torstai 25. kesäkuuta 2020

Yksityiskohtia puutarhasta

Edellisen postauksen yleisnäkymistä onkin hyvä siirtyä pienempiin kokonaisuuksiin. Ihan minipieniä yksityiskohtia, kuten kukkien heteitä tai vastaavia ei ole tulossa, mutta jotain yleisnäkymiä pienempiä kohteita kuitenkin.
Afrikansinisarjan nuput alkavat kurkkia suojuslehden raosta. Nyt alkaa pitkän pitkä odotus.
Vuosia kaapissa lojunut lintukoriste on löytänyt paikkansa varjokujalta. Lintuja on koristeessa yhteensä kolme.
Kävin eilen ystäväni kanssa kunnon taimistokierroksella. Mukaan lähti pensashanhikki 'Lovely Pink', patjaharso, uusi nepalinhanhikki 'Ron McBeath' talvella kuolleen tilalle sekä kaksi kärhöä. Tällä kertaa ostoslistalla olikin loistokärhöjen sijaan viinikärhöjä. Kellarissa tulee olemaan taas talvella ruuhkaa, sillä jo pelkästään kärhöjä sinne olisi menossa ainakin kolme, mutta mahdollisesti jopa viisi, jos 'Albina Plenasta' ottamani pistokas suostuu juurtumaan ja päätän talvettaa myös tällä hetkellä ruukussa kasvavan 'Comtesse de Bouchaudin' kellarissa. 'Comtessen' ruukutin jo toukokuun alussa isoon ruukkuun, joten jos heinä-elokuun vaihteeseen mennessä se on kasvattanut ruukkunsa täyteen juuria, istutan sen suoraan maahan. Ja kärhöistä puheenollen: kaikki muut kärhöistäni ovat jo heränneet, paitsi mantsuriankärhö ja tarha-alppikärhö 'Pink Flamingo'. 'Hagley Hybrid' on kasvussaan pisimmällä ja on täyttänyt jo nyt melkein koko pation kärhöseinäkkeen. 'The President' alkaa olla myös jo kasvojen korkeudella, mutta kaikki muut korkeintaan polvenkorkuisia ja osa vasta sentin verran maanpinnan yläpuolella. 
Kaksi uutta kärhöä pääsi isompiin ruukkuihin kasvamaan kokoa ensi kevääseen saakka.
Rönsyakankaalin kukissa on hieno suonitus.
Suonet näkyvät koristeellisesti myös haltiankukka 'Twilightin' lehdissä. Vaikka päällepäin lehdet ovat keskenään hieman eri värisiä, alta kaikki ovat yhtä punaisia kuin vasemman alanurkan lehti.
Ihmettelin tässä aiemmin patiopenkistä löytyviä pikkutaimia, jotka eivät näyttäneet ihan rikkaruohoiltakaan. Tutkin ja haistelin niiden lehtiä ja kiertelin puutarhassa etsimässä saman näköisiä samalla kun mietin, mitä minulla kasvoi siinä penkissä viime kesänä. Pian tunnistin taimet jättiverbenoiksi. Täysin väärissä paikoissa kasvavat taimet siirsin muihin kukkapenkkeihin, mutta osan jätin paikoilleen. Saa nähdä, ehtivätkö kukkia vielä tämän kesän aikana.
Jättiverbenat, valkoiset myskimalvat ja isomaksaruohon siementaimet sulassa sovussa. Yksi malvoista on erikoisen näköisesti kellankirjavalehtinen.
Himalajanesikon kukkavarsi on lähtenyt kukinnan jälkeen hauskasti kiertymään.
Kesäkurpitsan ensimmäinen nuppu sopii väriltään kauniisti mangoldin punaisiin varsiin.
Jätin osan keväällä versottamistani sinapeista kasvamaan ja istutin ne keväällä kasvimaalle. Nyt ne kukkivat sitruunankeltaisin kukin.
Joskus lapsellisesti ajattelin, että kauniina kesäpäivänä olisi mukava vaikka paljain jaloin tallustella patiolla. Onnistuu se edelleenkin, jos saa varpaansa ujutettua varjoisaan paikkaan, kuten ruokaryhmän alle. Muuten patiolla ja varsinkin työhuoneen rappukiven päällä astelu muistuttaa tulisilla hiilillä kävelyä.
Rappukiven lämpöennätys eiliseltä. Vaaleammat patiolaatat ovat sentään kymmenisen astetta viileämpiä.
Onneksi koko patio ei ole tulikuuma, sillä kärhöseinäkkeen, ruokaryhmän ja liiterin varjot pitävät osan laatoista selvästi viileämpinä. Kunhan istutukset kasvavat, ne varjostavat lisää ja rappukivenkin tilalle on suunnitteilla samantapainen puulla verhottu porras, mitä etuovella on. Siihen asti on pahimpina hellepäivinä muistettava pitää kengät jalassa tai hypittävä hyvin sukkelaan viileämmille laatoille. Saa nähdä, rikotaanko tänään lämpöennätyksiä.

Ja hei, käväiskääpä vielä katsomassa Uuden bloggerin hölmöyksistä -postausta; lisäsin sinne juuri yhden hyvin oleellisen huomion blogin ulkoasun muuttamisesta.

