sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Uuden bloggerin hölmöyksistä

Uusi blogger-versio on herättänyt paljon keskustelua ja usein moitteitakin. Myönnän, että minustakin se on kömpelö ja välillä jopa sekavakin. Kaikkeen kuitenkin tottuu, kun vain tutustuu ja käyttää aikaa opetteluun. Vai tottuuko sittenkään? Otetaanpa siitä selvää. Toivottavasti joku ottaa vinkistä vaarin ja jatkaa lapsenkenkiäkin pienemmissä popoissa töppöstelevän version kehittelyä.
Loistokärhö 'Kaiserin' uusin kukka aukesi suoraan voimakkaan punaisena.
Minä teen postaukset aina tietokoneella ja siinä uudistuksen hienoudet tuntuivat lähinnä ärsyttäviltä ja käyttöä hankaloittavilta. Toimintoja joutuu klikkailemaan ties minkä välilehden takaa ja kuvien siirtymistä odottelemaan pienen ikuisuuden. Todella häiritsevää on se, että latausikkuna vain häviää näkyvistä ja jättää käyttäjän ihmettelemään, onko kuvia tulossa ollenkaan vai mikä meni pieleen. 
Isosamettikukka 'Vanilla' alkaa kukkia.
Käytän välillä kännykkää postausten lukemiseen ja siinä uusi blogger toimii minusta hyvin. Ajattelinkin kokeilla, kuinka postauksen tekeminen kännykällä onnistuu. Ehkä uudistus olikin tehty luurinkäyttäjiä ajatellen. Tuumasta toimeen siis! Alku vaikutti lupaavalta: teksti pysyy kännykän näytön alueella eikä näkymää tarvitse zoomailla isommaksi, jos haluaakin käyttää yläreunan toimintoja. Riittää, että napauttaa harmaata palkkia yläreunassa ja ne ilmestyvät saman tien käden ulottuville. 
Viipurin punaluumun ensimmäiset maistiaiset tulossa.
Tekstiä voi muotoillamutta yritäpä palata yläpalkista takaisin tekstin kirjoittamiseen. Ainakin minulla viimeisimmäksi kirjoitetut rivit jäävät näppäimistöalueen taakse piiloon. Jos kursori on pysynyt paikoillaan, tekstin loppu nousee esille oikeanlaisena, kun alkaa kirjoittaa uutta tekstiä. Sittenpä ollaan ongelmissa, jos kursori onkin jäänyt väärään paikkaan. Sen sekamelskan korjaamisessa voikin kestää tovi jos toinenkin. Aivan tekstin alkuun pääseminenkin on yhtä monimutkaista.
Pitkä rivistö sorjalaukka 'Mount Everestiä' jäi tänäkin vuonna haaveeksi, sillä niistä vain viisi innostui kukkimaan.
Suurin syy tietokoneella postaamiseen on se, että kännykkäni kamera ei pärjää kuvanlaadussa edes huonolle digikameralleni. Kameralla ottamani kuvat ovat siis tietokoneellani. Kaikki tämän postauksen kuvat on kuitenkin otettu kännykällä, jotta saan testattua uutta bloggeria oikein perusteellisesti. Siinäpä tulikin sitten ongelmia kerrakseen sillä kuvia ei saa siirrettyä eri järjestykseen tai ylipäätäänkään eri kohtiin postauksessa. Jos on mennyt kirjoittamaan tekstin valmiiksi ja haluaa lisätä kuvat lopuksi, pitää ne hakea yksitellen tai siirtää tekstiä kuvien väleihin. Tekstin siirtäminenkään ei ole ongelmatonta, sillä välillä teksti ei pysy siellä, missä sen olisi halunnut olevan. Esimerkki siitä löytyy heti toisesta kappaleesta: minun olisi pitänyt ymmärtää siirtää kursori vasempaan laitaan ennen tekstin siirtämistä, jälkeen päin se ei näytä olevan mahdollista. Kerran keskitetty on näemmä aina keskitetty.
Lisää kuvateksti Vanhassa bloggerissa ei tarvinnut pyyhkiä erikseen "lisää kuvateksti" -tekstiä pois, vaan se hävisi itsestään. Kuvassa valkoisia lemmikkejä sekä nyppykurjenpolvea.
Välillä pitää tietenkin käydä esikatselemassa postausta. Esikatseluruutu aukeaa omaan välilehteensä, kuten tietokoneellakin nykyään. Kännykällä esikatselu on kuitenkin haastavaa, sillä postaus näkyy ainoastaan selainversion näköisenä ja sitä joutuu lukiessaan tihrustamaan ja vierittämään sivuittain. Tietokoneellakaan ei näe, miltä postaus näyttää mobiiliversiossa.
Harjaneilikan hapsottavat nuput nousevat lemmikkien seasta.

