sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Viikon varrelta

Tässä tulee kuvakimara viikon varrelta, eli otoksia, jotka eivät sopineet aiempiin postauksiin, mutta ansaitsevat syystä tai toisesta tulla julkaistuiksi. Kuusitiaisten pesässä on nyt hiljaista, sillä poikaset ovat lähteneet maailmalle. Huomasin yhden poikasista huutavan pöntön lähellä olevassa kukkapenkissä ja kipaisin saman tien hakemaan sisältä kameran. Sillä aikaa poikanen oli räpisköinyt metsänreunapenkin istumakivelle ja pyrähti siitä kimalaisen lentoa muistuttavaan etenemistyyliin kohti metsää. Pari päivää kuulin ainakin kahden poikasen ääntelyä metsiköstä, nyt ovat ilmeisesti lähteneet maailmalle.
Metsänreunapenkin istumakivi toimi kuusitiaisen poikasen kiitoratana. Poikanen ei olisi voinut kauniimpaa taustaa lentoonlähdölleen valita!
Kuten edellisestä kuvasta voi nähdä, lemmikit kukkivat nyt meilläkin. Metsänreunapenkki on alkukesästä lemmikkien valtakuntaa, joka on pihlaja-angervojen hävittämisen ansiosta päässyt levittäytymään rinnettä alaspäin.
Kuvasta erottuu hyvin, kuinka paljon penkki laajeni keväällä (mulloksella oleva alue on siis laajennusta).
Siirsin 'Princess Zaide' -narsissit olohuoneen ikkunan alta metsänreunapenkin istumakiven viereen. Näitä pitää hankkia tähän penkkiin lisää, sillä ne nousevat niin kauniisti lemmikkien yläpuolelle.
Valkoiset lemmikit kukkivat luumutarhassa. Etualalla ihana tulppaani 'Sorbet'.
Luumutarhassa kukkivat japaninakileijat, lemmikit sekä tulppaanit 'Pink Impression' ja 'Sorbet'.
Talon seinustalle siirtämäni penkki on ollut muutaman kerran käytössä tällä viikolla, sillä olen ihastellut siltä luumujen ja muiden takapihan kasvien kukintaa. Ehkä tästäkin raakileesta on joskus puutarha tulossa.
Kuvassa luumujen kukat erottuvat vain juuri ja juuri, oikeasti kukkia on aika runsaasti keskellä olevassa 'Laatokan Helmessä' sekä sen oikealla puolella taka-alalla olevassa viipurilaisessa punaluumussa.
Kärhöistä on tällä hetkellä herännyt vasta viisi kahdestatoista. Jospa loputkin heräilisivät pian, tänään vasta löysin viidennestä kaksi pientä versonkärkeä maanrajasta. Onneksi kellarissa talvehtinut 'Kaiser' paikkaa vähän kärhöikävää.
Hänen keisarillinen korkeutensa loistokärhö 'Kaiser' on aukaissut muutaman kukan. Tässä kuvassa vasemmanpuoleinen polkukin on edistynyt melkein metrin edelliseen kuvaan verrattuna.
Viime vuonna kukat olivat reilusti alle kymmensenttisiä halkaisijaltaan, tänä vuonna ne ovat selvästi suurempia.
Uskokaa tai älkää, mutta tämäkin monsteri on samaa kasvia kuin edellisen kuvan kaunotar.
Sain tuliaisina varjokujalle hortensian. Unohtui kysyä, mitä lajia kaunotar mahtaa olla. Luulen, että kellarissa talvetettavaa sorttia, vai mitä olette mieltä?
Kivikkorinteessä kukkii, tosin niin kukkii naapurissakin ja näkymiähän saa lainata!
Kevätvuohenjuuret pistävät nyt parastaan. Niiden väleissä kukkivat helmililjat melkein jäävät jalkoihin. Taustan lemmikkipuro ja kiven takana näkyvä norjanangervo ovat naapurin puolella. 
Tähtilevisia 'Little Plum' on avannut ensimmäisen kukkansa. Sen lehtiruusuke on muuten nyt isompi kuin koskaan ennen, joten ehkä se on viimein kotiutunut kivikkorinteeseen.
Kärhökaaripenkin vuosi sitten tehtyyn laajennukseen on muotoutumassa helmililjapuro.
Runoilijanarsissi 'Recurvus' ei suostunut kukkimaan vuosiin alkuperäisellä paikallaan, joten siirsin ne viime kesänä kolmeen eri paikkaan. Siirto selvästi kannatti!
Jaksoitteko loppuun saakka? Hauskaa alkavaa viikkoa!

