keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Nestorin joulu: 15

Tänään mennään kukkateemalla, joten katsottavaa on myös niille, jotka skippaavat muulloin nämä Nestori-jutut. Laitoin nimittäin loppuun muutaman kuvia omista jouluasetelmistani. Ensin kuitenkin kurkataan Nestorin kukkasia.

Kirjavan muulinkorvan viereen ikkunalle on ilmestynyt valkoinen hyasintti tuomaan hyvää tuoksua. Hyasintin juurella on sammalta.
Toinen hyasintti löytyi makuuhuoneen hyllyltä. Katsovatkohan Nestori ja Minni televisiosta jouluelokuvia?

Tässäpä havainnollinen kuva siitä, missä mittakaavassa Nestori elelee. Nestorin hyasintit ovat kyllä vähän tuuheampia kuin nämä omani mutta kotitontuilla onkin supervihreät peukalot.
Pitäydyin tänä vuonna tutuissa ja varmoissa joulukukissa, eli amarylliksissä, hyasinteissä ja tulilatvassa. Amarylliksistä kaksi on valkoisia ja yksi punainen. Toinen valkoisista amarylliksistä oli jo ostohetkellä tehnyt kolme nuppuvartta näkyville mutta muutaman päivän päästä sipulista alkoi pilkottaa neljäskin nuppu. Toistaiseksi nuppu on kasvanut hyvin, joten ehkäpä se jaksaa kukkiakin. Joskus nimittäin nämä kaksivanaisen hinnalla ostetut ovat kuivattaneet kolmannen tai viimeistään neljännen nuppunsa kesken lystin.
Yhdistin hyasinttien kanssa punaisen ja valkoisen amarylliksen. Tulilatvan kaverina valkoisessa korissa on neljättä nuppua puskeva ryllis, jonka kahdessa kukkavanassa on nyt kukkia auki.

Pari vuotta sitten emokasvistaan irrotettu orkidean poikanen innostui kukkimaan ensimmäistä kertaa juuri sopivasti joulun alla.
Monta vuotta käytössä olleista kanelitangoista ja tähtianiksista ei enää kovin paljoa tuoksua irtoa, mutta minusta ne ovat kivoja koristeita.
Kerrottu valkoinen amaryllis on minusta ehdottomasti yksi joulun kauneimmista kukista.
Joko teillä on paljonkin joulukukkia kukassa vai hankitteko ne vasta lähempänä joulua?

9 kommenttia:

  1. Nestori on hyvin monitaitoinen ja kaikesta kiinnostunut kotitonttu. Torttujen leipomisen lisäksi häneltä löytyy viherpeukalokin. Mainio kaveri.
    Sinulla on kauniit joulukukka-asetelmat. Yhdistän hyasintin aina jouluun, kun äiti halusi aina niitä jouluksi kotiin. Nykyisin kyllä lempijoulukukkani on amaryllis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nestorilla on jos jonkinmoisia taitoja. Olisipa itsekin yhtä taitava tekemään vähän kaikkea.
      Kiitos! Minullekin hyasintti on ensisijaisesti joulukukka, vaikka muutama löytyy puutarhastakin. Hyasintti ei vain kestä sisällä niin pitkään kauniina kuin amaryllis mutta tuoksun vuoksi niitä pitää joka joulu pari olla.

      Poista
  2. En ole yhtään joulukukkaihmisiä, mutta Nestori-ihmisiä olen. Mukavaa, että postauksessasi on jokaiselle jotain :-)
    Minua on kiinnostanut jo aiemmin kovasti tuo naisihminen, jonka kuva on Nestorin makuuhuoneessa. Onkohan se äitiliini, vai olisiko kyseessä joku nuoruuden rakkaus kuten herra Carsonilla Downton Abbey -sarjassa... tosin nyt, kun kuva näkyy vähän isompana, niin ehkä se ei olekaan nuori neitokainen. Mutta Nestorilla voi toki olla itsensä ikäinen ihastus nykyisin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daami Nestorin makuuhuoneen hyllyllä on arvoitus meillekin. Ehkä Nestori vielä joskus paljastaa, kuka kuvassa katselee. Ja tosiaan kuvassa ei ole mikään ihan nuori tytönheitukka, vaan kypsempään ikään ehtinyt leidi (tai kotitontutar). Siihen saakka jokainen voinee kehitellä mielessään tarinoita ;)

      Poista
    2. Ai kun ihanaa, mysteeri, voi kehitellä tarinoita :-)
      Voihan se tosiaan olla kaukorakkauskin, filmitähti vaikka! Kyllä niitäkin on vaikka kuinka upeita kypsän ikäisiä leidejä.

      Poista
  3. Minullakin kukkii valkoinen amaryllis juuri nyt. On todella kaunis, kuten sanoit. Pitää sitä jotain kukkasta olla ennen jouluakin. Ostin myös jouluruusun jo.
    Onpas Nestorin hyasintti söpö ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi suotta viettää vuoden pimeintä aikaa ilman yhtään kukkaa? Varsinkin kun kaupoissa myydään joulukukkia jo ainakin marraskuusta alkaen. Mietin pitkään, ostaisinko jouluruusua vai en. Puutarhassa on jo useampikin valkoinen, joten jäivät kauppaan. Punaisen olisin hankkinut epäröimättä.
      Arvaa vain, oliko Nestorin hyasinttia helppo tehdä :D

      Poista
  4. Valkoinen amaryllis on minunkin suosikkini ja se tuleekin hankituksi lähes joka joulu.
    Mukavaa joulun odotusta myös Nestorille.

    VastaaPoista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!