Puutarhakoiran silmin

Hiidenkiven puutarhakoira, rinsessa Carolina, eli tuttavallisemmin Karo tässä terve! Emäntä tuossa talvella pohti, että olisi kiva osallistua Mama's Gardenin Minnan leikkisään haasteeseen, jossa esitellään omaa puutarhaa sellaisista kuvakulmista, joista ei normaalisti kuvaile. Ei tuo ole saanut sitä aikaiseksi tehdä, mukamas on jo esitellyt puutarhansa ihan joka nurkalta. Ei varmasti ole esitellyt meikäläisen näkövinkkelistä kertaakaan, vaikka vähän väliä konttaileekin pitkin puutarhaa! Päätinpä siis käyttää karvaista sananvaltaani ja näyttää teille reviirini parhaat palat. Emäntä vähän jeesasi kuvaamisessa.

Kivipolkuja pitkin on mukava tallustella. Tästä pääsi ennen tuonne vasemmalle puolelle nurmikkoa pitkin, mutta nyt siihen on ilmestynyt kaivanto. Menen siitä silti, vaikka sitten joutuukin tassupesulle.

Olen oppinut pysymään omalla pihalla ja paimenkoirana tehtäväni on muutenkin pysyä lauman mukana, joten saan ulkoilla useimmiten ilman hihnaa. Välillä lähden houkuttelevien hajujen perässä metsän puolelle tutkailemaan, mutta aika pian minut kutsutaan takaisin omalle pihalle. Kerään kuulemma punkkeja metsässä tallustellessani.

Vahdin tästä grillikatoksen seinustalta tarkkaavaisena ympäristöä. Tähän saa kaivettua mukavan viileän kuopan hellepäivien nokosia varten. Kuoppa muuten viilentää parhaiten, kun se on metrin päässä pötköttelypaikasta.

Olen löytänyt myös toisen ihanan viileän kuopankaivuuhietikon vanhalta kasvimaalta, jonne ilmestyi vielä alkutekijöissään oleva risumaja.

Puutarhassani parasta on papanat, kikkareet, lantarakeet... siis kakka ihan missä muodossa tahansa. Pupun papanoita mutustelen joka päivä ja myös omia jätöksiäni, jos niitä ei ole ehditty haudata nurmikkoon. Emäntä on muuten innokas hautaamaan kakkaa syvälle maahan; marjapensaiden ja kukkivien luumupuiden juurellekin se kävi rautakangen avulla hautaamassa roppakaupalla herkkuja. Mutta kyllä minä niitä olen saanut sieltä kaivettua. Luumupuun juurelle tosin piti kaivaa aikamoinen monttu, jotta pääsin herkuttelemaan. Ja oli se sen arvoista! Silmät nautinnosta puoliummessa rouskuttelin melkein koko kasan. Ehdinpäs, ennen kuin emäntä kerkesi juosta väliin! Sitä en ymmärrä, miksi minut pidettiin sen jälkeen useampi päivä hihnassa ulkona. Vai johtuikohan se siitä, että petiini sattui vahingossa tulemaan seuraavana yönä vähän isompi, erittäin haiseva yllätys...? Pikakompostorin tuotos on muuten myös oikeaa herkkujen herkkua.

Emäntä laittoi hajonneen lintualtaan herkkuhetkeni jälkeen esteeksi, mutta lapset kävivät napauttamassa sen palasiksi. Nyt saan siirreltyä palasia pois tassuillani ja pääsen kaivamaan loput herkut jemmasta parempiin suihin.

Pidän myös puutarhamme eläinvieraista. Siilien puuhastelua on hauska seurata olohuoneen ikkunasta. Niiden lähelle minulla ei ole lupaa mennä. Olin apuna etsimässä vesimyyrääkin, mutta se mokoma lymysi liian syvällä maan alla. Uusia tunneleita ei ole ilmestynyt eikä emännän laittamiin loukkuihin ole jäänyt kiinni niitä yhtään. Emäntä veikkasi, että hänen näkemänsä kissa oli varmaan ehtinyt napata sen saaliikseen. Minä toki tiesin, että kissakin on välillä liikkunut täällä ja olisin mieluusti käynyt sitä tervehtimässäkin, mutta se ei ole uskaltautunut näyttäytyä minulle. 

Tarkkailen usein kadun tapahtumia tästä etupihan nurmikolta tai rappusilta. Tästä näkee myös naapurin kukkivan omenapuun. Vesimyyrä mylläsi keväällä tuon omenapuun kohdalla aidan molemmin puolin.

Rusakoita meillä sen sijaan näkyy usein ja ne saavat tassuihini vauhtia. Isäntä ja emäntä hätistävät ne yleensä tiehensä ennen kuin päästävät minut ulos, mutta joskus pitkäkorvat ovat niin pöhköjä, että hyppivät pihalle aivan kuin olisivat sekä sokeita että kuuroja. Olen saatellut muutaman naapureiden pihojen läpi ja pari jopa katua pitkin matkoihinsa. Isäntä ja emäntäkin ovat joskus liittyneet seuraan, vahingossa varmaan minulle huutaen eivätkä rusakolle. Kerran juoksimme fasaanikukon kanssa kilpaa. Juuri kun olin saamaisillani sen pyrstösulista kiinni, se muisti omistavansa siivet. Minusta on huijausta lähteä lentoon kesken kisan! Pienempiä lintuja en viitsi jahdata, mutta joskus innostun seurailemaan ötököitä. Erityisesti perhosia on hauska yrittää napata, mutta tutkin kyllä mielelläni muurahaisia ja kärpäsiäkin.

Täällä kantopuutarhassa on muurahaisten polkuja. Ja jäniksen papanoita!

Etupihalta kuului ääniä! Pitää lähteä tarkistamaan, tuliko isäntä jo kotiin vai oliko se postiauto.

Hännänheilutukset ja karvaiset terveiset teille emännän lukijat, toivottelee Karo.