20 kommenttia:

  1. Nuo kivipolut on upeat. Hitaasti nousee minunkin kärhöni, pelkään että joitain on menetetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä en suostu vielä uskomaan, että kärhöni olisivat kuolleet. Tai no, tarha-alppikärhö 'Pink Flamingo' saattaa olla, sillä sen viime kesänä pahasti murtunut verso oli talven aikana katkennut kokonaan. Talvi ei ollut täällä paras mahdollinen kärhöille, mutta ei kai se nyt niin paha voinut olla, että kaikki juuret olisivat tuhoutuneet? Odottelen rauhassa vähintään vuoden verran ennen kuin menetän uskoani ihan kokonaan.

      Poista
  2. Ihana kuva 'Kaiser'sta ja poluista!!!!...Ja lemmikit taustalla, nam! Mullaki osa kärhööstä viälä puuttuu, mutta onneksi osa o jo heränny hyvinki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lemmikit tuovat kivasti täytettä ja väriä vielä harvoihin perennakasvustoihin. Kukinnan jälkeen ovat rumia, mutta onneksi ovat helposti pois kitkettävissä. Pitää taas tänään tehdä tarkistukierros, jos vaikka olisi joku kärhö taas herännyt. 'Hagley Hybrid' ja 'The President' alkavat olla pian polvenkorkuisia, joten ainakin pari kärhöä ehtii kukkaankin tämän kesän aikana.

      Poista
  3. Ihania kuvia ja tuo Kaiser on upea. Aikamoinen urakka tuossa polussa, mutta lopputulos on kyllä hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Polun teko on helppoa, mutta hidasta. Minulta alkaa olla kivituhka ja hiekkakin lopussa, joten taitaa hetkeksi jäädä kesken sen tekeminen.

      Poista
  4. Todella kaunis tuo kivipolku. Laajemmasta kuvasta saa hyvän kuvan sen muodosta. Kaunis ’ Kaiser’. Minulla näyttää kärhöt lähteneen, yhtä lukuun ottamatta, hyvin kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Etelämmässä oli parempi talvi kärhöille. Meillä lämpötilat sahasivat nollan molemmin puolin, jäätä kertyi paksulti maan päälle ja routa ylsi syvälle. Toivottavasti ei kuitenkaan niin syvälle, mihin olen kärhöjen juuret istuttaessa haudannut.

      Poista
  5. Niin kaunista ja ihania kukkijoita♥ Minulla ei vielä ole yhtään kärhöä, mutta ne ovat kyllä aivan upeita ja sellaisista olen haaveillut:) Taitaa vaan olla kovin arka kukka ja minä kun en kummoinen "puutarhturi" ole niin epäilen tokkopa se pysyisi voimissaan minun hoidossa:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Loistokärhöt ovat upeita ja viihtyessään suht helppojakin, mutta osaavat ne oikutellakin. Alppikärhöt ja tarhaviinikärhöt ovat helpompia, mutta niitähän minulla ei vielä juurikaan ole :D Suunnitelmissa on kyllä hankkia jokunen niitäkin nyt, kun on niille sopivia paikkojakin enemmän. Suosittelen kyllä kokeilemaan kärhöjäkin. Ihanaa uutta viikkoa!

