tiistai 30. maaliskuuta 2021

Sisustus uusiksi!

Tämä pienikukkainen orkidea se vaan jaksaa kukkia jatkuvasti vuodesta toiseen.
Jotenkin kummassa kevään eteneminen korreloi aina sisustamisvimman kanssa. Oletteko huomanneet saman? Kaikki aurinkoiset ikkunat käydään kriittisellä silmällä läpi ja mittaillaan, sopisiko kenties varaston nurkassa lojunut pieni lipasto ikkunan eteen tai voisiko jollain näppärällä ratkaisulla saada johonkin lisää tilaa. Meillä vierashuoneen taimipöytä alkoi uhkaavasti täyttyä, joten piti kääntää katse eteisen puolelle. Hain varastosta mummon vanhan silityslaudan, joka on uskollisesti palvellut pari vuotta taimipöytänä. Aiemmin koulitut perennantaimet siirtyivät vierashuoneesta eteiseen, samoin pari talviunilta herännyttä.
Myös kaksi pelakuulaatikkoa siirtyivät kukkahyllyn alatasolta silityslaudan päälle perennantaimien seuraksi. Niiden takana ikkunan edessä on verenpisara ja lattialla pasuunankukka, joka on edelleen unten mailla.
Eteisessä onkin vielä tilaa suurelle joukolle pikkutaimia, sillä kukkahyllyn alatasolle mahtuu monta ruukkua ja lattialle lisää. Äärimmäisen tilanpuutteen iskiessä voin vielä laajentaa pikkuisen silityslautaa laittamalla sen päälle tarjottimen tai levyn. Pitää vain huolehtia siitä, että taimiruukut on sijoitettu tasaisesti. Muuten saattaa käydä keinulautailmiö... Niin ja onhan eteisessä kaksi amppelikoukkuakin vapaana. Siirsin nimittäin kirvojen valtaaman riippapelargonin eteisestä keittiöön, jossa se on eristyksissä kirvaherkistä pikkutaimista. Keittössä on teippirulla käden ulottuvilla, joten kirvoja tulee ehkä metsästettyä säännöllisemmin. Pelakuun siirtokin sai aikaan pienen ketjureaktion, sillä keittiön ikkunalta piti siirtää kirjavalehtinen muratti ja kultaköynnös pois. En halunnut kirvojen leviävän niihin. Kultaköynnös pääsi vierashuoneeseen seinän viereen ja muratti eteiseen.

Eteisen ja vessan välinen ikkuna olkoon tästä lähin murattikasvattamo (valkoruukkuinen on se keittiöstä tuotu yksilö). Näyttävät muuten kivoilta vessan puoleltakin katsottuna, joten ehkäpä tämä jää murattien vakituiseksi talvetuspaikaksi.
Afrikansinisarja on herännyt topakasti kasvuun ja näyttäisi, että lehtitupsuja on taas tänä vuonna monta enemmän kuin viime vuonna. Rohkenisiko toivoa jo useampia kukkavarsia? Kaverina pienempi karjalanneidoista.

Eteisen eteläikkunallakin sopu sijaa antaa ja vielä mahtuu pari ruukkua, jos hätä tulee.
Jättiverbena on herännyt hyvin talviuniltaan. Typistin siitä jo pari pisintä latvaa. Kuvan yläreunassa näkyy alppikärhö 'Albina Plenan' pistokastaimen lehtiä. Sekin on lähtenyt hyvin kasvuun.
Tänään oli taas kevääntekopäivä. Navakka tuuli ei haitannut, kun vastassa oli puoli vuorokautta kestäneen sateen pehmittämä jää ja komea auringonpaiste. Ihan vielä ei pääse ulkorappusilta viemään roskia ilman nastakenkiä, mutta eiköhän pääsiäiseen mennessä ole edes kapea väylä avattu.

