perjantai 30. elokuuta 2019

Kukkia, perhosia ja puistovisiitti

Neitoperhonen laskeutui pensashanhikki 'Creme Brulen' kukille.
Perhosia lentelee täällä joka päivä. Osan tunnistan, mutta kaipaisin apua yhden suuren kaunottaren lajinmääritykseen. Tunnistamista ei suinkaan helpota hieman repaleiset siivet ja epätarkat kuvat, mutta ehkä täällä liikkuu minua pätevämpiä perhosten tunnistajia, jotka tunnistavat tämän jättiverbenalla viihtyneen perhosen.
Joku siipivaurioinen hopeatäplä, mutta mikä? Keisarinviittako?
Yllättävä tuulenpuuska keikautti sopivasti perhosen nurinperin, joten takasiivistä ehjempi näkyy nyt paremmin.
Jättiverbena on oikein mainio perhoskasvi, jolla on parhaimmillaan lennellyt kuusi perhosta yhtäaikaa. Ja tässähän halusin kuvata juuri tuon keskellä olevan pikkukukinnon ja kaikki kolme perhosta vain lehahtivat kesken kuvanoton mukaan... hah. Ylhäällä oikealla edellisten kuvien perhonen, alavasemmalla nokkos- ja ohdakeperhonen.
Pieni syyssyrikkäni on alkanut myös houkutella jo perhosia. Tässä neitoperhonen sekä iso kukkakärpänen.
Mustilanhortensiassa on näkynyt yhtä aikaa neljä neitoperhosta, mutta yksikään ei ole suostunut kunnolla kuvattavaksi. Tämäkin piilotteli mieluummin varjoissa siivet supussa kuin tuli kameran eteen. Menossa mukana myös photobomb-kimalainen.
Piipahdin tässä yhtenä päivänä myös Kuopiossa Valkeisenlammen puistossa. Lupailin jo alkukesällä puiston kukkivista pensaista postatessani käväiseväni siellä myös loppukesällä ihastelemassa hortensioita ja nauhuksia, joten tässäpä muutama kuva niistä. 
Muhkeat hortensiat olivat täydessä kukassa. Tarkempi lajinmääritys jääköön näidenkin osalta asiantuntijoille.
Rosariossa ruusut kukkivat ja ennen kaikkea tuoksuivat. Taustalla vasemmalla muutama kukkiva hortensia.
Alkukesällä en käynyt lammen uimarannan puoleisessa päässä ollenkaan. Siellä kukkivat nauhukset. Älkää kysykö, mikä taivaalla on. Joku lintu ehkä?
Kuopion keskusta näkyy lammen toisella puolella. Nauhuksissa pörräsi kimalaisia ja kukkakärpäsiä sekä yksi ohdakeperhonen, joka ei säikkynyt tuulenpuuskia.
Uimarannan vieressä on isoista kivenjärkäleistä tehty istuskelupaikka. Kuopion maamerkki, Puijon torni, näkyy taustalla kukkulan laella.
Eilen töistä tullessa postilaatikossa odotti Viherrin-blogin arvonnassa voittamani puutarhauskottava extrapalkinto. Kiitos Eevalle!
Muovitasku ja kirjanmerkki tulivat kauniin kortin saattelemana. Muovitasku pääseekin heti tositoimiin ja ehkä kirjanmerkkikin viimeistään talvella, kun on aikaa kirjojen lukemiseen.
Kirjoitin tämän postauksen kukkivan anopinkielen tuoksussa. Ressukka luuli kai joutuneensa unohdetuksi työhuoneen nurkkaan ja päätti ilmoittaa olemassa olostaan puskemalla kukkavanan. Nolottaa myöntää, mutta kukan huomasi ensimmäisenä illalla työhuoneessa ollut isäntä. Oma huomioni on kesän aikana täydellisesti puutarhassa ja sisäkukat saavat pärjätä omillaan. Omillaan saa pärjätä myös blogimaailma pienen hetken, sillä pidän muutaman päivän mittaisen blogiloman. Palataan asiaan ensi viikolla. Ihanaa viikonloppua kaikille!

14 kommenttia:

  1. Onnittelut arvontavoitosta! Perhosta en tunnista. Mullon ollu melekee koko kesä, enemmä tai vähemmä plokilomaa, eikoo kuinkaa käyty :)

    VastaaPoista
  2. Perhosten kuvaaminen on haastavaa, sillä ne rakastavat häiäisevää auringon loistetta - se taas ei helpota kuvaamista. Monia perhosia olet onnistunut tavoittamaan ja vähän samoissa kukissa kuin minä.
    Teillä on siellä Kuopiossa upea puisto ja yleensä suomalaiset puistot ovat olleet kukoistavan kauniita tänä kesänä. Mukavaa blogivapaata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä Suomessakin osataan tehdä näyttäviä ja kauniita puistoja.

      Poista
  3. valkeistenlampi on upea paikka!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Muutaman huonon perhosvuoden jälkeen tämä tuntuu todella ihanalta.

      Poista
  5. Enpä osaa tunnistaa perhosta; keisarinviitta tai jokin lukuisista hopeatäpläperhosista.
    Kasvaako syrikkä sinulla pihassa, vai talvetatko sen sisätiloissa? Minulla syyssyrikkä selvisi ulkona kahden talven yli ja sitten heitti henkensä. Naapurissa vähän pidempään.
    Onpa Valkoistenlammen puistossa upeat istutukset. Kiva, että panostetaan istutuksiin, joista pääsee nauttimaan nekin, joilla ei omaa puutarhaa ole.
    Blogivapaa on välillä tarpeen sekin. Leppoisaa lomailua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lomalla oli mukavaa. Ostin syrikän vasta tänä kesänä ja se kasvaa ruukussa. Ehkä kokeilen joskus ulkona kasvatusta, jos saan sitä pistokkaasta tai siemenistä lisättyä. Valkeisenlammen istutukset ovat kauniita ja runsaita.

      Poista
  6. en minäkään kumoinen perhosasiantuntija ole, mut minusta kyseessä voisi olla angervohopeatäplä. niitä lentelee paljon myös meillä ja blogistani löytyy siitä kuvakin elokuussa.
    nuo Valkkarin hortensiat ovat upeita. esikoinen laittoi niistä juur myös kuvia kun oli käynyt uimassa lammella.
    oikein mukavaa lomaa Sinulle:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta perhonen oli angervohopeatäplää isompi, vaikka viivoitin ei ollutkaan mukana. Voi se toki olla sekin. Repaleiset ja kuluneet siivet haittasivat tunnistamista. Kiitos! Loma oli oikein mukava.

      Poista
  7. Ihanaa kuulla, että postini tuli perille ja sille on käyttöä! Vähän aina epäilyttää, miten tuo postilaitos jaksaa palvella... En valitettavasti ole minkäänlainen perhosasiantuntija, mutta kaunis on!

    VastaaPoista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!