämässä niin sademittaria kuin sadevesisäiliöitäkin, jotta eivät tulvisi yli. Vesimittariin kertyi 28 tunnin aikana huimat 62mm vettä (meinaa siis sitä, että maahan tuli yllättäen, pyytämättä ja kohtuullisen nopeasti 62 litraa vettä neliömetrille). Meillä kun maa oli jo ennestään kosteaa, voitte arvata, että määrässä oli vähintään puolet liikaa.

Pisimmälle kehittynyt pioninnuppu ehti tähän vaiheeseen ennen kuin sai kunnon suihkun.

Miten meille sattuikin taas tänä kesänä osumaan tällaiset vesimassat? Tuli jo mieleen, että tässähän pitäisi hiljalleen alkaa markkinoida lähialueiden kuivuudesta kärsiville alueille mahdollisuutta tuoda oma vesisäiliö meidän pihalle täytettäväksi aina silloin kun sääennusteissa povataan edes puolen päivän kuurosateita. Tässä kun alkaa tuntua vahvasti siltä, että se 0,1 millin sateen mahdollisuus heittää meille vähintään 1mm sateen. Nyt kun oli ennustettu nämä reilun vuorokauden sateet (0,1-3mm/tunti), niin todellisuus oli moninkertaisesti sen, mitä ennusteissa yhteenlaskettu sademäärä olisi ollut. Naapurilta kuulin, että jo 15 kilometrin päässä oli satanut vain muutamia pisaroita. Ällistyttävää...

Pioninnuppu kesti paremmin sateen kuin kurjenpolvi 'Birch Double', joka kyllä retkotti jo ennen sadetta mutta ei nyt ihan maata myöten.

Naapureista puheenollen, luulen heidän katsoneen taas ihmeissään ikkunoistaan, kun rahtasin sateessa vesiämpäreitä ympäri pihaa. Keksin nimittäin, että puiden ja pensaiden kastelun lisäksi voisi lannoittaa kärhöt. Oma nokkos-vuohenputki-heinä-kortekäyte ei ole ihan vielä valmista, joten sekoittelin kastelukannuun ihan vain jauhemaista kukkalannoitetta vähän ohjetta tujummalla annostuksella. Märkään maahan kaadettuna se kuitenkin laimenee lisää. En muista, olenko vielä raportoinut tänne blogiin, että kaikki kärhöt ovat lähteneet kasvuun. Tarhaviinikärhö PERNILLE meinasi pitää jännitystä yllä turhan pitkään mutta nyt sekin on lähtenyt reippaaseen kasvuun. Ensimmäisissä maassa talvehtineissa loistokärhöissä on jo nuppuja ja kahdessa kellarissa talvehtineessa avonaisia kukkia. Hyvä hetki siis antaa niille lisäpotkua.

Tänään nurmikon leikkuun jälkeen. Kukkivia kärhöjä pilkistelee oikeassa reunassa. Nuo isot valkoiset.

Yllä olevaan kuvaan sattui myös nurmikkomme ainoa kellastunut kohta ja vielä heti kuvan etureunassa keskellä tyrkyllä. Juuri tuossa on iso kivi alle kymmenen sentin syvyydellä ja muutenkin vähän kehnoa multaa, minkä vuoksi nurmikko lähtee aina kellastumaan siitä jo viikon helteiden jälkeen. Nyt oli satamatta 12 päivää. Kaivoin eilisiltana tuon lähistöltä palasen nurmea ylös tutkiakseni, kuinka syvältä maa oli kastunut. Lapionterän syvyydelläkin oli selvästi märkää enkä siitä syvemmälle viitsinyt itikoiden syödessä edes tutkia. Kyllä nyt luulisi pysyvän nurmikon vihreänä pitkään! 

Ylläolevasta kuvasta näkyivät myös nämä 'Fantasy Creation' -helmililjat (kärhöistä vasemmalle ennen kuunliljoja). Ne piilottelivat sadetta kurjenpolven alla.