Omat yllärinsä tuo kännykän automaattinen tekstin korjaus. Katsotaanpa, mitä kännykkä ehdottaa, kun kirjoitetaan vaikkapa keskuksista (=kesäkukista), kätköistä (=kärhöistä), ulkomaalaista (=ukkolaukoista), konsultoinnista (=kompostoinnista), sattumuksista (samettikukista), kirjoittamisesta (=juurruttamisesta), suomenkielisestä (=siemenlisäyksestä), kuorma-autosta (=kukinta-ajoista), toimittamisesta (=ruukuttamisesta), versiosta (=versoista), silmistä (=silmuista), kuvatekstistä (=kiveyksistä), julkaisuista (=kukkanupuista), pienimuotoista (=pioninkukista)... Niinpä! Ei sovi kännykkä ainakaan puutarhanloggaamiseen (=puutarhabloggaamiseen)!

JÄLKIKÄTEEN ILMENNEITÄ HUOMIOITA:
Jos haluatte muuttaa bloginne ulkoasua, se kannattaa ehdottomasti tehdä vanhan bloggerin puolella. Halusin vaihtaa yläbannerin kuvan kesäisemmäksi ja eihän se taaskaan osunut kerralla kohdilleen. Vanhassa bloggerissa muutokset piti vielä lopuksi tallentaa uudelleen ennen kuin ne otettiin käyttöön blogissa. Tämä uusi it-insinööriharjoittelijan luomus vaihtoikin kuvan saman tien kun painoin tallenna-nappia. Esikatseluakaan kun ei pääse tekemään ennen kuin muutokset on tallennettu ja niinpä saman kymmenminuuttisen aikana blogini yläbannerin ulkoasu muuttui kolme kertaa. Aivan järjetöntä, ettei muutoksia voi esikatsella ennen julkaisua! Tässäkin asiassa on vanhassa vara parempi.

39 kommenttia:

  1. Minä teen postaukset aina tietokoneella ja blogger on minulla aina valmiina eli olen ikuisesti kirjautuneena. Menen siis aina vanhaan bloggeriin. Mutta. Välillä näkymä hyppää uuteen, ainakin silloin kun menen hallinnan kautta katsomaan lukemiani blogeja. Sieltä ei enää pääse suoraan blogiin vaan pitää klikata itsensä blogin osoitteen kautta sisään, ennen meni suoraan kun klikkasi blogin nimeä. Postaukset teen vanhalla systeemillä kun en edes tiedä miten pääsisin testaamaan uutta. Todella metkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama minulla, paitsi olen mennyt nyt uuteen bloggerin versioon. Luulen, että jossain vaiheessa uusi tulee kuitenkin pakolliseksi, joten yritän nyt opetella käyttämään suoraan sitä. Lukuluettelon kautta pääsee suoraan lukemaan blogeja, kun klikkaa haluamaansa blogia oikealla näppäimellä ja valitsee sieltä "avaa linkki uudessa...". Silloin ei tule sitä ärsyttävää uudelleenohjausilmoitusta. Minulla bloggeriin tuli suoraan uusi versio, kun klikkasin sitä "kokeile uutta versiota (tjsp.)" -nappulaa, eikä vanhaa ole näkynyt muuten kuin jos blogin kautta käyn muokkaamassa jotain vanhaa postausta. Lastentauteja tässä uudessa kyllä vielä on vaikka millä mitalla, vaikka jotain pikkumuutoksia parempaan on tämän pariviikkoisenkin aikana jo tullut.

