torstai 1. huhtikuuta 2021

Kuinka korona koskettaa puutarhuria?

Vaikka hallitus peruutti ensimmäisen esityksensä liikkumisrajoituksista eilen illalla, ei koronaepidemia ole vielä laantumaan päin. Voi olla, että koronarajoitteet vielä tiukentuvat jossain vaiheessa, joten on aika miettiä, kuinka käy puutarhaharrastajien keväisten pyhiinvaellusretkien, eli taimistokierroksien. Puutarhamyymälät eivät nimittäin lukeutuneet ensimmäisen esityksen kolmentoista sallitun liikkumiskohteen listalle, sillä välttämättömäksi liikkumiseksi laskettiin mm. ruokakaupassa, pankissa, apteekissa sekä terveydenhuollossa asiointi. Asiaan on kuitenkin tulossa muutos, jos vain Puutarhaharrastajat herätkää -liikkeen aloittama kansalaisaloite menee läpi. Laitan postauksen loppuun linkin, josta pääsette katsomaan liikkeen kotisivuja ja allekirjoittamaan kansalaisaloitteen. Nimiä tarvitaan vielä todella paljon, jotta aloite pääsee eduskunnan käsittelyyn.

Kerron nyt lyhyesti, millä perusteella liike esittää puutarhamyymälöitä hyväksyttävien liikkumiskohteiden listalle.

Kaukasianmaksaruoho ja kimalainen.

1. Kasvit, joita voi syödä tai joiden nimessä on jotain ruokaan viittaavaa, rinnastettaisiin elintarvikkeiksi ja täten siis puutarhamyymälät olisivat ruokakauppoja. Tällaisia kasveja ovat esimerkiksi kaikki marjapensaat, hedelmäpuut, mansikat, mesimarjat ynnä muut ja tietysti yrtit, kuten iisoppi, ajuruohot (eli timjamit). Kesäkukista niitä ovat esimerkiksi kehäkukat, orvokit ja kaunokaiset, joiden kukkia voi syödä. Nimen perusteella listalle pääsevät esimerkiksi maksaruohot, laukat, rönsyakankaali, tuoksuherne, hevoskastanja ja hullukaali.

Loistosalvia on ilman muuta sallittujen kasvien listalla.

Tuoksuherneidenkin varjolla voi hyvin asioida puutarhamyymälässä. Niiden sivussa voi sitten ostaa sellaisiakin kasveja, jotka eivät elintarvikkeeksi sovi, kuten kärhöjä.

2. Rohdoskasvit rinnastettaisiin lääkkeiksi ja puutarhamyymälät siten apteekeiksi. Siankärsämöt, mesiangervot, pihlajat sekä tulikukat esimerkiksi ovat siis aivan sallittua tavaraa. Sormustinkukan tai kielon hakija voi siis sanoa tarvitsevansa sitä vaikka sydänlääkkeen raaka-aineeksi.

Ruokaa ja lääkkeitä samassa kuvassa.
3. Liikkuminen yksilöllisen sielunhoidollisen tapaamisen vuoksi uskonnollisen yhteisön edustajan kanssa on sallittua. Siispä puutarhamyymään matkalla oleva puutarhaharrastaja voi vedota edustavansa kasveja palvovaa uskonnollista liikettä. Kukin voi sitten oman kiinnostuksensa mukaan päättää, mikä kasvi on juuri itselle se tärkein. Itse varmaan valitsisin tähän kategoriaan kärhöt, sillä ne eivät sovi elintarvikkeiksi eivätkä lääkkeiksi.
Yksi sielunhoitajistani, hoitaa myös perhosten sielunelämää. Sitähän ei sitten poliisille kerrota, että kärhöjä olisi kotonakin!
4. Henkilön vastuulla olevan eläimen hoitaminen olisi sallittua. Puutarhaystävän luona vierailun voisi siis helposti selittää vaikkapa näin: "Pitää käydä hoivaamassa henkilön x koiranhampaita" (tai koiranheisiä, tikankonttia, oravanmarjaa, käärmekuusta...).
Perhosetkin lasketaan hoivattaviksi eläimiksi. Niitä vartenhan pitää käydä hakemassa ruokakasveja.
Tähtilevisia 'Little Plum'. Plum, eli luumu, eli siis ilmiselvä elintarvike.
Puutarha-asioissa matkustelu olisi siis selvästi välttämätöntä liikkumista. Käykääpä lukemassa täältä asiasta laajemmat perustelut ja allekirjoittakaa kansalaisaloite, jotta koronaepidemian mahdollisesti kiristyessä katastrofaaliseksi saadaan meidän puutarhaharrastajienkin elämä pysymään siedettävän rajoissa!

22 kommenttia:

  1. Ihanaa huhtikuun ensimmäistä päivää sinullekin 😉

    VastaaPoista
  2. Liite allekirjoituksineen olikin mielenkiintoista luettavaa, on hienoa, että niin monet ovat jo liittyneet tämän tärkeän asian kannattajiksi!

    VastaaPoista
  3. Mitä oivalluksia 😉 😄
    Hyvää pääsiäistä

    VastaaPoista
  4. Olin hetken vähän hölmistynyt :D Tuo sielunhoidollisen tapaamisen mahdollisuus on kyllä tärkeä. Kuulin myös kampaajasta, joka suunnitteli latvojen tasaamisen sujuvan hyvin samalla kun hoidetaan sielua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että vain hetken aikaa! Sieluun on aina hyvä vedota, olipa tilanne mikä hyvänsä :D

      Poista
  5. Vallan mainio postaus, kiitos!
    Valmistauduin vakaasti allekirjoittamaan kansalaisaloitteen. On ensiarvoisen tärkeää, että jokainen puutarhaihminen pääsee kasveja hankkimalla hoitamaan sieluaan ja fyysistä terveyttään. Omasta terveydestä huolehtimalla jaksaa paremmin huomioida myös ympäristöään. Ehdin jo ahdistua ajatuksesta, etten pääsisi puutarhaliikkeisiin. Katsotaan, miten rajoitukset etenevät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti ei mennä siihen tilanteeseen, että pitäisi ihan oikeasti alkaa tällaista kansalaisaloitetta väsäämään.

      Poista
  6. Kiitos. Tämä oli aivan mahtava! Olin juuri oikeasti menossa allekikirjoittamaan aloitetta. Mielessä onkin kovasti pyörinyt, että jos liikkumiskielto astuisi voimaan, ei minulla olisi paloa päästä mihinkää muualle, mutta jos kukka- ja puutarhakaupoille ei yhtäkkiä pääsisikään kun kevätpuuhat vihdoin rupeavat käynnistymään, niin voi surku.. Piha oli meidä terapiaa viime kesänä ja samaa odotan nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että teksti osui ja upposi. Eipä minullakaan olisi mitään ongelmaa pysytellä poissa esim. vaatekaupoilta, mutta puutarhamyymäläreissut jos kiellettäisiin, niin aika iso harmitus pääsisi. Se melkein pilaisi koko kevään kun on koko talven odottanut taimistokierroksia ja kerännyt (pitkää) listaa hankittavista kasveista. Puutarha on aika monelle terapiapaikka, myös minulle.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!