Aika hyvän kulkuväylän sain jo nakuteltua ja keskeltä pihatietä löytyi ohuempi kohta, josta sula alue alkaa nopeasti laajentua.
Reilu pari metriä jäi vielä seuraaville päiville naputeltavaa. Hanget ovat vajuneet muutamassa päivässä arviolta parikymmentä senttiä, vaikka edelleen ovat aika paksuja.
Lapsilla oli hauskaa, kun kokeilin, kuinka ison jääpalasen saan kerralla irti. Tämän liikuttelu olikin jo astetta haastavampaa suuren koon ja liukkauden takia.
Etsin ensimmäisiä krookuksenpiippoja sulaneesta kukkapenkin nurkasta. Löytyi kaikkea muuta. Minkä syksyllä tekemättä jättää, sen keväällä edestään löytää.
Tämän päivän puuhiin mahtui myös pikkuisen perennantaimien koulimista sekä tuoksuherneen ja kosmoksen kylvämistä. Kosmosta kylvän lisää suoraan kukkapenkkiin heti kun lumet sulavat, mutta varmuuden vuoksi esikasvatan muutaman yksilön, jotta kukinta aikaistuisi. Kunhan siemenet itävät, vien taimipurkin eteiseen, niin taimista tulee tanakampia. Myös tuoksuherneen taimet pääsevät pian kasvuun päästyään viileään. Toivon tuoksuvaa ja kukkarunsasta kesää, joten kylvin tuoksuherneitä melkein 40 kpl. Ehkä ihan kaikki siemenet eivät idä...
Aloituskuvan orkidea alkaa uhmata jo painovoimaa. Pitänee istuttaa se uudelleen ennen kuin se tipahtaa lattialle. Vieressä on samasta kasvista kolme vuotta sitten irrotettu poikanen ja kuvan ulkopuolelle jää toinen keiki.
Aurinkoisia maaliskuun viimeisiä päiviä!

18 kommenttia:

  1. Mukavia keväisiä kuulumisia! Olet ollut ahkera. Sisustusinnostus näin keväällä on tuttu juttu. Ilouutisia: täällä on lumi vajunut niin, että autoa tielle pihasta peruuttaessa näkee lumikinosten yli! Eikö olekin Mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin siis sisustetaan keväisin :D Mahtavaa, että lumet sulavat vauhdilla. Auton kanssa kinokset ovat välillä ihan liian korkeita. Tai leveitä; olen tänä talvena peruuttanut pari kertaa auton melkein kiinni oman pihan kinoksiin, kun pihaantulo on kaventunut niin paljon eikä peileistä ole saanut selvää, missä penkan reuna menee.

      Poista
  2. Onneksi sullon paikkoja mitä voi sisustaa sopiviksi. Mä voin onneksi pääosin temmeltää vintis. Mäki oon kylyväny hajuhernehiä jo kahtehen kertahan. Eiköhän niistä jotaki ilimesty. Kyllä siäläki rupiaa maata näkymähän, aina vaa vauhrikkahammi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutamia sisustusinnon kohteeksi joutuvia paikkoja on, mutta odotan vielä, että saisin vallattua takkahuoneen eteläikkunan taimikasvattamoksi. Se on edelleen lasten leikkipaikkana, mutta muutaman taimipurkin olen aina vienyt sinne aurinkoisella säällä. Yllättävän hyvin lapset ovat jo antaneet olla niiden rauhassa. Lumet sulavat aikamoista haipakkaa näillä keleillä.

      Poista
  3. Sinulla on siellä potti poikineen. Hyvin olet saanut ne mahtumaan ja vielä on reservi tilaakin. Ja voisihan siihen seinään laittaa muutama hyllykin väliaikaisesti noitten murattien alapuolelle mitkä voisi aina ottaa pois kun ei ole tarvetta.. 😁 No nythän minä alan ihan sisustushommiin ihan vieraassa eteisessä 🤗 Minä en ole vielä laittanut tuoksuherneitä kasvamaan mutta arveluttaa jo nyt nämä taimien paljous kun ne kaikki pitää ottaa mummolaan mukaan 🤔😰 Ehkä kylvän ne suoraan maahan tänä vuonna. Minun pitää katsoa kellarista vielä ruukkuja ja ajattelin nostaa ne suoraan lasiterassille. Pitää pääsiäisen jälkeen katsoa seuraavan viikon yö lämpötilat jos ei ole luvattu pakkasöitä ne voi jättää sinne. Sinulla on siellä karjalan neitokin hyvässä alussa hienoa että olet saanut sen talvetettua.
    Orkideasi on kauniin värinen minä en ole saanut niitä uudestaan kukitettua. Yksi pelargonia on alkanut kukkimaan mökillä viimevuotisen siemen kasvatuksen tuloksia. No kukki se kyllä jo viimevuonnakin mutta nyt iloitaan uudesta kukinnasta. Toivottavasti meidän mökkipiha on kuivunut ja sulanut lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mutta hylly murattien alle olikin hyvä idea! Sen voisi jollain koukkusysteemillä ripustaa tuohon naulakkoon, niin ei tarvitsisi edes seinään porata uusia reikiä. Ei kyllä silloin passaa mitään painavia ruukkuja siihen laitella, ettei romahda koko hökötys alla olevien niskaan :D Sinullahan on mökillä hulppea lasikuisti. Mikset kylvä tuoksuherneitä sinne? Ne kun pärjäävät hyvin viileässäkin ja kasvavat tanakoiksi. Tarpeeksi suuren saavin kun varaat niille, niin eivät tarvitse kasteluakaan ihan joka päivä.
      Isompi karjalanneidoista on mennyt jo kaksi tai kolme talvea, tuo pienempi vasta ensimmäisen. Tuo pääsi aikaisemmin kellarista sisälle, jotta ehtisi kasvaa kookkaammaksi. Odotan, milloin isompi osoittaa heräämisen merkkejä. En minäkään ole oikein onnistunut muiden orkideojen kanssa, mutta tuo yksi on ollut oikea superkukkija.