16 kommenttia:

  1. Hienoa, että kärhösi heräsivät, saman totesin omien ”Rouge Cardinalien” suhteen :). Iso ero on täälläkin heräämisestä ja kasvussa.
    Huh, melkoinen kuumuus partion pinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että sinunkin kärhösi tarvitsivat vain vähän enemmän aikaa ja lämpöä heräämiseen :) Luulen, että joidenkin kärhöjen maan alla uinuvat silmut kestivät enemmän routaa kuin toisten ja siksi osalla kestää pidempään lähteä kasvuun. Tänään mitattiin samasta kohdasta reilu 65 astetta. Mihin tässä kohta tarvitsee enää grilliä, kun voi käristellä makkarat kiven päällä? :D

      Poista
  2. Tosi kiva lähikuva afrikansinisarjan avautuvasta kukasta.
    Meillä kärhöt näyttävät pitäneen kovasti lähes lumettomasta viime talvesta, sillä kaikki ovat hengissä ja osa huitelee jo lähes tukitankojensa latvassa. Ainoastaan loistokärhö ’DR. Ruppel’ antoi alkuun odottaa itseään, mutta nyt siitäkin on havaittavissa elonmerkkejä.
    Nyt hellettä piisaa ja meillä lämpömittari näyttää parhaillaan 31 astetta varjossa. Varotaan polttamasta nahkojamme.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Teillä ei varmaan ollut maa sitten roudassa yhtään? Meillä taisi mennä routa aika syvälle, sillä melkein kaikki kasvit lähtivät kasvuun selvästi normaalikevättä hitaammin. Onneksi sentään nuo silmäteräni ovat kaikki hengissä. Mantsuriankärhön menetys harmittaa, mutta ei kai toivoa ole vielä menetetty. Auringonpolttamat eivät houkuttele yhtään, joten varovaisina ollaan oltu ja keskipäivän paahteisimmat tunnit on vietetty turvallisesti sisällä.

      Poista
  3. Kuumaa on, täällä tänään varjossa +29. Ei ole enää mukavaa olla ulkona.
    On teillä hieno kivi pihassa ! (bannerissa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä varmaan on ollut samoja lukemia, en muistanut katsoa varjon puoleista mittaria ennen kuin aurinko alkoi paistaa siihen tunti sitten. Nyt se näytti jo 35 astetta. Kivi on komea ja siitä tuli bloginkin nimi, vaikkei se nyt ehkä ihan "oikea" hiidenkivi olekaan :)

      Poista
  4. Kivasti tuo Himalajanesikko kieryy. Mukavia yksityiskohtia oot muutenkin kuvannu. Kesäkurpitsat meilläkin jo on alottanu kukkimisen. Kuuma on ja uutisoitu on ainakin komposiitista tehtyjen terassien polttavan jalakoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varmaan mikä tahansa patio- tai terassimateriaali kuumenee näillä keleillä, jos aurinko paahtaa yhteen kohtaan koko päivän. Meilläkin tuo rappukivi on koko päivän auringonpaisteessa.

      Poista
  5. Kuuma on patio ja kaikki muutkin pinnat! Niille, jotka helteestä tykkäävät ovat onnenpäivät. Minulle riittäisi vähempikin. Minäkin istutin rönsyakankaalia pihään paljasta multapintaa peittämään. Näyttää ottavat peitthommat tosissaan! Vieläköhän joskus kadun sen istuttamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pärjäisin muutaman asteen viileämmässäkin, mutta ei tämä vielä ihan liian kuumaa ole. Kyllä kesällä saa lämmintä olla ja varsinkin kylmän kevään jälkeenlämpö tuntuu hyvältä. Rönsyakankaalia ei tarvitse maanitella levittäytymään. Muista leikata sen kuihtuneet kukat pois, niin ei ilmesty siementaimia ihan joka puolelle. Kyllä sen saa kurissa pidettyä, kun käy repimässä liikoja rönsyjä välillä pois. Sillä ei kuitenkaan ole mitenkään mahdottoman vahva juuristo, joten lähtee suht helposti kitkemällä.

      Poista
  6. Joskus on hyvä mennälähemmäs ja vieläkin lähemmäs, niin saa kivoja yksityiskohtia kameran linssiin:) Tämä kuumuus koettelee kylmiin tottunutta, mutta on siinä oma nautintonsakin; eipä tarvitse hetkeen vetää villasukkia jalkaan:D Rönsyakankaali on aika kiva kasvi, vaikka helposti leviääkin, on silti kaunis ja hyvin peittävä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukkia ei tosiaan ole tarvinnut pitkään aikaan :D Rönsyakankaalissa on etunsa, vaikka sen leviämistä joutuukin välillä rajoittamaan reilustikin. Lehdiltään se on koko kasvukauden kaunis ja kukintakin on näyttävä. Kiitos, mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Kyllä patiollanne tarkenee, alkaa olla kivien lämpötila sellainen, mitä lämpimäksi en toivo edes saunassa ilman menevän. Varjopaikoissa oleminen on ollut nyt kova sana. Ja jonain muina päivinä taas pitää etsiä aurinkoisia kohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkenee todellakin! Onneksi vaaleat laatat ovat edes hieman viileämpiä, mutta rappukiven yli pitää kyllä hypätä, jos meinaa paljain varpain patiolla liikuskella. Jospa se lämpötila tästä pikkuhiljaa tipahtaisi vähän inhimillisempiin lukemiin.

      Poista
  8. Hui, onpa kuumaa! En ole onneksi polttanut varpaitani, pahempi riesa meillä ovat kävyt ja ohdakkeet, kivet eivät ole kuumenneet. Viinikärhöt ovat oikein erinomaisia kärhöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei kävyistä ja ohdakkeista ole riesaa. Ilmeisesti joku kiusa on aina pakollinen puutarhassa kuin puutarhassa :D Viinikärhöjä kehutaan kovasti, joten pitäähän se nyt testata niitä omallakin pihalla.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!