Sodassa on vain yksi voittaja

Päivän pakollinen kärhökuva tuleekin tällä kertaa heti alkuun. 'Piilu' ilta-auringossa.

Vuosi sitten keväällä kerroin tontillemme yrittävistä (ja jo soluttautuneista) vihollisjoukkioista. Monta taistelua on sen jälkeen käyty ja monta voitettu. Eteläiseen osan soluttautunut Vakooja Vuohenkello on kärsinyt suuret tappiot ja joutunut luovuttamaan valtaamansa alueen hallinnan patiolle. Viimeiset rippeet vuohenkellojen suuresta mahtisuvusta sinnittelevät grillikatoksen varjossa ja siperianpihdan juurella.

Ennen tässä oli vuohenkellon valtaamaa nurmikkoa.

Vänrikki Vuohenputki heittäytyi suuressa voitonriemussaan huolimattomaksi ja sai huomata, että se tulee kostautumaan mitä julmimmalla tavalla: vuohenputken suuri, yhtenäinen armeija on nyt hajallaan eikä tulevaisuus näytä hyvältä. Keskellä olleet vahvimmat taistelijat haudattiin elävältä yhdessä silmänräpäyksessä. Jättipalsamin lennostokaan ei ole onnistunut hyökkäyksissään valtaamaan uusia alueita ja tuho on käynyt. Valtavat sotakoneiden laivueet ovat himmeä muisto vain ja lennosto on pieni joukko toisistaan hajallaan olevia yksiköitä.

Muistanette tämän kuvan muutaman päivän takaisesta postauksesta? Vuohenputkia jäi aika paljon kivituhkan alle ja marjapensaan kohdalta on maat vaihdettu kokonaan. Kesällä 2015 taka-alalla oleva metsä lainehti vaaleanpunaisena jättipalsamista.

Eversti Pihlaja-angervo on joutunut huomaamaan, että yksikään hänen lähettämänsä tiedustelija ei palaa elävänä takaisin. Lisäksi divisioonaan iski kesän aikana kahdesti salaperäinen, lehtiä riipivä hirviö ja eversti joutui peruuttamaan hyökkäyskäskyn joukkojen toipumiseen asti.

Sitkeästi pihlaja-angervo yrittää kasvattaa uudet lehdet kerta toisensa jälkeen. Kannattaako näin myöhään syksyllä uusien lehtien kasvattaminen? Sen näemme ensi keväänä.

Suurimmat tappiot on kuitenkin kokenut vallattavan alueen luoteisnurkkauksessa leiriä pitänyt Kenraali Tuoksuvattu. Verisiä taisteluita käytiin jatkuvasti keinoja kaihtamatta ja vaaroista välittämättä. Tuoksuvatun joukot saivat kokea karmaisevan kohtalon, sillä vallattava alue sai liittolaisekseen kemiallisia aseita käyttävän suurvallan. Viikonloppuna alkoi tunteja kestänyt vainajien raivaus ja maamiinojen purkaminen. Tässä sodassa on ainoastaan yksi voittaja eikä se ole tuoksuvattu. Maan alle piiloutuneet viimeiset hyökkääjät on määrätty teloitettavaksi ilman armahdusoikeutta saman tien kun uskaltavat rumia naamojaan näyttää. Vallattu alue uudelleenrakennetaan pian ja asutetaan rauhanomaiseen yhteiseloon pystyvillä asukkailla.

Sunnuntaina iltapäivällä ennen vainajien raivausta näytti tältä.

Reilu vuorokausi myöhemmin ovat maisemat avartuneet.

Kivikkorinteen pituus kolminkertaistuu kun pääsen asettelemaan kiviä ja istuttamaan kasveja. Muutama kivi on jo löytänyt paikkansa.

Kasa vainajia odottaa "ruumisautoa" (kunta lupasi hakea juurakot pois). Muuten kaivoin koko alueen itse, mutta isäntä ja naapurin herrasmies tulivat lapioineen apuun viimeisen metrin raivauksessa. Rinteen loppupäässä maa on selvästi savisempaa, joten töitä sai tehdä juurakoiden kaivamisessa.

Meidän ja naapurin tonttien välissä on kaistale kunnan maata. Keskellä on suuri, upea kivi, joka näkyy nyt hyvin. Melkein houkuttaisi jatkaa istutuksia kivelle asti ja tuoda se kunnolla esiin, mutta tulisi vallattua ehkä turhan paljon kunnan maata. Saisikohan kiveä tyrkättyä vähän lähemmäs...?

Ja pieni gallial... savolaispuutarha jatkoi elämäänsä entiseen tapaan vihollisten joutuessa kerta toisensa jälkeen perääntymään.