Kevään merkkejä

Eilisen päivän takatalvea lupaillut myräkkä kuihtui yöllä ja tämä päivä onkin ollut varsin keväinen. Lumensyvyys on taas laskusuuntainen ja peipot visertelevät iloisesti. Peipot ovat saapuneet ajallaan, mutta ihmettelen, missä mustarastaat oikein viipyvät. Yleensä ensimmäiset mustarastaat saapuvat meille maaliskuun lopussa tai viimeistään huhtikuun alussa, mutta tänä keväänä en ole nähnyt saati kuullut yhtään huiluniekkaa ja se jos mikä on eriskummallista. Jopa kevään ensimmäinen perhonen ehti ennen niitä. Yhden perhosen näin jo pari viikkoa sitten, mutta sitä ei lasketa, sillä se lepatteli naapurin autotallissa. Tänään lapset löysivät hiekkalelujensa seasta pienehkön perhosen, joka oli vieläpä elossa. Kovin oli vain ressukka kohmeisen oloinen.

Koivutyttöperhonen on hänen nimensä. Kuvauksen jälkeen siirsimme hänet turvaan halkopinon päälle.

Netti tiesi kertoa, että koivutyttöperhonen talvehtii kotelona. Se kuoriutuu aikaisin keväällä ja onkin yleensä kevään ensimmäisiä perhosia. Se viihtyy avoimissa koivuvaltaisissa metsiköissä ja puutarhoissa ja on yleinen koko Suomessa. Ympärilleen kun katsoo, niin voi vain ihmetellä, mitä perhonen kuvittelee löytävän täältä ravinnokseen. Lunta on edelleen sen verran paljon, että puutarhassa kiertelijä voi hyvinkin saada saappaantäydeltä märkää sohjoa varpailleen ja vaikka piippoja olisikin työntymässä esiin mullasta, eivät ne näe aurinkoa vielä pitkään aikaan.

Takapihalta kinokset ovat vajuneet aika tasaisesti, ainoastaan talon seinustalla ja metsän reunassa kuusien alla on kapeat sulat väylät.

Kevätkurjenmiekkojen päällä (ison kiven oikealla puolella) on edelleen kymmenisen senttiä lunta. Ilman lapiointia sitä olisi 30-40cm. Enempää en uskalla lapioida, sillä ei olisi ensimmäinen kerta kun piipot puskevat viimeisten lumien läpi. Silloin harmittaisi ja kovasti, jos huomaisi puolikkaita piippoja lunta lapioidessaan.

Keltaista nurkkaa on paljastunut kukkapenkeistä eniten ja siellä nähdäänkin varmasti tämän vuoden ensimmäiset kukat. Krookuksia puskee esille saman tien kun lumiraja on vetäytynyt niiden päältä.

Kasvimaa yksi kasvulava on paljastunut jo kokonaan, muiden päällä on vielä ohuelti lunta. Autotallin seinän ja kasvulavojen välissä ei ole enää yhtään lunta ja maakin on alkanut sulaa hyvin. Todella märkää se vielä vain on, joten pitää odottaa hetki ennen kaivuuhommien aloittamista. Urakka on varmasti ihan tarpeeksi raskas, vaikka maa olisi kuivahtanutkin.

Kylvin viime kesänä yhden kasvulavan nurkkaan harjaneilikkaa. Siemenet ehtivät itää hyvin syksyn aikana ja ensimmäiset taimet ovat paljastuneet nyt lumen alta. Jokohan nämä kukkisivat tänä kesänä?

Kivikkorinteessä sinilemmiö on talvehtinut taas oikein hyvin. Peittelin sen vielä lumella, jotta aurinko ei kuivata sitä.

Syksyllä hankittu lajikenimetön kookkaita ruusukkeita tekevä kattomehitähti on myös talvehtinut hyvin.