Kärhöjen saatua lannoiteannoksensa lorautin maahan istutetuille kesäkukille, ritarinkannuksille ja muutamalle ravinteikkaammasta maasta pitävälle perennalle lannoitevettä. Muutama kannullinen meni myös kesäkukkaruukuille. Siperianpihdan alla rönsyansikat alkoivat kärsiä kuivuudesta mutta jo ne muutamat ämpärilliset, joita torstaina illasta niille kuskasin olivat saaneet ne virkoamaan. Perjantaina vein vielä muutaman ämpärillisen lisää, kun kastelua ei nyt tarvinnut säännöstellä. Sen jälkeen en enää keksinyt, mihin voisin kuskata vettä, joten avasin IBC-kontin hanan ja valutin muutaman sata litraa jorpakkoon. Näyttivät imeytyvän aika nopeasti kuusen juureen.

Kenen nukkapähkämöt näyttävät tältä rankkasateen jälkeen? Tämä on nimittäin selvä merkki siitä, että ne kasvavat liian hyvässä maassa (nämä tulivat kompostimullan mukana).

Tältä näyttävät äärimmäisen kuivassa ja köyhässä kasvaneet nukkapähkämöt saman 62 millin sateen jälkeen. Ei niin minkäänlaista aikomusta retkottaa.

Jossain vaiheessa tuli mieleen, että tässähän olisi hyvä sauma kokeilla, pesisikö kaatosade taimiruukut puhtaiksi. Ruukkujen peseminen on tympeää hommaa silloin kun tekisi mieli kylvää tai koulia ja mälsää se on muutenkin. Odotin, että sade laantuu tihkuksi ja kävin levittelemässä purkit nurmikolle. Karon iltapissityksellä kurkkasin tulosta ja kylläpä näytti siistiltä! Osa ruukuista oli kallellaan, joten niihin oli jäänyt pikkuisen multaa reunaan, mutta muuten oli kyllä hämmästyttävän tehokas tuo taivaallinen pesu.

Taivaallisesta ruukkupesulasta päivää! Ikkunasta otettu kuva.

Ruukut sateen laannuttua. Peseytyivät hyvin, kun leikkaamaton nurmikko piti ne hyvin pystyssä. Tämä konsti menee jatkoon!

Sateen jälkeen: puhtaat ruukut, katuliitumössöä (lapset väittivät, että liidut olivat suojassa sateelta) ja pensaan alla käynyt Karo.

Parina aiempana vuonna meillä on ollut kasvimaalla etanaongelmia. Viime vuonna sain tilannetta jo aika hyvin haltuun ja tänä kesänä luulin olevani voiton puolella, kunnes eräällä iltatarkistuksella löysin laumoittain pikkuruisia pelto- ja valepeltoetanoita mutustamassa samettikukkaa ja tatsoita. Niitä löytyi myös retiisien kimpusta. Keräsin pois kaikki, jotka löysin ja sen jälkeen ehdin tehdä yhden uusintakierroksen ennen näitä rankkasateita. Etanat tunnetusti pitävät sateesta, joten minäpä suuntasin juhannusaaton kaatosateessa etanoita keräämään. Sadannen kohdalla kyllästyin laskemaan ja jatkoin vain minetanoiden nyppimistä. Viikon päästä olisivat syöneet kasvit rangoiksi yhdessä yössä, nyt sain toivottavasti edes suurimman osan pois. 

Kokeilen, pitäisikö valkosipulien kukkavarsisilppu kyssäkaalin turvassa etanoilta.

Parissa blogissa on näkynyt kaurajuuren komeaa kukintaa. Minä kasvatin kyseistä kasvia viime kesänä ensimmäistä kertaa ja talvehtimaan jäi kolme yksilöä. Niistä ainoastaan yksi lähti talven jälkeen kasvuun ja aukaisi tänään ensimmäiset kukkansa. Korkeutta kasville tuli enemmän mitä olin etukäteen kuvitellut mutta sepä ei haittaa. Muuten olemus on sen verran hoikka, että se sopii vallan mainiosti olemaan kapeassa aidanvieruspenkissä. Luin, että se pitäisi kukkiaan auki vain aamupäivästä, joten kuvasin sen heti tänä aamuna. Ja toden totta: puoliltapäivin kukat olivat auki, yhdeltä jo tiukasti supussa. Kerrassaan mainio kellokukka.

