perjantai 16. huhtikuuta 2021

Ensimmäinen nuppu!

Heleijaa, meilläkin on jo ensimmäinen nuppu näkyvillä! Kuten arvata saattaa, nuppu löytyi keltaisesta nurkasta, joka alkoi sulaa ensimmäisenä. Kullankeltainen pikkuaurinko oli siellä odottamassa kun tulin töistä kotiin. Onneksi nyt alkoi viikonloppu, niin joutaa vahtaamaan nuppujen poksahtelua. Käynnistän myös jo perinteeksi tulleen Hiidenkiven puutarhan kevätkukkakisan, vaikka tänä vuonna ennakkosuosikilla on aika selvä etumatka.

'Golden Yellow' ehti tänä vuonna esittelemään ensimmäisenä nuppua.
Ja kun toiselta puolelta katsoo, niin väriä näkyy jo kahdessa nupussa.
Ei kuitenkaan julisteta vielä kilpailua ratkaistuksi, sillä kevätkurjenmiekat ovat olleet aina hyvin vauhdikkaita kavereita ja tänään aurinkopenkissä kasvavien yksilöiden piipot tuntuivat jo lupaavan pulleilta. Jos ei viimeistään ylihuomenna ala näkyä väriä, niin minä syön likaisen puutarhahanskani!
Kisaan puskivat myös viime syksynä luumutarhaan siirretyt kevätkurjenmiekat, jotka olivat tänään paljastuneet sekä lumesta että maasta.
Takapihallakin on siis hanki painunut. Ensimmäiset pälvipaikat ovat ilmestyneet luumupuita suojaavien verkkojen sekä nuotiopaikan kivien kohdalle. Nuotiopaikan luokse istutin pystykiurunkannus 'Beth Evansia', mutta niiden kohdalla oli vielä aika paksulti lunta. Muuten nekin olisivat varmaan osallistuneet mielellään kevätkukkakisaan.
Takapihalla takanurkka on jo kokonaan sulanut. Nämä piipot taitavat kuulua tete-narsisseille.
Takanurkasta löytyi toisenkin lajin piippo. Tämä taitaa olla sininen kevättähti, jos oikein muistan sen mitä tähän istutin.
Patiopenkistä löytyi posliinihyasintin piippoja. Paikka kylpee koko päivän auringossa, joten ehkäpä tässä on myös vahva ehdokas mitalisijoille.
Jännittävä kisa on siis käynnissä. Olisi oikeastaan aika hauskaa, jos hangesta paljastuisikin yön aikana kisan kärkeen kiilaavia superyllättäjiä. Joka vuosi on nimittäin ollut joku musta hevonen tai sitten ennakkosuosikilta onkin loppunut vauhti kesken. Vauhdin hyytymistä en toki toivo, antaa palaa vaan!
Vauhdista puheenollen: kasvimaa on pian kokonaan sulanut. Kohta pääsee kaivamaan käytäviltä nurmea pois.
Tuoksuherneet ovat viihtyneet hyvin varaston viileydessä. Kuvaan tuli aika erikoinen värisävy, eivät ne oikeasti näin neonvihreitä ole.
Kuinkahan tässä malttaa mennä nukkumaan, kun puutarhassa on paljon jännittäviä tapahtumia käynnissä?

20 kommenttia:

  1. No, nyt on kyllä käynnissä kevään kisoista kiinnostavimmat <3 Täällä on aikas jännittävää meininki myös! Puutarhassa on lumihanget painuneet ja lumen sulamista kytätään :D

    VastaaPoista
  2. Jännittävä kisa, mutta ennustan kuitenkin keltaasen krookuksen voittua. Voisin laittaa kaikki taskunpohojalta löytyvät roposet sille :) Ihanaa, kuinka vauhrikkahasti lumet ny sulaa siäläki. Hyvin sun hajuhernehet itivät. Mullei itämisprosentti ollu ihan erellisen vuaren luakkaa, mutta kerkiäähän nuata viälä lisätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin todennäköisesti tuo krookus onkin voittaja. Vielä ei ollut auennut, sillä sen kohta on vielä pari tuntia varjossa. Muillakin on siis mahdollisuuksia. Tuoksuherneissä itämisprosentti oli n.50% luokkaa. Riittävästi tuli kuitenkin taimia minulle.

      Poista
  3. Krookus taitaa nyt viedä voiton.
    Nyt sää hellii, nautitaan siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voittaja on nyt ratkennut ja paljastuu seuraavassa postauksessa. Sää oli tänään kerrassaan upea.

      Poista
  4. Krookuksella on kyllä melko hyvät mahdollisuudet voittaa kisa. Ellei sitten puutarhalla ole mainitsemaasi mustaa hevosta jossain kyttäämässä omaa vuoroaan. Hyvin lumet ovat lähteneet sulamaan. Jos vain nämä aurinkosäät jatkuvat, pian niistä ei ole vilaustakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voittaja ratkesi tänään. Musta hevonenkin löytyi, mutta vauhti ei riittänyt voittoon. Sää oli tänään todella lämmin. Melkein kuulin sihinää kun lumi suli.

      Poista
  5. Veikkaan myös krookusta. Kevätkurjenmiekat joskus pääsevät yllättämään, mutta ne voisivat olla nyt toisella sijalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krookuksella olikin selvä etumatka. Paljastan seuraavassa postauksessa, riittikö etumatka voittoon saakka ;)

      Poista
  6. Kohta poksahtaa. Juhlanpaikka siis ;)

    VastaaPoista
  7. Saapa nähdä ken voittaa kisan. Lumiraja on vetäytynyt kovaa vauhtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumen sulamistahti on ollut aika huimaa. Pian sulapaikkoja alkaa olla pinta-alallisesti enemmän kuin lunta.

      Poista
  8. Ihania uutisia, paljon jo elämää näkyvissä ja tosiaan kasvimaa jo pian kokonaan lumeton👍 Toivottavasti siellä oli myös aurinkoinen viikonloppu☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväistä elämää on tosiaan jo paljon näkyvissä. Oli aurinkoinen ja ihanan lämmin viikonloppu! Melkein olisi voinut luulla toukokuuksi, lunta vain oli vielä vähän enemmän.

      Poista
  9. Keltainen krookus on kyllä niin keväinen ilmestys, että veikkaan sen nyt kukkivan täysillä :)

    VastaaPoista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!