Viimeiset kellarin asukkaat pääsivät tänään varaston puolelle. Varastossa oli aamulla lämpömittarin mukaan seitsemän astetta lämmintä, joten  sen lisäksi että kasvit pääsivät valoisampaan, ne pääsivät myös lämpimämpään. Kellarin lämpötila oli nimittäin vain neljä astetta. Viileässä varastossa kasvit eivät innostu hirmuiseen pituuskasvuun ja ne voi viedä myös heti ulkoilemaan, kun vain enimmät lumet sulavat varaston ulkopuolelta. Viime vuonna tämä taktiikka toimi hyvin ja kun kasvit eivät olleet kunnolla lehdessä ensimmäisen ulkoilupäivän koittaessa, niitä ei tarvinnut myöskään suojata samalla lailla tuulelta ja auringon poltteelta kuin sisätiloissa esikasvatettuja kasveja.

Kellarissa oli vielä kaksi hortensiaa, syyssyrikkä ja neljä kärhöä. Syyssyrikän ja kärhöjen valkoiset versot alkavat vihertyä pian nyt kun saavat edes vähän valoa. Hortensia on yllättävän vihreä siihen nähden, että aloitti kasvunsa pimeässä kellarissa.

Minusta oli jännä huomata, että viime kesänä saamani valkokukkainen hortensia heräsi jo hyvissä ajoin keskellä talvea kun taas monta vuotta vanha vaaleanpunakukkainen (happamassa sininen) yksilö on vasta nyt hiljalleen pullistamassa silmujaan. Ensimmäisinä vuosina myös vaaleanpunainen yksilö heräsi paljon aikaisemmin. Ilmiselvästi ruukkukasvitkin siis sopeutuvat talvetusolosuhteisiin ja tietävät, milloin on hyvä hetki lähteä kasvuun talven jälkeen.

Viisi päivää sitten toin gladioluksen mukulat kellarista sisälle ja laitoin ne astiaan, jossa oli vajaan sentin verran vettä pohjalla. Tänään kahta vaille kaikissa oli jo hyvät juurenalut ja ne sai ruukutettua.

Huomasin keskiviikkoiltana parin päivän mainoksia selaillessani, että torstaina saksanmarkettiin tulisi myyntiin mukuloita, sipuleita ja juurakoita. Mikä onni, että juuri silloin minulla oli aikaa poiketa ennen töihin menoa siellä katsastamassa tarjontaa. Kuukauden kunto-ohjelmani ei ole ihan vielä päätöksessä, mutta olen saanut puserrettua sen verran ylimääräisiä toistoja, että bonuksia oli kertynyt muutama euro. Hyvä niin, sillä muuten olisin saanut unohtaa nämä ihanuudet, mitkä sieltä täpötäysien laarien seasta pengoin.

Isoinkarvillea on itselleni aivan uusi tuttavuus. Liljat ja gladiolukset sentään ovat tuttuja, vaikka juuri näitä lajikkeita en ole ennen kasvattanut.

Isoinkarvillean juuripötkylöistä ei uskoisi, että niistä voisi kasvaa yhtään mitään. Lapsetkin kommentoivat, että näyttävät ihan mustilta miniporkkanoilta. No, kaikki mukulat ja pötkylät on nyt kuitenkin ruukutettu ja seuraavana vain odotellaan, milloin mullan pinnalla alkaa näkyä elonmerkkejä. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, mutta nyt tätä postausta viimeistellessäni alkoi sataa räntää. Vein aamulla tuoksuherneeni pihalle, mutta saa nähdä, uskallanko jättää niitä vielä ulos yöksi. Ehkä käynkin kiikuttamassa ne kärhöjen ja muiden seuraksi ulkovarastoon, niin ei tarvitse jännittää. Tai sitten jätän ne ulos, kun ei kerta Kottikärryn kääntöpiirin Päivinkään tuoksuherneille käynyt kuinkaan, vaikka pakkasta oli -7 astetta. Siemeniä jäi vielä yllin kyllin uusintakylvöä varten, jos ensimmäisille taimille käy hullusti. Katsotaan, kuinka (hullun) rohkeaksi tässä uskaltaa heittäytyä. Mukavaa lauantai-iltaa!