      Poista
  2. Kiitos mielenkiintoisesta ja hauskasta postauksesta!
    Minäkin teen postaukset aina läppärillä. Kokeilin uutta Bloggeria, mutta palasin hyvin pian vanhaan - ja pysyn siinä niin kauan kuin mahdollista.
    Uusi näyttää hieman modernimmalta, mutta on hankalampi käyttää. Enkä pidä siitä, että esim. tilastoista näkyy ensi silmäyksellä vähemmän tietoa kuin ennen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uusi on kieltämättä sekavampi kuin vanha ja tilastot varsinkin ovat monimutkaisemmat käyttää. Toivottavasti parantelevat tätä uutta versiota paljon ennen kuin se tulee pakolliseksi. En usko hetkeäkään, että vanha jäisi vaihtoehtoiseksi versioksi uuden rinnalle kovin pitkäksi aikaa.

      Poista
  3. Samanlaisia huomioita täällä. Tosin teen äärimmäisen harvoin postauksia kännykällä, koska mieluummin kirjoitin kymmensormijärjestselmällä ilman automaattista tekstin korjauksen tuomia sanahirviöitä. Lisäksi lataan kuvat kamerasta pöytäkoneelle, jossa myös pienennän ja rajaan niitä ja talletan sekä nimeän kuvat. Näitä hommia kännykällä tehdessä menisi hermo, eikä kaikki olisi edes mahdollisia.
    Uudess bloggerissa on liuta ylimääräisiä klikkauksia ja kuvien siirrossa nimenomaan turhaa hitautta. Tekstin muokkaaminen ei ole tippaakaan parantunut. En näe uudistuksessa mitään sellaista parannusta, jonka vuoksi siihen kannattaa siirtyä. Käytin uutta versiota vajaan kahden viikon ajan ja nyt palasin takaisin vanhaan. Toivottavasti ei ole pakko siirtyä kokonaan uuteen. En vastusta uudistuksia tai kehitystä, mutta tässä tapauksessa mitään oleellista uudistusta minun kannaltani ei ole tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tehnyt pari kertaa pienen pätkän tekstiä, jos on tullut joku idea mieleen enkä ole päässyt tietokoneelle juuri silloin. Kymmensormijärjestelmällä naputtaa tekstiä paljon nopsempaan ja on helpompi muutenkin käsitellä tekstiä kuin kännykällä. Kuvien siirrosta ja käsittelystä puhumattakaan. Tämän postauksenkin tekemiseen kesti kännykällä vähintään kolminkertainen aika siihen nähden mitä siihen tietokoneella olisi mennyt. Ainut plussapuoli oli se, että sain tehdä sitä puutarhassa yhdellä uusista istuskelupaikoista. Automaattinen tekstinkorjaus on hyvä silloin, kun sormi osuu vahingossa johonkin viereisistä kirjaimista, mutta tuollaiset koko sanan muuttamiset vain hidastavat kirjoittamista. Eipä tämänaamuisen kokeilun perusteella kyllä tarvitse kännykällä tehdä jatkossakaan postauksia, sillä ei tämä bloggerin uusi versio toimi puhelimella sen paremmin kuin tietokoneellakaan.
      Vaikea minunkaan on uudesta bloggerista mitään hyvää löytää, mutta voi olla, etten jaksa palata enää vanhaan, kun olen jollain lailla päässyt jyvälle uudesta. Olen melko varma siitä, että kaikkien on jossain vaiheessa kuitenkin siirryttävä käyttämään uutta versiota. Toivottavasti sitä ennen korjaavat sen puutteet.