Kaurajuuren kukan väri sopii hienosti kukkivaan ruohosipuliin. Karo on taas kyttäämässä kadulle.

Puutarhamme siirtyi sateiden myötä ajanlaskussa lemmikkien jälkeiseen aikaan. Katsoin jo alkuviikosta, että lemmikkien kukinta alkaa hiipua ja kohta ne karistaisivat siemenet ympäriinsä. Harvensin niitä jo silloin pikkuisen mutta helteiden vuoksi en voinut nyhtää kaikkia pois. Muut kasvit saavat niistä kuitenkin vähän suojaa ja varjostavat ne maanpintaakin. Nyt kun satoi, oli hyvä hetki repiä kaikki veks. Yritin saada niitä tällä kertaa mahdollisimman paljon juurineen pois, ettei taas ensi vuonna olisi kolmea kottikärryllistä lemmikkikasvustoa kompostoitavana. Kumpikin kompostori on jo ääriään myöten täynnä mutta onneksi tuollainen hento kasvimassa kutistuu vauhdilla. Joka tapauksessa luumutarhassa on jo monessa kohtaa sen verran peittävää muuta kasvustoa, että lemmikkien määrää voi hyvin vähentää ja samalla keventää omaa ensi kesän työmäärää.

20.6. lemmikkien ensiharvennuksen jälkeen. Alppiruusu 'Mikkeli' ja atsalea 'Tarleena' näkyvät taustalla.

Tänään. Pidän oikeastaan tästä näkymästä enemmän. Ehdin jo kyllästyä lemmikkeihin.

Kuvissa ei oikein erotu tarhakeijunkukka 'Hansien' kukintoja. Mietin vähän viime kesänä ylijäämätaimia vähän sinne sun tänne lykkiessäni, kuinka 'Hansit' mahtavat sopia alueen muuhun kukintaan. Avoimia varten kun oli pakko saada talven aikana kuolleiden kasvien tilalle edes jotain ja olihan tuolla muutenkin vielä aukkopaikkoja. Mitään riidanpoikasta ei ole kuitenkaan vielä tullut, sillä juuri nyt luumutarhassa kukkii vain valkoisia tai hennon vaaleanpunaisia kasveja. Atsaleoista 'Tarleenan' väri on tummin ja sekin osuu itse asiassa melko lähelle 'Hansin' kunnolla avautuneen kukan väriä. Postauksen alkupuolella ollut kurjenpolvi vähän riitelee, mutta se onkin todennäköisesti lähdössä sieltä muualle. En liiemmin pidä sen kasvutavasta.

Etualalla 'Hans', suoraan sen yläpuolella 'Tarleena, vasemmalla taaempana 'Satomi' ja ylimpänä 'Mikkeli'

Tänä vuonna niin atsaleat kuin alppiruusutkin kukkivat ennätyksellisen runsaasti. On pitänyt esitellä niitä jo monta kertaa mutta aina joku muu juttu on kiilannut edelle. Kuvia on kuitenkin otettu ja postaus aloitettu, joten asia ei pääse unohtumaan. Jos ei kesän aikana ehdi niitä esitellä, ovat sitten talven ajankuluksi odottamassa. Alppiruusujen onnistunut siemenlisäyskokeilu sai äitini pohtimaan vakavissaan atsaleojen siemenlisäystä. Niinpä lupasin leikkiä mehiläistä ja pölytin (ennen näitä sateita) 'Tarleenan' kukan 'Satomin' siitepölyllä. 'Tarleenan' oksassa roikkuu nyt lanka merkkinä, jotta löydän oikeat siemenet sitten, jos niitä joskus sinne ilmestyy.

Isorikot kukkivat ensimmäistä kertaa näin runsaina. Kannatti siirtää ne kivikkorinteestä tänne luumutarhaan!

Tahmainen kukinto tarttui Karon poskikarvoihin, kun se kulki perässäni kyttäämässä namia. Ei saanut tällä kertaa, vaikka ilme vähän muuta kertookin.

Tänään piti olla poutapäivä mutta mistähän kummasta juuri nyt osui taas joku pilvenriekale meidän päälle? Aurinko kuitenkin yrittää vähän paistaa pilven raosta, joten tuskinpa tuo sade kauaa kestää. Toivottavasti...