      Poista
  4. Joo, keväisin sitä löytää itsestään sekä sisustussuunnittelijan että valotaiteilijan kun yrittää järjestellä taimipurkeille optimaalisia oloja ennen kasvihuoneen käyttöönottoa.

    Hienossa kasvussa kaikki siellä, varmasti se pasuunankukkakin kohta heräilee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla näytti siltä, että aivan kuin kaksi pasuunankukan silmuista olisi vähän muita isompia. Pitää huomenna tutkia, näinkö harhoja vai olisiko se jo herännyt. Harkitsin jo sen tuomista sisälle lämpimämpään, mutta aina parempi, jos se heräilisi tuolla eteisessä. Ei tottuisi ihan liian mukaviin oloihin.

      Poista
  5. Terhakan näköisiä kasveja! Onneksi kelit ovat tosiaan nyt muuttuneet keväisiksi. Joka päivä maata näkyy aina enemmän. Meillä jo krookukset ja narsissit nousevat, joten varmasti pian teilläkin alkaa piippoja näkyä. Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhakan näköisiä ovat varsinkin nuo kukkapenkissä irvistelevät rikkaruohot :D Jospa muutaman päivän päästä maa olisi sulanut sen verran, että ne saisi nyppäistyä pois. Tänään ei näkynyt vielä krookuksen piippoja, mutta jospa ne pian alkaisivat nousta. Maa tuskin on kovin syvältä roudassa. Kiitos! Aurinkoista loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  6. Sisustamista tarvitaan, että tila kaikille purkeille järjestyy. Kekseliäästi olet ratkonut monta juttua. Minäkin tein samaa hommaa tänään, kun siirsin jälleen muutaman suureksi kasvaneen paprikan ja pensastomaatin suurempiin ruukkuihin ja koulin liudan pikkutaimia. Sen jälkeen se järjestely taas on tarpeen aloittaa :).
    Minä en ole oikein vielä viitsinyt tarpoa lumisohjossa katsomassa penkkejä, ei ole vielä kovin todennäköisesti mitään näkyvissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei tule nyt hetkeen kovin paljoa uusia ruukkuja, mutta kunhan huhtikuun kylvöihin päästään, voi tulla tungosta. Enpä minäkään takapihalle ole lähtenyt tarpomaan muuta kuin vein muutaman kuusenoksan alppiruusun latvoille suojaksi. Tuo ensimmäinen sulanut kukkapenkin nurkka on heti talon seinän vieressä.

      Poista
  7. Minäkin kylvin reilusti tuoksuhernettä, varmuuden vuoksi jos kaikki ei idä...
    Ahdasta on enkä ole vielä edes koulinut kaikkia tomaatteja. Pakko hakea lisäpöytää navetan ylisiltä että saa kaikki mahtumaan. Onneksi osan taimista voi siirtää huhtikuussa tai viimeistään toukokuussa lasikuistille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina pitää kylvää vähän enemmän mitä tarvitsisi. Itse kerätyistä siemenistä kun ei tiedä itämisprosenttiakaan. Hyvä, että muillakin alkaa olla ahdasta. En ole ainut :D

      Poista
  8. Onpa kaunis ja kauniin värinen orkidea. Minullakin valkokukkainen orkidea kukkii edelleen.
    Nyt tilaa kyllä tarvitaan, kun taimipotit vaan lisääntyvät mitä pidemmälle kevättä mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä todella nätin värinen. Huhti- ja toukokuun kylvöissä onkin paljon eri lajeja, joten tilanpuute iskee varmasti jossain välissä.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!