      Poista
  4. Uusi blogger näyttää olevan hyvin monen mielestä hankala. Itse en ole vielä siirtynyt sen käyttäjäksi ja uskon etten tule siirtymäänkään ennen kuin on pakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on vielä niin paljon lastentauteja, että toivottavasti ei ole vielä pakko kaikkien siirtyä käyttämään sitä.

      Poista
  5. Minä en kestä kännykässä ollenkaan automaattista tekstinsyöttöä. Aina hermostun siihen minuuteissa. En ole edes kännykällä koettanut tehdä postauksia. Pisteet sinulle siitä, että kokeilit, koska ei kuulostanut sekään helpolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Automaattisesta tekstinsyötöstä on paljon harmia varsinkin postausten kirjoittamisessa. En aio tehdä toiste postausta kännykällä, ellei ole ihan pakko. Monesti meinasi hermo mennä :D

      Poista
  6. Aika kiva postaus. Minä en aina pidä kaikenlaisista muutoksista ja ohjelmien päivityksistä. Kameralla kuvaan, joten jatkossakin postaan tietokoneelta.
    Tuo automaattinen tekstinsyöttö on muuten tosi turhauttavaa😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin olen useimmiten sitä mieltä, että uudistuksista on vain riesaa. Niitä ei koskaan testata tarpeeksi ennen julkaisua ja sitten tulee ongelmia. Tämä blogger on hyvä esimerkki. Jos kirjoittaisi vain kännykällä eikä vaivautuisi korjaamaan automaattisen tekstinsyötön muokkaamia sanoja, niin eipä kyllä tietäisi kohta enää itsekään, mitä on tarkoittanut.

      Poista
  7. Hyvä, että te muut kirjoitatte uudesta Bloggerista, niin tietää vähän, mihin on varmaan pian joutumassa :) Kerran sitä nopsasti kurkkasin, ei houkutellut. Ei tuo kyllä kovin hyvältä kuulosta. Itse asiassa tähän mennessä en ole lukenut yhdestäkään asiasta, joka olisi uudessa selkeästi paremmin kuin vanhassa versiossa!
    Itse teen postaukset enimmäkseen koneella, mutta joskus saatan aloittaa kännykällä, jos tulee joku idea mieleen. En ole tässä aiemmassakaan versiossa keksinyt, miten kuvien siirtely toiseen paikkaan onnistuisi kännykällä, onkohan se mahdollista?
    Kännykässä käytän aina silloin tällöin sanelutoimintoa, niin ei tarvitse näpytellä. Se on yllättävän kätevä, ja mikä hämmästyttävintä, virheitä tulee varsin vähän! Samaa käytän paljon myös viestien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä näin yhden kommentin, jossa oltiin sitä mieltä, että uusi on ihan hyvä. Ei siinä kyllä sen tarkemmin taidettu avata, mitkä ominaisuudet ovat uudessa parempia. En tiedä sitäkään, mistä kyseinen kommentoija bloggaa. Silloin, jos blogi ei sisällä juurikaan kuvia ja pystyy kirjoittamaan kaiken putkeen ilman isoja korjauksia, niin varmaan toimii mikä tahansa ohjelma.
      Ehkä kuvia ei voi sitten siirrellä kännykkällä? Minä en kokeillut kuvien lisäämistä tai siirtelyä vanhalla bloggerilla, niin en voi verrata siihen. Joskus olen kännykän sanelutoiminnolla "kirjoittanut" kommentteja ja tähän postaukseenkin tein sillä pari lausetta. Ihan käyttökelpoinen se on välillä, mutta välimerkit pitää usein käydä itse lisäämässä.