      Poista
  6. Tässä oli paljon kaunista ja ansaitsi todellakin julkaisun. Niin hieno tausta pikkuruisella linnunpojalla, lemmikit ovat tosi kauniita kukkapilvenä kukkiessaan. Voi tuota Kaiserin kauneutta, toivottavastikaikki hienot kärhöni heräävät unistaan.
    En väsy ihailemaan noita kivipolkujasi, ne kruunaavat näkymän ja voit todellakin puhua puutarhasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Kärhöjen juurialueet on taas tänään tarkistettu: ei uusia heränneitä. Onneksi 'Kaiser' kukkii ja tähän mennessä heränneet kasvavat reippaaseen tahtiin. Pitää vain malttaa odotella loppujen heräämistä. Eivät välttämättä ehdi kukkaan enää tämän kesän aikana, mutta pääasia, että ovat elossa.

      Poista
  7. Vaikeuksitta jaksoin postauksen lukea ja kuvat piti katsoa kahteenkin kertaan. Niin upeasti japaninakileijasi kukkivat Kaiserin komeudesta puhumattakaan. Toivottavasti muutkin kärhösi heräävät.
    Lemmikit ovat ihania. Meille ne ovat tulleet ihan itsestään ja levinneet hienosti sinne tänne. Parhaimmillaan niitä on isot kasvustot. Aikanaan, kun niiden varret ruskistuvat, kiskon kuivuneet pois ja samalla ravistelen siemenet maahan.
    Polkusi ovat todella hienot. On niihin jokunen työtuntikin kulunut, mutta ehdottomasti on kannattanut naputella kiviä toinen toisensa viereen.
    Leppoisaa kesäviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Japaninakileijat ovat siemenistä ja pikkutaimista muutaman vuoden aikana kasvatettu ja kukkivat nyt ensimmäistä kertaa oikein kunnolla. Luotan siihen, että ainakin suurin osa kärhöistäni vielä heräilee. Jos eivät tänä kesänä, niin sitten ensi vuonna. Meillä lemmikit ovat entisen asukkaan jäljiltä ja saavat minun puolestani levitä vapaasti. Minäkin revin lemmikit pois sitten kun kasvustot ränsistyvät, jotta muut kasvit pääsevät paremmin esille.
      Kivipolut ovat helppoja, mutta hitaita tehdä. Onneksi pidän palapelien tekemisestä, niin kiviäkin on mukava sommitella. Leppoisaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  8. Tästä tulikin mieleen, että minulta on japaninakileijat hävinneet. Onneksi kaikkia menetykaiä ei edes heti muista. Hyvin sielläkin kukkii. Ja lisää kukintaa on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas yritin etsiä eilen muita akileijojani ja totesin, ettei niitä löydy. Jonkun toisen kasvin mukana tulleita siementaimia sen sijaan on hengissä, joten jännityksellä odotan, minkä värisiä ja näköisiä sieltä mahtaa tullakaan. Menetyksiä tuli viime talvena enemmän kuin osasin etukäteen pelätäkään. Toivottavasti kärhöt eivät kuulu siihen, vaan heräilevät vain vähän normaalia hitaammin.

      Poista
  9. Kaunista on siellä. Hienot kivipolut oot naputellu ja kukkiva Kaiser on vallan upea. Japaninakileijan väri on hieno, kärhöistä on meilläkin vielä osa piilossa, toivotaan niitten nousevan. Suloinen tuo lemmikki kukkiessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kärhöt heräävät tänä vuonna hitaasti, mutta jospa ne sieltä kömpisivät esille. Lemmikit ovat edukseen suurina määrinä. Kukinnan jälkeen menee hetki niiden ränsistyneitä kasvustoja siivotessa.

      Poista
  10. Lemmikkimättäät ovat ihania, ne ovat onnistuneet tänä kesänä. Jämptit kiveykset ovat silmää hiveleviä kukkien herkkyyden vastapainoksi. Ja keisarillinen kärhö on omassa arvokkuudessaan! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lemmikit kukkivat kyllä tänä vuonna todella runsaasti. Mukavaa viikkoa!

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!