Lumesta vapautuva puutarha

Tänään oli ihan pakko kiertää puutarha pikaisesti läpi töistä tullessa. Niin paljon oli tapahtunut yhden päivän aikana. Kivikkorinne sulaa hirmuista vauhtia, sillä siihen paistaa aurinko melkein koko päivän. Olen iloinen siitä, että toistaiseksi kaikki lumesta paljastuneet kasvit ovat joko selvästi hengissä tai hyvin todennäköisesti elossa. Selkeästi menetettyjä tapauksia ei ole vielä näkynyt, toisin kuin viime keväänä, jolloin osa kasveista oli mädäntynyt niille sijoilleen.

Kivikkomehitähti 'Dark Beauty' kurkistelee virkeän näköisenä vetäytyvän lumirajan alta.

Kivikkorinteen lyhyemmältä sivulta on päivän aikana lähtenyt todella suurelta alalta lunta. Maakin on jo sulanut, joten ei tarvitse huolehtia ikivihreiden suojaamisesta auringolta.

Tarhakylmänkukka on alkanut puskea pörröisiä nuppujaan esille eivätkä talvesta kuin talvesta selviytyvät mehitähdet ja maksaruohot pettäneet taaskaan. Iloisesti hengissä porskuttavat myös arkajaloista mm. tähtilevisia ja sinilemmiö. Sinilemmiö on kasvanut kivasti kokoa näiden parin vuoden aikana. Ylläolevassa kuvassa se näkyy oikeanpuolimmaisen aitatolpan edessä; tuo isoin tummanvihreä kasvi.

Rusakot parturoivat tämän rantalaukkaneilikan syksyllä siiliksi, mutta se ei talvehtimista haitannut. Potkin sen päälle lunta, jotta nälkäiset hampaat eivät ainakaan heti käy maistelemassa lisää.

Edellisessä postauksessa ihmettelin hämähäkin näköistä sinikatanaa. Tämä toissa kesän yksilö on ainakin selvästi hengissä, samoin sen samanikäiset kaverit.

Kivikkorinteestä matka jatkuu aurinkopenkin suuntaan. Siellä onkin sitten vähän enemmän lunta. Jos en olisi käynyt jo aikaisemmin lapioimassa kevätkurjenmiekkojen kohdalta kinoksia matalammiksi, olisivat ne edelleen lumen alla. Eilen huomasin ensimmäisten puskeneen viimeisten lumenrippeiden läpi esille, tänään lumet olivat hävinneet isolta alueelta ja kevätkurjenmiekkoja löytyi hurjat määrät. Ne taitavat viihtyä aurinkopenkissä, sillä niitä on joka vuosi entistä enemmän. Jaoin niitä syksyllä takapihallekin ja tietysti korvauksena istutin aurinkopenkkiin kaksi pussillista lisää uusia lajikkeita. Niiden alue myös laajeni, sillä istutin niitä myös ison kiven takapuolelle.

Sulaminen on jo alkanut, vähän avitettuna tosin. Liekö hullun hommaa siirtää lunta metrin verran sivummalle, mutta minä halusin kurjenmiekat ja kevättähdet nopeammin esille!

Piippoja puskee sen verran paljon, että tässä kohdassa kukkii komeasti hetken päästä. Kevätkurjenmiekkojen lisäksi seassa on kahta eri kevättähteä.

Eilen oli muuten sen verran leppeä pilvipouta, jotta päätin viedä eteisen kasvit ulkoilemaan. Seinustalle pääsivät pelakuut, verenpisara, muratit ja pienet perennantaimet. Melkein tunnin kasvit ehtivät olla ulkona kun alkoikin paistaa aurinko ja piti keksiä äkkiä jotain suojaksi. Helpompi (ja kivuttomampi) olisi ollut hakea harsoa varastosta tai nostaa kasvit sisälle, mutta laiskana päätin ottaa kukkalaatikoista kuusenoksia ja asettelin niitä varjostamaan kasveja. Ja tietysti oksat piti kerätä pois kun tuli aika nostaa kasvit takaisin eteiseen.