      Poista
  8. Minä teen postaukset aina tietokoneella, jossa on kaikki kuvatkin hakemistossa. En edes yritä puhelimella tehdä postauksia enkä edes lukea toisten postauksia. iPadia käytän myös lukemiseen, mutta en postauksen tekoon sitäkään. Kuvien lataus todella hidasta, samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin olen yleensä tehnyt ja teen jatkossakin, kun ei tuo kännykällä käyttäminen ollut edelleenkään toimiva ratkaisu. Puhelimella on kyllä ihan näppärä lukea toisten postauksia vaikka silloin, jos on esimerkiksi poissa kotoa ja joutuu odottamaan jotakin. Mieluummin luen puutarhablogeja kuin vaikkapa hammaslääkärin odotushuoneen vanhoja Apu-lehtiä. Saisivat korjata uudesta versiosta ensimmäisenä kuvien siirtoon liittyvät ongelmat.

      Poista
  9. Minäkin teen postaukset aina tietokoneella. Tässä kohdin olen iloinen, että muutin blogin WP:iin.

    VastaaPoista
  10. Nyt kun luin Minna kokemuksiasi ja muiden kommentteja uudesta bloggerista, odottelen ja jatkan rauhassa täällä vanhassa. Niin vaikealta kuullostaa. Toivotaan, että saavat kommenttien myötä kehitettyä uutta toimivammaksi. Hauska tuo tekstinsyöttöluettelo, jonka olit koonnut, eipä ole paljon puutarhatietoisuutta valmiina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan pysyä vielä vanhan puolella. Ei tämä uusikaan ole vaikea, kun siihen pääsee sisälle, mutta turhia klikkailuja on liikaa ja kuvien kanssa on ongelmia. Toivottavasti lukevat kaikki kommentit ja ottavat opikseen, vaikka omasta luomuksesta on vaikea virheitä löytääkään saati sitten myöntää, että niitä on. Automaattisen tekstinsyötön sanastoon ei ole taidettu laittaa puutarhasanastoa ollenkaan. Joskus se vääntää ihan tavallisista sanoista kummallisia sanamonstereita, joissa on taivutuspäätteitä toisen perään (esim. kalliinpanasiko).

      Poista
  11. Olen vähän kokeillut uutta, mutta vanhalla tekee nopeammin, joten ei jaksaisi ryhtyä harjoittelemaan. Luultavasti olet oikeassa siinä, että jossain vaiheessa vanha jää pois. Toivottavasti kuitenkin korjaavat asiat, mitkä eivät toimi kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kömpelyyttä on tässä uudessa versiossa vielä aika paljon. Pari vikaa on jo korjattu, joten ehkä tekevät lopuillekin jotain ennen kuin se tulee kaikille pakolliseksi.

      Poista
  12. On kyllä ihan ihme juttu. Väillä, kun menen tekemään uutta postausta, olen vanhassa. Sitten käyn välillä katsomassa jotakin vanhaa postaustani ja palaan tekemään keskenjäänyttä olenkin yllättäen uudessa. Ja se vasta on onneton tekele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, kun niin monella tuntuu olevan ongelmana se, että blogger hyppii uuden ja vanhan välillä. Minulla se on pysynyt koko ajan nätisti uudessa tämän ajan kun olen sitä käyttänyt.

      Poista
  13. Hyviä havaintoja!
    Itse olen ihan sekaisin mitä versiota käytän sillä näköjään loikin kahden eri version välissä.
    Blogger on periaatteessa ihan kiva, mutta jotenkin hurjan epälooginen vaikka onkin näennäisesti helppo.
    Viimeistely puuttuu ja keskeneräisen ohjelman käyttökokemus on useimmiten raivostuttava.

