tiistai 28. joulukuuta 2021

Kuusi kuvaa kesästä -haaste

Melkein kuukauden mittaisen puutarhajuttutauon jälkeen pääsen vihdoin palaamaan kukkien pariin. Minulle heitettiin tämä Tuplasti terapiaa -blogista lähtöisin oleva haaste peräti kahdelta suunnalta: ensin Puutarhan Lumo -blogista ja hetken päästä Sailalta Saaripalsta-blogista. Mikäs sen mukavampi tapa näin talven keskellä laittaa "puutarhapyörä" liikkeelle kuin selailla kesän kuva-arkistoja. Kävin läpi kuvia ja otin niistä erilleen valtavan määrän potentiaalisia vaihtoehtoja. Jostain syystä kuvissa korostui kärhöjen määrä. Haaste olisikin ollut helpompi toteuttaa, jos sen nimi olisi ollut vaikka "Kuusitoista kuvaa kärhöistä". Onnistuin kuitenkin karsimaan kärhöjen määrää ja löysin pari muutakin kuvaa, joten olkaapa hyvät: kuusi kuvaa kesästä.

Upeilla kukillaan hurmannut kruunukärhö 'Purple Dream' oli viime kesän hankintoja.
Luumutarhan alkukesä on hyvin hempeä: sinisten ja valkoisten lemmikkien seassa on vaaleanpunakirjavia 'Sorbet'-tulppaaneita ja uudet atsaleat 'Satomi' ja 'Tarleena'. Pian taustalla kukkii myös alppiruusu 'Mikkeli'. 
Perintöpioni 'Elina' kukkii vuosi vuodelta komeammin. Kuvassa on vain yksi yksilö.
Uusi kärhö tämäkin: loistokärhö 'Innocent Blush'. Jännittää nähdä, talvehtiiko tämä ja kukkiiko se ensi kesänä kerrannaisin vai yksinkertaisin kukin.

Viime kesä oli oikea perhoskesä. Tässä kuvassa syyssyrikälle on kerääntynyt paljon amiraaleja ja jokunen nokkosperhonen.
En ole mikään mestarikuvaaja, mutta minusta tämä kuva tarhalyhtykärhö 'Princess Katesta' sateen jälkeen on hyvin onnistunut.

Haasteen säännöt:
-julkaise kuusi kuvaa kuluneelta kesältä
-aihe on täysin vapaa
-haasta muita vastaamaan

Nyt täytyy myöntää, että en ole yhtään pysynyt kärryillä, kenet on jo haastettu mukaan. Kokeillaan kuitenkin kepillä jäätä ja haastetaan vaikka 
Lappalainen etelässä
Päivänpesän elämää

Vuosi lähenee loppuaan ja uuden vuoden juhlinta lähestyy. Kerroin viime vuonna mehiläisvahasta valmistetuista uudenvuodentinoista, mitkä herättivät selvästi kiinnostusta kommenteissa. Laitoin sivupalkkiin postaussuositukseksi jutun niistä, niin voitte käydä tutustumassa. Ne ovat ympäristöystävällinen ja matalan sulamislämpötilan takia myös turvallinen vaihtoehto perinteisille tinoille tai sokerille, jota voi myös käyttää valamiseen. Käykäähän tutustumassa, jos kaipaatte hauskaa ajanvietettä uuden vuoden juhlintaan.

19 kommenttia:

  1. Oikein ihanat kuvat!
    Toisessa kuvassa näkyvä luonnonkivipolku näyttää myös kivalle!

    VastaaPoista
  2. Hei pitkästä aikaa!
    Oletko talvettanut kuvien kärhöt maassa vai kellarissa? Istutin itsekkin viime keväänä kärhöjä, mutta vain varmoja, jotka talvehtii täällä Kuopion pohjoisosassa.

    VastaaPoista
  3. Syrikän varman talvetat kellarissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei! Kaikki kuvien kärhöt ovat nyt maassa talvehtimassa. 'Princess Kate' on nyt kolmatta talveaan maassa, muut ensimmäistään. Joka vuosi minulla on muutama loppukesän alelöytö kellarissa ensimmäisen talven yli. Istutan ne kukkapenkkiin alkukesällä, minkä jälkeen saavat pärjätä omin avuin. Yksikään loistokärhö ei ole minulla vielä heittänyt henkeään talven aikana ja IV-vyöhykkeellä kuitenkin asun. Tänä vuonna näyttäisi olevan hyvin lumisuojaakin niille tarjolla, joten eiköhän sinullakin talvehtiminen onnistu hyvin :) Syrikkä talvehtii kellarissa.

      Poista
  4. Ihania kuvia. Elina kärhösi on tosi kaunis.

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat! Hei, voisitkin vielä tehdä sen kuusitoista kuvaa kärhöistä -postauksen ;-)
    Princess Kate -kuva on tosiaan aivan ihana, siinä näkyy ko. kärhön herkkä kauneus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ajatus on kyllä aika houkutteleva, joten ehkä teenkin sen vielä tässä talven mittaan.

      Poista
  6. Ihanat kuvamuistot, kesä tulvahti verkkokalvolle, ah! Voi sentään tuota perintöpionia, aivan ihanainen. Ja kärhöt tietysti aina… minäkin voisin katsoa ne 16 kärhökuvaa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä teenkin oikein kunnon kärhömaratonin talven aikana. Kuinka houkutteleva ajatus!

      Poista
  7. Kiitos haasteesta yritän vastaa siihen. Kivoja kuvia tuo syrikkä on kyllä mahtavan erikoisen värinen ja Elina on kyllä kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syrikkä on kyllä hieno kunnolla kukkiessaan, värikin hyvin intensiivinen ja perhoset siihen lisäksi.

      Poista
  8. Sinäpä sen sanoit: 16 kuvaa kärhöistä olisi nappivalinta juuri sinulle. Lukisin ja katselisin sellaisen postauksen mielelläni.
    Elina-pioni on kerrassaan upea. Itse asiassa ihan joka kuvan sisältö ansaitsi tulla esitellyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistetään kärhömaratoni työlistan jatkoksi. Luulen, että kuvia valitessa aika kuluisi kuin siivillä.

      Poista
  9. Kauniit kuvat ootkin valinnu. Toivotaan kärhöjenkin talvehtivan hyvästi, onhan näillä korkeuksilla lunta jo suojana paljon. Kaunis on perintöpionisikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uskoisin kärhöjen talvehtivan hyvin. Lunta on meilläkin oikein mukavasti ja suurin osa siitä on vielä hyvin eristävää höttöistä pakkaslunta.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!