Hyvä "pilvipouta" ulkoiluttaa kasveja... oli tosiaan! Talven yli kuivaneet kuusenoksat muuten pistelevät aika kipeästi käsiä, tiesittekös sen. Seuraavalle ulkoilukerralle haen harson jo valmiiksi.

Se eilisestä, jatketaan tämän illan kierrosta varjokujalle ja takapihalle. Varjokujalla risulintu on sulattanut aukon jalkojensa ympärille ja talon seinustaa pitkin pääsee jo hyvinkin kulkemaan. Kukkapenkkiäkin on alkanut paljastua.

Kyllä se tämäkin sivu alkaa sulaa. Kantopuutarhasta (etualalla) on jo pikkuinen siivu esillä.

Entäs takapiha sitten? Huoh... Luumupuiden luona olisi kevätkurjenmiekkoja ja krookuksia, mutta ne ovat vielä 40-senttisen hangen alla.

Sivupihallakin näyttää hyvin lumiselta. Ja tämä on siis talon eteläpuoli!

Kasvimaa sulaa tasaiseen tahtiin. Eilen huomasin, että kaksi lumesta vapautunutta lavakaulusta ovat aivan sulaneet, joten eikös tässä pääsisi jo kylvöhommiin? Syyskylvöissä ei näkynyt itämisen merkkejä ja valkosipulilaatikko oli vielä eilen ainakin pinnasta jäässä. Aidan vieressä kuukausimansikat näyttäisivät talvehtineen oikein hyvin, joten tänä kesänä pitäisi päästä herkuttelemaan kunnolla.

Mansikkarivi ei ole täysin yhtenäinen, sillä kaikki taimet eivät selvinneet toissa talvesta. Kasvatinkin aukkokohdissa sokerihernettä ja kehäkukkia.

Etunimikaimani Mama's garden -blogissa pohdiskeli äskettäin kaalikasvien kasvattamista. Kerroin jo siellä ruusukaalikokemuksiani, mutta jatkan tarinaa tässä. Jätin syksyllä yhden kasvin pystyyn, sillä halusin testata ruusukaalin pakkasenkestoa. Korjasin satoa viimeisen kerran marraskuun puolivälissä, jolloin oli ollut jo monen monta pakkasyötä eikä päivälämpötiloissakaan ollut kehumista. Ruusukaalit kuitenkin porskuttivat vielä -6 asteen pakkasessakin ilman minkäänlaista talvisuojausta kuin kasvukaudella konsanaan. Talven aikana ehdin jo unohtaa kasvimaalle jääneen testiyksilön, mutta muisti palasi, kun huomasin, mitä hangesta on ilmestynyt. Varsi on taipunut lumen painosta maata myöten, mutta lehdet olivat vihreät ja napakat. Tietääkö kukaan, voiko ruusukaalista syödä muitakin osia kuin ne pienet ruusukkeet? Oli nimittäin niin herkullisen näköisiä lehtiä, että tekisi mieli ihan maistaa.

Ruusukaali ei näemmä hätkähdä lunta eikä pakkasta. Nyt en enää yllättyisi, vaikka tämä yksilö vielä ponnahtaisi tästä pystyyn ja jatkaisi kasvuaan toista kesää.

Jos joku pohtii ruusukaalin kasvattamista, niin anna mennä vaan! Kylvä siemenet saman tien, muista suojata avomaalla hyönteisverkolla, katkaise latva elokuussa ja ala korjata keriä silloin kun ovat mielestäsi tarpeeksi suuria. Älä tuijota syksyllä lämpömittaria, vaan anna kaalien kasvaa niin pitkään kuin haluavat. Tuli lumi taikka jää, ruusukaali kiitää (vähän erästä lastenohjelmaa mukaillen)! Hyvää yötä!