    Minäkin tykkään kirjoittaa tekstit kymmensormijärjestelmällä. Joskus vuosia sitten tein muutaman postauksen puhelimella mutta ne olivat jotain ihan lyhyitä pikajuttuja. Sitten tuli aika, jolloin blogger ei toiminut mobiilissa ollenkaan ja nyt siis näköjään taas, sekavaa!
    Pitää säiden jäähdyttyä perehtyä näihin enemmän, nyt kuumenee nuppi liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Versioiden käytössä menee ihan sekaisin, jos ne pomppivat uudesta vanhaan ihan miten sattuu. Kummallista. Monella tuntuu olevan sama ongelma. Kannattaa varata viileä päivä, rauhallinen hetki ja paljon aikaa, jos aiot kokeilla postauksen tekoa kännykällä :D

      Poista
  14. Olipa hyvä kun johkaannuin blogiisi. En pariin vuoteen blogannut ja kun palasin, niin ihmetys on ollut suuri. Ajattelin vain, että olen vanhuuttani tumpeloitunut täysin.
    Minä bloggaan ipädillä, mutta koska siinä on huonompi kamera, niin otan kuvat kännykällä ja aloitan jutun sillä. Siis otsikon ja kuvat. Varsinaisen jutun kirjoitan pädillä. Olen myös ihmetellyt tuota hyppimistä paikasta toiseen kännykällä. Pädissä pysyy paremmin ja ilmeisesti juuri tässä uudessa.
    Sitä ihmettelen edelleen, jotta miksi en saa kuvia suurempana blogiin?
    Minkälaisia te tuotte ne sinne? Jos yritän suurella koolla, niin kiva on kyljellään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa uudelleenkin! :) Voin kuvitella, että parin vuoden jälkeen kaikki on ihan sekaisin. Ehkä uusi versio onkin sitten tarkoitettu pädinkäyttäjille. Kuvien kanssa minulla ei ole ollut tuollaisia ongelmia. Onpas erikoista. Minä teen varmaan juuri niin kuin ei pitäisi, eli siirrän kuvat sellaisenaan tietokoneelta blogiin ja valitsen postausta tehdessäni kuvan kooksi erittäin suuri. Se löytyy tässä uudessa versiossa, kun klikkaa kuvaa ja sen jälkeen ilmestyvää kynän kuvaketta, josta voi valita kuvan koon. Ja nyt vasta tajusin, että kynänkuvan vasemmalla puolella olevista +- -merkeistä saa saman aikaan :D Joskus muistaakseni luin jotain sitä, että pitäisi muuttaa ensin tietokoneella kuvien koko sopimaan blogin leveyteen ja valita blogista kuvan kooksi alkuperäinen. Se tuntui minusta niin monimutkaiselta ja kun kukaan ei ole valittanut, että olisi ongelmia ulkoasun tai kuvien latautumisen kanssa, että olen mennyt aidan matalimman kohdan sijaan sen ali. Toivottavasti saat bloggerin toimimaan kunnolla.

      Poista
  15. Oijoi, hankalalta kuulostaa. En ole vielä ollenkaan tutustunut uuteen bloggeriin, mutta kohtahan se on pakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kyllä ihan loogisimmasta päästä kaikki uuden version toiminnoista. Toivottavasti muokkaavat ja korjaavat sitä vielä ennen kuin se muuttuu pakolliseksi kaikille.

      Poista
  16. Itse koin uuden bloggerin myös hyvin hankalana ja kuten sinä, teen aina postaukset tietokoneella. Käytän ulkoasussa css-koodeja, joita fiksailen vähän väliä, joten ulkoasun koodien muokkailu on huomattavasti helpompaa tietokoneelta käsin, kuin puhelimella. Sama myös teksteissä: muokkailen aika paljon koodeja varsinkin kuvien kokoa, joten helppokäyttöisyys ja yksinkertaisuus on ehdoton edellytys koodirimpsuja kirjoitellessa. Meinasi tulla suru puseroon, kun uusi blogger tuli, kaikki tuntui tosiaan olevan linkin ja välilehden ja välilehden linkin takana. Yritin antaa mahdollisuuden, mutta oli aivan pakko siirtyä vanhan käyttöön. Se on vain liian toimintavarma ja helppo systeemi. Toivottavasti uusi blogger ei tule olemaan siis pakko, vaikka muutosvastainen en olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti joku bloggerin kehittelystä vastaava lukee näitä kommentteja ja ottaa opikseen. Kokeilin laittaa palautettakin, mutta en osannut sitä tehdä. Luulen, että palaan itsekin takaisin vanhaan juuri sen yksinkertaisuuden ja käyttäjäystävällisyyden vuoksi. On tässä jo tarpeeksi monta tilaisuutta annettu uudelle versiolle eikä se edelleenkään ole osoittautunut vanhaa paremmaksi oikeastaan missään.

      Poista
  17. Eppu Blomqvist
    Moikka. Hyvää keskustelua täällä uudesta bloggerista. oletko törmännyt sivujen määrittämisessä ongelmiin uudessa versiossa? Jostain syystä uudessa bloggerissa voi uusia sivuja tehdä ihan normaalisti, esikatsella ja julkaista. Haaste on siinä että uutta sivua ei saa tallennettua ulkoasu gadgetissa näkyville. Ei suostu tallentamaan täppä valintoja? Kokemusta tällaisesta?

    VastaaPoista
  18. Eppu Blomqvist
    Jatkoa vielä edelliseen. Löysin tuolta bloggerin helpdeskistä postauksia että uuden bloggerin gadgeteissa ja footereissa on nyt jotakin häikkää tallennuksessa. Kirjaavat ongelman olevan tiedossa ja tiimi etsii ratkaisuja. No, odotellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentista! Uusi blogger herätti paljon ihmetystä ja jopa raivoa kesällä, ja lastentauteja oli joka lähtöön. Jatkoin pian tämän postauksen jälkeen vanhalla bloggerilla siihen saakka, että se vaihtui taas automaattisesti uudeksi. Sen jälkeen se toimikin paljon paremmin kuin tuolloin alkukesästä. En ole lisännyt tämän uuden version aikaan sivuja, joten en tiedä onko siinä ongelmia. Hyvä, että ovat itsekin huomanneet vian ja yrittävät saada toimimaan. Muutenhan tämä jo alkaa toimia aika hyvin, niin eiköhän tuokin vika pian korjaannu. Odottelu on osoittautunut ennenkin toimivaksi ratkaisuksi tietotekniikan kanssa.

      Poista
  19. Kiitos kirjoituksesta ja kommenteista. Olen täysin kyllästynyt uuteen Bloggeriin ja siirtynyt Facebookiin. Nyt tajusin, etten ole ainoa ja koetan muuttaa lukuisat blogini vanhaan hyvään muotoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa jäänyt näemmä yksi vanhaan postaukseen tullut kommentti huomaamatta. Tämä uusin versio bloggerista on toiminut minusta hyvin, vaikka vaatihan sen käytön opetteleminen hetkisen. Joitain pikkuvikoja putkahtelee välillä, mutta eiköhän nekin korjaannu ajan kanssa.

      Poista
  20. Kauniita kukkia ja kasveja teillä! Saa aina näistä blogeista hieman inspiraatiota omiinkin suunnitelmiin. Meillä piharakentaminen alkaa ensi vuonna ja aiommekin uusia melkeimpä kaiken, nurmikkoa lukuunottamatta. Tekstinkäsittely on minullekin hieman outoa ja aina jatkuvaa opettelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen samaa mieltä. Monta hyvää ideaa on tullut minullekin blogeista. Tsemppiä teille piharemonttiin! Se voi olla hermoja raastavaa tai sujua kuin tanssi. Jännittäviä hetkiä on kuitenkin odotettavissa ja pihan ulkonäkö kohenee varmasti paljon.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!